politiikka.app

Siponen Markku

Keskustan eduskuntaryhmäSavo-Karjalan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

22 puheenvuoroa

036helmikuu 2026: 5helmaaliskuu 2026: 2maahuhtikuu 2026: 4huhtoukokuu 2026: 3toukesäkuu 2026: 6kesheinäkuu 2026: 2heisyyskuu 2026: 0syy
21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Ei tässä todellakaan tänään ole kyse tästä yksittäisestä hankkeesta, vaan luottamuksesta poliittiseen päätöksentekoon. Kyse on hyvästä hallinnosta, avoimuudesta, tasapuolisuudesta ja siitä, että veronmaksajien rahaa käytetään kestävillä ja oikeudenmukaisilla perusteilla. Arvoisa rouva puhemies! Se vähän ihmetyttää, että vielä viime viikolla pääministeri vakuutti, että tässä Helsinki Gardenin asiassa ongelmana oli korkeintaan viestintä. Mutta kuitenkin eilen tuli ilmoitus siitä, että hanketta ei enää edistetä. Perusteiksi kerrottiin hankkeen pienentyminen ja viivästyminen, vaikuttamistyössä tehdyt virheet, kilpailutilanteen muuttuminen sekä hankkeen ympärillä käyty julkinen keskustelu. Varmasti suomalaisten on perusteltua tässä myös kysyä, miksi hallituksen arvio muuttui näin radikaalisti vain muutamassa päivässä, jos kyse oli aiemmin pelkästä viestintäongelmasta. Edelleen kysymys on siitä, mistä tälle hankkeelle löytyi 35 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa ilman asianmukaisia hakemuksia ja vaikutusarvioita, kun samaan aikaan liikuntapaikkarakentamisen rahoitusta leikataan koko maassa rajusti. Arvoisa rouva puhemies! Kommentoin muutamia kysymyksiä ja puheenvuoroja, joita täällä on hyvin noussut esille. Ensinnäkin tästä liikuntapaikkarakentamisesta: Täällä kristillisdemokraattien ryhmäpuhuja Östman nosti ihan hyvän ajatuksen, esityksen, että tarvitaan tämmöinen liikuntapaikkarakentamisen korjauspaketti. Siinä yhteydessä tietysti olisi ollut hyvä myöskin tuoda esille, että tämän hallituksen aikana liikuntapaikkarakentamisrahoitus on puolitettu 30 miljoonasta 15 miljoonaan. Toki se myös tuo tarvetta korjauspaketille, mutta herää kysymys, miksi ensin leikataan rahoitusta näin paljon ja sen jälkeen vaaditaan korjauspakettia. Tässä edustaja Östmanin puheenvuorossa oli myöskin hyvä esitys EU-rahoituksen selvittämisestä tähän liikuntapaikkarakentamiseen liittyen. Se kannattaa ehdottomasti selvittää. No sitten täällä RKP:n ryhmäpuheenvuorossa kysyttiin liikunta- ja urheiluministerin ja kulttuuriministerin näkemyksiä tästä areenahankkeesta ja ehkä yleensäkin näitten areenoitten merkityksestä. Tämä on myöskin hyvä nostaa vielä keskusteluun. Kun täällä on sanottu, että kaikki kysymykset on jo kysytty, niin yksi kysymys on minun mielestäni oleellinen: miksi nämä liikunnan ja urheilun asioista vastaavat ministerit sivuutettiin tässä Helsinki Garden ‑prosessin aikana, sekä aiemmin mukana ollut ministeri Bergqvist että myöskin nykyinen liikunnasta ja urheilusta vastaava ministeri? Ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan he ovat olleet sivussa eivätkä ole olleet tietoisia tästä hankkeesta. Se tietysti herättää kysymyksen, jos näistä asioista vastaavat ministerit eivät ole olleet tietoisia ja mukana, myöskin tästä valmisteluprosessista. Arvoisa rouva puhemies! Vielä viimeisenä: Aiemmin on puhuttu tästä hankkeen tuen ehdollisuudesta ja tuotiin esille muun muassa se, että tukea ei makseta, jos hanke ei toteudu. Mielestäni hyvä kysymys on myöskin se, kuinka monelle sellaiselle liikuntapaikkahankkeelle tässä maassa on maksettu tukea, joka ei ole toteutunut. Eli kyllähän tämän täytyisi olla itsestäänselvyys, että hankkeille, jotka eivät toteudu, myöskään valtionapua ei makseta. — Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Kun täällä edustaja Räsänen äsken kertoi, että eilisten pääministerin tietojen jälkeen tämä istunto ei olisi ollut enää tarpeellinen, niin täytyy kysyä tähän perään, miksi näitä tietoja sitten pantattiin niin pitkään ja miksi vasta eilen, päivää ennen eduskunnan kokoontumista, tuotiin uusia tietoja esille. Eihän tässä Helsinki Garden ‑sotkussa ole kyse tästä yhdestä hankkeesta vaan luottamuksesta poliittiseen päätöksentekoon. Mistä löytyi se 35 miljoonaa samaan aikaan, kun muu liikuntapaikkarahoittaminen koko maassa puolitettiin 30 miljoonasta 15 miljoonaan? Täällä valtiovarainministeri Purra käytti pitkän puheenvuoron mutta jätti vastaamatta siihen oleelliseen kysymykseen, mistä syystä myöskin valtiovarainministeri kuittasi tämän hankkeen, vaikka siellä ministeriössä kerrottiin toisenlaisia näkemyksiä. Itse asiassa valtiovarainministeri Purra samana syksynä budjettiesityksessään esitti kaiken muun liikuntapaikkarakentamisen lähes nollaamista tässä maassa, viime syksynä. Hyvä, että tämä ei mennyt läpi, [Puhemies koputtaa] mutta kyllä tässä on iso ristiriita.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tässä arvostamani edustaja Hänninen lopetti puheenvuoron hyvään toteamukseen, joka meni jotenkin niin, että tässä esityksessä luonto, talous ja turvallisuus ovat tasapainossa. Tämä on erittäin hyvä ohjenuora, mutta omasta ja keskustan näkökulmasta tällä esityksellä ei pystytä vielä turvaamaan sitä, että nämä olisivat tasapainoisesti huomioituina, tai ainakin täytyy olla todella tarkkana jatkossa tämän ennallistamisasetuksen käsittelyssä ja toimeenpanossa, niin että luonto, talous ja turvallisuus ovat tasapainossa. Siihen liittyen, millä tähän päästään, keskustalla on hyviä esityksiä. Oikeastaan edustaja Kallio kävi äsken tässä esittelemässä nämä keskustan esittämät lausumat, ja kun niitä nyt tässä lueskelen, niin on vaikea oikeastaan ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi näitä keskustan esittämiä lausumia. Katsotaan: Ensimmäisessä todetaan, että tulisi sallia kansallinen liikkumavara tätä suunnitelmaa tehdessä ja ”on huolehdittava, että toimenpiteet ovat kustannustehokkaita ja tarkoituksenmukaisia”. Tämä on varmasti järkevää. Toinen lausuma: ”Valtioneuvosto laatii kattavan ja läpinäkyvän arvion suunnitelman taloudellisista vaikutuksista, kustannuksista sekä vaikutuksista kansantalouteen, julkiseen talouteen ja elinkeinoelämään.” On vaikea ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi tätäkään toista lausumaa. Seuraavassa: ”Valtioneuvosto arvioi ennallistamissuunnitelman vaikutukset maankäyttöön, omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen sekä huolehtii, että nämä perusoikeudet toteutuvat täysimääräisesti suunnitelman valmistelussa ja toimeenpanossa.” Erittäin hyvä lausuma ja tavoite tämäkin. Sitten: ”Ennallistamistoimenpiteet suunnitellaan ja priorisoidaan siten, että niistä ei aiheudu kohtuutonta haittaa maanomistajille eikä elinkeinonharjoittajille, ja että vaikutukset kohdennetaan oikeasuhtaisesti ja yhdenvertaisesti.” Maanomistajien, elinkeinonharjoittajien, viljelijöitten, metsätalouden harjoittajien näkökulmasta äärimmäisen tärkeä reunaehto tämäkin. Sitten edellytetään, että valtioneuvosto huolehtii siitä, että ”ennallistamissuunnitelma ei sisällä sellaisia alueellisia rajauksia tai kartallisia esityksiä, jotka voivat ennakoivasti rajoittaa maankäyttöä tai heikentää maanomistajien oikeusasemaa ilman erillistä, lakiin perustuvaa päätöksentekoa”. Jälleen tärkeää, että maanomistajan turva, oikeudellinen asema, säilytetään. Se tulee tässä lausumassa esille. Sitten viimeinen ja kaikista ajankohtaisin: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto antaa eduskunnalle selonteon kansallisen ennallistamissuunnitelman luonnoksesta ennen sen toimittamista Euroopan komissiolle sekä selonteon lopullisesta ennallistamissuunnitelmasta ennen sen hyväksymistä valtioneuvostossa.” Tämä on nyt se ajankohtainen asia, jota keskusta ehdottomasti vaatii, koska jos mennään näin, niin kuin hallitus tätä esittää, niin käytännössä tämä ennallistamissuunnitelman luonnos laadittaisiin ympäristöministeriön johdolla ja se valtioneuvostossa kuitataan ilman eduskunnan käsittelyä, ja tämä ei keskustalle käy. Tämä ei keskustalle käy. Tämä on se asia, johonka nyt vaaditaan pikaista muutosta. Eli eduskunnan on päästävä ottamaan kantaa ennallistamissuunnitelmaan, ja niin, että sitä ei hyväksytetä komissiossa ennen kuin siihen on päässyt myöskin eduskunta lausumaan. Arvoisa rouva puhemies! Hämmästyttää erityisesti perussuomalaisten passiivisuus tämän asian kanssa. Tälläkään hetkellä yhtään edustajaa ei ole täällä salissa, ja aika vähissä ovat olleet puheenvuorot muutenkin tämän kevään, kesän aikana tästä ennallistamisasetuksesta. Ilmeisesti se aiotaan kuitata tällaisenaan ja hyväksyä se, että ympäristöministeriön johdolla laaditaan tämä suunnitelmaluonnos, jonka sitten valtioneuvosto kuittaa. Eli luotetaan ministeriöön ja sen tekemiin suunnitelmiin. No, tietenkin ministeriöihin ja virkamiehiin täytyy luottaa, mutta ei näin isossa asiassa. Kyllä viimeinen sana on pidettävä meillä poliittisilla päättäjillä, poliittisella päätöksenteolla ja Suomen parlamentarismin ylimmällä toimielimellä, eduskunnalla. Miksi keskusta jätti tähän vastalauseen? Juuri siitä syystä, että näemme vakavasti puutteellisena tämän suunnitelman ja myöskin sen, johonka äsken viittasin, että eduskunta ollaan sivuuttamassa tämän suunnitelman valmistelusta ja päättämisestä. Tämä on iso, iso ongelma. Se, mitä meidän mielestä olisi pitänyt ottaa huomioon, on se, että olisi kannattanut mennä Ruotsin mallin mukaisesti, laittaa niitä kansallisia reunaehtoja, olisi hyödynnettävä se EU-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara, vältettävä niitä kansallisia lisävelvoitteita ja — äärimmäisen tärkeä asia — minimoitava maanomistajille, yrityksille ja yhteiskunnalle aiheutuvat haitat, huomioitava ne tärkeät vaikutukset huoltovarmuuteen, ruuantuotantoon, energiantuotantoon, metsätalouteen ja aluekehitykseen ja varmistettava se suhteellisuusperiaatteen, yhdenvertaisuuden ja omaisuudensuojan toteutuminen. Näistä syistä, arvoisa rouva puhemies, keskusta on jättänyt vastalauseen. Todellakin toivomme, että nämä edustaja Kallion jättämät perusteelliset lausumat hyväksyttäisiin täällä eduskunnan käsittelyssä tätä ennallistamissuunnitelmaa laadittaessa. — Kiitokset, arvoisa rouva puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Täytyy ensin ottaa kiinni tästä edustaja Valtolan puheenvuorosta. Muutama kommentti siihen: Tässä edustaja vähätteli näitä yksityiseen terveysbisnekseen ohjattuja euroja — 100 miljoonaa vuodessa — mutta kun sinne laitetaan hallituskauden ajan se 100 miljoonaa joka vuosi, niin puhutaan noin 400—500 miljoonasta eurosta. On totta, että se ei ratkaise kaikkia hyvinvointialueiden ongelmia. Mutta jos otetaan nyt vaikka esimerkkinä tämä omalääkärimalli, jota kaikki puolueet täällä kannattavat, niin käytännössähän tällä summalla, 100 miljoonaa vuodessa, me oltaisiin todennäköisesti pystytty turvaamaan omalääkäri lähes kaikille suomalaisille koko maassa — yhtenä esimerkkinä siitä, että jos tämä summa olisi käytetty toisella tavalla, niin kyllä sillä olisi pystytty paljon hyvinvointialueita auttamaan. Tämä vielä taustana, kun toitte esille puheenvuorossanne, että tätä ei olisi pystytty käyttämään hyvinvointialueiden hyväksi: Onhan tämä aika mielenkiintoista, että omaisuutta myymällä voidaan pumpata rahaa yksityiseen terveysbisnekseen, mutta tätä rahaa ei voida käyttää hyvinvointialueiden hyväksi, julkiseen terveydenhuoltoon. Täytyy kysyä, eikö todella olisi keinoa löytynyt, kun pystytään investointeihin tarkoitettuja menoja käyttämään tämäntyyppiseen ratkaisuun mutta ei hyvinvointialueiden hyväksi. Kyllä tämä aika erikoiselta tuntuu, jos syynä on se, että tätä summaa, näitä euroja, ei olisi voitu hyvinvointialueiden hyväksi käyttää. Sitten toinen asia, tämä alueiden eriytyminen, mikä pitää täsmälleen paikkansa: Olen ymmärtänyt, että jo aiemmin ja tälläkin hetkellä kokoomuksessa on ollut tämä tavoite, että hyvinvointialueita vähennetään, laitetaan hyvinvointialueita yhteen. Jos nyt otetaan esimerkkinä vaikkapa Itä-Suomi — sieltä Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala — niin ollaanko kokoomuksessa todella sitä mieltä, että kun laitetaan nämä alueet yhteen, niin sen jälkeen esimerkiksi itäsuomalaisissa pienissä kunnissa saadaan lääkäripalvelut lähemmäksi, saadaan lähipalveluita paremmiksi? Itse en usko tähän logiikkaan. Yhtä hyvinvointialuetta olen ollut käynnistämässä, ja kun budjetti on yli miljardi euroa ja työntekijöitäkin 12 000, niin jos ajatellaan, että neljä sellaista tai samankokoisia laitetaan yhteen, niin on vaikea nähdä, että palvelut siitä paranisivat. Itse asiassa jos tässä tilanteessa lähdettäisiin just nyt näitä alueita laittamaan yhteen, niin ainakin viesti, mikä minulle on tullut, on se, että kustannukset tulisivat päinvastoin kasvamaan lyhyellä aikavälillä, kun lähdetään taas mylläämään palkkaharmonisaatiota ja tietojärjestelmiä ja muita yhteen. Sitä en sano, että näillä alueilla ja näillä tarvitsee mennä hamaan tulevaisuuteen asti, mutta juuri tässä tilanteessa en näe sitä missään nimessä järkevänä ratkaisuna.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, hyvinvointialue)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Mukavasti juuri ulkoa valo loistaa tänne saliin, mutta samaa kirkkautta ja valoa ei voi kyllä sanoa tästä hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikasta ja sen linjasta. Kaikki isot uudistukset ja parannukset hyvinvointialueitten tilanteeseen on jätetty tekemättä. Pieniä parannuksia ja viilauksia on tässä kauden loppuvaiheessa sentään tänne saliin tuotu, mutta isossa kuvassa ongelmat on jätetty ratkaisematta ja jätetty hyvinvointialuepäättäjien ongelmiksi ja sinne ratkottaviksi. Keskustan mielestä tarvitaan nyt tässä tilanteessa nopeita toimenpiteitä hyvinvointialueitten tilanteen parantamiseksi ja toisaalta myöskin pidemmän aikavälin toimenpiteitä. Niitä välittömästi tehtäviä nopeita toimenpiteitä olisivat meidän mielestämme se, että alijäämien kattamisaikaa kannattaisi pidentää vuoden 2030 loppuun, ja tietysti se, että vastineeksi tästä lisäajasta hyvinvointialueet sitten sitoutuisivat kustannustason hillintään ja arviointimenettely voitaisiin käynnistää vasta sen jälkeen, jos alue ei toteuta sitä sovittua kustannusten hillinnän ohjelmaa. No sitten, arvoisa rouva puhemies, keskusta on nostanut keskusteluun myöskin tämän niin sanotun hyvinvointialueitten velkasaneerauksen. Eli tällä hetkellä itse asiassa aika moni hyvinvointialue on siinä tilanteessa, että talous on tällä hetkellä saatu tasapainotettua, osittain myöskin vaikeiden päätösten seurauksena, mutta siellä rasittavat ensimmäisiltä vuosilta kertyneet todella rajut alijäämät, mikä sitten käytännössä tekee hyvinvointialueen toiminnan ja ihmisten palveluitten järjestämisen mahdottomaksi. Eli haettaisiin hieman mallia yrityspuolelta. Jos siellä yrityksissäkin nähdään, että on terveellä pohjalla yritystoiminta, joka tuottaa, talous on kestävällä pohjalla, mutta ne vanhat velat rasittavat niin kovaa, että toiminnan jatkaminen ja palveluitten järjestäminen on vaikeaa, niin voitaisiin ottaa tämmöinen niin sanottu velkasaneeraus käyttöön. Sitä kautta myöskin kannustettaisiin vaikeimmassa asemassa olevia alueita talouden tervehdyttämiseen. Mielellään kuuntelisin — täällä on kuitenkin pari hallituspuolueen edustajaa paikalla — olisiko tämä velkasaneeraus semmoinen yksi mahdollinen vaihtoehto myöskin tässä tilanteessa. No, me ollaan pidetty pitkään esillä myöskin matkakulujen siirtämistä Kelasta hyvinvointialueille. Täältä salistakin on tehty tämän hallituskauden aikana näitä keskittämisratkaisuja, joilla palveluita ollaan viety ihmisiltä kauemmaksi ja ikään kuin saatu säästöjä, mutta eihän niillä sinällään säästöjä ole saatu, vaan kyllä se ihminen, joka lähtee palveluja hakemaan pidemmän matkan päästä, maksaa sitten ne säästöt. Arvoisa rouva puhemies! Tämä tällä erää. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustaja Jukkolalle hyvästä puheenvuorosta ja kokemuksista myöskin nuorten parista. Varmasti jaamme tämän yhteisen tavoitteen talouskasvusta ja sen aikaansaamisesta, joka sitten tätä työllisyystilannettakin omalta osaltaan parantaa. Käytän tässä nyt viimeisen lyhyen puheenvuoron tänä iltana. Haluan ensiksi kiittää näitä nuoria Varsinais-Suomesta, Kainuusta ja Lapista, jotka lähettivät minulle viestejä, joita käytin tuossa ensimmäisessä puheenvuorossani päivällä. Sitten erityiskiitokset ministeri Poutalalle. Olette täällä koko illan vastannut kysymyksiin ja varmasti painanut mieleen, kirjannut meidän ajatuksiamme. Varmasti keskustaryhmän ja ministerin välillä jatkossakin yhteistyö toimii yhtä hyvin kuin tähänkin saakka. Kiitos siitä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Tässä nyt vihreiden edustaja ehkä hieman laittaa mutkia suoriksi, kun rinnastetaan. Aina tietenkin voidaan rinnastaa budjetista eri kohtia ja löytää plussia ja miinuksia, mutta nämäkään asiat nyt eivät ole täysin rinnakkaisia. Täytyy ymmärtää kuitenkin, että tässä kohtaa — itsekin kovasti olen ajanut maatalouteen ja maaseudulle esimerkiksi biokaasua, uusiutuvaa energiaa ja niin edelleen ja tämä on keskustan linja —, tässä hetkessä, kun vielä olemme kuitenkin fossiilisesta energiasta riippuvaisia ja sitä polttoainetta iso osa tiloista joutuu käyttämään, on käytettävä niitä välineitä, millä pystytään viljelijöiden tilannetta auttamaan. En usko, että tämä tuki tai tämä ratkaisu lisää fossiilisen energian käyttöä tai sen jatkamista. Mitä tähän Metsähallitukseen tulee, niin kyllä itsekin olen tietysti erityisen huolissani siitä, mistä on nyt paljon viestejä ympäri Suomea tullut, että näitä luontopalveluja on ajettu alas samaan aikaan, kun Metsähallituksen tuloutuksia on lisätty. Tämä on väärää politiikkaa, ja uskon, että me olemme vihreiden kanssa tästä yhtä mieltä, että hyödynnetään luontoa virkistyskäytössä ja retkeilykäytössä ja liikkumiseen ja pidetään huoli myöskin niistä palveluista siellä maakunnissa. Ne ovat tärkeitä myöskin niille alueen yrittäjille. Sitten edustaja Heikkiselle: Kyllähän politiikassa on muitakin mahdollisuuksia esittää vaihtoehtoja kuin välikysymys. Totta kai me voimme keskustassa näitä välikysymyksiä tehtailla enemmän, jos kokoomusedustaja näin toivoo, mutta me olemme esittäneet tänäänkin vaihtoehtoja. Tuotantorakennusten kiinteistövero: moni teistä vaati tätä viime kaudella, miksi ette nyt toteuta sitä? Tai tämä lannoitteiden kustannustuki, tai mihin unohtui kokoomusministeriltä kilpailulain uudistaminen maataloustuottajien hyväksi?

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
9.6.2026VastauspuheenvuoroHE 102/2026 vpTalousMaahanmuutto

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tässä edustaja Kettunen käytti hyvän puheenvuoron maahanmuuton kustannuksista. Yli 80 miljoonaa lisää sinne, kustannuksia lähes tuplataan. Tuossa avauspuheenvuorossa ei valtiovarainministeriltä kuultu tähän selvitystä, niin että olisi mielenkiintoista se kuulla. Mutta toiseen asiaan: Nämä kuntien maksamat sakkomaksut näistä työttömistä: Olimme tuossa viime viikonloppuna Tampereella, ja siellä kuulimme, että Tampereen kaupungissa maksetaan yli 50 miljoonaa euroa näitä sakkomaksuja, yli 50 miljoonaa tamperelaisten veronmaksajien pussista. Voi tietysti kysyä, onko tamperelaisten vika tämä suurtyöttömyys, mikä tällä hetkellä Suomessa on. Keskustan mielestä näitä sakkomaksuja voisi käyttää paljon järkevämmin — kuntien sakkomaksuja ja työttömyysturvaa — esimerkiksi tähän nuorten takuutyöhön, jota olemme esittäneet ja jolla jokainen vastavalmistunut nuori saisi sen ensimmäisen työpaikan. Voisitteko, arvoisa valtiovarainministeri ja hallitus, tarttua tähän keskustan ajatukseen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän se niin on, että luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen ja metsien talouskäyttö ovat yhdistettävissä, mutta se ei tapahdu vihreiden esittämällä keinolla, että kielletään hakkuut, [Krista Mikkonen: Ei me olla kieltämässä!] vaan satsaamalla nimenomaan vapaaehtoiseen suojeluun ja sitä kautta entistä enemmän metsänomistajillekin löytyy kyllä kannusteita suojella metsiä. Arvoisa rouva puhemies! Tähän esitykseen liittyen kyllä tässä huolestuttaa erityisesti tämä osa tähän ennallistamiseen liittyen, miljardiluokan vaikutukset Suomen kansantalouteen, ja kyllä tätä esitystä kun lukee, niin tässä kerrotaan, että ennallistamissuunnitelman laatii ympäristöministeriö ja päätöksen tekee valtioneuvosto ja sitä kautta menee sitten EU:n hyväksyttäväksi. Kysynkin ministeriltä: onko todella näin, että eduskunta ja kansanedustajat eivät pääse sitten jatkossa tästä ennallistamissuunnitelmasta enää lausumaan?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
12.5.2026VastauspuheenvuoroVK 3/2026 vpTalousKoulutusRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Valitettavasti juuri kokoomusedustaja poistui. Olisin kommentoinut hänen puheenvuoroaan, kun hän tuossa luetteli, että tehtiin sopeutuksia ja jouduttiin tekemään lisää sopeutuksia, niin kyllähän tämä johtuu juuri siitä, että se hallituksen talouspolitiikka on täysin epäonnistunut. Sen takia jouduttiin aina hakemaan uusia sopeutuksia, koska niihin tavoitteisiin ei ole päästy, niin kuin täällä salissa on monta kertaa kuultu. Onneksi kuitenkin muutamia virheitä on lähdetty korjaamaan. Kotitalousvähennyksen romutitte heti alkutekijöissä, onneksi siinä palasitte ja toitte sitä lähemmäksi ennalleen — yksi virhe on tunnustettu. Toinen oli tietysti tämä rakentamisen käynnistäminen ja siihen toimien tekeminen. Siinäkin meni valitettavasti monta vuotta, ennen kuin tähän heräsitte. Arvoisa rouva puhemies! Vielä tähän ministerin puheenvuoroon näistä kuntien valtionosuusleikkauksista. Nämä eivät kyllä ole ollenkaan vähäpätöisiä. Jos ajatellaan sivistystoimea ja koulutustoimea: siellä on esimerkiksi tämä oppimisen tuen uudistus, jossa on nyt jo ollut ongelmia. Kyllähän nämä valtionosuusleikkaukset, mitä sinne tehdään: hyvä tarkoitus tässä uudistuksessa, mutta valitettavasti on riski, että ne vesittävät näitä matkan varrella tehtyjä hyviä uudistuksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
12.5.2026VastauspuheenvuoroVK 3/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Täällä työministeri nosti esiin aivan oikein sen, että koulutus on ollut takuu eteenpäin, parempaan tulevaisuuteen, mutta nyt kun tämä nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut, niin uutena ilmiönä on myöskin se, että entistä enemmän korkeakoulutettuja on tällä hetkellä työttömänä. Omassa maakunnassani Pohjois-Savossa uutisoitiin vähän aikaa sitten, että alle 25-vuotiaitten pitkäaikaistyöttömyys on jopa räjähtänyt kasvuun ja yhä useampi pitkäaikaistyötön on korkeakoulutettu ja nuori. Keskusta on tarjonnut tähän takuutyötä vaihtoehtona. Olisi mielenkiintoista kuulla, aikooko hallitus tähän tarttua. Arvoisa rouva puhemies! Kun tässä on tänään kuunnellut näitä pääministerin ja myöskin kokoomuksen ryhmänjohdon puheita — kaikki on tehty, mikä on omissa käsissä, ja kaikki on tehty vieläpä oikein — niin kyllä tässä kohtaa tulee mieleen, että onko tässä ylimielisyydessä mitään rajaa. Löytyisikö vähän nöyryyttä katsoa tässä kohtaa, [Puhemies koputtaa] kun yhteenkään taloustavoitteeseen ei ole päästy.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
15.4.2026Varsinainen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousLiikenne

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ensin kommentoin tätä edustaja Valtolan puheenvuoroa, kun hän oli huolissaan rakennetyöttömyydestä ja työttömien määrästä. Tämä työttömyystilanne on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan tällä hallituskaudella. Sitten näihin suhdanteisiin. Tänään olette kyllä ansiokkaasti pitäneet tätä suhdanneasiaa esillä. Lähes jokaisessa puheenvuorossa kerroitte, että Suomen taloustilanne ja ongelmat johtuvat suhdanteista, ja myöskin lainasitte näitä asiantuntijoita. Mutta muistanko oikein, voi olla, että muistan väärinkin, että myöskin sitä ovat asiantuntijat kommentoineet, että hallitus on omilla toimillaan vaikuttanut tähän suhdanteeseen ja siihen, missä tilanteessa tällä hetkellä ollaan: väärin ohjatuilla leikkauksilla, säästöillä, yhtenä esimerkkinä. Voi olla, että olen väärässäkin, mutta muistelen, että olen myöskin tällaisen asiantuntijalausunnon kuullut, että siihen suhdanteeseen ollaan vaikutettu myöskin hallituksen omilla toimilla. Arvoisa rouva puhemies! Vielä tähän kustannusten nousuun. Täällä eduskunnassa oli traktorimarssi viime viikolla. Erityisesti maatiloilla nähdään nyt tämä kustannusten nousu: lannoitteet ovat nousussa, polttoaineet nousussa. On aivan uskomatonta, että polttoöljyn hinta on erityisesti kirinyt korkealle. Tietysti myöskin perheisiin kohdistuu asumiskustannusten nousu. Ruuan hinta on ollut tietysti pidempään jo menossa ylöspäin. Nyt kun hallitus menee kehysriihtä kohti ensi viikolla, niin pääministeri on aiemmin todennut ja valtiovarainministerikin, että mietitään rauhassa niitä toimenpiteitä, miten tähän elinkustannusten nousuun reagoidaan. Mielellään kuulisin, jos hallituksen ministereillä — työministerikin tuli paikalle — on jo tässä kohtaa lääkkeitä, miten tähän elinkustannusten nousuun aiotaan reagoida.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
15.4.2026Varsinainen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Ensiksi haluan kommentoida tässä perussuomalaisten puheenvuoroa, ennen kuin salista poistuvat. Tässä on aiemminkin tänään kuultu keskustelua ja kommentteja tästä, että puhutaan suhteellisesta tai absoluuttisesta köyhyydestä. Mietin tässä, että kun minullekin tulee viestejä pienituloisilta eläkeläisiltä, opiskelijoilta tai yksinhuoltajaäideiltä, jotka ovat todella tiukoilla, niin pitäisikö heille sitten kertoa, että ette te ole absoluuttisesti köyhä, te olette vain suhteellisesti köyhä. Hyvänen aika, jos ihminen on tiukoilla, rahat ovat loppu, niin en minä usko, että häntä yhtään lämmittää, että hän on vain suhteellisesti köyhä eikä absoluuttisesti köyhä. Nyt ollaan kovasti hakoteillä tässä keskustelussa. Arvoisa rouva puhemies! Minultakin lämmin kiitos ministerille, että olette täällä paikalla kuuntelemassa meidän terveisiä, ja oikeastaan sen vuoksi itsekin tulin vielä takaisin saliin. Iso arvostus siitä. Halusin vielä näitä vaihtoehtoja tuoda esille, kun täällä on tänään salissa useamman kerran moitittu, että ei ole todellista vaihtoehtoa, ei ole kerrottu vaihtoehtoa. Kun itsekin tuossa aiemmin iltapäivällä ryhmäpuheenvuorossa varmaan sivun tai puolentoista liuskan verran toin keskustan vaihtoehtoja esille, niin ajattelin, että vielä muutamia testaisin teillä, arvoisa ministeri, ja kysyisin mielipidettä, kävisivätkö nämä keskustan vaihtoehdot. No, täällä on ollut tästä työttömyysturvan suojaosan palauttamisesta jo pitkään puhetta. Mekin kannatamme kovasti sitä. Siitä on jo keskustelua käyty. Arvoisa ministeri, keskusta on esittänyt tätä: Kun meillä on nuorisotyöttömyys tällä hetkellä erittäin korkealla tasolla, niin meidän vaihtoehdossamme on nuorten takuutyö. Sitä rahoitettaisiin nuorten työmarkkinatuen ja kuntien työttömyyssakkomaksun kautta. Kävisikö tämä hallitukselle? Oletteko pohtineet tätä vaihtoehtoa? Tämä nuorisotyöttömyys on todellakin polttava ongelma. Tiedetään, että paljon nuoria, myöskin akateemisesti koulutettuja, on tällä hetkellä työttöminä. Sitten, arvoisa puhemies, vielä pari muuta asiaa täältä yrittäjyyspuolelta. Kotitalousvähennys: Täällä hyvin tiedämme, että edellisellä hallituskaudella kokoomuksen riveistä peräänkuulutettiin jatkuvasti, että kotitalousvähennystä pitää parantaa — kotitalousvähennystä pitää parantaa. Mitä sille tehtiin? Sitä heikennettiin — sitä heikennettiin. Nyt kun on kehysriihi tulossa, niin kovasti peräänkuulutan, voisitteko harkita kotitalousvähennyksen palauttamista ennalleen, koska varmasti sillä saataisiin uutta talouskasvua aikaiseksi. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
15.4.2026VastauspuheenvuoroVK 2/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Siis eniten velkaa, euroopanennätystyöttömyys ja valtavasti lisää köyhiä lapsiperheitä. Kun tuossa ryhmäpuheenvuorossa peräänkuulutin nöyryyttä, niin ei sitä kyllä valitettavasti näissä puheenvuoroissa kuulu, kun vaikka edellisen työministerin puheenvuoroa äsken kuuntelin. Arvoisa rouva puhemies! Muutama sana vielä nuorista. Kuulimme tässä aiemmin, että nuorten tulevaisuudenusko on nuorisobarometrin mukaan romahtanut, ja kun juttelin oman alueen nuorten kesken, niin siellä nousi esille erityisesti kaksi ongelmaa: Mielenterveyspalveluihin pääseminen takkuaa, tämä terapiatakuu ei toimi, ja mikä on tilanne nuorilla, kun hoitoa haetaan, niin ei jakseta kovin kauan odottaa. Toinen on sitten tämä yleinen rahattomuus. Tähän liittyen: kesätyöpaikkoja ei ole tarjolla, ja mikä on myöskin vakava ongelma, niin harjoittelupaikkojen puute. Kysyisin tästä hallitukselta: mitä voisi tehdä tämän eteen, että saisimme nuorille näitä harjoittelupaikkoja?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Pöytäkirja
15.4.2026RyhmäpuheenvuoroVK 2/2026 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Millaisessa maassa me haluamme elää? Suomessa, jossa vahvimmat pärjäävät ja heikoimmat jätetään oman onnensa nojaan, vai Suomessa, jossa kaikki pysyvät mukana? Me keskustassa haluamme rakentaa Suomea, jossa jokainen on tärkeä ja koko maa pärjää ja jossa päätökset ovat oikeudenmukaisia silloinkin, kun ne ovat hankalia. Hallituksen politiikka on vienyt valitettavasti Suomea väärään suuntaan. Saksia on viuhuteltu virnistellen, ja heti perään on sanottu: ”Tämä on välttämätöntä.” Mikä välttämättömyys on romuttaa kotitalousvähennys ja laittaa pienyrittäjät ahtaalle, jos samaan aikaan on varaa antaa melkein miljardi suuryrityksille ja ulkomaisille sijoittajille? Mikä välttämättömyys on ajaa pieni- ja keskituloiset ihmiset tiukoille, jos samaan aikaan on varaa jakaa veronalennuksia kovimmin tienaaville? Tai mikä välttämättömyys on ajaa alas julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jos samaan aikaan on varaa avokätisesti tukea yksityisiä terveysfirmoja? Eivät nämä päätökset, hyvä hallitus, ole välttämättömiä. Ne ovat valintoja: valintoja, jotka kertovat tekijöidensä arvoista, aatteesta ja linjasta. Arvoisa puhemies! Keskustan vaihtoehto suomalaisille on työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Työpaikat tulevat näinä aikoina ennen muuta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Siksi keskusta parantaisi näiden yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia. Verottaisimme yritykseen sisään jäävää tulosta vähemmän, parantaisimme yrittäjävähennystä, palauttaisimme kotitalousvähennyksen ennalleen ja toteuttaisimme investointihyvityksen myös pienemmille yrityksille. Puolittaisimme työnantajan sivukulut ensimmäiseksi vuodeksi, kun yrittäjä palkkaa ensimmäisen työntekijänsä. Keskustan mielestä myös työttömällä pitää olla mahdollisuus pienimuotoiseen työntekoon. Siksi palauttaisimme työttömyysturvan suojaosan. Nuorten työttömyyttä helpottaisimme nuorten takuutyöllä. Tähän ohjattaisiin nuorten työmarkkinatukea ja kuntien työttömyyssakkomaksuja. Kaikille hyvä Suomi, lapsista vanhuksiin, rakentuu tasa-arvoisista lähipalveluista: kouluista, terveyskeskuksista ja hoivakodeista. Koulutuksen keskittäminen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajo kautta Suomen käyvät sekä inhimillisesti että taloudellisesti kalliiksi. Tämän pitää loppua. Moni asia pitää nyt ja tulevaisuudessa tehdä toisin, kun rahaa on vähän. Kyse on kuitenkin euroja isommasta asiasta. Kyse on siitä, mikä tekee Suomesta Suomen. Kyse on turvasta, arjen turvasta. Meidän ei pidä kysyä, onko meillä varaa auttaa vaikeuksiin joutuneita. Meidän pitää kysyä, onko meillä varaa olla auttamatta. [Kokoomuksen ryhmästä: Mikä sen hinta on?] Rikkinäinen Suomi ei pärjää. Ehyt, oikeudenmukainen Suomi pärjää. Keskustalle sydämenasia ovat lapset, nuoret ja perheet. Hallitus on tutkitusti lisännyt lapsiperheköyhyyttä. Keskusta turvaisi neuvolat ja perhekeskukset koko maassa, lisäisi perheiden kotiapua ja tekisi perhe-etuuksista asteittain verottomia. [Eduskunnasta: Mitä maksaa!] Arvoisa puhemies! Köyhyys ei ole epäonnistuminen alhaalta, se on epäonnistuminen ja vääriä valintoja ylhäältä. Hallituksella on mahdollisuus muuttaa suuntaa ensi viikon kehysriihessä. Eläminen on kallistunut Lähi-idän tapahtumien vuoksi, ja moni joutuu tinkimään aivan niistä arjen perustarpeista. Siksi kodeissa ja työpaikoilla odotetaan ratkaisuja, samoin maatiloilla, mutta toistaiseksi näyttää huonolta. Näyttää siltä, että nöyryyden sijaan jyllää edelleen ylimielisyys. Moni kyseleekin tällä hetkellä, näinkö vieraantuneita ihmisten arjesta maan hallituksessa ollaan? [Pia Lohikoski: Näyttää olevan!] Arvoisa puhemies! Siksi teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: Hallituksen politiikka ei ole tuonut suomalaisille työtä, turvaa eikä tulevaisuudenuskoa. Köyhyys, eriarvoisuus ja osattomuus ovat lisääntyneet samalla, kun lähi- ja peruspalveluja on ajettu alas ja Suomi on ajautunut työttömyyteen ja lamaan. Siksi eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa herra puhemies! Suomi on todellakin pitkien etäisyyksien maa, ja iso osa ihmisistä tarvitsee autoa työmatkoihin. Autoilun kustannukset ovat nyt jyrkässä nousussa, ja kyllä todellakin tässä tilanteessa olisi aiheellista korottaa sitä matkakuluvähennystä, jota tämä hallitus on heikentänyt aiemmin. Arvoisa puhemies! Sain viestin tuossa alkuviikosta urakoitsijalta. Viesti oli se, että polttoaineen ja polttoöljyn hinta on nyt niin korkealla, ettei töihin pysty lähtemään tai kannata lähteä. Työt joudutaan tekemään tappiolla, ja eivät yritykset tätä kauan kestä. Kun te nyt sanotte täällä, että ei ole varaa auttaa sitä työmatkan taittajaa, ei ole varaa auttaa kuljetusyrittäjää, ei urakoitsijaa, ei sitä viljelijää, mutta olette kuitenkin kovin huolissanne tästä talouskasvusta, niin kysyn pääministeriltä: oletteko laskeneet, että jos Suomi nyt tämän kriisin seurauksena pysähtyy, niin mikä on sen taloudellinen ja inhimillinen hintalappu Suomelle?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
24.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 27/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Kiitokset ministerille esittelystä. Tämä hyvinvointialueen talouden tasapainottaminen ja alijäämien kattamiseen liittyvä lisäaika — todellakin näitä esityksiä on tänne saliin jo useampi vuosi odotettu, ja tietysti on hyvä, että vihdoin ja viimein tähän asiaan on herätty. Nyt ollaan osan alueista kanssa pääsemässä siihen, että jatkoaikaa on tulossa sinne vuoden 2029 loppuun asti. Käytännössä tämä varmaan keventäisi tilannetta ehkä noin 4—5 hyvinvointialueella, joille se alkuperäinen kahden vuoden sopeutus olisi ollut epärealistinen. Arvoisa puhemies! Jos katsotaan isossa kuvassa näitä hallituksen ratkaisuja ja hyvinvointialueiden taloustilannetta, niin kyllähän tässä puhutaan erittäin, erittäin kosmeettisesta ja pienestä vaikutuksesta, jos katsotaan niitä muita ratkaisuja, mitä tässä samaan aikaan ollaan hyvinvointialueitten rahoituksiin tekemässä — näyttää nimittäin siltä, että nämä rahoitusleikkaukset jatkuvat. Hallitus on lähettänyt lausuntokierrokselle lakiluonnoksen 490 miljoonan euron leikkauksista hyvinvointialueiden rahoitukseen vuoden 2029 tasossa. Lisäksi parhaillaan hallitus etsii näitä sadan miljoonan euron leikkauksia hyvinvointialueitten sosiaalipalveluihin, joista ehkä kuullaan sitten lähiaikoina lisää. Isossa kuvassa tämä jatkoajan pidennys muutamille alueille ei juuri tilannetta korjaa. Ehkä olennainen kysymys on se, miksi näitä ratkaisuja ja muutoksia ollaan tekemässä vasta nyt, ottaen huomioon, että useilla hyvinvointialueilla ollaan pakkoraossa: palveluita on jouduttu lakkauttamaan ja keskittämään, kun ollaan jahdattu niitä alijäämiä. Jos tämäkin ratkaisu olisi tehty aiemmin, niin todennäköisesti olisi monia tärkeitä palveluja eri hyvinvointialueilla ja eri puolilla Suomea pystytty turvaamaan. Arvoisa puhemies! Tähän loppuun vielä muutamia esityksiä — vaihtoehtojakin täytyy pystyä antamaan ja esittämään, joten esitän ministerille vielä muutamia kysymyksiä, kävisivätkö nämä keskustan ratkaisuvaihtoehdot hyvinvointialueitten tilanteeseen: Ensinnäkin tämä alijäämien kattamisaika kyllä kannattaisi kaikkien alueiden osalta pidentää suoraan sinne vuoteen 29 saakka niiden osalta, jotka sitä lisäaikaa tarvitsevat, ja sen vastineeksi sitten alueet sitoutuisivat siihen kustannustason hillintään. No, sitten yhtenä vaihtoehtona on tämä hyvinvointialueiden velkasaneeraus. Jos arviointimenettelyssä oleva hyvinvointialue saa taloutensa tasapainoon, voitaisiin aiemmilta vuosilta kertyneet alijäämät antaa osittain anteeksi. Näin kannustettaisiin vaikeimmassa asemassa olevia alueita talouden tervehdyttämiseen. Kävisikö tämä, arvoisa ministeri? Sitten asia, jota olemme pitäneet myöskin pitkään esillä, on tämä matkakulujen siirtäminen Kelasta hyvinvointialueille. Silloin nähtäisiin se kokonaisuus, nähtäisiin se palveluiden keskittämisen hinta, se taksirallin hinta, mitä nämä palveluitten lakkauttamiset todellisuudessa maksavat, kun nämäkin kulut menisivät sitten samasta rahapussista. Toki hyvinvointialueilla tarvitaan myöskin pidemmällä aikavälillä rahoituksen vakauttamista ja ennakoitavuuden parantamista. Tähän liittyy myöskin diagnostiikkatietojen luotettavuus, ja toki on tärkeää myöskin kannustaa alueita tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen. Lopuksi, arvoisa puhemies: Tärkeintä on se, että hallituksen tulisi johtaa tätä uudistusta nimenomaan niin, että pyritään kehittämään ja parantamaan niitä epäkohtia, jotka matkan varrella on löydetty, eikä kurjistamaan entisestään alueiden ja niiden henkilöstöjen tilannetta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri aloitti täällä monella sananlaskulla, ja rohkenen lisätä listaan vielä yhden: ”Ei suuret sanat suuta halkaise.” Sanakirjan mukaan tämä tarkoittaa, ettei kova lupailu tarkoita tekoja. Teiltä, pääministeri, ja hallitukselta kauden alussa kuultiin aika kovia lupailuja 100 000 uudesta työllisestä ja velkaantumisen lopettamisesta. Valitettavasti näissä olette epäonnistuneet, ja kyllä nyt ehdottomasti näitten lupausten sijaan tarvitaan tekoja. Me emme tässä keskellä lähde kilpalaulantaan näistä leikkauksista vasemmiston ja oikeiston kesken. Ajattelemme, että kasvu on nimenomaan se tärkein. Keskustan kasvupäivässä eräs pitkän linjan yrittäjä taisikin todeta, että leikkaaminen on lahjattomien hommaa, kun taas uuden kasvun luominen vaatii todellista lahjakkuutta. Viimeksi eilen me esitimme keskustassa lukuisan määrän näitä kasvutoimia yritysten, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten, kasvun tueksi. Kysynkin pääministeriltä: oletteko valmis tarttumaan näihin keskustan ehdotuksiin kasvun aikaansaamiseksi?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, leikkaus)Pöytäkirja
17.2.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 8/2025 vpTalousEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa herra puhemies! Näihin energia-asioihin liittyen aloitan ensin tuosta biokaasusta, josta jo aiemmin päivällä täällä puhuttiin. Ehkä hieman hämmästelinkin muutamia puheenvuoroja, kun täällä vähän vähäteltiin biokaasun merkitystä energiantuotannossa. Jos katsotaan, mihin maailma on menossa ja mihin maa on menossa energiantarpeen osalta, niin aivan varmasti biokaasullekin on paikkansa ja sitä tarvitaan. Jos katsotaan biokaasua, joka täyttää todella erinomaisesti nämä uusiutuvan energian tavoitteet tärkeänä lähteenä, niin kyllä se on valitettavasti jäänyt tässä hallituksen politiikassa hyvin vähälle ja ne toimenpiteet, mitä biokaasun osalta on tehty, ovat ennemminkin vieneet väärään suuntaan. Jos katsotaan, mitä tosiaan on esimerkiksi näitten maatilatasoisten biokaasulaitosten perustamiseen ja toimintaan liittyen, niin hallitus on omalla toiminnallaan vaikeuttanut biokaasun tuloa ja biokaasun toimintaa. Nyt kannattaisi pikaisesti perehtyä tähän biokaasun tuotantoon sekä maatilatasoisten laitosten että myöskin näitten isompien laitosten osalta, joita nyt on onneksi suunnitteilla ja joitakin jopa rakenteillakin. Nämä jos mitkä toteuttavat kiertotaloutta ja uusiutuvaa energiaa parhaimmillaan, ja kyllä minä kannustan hallitusta nyt tarttumaan toimeen biokaasun edistämisessä koko maassa. Sitten, arvoisa puhemies, vähän laajemmin sähköön ja sähköistymiseen. Niin kuin hyvin tiedetään, meillä on maahan suunnitteilla iso määrä sääriippuvaista sähköntuotantoa, mutta näyttää siltä, että tämä kokonaisuus ei ole oikein kenelläkään hallussa. Nyt pikaisesti kannustaisin maan hallitusta, sähköntuottajia ja ‑kuluttajia tiiviimpään yhteistyöhön niin, että tämä kokonaisuus olisi hallussa, vai väittääkö joku, että se tällä hetkellä olisi? Tuntuu, että erityisesti säästä riippuvaa sähköntuotantoa on paljon suunnitteilla, mutta sitten tätä säätövoimaa, jota moni on tänäänkin peräänkuuluttanut, ei ole kuitenkaan pystytty kiirehtimään — säätövoimaa, pumppuvoimaloita, sitä, että pystytään nimenomaan turvaamaan se hallituksenkin tavoittelema kohtuuhintainen sähköntuotanto myös pitkinä pakkasjaksoina. Jos joku väittää, että 80 senttiä kilowattitunnilta on kohtuuhinta, niin ei se kyllä sitä ole, kuten on tänäkin talvena nähty. Olisi pitänyt kiirehtiä säätövoimaa, pumppuvoimaloita. Tuntuu, että on kiirehditty vain tätä sähkön tehomaksua tavallisille omakotitaloasujille. Kyllä tässä on ollut väärät kiirehtimisen kohteet sähköntuotannon osalta. Arvoisa puhemies! Tietysti yksi tärkeä osa sähköverkkoihin liittyen on tietysti tämä omaisuudensuoja, miten pystytään varmistamaan, että sähköistämisen edetessä myöskin siirtoyhteyksiä rakennetaan. On äärimmäisen tärkeää tietysti kunnioittaa maanomistajien oikeuksia ja sitä, että vihdoin saadaan maanomistajille myöskin riittävä korvaustaso. Arvoisa puhemies! Vielä viimeisenä tästä turpeesta, josta on paljon puhetta riittänyt. Tässä käsittelyssä olevassa strategiassa todetaan, että Huoltovarmuuskeskus on perustanut polttoturpeen varmuusvaraston, jonka tavoitteena on ylläpitää vähintään vuodet 2022—2028 tätä varmuusvarastoa, mutta jatkosta ei ole tietoa. Sanotaan, että varmuusvarastojen ylläpidon jatkamista vuodesta 2028 eteenpäin arvioidaan geopoliittisen riskikuvan kehittyessä. Kyllä jokainen tässäkin kohtaa voi jo arvioida tätä geopoliittista riskikuvaa, että varmuusvarastoja tarvitaan myöskin jatkossa. Kyllä edelleen on voimassa tämä hallituksen linjaus siitä, että energiaturpeen käyttöä ollaan nykytilanteeseen verrattuna ajamassa alaspäin tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Kyllä tämä turpeen tilanne on edelleen se, että tarvitaan ehdottomasti huoltovarmuuspolttoaineena turvetta tässä maassa, ja tämä linja, jolla ollaan energiaturvetta ajamassa alaspäin, vaarantaa myöskin kasvu‑ ja kuiviketurpean saatavuuden, mikä on sitten myöskin ruuantuotannon kannalta iso riskitekijä. En voi myöskään olla palaamatta niihin koviin lupauksiin, mitä tässäkin salissa istuvat kansanedustajat vielä ennen vaaleja kertoivat siitä, kuinka turve otetaan pois päästökaupasta, turpeen verotusta alennetaan. Mitään näitä konkreettisia toimia ei ole pystytty tekemään. Vähintä nyt olisi se, että tämä turpeen asema huoltovarmuuspolttoaineena yhdessä turvataan ja sitä kautta myöskin kasvu‑ ja kuiviketurpeen saatavuus. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja
17.2.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 2/2024 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Jokainen kansalaisaloite, varsinkin sellainen, joka päättyy tänne saliin asti, on saanut kannatusta, ja haluan tässä yhteydessä myöskin kiittää aloitteen tekijöitä tämän asian nostamisesta keskusteluun. Tässä kansalaisaloitteessahan esitetään, että Suomi ryhtyisi valmistelemaan lainsäädäntöä, joka laillistaisi kannabiksen ja sääntelisi sitä alkoholin ja tupakan tapaan niin, että kannabiksen käyttö, hallussapito, omatarveviljely, valmistus ja myynti sallittaisiin täysi-ikäisille. Siitä huolimatta, että aloite on saanut kannatusta ja tullut tänne saliin, voin jo tässä kohtaa oman kantani kyllä ilmoittaa: en kannata tämän kansalaisaloitteen mukaisesti kannabiksen laillistamista. Tämän aloitteen tekijöiden mukaan nykyinen rangaistavuus aiheuttaa käyttäjille haittoja ja syrjäytymistä, poliisin resurssit kuluvat tehottomasti, järjestäytynyt rikollisuus hyötyy kannabiksen laittomuudesta, lailliset markkinat parantaisivat tuotteen laatua ja vähentäisivät haittoja, laillistaminen lisäisi verotuloja ja nuorten suojaaminen onnistuisi paremmin valvotuilla markkinoilla. Arvoisa puhemies! Miksi sitten lakivaliokunta ehdottaa aloitteen hylkäämistä ja vastaa myöskin näihin aloitteen tekijöiden perusteluihin? Lakivaliokunta katsoo, ettei laillistaminen ole tällä hetkellä perusteltua, ja syitä siihen ovat sitten seuraavat: Ensinnäkin EU- ja kansainvälinen oikeus estää laillistamisen. YK:n huumausaineyleissopimukset ja EU:n puitepäätökset kieltävät kannabiksen tuotannon ja myynnin päihdekäyttöön. Saksan yritys luoda lailliset markkinat kariutui juuri tähän. Lakivaliokunnan mukaan aloitteen mukainen malli ei ole EU-oikeuden puitteissa toteutettavissa. No, seuraavaksi lakivaliokunta katsoo, että tämä laillistaminen lisäisi käyttöä ja haittoja. Tässä lakivaliokunta viittaa THL:n ja kansainväliseen tutkimukseen. 71 prosenttia tutkimuksista osoitti, että kannabiksen käyttö lisääntyy laillistamisen jälkeen, ja käyttö ei ole vähentynyt missään laillistaneessa maassa. Laillistaminen ei ole vähentänyt nuorten käyttöä esimerkiksi Kanadassa, käyttö on pysynyt korkealla. Laitonta markkinaa ei saataisi poistettua. Kanadan ja muiden maiden kokemusten perusteella laiton kauppa jatkaa toimintaansa laillistamisen jälkeenkin. Laillistaminen ei vapauttaisi merkittävästi poliisin resursseja. Sisäministeriö on arvioinut, että kannabis muodostaa itsessään syyn poliisitehtäviin hyvin harvoin. Käyttörikoksiin liittyy lähes aina jokin muu rikos, ja poliisi ei juurikaan käytä resursseja kotikasvatuksen selvittämiseen nykyisinkään. Nuorten ja lasten suojelemisen tavoitteet eivät toteutuisi. Saatavuuden kasvu todennäköisesti kasvattaa nuorten altistumista, ja nuorten kannabiksenkäyttö on yhteydessä mielenterveysongelmiin, koulupudokkuuteen ja syrjäytymiseen. Lisäksi hoitoonpääsyn parantaminen on tärkeämpää kuin nämä rikosoikeudelliset muutokset. Myöskin lakivaliokunta korostaa, että hoitoonpääsyn pitää olla ensisijaista. Rangaistavuuden poistaminen ei itsessään ratkaise hoitotarpeita. Arvoisa puhemies! Kansainväliset järjestöt ja muutkin tahot voivat antaa näkemyksiä, joihin kannabiksen vapauttamista ajavatkin vetoavat. Omalla lainsäädännöllään jokainen valtio, niin myöskin Suomi, viestii, mikä on sallittua ja mikä ei. Kaikenlainen vähättely huumausaineita kohtaan on sinisilmäistä, ja käyttäjien kannalta ei ole olemassa vaarallisia ja vaarattomia huumausaineita — kaikki huumausaineet ovat vaarallisia. Enemmän pitäisi olla huolissaan sallivammasta asennoitumisesta huumausaineisiin ja muihin päihteisiin. Medioista voidaan lukea juttuja huumausaineiden viihdekäytöstä, ikään kuin se olisi statussymboli nuorille menestyville. Monista tosielämän huumausainerikollisista on tehty dokumentteja. Tämmöinen myönteisempi kanta lainsäädännössä mietoja huumeita kohtaan voi lisätä viihdekäyttöä niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät nyt ole kokeilleet huumeita. Arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteessa väitetään, että nykyinen käytön valvonta tuhlaa poliisin resursseja, mutta ei poliisin työkuorma mihinkään katoaisi tämän kansalaisaloitteenkaan myötä, koska poliisi joutuisi valvomaan laillisuutta silloinkin, jos kansalaisaloitteen ehdotukset toteutuisivat. Kannabiksen käytön ja myynnin salliminen ei vähentäisi huumausainerikollisuutta. Arvoisa puhemies! Huumeiden käyttö on erittäin huolestuttava ilmiö yhteiskunnassamme. Siihen liittyy läheisesti muuta rikollisuutta, päihderiippuvuutta, terveyshaittoja, perhekriisiä ja yleistä turvattomuutta. Keskusta ei — ja en itsekään henkilökohtaisesti — missään nimessä halua mitenkään lisätä huumeiden käyttöä, ja meidän tavoitteisiin ei kuulu myöskään huumeiden käytön rangaistavuudesta luopuminen. Sen sijaan huume- ja päihderiippuvuuksien ehkäisyä on tuettava yhä vahvemmin, erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Arvoisa rouva puhemies! En kannata tätä kannabiksen laillistamista. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
Näytä lisää (2)