Strandman Jaana
19 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Suomen taloudessa on tapahtunut selvä muutos parempaan. Alkuvuoden kasvu on ollut odotettua vahvempaa, ja myönteinen kehitys näkyy useilla toimialoilla. Vienti vetää, ja yksityinen kulutus on kääntynyt kasvuun. Yritysten luottamus tulevaan on vahvistunut. Teollisuudessa muutos näkyy erityisen selvästi. Uudet tilaukset ovat kasvaneet vuoden takaisesta lähes 70 prosenttia. Tilauskantojen vahvistuminen antaa yrityksille paremmat edellytykset investoida, kasvattaa tuotantoa ja palkata lisää henkilöstöä. Työllisyydessäkin suunta on muuttunut. Tänään saatiin juuri tärkeitä uutisia: Elokuussa 2026 Suomessa oli 34 000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten. Talouskasvun vahvistuminen luo pohjaa työllisyyden paranemiselle myös tulevina kuukausina. Tästä pitää iloita, ja tällä pitää luoda uskoa yrityksille että myös kotitalouksille. Kun ihmiset luottavat omaan toimeentuloonsa ja yritykset tulevaisuuden kysyntään, syntyy pohjaa kestävälle kasvulle. Sinnikkäällä yrittämisellä saavutamme tuloksia. Arvoisa puhemies! Parempi taloustilanne vahvistaa myös edellytyksiä julkisen talouden tasapainottamiseen. Velkasuhde on edelleen korkea, noin 90 prosenttia, ja alijäämä suuri. Siksi menojen hallinta ja rakenneuudistukset ovat tarpeen myös jatkossa. Tulot ja menot ovat kroonisessa epätasapainossa, ja velkajarrua tarvitaan, vaikka siitä ovat jo oppositiopuolueet näin ennen vaaleja alkaneet kipuilla. Leikattavaa ensi hallituskaudelle riittää noin 10 miljardia euroa, olivatpa siinä mitkä puolueet tahansa, mutta sopeutuksia ei tule tehdä veronkorotuksilla, sillä ne olisivat isku alkaneelle talouskasvulle ja yrityksille. Lääke on siis toissijaisissa menoissa. Arvoisa puhemies! Kasvun edellytyksiä pitää vahvistaa koko Suomessa. Tarkastellaanpa, mitä merkittäviä toimia hallitus on tehnyt Itä-Suomeen. Hallitus vahvistaa Itä-Suomen investointeja, liikenne- ja energiayhteyksiä sekä alueen elinvoimaa. Pelkästään liikenneinfrahankkeet ovat 710 miljoonaa euroa. Valtatien 5 kehittäminen Leppävirta—Kuopio-välillä, valtatien 15 Kouvola—Kotka-tieosuus, Savon radan parantaminen ja Karjalan radan eri hankkeet vahvistavat alueen saavutettavuutta. Myöskin maakuntalennot on turvattu vuoteen 2028 saakka. Sähköverkon kehittäminen Fingridin investointikyvyn lisäyksellä puolestaan tukee uusia teollisia hankkeita. Itä-Suomen erityisen talousalueen pilotilla etsitään uusia keinoja vauhdittaa investointeja ja yritystoimintaa. Myös turvallisuusympäristö vahvistaa alueen merkitystä. Mikkeliin sijoitettu Naton maavoimien alaesikunta tuo alueelle kansainvälistä toimintaa ja vahvistaa Suomen puolustuksen kokonaisuutta. Itä-Suomen suuriin maakunnallisiin hankkeisiin kohdennettiin myös 12 miljoonaa euroa. Pari viikkoa sitten Google ilmoitti 13 miljardin euron datakeskushankkeista, joista kolme sijoittuu itäiseen Suomeen, Kajaaniin, Vaalaan ja Haminaan. Tämä on erittäin merkittävä satsaus. Itä-Suomen korkeakouluille on osoitettu neljä miljoonaa euroa aloituspaikkojen lisäämiseen. Lisäksi Itä-Suomen yliopisto on mukana valtakunnallisessa tohtorikoulutuksen rahoituksessa. Tavoitteena on vahvistaa alueen osaamista ja helpottaa yritysten saatavuutta. Nykyhallitus on perustanut myös elinvoimakeskuksiin Itä-Suomen alueellisen investointitiimin. Nyt on siis syytä lopettaa puheet siitä, että Itä-Suomeen ei ole panostettu. Kaikki nämä kohdennukset ovat käynnissä, mutta tärkeää on EU:n suuntaan huolehtia NSPA-rahoituksesta Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttujen alueiden erityisrahoituksella. Tällä rahoituksella korvataan pitkien välimatkojen, harvan asutuksen ja ankaran ilmaston kilpailukykyhaittoja. Arvoisa puhemies! Itä-Suomeen on luotu vahva pohja kehitykselle, teollisuudelle, metsätaloudelle, energialle, matkailulle ja osaamiselle. Alueen saavutettavuus, energiaverkot ja turvallisuus ovat kunnossa. Näitä vahvuuksia voidaan hyödyntää entistä paremmin jatkossakin, mutta tämä edellyttää myös alueen toimijoilta vahvaa ja aitoa yhteistyötä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Suomen osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on noin yksi promille. Suomen päästöt ovat laskeneet. Siksi ilmastotoimien pitää olla Suomen kannalta järkeviä, eivätkä ne saa nostaa kansalaisten arjen kustannuksia tai ajaa tuotantoa, työpaikkoja ja investointeja ulkomaille. Maatalous tuottaa ruokaa ja ylläpitää huoltovarmuutta. Ilmastotoimien pitää tukea viljelijöiden työtä ja maatalouden kannattavuutta. Suomalaisen ruuan tuotantoedellytykset on turvattava, eikä ilmastopolitiikka saa lisätä viljelijöiden kustannuksia. Metsienhoidossa on vahvistettava kasvua ja hiilinieluja ilman, että metsätalouden toimintaedellytyksiä heikennetään. Energiassa on turvattava huoltovarmuus. Turpeella on merkitystä kotimaisena ja säästä riippumattomana energialähteenä sekä varautumisessa. Turve on kotimainen luonnonvara, joka on hyödynnettävä. Liikenteessä biopolttoaineiden tuotantoa ja käyttöönottoa tulee edistää eri liikennemuotojen tarpeisiin. Suomen kansan ja kotimaamme edun tulee olla aina ensin kaikessa päätöksenteossa, ja tämä on jokaisen edustajan muistettava.
Arvoisa puhemies! Kehysriihen päätöksiä laitetaan nyt napakasti toimeen, mikä on erinomaisen hyvä asia maamme taloudellisessa tilanteessa. Hallituksen esityksessä tehdään muutoksia, jotka näkyvät tavallisten ihmisten arjessa. Kotitalousvähennystä korotetaan vuosiksi 2026 ja 2027, liikunta- ja kulttuurietua laajennetaan sekä työmatkojen matkakuluvähennyksen omavastuuta alennetaan. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 1 600 eurosta 2 100 euroon. Samalla yritykselle maksetusta työstä saatava vähennys kasvaa ja myös palkatun työn vähennys paranee. Tämä helpottaa remonttien, siivouspalvelujen, hoivapalvelujen ja muiden kotitalouksien tarvitsemien palvelujen ostamista. Kotitalousvähennys tulee voimaan kuluvana vuonna takautuvasti, ja sitä voi hyödyntää myös vuonna 2027. Rakennusala on ollut pitkään vaikeuksissa. Moni yritys ja yrittäjä on joutunut odottamaan töitä, ja kotitaloudet ovat siirtäneet remontteja myöhemmäksi. Korotettu kotitalousvähennys kannustaa tilaamaan työtä juuri nyt, kun talous tarvitsee lisäkysyntää. Kotitalousvähennystä ei palauteta aikaisemmalle tasolle, vaan korotus koskee rajattua aikaa. Tarkoitus on tukea taloutta nykyisessä tilanteessa ja auttaa palvelualoja sekä rakentamista pääsemään vahvempaan vauhtiin. Arvoisa puhemies! Liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee 540 euroon vuodessa. Samalla etua voi käyttää aiempaa useampaan harrastukseen, kuten kalastukseen ja metsästykseen, liittyviin palveluihin, kuten vaikkapa eräopaspalveluun. Liikunta ymmärretään usein melko kapeasti, vaikka suomalaisille luonto on tärkeä paikka liikkua ja harrastaa. Kalastus ja metsästys edellyttävät liikkumista, luonnontuntemusta ja aktiivista harrastamista. Ne ovat monelle elämäntapa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Metsästyksellä on merkitystä myös riistakantojen hoidossa. Kalastus kuuluu Suomen vanhimpiin harrastuksiin, ja sitä harrastetaan eri puolilla maata rannikoilta sisävesille. Luontoharrastusten sisällyttäminen liikunta- ja kulttuurietuun tunnistaa paremmin suomalaiset harrastustavat ja kohtelee erilaisia liikuntamuotoja tasapuolisemmin. Näillä liikunta- ja kulttuurieduilla lisätään myös henkistä huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Työmatkojen matkakuluvähennyksen omavastuu laskee väliaikaisesti 900 eurosta 800 euroon. Monella paikkakunnalla oma auto on välttämätön työssäkäynnin vuoksi harvaan asutussa ja pitkien välimatkojen maassamme, jossa polttoaineen ja liikkumisen kustannukset vaikuttavat suoraan toimeentuloon. Talouden kasvu on käynnistynyt, ja nämä nykyhallituksen päätökset ja toimet tukevat ja vauhdittavat tätä kasvua. Nyt kannattaa siis suomalaisten hyödyntää nämä esityksen toimet arjessaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, kunnioitettu sisäministeri! Hallituksen esitys passien ja henkilökorttien enimmäisvoimassaoloajan pidentämisestä viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen on tervetullut ja perusteltu uudistus. Se vastaa sekä kansalaisten toiveisiin että kansainväliseen kehitykseen ja tekee asioinnista sujuvampaa ilman, että turvallisuudesta tingitään. Nykyinen viiden vuoden voimassaoloaika tarkoittaa suomalaisille säännöllisiä käyntejä lupapalveluissa, hakemusmaksuja sekä aikaa vievää asiointia. Monelle perheelle tämä merkitsee huomattavia kustannuksia erityisesti silloin, kun useita passeja tai henkilökortteja uusitaan samanaikaisesti. Kun asiakirjan käyttöikä kaksinkertaistuu, myös uusimistarve harvenee merkittävästi. Uudistus hyödyttää myös viranomaisia. Lupapalveluissa käsitellään vuosittain suuri määrä passien ja henkilökorttien uusimisia. Kun hakemusten määrä pitkällä aikavälillä vähenee, viranomaisilla on paremmat mahdollisuudet kohdentaa resurssejaan muihin tehtäviin ja vastata ruuhkatilanteisiin tehokkaammin. Arvoisa puhemies! Esitys perustuu myös eurooppalaiseen käytäntöön. Valtaosassa Euroopan maita passin enimmäisvoimassaoloaika on jo kymmenen vuotta. Suomi palaa malliin, joka oli käytännössä myös ennen vuoden 2006 muutosta. Samalla on syytä huomata, että matkustusasiakirjojen teknologia, valmistusmenetelmät ja turvallisuusratkaisut ovat kehittyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Turvallisuuskysymykset on huomioitu huolellisesti. Alaikäisten passit ja henkilökortit säilyvät enintään viisi vuotta voimassa, mikä on perusteltua lasten nopean kasvun vuoksi. Lisäksi kasvokuvien toimittamista koskevia menettelyjä tarkennetaan ja asiakirjojen turvallisuutta seurataan jatkuvasti kansainvälisen yhteistyön kautta. Esitykseen sisältyvä huoltajatietojen merkitseminen alaikäisen passiin voi myös helpottaa perheiden matkustamista ja tukea lapsikaappausten ehkäisemistä kansainvälisessä liikenteessä. Arvoisa puhemies! Tämä uudistus vähentää kansalaisten kustannuksia, helpottaa arkea, sujuvoittaa viranomaisasiointia ja yhdenmukaistaa Suomen käytäntöjä muun Euroopan kanssa. Kiitän lämpimästi sisäministeri Rantasta tästä esityksestä.
Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Hallituksen vuoden 2025 kertomus osoittaa laajaa työtä Suomen talouden, turvallisuuden ja palvelujen vahvistamiseksi. Julkista taloutta on sopeutettu, ja samalla on lisätty panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja investointeihin. Puhtaan siirtymän hankkeita sekä teknologian kehitystä ja kilpailukykyä on edistetty. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on vahvistettu hoidon jatkuvuutta ja kehitetty palveluja. Koulutuksessa on lisätty perustaitojen opetusta, uudistettu oppimisen tukea ja parannettu saavutettavuutta sekä parhaillaan käyttöön ollaan ottamassa opintoseteli. Työmarkkinoita on uudistettu, mistä teollisuudenalat jakavat kiitosta. Maahanmuuttoon ja kansalaisuuteen liittyviä linjauksia on tarkistettu ja järjestelmää tehostettu Suomen turvallisuuden parantamiseksi. Liikenteessä ja energiassa on panostettu huoltovarmuuteen, verkkojen kunnossapitoon ja uusiutuviin ratkaisuihin. Maatalous on vahvistanut ruokaturvaa ja alueiden elinvoimaa. Yrittäjien YEL-vakuutus uudistetaan, mikä on erityisesti pienyrittäjille tärkeä ja odotettu päätös. Koko kokonaisuus tukee Suomen pitkän aikavälin kasvua ja vakautta.
Arvoisa rouva puhemies! Ajokorttilain uudistuksen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta, vastata yhteiskunnan muutoksiin ja varmistaa, että ajokorttijärjestelmä on oikeudenmukainen, toimiva ja kansalaisten arkea tukeva. Liikenneympäristömme on muuttunut merkittävästi: ajoneuvoteknologia kehittyy, liikkumisen muodot monipuolistuvat ja samalla ikärakenteemme vanhenee. Näihin muutoksiin tarvitaan lainsäädäntöä, joka ei ainoastaan reagoi ongelmiin jälkikäteen vaan myös ennaltaehkäisee riskejä ja tukee turvallista liikkumista kaikissa ikäryhmissä. Keskeistä tässä uudistuksessa on liikenneturvallisuus. Erityisesti nuorten kuljettajien kohtuuton onnettomuusriski edellyttää, että kuljettajaopetuksen laatuun, harjoitteluun ja asenteisiin kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota. Samalla on huolehdittava siitä, ettei kustannuksia tai byrokratiaa sysätä kohtuuttomasti nuorten tai heidän perheidensä harteille. Nuorten yöaikaisen ajamisen kielto on erittäin perusteltu. Arvoisa rouva puhemies! Uudistuksessa on tärkeää myös turvata ajokortin merkitys työssäkäynnin, opiskelun ja arjen sujuvuuden kannalta erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Ajokortti ei ole kaikille vain oikeus vaan välttämättömyys. Tästä syystä sääntelyn tulee olla joustavaa ja alueelliset erot tunnistavaa, kuitenkaan siitä turvallisuudesta tinkimättä. Lisäksi ikääntyvien kuljettajien osalta on löydettävä tasapaino yksilön toimintakyvyn arvioinnin ja ihmisten yhdenvertaisen kohtelun välillä. Ikä ei itsessään saa olla este ajamiselle, mutta samalla meidän on huolehdittava siitä, että ajokykyä arvioidaan riittävän ajoissa ja yksilöllisesti. Ajokorttilain uudistus on kokonaisuus, jossa onnistuminen mitataan lopulta tieliikenteessä: onko liikenne turvallisempaa, onko järjestelmä oikeudenmukaisempi ja kokevatko kansalaiset sen selkeäksi ja toimivaksi. Näihin tavoitteisiin meidän tulee pyrkiä yli hallitus- ja oppositiorajojen. Kannatan tätä ajokorttilain uudistusta, joka perustuu tutkittuun tietoon, kuulee asiantuntijoita ja kansalaisia ja jossa liikenneturvallisuus asetetaan etusijalle ilman tarpeetonta byrokratiaa.
Arvoisa rouva puhemies! Puheenjohtajiston ollessa estynyt esittelen sivistysvaliokunnan mietinnön 2/2026 liikuntalain 7 §:n kumoamisesta. Esitys liittyy tämän vuoden alussa voimaan tulleeseen valtion aluehallinnon uudistukseen, jolloin toimintansa aloittivat valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto sekä kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla aiemmin toimineiden kuuden aluehallintoviraston, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja viidentoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta on päättynyt. Ennen aluehallintouudistuksen voimaantuloa liikuntalaissa säädettiin siitä, että liikunnan aluehallinnon tehtävistä vastaavat aluehallintovirastot ja että aluehallintovirastossa on asiantuntijaelimenä alueellinen liikuntaneuvosto, jonka maakunnan liitto asettaa. Tällä hetkellä voimassa olevassa liikuntalaissa säädetään, että liikunnan alueellisesti hoidettavista valtionhallinnon tehtävistä vastaa Lupa- ja valvontavirasto ja että Lupa- ja valvontavirastossa on asiantuntijaelimenä alueellinen liikuntaneuvosto, jonka liitto asettaa. Nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä alueellista liikuntaneuvostoa koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi. Lupa- ja valvontavirastolle ei ole tarpeellista luoda yhtä alueellista eli käytännössä valtakunnallista liikuntaneuvostoa, koska valtion liikuntaneuvosto, josta säädetään liikuntalain 6 §:ssä, toimii jatkossakin opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä. Lupa- ja valvontavirastolle ei myöskään ole mahdollista luoda useita alueellisia liikuntaneuvostoja, koska uusi virasto on valtakunnallinen eikä sillä ole aluerakenteita. Arvoisa rouva puhemies! Muutama sana alueellisen näkökulman turvaamisesta. Alueellisten liikuntaneuvostojen keskeisin tehtävä on aiemmin ollut lausuntojen antaminen liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmista, mutta tämä tehtävä on poistunut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin tehdyllä muutoksella vuoden 2025 alusta lukien. Käytännössä muutos on merkinnyt sitä, että alueellisten liikuntaneuvostojen toiminta on supistunut ja niiden rooli viranomaistoiminnassa on vähentynyt merkittävästi jo ennen valtion aluehallintouudistusta. Osa lausunnonantajista on valiokunnan asiantuntijakuulemisessa vastustanut alueellisten liikuntaneuvostojen lakkauttamista, koska neuvostoilla on ollut merkittävä rooli paikallistuntemuksen ja yhteistyön edistämisessä. Muutamissa lausunnoissa on myös esitetty huoli siitä, että alueellinen osallisuus heikkenee ja liikunnan kehittämistyö etääntyy paikallisista toimijoista. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään, että alueellisten toimijoiden on mahdollista perustaa tarpeellisiksi katsomiaan asiantuntijaverkostoja ja yhteistyömekanismeja myös ilman lainsäädännön velvoitetta. Lisäksi hallituksen esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaan liikunnan edistämisestä annettua valtioneuvoston asetusta on tarkoitus täydentää siten, että siitä ilmenee alueellisen näkökulman huomioon ottaminen myös uudessa virastorakenteessa. Asetuksessa tullaan säätämään siitä, että Lupa- ja valvontavirastoon on pyydettävä ja saatava maakuntien liitoilta lausunto kunkin maakunnan alueen kuntien liikuntapaikkarakentamisen hankkeesta ennen kuin virasto antaa lausuntonsa opetus- ja kulttuuriministeriön toimivaltaan kuuluvista liikuntapaikkarakentamisen perustamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään kannattavansa muutoksia, joilla alueellisen näkökulman huomioon ottaminen on tarkoitus turvata. Alueellisten liikuntaneuvostojen lakkauttamisen ei arvioida heikentävän Lupa- ja valvontaviraston mahdollisuuksia huomioida alueellisia olosuhteita ja liikuntapoliittisia tarpeita. Lupa- ja valvontaviraston tehtäviin kuuluu muun muassa kuntien ja liikunnan sidosryhmien informointi ja koulutuksen järjestäminen liikuntapoliittisista tavoitteista, toimenpiteistä ja resursseista. Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan liikuntatoimen viranhaltijat sijoittuvat Lupa- ja valvontavirastossa ympäri Suomea monipaikkaisesti ja heillä on vankka alueellinen asiantuntemus, jota hyödynnetään viranomaistyössä. Sivistysvaliokunta on todennut pitävänsä tärkeänä, että ymmärrys kuntien ja alueiden tilanteesta säilyy Lupa- ja valvontavirastossa vahvana. Lisäksi valiokunta pitää myönteisenä, että liikuntatoimen valtionavustusten käsittelyprosessit on arvioitu ja yhdenmukaistettu, jotta voidaan turvata eri puolilta Suomea tulevien ja erityyppisten hankkeiden yhdenvertainen ja tasapuolinen käsittely. Arvoisa rouva puhemies! Sivistysvaliokunta kannattaa hallituksen esitykseen sisältyvää lakiehdotusta ja puoltaa sen hyväksymistä muuttamattomana. Mietintöön sisältyy yksi vastalause.
Arvoisa rouva puhemies! Suomessa, pitkien välimatkojen maassa, tarvitsemme yhteydet kuntoon raiteilla ja teillä. Tieverkko mahdollistaa liikkumisen, kuljetukset ja yhteydet koko maassa. Työmatkat, elinkeinoelämän kuljetukset ja palveluihin pääsy edellyttävät sujuvia yhteyksiä, jotta yhteiskunta toimii häiriöttä. Huomio kohdistuu siihen, että yhteydet kattavat koko maan ja säilyvät käyttökelpoisina myös harvaan asutuilla alueilla. Yritystoiminta, maatalous ja paikallinen elinvoima tukeutuvat tieyhteyksien varaan, jotka kestävät sekä raskasta liikennettä että vaihtelevia sääoloja. Liikenteen turvallisuus ja ennakoitavuus paranevat, kun verkkoa ylläpidetään järjestelmällisesti ja korjaukset tehdään oikea-aikaisesti. Tämä vähentää katkoksia ja parantaa liikkumisen sujuvuutta. Arvoisa puhemies! Hyvin toimiva tieverkko vahvistaa alueiden kehitystä, taloudellista toimintaa ja yhteiskunnan toimivuutta pitkällä aikavälillä. Asfaltti on tuoksunut tämän nykyhallituksen, kumipyörähallituksen, toimesta jo useana kesänä, ja hyvä niin. Panostukset ovat olleet merkittävät. Pääväylät, valtatiet, alkavat olla kunnossa. Seuraavaksi tulee toimet kohdentaa alempaan tieverkkoon. Maallakin asutaan, eletään ja yritetään. Metsäteollisuus tarvitsee puut metsästä jalostukseen, ja maatiloilta tarvitaan ruoka pöytiimme. Haluan nostaa esille myös suunnittelun määrärahan, jotta saamme kokonaiskuvan eri alueista ja kehittämistoimenpiteistä. Seuraavalle hallitukselle riittää siis puuhaa.
Arvoisa rouva puhemies! Suomen vahvuus rakentuu siitä, että yhteydet toimivat maalla, merellä ja ilmassa. Kun yritykset investoivat ja kasvavat, ne tarvitsevat yhteydet raaka-aineille, työvoimalle ja markkinoille. Liikennejärjestelmä, tiet, raiteet, satamayhteydet ja logistiikkaketjut määrittävät, kuinka sujuvasti tavarat ja ihmiset liikkuvat. Yhteyksien sujuvuus ja ennakoitavuus pitävät yritysten kustannukset hallinnassa ja vahvistavat kilpailukykyä. Liikenneverkon kehittäminen liittyy suoraan investointeihin, kasvuun ja alueiden elinvoimaan. Liikenneverkkoa tulee kehittää koko Suomessa. Haluan nostaa esiin erityisesti alemman tieverkon, joka mahdollistaa asumisen, työnteon ja elinkeinot eri puolilla maata. Huoltovarmuus, turvallisuus ja saavutettavuus kytkeytyvät suoraan toimivaan infrastruktuuriin. Tämän vuoksi jatkossa tulee erityisesti panostaa maaseudun teihin.
Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys uudistaa sakon muuntorangaistusmenettelyä, menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa sekä rahamääräisten saatavien maksuajan myöntämistä. Esitys liittyy hallitusohjelman tavoitteeseen sujuvoittaa oikeusprosesseja ja tehostaa omaisuuteen kohdistuvien seuraamusten täytäntöönpanoa. Uudistukset mahdollistavat sähköisten välineiden laajemman hyödyntämisen, selkeyttävät eri viranomaisten tehtäväjakoa ja vähentävät merkittävästi manuaalista työtä. Sakon muuntorangaistusasioiden käsittely muuttuu sähköiseksi, mikä poistaa nykyisen manuaalisen paperityön ja parantaa tietojen saatavuutta. Ulosottolaitoksen tehtävät vankilaan määräämisessä siirtyvät Rikosseuraamuslaitokselle, ja menettämisseuraamusten osalta Ulosottolaitos vastaa jatkossa eräiden omaisuuserien, kuten kiinteistöjen, täytäntöönpanosta. Nykyisin muuntorangaistuksen määrääminen on hidasta ja vaatii useiden viranomaisten työpanosta, mutta esityksen uudistukset selkeyttävät prosessia ja mahdollistavat sähköisen käsittelyn kautta nopeamman ja ennakoitavamman toiminnan. Lisäksi maksuajan myöntäminen rahamääräisissä saatavissa voidaan automatisoida nykyistä laajemmin, mikä nopeuttaa prosessia ja tuo ennakoitavuutta kansalaisille. Arvoisa rouva puhemies! Vuonna 2024 saapuneista täytäntöönpantavista asioista suurin osa oli liikennevirhemaksuja ja rikosuhrimaksuja, mutta merkittävä osa muodostui myös sakkomääräyksistä, tuomioistuimen määräämistä sakkorangaistuksista sekä valtiolle tuomituista korvauksista. Rahamääräisesti suurimmat kokonaisuudet olivat sakkomääräykset ja rangaistusmääräykset sekä erilaiset korvaukset ja menettämisseuraamukset. Nykyjärjestelmässä tiedonkulussa ja prosessinhallinnassa esiintyy ajoittain haasteita erityisesti tilanteissa, joissa omaisuuteen kohdistuu pantti- tai vakuusoikeuksia. Esityksen uudistukset selkeyttävät vastuuta ja mahdollistavat tehokkaamman, yhdenmukaisen ja oikeudenmukaisen täytäntöönpanon kaikissa tapauksissa. Arvoisa rouva puhemies! Kokonaisuudessaan esitys viimeistelee yli 20 vuotta vanhan sakon täytäntöönpanolain uudistuksen, tuo järjestelmät nykyaikaan ja säästää pitkällä aikavälillä sekä viranomaisten resursseja että kansalaisten aikaa. Moderni sähköinen käsittely parantaa läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta, tehostaa päätöksentekoa ja vahvistaa oikeusjärjestelmän luotettavuutta. Haluan kiittää oikeusministeriä hänen johdonmukaisesta ja määrätietoisesta työstään tämän merkittävän esityksen suhteen.
Arvoisa puhemies! Pahoittelut, salissa oli sen verran hälinää, että en kuullut, että minun puheenvuoroni on. Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys tullilain muuttamisesta mahdollistaa asioinnin Tullin kanssa entistä laajemmin sähköisesti. Tämän muutoksen myötä tiedoksiannot ja hallinnolliset prosessit voidaan hoitaa tehokkaasti, digitaalisesti ja keskitetysti. Samalla asiakkaiden valinnanvapaus säilyy. Halutessaan he voivat edelleen saada tiedoksiannot kirjeitse. Sähköinen asiointi vähentää paperityötä, vapauttaa resursseja hallinnollisiin tehtäviin ja tehostaa Tullin toimintaa. Arvoisa puhemies! Tulli valvoo tavaravirtoja, ehkäisee ja paljastaa rikoksia, [Hälinää — Puhemies koputtaa] varmistaa tullimaksujen asianmukaisen maksamisen ja tukee rajaturvallisuutta. Se toimii keskeisenä viranomaisena, joka yhdistää hallinnollisen työn ja käytännön valvonnan. Tulli hoitaa tehtävänsä valtakunnallisesti ja monipuolisesti, ja sen henkilöstön ammattitaito on korvaamatonta kaikissa työvaiheissa. Tullin merkitys on tärkeä, koska se ylläpitää Suomen sisäistä turvallisuutta. Paikan päällä työskentelevä henkilöstö varmistaa, että valvonta ja rikosten ehkäisy toimivat käytännössä, eikä sähköinen asiointi tähän yksin riitä. On olennaista, että Tullin ammattilaiset pysyvät töissä ja heidän osaamisensa on käytettävissä siellä, missä sitä tarvitaan. Jo heidän läsnäolonsa tuo turvaa. Näin voimme turvata tavaroiden laillisen liikenteen, ehkäistä rikollisuutta ja varmistaa valvonnan jatkuvuuden. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys tullilain sähköistämisestä ja henkilöstön merkityksen huomioimisesta osoittaa, miten hallitus yhdistää hallinnon tehostamisen ja turvallisuuden. Meillä on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka tukevat yrityksiä, tehostavat hallintoa ja turvaavat Suomen sisäistä turvallisuutta kokonaisuutena. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Liikennejärjestelmäsuunnitelma määrittää pitkälle, miten arki maassamme toimii ja miten saavutettavuus, elinvoima ja turvallisuus toteutuvat pitkien etäisyyksien maassamme. Suomen eri alueiden yritystoiminta, teollisuus, matkailu, maa- ja metsätalous ja palvelut tarvitsevat toimivia ja ennakoitavia yhteyksiä. Kuljetuskustannukset, tieverkon kunto ja yhteyksien jatkuvuus heijastavat suoraan kilpailukykyyn ja työvoiman saatavuuteen. Nykyhallitus on tehnyt merkittävät pääteiden ja ‑ratojen parannukset. Seuraavaksi tulee korostaa alemman tieverkon merkitystä. Suuri osa tavara- ja palveluliikenteestä syntyy haja-asutusalueilla, ja alueiden elinvoima perustuu siihen, että liikkuminen ja kuljetukset toimivat vuoden ympäri. Myös monipaikkainen asuminen ja vapaa-ajan asutus lisäävät tämän verkon käyttöä. Liikennejärjestelmän kehittäminen on osa koko maan tasapainoista kehitystä ja kokonaisturvallisuutta. Yhteyksien toimintavarmuus, saavutettavuus ja asutuksen säilyminen koko maassa vahvistavat huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä. Erityisen ilahtunut olen liikenneturvallisuuteen panostamisesta niin nuorten kuljettajien kuin taksienkin osalta. Kiitos, ministeri Ranne.
Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Kuljetusala on kriittinen osa Suomen toimivaa infraa, ja sen on pyörittävä sujuvasti vuorokauden ympäri. Kun tavaraa kuljetetaan maanteitse, kuljettajien ja yritysten on voitava toimia selkeiden ja johdonmukaisten sääntöjen mukaisesti. Nyt käsillä oleva esitys tuo kaivattua selkeyttä kabotaasiliikenteeseen ja kuljettajien ajokorttikäytäntöihin. Tällä kabotaasilla tarkoitetaan tavaraliikenteessä maan sisäistä kuljetusta toiseen maahan rekisteröidyllä kulkuneuvolla. Esityksessä siis tarkennetaan kabotaasisääntelyä niin, että säännöt ovat selkeitä yrityksille ja valvojille ja että luvattoman liikenteen seuraamukset voidaan määrätä tehokkaasti hallinnollisina maksuina. Samalla määritellään, kuinka monta kuormaus- ja purkupaikkaa yksi kabotaasimatka voi sisältää, jotta yrityksissä voidaan toteuttaa kuljetukset johdonmukaisesti ja tienvarsivalvonta tehostuu. Näillä toimilla varmistetaan, että kabotaasisääntelyä noudatetaan ja että liikenne pysyy turvallisena. Arvoisa rouva puhemies! Esitys tukee myös ympäristöystävällisiä kuljetuksia. B-luokan ajokortilla voidaan jatkossa kuljettaa enintään 4 250 kiloa painavia ajoneuvoja, mikäli ne toimivat vaihtoehtoisella polttoaineella. Tämä mahdollistaa sähkö- ja kaasutavara-autojen käytön tavaraliikenteessä ja tukee hallituksen tavoitteita vähäpäästöisemmästä liikenteestä. Samalla esitys keventää ajokokeiden vastaanottajien vaatimuksia ja yksinkertaistaa kuljettajantutkintotoimintaa, mikä parantaa tutkintojen saatavuutta lähivuosina. Uudet säädökset mahdollistavat myös seuraamusmaksujen määräämisen kabotaasiliikenteen sääntelyn rikkomisesta ja kuljettajatodistusten laiminlyönneistä. Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallitus on todellinen kumipyörähallitus. Tavara liikkuu kumipyörien avulla kaikkialle Suomeen ympäri Suomen teitä. Näillä toimenpiteillä varmistamme, että kuljetusala toimii tehokkaasti, turvallisesti ja ennakoitavasti. Kiitos, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne, hienosta työstä ja siitä, että kumipyörät pysyvät pyörimässä.
Arvoisa rouva puhemies! Kunnioitettu ministeri! Taksipalvelu on monelle suomalaiselle tärkeä osa arjen liikkumista. Kun ihminen nousee taksiin, hänen on voitava olla täysin varma siitä, että matka on turvallinen ja että hän pääsee perille luotettavasti. Luottamus on koko taksialan perusta. Nyt käsiteltävänä oleva esitys vahvistaa taksialan turvallisuutta, luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä. Taksamittarin pakollisuus sekä erityinen taksirekisterikilpi helpottavat kuluttajien mahdollisuutta tunnistaa luvallinen taksi ja lisäävät samalla viranomaisten valvonnan tehokkuutta. Selkeä tunnistettavuus tekee taksipalvelun käytöstä turvallisempaa ja auttaa torjumaan harmaata taloutta. Arvoisa rouva puhemies! Merkittävä osa uudistusta on kuljettajien koulutusvaatimusten vahvistaminen. Jatkossa taksinkuljettajaksi aikovan on suoritettava vähintään 21 tunnin mittainen koulutus ennen kuljettajakokeeseen osallistumista. Lisäksi jo alalla toimiville kuljettajille säädetään velvoite suorittaa seitsemän tunnin täydennyskoulutus, jotta myös heidän osaamisensa pysyy ajan tasalla. Koulutuksen tavoitteena on varmistaa, että jokaisella kuljettajalla on riittävät perustaidot toimia vastuullisesti ja ammattimaisesti. Koulutuksessa käsitellään muun muassa liikenneturvallisuutta, asiakaspalvelua, kuljettajan oikeuksia ja velvollisuuksia sekä erilaisten asiakasryhmien kohtaamista. Taksinkuljettaja kohtaa työssään hyvin erilaisia matkustajia ja tilanteita, joten ammattitaidon merkitys korostuu. Arvoisa rouva puhemies! Selkeät pelisäännöt, toimiva valvonta ja ammattitaitoiset kuljettajat ovat edellytys sille, että taksipalveluihin voidaan luottaa. Kun ihminen astuu taksiin, hänen ei pitäisi joutua epäilemään, onko kuljetus turvallinen tai onko kuljettajalla oikeus toimia tehtävässään tai mitä matka tulee maksamaan. Taksin tulee olla palvelu, johon voi nousta turvallisin mielin — palvelu, jossa voi luottaa siihen, että matka sujuu turvallisesti ja että perille pääsee varmasti. Kiitän liikenne- ja viestintäministeri Rannetta tämän esityksen valmistelusta. Tämä on myös yksi perussuomalaisten tärkeä arjen uudistus ja tavoite tälle hallituskaudelle. Turvallinen taksipalvelu on luottamusta suomalaisen arjen toimivuuteen.
Arvoisa rouva puhemies! Kunnioitettu ministeri! Radioviestintä ja satelliittipaikannus ovat nyky-yhteiskunnassa keskeisiä. Niitä käytetään muun muassa liikenteessä, pelastuspalveluissa, viranomaistoiminnassa sekä monissa digitaalisissa palveluissa. Myös metsästyksessä satelliittipaikannus on tärkeä, sillä metsästyskoiria seurataan usein GPS-pannoilla. Jos näitä yhteyksiä häiritään, seuraukset voivat olla vakavia. Käytännössä niin sanottuja häirintälaitteita eli jammereita käytetään esimerkiksi matkapuhelintaajuuksien, GPS-paikannuksen ja jopa lentoliikenteen signaalien häiritsemiseen. Itämeren alueella on viime aikoina havaittu runsaasti tällaisia häiriöitä. Arvoisa rouva puhemies! Nykytilanteessa ongelmana on ollut se, että vaikka häirintälaitteen käyttäminen on laitonta, itse laitteen hallussapito ei ole ollut selvästi rangaistavaa. Tämä on tehnyt viranomaisten työstä vaikeampaa. Esityksen myötä viranomaisilla olisi paremmat keinot puuttua tilanteeseen jo ennen kuin laitteita käytetään. Radioviestintä ja satelliittipaikannus ovat kriittisiä yhteiskunnan toiminnalle. Niiden häiriöt voivat vaikuttaa esimerkiksi liikenneturvallisuuteen, pelastustoimintaan ja kansalaisten arjen turvallisuuteen. On myös tärkeää, että samalla varmistetaan viranomaisten, tutkimuksen ja teollisuuden mahdollisuus käyttää tällaisia laitteita silloin, kun se on laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä. Esitys parantaa viranomaisten mahdollisuuksia puuttua häirintään jo ennalta ja vähentää laitteiden väärinkäyttöä. Erittäin merkittävä esitys, josta iso kiitos ministeri Ranteelle. On Suomen ja suomalaisten etu, että maassamme on aktiivinen ja ahkera liikenne- ja viestintäministeri.
Arvoisa rouva puhemies! Kunnioitettu ministeri! Hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa erityisesti nuorten liikenneturvallisuutta. Tämä on tärkeä tavoite. Suomessa on tehty pitkään määrätietoista työtä liikenneturvallisuuden eteen, ja tuloksia on saatu. Silti nuoret kuljettajat näkyvät onnettomuustilastoissa edelleen liian usein. Tilastot kertovat selvästi, miksi asiaan on syytä puuttua. 15—24-vuotiaat muodostavat noin 11 prosenttia väestöstä, mutta lähes kolmannes liikenteessä loukkaantuneista ja kuolleista kuuluu tähän ikäryhmään. Siksi on perusteltua tarkastella ajokorttisääntelyä ja sitä, miten nuoria kuljettajia voidaan ohjata turvalliseen ajamiseen. Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia. Riskientunnistamiskoulutusta lisättäisiin, jotta uudet kuljettajat oppivat paremmin tunnistamaan vaaratilanteita ja ennakoimaan liikennettä. Ajokieltokoulutusta laajennettaisiin koskemaan nykyistä useampia ajoneuvoluokkia, jotta ajokieltoon määrätyt nuoret kuljettajat saavat tarvittavaa lisäopetusta. Arvoisa rouva puhemies! Merkittävä muutos koskee myös 17-vuotiaita kuljettajia. Esityksen mukaan alaikäisten henkilöautonkuljettajien ajo-oikeutta rajoitettaisiin yöaikaan kello 00—05 välillä. Onnettomuustutkinnat osoittavat, että suuri osa vakavista onnettomuuksista tapahtuu juuri yöaikaan ja usein vapaa-ajan matkoilla. Tämän vuoksi rajoitus on turvallisuuden kannalta perusteltu. Samalla tarkennetaan myös 17-vuotiaiden ajokortin poikkeuslupaa. Poikkeusluvan tarkoituksena on mahdollistaa liikkuminen silloin, kun siihen on todellinen ja jatkuva tarve esimerkiksi opiskelun, työn tai pitkien välimatkojen vuoksi. Esityksessä halutaan varmistaa, että lupa käytetään juuri tähän tarkoitukseen. Lisäksi alaikäisen kuljettajan ajoneuvo merkittäisiin tunnuksella, mikä helpottaa valvontaa ja muistuttaa myös muita tienkäyttäjiä siitä, että ratissa on nuori kuljettaja. Arvoisa rouva puhemies! On erityisen tärkeää, että nuorten turvallisuuteen panostetaan. Liikenneturvallisuus rakentuu lainsäädännön lisäksi liikennekasvatuksesta kotona, kouluissa ja autokouluissa. Jokaisen tienkäyttäjän vastuu on suuri. Suomi on sitoutunut tavoitteeseen, että liikenteessä ei menetetä ihmishenkiä vuonna 2050. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää jatkuvaa työtä. Tämä esitys vahvistaa nuorten kuljettajien turvallisuutta ja vie liikenneturvallisuutta oikeaan suuntaan. Suuret kiitokset, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne, siitä, että nuorten liikenneturvallisuus on otettu vahvasti huomioon tällä hallituskaudella, ja kiitos myös muuten tekemästäsi merkittävästä työstä.
Arvoisa rouva puhemies! Esityksellä vahvistetaan Suomen huoltovarmuutta muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Huoltovarmuusmaksun peruste sidotaan jatkossa energiasisältöön, mikä tekee järjestelmästä johdonmukaisemman ja läpinäkyvämmän. Samalla huoltovarmuusrahaston rahoitusta vahvistetaan tilanteessa, jossa polttoaineisiin perustuvat tulot vähenevät ja varautumisen tarpeet kasvavat. Huoltovarmuusmaksu on selkeästi veroluonteinen maksu, jossa kerätyt varat ohjataan suoraan huoltovarmuusrahastoon kansallisen varautumisen rahoittamiseksi. Näillä varoilla turvataan kriittisiä toimintoja, varastoja ja järjestelmiä, joihin yhteiskunta nojaa poikkeusoloissa. Korotus kohdistuu pääosin sähköön. Vaikka muutos näyttää prosentuaalisesti suurelta, vaikutus yksittäisen kotitalouden arkeen jää maltilliseksi. Rahoituspohjaa laajennetaan ja tasapainotetaan niin, että huoltovarmuuden kustannukset voidaan kattaa kestävällä tavalla. Turpeen osalta sääntelyä selkeytetään. Turve tuodaan nimenomaisesti huoltovarmuusmaksun piiriin, ja tilanteissa, joissa siitä ei kanneta energiaveroa, siitä ei peritä myöskään huoltovarmuusmaksua. Kyse on lainsäädännön täsmentämisestä ja yhdenmukaistamisesta. Ehdotetut muutokset vahvistavat merkittävästi huoltovarmuusrahaston rahoituspohjaa tulevina vuosina. Tämä on vastuullista varautumista ajassa, jossa epävarmuudet ovat lisääntyneet ja omavaraisuuden merkitys korostunut. Valtiovarainvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja puoltaa sitä eräin täsmennyksin. Huoltovarmuus on kansallisen turvallisuuden ydintä, ja sen rahoituksen tulee olla turvattu kaikissa oloissa.
Arvoisa puhemies! Nuoruudessa työskentelin turvesuolla. Aamut alkoivat varhain, ja työpäivät rytmittyivät sään mukaan. Siellä oppi, kuinka paljon osaamista, sitkeyttä ja investointeja tämä elinkeino vaatii Suomen lyhyellä kesäkaudella. Edellisellä hallituskaudella turve ajettiin alas keskustan, SDP:n ja vihreiden toimesta väärillä perusteilla ja ideologialla. Turpeella on tärkeä strateginen rooli Suomen huoltovarmuudessa ja omavaraisuudessa. Se on kotimainen uusiutuva varastoituva polttoaine, jota voidaan käyttää silloin, kun tarve on. Se tukee lämmön ja sähkön tuotantoa kylminä talvina ja tasapainottaa järjestelmää tilanteissa, joissa muut tuotantomuodot eivät riitä. Samalla turve on keskeinen ja kriittinen raaka-aine kasvuturpeissa ja kuivikkeissa, joilla on suora yhteys maa- ja metsätalouteen ja kotimaiseen ruuantuotantoon. Turve merkitsee työtä, omavaraisuutta ja varautumista, ja se tulee ottaa käyttöön kaikissa muodoissaan ja kasvattaa sitä kautta Suomen vientiä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kunnioitettu ministeri! Esityksen tavoitteena on vahvistaa tuotteiden kyberturvallisuutta ja varmistaa Euroopan unionin kyberkestävyyssäädöksen sujuva ja yhdenmukainen toimeenpano Suomessa. Digitaalisen elementin sisältävät laitteet ja ohjelmistot ovat keskeisiä arjessa, elinkeinoelämässä ja yhteiskunnan kriittisissä toiminnoissa. Niiden turvallisuusvaatimusten toteutuminen on keskeistä, jotta suomalaiset yritykset ja kansalaiset voivat luottaa digitaalisiin palveluihin ja laitteisiin. Kyberturvallisuuden vahvistaminen tukee myös talouden toimivuutta ja vähentää häiriöiden riskiä kriittisillä aloilla. Markkinavalvontatehtävien keskittäminen Liikenne- ja viestintävirastolle tukee säädöksen yhdenmukaista soveltamista, selkeyttää vastuita ja helpottaa yritysten asiointia viranomaisten kanssa. Yhden viranomaisen malli mahdollistaa tehokkaan neuvonnan ja riskiperusteisen valvonnan, mikä parantaa valvonnan ennakoitavuutta ja luotettavuutta. Arvoisa puhemies! Jotta valvonta toimii käytännössä, virastolla tulee olla riittävät resurssit. Tarvittavat investoinnit viraston testausvalmiuksiin, laboratoriotoimintaan ja mittauslaitteisiin tukevat laadukasta ja ennakoivaa markkinavalvontaa. Lisäksi virastolla tulee olla osaavaa henkilöstöä ja valmiudet toteuttaa tarkastuksia erityisesti kriittisimpien tuoteryhmien osalta. Virasto voi näin tarjota myös ohjausta yrityksille ja varmistaa, että tuotteet täyttävät asetetut vaatimukset jo kehitysvaiheessa. Esitys ulottaa sääntelyn myös julkisiin hankintoihin, kun kohteena on digitaalisen elementin sisältävä tuote. Samalla ehdotetaan laki kyberkestävyydestä ja kyberturvallisuussertifioinnista sekä muutoksia markkinavalvontaan ja sähköistä viestintää koskevaan lainsäädäntöön. Liikenne- ja viestintävirasto jatkaa kansallisena sertifiointiviranomaisena, ja korkean riskin tekoälyjärjestelmien valvonta toteutetaan erillisen lainsäädännön mukaisesti. Arvoisa puhemies! Esitys täydentää EU:n kyberturvallisuusdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa verkkotunnuksia koskien. Kyberkestävyyssäädöksen tehokas toimeenpano sisältyy Suomen kyberturvallisuusstrategian keskeisiin toimenpiteisiin. Hallitus vahvistaa turvallisuutta kriittisillä toimialoilla, tukee elinkeinoelämän valmiuksia ja toteuttaa EU-lainsäädännön johdonmukaisesti. Esitys tukee luottamusta digitaalisiin tuotteisiin ja palveluihin sekä Suomen turvallisuutta ja kilpailukykyä digitaalisessa toimintaympäristössä. Kiitän ministeri Rannetta tästäkin ennaltaehkäisevästä ja varautumiseen perustuvasta esityksestä. — Kiitos.