Kangas Antti
13 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Täällä on pitkin vuotta ja hallituskautta kuultu huolestuneita puheenvuoroja siitä, kuinka rakennusala on ahdingossa ja investointeja kaivataan kipeästi pääkaupunkiseudulle. Garden Helsinki on yksi niistä hankkeista, minkätyyppisiä hankkeita tänne on kaivattu. Nyt kuitenkin oppositio käy todella rajusti hankkeen kimppuun. On totta, että prosessi ei ulospäin näytä tyylikkäältä, mutta kun lähdetään käymään historian suurimpia talousmokia läpi, tämä ei yllä edes mitalisijoille, vaikka euroakaan ei ole siirretty. Näissä historian suurimmissa poliittisissa talousmokissa pyörii tiettyjen puolueiden tiettyjä poliitikkoja: sieltä löytyy Vanhasta, Sipilää, Vapaavuorta, Rehniä. Ja nyt, ikävä kyllä, sinne on tulossa todella pienillä euroilla myös Orpo, vaikka siihen ei varsinaista syytäkään ole. Prosessi on ollut epätyylikäs ulospäin, mutta se on kuitenkin hoidettu asiallisesti. Ja tässä on pyritty hakemaan sitä kasvua, mitä oppositio nimenomaan on kaivannut tähän maahan.
Arvoisa puhemies! Tässä on kysymyksessä, kuten edellisissä puheenvuoroissa on todettu, varsin teknisluontoinen muutos. 1.4.26 alkaen Huoltovarmuuskeskus on eriytynyt Huoltovarmuusrahastosta, ja tämä arvonlisäveromuutos on nimenomaan tätä Huoltovarmuusrahastoa koskien. Huoltovarmuuskeskus itsessään on valtion virasto ja siten katsotaan osaksi valtion budjettia, ja verotus pyörii sieltä kautta. Tämän teknisluontoisuuden lisäksi Huoltovarmuuskeskuksen osalta on saatu tällä hallituskaudella käsiteltyä useita parannuksia, mitkä parantavat meidän huoltovarmuutta ja varautumista hankaliin tilanteisiin maailmalla. Onkin ilo olla säätämässä näitä pykäliä kuntoon, sillä nyt meidän Huoltovarmuuskeskus onkin yksi johtava virasto alallaan koko Euroopassa ja meiltä tullaan katsomaan mallia sieltä sinun täältä. Meidän Huoltovarmuuskeskus taas ottaa malleja sotatoimialueilta Ukrainasta, ja saamme olla siten eturintamassa kehittämässä sitä kokonaisturvallisuutta, minkä varautuminen meille luo. On siis todella ilahduttavaa, että nämä pienetkin muutokset tehdään eikä niitä jätetä lepäämään. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä esitys vaikuttaa ulkopuolelta tarkasteltuna varsin kosmeettiselta ja pieneltä, mutta loppujen lopuksi tämä on alan toimijoille oleellinen ja hyvinkin merkittävä. Käytännössä tämä tilojen yhdistäminen tarkoittaa sitä, että erilaisia tilakokonaisuuksia, yhteenliittymiä ja muita on tähän asti eri alueilla kohdeltu hiukan eri tavoin ja hyvin pienilläkin osuuksilla tiloja on ajateltu olevan samaa toimijaa. Nyt kun tilojen määrä vähenee radikaalisti, viljelijöiden määrä vähenee radikaalisti ja erittäin hyviäkin tuotantoyksikköjä tulee ympäri Suomen vapaaksi, tulevat erilaiset viljelijäyhteenliittymät ja yritysyhteenliittymät omistamaan tiloja, ja kun lainsäädäntö on ollut epäselkeä siinä, mikä kokonaisuus on sama tila ja mikä ei, niin tällä esityksellä nyt selkiytetään sitä. Tässä esityksessä ja valiokunnan mietinnössäkin on selkeästi kirjoitettu se ulos, että käytännössä tosiasiallinen määräysvalta siellä tilalla ratkaisee sen, onko se yhdistettävä tila vai ei. Siellä on ollut aika monenlaisia epäselvyyksiä, hyvin pieniä prosenttiosuuksia, jopa parinkymmenen prosentin osuus jostain tilasta. On tulkittu, että se on sama tila, ja se tietenkin luonnollisesti, kun on erilaisia omistajatahoja taustalla, aiheuttaa aika hankalia tilanteita näin yrittämisen vapauden kautta. Mutta nyt tällä esityksellä tuodaan selkeys siihen, että johtajuus eli määräysvalta, yli 50 prosenttia omistuksesta, on se, millä ne tilat sitten yhdistetään tai ollaan yhdistämättä. Eli tämä esitys selkeästi parantaa tilannetta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäisenä haluaisin kiittää ministeriä elintarvikemarkkinalain saamisesta vihdoin eduskuntaan. Elintarvikemarkkinalaki todennäköisesti tulee auttamaan osaltaan ruokaketjun reilua tulonjakoa ja tuo siten kaivatun lopputuloksen viljelijöiden suuntaan. Aivan ensimmäisenä itse substanssiin mennessä haluaisin kuitenkin sanoa tämän, mitä edellisessä puheenvuorossa oli: turvemaat ovat meidän pohjoisen Suomen ruuantuotannon selkäranka. Paljon puhutaan siitä, että turvemaita pitäisi vettää ja ennallistaa, mutta tosiasia on se, että viljelyintensiivisyyden nostolla saavutetaan käytännössä sama lopputulos. Meidän on myös samalla tunnustettava ja tunnistettava se, että olemme pohjoinen maa kaukana, syrjässä, pitkien etäisyyksien takana. Vilja‑ ja kasvituotannossa me emme ikinä tule saavuttamaan sellaista tuotantotehokkuutta, millä pärjätään suurille Keski-Euroopan tuotantomaille, mutta seinien sisällä tapahtuvassa tuotannossa, kuten lihassa ja maidossa, olemme Euroopan ykköskastissa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Täällä on ihailtava yksimielisyys tästä luomubyrokratian keventämisestä ja kustannuksien laskemisesta tuottajien kannalta. Tällä hallituskaudella tuskin ihmeisin enää pystytään luomubyrokratian osalta, ja se on hyvin vahvasti EU:sta säänneltyä. Suomessa luomusäädäntöä pidetään enemmän lain vaatimuksen tasolla, kun taas muualla se on enemmän sertifiointityyppinen ratkaisu. Meidän pitäisikin tarkastella jatkossa meidän kotimaisen luomulainsäädännön osalta sitä, kuinka paljon se eroaa EU:n minimitasosta. Useat tuottajat ovatkin eronneet luomutuotannosta, luomusertifioinnista, sen takia, että byrokratia käy yksinkertaisesti liian raskaaksi. Siementuotanto täällä pohjoisissa olosuhteissa on haastavaa, ja moni, moni muukin asia haastaa luomutuotannon. Luomu kuitenkin silloin, kun se toimii, varsinkin sekatiloilla on huoltovarmuuden kannalta toimiva tapa toimia. Siellä on ravinnekierto tilan sisällä. Siellä pystytään huomattavasti vähemmillä fossiilisilla panoksilla tuottamaan ruokaa. Nyt, kuten nähdään, tässä Hormuzinsalmen kriisissä tällaiset kyvykkyydet ja osaaminen saattavat olla hyvinkin arvokkaita kansakunnalle, mutta sitä ei saisi byrokratialla pilata. Ehkä seuraava hallitus pystyykin hallitusohjelmassaan puuttumaan tähän luomun ylimääräiseen byrokratiaan ja sen raskauteen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kuten edellisissä puheenvuoroissa on todettu, tämä on varsin tekninen muutos ja selkeytys, eikä siinä ollut minkäänlaista riitaa missään vaiheessa käsittelyä, vaan tämä on välttämätöntä lainsäädäntöä. Edustaja Viljanen nosti erittäin tärkeän sivuhuomion esiin elikkä luomuvalvontamaksut ja ylipäänsä byrokratiaan menevät kustannukset viljelijöille. Tässä lakiuudistuksessa ei ollut mahdollisuuksia lähteä puuttumaan tähän asiakohtaan, mutta seuraavissa uudistuksissa on äärimmäisen tärkeää, että byrokratiakustannukset tuottajan suuntaan ovat kohtuullisia. Luomuvalvonta onkin monessa muussa maassa toteutettu huomattavasti kevyemmin. Suomessa käytännössä toimijana on ProAgria koneistonsa kautta, kun muissa maissa yksityiset elinkeinonharjoittajat, yksityiset toimijat ovat voineet rekisteröityä tähän luomusertifikaatin valvontaan. Tämänkaltaista toimintatapaa olisi syytä jatkossa myös Suomessa harkita. Se ei vaarantaisi luomusertifikaatin olemassaoloa eikä mitään muutakaan, elintarviketurvallisuutta tai vastaavaa, mutta saattaisi alentaa valvontamaksuja merkittävästikin ja tuoda uutta, tervettä kilpailua alalle. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Keskustelemme täällä tänään valtioneuvoston maaseutupoliittisesta selonteosta, ja tämä keskustelu on sellainen, jolle jokaisen edustajan olisi syytä antaa aikaa. Suomi elää maaseudusta. Suomalaiset ovat maaseudulta. Kaupungeissa monestikaan ei tajuta sitä, että ne perustuotteet ja raaka-aineet, mitä korkeamman jalostusasteen teollisuus täällä kaupungeissa jalostaa ja tuo työpaikkoja, kumpuavat maaseudulta. Suomalainen maaseutu ja maatalous ovat jokaisen suomalaisen ruokapöydässä käytännössä joka päivä. Ilman maaseutua ei ole elämää. Nyt tällä hallituskaudella on keskitytty pitkän aikavälin toimiin. Valtiontalous on haastavassa tilanteessa, mutta siitä huolimatta maataloustuista ei ole leikattu lainkaan. Sen sijaan on tehty paljon pitkän aikavälin toimia, millä on tarkoitus parantaa maatalouden kannattavuutta. Maatalous luo ne elämisen edellytykset koko maaseudulle, samoin kuin metsätalous. Lisäarvo lähtee kannolta ja pellolta. Se lähtee sieltä mullasta ja siitä puusta. Ilman näitä perusasioita ei ole sitä korkeampaa jalostusastetta. Arvoisa puhemies! Tämän hetken ja tämän ajan kuva maaseudulla ja maaseudun investoinneissa on rahoituksen saatavuus tai pikemminkin rahoituksen puute. Meillä on maaseudulla paljon yrityksiä ja kotitalouksia, jotka haluaisivat investoida, haluaisivat rakentaa, haluaisivat rakentaa elämän maaseudulle. Ikääntymiskehitys kuitenkin on johtanut siihen, että pankit näkevät, että maaseudulla arvot laskevat. Sen vuoksi vakuusarvoja on tiputettu. Tavallisen työssäkäyvän ja tavallisen pienen yrittäjän on äärimmäisen haastavaa saada enää rahoitusta tärkeisiin elämän edellytyksiin maaseudulla. Haluaisinkin kysyä koko salilta ja koko Suomelta: onko pitkän aikavälin kannalta oikein, että rahoitusta kohdennetaan pankeissa vain tuottavimpiin kohteisiin eikä riskiä olla lainkaan valmiita ottamaan? Arvoisa puhemies! Toki on niin, että vuoden 2008 finanssikriisin jälkeinen aika muutti montakin asiaa suomalaisessa rahoitusmarkkinassa, samaten kuin koko EU-kontekstissa. Aikaisemmin rahaahan sai käytännössä, jos asiat olivat kunnossa, kun käveli pankkiin ja sanoi, että tarvitsen rahaa. Pankit harrastivat aika rohkeaa jakovarapolitiikkaa, mutta 2008 finanssikriisin jälkeinen aika veti rahoituspolitiikan toiseen ääripäähän. Vielä nämäkään muutokset eivät yksistään lopettaneet investointeja, mutta sen jälkeen rahoitussääntöjä on alettu tulkitsemaan entistä tiukemmin. Terve taloyhtiö Sievissä ei saa lainaa esimerkiksi kattoremonttiin sen vuoksi, että vakuusarvo on liian alhainen. No, missä ne ihmiset asuvat siellä maaseudulla, jos ei taloyhtiötä voida korjata sen takia, että rahoitusta ei saada? Tämä rahapolitiikka, mikä on mennyt ylikireäksi, johtaa siihen, että vakuusarvojen tippuminen maaseudulla on entistä rajumpaa. Peräänkuulutankin koko eduskunnalta, koko hallitukselta ja kaikilta toimia siihen, että me saataisiin tämä kiihtyvä alenemiskehitys maaseudun kiinteistöjen arvossa katkaistua. Vain sillä, että ihmisillä on elämisen edellytykset maaseudulla, me saamme pidettyä maaseudun elävänä ja elinvoimaisena. Maaseudulla on paljon hyviä työpaikkoja, meillä on hyviä koulutuspaikkoja, meillä tulee osaavia ja päteviä nuoria työelämään, mutta meidän pitää pystyä ne myös pitämään maaseudulla. Ja mikäli pankin vastaus siihen, että nuori haluaa hankkia omakotitalon, on se, että älä tee sitä pienellä paikkakunnalla vaan mene seutukaupunkiin, niin se on näivettävää kehitystä, ja sille ei ole minkäänlaista tarvetta. Elinvoima syntyy siitä, että alueella on ihmisiä. Huoltovarmuus syntyy siitä, että alueella on ihmisiä. Myös kokonaisturvallisuus syntyy siitä, että alueella on ihmisiä. Ja ihmiset ja yritykset eivät tule ilman rahoitusta. Meillä on paljon luvassa uusia keinoja. CRCF-asetus EU:n vapaaehtoisesta hiilikompensaatiosta luo mahdollisuuksia myös sinne, mistä maatalous ja metsätalouskin ovat kuihtuneet. Siellä voidaan harjoittaa vapaaehtoista hiilensidontaa. Meillä on maatilojen kylkeen tarjolla biokaasua, korkean lisäarvon tuotetta. Nämä kaikki luovat merkittävästi työpaikkoja. Ja aivan viimeisenä sanon sen, että ilmastonmuutoksen edetessä meidän on hyvä tunnistaa myös se, että lihantuotanto saattaa olla Suomen uusi Nokia. Kun Etelä-Euroopan maat kärsivät kuivuudesta ja vesivarat kuihtuvat, Suomessa sen sijaan ilmastonmuutos parantaa suhteellista asemaa karjataloudessa. Meidän kannattaakin hyödyntää ne vahvuudet, mitä meillä luonnostaan on. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalous on koko maaseudun runko ja se perusasia, mistä kaikki maaseudulla lähtee. Maaseutu ei ole mikään ulkoilmamuseo. Itse olen hiukan yli 20 vuotta toiminut aktiivisena maatalousyrittäjänä. Silloin kun meille tuli kalustotarve, tarvitsin uuden traktorin, menin paikalliseen maatalouskauppaan, ostin sen, sain rahoituksen automaattisesti, kun maksuhäiriöitä ei ollut. Nyt tänä päivänä minä ostan osiksi puretun traktorin talousvaikeuksiin joutuneelta maatilalta, kun se ei ole saanut sitä enää koottua rahanpuutteessa. Silloin meillä oli peltoa 46 hehtaaria, nyt meillä on lähes 500 hehtaaria. Joku on maaseudulla perustavanlaatuisesti muuttunut, että suuretkin tilat ostavat vanhaa romua. Tämähän tarkoittaa kaiken kaikkiaan sitä, että kannattavuuskehitys on romahtanut. Hallituksen toimet onneksi muun muassa elintarvikemarkkinalaissa toivottavasti parantavat tämän kannattavuuskehityksen takaisin oikealle raiteelle ja kohti eurooppalaista kehitystä. Vain kannattava maa- ja metsätalous voivat mahdollistaa elävän maaseudun. [Keskeltä: Hyvä puhe!]
Kiitos, arvoisa puhemies! Nyt täytyy kyllä sanoa, että edustaja Mikkoselta oli jonkinlainen rimanalitus verrata turvetta asbestiin. Oletteko valmiita ottamaan asbestikylvyn, tekemään asbestinaamion kasvoille tai syöttämään eläimillenne asbestia? Minun mielestäni haitallisten aineiden ja puhtaan suomalaisen luonnontuotteen vertaaminen tässä salissa on suorastaan häväistys. Sitten edustaja Lylylle tuohon aikaisempaan puheenvuoroon — harmi, kun hän ei ole salissa enää: Tällä hetkellä tilannehan on se, että esimerkiksi Neovalla kasvu-, kuiviketurve- ja erikoistuotteet ovat menneet polttoturpeen ohi. Tuskin meillä kukaan näkee realistisena vaihtoehtona sitä, että me ruvetaan uudempia teknologioita purkamaan sen tieltä, että turvetta saadaan kattilaan, mutta nyt on puhe siitä, että me saadaan varmistettua meidän huoltovarmuus. Me ei saada purkaa yhtään CHP-laitosta. Jopa kantaverkkoyhtiö Fingrid on varoittanut CHP-kapasiteetin purkamisesta. Se saattaa johtaa sähkön säännöstelyyn kovilla pakkasilla. Tilanne on aidosti vakava, ja se pitää myös ottaa vakavana tässä salissa.
Arvoisa puhemies! Turpeeseen liittyy paljon historiallista taakkaa, mikä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi vasta viime vuoden lopulla saatiin ensimmäinen tutkimus siitä, mikä on ero turpeen CO2-päästöillä siinä, onko se kasvu- ja kuiviketurvetta vai polttoturvetta. Olemme tehneet täysin väärillä päästöluvuilla laskentaa siitä, kuinka saastuttavaa turve on esimerkiksi kuivikkeena tai kasvualustana. Haluan myös muistuttaa siitä, että turve on merkittävä lisäarvon tuottaja nyt, kun olemme päässeet tuottamaan turpeella lisäarvotuotteita. Novactorin aktiivihiilitehdas Ilomantsissa tuottaa maailman parasta aktiivihiiltä. Meillä on biostimulanttien toimitusta Espanjaan ja muualle Etelä-Eurooppaan. Meillä on turvepohjaisia maanparannusaineita, turvepohjaisia sianrehuja, joita viedään Keski-Eurooppaan Hollantiin ja Saksaan. Turpeella on todella merkittäviä mahdollisuuksia viennin kiihdyttäjänä, kunhan sen mahdollisuudet ymmärretään ja annetaan kyky toimia ja annetaan lupia uusille turvesoille.
Arvoisa puhemies! Hallitus on tehnyt useita merkittäviä toimia työllisyyden helpottamiseksi. Suhdanne on kuitenkin haastava, ja on yksi asia, mistä tässä salissa ei ole puhuttu lainkaan. Niin ikävä asia kuin se onkin, enkä missään nimessä tue Venäjää millään lailla, niin Venäjän-kaupan loppuminen on ollut meidän taloudelle sen tasoinen isku, mitä ei ole kyetty korvaamaan kaikista ponnisteluista huolimatta. [Arto Satonen: Se pitää paikkansa!] Meillä on Venäjän kanssa yhteistä rajaa lähes 1 400 kilometriä, ja olemme Euroopan pussinperällä. Vaikka me kuinka olemme yrittäneet valtiona samaten kuin yrityksinä hakea niitä uusia vientireittejä ja vientimahdollisuuksia, rahdit ovat kalliita. Olemme kalliiden kustannusten maa. Kaikki ne helpotukset, mitä työllistämiseen on tehty, eivät yksin riitä korvaamaan sitä, mitä hyvinvointia Venäjän-kaupasta saatiin. Tämä ei tarkoita millään lailla sitä, etteikö meidän pidä sanktioita pitää ja pitää niistä kiinni, mutta faktat on hyvä tunnustaa. [Anne Kalmari: Hyvä puhe! — Hannu Hoskonen: Totta joka sana!]
Arvoisa puhemies! Ilmasto on meille kaikille tärkeä asia, mutta ilmastopolitiikka Suomessa on mennyt väärään suuntaan, kun sitä on pakotettu. Tässä taloustilanteessa tilanne on johtanut siihen, että nämä investoinnit eivät ole lähteneet toivotulla tavalla käyntiin ja nyt meillä on energiapulaa. Ilman Aurora Linea Ruotsista me oltaisiin ihan todellisessa energiapulassa. Energiansiirtoverkkoyhtiö Fingrid ja muutamat muutkin asiantuntijat ovat arvioineet, että mikäli CHP-voimaloita puretaan vielä, niin me olemme todellisessa tehopulatilanteessa. Nyt pitäisi kaikkien energiayhtiöitten ottaa lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että tämä puhdas siirtymä ei etene niin nopeasti kuin on toivottu ja niitä investointeja ei tule niin paljon, että tästä CHP-voimasta tulisi luopua näin nopeassa aikataulussa. Me tarvitaan kotimaista haketta, me tarvitaan kotimaista turvetta, niin että me voidaan selättää nämä edelleenkin Suomen ilmastossa olevat pakkasjaksot.
Arvoisa puhemies! Suomessa ja koko Euroopassa on vuosikymmenten ajan harjoitettu energia- ja ilmastopolitiikkaa pää pilvissä ja jalat irti maasta. On asetettu kunnianhimoisia tavoitteita, vailla mitään käsitystä realiteeteista tai tarvittavien tavoitteiden edellyttämien toimenpiteiden seurauksista. Eurooppa on tehnyt itsensä riippuvaiseksi Venäjän kaltaisten roistovaltioiden energiatuonnista. Tuuli- ja aurinkovoimahuumassa taas sidomme itsemme valitettavan tiukasti Kiinaan. Orpo—Purran hallituksessa olemme palauttaneet kauan kaivattua maalaisjärkeä ja realismia energia- ja ilmastopolitiikkaan. Arvoisa puhemies! Sähköenergia on välttämättömyyshyödyke, ja sähköverkko muodostaa luonnollisen monopolin. Siksi kantaverkon tulee pysyä nyt ja tulevaisuudessa suomalaisessa päätäntävallassa. Sähköverkon lisäksi tarvitsemme puhdasta, sää- ja toimitusvarmaa sähköä. Emmekä voi unohtaa myöskään jakeluverkon merkitystä. Sähkön tarpeen odotetaan kasvavan huimasti lähitulevaisuudessa, ja siksi verkon koko riittävyyttä tulee tarkastella kokonaisuutena. Kiinnitämme huomiota myös verkon inertian merkitykseen. Sähkön- ja lämmöntuotantoa on myös Ukrainasta saatujen oppien mukaisesti hyvä hajauttaa. Samalla on pyrittävä minimoimaan siirtohävikkiä. Tämän vuoksi on erinomaista, että strategiassa on huomioitu myös ydinvoiman pienreaktorit, jotka voivatkin vastata näihin edellä mainittuihin haasteisiin. Muun muassa Fingrid on varoittanut siitä, ettei olemassa olevia CHP-laitoksia pidä enää purkaa, vaan olemassa olevat laitokset ja niiden käyttöikä pitäisi pyrkiäkin maksimoimaan. Haluamme myös huomauttaa kotimaisen ja varastoitavan energialähteen, turpeen, merkityksestä. Kuivike- ja kasvuturpeen merkitys ja vientipotentiaali alleviivaavat hyödyllisyyttä. Viime eduskuntakaudella toteutettu turpeen käytön alasajo on pysäytettävä. Huoltovarmuuden kysymyksissä ei ole syytä leikkiä. Turpeen nosto, varastointi ja kiertokäynti on nähtävä vakuutuksen ottamisena. Arvoisa puhemies! Kaikessa politiikassa on huomioitava talouden ja ympäristön asettamat rajat. Perussuomalaisten mielestä energiapolitiikassakin on tähdättävä edulliseen ja ennen kaikkea luotettavaan energiaan. Geopoliittiset muutokset ovat olleet rajuja, mutta Suomessa olemme onneksi varautuneet hyvin ennalta. On siksi korostettava, että energiapolitiikassa emme saa nojata liiaksi ulkomaihin. Arvoisa puhemies! Olemme saaneet ristiriitaista viestiä siitä, ovatko Suomen metsät hiilinielu vai ei. Tämä kertoo siitä, että vertailukelpoista hiilinieludataa ei ole. Suomi on Euroopan metsäisin maa. Suomessa on eri tahoilta esitetty hakkuumäärien romahduttamista, jotta Suomen ylikireät ilmastotavoitteet voitaisiinkin saavuttaa. Mitä tällainen metsäteollisuuden alasajo tarkoittaisi Suomen taloudelle? Perussuomalaisten mielestä metsien hakkuut pitäisikin säilyttää vähintään nykyisellä tasollaan. Kaikkien meidän Suomessa tulisi havaita, että vähentämällä kotimaista puun tarjontaa me emme ratkaise ilmasto-ongelmia vaan todennäköisesti pahennamme niitä. Puuta tarvitseva teollisuus hakee puunsa muualta. Kaikkialla ympäristöstä huolehtiminen ei ole samalla korkealla tasolla kuin Suomessa. Peräänkuulutamme maalaisjärkeä myös ennallistamisessa. Käytöstä poistuvien turvemaiden vettäminen laajassa mitassa on kansantaloudelle suuri tragedia: Metsitetty turvemaa tuottaa puuta Suomen teollisuudelle tulevaisuudessa. Vetetty kuralammikko on sen sijaan vetetty kuralammikko myös viidenkymmenen vuoden kuluttua. Arvoisa puhemies! Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa auto on välttämättömyys. Tämän vuoksi ylikireillä ilmastotavoitteilla ei voi kurittaa auton käyttäjää ja kuljetusalaa. Haluamme pitää teollisuutemme rattaat pyörimässä. Hallitus onkin harjoittanut historian automyönteisintä politiikkaa laskemalla kautensa aikana polttoaineveroa liki neljännesmiljardilla [Tuomas Kettusen välihuuto] ja madaltamalla Marinin—Saarikon hallituksen järjetöntä jakeluvelvoitetasoa. Muistetaan myös, että Suomi on saareke ja vientimme ja tuontimme on merikuljetusten varassa. Talvimerenkulun edellytyksiä on vahvistettava jo turvallisuuspoliittisistakin syistä. Lopuksi haluan vielä korostaa, että energia- ja ilmastopolitiikkaa tehdessä pitää huomioida sen politiikan vaikutukset niin huoltovarmuuteen kun kansalaisten arjen kustannuksiin ja yritysten kilpailukykyynkin. Tämä laaja-alaisempi vaikutusten arviointi on edellisillä hallituksilla jäänyt pitkälti unholaan. Me perussuomalaiset kannatamme lämpimästi uutta suuntaa kohti maalaisjärkeä ja sinivalkoista energia- ja ilmastopolitiikkaa. — Kiitos.