Tynkkynen Oras

Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo sanoi, että viljelijöiden syyllistäminen saisi jäädä vähän vähemmälle. No, itse en usko syyllistämiseen noin muutenkaan ja vielä vähemmän viljelijöiden syyllistämiseen, mutta ei se tosiasioiden ääneen sanominen ole kenenkään syyllistämistä. Esimerkiksi se, että maatalouden ilmastopäästöt eivät ole kokonaisuutena juurikaan laskeneet 2000-luvulla, ei ole viljelijöiden vika. [Anne Kalmari: Ei, se on laskentatavan vika!] Eivät viljelijät päätä niistä pelisäännöistä, niistä laeista ja tuista, jotka määrittävät ehdot, kuinka mahdollista viljelijöiden on vähentää päästöjä, saatikka kuinka kannattavaa tai houkuttelevaa se on. Se on poliitikkojen vastuulla. Sen takia ajattelen, että kun tunnistetaan vielä tekemistä ja haasteita maataloudessa, niin se ei ole viljelijöiden syyllistämistä, vaan se on ennen kaikkea meille poliittisille päättäjille tehtävälista, jotta me laitamme ne asiat kuntoon, jotta viljelijät voivat jatkaa sitä hyvää työtä, jota he tähänkin asti ovat tässä maassa tehneet.

Kiitos, puhemies! Aika monessa puheenvuorossa pohdittiin aika paljon sitä, millaisia tukia tarvittaisiin enemmän ja kuinka paljon. Sitten olemme kuitenkin tässä maassa siinä tilanteessa, että valtio velkaantuu sen yli 12 miljardia euroa vuodessa, ja voi olla, että hallituspohjasta riippumatta on hankalaa löytää kovin paljon lisää valtion kassasta rahaa uusiin tukiin. Sen takia toivoisin ehkä hieman enemmän pohdiskelua siitä, millä muilla keinoilla voimme kestävää ruuantuotantoa tässä maassa turvata ja maanviljelijöiden kannattavuutta parantaa. Tästä kiitos muun muassa edustaja Östmanille, joka puheenvuorossaan aika paljon omisti juuri tälle. Nostan yhden esimerkin. Nyt EU on päättänyt väliaikaisesti pysäyttää brasilialaisen naudanlihan maahantuonnin EU:n sisämarkkinoille, mikä on erittäin hyvä uutinen, mutta kannan huolta siitä, miten meidän kotimaiset maanviljelijämme pystyvät kilpailemaan halpatuonnin kanssa, jos se tuonti ei täytä niitä samoja ehtoja, mitä me omalta tuotannoltamme edellytämme. [Pertti Hemmilä: Hyvä puheenvuoro!]

Arvoisa puhemies! Turpeen vahvuus polttoaineena on sen kotimaisuus ja varastoitavuus. Se on myös polttoteknisesti aika käypä polttoaine, sopii moniin vanhoihinkin voimaloihin, mutta siihen turpeen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Turpeen kaivu kuormittaa vesistöjä, ja me suomalaiset maksamme turpeen käytöstä samentuneina ja saastuneina järvinä ja jokina. [Juha Mäenpää ja Hannu Hoskonen: Ei pidä paikkaansa!] Turpeen kaivu tärvelee suomalaista suoluontoa, ja se on tietysti väärä suunta tilanteessa, jossa Suomen suoluontotyypeistä yli neljäsosa on vaarantuneita, viidesosa erittäin uhanalaisia ja noin joka kolmastoista suoluontotyyppi peräti äärimmäisen uhanalainen. Turpeen poltto tunnetusti kuormittaa ilmastoa tuotettua energiayksikköä kohti. Turve on itse asiassa haitallisempikin polttoaine kuin kivihiili. Vaikka sinänsä turve uusiutuu, niin se ei suinkaan uusiudu millään mielekkäällä aikajänteellä, niin kuin biopolttoaineet — puhutaan kymmenistä vuosista — vaan turpeessa uusiutumiseen menee tuhansia vuosia. Mutta se, mikä keskustelussa helposti unohtuu, on se, että turve ei ole Suomen energiajärjestelmässä mitenkään välttämätön. Turpeen osuus kaukolämmön tuotannosta oli viime vuonna 4 prosenttia Suomessa. Sähköntuotannossa sen osuus oli vielä vaatimattomampi eli 0,6 prosenttia. Turve on siis jo nykyään Suomessa marginaalinen energiamuoto, ja sen osuus on jatkanut laskuaan jo pitkään, hallituskaudesta toiseen. Voisin ymmärtää turpeen perään haikailua, jos turve sentään olisi edullinen polttoaine. Sitähän se ei suinkaan ole. Turpeen käyttö on vähentynyt Suomessa ennen kaikkea siksi, että se on niin kallis polttoaine. [Hannu Hoskonen: Voi hyvänen aika!] Energiayhtiöt ovat valinneet edullisempia ratkaisuja, koska haluavat tuottaa energiaa asiakkailleen kohtuuhintaan, ja siinä turpeesta ei ole apua siitä huolimatta, että turvetta edelleen tuetaan Suomessa verotuilla. Turvetta ei siis veroteta samoilla periaatteilla kuin muita kiinteitä polttoaineita. En siis kannata turpeen käytön tekohengitystä, mutta en voi kannattaa tätä kansalaisaloitetta muistakaan syistä. Keskustelussa edellä moni kollega kannatti sitä, että turve luokiteltaisiin uusiutuvaksi. Taisi olla edustaja Mehtälä, joka ensimmäisenä muistutti, että se uusiutuvaksi luokitteleminen ei sinänsä vielä muuta yhtään mitään. Se ei tee turpeesta yhtään sen kilpailukykyisempää polttoainetta kuin mitä se nykyään on. Aloitteessa vaaditaan rajaamaan turve kansallisesti päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle. Aloitteessa ei kerrota, miten tämä tehtäisiin, mikä on ymmärrettävää, koska sitä ei voi tehdä. Suomi sen paremmin kuin mikään muukaan maa ei voi kansallisesti rajata turvetta päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle, eikä siihen myöskään olisi mitään perusteita. On vain oikein ja järkevää, että kun turve kuormittaa merkittävästi ilmastoa, niin siitä myös päästökaupassa maksetaan, niin kuin muistakin ilmastoa kuormittavista polttoaineista. Aloitteessa myös vaaditaan muuttamaan energiaverolain 3 §:n liite 1 siten, että turve siirretään uusiutuvien veroluokkaan. Oletan, että tällä aloitteen energiaverolailla viitataan lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta, jossa turpeen verotuksesta määrätään. Tämän kyseisen lain 3 § kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Toimivaltaisiin viranomaisiin sovelletaan, mitä valmisteverotuslain 4 §:ssä säädetään.” Siis tässä pykälässä ei alkuunkaan päätetä siitä, mitä aloitteessa väitetään tai kuvitellaan, että siinä päätetään, eikä siinä myöskään ole aloitteessa mainittua liitettä. Myöskään aloitteen perustelut eivät kestä lähempää tarkastelua. Aloitteessa viitataan siihen, että Ruotsissa turvetta kohdellaan Suomea hövelimmin, mutta jätetään jostain syystä mainitsematta, että Ruotsissa turve on vielä Suomeakin marginaalisemmassa asemassa energiajärjestelmässä. Se, että Ruotsissa turvetta on kohdeltu hövelimmin, ei ole johtanut siihen, että turvetta siellä energiantuotannossa käytettäisiin, koska turve ei vain siinä kisassa muiden energiamuotojen kanssa pärjää. Aloitteessa mainitaan, että Ruotsissa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta jätetään mainitsematta, että myös Suomessa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta tälläkään verotuella turpeen polttoa ei ole saatu kannattavaksi ja kilpailukykyiseksi. Aloitteessa väitetään, että turpeen käytön vähentäminen on lisännyt riippuvuutta tuontienergiasta. Tosiasiat eivät tue väitettä. Fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin viime vuonna Suomessa kaukolämmöstä enää 7 prosenttia ja sähköstä vaivaiset 1,1 prosenttia. Suomi on onnistunut vähentämään sekä fossiilisten tuontipolttoaineiden että turpeen käyttöä yhtä aikaa sähkön ja lämmön tuotannossa. Miten se on tehty? Se on tehty lisäämällä tuuli- ja aurinkovoimaa, biomassaa, sähkökattiloita, lämpöpumppuja ja muita kotimaiseen uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja. Satun tietämään tämän myös omakohtaisesti sen takia, että tulen Tampereelta, joka on ollut yksi Suomen suurimpia turpeen energiakäyttäjiä, ja olen nähnyt sen murroksen, mikä Tampereella on tehty, kun turpeen poltto on korvattu kotimaisilla puhtailla, uusiutuvilla energianlähteillä. [Mikko Savola: Siellä ei muuten ole montaa keskustalaista päättäjää!] Kansalaisaloite on siis esitetyssä muodossaan haitallinen, se on toteuttamiskelvoton ja heikosti perusteltu. Turve on menneisyyden polttoaine, joka ei tule takaisin riippumatta siitä, miten se määritellään, uusiutuvaksi tai uusiutumattomaksi, riippumatta siitä, kuinka paljon veronmaksajien rahaa käytetään sen tukemiseen. Sen perään haikailemisen sijaan kannattaa hyväksyä tosiasiat ja edetä kohti tulevaisuutta, joka perustuu kotimaiseen, kohtuuhintaiseen ja puhtaaseen energiaan.

Arvoisa puhemies! Putinin diktatuurin verenhimoinen imperialismi on väärin. Hädänalaisten ihmisten väärinkäyttäminen ja välineellistäminen hybridivaikuttamisen pelinappuloina on myös väärin. Sitä pitää torjua, ja sitä vastaan pitää toimia määrätietoisesti. Siitä olemme kaikki samaa mieltä. Eri mieltä olemme vain siitä, miten se pitää tehdä. Kun edustaja Tuppurainen kuvasi, että sosiaalidemokraateille ei ole kyse Suomen turvapaikkapolitiikasta, niin te voitte kutsua sitä politiikkaa millä nimellä haluatte, mutta lopputulos on se, että jos turvapaikanhakijalta evätään rajalla oikeus hakea turvapaikkaa, niin hän siitä lopulta maksaa, ja mahdollisesti joissakin tapauksissa elämällään.

Arvoisa puhemies! Kaksi vuotta sitten hallitus totesi: ”Hallituksen esityksen mukaista yhden vuoden voimassaoloaikaa voidaan pitää perustuslain esitöissä tarkoitetulla tavalla ajallisesti rajoitettuna.” Vuosi sitten hallituksen esityksessä luki: ”Lain kokonaisvoimassaoloajaksi muodostuvaa kahta ja puolta vuotta voidaan pitää kohtuullisena.” Ja nyt tänään keskusteltavassa hallituksen esityksessä esitetään: ”Lain kokonaisvoimassaoloaika pitenisi noin neljään ja puoleen vuoteen. Ehdotettua voimassaoloaikaa voidaan pitää perusteltuna ja välttämättömänä.” Kysyisin ministeriltä: Kuinka pitkään poikkeuslaki voi oikein näin jatkua? Kuinka monta kertaa voidaan ketjuttaa käännytyslakia, ja missä vaiheessa alkaa olla kyse perustuslain kiertämisestä? [Sanna Antikainen: Niin kauan kuin Suomen turvallisuus sitä vaatii!]

Arvoisa puhemies! Jos joku vielä kaipasi lisää perusteluja sille, minkä takia ilmastokriisi pitää ottaa vakavasti ja Suomenkin pitää terhakoitua sen torjunnassa, niin tämä kesä niitä todella tarjosi. Euroopan metsäpaloissa tuhoutui satojatuhansia hehtaareja, ja niitten alta evakuoitiin satojatuhansia ihmisiä. Euroopan toistuvat äärihelteet tänä keväänä ovat tappaneet arviolta yli 35 000 ihmistä, ja nyt tuoreen arvion mukaan yksin näitten helteiden vaikutus Euroopan talouteen saattaa olla suuruusluokkaa 180 miljardia euroa. Se vastaa suunnilleen prosenttia Euroopan bruttokansantuotteesta ja myös suunnilleen koko Euroopan vuotuista kasvua. Eli yksin näitten helteiden takia on saatettu menettää koko tämän vuoden kasvun verran. Kun sitten on arvioitu, mikä rooli ihmisen aiheuttamalla ilmaston kuumenemisella näiden nyt tänä kesänä havaittujen äärihelteiden ja metsäpalojen kanssa on, niin viesti on hyvin selvä: jos nyt kesällä koetun kaltainen äärihelle olisi osunut 50 vuotta sitten, arvioidaan, että se olisi toteutunut noin 3,5 astetta viileämpänä, ja totta kai 3,5 astetta viileämpi helle olisi aiheuttanut paljon vähemmän tuhoja. Metsäpaloista taas on arvioitu, että Lounais-Ranskan alueella ihmisen aiheuttama ilmaston kuumeneminen on tehnyt niihin johtaneista olosuhteista yli tuplasti niin todennäköisiä kuin ennen ihmisen aiheuttamaa ilmaston kuumenemista, ja Keski-Espanjan alueella nämä olot ovat muuttuneet jopa noin 20 kertaa todennäköisemmiksi. Tämä on tietysti vasta esimakua. Se on nähty tähänastisella kuumenemisella, ja jos ilmaston kuumenemista ei saada kuriin, niin paljon, paljon pahempaa on vielä luvassa. Tässä puheenvuorossa halusin palata kollegoiden hyviin puheenvuoroihin ja tukea monia niissä esitettyjä ajatuksia. Edustaja Hänninen useampaan otteeseen toi esiin sen, että ilmastotoimet ovat myös turvallisuustekoja, ja sehän on juuri näin. Ilmaston kuumeneminen johtaa yhteiskunnassa moniin sellaisiin haittoihin ja vahinkoihin, jotka myös heikentävät meidän turvallisuutta joko suoraan tai välillisesti, ja sen takia ilmastotyö on myös meidän oman kokonaisturvallisuutemme vahvistamista. Edustaja Kallio puhui hyvin siitä haastavasta tilanteesta, jonka edessä suomalaiset maanviljelijät ovat. Kannattavuus on ollut jo pitkään heikkoa ja nyt viime aikoina vielä muun muassa energian kohonneiden hintojen ja lannoitteiden kohonneiden hintojen takia vielä pahemmin koetuksella. Meidän täytyy hakea sellaiset ratkaisut kestävään, ilmastoa säästävään maatalouteen, jotka tukevat meidän kotimaista ruuantuotantoamme ja viljelijöiden jaksamista ja kannattavuutta. Edustaja Bergbom puhui hyvin siitä, että Suomen keskeisin voimavara on teknologinen osaaminen. Katson, että Suomi voi vaikuttaa maailmanlaajuisesti monellakin tavalla, mutta koska meillä on todella niin paljon teknologista aivan maailmanluokan osaamista ja meillä on niin monta yritystä, jotka kehittävät näistä ilmastoratkaisuja maailmanmarkkinoille, niin siinä meidän kädenjälki voi todella olla huomattavan suuri ja paljon tämän pienen kansakunnan kokoa suurempi. Edustaja Bergbom esitti myös hyvän kysymyksen siitä, kuka maksaa. Itse toivoisin, että ilmastokeskustelussa päästäisiinkin enemmän pohtimaan sitä, miten ilmastopolitiikkaa voidaan tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisella ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla, eikä väitellä siitä, pitääkö sitä ilmastopolitiikkaa harrastaa ja ilmastotekoja tehdä. Vihreissä olemme yrittäneet toistuvasti esittää sellaisia ratkaisuja, joilla me pystymme yhtä aikaa vähentämään päästöjä reippaasti ja pitämään kaikki suomalaiset mukana, on sitten kyse maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvista ihmisistä, jotka tarvitsevat omassa arjessaan autoa, tai pienituloisista ihmisistä, joille pienetkin lisäkustannukset voivat olla hyvin ratkaisevia. Toivoisin, että tähän keskusteluun voisimme käyttää enemmänkin välillä aikaa. Useassakin puheenvuorossa kollegat pohdiskelivat sitä, minkälaisia epävarmuuksia liittyy nielulaskentaan ja minkä takia Ruotsissa on niin paljon parempi nielutilanne ainakin lukujen perusteella. No, ilahduttavasti hallituksen oma ilmastovuosikertomus viittaa hallituksen itse tilaamaan selvitykseen, jossa myös tähän kysymykseen on pyritty ainakin osittain vastaamaan. Jos eivät kaikki kollegat ehtineet ihan koko ilmastovuosikertomusta lukea, niin lainaan tähän loppuun vielä sieltä otetta. Vuosikertomuksessa todetaan, että tammikuussa 26 julkaistu HILE-hankkeen, siis hiilinielulaskennan epävarmuusanalyysi, raportti korostaa, että Suomen metsien hiilinielulaskenta on epävarmuuksista huolimatta tällä hetkellä paras käytettävissä oleva väline ilmastotoimien suunnitteluun ja kohdentamiseen. Selvitys vahvistaa, että kasvihuonekaasuinventaario on toteutettu asianmukaisesti ja kansainvälisten ohjeiden mukaisesti. Analyysi tuo esiin myös sen, että mallintamiseen perustuva hiilinielulaskenta on Suomen olosuhteissa perusteltua ja vertailukelpoista muiden maiden, kuten Ruotsin, käyttämiin menetelmiin. Suomessa ei esimerkiksi ole saatavilla samanlaisia aikasarjoja maaperän mittauksissa kuin Ruotsissa. Eli hallituspuolueiden edustajien huoliin hallitus on jo hyvin vastannut, ja tuen myös sitä hallituksen lisäsatsausta hiilinielulaskennan kehittämiseen. Koska siihen on tosiaan liittynyt merkittäviä epävarmuuksia, niin on syytä niitä epävarmuuksia pyrkiä mahdollisuuksien mukaan vähentämään ja laskentaa kehittämään, jotta päätöksenteko voi todella perustua mahdollisimman kattavaan ja ajantasaiseen tietoon.

Arvoisa puhemies! On taas se aika vuodesta, kun saamme käsitellä täällä eduskunnassa hallituksen vuotuista ilmastovuosikertomusta. Valitettavasti viesti on jälleen kerran sama kuin lukuisissa aiemmissakin vuosikertomuksissa, nimittäin olemme kaukana siltä polulta, jolla voisimme saavuttaa myös tämän istuvan hallituksen hyväksymän ja vahvistaman hiilineutraaliustavoitteen. Itse asiassa tämän hallituskauden aikana hiilineutraaliustavoite on lipunut kauemmaksi, ei lähemmäksi, ja mikä kaikkein lohduttominta, se on lipunut kauemmaksi hallituksen tietoisten päätösten takia — ei pelkästään sen takia, että hallitus on istunut kättensä päällä ja jättänyt tekemättä kaikki ne välittömät, tarvittavat lisätoimet, joilla päästöjä voidaan vähentää ja nieluja kasvattaa, vaan myös sen takia, että hallitus on tehnyt valinnan tietoisesti kasvattaa Suomen päästöjä omilla päätöksillään. Tästä jää karu taakka seuraavalle hallitukselle, jos — ja niin kuin toivon, kun seuraava hallitus kuitenkin jatkaa työtä hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen eteen. Se työ on kahta vaikeampaa ja kalliimpaa sen takia, että neljä vuotta on tässä välissä menetetty. Se hankaloittaa huomattavasti urakkaa. Hallitus ei voi vetäytyä sen taakse, etteikö tiedettäisi, mitä pitää tehdä, jotta hiilineutraaliuspolulla voitaisiin pysyä, koska ne tarvittavat toimet on kuvattu paitsi lukuisissa asiantuntijatahojen, kuten ilmasto- ja luontopaneelien ja Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen, raporteissa myös itse asiassa hallituksen omissa asiakirjoissa. Hallituksen omista ilmastopolitiikkaa koskevista suunnitelmista löytyvät jo kaikki ne toimet, joilla pystyttäisiin merkittävästi päästöjä vähentämään ja nieluja kasvattamaan, tai ainakin kutakuinkin kaikki. Hallitus siis täysin tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta valitsee olla tekemättä. Tänään keskustelussa on livetty jonkun verran myös tämän varsinaisen ilmastovuosikertomuksen ulkopuolelle käsittelemään laajemmin ilmastokriisiä ja Suomen osuutta siihen, ja ajattelin itse tätä esimerkkiä myös noudattaa. Perussuomalaisen puolueen kollegat edeltävässä keskustelussa toistivat ajatusta, että koska Suomen osuus maailman päästöistä on varsin pieni, niin sen takia Suomen ei tarvitse tehdä kovinkaan paljoa. [Miko Bergbom: Totta! — Enempää!] Jos tätä samaa ajatusta haluaa johdonmukaisesti soveltaa, niin voi ajatella, että vaikka Eirassa asuvien ihmisten osuus Suomen verotuloista on huomattavan pieni. Emme silti ajattele, että eiralaiset voisivat jättää veronsa maksamatta sen takia, että heitä on kovin vähän ja he kattavat vain pienen osan valtion verotuloista. [Miko Bergbom: Ne maksaa verot!] Minun osuuteni valtion verotuloista on hyvin pieni. En silti jätä veroja maksamatta vain sen takia, että siihen, että yksin minä en maksaisi veroja, tämä valtiontalous ei kaatuisi. Itse lähden päinvastoin siitä, että tarvitaan kaikkia. Kaikkien on tehtävä voitavansa. Kaikkien on ennen kaikkea tehtävä oma, oikeudenmukainen osuutensa, ja siinä Suomi voi tehdä vielä paljon nykyistä enemmänkin. Perussuomalaisen puolueen poliitikot edellä väittivät myös, että koska Suomen päästöt ovat kohtuullisen pieniä maailman mitassa, niin niillä ei ole vaikutusta. Tässä pieni ilmakehäfysiikan kertaus: hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n kuudennessa arviointiraportissa muistutetaan, että ihmiskunnan tuottamien kumulatiivisten hiilidioksidipäästöjen ja siitä seuraavan ilmaston kuumenemisen välillä on lineaarinen eli suora yhteys. Eli jokainen ilmakehään päästetty hiilidioksiditonni kuumentaa ilmastoa ihan yhtä paljon riippumatta siitä, päästetäänkö se ilmakehään Suomessa vai Kiinassa vai Yhdysvalloissa vai Intiassa vai Saksassa. Myös käänteinen on totta: jokainen hiilidioksiditonni, joka onnistutaan pitämään pois ilmakehästä, jarruttaa ilmaston kuumenemista ihan yhtä paljon riippumatta siitä, missä se päästövähennys onnistutaan tekemään. Sen takia jokaisella vähennetyllä päästötonnilla on väliä. Jokaisella tonnilla, jonka me onnistumme vähentämään täällä Suomessa päästöjä, on väliä, koska se jarruttaa ilmaston kuumenemista maailmanlaajuisesti. Edustaja Keskisarja tyylilleen lennokkaassa puheenvuorossa esitti — täältä yritän kaivaa muistiinpanoista — että ilmestyskirjan petoja ovat muun muassa nälkä ja kansainvaellukset. Hän jätti sanomatta sen, että jos ilmaston kuumenemista ei saada kuriin, meillä on tulevaisuudessa maailmassa huomattavasti enemmän nälkää ja huomattavasti enemmän kansainvaelluksia, ja se se vasta kalliiksi tuleekin.

Kiitos, puhemies! Välillä sitä miettii, luetteko te hallituksessa näitä teidän omia asiakirjojannekaan. Ilmastovuosikertomus vuonna 23 sanoi, että ”hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää lisätoimia maankäyttösektorilla sekä muilla sektoreilla”. Ilmastovuosikertomus vuotta myöhemmin sanoi: ”Tavoitteen saavuttaminen edellyttää lisätoimia maankäyttösektorilla sekä muilla sektoreilla.” Vuotta myöhemmin: ”Tavoitteen saavuttaminen edellyttää lisätoimia maankäyttösektorilla sekä muilla sektoreilla.” Ja nyt tämä tänään meillä käsittelyssä oleva tämän vuoden ilmastovuosikertomus sanoo: ”Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen vaatii lisätoimia kaikilla sektoreilla.” Voisi olettaa, että kun hallitus näitä vuosikertomuksia tosiaan vielä ainakin toistaiseksi kerran vuodessa tänne eduskunnan käsittelyyn tuo, niin te olisitte tämän yli kolmen vuoden aikana tuoneet niitä merkittäviä lisätoimia, joilla päästöjä saadaan vähennettyä. Todellisuudessa kuilu Suomen hiilineutraaliustavoitteen ja nyt tällä politiikalla tiedossa olevan polun välillä on kasvanut teidän hallituskautenne aikana.

Arvoisa puhemies! Tähänastisessa keskustelussa Garden Helsinki -hankkeen rahoituksesta ja sitä koskevasta päätöksenteosta hallituspuolueiden edustajilla vaikuttaa olleen suuria vaikeuksia päättää. Yhtäältä on haluttu sanoa, että hanke ja sille myönnetty rahoitus on ollut erinomaisen kannatettava ja perusteltu, ja saattaa olla sitä edelleen. Toisaalta on sanottu, että onpa hyvä, että se rahoituspäätös peruttiin. Yhtäältä on tuotu esiin, miten tärkeää on, että tänään olemme kokoontuneet tänne käymään tätä keskustelua. Toisaalta on harmiteltu, että onpa turhaa ajan ja rahan käyttöä ja kesäteatteria, että tällainen keskustelu pitää järjestää. Tämä itse rahoituspäätös ja sen ympärillä ollut prosessi ansaitsevat perusteellisen keskustelun, mutta näen tässä tilaisuuden myös tarkastella vähän laajemmin Suomen korruptionvastaista toimintaa ja hyvää hallintoa, koska niissä on kehitettävää. Tähän meille antavat vetoapua lukuisat kansainväliset arviot, joita meillä on päättäjinä käytettävissä. Luin esimerkiksi Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen eli Grecon arviointiraporttia Suomelle. Siinä todettiin muun muassa, että ministerit ja valtion ylimmät virkamiehet ovat viime kädessä niitä, joiden tehtävänä on päättää julkishallinnon ja yleisemmin koko julkisen elämän toimintatavoista ja — alleviivaan tätä — näyttää esimerkkiä toisille. Te hallituksessa olette siis näyttämässä esimerkkiä hyvästä ja avoimesta hallinnosta koko yhteiskunnalle. Samaisessa raportissa todettiin myös, että Grecon Suomessa käymissä keskusteluissa nousi esiin huoli julkista elämää tahraavista hyvä veli -verkostoista eli keskinäiseen luottamukseen perustuvista, toistensa eduista huolehtivista pienistä poliittisista tai yhteiskunnallisista eliittiryhmistä. Vaikka tämänkaltainen toiminta ei ole sinänsä laitonta, menettelysääntöjen perusteella se ei ole hyväksyttävää. Kuulostaako tutulta? Vastaavia Suomen hallinnon toimivuutta arvioivia raportteja on lukuisia muitakin. Vaikkapa OECD on julkaissut tuoreen raportin, josta käy itselleni ehkä vähän yllätyksenä jopa ilmi, että aika monella mittarilla Suomi on itse asiassa hallinnon avoimuudessa ja korruptionvastaisessa toiminnassa OECD:n keskiarvon alapuolella. Ajattelen, että ehkä yksi oppi tästä keskustelusta voi olla irtautua sellaisesta vähän ylimielisestä kuvitelmasta, että Suomessa kaikki on valmiiksi niin erinomaisesti, että ei tarvitse jatkaa ja vahvistaa työtä muun muassa korruptiota vastaan. Tästä OECD:n raportista käy muun muassa ilmi, että jos tarkastellaan lobbaamista eli vaikuttamista koskevaa työtä, niin siinä tässä käytännön toimeenpanossa Suomi itse asiassa jää nykyisellään OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Vastaavasti jos tarkastellaan julkisen tiedon saatavuutta, niin siinä Suomi on myös keskiarvon alapuolella tässä toimeenpanoa tarkasteltaessa. Toivoisinkin, että tänään ja ennen kaikkea tämän päivän jälkeen päästään myös keskustelemaan niistä toimenpiteistä, joilla voidaan vahvistaa Suomen hallinnon avoimuutta, luotettavuutta ja korruptionvastaista toimintaa. Yksi juonne tässä vahvistamisessa on vaalirahoitus ja siihen liittyvä avoimuus. Tänäänkin on keskusteltu paljon siitä, missä tilanteissa vaalirahoitus antaa perusteet jäävätä itsensä päätöksenteosta, ja toivottavasti oikeuskanslerin tarkastelu antaa tähän meille lisää eväitä. Mutta vaalirahoituksessa ja sitä koskevassa lainsäädännössä on nähdäkseni paljon kehitettävää. Nyt kun katson siellä aitiossa istuvia ministereitä, niin haluan erikseen kiittää ministereitä Meri, Multala, Talvitie, joka juuri on vielä hetken aikaa seuranamme, ja Essayah, koska te olette ne ministerit, jotka tällä hetkellä ovat paikalla, jotka jätitte viime eduskuntavaalien alla vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksesta. Se tarkoitti, että äänestäjät mennessään antamaan sen ainoan äänensä tiesivät, minkälaista vaalirahoitusta te olette ottaneet vastaan. Kiitos teille tästä. Mutta esitän hallitukselle kysymyksen: Voitteko sitoutua siihen, että vaalirahoituslakia kehitetään niin, että tämän ennakkoilmoituksen tulisi vastedes olla lakisääteinen, niin että aina, kun äänestäjä menee vaaliuurnalle, hän pystyy tietämään hänen ehdokkaansa vaalirahoituksesta siellä äänestystilanteessa? Ja voitteko te, paikalla olevat ministerit, sitoutua jättämään tämän vapaaehtoisen vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Arvoisa puhemies! Jos kirjanpitoni pitää paikkansa, niin, pääministeri Orpo, te alatte olla jo aika korkealla Suomen pitkäaikaisimpien ministereiden listalla, ja sen takia teiltä voi odottaa enemmän. Teiltä voi myös odottaa, että tunnette ainakin asiakirjan nimeltään Ministerin käsikirja. Siinä todetaan, että ”ministeri on esteellinen, jos”, ja sitten luetellaan pitkä liuta syitä ja viimeisenä kohtana: ”jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu”. Kysyisinkin teiltä, pääministeri Orpo: harkitsitteko missään vaiheessa hallituksen päätöksenteossa, että toteaisitte esteellisyytenne sen takia, että puolueettomuutenne uhkaa vaarantua? Nyt vahvasti näyttää kansalaisten silmissä siltä, että nämä päätökset ovat kyseenalaisia, koska siellä taustalla on arveluttavia kytköksiä. [Ben Zyskowicz: Siis missä asiassa hän oli esteellinen? Gardenissako?]

Kiitos, puhemies! Pääministeri Orpo, eilen tiedotustilaisuudessa te sanoitte: ”Olen äärettömän pahoillani siitä, että tämä kohu on syntynyt.” Jos tämä herätti monessa kuulijassa kysymyksen, että oletteko pahoillanne ainoastaan tästä kohun syntymisestä ettekä alkuunkaan omasta toiminnastanne ja kokoomuslaisten ministerien toiminnasta ja koko hallituksen toiminnasta, te varmemmaksi vakuudeksi vielä siinä samassa tiedotustilaisuudessa sanoitte: ”Koen aidosti, että tässä ei ole tehty mitään väärää.” Itse olin toivonut, että jo viime viikolla A-studiossa olisitte nähnyt sen, mikä kaikki tässä on mennyt pieleen, tai viimeistään eilen tiedotustilaisuudessa tai edes tänään täällä tiedonantoa käsiteltäessä hahmottanut, minkä takia niin moni suomalainen on niin vilpittömän pahoillaan tästä toimintatavasta. Te ette ole sitä kyennyt vieläkään tekemään, ja sen takia tuen epäluottamuksen myöntämistä.

Arvoisa puhemies! Ministeri Poutala, te sanoitte, että nuorille ei voi jättää perinnöksi vain velkaa, mutta juuri siihenhän teidän hallituksenne politiikka on johtamassa. Te olette leikanneet opiskelijoiden sosiaaliturvasta ja lisänneet opintotuen lainapainotteisuutta, ja tulokset näkyvät. Opintolainaa on ulosotossa nyt ennätysmäärä, ja samalla lainataakka opiskelijaa kohti on kasvanut rajusti. Nuorille ei pitäisi todellakaan jättää perinnöksi vain velkaa, niin kuin te, ministeri Poutala, sanoitte, mutta velka on juuri se perintö, joka tältä hallitukselta aivan liian monelle nuorelle tässä maassa on jäämässä.

Arvoisa puhemies! Saan aika ajoin yhteydenottoja kansainvälisiltä toimittajilta, joita kiinnostaa ydinvoiman tilanne Suomessa. Kun heille kuvaa suomalaista ympäristöä, niin se, mikä ehkä on vaikeinta ulkopuolisille selittää, on se, miten laaja konsensus Suomessa poliittisesti vallitsee ydinvoimasta. Se on kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista, ja se on näkynyt myös tässä ydinenergialain kauan odotetun kokonaisuudistuksen käsittelyssä. Talousvaliokunnassa on vallinnut laaja yhteisymmärrys uudistuksen tavoitteista ja myös valtaosasta sen tarkempia piirteitä. Tässä yhteydessä on paikallaan kiittää talousvaliokuntaa asiallisesta ja perusteellisesta käsittelystä, jossa on otettu aikaa riittävästi tämänkaltaisen jättiuudistuksen käsittelemiseen ja on kuultu monipuolisesti eri näkökulmia. Särön tähän laajaan yhteisymmärrykseen on valitettavasti loppusuoralla tuonut se, että hallitus on halunnut sotkea myös toisen ydinenergialain uudistuksen, joka koskee ydinaseiden sallimista Suomen maaperällä, tähän samaan prosessiin. Se nähdäkseni tahraa tätä hyvin laajaa yhteisymmärrystä, joka vallitsee tästä ydinenergialain energiaosasta, enkä pidä tätä hallituksen valitsemaa linjaa tältä osin onnistuneena. Vihreiden poliittisessa ohjelmassa vuonna 2022 asetettiin tavoitteeksi uudistaa ydinenergialakia niin, että erityisesti pienydinreaktoreiden luvittamista helpotetaan turvallisuudesta tinkimättä, ja nyt tämä tavoite on toteutumassa tällä ydinenergialain uudistuksella. Se mahdollistaa aiempaa paremmin uuden teknologian soveltamisen, asettaa pienet ja suuret reaktorit samalle viivalle ja sujuvoittaa viranomaisprosesseja, mikä on perusteltua ja kannatettavaa. Valitettavasti hallitus on ehkä mennyt joiltakin osin turhan pitkälle tässä uudistuksessa ja pyrkinyt myös sujuvoittamaan prosesseja tinkimällä kansalaisten osallistumisesta ja tiedonsaannista. Talousvaliokunnassa jättämässämme vastalauseessa pyrimme korjaamaan näitä puutteita. Ensinnäkin siinä missä hallitus on esittänyt, että periaatepäätös siirtyisi suurissa reaktoreissa eduskunnalta valtioneuvostolle ja pienissä reaktoreissa peräti työ‑ ja elinkeinoministeriölle, me haluamme pitää suurista reaktoreista päättämisen eduskunnan käsissä entiseen malliin ja pienet reaktorit voisivat sopia sitten valtioneuvoston pöydälle. Tällä pyritään varmistamaan se demokraattinen kate ja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, joka tämänkaltaisissa, hyvin kauaskantoisissa ja vaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa on tarpeen. Periaatepäätösvaiheessa olisi nykyiseen tapaan syytä edelleen edellyttää Säteilyturvakeskuksen alustavaa turvallisuusarviota, sijaintikunnan puoltoa ja ympäristövaikutusten arviointia. Tämän myös vastalauseessa haluaisimme varmistaa. Uraani‑ ja toriumkaivosten luvituksen haluaisimme pitää Tukesin sijaan valtioneuvostolla. Tämän takia esitän, että lakiehdotukset hyväksytään vastalauseen 2 mukaisesti.

Kiitos, puhemies! Olen vuosien varrella saanut olla mukana tekemässä kohtuullisen määrän julkisia hankintoja ja tarjoamassa julkisiin hankintoihin, ja sitä kautta aivan ruohonjuuritasolta on tullut nähtyä julkisten hankintojen merkitys. Hankinnathan ovat tärkeitä kansantaloudellisesti — niin kuin edellisissä puheenvuoroissa on tuotu esiin, niissä pyörii vuositasolla ei vain miljardeja vaan kymmeniä miljardeja euroja — ja sen takia pienetkin hyödyt, mitä voidaan saada hankintojen tehokkuudessa, voivat olla julkisen talouden kannalta aivan olennaisia ja ehdottoman tervetulleita, mutta julkiset hankinnat ovat valtavan tärkeitä myös sen takia, mitä niillä hankitaan. Niillä hankitaan meille kaikille suomalaisille hyvin tärkeitä palveluita, on sitten kyse erikoissairaanhoidosta tai vaikka oman kunnan ruokahuollosta. Hallituksen esityksessä hankintalain uudistamiseksi tavoitteet ovat hyvinkin kannatettavia — pyritään edistämään vapaata kilpailua ja pk-yritysten asemaa markkinoilla ja saamaan myös taloudellisia hyötyjä hankintoja tekeville julkisille yksiköille — mutta valitettavasti monessa suhteessa hallituksen esitys ei näitä tavoitteita tasapainoisella tavalla pysty edistämään. Tosiaan, niin kuin edeltävissä puheenvuoroissa on hyvin tuotu esiin, se isoin kiistakysymys on aika selvästi tämä kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuus sidosyksiköille, kun halutaan niiltä hankintoja tehdä. Se johtaa käytännössä, niin kuin talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisissakin on hyvin tullut esiin, aika kohtuuttomiin ja tarpeettoman hankaliin tilanteisiin ennen kaikkea pienille kunnille ja pienille hyvinvointialueille. Toki isommillekin saattaa päänvaivaa jonkin verran aiheutua. Tämä kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuuden edellytyksen ongelma olisi mahdollista ratkaista aika monellakin eri tavalla. Itse asiassa hallituksen esitys suhteessa siihen lausuntokierrokselle lähteneeseen versioon oli parannus siinä suhteessa, että siinä tehtiin sektoreiden perusteella tiettyjä rajauksia. Se oli kannatettavaa ja järkevää. Vesihuolto ja jätehuolto ovat molemmat esimerkkejä sellaisista sektoreista, joilla tämän kaltainen kymmenen prosentin kaavamainen, jäykkä raja aiheuttaisi paljon enemmän ongelmia kuin mitä se pystyisi ratkaisemaan. Periaatteessa olisi voitu lähteä rajaamaan lisää sektoreita tämän kymmenen prosentin rajan ulkopuolelle. No, toinen vaihtoehto on tietysti luopua kokonaan tästä kymmenen prosentin rajasta ja antaa julkisia hankintoja tekeville yksiköille vapaus valita, missä tilanteessa on tarkoituksenmukaista hyödyntää sidosyksiköitä ja missä taas ei. Tässä vihreiden vastalauseessa päädyttiin kuitenkin kolmanteen ratkaisutapaan, ja siinä sinänsä pidetään edelleen tämä kymmenen prosentin raja laissa mukana mutta rajataan sen soveltaminen vain tilanteisiin, joissa sen sidosyksikön vuotuinen liikevaihto ylittää 15 miljoonaa euroa. Tästä seuraisi se, että ensinnäkin tämän hallituksen esityksen mukaisesti pystyttäisiin lisäämään kilpailua sellaisissa tilanteissa, joissa ne sidosyksiköt ovat todella huomattavan suuria ja niissä pyörii merkittäviä määriä veronmaksajien varoja ja joissa myös ehkä on odotettavissa, että ainakin osassa tapauksista tällaisia korvaavia, yksityisiä markkinoita olisi mahdollista luoda. Mutta sitten kun puhutaan vaikka Ylä-Karjalan kuntien hankkimista ict-palveluista tai vaikka ruokahuollosta, niin huoli on, että välttämättä näitä korvaavia palveluita ei syntyisi, ja sen takia olisi edelleen paikallaan sallia näitten pienempien sidosyksiköiden toiminnan jatkuvan nykyiseen malliin. No, ihan tällä yhdellä eurorajan muuttamisella kaikkia näitä hallituksen esityksen ongelmia ei pystyttäisi ratkaisemaan, ja sen takia tässä vastalauseessa on myös esitetty, että hallituksen esitykseen sisältyviä siirtymäaikoja pidennettäisiin nykyisestä, jolloin ensinnäkin hankintayksiköillä olisi enemmän aikaa sopeutua näihin uuden lain velvoitteisiin ja hakea ne toimivat uudet mallit mutta myös olisi aikaa seurata sen lain etenemistä ja siinä matkan varrella tarvittaessa tehdä muita tarvittavia tarkennuksia. Uskon, että näillä vastalauseen mukaisilla korjauksilla pystyttäisiin varjelemaan sitä, mikä tässä hallituksen esityksessä on hyvää ja kannatettavaa mutta korjaamaan niitä merkittäviä ylilyöntejä ja ongelmia, mitä siihen nykymuodossaan sisältyy. Sen takia kannatan edustaja Harjanteen edellä tekemää esitystä.

Kiitos, puhemies! Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen on tärkeää. Kysyttäessä, mihin kolmeen asiaan Suomen tulisi keskittyä juuri nyt, tämä nousi lasten ja nuorten keskuudessa selvästi tärkeimmäksi. Tämä käy ilmi tänään julkaistusta kansliapäälliköiden virkapuheenvuorosta, jossa sivutaan myös nuorten tulevaisuususkoa tai tässä tapauksessa pikemminkin sen puutetta. Kun te hallituksessa olette tehneet tietoisia päätöksiä, joilla olette kasvattaneet ilmastopäästöjä, ja kun te hallituksessa olette vesittäneet omatkin luontolupauksenne muun muassa valtion vanhojen metsien suojelemisesta, niin miten, pääministeri Orpo, te arvioitte: oletteko todella vahvistaneet nuorten uskoa tulevaisuuteen?

Kiitos, puhemies! Kansanmurhaa suorittavat Israelin edustajat [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei ole todisteita!] eivät kuulu puolustuskonferenssiin Helsingissä, he eivät kuulu Euroviisuihin Wienissä, he kuuluvat kansainväliseen tuomioistuimeen Haagissa. Pääministeri Orpo, te mainitsitte pakotteet laittomista siirtokunnista ja assosiaatiosopimuksen uudelleenarvioinnin. Ne ovat tarpeellisia ja tervetulleita toimenpiteitä, mutta ne eivät alkuunkaan riitä, kun Israel on vuosia harjoittanut kansanmurhaa ja käynyt oikeudetonta sotaa Palestiinassa. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Pääministeri, voisiko hallitus vihdoin alkaa ajaa tiukkoja, kattavia taloudellisia pakotteita Israelia vastaan?

Arvoisa puhemies! Edustaja Vähämäki arvioi, että hallitus on onnistunut loistavasti. Miltä se loistava onnistuminen oikein sitten käytännössä näyttää? No, työttömyys on kasvanut, asunnottomuus on kasvanut, lapsiperheköyhyys on kasvanut, konkurssit ovat kasvaneet ja velkaantuminen on ennätyslukemissa. Jos tämä todella on hallitukselta loistava onnistuminen, niin kuin perussuomalaisen puolueen edustaja väittää, niin kauhistuttaa ajatella, millainen mahtaisikaan olla epäonnistuminen. Edustaja Partanen omassa puheenvuorossaan totesi, että emme ole ilmastonmuutoksesta vastuussa. Aina välillähän käy poliittisessa keskustelussa niin, että vahingossa sanotaan ääneen se, mitä ei kuulunut sanoa ääneen. Kyllä ajattelen, että tämä kuvaa hyvin hallituksen linjaa. Ilmastovastuuta tosiaan ei ole ollut tällä hallituksella erityisen suurta halua kantaa.

Arvoisa puhemies! Huomattavan moni sekä hallitus- että oppositiopuolueista näyttää tänään haluavan puhua täällä Espanjasta, mutta jos sopii, niin hetkeksi puhuisin välillä myös Suomesta. Palaisin pääministeri Orpon alkupuheenvuoroon, kun hän totesi hallituksen tavoitteena olevan rakentaa Suomesta puhtaan siirtymän suurvalta. Sehän on siis tavoite, jonka käsittääkseni valtaosa eduskuntapuolueista jakaa, ainakin vihreät pääministerin tavoin. Elinkeinoelämän keskusliiton ylläpitämän dataikkunan mukaan meillä on erilaisia vihreän siirtymän teollisia investointeja vireillä Suomeen yli 300 miljardin euron edestä, ja se on tämän kokoisessa kansantaloudessa aivan valtava mahdollisuus, itse asiassa mahdollisesti suurin potentiaali, mikä meillä näköpiirissä on. Tämä vetoomus ei ole pelkästään nykyisille hallituspuolueille vaan itse asiassa kaikille eduskuntapuolueille, kuka nyt sitten seuraavassa hallituksessa istuukaan. Ehdottaisin, että mitä jos seuraava hallitus aloittaisi työnsä isolla vihreän siirtymän teollisten investointien paketilla, jossa jatkettaisiin sitä luvituksen helpottamista, mitä tämä hallitus on tehnyt, ja käännettäisiin vielä viimeisetkin kivet, että saataisiin nämä investoinnit kotiutettua.

Kiitos, puhemies! [Välihuutoja — Puhemies koputtaa — Sanna Antikaisen välihuuto] — Ja kiitos, edustaja Antikainen, jos saan pitää puheenvuoron. — Kiitos myös, pääministeri Orpo, kun te... [Sanna Antikaisen välihuuto — Puhemies koputtaa] — Voidaanko jatkaa, edustaja Antikainen, tuolla kahvilan puolella tätä kahdenvälistä? [Sanna Antikainen: Joo, jatketaan — teetä mieluummin, vihreää teetä!] — Olin kiittämässä pääministeri Orpoa siitä, että annoitte tunnustuksen. Kun tällaiselle yrittäjälle sanotaan, että siinä oli yritystä, niin se on melkein paras tunnustus, minkä voi saada, joten arvostan sitä. En puhukaan omasta puolestani, kun olen harmissani siitä, miten te jaksatte toistaa sitä väitettä, että täällä ei esitettäisi vaihtoehtoja. Minä kuuntelin tarkkaan edustaja Tuppuraisen ja edustaja Lylyn ja edustaja Viljasen puheenvuorot, ja kuulin niissä paljon vaihtoehtoja ja erilaisia ratkaisuja. Te voitte olla niistä eri mieltä, ja se on aivan ok demokratiassa, mutta siellä oli vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Toivoisin, että pääministerin asemassa te ottaisitte ne vakavasti. Ja kun te sanoitte, että tarvitaan apua Putinilta, niin ymmärrän, mitä ajatte sillä takaa, mutta itse ajattelen, että tarvitsemme enemmän apua Zelenskyiltä: kun Ukraina päihittää Venäjän, niin siitä saadaan myös Suomen talouteen vetoapua.

Lopulta ratkaisevaa on se, onnistummeko luomaan riittävästi uutta ja uudistamaan riittävästi vanhaa. Vihreiden talouspaketissa esitimme liki 60 ratkaisua talouden vahvistamiseksi neljässä korissa: osaamisen lisääminen, vihreän siirtymän vauhdittaminen, kansainvälisten osaajien värvääminen ja talouden uudistaminen. Nostan jokaisesta korista yhden esimerkin. Mitä jos käynnistäisimme tässä maassa avoimen ammatillisen opetuksen? Mitä jos ulottaisimme vihreän siirtymän verokannustimen pienempiinkin investointeihin? Mitä jos lisäisimme kielenopetusta Suomeen rekrytoitaville työntekijöille jo lähtömaassa? Entä jos kohdistaisimme tk-kannustimen selvemmin myös kasvuyrityksille? Viidessä minuutissa en valitettavasti ehdi luetella enempää vihreitä ratkaisuja. Niistä voi onneksi lukea lisää muun muassa vihreiden talouspaketista, vaihtoehtobudjeteista, talouspoliittisesta ohjelmasta, hiilineutraaliuspaketista, työelämäohjelmasta ja tietysti lukuisista yksittäisistä avauksista. Pääviesti on kuitenkin selvä: ratkaisuja on, vaihtoehtoja on. Ja koska hallitus ei valitettavasti ole tarttunut reiluihin ja kestäviin vaihtoehtoihin talouspolitiikassa, joudun tukemaan edustaja Tuppuraisen epäluottamusesitystä.