politiikka.app

Simula Jenna

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäOulun vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

13 puheenvuoroa

035helmikuu 2026: 1helhuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 4toukesäkuu 2026: 5kessyyskuu 2026: 2syy

Arvoisa puhemies! Olemme todistamassa tekopyhyyden huipentumaa, kun keskusta välikysymyksessään on huolissaan maataloudesta. Totta kai maatalouden jo pitkään jatkuneesta kannattavuuskriisistä on syytäkin olla huolissaan, ja tämä hallitus on tehnyt useita päätöksiä ja lakimuutoksia sekä vaikuttanut EU-tasolla tilanteen parantamiseksi, mutta tekopyhää on se, että pelkästään 2000-luvulla, siis 26 vuoden aikana, keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku seitsemässä eri hallituksessa. Kaikki me voimme myöntää sen tosiasian, että kannattavuuskriisi ei ole syntynyt tämän hallituskauden aikana, vaan se on kehittynyt pitkällä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä juuri keskusta on ollut se puolue, jolla on ollut ylin päätäntävalta Suomen maatalousasioista ylivoimaisesti useimmin ja kaikista puolueista pisimpään. Laskeskelitte varmaan, että reilun kolmen oppositiovuoden jälkeen suomalaiset olisivat unohtaneet nämä faktat, ja siksi nyt uskallatte käyttää opposition voimakkainta välinettä eli välikysymystä hurskastellessanne maatalousasioilla. [Anne Kalmarin välihuuto] Minä olen varma, että maaseudulla keskustan teot ja tekemättä jättämiset kyllä muistetaan. [Hanna-Leena Mattila: Kyllä muistetaan perussuomalaistenkin!] Mitä hallitus sitten on tehnyt? Ensinnäkin EU-vaikuttaminen on aiempaa paljon parempaa. [Anne Kalmari: Ennallistaminen, hah hah!] Suomen viesti on yhtenäinen, ja asioihin vaikutetaan jo ennakolta. Toisin oli viime kaudella. Vihreän ministerin suulla puhuttiin yhtä, keskustalaisen suulla toista. Tulokset olivat sen mukaiset, oli kyse sitten metsistä tai maataloudesta. Ja miten kävi esimerkiksi metsästyksen osalta viime kaudella? Ei oltu susijahdissa, valkoposkihanhet saivat syödä pellot tyhjiksi, ja niille puuhasteltiin hanhipeltoja ja -vahteja. Mutta samanlaista vesittämistä tapahtui monissa muissakin asioissa, joista viime kaudella päätettiin. Ilmastopolitiikassa te keskustalaiset sitouduitte hiilineutraaliusvuoteen 2035 ja uudistitte muun muassa jakeluvelvoitteet polttoaineisiin, ja mikäli tämä hallitus ei olisi puuttunut peliin ja maltillistanut teidän kattoon sojottavia käppyröitänne, polttoaineet olisivat vielä nykyistäkin kalliimpia. Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tosiaan tuntui ja tuntuu teidän päätöstenne myötä edelleen maaseudulla ja suomalaisten kukkarossa. Sidoitte Suomen EU:n ilmastotaakanjakovelvoitteisiin, elpymispaketteihin, ennallistamisasetukseen, sidoitte Suomen käsiä siellä sun täällä ja kauaskantoisesti, ja nyt olette ihmeissänne, kun yhdessä hallituskaudessa ei saada mannaa satamaan taivaalta. Ne teidän siunaamanne sopimukset kun koskevat meitäkin, tätä hallitusta, ja te tiesitte sen lyödessänne kättä päälle. Ei se ollut ihme, että jätitte tyhjän paperin ja siirsitte sotkunne muille. [Anne Kalmari pyytää vastauspuheenvuoroa] Arvoisa puhemies! Kahden keskustalaisministerin jäljiltä elintarvikemarkkinalaki oli jäänyt torsoksi. No, tämä hallitus uudisti senkin, ja sen toteutumista seurataan ja valvotaan tarkoin. Lain myötä esimerkiksi kaupan ylivaltaa neuvottelutilanteessa kohtuullistettiin viljelijöiden ja alkutuottajien hyväksi. Tämä hallitus on tehnyt paljon sopeutuksia useilta eri sektoreilta, mutta maatalouteen ei ole koskettu. Olemme suojelleet siis suomalaista maaseutua, maataloustuottajaa ja huoltovarmuutemme perustaa. Tieverkkoon on satsattu enemmän kuin vuosikausiin, ilmastopolitiikkaa on kohtuullistettu. Kaikki tämä on tehty erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa, joka on perintöä edellisiltä hallituskausilta — puhumattakaan Euroopassa ja maailmalla riehuvista sodista, joilla on suora vaikutus myös tänne Suomeen. Arvoisa puhemies! Meille perussuomalaisille maaseutu merkitsee jotain aivan muuta kuin äänten kalastelua ennen vaaleja. Se on arvokas osa Suomea, se on huoltovarmuutemme perusta. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Paljon on toki tehtävää, emmekä voi ummistaa silmiämme kannattavuuskriisiltä, mutta tämä hallitus on ottanut suuria harppauksia nimenomaan maaseudun ja maaseudun ihmisten hyväksi. [Välihuutoja]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, tieverkko, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, susi, metsä)Pöytäkirja
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys on keskustalta pelkkä hätähuuto 2.0. Kannatus ei nouse teillä edes oppositiossa, ja miksi nousisi, [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] kun ei teillä ole mitään annettavaa? Tyhjiä papereita ja sitäkin tyhjempiä lupauksia. Te olette olleet 2000-luvun alusta lähtien seitsemässä eri hallituksessa, kahdeksan vuotta putkeen maatalousministerinä. Mitä saitte aikaan? Alistitte metsät EU:lle, romutitte turvekoneet, yrititte alasajaa sikatalouden ettekä antaneet viljelijöille hätäapua kummempaa, [Eduskunnasta: Blaa blaa blaa!] ja sekin tuki jaettiin kestämättömällä tavalla, punavihreiden kosteikkoviljely kärkenä. Arvoisa puhemies! Älkää yrittäkö siellä keskellä sumuttaa kansalaisia enää yhtään enempää. Teidän näyttönne on annettu. Viime kaudella teitä kiinnostivat sukupolvenvaihdosten sijaan enemmän sukupuolenvaihdokset. [Keskeltä: Euron bensa!]

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Oppositio kertoo olevansa äärimmäisen huolissaan nuorisotyöttömyydestä ja esimerkiksi siitä, että nuorten on vaikea saada harjoittelupaikkoja. [Vasemmalta: Toivottavasti tekin!] Kyllä, huoli on yhteinen, mutta miksi te sitten haluatte huonontaa sitä tilannetta entisestään? Esimerkiksi keskusta haluaa ulkomaalaisille työnhakuviisumin, [Antti Kurvinen: Voi hyvänen aika! — Välihuutoja keskeltä ja vasemmalta] siis oikeuden tulla Suomeen hakemaan niitä samoja työpaikkoja suomalaisnuorten kanssa. [Antti Kurvinen: Onko tämä hallituksen linja?] Lisäksi keskusta haluaa tukea yrityksiä palkkaamaan kansainvälisiä opiskelijoita harjoitteluun — siis tilanteessa, missä suomalaisnuorten on vaikea saada harjoittelupaikkoja. Eli kun te kiehutte siellä heti, kun mainitaan sana ”maahanmuutto”, niin tässä on pari oikein hyvää esimerkkiä siitä, mihin surkea maahanmuuttopolitiikka johtaa ja miten se vaikuttaa suomalaisnuoriin. Arvoisa puhemies! Kuten todettua, keskusta lakkauttaa suomalaislapsilta kyläkoulut ja täyttää lukiot ulkomaalaisopiskelijoilla. Se on sitä keskustalaista nuorisopolitiikkaa.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hanhipaimenista suojametsästykseen — jälleen kerran erinomainen ja maalaisjärkinen esitys hallitukselta. Huomionarvoista on, että joka kevät suomalaiset veronmaksajat maksavat valkoposkihanhien ylilennosta miljoonia euroja, jopa useampia euroja per peltoja tuhoava hanhi. Valkoposkihanhikannat ovat todella suuria. Suomessa oli yli puoli miljoonaa yksilöä tänä keväänä, joten on sanomattakin selvää, että EU:n harjoittama suojelu on täysin ylimitoitettua. On todellakin aika saada järkeä valkoposkihanhen aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn, ja vieläpä niin, että hanhen saa sitten käyttää ruuaksi ampumisen jälkeen eikä sitä tarvitse kuopata. Esityksessä valkoposkihanhi ja merimetso, joka puolestaan aiheuttaa valtavia haittoja kalataloudelle, lisätään metsästyslaissa mainittuihin riistalajeihin ja samalla rauhoitetaan ympäri vuoden, suojametsästys kuitenkin mahdollistaen. — Kiitos tästä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsästyslaki, metsä)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 101/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Suomessa suhtaudutaan todella vakavasti salmonellaepidemioiden ennaltaehkäisemiseen, torjumiseen ja hoitamiseen, toisin kuin eteläisemmissä maissa. Näitä epidemioita on Suomessa siten ollutkin varsin vähän, ja hyvä niin, mutta se riski on aina olemassa. Jos salmonella iskee kohdalle, niin siitä lankeava menetys lihantuottajalle on aivan järkyttävä, kuten täällä on edellä tuotu esille. Nyt siis perustetaan valtion talousarvion ulkopuolinen salmonellavahinkorahasto, jonka sika-alan toimijat itse rahoittavat — joskin valtion alkupääoma, tuo kymmenen miljoonaa euroa, on varattu rahastolle toiminnan käynnistymisen turvaamiseksi. Tervehdin ilolla tätä esitystä. Ministerille iso kiitos siitä, koska salmonellatartuntojen varalle ei ole saatavilla vakuutusturvaa kattavasti ja salmonellaepidemiat ovat suuri riski sika-alan yrittäjille, alan jatkuvuudelle sekä kannattavuudelle. On äärimmäisen tärkeää turvata suomalainen sianlihan tuotanto, ja tämä on tärkeä osa sitä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä lisätalousarviossa on monta erittäin mainiota määrärahakohdetta. Droonien torjuntaan ja puolustukseen myönnetään määrärahoja, samoin maahanmuuttopolitiikan kiristysten toimeenpanoon. Maasta poistamista tehostetaan ja kansalaisuuskoetta valmistellaan, mitkä ovat muuten pitkällä tähtäimellä säästöjä. Lisätalousarviossa lisätään myös huoltovarmuuteen 10 miljoonaa euroa turpeen varmuusvarastointia varten, ei turvekoneiden romutukseen, mihin keskusta puolestaan keskittyi. [Markus Lohi: Turpeen vero, miksi nostitte sitä?] Mielestäni on erittäin perusteltua sanoa, että tämä hallitus satsaa siihen kaikista tärkeimpään: suomalaisten turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen [Markus Lohi: Ja velanottoon!] nimenomaan näinä aikoina. Taloudestakin on kuulunut positiivisia uutisia: talouskasvu on orastavasti alkanut. [Perussuomalaisten ryhmästä: Keskusta leikkaisi puolustuksesta!] Valitettavaa, että oppositio jatkaa synkistelyä ja keskittyy lähinnä ankeuttamaan ilmapiiriä entisestään. [Markus Lohi: Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Muutama sitaatti tähän alkuun: ”Pimeän taksin kuljettaja raiskasi asiakkaansa autossa Helsingissä”. ”Taksikuski raiskasi naisen liikkuvassa autossa”. ”Taksinkuljettaja vei päihtyneen naisen Espooseen vieraalle asunnolle, missä hänet raiskattiin”. ”Taksikuski raiskasi Nooran metsässä”. ”Taksikuski, 31, tunkeutui naisasiakkaan asuntoon ja yritti raiskata”. ”Taksinkuljettaja otti päihtyneitä naisia kyytiin ja raiskasi — nuorin uhreista 16-vuotias”. ”Nelikymppinen taksikuski otti nuoria naisia kyytiin ja raiskasi — yksi uhreista pakeni moottoritien rampissa autosta”. ”Taksikuskille tuomio päihtyneen naisen raiskauksesta Espoossa”. ”Pimeän taksin kuljettaja raiskasi naisen syrjäisellä teollisuusalueella”. ”Taksikuski tuomittiin kahden asiakkaan raiskaamisesta”. ”Taksikuski raiskasi ja pahoinpiteli asiakkaansa Tampereella”. ”Nyt puhuu poliisi: Tällaisia seksuaalirikoksia taksikuskit tekevät päihtyneille uhreille”. Luettelin juuri pikaisella haulla, siis pikaisella haulla, löytyneitä otsikoita ulkomaalaistaustaisten taksinkuljettajien tekemistä seksuaalirikoksista tai niiden yrityksistä naisasiakkaille. Ylen erään artikkelin otsikko oli paljonpuhuva: ”Uusille taksikuskeille opetetaan, ettei naiseen minihameessa saa koskea”. Vielä 2000-luvulla oltaisiin epäilty edellä mainittua otsikkoa aprillipilaksi, mutta nyt se on ollut jo vuosia totisinta totta, todella monen naisen kustannuksella. Ennen erittäin arvokas ja vakaa ammatti ja koko ammattikunta on saanut kovan kolauksen Sipilän hallituksen liikenneministeri Bernerin täysin epäonnistuneen taksilain jälkeen. Ala vapautui, osaamisen taso rapistui, kuljettajilla ei ole ollut kielitaitoa saati paikallistuntemusta, erilaiset halpataksiketjut ovat vallanneet markkinaa. Taksamittareista ei välttämättä ole ollut tietoakaan, lyhyestäkin matkasta on saattanut joutua pulittamaan maltaita ja jopa taksinkuljettajan koe on suoritettu vilpillisesti. Viime vuonna Traficom tutki kokonaista vyyhtiä, jossa suomea sujuvasti puhuvat henkilöt olivat suorittaneet taksinkuljettajan ajolupakokeita kielitaidottomien puolesta. Arvoisa puhemies! Vuoden 2018 taksiuudistuksen tuomia ongelmia puretaan nyt, kun liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on vienyt määrätietoisesti eteenpäin ennen kaikkea alan turvallisuutta ja arvostusta lisäävän hallituksen esityksen, joka sisältää liudan korjaavia muutoksia. Me kaikki haluamme, että jatkossa taksi on turvallinen tapa tulla esimerkiksi illanvietosta kotiin, kuten se aikanaan on ollutkin, että naiset päihtyneinäkin voivat luottaa siihen, että tällä liikennevälineellä pääsee ammattitaidolla ja turvallisesti kotiovelle saakka. On huomioitava, että takseilla liikkuu myös muita erittäin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Siksi tämä laki on korjattava, ja tervehdin ilolla, että se on nyt saatu eteenpäin, siksi taksiala on korjattava, ja nyt näin viimein tehdään. Tätä korjaussarjaa ovat odottaneet myös kaikki rehdit, kunnialliset taksinkuljettajat ja taksiyrittäjät. Taksilain korjaussarjassa korjataan siis seuraavat asiat: Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten tai seksuaalirikosten tekijät yhdessä petos- ja maksuvälinerikosten kanssa vaikuttavat hyvämaineisuuden arviointiin — rikolliset eivät siis saa jatkossa taksilupia. Taksikokeen vilpistä voitaisiin asettaa karenssi, ja myös jälkikäteen havaittu vilppi huomioitaisiin. Hinnoittelun pitää jatkossa olla entistä läpinäkyvämpää liikennevirhemaksun uhalla. Takseissa tulee olla taksamittari ja erityiset rekisterikilvet. Taksinkuljettajan täytyy käydä jatkossa myös taksinkuljettajan koulutus. Arvoisa puhemies! Siis erinomaisia muutoksia turvallisemman taksin puolesta.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Oppositiolla pyörii sama levy viikosta toiseen. Puheissanne vastustatte kaikkia hallituksen toimia ja annatte mielikuvan, että peruisitte vaikeat päätökset valtaan päästyänne. Toisaalta toisella kädellä kuittaatte ne suuremmilta osin ja vaaditte lisää säästötoimia. Juoksette kuin päätön kana paikasta toiseen ja sitten vaaditte hallitukselta suunnanmuutosta. Suunnanmuutosta, hyvä oppositio? Mikähän on se suunta, mihin te olette menossa tai mihin te Suomea veisitte? Ainakin se kuulosti puheidenne perusteella hyvin yhdenmukaiselta: kohti tiukempia ilmastovaatimuksia ja metsien pakkosuojelua. Niinkö, keskusta? Turvekoneiden romutuksesta teillä onkin jo kokemusta. Toverinne vasemmalla taas haikailevat espanjalaista sosialismia ja heittelevät rasismikorttia, kun eivät muuta osaa. Tämäkö ihan oikeasti on se porukka, joka kuvittelee kaatavansa hallituksen ja pelastavansa sitten Suomen? Kaiken vastustaminen on helppoa, mutta kun olisi ihan mielenkiintoista nähdä ja kuulla se teidän vaihtoehtonne ja sille myös uskottava rahoitus. Paljonko suomalaisten verotus kiristyy ensi kaudella, jos te olette ruorissa? Vihreitä lukuun ottamatta ette suostu kertomaan vaan panttaatte vaihtoehtoanne, ja tekojen sijaan teidän puheenne ovat aivan yhtä tyhjää sanahelinää. Haluatte tehdä reilumman suunnanmuutoksen yhdessä, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Tampereella se tarkoitti yt-neuvotteluita, vissiin sitten niitä reilumpia sellaisia. SDP haluaa suunnanmuutoksen nyt, kun Suomen talous on rohkaisevasti piristymässä. Haluatte ottaa Espanjasta mallia, mutta unohdatte, että Suomi oli vielä viime kaudella puheidenne mukaan vauras maa ja siksi maksajan roolissa elpymispaketissa. Todella hienosti neuvoteltu. Sitä muuten aletaan parin vuoden päästä maksamaan takaisin, jopa yli puolen miljardin euron verran vuodessa vuoteen 2058 saakka. Espanjalaiset juhlivat, suomalainen maksaa. Keskusta puolestaan jumppasi viime kaudella soten aivan uuteen uskoon. Nyt haluatte kaataa hallituksen, jotta pääsette tuhoamaan vielä suomalaisten hammashoidonkin. Eikö vuodeosastojen lakkauttaminen riittänyt keskustalle? Toivoisin, että oppositio kävisi katsomassa, mitä toverit muissa Pohjoismaissa ovat tehneet, eivätkä haikailisi Espanjan kaltaista politiikkaa. Espanja on viime aikoina kunnostautunut lähinnä väärinkäyttämällä EU-rahoja, pokkuroimalla puolustusmenojen nostamisen kanssa ja suunnittelemalla oleskelulupien antamista yli miljoonalle laittomalle maahanmuuttajalle. Ei se ole sellainen suunta, mitä me perussuomalaiset haluamme. Nämä teidän hallituksenkaatoyritykset näyttäytyvätkin Suomen kannalta erittäin vaarallisina. Arvoisa puhemies! SDP:n taktiikka on toiminut tähän mennessä, vaikkakin kannatuksenne on onneksi viimein lähtenyt laskuun. Osaatte kyllä luetella säästötoimia, jotka peruisitte, ja myös paljon lisämenoja vielä siihen päälle. Tuhlaamisen te osaatte. Osaatte myös tehtailla välikysymyksiä. Siihenpä se osaaminen sitten päättyykin. On ollut aikamoinen urakka siivota teidän sotkujanne viime kauden jäljiltä. Jos te nyt jossain vaiheessa pääsette tarvittavista toimista, siis noin kymmenen miljardin euron sopeutuksesta, yhteisymmärrykseen keskenänne, niin kertokaa se toki meillekin ja ennen kaikkea suomalaisille, mieluiten vielä ennen vaaleja. Ei muuta kuin viisaita päitä lyömään yhteen, mutta varokaa, etteivät kruunut kolise keskenään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, oleskelulupa)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
12.5.2026VastauspuheenvuoroVK 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! On äärimmäisen loistavaa, että keskusta näytti jälleen todelliset karvansa ja laulaa samaa virttä ystäviensä, vasemmistopuoluetovereiden, kanssa. Sen toivottavasti myös kansa näkee jälleen vuoden päästä, kun käydään vaaleja. Olkaa kerrankin rehtejä ja pitäkää se linjanne sinne vaalien alle asti. Ryhmäpuheiden perusteella opposition välikysymyksessä kaavailema suunnanmuutos on jotain, [Hälinää — Puhemies koputtaa] mistä koko oppositio haaveilee yhdessä. [Pia Lohikoski: Mites teidän linja ennen vaaleja ja vaalien jälkeen?] Sama suunta siis, mutta minne? Vasemmalle, sekin on täysin selvää. Lisää veronkorotuksia, lisää velkaa, sekin on selvää. Arvoisa puhemies! Kun te hallitusta nyt yritätte tällä kertaa ihan tosissanne kaataa, niin voisitteko kertoa ne teidän vaihtoehtonne ja niiden hintalapun? Mistä säästöt? Mitä veroja korotatte? Vai oliko tuo vihreiden lista teidän kaikkien yhteinen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Keskustan resepti tuli erittäin selväksi: nöyryyttä, luottamusta ja yhteistyötä. [Juho Eerola: Ja tyhjä paperi!] SDP:n resepti on hoitaa valtiontalous kuntoon ja lopettaa velkaantuminen, mutta ne keinot puuttuvat edelleen. Vihreät eivät ole sisäistäneet vieläkään, että hallitus keventää tuloverotusta eniten nimenomaisesti pieni- ja keskituloisilta. Suomalaisia ei pidä verottaa vain verottamisen ilosta. Se erottaa meidät perussuomalaiset oppositiosta. Toinen meidät oppositiosta erottava tekijä on käsitys maahanmuuton aiheuttamista kustannuksista, ongelmista valtiontaloudelle ja turvallisuudelle. Marinin-Saarikon hallitus haali maahanmuuttoa sillä tahdilla, että te loitte kokonaan uuden ulkomaalaisopiskelijoista ja heidän perheistään muodostuvan köyhien luokan. Haaveilette edelleen maahanmuuton kasvattamisesta, vaikka edellisetkin tulijat ovat työttöminä ja työpaikat kiven alla, kuten oppositio itsekin äsken juuri totesi. [Juho Eerola: Ne on ne satatuhatta!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Julkisen talouden korjaaminen vaatii ainakin kahden vaalikauden työn, ja se on jokaisen puolueen tiedossa. Edeltäjä, Marinin—Saarikon tuhlaajahallitus, oli täysin kyvytön tekemään oikeastaan yhtään mitään julkisen talouden korjaamiseksi. Päinvastoin: rahareikiä synnytettiin lisää. Maailmanlaajuiset kriisit ja koko Euroopan turvallisuusympäristön hyökkäyssodalla muuttanut roistovaltio Venäjä eivät niin ikään helpota tilannetta. Hallitus on joutunut korjaamaan pitkään kertynyttä velka‑ ja menoperintöä äärimmäisen vaikeassa maailmantilanteessa. Venäjä jatkaa edelleen, jo viidettä vuotta, tuhoamista, raiskaamista, murhaamista ja kiduttamista Ukrainassa, mikä ei vaadi meiltä ainoastaan ukrainalaisten tukemista ja tärkeiden oppien ottamista vaan myös puolustuksemme kehittämistä ja siihen panostamista sekä koko suomalaisen yhteiskunnan varautumisen parantamista. Jos yhteiskuntarauha järkkyy ja sisäinen turvallisuustilanne pettää, meillä ei ole mitään. Jos rajamme tai puolustuksemme pettää, meillä ei ole mitään. Jos kykymme tuottaa ruokaa tai huoltovarmuutemme pettää, meillä ei ole mitään. Mikäli valtiontalous romahtaa, meillä ei ole mitään. Aika perimmäisiä asioita, joista kaiken tämän keskellä me huolehdimme. Sitten joku kehtaa vielä väittää, ettei mistään järjestöavustuksista voisi säästää. Tuensaajissa on ollut syyrialaista ystävyysseuraa, afrikkalaisyhdistyksiä, Lähi-idän naistenyhdistystä, somaleiden perheyhdistystä, somalinaisten kehitystä ja somalialaisliittoa. Ei niillä ole suomalaisten peruspalveluiden kanssa yhtään mitään tekemistä. [Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset korostimme ennen viime eduskuntavaaleja, että menoleikkaukset on kohdistettava ennen kaikkea valtion toissijaisiin menoihin. Tätä linjaa olemme hallituksessa edistäneet. Kehitysavusta on leikattu ennätykselliset 1,3 miljardia euroa. Valtionhallintoon kohdistetaan liki 700 miljoonan euron säästöt. [Sofia Virta: Huomaa, että vaalit lähestyy!] Ylen rahoitusta on leikattu. Verotusjärjestelmää on muokattu yksinkertaisemmaksi ja byrokratiaa purettu. Unohtamatta tietenkään maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä, jotka vähentävät yhteiskunnalle kalliiksi tulevaa maahanmuuttoa entisen ”rajat auki koko maailmalle” ‑sekoilun sijaan. Vaikeasta lähtötilanteesta huolimatta hallitus on kyennyt tekemään lukuisia suomalaisten elämää helpottavia päätöksiä. Työn ja yrittämisen verotusta on kevennetty, autoilun verotusta on madallettu historiallisen paljon, [Mikko Savola: Se onkin halpaa!] ja maatalouden kannattavuutta parannetaan lakimuutoksin. [Mikko Savola: Tervetuloa viljelijäksi!] Kokonaisturvallisuudesta on pidetty huolta, peruskoulun rahoitusta kasvatettu, ja vaikka kuinka isoon ääneen opposition huutokuoro eturivissä melskaisi, hyvinvointialueiden rahoitus on kasvanut. Arvoisa puhemies! Nyt oppositio ilmoitti vappuna yrittävänsä ihan tosissaan kaataa hallituksen. Mitäpä meinasitte tarjoilla vaihtoehdoksi? [Timo Heinonen: Vappusatasta!] SDP harrastaa sika säkissä ‑politiikkaa. Olette mukana velkajarrussa — vaaditte yhdellä kädellä lisää leikkauksia ja samalla vastustatte niitä toisella. Haluatte lisää ilmastotekoja, siis lisää syitä kurittaa suomalaisia ties minkälaisilla uusilla veroilla ja kustannuksilla. Mistä SDP kaivaa säästöt? Kukaan ei tiedä, koska ette pääse siitä edes keskenänne yhteisymmärrykseen. [Timo Heinonen: Ei nyt saivarrella!] Jos jokin kohdallanne on varmaa, niin veronkorotukset. Keskusta on ilmeisesti kysynyt tyhjän paperin täytteeksi apua tekoälyltä. Atk-kortin kaivaminen ratkaisuksi valtiontalouden ongelmiin on yhtä surkea ehdotus kuin harrastamanne maahanmuuttopolitiikka. Tekoälytanssivideot eivät nyt auta, hyvä keskusta. [Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Valtio velkaantuu, ja säästöjä on tehtävä vieläkin enemmän ensi kaudella, eikä sitä tosiasiaa pääse karkuun kukaan. Pahinta, mitä tämän maan julkiselle taloudelle, palveluille ja suomalaisten lompakoille voisi tapahtua, olisi se, että valtaan nousisi velkajarrua vastustava vasemmistoliitto, ”kaikki kyllä kelpaa” ‑keskusta ja kannatusmittausten suosikki, vaihtoehtoaan edelleen panttaava SDP — puolue, jossa keskitytään suomalaisten asioiden hoitamisen sijaan lähinnä kalistelemaan sarvia ja kruunuja keskenään. [Puhemies koputtaa] Sellaista hallitusta me perussuomalaiset emme toivo tälle maalle emmekä yhdellekään suomalaiselle. [Ben Zyskowicz: Ei saa pelotella!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
14.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 1/2026 vpTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Yksi huoltovarmuuden kannalta tärkeimmistä valinnoista on pitää lihantuotannon edellytykset kunnossa. Haluan muistuttaa salin vihervasemmistolaista laitaa, että suomalainen liha on puhdasta ja tuotantoeläinten olot ovat aivan omalla tasollaan muuhun maailmaan verrattuna. Lyhyen kasvukauden vuoksi lihantuotanto on erittäin tärkeä osa ruokajärjestelmää siinä, että olemme ruokaomavaraisempia. Emme voi antaa tilanteen luisua siihen, että olisimme tuontilihan varassa. Yhtenä osana ruokajärjestelmän kestävyyttä mainitaan selonteossa niin ikään myös kyky hyödyntää luontomme antimia, kuten riistaa ja kalaa. Arvoisa puhemies! Kysyisin ministeriltä: miten lihantuotannon ja riistan tulevaisuus turvataan yli hallituskausien ja pakkokasvisruokapäivät sekä muu ideologiaan perustuva lihantuotannon syrjintä saadaan maassamme loppumaan?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Pöytäkirja
24.2.2026VastauspuheenvuoroVK 1/2026 vpTalousMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Keskustan ratkaisut tässä välikysymyksessä ja toisaalta omissa ohjelmissaan ovat joko äärimmäisen kalliita tai tälle maalle jopa haitallisia. [Petri Honkonen: Teillä ei ole ratkaisuja!] Otetaanpa esimerkiksi keskustan havittelemat 40 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuosittain. Siis yhden hallituskauden aikana se tekee 160 000 maahanmuuttajaa lisää Suomeen — tilanteessa, jossa jo maassa olevia maahanmuuttajia on paljon työttömänä, ei riitä töitä myöskään suomalaisille. Tässä tilanteessa, ihanko totta? Te myös poistaisitte tarveharkinnan, siis ryssisitte työmarkkinat täysin. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Te olette jo tehneet sen!] Maahanmuuttajia haalisitte erityisesti matalapalkka-aloille, mistä he siirtyvät ennen pitkää esimerkiksi opiskelemaan, ja tarvitaan silloin jälleen yhä uusia tulijoita. He eivät maksa veroillaan käyttämiään palveluita eivätkä välttämättä tule edes yksin palkallaan toimeen. Keskustalainen oravanpyörä — maksumiehenä toimii suomalainen veronmaksaja. Ei kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja