politiikka.app

Rintamäki Anne

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäVaasan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

15 puheenvuoroa

035helmikuu 2026: 1helmaaliskuu 2026: 5maahuhtikuu 2026: 4huhtoukokuu 2026: 3toukesäkuu 2026: 1kessyyskuu 2026: 1syy
3.9.2026VastauspuheenvuoroK 19/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille asian esittelystä. Orpon hallitus on saanut paljon hyvää aikaiseksi, mutta tavallisen tallaajan kannalta kenties huonoin päätös on se, että ilmastolain ylikunnianhimoisesta tavoitteesta vuodelle 2035 ei luovuttu suosiolla. Sillä ei ole mitään tekemistä realismin kanssa. Se on ilmastoposeerauksen suomenennätys. Kalliiksi tuli ja tulee jatkossakin. EU:n oma tavoite 2050 on huomattavasti fiksumpi kuin pääministeri Marinin ja punavihreiden kumppaneiden. Sentään EU:n ilmastokomissaari Wopke Hoekstra sanoi, että Suomen metsien hiilinielujen laskentaan on luvassa joustoa. Se voi parhaimmassa tapauksessa tarkoittaa miljardiluokan kuluilta välttymistä — jonkinlainen pieni lohtu tai jotakin sinnepäin. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, ilmastolaki, hiilinielu)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpLiikenneYmpäristö

Arvoisa puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintöön on jätetty vain yksi vastalause vihreiden toimesta. Vastalause vastustaa takseilta edellytettäviä kilpiä sekä taksamittareita. Syyksi tälle vastustamiselle ilmoitetaan esimerkiksi se, että ne vaikeuttavat alalle tuloa ja todennäköisesti nostavat taksikyytien hintoja. Tähän haluan ottaa kiinni. Taksialalle tulo on toden totta ollutkin nykylainsäädännöllä aivan liian helppoa. Kynnys on ollut liian matalalla heille, joilta puuttuu niin paikallistuntemus kuin kielitaitokin. Äärimmäisen kamalana bonuksena olemme saaneet ulkomaalaistaustaisista taksikuskeista johtuvat kasvavat seksuaalirikostilastot, jotka ovat syöneet koko taksialan luotettavuutta, ja tämä ongelma on suurin täällä pääkaupunkiseudulla. Vihreät nostavatkin esiin juurikin sen, että suurissa kaupungeissa taksien hinnat ovat laskeneet keskimäärin 25 prosenttia. Jokainen voi tykönään miettiä, kuittaako tämä hintojen alentuminen palvelun laadun heikentymisen sekä nämä rikokset. Itse olen kyllä valmis maksamaan sellaisesta kuskista muutaman euron enemmänkin, jonka kanssa pystyn kommunikoimaan suomeksi ja joka osaa viedä minut oikeaan osoitteeseen ilman, että joudun opastamaan takapenkiltä. Ja vaikka luonto näillä ikävuosilla jo suojeleekin, mediassa olleet jutut mamukuljettajien tekemistä rikoksista kieltämättä muistuvat mieleen etenkin silloin kun täällä pääkaupunkiseudulla on kyytiä vailla ja kun esimerkiksi Helsingin rautatieaseman tolpalta ei juurikaan Mattia tai Pekkaa löydy muuta kuin hyvällä tuurilla. Arvoisa puhemies! Pakko kyllä ihmetellä, mikä keskustalaisen Bernerin sai aikoinaan härkäpäisesti ajamaan nykylainsäädäntöä, jota tässä nyt pyrimme korjaamaan. No, tiedämme julkisuudesta toki, että kansainvälistä lobbausta oli laajamittaisesti takana. Luojan kiitos meillä on nyt sellainen liikenne- ja viestintäministeri kuin Lulu Ranne, joka ei ole altis näille lobbareille. Hienosti on pysynyt selkä suorassa, ja hyvä esitys on saatu pöytään. — Kiitos.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Käsittelemme valtioneuvoston selontekoa kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta. Aihepiiri on mielenkiintoinen, ja se herättää vahvoja tunteita suuntaan ja toiseen ihan ymmärrettävästikin. Suomi on sidottu viime hallituskaudella äärimmäisen kunnianhimoiseen hiilineutraalisuustavoitteeseen vuodelle 2035. Olisimme voineet aivan hyvin kulkea tässä muun EU:n vanavedessä ja tähdätä vuoteen 2050, joka on huomattavasti realistisempi tavoite ja antaa yhteiskunnalle paremmin aikaa kehittyä ja valmistautua tulevaan. Arvoisa puhemies! Tässä kun nyt kuitenkin ollaan, niin strategiat ja selonteot ovat sen mukaisia. Katsotaan eteenpäin. Jos todella tahdomme saavuttaa hiilineutraaliuden tässä jatkuvasti sähköntarvettaan kasvattavassa yhteiskunnassa, on avain nähdäkseni ydinvoimassa. Vaikka ydinvoiman 80-lukulaisesta demonisoinnista ollaankin päästy jo vihdoin eteenpäin, ei se silti ole vieläkään mediaseksikäs energiatuotannon muoto. Jotain sieltä Tšernobylistä on jäänyt kummittelemaan ihmisten takaraivoihin. Onneksi tällä hallituksella on ydinvoimaan positiivinen suhtautuminen, ja sen kyllä tästä selonteostakin voi helposti todeta. Tuulivoimaa hehkutetaan jatkuvasti kaikkialla. Samalla kuitenkin unohdetaan mielellään kaikki se haitta ympäristölle, luonnolle ja ihmisasutukselle, mitä juuri tuulivoimalat aiheuttavat. Lennolla Vaasaan tulee katsottua ikkunasta valtavia tuulivoimapuistoja, joiden alta on parturoitu suuret määrät hiilinieluja, aivan samoin kuin siirtolinjojen alta. [Timo Harakka: Menkää junalla!] Tiedä sitten, saimme lukea talvella suurimpaan sähkönkulutuksen aikaan, että joissakin voimaloissa siivet olivat jäätyneet. Ja hiljattain laskin Vöyrin tuulivoimapuistoa ohittaessani, että jopa neljän myllyn siivet olivat paikoillaan, vaikka olikin tuulinen päivä. Arvoisa puhemies! Datakeskukset ovat herättäneet keskustelua, ja ne kyllä huolestuttavat minuakin. Ne ovat melkoisia sähkösyöppöjä, ja pelkona tietysti on, että merkittävästi lisääntynyt sähkönkulutus vailla korvaavaa energiantuotantoa samassa suhteessa saattaa heijastua kuluttajahintoihin. Lappeenrannan LUT-yliopiston tutkijat vaativat maanantaina datakeskuksille velvollisuutta sekä rakentaa varavoimaa että rahoittaa runsaasti uutta uusiutuvaa sähköntuotantoa. Tästä olen täysin samaa mieltä, eli datakeskuksia tulisi velvoittaa omavaraisuuteen sähkön suhteen. Edustaja Vestman taisikin laatia lakialoitteen datakeskuksiin liittyen. Jos tavoitteena on pitkällä aikavälillä sähköistää esimerkiksi liikenne ja kenties maatalouskin joskus todella pitkän ajan kuluttua, tarvitaan Suomeen runsaasti sähköntuotantoa. Muussa tapauksessa olisimme tuontisähkön varassa ja kuluttajahinnat jatkuvasti nousupaineessa. Sydäntalven pakkasjaksoja en haluaisi muistella kesäisenä päivänä, mutta ne tulee pitää kirkkaana mielessä, kun strategioita luodaan. Arvoisa puhemies! Suomi on pitkien välimatkojen maa, jossa sähköautoilu ei ole vielä pitkään aikaan joka pojan ilo vaan edelleenkin aivan liian kallista. Niin kauan kuin näin on, ja mikäli mikään uusi ja mullistava teknologia ei nopeasti yleisty, on polttomoottoriautot usein ainoa mahdollisuus pyörittää tavallista arkeaan Kehä kolmosen ja suurten kasvukeskittymien ulkopuolella ja toki sisälläkin. Siitä tosiasiasta emme pääse yli emmekä ympäri. Elämän täytyy olla mahdollista haja-asutusalueilla, puulämmitteisten pesien ja kiukaiden valta-alueilla ilmastotoimien tarpeellisuudesta huolimatta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
6.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSoteTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Käsittelemme julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2027—2030. Keskustelemme osaltaan siis jo sellaisista asioista, jotka pitkälti määräävät tahtia myös tulevina vuosina tämän hallituskauden jälkeiselle ajalle. Perusajatuksen luulisi olevan jo kirkkaana jokaisen kansanedustajan ja kansalaisen mielessä. Suomen julkisen talouden tila on edelleen huono, ja sitä se tulee olemaan pitkälle tulevaisuuteen. Rahaa ei kerta kaikkiaan ole yhtään heitettäväksi toissijaisiin menoihin. Talouspolitiikan raameja tulee ensi kaudellakin ohjaamaan velkajarru, johon kaikki puolueet täällä ovat sitoutuneet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta — tosin katsottuani ensimmäiset puheenjohtajatentit joku viikko sitten en täysin vakuuttunut siitä, että sen merkitystä olisi ainakaan salin vasemmalla laidalla sisäistetty. Edelleen sama jokaisen sopeutuskohteen moittiminen jatkuu, eikä todellista ja uskottavaa vaihtoehtoa ole esitetty. Täytyy korostaa, että ilman hallituksen tekemiä toimia olisimme vielä paljon syvemmällä tässä suossa. Määrätietoista työtä velkaantumisen taittamiseksi on jatkettava. Sille asialle ei ole vaihtoehtoa. Arvoisa puhemies! Ne, mitkä jätetään keskusteluissa usein ehkä tarkoituksenhakuisestikin ulkopuolelle, ovat ne kasvavat menoerät, joita meillä on valtiontaloudessa: sote-, korko- ja puolustusmenot. Ne realisoituvat mille hallituspohjalle hyvänsä, eikä mitään yksittäistä hopealuotia ole olemassakaan. Nyt tässä olevaa urakkaa olisi toki helpottanut, jos aikaisempi hallitus olisi tehnyt edes jotain julkisen talouden eteen, mutta mitään sopeutustoimia ei tehty, eikä edes kehyksistä pidetty kiinni, puhumattakaan nyt tästä soteuudistuskatastrofista. Aikaisempien näyttöjen perusteella olen huolissani siitä, että Suomeen tulee uusi punavihreä hallitus, joka ei osaa muuta kuin verottaa, Irwin Goodmania siteeraten. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus on sen sijaan reagoinut ajassa. Jos aiemmat säästöt eivät toteudu arvioidusti, on ollut valmiutta tehdä niitä lisää. Se on vastuullista, ja siitä on hyvä ottaa mallia. Valtiovarainministeriö arvioi kuluvalle vuodelle vain 0,6 prosentin kasvua, ja tulevinakin vuosina ollaan keskimäärin puolessatoista prosentissa. Kasvu ei siis ole kovinkaan vahvaa, vaikka olemmekin pääsemässä yli heikomman vaiheen. Se, mitä me tarvitsemme, on lisää työllisiä. Työnteon ja yrittämisen on kannatettava aiempaakin paremmin. Sen eteen hallitus on tehnyt töitä. Työn verotusta on kevennetty kovalla rahalla, työmarkkinauudistuksilla on pyritty madaltamaan rekrytointien kynnystä. Seuraavaksi varsinkin pienyrittäjiä kurittava Marinin hallituksen YEL-uudistus lentää romukoppaan, ja ammattidiesel otetaan käyttöön pelastamaan kuljetusala EU:n päästökaupalta. Odotankin nyt oppositiolta avauksia, kun eduskuntavaalit lähestyvät. Jos kerran tarvitsemme uuden suunnan, voisiko joku kertoa, mikä se suunta on? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Tämä hallituksen esitys rakentamislain muuttamisesta on vastaus hyvin konkreettiseen ongelmaan: rakentaminen on ollut hidasta, byrokraattista ja vaikeasti ennakoitavaa. Tämä lakiuudistus ei vähennä vastuuta, vaan selkeyttää pelisääntöjä ja sujuvoittaa prosesseja. Uudistuksen ytimessä on lupamenettelyjen yksinkertaistaminen ja digitalisaation parempi hyödyntäminen. Kun viranomaistyö kevenee ja päällekkäinen sääntely vähenee, rakentaminen nopeutuu ilman että turvallisuudesta, laadusta tai ympäristönsuojelusta tingitään. Esitys koskettaa myös lyhytvuokrausta, joka on osa nykyaikaista asumista ja matkailua mutta vaatii selkeät ja oikeudenmukaiset säännöt. Rakentamislain tarkennukset tukevat kuntien mahdollisuuksia ohjata rakentamista ja käyttötarkoituksia niin, että lyhytvuokraus ei heikennä pysyvän asumisen edellytyksiä tai naapurustojen viihtyisyyttä. Samalla laki tukee hallituksen kasvutavoitteita. Rakentaminen on merkittävä työllistäjä, ja ennakoitavampi toimintaympäristö antaa yrityksille varmuutta investoida myös heikommassa suhdannetilanteessa. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on käytännöllinen ja tasapainoinen korjausliike. Se vahvistaa luottamusta, parantaa toimivuutta ja edistää kestävää rakentamista koko Suomessa. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen, rakentamisen, rakentamislaki)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomeen saapuu päivittäin kymmeniätuhansia pikkupaketteja Kiinasta — halpaa krääsää, joka kiertää tullimaksut, ohittaa turvallisuusvaatimukset ja saastuttaa ympäristön. Kansalaisaloite nostaa esiin tärkeän ongelman, ultrapikamuodin ja krääsäkaupan epäreilun aseman suomalaisilla markkinoilla. Mielestäni tämä ei ole vain kuluttajansuoja- tai ympäristökysymys, vaan tämä on myös kansallinen kilpailukyky- ja turvallisuuskysymys. Arvoisa puhemies! Meillä on Suomessa yrityksiä, jotka noudattavat lakeja, maksavat veronsa ja kantavat vastuunsa työntekijöistä ja ympäristöstä. Samaan aikaan kiinalaiset verkkokaupat, kuten Temu ja Shein, myyvät tuotteita, jotka ovat usein laadultaan heikkoja, jopa vaarallisia, ja joiden markkinointi perustuu manipulaatioon, joka tarkoittaa tekaistuja alennuksia, ostokiirettä ja pelillistämistä. Tämä ei ole reilua kilpailua. Tämä on epäterve globalisaation ilmentymä, jossa suomalainen yrittäjä jää jalkoihin. Kun flikka tilas Sheiniltä kelttuja, niin määräsin koko paketin avaamattomana pakkaaseen vuorokaudeksi, jotta kissiä pienemmät kurkooset kuoloo. Koskaan ei voi tietää, mitä paketissa saa kylykiääsinä. — Tämä oli Pohjanmaan murteella, jotta te heräisitte, ja näköjään kaikki heräsivät. Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset ovat jo pitkään varoittaneet siitä, miten EU:n ja kansainvälisen kaupan sääntely jättää suomalaiset yritykset altavastaajiksi. Nyt näemme sen konkreettisesti. Krääsätalous syö kotimaisen kaupan elinvoimaa, vie työpaikkoja ja lisää ympäristökuormaa. On täysin kohtuutonta, että suomalainen yritys joutuu kilpailemaan toimijan kanssa, joka ei noudata samoja pelisääntöjä. Me kannatamme kansalaisaloitteen tavoitetta rajoittaa ultrapikamuodin ja krääsäkaupan mainontaa. Lisäksi verotukselliset keinot, kuten pakettikohtainen tullimaksu tai ympäristöperusteinen lisämaksu, ovat harkinnan arvoisia. On aika palauttaa reiluus ja vastuu markkinoille. Arvoisa puhemies! Vaikka kansalaisaloitetta tai toimenpidealoitetta ei sellaisenaan nyt mietinnössä hyväksytäkään, on siinä kuitenkin neljä oleellista lausumaehdotusta. Ne edellyttävät jatkotoimien selvittämistä kansallisesti mutta myös EU:ssa halpatuontiin puuttuvien toimien edistämistä. Valtioneuvoston tulee myös selvittää mahdollisuudet kerätä tuottajavastuun maksut kolmansista maista suoraan kuluttajille myydyistä tuotteista tullimaksujen yhteydessä ja valmistella viipymättä tähän liittyvät ehdotukset lainsäädännön muuttamiseksi. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole vain taloudellinen kysymys, tämä on myös kulttuurinen ja arvopohjainen kysymys. Haluammeko yhteiskunnan, jossa kertakäyttöisyys ja halpatuotanto ohittavat laadun, kotimaisuuden ja vastuullisuuden? Perussuomalaisena sanon: ei kiitos krääsätaloudelle, kyllä kiitos suomalaiselle työlle ja yrittäjyydelle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ei ole kyse vain veroteknisestä sääntelystä vaan laajemmasta kokonaisuudesta, joka liittyy Suomen energiahuoltovarmuuteen, kilpailukykyyn ja strategiseen omavaraisuuteen. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet konkreettisesti, että energiapolitiikka on myös turvallisuuspolitiikkaa. Suomen on kyettävä tuottamaan riittävästi sähköä omalla alueellaan ilman riippuvuutta epävarmoista tuontiketjuista tai ulkopuolisista toimijoista. Merituulivoima tarjoaa tähän merkittävän mahdollisuuden. Se lisää päästötöntä, kotimaista ja hajautettua sähköntuotantoa mittakaavassa, joka tukee koko yhteiskunnan toimintakykyä myös poikkeusoloissa. Huoltovarmuuden rakentaminen edellyttää pitkäjänteisiä investointeja. Nämä investoinnit syntyvät vain, jos toimintaympäristö on vakaa ja ennakoitava. Hallituksen esityksen tavoitteena on luoda selkeä ja johdonmukainen veromalli merituulivoimalle, jotta yritykset uskaltavat sitoa Suomeen pääomia jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Tämä on huoltovarmuuden ydintä: omaa tuotantokapasiteettia, kotimaista osaamista ja kunnossapitoa Suomessa. Kiinteistöverotuksen osalta esitys tunnistaa meriympäristön erityisolosuhteet. Samalla varmistetaan, että kunnat saavat oikeudenmukaisen osuuden alueelleen sijoittuvasta tuotannosta. Vahva kuntatalous on myös osa huoltovarmuutta. Peruspalvelut, infra ja paikallinen elinvoima tukevat koko yhteiskunnan kriisinsietokykyä. Tuloverotuksen osalta hallitus korostaa teknologianeutraaliutta ja johdonmukaisuutta. Merituulivoimaa kohdellaan osana kokonaisuutta, jossa eri energiantuotantomuodot täydentävät toisiaan. Huoltovarmuus ei synny yhdestä ratkaisusta vaan monipuolisesta ja toimintavarmasta energiajärjestelmästä. Merituulivoiman kehittäminen tukee huoltovarmuutta myös epäsuorasti. Kun Suomi pystyy tarjoamaan vakaata ja kohtuuhintaista sähköä, vahvistamme samalla taloudellista itsenäisyyttämme ja kykyämme selviytyä kriiseissä omilla voimillamme. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, kuntatalous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 47/2026 vpTalousYmpäristö

Arvoisa puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä, joka koskee kuluttajansuojaviranomaisten eräiden toimivaltuuksien ajantasaistamista. Esityksen lähtökohta on selkeä ja ajankohtainen: kuluttajamarkkinat ovat muuttuneet nopeasti, ja viranomaisten keinovalikoiman on pysyttävä tämän kehityksen mukana. Kuluttajien arki on yhä useammin digitaalista. Ostoksia tehdään verkossa, palveluja ostetaan alustojen kautta, ja markkinoille tulee uusia, rajat ylittäviä toimijoita. Samalla markkinointikeinot ovat entistä monimutkaisempia ja toisinaan harhaanjohtavia. Näissä oloissa kuluttajansuojan uskottavuus edellyttää, että valvontaviranomaisilla on riittävät ja ajantasaiset toimivaltuudet puuttua epäkohtiin tehokkaasti. Esityksen keskeinen tavoite on parantaa kuluttajansuojaviranomaisten mahdollisuuksia puuttua lainvastaisiin menettelyihin nopeasti ja ennakoivasti. Kun viranomaiset voivat toimia ajoissa, vältetään tilanteita, joissa suuri joukko kuluttajia ehtii kärsiä taloudellista haittaa ennen kuin toimintaan voidaan puuttua. Samalla on tärkeää korostaa, että esitys tukee myös rehellisesti toimivia yrityksiä. Selkeä ja tehokas valvonta luo tasapuoliset pelisäännöt markkinoille. Yritykset, jotka noudattavat lakia, eivät joudu kilpailemaan sellaisten toimijoiden kanssa, jotka hakevat etua harhaanjohtavilla tai lainvastaisilla toimintatavoilla. Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena hallituksen esitys vahvistaa kuluttajien luottamusta markkinoihin ja edistää oikeudenmukaisia toimintatapoja. Kyse ei ole tarpeettomasta sääntelystä vaan siitä, että viranomaisilla on työkalut käyttää jo olemassa olevaa lainsäädäntöä tehokkaasti muuttuneessa toimintaympäristössä. Toiseksi tämä esitys tukee kiertotaloutta ja kestävää talouskasvua. EU:n sääntely velvoittaa jäsenmaat edistämään tuotteiden korjattavuutta, varaosien saatavuutta ja pitkäikäisyyttä. Hallituksen näkökulmasta tämä ei ole pelkkä ympäristötoimi, vaan tämä on myös talouspoliittinen ratkaisu. Kuluttajansuoja on osa toimivan markkinatalouden perustaa. Kun kuluttaja voi luottaa siihen, että häntä suojellaan kohtuuttomilta ja lainvastaisilta menettelyiltä, hyötyvät sekä kansalaiset että yritykset. Tämän tavoitteen saavuttamista hallituksen esitys osaltaan tukee. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, arvon ministerit! Käsittelemme vihervasemmiston yhteistä välikysymystä köyhyydestä ja elinkustannuksien noususta. Sinänsä vasemmiston huolet ovat aivan aiheellisia, mutta perussuomalaisten näkökulma tilanteen ratkaisemiseen on aivan toisenlainen. Me emme nimittäin usko siihen, että tukiriippuvuus on se keino, jolla suomalaiset nousevat köyhyydestä. Toki ymmärrämme, että on ihmisiä, jotka eivät sairauden, vamman tai jonkin muun syyn takia kykene normaaliin työelämään, ja heistä onkin pidettävä hyvää huolta, mutta työikäisten ja työkykyisten ihmisten paikka on työelämässä. Juuri tämän vuoksi hallitus on parantanut työn ja yrittäjyyden edellytyksiä. Ne eivät näy vielä enempää konkreettisina työllisyyslukuina, koska maailmantilanne aiheuttaa meille jatkuvia haasteita. Arvoisa puhemies! Köyhyydestä puhutaan usein suurin sanoin, mutta liian harvoin katsotaan, mitkä ratkaisut oikeasti vähentävät köyhyyttä ja mitkä vain ylläpitävät sitä. Pelkkä rahan siirtäminen taskusta toiseen ei ole rakenteellinen ratkaisu. Se voi helpottaa hetkeksi, mutta jos työ, osallisuus ja arjen turva eivät vahvistu, köyhyys jää pysyväksi. Se ei ole kenenkään etu. Tarvitsemme politiikkaa, joka katkaisee köyhyyden periytymisen, purkaa kannustinloukkuja ja kohdentaa tuen niille, jotka sitä todella tarvitsevat, ei järjestelmää, joka palkitsee passiivisuudesta ja rankaisee yrittämisestä. Köyhyyden torjuminen vaatii myös rehellisyyttä. Kaikki hyvät aikomukset eivät ole hyviä päätöksiä, jos ne eivät kestä taloudellista todellisuutta. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja vastuu julkisista varoista kulkevat käsi kädessä tai eivät toteudu lainkaan. Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa hyvin usein sekoitetaan, ehkä tarkoituksenhakuisestikin, köyhyys ja pienituloisuus. Ne eivät ole synonyymejä keskenään, sillä pienituloisuudelle on olemassa ihan selkeä raja. Pienituloiseksi määritellään tällä hetkellä, kun käteen jäävät tulot ovat 1 530 euroa kuukaudessa. Pienituloinen on silloin, kun tulot ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta. Pienituloisuuden kasvu Suomessa 2020-luvulla on pitkälti matalapalkka-alojen ja ei-työperäisen maahanmuuton seurausta. Kuten arvata saattaa, tästä ei välikysymyksessä mainita halaistua sanaa. Suomalaistaustaisista pienituloisia oli 11,8 prosenttia ja ulkomaalaistaustaisista 33,9 prosenttia. Näin tilastot meille kertovat. Viime hallituksen maahanmuuttopolitiikan löysennykset ovatkin selkeästi yksi tekijä koko asiassa, vaikka sitä on tietysti ikävä myöntää. Arvoisa puhemies! Haluan myös muistuttaa, että ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka vaikuttaa ihan tavallisten ihmisten arkeen. Hyvänä esimerkkinä on paljon puhuttu polttoainepolitiikka. On aivan selvää, että tuo hinta näkyy muuallakin kuin bensapumpuilla yksityisautoilijalle. Maatalouskoneet, kuten traktorit tai vaikka ruuan logistiikka, pyörivät edelleen dieselin eli pohjalaisittain riisselin voimalla, eikä tähän ole mitään suurta murrosta aivan äkkiä tulossa. Maaseudun Tulevaisuudessa taisi viime vuonna olla juttu, että joku ruotsalainen maanviljelijä oli ostanut sähkötraktorin. Aika pitkä matka on siihen, että suomalainen maatalous pyörisi sähköllä, eikä meillä siihen ole tarvittavaa sähköntuotantoakaan. Kalliimpi polttoaine tarkoittaa siis myös esimerkiksi kalliimpaa ruokaa. Tosiasia tässä maailmanajassa on se, että polttoaineen korkea hinta heikentää työn vastaanoton kannusteita ja vaikuttaa suoraan vähän kaiken hintatasoon. Se kurittaa kaikkia, myös pienituloisia ja köyhiä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
17.3.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 10/2025 vpEnergiaLiikenneYmpäristö

Arvoisa puhemies! Käsittelemme valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 26—37. Kyseinen suunnitelma on erityisesti kuljetus- ja logistiikka-alalle tärkeä. Meidän on Suomessa huomioitava se, että maantiekuljetukset ovat keskeisin osa kuljetusjärjestelmäämme, sillä noin 90 prosenttia tavarasta kuljetetaan kuorma-autoilla. Vaikka osa tästäkin salista pitää polttoaineiden hinnasta keskustelua lähinnä jonkinlaisena bensapopulismina ja toinen osa taas haluaa aivan johdonmukaisesti nostaa polttoaineiden hintoja Suomessa, on kysymyksessä laajempi kysymys kuin se, mitä polttoaine nyt sattuu juuri yksittäiselle ihmiselle huoltoasemalla maksamaan. Polttoaineiden hinnoilla on nimittäin keskeinen merkitys kuljettamisen hinnalle ja siten luonnollisesti myös tuotteiden hinnoille kaupassa. Pidän siis nurinkurisena sitä, että juuri sellaiset puolueet, jotka ovat tässä salissa aina kovin huolissaan kansalaisten rahojen riittävyydestä perustarpeisiin, ovat samanaikaisesti valmiita ilmastotoimien nimissä kurittamaan paitsi tavallista autoilijaa myös jokaista kaupassakävijää korkeampien hintojen muodossa. Ilmeisesti heikommassa asemassa olevien etu loppuu siihen, mistä ilmastoposeeraus alkaa. Tämä on käynyt selväksi. Arvoisa puhemies! Toivomuksenani on, että seuraavatkin hallitukset jatkaisivat tämän hallituksen viitoittamalla, autoilijaystävällisemmällä politiikan linjalla. Esimerkiksi polttoaineen hintojen nousupaineita on hillitty ja teitä on kunnostettu runsaasti. Suomen tiestöä on syytä pitää kunnossa jo aivan kilpailukyvyn ja elinvoimankin säilyttämiseksi. Se on lukuisien toimialojen työpaikka. Hyväkuntoinen tiestö mahdollistaa myös maaseutumaisen asumisen, ja myös pienemmistä teistä tulee pitää hyvää huolta. SKAL pitää hyvänä sitä, että osana investointiohjelmaa korjausvelan purkamiseen on osoitettu tällä hallituskaudella hyvin rahoitusta, vaikka onkin samalla huolissaan erityisesti tulevien vuosien rahoituksesta. Arvoisa puhemies! Suomi on pitkien välimatkojen maa, jossa autoilu on monelle nykyaikaisessa ympäristössä välttämättömyys. Sähköautoilu on vielä monen kansalaisen saavuttamattomissa jo autojen hintojenkin vuoksi. Tällä hetkellä myös polttomoottoriautoilu on aika kallista huvia, kun litrahinnat heittelevät kahden euron tietämillä. Tähän syynä on luonnollisesti se, mitä Iranissa on meneillään. On kuitenkin selvää, että myös omilla toimillamme on vaikutusta siihen, mitä autoilu tulevaisuudessa maksaa. Toivon, että Suomesta löytyisi laajemmallakin rintamalla autoilijamyönteistä ajattelua. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine, korjausvelka)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma tuo ennakoitavuutta liikennepolitiikkaan yli vaalikausien ja varmistaa, että Suomi pysyy saavutettavana, kilpailukykyisenä ja turvallisena. Suunnitelman ytimessä on tasapaino. Pidämme huolta olemassa olevasta väyläverkosta, huolehdimme korjausvelasta ja kohdennamme investoinnit sinne, missä ne tuottavat eniten hyötyä ihmisille ja elinkeinoelämälle. Tämä tarkoittaa sujuvampaa arkea, toimivampia kuljetusketjuja ja parempia yhteyksiä niin kasvukeskuksissa kuin harvaan asutuilla alueilla. Samalla edistämme siirtymää kohti kestävämpää liikennettä. Panostukset raideliikenteeseen, joukkoliikenteeseen ja päästöjen vähentämiseen eivät ole vain ilmastotekoja vaan myös investointeja tulevaisuuden kilpailukykyyn. Tämä selonteko on askel kohti toimivampaa, turvallisempaa ja kestävämpää liikennejärjestelmää. Pitkäjänteiset päätökset vahvistavat koko Suomen elinvoimaa. — Kiitos.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, raideliikenne, korjausvelka)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston maaseutupoliittinen selonteko käsittelee aihetta, joka on Suomelle elintärkeä. Maaseutu ei ole vain maantieteellinen alue kartalla, vaan se on suomalaisen ruoantuotannon, huoltovarmuuden, luonnonvarojen kestävän käytön ja alueellisen tasapainon perusta. Ilman elävää maaseutua ei ole vahvaa Suomea. Selonteossa on oikeasuuntaisia asioita mutta myös puutteita. On todettava, että maaseudun elinvoima ei vahvistu pelkillä strategioilla ja ohjelmapapereilla. Tarvitaan konkreettisia tekoja, kuten toimivia palveluja, infraa, työpaikkoja ja ennen kaikkea poliittista tahtoa pitää koko maa asuttuna. Suomalainen maaseutu kantaa suurta vastuuta koko yhteiskunnan hyvinvoinnista. Maa- ja metsätalous tuottaa ruokaa, energiaa ja raaka-aineita. Silti juuri näiden alojen toimintaedellytykset ovat viime vuosina heikentyneet lisääntyvän sääntelyn, kustannusten ja epävarmuuden vuoksi. Arvoisa puhemies! Meille perussuomalaisille kotimainen ruoantuotanto on kansallinen turvallisuuskysymys. Siksi maatalouden kannattavuus on saatava kuntoon. Viljelijöiden ei pidä joutua tilanteeseen, jossa he tekevät työtä tappiolla samalla, kun byrokratia lisääntyy ja vaatimukset kasvavat. Tarvitsemme politiikkaa, joka turvaa suomalaisen maatalouden kilpailukyvyn myös EU:n tasolla. Toinen keskeinen kysymys on palveluiden saatavuus. Monilla maaseutualueilla ihmiset kokevat, että yhteiskunta vetäytyy askel askeleelta. Terveyspalvelut, koulut, pankit ja poliisi etääntyvät. Kun palvelut katoavat, katoavat myös ihmiset. Digitaalisten palveluiden kehittäminen on tärkeää, mutta se ei voi korvata kaikkea lähipalvelua. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tai kykyä hoitaa kaikkea verkossa. Siksi valtion on huolehdittava siitä, että peruspalvelut ovat saavutettavissa myös harvaan asutuilla alueilla. Arvoisa puhemies! Liikenne ja infrastruktuuri ovat maaseudun elinvoiman selkäranka. Tieverkko on monin paikoin rapistunut, ja korjausvelka kasvaa. Metsäteollisuus, maatalous ja muu elinkeinotoiminta ovat riippuvaisia toimivista kuljetuksista. Alemman tieverkon kunnossapitoon on panostettava merkittävästi enemmän. Suomen vahvuus ovat puhdas luonto ja runsaat luonnonvarat. Niitä tulee käyttää vastuullisesti mutta myös rohkeasti kansallisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Maaseutu ei ole menneisyyden jäänne vaan Suomen tulevaisuuden voimavara. Tarvitsemme politiikkaa, joka tukee työntekoa, yrittäjyyttä, kotimaista tuotantoa ja turvallista arkea kaikkialla Suomessa. Arvoisa puhemies! Kohta alkaa aika, kun muuttolinnut palaavat ja maatalouskoneita alkaa liikkua tiheämmin liikenteessä. Maatalon kasvattina arvostan suuresti jokaista alkutuotannossa mukana olevaa ihmistä. Tukekaamme suomalaista tuottajaa ostamalla kotimaista. Se on isänmaallinen teko. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, korjausvelka)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutos on aihe, josta puhutaan verrattain paljon, ja ilmiö on jakanut kantaa ottavat puolestapuhujiin ja vastustajiin. Me perussuomalaiset kannamme vastuuta luonnosta, ympäristöstä ja tulevista sukupolvista, mutta kannamme vastuuta myös suomalaisista, ihmisistä, työpaikoista, elinkeinoista ja kansallisesta päätösvallasta. Suomi on pieni maa globaalissa mittakaavassa. Päästömme ovat alle promillen luokkaa maailman kokonaispäästöistä. Siitä huolimatta meille esitetään yhä kiristyviä velvoitteita, jotka kohdistuvat erityisesti tavallisten suomalaisten arkeen, kuten liikkumiseen, asumiseen, maatalouteen ja teollisuuteen. Samaan aikaan suuret saastuttajamaat kasvattavat päästöjään. On kysyttävä, onko nykyinen linja oikeudenmukainen ja vaikuttava. Arvoisa puhemies! Suomen ilmastopolitiikan perustana on ilmastolaki, joka asettaa kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet. Lisäksi Suomea sitovat Euroopan unionin ilmastolaki ja EU:n taakanjakosektorin velvoitteet. Perussuomalaisten näkökulmasta keskeinen kysymys on, kuinka pitkälle kansallisesti kiristämme tavoitteita yli EU:n minimitason. Onko järkevää tehdä Suomesta ilmastopolitiikan mallioppilas hinnalla, joka heikentää kilpailukykyämme ja lisää kansalaisten kustannuksia? Liikenteen päästövähennykset eivät saa tarkoittaa sitä, että haja-asutusalueilla asuvat suomalaiset joutuvat kohtuuttomaan asemaan. Kaikilla ei ole mahdollisuutta siirtyä sähköautoon tai joukkoliikenteeseen. Polttoaineverojen jatkuva kiristäminen osuu erityisesti pienituloisiin ja työssäkäyviin ihmisiin, joilla ei ole vaihtoehtoja. Maatalous on toinen sektori, jossa realismi on välttämätöntä. Suomalainen viljelijä toimii jo nyt tiukkojen ympäristövaatimusten alaisena. Jos ilmastotoimet heikentävät kotimaista ruuantuotantoa, seurauksena voi olla tuonnin kasvu maista, joissa tuotannon päästöt ovat suuremmat ja ympäristönsuojelu heikompaa. Se ei ole ilmastoteko, vaan se on päästöjen siirtämistä rajojen ulkopuolelle. Arvoisa puhemies! Teollisuuden ja energiatuotannon osalta Suomen vahvuus on puhdas sähkö ja korkea teknologinen osaaminen. Meidän tulee panostaa tutkimukseen, innovaatioihin ja teknologianeutraaliin sääntelyyn. Markkinoiden ja yritysten on saatava kehittää ratkaisuja ilman, että valtio yksityiskohtaisesti ohjaa voittajia ja häviäjiä. Hiilinielujen osalta on tunnustettava metsien merkitys Suomelle sekä taloudellisesti että ilmastollisesti. Metsäpolitiikassa päätösvalta tulee säilyttää kansallisella tasolla. Emme voi hyväksyä ratkaisuja, jotka rajoittavat kohtuuttomasti metsänomistajien oikeuksia tai heikentävät metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä. Perussuomalaisesta näkökulmasta ilmastopolitiikan tulee täyttää kolme ehtoa: Ensinnäkin sen on oltava vaikuttavaa globaalisti, ei pelkkää kansallista hyveellisyyttä. Toiseksi sen on oltava taloudellisesti kestävää, ei velaksi rakennettua symbolipolitiikkaa. Ja kolmanneksi sen on oltava sosiaalisesti oikeudenmukaista, ei tavallisten suomalaisten arkea kurjistavaa sääntelyä. Arvoisa puhemies! Meidän on löydettävä tasapaino ympäristönsuojelun ja kansallisen edun välillä. Ilmastopolitiikka ei saa muodostua itseisarvoksi, joka ohittaa muut yhteiskunnalliset tavoitteet, kuten työllisyyden, huoltovarmuuden, alueellisen tasa-arvon ja talouskasvun. Emme saa hyväksyä sellaista ilmastopolitiikkaa, jossa Suomi maksaa suhteettoman kovan hinnan ilman, että sillä on todellisia vaikutuksia maailman päästökehitykseen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, ilmastolaki, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Onko järkevää, että pieni kansa kiristää tavoitteitaan yli EU:n vaatimustason ja tekee ilmastopolitiikasta kansallisen kilpailuhaitan? Liikenteen päästövähennykset eivät saa tarkoittaa sitä, että haja-asutusalueilla asuvat suomalaiset joutuvat kohtuuttomaan asemaan. Kaikilla ei ole mahdollisuutta siirtyä sähköautoon tai joukkoliikenteeseen. Polttoaineverojen kiristäminen osuu erityisesti pienituloisiin ja työssäkäyviin ihmisiin, joilla ei ole vaihtoehtoja. Maatalous on toinen sektori, jossa realismi on välttämätöntä. Suomalainen viljelijä toimii jo nyt tiukkojen ympäristövaatimusten alaisena. Jos ilmastotoimet heikentävät kotimaista ruoantuotantoa, seurauksena on väistämättä tuonnin kasvu maista, joissa tuotannon päästöt ovat suuremmat ja ympäristönsuojelu heikompaa. Se ei ole ilmastoteko vaan päästöjen siirtämistä rajojemme ulkopuolelle. Emme saa hyväksyä sellaista ilmastopolitiikkaa, jossa Suomi maksaa suhteettoman kovan hinnan ilman, että sillä on [Puhemies koputtaa] todellista vaikutusta maailman päästökehitykseen. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
10.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 193/2025 vpTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies, arvoisat ministerit! Tänään olemme käsittelemässä hallituksen esitystä, jonka tavoitteena on ajanmukaistaa poliisilakia ja pakkokeinolakia rikostorjunnan ja lainvalvonnan näkökulmasta. Esitys on osa laajempaa oikeusvaltion ja sisäisen turvallisuuden kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa poliisin edellytyksiä vastata digitaalisen ja kansainvälisen rikollisuuden haasteisiin. Esityksessä poliisille säädettäisiin mahdollisuus toteuttaa yksinomaan tietoverkossa tapahtuvaa peitetoimintaa, ja tämä tehtäisiin yhdenmukaisesti pakkokeinolain kanssa, jotta sääntely olisi mahdollisimman samansisältöistä. Tavoitteena on parantaa rikostorjunnan kykyä vastata nykyaikaisiin, erityisesti verkossa tapahtuviin rikoksiin. Perustelu esitykselle on selkeä: rikollisuus on yhä enemmän digitaalista ja rajatonta. Nykyinen lainsäädäntö ei täysin kata niitä tilanteita, joissa viranomaiset tarvitsevat peitetoimintaa tietoverkossa esimerkiksi kyberrikosten tai järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Esityksen tarkoituksena on poistaa epäjatkuvuuksia poliisilaista ja pakkokeinolaista siten, että salaiset tiedonhankintaosiot ja salaiset pakkokeinot ovat mahdollisimman yhdenmukaisia ja toimivia myös digitaalisessa ympäristössä. Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta on korostanut, että poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksien tulee olla keskenään yhdenmukaisia, jotta yhteistyö toimii ja rikostorjunta pysyy tehokkaana. Samalla on tärkeää huomioida, ettei kyse ole vain teknisistä muutoksista. Oikeuskanslerin mukaan pienikin muutos salaisiin toimivaltuuksiin voi vaikuttaa perusoikeuksien ja oikeasuhtaisuuden arviointiin, mikä edellyttää tarkkaa valvontaa ja selkeitä reunaehtoja. On tärkeää, että laillisuusperiaate säilyy ja että poliisin tiedonhankintakeinot pysyvät oikeassa suhteessa yksilön yksityisyydensuojan kanssa. Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys pyrkii siis tasapainottamaan rikostorjunnan tehokkuuden sekä kansalaisten oikeusturvan ja perusoikeuksien kunnioittamisen. Esitys on valmisteltu yhteistyössä oikeusministeriön ja sisäministeriön kanssa sekä kuultu laajasti eri viranomaisten ja asiantuntijoiden keskuudessa ennen eduskunnan käsittelyä. Esityksen tavoite, rikostorjunnan tehostaminen ja viranomaisten yhdenmukaiset toimivaltuudet, on perusteltu ja tarpeellinen. Samalla on varmistettava, että perusoikeuksien suoja toteutuu ja lainsäädäntö säilyy tarkkarajaisena ja oikeasuhtaisena. Turvallinen ja toimiva oikeusvaltio on meidän jokaisen yhteinen etu. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajavartio)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja