Antikainen Sanna
7 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista, vai pitäisikö sanoa enemmänkin Lindtman? Kun vaikeasta tilanteesta huolimatta talouden kasvu on jo kovassa käynnissä ja nyt myös työllisyys on lähtenyt nousuun, niin vasemmisto-oppositio ei voi tästä olla tietenkään millään lailla iloinen. Ei niin, koska se ei liity mitenkään heidän puolueisiinsa ja tämä, toisin kuin isänmaa, on heille tärkein asia. Tänään salissa käydyn budjettikeskustelun aikana demareiden puheenjohtaja Lindtman kysyi, mistä muun Euroopan parempi tilanne johtuu. Hyvä kysymys. Se johtuu elpymispaketista. Se johtuu elpymispaketista, johon demareiden hallitus kaatoi rahaa nettona miljardeja, suomalaisten veronmaksajien rahaa. Sitä kannattaisi jopa demareiden pysähtyä miettimään eikä uhriutua jokaisessa käden käänteessä milloin mistäkin. Demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kysyi keskustelun aikana, kuinka talouden ja työllisyyden kasvu näkyy ihmisten arjessa. No, olisiko se niin, että se näkyisi esimerkiksi työllisyyden kasvuna, ostovoiman kasvuna, siinä, että työpaikan myötä omalla työllä saa rahaa elämiseen ja kuluttamiseen? Työpaikan myötä pääsee kiinni työelämään, itsetunto nousee, osaaminen nousee. Ostovoiman kasvun myötä perheen taloudellinen tilanne paranee ja niin edelleen. Joten kyllä, edustaja Tuppurainen, nämä asiat nimenomaan näkyvät ja tulevat näkymään suomalaisten arjessa, ja juuri tämän takia hallitus on tehnyt monta vuotta kovaa työtä vaikeassa tilanteessa. Ja käänne talous‑ ja työllisyystilanteessa on merkittävä nimenomaisesti näiden kaikkien kriisien keskellä: Ukrainan sota, Lähi-idän sota, polttoaineen hintakriisi, aggressiivisesti käyttäytyvä naapuri ja niin edelleen. Me emme ole nähneet tällaista tilannetta sitten toisen maailmansodan, ja silti — silti — tämä hallitus on onnistunut kääntämään talouden ja työllisyyden kasvuun. Tämä käänne johtuu nimenomaisesti siitä, että hallituksen toimet alkavat vihdoin purra. Se on hyvä asia suomalaisille ja isänmaalle, kaikille muille paitsi happamille vasemmistolaisille. Arvoisa puhemies! Polttoaineen hintakriisi on päällä, se on totta, ja erityisesti keskusta tahallaan levittää täällä sekä muualla väärää tietoa sotkien asiat. Tosin on pakko myöntää, että näyttää sille, että jotkut tekevät sitä tahattomasti. Jotkut tässä salissa eivät tunnu ymmärtävän, kuinka esimerkiksi polttoaineen hinta muodostuu. No, mikä erottaa tätä hallitusta ja sitten taas edellistä hallitusta? Tämä hallitus on ensi vuonna alentanut 270 miljoonalla eurolla polttoaineveroa. Tämän lisäksi ensi vuonna ajoneuvoveroa on alennettu yhteensä 60 miljoonalla. Edellinen hallitus sen sijaan nosti vuonna 2020 polttoaineveroa 250 miljoonalla. Joten jos niitä polttoaineen hinnan oikeita korottajia omilla toimilla halutaan etsiä, niin se taho on edellinen hallitus ja erityisesti keskustapuolue. Lisäksi nykyinen hallitus on alentanut demareiden ja keskustan asettamaa jakeluvelvoitteen nousua. Marinin hallituksen jakeluvelvoitteen nousu olisi mennyt näin: 28 prosenttia vuonna 2024, 29 prosenttia vuosina 2025—2026, 30 prosenttia vuonna 2027. No, nykyisen hallituksen jakeluvelvoitteen nousu-ura on tällainen: 13,5 prosenttia vuonna 2024, 16,5 prosenttia vuonna 2025, 19,5 prosenttia vuonna 2026 ja 22,5 prosenttia vuonna 2027. Joten vertailkaa niitä, arvoisa oppositio. Arvoisa puhemies! Tämäkin budjetti panostaa Suomen turvallisuuteen, joka on näinä aikoina Suomen kannalta yksi tärkeimmistä asioista. Tämä maa tarvitsee panostuksia nimenomaan turvallisuuteen sekä kiristyksiä talouteen ja maahanmuuttoon. Se ei sen sijaan tarvitse demareiden työntekijöihin ja yrityksiin kohdistuvaa veromoukaria eikä keskustan homeisen vihreää hallintohimmeliä. Suomi tarvitsee vakaata, turvallisuuteen panostavaa perussuomalaista politiikkaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Edustaja Malm puheensa perusteella vastustaa rajamaakuntien tukea, esimerkiksi näytätte vastustavan Karjalan radan panostuksia. [Niina Malm pyytää vastauspuheenvuoroa] Mitä tulee yleensä SDP:n vaihtoehtoon, niin se nojaa yhteen asiaan, ja sehän on tietenkin Espanjan sosialismi. Koko demareiden johdon ylistämä Espanjan vaihtoehto tarkoittaisi EU:n elpymisvarojen eli suomalaisten veronmaksajien rahojen väärinkäytöstä, venäläisen kaasun ostoa ja sen tuplaamista, puolustusmenoista luistamista, rajoittamatonta maahanmuuttoa ja tietenkin pääministerin lähipiirin korruptiota, jonka kilpimieheksi tässä puheenjohtaja Antti Lindtman muuten jo ryhtyi. Eipä ihme, ettei puheenjohtaja Lindtman halua valtiovarainministeri Riikka Purran kanssa kahdenkeskiseen talouskeskusteluun, [Vastauspuheenvuoropyyntöjä] kun linja on tämä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Suomen turvallisuustilanne on muuttunut tavalla, joka vaikuttaa konkreettisesti suomalaisten arkeen. Olemme todistaneet jo neljä vuotta itänaapurimme Venäjän käymää julmaa valloitus- ja hävityssotaa Ukrainassa. Venäjä muodostaa suurimman turvallisuusuhan Suomelle ja koko Euroopalle. Kyse ei ole vain yhdestä sodasta vaan Venäjän laajemmista imperialistisista pyrkimyksistä. Venäjän nykyjohto ei ole koskaan hyväksynyt Neuvostoliiton hajoamista ja venäläisen etupiirin katoamista Itä-Euroopasta. Baltian maat ja Puola omasivat kauan ennen Venäjän hyökkäyksen käynnistymistä Ukrainaan selvästi realistisemman käsityksen Venäjän todellisista aikomuksista. Suomessa elettiin pitkään ruususenunta. Tämä tuli esiin muun muassa siinä, miten etenkin maamme poliittisessa vasemmistossa kiihkeästi puolustettiin Venäjän Gazprom-kaasuputkihankkeita — jopa edistettiin niitä innokkaasti — joiden myötä Venäjä sai Keski-Euroopan energiapoliittiseen kuristusotteeseensa aina vuoteen 2022 asti. Myös suomalaista Nato-keskustelua vaivasi jälkisuomettunut hymistely, jossa varottiin loukkaamasta Venäjän tuntoja. Arvoisa rouva puhemies! Suomi korostaa Ukrainan oikeutta päättää omasta tulevaisuudestaan, pitkäjänteisen sotilaallisen ja taloudellisen tuen välttämättömyyttä. Kestävän rauhan on perustuttava ukrainalaisten hyväksymiin oikeudenmukaisiin ehtoihin. Jos Venäjän aggressio palkitaan Ukrainassa, seuraukset tulevat olemaan arvaamattomat. On myös huomattava, ettei Ukraina ole enää pelkkä tuen saaja vaan se on tuen ja tiedon antaja. Puolustusyhteistyön syventäminen drooniosaamisen kautta Ukrainan kanssa on Suomen puolustuksen kannalta kannatettava ajatus. Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen päättäväisen toiminnan vuoksi Venäjän yritykset käyttää laittomia maahanmuuttajia hybridihyökkäyksissä torjuttiin, mutta tarkkaavaisuus ei saa horjua. Olisi suuri virhe nyt avata itärajamme. Suomessa on täysimääräisesti varauduttava venäläisten lisääntyviin maa- ja merirajojemme loukkauksiin, GPS-häirintään ja monenlaiseen muuhun vihamieliseen vaikuttamiseen. Arvoisa rouva puhemies! Selonteko osoittaa sääntöperusteisen maailmanjärjestyksen rapautumisen viime vuosina. Valta, voima ja suurvaltakilpailu, joiden luulimme kylmän sodan päättymisen jälkeen jääneen menneisyyteen, määrittävät yhä enemmän kansainvälistä politiikkaa. Venäjän sota Ukrainassa on puhaltanut uutta tuulta pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tätä yhteistyötä on syytä tiivistää. Arvoisa rouva puhemies! Murroskauden keskellä myös Euroopan suhde Yhdysvaltoihin on muuttumassa. Jo Barack Obaman hallinnolla oli halu ohjata Yhdysvaltojen ulkopolitiikan pääpainoa pois Euroopasta kohti indopasifista aluetta. Trumpin hallinnon epätavanomainen politiikka on pakottanut Euroopan ottamaan vastuun omasta turvallisuudestaan. Tämä tarkoittaa puolustusmenojen kasvattamista, suorituskykyjen kehittämistä ja eurooppalaisen puolustusteollisuuden vahvistamista. Suomelle hyvien Yhdysvallat-suhteiden ylläpitämisestä on hyötyä ilmeisen Venäjän uhan patoamisen ohella myös arktisissa kysymyksissä. Arktisen alueen merkitys korostuu tulevina vuosikymmeninä. Suomella on tarjota arktista osaamista esimerkiksi jäänmurtajissa, mikä tuo maallemme kaupallisia hyötyjä. Selonteossa tuodaan hyvin esiin Kiinan rooli Venäjän taloudellisena, teknologisena ja logistisena tukijana. Kiinan niin kutsuttu rakentavuus kansainvälisessä politiikassa rajoittuu kuitenkin pelkkään retoriikkaan. Kiinalaisten korulauseiden taakse halutaan peittää Kiinan todellinen päämäärä kumota nykyinen sääntöperusteinen järjestelmä Kiinaa hyödyttävillä ratkaisulla. Arvoisa rouva puhemies! Suomen linja on ollut kautta aikojen turvata itsenäisyys, estää sotilaallinen konflikti ja varmistaa kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Nato-jäsenyys ei ole muuttanut Suomen puolustuksen kansallista ydintä, vaan se on syventänyt sitä. Suomi osallistuu Nato-liittokunnan pelotteeseen, joka rakentuu tavanomaisista joukoista, ohjuspuolustuksesta ja ydinpelotteesta. Emme kuitenkaan ole ydinasevaltio, emmekä aio sijoittaa ydinaseita alueellemme rauhan aikana. Hallituksen toimenpiteillä pyritään poistamaan lainsäädännöstä sellaiset ydinasemateriaalia koskevat rajoitteet, joita ei ole muissakaan Pohjoismaissa. On vastuutonta levittää ydinenergialain muuttamisen suhteen väitteitä, että Suomesta halutaan tehdä laukaisualusta lännen mahdollisille ydiniskuille Venäjälle. Parempaa propaganda-asetta ei Kremlille voisi antaa kuin vääristeltyä viestiä hallituksen ydinaselinjasta. Arvoisa puhemies! Nykyajassa tärkeintä on ymmärrys uhista, luottamus liittolaisiin ja usko siihen, että Suomi kykenee turvaamaan paikkansa myös muuttuvassa maailmassa. Suomi on monet kerrat historiassaan näyttänyt, että se kykenee rajallisiin voimavaroihinsa nähden loistaviin suorituksiin, kun olemme toimineet kansallisesti yksimielisinä, ja sitä [Puhemies koputtaa] perussuomalaiset tahtovat nähdä jatkossakin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Suomessa terrorismin uhka on supon mukaan tällä hetkellä viisiportaisella asteikolla tasolla kolme, eli uhka on kohonnut. Valitettavasti olemme jo nähneet Suomessa ensimmäisen ääri-islamistisen terroriteon Turussa. Siellä kaksi naista menetti henkensä Suomen löperön lainsäädännön ja löperön maahanmuuttopolitiikan takia. Nykyinen hallitus on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaa, ja nyt me kiristämme myös terrorismilainsäädäntöä. Viime hallitusta ei kiinnostanut korjata asiaa, mutta onneksi nyt on perussuomalaiset ja perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri. Kun viime hallitus lennätteli Isis-äitejä Suomeen, niin tämä hallitus pistää myös terroristien tukijat vastuuseen. Aikamoinen ero linjassa. Arvoisa rouva puhemies! Nimenomaisesti ääri-islamilainen terrorismi on yleistynyt viimeisen vuosikymmenen aikana räjähdysmäisesti ympäri Euroopan ja myös Suomessa. [Juho Eerola: Hyvä kielikuva, räjähdysmäisesti!] Siksi juuri tämä laki tarvitaan nyt, ja nyt me kiristämme näiden mielenvikaisten terroristien rangaistuksia. Kyseessä on hallitusohjelman lupauksen lunastaminen, terrorismilainsäädännön kokonaisuudistus, joka selkeyttää sääntelyä, laajentaa rangaistavuuden alaa ja kiristää rangaistuksia. Tämä on täysin oikea suunta. Isis-äitejä ei tosiaan enää lennätellä Suomeen, vaan nämä terroristeja tukevatkin tahot saavat jatkossa toimistaan rangaistuksen. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Nyt ei tosiaan enää lennätellä Isis-äitejä Suomeen veronmaksajien piikkiin, käytetä aikaa katujengiongelmien kieltämiseen ja näin edelleen. Tämä siksi, koska onneksi meillä on sisäministerinä perussuomalainen Mari Rantanen. Vihdoin Suomen kansalaisuus saa sille kuuluvan arvonsa. Suomen passi siirretään ”saa ottaa” ‑korista ”vain kokeen läpäisseille” ‑koriin. Enää sitä ei jaella alelaarista kaikille halukkaille, vaan se on palkinto. Se on palkinto niille, jotka haluavat olla suomalaisia ja jotka haluavat kotoutua Suomeen. Arvoisa rouva puhemies! Tällä hetkellä yhteiskunta- tai kansalaistiedon osoittaminen on monessa valtiossa edellytys kansalaisuuden saamiselle. Esimerkiksi Euroopan muuttoliikeverkoston vuonna 2020 julkaiseman tutkimuksen mukaan noin puolet EU-maista edellytti kansalaistamista varten yhteiskuntatiedon osoittamista. Osana sisäministeriön työryhmän työskentelyä teetettiin vielä edellä mainittua tutkimusta ajankohtaisempi kysely Euroopan muuttoliikeverkoston kautta. Kysely lähetettiin 32 maalle, joista 21 antoi vastauksen. Vastauksen antaneista maista ainoastaan kolmella — siis kolmella — ei ollut käytössä kansalaisuuskoetta, minkä lisäksi yksi näistä maista oli Ruotsi, jossa edellä mainitun kaltaista suunnitellaan juuri nyt tällä hetkellä. Jos siis Suomi ei ottaisi nyt pian kansalaisuuskoetta käyttöön, jäisimme eurooppalaisella tasolla poikkeukseksi. Arvoisa rouva puhemies! Eräissä tutkimuksissa on käsitelty kansalaisuuden saamiselle asetettavia edellytyksiä, mukaan lukien yhteiskuntatietoedellytys ja kansalaisuuskoe. Tutkimuksen aiheisiin on kuulunut muun muassa se, mitä vaikutusta kansalaisuudelle asetettavilla vaatimuksilla on ollut kansalaisuuden hakemiseen ja sen saamiseen. Kansalaisuuden saamiselle asetettavilla edellytyksillä on havaittu olevan yhteyttä kotoutumiseen, siis positiivisessa mielessä. Ja nimenomaisesti tässä salissa, jopa siellä vasemmalla laidalla, on puhuttu kotoutumisen puolesta ja vaadittu sitä. No, nyt tässä teille esitys, joka lisää kotoutumista. Voisi luulla kaikkien kannattavan sitä, vaan ei. Vihreäthän viestivät tästä jo aiemmin, että kansalaisuuskoe kuulemma murentaa ihmisoikeuksia. Näin he tekivät eräässä somepostauksessaan. Tämä vihreitten somepostaus oli jälleen hyvä osoitus siitä, millaista vihreää pajunköyttä kyseinen puolue koettaa syöttää tuon tuosta. Edelläkin mainittu tutkimus jo osoittaa sen täysin vääräksi. Arvoisa rouva puhemies! Haluan kiittää sisäministeri Mari Rantasta isänmaallisesta työstä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tämä yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus on hyvä esimerkki siitä, kuinka kauas osa viranomaisista on ajautunut suomalaisesta todellisuudesta. Tässä ei ole enää pelkkää raportointia syrjinnän torjunnasta, vaan tämä on syrjinnän osalta kaiken kaikkiaan poliittinen kannanotto, joka vähintäänkin haastaa Suomen kansallisen edun. Juuri siksi olen tänään jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään koko yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lakkauttamista. Miksi? No, aloitetaan vaikka kaikkein vakavimmasta asiasta eli Suomen turvallisuudesta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo kertomuksessaan, että turvapaikanhaku tulee turvata kaikissa tilanteissa, myös nyt esimerkiksi tuolla itärajalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei Venäjän aiheuttamasta turvallisuusuhasta tarvitsisi välittää tuon taivaallista. Suomihan sulki itärajan vuonna 2023 ja erittäin hyvästä syystä: Suomen ja suomalaisten turvallisuuden takia. Se oli välttämätön toimi. Sen kiinni pitäminen on välttämätön toimi. Mutta valtuutetun viesti on karu: ei kun rajat auki, vaikka turvallisuustilanne ei sitä kestäisi. Perussuomalaisille tämä ei käy. Suomen ja suomalaisten turvallisuus menee kaiken edelle. Arvoisa puhemies! Toinen keskeinen ongelma on kertomuksen suhtautuminen maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin. Valtuutettu kritisoi esimerkiksi oleskelulupien tiukentamista ja kansalaisuuden ehtojen kiristämistä. Samoin kritisoidaan työntekijöiden niin sanottua kolmen kuukauden sääntöä siitä, että työnsä menettäneen on löydettävä uusi työ nopeasti tai poistuttava maasta. Mutta juuri nämä toimet ovat välttämättömiä, jotta Suomi ei olisi hallitsemattoman maahanmuuton vetovoimamaa. Tänne voi tulla sopeutumaan ja kantamaan vastuuta niissä määrin kuin Suomi kykenee ottamaan vastaan, mutta tällä hetkellä Suomen taloustilanne on sellainen, etteivät meidän rahat enää riitä. Seuraavaksi on otettava esille myös se, että tässä suurin ongelma on se — anteeksi, täytyy katsoa tästä — että tämä kertomus ylipäätään on poliittisesti värittynyt. Siellä esimerkiksi levitetään sellaista, että maailmalla levinnein uutinen Suomesta vuonna 2025 olisi koskenut avointa rasismia suomalaisessa politiikassa. Tämä ei vastaa mitenkään neutraalia viranomaiskieltä, vaan se on silkkaa poliittista leimaamista. Tämäkö tosiaan on sitä riippumatonta viranomaistoimintaa, kysynpä vain. No, ei ole tietenkään. Kertomus vaatii myös uusia kansallisia sateenkaari- ja rasismin vastaisia ohjelmia. Lisää ohjelmia, lisää strategioita, lisää byrokratiaa. Kuinka monta sateenkaari- ynnä muita pilvilinnaohjelmia ja -työpajoja tämä yhdenvertaisuuspulju oikein haluaa tähän maahan lisää? Jos siellä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa ei olla huomattu, niin Suomessa alkaa olla rahat loppuun. Maksakoot ideologiset höpöhöpöhommansa vain itse esimerkiksi sieltä vasemmalta. Vasemmistoliitto voisi maksaa ne omista puoluetuistaan. Arvoisa puhemies! Erityisen ongelmallinen on myös valtuutetun kanta pakolaiskiintiöön. Kertomuksessa vastustetaan ajatusta siitä, että kristittyjä vähemmistöjä voitaisiin priorisoida, siis tilanteessa, jossa nimenomaan kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Arvoisa puhemies! Lopuksi tullaan vielä tähän peruskysymykseen eli siihen, kuka päättää Suomessa. Kertomuksessa korostetaan, että kansainvälisistä sopimuksista ei saa tinkiä, vaikka ne rajoittaisivat Suomen omaa liikkumavaraa. Tämä linjaus on täysin väärä, eikä yhdenvertaisuusvaltuutettu voi tehdä tällaisia linjauksia. Suomen eduskunta päättää Suomen asioista, Suomen kansanedustajat päättävät Suomen asioista. Kansallinen itsemääräämisoikeus ei ole minkään sortin neuvottelukysymys. Kun viranomainen toistuvasti asettuu vastustamaan Suomen turvallisuutta vahvistavia toimia, kritisoi demokraattisesti tehtyjä päätöksiä ja edistää pääosin pelkkää ideologista ohjelmapolitiikkaa, on syytä ja tarpeen kyseenalaistaa vahvasti, miksi ylipäätään tällainen virasto on olemassa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto maksaa suomalaisille veronmaksajille lähes kolme miljoonaa euroa vuodessa. Se on enemmän, mitä esimerkiksi onnettomuustutkintalautakunta saa. Jos katsoo yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston tietoja, niin siellä esimerkiksi työskentelee kolme ihmistä viestinnässä. Tällä hetkellä kaikki varmasti tietävät, että Suomen taloudellinen tilanne on tiukka, joten on syytä kysyä, onko meillä tällaiseen enää varaa. Siksi koko pulju olisi laitettava kiinni tai ainakin yhdistettävä esimerkiksi tasa-arvovaltuutetun toimiston yhteyteen. Meidän pitää säästää ja keskittyä siihen, mikä on Suomessa tärkeintä. Tärkeintä on Suomen ja suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. — Kiitos, arvoisa herra puhemies.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tätä keskustelua kun kuuntelee, niin pakko on sanoa muutama fakta tästä nykyisestä tilanteesta. Fakta numero yksi on se, että Venäjän hyökkäyssodalla ja kaoottisella maailmantilanteella on suurin vaikutus tähän Suomen työttömyystilanteeseen. Fakta numero kaksi: Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksenkin mukaan on niin, että poikkeuksellisen suuri määrä työttömyyden kasvusta liittyy nimenomaan maahanmuuttoon. Ja kukaan ei syytä ukrainalaisia, toisin kuin edustajat Pekonen, Hyrkkö ja Honkonen väittivät. Tutustukaa esimerkiksi tilastoihin hiukan syvällisemmin. Esimerkiksi muutama vuosi takaperin turvapaikanhakijoiden työllisyysaste oli alle 40 prosenttia. Ja mitä tulee vielä keskustan vaihtoehtoon, niin tosiaan vuonna 2025 te esititte 40 000:ta uutta työperäistä maahanmuuttajaa tässä työttömyystilanteessa Suomeen. — Kiitos.