Eestilä Markku

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Kiurua, että meillä on hyvin pitkälle sama näkemys asioista, [Krista Kiuru: Niin on!] että semmoinen ministeriö on hyvä, joka pystyy tekemään kulusäästöjä, mutta kuitenkin niin, että toiminnat eivät häiriinny eivätkä kansalaisten perusoikeudet sitten ajaudu tämmöiselle kriittiselle rajalle. Sen verran haluan kuitenkin tuoda esille, että mihin meidän pitäisi pyrkiä. Mehän käymme tässä salissa joka viikko sotekeskustelua, mutta itse asiassa, jos miettii tarkasti, niin varmasti 90 prosenttia siitä keskustelusta kuuluisi hyvinvointialueitten valtuustoihin, koska palvelukokonaisuuksien järjestäminenhän kuuluu järjestämislain hyvinvointialueen vastuulle. Eli siellähän pitäisi olla ne järjestelyt, miten palveluja järjestetään, ja täällä ehkä pohditaan enemmänkin sitten, miksi mikäkin ilmiö johtuu mistäkin ja mikä on rahoituslaki ja näin, ja sehän on meidän tehtävämme. Arvoisa puhemies! Sen verran haluan palata, ja pyysinkin puheenvuoron kyselytunnilla, mutta sitä en saanut, kun olivat nämä sotekysymykset: Olen sitä mieltä, että yksi säästökohde on se, että me oikeasti satsaamme sinne perusterveydenhuoltoon. Minä olen itse ollut semmoisessa tilanteessa palkkasuhteessa, virkasuhteessa kuntayhtymään, mutta minä olin itse ammatinharjoittaja eläinlääkärinä, ja käytin julkista valtaa. Ei siinä ollut perustuslaillisia esteitä, eikä ole tänä päivänäkään. Minun mielestäni, meinasin sitä tuoda esille, kun minä tulen Iisalmesta, omalääkärimalli voi olla ihan hirveän hyvä, mutta kun siellä ei ole lääkäreitä. Jostakin syystä sinne ei tule, ja niihin pienempiin kuntiin, sotekeskuksiin, vielä vähemmän menee lääkäreitä. Kyllähän meidän sitten pitäisi arvioida tämmöistä ammatinharjoittajamallia, että nämä lääkärit muodostavat semmoisen tietyn porukan, olkoon heitä viisi tai kuusi, ja he saavat hyvinvointialueilta pienen peruspalkan, ja sitten he tekevät työtä, ja mitä enemmän he tekevät työtä, sen enemmän he hankkivat. Ja sitten jos he ovat semmoisia, että he haluavat oikeasti nostaa elintasoa, he tekevät paljon työtä, ja silloin me saataisiin perusterveydenhuolto pelaamaan myös pienemmissä kunnissa ja seutukaupungeissa. Minulla on se käsitys, minkä moni ammattilainen jakaa, että se rupeaa sitten näkymään pikkuhiljaa erikoissairaanhoidon menoissa. Tällä tavalla muutetaan vähän tätä logiikkaa, että pannaan enemmän porkkanoita ja annetaan, jos minä nyt rumasti sanon, ihmisten ahneudelle vähän valtaa. Sitten kun rupeavat tekemään paljon töitä, vähän aamusta iltaan, niin kuin eläinlääkärit tekivät, niin kuin itsekin olen tehnyt, niin se näkyy sitten palkkapussissa. Minä muuttaisin itse tätä järjestelyä. En rakentaisi sitä niinkään, että pitääkö sen olla just sataprosenttisesti julkisella sektorilla, vaan tehdään hybridimalli julkisen sektorin virassa, koska minä tiedän, että moni lääkäri vierastaa lähteä kokonaan ammatinharjoittajaksi, mutta jos he saavat olla hyvinvointialueeseen palkkasuhteessa, niin vaikka se peruspalkka on pieni, niin sitten kun tekevät, heille maksetaan. On siinä omat riskit siinä mallissa, koska joku tekee kynällä rahaa, mutta minä uskon, että tällä tavalla me pystyttäisiin perusterveydenhuolto ajamaan uudelle tasolle, joka sitten tuottaa ihmisille parempia palveluja ja itse asiassa säästää veronmaksajien rahoja. Minä en ole varma, mutta minulla on tämmöinen usko.

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Lylylle rakentavasta puheenvuorosta. On edelleen ehkä jatkettava tätä pohdintaa tästä kulurakenteesta, minkä aloitin, koska täytyyhän samalla kiinnittää huomiota siihen, että saadaan lisää tuloja. Eihän tämä valtio nyt ihan toimeton ole ollut, kyllähän se on laskujeni mukaan tehnyt 700 miljoonan edestä valtion kulurakennetta pienentäviä päätöksiä. 700 miljoonaa alkaa olla semmoinen, että kohta talous häiriintyy jo sen takia, niin ettei sitä ainakaan nopeasti voi nostaa. Mutta siitä huolimatta, jos me ajattelemme sitä menettelyä, mihin olemme joutuneet Euroopan unionin neuvoston ohjaamana, tätä liiallisen alijäämän korjaamismenettelyä, niin se ongelma on edelleen, että nettokulut kasvavat liian nopeasti. Eikä se ole kenenkään meidän vika, mutta se pitää ensin ymmärtää ja hyväksyä ja analysoida. Kun kuitenkin ollaan tehty niitä valtion menoja vähentäviä päätöksiä, niin saman tien jokaisella kansliapäälliköllä pitäisi olla minun mielestäni hahmotus siitä, missä mennään. Silloin kun ruvetaan esittämään lisää kulurakenteita ja jotakin lisää, tulipa se EU:sta tai mistä tahansa se velvoite, niin täytyy miettiä, pystytäänkö, onko meillä varaa enää ottaa vastaan näitä EU:sta tulevia, sanotaanko, vaikka ympäristö- ja ilmastovelvoite, koska ne sitten menevät lakiin ja siihen pitää olla sitten lisää henkilökuntaa toteuttamaan, ja sitten toisella kädellä pitäisi vähentää henkilökuntaa. Moni virasto tai semmoinen instituutio, jonka on pakko tehdä jotakin, on joutunut tämmöiseen vähän skitsofreeniseen tilanteeseen, ja tämä muodostaa erittäin hankalan tilanteen. Mutta se, mitä meidän ei pitäisi tehdä... Otetaan nyt esimerkiksi tämä ennallistamisasetus, mitä Suomi vastusti yksimielisesti. Jos se tarkoittaa sitä, että meiltä lähtee talousmetsien suojeluun pahimmillaan 2,2 miljoonaa hehtaaria, tai siis metsäpinta-alaa lähtee 2,2 miljoonaa pahimman skenaarion mukaan, niin siellä menee talousmetsien suojeluun sekä yksityisiä että valtion metsiä. Eihän me voida tämmöisiä lähteä toteuttamaan, vaan on pakko ajaa nämä toteutukset täydelliseen minimiin, jossa vaikutukset meidän talousmetsiin ja puuhuoltoon ovat minimaalisia. Koska tälläkin hetkellä metsäteollisuus vastaa tavaraviennistä 18,6 prosentilla, niin eihän meillä ole varaa tämmöistä tulon kivijalkaa lähteä syömään. Tässä oli vähän esimerkki siitä, että pitää samalla menoja vähentää ja samalla tuloja lisätä. Mutta minulle on tullut semmoinen kuva, että onko tämä nyt viimeisen päälle ministeriössä tämä tietoisuus, että ei mikään ministeriö voi enää elää samalla kulurakenteella kuin ennen. Jos minä olen oikein käsittänyt, niin ennen ministerin hyvyys mitattiin sillä, kuinka hyvin pystyi puolustamaan oman ministeriön hallinnonalan budjettia ja taistelemaan siitä budjetista, mutta nythän se pitäisi kääntää niin, että se on paras ministeri, joka pystyy alentamaan oman hallinnonalan budjettia, mutta kuitenkin niin, ettei tule häiriöitä sitten toiminnoissa. Tämä ministerin hyvyys pitäisi kääntää toisinpäin, koska ministereillä on toimeenpanovastuu.

Arvoisa puhemies! Sinänsä perustuslain mukaan valtiontalouden vastuu kuuluu kansanedustajille. Täällä taitaa olla viisi prosenttia kansanedustajista paikalla, ja kaikkein tärkein asiahan nyt on kyseessä. On helppo tietysti moittia ketä tahansa, mutta itse ajattelen, että totta kai meidän täytyy tämä valtuus antaa, ja nyt se nousee 270 miljardiin. Me voimme näitä lukuja tietenkin pyöritellä, mutta kysyin tekoälyltä, paljonko Suomen valtio otti uutta velkaa viime vuonna, ja se vastaa, että 47 miljardia. En tiedä, onko se just oikein, mutta sitten nettona on 17,8 tai jotakin miljardia. Mutta kaikkein tärkeinhän tässä on se, että kun me otamme uutta lainaa, niin sitten lähtee pikkuisen korko väistämättä nousemaan, ja kun luottoluokitus sitten rupeaa putoamaan, niin duraatiokin saattaa vähän lyhentyä. Tämä on semmoinen kieppi, mihin tässä on nyt vaara joutua. En minä tiedä, onko se enää opposition tai hallituksen ongelma, kun se on meidän kaikkien ongelma. Silloin kun me joudutaan tähän, niin sittenhän se on äkkiä niin, että jos on 196 miljardia nytten velkaa, on helppo laskea, että 2 kertaa 3 on 6, eli kuusi miljardia rupeaa kohta olemaan korkoja. Kun nyt Valtiokonttori on laskenut liikenteeseen lainapaperia, niin 3,3 prosenttia on ollut korko. Kyllähän tämä on oikeasti huolestuttavaa. Sitten pitäisi pohtia, mitä tässä on tapahtunut 20 vuoden aikana. Jos julkisen sektorin osuus tällä hetkellä Suomessa on bruttokansantuotteesta 58 prosenttia tai jotakin sellaista ja EU27:n keskiarvo on 50 prosenttia, niin siinä on kahdeksan pinnan, saattaa olla yhdeksän pinnan ero. Vaikka eri jäsenmaitten lukuja on vaikea verrata keskenään, niin kyllä liian korkealle tämä julkinen sektori ja sen osuus on paisunut — vaikka nyt bruttokansantuote matelisikin vähän, niin siitä huolimatta. Silloin me joudumme kysymään niin kuin kotitaloudessa, että kun meillä on tietty palkka, ja voi olla jopa, että se palkka ei oikein nousekaan, niin meillä ei ole varaa sitä henkilökohtaista kulurakennetta koko ajan nostaa ja nostaa. Kyllä se sama lainsäädäntö ja sama laki koskee valtioita. Nyt meillä on yhteinen ongelma, eikä minullakaan siihen viisautta ole, mutta meidän pitäisi valtion kuluja ruveta pienentämään. Tämä ei ole ihan tuiki tuntematon tilanne, koska me oltiin 90-luvulla ihan samassa, ja julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta oli 90-luvulla millilleen sama kuin se on nyt. No, mitä silloin valtiovarainministeriö teki? Valtiovarainministeriö totesi, että ministeriöiden ja keskusvirastojen päällekkäisjärjestelmä oli tullut tiensä päähän. Päällekkäisyys oli pitänyt yllä asioiden kaksinkertaista käsittelyä sekä vastuu- ja ohjaussuhteiden epäselvyyttä. Minun mielestäni tämä on tärkein viesti, miten me lähdetään purkamaan meidän rakenteita, koska se on rakenteellinen ongelma. Meillä on virastoja, on hallituksia, on keskuksia, vaikka mitä, ja ei voi välttyä siltäkään ajatukselta, että me pyörittelemme vähän samoja asioita vuodesta toiseen, että onko se tehokasta ja mikä se julkisen sektorin tuottavuus on. Nämä ovat niitä kysymyksiä, mitä meidän pitäisi yhdessä pohtia, miten me aloitetaan, kun monien näitten toimintojen takanahan on lainsäädäntö ja pitäisi purkaa lainsäädäntöä, ja sitten päästään vuosien mittaan pikkuisen alenevalle kulu-uralle. Minä toivoisin tästä käytävän vähän keskustelua.

Arvoisa puhemies! Ainakin omasta mielestäni valtiovarainministeri Purra esitti täällä sen suuren ongelman, jota me emme tule edes kasvulla voittamaan, ja se on se, että meidän julkiset menot ovat lähes 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n keskiarvo on alle 50 prosenttia, meillä on 10 prosentin gäppi. Jos me emme ensinnäkään tunnusta, että sille on tehtävä jotakin, niin mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että meidän julkisen talouden rakenne on ajautunut vuosikymmenien saatossa vääräksi. Sanoisin melkein näin, että kaikki ne puolueet, jotka ovat 2000-luvulla olleet tätä julkista sektoria niin sanotusti laajentamassa, ovat vastuullisia tästä talouskehityksestä. Mitä tässä pitäisi tehdä? Meillä on perustettu virastoja, meillä on erinäköisiä hallituksia perustettu, meillä on perustettu erinäköisiä keskuksia, [Timo Harakka: Kunnat!] mutta nyt pitäisi ajatella uudella tavalla niin, että pitää olla joku tehtävä, jonka tarkoitusta sitten tietty määrä ihmisiä hoitaa. Meillä on näitä instituutteja ihan liikaa. Niitten purkaminen on äärimmäisen vaikeata, [Puhemies koputtaa] eikä niitä julkisuudessa kannata nimetä, mutta se on pakko jonkun aloittaa.

Arvoisa puhemies! Edustaja Lyly piti täällä hyvän puheenvuoron, koska eläkejärjestelmän tarkastelu itsessään ei tee oikeutta, vaan täytyy puhua työllisyydestä, ja mitä enemmän meillä on työllistäviä yrityksiä ja työllisyyttä, työntekijöitä, niin sitä enemmän maksutuloa kertyy. Nämä kaksi ovat saman asian eri kääntöpuolia, mutta molemmat vaikuttavat tietenkin toisiinsa. En malta olla käyttämättä puheenvuoroa, että kun aikanaan Suomessa jäätiin kohtalaisen nuorena eläkkeellä, niin sitä ongelmaa ei enää ole. Nyt se on automaattisesti tapahtunut hyvän eläkepolitiikan ansiosta mutta myös sen ansiosta, että ihmiset ovat terveempiä nykypäivänä kuin ennen. He pystyvät tekemään töitä, ja osittain monet eläkeläiset — sekin on pakko myöntää tässä salissa — ovat pakotettuja tekemään töitä, koska he eivät yksinkertaisesti tule toimeen. Jos sattuvat asumaan omakotitalossa, maksut painavat ja muuta, on pakko mennä töihin. Toisaalta lainsäätäjä on pitänyt huolen siitä, että jos on eläkeläinen ja menee töihin, voittaa verotuksessa. Eli sielläkin on kannustin, mikä on täysin oikein, koska jos me haluamme työllisyyttä edistää, niin totta kai pitää tehdä kaikki työllisyyteen liittyvät toimenpiteet mutta myös lisätä porkkanoita, että eläkeläiset viihtyvät pitkään töissä, koska se rakentaa bruttokansantuotetta ja on koko eläkejärjestelmälle eduksi.

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin osakeriskin lisääminenhän ei lyhyellä aikajänteellä lainkaan tarkoita sitä, että työeläkerahastot alkavat karttumaan, mutta tavallaan historiallisen tarkastelun perusteella on todennäköistä pitkällä aikajänteellä, että osakkeisiin kannattaa sijoittaa ja että ne voittavat sitten ehkä jonkun muun sijoitusmuodon, mutta sekin on spekulaatiota menneen perusteella. Tämä on hyvä uudistus sinänsä. Se on sitten eri asia, mihinkä päin maailmaa niihin osakkeisiin kannattaa sijoittaa. Kun täällä tätä eläkejärjestelmän kestävyyttä pohdittiin, niin kyllähän tässä laissa on selvä rajoite eläkkeiden kasvulle. Täällähän on indeksijarru pantu. Jos nyt oikein luin tätä, niin tämä rajoitin tarkoittaa vuodesta 2030 lähtien sitä, että kahtena peräkkäisenä vuonna työeläkkeiden nousu ei saa olla suurempi kuin palkkojen nousu. Sehän on selvä rajoite. Jos me tarkastellaan vuosia 23 ja 24, niin ihan matemaattisesti katsoen työeläkkeet nousivat silloin 12,5 prosenttia, mutta eihän krupieerikaan keskeytä ruletin pyörittämistä, jos siellä on 20 kertaa pöytä voittanut ja kahtena vuotena joku asiakas voittaa, eli eihän se yleensä sano, että lopetetaan peli tähän, vaan täytyy tarkastella vähän pitempään, ja yleensä eläkkeensaajat ovat hävinneet. Tässä tulee nyt rajoitin, ja nytkin jos inflaatio lähtisi nousuun, niin työeläkkeethän kasvavat sitten indeksin mukana, mutta tähän sisältyy tämä rajoitinriski, ja jos oletetaan, että pitkällä aikajänteellä palkat nousevat, niin kuin ne historiallisesti ovat nousseet, enemmän kuin sitten eläkkeet, niin tästähän seuraa koko ajan luisu, luisu ja luisu ja eläkkeet pienenevät. Kuten edustaja Lindén täällä aivan oikein totesi, niin tätä pelottelua ja mörköä tätä suomalaisen eläkejärjestelmän kestävyyttä kohtaan esiintyy joka kuukausi jossakin mediassa, ja mielestäni se on hieman väärin, koska meidän rahastot tällä hetkellä helmikuun lopussa olivat 285 miljardia, ja kun suuret ikäluokat nyt aikansa täällä pinnistelevät ja sitten poistuvat markkinoilta, niin silloinhan tavallaan lähtee taas toiseen suuntaan menemään. En oikein ihan käsitä sitä, että nuorille syötetään, että he eivät tule koskaan saamaan eläkkeitä. Tämä meidän järjestelmä, joka on osittain rahastoiva ja jossa kulloinkin työssä olevat yritykset ja työntekijät maksavat pääsääntöisesti nyt eläkkeellä olevien eläkkeet, on järkevä ja hyväksi todettu globaalistikin, joten miksi tämmöistä pitää sitten jatkuvasti markkinoida, että nuoret eivät tule saamaan eläkkeitä ja tämä ei ole kestävä? Minä hyväksyn tämänkin leikkauksen eläkkeisiin ihan sen takia, että me varmistetaan työeläkejärjestelmän kestävyys, eläkkeitten kohtuullinen taso, joka ei Suomessa missään nimessä ole ylimitoitettu, ja me varmistamme yritysten kilpailukyvyn, koska eläkkeitten taso on tietenkin yhteydessä palkanmaksajien ja yritysten työeläkemaksuihin. Eli tässä on nyt tehty kompromissi, minkä minäkin hyväksyn, mutta se populistinen eläkekeskustelu, mitä somessa ja muualla käymme, ei edistä yhtään meidän työeläkejärjestelmän hyväksyttävyyttä ja nuorten tulevaisuudenuskoa.

Arvoisa puhemies! Kun miettii vihreää siirtymää ja ilmastonmuutosta, niin kyllähän väistämättä ainakin se oma ajattelu johtaa maaseudun mahdollisuuksiin. Niitähän on ruuantuotannon lisääminen Suomessa, totta kai, kun kuivuudesta johtuvat olosuhteet muualla kääntyvät vastaisiksi. Sitten meillä on kaivosteollisuus, vihreään siirtymään liittyvä keskeinen teollisuudenala, ja sitten tietenkin hyvin hoidetut, nopeasti istutetut metsät, kun niitä avohakataan, ja sitä kautta metsäteollisuus. Nämä ovat niitä selviä mahdollisuuksia. Kyllä on pakko sanoa, että uhkiakin löytyy, ja tottahan myös ne on mahdollisuuksien rinnalla nostettava esille. Yksi suurimpia uhkia on keskittävä talousjärjestelmä, rahoitusjärjestelmä ja palvelujärjestelmä. Edustaja Viljanen nosti täällä esille Ponssen ja Genelecin Ylä-Savosta, ja kyllä nämä yhtiöt haluavat jatkossakin palkata työntekijöitä, mutta niitä työntekijöitä ei tule, jos siellä ei ole palveluja eikä infra kunnossa. Eli näiden perusasioiden täytyy olla painotettuina myös eduskunnassa, jotta tulevaisuus maaseudulla [Puhemies koputtaa] on hyvä. [Timo Suhonen: Erinomainen puhe!]

Arvoisa puhemies! Tämä on sinänsä tärkeä keskustelunaihe. Kuten edustaja Honkonen täällä totesi, meillä on todella paljon ihmisiä, jotka eivät sähköistä asiointia kykene harjoittamaan. Totta kai meidän lainsäädäntö sallii heille, että he saavat kaikki viranomaispaperit paperisina, kun tekevät sitten ilmoituksen. Mutta jos olen oikein käsittänyt, niin jos joku heitä auttaa ja he menevät sitten tänne verottajan tai muun viranomaisen palveluun, niin se viranomainen tunnistaa sen jälkeen, että nämä ovatkin sähköisessä järjestelmässä, ja sitten loppuu se papereitten tulo. Jos tämä pitää paikkansa, niin kyllähän tämä on semmoinen epäkohta, joka pitäisi pystyä korjaamaan, niin että tämmöistä tekoälyanalyysiä ei tehdä, että ihminen onkin paperijärjestelmästä sitten ulkona. Sitten tullaan siihen, että ovathan nämä erinomaisia järjestelmiä, että Suomi.fi saa sitten ilmoitukset. Toivottavasti kaikilla sitten jatkossa toimii niin, että se ilmoitus tulee myös tekstiviestinä, ettei käy niin, että huomaa, että eräpäivä on mennyt ohi. Näitä järjestelmiä pitää vähän kehittää. Sitten tullaan ihan kokonaan toiseen asiaan: onko tämä enää oikeusturvan kannalta hyväksyttävää, että meillä on kuntia, joissa ihminen silloin, kun hän ei ole internetin eikä sähköisen asioinnin parissa eikä ole tottunut niitä käyttämään tai ei osaa käyttää, on ulkona esimerkiksi pankkipalveluista ja verottajan palveluista? Minun mielestäni nämä kaksi asiaa, pankki ja verottaja, ovat niin fundamentaalisia, että jotenkin tämä pitäisi turvata, ja varmasti tässä salissa kannattaa jatkokeskusteluja käydä, voidaanko lailla velvoittaa, että ihminen saa jonkun henkilön kautta neuvontaa sekä verotusasioissa että pankkiasioissa. Se on aika iso sääntely ja iso askel. Kyllä me pärjäämme, jotka näitä laitteita osaamme käyttää, mutta on todella paljon niitä ihmisiä, jotka eivät näitä ole koskaan osanneet tai eivät halua käyttää ja sitten ajautuvat semmoisiksi, etteivät niitä pysty enää käyttämään.

Arvoisa puhemies! Sillä nyt ei ole suurta väliä, kuka on ollut mitäkin mieltä ja kuka on milloinkin ollut hallituksessa. Venäjän hyökkäys 2022 muutti koko paletin kertaheitolla, ja Venäjältä loppui puu. Silloin viimeistään olisi pitänyt ymmärtää puun ja turpeen yhteys ja tehdä oikeita poliittisia johtopäätöksiä. Arvoisa puhemies! Tässä on bioenergian tuottajat 2025. Minä olen kyllä — voin sen julkisesti todeta — värisokea, mutta tässä on sinisellä merkitty turve ja tämä kartta on ihan täynnä sinistä, niin kyllä sitä turpeen käyttöä vielä on. Ja kuten edustaja Lintilä, entinen ministeri, sanoi, kyllä meillä kapasiteettiakin löytyy. Se edellyttää, että me pystymme tarjoamaan urakoitsijoille riittävän pitkän aikajänteen, jolla sitä tuotantoa tullaan ostamaan, olipa se ostaja Huoltovarmuuskeskus tai sitten meidän lämpölaitokset tai CHP-laitokset, joita ikävä kyllä on alas ajettu alhaisen sähkönhinnan takia jo pitkään. Tämän puheenvuoron käytän sen takia, että poliittinen järjestelmä nyt käyttäisi realismia ja ymmärtäisi, missä sillassa Suomen talous on, ja lähdettäisiin käyttämään energiassa kotimaisia polttoaineita.

Arvoisa puhemies! Huoltovarmuutta käytetään puheissa hyvin usein, mutta sehän tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki menee niin sanotusti vähän päin seiniä, ja silloin kaksi asiaa nousee yli muitten: ruoka ja lämpö. Sähkökin tulee vasta sen jälkeen. Sen takia tämä turve on erityisen tärkeä tukipolttoaine niissä kattiloissa, joissa poltetaan puuta, koska jos me luovumme turpeesta, niin meille tulee alueellista huoltovarmuusvajetta. Tämä pitäisi ottaa energiapolitiikassa huomioon. Täytyy todeta, että edustaja Mäenpään alustus oli aivan erinomainen. Siellä esiteltiin muun muassa keinoja, millä tavalla me tämän turvaamme. Ihan pelkillä puheilla tämä ei tule tapahtumaan, ja hän nosti esille turpeen veronalennukset, SGEI-järjestelmät ja muut. Minä toivon, että turve nostetaan senkin takia nyt prioriteettina energiapolitiikassa huomioon, että sillä on selvä yhteys metsäteollisuuden toimintaedellytykseen, koska se tietyllä tavalla tasaa hintaa, jolloin emme joudu sitten siihen tilanteeseen, että kun turvetta sorsitaan, niin pannaan joku sellutehdas kiinni.

Arvoisa puhemies! Edustaja Honkasalolle sanoisin, että ehdottomasti hyvät ja luotettavat tutkimukset ovat sellaisia, mitä pitää arvioida ja ottaa huomioon. Sama koskee asiantuntijoita. Mutta, edustaja Honkasalo, ettehän te mihinkään pääse siitä, että tutkimukset vain yleensä sattuvat olemaan epävarmoja, kiistanalaisia, muuttuvia ja ristiriitaisia. Se kuuluu tutkimuksen olemukseen. Ne elävät ajassa: aina tulee parempia tutkimuksia ja tulee toisenlaisia tutkimuksia. Jos me itse kukin aina valitsemme sopivan asiantuntijatutkimuksen, niin tämä keskustelu politisoituu aivan täysin. Tästä ei meinaa oikeastaan tulla mitään. Ja juuri ilmasto- ja metsäkeskustelu on umpipolitisoitunut, ja sitähän monet tutkimuksetkin tekevät. Koko tutkimussektori on niin kuin pikkupolitikointia silloin, kun lähdetään semmoisia tutkimuksia tekemään, joiden tieteellinen näyttö on heikko. Sanoisin edustaja Honkasalolle, että mitä järkeä on vesittää... [Veronika Honkasalo ja Mai Kivelä pyytävät vastauspuheenvuoroa] Edustaja Honkasalo: mitä järkeä on Itä-Suomessa vesittää peltoja, kun tutkimukset sanovat, että turvepeltojen viljely [Puhemies koputtaa] nurmilla tutkitusti vähentää sekä hiilidioksidi- että typpioksiduulipäästöjä [Puhemies koputtaa] merkittävästi verrattuna viljanviljelyyn? Siellä pitää olla liha- ja maito-ohjelma, ei... [Puhemies keskeyttää puheenvuoron puheajan ylityttyä]

Arvoisa puhemies! Itse käytän kyllä samansuuntaisen puheenvuoron, eli ei niinkään niin, että tämä yksittäinen tapaus olisi arvostelun kohteena, vaan itse näen, että kun me puhutaan paljon sääntelystä, niin Suomihan on moninkertaistanut kaikkea, paisuttanut julkista sektoria ja tehnyt kaikkensa, että asiat monimutkaistuvat. Niihin on varmaan omat syynsä, ja taustalla on monia asiantuntijoita ja tahoja, jotka hyötyvät tästä monimutkaistamisesta. Yleisesti ottaen monimutkaistaminenhan on vallankäyttöä, mutta vallankäyttö ei sisälly tähän tapaukseen, niin kuin se usein sisältyy. Mutta itsekin olen sitä mieltä, että eihän se sääntely koskaan lopu, ellei lainsäätäjä pidä huolen siitä, että tehdään vain minimi. Ja kun me mennään kansainväliseen finanssimaailmaan, niin minun mielestäni englanti riittää. Sehän on se kieli, mitä siellä käytetään, ja tietenkin tässä tapauksessa suomi. Tämä ei missään nimessä ole arvostelua tätä hyvää esitystä kohtaan eikä ministeriä kohtaan, vaan tämä on linja, jota pitäisi joka valiokunnassa noudattaa ja katsoa joka kerta, että se on minimaalinen sääntely, millä tullaan toimeen, koska sehän viime kädessä vuosien mittaan aiheuttaa sen, että julkinen sektori ei ole ylimitoitettu kassavirtaan nähden eli siihen, mitä Suomi vientituloilla saa. Tämä on minun mielestäni iso periaatteellinen kysymys, jota pitää alkaa noudattamaan mieluummin tänään eikä huomenna. Jos sen talousvaliokunta eli eduskunta sitten näin katsoo, niin se on hyvä asia, että se tulee arvioitavaksi sitten valiokunnassa.