politiikka.app

Nieminen Mira

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäHämeen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

7 puheenvuoroa

023helmikuu 2026: 2helmaaliskuu 2026: 2maahuhtikuu 2026: 0huhtoukokuu 2026: 3tousyyskuu 2026: 0syy
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2025 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys on pitkään odotettu uudistus ja ensimmäinen osa lastensuojeluun. Sen keskeinen tavoite, jolla turvataan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten turvallisuus, on tärkeä ja välttämätön. Liian moni sijoitettu nuori on jäänyt ilman riittävää suojaa. Hatkat, päihteet, rikokset ja hyväksikäyttö ovat olleet todellisuutta nuorille, joiden pitäisi olla yhteiskunnan erityisessä suojelussa. Kysymyksessä eivät ole yksittäistapaukset, vaan se on toistuva ja vakava ilmiö, jossa lapsi altistuu todellisille vaaroille henkeen, terveyteen ja kehitykseen liittyen. Niin kentän toiveet viranomaisilta kuin hallituksen ja sosiaali- ja terveysvaliokunnankin keskeinen viesti ovat selvät: nykyiset keinot eivät ole olleet riittäviä suojaamaan lapsia ja nuoria kaikilta osin, mikä koskee etenkin nyt hatkassa olevia. Sijaishuollon henkilöstöllä ei ole ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia estää vaarallista poistumista tai palauttaa lapsi turvallisesti takaisin, vaikka riski on ollut ilmeinen. Samalla hatkaavat lapset työllistävät poliisia virka-apujen muodossa. Tämä esitys korjaa nyt epäkohtia. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää erityisen tärkeänä toimivaltuuksien selkeyttämistä tilanteissa, joissa lapsi on luvatta poissa sijaishuoltopaikasta. Henkilökunnalle annetaan nyt selkeämpi mahdollisuus estää poistuminen, ottaa lapsi kiinni ja tarvittaessa käyttää välttämättömiä, oikeasuhtaisia keinoja lapsen kiinni ottamiseksi. Näiden toimien perustelu on aina lapsen etu, jossa estetään mahdolliset henkeä ja terveyttä uhkaavat tilanteet. Lisäksi painotus siitä, että hatkassa olevien lasten etsintää ja palauttamista nopeutetaan muun muassa matalamman paikannuskynnyksen ja viranomaisyhteistyön selkeyttämisen avulla, on tärkeä. Aika on näissä tilanteissa ratkaiseva. Mitä pidempään lapsi on poissa, sitä suuremmiksi kasvavat riskit. Lapsia ja nuoria majoitetaan usein paikoissa, jotka eivät ole heidän kehitykselleen suotuisia, ja altistavat heitä muun muassa hyväksikäytölle, päihteille ja rikoksille. Arvoisa puhemies! Esitys selkeyttää myös kasvatuksellisia rajoja ja rajoitustoimenpiteen välistä eroa ja antaa ammattilaiselle lisää oikeusvarmoja keinoja toimia. Lapsella on oikeus turvallisiin rajoihin erityisesti silloin, kun hän itse toimii itseään vahingoittavasti. Yhteiskunnan pitää pystyä suojaamaan silloin, kun heidät on otettu turvaan ja suojaan vallitsevilta elämänoloilta, jotka ovat vaarantaneet kehityksen. Nämä vaaralliset aineet, päihteet, puhelimet, laitteet tulee voida ottaa pois tarvittaessa katsomatta sitä, mistä lastensuojelun palvelun muodosta on kyse. Siksi rajoitustoimet ovat hyvin perusteltuja ja sisältävät selkeät toimenpide-edellytykset. Erityisen tärkeänä pidän uuden kuntouttavan suljetun laitospalvelun perustamista vakavasti oireileville ja rikos- ja päihdekierteessä oleville nuorille. Kun kyse on onneksi pienestä mutta äärimmäisen haavoittuvasta ryhmästä, meillä on oltava vaihtoehtoja niille, joiden kohdalla avoimemmat palvelut eivät riitä. Suljetun palvelun itsetarkoituksena tai tavoitteena ei ole eristäminen vaan intensiivisempi hoito, kuntoutus ja esimerkiksi juuri rikoskierteen katkaiseminen lapsen oman ja muiden turvallisuuden takaamiseksi. Arvoisa puhemies! Pidän lastensuojelun sääntelyä ja hallituksen esitystä kannatettavana myös poliisin näkökulma huomioon ottaen. Tiedän kokemuksen kautta, sillä olen itse ollut tekemisissä työn kautta useiden niin hatkanuorten etsintöjen kuin vaativien nuorten tapausten kanssa. Luvatta sijaishuoltopaikasta poistuneet lapset ovat poikkeuksellisesti ja jatkuvassa vaarassa joutua vakavan rikollisuuden, hyväksikäytön ja väkivallan kohteiksi. Nykyinen lainsäädäntö on ollut näissä tilanteissa liian epäselvä ja hidas. Lasten nopea löytäminen ja turvallinen palauttaminen on ensisijaista. Ongelmallista on ollut vastuiden ja toimintavaltuuksien epäselvyys. Kun lastensuojelulle annetaan selkeämpi vastuu ensisijaisesti toimista ja riittävät sekä oikeasuhteiset keinot estää poistuminen ja palauttaa lapsi nopeasti, voidaan välttää tilanteita, joissa poliisi joutuu puuttumaan lapsen tilanteeseen raskaamman rikosprosessin tai pakkokeinojen kautta. Tämä on lapsen edun mukaista, mikä keventää alaikäisten joutumista näihin oikeudellisiin prosesseihin ja parantaa viranomaisyhteistyön sujuvuutta. Sääntely tukee lastensuojelun perustehtävien suorittamista ja antaa mahdollisuuden kohdentaa resursseja tarkoituksenmukaisemmin tukien samalla myös rikosten ennaltaehkäisyä, sillä varhainen ja tehokas puuttuminen hatkoihin vähentää alaikäisten joutumista rikosten uhreiksi. Arvoisa puhemies! Asian tärkeyttä korostaa se, että tähän esitykseen on jätetty useita edustajien toimenpidealoitteita ja muita esityksiä. Yhteiskunnan tehtävä on suojella lasta silloin, kun lapsi ei enää kykene suojelemaan itseään. Esityksen mukaiset ratkaisut vahvistavat lastensuojelun kykyä kantaa tämä vastuu. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 63/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies ja kunnioitettu ministeri! Lapsiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalirikokset ovat kaikkein vakavimpia rikoksia yhteiskunnassamme. Jokainen tällainen karmea tapaus on liikaa ja haavoittaa lapsia koko elämän ajaksi. Siksi on äärettömän tärkeää, että viranomaisilla on käytössään toimivat, ajantasaiset ja lapsen etua aidosti turvaavat keinot rikosilmoitusten nopeaan ja laadukkaaseen selvittämiseen, vaikka itse tekoa ne eivät poistakaan. Tämä käsiteltävänä oleva hallituksen esitys vastaa nyt tähän tarpeeseen. Esityksessä ehdotetaan kokonaan uutta lakia lapsiin liittyvien rikosepäilyjen selvittämisessä avustavista terveydenhuollon yksiköistä ja samalla kumotaan nykyinen rajatumpi sääntely. Laki ei ole tekninen muutos itsestään, vaan perustaa Barnahus-toimintamalliin. Yhtenäinen malli rikosprosessissa on tärkeä edistysaskel valtakunnallisesti. Pidän erityisen tärkeänä myös sitä, että lain soveltamisalaa laajennetaan kattamaan seksuaali- ja pahoinpitelyrikosten lisäksi myös muihin lapsen henkeen, terveyteen, vapauteen ja turvallisuuteen kohdistuviin vakaviin rikoksiin. Tämä mahdollistaa sen, että viranomaiset voivat puuttua lapsen tilanteeseen kokonaisvaltaisesti eikä apu riipu rikosnimikkeen kapeasta tulkinnasta. On hyvä lisätä näin harkintavaltaa ja mahdollisuuksia puuttua. Olennaista on myös se, että lapsella tarkoitetaan selkeästi alle 18-vuotiasta henkilöä. Lisäksi lain piiriin tuodaan perustellusti tietyiltä osin myös rikoksesta epäillyt alaikäiset sekä lapsitodistajat. Tämä vahvistaa periaatetta, jonka mukaan jokaisella lapsella on oikeus ikänsä ja kehitystasonsa mukaiseen suojeluun rikosprosessin kaikissa vaiheissa. Arvoisa puhemies! Esityksen tärkeässä keskiössä on moniammatillisen yhteistyön vahvistaminen. Lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja ‑psykiatrian yksiköiden roolia selkeytetään ja niiden tehtäviä laajennetaan. Uutena keskeisenä elementtinä yksiköt laatisivat yhteenvedon lapsen tilanteeseen liittyvistä olennaisista tiedoista ja riskitekijöistä esitutkintaviranomaisten päätöksenteon tueksi. Tämä auttaa arvioimaan paitsi tutkinnan kiireellisyyttä myös lapsen suojelun ja tukitoimien tarvetta. Lasta-seula ja tähän liittyvät palaverit ja muiden vastaavien toimintamallien tuominen osaksi lakitasoista sääntelyä ovat merkittävä askel myös lasten oikeusturvaan. Ne parantavat viranomaisten tiedonvaihtoa, vähentävät päällekkäistä työtä ja ennen kaikkea vähentävät lapsen kuormitusta tilanteessa, jossa jokainen viivästys yleensä lisää haittaa. Tärkeää on myös se, että lapsi ja hänen perheensä saavat nopeasti psykososiaalista tukea. Esitys perustuu siihen ymmärrykseen, että rikosprosessi ei ole lapselle vain oikeudellinen kysymys, vaan siinä on kyse vakavasta kriisistä, jonka vaikutukset ovat pitkäkestoisia, ellei tukea ole saatavissa ajoissa. Samalla meidän on huolehdittava tämän järjestelmän toimivuudesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle annettava valtakunnallinen ohjaus- ja kehittämisvastuu on perusteltu, ja sen on näyttävä ennen kaikkea käytännön työn tukena, yhtenäisinä toimintamalleina ja osaamisen vahvistamisena. Hallinnollista taakkaa ei tule lisätä kentälle. Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi: Lapsiin kohdistuvassa väkivallassa ja hyväksikäytössä tarvitaan yhteiskunnalta selvää nollatoleranssia. Linjan on oltava selvä: rikokset on tutkittava nopeasti, ammattitaitoisesti ja lapsen etu edellä. Yksikään lapsi ei saa jäädä ilman suojaa, apua tai oikeutta. Siksi tämä hallituksen esitys on hyvin kannatettava. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta tosiaan vuosille 27—30 antaa meille vakavan mutta rehellisen kuvan Suomen taloudellisesta tilanteesta. Vaikka hallitus on tehnyt mittavia säästö-, työllisyys- ja kasvupäätöksiä, heikko suhdanne, korkomenojen voimakas kasvu sekä muuttunut turvallisuustilanne pitävät julkisen talouden alijäämän edelleen korkeana. On kuitenkin tärkeää todeta, että ilman näitä päätöksiä Suomen tilanne olisi merkittävästi huonompi. Velkaongelma on todellinen, mutta tuloksia saadaan vain tekemällä vastuullisia päätöksiä ja toteuttamalla rakenteellisia uudistuksia. On olennaista löytää tasapaino, tasapaino näiden säästöjen, kasvun, palveluiden ja turvallisuuden välillä. Velkaongelma on periytynyt siitä, että lainaa on otettu ja rahaa käytetty holtittomasti. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden tasapainottaminen ei voi olla vain hallituksen tai yhden toimijaryhmän tehtävä. Jokaisen on osallistuttava ja ennen kaikkea ymmärrettävä, missä taloudellisessa tilanteessa Suomi nyt on. Onneksi näyttää siltä, että iso osa kansalaisista tämän myös loppuviimeksi ymmärtää. Jokainen korkomenoihin käytetty miljardi on pois suomalaisten hyvinvoinnista ja palveluista, ja me maksamme nyt sitä laskua aikaisemmista toimenpiteistä. Hallitus jatkaa valtionhallinnon säästö- ja tuottavuusohjelmaa ja on samalla vahvistanut työnteon ja yrittämisen kannustimia muun muassa keventämällä työn verotusta ja tukemalla investointeja. On jännää, että ostovoima kasvaa ja investointeja syntyy kaikesta tästä pelottelusta ja taloudesta tehdyistä kysymyksistä ja huolista ja näistä vasta-argumenteista huolimatta. Talouskasvu ei synny hetkessä, vaan se on pitkäjänteistä työtä ja vaatii suunnitelmallisuutta, ennakoivuutta ja tosiaan luottamusta tulevaan. Turvallisuustilanne Euroopassa on muuttunut pysyvästi. Se on meidän ihan yhteinen näkemyksemme, ja tähän on vastattava määrätietoisesti. Puolustukseen ja kokonaisturvallisuuteen panostaminen on välttämätöntä. Tiedämme sen laskun hinnan. Myös turvallisuusmenot on rahoitettava kestävällä tavalla, ja se on osa kokonaisvastuullista talouspolitiikkaa. Turvallinen Suomi on edellytys näille investoinneille, kasvulle ja hyvinvoinnille. Hallitus on saanut hyvin paljon kiitosta turvallisuuden eteen tehdystä työstä. Se maksaa, sen tietää jokainen. On muistettava, että tälle turvallisuuspohjalle rakennetaan vakaata yhteiskuntaa. Edelleen kaikista opposition moitteista huolimatta hyvinvointialueiden rahoitus on kasvanut hallituskaudella miljardiluokassa, ja on selvää, että pelkkä lisärahoitus ei riitä. Rakenteellisia ongelmia on uskallettava ratkaista ja on oltava rohkea. Tarvitsemme parempaa johtamista, digitalisaation täysimääräistä hyödyntämistä ja hallinnon keventämistä, jotta palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Työ on ollut hyvää, vaikka haasteitakin on, ja siksi täytyy kiittää hyvinvointialueilla tehdystä hyvästä työstä. Arvoisa rouva puhemies! Suomi tarvitsee jatkossakin vastuullista talouspolitiikkaa, työhön ja kasvuun kannustavia ratkaisuja sekä kykyä asettaa menot tärkeysjärjestykseen. Kun toimimme yhdessä avoimesti ja realismin pohjalta, voimme rakentaa kestävää tulevaisuutta myös vaikeina aikoina. On tärkeää muistuttaa lopuksi, että kun moititaan hallituksen kaikkia toimenpiteitä, niin vastaavasti olisi kyllä tarjottava niitä konkreettisia toimia, millä taloutta sopeuttaa ja tasapainottaa. Näitä ei ole vielä tässä salissa nähty eikä kuultu. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
4.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 124/2025 vpSoteEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Tänään tarkastelemme kokonaisuutta, joka liittyy viranomaisprosessien modernisointiin ja erityisesti sähköisen tiedoksiannon käyttöönottoon. Kyseessä on laaja hallinnollinen kehityssuunta, joka pyrkii vastaamaan digitalisoituvan yhteiskunnan tarpeisiin ja siihen, miten ihmiset asioivat viranomaisten kanssa. Nyt ehdotetun lainsäädännön keskeisenä ajatuksena on, että täysi-ikäiselle henkilölle avataan jatkossa tietyin poikkeuksin viranomaisaloitteisesti Suomi.fi-viestinvälityspalvelutili. Tämä tarkoittaa, että vanhan perinteisen postilaatikon sijaan tieto tavoittaa sähköisen palveluluukun kautta. Sähköisen kanavan käyttö nopeuttaa tiedon välittämistä, vähentää hallinnollista rasitetta sekä parantaa tiedon perille toimittamisen luotettavuutta. On huomioitava, että oikeus paperipostiin kuitenkin säilyy, mikäli henkilö ei käytä sähköisiä palveluita tai kokee edelleen, että palvelu tuntuu haasteelliselta käyttää. Arvoisa puhemies! Monissa viranomaistehtävissä, kuten hallinnollisissa päätöksissä, ilmoituksissa ja määräaikojen käynnistymisissä on tiedoksiannon oikea-aikaisuus keskeinen osa oikeusturvaa. Sähköinen järjestelmä mahdollistaa sen, että viestit tavoittavat vastaanottajan useimmiten reaaliaikaisesti ja niihin voidaan palata milloin tahansa. Sähköisen tiedoksiannon keskeinen tavoite on parantaa tiedonkulkua ja vähentää näitä viiveitä. Sähköinen viesti on perillä saman tien, kun viranomainen painaa lähetä-nappia. Ei enää monen päivän viiveitä ja odottamista, postiluukun vahtimista tai epävarmuutta, onko posti hukkunut matkalla. Sähköiset palvelut vähentävät epäselvyyksiä ja tarjoavat läpinäkyvyyttä aikaleimojen ja lokitietojen kautta. Arvoisa puhemies! Sähköinen tiedoksianto tuo hyötyä myös viranomaisen omaan toimintaan, missä postituksen väheneminen, palautuneiden kirjeiden käsittelyn keventyminen ja automatisoitujen prosessien käyttöönotto vapauttavat työaikaa ydintehtäviin ja säästävät kustannuksissa monilla tavoin. Nämä hyödyt koskevat useita viranomaistahoja ja niiden joukossa myös poliisia. Itse olen työn kautta kokenut, että palvelu on ollut hyvä ja sujuva, kun tieto on tästä molemminpuolista. Poliisin työn näkökulmasta tiedoksiannot voivat liittyä esimerkiksi lupa-asioihin, kuulemistilaisuuksiin, rikosasioiden käsittelyvaiheisiin tai muihin viranomaisilta kansalaisille toimitettaviin ilmoituksiin tai päätöksiin. Poliisin toiminnan kautta voidaan korostaa etenkin nopeutta, josta usein tulee palautetta. Sähköinen tiedoksianto nopeuttaa siis prosesseja, joissa aikarajat ovat tiukkoja ja joissa viiveet voivat haitata jatkokäsittelyä. Kun manuaalisia toimenpiteitä vähennetään, se voi vapauttaa poliisin henkilöstöresurssia tehtäviin, joissa inhimillinen harkinta ja kohtaaminen on välttämätöntä. Myös viranomaisten välinen yhteistyö paranee, kun käytetään yhdenmukaisia sähköisiä järjestelmiä, jotka parantavat tiedonvaihtoa ja sujuvoittavat kokonaistoimintaa. Arvoisa puhemies! Sähköiset järjestelmät ja digitalisaatio ovat tätä aikaa ja osa kehityssuuntaamme. Tekniset laitteet kehittyvät, ja niiden käyttäjät lisääntyvät. Samalla on muistettava niitä käyttäjäryhmiä, jotka eivät pysty: heillä ei ole riittäviä digitaitoja tai kykyä tai laitteita sähköisten palveluiden käyttöön ja viestien vastaanottamiseen. Yhteiskunnan on turvattava myös heidän viestien tiedoksisaannista. Siksi on tärkeää tarkastella uudistuksen haasteita. Kaikki eivät ole digivalmiuksiltaan samalla viivalla. Ikääntyminen, toimintarajoitteet, puutteelliset laitteet, heikko lukutaito tai monimutkaiseksi koetut sähköiset palvelut voivat rajoittaa mahdollisuuksia hyödyntää näitä järjestelmiä. Jotta palvelu olisi yhdenvertaisesti saavutettavissa, rinnalle tarvitaan erilaisia tukitoimia. Yleisesti käytettyjä ratkaisuja ovat esimerkiksi selko- ja monikieliset ohjeet, ohjattavat asiointipisteet, valtuutuspalvelut, vaihtoehtoisten tiedoksiantokanavien mahdollistaminen sekä palvelujen käyttöliittymien selkeyttäminen. On myös hyvä turvata ihmisten tietoisuutta ja ymmärrystä siitä, milloin käyttäjä on siirtymässä digipalveluiden piiriin, ja antaa hänelle mahdollisuus reagoida palvelun käyttöönottamiseen itse. Heräteviestit näistä pitäisi tulla siksi myös aina vaihtoehtoisesti tekstiviestein ja sähköposteilla, kuten jo nyt monissa palveluissa esimerkiksi terveydenhuollon puolella tapahtuu varattujen aikojen suhteen. Näillä toimilla voidaan tukea niitä, joille sähköinen asiointi ei ole ensisijainen vaihtoehto, ja kaikessa digitalisaatiossa tuleekin huomioida ihmisten erilaisia tarpeita muutoksissa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
4.3.2026VastauspuheenvuoroPI 2/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Sote on saanut keskeisen aseman hallitusohjelmassa. Ohjelmaan on kirjattu lukuisia kehittämistoimia, ja samalla pyrimme hillitsemään kustannusten nousua ihmisten hyvinvointi edellä. Ikääntyneiden hoiva ja hoito painottuvat vahvasti kotiin ja muodostavat arjen turvan. Monet ikääntyneet kokevat saavansa sopivasti apua. Läheisten tuki täydentää tätä arvokkaalla tavalla, mutta kehitettävää on vielä. Yhteisöllinen asuminen on tuonut uuden vaihtoehdon, johon asukkaat ovat usein tyytyväisiä — yksinäisyyskin on harvinaisempi vieras. Perhehoitoa kodinomaisena palveluna tulee pyrkiä lisäämään. Päivystyskäyntejä tarvitaan vähemmän, kun arki tuntuu turvalliselta. Omaishoitajia arvostetaan, heitä tuetaan, jotta raskas mutta rakas työ olisi mahdollista. Perusterveydenhuollossa olemme ottaneet harppauksen eteenpäin. Omalääkärimallia kehitetään määrätietoisesti, jotta ihmisillä olisi tuttu lääkäri, jonka luo mennä. Valinnanvapauskokeilun ensimmäiset tulokset näyttävät lupaavilta. Hoitoon pääsee sujuvammin, ja käyttäjät ovat tyytyväisiä. Samalla keräämme tutkimuksella arvokasta tietoa, jota hyödynnetään tulevaisuuden ratkaisuissa. Digitalisaatio tuo apua arkeen. Tekoäly auttaa vähentämään rutiineja, jolloin hoitajat ja lääkärit voivat keskittyä ihmisiin, aitoihin kohtaamisiin sekä kuuntelemiseen. Lastensuojelulakia uudistetaan, ja lasten ja nuorten terapiatakuu tuo avun monelle koululaiselle ja opiskelijalle. Hoitajamitoituksen keventäminen mahdollistaa resurssien käytön joustavasti juuri siellä, missä tarve on suurin. Näemme ihmiset itsenäisinä toimijoina, jotka tekevät valintoja ja rakentavat omaa polkuaan. Kaikkia haasteita ei kuitenkaan ratkaista rahalla. Tarvitaan normien purkua, uusia toimintatapoja ja kelpoisuusehtojen järkeistämistä. Juuri näitä asioita hallitus tekee. Lämmin kiitos vielä kaikille soten ammattilaisille: Te kannattelette arkea, teette Suomesta inhimillisemmän paikan [Puhemies koputtaa] joka ikinen päivä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hoitaja)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
19.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 200/2025 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Käsittelemme tosiaan hallituksen esitystä, jossa rikos- ja riita-asioiden sovittelupalvelut siirretään sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta oikeusministeriön hallinnonalalle ja järjestämisvastuu keskitetään Oikeuspalveluvirastolle 1.1.2027 alkaen. Pidän tätä uudistusta perusteltuna ja tarpeellisena. Sovittelu on kiinteä osa rikosprosessijärjestelmää, ja siksi sen tulee myös organisatorisesti kuulua oikeushallinnon kokonaisuuteen. Siirron myötä sovittelu saa valtiollisen, selkeämmän ja painavamman oman aseman osana rikosprosessia, ei erillisenä sivujuonteena vaan tunnustettuna ja johdonmukaisena ohjattuna toimintona. On hyvä muistaa, mistä puhumme. Rikos- ja riita-asioiden sovittelu on maksuton ja vapaaehtoinen menettely, jossa rikoksesta epäilty ja uhri voivat kohdata koulutetun sovittelijan tuella. Vuonna 2024 sovitteluun ohjatuista asioista noin 96 prosenttia oli rikosasioita. Näistä suurimmat ryhmät olivat väkivaltarikokset, anastukset ja omaisuuden vahingoittamiset. Taustalla on siis konkreettisia arjen rikoksia, joissa sovittelulla voidaan saada aikaan nopea ja vaikuttava ratkaisu. Arvoisa puhemies! Suomessa toimii 17 sovittelutoimistoa, joissa työskentelee noin 90 palkattua työntekijää ja noin 1 200—1 500 vapaaehtoista sovittelijaa. Valtion rahoitus on vuositasolla noin 7,6 miljoonaa euroa. Kyse ei ole suuresta kustannuserästä, mutta vaikutus rikosprosessin sujuvuuteen ja uusintarikollisuuden ehkäisyyn voi olla merkittävä. Poliisitaustaisena kansanedustajana olen nähnyt käytännössä ja osallistunut itsekin vahvasti ohjaustyöhön. Mitä sovittelu parhaimmillaan on ja merkitsee? Se on nopea ja inhimillinen sekä vaikuttava tapa käsitellä rikoksia, erityisesti nuorten tekemiä, omaisuusrikoksia ja monia arjen konfliktitilanteita. Kun osapuolet kohtaavat koulutetun vapaaehtoisen sovittelijan tuella, syntyy usein ratkaisu, joka ei pelkästään päätä asiaa juridisesti vaan myös katkaisee rikoskierteen. Tässä ajassa meidän pitäisikin enemmän lisätä toistemme kohtaamista sekä puhumista keskenämme, ja sovittelu tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden. Arvoisa puhemies! Sovittelu säästää myös yhteiskunnan varoja. Jokainen onnistunut sovittelu vähentää poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen työkuormaa. Se lyhentää käsittelyaikoja ja vapauttaa resursseja vakavampien rikosten tutkintaan. Kun rikosprosessien käsittelyajat ovat viime vuosina pidentyneet, tarvitsemme juuri tällaisia toimivia ja kustannustehokkaita keinoja. Arvoisa puhemies! On kuitenkin todettava, että sovittelu on pitkään toiminut niukoilla resursseilla. Tähän siirtoon ei sisälly merkittävää lisärahoitusta, vaikka tavoitteena on sovittelun käytön lisääminen ja aseman vahvistaminen. Jos haluamme sovittelulle aidosti vahvemman ja todellakin valtakunnallisesti yhdenvertaisen aseman rikosprosessijärjestelmässä, sen on tulevaisuudessa myös näyttävä resursoinnissa. Rakenteellinen asema on tärkeä, mutta se ei yksin riitä ilman riittäviä toimintaedellytyksiä. Tästä ehkä esittäisin ministerille vielä kysymyksen, että onko sovittelulle odotettavissa tällaista vahvempaa asemaa. Arvoisa puhemies! Pidän silti tärkeänä, että nyt otetaan askel oikeaan suuntaan. Siirron myötä voidaan luoda yhtenäisemmät valtakunnalliset käytännöt, vahvistaa ohjausta ja kehittämistä sekä liittää sovittelu selkeämmin osaksi rikoksen torjunnan ja oikeudenhoidon kokonaisuutta. Tämä vastaa myös kansainvälistä käytäntöä, jossa sovittelu kuuluu oikeushallinnon yhteyteen. Tässä yhteydessä haluan nostaa esille myös lähisuhdeväkivallan, jossa vuoden 25 alusta sovittelun rajausta tiukennettiin, eikä väkivaltaa sisältäviä rikoksia enää tämän jälkeen läheissuhteissa lähtökohtaisesti saa sovitella. Olen sitä mieltä, että tätä asiaa tulisi ehkä jossain vaiheessa miettiä uudelleen, sillä uhrien suoja on tietysti aina ensisijainen, mutta meidän on samalla huolehdittava siitä, että uhrit oikeasti saavat riittävästi tukea ja palveluita myös rikosprosessin ulkopuolella. Pelkkä kielto eivätkä sanktiot yksin ratkaise ongelmaa. Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi: Sovittelu ei ole vaihtoehto oikeudelle vaan on osa sitä. Se lisää vastuunkantoa, inhimillistä kohtaamista ja konkreettista hyvittämistä. Tämän uudistuksen myötä sovittelulle annetaan selkeämpi, valtiollinen ja painavampi asema rikosprosessijärjestelmässä. Se on askel oikeaan suuntaan, ja jatkossa meidän on huolehdittava, että myös resurssit vastaavat tätä tavoitetta.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
11.2.2026VastauspuheenvuoroHE 189/2025 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Tosiaan käsittelyssä oleva esitys on sekä ajankohtainen että tarpeellinen, ja kiitos ministeri Ikoselle, että tosiaan toitte tämän esityksen nytten meille tänne. Ihmettelen kuitenkin hieman sitä vaatimusten määrää. Tämä nyt on tuotu tänne meille käsiteltäväksi, ja mikään ei näytä riittävän. Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on muodostunut tietysti haastavaksi monella paikoin, mutta niin kuin me ollaan tässä kuultu, monia toimenpiteitä tehdään. Me korjataan ja paikataan edellisen hallituksen tekemiä virheitä, ja eivät nämä käden käänteessä käy. Ja on edelleen muistettava, että siellä hyvinvointialueilla, niin kuin tässä on todettu, moni tekee nyt ylijäämäistä tulosta ja suunta on todellakin parempaan päin. Jotta me saadaan kaikki mukaan ja se rahoitus todellakin siellä riittämään, niin näitä toimenpiteitä tarvitaan edelleen. Uskon, että tämä nyt auttaa osaltaan sitten myöskin näitä hyvinvointialueita, joilla tätä alijäämää vielä on, tasapainon hakemisessa, niin että saadaan sitten talous tämän alijäämän kautta hyväksytyksi parempaan suuntaan. Kiitos kuitenkin, että tämä esitys on täällä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja