politiikka.app

Rintamäki Anne

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäVaasan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

25 puheenvuoroa

047helmikuu 2026: 2helmaaliskuu 2026: 7maahuhtikuu 2026: 2huhtoukokuu 2026: 7toukesäkuu 2026: 5kessyyskuu 2026: 2syy
15.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 109/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Arvon ministeri! Käsittelemme hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi yleistukilain, työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain sekä yleisistä kielitutkinnoista annetun lain muuttamisesta. Kotoutumistukiesitys liittyy oleellisesti perussuomalaisten pitkäaikaisiin tavoitteisiin maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä sekä sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta. Tarkoitus on muuttaa lakia siten, että yleistukea maksettaisiin kotoutumistukena sellaiselle työttömälle työnhakijalle, joka ei täytä työssäoloehtoa, on asunut Suomessa alle kolme vuotta edeltäneen kymmenen vuoden aikana ja on taloudellisen tuen tarpeessa. Kotoutumistuen taso on yleistuen tasoa pienempi. Se vastaa suunnilleen yksin asuvan henkilön perustoimeentulotuen perusosaa. Yleistuen työskentely- ja asumisaikavaatimusta ei sovellettaisi tietyissä tapauksissa, joissa kielitaito on todennettavissa esimerkiksi koulutuksien kautta tai jos henkilön äidinkielenä sattuu olemaan suomi, ruotsi tai saame. Poikkeus tehdään, jos henkilö ei voisi vamman tai muun vastaavan syyn takia osoittaa kielitaitoaan. Arvoisa puhemies! Tavoittelemme lailla maahan muuttaneiden parempaa osallistumista työmarkkinoille sekä pääsyä kielikoulutukseen. Korostamme Suomeen muuttaneiden henkilöiden omaa vastuuta näistä. Se on aivan oikein. On korkea aika, että painopisteemme siirtyy tässäkin asiassa. Suomeen kotoutuu kaikkein parhaiten juuri työllä ja kielen oppimisella. Sanon kuitenkin, että tämä esitys ei pidemmän päälle riitä. Perussuomalaiset tulevat esittämään kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa myös jatkossa. Ennemmin tai myöhemmin muutkin siihen heräävät, se vain saattaa ottaa aikansa. Taloutemme ja maahanmuuttopolitiikkamme ongelmat eivät ilmeisesti ole tarpeeksi pitkällä muiden mielestä. Linjamme on selkeä: Suomen ja suomalaisten veronmaksajien tehtävä ei ole maksaa muiden maiden kansalaisten elättämistä täällä. Se tehtävä kuuluu heille itselleen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja
2.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 10/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Käsittelemme Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimintakertomusta vuodelta 2025, josta Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Nieminen piti erinomaisen ja kattavan selvityksen. Itse toimin valtuutettuna, joten ajattelin hieman kommentoida kertomusta muutamilla omilla huomioilla. Säästöpaineitahan erinäisissä tuissa on ollut, kuten valtiontaloudessa laajemminkin, se on ihan selvää. Kansaneläkkeiden maksun lopettaminen ulkomaille on aiheuttanut joillekin ulkomailla eläville suomalaisille eläkeläisille sen, että he ovat joutuneet palaamaan takaisin Suomeen. Asian toinen puoli on kuitenkin se, että kansaneläke on sellainen tuki, jota saavat myös ulkomaiden kansalaiset, kunhan ovat 16 vuotta täytettyään asuneet Suomessa kolme vuotta. Tämä on jo itsessään löysää rahanjakoa, ja soisin kyllä muutosta tältäkin osin lainsäädäntöön. Sosiaaliturva kaipaa kansalaisperusteista rajaamista monin kohdin. Arvoisa puhemies! Yleiseen asumistukeen palautettiin varallisuusharkinta, mitä pidän sinänsä perusteltuna uudistuksena. Miksi valtion pitäisi maksaa asumistukea ihmiselle, jolla on itsellään varallisuutta hoitaa asumiskustannuksensa? Eihän sosiaaliturvan tehtävä ole olla kenenkään varallisuuden turva vaan inhimillisen elintason turva heille, jotka eivät juuri pysty sitä itse turvaamaan. Arvoisa puhemies! Opiskelijoiden siirtämisestä yleiseltä asumistuelta takaisin opintotuen asumislisän piiriin on saatu varsinkin opiskelijajärjestöiltä pyyhkeitä. Sekin on ymmärrettävää, koska joissain tapauksissa tuen määrä on pienentynyt. Opintotuen asumislisässä on kuitenkin eräitä elementtejä verrattuna yleiseen asumistukeen, joiden vuoksi kannatan tätäkin uudistusta. Ensinnäkin yleisellä asumistuella ollessaan opiskelijalla on kaksi eri tulorajaa tarkasteltavanaan, opintotuen ja yleisen asumistuen. Asumislisällä ollessaan tarkastellaan vain opintotuen tulorajaa, joka on selkeä, kalenterivuosittainen, ja jota pystyy yksittäisiä tukikuukausia palauttamalla säätämään kätevästi, jos alkaa tienaamaan yli rajan. Ylipäätään opintotuen tuloraja on yleistä asumistukea korkeampi, mikä kannustaa työntekoon ja ahkeruuteen. Tosin tässäkin olisi vielä remontoitavaa, ja tulorajoja saisi vielä nostaa. Monelle opiskelijalle aiheutuu tilanne, jossa ei kannata tienata enempää, vaikka haluaisi ja jaksaisikin, kun tuloraja aiheuttaa kannustinloukun. Ahkeruudesta ei pitäisi rangaista. Työnteon pitäisi kannattaa aina myös opiskelijalle. Opintotuen asumislisää maksetaan myös henkilökohtaisesti, kun taas yleistä asumistukea ruokakuntakohtaisesti. Asumislisä mahdollistaa taloudellisesti siis paremmin yhteisasumisen esimerkiksi sellaisille pariskunnille, joista toinen on työelämässä ja toinen opiskelee. Puolison tulot eivät vaikuta opiskelevan osapuolen asumislisään tai opintotukeen. Arvoisa puhemies! Vaikka Kansaneläkelaitokseen on kohdistunut säästöjä muutenkin, on sen asiakkaiden tyytyväisyys palveluihin pysynyt hyvällä tasolla. Yhtä asiaa kuitenkin jäin pohtimaan näissä toimintamenoissa. Laajat etätyömahdollisuudet säilyvät, mutta lähityötä tehdään vuoden 2026 alusta alkaen vähintään neljänä päivänä kuukaudessa. Jos tilanne on tosiaan tämä, että lähityötä tehdään vain noin kerran viikossa, onko perusteltua pitää toimistoja suurimpien kaupunkien keskustoissa vai voitaisiinko pohtia maantieteellisesti hajautetumpaa järjestämistä? Itselleni valtuutettuna on ehkä eniten tullut kriittistä palautetta Kela-taksien toimivuudesta, mutta muuten palaute on pääsääntöisesti ollut positiivista. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (opintotuki)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys nuorisotyöttömyydestä ja nuorten tulevaisuudenuskosta on tärkeä ja aiheellinen. On totta, että liian moni nuori kokee epävarmuutta omasta tulevaisuudestaan. Tämä on asia, johon meidän kaikkien on suhtauduttava vakavasti. Mutta on hyvä huomata, että tässä keskustelussa on nähtävissä myös toinen ilmiö, josta on syytä puhua suoraan: Oppositio maalaa jatkuvasti kuvaa Suomesta maana, jossa mikään ei toimi ja tulevaisuus näyttää synkältä. Samaa viestiä toistetaan päivästä toiseen osassa mediaa, jonka otsikot kertovat kriisistä, romahduksesta ja näköalattomuudesta. Vasemmistohenkiset toimittajat lyövät surutta hallituksen toimia maanrakoon mutta eivät ymmärrä, miten heidän agendansa vaikuttaa mediaa seuraaviin nuoriin, tämä yksipuolinen puhetapa kun ei vastaa koko totuutta. Arvoisa puhemies! Suomen taloudessa on jo nähtävissä kasvun merkkejä. Työllisyys on kehittynyt, yrityksissä on investointihalukkuutta, ja monilla aloilla etsitään tekijöitä. Suunta on oikea. Silti julkisessa keskustelussa tämä jää jatkuvasti varjoon. Etenkin Ylen asiaohjelmissa tuomiopäivän pasuunat puhuvat mielellään vain siitä, miten huonosti meillä meneekään. Arvoisa puhemies! Kysyn suoraan tämän välikysymyksen tekijöiltä, mitä tämä jatkuva negatiivinen viesti tekee nuorille. Jos nuori kuulee joka päivä, ettei Suomessa ole tulevaisuutta, ettei työpaikkoja ole ja ettei mikään kannata, niin totta kai usko horjuu. Ei tulevaisuudenuskoa rakenneta sillä, että koko ajan maalataan synkintä mahdollista kuvaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ongelmista saisi puhua. Pitää, mutta rehellisesti ja tasapainoisesti. Nuorille on annettava myös toivoa ja ennen kaikkea realistinen kuva siitä, miten omalla työllä voi edetä. Mihin on jäänyt viime vuosituhannella lanseerattu hokema ”Jokainen on oman onnensa seppä”? Perussuomalaisten näkökulmasta keskeinen kysymys on tämä: miten varmistamme, että suomalaisella nuorella on paikka tässä yhteiskunnassa? Se tarkoittaa sitä, että koulutus vastaa työelämän tarpeisiin. Se tarkoittaa sitä, että ensimmäinen työpaikka on aidosti saavutettavissa. Ja se tarkoittaa sitä, että työn tekeminen kannattaa enemmän kuin tukien varassa eläminen. En ymmärrä ollenkaan vasemmistolaista agendaa pelkän tuen varaan heittäytymisestä ja puheita ideologisesta työttömyydestä. Arvoisa puhemies! Meidän on myös uskallettava tarkastella prioriteetteja. Kun nuoret kokevat epäoikeudenmukaisuutta siinä, että heidän mahdollisuutensa heikkenevät samaan aikaan, kun yhteiskunnan resursseja käytetään kohteisiin, joita he eivät ymmärrä, se jos jokin murentaa luottamusta. Siksi perussuomalaiset korostavat suomalaisen työn ja suomalaisen nuoren asemaa. Jokainen nuori ansaitsee mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuttaan omassa kotimaassaan. Nuorten tulevaisuudenuskoa ei rakenneta pelkillä toimenpidelistoilla. Se rakennetaan ilmapiirillä — sillä, uskooko yhteiskunta itseensä. Maailmanmestaruus jääkiekossa on maassamme yksi valoisuuden aihe, joka toivottavasti antaa buustia myös muuhun. Näin kävi 30 vuotta sitten, miksei nytkin? Arvoisa puhemies! Me tarvitsemme realistisen mutta toiveikkaan suunnan, emme jatkuvaa synkkyyden lietsontaa. Suomi ei ole toivoton tapaus. Suomi on maa, jossa on valtavasti mahdollisuuksia, kunhan pidämme suunnan oikeana. Nuorille meidän on sanottava selkeästi: tulevaisuus on rakennettavissa. — Kiitos. [Pertti Hemmilä: Hyvä puhe!]

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
4.6.2026Varsinainen puheenvuoroLA 11/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva lakialoite on tärkeä ja ajankohtainen uudistus perusopetukseen. Aloitteen keskiössä on teknisen työn ja teknologian aseman vahvistaminen ja nimenomaan niiden erottaminen omaksi itsenäiseksi oppiaineekseen. Olen itse allekirjoittanut tämän aloitteen, ja tein sen vakaasta uskosta siihen, että suomalaisen koulutuksen on pysyttävä kiinni ajassa ja katsottava rohkeasti eteenpäin. Perinteinen tekninen työ on ollut pitkään arvokas osa suomalaista koulua, mutta maailma sen ympärillä on muuttunut. Elämme teknologiavetoisessa yhteiskunnassa, jossa digitaaliset ratkaisut, automaatio ja insinööriosaaminen vaikuttavat lähes kaikkiin elämän osa-alueisiin. Tässä todellisuudessa ei enää riitä, että teknologia on vain osana muita oppiaineita, sen on saatava oma selkeä ja vahva paikkansa. Tämä lakialoite tekee juuri sen. Se tunnistaa, että tekninen työ ja teknologia yhdessä muodostavat kokonaisuuden, joka kehittää oppilaiden ongelmanratkaisutaitoja, luovuutta ja käytännön osaamista. Se antaa lapsille ja nuorille valmiuksia ymmärtää maailmaa, jossa he elävät, ei vain käyttäjinä vaan myös tekijöinä. Arvoisa puhemies! Aloitteen toinen keskeinen osa koskee opettajankoulutusta. On aivan ratkaisevaa, että meillä on riittävästi päteviä opettajia toteuttamaan tätä uudistusta. Siksi on erittäin perusteltua, että yliopistolakiin lisätään säännös, joka velvoittaa Turun yliopiston ja Oulun yliopiston järjestämään erillistä, vähintään 120 opintopisteen laajuista teknisen työn ja teknologian opettajankoulutusta. Tämä ei ole pelkkä hallinnollinen kirjaus, se on käytännön ratkaisu siihen, että uudistus voidaan toteuttaa laadukkaasti koko maassa. Ilman koulutettuja opettajia yksikään opetussuunnitelman muutos ei toteudu arjessa. Tällä varmistamme, että osaaminen rakennetaan kestävästi ja pitkäjänteisesti. Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite on investointi tulevaisuuteen. Se tukee osaamista, jota Suomi tarvitsee niin teollisuudessa, innovaatioissa kuin koko yhteiskunnan kehityksessä. Samalla se vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa: jokaisella lapsella on oikeus oppia ymmärtämään teknologiaa, ei vain harvoilla ja valituilla. Siksi pidän tätä aloitetta erittäin kannatettavana. Toivon, että eduskunta tunnistaa sen merkityksen ja vie uudistusta eteenpäin rakentavassa hengessä. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, yliopisto)Pöytäkirja
4.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 18/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki CSC — Tieteen tietotekniikan keskus Oy -nimisen osakeyhtiön sidosyksikköaseman edellytyksistä, sen omistaman tutkimusinfrastruktuurin yhteiskäytöstä sekä varautumisvelvollisuudesta. Esityksen ytimessä on CSC:n sidosyksikköaseman selkeyttäminen. Tämä on välttämätöntä, jotta julkinen sektori voi tehokkaasti hyödyntää CSC:n palveluja ilman tarpeetonta hallinnollista kuormaa. Samalla varmistetaan, että toiminta pysyy EU:n sääntelyn mukaisena ja avoimena. Hallituksen linja on perusteltu. Tutkimus- ja koulutussektorille on turvattava vakaa, kustannustehokas ja laadukas infrastruktuuri. Arvoisa puhemies! Toinen keskeinen osa esitystä koskee tutkimusinfrastruktuurin yhteiskäyttöä. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa datan määrä kasvaa nopeasti ja tutkimus edellyttää yhä enemmän suurteholaskentaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Yhteiskäytön periaatteet varmistavat, että infrastruktuuri palvelee laajasti eri toimijoita: yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja myös julkishallinnon tarpeita. Lisäksi esitys vahvistaa varautumisvelvollisuutta. Nykyisessä turvallisuusympäristössä tämä on välttämätöntä. CSC:n ylläpitämä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen osa suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä. On oikein, että varautumista, jatkuvuuden hallintaa ja kyberturvallisuutta koskevat velvoitteet kirjataan selkeästi lakiin. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, yliopisto)Pöytäkirja
4.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 86/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys sekä siihen liittyvä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö ovat erittäin tärkeä ja tervetullut uudistus suomalaisessa työttömyysturvajärjestelmässä. Esityksen mukaan työttömyysturvalakia muutettaisiin siten, että 25 vuotta täyttäneellä työnhakijalla olisi mahdollisuus opiskella rajoituksetta avoimia korkeakouluopintoja työttömyysetuutta menettämättä yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, kansalaisopistossa ja kesäyliopistossa. Työelämä ei ole enää suora polku yhdellä tutkinnolla eläkkeelle. Yhä useammin tarvitaan täydennyskoulutusta, uudelleenkouluttautumista ja osaamisen jatkuvaa päivittämistä. Juuri tässä avoimet korkeakouluopinnot ovat keskeisessä roolissa. Ne mahdollistavat joustavan, nopean ja matalan kynnyksen tavan kehittää osaamista työnhaun rinnalla. Hallituksen esitys tunnistaa tämän todellisuuden. Se purkaa esteitä, jotka ovat aiemmin voineet estää työttömiä työnhakijoita tarttumasta opiskelumahdollisuuksiin. Samalla se kannustaa aktiivisuuteen eli siihen, että työnhakija ei jää passiivisesti odottamaan vaan kehittää itseään ja parantaa työllistymisedellytyksiään. Valiokunnan mietintö tukee tätä suuntaa. Se korostaa, että uudistus lisää järjestelmän ennakoitavuutta ja oikeudenmukaisuutta. Työnhakijan tilanne ei saa olla epäselvä tai epävarma sen suhteen, voiko hän opiskella vai ei. Selkeät pelisäännöt ovat sekä työnhakijan että viranomaisten etu. Arvoisa puhemies! Pidän tätä hallituksen esitystä ja valiokunnan mietintöä hyvin valmisteltuna ja tasapainoisena kokonaisuutena. Se tukee työllisyyttä, vahvistaa osaamista ja tekee järjestelmästä inhimillisemmän ja toimivamman. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 98/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Arvon ministeri! Käsittelyssämme olevan hallituksen esityksen tavoitteena on varmistaa, että pakkokeinolaki tukee rikostorjuntaa riittävällä tavalla. Myös salaisesta paikkaan kohdistuvasta etsinnästä on tarkoitus säätää, jotta mahdollistaisimme nykyistä laajempien pakkokeinojen käytön vakavaan rikollisuuteen liittyen. Hyvä näin, sillä viranomaiset ovat esittäneet kritiikkiä siitä, että nykyiset pakkokeinot eivät usein riitä vakavien rikosten paljastamiseen ja selvittämiseen. Järjestäytynyt rikollisuus ja rikollisverkostot ovat ammattimaistuneet, mikä edellyttää viranomaisilta laajempia operatiivisia tutkintavaltuuksia. Juuri tähän tämä esitys pyrkii vastaamaan. Salaiseen paikkaan kohdistuvalla etsinnällä pystytään puuttumaan esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, joissa rikollisverkostot käyttävät toiminnassaan salaisia varastoja huumeiden tai aseiden säilyttämiseen. Rikollisporukat osaavat nykyään käyttää hyväksi nykyisen lain porsaanreikiä poliisin etsintävaltuuksissa. Todella merkittävänä uudistuksena on osallistuvan tietolähteen käyttö. Tietolähde voi toimia rikollisverkoston sisällä ja jopa osallistua rajallisesti sen toimintaan saadakseen tietoa viranomaisille. Tämä on erittäin tervetullut uudistus, sillä nykyisellä lainsäädännöllä tämä ei ole mahdollista. Arvoisa puhemies! Salaista koti- ja paikanetsintää saataisiin käyttää ainoastaan, jos niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Salaisen erityisen kotietsinnän käyttäminen edellyttäisi sen sijaan, että se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi. Salaisesta koti- ja paikanetsinnästä päättäisi tuomioistuin salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutetun pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Kiiretilanteissa tulisi kyseeseen tuomioistuimen jälkikäteisvalvonta mutta koskien vain salaista paikanetsintää. Esitys ehdottaa myös, että salaisen etsinnän yhteydessä haltuun ottaminen ja jäljentäminen olisivat jatkossa mahdollisia. Tietolähdesäätelyllä vastataan kasvaneeseen katujengirikollisuuteen, järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekä huumausainerikollisuuteen. Poliisilla on ollut ongelmia siinä, että he eivät pääse käsiksi ryhmien sisäiseen tietoon. Myös uusi vangitsemisperuste hengen, terveyden tai vapauden vaarantamisen uhan myötä mahdollistaa viranomaisten paremman reagoinnin tilanteisiin, joissa yksilö muodostaa vakavan riskin muille. Arvoisa puhemies! Täytyy jälleen kerran antaa kiitokset oikeusministeri Leena Merelle aiheellisesta ja hyvästä esityksestä. Viranomaiset tarvitsevat kaikki mahdolliset työkalut pakkiinsa rikollisuuden torjumiseksi. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Käsittelemme valtioneuvoston selontekoa kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta. Aihepiiri on mielenkiintoinen, ja se herättää vahvoja tunteita suuntaan ja toiseen ihan ymmärrettävästikin. Suomi on sidottu viime hallituskaudella äärimmäisen kunnianhimoiseen hiilineutraalisuustavoitteeseen vuodelle 2035. Olisimme voineet aivan hyvin kulkea tässä muun EU:n vanavedessä ja tähdätä vuoteen 2050, joka on huomattavasti realistisempi tavoite ja antaa yhteiskunnalle paremmin aikaa kehittyä ja valmistautua tulevaan. Arvoisa puhemies! Tässä kun nyt kuitenkin ollaan, niin strategiat ja selonteot ovat sen mukaisia. Katsotaan eteenpäin. Jos todella tahdomme saavuttaa hiilineutraaliuden tässä jatkuvasti sähköntarvettaan kasvattavassa yhteiskunnassa, on avain nähdäkseni ydinvoimassa. Vaikka ydinvoiman 80-lukulaisesta demonisoinnista ollaankin päästy jo vihdoin eteenpäin, ei se silti ole vieläkään mediaseksikäs energiatuotannon muoto. Jotain sieltä Tšernobylistä on jäänyt kummittelemaan ihmisten takaraivoihin. Onneksi tällä hallituksella on ydinvoimaan positiivinen suhtautuminen, ja sen kyllä tästä selonteostakin voi helposti todeta. Tuulivoimaa hehkutetaan jatkuvasti kaikkialla. Samalla kuitenkin unohdetaan mielellään kaikki se haitta ympäristölle, luonnolle ja ihmisasutukselle, mitä juuri tuulivoimalat aiheuttavat. Lennolla Vaasaan tulee katsottua ikkunasta valtavia tuulivoimapuistoja, joiden alta on parturoitu suuret määrät hiilinieluja, aivan samoin kuin siirtolinjojen alta. [Timo Harakka: Menkää junalla!] Tiedä sitten, saimme lukea talvella suurimpaan sähkönkulutuksen aikaan, että joissakin voimaloissa siivet olivat jäätyneet. Ja hiljattain laskin Vöyrin tuulivoimapuistoa ohittaessani, että jopa neljän myllyn siivet olivat paikoillaan, vaikka olikin tuulinen päivä. Arvoisa puhemies! Datakeskukset ovat herättäneet keskustelua, ja ne kyllä huolestuttavat minuakin. Ne ovat melkoisia sähkösyöppöjä, ja pelkona tietysti on, että merkittävästi lisääntynyt sähkönkulutus vailla korvaavaa energiantuotantoa samassa suhteessa saattaa heijastua kuluttajahintoihin. Lappeenrannan LUT-yliopiston tutkijat vaativat maanantaina datakeskuksille velvollisuutta sekä rakentaa varavoimaa että rahoittaa runsaasti uutta uusiutuvaa sähköntuotantoa. Tästä olen täysin samaa mieltä, eli datakeskuksia tulisi velvoittaa omavaraisuuteen sähkön suhteen. Edustaja Vestman taisikin laatia lakialoitteen datakeskuksiin liittyen. Jos tavoitteena on pitkällä aikavälillä sähköistää esimerkiksi liikenne ja kenties maatalouskin joskus todella pitkän ajan kuluttua, tarvitaan Suomeen runsaasti sähköntuotantoa. Muussa tapauksessa olisimme tuontisähkön varassa ja kuluttajahinnat jatkuvasti nousupaineessa. Sydäntalven pakkasjaksoja en haluaisi muistella kesäisenä päivänä, mutta ne tulee pitää kirkkaana mielessä, kun strategioita luodaan. Arvoisa puhemies! Suomi on pitkien välimatkojen maa, jossa sähköautoilu ei ole vielä pitkään aikaan joka pojan ilo vaan edelleenkin aivan liian kallista. Niin kauan kuin näin on, ja mikäli mikään uusi ja mullistava teknologia ei nopeasti yleisty, on polttomoottoriautot usein ainoa mahdollisuus pyörittää tavallista arkeaan Kehä kolmosen ja suurten kasvukeskittymien ulkopuolella ja toki sisälläkin. Siitä tosiasiasta emme pääse yli emmekä ympäri. Elämän täytyy olla mahdollista haja-asutusalueilla, puulämmitteisten pesien ja kiukaiden valta-alueilla ilmastotoimien tarpeellisuudesta huolimatta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille tämän erinomaisen esityksen tuomisesta tänne saliin. — Esityksen tarkoituksena on tehdä nelivuotinen opintosetelikokeilu, joka alkaa heti ensi lukuvuoden alusta eli elokuussa 26. Kysymyksessä on aivan mielenkiintoinen ja hyvä kokeilu nuorten kouluttautumisen auttamiseksi. Opintoseteliin olisivat oikeutettuja 1.12.25—31.7.28 ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa Suomessa alle 29-vuotiaana suorittaneet, jotka ovat osallistuneet korkeakoulujen yhteishakuun mutta eivät ole saaneet tai ottaneet vastaan korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa. Tuon opintosetelin voisi sitten käyttää yhteensä 30 opintopisteen laajuisiin, avoimena yliopisto- tai ammattikorkeakouluopetuksena järjestettäviin suomen- tai ruotsinkielisiin opintoihin. Me perussuomalaiset haluamme olla tukemassa nuoria haastavassa elämänvaiheessa. Opintoseteli, jolla saa maksuttomia opintoja, madaltaa kynnystä lähteä opiskelemaan, aivan varmasti. — Kiitoksia.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
20.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 6/2025 vpTurvallisuusKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Käsittelemme valtioneuvoston selontekoa sisäisestä turvallisuudesta. Saamme olla luottavaisin mielin sisäisen turvallisuuden asioissa, kun meillä on sisäministerinä Mari Rantanen ja sellainen hallitus, joka ottaa asian tosissaan. Koko kauden on panostettu sisäiseen turvallisuuteen aivan ennennäkemättömällä tavalla. Poliisien resursseihin on panostettu, kriminaalipolitiikkaa on kiristetty. Samoin on kiinnitetty huomiota siihen, kenelle annamme luvan asua keskuudessamme, onko maahanmuuttaneilla perusteet olla maassamme — ellei ole, niin maasta pois. Tältä osin en voi olla kuin tyytyväinen. Ei siitä niin kauaa ole, kun meillä Suomessa oli sisäministeri, joka ei millään halunnut myöntää, että Suomessa on katujengejä. Pahinta asiassa oli se, että myös poliisihallintoon oli päässyt pesimään samanaatteisia henkilöitä, jotka komppasivat sisäministerin näkemystä, vaikka kentällä oli todellinen tieto katuturvallisuuden tilanteesta. Arvatenkin oli kiusallista huomata, että sisäistä turvallisuutta uhkaava katujengiongelma on avointen ovien maahanmuuttopolitiikan seurausta, jota tähän hallituskauteen asti on Suomessa harjoitettu ilman, että olisi mietitty yhtään, mistä häiriöindeksin kasvu kaduilla tai vaikkapa kouluissamme johtuu. Arvoisa puhemies! Suomalaisen vihervasemmiston ajama massamaahanmuutto on Suomelle haitallinen ilmiö. Se johtaa aivan takuuvarmasti segregaatioon, rikollisuuden lisääntymiseen ja pahimmassa tapauksessa koko maan kehitysmaalaistumiseen, mistä on nähtävissä huonoja esimerkkejä jo nyt esimerkiksi katusiisteydessä ja vaikkapa jätteiden kierrätyksen osaamattomuudessa. Myös moraalin rappio alkaa näkyä etenkin kasvukeskuksissa, koska moni kunnan vuokra-asunnossa asuva kantasuomalainen huomaa väkisinkin, miten naapuriasunnon maahanmuuttajaperhe elää taloudellisesti turvattua, tuettua elämää itseensä verrattuna. Se jos mikä aiheuttaa skismaa eri ihmisryhmien välillä. Saksasta näemme jo huolestuttavia merkkejä tästä. Monissa kaupungeissa jo 50—70 prosenttia väestöstä on ulkomaalaistaustaisia. Saksalaiset ovat tätä menoa vähemmistö omassa kansallisvaltiossaan. Tätä kehitystä emme Suomeen halua. Realistisempi ja turvallisuuspainotteinen lähestymistapa maahanmuuttoon näkyy myös tässä selonteossa. Se on aivan jotain muuta kuin mitä viime vuosikymmenellä nämä selonteot olivat. Kuten arvata saattaa, tämä on osalle oppositiosta epämieluisa asia tälläkin kertaa. Tähänkin mietintöön on jätetty vastalause. Maahanmuutosta kriittiseen sävyyn puhuminen on edelleen punainen vaate, ja ihmisoikeuskysymyksiä pyöritellään plus rasismista puhutaan, jos joku tuo raadollisia esimerkkejä esiin. Surullisinta tässä on se, että ”tieto lisää tuskaa” ‑lausahdus saa monet sulkemaan silmänsä ja korvansa. Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajataustainen rikollisuus on tänä päivänä hyvin usein myös kansainvälistä rikollisuutta. Erityisesti uusruotsalaiset rikollisporukat ovat Suomesta kiinnostuneita ja tekevät rajaa ylittävää yhteistyötä tännepäin. Nämä jengit ovat vaarallisia. Ne käyttävät alaikäisiä surutta huumeiden liikuttamiseen ja jopa murhiin. Ruotsissa tilanne on vielä paljon pidemmällä. Sieltä näemme varoittavaa esimerkkiä. Vaasalainen kollegani oli vaihdossa Tukholman poliisissa, ja hän kertoi, että ollessaan partioimassa Tukholman kadulla tarmokkaana nuorena miehenä hän näki rikollista toimintaa vierellä ajaneessa autossa ja sanoi heti, että tuo auto pitää pysäyttää ja tarkistaa kaikki henkilöt. Partiokaveri oli kuitenkin jatkanut matkaa ja sanonut: ”Ei kannata. Noiden kanssa tulee aina vaikeuksia.” Kuljettaja ei ollut edes katsonut viereiseen autoon, joten hän ei nähnyt keskisormien heilutteluja, sylkemistä, saati käsimerkkejä, jotka osoittivat kaulankatkaisua — selvyyden vuoksi: nämä häiritsevästi käyttäytyneet tukholmalaismiehet eivät olleet Bengt, Åke ja Niklas vaan Muhammed, Abdi ja Ali. Mutta huoli pois, Ruotsissakin on joitain valonpilkahduksia, kun ruotsidemokraatit ovat pistäneet tuulemaan. Arvoisa puhemies! Kuten selonteossa todetaan, on Suomen turvallisuuden tilanne yleisellä tasolla vakaa, vaikka ulkoinen toimintaympäristömme onkin muuttunut perustavalla tavalla ja pitkäkestoisesti. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kietoutuvat yhteen tänä päivänä aivan eri tavalla kuin ennen. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Turvallisuustilanne on monessa Euroopan maassa pahasti järkkynyt hallitsemattoman maahanmuuton vuoksi. Myös meillä on hälyttäviä esimerkkejä siitä, mitkä ryhmät ovat yliedustettuja esimerkiksi henkeen ja terveyteen liittyvissä rikoksissa. Meillä katujengit ovat pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaisten rikollisryhmiä. Yhä nuorempia lapsia värvätään toimintaan, jotka ovat hyvinkin raakoja rikoksia. Alaikäisillä teetetään ryöstöjä ja jopa henkirikoksia. Tähän kehitykseen istuva hallitus on puuttunut lujalla kädellä, mutta paljon on tehtävää jäljellä. Turvallisuuden takaaminen kaduilla tai vaikkapa kouluissamme on erittäin tärkeä tehtävä, mistä emme voi päättäjinä laistaa. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 63/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Käsittelemme hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi lapsiin liittyvien rikosepäilyjen selvittämisessä avustavista terveydenhuollon yksiköistä. Esityksessä ehdotetaan uutta lakia lapsiin liittyvien rikosepäilyjen selvittämisessä avustavista terveydenhuollon yksiköistä. Laki kumoaisi aiemman, vuoden 2008 seri-lain. Lain soveltamisalaa laajennettaisiin siten, että se koskisi muitakin kuin seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksia. Laki koskisi myös 16- ja 17-vuotiaita rikoksesta epäiltyjä lapsia sekä lapsitodistajia. Yksiköiden tehtäviin lisättäisiin taustatietoyhteenvedon laatiminen, moniammatillinen asiantuntijaryhmä, ensivaiheen psykososiaalinen tuki sekä koulutus ja tuki lapsen kuulemiseen huoltoriidoissa. THL:lle annettaisiin valtakunnallinen ohjaus-, kehittämis- ja seurantavastuu. Arvoisa puhemies! Järjestämisvastuu säilyy yliopistollisten sairaaloiden yhteydessä toimivilla viidellä alueella: Helsinki, Kuopio, Oulu, Tampere, Turku. Ahvenanmaa kuuluu Turun vastuulle, ja Vaasassa toimii niin sanottu satelliittiyksikkö, joka on osa Turun OiPsy-yksikköä. Yksiköiden tehtäviin kuuluvat taustatietoyhteenvedon laatiminen, lääketieteelliset ja oikeuslääketieteelliset tutkimukset, avustaminen lapsen kuulustelussa, lausunnon antaminen ja haitan arviointi, ensivaiheen psykososiaalinen tuki lapselle ja huoltajille, koulutus ja tuki lasten kanssa työskenteleville sekä olosuhdeselvitysten tekijöille lapsen mielipiteen selvittämisessä. Tämän lisäksi perustetaan moniammatillinen asiantuntijaryhmä, joka käsittelee yhteenvedon tietoja lapsen edun edistämiseksi. Tavoitteena on myös vakiinnuttaa kansallisessa Barnahus-hankkeessa tehty työ, ennen kaikkea moniammatillinen yhteistyö, pysyväksi osaksi OiPsy-yksiköiden toimintaa, jotka toimivat yliopistosairaaloiden yhteydessä mutta eivät ole osa tavanomaista terveydenhuollon toimintaa. Arvoisa puhemies! Meillä täytyy olla suomalaisessa yhteiskunnassa nollatoleranssi lapsiin kohdistuvassa seksuaali- ja väkivaltarikollisuudessa. Tämä lakiesitys vahvistaa ja alleviivaa tätä viestiä. Jos kuitenkin sellaista pääsee tapahtumaan, on rikokset selvitettävä tehokkaasti ja joutuisasti. Se on ennen kaikkea rikoksen uhrin etu. On myös hyvä, että lain soveltamisalaa nyt laajennetaan, jotta sitä voidaan soveltaa muunkin tyyppisiin rikoksiin. Lausuntopalaute on ollut positiivista: lakiuudistus nähdään laajasti tarpeellisena ja oikeansuuntaisena. Esitystä on helppo myös minun poliisina kannattaa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, yliopisto)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 69/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Hallituksen esitys koskee lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettua lakia eli toisin sanoen järjestelmää, joka on monelle lapsiperheelle arjessa ratkaisevan tärkeä. Kyse ei ole vain etuuksista tai hallinnollisista pykälistä vaan perheiden todellisista valinnanmahdollisuuksista, työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä lasten hyvinvoinnista. Hallitus tuo tämän esityksen eduskuntaan selkeällä tavoitteella: turvata perheiden monimuotoiset hoitoratkaisut, vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä ja varmistaa, että tukijärjestelmä vastaa paremmin nyky-yhteiskunnan tarpeita. Perheet ovat erilaisia, elämäntilanteet vaihtelevat, ja myös tukijärjestelmän on oltava joustava mutta samalla oikeudenmukainen ja kestävä. Arvoisa puhemies! Esityksellä on myös tärkeä kotoutumista edistävä ulottuvuus. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että varhainen osallistuminen varhaiskasvatukseen tukee lasten kielenkehitystä ja ehkäisee eriytymistä. Norjassa on jo pitkään hyödynnetty mallia, jossa lapsia ohjataan varhaiskasvatukseen ja vanhempia aktiiviseen kotoutumiseen, kuten kielikoulutukseen ja työelämävalmiuksien vahvistamiseen. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten äitien työmarkkina-asema ja lasten koulupolku ovat parantuneet. Hallituksen esitys kulkee samaan suuntaan. Tavoitteena ei ole rajoittaa perheiden vapautta vaan kannustaa osallistaviin ratkaisuihin, jotka tukevat sekä lapsen kehitystä että vanhempien kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. On kaikkien etu, että kotoutuminen alkaa varhain ja että perheet eivät jää pitkäksi aikaa tukijärjestelmien varaan. Samalla hallitus tunnistaa julkisen talouden realiteetit. Tukijärjestelmän on oltava vaikuttava ja kestävä. Tämä esitys on osa vastuullista talouspolitiikkaa. Se selkeyttää kokonaisuutta, kohdentaa tukea paremmin ja tukee työllisyyttä ilman, että lasten etu vaarantuu. Arvoisa puhemies! Istuva hallitus rakentaa perhe- ja kotouttamispolitiikkaa käytännönläheisesti ja tutkittuun tietoon nojaten. Tavoitteena on Suomi, jossa lapsiperheet voivat luottaa tulevaisuuteen ja jossa jokaisella lapsella on aidosti yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään alkuun. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kotoutuminen)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 79/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Käsittelemme hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain muuttamisesta. Kiitos ministeri Marttiselle asian esittelystä. Esityksen keskeinen muutos on, että jos opiskelija Suomessa oleskelunsa aikana turvautuu toimeentulotukeen, otetaan oleskelulupa nykyistä selkeämmin peruuttamisharkintaan tai uutta oleskelulupaa ei myönnetä. Tavoitteena on varmistaa, että Suomeen tulevilla opiskelijoilla on riittävä toimeentulo ilman, että suomalaisen yhteiskunnan pitää erikseen tulijoita elättää. Jos Suomeen haluaa tulla opiskelemaan, on pystyttävä itse elättämään itsensä, ei sen kummempaa. Tosiasia on se, että kansainvälisten opiskelijoiden ja heidän perheidensä kasvanut määrä aiheuttaa julkiselle taloudelle haasteen, jonka ei perussuomalaisesta näkökulmasta pitäisi olla haaste ensinkään. Ongelman taustalla ovat viime hallituksen opiskelijamaahanmuuttopolitiikan merkittävät löysennykset, joiden seurauksena Suomeen on tullut paljon porukkaa varsinkin kolmansista maista. Arvoisa puhemies! En ymmärrä, miksi Suomessa on alun perinkään keksitty, että meidän koulujen täyttäminen kolmansista maista tulevilla henkilöillä olisi jotenkin mainio idea. Kuka siitä hyötyy? Luojan kiitos nyt on tehty uudistuksia, jotka ovat tiputtaneet hakijamääriä merkittävästi. Tämä esitys on hyvää jatkoa sille, että perimme nyt lukukausimaksuja kaukomailta tulleilta opiskelijoilta. Arvoisa puhemies! Esitys vahvistaa järjestelmän uskottavuutta ja ehkäisee väärinkäytöksiä, sillä toimeentuloedellytystä seurataan jälkikäteen, ei vain silloin, kun oleskelulupaa haetaan. Tämä uudistus ei kuitenkaan vielä ratkaise koko ongelmaa, mutta onneksi myöhemmin tänä vuonna saadaan vielä toinen lakipaketti, jolla puututaan näihin ongelmiin. Toimeentulo- ja kielitaitoedellytystä tullaan selkeyttämään ja perheenyhdistämistä rajoittamaan. Suunta on täysin oikea. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (oleskelulupa)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Arvon ministeri! Tässä se nyt on: hartaudella odottamamme hallituksen esitys kansalaisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi, jonka tarkoituksena on lisätä kansalaistamisen edellytykseksi niin sanotun kansalaisuuskokeen läpäiseminen. Kansalaisuuskokeella varmistetaan riittävä yhteiskuntaosaamisen taso ennen kuin voi saada itselleen Suomen kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia. On hyvä sisäistää, että oikeuksien rinnalla siirtyvät myös kansalaisuuden tuomat vastuut ja velvoitteet. Tuoreilla Suomen kansalaisilla täytyy olla peruskäsitys siitä, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Perussuomalainen näkökulma, jossa kansalaisuus on palkinto onnistuneesta kotoutumisesta, ei suinkaan automaattinen lahja, toteutuu tässä hallituksen esityksessä. Jo aikaisemmin kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristetty esimerkiksi asumisajan vaatimusta pidentämällä sekä toimeentulo- ja nuhteettomuusehtoja kiristämällä. Tämä kolmas osa on jatkoa tälle samaiselle sarjalle. Arvoisa puhemies! On vain oikeus ja kohtuus, että Suomen arvokkaan kansalaisuuden saamiseksi ulkomaalaisen tulee osoittaa sitoutumista yhteiskuntaamme ja sen perusarvoihin. Tämän voi osoittaa esimerkiksi näkemällä sen vaivan, että hankkii ne tiedot ja taidot, joita yhteiskunnan täysivaltaiselta jäseneltä voidaan edellyttää. Nämä nyt tuotavat edellytykset ovat erillisiä kielitaitoedellytyksistä, joita tietysti myös jatkossa edellytetään näiden lisäksi. Suomen kieli, tai rannikkoalueilla ruotsin kieli, on luonnollisesti yksi tärkeimmistä yksittäisistä avaimista suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämiseen. Pelkkää yhteiskuntatiedon osaamista ei siis tietenkään sellaisenaan voi pitää ainoana kotoutumisen edellytyksenä esimerkiksi hakijan työllistymisen tai yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumisen näkökulmasta. Täytyy muistaa ne muutkin osat, joita tähän liittyy. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että meille tänne Suomeen saapuu paljon ihmisiä, jotka ovat lähtöisin aivan toisenlaisista kulttuureista. Se, mikä meillä ei ole lainkaan hyväksyttyä, on täysin normaalia jossain muualla. Esimerkiksi naisten asema on monessa muussa kulttuurissa erittäin surkea, ja tätä kehitystä emme Suomeen halua. Lisäksi rituaaliteurastaminen ei kuulu Suomen rajojen sisäpuolelle. Se on hyvä alleviivata myös tänne tulijoille. Kaikenlaisia tapoja ei pidäkään suvaita. Arvoisa puhemies! Suomi ei muutu näillä toimenpiteillä kansainväliseksi kummajaiseksi tai ei-houkuttelevaksi paikaksi ulkomaalaisille osaajille. Monessa muussakin, jopa Pohjoismaissa, on käytössä kansalaisuuskokeita, ja silti nämä maat ovat houkuttelevia kansainvälisille osaajille. Suomi ei ole sen houkuttelevampi ulkomaalaisten koulutettujen asiantuntijoiden parissa, vaikka alkaisimme erottautumaan yleispohjoismaisesta tiukentuvasta kansalaisuuspolitiikasta. Se houkuttelevuus tulee aivan jostain muualta kaikilla osaajilla, ja Suomeen töihin tulevilla ei ole aikomustakaan hankkia kansalaisuutta. Pitää muistaa sekin, että Suomi on verottamisessa maailman kärkeä, mikä osaltaan on suurempi este osaajien rekrytoinnissa maahamme. Muissa Länsi-Euroopan maissa on havaittu, että kansalaisuutta hakevat kaikista aktiivisimmin humanitäärisin ja perheperustein muuttaneet yksilöt, eivät niin sanotut osaajat. Meillä koto-Suomessakin on löysien ehtojen vuoksi kansalaistettu sellaista porukkaa, joka elää tulonsiirtojen varassa, ei osaa kunnolla suomea eikä osaa elää täällä meidän tapojemme ja sääntöjemme mukaisesti. Arvoisa puhemies! Suomalaisesta passista ja kansalaisuudesta on vuosien saatossa tullut melkein jakotavaraa. Tämä kehitys on onneksi pysäytetty, ja Suomen kansalaisuus on palautettu sille kuuluvaan arvoon. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kansalaisuus)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys perusopetuslain muuttamisesta koskee suomalaisen peruskoulun ydintä: oppilaiden arviointia, opinnoissa etenemistä ja perustaitojen varmistamista. Esityksen mukaan oppilaan arvioinnin perusteita ja vähimmäisosaamisen saavuttamista koskevia menettelyjä yhtenäistettäisiin perusopetuksessa siten, että perustaidot voitaisiin varmistaa jokaiselle oppilaalle. Esityksen lähtökohta on selkeä ja tunnistettu. Suomessa on jo pidempään ollut huoli siitä, että perusopetuksen päättävät oppilaat eivät kaikissa kunnissa ja kouluissa saavuta riittäviä perustaitoja ja että arviointikäytännöt vaihtelevat liikaa. Tämä heikentää oppilaiden yhdenvertaisuutta ja vaikeuttaa siirtymistä toiselle asteelle. Tähän haasteeseen esitys vastaa niin sanotulla osaamistakuulla. Tarkoituksena on asettaa koko maahan yhtenäiset menettelyt sille, miten oppilaan osaamista arvioidaan ja millä edellytyksillä oppilas etenee vuosiluokalta toiselle. Arvioinnin perustana olisivat jatkossa selkeät oppiainekohtaisista tavoitteista johdetut arviointikriteerit sekä määritelty vähimmäisosaamisen taso. Tämä on merkittävä muutos nykytilaan. Jatkossa oppilaan eteneminen ei perustuisi ensisijaisesti paikallisiin tulkintoihin vaan valtakunnallisesti yhteisiin periaatteisiin. Tavoitteena on, että jokaisella perusopetuksen päättävällä nuorella olisi aidosti riittävät perustaidot jatko-opintoihin riippumatta siitä, missä päin Suomea hän on käynyt koulunsa. Arvoisa puhemies! On tärkeää korostaa, että esitys ei rakennu rankaisemisen vaan tuen varaan. Esityksessä täsmennetään oppilaan oikeutta oppimiseen ja koulunkäynnin tukeen, ja tavoitteena on, että tuki kohdennetaan ajoissa. Erityistä huomiota kiinnitetään toisen ja kolmannen luokan nivelvaiheeseen, yhdeksänteen luokkaan ja peruskoulun päättöarviointiin. Tavoitteena on varmistaa jokaiselle nuorelle riittävät perustaidot, joilla pärjää jatko-opinnoissa. Samalla esityksessä päivitetään sääntelyä perustuslain vaatimusten mukaiseksi ja selkeytetään Opetushallituksen toimivaltaa. Kyse on siis myös lainsäädännön täsmällisyydestä ja oikeusvarmuudesta. Uudistuksen aikataulu on vaiheittainen. Osa muutoksista, kuten oppilaskohtaista tukea ja kurinpitoa koskevat täsmennykset, on tarkoitus saattaa voimaan jo elokuussa 2026. Varsinaiset arviointia koskevat uudistukset tulevat voimaan myöhemmin, pääosin vuonna 28, jotta koulutuksen järjestäjillä ja opetushenkilöstöllä on riittävästi aikaa valmistautua. Arvoisa puhemies! Olen työssäni nähnyt senkin, että 15—16-vuotias nuori mies ei kuulustelussa osaa kirjoittaa viivalle nimeään, vaan hän laittaa puumerkin, joka on kuin jonkinlainen tägi. Voidaan kysyä, onko koululaitos onnistunut tällöin tehtävässään. Hallituksen esitys on rakenteellinen uudistus, jonka onnistuminen edellyttää huolellista toimeenpanoa, riittäviä tukitoimia ja seurantaa. Sen ydinajatus on kuitenkin selvä: suomalaisen peruskoulun on kyettävä takaamaan kaikille oppilaille yhdenvertainen mahdollisuus saavuttaa ne perustaidot, joita tulevaisuus edellyttää. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
26.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 8/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Käsittelemme edustaja Strandmanin laatimaa aloitetta, jonka itsekin olen allekirjoittanut. Aloitteen tavoitteena on siis käsityön oppiaineen korvaaminen kahdella erillisellä oppiaineella: teknisellä työllä ja teknologialla sekä tekstiilityöllä. Nykyinen yhdistetty oppiaine ei enää palvele opetuksen tavoitteita, sillä tekninen työ ja tekstiilityö vaativat erilaisia oppimisympäristöjä, erilaisia työmenetelmiä ja erilaista pedagogista asiantuntemusta. Kannatan aloitteen ideaa, sillä teknisen työn ja teknologian opetusta olisi todella syytä lisätä koulujen opetusohjelmiin. Teknisen työn asema on harmillisesti heikentynyt kouluissa. Esimerkiksi yläkoulussa pakolliset opinnot ovat vähentyneet muutamassa vuodessa jopa 67 prosenttia ja valinnaisuus 43 prosenttia. Moni oppilas jää vaille mitään käsitystä niistä tiedoista ja taidoista, joita tällainen työskentely edellyttää. On myös syytä huomata, että teknologinen merkitys Suomen taloudelle on aivan keskeinen. Suomen teollisuuden jalostusarvosta suurin osa perustuu teknisiin aloihin. Se on siis myös vientimme selkäranka. Menoja tällainen esitetty muutos ei kuitenkaan lisäisi, sillä tarkoitus on toteuttaa muutos nykyisen tuntijaon puitteissa. Arvoisa puhemies! Käsillään tekeminen on monelle oppilaalle todella mielekästä ja tarjoaa parhaimmillaan onnistumisen kokemuksia, ja sitä kautta voi löytyä mielenkiinto, joka voi tulevaisuudessa jalostua ammatiksi tai mielekkääksi harrastukseksi. Kaikki oppilaat eivät samalla tavalla syty kirjojen pänttäämisestä ja tunneilla kuuntelemisesta. Heidän potentiaalinsa voi hyvinkin olla jossain käytännön läheisemmässä. Tarjotaan heille hyvät mahdollisuudet jalostaa tällaisia kykyjä jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa riittävästi. Itseni pelasti aikoinaan käytännönläheinen poliisikoulutus, kun huomasin, että laskentatoimi ei ollut se aihe, johon olisin sitoutunut loppuiäkseni. Annetaan siis jokaiselle nuorelle mahdollisuus koulussa oppia kädentaitoja. Se on sijoitus tulevaisuuteen. Yhteiskuntamme tarvitsee käsillä tekemistä. Robotit eivät voi korvata kaikkea. — Kiitos. [Jaana Strandman: Erinomainen puhe!]

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
26.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 25/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Hallituksen esitys tuo eduskunnan käsittelyyn merkittävän kokonaisuuden, jolla uudistetaan Rikosseuraamuslaitoksen organisaatiota ja rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmää. Esitys rakentuu laajalle valmistelulle ja jatkaa organisaatiouudistuksen toista vaihetta, jonka tavoitteena on vahvistaa Rikosseuraamuslaitoksen ydintehtävän suorittamista, yhdenmukaistaa toimintatapoja ja parantaa esihenkilötyön edellytyksiä. Keskeinen muutos koskee koulutusjärjestelmää. Nykyisen tutkintokoulutuksen rinnalle ehdotetaan työssäoppimisen mallia, joka mahdollistaa tutkinnon suorittamisen esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan tai turvallisuusalan koulutuksen pohjalta samalla, kun henkilö työskentelee määräaikaisena vartijana Rikosseuraamuslaitoksessa. Tämän muutoksen tavoitteena on turvata riittävä ja osaava henkilöstö tilanteessa, jossa toimintaympäristö muuttuu ja vartijatarve kasvaa uusien vankilapaikkojen myötä. Arvoisa puhemies! On tärkeää avata lyhyesti, miten uusi malli eroaa aiemmasta. Aiemmin rikosseuraamusalan tutkintokoulutuksen saattoi suorittaa käytännössä vain Rikosseuraamuslaitoksen omassa koulutuskeskuksessa, jonka alueellinen keskittyminen pääkaupunkiseudulle, resurssien niukkuus ja koulutusväylien rajoittuneisuus vaikeuttivat riittävän henkilöstön saatavuutta. Malli oli siis yksikanavainen ja vahvasti keskitetty. Uusi esitys tuo nykyisen tutkintokoulutuksen rinnalle vaihtoehtoisen väylän, jossa jo muun ammatillisen tutkinnon suorittaneet voivat pätevöityä työn ohessa. Tämä mahdollistaa aiempaa monipuolisemman rekrytoinnin, hyödyntää laajempaa osaamispohjaa ja avaa alan myös henkilöille, joilla on jo valmiiksi tehtävään soveltuva tutkinto, kuten turvallisuus- tai sosiaali- ja terveysalan koulutus. Uusi malli on siten joustavampi, saavutettavampi ja paremmin työelämälähtöinen kuin aikaisempi, yksiraiteinen koulutusjärjestelmä. Esitys myös selkeyttää sääntelyä yksityisiltä hankittavista tukipalveluista, jotka eivät sisällä merkittävää julkisen vallan käyttöä mutta tukevat Rikosseuraamuslaitoksen ydintehtävää esimerkiksi ruokahuollon ja päihdekuntoutuksen muodossa viranomaisen valvonnassa. Arvoisa puhemies! Uudistus vastaa selkeään tarpeeseen. Nykyisellä mallilla Rikosseuraamuslaitos ei saa riittävästi pätevää henkilöstöä ja koulutuksen keskittyminen sekä resurssipula ovat olleet merkittäviä rakenteellisia haasteita. Esitys tarjoaa konkreettisia ratkaisuja näihin ongelmiin ja vahvistaa rikosseuraamusjärjestelmän toimivuutta pitkälle tulevaisuuteen. Kannatan esityksen etenemistä. Se vahvistaa yhteiskunnan turvallisuutta, luo toimivampia rakenteita ja parantaa viraston mahdollisuuksia rekrytoida osaavaa henkilöstöä koko maahan. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi liikenteen palveluista annettua lakia, ajoneuvolakia, Harmaan talouden selvitysyksiköstä annettua lakia ja sakon täytäntöönpanosta annettua lakia. Esityksen mukaan taksiliikenneluvan saamisen edellytyksiä muutettaisiin siten, että hyvämaineisuuden arviointiin lisättäisiin eräiden henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten sekä seksuaalirikosten, petos- ja maksuvälinerikosten huomioiminen. Taksiliikenteen yrittäjäkokeen järjestäminen siirrettäisiin Liikenne- ja viestintävirastolle. Yrittäjäkokeessa tapahtuneesta vilpistä voitaisiin jatkossa asettaa karenssi, ja myös jälkikäteen havaittu vilppi huomioitaisiin. Taksiliikenneluvan haltija olisi velvollinen rekisteröimään taksina käytettävän ajoneuvon yksinomaiseen hallintaansa ja liittämään ajoneuvon rekisterissä liikenneluvalle. Väärää rekisteröintiä koskevan kriminalisoinnin soveltamisala laajennettaisiin koskemaan taksiliikenneluvan haltijoita. Julkisen tiedon saantia taksiliikenteen harjoittajista laajennettaisiin. Myös hinnoittelua koskevien sääntöjen vastaisesta toiminnasta voitaisiin määrätä liikennevirhemaksu, ja myös taksinkuljettajalla olisi vastuu hintatietojen ilmoittamisesta. Eikä tässä vielä kaikki. Taksiliikenteessä käytettävissä ajoneuvoissa tulisi olla mittauslaitelain vaatimukset täyttävä taksamittari ja erityiset rekisterikilvet. Taksinkuljettajan ajoluvan saamisen esteeksi lisättäisiin eräitä vapauteen kohdistuvia rikoksia, veropetoksia, petoksia, maksuvälinerikoksia sekä ampuma-aserikoksia. Lisäksi ajoluvan myöntämisen edellytyksenä olisi taksinkuljettajan koulutuksen käyminen. Arvoisa puhemies! Lain voimaan tullessa voimassa olevien taksinkuljettajien ajolupien haltijoiden tulisi väliaikaisten säännösten mukaan ajoluvan uusimiseksi käydä kertaluontoinen taksinkuljettajan täydennyskoulutus. Taksinkuljettajan koetta ja taksiliikenteen koulutusorganisaatioiden hyväksyntää koskevaa sääntelyä muutettaisiin. Myös Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikkö voisi tehdä velvoitteidenhoitoselvityksen taksiliikenteen koulutusorganisaatioiden hyväksynnän myöntämisestä ja peruuttamisesta. Ei voi kuin ihmetellä, miten tämä ala on päästetty ojan pohjalle antamalla esimerkiksi villien taksien liikennöidä kansalaisten keskuudessa. Miten päästettiin ajo- ja kielitaidottomia miehiä kolmansista maista pilaamaan alan luotettavuus? Jos joudun taksin takapenkiltä ohjeistamaan Kampista ottamalleni taksille, missä on Eduskuntatalo, voi todeta, että ammatin sisäistäminen on pahasti kesken. Mediasta olemme saaneet lukea maahanmuuttajataustaisten huijanneen ajolupien kirjallisissa kokeissa, mutta nyt se loppuu. Jos ministeri Ranne olisi ollut jo edellisessä hallituksessa ministerinä, ei meillä olisi maahanmuuttajataksinkuljettajien tekemiä seksuaalirikoksia ainakaan siinä määrin, että naisten pitäisi perustaa oma taksifirma terveytensä turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Tällä hallituskaudella löytyi vastuunkantajia huolehtimaan siitä, että pelisäännöt ovat samat kaikille. Harmaa talous, epäreilu hinnoittelu tai turvallisuudesta tinkiminen eivät kuulu suomalaiseen liikennejärjestelmään. Kansalaisilla on oikeus luottaa siihen, että kun he nousevat kyytiin, palvelu on turvallista ja kuljettaja on ammattitaitoinen. Kiitos ministeri Ranteelle määrätietoisesta työstä, perussuomalaisen puolueen agendan ajamisesta. Tämä on turvallisuuskysymys. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Keskustelualoite luovien alojen asemasta tekoälyn aikakaudella on tärkeä ja ajankohtainen. Tekoäly muuttaa työelämää nopeasti, ja luovat alat, kuten musiikki, kuvataide, kirjallisuus ja media, ovat muutoksen etulinjassa. Suomalaisen taiteilijan, muusikon, kirjailijan ja luovan työn tekijän työ ei saa muuttua ilmaiseksi raaka-aineeksi kansainvälisille teknologiayhtiöille. Jos tekoälyä koulutetaan suomalaisten teoksilla, tekijöillä täytyy olla oikeus korvaukseen ja mahdollisuus päättää oman työnsä käytöstä. Toinen tärkeä näkökulma on suomalaisen kulttuurin ja kielen asema. Tekoälyjärjestelmät kehittyvät pääosin suurten kielten ja globaalien markkinoiden ehdoilla. Siksi Suomen on huolehdittava siitä, että suomen kieli, suomalainen kulttuuri ja kotimainen luova työ eivät jää algoritmien marginaaliin. Suomi tarvitsee vahvan luovan alan myös tulevaisuudessa. Siksi meidän on varmistettava, että tekoälyn aikakaudella suomalaisen tekijän työ, oikeudet ja kulttuuri pidetään arvossa. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
Näytä lisää (5)