Kalmari Anne
19 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Olemme saaneet laskelmia siitä, että te itse asiassa verotatte polttoainetta juuri nyt paljon kovemmin kuin edellisellä hallituskaudella keskimäärin. [Keskeltä: Oho!] Nuo laskelmat, se teidän korotuksenne siitä edellisen kauden verosta, vähän vaihtelevat 19 sentistä 23 senttiin. Kumpi näistä laskelmista on oikein? Valtiovarainministerinä varmasti tiedätte sen. Sinnehän on korotettu muun muassa arvonlisäveroa, ja sen takia tosiaan valtio saa jokaisesta litrasta enemmän kuin edellisellä kaudella. Toisena kysymyksenä kysyn vielä: Luuletteko, että kuljetusalaa auttaisi paremmin, [Vilhelm Junnila: Tässäkö on keskustan talousosaaminen!] jos ammattidiesel tulisi käyttöön jo nyt eikä vuonna 28? Olisiko parempi, että se korotus olisi vaikka tuplaten vai vain sen kolme senttiä, vaikka keräätte näin paljon enemmän veroja?
Arvoisa kunnioitettu puhemies! EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, mutta silti minä uskon suomalaiseen maatalouteen. Usko on koetuksella, kun miettii sukupolvenvaihdosneuvojan kanssa oman tilan jatkajan kanssa sitä, kannattaako vai ei. Siksikin toivon sydämestäni, että niitä toimia, mitä keskusta tänään on nostanut, vietäisiin eteenpäin. Ministeri Essayah on kiitettävästi istunut aitiossa kuuntelemassa ja on varmasti parhaansa tässä hallituksessa koettanutkin, vaikka se ei todellakaan ole riittänyt. Mutta nämä asiat kuuluvat monelle muullekin ministerille. Esimerkiksi ministeri Puisto vastaa kilpailulaista. Kilpailulaissa tukkujen asemaa olisi muutettava. Siellä pitäisi myydä samaan hintaan ostotuotteita kilpailijoille, ellei sitten tätä keskittynyttä tukkutoimintaa hajoteta. Tämä koskee niin myllyjä kuin kauppajättejä. Nimittäin meillä on edelleenkin Valion osalta Kivi-maitopäätös, jossa se joutuu määräävässä markkina-asemassa ollessaan myymään toisille samaan hintaan sitä raaka-ainetta. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi pystyä olemaan valtakunnallisia, ja niiden pitäisi pystyä neuvottelemaan hinnoista, koska EU tämän jo mahdollistaa. Meidän tulisi antaa selkänoja niin, ettei tarvitse jännittää, että syytetään kartellista. Ministeri Multalan käsialaa on päästökauppa ja nimenomaan maa- ja metsätalouden kytkeminen siihen ihan Suomen kansallisilla omilla päätöksillä. Tämä lisää monta kymmentä senttiä polttoöljyn hintaan, ja siihen luvattiin, silloin kun sitä tehtiin, kompensaatiota, mutta sitä ei ole näkynyt. Miksi ihmeessä kytkeä maa- ja metsätalouden polttoaineet liikenteen päästökauppaan, kun ei ollut mikään pakko? Ministeri Ikoselle kuuluu käytännön hankintalaki, mutta työ- ja elinkeinoministerille kuuluu hankintalaki muutoin, eli sinne Puiston tontille. Hankintalakia tehtäessä keskusta esitti, että olisimme laittaneet sinne perälaudan siitä, että emme voisi ostaa julkisiin keittiöihin ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön vaatimuksia. Tämä lausunnoissa todettiin mahdolliseksi, mutta sitä ei silti haluttu sinne lisätä. Kuvitelkaa, että käytämme suomalaisia verovaroja siihen, että ostamme ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön edellytyksiä. Tähän saimme myös SDP:n ja muiden oppositiopuolueitten tuen. Toivon, että tähän asiaan vielä palataan, ja itse asiassa ministeri Ikonen pystyisi sen siinä käytännön hankinta-asetuksessaan myöskin muuttamaan. Ministeri Purra on nostanut bensan ja dieselin sekä polttoöljyn veroja niin paljon, että nyt maksetaan veroja enemmän kuin viime hallituskaudella keskimäärin. Bensasta maksetaan veroja 14 senttiä enemmän, dieselistä 23 senttiä enemmän ja polttoöljystä 19 senttiä enemmän kuin keskimäärin viime hallituskaudella. Tämä päätös on täysin valtiovarainministerin omissa käsissä. Sen lisäksi haluan vielä nostaa esille biokaasun tuotannon heikennykset. Kun kerran liikenteen päästökauppaan lisättiin maatalous, olisi kohtuullista, että se maatalous pystyisi korvaamaan tätä uusiutuvalla niin, että ei tarvitsisi maksaa näitä korkeita päästökaupan maksuja. Mutta mitä tehtiin? Biokaasuun ei enää uskottu, vaan biokaasun edellytyksiä on heikennetty ehkä viidellä kuudella eri lailla. Sieltä on karsittu tukia, siellä on jakeluvelvoitetta muutettu ja on tehty erilaisia joustomekanismeja, jolloin näitten polttoainejakelijoitten ei enää kannata ottaa biokaasua sinne, vaan ne voivat vaikka ostaa kosteikoita tai rahoittaa sähkötyökaluja ulkopuolisille toimijoille. Tässä muutamia esimerkkejä. Toivon, että niihin vielä tartutaan, sillä kun maailma kuivuu, niin Suomen ruuantuotantoa tarvitaan entistä enemmän. Meillä on entistä suurempi osuus koko maailman huoltovarmuudesta, [Puhemies koputtaa] mutta jos mitään ei tehdä, kurki ehtii kuolla ennen kuin suo sulaa.
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Essayah totesi, kun käytimme keskimääräisiä lukuja, että näitä ei pitäisi käyttää. No, käytetään sitten valkuaiskasvi-, öljykasvi- ja viljanviljelyn keskimääräisiä lukuja. Siellä kannattavuuskerroin on miinus 0,05. Miksi siitä huolimatta ette tee täsmätoimia — vielä sellaisia, jotka esimerkiksi polttoöljyn hintaan lisää vaikuttaisivat? Olisitte voineet EU:sta kysellä niitä. Kysyn myös valtiovarainministeriltä, kun meillä on Euroopan korkein dieselin hinta, 2,5 euroa, ja siitä kerätään 23 senttiä enemmän veroa kuin viime hallituskaudella keskimäärin, 23 senttiä enemmän veroja: eikö olisi jotain vastaantuloa maaseudun ihmisille, jotka joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja? Sen lisäksi kilpailulaissa pitäisi tuottajaorganisaatioiden asemaa vahvistaa ja ostajan asemaa selkeyttää toiseen tapaan kuin nyt on.
Arvoisa herra puhemies! Historian vaikuttavin välikysymys. On todella hienoa, että vastaatte tähän kriisiin 140 miljoonalla eurolla, mutta edelleen kysyisin: Kun nuo polttoaineitten hinnat ovat niin korkeita, aiotteko tulla jotenkin erityisesti vastaan maaseudun asukkaita tai maanviljelijöitä polttoaineissa? Tehän keräätte veroja nyt enemmän kuin keskimäärin edellisellä hallituskaudella. Silloin kerättiin esimerkiksi ysivitosesta 14 senttiä vähemmän ja dieselistä 23 senttiä vähemmän kuin nyt näillä polttoaineen hinnoilla keräätte. Tämän saman polttoöljyn kohdalla 19 senttiä enemmän te keräätte veroja. Aiotteko tehdä jotakin polttoaineiden hinnoille?
Arvoisa herra puhemies! Tämän selityksen kyllä nyt hyväksyn, niin kuin totesin, että biokaasun osalta tämä hallitus on nyt mennyt taaksepäin. Itse asiassa olin silloin edellistä hallitusohjelmaa kirjoitettaessa vastaamassa nimenomaan näistä biokaasuosioista ja silloin sanoin, että jos ei näillä päätöksillä biokaasun tuotanto lähde Suomessa käyntiin, niin ei sitten koskaan. Mutta on vähän harmillista, että osa näistä hankkeista vähän senkin takia nyt sitten on hyytynyt, kun sinne on lisää byrokratiaa tullut. Mutta summa summarum: hyvä, että myös SDP potentiaalisesti kannattaa sitä, että suomalaista viljelijää tuetaan, ja toivon, että myös heidän vaihtoehtoisessa budjetissaan tämä on huomioitu.
Arvoisa herra puhemies! Tämä esitys energiaveron palauttamiseksi kevyen polttoöljyn osalta on ihan hyvä esitys, mutta vähän huvittaakin se, miten suuri hehkutus tästä 10 miljoonan euron palautuksesta on, kun ottaa huomioon sen, että silloin edellisellä kaudella viljelijoille kohdistunut kustannuskriisi oli pienempi kuin nyt, ja silloin teimme 400 miljoonan euron kriisipaketin. Tämäkin on toki jo toinen kevyen polttoaineen veron palautus, ja tämä nykyinen on neljä senttiä litra, elikkä 5 000 litralla se tarkoittaa 200 euroa ja 10 000 litralla 400 euroa. Mutta kerrataanpa, mitä edellisellä hallituskaudella tehtiin. Oli 300 miljoonan euron kriisipaketti ruoantuotannolle. Se sisälsi maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron määräaikaisen alennuksen, energiaveron palautuksia, jotka olivat huomattavasti suurempia, ja kohdistuivat myös sähköön. Itse asiassa sähkö olisi nytkin erittäin tärkeä elementti, koska koskaan Suomen historiassa ei ole ollut niin kallista pörssisähköä kuin mitä oli tammi—helmikuussa. Siihen edellisen kauden pakettiin sisältyi varainsiirtoveron poisto maatilan yhtiöittämisen yhteydessä ja viiden prosentin yrittäjävähennys. Eli kun täällä hehkutettiin yhteisöveron alennusta, niin silloin tuli viiden prosentin yrittäjävähennys verotukseen. Sähkökustannusten tuki: EU:n kriisirahoitusta hyödynnettiin erilaisiin kriisivälineisiin, maataloustukien maksatusta aikaistettiin ja Makeraa pääomitettiin. Ymmärrän valtion taloudellisen tilanteen nyt ja ymmärrän senkin, että tämän mittaluokan kädenojennukseen ei ehkä ole mahdollisuutta, mutta ehkä sellainen ylenpalttinen hehkuttaminen tältä paketilta kannattaisi jättää pois, mutta on erittäin hyvä, että tämä toimi tehtiin. Edustaja Viitanen istunnossa totesi, että tämä kohdistuu täysin väärin. Itse asiassa otetaanpa esimerkiksi luomuviljelijät, mitä Pia Viitanen on monesti täällä istunnossa hehkuttanut. Heiltä menee huomattavasti enemmän polttoainetta peltotöihin kuin tavanomaiselta viljelijältä, [Pertti Hemmilä: Se pitää paikkansa!] koska käyntikertoja siellä samalla hehtaarilla on paljon useammin. Meillä ei ole todellakaan korvaavia menetelmiä pellolle, traktoreita, jotka toimisivat sähköllä tai vedyllä. Nämä ovat pitkällä tulevaisuudessa. Mutta sen sijaan vähän annan pyyhkeitä tälle hallitukselle siitä, että biokaasun käyttö maatiloilla vaikeutui sen takia, että sen todentaminen tuli erittäin haasteelliseksi. Tiedän, että varmasti isot energiayhtiöt ovat olleet lobbaamassa, mutta olisi ollut hyvä, että hallitus olisi pystynyt silti pysymään selkä suorana ja tekemään sellaista politiikkaa, joka mahdollistaisi biokaasun käyttöä paremmin. Esimerkiksi Ruotsissa on huomattavasti kevyempi byrokratia biokaasussa, ja meidän ei olisi ollut pakko lähteä tämäntyyppiseen toimeen. Itse asiassa kollegan kanssa laskettiin, että neljä biokaasulle epäedullista päätöstä on tehty tällä hallituskaudella. Toivoisinkin, että seuraava hallitus pystyisi näitä korjaamaan, vetämään kaikki Suomi-lisät pois sieltä erilaisesta byrokratiaviidakosta ja sen lisäksi biokaasun osalta mahdollistamaan biokaasutraktoreitten liikennekäytön. Onhan se aika surullista, että Valtra kyllä tekee biokaasutraktoreita, mutta niitä ei myydä Suomeen. [Eveliina Heinäluoma pyytää vastauspuheenvuoroa]
Arvoisa herra puhemies! Viime kaudella otettiin vähemmän velkaa, ja te ette todellakaan ole sitä neljää miljardia säästäneet: 2,5 miljardia on kokonaissopeutustoimet. Mitä tulee tähän maatalouteen, viime kaudella annettiin lähes 400 miljoonan euron kriisipaketti, ja siitä huolimatta sieltä perussuomalaisista tuli Tynkkysen listaa. [Petri Huru: Romutitte turvekoneet!] Vaikka me kiinteistöveroa poikkeuksellisesti alennettiin, niin sanottiin, että joo, perussuomalaiset kyllä muuttaisivat pysyvästi tämän lainsäädännön. Te olette kolme ja puoli vuotta olleet vallassa — ei näy. Ja miksi esimerkiksi korottuneita sähkön kustannuksia ei kompensoitu? Eli tämä on oikeansuuntainen mutta täysin riittämätön. [Jari Koskelan välihuuto] Ylipäätäänhän on surullista, että tällaisiin kriisipaketteihin täytyy mennä. Siksi olen iloinen siitä, että elintarvikemarkkinalainsäädäntö viimein muuttui — kiitos siitä. Mutta ajatelkaa, jos te olisitte saaneet sen riitelyn tehtyä vaikka puoli vuotta tai vuosi ennemmin, niin se olisi voimassa nyt ja olisi voinut käydä niin, [Puhemies koputtaa] että kauppa olisi tullut vastaan ja nostanut hintoja. Varhaisperunan tuotanto [Puhemies koputtaa] uhkaa loppua, kun kauppa vedättää suomalaista viljelijää.
Arvoisa rouva puhemies! Nostan kolme pointtia tästä hankintalaista. Ensinnäkin velkajarrutyöryhmän jäsenenä ihmettelen sitä, että tällaisessa julkisen talouden tilanteessa halutaan aiheuttaa kunnille 600 miljoonan edestä kustannuksia — tämä tulee Kuntaliiton laskelmista. Toiseksikin nämä kustannukset eivät koidu oikeastaan niinkään suurille kaupungeille, vaan tämän on tarkoituskin olla pienten kuntien pakkoliitoslaki. Eli tällä hankintalailla ajetaan pieniä kuntia isompiin yksiköihin. Ja kolmanneksi olen erittäin surullinen siitä, minkä vaikutuksen tämä hankintalaki antaa suomalaiseen ruoantuotantoon ja suomalaisen ruoan, lähi- ja luomuruoan ja ylipäätään suomalaisen ruoan, hankkimiseen. Me olisimme voineet tässä lain yhteydessä säätää sen, että julkisiin ruokapalveluihin ei oteta ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön velvoitteita, mutta se ei hallitukselle kelvannut. Me olisimme voineet tätä kymmenen prosentin sääntöä muuttamalla, tai tekemällä poikkeuksia, varmistaa sen, että kuntien yhdessä omistamat, esimerkiksi hyvinvointialueen kanssa tai useamman kunnan yhteistyönä omistamat, ruokahuoltoyksiköt olisivat voineet toimia järkevällä tavalla, mutta tämä hallitus ei sitä halunnut. Se ei halunnut varmistaa erityisruokavalioita, ei lähiruokaa, ei luomuruokaa, ei sitä, että hankintaosaamista olisi niin, että pystytään paikallista hankkimaan, kun toisella puolella valittajina ovat vastassa isot kansainväliset jättiyhtiöt. Eli nyt sitten kuntiin joudutaan palkkaamaan uutta väkeä, jos halutaan tällaiseen lopputulemaan päästä. Tämä hankintalaki on näiltä osin täysi susi.
Arvoisa rouva puhemies! Ennallistamisasetuksen kustannukset ovat Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 13—19 miljardia, ja tämän potin te aiotte siirtää pois eduskunnan päätöksistä — ja myöskin sen asian, että me voisimme tässä talossa varmistua siitä, että esimerkiksi maanomistajan oikeusturva toteutuu. Toki tässä lainsäädännössä on muita, ihan järkeviä kokonaisuuksia. Oikeastaan ainut kysymykseni on, arvoisa ministeri: tuleeko ennallistamisasetukseen liittyvä lainsäädäntö tähän taloon, jolloin tuon kokoisesta potista voidaan keskustella tässä talossa samaan aikaan, kun Suomen talous on täysin kuralla ja meillä pitäisi päinvastoin edistää elinkeinoja eikä vaikeuttaa niitä, vai onko jatkossa niin, että ympäristöministeriön virkamiehet päättävät, miten tämä ennallistaminen menee?
Arvoisa rouva puhemies! Soisin, että liikaa ylimielisyyttä ei olisi tässä talossa, kun nähdään, mikä on talouden tilanne. [Aino-Kaisa Pekonen: Just näin!] Tämä välikysymys on tehty tosissaan, ja meillä eri puolueilla on tosissaan olevia ehdotuksia siitä, miten tilannetta voisi parantaa. Jos mennään vaikkapa tähän velka-asiaan, niin mielestäni on kohtuutonta leimata toisia puolueita niin kauan kuin tämä hallitus ei pystynyt kymmenen miljardin tavoitteestaan muuta kuin 3,5—4 miljardin sopeutuksiin tutkimuslaitosten mukaan. Kun istun velkajarrutyöryhmässä, siellä vuodet 26 ja 27 näyttävät sopeutusten osalta nollaa, puhdasta nollaa, mikä tarkoittaa, että seuraavalle hallituskaudelle siirtyy enemmän. Tilanne ei tietenkään ole helppo, mutta luulisi, että tosiasioitten tunnustaminen helpottaisi myös ratkaisujen tekemistä, onhan hallituskautta kuitenkin vielä jäljellä. Työllisyyteen, talouden kasvuun kannattaisi tehdä toimia. Me keskustassa parantaisimme julkista taloutta poistamalla yhteisöverohelpotuksen, jonka suurimmat saajat Suomessa vuoden 24 tilastojen mukaan ovat OP, Nordea, K-ryhmä, S-ryhmä, Bayer, Fortum, LähiTapiola, Sandvik ja Danske Bank. Esimerkiksi OP sai 7,6 miljoonan kädenojennuksen. Ei ihme, että kun Nordea sai suunnilleen samankokoisen, sieltä ihan myönteisiä kommentteja sitten tuleekin. On syytä tullakin. Keskusta haluaisi poistaa myös Turun tunnin junan rahoituksen, sillä se on täysin kannattamaton. Haluamme tekoälyä virastoihin. On oikein hyvä, että virastoselvitys on tehty, nimittäin virastojen aikakausi on ollut muutama kymmenen vuotta sitten, ja tällaisen toimeenpano-, paperiviraston, joka lyö leimoja, aikakausi on ohi kerta kaikkiaan. Meidän pitäisi pystyä parempaan, että saamme toimeenpanot ministeriöitten päätöksille. Ennen kaikkea toivon talouskasvua, ja lupasin tuossa debatissa, että nostan niitä asioita. Investoinnit, joita yritykset ovat meillä suunnitelleet: ennen puhuttiin kolmesta miljardista, mutta nyt tämä on noussut kymmeniin miljardeihin. Siksi kaikkia niitä hankkeita, mitä Suomessa tapahtuu, kannattaisi edistää, eikä lyödä jarruja. Meillähän milloin tuulivoima halutaan laittaa jäihin, milloin aurinkopaneelit, milloin kotimaisen energian tuotanto, oli se sitten bioenergiaa tai turvetta. Esimerkiksi energia on yksi asia, minkä soisin olevan aina etusijalla. Kun on kotimaista energiaa, pois Venäjältä tuodusta fossiilisesta, jolla rahoitetaan Ukrainan sotaa, niin aina kannattaisi edistää sitä. Luvituksen lisäksi lupaus toimintaympäristöstä on tärkeä. Vielä siihen luvitukseen sellaisen pienen detaljin haluaisin nostaa, että luvitusaikataulu alkaa siitä, kun liitteitä on pyydetty, ja niitä saatetaan pyytää vaikka vuodenkin viiveellä. Pitäisi olla sellainen vaikka kuukauden aika, milloin ympäristöluvituksessa liitteitä pyydetään, ja siitä lähtee juoksemaan sitten se luvitustakuun aika. Olin tilaisuudessa, jossa puhuttiin norminpurusta ruoka-alalla. Niin viljelijät, Elintarviketeollisuusliitto, MaRa kuin kauppa, kaikki, sanoivat, että normeja on tullut lisää tällä kaudella. Meidän pitäisi yhdessä pystyä parempaan. Se ei ole helppoa, koska EU, mutta pitää pystyä. Alustatalous on tullut jäädäkseen, ja sitä meidän täytyy pystyä verottamaan ja luomaan Suomeen alustoja, koska se vie rahaa niin hotelleilta, takseilta, ravintola-alalta kuin monesta, monesta muusta. Meidän pitää tunnistaa tämä ilmiö ja tajuta, että se raha ei pyöri Suomessa, jos emme tee tälle asialle jotakin, ja kaikkien näitten varsinaisten toimijoitten tilanne heikkenee. Nuoret töihin. [Puhemies koputtaa] Keskusta haluaa tällaisen takuutyöllisyyden nuorille. Samoin systemaattinen panostus teknologiaan opetuksessa, ja se, että perheitten tilannetta kannattaa helpottaa. [Puhemies koputtaa] Se pistää rahan pyörimään Suomessa. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä tuntuu, että täällä on alikersanttilahtisia, jotka sanovat, että tässä on rätingit, ei voi olla nälkä. Teidän kannattaisi hallituksessa nyt kuunnella ihan oikeasti niitä nuoria, mennä keskustelemaan niitten perheitten kanssa, jotka eivät pysty lapsilleen mahdollistamaan vaikkapa harrastustoimintaa. Te tietysti olette ajatelleet ihan hyvin, että keppi ja porkkana auttavat erilaisiin asioihin, mutta huomaatteko, että kannustatte hyväosaisia porkkanalla, 8 000 euron verohelpotuksella teidän tuloluokan ihmisille, ja pienituloisia te kannustatte kepillä? Te ajattelette, että näin se toimii, että sillä ihmiseen tulee yrittäjyyttä, mutta jos lannistettua lyödään, maassa makaavaa potkitaan, niin se ei kuulkaa auta yhtään mihinkään. Minulla on paljon esityksiä yritystoimintaan, mitä toivoisin, että ihan oikeasti kuuntelisitte. Sen takiahan tämä välikysymys on tehty, että me päästäisiin taloudessa ja yrityselämässä eteenpäin, [Puhemies koputtaa] että sitä työtä löytyisi.
Arvoisa puhemies! Ministeri Rydman, vai ette leikkaa palveluista? Kummitätini toive toteutui. Hän nukkui pois ennen kuin hänen tarvitsi muuttaa sadan kilometrin päähän toiseen hoivakotiin kauas läheisistään ja ystävistään. Monet kotipitäjän palvelukodin asukkaat ja heidän omaisensa odottavat siirtoa itku silmässä. Yhä useampi ikääntynyt asuu kotona entistä pidempään, vaikka avun tarve lisääntyy jatkuvasti. Tämän mahdollistaa pitkälti se, että läheiset, puolisot ja aikuiset lapset sekä muut omaiset huolehtivat turvallisuudesta, lääkehoidosta, asioinnista ja usein myös varsinaisesta hoivasta, jopa oman jaksamisensa äärirajoilla ja terveyden kustannuksella. Palveluasuntoihin ei pääse, vaikka haluaisikin. Kukaan ei saisi mielestäni joutua elämään pelossa siitä, pärjääkö huomenna kotona tai riittävätkö omat tai läheisten voimat, jos kunto äkillisesti heikkenee. Kysynkin, ministeri: eikö niin, että ikäihmiset, [Puhemies koputtaa] jotka rakensivat meille tämän Suomen, ovat ansainneet turvaa, [Puhemies koputtaa] eivät leikkauksia?
Arvoisa rouva puhemies! Kansallinen ruokastrategia on tärkeä ja tarpeellinen asiakirja. On hyvä, että rakennamme suomalaista kestävää ruokajärjestelmää aina 2040-luvulle saakka. Mutta samalla on sanottava suoraan: Pelkät visiot eivät riitä. Nyt tarvitaan tekoja. Arvoisa puhemies! Selonteko tunnistaa aivan oikein ruokajärjestelmämme keskeiset haasteet: alkutuotannon heikon kannattavuuden, arvonlisän epätasaisen jakautumisen ja riippuvuuden tuontipanoksista. Nämä eivät ole uusia ongelmia. Tässä hetkessä uutta on se, että ne ovat nyt kärjistyneet ruuantuottajia kurittavaksi kannattavuus- ja kustannuskriisiksi. Kriisi uhkaa koko kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuutta. Tässä kyse ei ole yksittäisistä tiloista tai tuotantosuunnista vaan koko ruokaketjun rakenteellisesta ongelmasta — kalastusta ja kalankasvatusta myöten. Keskustan mielestä ei ole oikein, että se, joka kantaa ketjussa suurimmat riskit ja tekee isoimman työn, saa tuloksesta pienimmän osuuden. Tämä on äärimmäisen vakava viesti, joka kuultiin myös viime viikolla, kun nuoret tuottajat järjestivät mielenilmauksen eduskunnan edessä. ”Kuka viljelee, jos eivät nuoret?”, kuului heidän kysymyksensä päättäjille. Pohdimme tätä asiaa myös kotitilallamme. Tätä kysymystä sietäisi jokaisen tässä salissa, etenkin ministeriaitiossa, pohtia vakavasti. Arvoisa puhemies! Sama vakava viesti kuuluu päivittäin joka puolelta Suomea. Kustannukset ovat nousseet rajusti, mutta tuottajahinnat eivät ole pysyneet mukana. Päinvastoin esimerkiksi maidon tuottajahinta on merkittävästi laskenut. Inflaatio on syönyt tukien ostovoimaa, rahoitus on kiristynyt, ja monilla tiloilla puskurit ovat kerta kaikkiaan lopussa. Tämä näkyy konkreettisesti lopettamispäätöksinä, velkaantumisena ja tuotantokapasiteetin menetyksenä. Samalla olemme nähneet tilanteita, joita emme uskoneet enää näkevämme: tyhjiä hyllyjä kaupoissa. Viimeistään sen pitäisi olla hälytysmerkki koko yhteiskunnalle. Kotimainen elintarvikemarkkina ei toimi niin kuin sen pitäisi. Suomalaista ruokaa pitää olla saatavilla kaikkina aikoina, ja mikä tärkeintä, vielä niin, että ruokaa on varaa sekä ostaa että tuottaa. Omavaraisuutta ja ruuan huoltovarmuutta ei kuitenkaan paranneta juhlapuheilla, virkamiestyöryhmillä eikä visiopapereilla. Niitä pidetään yllä ja vahvistetaan joka päivä arkisessa työssä tiloilla, pelloilla ja navetoissa. Helpotusta arkeen tuovat vain konkreettiset viljelijän kustannustaakkaa keventävät toimenpiteet, esimerkiksi kevennykset energiaveroon tai tuotantorakennusten kiinteistöveroon — välittömästi. Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevassa ruokastrategiassa halutaan vielä entisestään vähentää ruuantuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. On ristiriitaista asettaa lisävaatimuksia viljelijöille, kun heidän taloudelliset edellytyksensä heikkenevät. Tässä maailmantilanteessa ei ole aika miettiä turvepeltojen vettämisiä vaan sitä, miten saamme ruuantuotannon säilymään. Suomen Keskusta vaatii, että päästölaskentoihin otetaan mukaan tieteellisesti mitatut nurmien ja kerääjäkasvien hiilensidonnat. Jos haluamme edistää strategian tavoitteita vähentää päästöjä, vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja kehittää ruokajärjestelmää, meidän on ensin varmistettava, että tiloilla on ylipäätään mahdollisuus jatkaa toimintaansa. Arvoisa puhemies! Visio onnellisen ruuan maasta ei toteudu ilman onnellisia ruuantuottajia. Onnellisen ruuan maa edellyttää sitä, että viljelijä saa työstään kohtuullisen toimeentulon. Viennistä on turha tehdä julistuksia, ellei alkutuotannossa ja jalostuksessa voida investoida ja uskoa tulevaisuuteen. Tämä tarkoittaa konkreettisia toimia: ruokaketjun tulonjaon korjaamista ja viljelijän neuvotteluaseman vahvistamista, kustannuspaineiden helpottamista akuutin kriisin keskellä, rahoituksen saannin ja investoinnin turvaamista, kotimaisen ruuan aseman vahvistamista markkinoilla ja julkisissa hankinnoissa, kilpailulain muuttamista ja tukun oligopolin purkamista, norminpurkua muuallakin kuin puheissa. Julkisissa ruokahankinnoissa tulee ostaa vain Suomen lainsäädännön mukaista ruokaa. Arvoisa puhemies! Keskeinen kysymys kuuluu: riittääkö hallituksella tahtoa tehdä tarvittavat päätökset? Selonteko antaa suuntaviivoja, mutta se ei tuo ratkaisuja tähän päivään. Visioinnin tulee muuttua hallituksen esitysten ja eduskunnan päätösten kautta teoiksi. Hallituskautta on sentään vielä vuosi jäljellä, ja kehysriihikin on edessä. Nyt tarvitaan päätöksiä — ei vuonna 2040 vaan tässä ja nyt.
Arvoisa herra puhemies! Suomen kauppa ja sen sisäänosto on maailman keskittyneintä. Meillä on käytännössä kaksi tukkuria, jotka ostavat tuotteet sisään. Meillä on samalla Euroopan kannattavin tai toiseksi kannattavin kauppa ja itse asiassa myös kauppa, joka olisi varmasti kannattavin, ellei se maksaisi osuuspääoman korkoja ennen tuloksen julkistamista pois — siis kuunnelkaa: osuuspääoman korot maksetaan ennen tuloksen julkistamista. Tämähän on vähän sama asia kuin jos osakeyhtiöissä maksettaisiin ennen osingot pois ja sitten katsottaisiin, mitä jää viivan alle. Tässä tilanteessa meillä kuitenkin on Euroopan alhaisimpia tuottajahintoja. Meidän elintarvikemarkkina ei ole reilu, eikä se toimi terveellä tavalla. Monet hallituspohjat ovat jo tehneet muutoksia elintarvikemarkkinalakiin, mutta toki vahvemman oikeutta käyttää valtaansa on vaikea pois mitata. Siksi kiitänkin tätä lainsäädäntöä. Se osaltaan tekee tästä sisäänostamisesta sillä tavoin reilumpaa, että kaupat eivät voi suosia omia tuotemerkkejään toisten tuotekehityksen osalta. Eihän missään muussakaan tuotteessa homma toimi niin, että voi plagioida tuotteen täysin estoitta, niin kuin tässä tapauksessa monesti pyydetään reseptiikat muka kestävyyden tai elintarviketurvallisuuden vuoksi näiltä toimittajilta, ja sitten muutaman viikon päästä aletaan jo parhaimmillaan tai pahimmillaan valmistaa omaa tuotetta. Eli tämä lainsäädäntö pyrkii estämään tällaista väärinkäyttöä ja myös omien private labeleitten, omien tuotemerkkien, suosimista hyllyasettelulla tai muulla toiminnalla, esimerkiksi hinnoittelulla. Tämä on hyvä asia. Sen lisäksi tämä lainsäädäntö pyrkii suojaamaan heikompaa osapuolta kaupallisilta kostotoimilta. Kun ilmoituksen väärästä toiminnasta voi tehdä elintarvikemarkkinavaltuutetulle, tämä voi tehdä tutkimusta anonyymipohjalta, ja näin päästään useammin kiinni väärinkäytöksiin, ja myös näitä kaupallisia kostotoimia, jos kauppaliikkeet sitten väärin toimivat erilaisten väärinkäytösilmoitusten vuoksi, pystytään seuraamaan tarkemmin. Elintarvikemarkkinalakiin lisättäisiinkin säännös velvollisuudesta neuvotella heikomman osapuolen pyynnöstä myös sopimuksen sisällöstä uudelleen poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Nythän meillä on juuri käsissä tällaiset poikkeukselliset olosuhteet. Sain esimerkiksi eräältä maidontuottajalta sähköpostin, että mitenkähän käy tänä vuonna, kun tammi—helmikuun sähkön hinnat ovat olleet yhteensä jo yli 14 000 euroa, rehujen, lannoitteitten, urakoinnin, rahtien, kaikkien kustannukset ovat nousseet ja polttoöljyn hinta on jo kalliimpaa kuin dieselin verollinen hinta tankilta. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että kovan kilpailutuksen vuoksi viljelijöitten omistama osuusmeijeri ei ole pystynyt maksamaan edes nykyistä hintaa vaan on joutunut alentamaan hintaa 3,5 senttiä. Samaan aikaan kauppaketjujen pomot televisiossa puhuvat siitä, miten kuluttajan täytyy valmistautua maksamaan lisää hintaa — lisää hintaa siitä, että kaupan kate kasvaa, siitä, että he saavat tuotteen halvemmalla ja vaativat kuluttajalta enemmän. Tässä lainsäädännössä myöskin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annettua lakia muutettaisiin niin, että elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi hakea markkinaoikeudelta ostajalle määrättävää kieltoa jatkaa neuvotteluvoimaltaan heikompien tavarantoimittajien kannalta kohtuuttoman sopimusehdon tai sopimuskäytännön käyttämistä. Näin silloin kun toimittaminen on epäedullista ja kannattamatonta ja uhkaa viedä konkurssiin toimittajaa, voidaan nämä toimitukset katkaista. Ylipäätään tämä koko lainsäädäntöehdotus on juuri askel oikeaan suuntaan, ja voi sanoa näin, että jos jostain puolelta kaupasta kuuluu valitusta, että nyt kuluttajahinnat nousevat tai tämä on heille jotenkin raskasta, niin silloinhan tämä on esimerkki siitä, että tätä markkina-asemaa on käytetty väärin. Niiden, jotka ovat toimineet terveellä pohjalla tähänkin asti, ei tarvitse muuttaa minkäänlaista toimintatapaa. Ja private labeleita edelleenkin pystyy olemaan, ja niitä täytyykin pystyä olemaan, niin että kuluttajalla on valinnanmahdollisuutta. Luulen, että entistä enemmän tulee sen kaltaista toimintaa, mitä monissa esimerkiksi lähiruokaa myyvissä K-kaupoissa on, että ostetaan läheltä tulevilta toimittajilta suoraan pellolta kauppaan ja pöytään tavaraa. On kaikkien etu, että suomalainen elintarvikealkutuotanto säilyy ja että suomalainen jatkojalostus säilyy. Elintarvikesektori työllistää yli 300 000 työpaikkaa, ja niistä työpaikoista meidän kannattaa jo yhteiskunnan vuoksikin pitää kiinni. Samalla kuluttaja saa puhtaimman ja turvallisimman ruuan, mitä missään maapallolla on.
Arvoisa herra puhemies! Hiilirajamekanismi on ihan järkevä mekanismi, joka estää sen, että kun Suomessa ja koko Euroopassa kustannukset ilmastotoimien vuoksi ovat korkeammat, niin sitten muista maista ei tuotteita tule tilalle tai eurooppalaiset tuotannot eivät karkaa muualle, mistä ne tuotaisiin halvemmalla takaisin. On ihan hyvä, että sitä tarkastellaan ja säädetään. Olisi hyvä, että erilainen krääsätuonti vähenisi. Nyt se toki vähenee ihan Hormuzinsalmen seurauksenakin. Kysymykseni ministerille liittyykin siihen, miten tämä maailmanpoliittinen tilanne ja tämä hiilirajamekanismi osuvat tällä kertaa yhteen. Hiilirajamekanismi oli keskustelussa EU:ssa lannoitteitten kohdalta. Miten se asia nyt etenee? Tiedätte varmasti, että viljelijöiden tilanne on ennennäkemättömän huono juuri nyt. Oli kaksi korkeinta sähkönhintakuukautta, mitä juuri koskaan on ollut, ja polttoaineen hinnat tässä verottomassa polttoaineessa ovat korkeammat kuin dieselin hinnat tankilla. Samoin rahdit, urakoinnit, lannoitteet — kaikkien hinnat ovat nousseet. Miten tämä hiilirajamekanismi nyt sitten näihin lannoitteisiin kohdistuu?
Arvoisa herra puhemies! Suomessa on kautta aikain hoidettu metsiä niin, että ne pysyvät hyvässä kunnossa seuraaville sukupolville. On otettu huomioon niin linnusto kuin muukin eläimistö. Siksi on täysin käsittämätöntä, että ne maat, jotka ovat omat metsänsä tuhonneet, tulevat meille kertomaan, miten meidän pitää metsiä hoitaa. Keskisuomalaiset metsänomistajat saavat kantorahatuloja noin 230 miljoonaa euroa vuosittain, ja metsäsektorin tuotos vuodessa on 2,3 miljardia. Se työllistää 5 900 henkilöä. Näillä verotulo- ja työllistämisrahoilla pidetään monet koulut ja sairaalat pystyssä. Ei ole kyse mistään pikkuasiasta, jos tälle toimintamallille, joka on hyväksi havaittu ja joka ottaa huomioon niin monimuotoisuutta kuin ilmastotekijöitä, tullaan ulkopuolelta kertomaan, miten tämä pitäisi jatkossa tehdä. On siksi hyvä, että hallitus miettii sitä asiaa, että sääntely ei tule liian voimakkaana. Rehevä metsä, lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas ovat niitä paikkoja, missä suurin osa uhanalaisista lajeista pesii, mutta kylläpä meillä pesii uhanalaisia lajeja täällä kaupunkiympäristössä, ja meillä pesii uhanalaisia lajeja vaikkapa laidunnettavien niittyjen lähistöllä. Samat tahot, jotka tätä lakiesitystä sieltä EU:sta vaativat, ovat tuhoamassa vaikkapa meidän laiduntavien eläinten kotieläintuotannon — vaikkapa edustaja Kivelä, joka Helsingissä päätti, että kotimaisia maitotuotteita ja lihatuotteita pitäisi olla vähemmän eli laiduntavia eläimiä pitäisi olla vähemmän. Uhanalaisista lajeista kolmannes asustaa tämäntyyppisissä elinympäristöissä ja on erittäin vaarassa, mutta silloin ei ollut kiinnostusta siihen, että näitä uhanalaisia lajeja suojeltaisiin. Mutta vielä tähän lakiesitykseen: Koska tässä on kyse niin fundamentista asiasta, on tärkeää, että tämä tutkitaan perustuslakivaliokunnassa samaan aikaan, kun suomalainen metsäsektori kyllä varmasti tekee parhaansa säilyttääkseen linnuston. Soisin, että kun me säilytämme linnustoa täällä, niin esimerkiksi kottaraisia ei sitten pyydettäisi verkoilla eteläisessä Euroopassa.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Lintilä tuossa nosti Turun tunnin junan, minkä rakentaminen on aika järjetöntä tällaisessa taloudellisessa tilanteessa, kun tiedetään, että 10 miljardin sopeutukset tulevat seuraavalle hallituskaudelle, kun tämä hallitus ei pystynyt niitä omia sopeutuksiaan tekemään. Tavoitteena oli siis 10 miljardia, ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan noin 3,5 miljardia on kyetty tekemään, jolloin lasku jää seuraavalle hallitukselle, ja sinne jää vielä sitten tällainen sitoumus tuosta Turun tunnin junasta ikään kuin kaupan päälle. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että seuraavassa kehysriihessä — kun nyt sitä ei tässä lisätalousarviossa tehty — peruttaisiin tuo yhteisöveron alennus, josta lähes kaikki tutkijat ovat sitä mieltä, että siitä ei talouskasvua seuraa. Kun se vielä nyt kirjoituspöydällä on, niin totta kai se kannattaisi perua. Myöskin vauraille kohdistetut veronalennukset ovat sellaisia, että eivät ne todellisuudessa suomalaiseen kulutukseen mene. Jos 100 000 euroa henkilö tienaa, niin kyllä se on saanut varmasti sohvansa ostettua ihan muutenkin. Ne menevät sitten ulkomaanmatkailuun tai osakesijoittamiseen. Näinhän se totuus on. Aivan samoin voidaan kyseenalaistaa puolen prosentin arvonlisäveron alennus, mikä tehtiin. Yhtään kaupan hintalappua en nähnyt, missä tämä arvonlisävero olisi sinne hintoihin alaspäin siirtynyt. Kyllä se oli kädenojennus jälleen kaupalle, jonka lauluja tämä hallitus tuntuu laulavan. Haluan nostaa tässä puheenvuorossa esille myös sen, että kun tämä verokertymä oli näin järkyttävästi pienempi, mitä alun perin ennusteet olivat, niin meidän tulisi miettiä sitä, miten tämä ihmisten kulutuskäyttäytyminen on muuttunut. Olemme paljon puhuneet siitä, että ihmiset eivät kuluta enää niin paljon, mutta todellisuudessa on myöskin kulutustavan siirtymällä iso merkitys. Ennen ostettiin palveluita, majoituspalveluita tai taksipalveluita tai ravintolapalveluita. Nykyään kaikki nämä ja monet kaupan palvelut ovat netissä, ja se välittäjä vie sen leijonanosan siitä voitosta — se usein on kansainvälinen yhtiö, ja nämä yhtiöthän sijaitsevat veroparatiiseissa — ja silloin sen ravintoloitsijan tai hotelliyrittäjän tai muun yrittäjän siivu on hyvin matala. Minä en tiedä, mitä tälle on tehtävissä, mutta meidän tulee tunnistaa tämä sen temuttamisen kaupankäynnin lisäksi, se, että alustat vievät katteen. Maataloudessahan tämä sama asia on ollut pitkän aikaa — se alkutuottaja-asema on hyvin mitätön — mutta tämä tulee siirtymään tosi laajalle sektorille. Jos ei tässä saada jotakin aikaiseksi, niin meillä tulee näkymään vielä enemmän huonekaluliikkeitten tai ravintoloitten tai hotelliyrittäjien tai kaikkien vastaavien konkursseja.
Arvoisa herra puhemies! Tässä on ollut ihan hyvää keskustelua työllisyydestä, ja toivon todella, että siellä aitiossa ja valtioneuvostossa ylipäätäänkin otettaisiin koppia näistä esityksistä ja vakavasti tutkittaisiin, onko niillä mahdollisuuksia. Siihen ei kannata tuudittautua, että Suomella ei ole varaa tehdä tätä. On tilanne, että Suomella ei ole varaa olla tekemättä niitä esityksiä, millä työllisyys saataisiin nousuun. Esimerkiksi rikkaitten verohelpotus, jolla parikymmentätuhatta kuussa tienaavien verotus kevenee 8 250 euroa — tämä uudistus oli täysin turha. Ne rahat menevät Thaimaan reissuun perheen kanssa. Mutta jos helpotetaan siellä toisessa päässä, toisissa tuloluokissa olevien ihmisten elämää, ne rahat pyörivät kyllä Suomessa. Rahaa holvattiin myös isojen firmojen hyväksi yhteisöveron kahden prosentin laskuun. Tämä vähentää valtion tuloja lähes miljardilla. Suurimmat yhteisöveron maksajat viime vuonna olivat OP Pohjola, Nordea, Kesko, S-ryhmä, Bayer ja Fortum. Nämä yritykset eivät tarvitse lisää kädenojennusta. Itse asiassa suomalaiset kaupparyhmittymät, Kesko etunenässä, olivat maailman kannattavimpia. Viimeisimpänä hölmöytenä hallitus myy valtion rahoituksen kannattamattomalle Turun tunnin junalle. [Petri Huru: Teidän alulle panema!] Menot kasvavat ja valtionvelka kasvaa. Mitä sitten tulisi tehdä? Nämä luettelemani uudistukset täytyisi perua. Turha on mielestäni myös arvonlisäveron puolen prosentin ale, sillä se jäi kaikki kaupan katteisiin. [Juha Mäenpään välihuuto] Yhtään hintalappua ei muuttunut kaupassa kuluttajan hyväksi. Kysyn sitäkin, miksi meidän on tuettava Helsingin Westendin asukkaan yksityisellä lääkärillä käyntiä mittavilla summilla. Mutta kun tästä saimme rahaa kassaan, esitän lisää niitä keskustalaisia vaihtoehtoja, mitä tässä on jo vilissytkin, ettei tarvitse sanoa, etteikö keskusta esitä. Tosiaan, veronalennus tavallisille pieni- ja keskituloisille ihmisille, kotitalousvähennysehdot ennalleen. [Petri Hurun välihuuto] Kuntia vastaan kannattaisi nyt tulla oppisopimuskoulutusten, starttirahojen ja palkkatuen mahdollistamiseksi niin, että saataisiin työn syrjään siellä ihmisiä kiinni, ja suojaosa olisi palautettava, vaikka se sen 50 miljoonaa euroa maksaakin. Työnantajamaksujen keventäminen pitkäaikaistyöttömien ja nuorisotyöttömien palkkaamiseksi on hyvä asia. Puhtaan siirtymän verohyvityksen alaraja pitäisi laskea alemmaksi. Ylipäätäänkin tämä hallitus niin Finnveran rahoituksessa kuin missä tahansa rahoitusmalleissa aina rahoittaa vain sitä suuryritysluokkaa, ja kannattaisi miettiä, että pk-yrityksiin syntyvät ne työpaikat, ja sinne sitä rahoitusta ohjata. Eläkevarallisuutta kannattaisi valjastaa kiihdyttämään Suomen kasvua. Ja kun tiedämme, että Suomessa on paljon homekouluja, niitä kannattaisi juuri nyt laittaa kuntoon, kun rahalla saa eniten. Samoin taloyhtiöitten remonttiavustukset loisivat rakennusalalle kaivattuja työpaikkoja. Itäisen Suomen erityisalue on jotain, mitä — kun seuraamme eurooppalaista viitekehikkoa — meidän kannattaisi ehdottomasti tehdä. Se ei ole keneltäkään pois, se ei ole keskittäjähallituksen pääkaupunkiseudultakaan pois, että myös Itä-Suomi menestyisi, vaan se toisi tänne sellaista yrityselämää, mikä kulkee niitten verojen perässä. Se kahden prosentin yhteisöveron alennus ei riitä siihen, jos tietyt yritykset haluavat etabloitua sinne, missä verotus on todella matalaa. Tekoälyn hyödyntämisohjelma yrityksille ja startupeille olisi järkevä. Erityisesti meidän tulisi saada luvitus sellaiseksi, että se on Euroopan nopeinta — takuuajat yrityksille siitä, missä ajassa luvitus pitää saada. Aikuiskoulutustukea pitää uudistaa. Vielä haluan, arvoisa puhemies, nostaa sen, että jos suitsitaan niitten yritysten toimintaa, jotka eivät maksa maahanmuuttajille työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai eivät maksa lainkaan, eivät maksa sosiaalimaksuja ja kiertävät työaikalainsäädäntöjä, ja mahdollistetaan vaikka näitten työntekijöitten siirtyminen toisiin yrityksiin, niin se helpottaa niitten yritysten elämää, jotka pelaavat rehellisillä pelisäännöillä.
Arvoisa herra puhemies! Minusta on perin outoa se, että tämä hallitus kannustaa vauraita ihmisiä, esimerkiksi hyväosaisia palkansaajia, 8 000 euron rahakannustimella. Sen sijaan pienituloisia ihmisiä, niitä, jotka ovat työtä vailla, tämä hallitus kannustaa kepillä ja ruoskalla. Mielestäni tämä ajattelutapa, se, että annetaan niille, joilla valmiiksi jo on, on täysin kestämätön tällaisessa ajassa. Te voisitte kyllä miettiä yhteisöverohuojennuksen poistamista. Tiesittekö — tai tiesitte varmaan —, että lähes puolet tästä huojennuksesta menee noin 50 suurimmalle yritykselle? Tarvitsevatko OP, Nordea, Fortum, Kesko, S-ryhmä erityisen kädenojennuksen vielä tässä tilanteessa? Sen sijaan olette poistaneet esimerkiksi Finnveran pienyrityslainoituksen, ja täällä hurskaasti puhutaan, että yritetään saada pienyrityksille mahdollisuuksia. Tehkää edes luvitukselle jotain. [Puhemies koputtaa] Voisitteko tehdä niin?