Honkasalo Veronika
17 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Eurooppa on kärvistellyt tappohelteissä koko kesän, ja kesän helteet aiheuttivat miljardiluokan satotappiot. Joissakin maissa viljelijöiltä kiellettiin veden pumppaaminen puroista ja ojista, kun jokien pinnat laskivat kriittisen alas. Myös karjaa kuoli kuumuuteen. Ilmastokriisi tosiaan on tässä ja nyt, ja se vain kiihtyy koko ajan. Seuraukset ovat ruuantuotannolle ja viljelijöille todella karut, jos me vain roikumme vanhassa emmekä tee kestävää siirtymää. Ruuantuotanto ja ilmastotyö kulkevat siis käsi kädessä. Ne eivät ole toistensa vastakohtia. Tosiaan kasvispohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on välttämättömyys, ja tämä on ymmärretty Tanskassa erittäin hyvin. Siellä myös sikatalous ja ‑teollisuus ovat tulleet tiensä päähän. Viime vaalit Tanskassa [Puhemies koputtaa] olivat nimenomaan eläinten hyvinvointivaalit, ja kansa vaati [Puhemies koputtaa] eläinten hyvinvoinnin parempaa ymmärtämistä. [Puhemies koputtaa] Toivottavasti myös hallitus ymmärtää, että tämä on se tie, joka myös Suomessa tulee valita.
Arvoisa puhemies! Täällä edustaja Autto sanoi, että talouden vahvistaminen on paras ilmastoteko. No, näinhän se ei mene, vaan nimenomaan niin päin, että ilmastotekojen tekeminen on paras tae sille, että on ylipäänsä kestävää talouskasvua. On uskomatonta, jos täällä ei nyt viimeistään tänä kesänä ole herätty siihen, mitä maailmassa tapahtuu, kun ilmasto kuumenee — uskomattomat maastopalot ja tappavat helteet Euroopassa ja valtavat tuhotulvat Nepalissa. Pitäisi todella herätä siihen, että meillä Suomessakin kaivataan kipeästi ilmastotekoja ennen kaikkea siellä maankäyttösektorilla. Itse asiassa myös maatalousministeri Essayahin pitäisi mielestäni olla täällä paikalla, koska nimenomaan siellä hänen sektorillaan nämä kaikki merkittävät ilmastoteot on tällä hallituskaudella jätetty täysin tekemättä. Kysyisinkin nyt ministeri Multalalta: mitä hallitus aikoo vielä tehdä, jotta hiilinieluja saadaan vahvistettua ja jotta tätä hakkuutasoa saadaan merkittävällä tavalla maltillistettua?
Arvoisa puhemies! Ajankohtaisselonteon tarkoituksena on ollut täydentää vuoden 2024 ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Tämä tarve on ilmeinen, sillä maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut nopeasti ja monin tavoin. Selonteossa tunnistetaan keskeisiä muutoksia: Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen, Lähi-idän tilanteen kärjistyminen, arktisen alueen merkityksen kasvu sekä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muutos. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, mitä selonteossa mainitaan, vaan siinä, mitä siinä ei uskalleta sanoa ääneen. Siinä, missä Venäjän toimia kuvataan aivan oikein suorasukaisesti, Yhdysvaltojen osalta kielenkäyttö muuttuu varovaiseksi, jopa kiertäväksi. Puhutaan ennakoimattomuudesta ja koventuneesta retoriikasta, mutta vältetään sanomasta suoraan, että kyse on syvästä ja dramaattisesta muutoksesta Yhdysvaltojen politiikassa. Todellisuudessa Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on Donald Trumpin johdolla muuttunut tavalla, joka vaikuttaa suoraan Euroopan turvallisuuteen, Ukrainan tilanteeseen ja Naton tulevaisuuteen. Asiantuntijat ovat tuoneet tämän esiin valiokunnassa, mutta heidän kriittiset huomionsa on käytännössä sivuutettu mietinnössä. Puhumme politiikasta, jossa Yhdysvallat kyseenalaistaa arvoyhteyden eurooppalaisten liittolaisten kanssa, viivästyttää Ukrainalle tarkoitettua tukea, uhkaa vetäytyä Natosta ja siirtää joukkojaan pois Euroopasta. Puhumme politiikasta, jossa Yhdysvallat on jopa äänestänyt YK:ssa samoin kuin Venäjä. Tämä ei ole pieni nyanssiero. Tämä on valtava suunnanmuutos. Yhdysvaltoihin ei voi enää luottaa. Arvoisa puhemies! Selonteon ongelmat eivät rajoitu Yhdysvaltoihin. Lähi-idän osalta puhutaan iskuista, kun todellisuudessa kyse on hyökkäyksistä, jotka on tehty ilman liittolaisten konsultointia ja kansainvälistä oikeutta kunnioittamatta. Israelin toimista Libanonissa, Gazassa ja Länsirannalla vaietaan käytännössä kokonaan. Samaan aikaan humanitäärinen tilanne pahenee päivä päivältä, siviilit kärsivät, kansainvälisen oikeuden rikkomukset kasaantuvat — ja Suomi vaikenee. Tämä hiljaisuus heikentää uskottavuuttamme. Jos Suomi haluaa puolustaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää, sitä on puolustettava johdonmukaisesti, ei valikoiden. Arvoisa puhemies! Selonteossa korostetaan arktisen alueen merkitystä, mutta Grönlannin tilanne sivuutetaan lähes kokonaan. Tämä on erikoista, kun samanaikaisesti on esitetty vakavia uhkauksia Tanskan suuntaan Yhdysvaltojen toimesta. Myös alkuperäiskansojen oikeudet puuttuvat arktisen turvallisuuden tarkastelusta. Tämä on vakava puute. Toinen keskeinen ristiriita liittyy ydinaseisiin. Hallituksen linja hämärtää tarkoituksella sitä, onko Suomessa tulevaisuudessa ydinaseita vai ei. Tämä ei lisää turvallisuutta, päinvastoin. Se lisää epävarmuutta, riskejä ja väärintulkintojen mahdollisuutta. Vasemmistoliiton näkökulmasta kirjaus siitä, ettei Suomi aio sijoittaa ydinaseita rauhan aikana, ei ole riittävä. Samanaikaisesti hallitus on purkamassa ydinaserajoitteita niin kuin tänään eduskunta päätti, mikä mahdollistaa ydinaseiden tuomisen maahan. Tämä kehitys vie Suomea väärään suuntaan. Ydinaseriisunta ei ole menneisyyden projekti. Se on tämän päivän kiireellinen turvallisuuskysymys. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei synny pelkästään puolustusmenoista tai sotilaallisista ratkaisuista. Se on laajempi kokonaisuus. Siihen vaikuttavat myös kehityspolitiikka, eriarvoisuuden vähentäminen, ilmastonmuutoksen torjunta ja kansainvälinen yhteistyö. Nyt Suomi on kulkemassa toiseen suuntaan. Kehityspolitiikan painopiste on siirtynyt köyhyyden vähentämisestä vientiin samalla, kun rahoitusta leikataan. Arvoisa puhemies! Suomen ulkopolitiikan vahvuuksia ovat perinteisesti olleet sen johdonmukaisuus, oikeusperustaisuus ja uskottavuus. Näistä meidän on pidettävä kiinni. Siksi esitän tässä saman vastalauseen, jonka jätin myös valiokunnan käsittelyssä. Lopuksi totean, että ulkopolitiikassa uskottavuus syntyy rehellisyydestä. Meidän on uskallettava sanoa tosiasiat ääneen myös silloin, kun ne ovat epämukavia. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Puhuin lähetekeskustelussa jo tämän lakiesityksen sisällöstä, ja nyt hiukan tästä itse prosessista ulkoasiainvaliokunnan jäsenen näkökulmasta: On tosiaan surullista demokratian näkökulmasta, millä vauhdilla ja kuinka yllättäen tämä ydinase-esitys tuotiin eduskuntaan alun perin nimenomaan kokoomuksen runnomana. Olen useasti miettinyt, kuinka julmaa tämä on myös niitä edustajia kohtaan, joille Nato-jäsenyyden puolesta äänestämisen ehtona nimenomaan oli se, että Suomi pitää voimassa ydinaserajoitteet omassa lainsäädännössään. Näin sovittiin keväällä 2022, ja näin sovittiin uudestaan, kun DCA-sopimus hyväksyttiin. Vasemmistoliitto esitti Nato-jäsenyyden käsittelyn yhteydessä keväällä 2022, että puolueet tekisivät vielä yhteisen poliittisen linjauksen ydinaserajoituksista, mutta muut puolueet olivat sitä mieltä, ettei tällaista poliittista linjausta tarvita, sillä meillä on jo voimassa oleva ydinenergialaki ja siinä olevat rajoitteet, eikä sitä olla muuttamassa. Näin vakuutettiin. Arvoisa puhemies! Minusta on tärkeää tuoda tosiaan esille tähän prosessiin liittyviä ongelmia sisällön lisäksi. Lakiesitys on alun perin todella kiireessä tehty, ja se näkyy. Kriittinen arviointi ydinaseiden ja niiden leviämisen negatiivisista vaikutuksista puuttuu lähes tyystin, eikä näitä näkökulmia haluttu myöskään ulkoasiainvaliokunnassa syvällisesti käsitellä, vaikka juuri tällainen kriittinen arviointi kuuluisi ulko- ja turvallisuuspoliittiseen arviointiin. Ulkoasiainvaliokunnassa kaikki kansalaisjärjestöt ja ydinaseisiin kriittisesti suhtautuvat tutkijat oli sullottu yhteen kuulemiseen, ja kuudelle asiantuntijapuheenvuorolle ja valiokunnan edustajien kysymyksille annettiin kokonaisuudessaan vain 40 minuuttia. Puolustuspoliittisia kuulemisia ei vastaavalla tavalla rajoitettu, ja asiantuntijat saivat puhua laveammin ja pidemmin. Tämä kertoo minusta muutenkin siitä kulttuurista, johon on siirrytty varsinkin tällä kaudella. Ulkoasiainvaliokunnassa usein monilta unohtuu nimenomaan ulkoasiainvaliokunnan toimiala ja substanssi. Minusta tämä kertoo myös siitä, ettei ydinaseisiin liittyviä kielteisiä ja kriittisiäkään näkökulmia yksinkertaisesti haluta kuulla, vaikka kyseessä ovat joukkotuhoaseet, joiden käyttö johtaisi massiiviseen ympäristökatastrofiin, yhteiskuntien romahtamiseen, humanitääriseen katastrofiin. Ajatus ydinaseiden rajatusta käytöstä ilman joukkotuhoa on naiivi. On esimerkiksi arvioitu, että ”Yksi ainoa strateginen ydinase riittäisi tuhoamaan Suomen pääkaupunkiseudun Keravalle saakka. Alue olisi säteilyn vuoksi asuinkelvoton vuosikymmeniä.” — Tämä artikkelista Yliopisto-lehdessä vuonna 2024, ja siihen oli haastateltu lukuisia asiantuntijoita. Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi yhdestä yksityiskohdasta, joka ilmeni vasta ulkoasiainvaliokunnan käsittelyn loppumetreillä: Tämä lakiesitys sisältää tosiaan rikoslain kohdalla lisäyksen puolustusyhteistyöstä ilman määrittelyä siitä, että sen pitää liittyä nimenomaisesti Suomen puolustamiseen. Niin kuin ulkoasiainvaliokunnan eriävässä mielipiteessä todetaan, hallituksen esityksessä rikoslain ydinräjähderikosta koskevaa pykälää muutettaisiin siten, että pykälässä säädettäisiin niistä poikkeusperusteista, jotka oikeuttaisivat ydinräjähteen tuomisen Suomeen taikka sen kuljettamisen, toimittamisen tai hallussapidon Suomessa. Teon tulisi tällöin perustua joko Suomen sotilaalliseen puolustamiseen, jota toteutetaan osana Pohjois-Atlantin liiton yhteistä puolustusta tai puolustusyhteistyötä, Pohjois-Atlantin liiton yhteiseen puolustukseen taikka puolustusyhteistyöhön. Nimenomaan tämä termi ”puolustusyhteistyö” on todella kiinnostava käsite, kun sitä ei tarkemmin rajata eikä määritellä. Eli se, että puolustusyhteistyö ilman tarkempaa määrittelyä ja sitomista esimerkiksi Suomen puolustamiseen on sisällytetty osaksi lakiesitystä, tarkoittaa käytännössä, että lakiesityksellä halutaan mahdollistaa ydinaseiden kuljettaminen Suomen alueella ja maaperällä myös rauhan aikana, jos se liittyy puolustusyhteistyöhön, joka viittaa esimerkiksi sotilaalliseen suunnitteluun, harjoitteluun, suorituskyvyn kehittämiseen. Eli lakiesityksessä on myös tarkoituksella jätetty spesifioimatta rauhanajan määrittely, mikä tekee siitä tarkoituksellisesti hämärää, mutta nyt meillä on epäselvää se, tullaanko Suomessa liikuttelemaan ydinaseita myös rauhan aikana silloin, kun se liittyy puolustusyhteistyöhön. Eli käytännössä lakiesitys menee siten ydinaseiden sallimisen suhteen vielä pidemmälle kuin esimerkiksi julkisuudessa on annettu ymmärtää, kun lain tarpeellisuutta on perusteltu. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Minusta on kyllä erittäin huolestuttavaa se, jos keskustalainen kansanedustaja on sitä mieltä, että on aivan ok esimerkiksi havitella Suomeen turkkilaisia lihantuottajafirmoja, jotka sitten tuottavat sitä lihaa Suomessa, ja voitot valuvat ulkomaille. Millä tavalla tämä vahvistaa suomalaista ruuantuotantoa ja nimenomaan kestävää ruuantuotantoa? Toivoisin myös, että perehdyttäisiin siihen, mitä edustajakollega sanoo, ja että argumentit sitten olisivat kohdallaan. Se on tosiasia, että meidän ilmasto ja luonto eivät tällä hetkellä kestä sitä määrää lihaa, mitä Suomessa tehotuotetaan tällä hetkellä, ja maailmassa ylipäätään. Meidän on pakko siirtyä kestävämpään ruuantuotantoon ja myös kestävämpään ruuankulutukseen. Itse asiassa nämä aloitteet, joita kunnissa on tehty, eivät ole kovin radikaaleja. Nimenomaan joukkoruokailun kautta me voidaan vaikuttaa siihen, että ihmiset söisivät terveellisesti ja siirtyisivät enemmän kasvispohjaiseen ruokavalioon.
Arvoisa puhemies! Haluaisin kiittää erityisesti edustaja Keto-Huovista erittäin hienosta, rakentavasta ja rauhallisesta puheenvuorosta. Toivottavasti hallituspuolueista löytyisi samanlaista ajattelua. Mutta pakko sanoa, että on hieman hämmentänyt se, miten tätä esitystä on perusteltu muun muassa sillä, että tämä lisää eläinten hyvinvointia. Tämähän nimenomaan ei lisää eläinten hyvinvointia vaan lisää eläinten kärsimystä. No, sen lisäksi... en tiedä, ovatko hallituspuolueiden edustajat saaneet samat puhenuotit, kun täällä on yllättävän paljon puhuttu sikojen saparoista ja kuinka hieno asia on se, että suomalaisella sialla on saparo ja sitä ei typistetä. [Mikko Savola: Se on tärkeä asia!] — No, totta kai se on hieno asia, mutta millä ihmeen tavalla tämä asia nyt liittyy siihen, että porsaiden erittäin kivulias kirurginen kastraatio halutaan jälleen Suomessa mahdollistaa? On kyllä kiinnostavaa, että tämä argumentointi menee tällä tavalla, että itse asiasta ei puhuta. Minusta edustaja Mikkonen piti tässä hyvän puheenvuoron nimenomaan siitä, mitä se kestävä ruuantuotanto ja siihen siirtyminen edellyttää, joten pidän tosi valitettavana sitä, että täällä myös tätä disinformaatiota levitetään esimerkiksi vihreiden ja vasemmistoliiton tavoitteista, koska tässähän on ideana nimenomaan myös se, että tuottajia tuetaan tässä kestävässä siirtymässä. Kyllä minä pidän erittäin huolestuttavana sitä kehitystä, että Suomeen tällä hetkellä havitellaan ulkomaisia lihantuottajia, että ikään kuin, kun ilmastonmuutos etenee ja esimerkiksi Etelä-Eurooppa muuttuu elinkelvottomaksi tehotuotannolle, niin sitten Suomesta voisi tulla tämmöisen tehotuotannon paratiisimaa, että ”tänne vaan kaikki”, kun sitä vastoin meidän pitäisi huomioida nimenomaan se, mitä tämä tehotuotanto tekee myös meidän luonnon monimuotoisuudelle. Kaiken kaikkiaan olisi tärkeää myös edustajien tutustua näihin asiantuntijalausuntoihin, mitä esimerkiksi maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut. Siellä nimenomaan tutkimukseen pohjaava argumentaatio on se, että tälle kirurgiselle kastraatiolle ei löydy perusteita, ja sen sijaan se on erittäin kivulias toimenpide ja lisää eläinten kärsimystä huomattavalla tavalla.
Arvoisa puhemies! Tosiaan tämä suden suojelustatuksen heikentäminen ja satojen susien tappamisen mahdollistaminen oli todella surullinen, epädemokraattinen ja oikeusvaltiota halventava projekti viime vuonna. Koko prosessi oli syvästi ongelmallinen niin lainvalmistelun laadun kuin eduskunnan toimintatapojen ja perustuslain kannalta, ja se herätti myös laajaa paheksuntaa kansalaisten keskuudessa. Ja oli kyllä kiinnostavaa, että ministeri mainitsi tämän suden statuksen muuttamisen myös tämän luonnon monimuotoisuuden mainitsemisen yhteydessä. Tässähän mennään ihan väärään suuntaan, koska nyt tämä suden suojelustatuksen heikentäminen sinetöidään myös luonnonsuojelulakiin. On hyvä muistaa, että susikanta on Suomessa edelleen erittäin uhanalainen ja se tarvitsee elpyäkseen tiukan suojelun turvaa. Tässä peräänkuulutan myös tutkimus- ja tiedepohjaisen päätöksenteon tärkeyttä. Ministeri, eikö tässä mennä nyt luonnon monimuotoisuuden suhteen nimenomaan aivan väärään suuntaan?
Arvoisa puhemies! Siihen nähden, kuinka valtavan isosta ja periaatteellisesti tärkeästä asiasta tässä on kyse, on ehkä hieman sääli, että meitä edustajia on täällä salissa tässä vaiheessa enää näin vähän ja debattikin oli vain 45 minuuttia. Siksi toivon, että tämän asian käsittelylle uhrataan sitten aikaa valiokunnassa ja me todella saadaan kuulla kaikkia niitä asiantuntijoita, joita me toivotaan, että voidaan kuulla. Arvoisa puhemies! Suomi on tehnyt pitkään tietoisia ja vastuullisia valintoja ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, ja näitä on tehty yli puoluerajojen ja yhdessä. Yksi näistä keskeisistä valinnoista on ollut se, että Suomi on pidetty ydinaseettomana maana. Nykyinen ydinenergialaki kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin, valmistamisen, hallussapidon ja käytön, ja tämä ei ole ollut sattumaa vaan tietoinen linjaus suomalaisen turvallisuuden, vakauden ja kansainvälisen vastuun puolesta. Nyt hallitus esittää tämän kiellon purkamista pikavauhdilla ja vailla parlamentaarista yhteisymmärrystä. On tärkeää sanoa tämä selvästi: ydinaserajoitteiden purkaminen ei ole mikään tekninen tai rutiininomainen muutos, eikä Nato meiltä myöskään tällaista päätöstä vaadi. Tämä on poliittinen päätös, joka merkitsisi dramaattista irtiottoa Suomen pitkästä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. Arvoisa puhemies! Hallitus perustelee esitystä Nato-integraatiolla, mutta tämä perustelu ei kestä tarkastelua. Nato-jäsenyyttä hyväksyttäessä todettiin nimenomaisesti, ettei Suomelta edellytetä muutoksia ydinaseisiin liittyvään lainsäädäntöön. Myöskään DCA-sopimuksen käsittelyssä ei nähty tarvetta tällaiselle muutokselle. Kyse ei siis ole Naton vaatimuksesta vaan hallituksen omasta poliittisesta linjauksesta. Kokoomus on väittänyt, että ydinaserajoitteiden purkaminen olisi Nato-maalle kuuluva rutiiniasia. Tosiasiassa näin ei ole. Monilla muilla Pohjoismailla on selkeitä poliittisia rajoituksia ydinaseiden suhteen, ja Norjan ja Tanskan DCA-sopimuksissa nämä linjaukset on kirjattu suoraan sopimustekstiin. Pohjoismaissa on ymmärretty, että turvallisuutta rakennetaan myös pidättyvyydellä. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä Suomen on oltava jatkossakin ydinaseeton maa. Ydinaseet eivät lisää Suomen turvallisuutta, päinvastoin ne lisäävät sotilaallisen eskalaation riskiä ja tekevät Suomesta entistä merkittävämmän ensi-iskun kohteen kriisitilanteessa. Rauhaa ei rakenneta lisäämällä joukkotuhoaseita, rauhaa rakennetaan vähentämällä niitä. On myös hälyttävää, että hallituksen esityksessä sivuutetaan lähes kokonaan ydinaseisiin liittyvät riskit. Lausuntokierroksella useat tahot — oikeuskansleri, Suomen Punainen Risti, lääkärit, oikeustieteen professorit, rauhanjärjestöt ja kansalaisjärjestöt — kiinnittivät huomiota puutteelliseen vaikutusten arviointiin. Humanitääriset, terveydelliset ja ympäristövaikutukset jäävät lähes kokonaan käsittelemättä. Myös eduskunnan tiedonsaantioikeuteen ja kansalliseen päätöksentekoon liittyvät kysymykset ovat jääneet epäselviksi. Arvoisa puhemies! Ydinaseet ovat ihmiskunnan tuhoisimpia keksintöjä. Niiden käyttö tai edes onnettomuus aiheuttaisi katastrofaaliset seuraukset siviiliväestölle, ympäristölle ja tuleville sukupolville. Juuri siksi Suomi on ydinaseettomana maana sitoutunut ydinsulkusopimukseen ja sen tavoitteisiin, ydinaseiden leviämisen estämiseen ja ydinaseriisunnan edistämiseen. Valitettavasti ydinaseriisunta ei ole edennyt toivotulla tavalla, päinvastoin. Ydinasevaltiot modernisoivat arsenaalejaan, ja ydinasepelote on palannut maailmanpolitiikan keskiöön. Tässä tilanteessa Suomen tulisi olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Siksi vasemmistoliitto katsoo, että Suomen on jatkossakin toimittava aktiivisesti ydinaseriisunnan edistämiseksi, pidettävä kiinni ydinenergialain ydinkieltoja koskevasta sääntelystä ja varmistettava, ettei Suomeen tuoda ydinaseita, ei pysyvästi eikä väliaikaisesti. Meidän tulee myös liittyä YK:n ydinasekieltosopimukseen ja toimia Naton sisällä sen puolesta, että Pohjola, koko Pohjola, pysyy ydinaseettomana alueena. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei synny siitä, että avaamme oven ydinaseille. Todellinen turvallisuus syntyy ennakoitavuudesta, luottamuksesta ja kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta ja siitä, että pidämme kiinni linjauksista, jotka vähentävät jännitteitä, eivät lisää niitä. Suomen paikka on ydinaseettomien maiden joukossa, ja siitä linjasta meidän ei pidä luopua. Lopuksi, arvoisa puhemies, tästä itse prosessista, joka ei siis ole kunnioittanut näitä parlamentaarisia perinteitä. Nimenomaan kun keväällä 2022 käytiin keskustelua tästä Nato-jäsenyydestä ja siinä se käsittely oli perusteellinen, niin monille edustajille itse asiassa, arvoisa puhemies, oli erittäin tärkeää se, että Suomi pitää kiinni tästä ydinenergialaista. Se oli monille kansanedustajille silloin myös ehto, että he pystyivät äänestämään tämän Nato-jäsenyyden puolesta. Sama tilanne oli myös silloin, kun tästä DCA-sopimuksesta sovittiin, eli oli nimenomaan todella tärkeätä, että se Suomen linjaus pysyy, että Suomi pitää omasta lainsäädännöstään kiinni. Kyllä minusta on erittäin häpeällistä nimenomaan näitä edustajia kohtaan nyt, että kokoomuksen värisuora tuo pikavauhtia ja epädemokraattisesti tällaisen näin radikaalin esityksen eduskuntaan, ja se on ihan aidosti myös erittäin julmaa näitä edustajia kohtaan, joille Nato-jäsenyyden puolesta äänestäminen ei ollut mitenkään hirveän helppoa ja joille nimenomaan tärkeätä tässä päätöksessä oli se, että Suomi pitää kiinni omasta ydinenergialaistaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä Hormuzinsalmen tilanne osoittaa nimenomaan sen, että kun irtaudutaan fossiilisista, niin se on nimenomaan kestävää huoltovarmuutta. On minusta merkillistä nähdä tämä näin, asettaa vastakkain huoltovarmuus ja ilmastoteot. Ilmastotekoja nimenomaan tarvitaan sen takia, että meidän huoltovarmuutta voidaan vahvistaa, ja tässä esimerkiksi maataloudessa on valtavasti tekemistä. Kasvispohjainen ruuantuotanto on tulevaisuuden avain myös huoltovarmuuden näkökulmasta. Tässä suhteessa on minusta käsittämätöntä, että esimerkiksi maa- ja metsätalousvaliokunnan enemmistö ei suostu tätä myöntämään eikä hallitus myöskään investoi tähän mahdollisuuteen niin paljon kuin pitäisi nimenomaan huoltovarmuuden näkökulmasta.
Arvoisa puhemies! Nyt on pakko kyllä sanoa, että edustaja Fagerströmin puheenvuoro oli kyllä surullista kuultavaa sekä turpeen osalta että tämän AMOC-ilmiön osalta. [Juha Hänninen: Totuus tekee surulliseksi!] Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä piti iltakoulun nimenomaan tästä AMOCista, ja suosittelen lämpimästi, että esimerkiksi ympäristövaliokunta nyt järjestäisi kiireen vilkkaa tutkimuspohjaisen kuulemisen tästä asiasta, että vältyttäisiin tällaisen tiedon levittämiseltä täällä täysistuntosalissa. Pakko tässä on myös sanoa, että itse kun istun maa- ja metsätalousvaliokunnassa, niin aika yksin saamme olla siellä vihreiden edustajan kanssa. Kyllä tässä oppositiokin voi katsoa peiliin. Nyt ei ole SDP:stä muita kuin edustaja Lyly paikalla, mutta siellä edustaja Elon kanssa olemme ainoita, jotka jätämme näihin ilmastovihamielisiin mietintöihin ja lausuntoihin eriäviä mielipiteitä. Kyllä tässä olisi ryhtiliikkeen paikka ilmastopolitiikan suhteen ihan oppositiossakin. Hallitus tekee erittäin huonoa politiikkaa meidän ilmaston ja luonnon näkökulmasta, mutta ei oppositiossakaan tässä kyllä olla mitenkään mestarillisia. Kyllä tämä tilanne kaiken kaikkiaan on todella surullisella tolalla.
Arvoisa puhemies! Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma ei ole mikä tahansa asiakirja. KAISU on ilmastolain alainen suunnitelma, jonka tarkoitus on viitoittaa Suomen tie kansallisten ja EU-tason päästövähennysvelvoitteiden saavuttamiseen. Suunnitelman pitäisi osoittaa keinot päästöjen vähentämiseen muun muassa liikenteessä ja maataloudessa siten, että Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa, mukaan lukien vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoitteen. Mutta, arvoisa puhemies, käsillä oleva suunnitelma jää todella kauas tästä sille osoitetusta tarkoituksesta. Suunnitelman toimenpidepaketti on täysin riittämätön suhteessa ilmastotavoitteisiimme. Esitetyillä toimilla Suomi ei ole uskottavasti matkalla kohti hiilineutraaliutta vuonna 2035. Toisaalta uskottavaan ilmastopolitiikkaan Orpon hallitus ei kyllä ole missään hallituskautensa vaiheessa tähdännytkään. Kehysriihessä hallitus päätti edistää turvetta 18 miljoonalla eurolla — siis turvetta, jonka energiakäyttö saastuttaa kivihiiltäkin enemmän ja jonka nostaminen tuhoaa suoelinympäristön. Sosiaaliturvasta ja terveyspalveluista on ollut ”pakko” leikata, mutta jostakin laarin pohjalta kyllä löytyy aina miljoonia ympäristöhaitallisiin tukiin. Ja ollaanpa selviä tässä asiassa: Tämä 18 miljoonaa on jäävuoren huippu. Ympäristöhaitalliset suorat ja epäsuorat verotuet lasketaan sadoissa miljoonissa. Liikenteen osalta tämän hallituksen toiminta on suorastaan häpeällistä. Esitetyt lisätoimet tieliikenteen päästövähennysten edistämiseksi eivät kompensoi edes niitä liikenteen lisäpäästöjä, joita hallituksen muut politiikkatoimet ovat aiheuttaneet. Hallituksen toimien seurauksena liikenteen päästöt ovat kääntyneet kasvuun, ja tätä linjaa jatkettiin ylpeästi myös viimeisimmässä kehysriihessä. Arvoisa puhemies! Päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa maankäyttösektorilla on valtava merkitys. Siksi taakanjakosektoria ja maankäyttösektoria ei voida käsitellä toisistaan irrallisina. Kuten todettua, KAISUssa esitetty päästövähennyskokonaisuus on yksinkertaisesti liian pieni. Tämä koskee tilannetta jo ennen kuin edes huomioidaan romahtanut hiilinielu ja sen aiheuttama lisätoimien tarve. Maankäyttösektorille on muodostumassa massiivinen päästövähennyskuilu. Asiantuntijat ovat olleet selväsanaisia: ilman hakkuutason maltillistamista ja nielujen voimakasta vahvistamista me emme saavuta hiilineutraaliustavoitettamme ja hiilinegatiivisuutta sen jälkeen. No, hallitus ei tästä välitä. Hallituspuolueiden edustajat mieluummin asettavat riippumattomien asiantuntijapaneeleiden tieteellisen tiedon kyseenalaiseen valoon ja siten tarkoitushakuisesti väistävät vastuuta vastuun kantamisen sijaan. Röyhkeydellä ei tosiaan ole rajaa. Arvoisa puhemies! Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman läpileikkaava piirre on epävarmuus. Kaikkiin toimiin sisältyy epävarmuuksia, niiden toteuttamiselle ei ole varattu riittävää rahoitusta, eikä kokonaisuus jätä liikkumavaraa sille, että jokin toimi ei täytä sille arvioitua päästövähennysvaikutusta. Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut, että ilmastolain mukainen hiilineutraaliustavoite ei ole merkittävällä tavalla ohjannut ilmastosuunnitelmien valmistelua. Vaikka ministereillä on ollut käytössään tieto siitä, etteivät valmistelussa olevat toimet tule johtamaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseen, linjaa ei ole muutettu. Kuten puheeni alussa totesin, hallitus ei edes yritä näyttäytyä ilmastopoliittisesti uskottavana. Se tekee tieten tahtoen riittämätöntä ilmastopolitiikkaa. Hallitus ennen kaikkea laskee EU-maiden kollektiivisen epäonnistumisen varaan, jotta ilmastopoliittista tavoitetasoa on ”pakko” laskea ja päästövähennyskuilu voidaan lakaista maton alle. Arvoisa puhemies! Me tarvitsemme ilmastopolitiikkaa, joka vie meitä johdonmukaisesti kohti ilmastolain tavoitteita, emme ilmastopolitiikkaa, joka vain vesittää olemassa olevaa sääntelyä joka käänteessä. Näistä syistä kannatan edustaja Holopaisen tekemää kannanottoesitystä.
Arvoisa puhemies! Vuoden 2025 nuorisobarometrin tulokset olivat hälytyssignaali. Nuoret on lannistettu. Ensimmäistä kertaa nuorisobarometrin historiassa puolet nuorista suhtautui pessimistisesti tai erittäin pessimistisesti maailman tulevaisuuteen. Noin puolet nuorista koki erittäin paljon tai melko paljon epävarmuutta ja turvattomuutta yhteiskunnassa vallitsevista arvoista ja asenteista, maailmanpoliittisesta tilanteesta ja työllisyydestä. Avoimissa vastauksissa yleisimmin toistuva teema oli, että nuorten kokemia paineita tunnutaan aliarvioivan. Toiseksi yleisin teema oli työllisyydestä aiheutuvat huolet. Vastauksissa nuoret toivat esille ensimmäisen työpaikan saamisen vaikeudet sekä sen, miten tutkinto ei enää takaa työpaikkaa. Huoli on täysin perusteltu. Nuorten työttömyys on suurempaa kuin koko väestön. 15—24-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli helmikuussa karmeat 22,9 prosenttia. Tätä taustaa vasten on tolkuttoman julmaa, että Orpon hallituksen leikkauspolitiikasta kärsivät ennen kaikkea 18—24-vuotiaat nuoret ja erityisesti opiskelijat erityisenä ryhmänä. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksenkin mukaan nuorten kokemat taloudelliset huolet ovat lisääntyneet 2020-luvulla. Taloushuolet vievät voimia, nuorten elämänpiiri kaventuu tai pahimmillaan perustarpeet eivät tule katetuiksi, tämän päälle on vielä massiiviset koulutusleikkaukset, opiskelijoiden pakottaminen ottamaan lainaa opintojen rahoittamiseksi sekä ilmastotoimien tekemättä jättäminen. Minusta voi suoraan sanoa: Orpon hallitus, te olette pettänyt nuoret totaalisesti. Ei ole ihme, että nuoret eivät enää usko siihen pajunköyteen, mitä heille syötetään. Miksi ihmeessä nuorten pitäisi uskoa, kun oikeisto väittää tekevänsä kipeitä päätöksiä turvatakseen lasten ja nuorten tulevaisuuden? Arvoisa puhemies! Hallituksen eriarvoistava ja köyhyyttä lisäävä politiikka on erityisen julmaa sekä nuorten että lasten näkökulmasta. 31 000 uutta köyhää lasta joutuu kärsimään suomalaisen oikeiston eriarvoistavasta poliittisesta projektista. Muistutan jokaista hallituspuolueessa istuvaa: Te voisitte jättää rikkaiden ja yhteisöveron alennukset tekemättä. Te voisitte huolehtia nuorten ja lasten toimeentulosta. Te voisitte olla leikkaamatta toimeentulotuesta. Te voisitte resursoida mielenterveys- ja työllisyyspalvelut kunnissa ja hyvinvointialueilla. Te voisitte olla leikkaamatta koulutuksesta. Teidän päätöstenne vuoksi Suomessa tullaan näkemään lisääntyvää ylisukupolvista köyhyyttä. Teidän päätöksenne lisäävät osattomuutta. Lapsen edun tulisi olla ensisijaista. Arvoisa puhemies! Köyhyydellä on välittömiä vaikutuksia lapsuuteen. Jo lähes 15 vuotta sitten Kelan teettämä tutkimus osoitti, että lapset kokevat vahvasti taloudellisen eriarvoisuuden ja lapset liittävät köyhyyteen jopa yhteiskunnallista stigmaa. Tämä näkyy esimerkiksi niin, että taloudellisesti heikommassa asemassa olevat lapset eivät voi esimerkiksi viettää vapaa-aikaansa samoin kuin muut ikätoverit. Köyhyys uhkaa jo lapsuudessa sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja sulkee lapsia yhteisön ulkopuolelle. On selvää, että ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunne uhkaa jatkua lapsuudesta aina nuoruuteen ja aikuisuuteen asti. Arvoisa puhemies! Perusturvaleikkausten yhteydessä keräsimme kansalaisten kokemuksia leikkauspolitiikan vaikutuksista. Luenkin nyt yhden kansalaisen lähettämän viestin: ”Pelkään tulevaisuuttani. Olen sairas, osatyökykyinen, enkä ilman ihmettä voi ikinä työskennellä kestävästi 50:tä prosenttia suuremmalla työajalla. Pelkään, että terveydentilani huononee ja että tulevaisuudessa ei ole enää edes pahimmassa tilanteessa toimeentulotukea, johon olen aikaisemmin joutunut tukeutumaan. Olen nuori ja koko aikuiselämäni joutunut laskemaan jokaisen euron. En usko, että pystyn elämään tässä jatkuvassa rahastressissä koko loppuelämääni, mutta ei taida paljon muitakaan vaihtoehtoja olla kuin olla tuomittu köyhyyteen sen takia, koska olen ollut lapsesta asti sairas.”
Arvoisa puhemies! Suomi voisi olla niin kuin Tanska, joka pyrkii maailman johtavaksi kasvisruuan ja vihreän proteiinin tuottajaksi. Maa on kanavoinut yhteensä noin 170 miljoonaa euroa kasvipohjaiseen ruokamuutokseen. Tällä tuetaan muun muassa viljelyitä ja investoidaan tutkimukseen ja kehitykseen. Nykyinen, pääasiassa eläintuotantoon perustuva Suomen ruokajärjestelmä ei ole tulevaisuudenkestävä. Se myötävaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen, ja se heikentää myös ruuantuotannon ja maanviljelijöiden omia pitkän aikavälin toimintaedellytyksiä. Ministeri Essayah, voisiko Suomi ottaa esimerkkiä Tanskasta, jolla kasvispohjaiseen ruokajärjestelmään siirtyminen oli myös puheenjohtajamaan päätavoitteita?
Arvoisa puhemies! Kansallinen ruokastrategia ja sitä koskeva ruokapoliittinen selonteko ovat tärkeitä asiakirjoja. Ruokajärjestelmän kestävyysmurros on yksi kokonaisvaltaisimpia siirtymiä, joka meidän tulee tehdä ilmastonmuutoksen etenemisen torjumiseksi ja planeettamme suojelemiseksi. Käydään läpi ruokastrategian tavoitteet. Ne ovat ruokajärjestelmän kannattavuuden ja reiluuden parantaminen, huoltovarmuuden lisääminen, luonnon kantokyvyn ja elinvoimaisen ruokakulttuurin vahvistaminen, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia. Mieleen tulee heti keino, joka edistää tehokkaasti näistä aivan jokaisen saavuttamista: nimittäin kasvipohjaisen ruuantuotannon vahvistaminen ja tehoeläintuotannosta pois siirtyminen asteittain siirtymäajan jälkeen. Kasvipohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on suurin yksittäinen teko, ja itse asiassa välttämätön sellainen, jos haluamme saavuttaa tulevaisuudenkestävän ruokajärjestelmän. Tulevaisuudenkestävä ruokajärjestelmä on sellainen, joka toimii planeetan kantokyvyn rajoissa, joka ei myötävaikuta ilmaston kuumenemiseen ja ympäristön tuhoutumiseen, ja jolla on edellytykset toimia ja tuottaa ruokaa kasvavalle väestölle myös pitkällä aikavälillä. Tulevaisuudenkestävä ruokajärjestelmä turvaa maanviljelijöiden toimintaedellytykset maailmassa, joka muuttuu jo nyt ilmaston kuumenemisen takia. Se tarjoaa maanviljelijöille reilun palkkion työstään ja kompensaation siirtymästä. Tulevaisuudenkestävä ruokajärjestelmä tukee kansanterveyttä. Se mahdollistaa ihmisille kotimaiset, terveelliset ja turvalliset ruokavalinnat. Arvoisa puhemies! Strategian visiona on tehdä Suomesta kestävien ruokajärjestelmien johtava kehittäjä vuoteen 2040 mennessä. Silti strategiassa mainitaan kasvipohjainen ruoka vain kolmeen otteeseen, tässä selonteossa neljään otteeseen. Kasvipohjaisuutta ei edelleenkään nähdä ruokajärjestelmän muutoksen lähtökohtana, vaan se nähdään yhtenä pienenä osasena nykyisen, tehoeläintuotannon varaan rakentuvan järjestelmän sisällä. Kansallinen ruokastrategia jättää siten Suomen kauas kestävien ruokajärjestelmien ”johtavasta kehittämisestä”. Tätä varten tarvitsisimme hallitukselta paljon nykyistä murroksellisempaa ajattelua. Kasvipohjaisen siirtymän olisi pitänyt olla strategian olennaisin pilari, jonka varaan kaikki muu rakentuu. Nyt sitä lähinnä sivutaan. Siirtymä ei tarkoita kaiken eläintuotannon kieltoa, mutta johtaisi laajoihin muutoksiin. Lihantuotantoa perustellaan usein huoltovarmuudella, ruokaturvalla ja omavaraisuudella. Samalla sivuutetaan se tosiasia, että lihantuotantomme on monilta osin riippuvaista ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista, rehusta ja fossiilienergiasta. Myös ruokaturvan näkökulmasta tehoeläintuotanto on itse asiassa tehotonta, sillä eläinten kasvattaminen vaatii tuotettuihin kaloreihin nähden erittäin paljon resursseja. Jos oikeasti halutaan saavuttaa ruokajärjestelmän huoltovarmuus, omavaraisuus ja ruokaturva, katse tulee kääntää kasviproteiineihin. Sitran ja Luken selvityksen mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa proteiiniomavaraisuus kokonaan kasviperäisesti vuoteen 2040 mennessä niin, että myös ravitsemussuositukset täyttyvät. Jos taas mietitään taloudellista kuvaa, niin ruokasektorin kasvupotentiaalista jopa 53 prosentin arvioidaan tulevan kasviproteiineista, solumaataloudesta ja kasvimeijerituotteista. Kasvipohjainen sektori pitää sisällään aivan valtavasti innovaatiomahdollisuuksia ja kestävän talouskasvun siemeniä. Siihen panostaminen on miljardiluokan mahdollisuus kasvattaa vientiä, luoda uutta työtä ja vahvistaa kansantaloutta. Arvoisa puhemies! Kasvipohjaisen siirtymän puolesta puhumisessa ei ole mitään ideologista. Kasvipohjainen siirtymä on tieteellisen tutkimuksen valossa välttämätön ratkaisu, jolla vastataan ruokajärjestelmämme kohtaamiin haasteihin. Kaikkien näiden luettelemieni faktojen sekä myös jo muuttuvien kulutustottumusten edessä ideologiselta minusta vaikuttaa ennen kaikkea joidenkin pakonomainen pyrkimys pitää tehotuotettu liha ihmisten lautasilla hinnalla millä hyvänsä ja jopa havitella ulkomaalaista lihantuotantoa Suomeen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Suomi osallistui vuonna 2024 ensimmäisen kerran Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin, ja vuonna 2027 osallistumista on tarkoitus edelleen jatkaa. Eduskuntaa on kuultu selontekomenettelyllä alusta asti, kuten pitääkin. On tärkeää, että eduskuntaa kuullaan asian suhteen ja sen vaikutusmahdollisuudet turvataan. Selonteon mukaan Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävät ovat tärkeä osa Naton perusajatusta, jonka mukaan kaikki liittolaiset valmistautuvat tukemaan toisiaan pelotteen ja puolustuksen toteutuksessa koko liittokunnan alueella. Venäjän laiton hyökkäyssota ja sen seurauksena Euroopan turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos on kasvattanut Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä. Lähes kaikki Naton jäsenmaat myös osallistuvat rauhanajan yhteisen puolustuksen tehtäviin joko pysyvällä kontribuutiolla tai säännöllisellä rotaatiolla. Arvoisa puhemies! Kun ulkoasiainvaliokunta ensimmäistä kertaa käsitteli Puolustusvoimien osallistumista vuoden 2024 Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin, totesi ulkoasiainvaliokunta mietinnössään seuraavaa: ”Valiokunta toteaa, että vaikka ennakkoon tehtävistä tehty uhka-arvio on matala, voi tilanne muuttua nykyisessä turvallisuusympäristössä nopeasti. Riskittömiä tehtävät eivät ole. Mikäli uhka-arvio tehtävien suorittamisen suhteen merkittävästi muuttuu, pyytää valiokunta valtioneuvostoa informoimaan eduskuntaa tästä asianmukaisesti.” Lisäksi ulkoasiainvaliokunta totesi: ”Valiokunta pitää puolustusvaliokunnan tavoin tärkeänä sitä, että näiden tehtävien päättyessä on hyvä arvioida saatuja kokemuksia ennen kuin seuraavasta osallistumiskierroksesta tehdään päätöksiä.” Nämä ovat vasemmistoliiton mielestä keskeisiä asioita myös päätettäessä Suomen osallistumisesta vuoden 2027 tehtäviin. Arvoisa puhemies! On arvokasta, että eduskunnassa käydään myös avointa keskustelua siitä, millainen Nato-maa Suomesta on kehittymässä. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä on tärkeää, että Suomi Nato-jäsenenä jatkaa laajaan turvallisuuskäsitykseen ja ihmisoikeuksiin perustuvaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja toimii aktiivisena rauhanvälittäjänä ja ydinaseriisunnan edistäjänä maailmalla. Ydinaserajoitteiden purkaminen on täysin hallituksen poliittinen linjaus, jolla ei ole mitään todellisia Nato-integraation edellyttämiä lainsäädännön uudistamisen tarpeita. Nato-jäsenyys ei edellytä Suomelta muutoksia ydinenergialakiin. Suomen on oltava ydinaseeton. Ydinaserajoitusten purkaminen ei lisää Suomen turvallisuutta, ja se antaisi aivan väärän signaalin tässä maailmantilanteessa. Rauhaa ei edistetä lisäämällä ydinaseita vaan vähentämällä niitä. Arvoisa puhemies! Lisäksi arktiseen alueeseen on myös Naton toiminnan osalta kiinnitettävä huomiota muutenkin kuin pelkästään sotilaallisesta näkökulmasta. Suomen on Natossa aktiivisesti edistettävä sitä, että kaiken toiminnan arktisella alueella tulee perustua luonnon kantokykyyn, ilmaston suojelemiseen ja kestävän kehityksen periaatteisiin sekä alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittamiseen.
Arvoisa puhemies! Tässä saatiin oikein esimerkkipuheenvuoro siitä, miten tieteellinen asiantuntijatieto ikään kuin kategorisesti kyseenalaistetaan yhdellä politiikkasektorilla. Kyllä minua myös tieteentekijänä erittäin paljon huolestuttaa nyt tämä trendi, erityisesti mitä tulee maa- ja metsätalouteen ja siellä tarvittaviin ilmastotoimiin, että jatkuvasti nimenomaan kyseenalaistetaan avoimesti asiantuntijatieto ja myös asetetaan asiantuntijat naurunalaisiksi. Tätä tapahtuu ihan jatkuvasti esimerkiksi Ilmastopaneelin puheenjohtajan kohdalla. Kyllä minusta me kaikki kansanedustajat myös ollaan vastuussa siitä, miten me suhtaudutaan tutkittuun tietoon. Tietenkin on niin, että me olemme niitä päätöksentekijöitä, jotka sitten loppupeleissä tekevät sen päätöksen parhaimman tiedon pohjalta, mutta kun me avoimesti kyseenalaistetaan asiantuntijatietoa ja myös tieteentekijöitä, [Puhemies koputtaa] niin minä pidän sitä kehitystä erittäin huolestuttavana.
Arvoisa puhemies! Maankäyttösektori on varsinainen murheenkryyni päästöjen näkökulmasta, siitä ei pääse mihinkään, mutta nyt näyttää siltä, että suurin energia myös tässä salissa laitetaan laskelmien ja asiantuntijatiedon kyseenalaistamiseen jatkuvasti kuin että aidosti edistettäisiin hyväksi havaittuja ilmastotoimia esimerkiksi maataloudessa. Ilmastosuunnitelmissa esitetään maataloussektorille vain vähän uusia politiikkatoimia, eikä niillä saavuteta merkittäviä päästövähennyksiä. Lisäksi suunnitelmissa toimia ei ole konkretisoitu, ja niille ei ole osoitettu asianmukaisia resursseja. Tärkeimmät ja samalla kustannustehokkaimmat toimet, kuten turvepeltojen vettäminen ja kosteikkoviljelyiden tukeminen, jäävät toteuttamatta. Nyt kysyisinkin ministeriltä: miksi turvepeltojen vettämisen suhteen ei ole päästy kunnolla edes kartoituksiin ja suunnitelmiin, saatikka että tähän olisi suunnattu resursseja, sillä halua kyllä tähän olisi?