Rantanen Piritta

Hallituksena en paljon lähtisi tuloksia kehumaan, kun laskelma osoittaa, että lähes koko 2000-luvulla kannattavuuskerroin ja yrittäjätulo ovat maataloudessa olleet yhtä huonoja vain 2024 ja 2025. — Herra puhemies! Lainaukset alkavat: ”Viljelijöiden ensimmäinen toive ei ole jatkuvat tukipaketit, vaan kohtuullinen hinta tuotteesta.” [Pekka Aittakumpu: Entä demareiden leikkaukset?] ”Kuluttajan ruokakorin hintaa ei voida loputtomasti nostaa. Alkutuotannosta puuttuvan rahan täytyy siis löytyä ensisijaisesti elintarvikeketjun sisältä.” ”Maatalouspolitiikan keskiöön on nostettava ruuan tuottaminen, ei vain mikä tahansa viljely ilman kustannus- ja korjuuvelvoitteita.” Näin lausui edustaja Essayah joulukuussa 2022 välikysymyskeskustelussa suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta. Huomiot ovat erittäin ajankohtaisia vieläkin. [Pekka Aittakumpu: Miksi haluatte leikata?] — Kyllä me päästään siihen, älä ole huolissasi. Puhemies! Maatalouden tilanne ei ratkea nopeasti. Olemme oppositiossa toistuvasti tuoneet keskusteluun ratkaisuja. Olemme puhuneet ruokaketjun epätasapainosta, viljelijän heikosta neuvotteluasemasta, aktiivisen ruuantuotannon edellytyksistä ja siitä, että maatalouspolitiikan eurojen tulee nykyistä paremmin kohdentua sinne, missä ruoka todella tuotetaan. SDP haluaa tukea aktiivista tuotantoa, emme näennäisviljelyä niin kuin hallitus on tehnyt. Juuri siksi myös maataloustukijärjestelmän uudistustarpeesta on uskallettava puhua. Tämä viesti on tullut vastaan jokaisella tilavierailulla. Aktiivisten, toimintaansa kehittävien tilojen laajennussuunnitelmat törmäävät näennäisviljelijöiden haluttomuuteen luopua pelloista tukipolitiikan vuoksi. Puhemies! Kun käytämme satoja miljoonia euroja vuosittain maataloustukeen, on järjestelmän turvattava suomalaista ruuantuotantoa, huoltovarmuutta ja elinvoimaisia tiloja. Se tarkoittaa sitä, että ruokaa tuottavilla, investoivilla, työllistävillä ja tuotannon riskit kantavilla tiloilla on aito mahdollisuus jatkaa ja kehittää toimintaansa. Täytyy puhua myös ruokaketjun rakenteista. Viljelijän on saatava tuotteistaan nykyistä reilumpi korvaus markkinoilta. Mutta miten markkinat ovat reagoineet? Maidon tuottajahintaa on laskettu, ja naudanlihan osalta olemme vasta saavuttamassa Euroopan keskitason. [Anne Kalmari: Juuri näin!] Hallituksella on ollut kolme vuotta aikaa toteuttaa lupaamansa täyskäännös. Tätä täyskäännöstä suomalaiset ruuantuottajat odottavat yhä edelleen. Keskittykää siis työhönne, hyvä hallitus. SDP:n mielestä tarvitaan useita toimia: 1) Akuuttiin kriisiin nopeita ja kohdennettuja toimia: Tarvittaessa on käytettävä määräaikaisia ja aktiiviseen tuotantoon kohdennettuja tukitoimia. Tämä koskee myös afrikkalaisen sikaruton aiheuttamia menetyksiä ja niiden rajattua korvaamista. Kun julkista rahaa käytetään, on ensin arvioitava, voidaanko kustannusten nousu jakaa oikeudenmukaisesti ruokaketjussa. Uusi elintarvikemarkkinalaki tarjoaa tähän välineitä, ja nyt hallituksen on varmistettava, että lain tarjoamia uusia keinoja myös käytetään ja niiden vaikutuksia seurataan. 2) Ruokaketjun tulonjako uusiksi — enemmän euroja viljelijälle markkinoilta: Epäreiluihin kauppatapoihin on puututtava tehokkaammin. Ruokaketjun hintojen ja katteiden läpinäkyvyyttä on lisättävä. 3) Maataloustukien remontti — tuki selkeästi tuotannon tueksi: Suomessa on tiloja, jotka nostavat tukia ilman että markkinoille tuotetaan mitään — siis mitään. Suomella ei ole varaa järjestelmään, jossa aktiivinen viljelijä etsii peltoa ja tuottamaton pelto kerää samaan aikaan tukia. 4) Kotimainen ruoka osaksi huoltovarmuuspolitiikkaa ja julkisia hankintoja: SDP:n mielestä hankintalakia täytyy korjata niin, että kunnissa voidaan tehdä huoltovarmuutta tukevia päätöksiä myös ateriapalveluiden osalta. Lakimuutos heikentää pienten elintarviketuottajien pääsyä julkisiin ruokapalveluihin. 5) Huoltovarmuutta myös tuotantopanoksiin: Kotimaista proteiiniomavaraisuutta täytyy vahvistaa sekä fossiilisten ja ulkomaisten raaka-aineiden riippuvuutta vähentää. Vihreät investoinnit ovat osa ratkaisua, ja niitä ei pidä hankaloittaa kotimaisin toimin. Vihreän ammoniakin tuotanto Suomessa vähentäisi riippuvuutta tuontiammoniakista ja vahvistaisi typpilannoitteiden tuotannon huoltovarmuutta. 6) Investoinnit, sukupolvenvaihdokset ja ruokavienti kasvuohjelmaksi: tarvitsemme määrätietoisen elintarvikejalostuksen ja ruokaviennin kasvuohjelman. Puhemies! Lopuksi lainaan vielä kansanedustaja Essayahin sanoja vuodelta 2022 ja teen samalla epäluottamuslause-esityksen hallitukselle: ”Hallitus ei ole onnistunut tuomaan riittäviä esityksiä maatilojen kannattavuuden parantamiseksi, eikä hallitus toiminnallaan ole kyennyt vakuuttamaan, että sillä on yhteinen tahtotila tukea alkutuotantoa akuutin kustannuskriisin yli ja siten turvata kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuus ja viime kädessä kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätön huoltovarmuus. Siksi esitän, että eduskunta toteaa, ettei hallitus nauti enää eduskunnan luottamusta.”

Arvoisa rouva puhemies! Tämä elintarvikemarkkinalain uudistushan on nimenomaan edellisen hallituskauden parlamentaarisen työn tulosta, ja kyllä minäkin haluan osoittaa kiitokseni ministerille siitä, että kaikesta vastustuksesta ja uhkailusta ja kiristyksestä huolimatta tämän lain olette tänne saanut. Se on erittäin tärkeää. Niin kuin tässä mainittiin ja kaikki varmasti tietävätkin, taustalla on nimenomaan se, että elintarvikemarkkinat eivät ole toimineet. Siellä on paljon tällaisia epäterveitä kauppatapoja ja epäreiluja sopimusehtoja, ja juuri niihin nyt halutaan tässä puuttua. Sillä on aivan suora vaikutus meidän elintarvikehuoltovarmuuteen. Jos me emme näitä toimia tee, niin ei meillä kohta ole kotimaista ruokaa, jota syödä. Se jos mikä on kaikkein vaarallisinta. Kauppa on tehnyt tulosta viime vuonnakin yli miljardin. On kyllä häpeällistä ja hävytöntä, että he uhkailevat sillä, että jos tämä laki menee maaliin, niin se tulee suoraan ruuan hintaan. Erityisesti se, että olette pystyrinnoin pystynyt tätä asiaa puolustamaan, on kyllä erinomaisen hieno asia — kiitos siitä.

Herra puhemies! Meillä on vain yksi Suomi, ja se on kaupunkeja ja maaseutua. Maaseudulla asuvat ihmiset kokevat usein, että heidät on unohdettu ja että he eivät voi vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Kaikkea päätöksentekoa tulisi arvioida myös maaseudun asukkaiden näkökulmasta. Tämä luottamus maaseudun ihmisiin rakennetaan konkreettisin toimin. Niin kuin ministerikin tässä edellä sanoi, Suomen pinta-alasta on maaseutua 95 prosenttia. Tämä fakta on hyvä jokaisen muistaa. Maaseudulla ja sen asukkailla on merkittävä rooli huoltovarmuudessa ja turvallisuudessa sekä hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Suomalaisille rakkaat metsät ja järvet sijaitsevat pääosin maaseudulla, kuten myös luonnonvarat. Maaseutu on yllättävän lähellä, se on jokaisen lautasella, suomalaisen ruuan muodossa. Puhemies! Väestökehitys muuttaa Suomea syvällisesti. Maaseutualueilla 15—64-vuotiaiden määrä vähenee tulevan vuosikymmenen aikana 20 prosentilla nykytilanteesta, mikäli tämä vallitseva kehitys jatkuu. Tällä on vaikutusta kansalliseen huoltovarmuuteen ja etenkin alkutuotannosta juontaviin moniin arvoketjuihin. Siitäkin syystä maatalouden kannattavuudesta on huolehdittava. Väestön väheneminen tapahtuu erityisesti Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Mikäli trendi jatkuu, ydinmaaseudulta ja harvaan asutulta maaseudulta voi vähentyä yli 43 000 työpaikkaa vuoteen 2040 mennessä. Pysyvä negatiivinen kehitys voidaan kuitenkin kääntää, jos alueiden houkuttelevuus saadaan vahvistumaan. Puhemies! Kun väestö vähenee, on poliitikkojen väistämättä puhuttava vaikeista teemoista, kuten siitä, mitä tehdään, kun kaikkiin kouluihin ei riitä oppilaita. Tarvitsemme siis lisää kuntarajat ylittävää yhteistyötä ja digitalisaation hyödyntämistä. Jokaisella lapsella pitää olla oikeus käydä koulua laadukkaasti ja saada tavata koulukavereita. Kuntien, koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen välisellä yhteistyöllä tuleekin vahvistaa koulutuksen saavutettavuutta kaikilla koulutusasteilla. Asuntomarkkinoiden toimimattomuus ja eriytyminen heikentää ja jakaa Suomea tällä hetkellä voimakkaasti. Aiemmin maaseudulla perinnöksi saatu kotitalo oli rahallisesti arvokas, nyt se voi olla pelkkä rasite. Jos paikkakunnalla on yrityksiä ja työpaikkoja, siellä käyvät myös asunnot kaupaksi ja niitä kannattaa jopa rakentaa lisää. Tästä meillä on hyviä esimerkkejä Lapin kunnista. Minä toivon, että maaseudun asuntojen arvon lasku ja siitä aiheutuvat moninaiset vaikutukset suomalaisille ovat sellaisia asioita, joihin täällä eduskunnassa voisimme luoda yhteistä kantaa, näkemystä ja ennen kaikkea niitä ratkaisuvaihtoehtoja. Toivonkin, että valiokuntakäsittelyssä tähänkin asiaan voitaisiin tarkemmin puuttua. Herra puhemies! Hallituksen maaseutualueille kohdistama politiikka vaatii arviointia. SDP:n mielestä työmatkavähennystä ei olisi pitänyt leikata, kuten hallitus teki. Välttämätön omaan autoon perustuva työmatkaliikenne olisi pitänyt turvata. Lisäksi olisimme jatkaneet korotettua kotitalousvähennystä kotitalous- ja hoivatyöhön. Tälläkin olisi ollut vaikutuksensa maaseudun työpaikkoihin ja elinvoimaan. Raskaasti maaseudun kuntasektoria haittaava esitys on myös hankintalain uudistus. Se aiheuttaa paljon ongelmia ja kustannuksia kunnille, jotka sijaitsevat kaukana markkinoista ja väestökeskittymistä. Pienet kunnat arvioivat tämän lakiuudistuksen muutoskustannuksiksi keskimäärin lähes 500 euroa per asukas. SDP on esittänyt, että investointien verohyvityksen alarajan tulisi olla hallituksen esittämää matalampi, jotta maaseudun yritykset voisivat hyödyntää sitä paremmin. Erityisesti perheyrityksillä sekä pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on merkittävä rooli työllistäjinä ja alueiden elinvoiman rakentajina. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi hallitus haluaa rajoittaa esimerkiksi vihreitä investointeja, tuuli- ja aurinkovoimarakentamista, sekä poukkoilua datakeskusten verokohtelun kanssa. Juuri näille sektoreille investoinnit nyt syntyvät, ja ne rakentuvat erityisesti maaseudulle. Emme voi jättää mitään kasvun aineksia nyt hyödyntämättä. Puhemies! ”Ei tartte auttaa”, näin luki minun abipaidassani 90-luvun lopussa. Maaseudun ihmiset ovat tottuneet tekemään asioita itse, mutta emme saa unohtaa maaseudulla asuvia ihmisiä. Maaseutu ei tarvitse kauniita juhlapuheita, vaan se tarvitsee konkretiaa, ja tarvittaessa kyllä pitää sitten pystyä myös auttamaan.

Herra puhemies! Kyllähän teidän täytyy ymmärtää, että me olemme huolissamme siitä, että kun nyt juuri ollaan käymässä niitä ratkaisevia neuvotteluita siitä koko EU:n rahoituksesta ja tällainen suuri epäonnistuminen on tapahtunut, niin totta kai meillä herää huoli siitä, kuinka tämän koko rahoituksen tässä oikein on käymässä. Kun brexit tuli, saatiin aikaiseksi EU:n tukiapparaatti ja brexitin vaikutus alueille. Nyt tässä historiallisessa tilanteessa, jossa Suomi on, itäinen Suomi on kyllä jätetty erittäin vaikeaan tilanteeseen. Pari päivää sitten julkistettiin tällainen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kunnittainen tilasto, jossa on mitattu esimerkiksi terveyttä, tulotasoa, työttömyyttä ja turvallisuutta, ja heikoimmat kunnat tästä löytyivät nimenomaan itäisestä ja pohjoisesta Suomesta ja Keski-Suomesta. Kysyn pääministerin sijaiselta Purralta: miten on mahdollista, että edes tässä tilanteessa, jossa nyt Suomi, itäraja, nimenomaan on, emme ole EU:n pisimmän ulkorajan eteen saaneet EU-rahaa kotiutettua tänne?