politiikka.app

Jokelainen Jessi

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmäOulun vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

14 puheenvuoroa

024helmikuu 2026: 2helmaaliskuu 2026: 3maahuhtikuu 2026: 2huhtoukokuu 2026: 4toukesäkuu 2026: 3kessyyskuu 2026: 0syy
17.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 5/2026 vpTalousYmpäristö

Arvoisa puhemies! Orpon hallitus lupasi suomalaisille parempaa elintasoa, lisää työtä ja velkaantumisen taittamista. Nyt on syytä katsoa tuloksia. Pienituloisuus, eriarvoisuus ja asunnottomuus ovat kasvaneet. Suomessa on EU:n pahin työttömyyskriisi, ja Suomi on joutunut EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Myös velkasuhde jatkaa kasvuaan. Hallitus on perustellut leikkauksia sillä, että velaksi eläminen on lopetettava. Velkaantuminen ei ole loppunut, ja tuossa valossa tehdyt leikkaukset ja niillä aikaansaatu jälki eivät tunnu perustellulta uhraukselta. Samaan aikaan hallitus on valmis antamaan lähes miljardin euron veronalennuksen suuryrityksille yhteisöveroa laskemalla — velka ei näytä olevan ongelma silloin, kun rahat ohjataan suuryritysten omistajille. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto ei hyväksy linjaa, jossa hyvinvointivaltiota puretaan EU-sääntöjen varjolla samaan aikaan, kun suurituloisille ja suuryrityksille jaetaan uusia veroetuja. Suomen pitää hakea EU-sääntöihin järkevää joustoa eikä rakentaa niiden päälle vielä tiukempaa kansallista pakkopaitaa. Talouspolitiikkaa pitää voida tehdä ajassa, ihmisten toimeentulo, palvelut ja työllisyys huomioiden. Vasemmistoliitto on valmis miljardiluokan sopeutuksiin, mutta niiden on oltava oikeudenmukaisia ja taloudellisesti järkeviä. Meidän vaihtoehdossamme painottuvat verosopeutukset, kuten miljonäärivero ja yhteisöveron korotus, sekä ympäristölle haitallisten tukien karsiminen. Arvoisa puhemies! Suomea ei nosteta leikkaamalla. Leikkaukset pienituloisilta heikentävät ostovoimaa ja jarruttavat taloutta. Kun niiltä ihmisiltä leikataan, jotka käyttävät lähes kaikki tulonsa arjen menoihin, myös kysyntä heikkenee. Siksi väärin toteutettu sopeutus voi jopa pahentaa velkaongelmaa. Suomi nousee oikeudenmukaisella ja suhdanteeseen vastaavalla talouspolitiikalla, joka vahvistaa ihmisten luottamusta tulevaan. Ehdotan, että selonteon johdosta hyväksytään vastalauseen 4 mukainen kannanotto.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, yhteisövero, leikkaus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Opettajan uraltani jäi painavasti käteen yksi oppi ihmisyydestä: katkos sukupolvien välisessä ymmärryksessä syntyy ylenkatseesta. Nuoren ihmisen luottamus on helppo menettää tekemällä tulkintoja vailla oikeaa halua kuunnella. Menetämme otteen kokonaisiin ikäluokkiin pitämällä heitä tyhminä. Arvoisa puhemies! Elämme parhaillaan monella tavalla kriisipitoista aikaa. Meitä kuormittavat globaalit kriisit, sodat, ilmaston kuumeneminen, taloudelliset vaikeudet ja sosiaalinen eriytyminen. Nyt kasvamassa olevien lasten ja nuortemme niskaan joudutaan lataamaan paljon odotuksia. Heiltä odotetaan selvää visiota työurasta, lastenhankintaa väestön kasvattamiseksi, ikääntyvien omaistensa hoitamista, toiveikkuuden säilyttämistä olosuhteista riippumatta. Tulevaisuutemme rakentajilta vaaditaan paljon, kuitenkaan antamatta siihen kauheasti eväitä. Arvoisa puhemies! Kun listataan tämän ajan haasteita ja syitä sille, miksi nuorten usko tulevaisuuteen horjuu, vastaukseksi saa usein, että onhan sitä ennenkin selvitty — tässä maassa on selvitty sodista, lamoista ja vaikka minkälaisista vitsauksista ja silti porskutettu eteenpäin. Voi kuitenkin kysyä, että millä hinnalla. Sotien jälkeinen kansakunta ei ollut terve. Hintaa sodan aiheuttamista ylisukupolvisista traumoista maksetaan edelleen. 90-luvun lama poiki ylisukupolvista köyhyyttä, joka sairastuttaa ihmisiä tänäkin päivänä. Kansallista resilienssiä vaatineista tilanteista kerrotaan usein jälkeenpäin glorifioitua tarinaa, jossa valtio nosti itsensä tuhkasta uuteen kukoistukseen. Sodan jälkeen koitti jälleenrakennus, lamasta tultiin taloudelliseen nousukauteen. Vähemmälle huomiolle jää aina se puoli tarinasta, jossa kriisi vahingoittaa ihmistä ja sen kantokykyä pysyvästi. Ja mitä nuorempana ihminen saa osakseen kohtuuttomia vastoinkäymisiä, sen kauaskantoisemmat ovat seuraukset. Juuri siksi haastavissa tilanteissa yhteiskunnan tulisi pyrkiä suojaamaan eritoten lapsiaan, niitä, joiden käsiin uskomme yhteisten asioidemme hoitamisen aikanaan. Valitettavasti, puhemies, on niin, että käsillämme olevan tiedon valossa olemme epäonnistuneet tuossa työssä. Orpon hallitus on epäonnistunut tuossa työssä. Nuorisobarometrin tulokset kertovat kiistattomasti ja huolestuttavasti nuorten uskon tulevaisuuteen olevan matalammalla kuin koskaan. Tuo tieto tulisi ottaa tässä maassa vastaan kansallisena kriisinä. Nuorten tulevaisuususkon romahtaminen ei suinkaan ole tyhjästä ilmaantunut mysteeri, vaan syyt ovat kyllä selvillä. Tutkitusti nuoria huolettavat ja kuormittavat kaikista eniten työhön, toimeentuloon ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Arvoisa puhemies! Huoleen vastataan tehokkaimmin ratkaisuilla, ja ilmiselvästi juuri ratkaisut ovat tältä hallitukselta puuttuneet. Orpon hallituksen leikkaukset ovat osuneet kaikkein rankimmin nuoriin, ja vaihtoehtoja on kavennettu kaikista eniten nuorilta. Nuorisotyöttömyys on ennätyksellisissä lukemissa, opiskelijoilla on velkaa enemmän kuin koskaan, ja monille nuorille elintärkeistä oljenkorsista, kuten sotepalveluista, auttavilta järjestöiltä ja työpajatoiminnasta, on leikattu. Toimeentulotuen leikkausten seurauksena nuoret aikuiset joutuvat lopettamaan opintojaan kesken voidakseen syödä kesällä. Näihin haasteisiin ei ole kertaakaan tullut hallitukselta oikeita ja todellisia vastauksia, vain retorista vakuuttelua siitä, että toivoa on. Mistä tuon toivon pitäisi syntyä, jos käytännön edellytyksiä heikennetään eikä vahvisteta? Mistä ilmestyy usko tulevaisuuteen, jos poliittisilla valinnoilla tehdään tulevaisuus vaikeammaksi elää? Arvoisa puhemies! Kuten aluksi sanoin, helpoin väylä nuoren ihmisen luottamuksen menettämiseen on nuoren ihmisen pitäminen tyhmänä. Sen arviointivirheen on hallitus tehnyt, kuvitellut, että konkreettiset heikennykset tulevaisuuteen kuorrutetaan kauniilla sanoilla paremmaksi. Hallitus aliarvioi nuorten kykyä ymmärtää hallituksen valintojen seurauksia, ja tuo itsessään on vaurioittanut nuortemme tulevaisuususkoa merkittävästi. Jos me haluamme panostaa siihen ajatukseen, että tulevaisuus kantaa ajasta ja haasteista huolimatta, nuo panostukset on silloin konkreettisesti tehtävä. Pidän tätä myös mitä suurimmissa määrin puolustuspoliittisena kysymyksenä. Jos syömme nuoriltamme uskon poliittiseen päätöksentekoon, yhteiskunnan tukeen ja hyvään elämään, mitä nuo nuoret silloin todella haluavat puolustaa? Millainen on ihmisen puolustustahto sellaista valtiota kohtaan, joka ei puolusta kasvavia versojaan? Nuorisokysymys ei siis ole vain yksittäinen yhteiskunnallinen kysymys, vaan siihen käytettävillä resursseilla ratkaistaan koko itsenäisen valtion kyky huolehtia kansalaisistaan. Ratkaisut vaativat paitsi asennemuutosta myös aktiivisen valinnan siitä, että valtio panostaa rahallisesti tulevaisuutemme tekijöiden koulutukseen, työllisyyteen ja toimeentuloon, siis aivan perustavanlaatuisiin asioihin. Puhemies! Orpon hallitus on valinnoillaan tuottanut valtavan pettymyksen ja pitkäaikaista vahinkoa nuortemme kykyyn pärjätä ja uskoa omaan pärjäämiseensä. Tuota luottamusta ei tällä hallituskokoonpanolla rakenneta uudelleen, ja siksi todellista vastuunkantoa olisi antaa tuo päätösvalta aivan muille puolueille.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Minusta nyt hiukan kiusallisesti kuulostaa siltä, ikään kuin hallitus pitäisi Suomen nuoria tyhminä — ikään kuin nuoret eivät ymmärtäisi, mitkä hallituksen päätökset ovat konkreettisesti haitanneet nuorten pärjäämistä arjessa ja uskoa tulevaisuuteen, tai ikään kuin nuoret eivät tajuaisi sitä, että nämä puheet toivosta ja toiveikkuudesta eivät ole saaneet kauheasti konkreettisia eväitä taustalleen. Mitä nyt on konkreettisesti tapahtunut? Ammatillisesta koulutuksesta olette leikanneet 120 miljoonaa, opiskelijoilla on enemmän velkaa kuin koskaan, ja toimeentulotuen leikkausten myötä osa jopa joutuu lopettamaan opintojaan kesken, jotta on varaa syödä kesällä. Tuoreiden Kelan tilastojen mukaan 4 000:ta opiskelijaa on uhattu toimeentulotuen perusosan alentamisella ja asumistuen leikkausten jälkeen opiskelijoiden osuus toimeentulotuen saajista on kasvanut. Ihan hyviä esityksiä ovat opintotuen uudistus ja lainapainotteisuuden vähentäminen, mutta kysynkin nyt hallitukselta: mitä te aiotte tehdä tälle tilanteelle nyt, tässä hetkessä, kun omien leikkaustenne takia osan opintopolku katkeaa kokonaan tai vaihtoehtoisesti toimeentuloa ei ole moneen kuukauteen ollenkaan?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, opintotuki)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! On tosiaan merkille pantavaa, että hallitus esittää yhteisöveron alentamista liki miljardilla eurolla, mutta tuota seikkaa ei mainita tässä selonteossa lainkaan, kuten ei myöskään täältä oikeasta siivestä kuulu juuri puolustavia puheenvuoroja. Hallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat kolme vuotta sitten päässeet käyttämään tämän maan ylintä valtaa nimenomaan vetoamalla huoleen valtionvelan määrästä, ja nyt tuota velkaa ollaankin valmiita kasvattamaan tietoisesti heikentämällä tulopuolta. Meillä ei ole toistaiseksi minkäänlaista pitävää näyttöä siitä, että heikossa markkinassa yhteisöveron alennuksella rahoitettaisiin investointeja ja täten itserahoittavuus toteutuisi. VM:n uuden arvion mukaan itserahoittavuusaste olisi parhaimmillaankin 46 prosenttia, mikä tekee tästä esityksestä tässä taloustilanteessa aivan järjettömän. Meillä on valtava määrä tutkimustietoa siitä, että kaikista varakkaimpien ihmisten rahoittaminen ei niin sanotusti valu alaspäin vaan kasvuvaikutukset jäävät heikoiksi. Sen sijaan pieni- ja keskituloisten kulutus näkyy suoraan talouskasvussa, mutta tuonkin potentiaalin olette leikanneet jättimäisillä sosiaaliturvaleikkauksilla ja Euroopan kehnoimmalla työllisyyspolitiikalla. Hallitus siis siirtelee rahaa köyhiltä rikkaiden taskuihin ja väittää tätä vastuulliseksi talouspolitiikaksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, yhteisövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Hallituspuolueissa vaikuttaa tälläkin hetkellä moni sellainen poliitikko, joka on seurannut politiikkaa aktiivisesti tai jopa ollut tässä salissa paikalla, kun valtiovarainministeri Iiro Viinanen toimeenpani valtavia sopeutustoimia vuosina 1991—1995. Sittemmin monet ekonomistit, silloiset valtiovarainministeriön asiantuntijat ja taloustieteen muut ammattilaiset ovat analysoineet lama-ajan leikkausten lopputulosta. Talouskurin aika ei ole tuon jälkeen päättynyt. Velkasuhde on jatkanut kasvuaan, väestö ikääntyy hurjaa vauhtia, oppimistulokset heikentyvät. Hyvinvointivaltio ei ole entisellään. Leikkaamisesta on tullut talouspolitiikan itsestäänselvyys ja ikään kuin synonyymi vastuulliselle taloudenhoidolle. Viinasen aikana tehtyjä talousvalintoja on jälkeenpäin kritisoitu eritoten siitä näkökulmasta, millaisia kasautuvia kuluja lapsiperheiltä ja kaikkein köyhimmiltä leikkaamalla tuotettiin tulevaisuuteen. Silloin ei ollut käytössä välineitä vaikutusarviointiin, ja leikkauksia tehtiinkin — asiantuntijoita lainatakseni — niin sanotusti perstuntumalta. Jonkinlainen suhteellisuudentaju tuon ajan hallituksella sentään oli, ja taloustalkoisiin osallistettiin niin ikään kaikki. Rajujen leikkausten lisäksi hyvätuloisimpien verotusta korotettiin. Arvoisa puhemies! Orpon hallitus ei ole ottanut onkeensa kummastakaan edellä mainitusta seikasta omaa vastuuaikaansa suunnitellessaan. Nykypäivän lainvalmistelussa vaikutusarvioinnit eri toimenpiteille ja niiden yhteisvaikutuksille on mahdollista teettää. Silti Orpon hallitus on systemaattisesti joko päättänyt olla huomioimatta noita arvioita tai jättänyt ne teettämättä kokonaan. Tuo valittu menettelytapa on johtanut tilanteeseen, jossa sosiaaliturvan leikkaukset ovat kasautuneet kohtuuttomissa määrin samoille ihmisille. Tuon menettelytavan seurauksena olemme jälleen tilanteessa, jossa ensisijaisiksi maksajiksi ja kärsijöiksi on laitettu ne perheet ja lapset, jotka valmiiksi tarvitsevat kaikkein eniten hyvinvointiyhteiskunnan kannattelua. Välineet inhimillisten vahinkojen välttämiseksi ovat olemassa, ja silti Orpon hallitus on talouspoliittisesti valinnut mieluummin soveltaa Viinasen ajan perstuntumaa. Hallituksen yhteiset talkoot eivät ole missään vaiheessa olleet yhteiset talkoot. Siinä, missä Viinasen aikana hyvätuloisetkin osallistettiin talouskriisin hoitamiseen, Riikka Purran johdolla on valittu käyttää velkarahaa kaikista parhaiten toimeentulevien mittaviin veronalennuksiin. Niin sanotuista dynaamisista vaikutuksista ei ole jälkeäkään, sillä talous ei kasva ja kulutus on pysähtynyt. Arvoisa puhemies! Elämme tässä talossa totuuden jälkeistä aikaa. Orpon hallituksen lupaukset ovat täydessä ristiriidassa politiikan toteuman kanssa. 100 000 uuden työllisen sijasta olemme saaneet 64 000 työllistä vähemmän. Suomeen piti saada kasvua ja työllisyyttä, mutta sen sijasta olemme saaneet Euroopan heikoimman työllisyystilanteen. Koulutuksen piti olla hallituksen erityissuojeluksessa. Sen sijaan ammatillisesta koulutuksesta on leikattu 120 miljoonaa, ja kuntien valtionosuusleikkaukset pakottavat kunnat höyläämään perusopetuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Sotepalveluista ei Orpon hallitus ole kuulemma leikannut euroakaan, vaikka todistamme parhaillamme sairaalaverkon supistamista, sosiaalipalvelutarjonnan heikennyksiä, vanhuspalveluiden leikkauksia ja asiakasmaksujen korotuksia. Hallitus puhuu aivan muuta kuin mitä suomalaisten silmät ja lompakot todistavat. Näitä heikennyksiä perusteltiin ennen kaikkea niin, ettei keneltäkään vaadita kohtuuttomuuksia ja toimenpiteet ovat välttämättömiä velkasuhteen kääntämiseksi laskuun. Totuuden nimessä on voitava sanoa ääneen, että Orpon—Purran hallituksen leikkaukset ovat olleet liian monelle suomalaiselle kohtuuttomia, ja minkä eteen? Velkasuhdetta ei ole saatu taittumaan. Tällainen kansalaisten vedättäminen ja yhteisen panoksen epäkunnioittaminen on häpeällistä. Arvoisa puhemies! Hallitus on perustellut talouspoliittista linjaansa ensi kädessä välttämättömyydellä ja sillä vastuuvapauslausekkeella, että vaihtoehtoja ei ole eikä ole esitetty. Vaihtoehtoja kyllä on esitetty, mutta luonnollisesti ne eivät hallitukselle käy, koska ne eivät ole samoja kuin kokoomuksen käsitys kestävästä taloudenhoidosta. Kestävää taloudenhoitoa olisi suhteuttaa leikkaukset ja investoinnit suhdanteeseen. Kestävää taloudenhoitoa olisi panostaa rakenteisiin, joilla tuotetaan pitkän aikavälin kasvua ja kestävää työllisyyttä. Kestävää taloudenhoitoa olisi rakentaa sosiaaliturva niin, että kenen tahansa on sujuvaa osallistua kykynsä mukaan modernin maailman työmarkkinoille. Kestävää kasvua olisi huolehtia kansan hyvinvoinnista niin, että velkaa ei tahtomattamme kasvateta tulevien vuosikymmenten hallitusten ratkottavaksi. Kestävää taloudenhoitoa on hoitaa taloutta ihmisten, ei vain kylmien lukujen ehdoilla. Vaihtoehtoja kyllä on. Puhemies! Viinasen jälkiä korjaillaan edelleen, ja Purran saksista on tämä valtio saanut [Puhemies koputtaa] tarpeekseen vajaassa hallituskaudessa. Tämä hallitus on valitsemallaan talouspoliittisella linjalla epäluottamuksensa ansainnut.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, asiakasmaksu, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
6.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Selityksiä hallituksella riittää, mutta ratkaisuja ei niinkään. [Juho Eerola: No eipä sieltäkään paljon tule!] Me vasemmistoliitossa varsin hyvin tiedämme, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja korkojen nousut vaikuttivat Suomen talouteen. Silti hallituskautemme lopussa julkinen talous oli käytännössä tasapainossa ja työllisyys ennätyksellisen hyvällä tasolla. [Arto Satonen: Tasapainossa?] Puhemies! Suomen talouden tilanne oli surkea jo ennen Iranin sotaa. Tehdään siis selväksi tämä asia: Hallituksen leikkauspolitiikka on heikentänyt kysyntää ja talouskasvua. Hallitus on heikentänyt kotimaista kysyntää erityisen paljon leikkaamalla pienituloisilta, jotka kuluttavat lähes kaikki tulonsa. Riittämätön kulutuskysyntä on talouskasvun merkittävin este Suomessa. Tämä siis Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan. Orpon hallitus on saanut aikaan pattitilanteen, jossa meillä on Euroopan pahin työttömyyskriisi, syventynyt ja pitkittynyt matala suhdanne ja nopeasti kasvava velkasuhde. Hallituksella on vastuu omasta talouspolitiikastaan, eikä sen epäonnistumista voi ladata ulkomaailman tai edellisen hallituksen harteille. Suoraselkäistä suomalaisia kohtaan olisi myöntää tilanteen todellinen luonne ja ryhtyä hakemaan toisenlaisia ratkaisuja, [Puhemies koputtaa] kun nämä tähän asti käytetyt eivät selvästikään toimi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelmassa todetaan: ”Orpon hallituksen tavoitteena on parantaa suomalaisten elintasoa, kääntää Suomen talous kestävään kasvuun ja taittaa hyvinvointia uhkaava velkaantumiskehitys.” Noista tavoitteista olemme varmasti kaikki yhtä mieltä, mutta Orpon hallituksen keinoilla noiden saavuttaminen on jäänyt täysin piippuun. Arvoisa puhemies! Oikeistohallituksen talouspolitiikka on pahentanut Suomen tilannetta jokaisella keskeisellä mittarilla. Julkisen talouden velkasuhde ei taitu eikä edes vakaannu Orpon hallituksen aikana. Kestävästä kasvusta tai 100 000 uudesta työllisestä ei näy jälkeäkään. Sen sijaan Suomi kyntää pitkittyneessä matalasuhdanteessa, joka on saatu aikaan pitkälti hallituksen omilla valinnoilla. Hallituksen päätökset leikata sosiaaliturvasta ja julkisista palveluista sekä kykenemättömyys vastata ajoissa rakennusalan alhoon ovat leikanneet ostovoimaa ja pitkittäneet taantumaa. Korostan, puhemies, että kyse on ollut valinnoista, vaikka hallitus on alkumetreiltään saakka verhoillut omia valintojaan pakkoretoriikkaan. Vähäisiä ansioitaan hallituspuolueet mielellään juhlivat äänekkäästi, mutta kun tulisi ottaa vastuuta petetyistä lupauksista ja itse aiheutetusta talouden alhosta, hallitus käyttäytyy kuin ei olisi ollut paikallakaan viimeiseen kolmeen vuoteen. Tällaisesta epärehellisyydestä maksavat tällä hetkellä kaikki suomalaiset, myös tulevat sukupolvet. Arvoisa puhemies! Kasvaneen velkasuhteen lisäksi Orpon hallitus jättää seuraavalle hallitukselle mittavan työttömyysvelan. Suomessa on muusta Euroopasta poikkeava työttömyyskriisi. Suomen työttömyysaste on melkein kaksi kertaa niin korkea kuin EU:ssa keskimäärin. Kansainväliset kriisit vaikuttavat talouteen, mutta Suomen muusta Euroopasta poikkeava kehitys kertoo, etteivät ulkoiset olosuhteet riitä tilanteen selitykseksi. Hallituksen on kannettava tilanteesta vastuunsa. 90-luvun lamasta olemme oppineet, että laajan työttömyyden taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat pahimmillaan ylisukupolvisia, ja niiden korjaaminen kestää kauan. Hallituspuolueiden muisti tuntuu olevan varsin lyhyt, kun tuon ajan virheet halutaan väkisin toistaa. Tuttujen sanontojen mukaan samoilla konsteilla on turha odottaa uutta lopputulosta ja viisas oppii muiden virheistä. Viisaus ei totisesti tässä hallituksessa asu. Arvoisa puhemies! Hallitus valitsi jälleen laittaa suuryritysten edut tavallisten ihmisten arjen edelle. Asiantuntijat ovat laajasti todenneet, että yhteisöveron laskulla ei ole toivottua talousvaikutusta. Velka ei vähene, työpaikat eivät lisäänny, eikä kasvua synny. Hallitus siis puhtaasti valitsee tehdä miljardin euron kädenojennuksen osakkeenomistajille tavallisten suomalaisten selkänahasta. Maksajiksi joutuvat sairaat ja vanhukset, kun hallitus korottaa sotepalveluiden ja vanhuspalveluiden asiakasmaksuja. Maksajiksi joutuvat myös lapset ja nuoret. Kuntien valtionosuuksista leikataan jälleen, mikä on suora leikkaus varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Maksajiksi joutuvat lapsiperheet, pienipalkkaiset työntekijät ja jopa menehtyneiden omaiset. Hallitus leikkaa kaikilta niiltä, joita pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on ollut tapana puolustaa. Tätä on vaikeaa muutenkin oikeuttaa, mutta näiden leikkausten mitätön, suorastaan haitallinen vaikutus julkisen talouden tilaan tekee hallituksen valinnoista erityisen julkeita. Arvoisa puhemies! Näin mittavilla leikkauksilla julkisista palveluista hallitus sahaa koko Suomen oksaa. Hallituksen leikkauspolitiikan tien päässä on valtio, jossa jokainen on omillaan ja yhteisvastuu on korvattu jokaisen henkilökohtaisella vastuulla, sellainen valtio, jossa ihmistä turvaa hyvinvointivaltion rakenteiden sijasta vain hyvä tuuri. Sellainen valtio ei voi hyvin, eikä pahoinvoinnista seuraa myöskään taloudellista menestystä. Hallitus kylvää suolaa peltoon ja ihmettelee, kun satoa ei tule. Arvoisa puhemies! Vuoden päästä tähän aikaan muodostetaan uutta hallitusta, jonka tehtävänä on viimein tuoda meille sitä toivoa, jonka perään Petteri Orpo on epätoivoisesti huhuillut hallituksensa leikkuutoimien lomasta. Meidän on tehtävä toimia, jotka aidosti vahvistavat julkista taloutta kestävällä tavalla. On taattava työllisyyttä, on taattava resurssit hoitoonpääsyyn ja on taattava tulevaisuudennäkymiä kaikille tässä yhteiskunnassa. Vasemmistoliitto vahvistaisi julkista taloutta muun muassa perumalla yhteisöveron alennuksen, korottamalla suurten omaisuuksien ja suurten tulojen verotusta, verottamalla ympäristöhaittoja ja karsimalla ympäristöhaitallisia tukia. Puhemies! On uskallettava vaatia politiikkaa tavallista ihmistä varten, sellaista politiikkaa, joka on tällä hallituskaudella jäänyt kokonaan näkemättä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, yhteisövero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, asiakasmaksu, sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
15.4.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kuluneen kolmen vuoden saldo on tässä: Työttömiä on yli satatuhatta enemmän kuin vuonna 2023. Konkurssit ovat 90-luvun laman tasolla. Suomi on päätynyt EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle, koska miljoona suomalaista on köyhyysriskissä. Suomessa on 31 000 uutta köyhää lasta. Asunnottomuus on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Leipäjonot ovat ennätyksellisen pitkiä. Valtionvelka on korkeammalla kuin kertaakaan Suomen historiassa, korkeammalla kuin kertaakaan yhdenkään kriisin aikana. Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaiselle yhteiskunnalle ja tavallisille ihmisille. Köyhyys ja perustarpeiden puute jättävät pitkät jäljet ihmisiin ja sukupolviin. Näitä jälkiä ei korjata hetkessä, vaan niistä maksetaan vuosikymmenten ajan. Arvoisa puhemies! On toki myös niin, että velkaantumiskehitys on jatkunut pitkään ja siihen olisi tarvittu ratkaisuja jo kohta vuosikymmenten ajan, mutta siitä Orpon hallitusta kyllä voi oikeutetusti syyttää, miten järjetöntä talouspoliittista linjaa ajatte tässä taloudellisessa tilanteessa. Hallitus mielellään puolustautuu tältä kritiikiltä sanomalla, että sentään teemme jotain. Arvoisa hallitus, oli tilanne mikä hyvänsä, tekeminen ei ole mikään itseisarvo, vaan teoilla aikaansaatavat seuraukset ovat ne, joilla on väliä. Teidän tekemisenne kuluneen hallituskauden ajan on ollut täyttä välinpitämättömyyttä vallitsevaa suhdannetta, taloustieteen lainalaisuuksia, asiantuntijalausuntoja ja vaikuttavuusarvioita kohtaan. Pyrkimyksenne on ollut kosmeettisesti siistiä velkasuhdetta ja kohdella sen inhimillisiä seurauksia niin ikään pakollisina ja kohtuullisina uhrauksina. Ovatko ne olleet kohtuullisia, arvoisa hallitus? Onko ollut kohtuullista maksattaa valtionvelkaa tavallisten suomalaisten perustarpeista? Hallitusohjelmaa laatiessanne peräänkuulutitte yhteisiä talkoita velkasuhteen taittamiseksi. Näissä niin sanotuissa yhteisissä talkoissa kaikista pienituloisimmat on laitettu maksumiehiksi kaikista vakavaraisimpien veronkevennyksille, ja valtion velkasuhde on taittumisen sijaan vain ja ainoastaan jatkanut kasvuaan. Arvoisa puhemies! Koska mikään määrä tavallisen ihmisen vyön kiristämistä ei tunnu hallitukselle riittävän, pöytään on tuotu velkajarru, jolla pyritään tekemään talouskurista, jatkuvasta leikkaamisesta, perustarpeista tinkimisestä ja systemaattisesta luokkapolitiikasta uutta normaalia. Velkajarru ei mekanismina huomioi suhdannevaihteluita eikä investointitarpeita, ja täten sen suurin riski on kääntyä itseään vastaan, siis kasvattaa velkaa entisestään. Velan kasvu altistaa leikkauskierteeseen joutumiselle, siis aina uusille ja uusille leikkauksille sosiaaliturvasta, koulutuksesta, sotepalveluista ja Suomen tulevaisuudesta. Te väitätte, ettei meillä ole varaa muuhun. Me vasemmistossa taas kysymme tulevienkin suomalaisten sukupolvien puolesta, onko meillä varaa hyvinvointivaltion tuhoamiseen. Arvoisa puhemies! 90-luvun laman aikana alussa luettelemani kaltaiset tilastolukemat olivat syy kansalliseen kriisitilaan. Ratkaisuksi työttömyyteen, elinkustannusten nousuun ja köyhyyden kasvuun Orpon hallitus tarjoilee kehysriihessä miljardin veronalennuslahjaa suuryrityksille. Tilanteessa, jossa tarve toimeentulolle, palveluille ja velkaantumisen taittamiselle on huutava, hallitus tekee miljardin euron loven verotulokassaan. Vallassa oleva Orpon hallitus nautiskelee historiallista epäsuosiota, ei vain opposition mielestä vaan Suomen kansan mielestä. Niitätte sitä, mitä olette kylväneet, ja paikoitellen suhtaudutte siihen sellaisella ylimielisyydellä, jollaiseen suurimman vallan käyttäjällä ei koskaan tulisi olla varaa. Puhemies! On aika vaatia tulosvastuuta. Hallitus ei ole kyennyt vähentämään velkaa, hallitus ei ole kyennyt luomaan työllisyyttä, hallitus ei ole kyennyt pääsemään mihinkään julkilausutuista tavoitteistaan. Silloin on aika sanoa, että nyt riittää. Hallituksen on aika kaatua. Näin ollen kannatan edustaja Pekosen tekemää epäluottamusesitystä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
15.4.2026VastauspuheenvuoroVK 2/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin hallituksen tavoitteena on ollut työllisyyden kasvattaminen, kasvun luominen, velan taittaminen ja hyvinvointivaltion vahvistaminen. Mitä on tähän saakka saatu? 100 000 uutta työtöntä, konkurssiaalto, entistä enemmän velkaa ja henkihieveriin leikatut julkiset palvelut. Käsittääkseni oli myös niin, että suomalaisille luvattiin yhteiset talkoot ja vain kohtuullisia uhrauksia talouden saamiseksi tasapainoon. No, nythän on niin, että valtionvelkaa — siis sitä velkaa, jota te olette ainoastaan kasvattaneet — on maksettu kaikista pienituloisimpien perustarpeista. Yli miljoona suomalaista on jäljiltänne köyhyysriskissä, asunnottomuus on kasvussa ensimmäistä kertaa 12 vuoteen, ja tämän tilanteen päälle olette vielä tekemässä miljardin euron loven verotulokertymään suuryritysten hyväksi. Arvoisa ministeri, on miljoona köyhää suomalaista, 300 000 työtöntä, ja velka ei vähene. Vastatkaa suoraan: onko tämä mielestänne kohtuullista?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Pöytäkirja
24.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 27/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! On hirveän hyvä asia, että hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen annetaan nyt lisäaikaa, mutta vielä parempi asia olisi ollut, jos olisitte tuoneet tämän esityksen kaksi vuotta sitten. Sillä olisi muun muassa voitu todennäköisesti välttää aika monta irtisanomista tässä ajassa, kun tarve palveluille ja sotepalveluissa toimivalle henkilöstölle on valtava ja se tarve kasvaa yhä, koska meidän väestö ikääntyy voimakkaasti. Silloin kun hyvinvointialueet perustettiin vuonna 2022, tiedossa oli, että korjaustarve tulee olemaan aika iso myös seuraavalla hallituksella, mutta se, miten tämä hallitus on reagoinut tähän asiaan tähän asti, on ollut käytännössä pääasiassa leikkaamalla. Se, mihin nämä alueet ovat nyt joutuneet, on se tilanne, että siellä on jouduttu järjestelemään palveluita eli käytännössä vähentämään palveluita ja jouduttu irtisanomaan henkilöstöä, välimatkat ovat kasvaneet ja ihmiset eivät pääse lääkäriin, kun tosiasiallisesti sitä rahaa olisi pitänyt lisätä voimakkaasti sen tarpeen mukaan. Mitä tulee tähän esitykseen tällä hetkellä, niin nytkään kyse ei ole siis varsinaisesti kestävästä korjaustoimenpiteestä, vaan tämähän on väliaikaisratkaisu. Itse näen tämän asian niin, että niin kauan kun meillä ei ole verotusoikeutta hyvinvointialueilla, nämä talousvaikeudet tulevat ainoastaan jatkumaan ja aluepäättäjien valta suunnitella alueiden palveluita on käytännössä vain näennäistä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Pöytäkirja
11.3.2026VastauspuheenvuoroVNS 12/2025 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministerille ja kiitoksia kaikille muillekin, jotka täällä paikalla keskustelevat. Minusta tässä on ollut ihana, semmoinen lämmin ja terveellä tavalla bensan- ja lannanhajuinen tunnelma. Minä tykkään siitä. Kuten sanottua, keskeistä koko Suomen elinvoiman kannalta on se, että meillä on työtä ja meillä on palveluita, mikä tarkoittaa sitä, että paikallinen yrittäjyys pitäisi tietysti saada kunniaan. Mutta se vaatisi aika laajoja rakenteellisia uudistuksia. Mehän vasemmistossa ollaan pitkään ajettu muun muassa perustuloa, joka sen lisäksi, että se sujuvoittaisi näitä meidän nykyisiä rakenteita, madaltaisi yrittäjyyden kynnystä. Pieni yritys ei kasva isoksi ilman tukea, ja siksi sitä tukea pitäisi kohdentaa nimenomaan pienyrityksiin eikä suurten yritysten verohelpotuksiin. Se on koko Suomen etu, että missä tahansa päin Suomea voi työllistyä ja elää mielekästä elämää, ja tuohon me tarvittaisiin aivan kiistatta paljon enemmän panostuksia ja konkreettisia toimia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Moni suomalainen tyttö muuttaa maaseudulta kaupunkiin mahdollisuuksien perässä. Minä olen itse syntynyt Kainuussa Puolangalla ja kasvanut Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla, joten tiedän hyvin, mistä tässä ilmiössä on kyse. Suomen kaupungit naisistuvat, maaseutu miehistyy, väestö eriytyy. Tämä kehitys uhkaa meidän yhteisöjen elinvoimaa. Maaseudun ihmiset eivät tarvitse jäädäkseen mitään taikatemppuja. Maaseudulla tarvitaan aivan tavallisia perusasioita. Maaseudulla tarvitaan koulutusta, työtä ja toimeentuloa. Tarvitaan palveluita, liikenneyhteyksiä ja toimivaa verkkoa. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittinen selonteko puhuu aivan oikein palvelujen saavutettavuudesta, oikeudenmukaisesta siirtymästä, työllisyydestä, koulutuksesta, liikenneköyhyydestä ja ruuantuotannon tulevaisuudesta. Murheellista vain on, että samalla, kun selonteko tunnistaa maaseudun ongelmat, tämän hallituksen politiikka pahentaa niitä. Siinä missä selonteko puhuu maaseudun elinvoimasta, hallitus leikkaa kuntien valtionrahoitusta, kiristää hyvinvointialueiden säästöjä, vähentää aluekehitysrahoitusta, leikkaa ammatillisesta koulutuksesta sekä heikentää sosiaaliturvaa. Nämä heikennykset osuvat kuin moukari maaseudun ihmisiin — vielä kovempaa kuin kaupungeissa. Orpon hallitus on leikannut ammatillisesta koulutuksesta noin 120 miljoonaa euroa. Koulutuksen järjestäjät ovat jo varoittaneet, että leikkaukset vähentävät lähiopetusta ja kaventavat koulutusmahdollisuuksia erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Arvoisa puhemies! Me vasemmistoliitossa tiedetään kokemuksesta, että nuorten on mahdollista kouluttautua myös kotiseudullaan, kun siihen panostetaan. Edellisellä hallituskaudella vasemmistolaisen opetusministerin johdolla ammatillisen koulutuksen rahoitusta lisättiin ja koulutusta pystyttiin vahvistamaan eri puolilla maata. Paikallinen toisen asteen opetus, vapaan sivistystyön oppilaitokset ja omassa maakunnassa sijaitsevat korkeakoulut ja filiaalit parantavat nuorten mahdollisuuksia jäädä kotiseudulle. Ne myös vahvistavat osaamista ja tuovat elinvoimaa. Koulutuksen lisäksi työllisyys on keskeinen avain maaseudun elinvoimaan. Vihreä siirtymä, luonnon ennallistaminen ja ruokatuotannon murros tarjoavat valtavia mahdollisuuksia — myös maaseudun nuorille. Työllisyys ja elinvoima edellyttävät toimivaa liikennettä. On keskeistä, että maaseudulle pääsee — ja että sieltä pääsee myös pois. Tällä hetkellä moni maaseudun nuori kärsii liikenneköyhyydestä. Vasemmistoliiton mielestä joukkoliikenteeseen pitää panostaa, ja erityisesti lähijunaliikenne on elvytettävä hyödyntämällä olemassa olevaa, ennen kumipyörävallankumousta rakennettua rataverkkoa. Sillä saataisiin aikaan myös paikallista työllisyyttä. Kaikkialle joukkoliikenne ei ulotu, joten syrjäseutujen pienituloisille tarvitaan tuki polttoainekuluihin. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä niin Puolangalla kuin Punavuoressa on voitava tulla toimeen, päästävä terveyskeskukseen ja elää hyvää elämää osana valitsemaansa yhteisöä ja ympäristöä. Suomen ei pidä olla maa, jossa nuorten on pakko paeta maaseudulta. Heidän on voitava halutessaan myös rakentaa sinne oma tulevaisuutensa. Se on meidän, koko Suomen etu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomessa syntyy tällä hetkellä vuosittain yli 40 000 lasta. Se tarkoittaa yli 40 000:ta synnyttäjää. Raskaus ja synnytys ovat mullistavia kokemuksia sekä keholle että mielelle. Jotain muuttuu aina pysyvästi, kun ihmisen keho tuo uuden ihmisen tähän maailmaan. Moni muutos on odotettu ja positiivinen, mutta useille synnyttäminen tuo mukanaan myös fyysisiä haasteita, joiden helpottamiseksi on välttämätöntä saada apua terveydenhuollosta. Suomessa sikiön ja synnyttäjän terveyttä seurataan tiiviisti neuvolapalveluissa koko raskauden ajan. Synnytyksen jälkeen fokus siirtyy synnyttäjän terveydestä ensisijaisesti lapseen. On kuitenkin niin, että moni synnyttäjä kokee vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin sellaisia fyysisiä oireita, jotka haittaavat arkea ja vaatisivat toimenpiteitä. Tyypillisimpiä synnytyksen jälkeisiä vaivoja ovat repeämät, virtsan karkailu, lantionpohjan toimintahäiriöt ja vatsalihasten erkaumat. Osalla nämä vaivat toki paranevat ajan kanssa itsestään, mutta suurella osalla vaivat jäävät hoitamatta ja siten pitkittyvät. Noin joka kolmas synnyttäjä kokee synnytyksen jälkeistä virtsankarkailua, ja tutkimusten mukaan jopa 76 prosenttia synnyttäjistä, jotka kokevat virtsankarkailua kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, kärsivät siitä vielä 12 vuotta myöhemminkin. Lantionpohjan toimintahäiriöitä on havaittu jopa puolella synnyttäjistä vielä 20 vuotta synnytyksen jälkeen. Vatsalihasten erkauma koskettaa raskausaikana liki jokaista synnyttäjää, mutta noin kahdella prosentilla, siis tuhansilla synnyttäjillä vuosittain vaiva jää pysyväksi ja aiheuttaa kiputiloja ja toimintakyvyn haasteita läpi elämän. Pelkästään virtsankarkailun aiheuttamien välittömien ja välillisten kustannusten on laskettu olevan yli miljardi euroa vuodessa, ja tuoreimpien arvioiden mukaan summa on todennäköisesti vain varovainen arvio. Kustannukset syntyvät erikoissairaanhoidon palveluista, sairaspoissaoloista, alentuneesta työkyvystä ja materiaalisista hankinnoista. Kustannukset kasvavat jatkuvasti, sillä synnytysperäisten vaivojen alihoitamisen kustannukset kumuloituvat ja näkyvät muun muassa vanhustenhoidon kasvavina kuluina. Ikääntyneiden synnyttäneiden ihmisten virtsankarkailua käsitellään ikään kuin pakollisena osana ikääntymistä, vaikka tutkitusti suuri osa noista vaivoista olisi ollut ehkäistävissä oikea-aikaisella varhaisella hoidolla. Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa keskitytään tällä hetkellä valtavasti syntyvyyden kasvattamiseen. Vähenevää väestöämme yritetään sinnikkäästi sekä puheen että erilaisten poliittisten, usein rahallisten, kannusteiden keinoin patistaa lisääntymään. Synnytysikäisten kehoihin ollaan valmiita panostamaan suuriakin rahasummia silloin, kun tavoitteena on tuottaa meille uusia veronmaksajia. Keskustelu on voimakkaan välineellistä. Tuo keskustelu omalta osaltaan tuottaa jatkuvasti todellisuutta, jossa potentiaalisen synnyttäjän keholla on taloudellista arvoa nimenomaan potentiaalisena synnyttäjänä. Synnytyksen jälkeisestä toimintakyvystä ja sen puutteen aiheuttamista jatkuvista taloudellisista menetyksistä emme keskustele lainkaan. Taloudelliset tappiot, jotka olisivat helposti vältettävissä, ovat toki tragedia sinänsä, mutta vielä vähemmälle huomiolle jää inhimillinen kärsimys, jota synnyttäneiden ja eritoten naisten alihoitaminen terveydenhuollossa tuottaa. Tutkitusti avun saaminen vaivoihin on yhteiskunnassamme tänäkin päivänä sukupuolittunutta. Vaihdevuosioireet koskettavat välittömästi puolta väestöstä ja välillisesti vielä suurempaa osaa, ja silti vaihdevuosioireisiin saatiin ensimmäinen kansallinen hoitosuositus vasta viime vuonna. Endometrioosin hoitoviive ensimmäisistä oireista diagnoosin saamiseen on 6—9 vuotta. Ei siis ole mitenkään poikkeavaa, että myös synnytyksen jälkeisten vaivojen hoito on epäjohdonmukaista ja hoitoon hakeutuminen usein synnyttäneen itsensä vastuulla. Arvoisa puhemies! Kansainvälisesti kiiteltyjen neuvolapalveluidemme perusperiaatteet ovat ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja tietoisuuden lisääminen. Vauvojen ja lasten osalta neuvolapalvelut ja niiden kautta tarpeenmukaisiin hoitoihin ohjautuminen toimivatkin hyvin. Kaikki meistä pystyvät tunnistamaan yhteiskunnallisen onnistumisemme edeltävässä. Miksi emme siis laajentaisi hyvin toimivaa palvelua niin, että ennaltaehkäisy koskisi myös synnyttäneitä? Tutkimusten mukaan virtsanpidätysongelmat ovat helposti kuntoutettavissa, jos hoitoon ohjaudutaan varhain. Vatsalihasten erkaumat ja niiden aiheuttamat kiputilat saadaan parhaiten hallintaan ammattilaisen ohjauksessa ennen vaivojen pitkittymistä ja kroonistumista. Tällä hetkellä Suomessa ei ole systemaattista hoitopolkua synnytyksen jälkeisten vaivojen hoitoon eikä siten myöskään riittäviä keinoja vaivojen pitkittymisen tuottamien kustannusten hillitsemiseen. Synnytyksen jälkeiseen fysioterapiaan hakeutuminen on synnyttäjän omalla vastuulla, ja niinpä lapsiarjen kiireen ja taloudellisten realiteettien valossa moni sellainen jättää hakeutumatta ammattilaisen vastaanotolle, joka hyötyisi hoidosta merkittävästi. Apua hankitaan yleensä joko yksityisiltä palveluntuottajilta tai sitten ei ollenkaan, sillä moni synnyttänyt ei edes tunnista oireidensa olevan liitännäisiä synnytykseen tai olevan hoidettavissa helposti. Ei voikaan olla niin, että on synnyttäjän itsensä vastuulla diagnosoida oireet ja hakeutua sen mukaan hoitoon omakustanteisesti. Suomessa olisikin oltava systemaattinen palveluohjaus synnyttäneille osana neuvolapalveluita. Ranskassa synnyttäneille kuuluu jopa 10 kertaa synnytyksen jälkeistä lantionpohjan fysioterapiaa osana sosiaaliturvaa. Tuota menettelyä on haluttu jatkaa, koska sen kansanterveydelliset vaikutukset on koettu niin merkittäviksi. Arvoisa puhemies! Täällä Suomessa voisimme lähteä asiassa edes maltillisesti liikkeelle. Olisi varsin kohtuullista lisätä 1—3 kertaan synnytyksen jälkeistä fysioterapiaa osaksi neuvolapalveluita. On aina taloudellisesti järkevää maksaa pieni hinta siitä, että tulevaisuuden moninkertaisesti kalliimmat ongelmat voidaan välttää. Asia on myös arvokysymys. Ei ole kohtuullista vaatia ketään toimimaan valtiolle eduksi synnyttämällä tänne uusia veronmaksajia, milloin minkäkin rahallisen porkkanan varjolla, mikäli samaan aikaan jätämme jo synnyttäneet ihmiset vaille asianmukaista hoitoa ja tukea. Synnyttäjämme ansaitsevat terveydenhuolloltamme parempaa. Puhemies! Edellä perustelemani myötä esitän lakialoitteessani synnyttäneiden fysioterapian lisäämistä osaksi neuvolapalveluita. On taloudellisten tavoitteidemme, yhdenvertaisten arvojemme ja kestävän tulevaisuuden kannalta perusteltua kehittää hyväksi todettuja palveluita niin, että hyvää elämänlaatua on tarjolla jatkossa yhä useammalle. Se on synnyttäjien, perheiden, työmarkkinoiden ja koko Suomen etu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
19.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 15/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Itä-Suomesta puhutaan kauniisti, kun siitä täällä kysytään, mutta käytännön toimien tasolla se unohdetaan täysin. Pitkien välimatkojen Itä-Suomessa sairastetaan eniten, ja siellä on ikääntyvin väestö koko Suomessa. Hallitus on ohjannut rahoitusta yksityisille terveysjäteille ja siellä yli 65-vuotiaiden hoitoonpääsyyn, ja samaan aikaan on laitettu harvaan asutuilta alueilta päivystyksiä kiinni. Suuren kaupungin keskustassa yksityiselle vastaanotolle voi päästä, mutta tilanne on täysin toinen Itä-Suomessa, jossa yksityisiä terveyspalveluita ei ole paikoitellen olemassakaan. Kysynkin ministeri Ikoselta: miten näette hoitoonpääsyn realistiset mahdollisuudet Itä-Suomessa hallituksen sote-leikkausten ja pörriäisten rahoittamisen jälkeen, siis tällä alueella, jossa todellinen tarve tasa-arvoiselle ja saavutettavalle hoidolle on suuri? [Aki Lindén: Erittäin hyvä kysymys!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyspalvelu)Pöytäkirja