Kallio Vesa

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Tässä on ehkä hieman toistoa, mutta pidän nyt, kun olen tähän valmistautunut. Tosiaan tämän esityksen tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja toimintaa ja sen avulla osaltaan turvata muun muassa elinkeinoelämän ja yksityisteiden varrella sijaitsevan asutuksen edellyttämää liikkumista. Tavoitteena on myös edistää tieosakkaan tiedonsaantia ja sitä kautta myös osakkaan oikeusturvaa sekä tehokasta tienpitoa, kuten ministeri tuossa totesi. Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esille myös yksityisteiden merkitys koko Suomelle ja tällä hallituskaudella rajujen leikkausten kohteeksi joutuneet valtionavustukset yksityisteille. Nämä avustukset ovat pudonneet vajaaseen 30 miljoonaan euroon edellisen kauden noin 85 miljoonasta eurosta. Aiemmin parlamentaarisena työnä tehdyssä mutta nyt lähinnä virkamiestyöksi kutistuneessa Liikenne 12 ‑suunnitelmassa yksityisteiden valtionavustukset ovat jäämässä pysyvästi alhaiselle tasolle. Rahoitus vaihtelisi jatkossa kuuden ja kahdeksan miljoonan välillä, joista siitäkin noin puolet kuuluu lauttaliikenteen ylläpitoon. Näistä losseista joitain huomioita puheen lopussa. Arvoisa puhemies! Olemme varmasti kaikki — tai voisi olettaa, että olemme — yhtä mieltä siitä, että yksityistiet ovat olennainen osa Suomen liikennejärjestelmää ja koko yhteiskunnan toimivuutta. Vanhan sanonnan mukaan vientiteollisuus alkaa metsäautotien ja käytännössä yksityistien päästä. Suomessa tosiaan on noin 370 000 kilometriä yksityisteitä ja valtion ylläpitämiä maanteitä se noin 80 000 kilometriä, eli yksityistiet muodostavat noin 80 prosenttia koko tieverkosta. Käytännössä nämä yksityistiet ovat Suomen liikennejärjestelmän perusta. Ne yhdistävät kodit, maatilat, matkailu- ja muut yritykset, metsät ja vapaa-ajan asunnot osaksi kansallista tieverkkoa. Merkitys taloudelle ja huoltovarmuudelle on erittäin suuri. Niiden varrella sijaitsee noin 40 000 maatilaa, yli 30 000 yritystä, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 vapaa-ajan asuntoa. Lisäksi yksityisteitä käyttää arviolta kaksi miljoonaa ihmistä, ja niiden varrella asuu noin 500 000 suomalaista. Aika monet näistä tienkäyttäjistä ovat kesäaikaan täältä pääkaupunkiseudulta. Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalouden sekä koko biotalouden näkökulmasta yksityistiet ovat korvaamattomia. Päivittäin yksityisteiltä lähtee noin 4 000 puurekkaa. Yli 90 prosenttia metsäteollisuuden käyttämästä puusta kulkee jossain vaiheessa yksityistieverkkoa pitkin. Ilman toimivia yksityisteitä puun hankinta, maatalouden kuljetukset sekä monet energia- ja tavaravirrat vaikeutuisivat merkittävästi, mikä heijastuisi suoraan Suomen vientiin, työllisyyteen ja kansantalouteen. Yksityistiet ovat myös keskeinen osa yhteiskunnan turvallisuutta ja toimintakykyä, kuten ministeri hyvin toi esille. Pelastuslaitoksen, hoiva- ja pelastuspalveluiden, sähkönjakelun, koulukuljetusten sekä muiden välttämättömien palveluiden on päästävä perille kaikkina vuodenaikoina. Toimiva yksityistieverkko varmistaa, että ihmiset, palvelut ja tavarat liikkuvat myös harvaan asutuilla alueilla ja poikkeusoloissa. Yksityistiet muodostavat Suomen laajimman tieverkon, turvaavat maaseudun elinvoiman, mahdollistavat merkittävän osan metsä- ja maatalouselinkeinon kuljetuksista sekä tukevat kansallista huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Lopuksi näistä lautoista eli losseista: Järvi-Suomen näkökulmasta esityksen mukaiset muutokset ovat kannatettavia. Esityksessä ei ole kuitenkaan otettu huomioon yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksia, mitä voidaan pitää puutteena. Yksityistielaissa tulisi harkita säädettäväksi yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksien vähimmäismääräksi 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista. Tämä olisi linjassa myös Liikenne 12 ‑suunnitelman toimenpideohjelman kirjauksen kanssa, joka kuuluu: ”Yksityisteiden lauttapaikkoja koskeva avustus on vähintään 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista.” Valtiovarainministeriön ehdotuksessa vuoden 2027 talousarvioksi on yksityistieavustukset lauttojen käytön ja kunnossapidon sekä perusparannuksen tukemiseen eriytetty muista yksityistieavustuksista, mitä voidaan pitää hyvänä uudistuksena. Toki siihen varattu summa on liian pieni. Avustuksen vähimmäismäärästä säätäminen turvaisi riittävän rahoituksen valtion talousarviossa ja toisi myös ennakoitavuutta valtiontalouteen. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Käytän vielä toisen puheenvuoron. Täällä on käyty hyvin läpi tätä resurssikysymystä ja myös hoitoonpääsyä. Itse asiassa juuri kävin tuossa valtiosalin puolella keskustelun puhelimessa. Henkilö on käynyt tämmöisessä — hän on sen ikäinen, että pääsee tämmöiseen — seulontatutkimuksessa, ja siellä on todettu, että tarvitsee tehdä tähystystoimenpide, mutta vasta marraskuussa pääsisi siihen. Yksityiselle pääsee nopeastikin, mutta puhutaan nelinumeroisesta luvusta, johonka kaikilla ei välttämättä ole sitten mahdollisuutta. Voi vain kuvitella sen odotusajan siinä, useampi kuukausi, että onko mahdollisesti jotakin löydöstä. Sali on varsin tyhjä, mutta meillä ovat vähän niin kuin vakiojäsenet heti ensimmäisenä päivänä täällä paikalla. Arvoisa puhemies! Tosiaan tämän oikeusasiamiehen kertomuksen perusteella siinä esitettyjen ongelmien ratkaiseminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että lainsäädännön velvoitteet ja niiden toteuttamiseen osoitetut voimavarat saadaan paremmin vastaamaan toisiaan elikkä ne ovat tasapainossa. Monissa kertomuksessa esiin nostetuissa ongelmissa yhteinen nimittäjä on tämä henkilöstö- ja resurssivaje, ja se on varmasti meille kaikille yhteinen ongelma ratkaistavaksi. Tämä koskee niin vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja Maahanmuuttoviraston käsittelyaikoja kuin oikeuslaitoksenkin toimintakykyä, ja näistä on puhuttu täällä moneen kertaan lakimuutosten käsittelyn yhteydessä. Jos ja kun palveluille ja viranomaisille asetetaan kunnianhimoisia velvoitteita ilman riittäviä voimavaroja niiden toteuttamiseen, jäävät perus- ja ihmisoikeudet käytännössä toteutumatta. Tämä tulee valiokuntakäsittelyssä käytännössä vastaan — ei varmaan montaa semmoista hallituksen esitystä ole, jossa tämä ei tulisi vastaan. Koska eduskunta käyttää budjettivaltaa, sillä on myös keskeinen vastuu varmistaa, että viranomaisilla on todelliset mahdollisuudet hoitaa niille säädetyt tehtävät, vaikka täällä kaikki päätökset tehdäänkin hallituksen esitysten mukaisesti ja pääsääntöisesti, tai käytännössä aina, ne menevät sellaisenaan sitten läpi. Kertomus osoittaa myös, että osa ongelmista johtuu puutteellisesta tai vanhentuneesta säätelystä. Pelkkä ongelmien tunnistaminen ei enää kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan konkreettisia lakimuutoksia ja niiden toimeenpanoa, olipa se hallituksen kokoonpano tai eduskunnan kokoonpano minkälainen tahansa. Lisäksi kertomus nostaa esiin tarpeen vahvistaa olemassa olevien velvoitteiden valvontaa. Useissa tapauksissa kyse ei olekaan siitä, että sääntöjä tai oikeuksia ei olisi olemassa, vaan siitä, etteivät ne toteudu käytännössä riittävän hyvin. Eduskunnan tulisikin seurata... — Tämä konditionaalin käyttö, anteeksi, johon minäkin alan jo oppia, on jotenkin tympeätä, koska siinähän vastuu sysätään aina jollekin muulle: tulisi, pitäisi, olisi; olisi kiva, jos joku muu tekisi jotakin. — Eduskunnan tulee seurata nykyistä järjestelmällisemmin esimerkiksi vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja hyvinvointialueiden palveluiden toteutumista sekä edellyttää hallitukselta säännöllistä raportointia havaittujen puutteiden korjaamisesta. Näin oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodesta toiseen toistuvien ongelmien käsittely ei jää — olen kirjoittanut tänne ”jäisi” — pelkän keskustelun tasolle. Arvoisa puhemies! Eduskuntakeskustelun kannalta kertomuksen keskeinen johtopäätös on, että suomalainen oikeusvaltio kuitenkin toimii edelleen vahvasti ja kansainvälisesti arvioituna hyvin. Samalla kertomus muistuttaa, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten vanhusten, lasten, vammaisten henkilöiden, mielenterveyspotilaiden ja vapautensa menettäneiden henkilöiden, oikeudet eivät toteudu riittävän hyvin. Ongelmat eivät useinkaan johdu yksittäisten viranomaisten virheistä vaan resurssi- tai rakenteellisista puutteista, joiden ratkaiseminen edellyttää poliittisia päätöksiä. Oikeusasiamiehen kertomuksen keskeinen viesti eduskunnalle onkin, että Suomen suurimmat perus- ja ihmisoikeusongelmat eivät enää johdu puutteellisista oikeuksista laissa vaan siitä, ettei niiden toteuttamiseen kaikissa tilanteissa ole riittävästi henkilöstöä, aikaa tai rahoitusta. Siksi eduskunnan tärkein tehtävä ei ole enää tunnistaa ongelmia vaan varmistaa, että lainsäädäntö, resurssit ja valvonta vastaavat niitä oikeuksia, jotka perustuslaissa jokaiselle luvataan ja taataan. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin täällä on jo vähän tuotu esille, tämä eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2025 noin 300-sivuinen kertomus antaa aika lailla tämmöisen kaksijakoisen kuvan suomalaisen oikeusvaltion tilanteesta. Toisaalta kertomus osoittaa, että oikeusasiamiehen toiminta on ollut vaikuttavaa ja tehokasta, myös kasvaneen työmäärän keskellä. Toisaalta se muistuttaa, että erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien toteutumisessa on edelleen vakavia puutteita, ja kuten edustaja Eerola toi esille, nämä monet puutteet ovat jatkuneet jo hyvin pitkään ja aivan liian pitkään. Myönteistä on se, että oikeusasiamiehen kanslia onnistuu käsittelemään tosiaankin ennätyksellisen suuren määrän kanteluita. Tietysti ei voida pitää hyvänä sitä kehitystä, että tämä määrä on niin suuri, vaan se on vakava oire jostakin. Myönteinen viesti liittyy myös ihmisoikeuksien valvontaan laajemmin: Suomen kansallinen ihmisoikeusinstituutio sai jälleen kansainvälisen A-statuksen. Toki sielläkin on tehtävää, mutta se osoittaa, että Suomen ihmisoikeusjärjestelmä täyttää korkeimmat kansainväliset riippumattomuutta ja vaikuttavuutta koskevat vaatimukset. Lisäksi oikeusasiamiehen ratkaisut ovat johtaneet viranomaisten korjaaviin toimenpiteisiin, mikä kertoo laillisuusvalvonnan käytännön vaikuttavuudesta, koska jos näin ei olisi tapahtunut, niin sitten järjestelmässä olisi vielä suurempia ongelmia. Arvoisa puhemies! Tosiaan kertomuksen vakavin viesti koskee näitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa havaittuja rakenteellisia ongelmia. Erityisen huolestuttavana oikeusasiamies pitää vanhusten palveluissa esiintyviä puutteita. Henkilöstövajeet, kotihoidon ongelmat, hoitoonpääsyn vaikeudet sekä puutteet omavalvonnassa ovat edelleen merkittäviä ongelmia. Nämä havainnot herättävät kysymyksen siitä, toteutuvatko ikääntyneiden ihmisten oikeudet tosiasiallisesti yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea, ja vastaus siihen on, että eivät toteudu. Myös lastensuojelu nousee kertomuksessa esiin keskeisenä ongelma-alueena, ja tästäkin on kuultu täällä hyviä puheenvuoroja. Siellä on sijaishuoltopaikkojen riittämättömyys, henkilöstöpula, palvelujen yhteensovittamisen vaikeudet sekä valvonnan puutteet, jotka heikentävät lasten oikeuksien toteutumista. Oikeusasiamiehen havainnot viittaavat siihen, että kyse ei ole enää yksittäisestä epäkohdasta vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta haasteesta. Tämä on sellainen kysymys, joka vaatii meiltä kaikilta puolueeseen katsomatta nopeita käytännön ratkaisuja. Arvoisa puhemies! Vammaisten henkilöiden oikeuksien osalta kertomus nostaa esille esteettömyyden, saavutettavuuden ja palvelujen saatavuuden ongelmat sekä itsemääräämisoikeuden toteutumiseen liittyvät puutteet, joista niistäkin on täällä jo tänään kuultu. Oikeusasiamiehen mukaan nämä kysymykset vaikuttavat edelleen merkittävästi vammaisten henkilöiden mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisina kansalaisina. Terveydenhuollossa huolta aiheuttavat erityisesti hoitojonot, mielenterveyspalveluiden saatavuus sekä itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön puutteet. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa korostuu myös laajempi huoli oikeusvaltioresursseista. Samassa yhteydessä en malta olla mainitsematta sitä uutista, jonka joku aika sitten kuulin, että ylipäätään maailmassa oikeusvaltion määritelmän täyttäviä valtioita on noin kymmenkunta — siis kymmenkunta. Niitä oli 15 vielä jokunen aika sitten, mutta huonompaan päin näytetään vain menevän. Onneksi Unkari näytti esimerkkiä, että voidaan päästä parempaan. Nämä pitkät käsittelyajat viranomaisissa ja tuomioistuimissa heikentävät kansalaisten oikeusturvaa, ja apulaisoikeusasiamies toteaa, että monien viiveiden taustalla ovat resurssiongelmat, joihin ei voida vastata pelkästään hallinnollisilla toimenpiteillä. Lopulta kysymys palautuu tänne eduskunnan budjettivaltaan ja siihen, ovatko viranomaisille osoitetut voimavarat suhteessa niille asetettuihin velvoitteisiin. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Jälleen on se tilanne, että taitaa olla 170 puheenvuoroa, niin että kaikki oleellinen on sanottu. Täällä on puhuttu kansalaisten luottamuksesta poliittiseen päätöksentekoon. Se, mistä eniten tulee palautetta kansalaisilta, liittyy siihen, tai sitä kuvaa oikeastaan kaksi adjektiivia. Ne ovat ”pettymys” ja ”suru”. Siellä käytetään paljon värikkäämpiäkin termejä, mutta ne ovat sentyyppisiä, että niitä ei tässä salissa ehkä ole syytä mainita. Tämä palaute on voimistunut erityisesti tässä viime viikkoina ja kesän aikana. Eräs kollega tässä kesällä kertoi ihan julkisesti, että meidän poliitikkojen valuutta ei hänen mielestään ole rehellisyys, asiaosaaminen eikä kohteliaisuus vaan näkyvyys. Tämä kesä on kyllä vahvistanut tämän näkemyksen todeksi, että julkisuudessa on nähty kuva — nyt tässä tapauksessa erityisesti hallituksen toiminnasta — jossa tämä näkyvyys on ollut kyllä taattua. Mutta hieman on, niin kuin tämänkin päivän aikana on kuultu, sitten herännyt epäilystä rehellisyyden ja asiaosaamisen kohdalla. Tämä heijastuu myös koko eduskuntaan, tämä ei nyt koske vain hallitusta. Tänäänkin on tullut tästä palautetta. Eikä ainakaan tämänpäiväinen keskustelu tuon palautteen perusteella tätä synkkää kuvaa poliittisesta kulttuurista ja eduskunnan toiminnasta kirkasta. Sitten, kun minulla on vähän tapana aina kytkeä kaikkiin asioihin tämä itäinen Suomi: jos siitä olisi puhuttu yhtä paljon ja me oltaisiin saatu vaikka 35 miljoonaa, niin ehkä tämmöistä keskustelua ei olisi tarvinnut käydä, vaikka syytä sille olisi varmasti ollut. Sitten täällä on puhuttu paljon tapahtumista ja suurista tapahtumista. Ei ole mitään niitä vastaan, mutta meidän täytyy muistaa myös se, että tämä maa on täynnä näin kesällä valtavan paljon hienoja pieniä tapahtumia, joista monet kulttuuritapahtumat, korkeatasoiset, ovat jääneet ilman minkäänlaista tukea, yksittäisten tuhansien tai 10 000:n tukea, sen seurauksena, kun hallitus on tehnyt leikkauksia. Näillä on paikallisesti äärettömän suuri merkitys, ja niissä aika paljon käy ihmisiä täältä pääkaupunkiseudulta, kesäasukkaita ja muita. Nämä olisi hyvä huomioida. Tämän kansalaispalautteen perusteella toivon tosiaan, arvoisa puhemies, että tämä tämmöinen poliittisen kulttuurin alakulokohta me ollaan toivottavasti nyt nähty ja päästään ylöspäin, me kaikki. — Kiitos, ei muuta.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos edustaja Kallille. En minä sen takia tänne enää uudelleen tullut. [Naurua] Joitain huomioita vielä erityisesti matkailuun ja kehitysyhtiöihin, elinvoimayhtiöihin liittyen. Tästä hankintalain omistusrajavaatimuksesta tulisi sulkea pois yleishyödylliset yhtiöt, kuten elinvoimayhtiöt ja matkailuyhtiöt, ja erityisesti maakunnalliset kasvua tukevat yleishyödylliset yhtiöt tulisi suojella. Hallitusohjelmassa luvattiin, että sidosyksikön omistukselle asetetaan yleisen edun huomioon ottava vähimmäisomistusprosentti. Yleistä etua ei ole kuitenkaan huomioitu kaavamaisessa kymmenen prosentin omistusrajassa. Arvoisa puhemies! Kymmenen prosentin omistusoikeusvaatimus voi heikentää esimerkiksi Visit Finlandin ja matkailun alueellisten organisaatioiden toimintaa ja näin ollen suomalaisen matkailualan kehittämistä ja markkinointia. Suomessa toimii noin 20 matkailualueorganisaatiota. Ne kokoavat kuntia, matkailuyrityksiä ja muita alueellisia toimijoita yhteistyöhön. Matkailuyritykset eivät ole Visit Finland ‑organisaation kilpailijoita, vaan kyse on yhteistyökumppanuudesta. Pienet kunnat tippuisivat pois yhteisistä matkailuyhtiöistä, jolloin alueelliset yhteistyörakenteet hajoaisivat. Samalla yhteys valtakunnalliseen Visit Finland ‑järjestelmään katoaa. Kuten talousvaliokunnan mietinnössäkin todetaan, erityisesti mikro- ja pienyrityksillä ei käytännössä ole enää mahdollisuutta markkinoida palvelujaan yhtä laajasti tai toimia yhteistyössä Visit Finlandin kanssa ilman alueorganisaatioiden apua. Siis tämä on talousvaliokunnan mietinnössä todettu asia. Arvoisa puhemies! Kehitysyhtiöt ovat voittoa tavoittelemattomia kuntien omistamia ja rahoittamia alueen elinvoimaa kehittäviä organisaatioita, joista suurin osa toimii usean kunnan alueella. Yli puolet Suomen kunnista toteuttaa elinvoimatyötä yhden tai useamman kunnan omistaman sidosyksikköasemassa olevan kehitysyhtiön kautta, loput kuntaorganisaatiossa olevassa elinkeinotoimessa. Useiden asiantuntijalausuntojen mukaan nämä useamman kunnan omistamat ja jopa maakunnan laajuiset kehitysyhtiöt toimivat tehokkaina alustoina alueen elinvoimatyölle. Kehitysyhtiöt toimivat yritystoiminnan kehittämisessä jo nyt yhteistyössä yksityisen sektorin palveluntuottajien kanssa välittäen sekä myös ostaen niiden palveluja. Lakiesityksen tavoitetta markkinoilta oston kasvattamisesta ei edistetä kehitysyhtiöiden sisällyttämisellä lain kymmenen prosentin omistusrajavaatimuksen piiriin. Kuntatalouden kireydestä johtuen osalla pienimpiä kuntia ei yksin olisi mahdollisuutta resursoida elinvoimatyötä juuri lainkaan. Omistusosuusvaatimusta ei tule soveltaa ainakaan elinkeino- ja matkailuyhtiöihin, kun ne hoitavat yleishyödyllisiä tehtäviä eivätkä toimi kilpailijoina markkinoilla. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Heti alkuun kannatuspuheenvuoro edustaja Mehtälän tekemään vastalauseeseen ja siinä esitettyihin lausumiin. Täällä on pidetty erinomaisia puheenvuoroja, mutta nostan joitain teemoja vielä tässä erityisesti esille. Tämä paljon esillä ollut kymmenen prosentin omistusraja vaikuttaa erityisen vakavasti ja kalliisti kuntien toimintojen järjestämiseen ja, voi ajatella, jopa huoltovarmuuteen kuntien järjestämän ruokahuollon osalta. Vaikka esityksen tavoitteena on kilpailun lisääminen ja säästöjen aikaansaaminen, ovat esityksen vaikutukset etenkin kuntakentällä täysin päinvastaiset, kuten täällä on hyvin ja useaan kertaan todettu. Se lisää kustannuksia, mutta ei lisää kilpailua ja heikentää erityisesti pienien elintarvikkeita tuottavien tahojen mahdollisuuksia tarjota tuotteita jatkossa kuntien ruokapalveluille. Hallituksen esitys ei myöskään vastaa parlamentaarisen arviointiryhmän tavoitteita julkisten elintarvikehankintojen sääntelystä. Hankintakriteerejä koskevat hyvät periaatteet tulee kirjata velvoittavasti hankintalain pykäliin, jotta ne eivät jää pelkiksi tavoitteiksi. Lain tulee myös ohjata hankintayksiköitä tekemään elintarvike- ja ruokapalveluhankintoja, joissa noudatetaan kestäviä ja Suomen lain mukaisia tuotantotapoja. Kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita on kohdeltava yhdenvertaisesti edellyttämällä samoja tuotantotapoja tuonnilta, mikä vahvistaa myös huoltovarmuutta. Lisäksi laadun tulee olla ensisijainen valintaperuste hankinnoissa, sillä ilman selkeää velvoittavuutta laatukriteerit jäävät helposti hinnan jalkoihin. Vähimmäisomistusosuuden kymmenen prosentin vaatimus koskisi esimerkiksi noin 20:tä ateriapalveluyhtiötä, joiden omistajia ovat yhdessä kunnat ja hyvinvointialueet. Uudistuksen hyödyt ovat epäselvät ja epäsuhdassa palveluiden uudelleenjärjestelystä aiheutuvaan työhön ja kustannuksiin. Arvoisa puhemies! Erityisen hankalat vaikutukset esitetyllä sääntelyllä on pieniin kuntiin — mikä on tuotu lähes jokaisessa puheenvuorossa esille — yksinkertaisesti sen takia, että pienen kunnan ei ole järkevää tai aina edes mahdollista toteuttaa ateriapalveluja yksin, ja sidosyksikköjärjestämisen rajoittaminen estää keskittämisen tuomat volyymihyödyt. Paikalliset ateriapalveluyhtiöt ovat myös ne, jotka takaavat lähi- ja luomuelintarvikkeiden laajan käytön ja hankkimisen, paikallisen ruuan. Mikäli pieni kunta joutuu luopumaan nykyisestä palveluiden järjestämistavastaan sidosyksikkömuutoksen myötä, se näkyy välittömästi koululaisten, varhaiskasvatuksen sekä vanhusten arjessa. Pelkät omistusjärjestelyt, saati muu palveluiden uudelleenjärjestäminen, johtavat merkittäviin taloudellisiin vaikutuksiin kunnissa. Erityisesti sidosyksiköissä, joissa on merkittävää omaisuutta tai tasearvo, muodostuvat osakkeiden hinnat merkittäviksi. Tällaista omaisuutta ovat muun muassa ympäri Suomen tehdyt keittiöinvestoinnit ateriapalveluyhtiöiden toiminnan alueelliseksi varmistamiseksi. Omistusjärjestelyjen mahdollistamiseksi kunnat joutuvat hakemaan lisärahoituksia lainoin ja muin rahoitusjärjestelyin, joita ei nykyisessä taloustilanteessa muutoin olisi tarpeen toteuttaa. Myös hyvinvointialueita edustava Hyvil on kriittinen esitystä kohtaan ja pitää esityksen muutoskustannusten korvaamista hyvinvointialueille välttämättömänä. Lisäksi Hyvil toteaa, että mikäli nyt kaavailtu muutos sidosyksikkösääntelyyn koskien vähimmäisomistusvaatimusta toteutuu, vaikeuttaa se huomattavasti ruokapalveluiden järjestämistä alueellisesti. Ruokapalveluiden järjestäminen on osa hyvinvointialueiden varautumista ja huoltovarmuutta ja erikoisruokavaliot huomioiden vaatii erityistä osaamista ja ravitsemuksen tuntemusta. Onkin mahdollista, että jos ruokapalveluiden järjestäminen ei ole mahdollista järjestää oman sidosyksikön kautta, hyvinvointialue ottaa toiminnan itselleen. Tästä järjestelystä syntyy isoja muutoskustannuksia, mutta mitään uutta markkinaa ei käytännössä synny. Paikallisesti tuotetut ateriapalvelut ovat osa suomalaista huoltovarmuutta, kokonaisturvallisuutta. Elintarvikehankintojen erityinen huomioiminen osana huoltovarmuutta ja varautumista on äärimmäisen tärkeää. Paikalliset keittiöt varmistavat ruuan toimitusvarmuuden myös poikkeustilanteessa. Julkisomisteisessa ateriapalvelussa, joka toimittaa ruuan laitoksiin vanhuksille ja lapsille, on kyse teollisen kokoluokan tuotannosta, jossa määrät ovat 15 000—40 000 annosta päivässä. Arvoisa puhemies! Hieman ehkä makaaberi sanonta, mutta englannin kielestä suomennettuna on olemassa sellainen kuin että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla, ja kyllä tässä hieman sellaisia elkeitä on. — Kiitos. [Jaana Strandman: Ohhoh!]

Arvoisa herra puhemies! Eilen keskusteltiin valtion velkakaton nostamisesta 270 miljardiin. Meitä oli suurin piirtein sama määrä puhujia siitä aiheesta kuin tästä. Tämä on oikeastaan vain esimerkkinä siitä, miten laaja-alaisesti täällä asioita käsitellään. Tosiaan tämän käsittelyssä olevan lakialoitteen taustallahan on pitkä ja varsin systemaattinen työ vaikuttaa suomalaiseen kotieläintuotantoon, ja sen takia keskityn nyt tässä siihen. Tästä johtuen nyt tässä käsittelyssä olevassa lakialoitteessa ei ole kyse pelkästään eläinten hyvinvoinnin parantamisesta, vaikka varmasti en yhtään epäile, etteikö valtaosa aloitteen allekirjoittajista siihen aidosti ja vilpittömästi pyrkisi. Tämän lakialoitteen yhteydessä käytävässä keskustelussa nostetaan esille ajatus eläimen itseisarvosta. Lähtökohtaisesti ja ensi kuulemalta tämä voi tuntua perustellulta ja aivan täysin loogiselta lähestymistavalta. Käytännössä tällä lakimuutoksella haetaan mahdollisuutta viedä oikeuslaitoksen ratkaistavaksi sitä, millä tavoin Suomessa voi kotieläintuotantoa harjoittaa vai saako harjoittaa lainkaan. Arvoisa puhemies! Otan käytännön esimerkin: Lypsykarjatilalla on lehmä, joka ei syystä tai toisesta enää tuota maitoa. Normaalisti tällainen lehmä menee alan termiä käyttäen poistoon, suomeksi sanottuna teuraaksi, ja tämä lehmä hyödynnetään erittäin tarkkaan ravinnoksi ja lukuisiin muihin käyttökohteisiin, lääkkeistä jalkineisiin. Se on uskomaton määrä, mitä kaikkea hyödyllistä tästä naudasta voidaan tehdä. Mikäli lainsäädäntöä muutetaan eläimen itseisarvon suuntaan, laukaisee se jossain kohtaa tilanteen, jossa oikeuslaitos joutuu ratkaisemaan, saako eläimen poistaa vai ei. Kuinka käy, mikäli oikeuslaitos päättäisi, että tuottamatonta eläintä ei saa poistaa? Tilanne tulisi kotieläintuotannon harjoittajan kannalta käytännössä täysin mahdottomaksi. Voidaan kysyä, onko tämä itse asiassa tämän aloitteen taustalla olevien toimijoiden todellinen tavoite, ja moni asia siihen viittaa. Täällä tuotiin aivan oikein esille, kuinka suuri joukko suomalaisista haluaa, että eläinten olosuhteita parannetaan, ja se on äärimmäisen hyvä asia. On vaikea keksiä ketään, joka olisi sitä mieltä, että niitä pitäisi huonontaa, mutta samaan aikaan täytyy kysyä, kuinka moni suomalainen tietää ja tuntee, minkälaisissa olosuhteissa tänä päivänä kotieläintuotantoa Suomessa harjoitetaan. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä tulee hieman toistoa siitä, mitä edustaja Lyly ansiokkaasti toi esille. Tosiaan valtion lainanotto toteutetaan perustuslain 82 §:n mukaisesti eduskunnan suostumuksella. Edellisen kerran velkakattoa korotettiin kesällä 2024, jolloin katto nostettiin 170 miljardista 205 miljardiin euroon, mutta velkaantuminen on tosiaan jatkunut voimakkaana, niin että tämäkin katto on ylittymässä jo tämän vuoden lopulla. Nyt uusi velan enimmäismäärä tulisi olemaan 270 miljardia. Siihen nähden tietysti tämähän on hämmentävää, että näinkin vähän tämä asia täällä meitä edustajia puhututtaa. Korotusta tulisi siis yhdellä kertaa 65 miljardia euroa. Vertailuksi voi ottaa luvun vuodelta 2008, jolloinka Suomen finanssikriisin alla velka oli noin 54 miljardia euroa. Nyt muutamassa vuodessa otetaan enemmän kuin valtionvelka oli tuolloin, ja uuden katon arvioidaan riittävän vuoteen 2030. Kukaan ei tästä tilanteesta voi nautintoa löytää — jonkinlainen ikävä suomenennätys kuitenkin. Arvoisa puhemies! Yleensähän Suomessa velkakattoon on suhtauduttu hyvin teknisesti. Ehkä eniten julkisuudessa on Yhdysvaltojen tilanne, missä hallinto menee välillä ihan pysähdyksiin ja se on tämmöinen politiikanteon väline. Niin kuin äsken sanoin, tämä ei ole semmoinen aihe, josta olisi tarpeen politikoida, vaan olisi tarpeen löytää siihen yhdessä ratkaisuja. Kuitenkin täytyy todeta se, että tilanteen tekee erikoiseksi, että samaan aikaan on kuitenkin hallitus tuonut eduskuntaan julkisen talouden suunnitelman vuosille 2027—2030, ja siinä seuraavalle vaalikaudelle tarvittava velkajarru näyttää vähän siltä, että poljin on ehkä poikki tai jarrusta pinta lähtenyt. Tämä ongelma siirtyy käytännössä kokonaan seuraavalle hallitukselle, koska tässä julkisen talouden suunnitelmassa valtion lisävelkaa on yhteensä 64 miljardia euroa sille suunnitelmakaudelle. Tietysti ihmetyttää, miksi ei ole mitään toimenpiteitä, joilla kompensoitaisiin näitä julkista taloutta heikentäviä toimia. Arvoisa puhemies! Mikäli nyt hallituksen esittämä uusikin velkakatto muutaman vuoden kuluttua täyttyy, ja ikävä kyllä, siltä se hieman näyttää, niin meillä on sitten lähes 50 000 euroa kansalaista kohti velkaa, jokaisella. Kysymys kuuluu, hyväksyykö eduskunta mittavan velkakaton korottamisen vai vaaditaanko hallitukselta toimenpiteitä. Kyllä varmaan eduskunta hyväksyy, mutta näiden toimenpiteiden perään tietysti voidaan kysyä. Arvoisa puhemies! Tämän velkakaton korottamista julkisen talouden suunnitelman valossa on vähän vaikea ymmärtää — on toki vähän vaikea ymmärtää myös aivan vasemman laidan puheita, joissa ei velkajarrulle olisi ollenkaan tarvetta, ja sitten myös joissain ryhmissä sitä, että on vähän kahdenlaista ilmaa. Se on toki ymmärrettävää, että myös puolueiden sisällä on erilaisia näkemyksiä, mutta mikäli velkaantumiskehitystä ei saada pysäytettyä, päätöksentekoon tulevat mukaan meidän poliitikkojen lisäksi myös rahoittajat, tavalla tai toisella. Siksi olisi parempi, että säilytetään se päätöksentekovalta ja ‑kyky täällä meillä. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tämä on oikeastaan niitä harvoja tilanteita, että päästään keskustelemaan tästä asiasta, vaikka se on yksi suurimmista, mikä vaikuttaa yksityiseen omistusoikeuteen, Suomeen ja Suomen metsiin ja Suomen talouteen. Tässähän ollaan luomassa delegointivaltuus ympäristöministeriölle, joka sitten valmistelee valtioneuvoston päätettäväksi tämän varsinaisen ennallistamissuunnitelman. Tästä eteenpäin tämä on aika kevyt prosessi eduskunnan näkökulmasta, koska se menee sitten valtioneuvoston päätöksellä komission hyväksyttäväksi. Kysymys kuuluukin: luodaanko nyt ennallistamissuunnitelman kautta Suomeen sellainen tilanne, jossa EU-oikeudellisiin velvoitteisiin vedoten Suomessa joudutaan muuttamaan niin metsälakia kuin luonnonsuojelulakia — vaikka se meneekin seuraavalle hallitukselle? On täysin selvää, että Suomen kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin ei voida puuttua tällaisella valtioneuvoston hyväksymällä suunnitelmalla — keskeinen oikeusvaltion delegointivaltuuden siirtoon liittyvä kysymys. Tällä on myös mittavat budjettiseuraukset, ja budjettivaltaakaan ei voi delegoida valtioneuvostolle ja sitoa eduskunnan käsiä, varsinkaan kun ei tiedetä tämän ennallistamissuunnitelman hintalappua.

Arvoisa rouva puhemies! Siteeraan vielä elossa olevaa isääni ensin tähän alkuun, että ”ettei nyt vaan menisi hyvä hermostuminen keneltäkään hukkaan”. [Naurua] Ja toinen: edesmennyt mummoni, kun oli vilkasta jälkikasvua, että ”istu alas, rauhoitu ja näytä levolliselta”. Olisi parempi, kun lopetettaisiin näiden kuvaaminen kokonaan. Keskustelun taso ehkä voisi nousta. Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset ovat tosiaan erittäin merkittäviä, niin kuin täällä on tänään tuotu esille. Niitähän on nostettu jo aiemmin, mutta nyt niihin tulee vielä hyvin merkittäviä korotuksia. Tähän mennessä erikoissairaanhoidon osalta niitä on nostettu 40 prosenttia. Perusterveydenhuollon terveyskeskusmaksua korotetaan 20 prosenttia, ja päiväkirurginen maksu ja erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksut nousevat noin 10 prosenttia. Myös kotihoidon maksuja korotetaan. Hallitus on ilmoittanut myös korottavansa hammashoidon maksuja. Lisäksi hallitus päätti kehysriihessä myös kokonaan uusista maksuista, kuten leikkaus- ja toimenpidemaksu, 257 euroa, ja erityistutkimusten asiakasmaksu, 52 euroa, kuolemansyyn selvittämismaksu, 60 euroa, ja vainajan säilytysmaksu, 10 euroa vuorokaudessa. En tiedä sitten, että jos tässä leikkauksessa käy huonosti, niin miten näiden jälkimmäisten maksujen kanssa sitten käy. Erityistutkimuksella tarkoitetaan esimerkiksi magneettikuvausta tai tietokonetomografiaa tai varjoainekuvausta. Näistä laskutetaan erikseen myös, jos näitä tehdään sairaalassaoloaikana. Samoin leikkauksista ja muista isommista toimenpiteistä tulee jatkossa maksu sairaalapäivämaksun päälle. Yhteensä puhutaan helposti sadoista euroista. Jos ihmisillä ei ole rahaa, jätetäänkö hänet hoitamatta? Maksujen korotukset osuvat erityisesti pienituloisiin ja paljon palveluja käyttäviin, vaikka ministeri Rydman muuta väittikin A-studiossa. Hallitus vierittää vastuun maksujen korotuksista hyvinvointialueille toteamalla, että laissa säädetään vain enimmäismaksusta ja hyvinvointialue voi päättää tarjota palvelut maksutta tai periä niistä pienemmät maksut. Todellisuudessa hyvinvointialueiden liikkumavara on vähäinen, kun hallitus leikkaa vastaavan summan hyvinvointialueiden rahoituksesta kuin mitä se laskee laskennallisesti saatavan lisätuloja maksukorotuksella. Eli hyvinvointialueet siis menettävät rahat joka tapauksessa. Arvoisa puhemies! Hallitus on viemässä läpi myös lakimuutosta asiakasmaksujen indeksikorotuksista. Voimassa olevan lain mukaan asiakasmaksuja tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin eli yleistä hintatasoa seuraavan indeksin muutoksen mukaisesti. Hallitus esittää, että jatkossa asiakasmaksujen korotukset sidotaan hyvinvointialueiden hintaindeksiin. Vuonna 2036 maksutulot kasvaisivat jo 49 miljoonaan ja 2028 olisivat 13 miljoonaa euroa enemmän. Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu myös veroista. Itse edustan sitä kantaa, että veroja ei kannata rakastaa eikä vihata. Veroja, kuten muitakin usein tunteita herättäviä kysymyksiä, kannattaa tosiaan lähestyä äsken mainitsemaani mummon ohjetta noudattaen. Meidän perheemme on saanut veroille niin paljon vastinetta suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän kautta, että emme jaksa vihata niitä. Jossain toisessa maassa emme kaikki olisi ehkä edes elossa tai olisimme konkurssissa. Jossain toisessa maassa vanhemmillani ei olisi ollut mahdollisuutta kannustaa ja laittaa meitä neljää lastaan koulutukseen, mutta Suomessa se on ollut mahdollista. Totta kai verotuksen on oltava työntekoon ja yrittämiseen kannustavaa, se on selvä asia, mutta oleellista on myös se, mitä saamme veroeuroille vastineeksi. Molempia puolia on tarkasteltava yhtä lailla. Arvoisa puhemies! Pienituloiselle jokainen euro on elämisen kannalta tärkeä, suurituloiselle ei. Pienituloisen taloudessa ei ole juurikaan särkymävaraa, hyvätuloisen taloutta ei jääkaapin rikkoutuminen tai vuokrankorotus kaada. Näitä eroja korostaa entisestään se, että samaan aikaan Suomessa viime vuonna laitettiin esimerkiksi rahastoihin noin miljardi euroa joka kuukausi ja kotitalouksilla on talletuksia enemmän kuin koskaan, lähemmäksi 120 miljardia euroa. Pahan päivän varalle onkin hyvä varautua. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta, minkä vuoksi meillä on hyvinvointivaltio, jonka tehtävä on pitää huolta heikoimmista. Täällä salissa tosin kuulee viikoittain ellei päivittäin, että ihmisten pitää pärjätä omillaan ja valtion pitää vetäytyä kutakuinkin kaikesta. Sellainen valtio, joka ei välitä kansalaistensa tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta hyvinvoinnista, ei kuitenkaan ole länsimainen hyvinvointivaltio. Suomi voidaan vielä lukea niiden joukkoon, mutta kuinka kauan, jos sen puolustajat vähenevät nykyisellä vauhdilla? — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Jatkan liikenneteemasta, minkä edustaja Mikkonen nosti esille. Tosiaan ministeri Ranne poistui, ja oli sen verran erikoinen hänen puheenvuoronsa, että myös siitä on hyvä jatkaa. Hallitusohjelmaanhan on kirjattu alun perin neljän miljardin euron investointiohjelma, ja se on nyt jo yli neljä ja puoli miljardia, josta kolme ja puoli miljardia euroa liittyy väyläpolitiikkaan, ja rahoitus tapahtuisi myymällä valtion tuottamaa omaisuutta suuria summia, joista tosiaan pyöreä nolla Etelä-Savoon. JTS 2027—2030:n mukaan olisi investointiohjelman väyläpäätöksestä kaatumassa seuraavalle hallitukselle poikkeuksellisesti yli kaksi miljardia euroa. Tämä johtuu siitä, että hallitus on tehnyt päätökset ja sitoumukset tällä vaalikaudella, mutta nyt päätetyt hankkeet valtuuksineen muuttuvat valtion budjettirahoitukseksi ja rahoitustarpeiksi vasta ensi vaalikaudella. Seuraava hallitus joutuu siis päättämään, mistä nämä kiistanalaiset hankkeet rahoitetaan. Mikäli rahaa ei ole eikä valtion tuottavaa omaisuutta ole järkevää myydä, kysymys kuuluu: miten näille hankkeille lopulta käy?

Arvoisa rouva puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on hallituksen mukaan saattaa päätökseen maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen alueidenkäyttöä koskeva osuus. Käytännössä keskushallinnon otetta maankäytöstä vahvistetaan. Kun esitystä arvioidaan lausunnonantajien näkemysten perusteella, kuten eduskunnan oikeusasiamies, kunnat, maakuntaliitot ja tuulivoimarakentajat, voidaan päätyä muun muassa seuraavanlaisiin johtopäätöksiin: kaavoitusta ja rakentamista koskeva sääntely eriytetään neljään eri lakiin, se heikentää sääntelyn selkeyttä, ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta, maakuntakaavan merkitystä vähennetään, kuntien itsehallintoa rapautetaan ja erityisesti uusiutuvan energian rakentamisen byrokratiaa kasvatetaan. Esityksessä on paljon yhtymäkohtia hallituksen hankintalakiesityksen kanssa. Retoriikka ei aivan kohtaa todellisuuden kanssa. Kunnille tulee lisää byrokratiaa ja kustannuksia, joita ei kompensoida. Arvoisa puhemies! Esityksen mukaan sen keskeinen tavoite on selkeyttää alueidenkäytön ohjausta siten, että kaavoitus tukee hyvän elinympäristön muodostumista, kuntien ja kaupunkiseutujen kasvua sekä alueiden elinvoimaa. Tavoitteena on myös parantaa Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja vahvistaa yritysten kilpailukykyä. Uudistuksella pyritään edistämään kestävää kehitystä kaikilla osa-alueilla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Myös ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä luontokadon torjuminen on kytketty aiempaa vahvemmin osaksi alueidenkäytön suunnittelua. Samalla tähdätään siihen, että osallistumisoikeudet toteutuvat ennakoivasti ja rakentavasti ja että maanomistajan oikeudet ja velvollisuudet ovat sääntelyssä selkeitä ja oikeasuhtaisia. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, miksi kaikkien näiden tavoitteiden vastaisesti rakentamisesta tehdään monimutkaisempaa, byrokraattisempaa ja kalliimpaa. Miksi laaditaan lainsäädäntöä, jonka seurauksena hallitus tekee Suomesta entistä riippuvaisemman ulkomailta tuotavasta fossiilisesta energiasta? Arvoisa puhemies! Esityksen perusteella sillä arvioidaan olevan laajasti taloudellisia, ympäristöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tässä kohtaa, kun tämä ”taloudellinen” on mainittu ja se on selkeästi yksi keskeinen tekijä tässä, teenkin esityksen, että tästä pyydetään lausunto myös talousvaliokunnalta. Taloudellisesti uudistuksen arvioidaan parantavan investointien ennakoitavuutta ja vähentävän hallinnollista taakkaa erityisesti pitkällä aikavälillä. Lausunnonantajista ainakin kunnilla ja teollisuudella oli tästä varsin erilainen näkemys. Kuntien osalta tavoitteena on kaavaprosessien tehostuminen ja kustannusten hallinta. Käytännössä yhden lain sijaan jatkossa on kuitenkin neljä lakia, ja kustannukset kasvavat. Kaavojen sisältövaatimusten päivittäminen vahvistaa luonnon monimuotoisuuden ja ilmastotavoitteiden huomioon ottamista, käytännössä kuitenkaan jatkossa ei enää paikallisia olosuhteita oteta huomioon, vaan kaikkialla pitää toimia samalla tavalla. Kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun yhteensovittaminen saa aiempaa vahvemman oikeudellisen perustan, mikä tukee eheää yhdyskuntarakennetta. Eheä yhdyskuntarakenne tarkoittaa suomeksi keskittämistä. Arvoisa puhemies! Lausunnonantajien huoli kohdistuu siihen, että esitys kaventaa kuntien ja maakuntien itsehallintoa, lisää hallinnollista taakkaa ja ohjaa alueidenkäyttöä jäykällä ja vaikeaselkoisella tavalla ilman riittäviä vaikutusarvioita. Esitys heikentää kuntien kaavoitusmonopolia ja alueellista harkintavaltaa, juuri niitä asioita, joita on tuotu lukuisia kertoja esille lukuisten muiden hallituksen esitysten eduskuntakäsittelyssä ja myös EU-asioiden osalta. Miksi nyt mennään eri suuntaan? Lausunnoissa kritisoidaan myös valtion ohjausvallan vahvistumista erityisesti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamiseen liittyvien määräaikojen, pakkokeinojen ja uhkasakkojen kautta, ja niitä pidetään osin jopa perustuslaillisesti arveluttavina. Kunnille ja maakunnan liitoille voi syntyä velvoite viedä kaavoitus läpi määräajassa ilman todellista mahdollisuutta vaikuttaa kaavan sisältöön, mikä on ristiriidassa kunnallisen ja maakunnallisen itsehallinnon kanssa. Keskushallinnon vallan vahvistaminen vaikuttaa olevan läpimenevä teema tässäkin hallituksen esityksessä, kuten se on kutakuinkin kaikilla muillakin hallinnonaloilla. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Huomaa, että olemme edustaja Viljasen kanssa samassa puolueessa. Juuri kirjoitin tähän, että ”ruoka ei ole joko—tai vaan sekä—että”. [Naurua] Ei saatu nyt tästä erimielisyyttä aikaiseksi. Joitain huomioita käydystä keskustelusta liikenteeseen liittyen: Itse tulen tuolta itäisestä Suomesta, jossa probleema on siinä, että julkinen liikenne on hyvin minimissään, raideliikennettä, erityisesti poikittaisliikennettä, ei ole ja meillä on ikääntyvä väestö, joka joutuu käyttämään sitä omaa henkilöautoa. Monasti vuosittain ei paljon ajeta, mutta se on välttämättömyys, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Ei ole varallisuutta eikä varaa vaihtaa eikä ehkä järkeäkään vaihtaa sitä hyvin toimivaa autoa sähköautoon. Elikkä tarkoitan tällä lähinnä sitä, että pitää nähdä, että tarvitaan erilaisia ratkaisuja eri puolilla maata erilaisille väestöryhmille. Edustaja Jukkola toi hyvin esille tämän Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen. Harmillista, että kun se oli positiivinen uutinen maatalouden kannalta, niin se ei oikein julkisuutta saa millään muotoa. Meidän pitää tehdä sen eteen töitä. Sitten silloin kun aloitin eduskunnassa, ensimmäisiä asioita, mitä ihmettelin, oli se, että täällä ei olla kovin johdonmukaisia, ja minua sitten lohduteltiin ja sanottiin, että älä huoli, se johdonmukaisuus ei kuulu politiikkaan. [Naurua] Mutta kyllä minä silti toivoisin sitä, kun täällä hallituspuolueiden edustajia, jotka tänäänkin ovat pitäneet varsin pontevia puheita, kuittaa tämänkin suunnitelman siellä valiokuntakäsittelyssä, ja tänään on talousvaliokunnassa hyväksytty näitä ilmastoon liittyviä, myös ympäristövaliokunnassa, ja sitten täällä pidetään täysin 180 astetta päinvastaisia puheita. Mutta täällä on jokaisella oikeus siihen, ja ehkä osalla nämäkin ovat omantunnon kysymyksiä. — Kiitos, ei muuta.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Oleellista on ymmärtää, että mikään todellinen tekijä ei selitä hyvinvointialueiden valtavia rahoituksen lisäysten eroja. Toiset alueet voivat pitää jopa palvelut maksuttomina, kun muualla palvelumaksut pakotetaan korottamaan maksimitasolle, tai — niin kuin täällä on käytetty tätä termiä — tappiin, ja samalla leikkaamaan rajusti palveluista, kuten edustaja Lindénkin kuvasi äsken. Silti hallituksen taholta kuullaan toistuvasti syytteitä hyvinvointialueiden suuntaan, vaikka syy löytyy hallituksen piiristä. Varsinkin itäisen Suomen hyvinvointialueiden rahoitus, erityisesti Kaakkois-Suomen maakuntien, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson, hyvinvointialueiden rahoitus, jää merkittävästi jälkeen muusta maasta. Vaikka hallitus on ainakin tekevinään oikeansuuntaisia korjauksia rahoitusmalliin, niin vauhti on aivan liian hidas eikä todellista tahtoakaan näytä oikein olevan. Tällä rahoitusmallin näennäisellä korjaamisella hyvinvointialueilla on edessä jatkuva sopeutusten ja yt-neuvotteluiden kierre. Onkin erikoista, miten onnetonta alueen hallituspuolueiden edustajien edunvalvonta tässä asiassa on ollut ja varsinkin itäisessä Suomessa. Arvoisa puhemies! Täällä päivällä kuultiin ajoittain jopa surullisia puheenvuoroja, joissa elettiin vahvasti menneessä. Täällä on oppinut kuulemaan usein tätä menneessä elämistä, ja siinä tulee aina mieleen se, että kun aikoinaan tuli avioero, niin olen miettinyt, että jos minä menisin viikonlopuksi kotiin ja koko viikonlopun puhuisin siellä minun ex-vaimostani, niin mitenkä lämmin ja pörröinen tunnelma siellä mahtaisi olla. Täällä on kyllä vähän samanlainen olo, eli ei ehkä ihan niin rakentavaa eikä eteenpäin katsovaa. Tunnen nykyisen puolisoni sen verran hyvin, että ehkä en ota tätä riskiä. Rahoitusmalliuudistus pitää tehdä nopeasti, ja ennen sen valmistumista ei hyvinvointialueiden eroja tule enää kasvattaa. Yksi keino on taata kaikille sama rahoituksen kasvu, jossa väestönmuutos otetaan huomioon, jolloin epäreiluuden kierre saadaan katkaistua. Nyt suunnitellut pienet muutokset johtavat siihen, että osa hyvinvointialueista joutuu vaatimaan riittävää rahoitusta oikeusteitse. Perusteena tälle on se, että perustuslain mukaan sotepalvelut on turvattava kaikille. Hallituksen esitys kohdistaa kuitenkin palvelutarpeen kasvuun liittyvistä säästötoimista suurimmat leikkaukset Etelä-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Lappiin. Pienemmät vaikutukset kohdistuvat Länsi-Uudellemaalle, Keski-Uudellemaalle, Vantaalle—Keravalle ja Helsinkiin. Rahoitusmallin epäoikeudenmukainen korjaus jättää seuraavalle hallitukselle synkän perinnön monen muun hallinnonalan päätöksen lisäksi. Arvoisa puhemies! Kuten täällä tänään on todettu myös hallituspuolueiden edustajien taholta, kyseessä on säästölaki — vajaa 400 miljoonaa euroa. Esityksessä myös myönnetään, että hyvinvointialueiden rahoitus kiristyy ja hyvinvointialueilla tasapainoilu perusoikeuksien toteutumisen ja riittävän rahoituksen välillä jatkuu. Esityksen vaikutusarvioiden mukaan rahoitus vähenee koko maan tasolla, mutta vaikutukset vaihtelevat huomattavasti alueiden välillä. Hallitushan tuotti uudet laskelmat lausuntokierroksen päättymisen aattona, mikä on poikinut kanteluita oikeuskanslerille liian lyhyestä lausuntoajasta. Myös tämä on asia, jota ei voi millään muotoa pitää hyvänä hallintona. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kuten täällä on todettu, Liikenne 12 ‑suunnitelman pitkäjänteisyyttä tulee vahvistaa. Suomi otti vuonna 2021 viimeisenä Pohjoismaana käyttöönsä yli vaalikauden ulottuvan liikennejärjestelmäsuunnitelman. Nyt näimme, että hallitus ei tehdessään ohjelmaansa sitä noudattanut, eikä nyt täällä salissa oleva selonteko vie sitä oikeaan suuntaan. Ylivaalikautisesta suunnittelusta on palattu tekemään yhden vaalikauden mittaista väyläpolitiikkaa. Se ei ole Suomen etu. Suomi voisi parantaa väyläpolitiikan ja Liikenne 12 ‑suunnittelun jatkuvuutta tavalla, joka tekisi pitkäjänteisestä suunnittelusta hallituskausista riippumatonta, kuten muissa Pohjoismaissa tehdään. Tätä puheena oleva selonteko vie väärään suuntaan. Seuraavaa päivitystä ehdotetaan myöhennettäväksi vuoden 2031 eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan, ja se on alisteinen valtiovarainministeriön teknisille kehyksille. Mikäli Liikenne 12 ‑suunnitteluun halutaan parannusta, niin keskeisin yksittäinen tekijä liittyy suunnitelman aikatauluun. Yli vaalikausien menevä jatkuvuus edellyttää, että uuden Liikenne 12 ‑suunnitelman valmistelu käynnistyisi riittävän ajoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa valmistelun aloittamista viimeistään vaalikauden puolivälissä ja sen jatkumista seuraavista hallitusohjelmaneuvotteluista riippumatta. Muissa Pohjoismaissa valmistelu on jatkuvaa eikä sen nähdä olevan ristiriidassa poliittisen ohjauksen kanssa. Arvoisa puhemies! Jatkuvuutta tukisi myös Liikenne 12 ‑suunnitelman parlamentaarisen aseman vahvistaminen. Tämä käsittelyssä oleva suunnitelma on hallitusohjelmaan nojaava selonteko, jonka eduskunta käsittelee mutta joka ei aidosti sido tulevia hallituksia. Jatkuvuus paranisi, jos Liikenne 12 ‑suunnitelmalla olisi laaja parlamentaarinen yhteisymmärrys. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi Norjan mallin kaltaista käsittelyä, jossa pitkän aikavälin liikennesuunnitelma sitoo useita hallituksia peräkkäin. Tällöin Liikenne 12 toimisi liikennepolitiikan pysyvänä perustana eikä vain yhden hallituksen asiakirjana. Olennaista olisi myös selkeyttää hallitusohjelman ja Liikenne 12 ‑suunnitelman välistä suhdetta. Käytännössä meillä Suomessa hallitusohjelma ohittaa pitkäjänteisen suunnitelman. Jatkuvuuus myös vahvistuisi, jos hallitusohjelmaan kirjattaisiin nimenomaisesti, että liikenne- ja väyläpolitiikan linjaukset perustuvat muiden Pohjoismaiden tapaan voimassa olevaan Liikenne 12 ‑suunnitelmaan. Tällöin suunnitelmaa ei avattaisi jokaisella vaalikaudella uudelleen, vaan se toimisi vakaana pohjana. Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan rahoituksen ennakoitavuus pitäisi meillä alistaa valtiovarainministeriön teknisiin kehyksiin ja vuosittaisiin budjettiprosesseihin. Se heikentää suunnittelun uskottavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Muissa Pohjoismaissa toimitaan päinvastoin. Meilläkin osa rahoituksesta pitäisi sitoa monivuotisesti Liikenne 12 ‑suunnitelmaan tai tehdä niin, että suunnitelmakauden alussa määriteltäisiin selkeät ja riittävän sitovat rahoituskehykset. Tämä ei poistaisi eduskunnan budjettivaltaa mutta loisi vakaamman toimintaympäristön väyläpolitiikan harjoittamiselle. Kun pohja saataisiin edellä kuvatuilla tavoilla pitäväksi, perustyö voisi jatkua hallituskausista riippumatta vakaammalla pohjalla ja poliittinen ohjaus voisi keskittyä painotuksiin sen sijaan, että koko prosessi käynnistetään aina uudelleen. Tällainen malli on keskeinen osa muiden Pohjoismaiden suunnittelujärjestelmien vakautta. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Jatkan tästä rokoteasiasta. Elinkeinoelämän keskusliitto toteaa näin: rokottaminen lisää työkykyä, vähentää poissaoloja ja parantaa tuottavuutta. Elinkeinoelämän keskusliitto ja SAK yhdessä — siis yhdessä — toteavat, että Suomi tarvitsee työkykyisen väestön ratkaisuksi aikuisten rokotusohjelmaan ja että Suomessa on tällä hetkellä noin 1,4 miljoonaa yli 50-vuotiasta työntekijää ja terveyden ja työkyvyn ylläpitäminen on tärkeää työvoiman riittävyyden kannalta. Ja vielä täältä huomiona rokottamisen vaikutus kansantalouteen: Voidaan ehkäistä sairauspoissaoloja. Yhden poissaolopäivän kustannus 370 euroa päivässä, työpanoksen menetys seitsemän miljardia euroa vuodessa — seitsemän miljardia euroa vuodessa — ja tässäkin salissa on niitä, jotka jostain kummallisesta syystä vastustavat rokotteita. Kaikki tämä vaikuttaa sairaanhoitojärjestelmän kuormitukseen. Eli vähemmän sairauspoissaoloja, korkeampi tuottavuus, alhaisemmat sairausvakuutusmaksut, vahvempi julkinen talous. Yksilön elämänlaatu paranee, ja työurat pidentyvät. Elinkeinoelämän keskusliiton viesti, ja SAK siellä mukana. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Eestilä nosti hyvin esille, että lainsäätäjä ei voi pakottaa toimijoita, kuka maksaa minkäkin verran. Lainsäätäjä ei voi myöskään pakottaa moraaliin ja etiikkaan. Minä en tykkää muistella vanhoja, mutta sen verran annan itselleni luvan, että muistan, että edellisessä työssä — silloin laki salli sen — oli mahdollista saada elintarvikkeista hintajakaumat: paljonko teollisuus sai, paljonko kauppa sai. Jätän nyt mainitsematta sen pääministerin, jonka aikana tämä laki muutettiin ja niitä ei enää saada. Sitten tuli elintarvikemarkkinalaki, ja nytten tätä viedään eteenpäin, ja toivon mukaan tästä päästään koko ajan eteenpäin. Hintajakauma — vaikka välttämättä sen perusteella ei voida tosiaan pakottaa mitään toimijaa tekemään tietyllä tavalla — kertoo jo kuluttajalle, kuka saa minkäkin verran. Jos olutpullossa korkki maksaa enemmän kuin viljelijän osuus tai reikäleivässä sen reiän tekeminen enemmän kuin viljelijän osuus, niin on se nyt aikamoinen signaali kuitenkin. Ministeri toi esille huoltovarmuuden. Huoltovarmuus on tosiaankin osa vastuullista elintarvikeketjua. Ilman koko ketjun kattavaa vastuullista toimintaa, joka mahdollistaa ruuan raaka-aineen kannattavan tuottamisen, ei huoltovarmuutta ole. S-ryhmälle pitää antaa kiitosta siitä, että sen kestävyysraportissa, johonka tuossa debattipuheenvuorossa viittasin, käsitellään huoltovarmuutta kohtuullisen laajasti. Kesko ja Lidl eivät huoltovarmuutta tuo näissä dokumenteissaan lainkaan esille, eikä S-ryhmäkään täydellisesti onnistu, koska se katsoo huoltovarmuutta vain omasta hyvin suppeasta näkökulmastaan. Kattava määrä kauppapaikkoja ja toimivat tietojärjestelmät ovat toki tärkeitä, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, jos ei ole mitään, mitä siellä kaupassa myydä ja mitä sinne tietojärjestelmiin kirjata. Kananmunatilanne oli hyvä esimerkki tästä. Munia ei saa myytäväksi, jos niistä ei maksa sellaista hintaa, että niitä kannattaa tuottaa. Aito kuluttajaosuuskunta on sellainen, jolla on tavaraa hyllyssä kuluttajien ostettavaksi. Se on ihan joku muu talousjärjestelmä, jossa on tyhjiä hyllyjä nähty ja ehkä tänäkin päivänä nähdään. Arvoisa puhemies! Kaupan edustajaa ei voi johdonmukaisuuden puutteesta moittia. Se on vastustanut käytännössä kaikkia ruokaketjun epätasapainoa korjaavia esityksiä niin tällä kaudella kuin edellisellä kaudella, vaikka yksikään aiempi lakimuutos ei ole kuitenkaan heikentänyt kaupan tulosta, päinvastoin. Ruokakauppa on erittäin kannattavaa Suomessa. Siinä, joka ei onnistu ruokaa myymällä rikastumaan, täytyy olla jotakin pahasti vialla. Elintarvikemarkkinalain uudistaminen on siis välttämätöntä, ja seuraavat askeleet tulee laittaa heti valmisteluun. Tämä ei vielä riitä. Samaan aikaan tarvitaan kilpailulakiin muutoksia, jotta se ei toimi pelkästään kaupan aseman turvaajana. Oikea kilpailulaki on sellainen, joka turvaa suomalaisen ruuan saannin myös pitkällä aikavälillä ja myös todennäköisissä kriisitilanteissa. Kilpailulain lisäksi tarvitaan hankintalain uudistaminen, jotta Suomessa julkisissa hankinnoissa vaaditaan kaikilta tuotteilta suomalaisen lainsäädännön vaatimukset alkutuotannosta alkaen. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Politiikka on retoriikkaa, niin kuin olen oppinut, ja tämmöinen lause ministeriltä ainakin kertaalleen, ellei useammankin kerran kuultiin: kustannusten kasvun taittamisen kannustin. Kustannusten kasvun taittamisen kannustin — mielenkiintoinen lause, josta jokainen voi pohtia, mitä se sitten oikein tarkoittaakaan. Jätän sen kotiyleisöllekin mietittäväksi. Toinen, mitä vahvasti tuotiin ministeriltä esille, on tämä ylijäämäinen tulos, että yhteen laskien se on kasvanut. Se jää kertomatta, mikä se alijäämien kattamisen hinta on: irtisanomisia, epävarmuutta, huolta ja murhetta niille työntekijöille, osa ei palaa enää alalle, ja huolta ja murhetta ja turvattomuuden tunnetta myös niiden palvelujen käyttäjille. Se on se hinta kustannusten kasvun taittamisen kannustinten seurauksena. Arvoisa puhemies! Tuore valtakunnallinen diagnoositietoselvitys vahvistaa, että soterahoitusmallin tietopohja on puutteellinen ja johtaa hyvinvointialueiden epätasa-arvoiseen kohteluun. Erityisesti tämä iskee itäiseen Suomeen ja itäisen Suomen hyvinvointialueeseen — kuten moni muukin hallituksen politiikka. Hyvinvointialueiden rahoituksen perustana oleva tieto muodostuu eri tavalla eri puolilla Suomea. Se muodostuu epäselvien ohjeiden ja rakenteellisesti virheellisten käytäntöjen lopputulemana. Tämä tuottaa epäoikeudenmukaisen lopputuloksen, jossa ei ole kyse vain teknisestä diagnostiikkatietojen kirjaamisesta vaan siitä, pystyykö hyvinvointialue turvaamaan lakisääteiset palvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuuden — pystyykö hyvinvointialue turvaamaan lakisääteiset palvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuuden. Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys ei tuo tähän perusongelmaan käytännössä mitään muutosta. Ei siitäkään huolimatta, vaikka asiantuntijoiden mukaan ratkaisu olisi tehtävissä, jos siihen olisi haluja. On perusteltua kysyä, miksi hyvinvointialueiden rahoitusmalli ei perustu THL:n tai talouspolitiikan arviointineuvoston arvioimiin parempiin vaihtoehtoihin. Arvoisa puhemies! Rakenteellisesti virheellisen tietopohjan käyttäminen miljardiluokan rahoituspäätösten perusteena ei ole hyväksyttävää. Maailmassa ei enää ole kuin kourallinen oikeusvaltioita, mutta ainakin Suomi voi itsensä vielä sellaiseksi luokitella. Tämä oikeusvaltioasema kuitenkin murenee, mikäli kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen riippuu siitä, miten diagnooseja on eri hyvinvointialueilla kirjattu tai miten sattumanvaraista tietojärjestelmien toiminta sattuu olemaan. Kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin pelkästä tietojen kirjaamisesta. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta koko maassa, jokaisen ihmisen kohdalla. Ei ole millään tavoin hyväksyttävää, että virheellisillä tiedoilla jaetaan noin kolmasosa valtion budjettivaroista kansalaisten elintärkeiden palvelujen järjestämiseen. Hallituksen olisi pitänyt puuttua tähänkin asiaan ripeämmin ja nopeammin. Tietoa oli muttei tahtoa sen hyödyntämiseen. Rahoitusmalli ja sen ohjaus sekä sääntely on uudistettava niin, että hyvinvointialueita kohdellaan tasapuolisesti. Muutoin oikeusvaltiomme ja hyvinvointivaltiomme jatkaa rapautumistaan, kun maata jaetaan tässäkin kohtaa voittajiin ja häviäjiin. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Vanhaa sanontaa käyttäen hallituksen esitys on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Lakiesityksen perustelujen muissa vaihtoehdoissa todetaan seuraavaa: ”Vaihtoehtona nyt ehdotettavalle enimmäiskattamismääräajalle voidaan pitää alijäämän kattamiskauden aluekohtaista jatkamista enintään vuoden 2030 loppuun. Valtiovarainministeriön simulaatiolaskelman mukaan tämä tarjoaisi kuitenkin vain marginaalisen parannuksen alijäämien kattamiseen vaadittavaan nettokustannusuraan.” Valtiovarainministeriön näkökulmasta tämä voi toki olla marginaalinen parannus. Johtuen hallituksen tähän mennessä harjoittamasta kurittamisesta on hyvinvointialueiden talous vedetty niin kireälle, että niille yksittäistenkin miljoonien muutokset ovat merkittäviä. Jokaisen euron leikkaus on pois ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Valtiovarainministeriöllä ja hallituksella näyttääkin olevan hukassa, montako nollaa missäkin leikattavassa summassa on, ja varsinkin se, mitkä näiden leikkausten vaikutukset ovat. Arvoisa puhemies! On täysin selvää, että pidempi alijäämien kattamisaika antaisi sadoille hyvinvointialueiden työntekijöille poispääsyn irtisanomisuhasta ja muutaman vuoden kuluttua takaisinpalkkauksesta, olettaen, että he ylipäätään ovat enää käytettävissä entisiin työtehtäviinsä. Kattamisajan pidentäminen antaisi myös inhimillisemmän aikataulun järjestää palvelunsa kolmen todella ison myllerryksen vuoden jälkeen, jotka hallitus on leikkauksillaan aiheuttanut. Hyvinvointialueet ovat jo leikanneet miljardeilla kustannusten kasvua, aivan kuten soteuudistuksella tavoiteltiin. Hyvinvointialueiden alijäämät eivät myöskään ole niiden oma vika, vaan kuten Erholan työryhmän raportissa sanotaan: ”Rahoituksen tason määräytymisperusteet eivät ole alkuvaiheessa vastanneet toteutunutta palvelutarpeen ja kustannusten kehitystä. Rahoituksen jälkikäteistarkistuskaan ei nosta rahoituksen tasoa pysyvästi yllättävän kustannusšokin jälkeen eikä täytä alkuvaiheen rahoituspohjan vajetta.” Hyvinvointialueet ansaitsevat tämän yhden vuoden lisähengähdyksen, joka lain perusteluissa on valtiovarainministeriönkin mielestä selkeä vaihtoehto. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Jatkan itäisen Suomen näkökulmasta: Tämän Euroopan laajuisen TEN-T-verkon kehittäminen: Siitä on linjattava tässä Liikenne 12 ‑suunnitelmassa yksiselitteisesti, että kattavan verkon kytkeytymistä ydinverkkoon ja ydinverkkokäytäviin tulee parantaa. Tämä edellyttää, että Suomi ajaa aktiivisesti valtatie vitosen lisäämistä tähän TEN-T-verkkoon, ja nythän tätä työtä ei hallituksessa tehdä. Kattavan verkon maanteiden ja ratojen kehittäminen parantaa merkittävällä tavalla itäisen Suomen saavutettavuutta ja kansainvälisiä yhteyksiä myös länteen, luoteeseen ja pohjoiseen. — Ja tässä kohtaa tämmöinen välihuomio, että olemme edustajakollega Kettusen kanssa kahdestaan täällä salissa. Toki myös puhemies on kansanedustaja, mutta jatkan Kettuselle ihan henkilökohtaisesti nyt tässä, toki myös sinne kotikatsomoihin. — Itäisen Suomen alueiden maakuntaliitot pitävät tärkeänä myös sitä, että alueiden ja pääkaupunkiseudun välinen kolmen tunnin saavutettavuustavoite säilyy liikennepolitiikan ohjaavana periaatteena, ja tämä tavoite ei toteudu ilman toimivia lentoyhteyksiä. Lentoasemaverkoston kehittämistä koskevissa linjauksissa tuleekin varmistaa, että alueelliset lentoasemat säilyvät osana Finavian lentoasemaverkostoa myös tämän hallituskauden jälkeen. Lentoasemien merkitystä tulee tarkastella osana valtakunnallisesti merkittävän liikennejärjestelmän toimivuutta ja ja osana matkaketjuja sekä alueellista saavutettavuutta ja kilpailukykyä. Arvoisa puhemies! Toimivat ja nopeat mobiiliverkot sekä kiinteät laajakaistayhteydet ovat osa liikennejärjestelmän peruspalvelutasoa, ja niiden on pystyttävä vastaamaan digitaalisten palveluiden kasvaviin vaatimuksiin. Itäisessä Suomessa on edelleen huomattavia — siis huomattavia — puutteita mobiiliverkkojen toimivuudessa ja peitossa sekä kiinteiden laajakaistayhteyksien saatavuudessa. Heikosti toimivat yhteydet aiheuttavat haittaa itäisen Suomen elinkeinoelämälle. Nyt jopa puoli miljoonaa suomalaista on jäämässä 5G-verkon ulkopuolelle. Toimivat yhteydet ja digitaaliset palvelut ja niiden kehittäminen ovat kustannustehokas keino vähentää fyysisen liikenteen tarvetta ja tukea alueellista tasa-arvoa ja alueiden elinvoimaa. Viestintäverkkojen osalta ei voida tyytyä olemassa olevien verkkojen ja palvelujen varmistamiseen, vaan resursseja pitää osoittaa yhteyksien määrätietoiseen kehittämiseen. Arvoisa puhemies! Iso virhe on, kuten täällä on aiemminkin tänään tuotu esille, että suunnitelman kärkitavoitteesta on poistettu saavutettavuus. Tämä muutos on sekä ristiriitainen suunnitelman vision kanssa että myös omiaan ohjaamaan liikennepolitiikkaa väärään ja yhä keskittävämpään suuntaan. Käytännössä se antaisi esimerkiksi Väylävirastolle ja Traficomille mandaatin jättää itäinen Suomi liikennejärjestelmien kehittämis- ja kunnossapitotoimien sekä suunnitelmien ulkopuolelle. Tätä samaa on viimeksi tuonut esille myös valtiovarainministeriön budjettipäällikkö — vaikka hänellä sattuukin olemaan mökki Pohjois-Karjalassa. Näin siitäkin huolimatta, että suurimmat kielteiset muutokset ovat kohdistuneet juuri itäiseen Suomeen. Maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta koko maan elinvoimaisena pitämisen merkitys on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Väyläviraston tulkinta on jo tällä hetkellä virheellinen saavutettavuuden osalta, kun se keskittyy vain väylien loppupäähän, vientisatamiin ja kasvukeskuksiin, ja unohtaa, ettei niihin saavu tuotteita eikä ihmisiä, ellei huolehdita myös väylien lähtöpäistä ja niiden yhdistämisestä loppupäihin. Saavutettavuus ei ole piste, se on jana pisteiden välillä. Arvoisa puhemies! Hallituksen liikennepolitiikan suunnanmuutoksesta on tänään puhuttu, ja siihen todellakin tarvitaan välttämättä muutos. Se koskee erityisesti itäistä Suomea, jolla on läntisen Euroopan pisin maaraja suhteessa Venäjään. Sen tyhjentäminen yrityksistä ja asukkaista väärällä liikennepolitiikalla vie elinvoimaisuuden edellytykset, jolloin kriisitilanteissa turvallisuuspoliittinen vaste Suomen sisällä tapahtuisi vasta syvemmällä sisämaassa. Ja lopuksi: Mitä tulee tämän suunnitelman valmisteluun ja valmistumiseen, kysehän ei ole enää ollut parlamentaarisesta työstä. Kyse on ollut enemmänkin parlamentaarisen työn hylkäämisestä. Kokouksia peruttiin toistuvasti, ja lopulta niissä ei keskusteltu itse sisällöstä käytännössä lainkaan. Liikenneministeriö ja ‑ministeri romuttivat koko Liikenne 12:n idean, idean, jonka tarkoituksena oli tehdä ylivaalikautista parlamentaarista väyläpolitiikkaa. Ministeri Ranne mainitsi useampaan otteeseen tänään ja on myös muussa yhteydessä puhunut, että nyt ei tehdä siltarumpuja. Kun tätä ohjelmaa ja suunnitelmaa katsoo, niin tämä vaikuttaa yhdeltä suurelta siltarummulta. — Kiitos.