Mäkynen Matias
9 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kokoomus ja perussuomalaiset pääsivät valtaan pelottelemalla suomalaisia, miten velkaantuminen on yli äyräiden, ja nyt se loppuu. Lopputulos on se, että tällä vaalikaudella otatte velkaa enemmän kuin mikään hallitus Suomen historiassa ja viimeisessä budjettiriihessänne lisäätte velkaantumisen vauhtia. Julkisen talouden tasapaino heikkenee, ja pitkäaikaistyöttömyys on Suomessa 1990-luvun laman tasolla. Silti teillä on varaa tehdä satojen miljoonien yhteisöveroalennus suurimmille yrityksille. Järjestörahoitus puolittuu tällä vaalikaudella, ja jopa 200 000 vapaaehtoista uhkaa olla vähemmän järjestöjen piirissä tulevina vuosina. Tietysti myös tuhansia ihmisiä irtisanotaan järjestöistä. 40 prosenttia järjestöistä ilmoittaa, että heidän toimintansa uhkaa loppua kokonaan. Arvoisa pääministeri, sanoitte juuri, että hallitusohjelma ja hallituskausi on kokonaisuus. Kun järjestöistä nyt näin suuri osa on jäämässä pois, ymmärrättekö, että se palvelutarve ja kustannuspaine siirtyy hyvinvointialueille? Oletteko ottaneet tätä millään tavalla huomioon, [Puhemies koputtaa] kun olette neuvotelleet näistä leikkauksista?
Arvoisa puhemies! Toisin kuin pääministeri omassa puheenvuorossaan totesi, hallitus ei kehysriihessä päättänyt käynnistää virkavalmistelua vaan, kuten valtiovarainministeri Purra totesi, osoittaa 35 miljoonan euron ehdollisen tuen tälle hankkeelle. Eli te nimenomaan päätitte kehysriihessä tukea tätä hanketta. Avoimuus ei ole sitä, että kun viikkoja on käyty julkista keskustelua ja pääministeriä ei näy eikä kuulu, niin puhemies päättää kutsua eduskunnan koolle, vaan avoimuus on sitä, että asioista tiedotetaan etukäteen ja prosessit avataan avoimesti ennen tällaista keskustelua. Te viittaatte jatkuvasti näihin positiivisiin työllisyys- ja talousvaikutuksiin, mutta voitteko kertoa, arvoisa pääministeri, kenen vaikutusarvioihin viittaatte ja mistä on kyse? Kokoomus hyökkää nyt puhumalla Uniperista, mutta itse asiassa päivälleen neljä vuotta sitten olimme talousvaliokunnassa tässä talossa keskellä kesää saamassa tietoa Uniper-kaupoista, saimme pörssiyhtiön sisäpiiritietoa, ja siihen käsittelyyn ei kokoomuslaisilla eikä perussuomalaisilla ollut mitään lisättävää, ei lisävaatimuksia. Te kuittasitte silloin sen asian, ja asia oli loppuun käsitelty. [Eduskunnasta: Oho! — Oho!] — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri Orpo, olette nyt kolmen vuoden ajan perustelleet suuria leikkauksia ihmisten toimeentuloon ja palveluihin sillä, että julkista taloutta on välttämätöntä sopeuttaa. No, nyt olemme viime viikkoina saaneet valtiovarainministeriöltä arvioita, että tavoittelemanne kymmenen miljardin sijaan olette saavuttamassa alle kolme miljardia tästä tavoitteesta [Eduskunnasta: Miten tämä liittyy asiaan?] ja toisaalta sadantuhannen työpaikan sijaan alle viidenneksen tästä tavoitteesta. Silti näillä leikkauksilla on heikennetty ihmisten asemaa rajusti. Yhden henkilön tai perheen toimeentulo saattaa pienentyä jopa sadoilla euroilla kuukaudessa. [Jani Mäkelän välihuuto] Arvoisa pääministeri, leikkauspolitiikan vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin on tutkittu paljon, ja siitä on paljon tutkimustietoa. Viime vuonna alle kolmevuotiaiden lasten huostaanotot kasvoivat 9 prosenttia, ja kuten olemme kuulleet, lähisuhdeväkivallan uhrien määrä kasvoi 20 prosenttia. Nämä vaikutukset ovat dramaattisia. Pääministeri Orpo, näettekö, että kasautuvilla leikkauksilla ihmisten toimeentuloon ja laajenevalla työttömyydellä on vaikutusta ihmisten hyvinvointiin ja se purkautuu myös tällä tavalla? [Juho Eerolan välihuuto]
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys julkisista hankinnoista on yksi Orpon hallituksen ideologisimmista ja epäonnistuneimmista esityksistä. Olemme talousvaliokunnassa käsitelleet lakia erittäin perusteellisesti ja saaneet siitä hyvän käsityksen. On poikkeuksellista, miten yksiäänisesti ja miten laajasti kritiikkiä tätä hallituksen esitystä kohtaan esitetään niin kaikista ministeriöistä, julkisesta hallinnosta kuin esimerkiksi useiden perustuslakiasiantuntijoiden taholta. Ainoat tätä puoltavat tahot löytyvät Etelärannasta. Julkisia hankintoja tehdään noin 38 miljardin euron edestä vuodessa, ja kilpailu julkisissa hankinnoissa on kyllä osittain vähäistä. 40 prosenttiin kilpailutuksista osallistuu enintään kaksi tarjoajaa. Tämän hallituksen esityksen tarkoitus ja tavoite lisätä kilpailua onkin hyvä, mutta ne keinot, jotka hallituksen esityksessä on valittu, eivät tule sitä tilannetta juurikaan parantamaan. Suomen noin 2 700 in-house-yhtiötä tarjoavat kuntalaisille esimerkiksi ruokapalveluita, it-palveluita, teknisiä ratkaisuja, kiinteistönhuoltoa ja muita tukitoimintoja. Erityisesti monessa pienessä kunnassa on kyse palveluista, joita markkinoilta ei ole saatavissa, on kyse kilpailutuksista, joihin ei ole välttämättä saatu tarjouksia lainkaan, ja näitä ongelmia tämä esitys ei tule korjaamaan. Varsinaiset ongelmat tässä esityksessä ovat kahdessa kohdassa. Ensimmäinen on niin sanottu kymmenen prosentin vähimmäisomistusraja in-house-yhtiöissä. Sen mukaan siis jokaisen kunnan on omistettava vähintään kymmenen prosenttia omista sidosyksikköyhtiöistään. Toinen ongelma koskee viiden prosentin ulosmyyntirajaa. Se tarkoittaa sitä, että niissä yhtiöissä, joita kunnat omistavat, ne saavat myydä korkeintaan viisi prosenttia toiminnastaan omistajakuntien ulkopuolelle. Nämä molemmat rajat itsessään ovat keinotekoisia, ja niille ei ole löytynyt perusteluita talousvaliokunnan käsittelyn aikana, mutta yhdessä niiden vaikutus tulee olemaan erityisen haitallinen. Kerron niistä nyt muutaman esimerkin. Kaikista ilmeisin ongelma koskee pieniä kuntia. Kymmenen prosentin omistusosuuksia ei ensinnäkään riitä kaikille kunnille kaikissa yhtiöissä, joissa ne ovat olleet osakkaina, mutta kaikilla kunnilla ei myöskään ole taloudellisia mahdollisuuksia osallistua kuntien omistamiseen kymmenen prosentin osuudella. Tällöin esimerkiksi ruokapalvelut, joita ei pienessä kunnassa markkinoilta ole saatavilla, joudutaan jatkossa järjestämään todennäköisesti kunnan omana toimintana kuntien yhteistyön sijaan. Tällä on todennäköisesti se vaikutus, että kustannukset kasvavat. Hyvinvointialueiden kohdalla erityinen huomiomme on kohdistunut lonkkaleikkauksia tekevään Coxaan. Lonkkaleikkauksissa jonot ovat jo tänä päivänä pitkiä. Coxa on yhtiömuotoinen usean hyvinvointialueen omistama yhtiö, joka tekee lonkkaleikkauksia. Omasta vaalipiiristäni Etelä-Pohjanmaa omistaa Coxasta 5,9 prosenttia ja Pohjanmaan hyvinvointialue 3 prosenttia. Tulevaisuudessa Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa eivät voi toimia tällaisilla osuuksilla Coxan omistajina, vaan joko niiden on tehtävä miljoonakaupat Pirkanmaan kanssa, jos Pirkanmaa on halukas myymään, niin että ne voivat omistaa 10 prosenttia, tai sitten Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueiden on vähennettävä Coxan tekonivelleikkausten käyttämistä tai luovuttava siitä. Terveydenhuollon palveluille on tässä esityksessä annettu siirtymäaikaa 30.6.2029 saakka, ja seuraavan hallituksen onkin syytä arvioida tätä muutosta vielä uudelleen tämän siirtymäajan puitteissa. Vielä yksi esimerkki, koskee kuntien elinkeino- ja matkailuyhtiöitä. Nämä ovat toimintoja, joita ei markkinoilta löydy. Niitä eivät yksityiset yritykset tee, koska kysymys ei ole varsinaisesti voittoa tavoittelevasta toiminnasta, vaan yhtiöt ovat olleet olemassa markkinoita tukeakseen ja koordinoidakseen yritysten välistä toimintaa ja yhteistyötä matkailun ja elinkeinojen kehittämisen aloilla. Nyt näitä yhtiöitä joudutaan purkamaan, kunnat joutuvat jäämään näistä ulos, ja se aiheuttaa ongelmia varsinkin pienille kunnille. Kuntaliitto on todella arvioinut, että tästä esityksestä koituu satojen miljoonien eurojen kustannukset kunnille, ja lisäksi valiokuntakuulemisissa on jäänyt auki kysymys mahdollisista korvausvelvollisuuksista määräaikaisten sopimusten ennenaikaisista irtisanomisista. Arvoisa puhemies! Edellä sanottuun ja mietintöön kirjattuun vastalauseeseemme viitaten esitän, että tämä hallituksen esitys hankintalaiksi hylätään. Esitän myös edustaja Kaarisalon kansliaan jättämiä lausumia, jotka kuuluvat seuraavasti: 1) Eduskunta edellyttää, että sääntelyn tavoitteiden toteutumista ja vaikutuksia kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaan, talouteen ja elinvoimaan seurataan tiiviisti ja tarvittaessa lainsäädäntöä muutetaan. 2) Eduskunta edellyttää, että sääntelyn vaikutuksia huoltovarmuuteen ja kyberturvallisuuteen seurataan ja ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin niiden turvaamiseksi. 3) Eduskunta edellyttää, että sääntelyn vaikutuksia innovaatioiden käyttöönottoon ja innovatiivisiin julkisiin hankintoihin seurataan. 4) Eduskunta edellyttää, että Euroopan unionin hankintadirektiivin muutosten yhteydessä arvioidaan kansallisen lainsäädännön muutostarpeet ja tehdään korjaukset, jotka mahdollistavat in-house-yhtiöiden tarkoituksenmukaisen hyödyntämisen. 5) Eduskunta edellyttää, että sääntelyn aiheuttamia kustannuksia julkiselle taloudelle seurataan ja valtioneuvosto toimittaa vaikutuksista raportin eduskunnalle vuoden 2027 loppuun mennessä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Arvoisa hallitus, te teette täysin tietoisesti päätöksiä, jotka lisäävät köyhyyttä Suomessa. Te teette täysin tietoisesti päätöksiä, jotka lisäävät lapsiperheköyhyyttä Suomessa, ja ajatte kymmeniätuhansia lapsia köyhyyteen. Te kehuskelette täällä ostovoiman parantumisella, mutta heikennätte ammattiliittojen asemaa, jotka ovat neuvotelleet ne palkankorotukset, joiden ansiosta ihmisten ostovoima tällä hetkellä paranee. [Sanna Antikainen: Te leikkaisitte kotihoidon tuesta! — Perussuomalaisten ryhmästä: Yrittäjät maksavat!] Te puhutte työttömien velvoittamisesta nykyistä voimakkaammin, mutta leikkaatte niistä palveluista, joihin ihmisiä on ikinä velvoitettu. Ei ole palveluita, joihin mennä. Ei ole työpaikkoja, joihin mennä. On aivan turha puhua velvoittavuudesta. Te puhutte toimeentulotuen saajien määrän puolittamisesta, mutta olette ainoastaan puolittaneet toimeentulotuen. Saajien määrä kasvaa kymmenillätuhansilla, jopa yli 100 000:lla ihmisellä. Te sanotte, että työskentelyn on aina oltava kannattavaa, mutta poistatte suojaosan ja kehuskelette, että meidän työttömyysturvamme on erittäin kannattava. Jos te olette sitä mieltä, että työn vastaanottamisen on aina oltava kannattavaa, niin miksi ette tarttuisi tähän esitykseen, että suojaosat palautetaan? Tai sitten kun kerran pidätte meidän sovittelujärjestelmäämme niin hyvänä, ja se on totta, [Puhemies koputtaa] niin miksi ette lähde kehittämään sitä, [Puhemies koputtaa] niin että työttömälle työn vastaanottamisesta jää enemmän rahaa käteen? [Perussuomalaisten ryhmästä: Aina jää!]
Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo, te peritte ennätystyöllisyyden, ja Marinin hallituksen vuoden 22 alijäämä oli itse asiassa velkajarrutavoitteiden mukainen. No, sen jälkeen velkaantuminen on vain paisunut. Suomen talouskasvu on ollut heikointa OECD-maissa viime vuosina. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies myönsi Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallituksen työllisyystoimet ovat itse asiassa todennäköisesti heikentäneet työllisyystilannetta ja sen myötä tietysti myös julkista taloutta. Myös tämä yhteisöveron alennus on Elinkeinoelämän keskusliiton tilauksesta päätetty. Arvoisa pääministeri, me tiedämme, että yhteisöveron alennus tulee heikentämään julkista taloutta jopa miljardilla, se tulee lisäämään velkaantumista ja ei vahvista kasvua. Jos teillä on varaa miljardilla tukea kasvua, miksi ette käytä sitä sellaisiin toimiin, joita taloustutkijat aidosti tukevat, kuten koulutukseen, nuorten työllistämiseen tai vaikka pienten ja kasvavien yritysten rahoittamiseen? On olemassa paljon keinoja, [Puhemies koputtaa] ja tämän miljardin, joka teillä näyttää ylimääräistä olevan, voisi käyttää paljon tehokkaammin.
Arvoisa puhemies! Aluksi haluan kiittää hallitusta siitä, että monessa energiapolitiikan asiassa on yhteinen ja pitkäjänteinen linja. Esimerkiksi liikenteen päästökaupan edistäminen tai sähkömarkkinan kehittäminen on tapahtunut yhteisymmärryksessä. Ikävä kyllä muuten tämä strategia ei tue tämmöistä pitkäjänteistä ja ennakoitavaa päätöksentekoa — talousvaliokunnan saamissa lausunnoissa strategia jopa tyrmätään. Yhteenvetona voi todeta, että hallitus ei edes yritä hahmottaa askeleita, joilla Suomi saavuttaa ilmastolain tavoitteen vuonna 2035. Keinoja on liian vähän, ja vähätkin keinot ovat alirahoitettuja. Ilmaston lisäksi tämä on haitallista Suomen taloudelle. Esimerkkinä voidaan mainita, että Suomessa poltetaan jopa viisi miljoonaa kiintokuutiota kuitupuuta energiaksi sen sijaan, että se jalostettaisiin metsäteollisuudessa. Siirtämällä tämä puuvirta metsäteollisuuteen voitaisiin hakkuita laskea saman verran ja metsäteollisuuden puunkäyttö säilyisi ennallaan ja puun hintapaine hellittäisi. Markku Ollikaisen johtaman tutkimusryhmän mukaan hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen ja sen eteen tehtävät investoinnit johtaisivat vahvempaan kasvuun ja jopa kaksi miljardia euroa pienempään julkisen talouden alijäämään. [Puhemies koputtaa] Mitä hallitus aikoo tehdä siirtääkseen puunkäyttöä poltosta teollisuuteen?
Arvoisa puhemies! Kuten tässä keskustelussa on tullut esiin, niin näille uudistuksen tavoitteille on laaja tuki eduskunnassa, ja kilpailun lisääminen ja hankintojen tehostaminen on ollut usean hallituksen tavoitteena. No, ikävä kyllä tämän hallituksen esityksen kritiikki on ollut erittäin voimakasta, ja ne pienet korjaukset, joita valmistelun aikana tehtiin, eivät kyllä missään nimessä ole riittäviä. On hyvä, että jäteyhtiöt ja vesihuolto jätettiin tässä ulkopuolelle, mutta kyllä edelleen pienet kunnat ja pienet yritykset tässä näyttävät jäävän häviäjiksi. Kustannukset, joita tästä julkiseen talouteen erityisesti pienille kunnille tulee, ovat jopa puolessa miljardissa — niin sekä valtiovarainministeriö että Kuntaliitto ovat laskeneet. Jos yhteisöveroale oli Elinkeinoelämän keskusliiton lahja, niin tämä näyttää olevan suoraan Suomen Yrittäjien pöydältä ja kovan lobbauksen tulos. Kysyisin ministeriltä: Kun olette valinneet tässä tämän kymmenen prosentin omistusvaateen, niin miksi juuri kymmenen kuntaa ja kymmenen prosenttia on se optimiraja? Mistä tämä raja on määrittynyt, [Puhemies koputtaa] ja miten sitä perustelette?
Arvoisa puhemies! Vuosi sitten valtiovarainministeriön kansliapäällikkö tuli julkisuuteen ja kertoi, että Suomessa ei ole varaa uusiin suuriin veronalennuksiin. Meni muutama viikko, ja tuo samainen kansliapäällikkö oli hallituksen sisäisessä neuvottelussa esittänyt jopa kahden miljardin yhteisöveroalennusta suuryrityksille. Näin kertoo Teemu Luukka uudessa kirjassaan. No, tämä kaksi miljardia oli liikaa jopa Purralle ja Orpolle: päädyitte miljardin lahjaan Elinkeinoelämän keskusliiton suuryrityksille. Arvoisa hallitus, kun tutkimukset ja tutkijat ovat monta kertaa osoittaneet, että yhteisöveroalennus ei lisää talouskasvua, se ei paranna työllisyyttä — ja tätä mieltä valtiovarainministeriössäkin oltiin vielä vuosi sitten, ennen kuin jokin muutti heidän kantansa — niin voisitteko nyt myöntää sen, että tässä on kyse ainoastaan lahjasta näille Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyrityksille, ei aidosta kasvutoimesta? Ja jos myönnätte tämän, niin voisitteko perua tämän päätöksen?