Sarkkinen Hanna
32 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Ymmärrän, että veropopulismi on houkuttelevaa, sillä kuka nyt veroja rakastaa, mutta on harhaanjohtavaa antaa ymmärtää, että veroja voidaan jatkuvasti alentaa ja samaan aikaan oikaista julkista taloutta. Se ei ole realistista. Veroalet yleensä syventävät alijäämää ja julkisen talouden ongelmia. Totta kai, jos taloutta saadaan kasvatettua, saadaan pienemmälläkin veroasteella enemmän verotuloja. Ikääntyvässä maassa ei kuitenkaan todennäköisesti päästä pysyvästi hurjiin kasvulukuihin. Talouskasvu ei todennäköisesti yksin riitä oikaisemaan julkista taloutta, vaikka se siinä auttaakin. Toisaalta ikääntyvässä maassa hoitoon, hoivaan ja eläkkeisiin kuluu väistämättä paljon rahaa. Siksi veropohjan mureneminen on iso julkisen talouden ongelma, ja siksi vasemmisto korjaisi julkista taloutta painottaen verosopeutuksia. Mikäli veroalennuslinjaa ensi vaalikaudella vielä jatketaan ja silti halutaan korjata julkista taloutta ja julkisen talouden korjaus tehdään sitten menoleikkauksilla, ei jäljelle jäävää rakennetta enää voine kutsua hyvinvointivaltioksi. Veromoukarista puhuvien on myös syytä ymmärtää, että kaikilla sopeutuksilla, niin leikkauksilla kuin veronkorotuksillakin, on talouskasvua leikkaava vaikutus. Vaikutuksen suuruus on eri arvioissa erilainen. Esimerkiksi Euroopan komission arvioiden mukaan menoleikkaukset voivat syödä kasvua jopa veronkorotuksia enemmän. Arvoisa puhemies! Ehkä kaikista ongelmallisin tähän budjettiesitykseen sisältyvä asia on yhteisöveron lasku, kuten tässä on jo puhuttu. Juuri kukaan riippumaton asiantuntija ei sitä kannata eikä näe sitä erityisen tehokkaana kasvutoimena suhteessa sen suureen julkista taloutta heikentävään vaikutukseen. Meillä ei yksinkertaisesti tässä julkisen talouden tilanteessa ole varaa tähän esitykseen, joka kasvattaa alijäämää ja velkaantumista vuositasolla lähes miljardilla. Toivonkin, että eduskunta vielä ottaisi järjen käteen ja luopuisi yhteisöveroalesta. Arvoisa puhemies! Talouskasvua ei voi syödä eikä sillä makseta vuokria. Talouden elpyminen on myönteistä, mutta se ei vielä juuri näy ihmisten arjessa. Työttömyys on edelleen sietämättömän korkealla tasolla, ja pitkäaikaistyöttömyys on edelleen huolestuttavalla uralla. Monet niistäkin, joilla edelleen on työtä, pelkäävät työttömyyttä eivätkä siksi uskalla kuluttaa. Pienituloisten suomalaisten luottamus talouteen on nyt heikoimmillaan 30 vuoteen. Tänään saadut positiiviset työllisyysuutiset ovat erittäin tervetulleita. Toivottavasti talouden elpyminen alkaisi pian näkyä yhä enemmän myös työttömyyden vähentymisenä. Riskinä kuitenkin on, että massatyöttömyys jättää jälkeensä korkean rakenteellisen pitkäaikaistyöttömyyden, niin kuin kävi 90-luvun laman jälkeen. Mikäli näin käy, niin se tulee kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Siksi nyt tarvitaan aktiivista työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa, joka ehkäisee työttömyyden pitkittymistä ja ihmisten syrjäytymistä. Eduskunnan ja kansan on lupa odottaa hallitukselta aktiivista työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa pelkän leikkaamisen ja kepittämisen sijaan. Joka tapauksessa seuraavan hallituksen on välttämätöntä ottaa aktiivinen ote pitkäaikaistyöttömyyden ja syrjäytymisen vähentämiseen. Kansalaisjärjestöillä on paljon annettavaa syrjäytymisen ehkäisyssä, ja järjestökentän toimintakyvyn murentaminen isoilla leikkauksilla on pohjattoman surullista ja lyhytnäköistä. Ehkä eduskunta voisi joululahjarahoilla paikata hallituksen päättämiä suuria sotejärjestöleikkauksia edes osittain ja kannatella kenttää ensi vuoden yli, ja ehkä seuraava hallitus voi sitten paikata pahimpia leikkauksista aiheutuneita tuhoja. Arvoisa puhemies! Eriytyminen on sana, joka kuvaa kotitalouksien taloudellista tilannetta ja näkymiä nyt. Ensinnäkin taloudellinen luottamus on voimakkaasti eriytynyttä. Hyvätuloisten usko talouteen on elpynyt, mutta pienituloisten luottamus taas on historiallisen matalalla tasolla. Toiseksi luottamuksen lisäksi myös kotitalouksien tilanne on reaalisesti eriytynyt. Hyvätuloisimpien tulot ovat kehittyneet myönteisesti, ja pienituloisuus taas on syventynyt ja pienituloisia lapsia on yhä enemmän. Kolmanneksi eri-ikäisten tulot ovat kehittyneet hyvin eri tavoin. Varttuneempien tulot ovat kasvaneet, nuorten tulot ovat kehittyneet huonosti, ja erityisesti nuorten miesten reaalitulot ovat jopa pienentyneet. Tällainen eriytyminen rikkoo yhteiskunnan koheesiota, ja pidän tärkeänä, että seuraava hallitus ottaisi eriytymisen ja eriarvoistumisen torjunnan agendalleen vahvasti. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Haluaisin kysyä pääministeriltä EU-budjettineuvotteluista. Pohjois- ja Itä-Suomen kannalta äärimmäisen keskeinen kysymys on NSPA, pohjoisten ja itäisten harvaan asuttujen alueitten erityisrahoitus. Eduskunnan kannoissa on hyvin laitettu sinne, että se on Suomella neuvotteluprioriteettina. Nyt erittäin tärkeää on, että kun Suomi niitä neuvotteluita siellä käy, niin tätä myös nimenomaan ajetaan siellä, koska eduskunnan kannoissa on aika paljon erilaisia prioriteetteja ja eduskunnassahan meillä ei ole näkyvyyttä siihen, mitä siellä käytännössä edistetään. Tästä kysyisin pääministeriltä: miten te olette tätä NSPA-rahoitusta edistäneet? Haluan vielä todeta sen, että tämä on erittäin tärkeä rahoitus Pohjois- ja Itä-Suomen elinkeinojen kehittämiselle, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnalle, elinkeinokehittämiselle, ja jos nämä rahoitukset nyt menetetään, niin niitä ei tulla enää ikinä saamaan takaisin. Se on erittäin iso aluekehityksellinen isku, joten kannustan pääministeriä ja teidän esikuntaanne erittäin voimakkaasti käymään näitä neuvotteluita.
Arvoisa puhemies! Pidän ristiriitaisena sitä, että täällä ilakoidaan laskevalla veroasteella samalla, kun julkisen talouden alijäämä on mittava ja velkajarrun nimiin vannotaan. Hallituskauden aikana veroaste laskee noin yhdellä prosenttiyksiköllä, ja se tarkoittaa noin kolme miljardia euroa vähemmän tuloja. Jos ensi vuoden veroaste olisi vuoden 23 tasolla, olisi ensi vuoden alijäämä kolme miljardia talousarviota pienempi. Jos veroaste olisi vuoden 2000 tasolla, olisi alijäämä staattisesti laskettuna lähes kuitattu. Veroaste on toki heittelevä suhdeluku, ja verotuloihin vaikuttaa keskeisesti talouden koko, mutta pääviesti on kuitenkin selvä: ikääntyvän maan julkinen talous ei kestä jatkuvasti laskevaa veroastetta. Ei ole uskottavaa, että samaan aikaan tavoitellaan julkisen talouden oikaisemista ja laskevaa veroastetta — ei ainakaan, jos Suomi halutaan pitää jonkinlaisena hyvinvointivaltiona, joka pitää huolta ikääntyvästä väestöstä. Veromoukarista puhuvien on syytä ymmärtää, että kaikki sopeutukset syövät kasvua. Joidenkin arvioiden mukaan [Puhemies koputtaa] leikkaukset heikentävät kasvua veronkorotuksia enemmän.
Arvoisa puhemies! Talousarvioon sisältyvä yhteisöveron alennus syö uskottavuutta sekä hallituksen talouspolitiikalta että julkisen talouden kestävyydeltä. Veroale heikentää valtion tulopohjaa lähes miljardilla ja lisää velkaantumista. Suomella ei todellakaan ole tähän varaa. Yhteisöveroalen kasvua hyödyttävään vaikutukseen ei monikaan usko, mutta varmaa on, että alijäämä kasvaa sen vuoksi tulevina vuosina. Jos ja kun, toivottavasti, me haluamme pitää Suomen hyvinvointivaltiona, joka huolehtii sen ikääntyvästä väestöstä, niin ei tämmöisiin holtittomiin veronalennuksiin yksinkertaisesti ole varaa. Moni suomalainen kysyy nyt aivan ymmärrettävästi, että miten rahat olivat silloin loppu, kun köyhiltä leikattiin, ja miten sitä rahaa nyt yllättäen taas onkin, kun pitäisi saada hyvätuloisille ja pankeille uusi veroale. Mutta, hyvät ystävät, valta on lopulta tällä salilla. Me voimme vielä päättää, että tätä yhteisöveroalea ei tehdä, ja veroalea ei sitten tarvitse seuraavan hallituksen perua, jos sitä ei ensinkään tehdä.
Arvoisa puhemies! Vaikka vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannattaa esityksen muita muutoksia, emme kannata kotitalousvähennykseen esitettäviä muutoksia. Hallituksen pyrkimys elvyttää työllisyyttä on kyllä kannatettava, mutta valittu keino eli kotitalousvähennyksen väliaikainen korottaminen on valitettavan tehoton. Tutkimustiedon perusteella tiedämme, että kotitalousvähennyksen korotuksen elvyttävä vaikutus on todennäköisesti vaatimaton ja kotitalousvähennyksen hyödyt painottuvat ja kumuloituvat erityisesti suurituloisille. Aikana, jolloin hallitus on merkittävästi heikentänyt tuloverotuksen progressiota, ei ole perusteltua antaa lisää hyvätuloisille suunnattuja verohelpotuksia. Koska kyseinen vähennys kohdistuu tuloveroon, pienituloisimmat eivät käytännössä pysty käyttämään tukea. Myös korotuksen takautuvuus on ongelmallinen. Koska korotusta sovellettaisiin takautuvasti myös vuoden 2026 osalta, sillä olisi todennäköisesti vielä vähemmän olennaisia käyttäytymisvaikutuksia, sillä päätökset tämän vuoden hankinnoista on jo pitkälti tehty. Esitettyjen muutosten ajoitusta on siis vaikea pitää tavoitteeseen nähden perusteltuna. Kyse on takautuvasti myönnettävästä veronkevennyksestä suurituloisille, ja sen työllisyyttä elvyttävä vaikutus on kyseenalainen. Kuten hallituksen esityksessä todetaankin: ”Tutkimuksen mukaan kotitalousvähennyksen vaikutukset palveluiden kysyntään ja työllisyyteen ovat keskimäärin hyvin pieniä, eikä tutkimuksessa havaittu vaikutuksia veronkierron määrään. Tästä seuraa, ettei ehdotetulla muutoksella arvioida olevan merkittäviä pysyviä työllisyys- tai tuotantovaikutuksia.” Samalla kotitalousvähennykseen tehtävät muutokset kuitenkin vähentävät verotuloja ja syventävät alijäämää 77 miljoonaa euroa vuodessa vuosilta 26—27 kumulatiivisesti yhteensä 154 miljoonaa euroa. Näin ollen kotitalousvähennyksen määräaikainen korotus ei vaikuta erityisen kustannustehokkaalta keinolta työllisyyden elvyttämiseen. Arvoisa puhemies! Mitä tulee rakennusalan ahdinkoon, joka on kiistämätön, suuri ongelma, joka on jatkunut jo monta vuotta, vasemmistoliitto on esittänyt useita huomattavasti tehokkaampia toimia, joilla rakennusalan elpymistä voisi tukea. Vaihtoehtobudjetissa on esitetty esimerkiksi 100 miljoonaa euroa rakennusalan suhdanneavustusta asuinyhteisöille sekä 100 miljoonaa euroa väliaikaista suhdanneavustuspakettia kunnille ja hyvinvointialueille tarpeellisten rakennushankkeiden toteuttamiseen. Näiden lisäksi emme olisi lakkauttaneet Valtion asuntorahastoa vaan pikemminkin kasvattaneet siitä jaettavia valtuuksia, kuten energia-avustusta, erityisryhmien investointiavustusta sekä hissi- ja esteettömyysavustusta. Näillä toimilla voitaisiin työllisyyttä elvyttää huomattavasti tehokkaammin ja suoremmin kuin kotitalousvähennyksen määräaikaisella korotuksella. Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen jatkuvat muuttamiset ovat kuin narulla työntämistä. Olisikin syytä muiden työkalujen käytön lisäksi harkita kotitalousvähennysjärjestelmän kokonaisvaltaista remontoimista. Ruotsissa on ymmärtääkseni käytössä järjestelmä, jossa kotitalousvähennys ja remonttivähennys toimivat niin, että vähennys näkyy asiakkaalle heti laskulla alennettuna hintana. Asiakas maksaa vain oman osuutensa, ja palveluntarjoaja hakee loppuosan suoraan Ruotsin verovirastolta. Ruotsin malli olisikin sikäli parempi, että suoraan laskulla näkyvä hyöty kannustaisi todennäköisesti enemmän käyttämään palveluita ja se auttaisi paremmin myös pienituloisia. Jälkikäteen tuleva verohyöty on heikolta tuntuva kannustin suoraan alennettuun hintaan verrattuna. Mutta joka tapauksessa: mikäli eduskunta on tosissaan julkisen talouden sopeuttamispyrkimysten kanssa, ei jatkuviin veropohjaa nakertaviin erilaisiin verovähennyksiin yksinkertaisesti enää ole varaa. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Hyrkön tekemää esitystä.
Arvoisa puhemies! Orpon hallitus on epäonnistunut keskeisissä talouspolitiikan tavoitteissaan. Pienituloisuus, eriarvoisuus, asunnottomuus ja työttömyys ovat kasvaneet tällä hallituskaudella. Suomen työttömyystilanne on EU:n huonoin, ja myös työllisyysaste on heikentynyt. Samaan aikaan julkisen talouden velkasuhde on kasvanut, osittain koska hallituksen harjoittama finanssipolitiikka on pitkittänyt talouden matalasuhdannetta heikentämällä kotimarkkinakysyntää. Hallitus on myös rapauttanut julkisen talouden tulopohjaa, syventänyt alijäämää ja lisännyt velkaantumista keventämällä suurituloisten yritysten verotusta. Vaikka taloudessa on näkymässä myönteisiä merkkejä, kasvu ei ole vielä näkynyt työllisyydessä tai julkisen talouden tilassa, päinvastoin. Hallitus on ajanut erityisesti pienituloiset kotitaloudet ahtaalle leikkauspolitiikallaan. Toisaalta hallituksen toimet Euroopan pahimpaan työttömyyskriisiin vastaamiseksi ovat riittämättömät. Pitkäaikaistyöttömyys on Suomen suurin työvoimapoliittinen ongelma. Sitä ei ratkaista työttömyysturvaa leikkaamalla tai sen ehtoja kiristämällä vaan henkilökohtaisella ohjauksella, tuella, työllisyyspalveluilla, riittävillä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla ja tarvittaessa koulutuksella. Työttömille pitäisi säätää työtakuu eli taata oikeus palkkatuettuun työpaikkaan 12 kuukauden työttömyyden jälkeen. Työttömien palveluprosessiin liittyvästä yksityiskohtaisesta sääntelystä tulisi luopua ja resurssit kohdistaa aidosti yksilöiden tarpeita vastaaviin palveluihin. Esitämme lisätalousarvion vastalauseessamme useita työllisyystilanteeseen ja työntekijöiden oikeuksiin liittyviä lausumia. Arvoisa puhemies! Taidetestaajat ovat Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, jonka kautta kaikki kahdeksasluokkalaiset eli noin 70 000 nuorta ja heidän 5 000 opettajaansa pääsevät kokemaan yhden tai kaksi taide-elämystä. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Mitä kauemmaksi isoista kaupungeista mennään, sitä vähemmän ammattimaisia kulttuuripalveluita kuitenkaan on tarjolla. Taidetestaajat-ohjelman kautta kokonaiselle ikäluokalle ympäri Suomea tarjotaan pääsyliput ja kuljetukset esimerkiksi oopperaan, teatteriin, sirkukseen, konserttiin tai taidenäyttelyyn. Taidetestaajien kautta voidaan siis puuttua moneen kulttuurin ja taiteen saavutettavuuteen liittyvään tekijään ja vähentää eriarvoistumista. Taidetestaajat-toiminta on kuitenkin vaarassa loppua, joten esitämme lisämäärärahaa toiminnan jatkon turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Valtion metsät ovat avainasemassa metsäluonnon monimuotoisuuskadon pysäyttämisen kannalta. Hallitus aikoo nyt tulouttaa Metsähallituksen liiketoiminnasta vielä kymmenen miljoonaa euroa lisää jo aiemman tuloutuksen päälle, mikä on liian paljon kestävän metsänhoidon näkökulmasta. Valtion omistamia metsiä tulisi hoitaa luonnon monimuotoisuutta ja hiilinielun elvyttämistä huomioivalla tavalla, minkä vuoksi Metsähallituksen tuloutustavoitetta tulee kohtuullistaa. Tämän vuoksi ehdotamme, että lisätalousarviosta poistetaan Metsähallituksen kymmenen miljoonan euron lisätuloutus. Lisäksi ehdotamme, että hallituksen kehysriihessä päättämään turvepakettiin varattu kymmenen miljoonan euron lisäys poistetaan lisätalousarviosta. Arvoisa puhemies! Teen siis vastalauseen 4 mukaiset muutosehdotukset ja lausumaehdotukset, eli esitän, että käsittelyn pohjaksi otetaan vasemmistoliiton vastalause.
Arvoisa puhemies! Merituulivoima on Suomelle iso mahdollisuus. Se voi vahvistaa energiaomavaraisuutta, tukea päästötöntä sähköntuotantoa ja luoda pohjaa puhtaalle teollisuudelle ja uusille investoinneille. Siksi on tärkeää, että sääntely ja verotus ovat selkeitä ja ennakoitavia. Samalla on syytä korostaa reilun vihreän siirtymän merkitystä. Uusiutuvan energian lisääminen on keskeistä sekä ilmastokriisin hillitsemiseksi että Suomen talouden uudistamiseksi. Verotuksen tulee kohdella uusiutuvan energian tuotantomuotoja johdonmukaisesti mutta samalla tunnistaa niiden erilaiset olosuhteet, kustannusrakenteet ja julkisen vallan roolit. Hallituksen esityksen tavoite yhtenäistää merituulivoiman ja maatuulivoiman verokohtelua on kannatettava, joskin kehitettävää jää myös tulevaisuuteen. Myös hallituksen esityksessä esitetty verotuottojen jakosuhde valtion ja kuntien välillä — 80 prosenttia valtiolle ja 20 prosenttia kunnille — on perusteltu. Merituulivoimassa paikalliset vaikutukset ovat aika erilaisia kuin maatuulivoimassa, joten erilainen verotuottojen jakosuhdekin on perusteltu. Suomen talousvyöhyke ei ole kuntien aluetta, ja vastuu sen suunnittelusta, luvituksesta ja valvonnasta kuuluu valtiolle. Valiokunnan mietinnössä esitetty muutos, joka kasvattaisi kuntien osuutta, ei tästä syystä ole tarkoituksenmukainen eikä perusteltu. Se horjuttaa perusteltua tasapainoa ja hämärtää vastuunjakoa. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Hyrkön tekemää lausumaehdotusta.
Arvoisa puhemies! Maatalouden kannattavuuskriisi on todellinen ja vakava. Viljelijöiden toimeentulo, kotimainen ruuantuotanto ja huoltovarmuus vaativat pitkäjänteisiä ratkaisuja. Hallituksen esitys on kuitenkin ongelmallinen, sillä se kasvattaa energiaveron palautusta tavalla, joka kohdistuu lähes kokonaan polttoöljyn käyttöön, käytännössä siis fossiilisen energian tukemiseen. Samalla se heikentää kannusteita siirtyä kohti energiatehokkuutta, uusiutuvaa energiaa ja vähäpäästöisiä ratkaisuja. Lisäksi esitystä perustellaan poikkeuksellisena ja määräaikaisena toimena. Todellisuudessa vastaavaa veronpalautuksen korottamista on tehty toistuvasti viime vuosina. Kun kriisitukea käytetään näin usein, se ei ole enää poikkeus, vaan siitä tulee odotus. Tämä ohjaa investointeja väärään suuntaan ja hidastaa välttämätöntä irtautumista fossiilienergiasta. Arvoisa puhemies! Maataloutta on tuettava tavalla, joka parantaa kannattavuutta kestävästi. Tuen tulisi ohjata energiatehokkuuteen, sähköistymiseen, biokaasuun ja kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, ratkaisuihin, jotka pienentävät kustannuksia pysyvästi ja vahvistavat samalla huoltovarmuutta. Näistä syistä emme pidä esitystä tarkoituksenmukaisena, vaan tuki tulisi valmistella uudestaan ja toteuttaa toista kautta. Tämän vuoksi ehdotamme, että lakiehdotus hylätään ja että eduskunta edellyttää hallitukselta toimia, jotka tukevat maataloutta mutta samalla kannustavat irtautumaan fossiilienergiasta. Arvoisa puhemies! Esitän siis, että lakiehdotus hylätään ja että eduskunta hyväksyy vastalauseen mukaisen lausuman.
Arvoisa puhemies! Arvioin esitystä nyt lähinnä verovalvonnan näkökulmasta. Hallituksen esitys ei sisällä riittäviä keinoja sen varmistamiseksi, että ulkomailta Suomeen toimitettavista alkoholijuomista maksetaan Suomeen kuuluvat verot. Veromenetykset tulevat todennäköisesti kasvamaan suhteessa nykytilaan, kun etätilaaminen yleistyy. Usein tilaukset tulevat ulkomailta, ja ulkomailta tilattaessa verot jäävät usein maksamatta. Siihen ulkomaisten kauppojen edullisuus paljolti perustuukin, verojen maksamatta jättämisen vuoksi halvempiin alkoholin hintoihin. Lakiin ei sisälly konkreettisia säännöksiä verojen valvonnasta tai keräämisestä. Jos verojen maksamista ei riittävän tehokkaasti valvota, jää lain edellyttämä verojen maksu käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi. Kotimyyntiesityksessä on paljon ongelmia, ja suhtaudun itse kriittisesti alkoholin wolttaamiseen ja tähän hallituksen esitykseen. Vaikka alkoholin kotiin tilaaminen kuitenkin sallittaisiinkin, tulisi esitykseen lisätä vähintään selkeät ja käytännössä toimivat säännökset ulkomailta tilattavan alkoholin verovalvonnasta, verojen perinnästä sekä vastuiden kohdentumisesta. Näin suojeltaisiin valtion verotuloja, joilla osittain rahoitetaan alkoholin kulutuksesta syntyvien haittojen hoitamista. Lisäksi on epäreilua, jos ulkomaiset myyjät voivat käytännössä kiertää veroja, jotka tulevat vastaavissa ostoissa suomalaisten toimijoiden kannettavaksi. Kilpailu siis uhkaa vääristyä kotimaisten toimijoiden tappioksi. Kun Suomessa ylläpidetään korkeaa alkoholiverotusta, on samalla huolehdittava siitä, että verot myös tosiasiallisesti kannetaan kaikilta markkinoilla toimivilta tahoilta. Arvoisa puhemies! Verotusnäkökulmaa tarkastellut valtiovarainvaliokunta toteaa lausunnossaan seuraavasti: ”Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta esitystä käsitellessään lisäisi myös alkoholilakiin työkaluja, joilla voidaan osaltaan varmistaa, että etämyyjä huolehtii veronmaksu- ja muista velvoitteistaan, sekä tehostaa myös verovalvontaa. Tältä osin valiokunta nostaa esille kuulemisessa esille tuodun etämyyjien rekisteröitymisvelvollisuuden. Valiokunta esittää ostajan tai myyjän verojen maksamista osoittavan tunnisteen lisäämistä toimitettavaan alkoholierään ja alkoholierän toimittajalle velvoitteen tarkistaa tunnisteen olemassaolon ennen kuljetukseen ottamista mahdolliset valmisteverotusdirektiivin mukaiset rajoitukset kuitenkin huomioon ottaen. Valiokunta on arvioinut mahdollisia verovaikutuksia etämyynnin osalta. Valiokunta toteaa, että myös esityksessä ehdotetulla sääntelykokonaisuudella voi olla vaikutusta verokertymään.” Näin totesi siis valtiovarainvaliokunta laajalla joukolla hyväksymässään lausunnossa, ja siis hallituspuolueiden edustajat olivat myös tämän lausunnon takana. Arvoisa puhemies! On myönteistä, että ilmeisesti hallituspuolueet ovat täällä tänään esittämässä lakiesityksen hyväksymisen ohella hyväksyttäväksi lausumaa, jossa eduskunta edellyttää valtioneuvostoa selvittämään alkoholin etämyynnin rekisteröitymismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyvän tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi. Tämä on hyvä lausuma, mutta asia olisi pitänyt toteuttaa jo ennen esityksen tuomista eduskuntaan tai viimeistään eduskuntakäsittelyn aikana. [Sari Tanus: Samaa mieltä!] Nyt asia jää mahdollisen jatkovalmistelun varaan, mutta mitään takeita lausuman esittämän asian toteutumisesta ei ole. Veropohja olisi tullut varmistaa jo nyt käsittelyn aikana. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hyvinvointialueiden rahoitusmallia on kiistatta kehitettävä, mutta käsillä oleva lakimuutos tulee vaikeuttamaan monien alueiden mahdollisuuksia turvata peruspalvelut ja selviytyä taloudellisesti. Käytännössä kyseessä on noin 388 miljoonan euron leikkaus hyvinvointialueiden rahoitukseen vuoden 2029 tasossa. Hallitus on tehnyt rahoitusmalliin monia muutoksia, joista monet ovat käytännössä leikkauksia, ja tämä esitys on jatkoa näille muille esityksille. Esitysten lopputulema on selvä: alueille jätetään pysyvästi kasvava kuilu ihmisten palvelutarpeen ja valtionrahoituksen välille. Hyvinvointialueet toivoisivat kyllä rahoitusmallin kehittämistä mutta eivät jo valmiiksi niukan rahoituksen leikkauksia. Näiden nyt esitettyjen muutosten vaikutukset kohtelevat eri alueita eri tavoin. Leikkauksia kohdistuu erityisesti alueille, jotka ovat jo sopeuttaneet talouttaan ja joiden palvelutarve on kasvava. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella rahoitus vähenee merkittävästi tämän esityksen myötä. Alueella on jo toteutettu monia säästöohjelmia, uusi valtavan suuri säästöohjelma on tekeillä ja palveluiden saatavuudessa on valitettavasti suuria ongelmia säästöjen vuoksi. Silti hallitus ajattelee, että alueemme ihmisten sotepalveluiden rahoitusta voidaan entisestään leikata. Arvoisa puhemies! Samanaikaisesti hyvinvointialueiden alijäämien kattaminen vaatii alueilta merkittäviä sopeutustoimia, eikä alijäämien kattamisaika ole edelleenkään riittävän väljä. On selvää, että suomalaisten palveluita tullaan näiden talouspaineiden vuoksi karsimaan, mikä voi käydä entistä kalliimmaksi pitkällä aikavälillä. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton lähtökohta on, että sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen on vastattava todellista palvelutarvetta. Hyvinvointialueita ei pidä pakottaa leikkaamaan peruspalveluista, vaan rahoitusmallia on korjattava niin, että se turvaa hoitoonpääsyä, henkilöstön riittävyyttä ja yhdenvertaisia palveluita koko maassa. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Kvarnströmin tekemää hylkäysehdotusta.
Arvoisa puhemies! Hallituksen lupaus sadastatuhannesta uudesta työpaikasta ei ole toteutunut, vaan työllisyys on heikentynyt koko vaalikauden ajan ja työttömyys on noussut Euroopan ennätystasolle. Hallituksen työllisyyspolitiikka on perustunut ajatukseen siitä, että sosiaaliturvan leikkaaminen vahvistaa suomalaisten työllisyyttä. Jatkuva työntekijöiden aseman heikentäminen ja pienituloisilta leikkaaminen eivät kuitenkaan ole tuoneet Suomeen uutta työtä. Työttömäksi jäävät suomalaiset ovat nyt hätää kärsimässä, kun toimeentuloa on heikennetty lukuisin eri tavoin. Yksi esimerkki tästä on työttömyysturvan työssäoloehdon pidentäminen 12 kuukauteen. Esimerkiksi moni opettaja jää nyt kesällä työttömäksi, kun sijaisuus päättyy, eikä alle vuoden mittainen sijaisuus enää oikeuta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Arvoisa puhemies! Kysynkin hallitukselta: onko oikein, että koko lukuvuoden työskennellyt opettaja jää kesällä ilman työttömyysturvaa ja voi joutua elämään köyhyydessä? [Vasemmalta: Hiljaiseksi meni!]
Arvoisa puhemies! Orpon hallitus on epäonnistunut keskeisissä itselleen asettamissa talouspolitiikan tavoitteissa. Se on julkisen talouden suunnitelman pohjalta aivan selvää. Myös pienituloisuus, eriarvoisuus, asunnottomuus ja työttömyys ovat kasvaneet. Suomen työttömyystilanne on EU:n huonoin, ja myös työllisyysaste on heikentynyt. Samaan aikaan julkisen talouden velkasuhde on kasvanut osittain, koska hallituksen harjoittama finanssipolitiikka on pitkittänyt talouden matalasuhdannetta. Hallitus on myös rapauttanut julkisen talouden tulopohjaa ja syventänyt alijäämää keventämällä erityisesti suurituloisten ja yritysten verotusta. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 27—30 osoittaa, ettei hallituksen keskeisin tavoite eli Suomen velkaantumisen taittaminen tule toteutumaan. Julkisen talouden suunnitelman mukaan velkasuhde ylittää tänä vuonna 90 prosentin rajan ja jatkaa kasvuaan vuoteen 2030 saakka. Taloudessa on alkuvuoden aikana näkynyt myönteisiä merkkejä, mikä on positiivista. Mahdollisesti käynnistynyt kasvu ei kuitenkaan vielä näy työttömyyden vähenemisenä tai julkisen talouden kohentumisena. Hallituksen kehysriihipäätökset ja vuosia 26—29 koskeva julkisen talouden suunnitelma jatkavat hyvinvointivaltion ja sen rahoituspohjan heikentämistä. Hallitus esittää uusia leikkauksia muun muassa kuntien valtionosuuksiin, valtionhallintoon sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Samalla se pitää kiinni päätöksestään alentaa yhteisöveroa noin 800 miljoonalla eurolla vuodessa. Hallituksen toimet työttömyyskriisiin vastaamisessa ovat riittämättömiä suhteessa kriisin todelliseen mittakaavaan. Kehysriihessä nähtiin joitain myönteisiä päätöksiä liittyen esimerkiksi nuorten työllistämistoimiin ja rakennusalan tukemiseen, mutta toimien mittakaava on riittämätön, varsinkin kun otetaan huomioon, että hallitus on jo aiemmin heikentänyt työllisyydenhoidon edellytyksiä ja sosiaalisen asuntotuotannon edellytyksiä. Arvoisa puhemies! Orpon hallituksen nettosopeutus jää kauas sen viestimästä kymmenen miljardin sopeutuskokonaisuudesta. Valtiovarainministeriön valtiovarainvaliokuntaan toimittaman lisäselvityksen mukaan hallituksen toimet vahvistavat julkisen talouden rahoitusasemaa arviolta 2,8 miljardilla eurolla vuodessa vuonna 2027. Toisaalta hallitus toteuttaa julkisen talouden tulopohjaa rapauttavia toimia. Merkittävin näistä on yhteisöveron laskeminen 20 prosentista 18 prosenttiin vuonna 27. Valtion verotulot vähenevät tämän päätöksen myötä noin 800 miljoonalla eurolla vuosittain. Suomen yhteisöverokanta on jo nykyisellä tasollaan EU:n keskiarvon alapuolella ja näin ollen kilpailukykyinen muihin EU-maihin verrattuna. Yhteisöveron alennus ei siis todennäköisesti juuri vauhdita talouskasvua, mutta se tulee syventämään julkisen talouden vuosittaisia alijäämiä ensi vuodesta eteenpäin. Valtiontalouden ohjausjärjestelmä tulisikin pikaisesti uudistaa niin, että se ottaa tulot ja menot tasapuolisesti huomioon. Nykyinen, yksipuolisesti menoja raamittava ohjausjärjestelmä vinouttaa politiikkaa ja on omiaan heikentämään valtion tulopuolta ja siten syventämään velkaantumista. Tämän huomaamme konkreettisesti hallituksen yhteisöveron alennuksesta. Koska veronalennukset hyödyttävät yleensä varakkaampia ja valtion menojen lisäykset huonommassa asemassa olevia, ovat nykyisen kehysjärjestelmän kannustimet siitäkin näkökulmasta vinoutuneet. Myöskään tässä julkisen talouden tilanteessa Suomella ei ole varaa kokonaisveroasteen laskuun. Suomen veroasteen kolmen prosenttiyksikön lasku on heikentänyt julkisen sektorin tulopohjaa viimeisen 25 vuoden aikana, mikä vastaa suurin piirtein 8:aa—9:ää miljardia euroa. Kokonaisveroasteen ennustetaan laskevan edelleen kehyskaudella. Vasemmistoliitto näkee, että julkisen talouden sopeuttaminen tulisikin tehdä pääasiassa verokeinoilla ja tulisi palata kohti 2000-luvun taitteen veroastetta, jotta ikääntyvästä väestöstämme voitaisiin huolehtia. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelmassa todetaan, että hallitus on sitoutunut Naton määrittämään puolustusmenotasoon, joka on viisi prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 35 mennessä. Puolustusvoimien määrärahoja nostetaan asteittain siten, että vuonna 2030 Naton määritelmän mukaiset puolustusmenot ovat arviolta 3,2 prosenttia suhteessa bkt:hen. Julkisen talouden suunnitelman mukaan puolustusministeriön pääluokan määrärahataso on kehyskauden alussa 6,7 miljardia ja kehyskauden lopussa 9,2 miljardia. Sotilasmenot ylittävät vuoteen 2030 mennessä opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokan määrärahat valtion budjetissa. Puolustusmenojen kasvattaminen on ymmärrettävää nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa. Kuitenkin on tunnistettava, että sotilasmenojen kasvattaminen lisää Suomen talouden ongelmia. Talous kaipaisi tuottavia investointeja ja panostuksia koulutukseen, hyvinvointiin ja vihreään siirtymään. Sotavarustelu ei juuri tue Suomen taloutta, sillä sotateolliset tuotteet hankitaan pääasiassa ulkomailta. Vasemmistoliitto ei ole sitoutunut korotetun bkt-sidonnaisen puolustusmenotavoitteen soveltamiseen, emmekä näe, että bkt-osuudet kertoisivat täyttä kuvaa puolustuskyvystä. Me näemme, että puolustusmenoja on kyllä jossain määrin lisättävä, mutta sitä ei pidä tehdä ylikorkeiden bkt-prosenttien perusteella. Suomen tulisi laskea asevelvollisuuden epäsuorat kustannukset osaksi omia puolustusmenojaan ja näin osaltaan vähentää painetta puolustusmenojen kasvattamiseen. On selvää, että parlamentaarisen ryhmän viime viikolla hahmottelema puolustusmenojen vielä korkeampi taso on mahdoton. Tämän taisivat raportin julkaisun jälkeisten kommenttien perusteella huomata muutkin ryhmät. [Pia Lohikoski: Näin oli!] Puolustukseen laitettavat rahat ovat jostain muualta pois. Siksi piikki ei voi olla auki edes Puolustusvoimille. Arvoisa puhemies! Esitän, että eduskunta hyväksyy vasemmistoliiton vastalauseen 4 mukaisen kannanoton.
Arvoisa puhemies! On hienoa, että talouden elpymisestä on nyt merkkejä. Valitettavasti se ei vielä näy julkisen talouden luvuissa eikä työllisyydessä, karmeista työttömyysluvuista nyt puhumattakaan. Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan julkisen talouden käsittelyn aikana selkeytyi VM:n selvityksestä, että Orpon hallituskauden nettosopeutusluku on tosiaankin 2,8 miljardia, ei siis se aiemmin markkinoitu 10 eikä 6 vaan 2,8. Eli näistä pienituloisiin suomalaisiin osuvista suurista sopeutuksista huolimatta saldo on näinkin paljon pienempi kuin 10 tai 6, sillä näissä markkinoiduissa luvuissa on ilmeisesti aika paljon ilmaa, ja toisaalta nämä holtittomat veronalennukset syövät käteenjäävää nettosopeutusta. Erityisen holtiton on tämä yhteisöveroalennus, joka syö veropohjaa yli 800 miljoonaa euroa vuositasolla, mutta hyvä uutinen on tietenkin se, että tästä ehditään vielä peruuttaa. Hallitus voi ottaa lusikan kauniiseen käteen, jättää esityksen yhteisöveroalennuksesta tuomatta eduskuntaan ja siten pienentää sitä tulevaa velkaantumista.
Arvoisa puhemies! Hallitus ei ole onnistunut taloustavoitteiden saavuttamisessa, ja tämänkin lisätalousarvion myötä velkaantuminen lisääntyy. Lisätalousarvio kertoo myös karua ja murheellista kuvaa Suomen työttömyyden korkeasta tasosta, hälyttävän korkeasta. On hyvä, että hallitus päätti kehysriihessä joistain lisätoimista työllisyyden hoidossa. Kuitenkaan toimien mittakaava ei vastaa tilanteen vakavuutta. Heikossa suhdannetilanteessa ja erittäin korkean työttömyyden vallitessa me tarvitsemme aktiivisen työllisyyspolitiikan keinoja ihmisten työelämäosallisuuden ja toimeentulon kannattelemiseksi sekä pysyvän työmarkkinoilta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. On hyvä, että hallitus keventää nuorten työllistymisseteliehtoja niin että myös yhdistykset ja säätiöt voivat sitä käyttää, ja muutenkin helpottaa sen käyttöä. Tämän toivotaan piristävän setelin kysyntää. On kuitenkin kysyttävä, miksi vasta nyt. Kun asiaa käsiteltiin viime vuonna eduskunnassa, oppositiosta peräänkuulutettiin setelin laajempaa käyttöalaa. Mutta nyt kun uudistatte ehtoja, niin tehkää se niin, että eduskunnan käyttämät määrärahat myös saadaan käytettyä [Puhemies koputtaa] nuorten työllistämisen hyväksi.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia. Esityksen mukaan yhteisöjen yleisen verovelvollisuuden syntymistä tosiasiallisen johtopaikan perusteella täsmennettäisiin rahastotoiminnan osalta. Kyse ei ole kuitenkaan vain teknisestä täsmennyksestä. Sen sijaan lakiesityksessä ehdotetut uudenlaiset kriteerit rajaisivat tosiasiallisen johtopaikkasäännöksen ja yleisen verovelvollisuuden ulkopuolelle paitsi suomalaisilta rahastoyhtiöiltä palveluja ostavat ulkomaiset rahastot myös kotimaisten rahastoyhtiöiden ulkomaille perustamat rahastot. Kuten asiantuntijalausunnoissa todetaan, kyseinen sääntely monimutkaistaa verojärjestelmää. Vielä ongelmallisempaa on, että sääntely myös mahdollistaa rahaston toiminnan järjestämisen niin, että verovelvollisuus voidaan välttää. Arvoisa puhemies! Edellä mainituista syistä esitän, että lakiesitys hylätään.
Arvoisa puhemies! Olen aidosti murheellinen ja huolissani siitä, että tämä esitys hankintalain muuttamiseksi on edennyt tähän pisteeseen saakka. Miten voi olla, että muutos, jota monikaan ei halua eikä kannata, on kuitenkin menossa läpi? Miten voi olla, että muutos, joka nostaa julkisen hallinnon kustannuksia ja lisää byrokratiaa, on menossa läpi? Miten voi olla, että esitys, joka ei palvele julkilausuttuja tavoitteitaan, on menossa läpi? Miten me oikein olemme tähän päätyneet? Arvoisa puhemies! Hankintalaki uhkaa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteisiä tukipalvelujärjestelyitä, joita on rakennettu pitkään palvelujen jatkuvuuden ja kustannustehokkuuden turvaamiseksi. Samalla lakimuutos lisää hallinnollista taakkaa ja vaarantaa in-house-yhtiöihin kertyneen osaamisen. Erityisen murheellinen tämä esitys on pienten kuntien ja kuntien välisen yhteistyön näkökulmasta. Erityisen vaikea tilanne on pienille kunnille, joita vähintään kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus voi sulkea ulos hyvin toimivista tukipalveluista ja yhteistyörakenteista. Lakiuudistus nostaa pienten kuntien kustannuksia merkittävästi sekä lyhyellä että pidemmälläkin aikavälillä. Se pakottaa kunnat laittamaan vähäiset resurssinsa hallinnolliseen jumppaan, aikana, jolloin niiden pitäisi päinvastoin investoida prosessien uudistamiseen ja tehostamiseen. Kuntatalous on jo ongelmissa, eikä kaipaisi tästä lakiuudistuksesta seuraavia ongelmia ja kuluja. Vaivalla vuosien aikana rakennetut yhteistyörakenteet eri puolilla Suomea ovat nyt vaarassa murtua, ja organisaatioissa otetaan useampia askeleita taaksepäin. Arvoisa puhemies! Alueelliset sidosyksiköt ovat syntyneet juuri siitä tarpeesta, että vähäiset resurssit voitaisiin keskittää yhteen leveämpien hartioiden aikaansaamiseksi ja palveluiden kehittämiseksi. Tilanne reuna-alueilla on aivan toinen kuin väestöllisesti suuremmissa kaupunkikeskuksissa. Yhteiset yhtiöt ovat pienille kunnille erittäin tärkeitä. Isommat kaupungit puolestaan pystyvät helpommin järjestämään esimerkiksi ict-palvelunsa itse. Pääosalla pienistä kunnista ei ole resursseja tehdä itse hankintoja eikä kykyä esimerkiksi kyberturvan kehittämiseen. Kuntien sidosyksikköyhtiöiden kautta tekemä yhteistyö on hyödyttänyt kaikkia osapuolia, mukaan lukien markkinoilla operoivia pieniä ja keskisuuria palveluntoimittajayrityksiä. Lain vaikutuksia erityyppisiin kuntiin ei ole arvioitu valmisteluvaiheessa riittävästi. Tähän kiinnitti huomiota myös talousvaliokunta. Erityisesti ict-hankinnoissa integraatiokustannukset ja sopimuskumppanin vaihtamiseen liittyvät kustannukset voivat olla merkittäviä, ja ne tulisi huomioida. Arvoisa puhemies! Muutos avaa myös valitettavasti tilaa työehtoshoppailulle, kun julkisia tukipalveluita ohjataan nykyistä enemmän markkinaehtoiseen kilpailutukseen. Näin voi käydä esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallinnossa. Alan in-house-yhtiöt ovat noudattaneet Kuntatyönantajien yritysjaoston työehtosopimusta, mutta yksityisellä taloushallintoalalla ei ole voimassa olevaa yleissitovaa työehtosopimusta. Suomalaisten palkkojen polkeminen tuskin on kansan tai kansantalouden etu. Arvoisa puhemies! Muun muassa edellä mainituilla perusteilla kannatan edustaja Yrttiahon tekemää esitystä.
Arvoisa puhemies! Edes hallituksen omien arvioiden mukaan työmarkkinaheikennykset eivät ole merkityksellisiä talouden kannalta, joten vastaavasti työntekijöiden aseman parantaminen ei myöskään taloutta lamauttaisi. Pidän ylipäätään erikoisena ja epähistoriallisena tätä ajatusta, että työntekijöiden asemasta huolehtiminen ja korkea veroaste olisi kansantaloudelle huono asia. Historiallisesti ja kansainvälisessä vertailussa näemme, että asia on oikeastaan päinvastoin. Kehittyneissä maissa on yleisesti korkeampi veroaste ja työntekijöitä suojaavaa sääntelyä. Kehutun Tanskan veroaste lienee kaikista korkein. Sen sijaan heikosti kehittyneissä maissa on yleensä matala veroaste ja heikko työntekijöiden asema. Emme varmaankaan halua Suomena siihen kategoriaan? Ei ole mitään näyttöä, että julkista taloutta supistamalla itsessään saataisiin vahvistettua kansantaloutta. Meidän kaikkien on ymmärrettävä se, että julkista taloutta voidaan vahvistaa myös veroilla. Suomen veroastehan on siis ollut laskeva. [Oikealta: Maailman korkeimpia!]
Arvoisa puhemies! On hienoa, että taloudessa näkyy myönteisiä merkkejä, ja sopii toivoa, että kehitys jatkuu ja heijastuu myös työttömyyslukuihin ja julkiseen talouteen ja ennen kaikkea pienituloisten suomalaisten arkeen. Arvoisa puhemies! Suomalaiset eivät sulata sitä, että samaan aikaan, kun pienituloisilta ja julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista leikataan, annetaan miljardiluokan yhteisöveroale. Ihmiset eivät ymmärrä, miten siihen nyt yhtäkkiä sitten löytyykin rahaa, kun rahan piti olla loppu. Jos yhteisöveroa ei annettaisi, Suomi ei varmaankaan poikkeaisi korjaavalta nettomenopolulta vuonna 2027, ja sen voi ehkä noista luvuista päätellä. Mutta, pääministeri Orpo, haluan kysyä teiltä: eikö tässä tilanteessa olisi aika luopua yhteisöveron alennuksesta? Pidän erikoisena, että sitä kritisoidaan hyvin voimakkaasti niin täällä salissa kuin myös julkisuudessa ja asiantuntijoiden taholta, mutta silti siitä pidetään kiinni. Edes tässä salissa hallituksen kansanedustajat eivät sitä puolusta, [Puhemies koputtaa] vaan asian ympärillä vallitsee ikään kuin hiljaisuus.
Arvoisa puhemies! Orpon hallitus on epäonnistunut talouspolitiikan tavoitteissaan. Hallitus lupasi parantaa suomalaisten elintasoa, nostaa työllisyyttä 100 000 työllisellä, pysäyttää velkasuhteen kasvun ja supistaa alijäämän. Todellisuus on kuitenkin toinen. Pienituloisuus, eriarvoisuus ja asunnottomuus ovat kasvaneet. Suomi on joutunut EU:n liiallisen alijäämän menettelyn lisäksi sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle ennen kaikkea työttömyyden paisumisen takia. Suomen työttömyystilanne on EU:n ja OECD-maiden huonoin. Julkisen talouden alijäämän ennustetaan olevan vuonna 27 noin 4,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, ja velkasuhde ylittää pian 90 prosentin rajan. Arvoisa puhemies! Kokoomuksen vaalilupaus kuului: ”Nyt on aika lopettaa velaksi eläminen.” Tällä lupauksella nykyinen hallitus on perustellut leikkauksia pienituloisilta ja sairailta suomalaisilta. Samaan aikaan hallitus on kuitenkin löytänyt lähes miljardin verran rahaa suuryrityksille. Velkaantuminen ei näytä olevan ongelma silloin, kun velkaa otetaan yhteisöveron alennukseen. On erikoista, ettei hallituksen selonteossa edes mainita yhteisöveron alennusta, vaikka se heikentää verotuloja lähes miljardilla eurolla vuodessa. Selonteko ei anna kattavaa kuvaa hallituksen politiikan vaikutuksista julkiseen talouteen, vaan kertoo ideologisesti värittyneestä tarkastelusta. Vasemmistoliitto katsoo, että Orpon hallituksen päättämä tehoton ja talouspoliittisesti vastuuton yhteisöveron alennus on peruttava. Jos nykyinen hallitus ei sitä tee, niin seuraavan hallituksen on se tehtävä. Arvoisa puhemies! Kuvaus verotuksesta on myös ideologisesti värittynyt. Selonteossa todetaan, että julkisen talouden sopeutus häiritsee talouden kehitystä vähemmän, kun se toteutetaan hillitsemällä menojen kasvua. Kuitenkin jopa Euroopan komissio on todennut, että verotoimilla on pienempi negatiivinen kerroinvaikutus talouteen kuin menoleikkauksilla. Silloin kun verotoimet kohdistuvat suurituloisimpiin, niiden haitallinen vaikutus kysyntään jää vähäiseksi. Kun taas leikkaukset kohdistuvat pienituloisiin, ne haittaavat kysyntää paljon enemmän, koska pienituloiset kuluttavat lähes kaikki tulonsa. Ja juuri heikko yksityinen kulutuskysyntä on ollut yksi Suomen talouskasvun jarruista. Arvoisa puhemies! On selvää, että Suomeen kohdistuu sopeutuspaineita EU-sääntöjen vuoksi. Vasemmistoliitto katsoo, ettei kireiden EU-sääntöjen päälle pidä rakentaa vielä tiukempaa kansallista lisäsääntelyä vaan politiikkaa pitää tehdä ajassa. Muut puolueet ovat jo alustavasti sopineet ensi vaalikaudelle 8—11 miljardin euron sopeutuksista, vaikka komission viiteura ei ole vielä tiedossa. EU-sääntöjen toimeenpano on kuitenkin käytännössä neuvotteluprosessi. Tälläkin vaalikaudella komission alkuperäinen 15 miljardin sopeutusvaade laski 9 miljardiin. Samaan aikaan Orpon hallituksen verrannollinen nettosopeutus on jäämässä valtiovarainministeriön tietojen perusteella noin 4 miljardiin euroon. Myös tässä selonteossa hallitus pyrkii vaikuttamaan sääntöjen tulkintaan. Selonteossa hallitus vetoaa, että komission tulisi arvioidessaan Suomen toimia huomioida Lähi-idän kriisin seurauksena muuttunut taloustilanne ja kohoava inflaatio. Siksi on erikoista, että hallitus, joka itse on hakenut joustoa EU:n vaatimuksiin, haluaa nyt sitoa tulevan hallituksen käsiä mahdollisimman tiukkaan tulkintaan. Vielä erikoisempaa on, että muut puolueet ovat tähän suostuneet. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä hallituksilla täytyy olla mahdollisuus mitoittaa talouspolitiikka talouden, yhteiskunnan ja maapallon kantokyvyn mukaan. Suhdannetilanne, työllisyys, oikeudenmukainen siirtymä, ihmisten toimeentulo ja palveluiden kestävyys on voitava huomioida. Väärin toteutettu sopeutus voi tappaa talouskasvun ja näin jopa kasvattaa velkasuhdetta. Sovittu kansallinen lisäsääntely lisää tätä riskiä. EU:n finanssipoliittisten sääntöjen varjolla ei pidä tuhota hyvinvointivaltiota. Tiukkoihin EU-vaatimuksiin ei kaikissa tilanteissa välttämättä päästä, ja myös EU-vaatimukset ja niiden tulkinnat voivat muuttua. Suomen pitää toimia aktiivisesti, jotta sääntöjen tulkintaan saadaan järkevää joustoa. Esimerkiksi puolustuspoikkeuslausekkeen jatkuminen tässä vallitsevassa geopoliittisessa tilanteessa on todennäköistä. Suomen tulisi aktiivisesti esittää puolustuspoikkeuslausekkeen jatkoa ja muokkaamista. Myös mikäli valtion ARA-takauksia uudelleen strukturoidaan ja lainojen tilastointikäytänteitä sen johdosta muutetaan, on sillä vaikutuksia EU:n edellyttämään velkasuhteen alentamistahtiin. Ratkaisua on haettava siksikin, ettei Suomen toimivaa sosiaalisen asuntotuotannon mallia ajeta alas tilastointikäytäntöjen vuoksi. Kiitän ministeri Multalaa asian esiin nostamisesta. Arvoisa puhemies! Todettakoon selvästi, että julkista taloutta on sopeutettava. Vasemmistoliitto on valmis miljardiluokan sopeutuksiin, mutta sopeutusten pitää olla oikeudenmukaisia ja taloudellisesti järkeviä. Me tulemme esittämään vaihtoehdon, jossa painottuvat verosopeutukset, kuten miljönäärivero ja yhteisöveron korotus, sekä ympäristöhaitallisten tukien karsiminen. Lisäksi esitämme puolustusmenojen kasvun hillintää laskemalla asevelvollisuuden epäsuorat kustannukset osaksi puolustusmenoja. Vasemmistoliitto ei hyväksy politiikkaa, jossa hyvinvointivaltiota puretaan EU-vaatimusten varjolla samaan aikaan, kun suurituloisille ja suuryrityksille jaetaan uusia veroetuja. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Näistä luvuista: Tilastokeskuksen verkkopalvelun mukaan Marinin hallituskaudella vuonna 2022 toteutunut julkisen talouden alijäämä oli 0,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen eli lähellä tasapainoa. Tälle vuodelle ennustettu alijäämä on miinus 4,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Sitten pääministeri Orpo totesi, että työllisyysaste olisi säilynyt hyvänä, mutta saamieni lukujen mukaan työllisyysaste on hallituskauden aikana laskenut 78,6 prosentista 75,5 prosenttiin eli laskua kolmella prosenttiyksiköllä. Sitten sopeutustoimista: Orpon hallituksen pysyvä nettosopeutus on ymmärtääkseni 4,5 miljardia, ei 10 tai kuusi miljardia. Arvoisa puhemies! Toimintaympäristö on erittäin haastava, sitä en kiistä. Ulkoiset haasteet eivät kuitenkaan riitä selittämään talous- ja työllisyyspolitiikan epäonnistumisia, kun muualla Euroopassa kehitys on samoissa olosuhteissa parempaa. Mutta on hyvä, että hallitus nyt kehysriihessä päätti rakennusalaa tukevista toimista, parempi myöhään kun ei milloinkaan, sillä rakennusala on vetänyt alas koko taloutta ja hidastanut elpymistä.