Nieminen Mira
5 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Opposition välikysymyksen ydinväite on se, että hallitus olisi syyllinen Suomen heikkoon taloustilanteeseen, mutta tämä väite ei saa tukea edes talousasiantuntijoilta. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n ylijohtaja Tuulia Hakola-Uusitalo on todennut, ettei hallituksen onnistumisia tai epäonnistumista pidä arvioida nykyisten lukujen perusteella, koska rakenteellisten uudistusten vaikutukset näkyvät vasta pidemmällä aikavälillä. Myös professori Johanna Wallenius muistuttaa, että Suomen heikko talouskasvu on jatkunut jo lähes kaksi vuosikymmentä. Väestön ikääntyminen ja korkojen nousu, puolustusmenojen kasvu, Ukrainan sota ja maailmantalouden kriisit eivät ole hallituksen aiheuttamia ongelmia. Juuri tässä on keskustelun ydin. Tämä hallitus ei ole saanut perinnöksi tervettä taloutta vaan pitkään jatkuneen rakenteellisen velkaantumisen, heikon tuottavuuskehityksen ja jäykän talousrakenteen. Arvoisa puhemies! Helsingin Sanomissa Nordean ekonomisti Juho Kostiainen toteaa lisäksi, että teollisuuden ja rakentamisen liikevaihdot kasvoivat maaliskuussa liki kuusi prosenttia vuoden takaisesta. Palveluissa kasvu oli 5,4 prosenttia. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi maaliskuussa 7,3 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Samalla Suomen teollisuustuotanto nousi korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008. Näin Suomen teollisuustuotanto on palautunut Nokian ja metsäteollisuuden romahdusta edeltäneisiin lukemiin 18 vuoden matalalennon jälkeen. Suomen kotitaloudet ovat eläneet säästöliekillä. Nordean korttidata antaa viitteitä siitä, että kuluttajat ovat innostuneet kuluttamaan, koska hallitus on palauttanut ostovoimaa. Palkkasumma on noussut jo vuodesta 24 lähtien, mutta kuluttajan jalka nousee vasta nyt kaasulle, ja edessä on hyviä näkymiä. Vähittäiskaupan määrä on jo kasvanut alkuvuonna ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Elikkä kyllä tässä meillä on todella hyviä näkymiä, jos te haluatte lukea oikeasti, mitä meidän asiantuntijat myöskin kertovat tällä hetkellä. Arvoisa puhemies! Opposition ongelma on se, että se vastustaa lähes kaikkia näitä meidän hyviä uudistuksiamme, joita asiantuntijat ovat jo pitkään pitäneet välttämättöminä — uudistuksia, joita ei ole tehty; uudistuksia, jotka on jo tehty Euroopassa mutta joita ei ole tehty täällä. Sen takia matelemme täällä sitten kaikkien muitten haasteiden edessä. Jos opposition verojen kiristämisvaihtoehdot olisivat ratkaisseet Suomen ongelmat, me olisimme jo tällä Euroopan tiellä. Todellisuudessa Suomi tarvitsee kilpailukykyä ja investointeja, yrittäjyyttä ja työnteon kannusteita — ei paluuta vanhaan politiikkaan, jossa velkaa otetaan lisää ja rakenteelliset ongelmat lakaistaan jälleen eteenpäin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta tosiaan vuosille 27—30 antaa meille vakavan mutta rehellisen kuvan Suomen taloudellisesta tilanteesta. Vaikka hallitus on tehnyt mittavia säästö-, työllisyys- ja kasvupäätöksiä, heikko suhdanne, korkomenojen voimakas kasvu sekä muuttunut turvallisuustilanne pitävät julkisen talouden alijäämän edelleen korkeana. On kuitenkin tärkeää todeta, että ilman näitä päätöksiä Suomen tilanne olisi merkittävästi huonompi. Velkaongelma on todellinen, mutta tuloksia saadaan vain tekemällä vastuullisia päätöksiä ja toteuttamalla rakenteellisia uudistuksia. On olennaista löytää tasapaino, tasapaino näiden säästöjen, kasvun, palveluiden ja turvallisuuden välillä. Velkaongelma on periytynyt siitä, että lainaa on otettu ja rahaa käytetty holtittomasti. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden tasapainottaminen ei voi olla vain hallituksen tai yhden toimijaryhmän tehtävä. Jokaisen on osallistuttava ja ennen kaikkea ymmärrettävä, missä taloudellisessa tilanteessa Suomi nyt on. Onneksi näyttää siltä, että iso osa kansalaisista tämän myös loppuviimeksi ymmärtää. Jokainen korkomenoihin käytetty miljardi on pois suomalaisten hyvinvoinnista ja palveluista, ja me maksamme nyt sitä laskua aikaisemmista toimenpiteistä. Hallitus jatkaa valtionhallinnon säästö- ja tuottavuusohjelmaa ja on samalla vahvistanut työnteon ja yrittämisen kannustimia muun muassa keventämällä työn verotusta ja tukemalla investointeja. On jännää, että ostovoima kasvaa ja investointeja syntyy kaikesta tästä pelottelusta ja taloudesta tehdyistä kysymyksistä ja huolista ja näistä vasta-argumenteista huolimatta. Talouskasvu ei synny hetkessä, vaan se on pitkäjänteistä työtä ja vaatii suunnitelmallisuutta, ennakoivuutta ja tosiaan luottamusta tulevaan. Turvallisuustilanne Euroopassa on muuttunut pysyvästi. Se on meidän ihan yhteinen näkemyksemme, ja tähän on vastattava määrätietoisesti. Puolustukseen ja kokonaisturvallisuuteen panostaminen on välttämätöntä. Tiedämme sen laskun hinnan. Myös turvallisuusmenot on rahoitettava kestävällä tavalla, ja se on osa kokonaisvastuullista talouspolitiikkaa. Turvallinen Suomi on edellytys näille investoinneille, kasvulle ja hyvinvoinnille. Hallitus on saanut hyvin paljon kiitosta turvallisuuden eteen tehdystä työstä. Se maksaa, sen tietää jokainen. On muistettava, että tälle turvallisuuspohjalle rakennetaan vakaata yhteiskuntaa. Edelleen kaikista opposition moitteista huolimatta hyvinvointialueiden rahoitus on kasvanut hallituskaudella miljardiluokassa, ja on selvää, että pelkkä lisärahoitus ei riitä. Rakenteellisia ongelmia on uskallettava ratkaista ja on oltava rohkea. Tarvitsemme parempaa johtamista, digitalisaation täysimääräistä hyödyntämistä ja hallinnon keventämistä, jotta palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Työ on ollut hyvää, vaikka haasteitakin on, ja siksi täytyy kiittää hyvinvointialueilla tehdystä hyvästä työstä. Arvoisa rouva puhemies! Suomi tarvitsee jatkossakin vastuullista talouspolitiikkaa, työhön ja kasvuun kannustavia ratkaisuja sekä kykyä asettaa menot tärkeysjärjestykseen. Kun toimimme yhdessä avoimesti ja realismin pohjalta, voimme rakentaa kestävää tulevaisuutta myös vaikeina aikoina. On tärkeää muistuttaa lopuksi, että kun moititaan hallituksen kaikkia toimenpiteitä, niin vastaavasti olisi kyllä tarjottava niitä konkreettisia toimia, millä taloutta sopeuttaa ja tasapainottaa. Näitä ei ole vielä tässä salissa nähty eikä kuultu. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille. Tämä hallituksen esitys on hyvä ja tarpeellinen uudistus. Se vahvistaa kotimaista yrittäjyyttä ja parantaa erityisesti juurikin näiden pienpanimoiden ja pientislaamojen mahdollisuuksia toimia ja kehittyä. Mielestäni on ihan kohtuullista, että valmistaja saa myydä omia tuotteitaan suoraan valmistuspaikalta. Se helpottaa arkea, tuo lisää mahdollisuuksia kasvuun ja tukee työllistämistä. Samalla se vahvistaa paikallista elinvoimaa ja tukee maaseutuja, koska usein pienet tuottajat sijaitsevat juuri siellä. Uudet työpaikat ovat tervetulleita tässä ajassa. Ne sitovat uusia tulonlähteitä, yrityksiä ja ihmisiä alueille. Lisäksi kyse on myös luottamuksesta suomalaisiin yrittäjiin. Meidän pitää antaa heille tilaa tehdä, kehittää ja menestyä. Meidän pitää purkaa byrokratiaa ja sääntelyä, ja sitä tämä hallitus on kyllä hyvin tehnyt. Tällä uudistuksella on selkeä vaikutus matkailuun. Kun tuotteita voi ostaa suoraan valmistuspaikalta, se tuo ihmisiä paikan päälle ja hyödyntää näin koko aluetta. Yritykset voivat hyödyntää entistä enemmän ulosmyyntioikeuksia ja tehdä uusia tai vahvistavia matkailukohteita tiloistaan ja toimipaikoistaan. Mitä enemmän taas on matkailijoita, sitä enemmän he kuluttavat paikallisia palveluita, mahdollisesti muun muassa ravintola- ja yöpymispalveluita. On myös hyvä muistaa, että vaikutukset kokonaiskulutukseen arvioidaan vähäisiksi, kuten ministeri tässä totesi, ja kyse ei ole mistään massamyynnistä vaan rajatusta ja usein laadukkaasta erikoistuotannosta. Tämä on todellakin järkevää sääntelyn keventämistä, ja lisäämme tällä kilpailua ja valinnanvapautta ja -varaa, jotka tehostavat toivottavasti myös markkinoita ja tuovat niitä verotuloja. Tuemme nyt juuri sitä paikallista pk-yrityskenttää, joka tarvitsee näitä kohdennettuja toimia, ja teemme tätä asia kerrallaan. Tehdään asioista tosiaankin sujuvampia ilman, että kokonaisuus kärsii.
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme tänään hallituksen esitystä, jolla uudistetaan sakon ja rikesakon määräämisestä annettua lakia sekä siihen liittyviä lakeja. Kyseessä on poliisin ja koko rikosprosessiketjun näkökulmasta tärkeä ja odotettu uudistus. Tämä esitys vastaa todelliseen ongelmaan. Rikosasioiden käsittelyajat ovat pidentyneet merkittävästi. Vielä vuonna 2014 rikosasian kokonaiskäsittelyaika oli keskimäärin alle 10 kuukautta. Vuonna 24 se oli jo yli 15 kuukautta. Käsittelyajat ovat pidentyneet jokaisessa vaiheessa sekä poliisilla että syyttäjällä ja aina käräjäoikeudessa asti. Tämä kehitys vaarantaa oikeusturvaa, kuormittaa viranomaisia ja heikentää kansalaisten luottamusta oikeusvaltioon. Oikeuden tulee toteutua ajallaan, ei vasta vuosien päästä. Arvoisa puhemies! Esityksen keskeinen sisältö on sakkomenettelyn soveltamisalan laajentaminen. Jatkossa menettelyssä voitaisiin käsitellä rikosasiat, joista säädetty enimmäisrangaistus on enintään kaksi vuotta vankeutta. Tietyt henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset kuitenkin rajataan perustellusti soveltamisalan ulkopuolelle. Kyse ei siis ole vakavien rikosten siirtämisestä kevyempään menettelyyn vaan selkeiden, yksinkertaisten asioiden käsittelyn nopeuttamisesta. Poliisin toimivaltaa selkeytetään ja vahvistetaan. Poliisi voisi ratkaista näin asiat, joista ankarin rangaistus on sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta ja määrätä enintään 60 päiväsakon sakkorangaistuksen. Vakavammat ja tulkinnanvaraiset asiat ratkaisevat edelleen syyttäjä ja käräjäoikeus. Tämä keventää prosesseja operatiivisella tasolla ja vapauttaa sekä poliisin että tuomioistuinten resursseja vaativampiin rikosasioihin. Arvioiden mukaan jopa 5 000—6 000 rikosasiaa voisi vuosittain siirtyä täysimittaisesta rikosprosessista sakkomenettelyyn. Samalla menettelyssä voitaisiin määrätä enintään 5 000 euron menettämisseuraamus, päihdetutkimuskustannusten korvausvelvollisuus sekä ratkaista asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus. Tämä tekee menettelystä kokonaisvaltaisemman ja tehokkaamman sekä vähentää tarvetta erillisille oikeudenkäynneille. Lisäksi uudistuksella on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Yhden rikosasian käsitteleminen kirjallisessa menettelyssä tuomioistuimissa maksaa noin 530 euroa. Sakkomenettelyssä kustannus olisi murto-osa tästä. Tuomioistuimille laskennallinen säästö voisi nousta jopa useisiin miljooniin euroihin vuodessa, mutta myös Syyttäjälaitokselle ja esitutkintaviranomaisille syntyisi huomattavia säästöjä. Mutta kyse ei ole kuitenkaan vain euroista, vaan ennemmin siitä, että resursseja kohdennetaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan: väkivaltarikoksiin, talousrikollisuuteen, järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Arvoisa rouva puhemies! On tärkeää korostaa, että oikeusturvasta ei tingitä. Suostumusmenettely säilyy, muutoksenhakuoikeus turvataan ja vakavimmat rikokset pysyvät tuomioistuimissa. Asianomistajan asemaa vahvistetaan, ja myös riidattomia korvausvaatimuksia voidaan jatkossa käsitellä menettelyssä. Suomi on saanut vuosien 1959—2022 aikana 62 langettavaa ratkaisua oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston vuoksi. Vaikka viime vuosina tilanne on parantunut ja vuoden 22 jälkeen uusia langettavia ratkaisuja ei ole annettu, rikosprosessin sujuvoittaminen on edelleen välttämätöntä. Arvoisa rouva puhemies! Tilastokeskuksen mukaan vuonna 22 jopa 56 prosenttia alioikeuksista rangaistukseen tuomituista tuomittiin sakkorangaistukseen. Tämä kertoo siitä, että merkittävä osa rikosasioista on luonteeltaan sellaisia, joita voidaan käsitellä kevyemmässä ja nopeammassa menettelyssä ilman, että oikeusturva vaarantuu. Sakkomenettelyn laajentaminen on konkreettinen, rakenteellinen ja kustannustehokas keino lyhentää käsittelyaikaa koko rikosprosessiketjussa. Vielä lopuksi, arvoisa rouva puhemies! Tämä esitys tukee pääministeri Petteri Orpon hallituksen ja ohjelman tavoitetta sujuvoittaa oikeusprosesseja ja vahvistaa oikeusvaltiota. Se on käytännönläheinen uudistus, joka vastaa kentältä nousseeseen tarpeeseen. Poliisille tämä on hyvä ja odotettu uudistus. Se selkeyttää toimivallan jakoa ja nopeuttaa ratkaisujen tekemistä ja keventää hallinnollista kuormaa operatiivisessa työssä. Samalla se on kansalaisille parempi ratkaisu: nopeampi käsittely, selkeämpi menettely ja tehokkaampi seuraamusjärjestelmä. Pidän esitystä tasapainoisena, vastuullisena ja tarpeellisena uudistuksena. Se vahvistaa rikosprosessin tehokkuutta, turvaa oikeusturvan ja parantaa viranomaisten toimintaedellytyksiä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tosiaan käsittelyssä oleva esitys on sekä ajankohtainen että tarpeellinen, ja kiitos ministeri Ikoselle, että tosiaan toitte tämän esityksen nytten meille tänne. Ihmettelen kuitenkin hieman sitä vaatimusten määrää. Tämä nyt on tuotu tänne meille käsiteltäväksi, ja mikään ei näytä riittävän. Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on muodostunut tietysti haastavaksi monella paikoin, mutta niin kuin me ollaan tässä kuultu, monia toimenpiteitä tehdään. Me korjataan ja paikataan edellisen hallituksen tekemiä virheitä, ja eivät nämä käden käänteessä käy. Ja on edelleen muistettava, että siellä hyvinvointialueilla, niin kuin tässä on todettu, moni tekee nyt ylijäämäistä tulosta ja suunta on todellakin parempaan päin. Jotta me saadaan kaikki mukaan ja se rahoitus todellakin siellä riittämään, niin näitä toimenpiteitä tarvitaan edelleen. Uskon, että tämä nyt auttaa osaltaan sitten myöskin näitä hyvinvointialueita, joilla tätä alijäämää vielä on, tasapainon hakemisessa, niin että saadaan sitten talous tämän alijäämän kautta hyväksytyksi parempaan suuntaan. Kiitos kuitenkin, että tämä esitys on täällä.