politiikka.app

Viitala Juha

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäSatakunnan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

15 puheenvuoroa

024helmikuu 2026: 4helmaaliskuu 2026: 1maahuhtikuu 2026: 3huhtoukokuu 2026: 3toukesäkuu 2026: 2kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 1syy

Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan tosiaan Rajavartiolaitokselle uutta merenalaisen kriittisen infrastruktuurin valvontatehtävää sekä siihen liittyviä uusia toimivaltuuksia puuttua merenalaisen kriittisen infran vahingoittamiseen sekä pysäyttää kansalaisuutta vailla oleva alus tai väärää lippua käyttävä suomalainen alus Suomen aluevesillä tai talousvyöhykkeellä. Tämä on hyvä, että kansallista turvallisuutta parannetaan ja viranomaisten toimintakykyä vahvistetaan. On erittäin kriittistä ja tärkeää, että Suomella on kyky turvata merialueensa ja reagoida toimintaan, jolla pyritään vahingoittamaan vedenalaista infrastruktuuria. Tähän liittyviä toimivaltuuksia koskevan lainsäädännön pitää olla ajan tasalla. Merialueen varmistaminen on kriittistä senkin vuoksi, että meillä kulkee tuonnista ja viennistä yli 95 prosenttia meriteitse ja meidän tarvitsemat tuotantohyödykkeet kulkevat pitkälti meriteitse, joten tämä korostaa sitä meidän Itämeren turvallisuuden merkitystä sotilaallisen uhan rinnalla. Tämä on erittäin tärkeätä. Kun hybridivaikuttamista on esiintynyt ja tämä geopolitiikka on hyvin epävakaata, niin se on myös sellainen seikka, joka tässä on syytä ottaa esille, mikä tukee tätä lain eteenpäinviemistä. On syytä nostaa esiin myös se, että viranomaisilla on oltava valtuuksien lisäksi myös tarvittavat resurssit aina toimia ja on oltava riittävästi koulutettua henkilöstöä ja riittävää kalustoa suorittaa tehtävää. Myös tarpeen kansainväliselle yhteistyölle sabotaasin estämiseksi voi tässä yhteydessä ottaa esiin. Mitä tulee tuohon esityksen valmisteluun, niin siinä on jossain määrin ollut epäselvyyttä, ja lausuntopalautekin sisälsi kritiikkiä. Esitystä onkin paljon korjattu lausuntokierroksella olleesta versiosta, ja tämän vuoksi tietenkin lakiesitys vaatii vielä erittäin tarkan ja huolellisen läpikäymisen valiokunnissa, ja uskon näin myös tapahtuvan. — Kaikkineen kyllä tuo Itämeren turvallisuuden varmistaminen on ilman muuta hyvä asia. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajavartio)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kansalaisuus)Pöytäkirja
21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Luottamus on parasta valuuttaa, ja tänään puhumme juurikin luottamuksesta. Olemme siis käsittelemässä Garden Helsinki ‑hankkeen rahoitukseen liittyviä merkittäviä epäselvyyksiä. Kyse ei ole itse hankkeesta, vaan siitä taustasta, miten siellä taustalla on toimittu, eli päätöksen tekemisen läpinäkyvyydestä. Epäselvyydet kohdistuvat kokoomukseen ja Petteri Orpoon mutta yhtä lailla koko hallitukseen ja asioiden valmisteluun tai oikeastaan valmistelun puutteeseen. Tämän asian epäselvyydet ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta politiikkaan ja Suomen suuntaan aikana, jolloin poliittinen ilmapiiri kaipaa luottamusta ja elinkeinoelämä ennakoitavaa toimintaympäristöä enemmän kuin pitkään aikaan. Mediassa on puhuttu jopa korruptioepäilyistä sekä veronmaksajien rahojen kyseenalaisesta käyttämisestä. Myös pääministerin puheiden todenperäisyyttä on kyseenalaistettu. Pidän näitä äärimmäisen vakavina kysymyksinä. Hallituksen päätöksillä monilta tahoilta on leikattu viime aikoina rajusti. Samaan aikaan kuitenkin 35 miljoonaa on ollut löytymässä kokoomusta lähellä olevien etupiirien hankkeelle, tahoille, jotka ovat myös kokoomuksen merkittäviä vaalirahoittajia. Kokoomus on runtannut asiaa eteenpäin lähellä olevien vaalirahoittajien kanssa, ja samaan aikaan moni suomalainen on tuskastellut arjessaan, miten pärjää. En siis ihmettele ollenkaan, että näitä epäselvyyksiä on moni suomalainen ihmetellyt viime viikkoina muuallakin kuin tässä salissa. Hankkeessa aktiivisesti rahoituksia järjestelleet tahot ovat itse käyttäneet termejä, kuten että asia on ”junailtu” ja ”runtattu”. Tässä on kyse toimintatavoista ja avoimien toimintatapojen puutteesta, ja tämän asian kanssa on selvästi epäonnistuttu. Arvoisa puhemies! Asian vakavuutta kuvaa myös se, että oikeuskansleri on lähettänyt asiaa koskien pääministerille selvityspyynnön. Muutama esimerkki oikeuskanslerin kysymyksiin Helsingin Garden-hankkeen valtiontukea koskien: ”Kuka tai mitkä tahot olivat teihin ensimmäisen kerran yhteydessä Garden Helsinki ‑hanketta koskien, ja milloin ja miten yhteydenotto tapahtui?” ”Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hankkeessa on jo mukana rakennusyhtiö SRV Yhtiöt Oyj. Oletteko ollut tietoinen, että eräs sen pääomistajista, Ilpo Kokkila, on lahjoittanut kokoomukselle ja teille vaalirahoitusta?” ”Onko Ilpo Kokkila tai muu SRV Yhtiöt Oyj:n edustaja ollut teihin tai avustajiinne yhteydessä Garden Helsinki ‑hankkeeseen liittyen?” ”Oletteko arvioinut olevanne asiassa esteellinen vaalirahoitukseen liittyvistä syistä tai muista syistä?” Kysymyksien asettelustakin voi päätellä, että kyseessä on sen sortin asioita, jotka eivät meidän yhteiskuntaamme kuulu. Arvoisa puhemies! Itse hanke on varmasti hyvä ja tarpeellinen, mutta vastaavissa projekteissa, joissa on julkista rahaa mukana, on rahoituspohjan oltava siltä osin hyvin avointa. Myös vaaleihin liittyvien rahoituksien tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Joku saattaa ajatella, että antamalla vaalirahoitusta voi vaikuttaa myös päätöksien sisältöön, ja se ei tietenkään ole hyväksyttävää. Nyt ei ole kyseessä todellakaan mikään kesäteatteri, vaan vakava asia, joka tulee selvittää. Jään odottamaan pääministerin vastauksia oikeuskanslerin kysymyksiin ja ennen kaikkea jään odottamaan luottamusäänestystä ja sitä, mitä ratkaisuja pääministeri tulee tekemään vielä asian yhteydessä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vpTalousKoulutusYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Puhumme tänään tärkeästä asiasta eli nuorisotyöttömyydestä ja nuorten tulevaisuudenuskosta. On hienoa, että ministereitä on vielä kuuntelemassa keskustelua. Kiitos palautteesta, ministeri Poutala. Ymmärtääkseni tarkoitit seuraavia puhujia, kun puhuit rakentavasta sävystä. Itse asiassa tämän kannustamana ja tästä rohkaistuneena ajattelinkin muuttaa hieman suunnitelmaa sillä tavalla — minulla olisi kyllä pitkä puhe tässä puhuttavana — että koska nämä asiat, joita tässä olisin kritiikkinä tuonut, on tänään kyllä tässä keskustelussa jo monestikin kuultu, niin puhutaan hiukan välittämisestä ja siitä, millaisen käyttäytymismallin me aikuiset annetaan lapsille ja nuorille. No, otetaan nyt alkuun kuitenkin, ettei nyt heti mennä näin inhimilliselle linjalle, niitä tosiasioita, jotka ovat valitettavia: eli korkea nuorisotyöttömyys ja leikkaukset sosiaaliturvaan, työelämän heikennykset. Nämä ovat juuri niitä asioita, joista on tässä paljon jo tänään puhuttu. Ne ovat kaikki omiaan heikentämään tulevaisuudenuskoa, se on aivan totta. Mutta siitä välittämisestä ajattelin tässä nyt tuoda keskusteluun sen, millaista roolimallia me annetaan kasvavalle nuorisolle, luodaanko me omalla toiminnalla semmoista positiivista tulevaisuudenkuvaa, että siihen on hyvä lähteä tasapainoista elämänpolkua rakentamaan. Kaikille lapsille ja nuorille tulisi luoda yhdenvertaiset mahdollisuudet tasapainoiseen tulevaisuuteen ja mahdollisuudet luoda sitä omaa polkua, mutta toiset tarvitsevat siihen enemmän tukea kuin toiset ihan senkin vuoksi, että kotona vallitsee erilaiset olosuhteet jokaisella lapsella. Meidän pitäisi löytää sellaisia keinoja, joilla me päästään pureutumaan niihin ongelmien juurisyihin, ja saada hoidettua niitä kuntoon. Muuten meillä ei täällä Suomessa kyllä tule resurssit riittämään. Resursseja tulisi ohjata enemmän sinne ennaltaehkäisevään työhön ja lisätä perheisiin annettavaa tukea. Jos vielä mietin niitä perheiden tilanteita, joissa on ehkä hieman epävakaita ympäristöjä, niin kyllä se välittäminen ja aikuisten oma käyttäytyminen on yhtenä avaintekijänä siinä, millaista maaperää niille lapsille luodaan. Liian usein se meidän oma käyttäytyminen kyllä luo sitä epävarmuutta. Jos mietitään kaikkea epäasiallista puhetta, epäasiallista ja varsinkin hyvin törkeää kirjoittelua somessa, niin siitä on tullut arkipäivää. Kyllä me voidaan pohtia, millaisen käyttäytymismallin periaatteessa tämäkin jo tuo kasvavalle lapselle. Tätä olisi meidän aikuisten syytä kyllä pohtia. Jos se lapsi näkee sitä epävakaata toimintaa kotona, niin kyllähän siinä välittyy tosiaan ihan vääränlainen käyttäytymismalli sille lapselle. Jos vielä mietitään välittämistä, niin kysytäänkö me aikuiset kotona riittävän usein lapsilta ja nuorilta ihan yksinkertaisia kysymyksiä: vaikka että miten koulussa meni tai miten treeneissä sujui. No, sillä yksinkertaisella kysymyksellä on muukin merkitys kuin vain se, että siihen saa vastauksen, että hyvin meni. Kysymys toimii osaltaan välittämisenä siitä, että lapsista ja nuorista välitetään, ja sen voi osoittaa arjessa ihan yksinkertaisillakin asioilla, eikä aina välttämättä tarvitse viestittää sitä älypuhelimella. No, tässä keskustelussa on hyvä ottaa minun mielestäni tämmöinenkin lähestymistapa esiin. Ehkä vielä se, että monet lähteet ja kyselyt kertovat, että nuoret kokevat, että heidän ääntään ei kuulla riittävästi, heillä ei ole riittävästi foorumeita tuoda omaa ääntään kuuluviin. Näitäkin voitaisiin miettiä, että miten me paremmin saataisiin sitä viestiä, mitä oikeasti lapsille ja nuorille kuuluu. Tämän päivän nuoret ovat fiksuja ja pärjäävät kyllä. He tarvitsevat vain vähän enemmän kannustusta ja rohkaisua meiltä aikuisilta. Elikkä me aikuiset voitaisiin katsoa vähän peiliin ja arvioida sitä omaa esimerkkiä ja antaa sitä tukea ja kannustusta lapsille ja nuorille. — Mutta ennen kaikkea tsemppiä kaikille nuorille omalle elämänpolullenne. Kyllä te löydätte kaikki oman hyvän polkunne. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 74/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteita voidaan pitää lähtökohtaisesti kannatettavina. Esityksen tavoitteena on uudistaa kotoutumispalveluja siten, että kotoutumispolitiikka perustuu kielen oppimiseen, työntekoon sekä suomalaiseen yhteiskuntaan perehtymiseen ja sen sääntöjen noudattamiseen. Tämä on siis kannatettavaa, että se on velvoittavaa ja korostaa myös maahanmuuttajien omaa vastuuta, mikä on tässä tärkeää. Pidämme onnistunutta, laadukasta ja tehokasta kotoutumisen edistämistä tärkeänä onnistuneen maahanmuuttopolitiikan takaamiseksi. Maahan muuttaneiden työllisyyden ja osallisuuden edistäminen ovat koko yhteiskunnan kannalta keskeisiä tavoitteita. Esityksen sisältö ei tue asetettuja tavoitteita riittävästi, ja painopiste on pääasiassa kotoutumisen resurssien leikkauksissa. Säästötoimet herättävät monissa valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa huolta kotoutumisen vaikuttavuudesta sekä siitä, että kotoutumispalveluilla ei ole mahdollisuutta jatkossa vastata riittävästi erilaisten asiakasryhmien tarpeisiin. Esitetyt muutokset kohdistuvat erityisen voimakkaasti keskisuuriin ja suuriin kaupunkeihin, joissa sekä kotoutuja-asiakkaiden määrä että palvelutarpeet ovat suurimmat. Pidämme sinänsä kannatettavina ja tarkoituksenmukaisina esitettyjä uudistuksia kotoutumista ja kielitaitoa edistävien koulutusten osalta. Kotoutumiskoulutuksen ja lukutaitokoulutuksen järjestäminen työvoimakoulutuksena sekä vastuun keskittäminen työvoimaviranomaiselle voivat parhaimmillaan selkeyttää järjestelmää ja vahvistaa koulutusten työelämälähtöisyyttä sekä kuntien kokonaisvastuuta. Olemme kuitenkin huolestuneita vapaan sivistystyön roolista ja siitä, että tärkeää osaamista ja joustavuutta menetetään ja maahan muuttaneiden erilaisten tarpeiden huomioimista heikennetään tavalla, joka ei ole kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Erityisen tärkeää on varmistaa, että haavoittuvassa asemassa olevat saavat riittävää tukea kotoutumiseen, etenkin mikäli he ovat työllistymispalveluiden ulkopuolella. Kotoutumislain uudistus on lisännyt merkittävästi kuntien vastuuta samaan aikaan, kun kotoutumisen rahoitusta on toistuvasti leikattu. Rahoitusleikkaukset ovat erityisen haastavia tilanteessa, jossa kunnille osoitetaan samanaikaisesti uusia tehtäviä. Tässä hallituksen esityksessä kunnille kohdistuvat rahoitusleikkaukset, yhteensä noin 36 miljoonaa euroa, heikentävät kuntien edellytyksiä toteuttaa lakisääteisiä tehtäviään. Kotoutumispalvelut ovat keskeisiä maahanmuuttajien kielitaidon, työmarkkinavalmiuksien, osallisuuden ja työllistymisen vahvistamisessa. Niihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät suoraan maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edellytyksiä. Koska kunnat päättävät itse olemassa olevien resurssiensa kohdentamisesta, on vaarana, että kotoutumiseen kohdistuvat rahoitusleikkaukset heijastuvat myös muihin kuntien järjestämiin palveluihin. Arvoisa puhemies! Esitän edellä kuulluin perustein, että lakiehdotukset hylätään. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
27.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 94/2026 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Ajattelin itsekin kiiruhtaa tähän saliin vielä keskusteluun mukaan, koska nyt on sillä tavalla aika harvinaislaatuinenkin tilanne, että olemme samasta kotikaupungista kotoisin olevan työministeri Marttisen kanssa samoilla linjoilla. Emme liian usein näin ole, niin siksi ajattelin tässä puheenvuoron positiivisessa hengessä käyttää. Kiitos, ministeri Marttinen, että tämmöisen esityksen toitte saliin. Eli kyllä, olemme ihan yhtä mieltä siitä, että tähän työllisyyden parantamiseen me tarvitaan aivan kaikki keinot käyttöön. Tämä käsittelyssä oleva esitys on kannatettava, koska on tärkeätä mahdollistaa työvoimaviranomaisille tulorekisterin laajempi tietojen käyttö tehtäviensä hoitamiseksi. Elikkä se on yksi työkalu lisää siihen työllistämisen työkalupakkiin — mitkä kaikki kylläkään eivät ole tällä kaudella olleet vaikuttavia, mutta nyt olemme kyllä samoilla linjoilla. Tässä voisi sanoa muutaman sanan vielä ehkä tästä tulorekisterin jatkokehittämisestä. Voisi miettiä, että sitä laajentaisi muillekin tahoille, esimerkiksi työttömyyskassoille, jotta ne pystyisivät paremmin tekemään tukipäätöksiä asiakkailleen. Ja sitten harmaan talouden torjunnassa nämä tulorekisterin kehittämisasiat ovat kyllä varmasti kanssa ihan hyviä työkaluja. Elikkä se tarjoaisi viranomaisille työkalun valvoa pimeän työn käyttöä ja veronkiertoa, alipalkkausta, tämäntyyppisiä työelämässä esiintyviä ongelmia, ja se vähentäisi sitä epäreilua kilpailua työmarkkinoilla ja tilkitsisi myös tietenkin veropohjaa, koska sitä kassavirtaakin vähän tähän maahan tarvittaisiin lisää. Näkisin, että tämä tulorekisterin kehittäminen myös lisäisi tasapainoa työmarkkinoille. Se olisi askel kohti reilumpaa työelämää siltäkin osin, että pystyttäisiin seuraamaan — jos siis tätä tulorekisteriä kehitettäisiin — mahdollisesti työehtosopimusten mukaisten vähimmäispalkkojen ja ylityökorvausten määriä ja muita, mikäli tätä jatkokehitettäisiin. Tänäänkin ollaan saatu valitettavasti lukea uutisia epäselvyyksistä marjanpoiminta-alalla. Tämäntyyppisissäkin asioissa nimenomaan jatkokehittämisen mahdollisuuksia näen. Näillä sanoilla vielä kiitos ministeri Marttiselle. Tosiaan vaihteeksi ihan kiva puhua täällä positiiviseen sävyyn. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tänään debatissa, mitä kävimme useamman tunnin, peräänkuulutettiin paljon positiivisuutta ja positiivista näkökantaa. Haluankin aloittaa tämän nyt positiivisesti ja kiittää arvoisia ministereitä Marttinen ja Multala, kun olette täällä keskustelemassa meidän kanssa ja kuuntelemassa meidän viestiä. Se on arvostettavaa. Valitettavasti tämä minun positiivisuuteni loppuu aika lailla näihin sanoihin. [Vasemmalta: Rehellisyys on hyvä asia!] Kuten täällä on monesti todettu, hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunutta. Työllisyys, talouskasvu ja velkaantumisen taittaminen ovat Orpon ja Purran hallituksen kolme keskeistä tavoitetta, joista jokaisessa hallitus on valitettavasti epäonnistunut. Hallitus on ollut kykenemätön politiikallaan tukemaan työllisyyttä ja kasvua, ja hallituksen leikkauspolitiikka on heikentänyt satojentuhansien suomalaisten toimeentuloa ja siten vaikuttanut negatiivisesti suoraan kotimaiseen kysyntään. Samalla hallituksen kurjistava politiikka yhdistettynä negatiiviseen puheeseen ja näköalattomuuteen on vienyt suomalaisten ja erityisesti nuorten luottamuksen ja uskon tulevaisuuteen. Hallituksen työelämäpolitiikka puolestaan lisää työelämän epävarmuutta. Kun tulevaisuus näyttää epävarmalta, lisääntyy pahan päivän varalle säästäminen ja kuluttaminen vähenee. Hekään eivät kuuluta, joilla olisi siihen varaa, joten hallituksen oma viestintä ja omat toimet ovat saaneet omalta osaltaan sisämarkkinat sakkaamaan. Nyt kuulimme tänään, ja olemme viime kuukausina kuulleet, että viesti on kyllä muuttunut positiiviseen asentoon. Nyt vielä sille viestille pitäisi olla vähän katetta. Arvoisa puhemies! Hallituksen elinkeinoelämää palvelevan politiikan piti korjata maan talouden ongelmat. Työntekijöiden oikeuksien heikentämisen piti nostaa työllisyyttä ja tukea talouskasvua. Kuitenkin kaikista hallituksen tekemistä heikennyksistä huolimatta työttömyys on korkeinta sitten 1990-luvun ja talouskasvu laahaa. Vain epävarmuus on lisääntynyt. Hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa jäivät papereihin. Todellisuus on lähes päinvastainen. Hallituksen politiikan keskeinen ongelma onkin siinä, että Suomen talouden ja työllisyyden ongelmien korjaamisen sijaan se on keskittynyt ideologisiin toimiin työntekijöiden oikeuksien ja ammattiyhdistysliikkeen heikentämiseksi. Todellinen työllisyydenhoito on saanut väistää sivuun näiden kokoomuksen ja elinkeinoelämän pitkäaikaisten tavoitteiden alta. Tässä yhteydessä onkin hyvä kuuluttaa sitä pitkää elinkeinopoliittista katsetta, mitä me tässä salissa tarvitsisimme. Arvoisa puhemies! Sen sijaan, että hallitus olisi pystynyt myöntämään oman politiikkansa epäonnistumisen ja muuttanut suuntaa, on se löytänyt syyllisen aina edellisestä hallituksesta tai maailmalta. On totta, että maailman tilanne ei ole ollut kovin suotuisa tai vakaa, mutta Suomi on jäänyt selkeästi jälkeen muusta Euroopasta ja keskeisistä verrokkimaista. Maailmantalouden suhdanteet ovat samat koko Euroopassa, mutta me Suomessa laahaamme perässä. Edellisen hallituksen syyttäminen kolmen vuoden vallassaolon jälkeen on vain harhautusta hallituksen omasta epäonnistumisesta. Tämä hallitus ottaa enemmän velkaa kuin edellinen, vaikka tämän hallituksen ratkaistavana ei ole koronan aiheuttamaa kriisiä. Marinin hallitus jätti myös perintönään ennätyskorkean työllisyyden, joka on myös romutettu. Viime kuun kehysriihessä olisi ollut mahdollisuus muuttaa linjaa ja tehdä aitoja työllisyys- ja kasvutoimia. Sen sijaan saimme kehysriihestä vain hyvin pieniä toimia sinne tänne. Iso osa näistä hallituksen toimista on kyllä kannatettavia mutta kuitenkin riittämättömiä vastaamaan talouden nykytilanteeseen. Samalla kehysriihi oli viimeinen todistus siitä, että velkaantumisen taittamisen tavoite tulee jäämään hyvin kauas. Hallitus on jättämässä vastuun tästä kaikesta ja sen hoitamisesta seuraajalleen, kun hallitus on käyttänyt aikaansa edellisen hallituksen syyttämiseen ja luovuttaa ja nyt lyö työhanskat tiskiin keskeisten tavoitteidensa kanssa. Olisi aika arvioida omaa toimintaa hyvin kriittisesti ja miettiä sitä, pitäisikö hallituksen nyt erota. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! [Välihuutoja] — Täältä on kiva muuten kuunnella itse asiassa tätä keskustelua myöskin. Mutta mennään asiaan, arvoisa rouva puhemies. Hallituksen viimeinen kehysriihi ja tämä julkisen talouden suunnitelma ovat kyllä osoituksia hallituksen epäonnistumisesta. Hallitus on epäonnistunut kaikissa keskeisissä tavoitteissaan: työllisyyden kasvattamisessa, talouskasvun tukemisessa ja velkaantumisen kääntämisessä. Hallitus on suoraan sanottuna luovuttanut näiden tavoitteiden suhteen, ja velkaantumista ei näytetä saavan kuriin, kuten on valtiovarainministeri Purrakin jo myöntänyt. Vuosittainen velanotto tämän julkisen talouden suunnitelman lopussa nousee jopa koronavuosien tasolle, ja silloin elettiin poikkeusoloja. On kyllä pakko käyttää taas termiä, että tämä tulostaulu on karmeaa katseltavaa. Kehysriihestä odotettiin toimia maan korkean työttömyyden ja laahaavan talouskasvun ratkaisemiseksi, mutta lopputulos on pettymys. Hallitus toki aikoo toteuttaa muutamia positiivisiakin toimia, kuten työmatkavähennyksen omavastuun laskemisen, pitkäaikaistyöttömien kouluttautumisen tukemisen sekä nuorisotyöttömyyspilotin käynnistämisen. Nämä ovat kuitenkin melko pieniä toimia ottaen huomioon tämän tilanteen ja työttömyystilanteen vakavuuden. Euroopan surkein työllisyyskehitys kun tässä maassa on, niin me kaivattaisiin todellakin vähän järeämpiä työkaluja tämän tilanteen korjaamiseen. Hallituksen työmarkkinapolitiikassa on priorisoitu kokoomuksen ja elinkeinoelämän tavoitteita työntekijöiden oikeuksien heikentämiseksi. Todettakoon vielä, että kyllä tässä myös perussuomalaiset ovat tyylikkäästi olleet mukana palkansaajan asemaa heikentämässä. Sen vuoksi työllisyyden hoito on jäänyt toissijaiseksi asiaksi. Työllisyystilannetta eivät pelkät laskennalliset työpaikat auta. Sen sijaan hallituksen politiikka on vaikeuttanut työllisyyden nostamista, kun toimeentuloleikkaukset, epävarmuuden lisääminen, ovat heikentäneet kotimaista kulutusta ja sisämarkkinaa. Kun epävarmuus kasvaa, kasvaa myös säästäminen pahan päivän varalle. Me tarvittaisiinkin sellaista pitkää katsetta, ja yhtenä tällaisena esimerkkinä sanoisin, että teollisuuspolitiikka on sellainen, missä sellaista kymmenen vuoden pitkää katsetta pitäisi pystyä meidän tässä salissa luomaan, jotta saamme tänne investointeja ja sitä kautta työpaikkoja. Hallituksen olisi pitänyt suunnata nämä voimavarat palkansaajien aseman heikentämisen sijaan työllisyyden parantamiseen ja talouskasvun tukemiseen, mutta hallitus jättää myös tämän velan seuraavalle hallitukselle ratkaistavaksi korkean työttömyyden ja työmarkkinoiden vaikeuttamisen lisäksi. Olette kyllä, nykyinen hallitus, arvostellut edellistä todella paljon ja näytätte myös siirtävän vastuuta seuraavalle hallitukselle, joten mielestäni on aiheellista kysyä: mihin te olette käyttäneet oman aikanne? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
23.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 67/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kuulimme kyllä äsken ministeriaitiosta erikoista tekstiä edellisessä puheenvuorossa siitä, että jos järjestöltä leikataan, etteikö se olisi leikkaus ihmiseltä, joka tarvitsee tukea ja apua. Kyllä se on selvä leikkaus siitä. Mutta nykyisen hallituksen perintö tulevalle tulee olemaan rumaa katseltavaa. Saitte edelliseltä hallitukselta hyvän perinnön työllisyydessä, [Naurua perussuomalaisten ryhmästä] ja sen te olette kyllä romuttaneet. Mutta se ei ole karmein asia tässä hommassa, vaan karmein asia on se, että budjettiriihessä kirkastui se asia, että velkaantuminen vain teidän johdollanne jatkuu, ja tämän tulee maksamaan aivan tavallinen suomalainen. [Puhujan mikrofoni sulkeutuu — Ben Zyskowicz: Ja nyt ne demareiden säästökohteet, olkaa hyvä!] — Noin, nyt saimme mikrofonin takaisin päälle. Arvoisa hallitus! Arvoisa pääministerin sijainen Purra, olette nyt ollut kolme vuotta hallituksessa ja haukkunut edellistä hallitusta, ja nyt te siirrätte vastuun tulevalle hallitukselle. Mihin te olette hukannut tämän oman aikanne?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, budjetti, leikkaus)Pöytäkirja
15.4.2026Varsinainen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnassa on keskusteltu aivan syystäkin paljon hallituksen epäonnistumisesta maan talouden ja työllisyyden hoidossa, mutta hallituksen yksi keskeinen epäonnistuminen on köyhyyden kasvu tässä maassa. Entistä yhä useammat suomalaiset joutuvat arjessaan pohtimaan, miten rahat riittävät menoihin. Kasvavat ruokajonot, häätöjen ja asunnottomuuden lisääntyminen ja lapsiperheiden lisääntyvät haasteet kertovat karua kieltä hallituksen leikkausten seurauksista. Toimeentulon haasteet koskevat työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita, työssäkäyviä, pienyrittäjiä. Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset ja elinkustannusten nousu vaikuttavat laajasti suomalaisten arjessa pärjäämiseen. Hallitus on tehnyt useita leikkauksia työttömyysturvaan ja asumistukeen, heikentänyt opiskelijoiden toimeentuloa, nostanut sotepalveluiden maksuja, nostanut arjen kustannuksia ennätyskorkealle yleisen arvonlisäverokannan korotuksella. Kaiken tämän päälle hallitus on vielä leikannut kaikista viimesijaisimmasta tuesta, toimeentulotuesta, niin, että tuen tasoksi voi jäädä pahimmillaan alle 300 euroa kuussa. Luullaanko hallituksessa todella, että tällaisella voi tulla täällä meidän maassa toimeen? Hallituksen aloitteessa pääministeri Orpo lupasi, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomuuksia, mutta minun mielestäni tämä on kyllä jo todella kohtuutonta. Arvoisa puhemies! Toimeentulon haasteet koskevat myös monia pienituloisia työssäkäyviä ja pienyrittäjiä. Palkka ei kaikilla meinaa enää riittää itsensä ja perheensä elättämiseen. Monet ovat muun muassa osa-aikatyössä vasten tahtoaan, kun kokoaikaista työtä ei ole riittävästi saatavilla. Tähän vaikuttavat myös kohonneet elinkustannukset ja hallituksen arvonlisäveron korotukset. Samalla hallitus painottaa tekemänsä veronalennukset niin, että kaikista hyvätuloisimmat saavat selkeästi eniten lisää käteen, kun monelle duunarille ei jää juuri mitään lisää. Tilastoissa näkyvä ostovoiman nousu on työntekijöiden liittojen neuvottelemien palkankorotusten eikä hallituksen ansiota. Suuryrityksille kyllä löytyy vielä ensi vuodelle useiden satojen miljoonien verolahja. Arvoisa puhemies! Keskustelussa on nostettu esiin monia hätkähdyttäviä lukuja, mutta niistä ehkä kaikista huolestuttavin on pienituloisissa perheissä asuvien lasten määrän kasvu leikkauksien myötä jopa 31 000 lapsella. Lapsena koettu köyhyys vaikuttaa tutkitusti pitkälle aikuisuuteen. Köyhyydessä kasvaminen heikentää lapsen hyvinvointia monin tavoin ja usein vaikuttaa myös pärjäämiseen opinnoissa. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua stressaamaan perheensä taloudesta, mutta aivan liian moni joutuu näin tällä hetkellä tekemään. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 56/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Politiikkatoimilla tulisi vähentää köyhyyttä, ei lisätä sitä, mutta nyt teidän toimillanne, hallitus, köyhyys on lisääntynyt. Nyt kun hallitus pian kokoontuu viimeiseen varsinaiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tulevassa kehysriihessään tehdä koskien pienituloisia ja millaisia arvovalintoja aiotte tehdä vähävaraisten osalta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Lisää töitä!] Syyt Suomen talouskehityksen surkeaan tilaan löytyvät osaksi myös hallituksen omista epäonnistumisista, eivät niistä kodeista, joissa päivästä toiseen kamppaillaan työttömyyden ja elinkustannusten kanssa. Arvoisa ministeri Purra, oletteko valmiit huomioimaan heitä, keillä on vaikeaa pärjätä tällä hetkellä arjessa, ja esimerkiksi tarkastelemaan asumistuen ja työttömyysturvan suojaosien poistoa?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
3.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Maamme talous on tosiaan heikossa tilassa. Vaikka varovaisia positiivisia merkkejä onkin vähän nähtävissä, tosiasia on se, että Suomi on jäänyt pahasti jälkeen muuta Eurooppaa talouskasvussa ja työttömyydessä ollaan Euroopan ykkösiä. Talouskasvun ja työllisyyden haasteilla on tietenkin merkittävä vaikutus myös valtiontalouteen, ja kasvun luominen on yksi parhaista keinoista vahvistaa julkista taloutta, mutta hallituksen epäonnistuminen kasvu- ja työllisyyspolitiikassa näkyy myös tässä lisätalousarviossa. Hallitus on tosiaan epäonnistunut julkisen talouden tasapainottamisen tavoitteessaan. Tästä huolimatta hallitus on yhä viemässä läpi pääasiassa suuryrityksiä hyödyttävän 800 miljoonan yhteisöveron alennuksen ensi vuodelle, mitä tässä on paljon edellisissäkin puheenvuoroissa kritisoitu. Pidän sitä hyvin erikoisena, ja sitä olisikin syytä miettiä ja perua tämä päätös tässä talouden tilanteessa. Kotimaisen kysynnän heikkouteen vaikuttaa korkean työttömyyden lisäksi hallituksen politiikka, joka on ollut omiaan heikentämään ihmisten luottamusta talouteen Tässä on aika paljon luottamuksestakin kyse ja siitä, saadaanko sisämarkkinat pyörimään. Tämä kuristava leikkauslinja ja synkistelevät puheet ja työelämän kasvanut epävarmuus ovat heikentäneet sitä talouden luottamusta ja luottamusta tulevaisuuteen. Sillä tavalla myös ne ihmiset, joilla olisi varaa tässä yhteiskunnassa kuluttaa, eivät sisämarkkinoille ole rahaa laittaneet liikkeelle. Me tarvitaan selkeä suunnanmuutos talouskasvuun, investointeihin ja työllisyyteen. Tällä tavalla saadaan Suomea nousuun. Toisaalta julkisen talouden tasapainottamisessa yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti pitää edetä. Edellisissäkin puheenvuoroissa viittasin niihin pitkiin näkymiin, mitä yrityksille pitää pystyä tarjoamaan, jotta ne investoisivat, pitkään politiikkaan, pitkäjänteiseen politiikkaan, myös talouden hoitamisessa. Myöskin sitä peräänkuuluttaisin tässä keskustelussa. Vielä ihan muutaman vaihtoehdon tässä ehdotan, kun monesti sanotaan, että meillä ei ole SDP:ssä edes esittää mitään vaihtoehtoja. Asuntomarkkinoita voitaisiin vauhdittaa esimerkiksi ensiasunnon ostajien kannusteilla, tai yritysten kasvua voitaisiin vauhdittaa tukemalla rahoitusmahdollisuuksia, kohdistamalla toimia suurtyöttömyyden taittamiseen vaikka kotitalousvähennyksen parantamisella hoiva- ja hoitotyössä. Nämä olisivat ihan selkeitä asioita, millä sisämarkkinoita voitaisiin tukea. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, yhteisövero, leikkaus)Pöytäkirja
24.2.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 1/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Kuulimme äsken edellisen puhujan, edustaja Keskisarjan, tuttua retoriikkaa, ja hyvin maahanmuuttoteemoihin painottuvaa, [Petri Huru: Ja hyvin osuvaa!] ja tätä maahanmuuttoteemapainotteisuutta me olemme tänään itse asiassa perussuomalaisten puheenvuoroissa hyvin paljon kuulleet kyllä muiltakin. No, se ei varmaan ketään tässä salissa yllättänyt, että tähänkin työttömyyden pahenemiseen ja palkansaajien aseman kurittamiseen on saatu kytkettyä tämä perussuomalaisille tuttu maahanmuuttoretoriikka. [Juha Mäenpää: Se on hieno asia!] Mutta mennään asiaan. Arvoisa puhemies! On todella valitettava tosiasia, että tämä hallituksen työllisyyspolitiikka on aika lailla epäonnistunut. Näin uskallan arvioida, arvoisa ministeri Marttinen, kun me tulostaulua katsomme. [Petri Huru: Työllisyys on EU:n keskitasoa!] Hallituksen on turha vedota laskennallisiin työpaikkoihin ja suhdanteisiin, kun todellisuus on, että maamme työttömyysaste on Euroopan korkein ja suhdanne on heikko kautta lailla koko Euroopan. [Petri Huru: Työllisyys keskitasoa!] On myös tosiasia, että hallituksen omat toimet ovat osasyynä tähän talouden ja työllisyyden huonoon kehitykseen myöskin. Hallituksen työelämäpolitiikan keskiössä on ollut työntekijöiden ja ammattiliittojen oikeuksien ja aseman heikentäminen. Kokoomuksen ja elinkeinoelämän pitkäaikaiset ideologiset tavoitteet on laitettu työllisyyden hoidon edelle, ja nyt näemme sen tuloksen, kun tulostaulua katsomme. Työelämän epävarmuuden lisääminen on ollut omiaan heikentämään palkansaajien luottamusta talouteen ja tulevaisuuteen. Yksi syy huonoon tilanteeseen on heikosti kehittynyt kotimainen kysyntä, ja tämä johtuu osittain siitä, että kotitaloudet ovat nostaneet säästämisastettaan. Hallituksen sopeutustoimet ovat osaltaan lisänneet sitä tulevaisuuden pelkokerrointa, ja tämä on heikentänyt sitä kotimaista kysyntää. Tähän kun yhdistää julkisen sektorin rajut säästöt, jotka ovat lisäksi hankaloittaneet tilannetta, koska niiden myötä moni on menettänyt työpaikkansa, niin tästä muodostuu yhtälö, että kotimainen kysyntäkin on saatu sakkaamaan. Vielä kun siihen lisää tämän, miten hallitus on rakentanut tämän talouspolitiikkansa pelottelun varaan ja loputtomien leikkauksien varaan, niin ihmiset ovat kiristäneet tosiaankin kukkaron nyörejään ja yritysten kassavirrat ovat heikentyneet ja lopulta on työpaikkoja kadonnut. Hallituksen politiikka on ollut valitettavasti myrkkyä kotimarkkinoille, ja se näkyy nyt näissä työttömyysluvuissa ja myös talouskasvun puutteena. Arvoisa herra puhemies! Pelottelupuhe ja leikkaukset ovat osuneet samaan aikaan, kun monella työttömällä on jo valmiiksi ollut vaikeuksia löytää työtä eikä osaaminen tai työkyky aina kohtaa niitä tarjolla olevia työpaikkoja. Nyt hallitus puhuu työllisyydestä ja luottamuksesta, mutta käytännössä se leikkaa sekä työpaikkoja että ihmisten kykyä ja rohkeutta kuluttaa ja käyttää rahaa. Tämä on väärä lääke tilanteessa, jossa talous ja työllisyys yskivät. Hallituksen olisi syytä siirtyä pelottelusta ja leikkauslinjasta kohti kotimaista kysyntää, työllisyyttä ja kasvua kasvattavaa politiikkaa. Arvoisa puhemies! Tosiasia on se, että valtaosa työttömistä tekee kaikkensa löytääkseen töitä, mutta ahkerasta hakemisesta huolimatta liian moni jää vaille työpaikkaa. Osalla saattaa olla työkyky alentunut tai osaaminen ei vastaa niitä avoimia tehtäviä siellä työnhakualueella. Koulutusleikkaukset ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen tekevät siitä uudelleenkouluttautumisesta entistä vaikeampaa, mikä osaltaan hankaloittaa myös uuden työpaikan saamista sen jälkeen, kun on työpaikkansa menettänyt. Eli kun työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, niin pidän aika lyhytkatseisena sitä, että aikuiskoulutustukia leikataan, koska kyllä pysyäkseen työmarkkinoiden käytössä kaikkien on päivitettävä työuran aikana osaamistaan tai mahdollisesti päivitettävä suuntautumistaan siihen omaan osaamiseensa. Sen sijaan, että hallitus ja työministeri Marttinen keskittyisivät työllisyyden parantamiseen, olette tuoneet eduskuntaan jatkuvasti esityksiä, jotka heikentävät vain palkansaajan asemaa, ja minä pidän näitä hyvin ideologisina esityksinä. Muun muassa heti kevätistuntokauden aluksi saimme eduskunnan käsittelyyn uusia heikennyksiä palkansaajien asemaan. Hallitus voisi valita tehokkaampiakin keinoja työllisyyden vahvistamiseen, kuten debatissakin esille otettu mikroyrittäjien verohyvitys ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tueksi. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
24.2.2026VastauspuheenvuoroVK 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus ei näytä saavuttavan työllisyystavoitteitaan, se on aivan selvää. Mutta sen sijaan hallitus näyttää saavuttavan omat sekä omien eturyhmiensä täysin ideologiset tavoitteet palkansaajien aseman romuttamiseen. Se on hyvin valitettavaa. Työministeri Marttinen, te olette tuonut eduskuntaan heti kevätistuntokauden alussa jälleen käsittelyyn uusia lakeja, jotka heikentävät palkansaajan asemaa, mutta palkansaajan aseman heikentämiset eivät ole kuitenkaan luoneet niitä uusia työpaikkoja. Tässä yhteydessä on kyllä huomattava, että näitä palkansaajan aseman heikennyksiä on ollut siunaamassa perussuomalaiset täysin mukana. Se on käsittämätöntä. Mutta, arvoisa ministeri Marttinen: olisiko jo aika myöntää, että tämä resepti teillä ei ole ollut toimiva, ja olisiko aika myöntää, että nyt olisi hyvä kokeilla niitä toisenkin tyyppisiä työkaluja sen kasvun saamiseksi, esimerkkinä vaikka verohyvitys mikroyrityksille ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Ilmastopolitiikassa on kyse toisaalta meidän kaikkien ja erityisesti tulevien sukupolvien tulevaisuuden kysymyksestä, mutta ilmastopolitiikka on myös Suomen taloudelle suuri mahdollisuus. Vihreä kasvu ei kuitenkaan synny itsestään, vaan tarvitaan myös sitä tukevaa politiikkaa. Hallituksen selonteossa on tähän tähtääviä tärkeitä kirjauksia, mutta valitettavasti hallituksen politiikka tähän asti ei ole riittävästi tukenut vihreää kasvua. Hallituksen U-käännös ilmastotavoitteista sekä tempoileva veropolitiikka ovat toimia, jotka rapauttavat yritysten investointiympäristöjä. Lisäksi päätökset, kuten jakeluvelvoitteen kevennykset, ovat jarruttaneet investointeja tähän maahan. Puhtaan energian saatavuus ja sen ripeä lisääminen on erittäin keskeistä ja keskeinen edellytys vihreän siirtymän onnistumiselle. Ilman laajaa päästöttömän energian tuotantoa ei teollisuuden sähköistäminen, vetytalous eikä uuden vähähiilisen teollisuuden syntyminen ole mahdollista. Tämä ei onnistu uusiutuvien energiamuotojen rajoittamisella. Pitää muistaa tässä yhtälössä myös se, että tarvitsemme myös perusvoimaa ja säätövoimaa ja sen lisäämistä, ja myös ydinvoimasta onkin erittäin hyvä käydä keskustelua tässä yhteydessä. Sitäkin me kyllä vielä tarvitsemme. Arvoisa puhemies! Samalla on syytä korostaa osaamisen merkitystä vihreän siirtymän onnistumiselle. On vaikea hahmottaa, miten Suomi voi menestyä kestävässä kasvussa ja houkutella korkean jalostusarvon investointeja, jos emme samaan aikaan panosta suomalaisen työvoiman osaamiseen, korkeakoulutukseen ja tutkimukseen. Erityisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen asema vihreän siirtymän mahdollistajina pitäisi nostaa tässä keskiöön. On myös pidettävä mielessä, että kestävä, puhdas siirtymä ei ole vain ilmasto- ja talouspolitiikkaa. Ilmastotoimien kustannusten on jakauduttava reilusti eri väestöryhmien ja alueiden kesken. Samalla hajautettu ja päästötön energiajärjestelmä vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. Vihreä siirtymä voi tuoda Suomeen mittavaa talouskasvua ja uusia työpaikkoja, mutta se edellyttää pitkälle katsovia päätöksiä. Koulutukseen ja tutkimukseen tehdyt panostukset ratkaisevat sen, pystymmekö hyödyntämään siirtymän tarjoamat mahdollisuudet täysimääräisesti myös taloudellisesti. On tärkeää nähdä, että ilmastotavoitteet, talouskasvu ja huoltovarmuus eivät ole ristiriidassa keskenään. Fossiilienergiasta irtautuminen, uusiutuvan energian hajautettu tuotanto sekä energiajärjestelmämme vahvistaminen tukevat sekä päästövähennyksiä että kansallista turvallisuuttamme. Suomi tarvitsee menestyäkseen pitkän ja selkeän teollisuuspoliittisen katseen, jonka yhtenä isona teemana on nimenomaan energia- ja ilmastostrategia. Me tarvitaan vihreitä teollisuuden investointeja ja korkean jalostusarvon uusia vientituotteita, ja tämän vuoksi korostan sitä pitkää aikajännettä ja ylivaalikautista katsetta, jotta voimme tarjota yrityksille houkuttelevia investointiympäristöjä. Arvoisa puhemies! Tähän loppuun vielä edustajien Hoskonen ja Kettunen innoittamana hieman metsäteollisuudesta, [Tuomas Kettunen: Tärkeä aihe!] kun muistan, että olen tästä tärkeästä aiheesta kuullut teidänkin puhuvan. [Tuomas Kettunen: Voisin puhua vaikka koko illan!] Myös itse olen sillä kannalla, että meidän pitää mahdollistaa myös metsäteollisuudelle toimintaedellytykset tulevaisuudessa, ja sen vuoksi meidän pitää keskittyä metsien kasvuun ja metsien hoitoon entistä tarkemmin ja suunnitelmallisemmin. Metsäteollisuuden tuotteilla korvataan fossiilisilla raaka-aineilla tehtyjä tuotteita, se on hyvä muistaa siinä metsä-hiili-keskustelussa. Se on edelleen todella merkittävä elinkeino Suomelle ja koko kansantaloudelle. Biopolttoaineista voisin puhua pitkäänkin, mutta aika rupeaa nyt loppumaan. Ehkä viimeiset sekunnit vielä tästä metsien hoidosta: oikea-aikaisesti toteutettu, kasvupaikalle sopiva metsänhoito vahvistaa kasvua ja hiilensidontaa pitkällä aikajänteellä, mutta se samalla myös tarjoaa sitä raaka-ainetta meille elintärkeälle metsäteollisuudelle. [Timo Suhonen: Loistava puheenvuoro! — Keskeltä: Järkipuhetta!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
17.2.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 2/2024 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Esitän tähän alkuun kiitokseni kansalaisaloitteen tekijöille. Tämän aloitteen ainoan käsittelyn keskustelu on oikein hyvä paikka ja tarjoaa mahdollisuuden puhua laajemminkin päihdepolitiikasta. Valitettavasti yhteiskunnassamme on sille lisääntyvissä määrin tarvetta. Tarvetta on keskustelun lisäksi myös toimenpiteille, joilla päihteiden ongelmakäyttöä voidaan ennaltaehkäistä. Kestävän päihdepolitiikan tavoitteena tulee olla ehkäistä päihteiden ongelmakäytöstä aiheutuvia terveysvaikutuksia sekä syrjäytymistä. Näin on syytä olla myös kannabiksen osalta. Lakivaliokunta ei puoltanut nyt käsittelyssä olevaa kansalaisaloitetta. Olin sitä myös itse kyseisessä valiokunnassa käsittelemässä, ja osoitan myös kiitokseni lakivaliokunnan puheenjohtajalle ja jäsenille asiallisesta käsittelystä. Keskeistä huumausainepolitiikassa on haittojen ehkäisy ja se, että hoitoon pääsee mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Hoitoonpääsyyn tulee olla toimivia reittejä. Valitettavan usein hoitopolulle pääseminen on monelle liian ison kynnyksen takana ja varsinkin juuri heillä, ketkä sitä eniten kaipaisivat. Hoitojen kehittämisessä on kiinnitettävä erityistä huomiota päihteidenkäyttäjiin, joilla on myös samanaikaisesti muita haasteita terveyden kanssa, esimerkiksi vaikka mielenterveyden ongelmia. Apua huumeongelmiin pitää pystyä saamaan ilman pelkoa siitä, että avun hakeminen ajaa entistä suurempiin ongelmiin. Arvoisa puhemies! Muutama huomio valiokunnan mietinnöstä: Valiokunta korosti, että huumeiden käyttäjien osalta hoitoon pääsemisen tulisi olla ensisijaista verrattuna rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja oikeus päihdepalveluihin pitää olla kaikilla. Valiokunnan THL:ltä saaman selvityksen mukaan vaikka kannabis on useilla mittareilla vähemmän haitallinen kuin monet muut päihdyttävät aineet, se voi aiheuttaa riippuvuutta ja sen käytöstä voi koitua monenlaista terveyshaittaa. Esimerkiksi useiden tutkimusten perusteella kannabiksen käytöstä aiheutuvat psykoosit ovat lisääntyneet ja psykoosiin sairastuneista joka kolmas sairastuu myöhemmin skitsofreniaan. Sosiaali- ja terveysministeriöltä saadun selvityksen mukaan kannabiksen säännöllinen käyttö on yhteydessä erilaisiin psyykkisiin häiriöihin, kuten ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja psykoosiin, mikä lisää tietenkin terveydenhuollon kustannuksiakin. Ongelmakäyttö voi myös vaikuttaa yksilön työllistymismahdollisuuksiin ja työkyvyn ylläpitämiseen, mikä heijastuu kansantalouteen ja sosiaaliturvajärjestelmään. Kannabiksen käyttö on myös yhteydessä lisääntyneeseen keuhkosyövän ja keuhkoputkentulehduksen riskiin. Nämä muutamina terveysvaikutuksina. Tähän loppuun korostan vielä sitä tarvetta meillä tosi laajalle keskustelulle päihteiden haitoista ja ongelmien ennaltaehkäisemisestä. Yhteiskunnan polarisoituminen on omiaan lisäämään päihteidenkäytön mukanaan tuomia ongelmia. Valitettavasti joudun tässä lopuksi toteamaan, että hallitus on monilla toimillaan juuri lisännyt sitä riskiä, että ihminen ajautuu päihteiden käyttöön. Edellinen puhuja, edustaja Tynkkynen, toikin hyvin ansiokkaasti esille tätä hallituksen epäjohdonmukaisuutta liittyen näihin useisiin leikkauksiin ja muihin hallituksen lakihankkeisiin, jotka ovat ristiriidassa päihdepolitiikan kanssa noin niin kuin yleisesti. En kannata, valiokunnan tavoin, lainvalmisteluun ryhtymistä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Pöytäkirja