Kontu Mauri
9 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys osakeyhtiölain ja osuuskuntalain muuttamisesta sisältää monella tapaa kannatettavia ja oikeansuuntaisia ehdotuksia. Esityksen keskeisenä tavoitteena on keventää yritysten hallinnollista taakkaa ja sujuvoittaa niiden perustamista, omistusjärjestelyitä ja toiminnan lopettamista, ilman että yritystoiminnan luotettavuus tai oikeusturva vaarantuvat. Onkin hienoa todeta, että esityksen valmistelu pohjautuu pitkäjänteiseen osakeyhtiölainsäädännön kehittämistyöhön, jota on tehty jo aina vuodesta 2015 alkaen keskustajohtoisen hallituksen käynnistämänä. Jokainen hallinnointiin ja byrokratiaan kulutettu työtunti on pienyrityksessä pois varsinaisesta liiketoiminnasta, myynnistä ja kehittämisestä. Siksi muodollisten menettelyjen joustavoittaminen on erityisesti pk- ja mikroyrityksille tervetullutta. Esimerkiksi tilintarkastajan lausuntovelvollisuudesta luopuminen enintään 8 000 euron apporttiomaisuuden käytössä säästää pieniltä yrityksiltä suhteettoman kalliita kustannuksia. Samoin omien osakkeiden hankkimisvelvollisuuden pidentäminen viiteen vuoteen antaa yritykselle enemmän liikkumavaraa pitkäjänteisessä omistaja- ja pääomasuunnittelussa. Esityksessä ehdotetaan osakkeiden omistuksen siirtämiseen liittyvien menettelyjen joustavoittamista. Tämä helpottaa suoraan perheyritysten sukupolvenvaihdoksia, omistusjärjestelyitä sekä uusien omistajien mukaantuloa yritystoimintaan. Tästä kiitän hallitusta. Arvoisa puhemies! Vaikka nämä hallinnolliset kevennykset ovat oikeansuuntaisia, yrittäjyyttä ja työllisyyttä tukevaa lainsäädäntöä tarvittaisiin Suomessa vielä huomattavasti lisää. Valitettavasti tämä hallitus ei ole onnistunut työllisyyspolitiikassaan. Suomessa toimii yli 300 000 mikroyritystä, joissa piilee valtava potentiaali luoda uusia työpaikkoja ja vahvistaa julkista taloutta. Yrittäjien kasvumahdollisuuksia rajoittavat kuitenkin edelleen rahoituksen saannin vaikeus, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnys sekä joustamaton sääntely. Keskustan eduskuntaryhmä on esittänyt ratkaisuja siihen, miten pienyrittäjien ja mikroyrittäjien toimintaedellytyksiä voitaisiin vahvistaa entistä tehokkaammin: 1) Palkkaamisen kynnyksen madaltaminen. Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnystä tulisi madaltaa puolittamalla työnantajan sivukulut ensimmäisen vuoden aikana. Lisäksi tarvitaan valtakunnallinen yrittäjien hotline-palvelu aloittavien yrittäjien neuvontaan. 2) Pienyritysten rahoituksen varmistaminen. Pienten yritysten lainansaantia on helpotettava kohtuullistamalla pankkisääntelyä, tekemällä Finnveran kasvupiloteista pysyviä ja palauttamalla Finnveran tehtäviin alueellisuus ja pienet yritykset. 3) Kasvua tukeva verotus ja byrokratian purku. Yrityksen sisälle jätettäville tuloksille tulisi säätää kevyempi vero kasvun ja työllistämisen kannustamiseksi. Sitten sääntelyn purkamisessa tulisi ottaa käyttöön ”yksi normi sisään, kaksi ulos” ‑periaate ja kevyemmät lupamaksut mikroyrittäjille. Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys on hyvä askel hallinnollisen taakan purkamisessa. Toivon esitykselle sujuvaa valiokuntakäsittelyä ja kannustan samalla hallitusta tuomaan eduskuntaan lisää ratkaisuja, joilla pien- ja mikroyrittäjien kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia vauhditetaan kouriintuntuvasti.
Arvoisa puhemies! Tänään on puhuttu pitkään, kahdeksan tuntia kohta, ei pelkästään tästä Garden-hallista vaan lähinnä siitä prosessista, kun sitä on viety eteenpäin. On hyvä, että Helsinki Garden -hankkeen valtionrahoitus on poistettu nyt ehdotuslistalta. Syynä voi olla myös opposition aiheellinen paine ja vaatimukset avoimuudesta sekä hankkeen taloudellisten perusteiden tarkemmasta arvioinnista. Tänään tässä salissa hanketta on perusteltu muun muassa sillä, että uusi areena toisi Suomeen lisää kansainvälisiä tapahtumia. On totta, että tapahtumista käydään kovaa kilpailua ja osa niistä päätyy tällä hetkellä esimerkiksi Viroon tai Pohjoismaihin. Tutustuin Pohjoismaiden areenoiden kokoluokkaan. Suurimmat tapahtuma-areenat ovat Virossa, 10 000 katsojaa, ja Pohjoismaista löytyy 15 000—16 000 katsojan areenoita. Suomessa meillä on kaksi 13 500 katsojan modernia areenaa, Helsinki-areena ja Tampereen uusi Nokia-areena. Lisäksi Helsingin olympiastadion mahdollistaa noin 36 000 katsojan urheilutapahtumat ja jopa 50 000 katsojan konsertit. Siksi kysymys ei ole ainoastaan siitä, tarvitseeko Suomi lisää tapahtumia, kysymys on myös siitä, millä taloudellisilla perusteilla uusi hanke rakennetaan ja kuka kantaa siihen liittyvät riskit. Tässä yhteydessä on syytä kuunnella tarkalla korvalla edustaja Harry Harkimon puheenvuoroa. Harvalla tässä salissa on yhtä pitkä käytännön kokemus suurten urheilutapahtumien ja areenahankkeiden toteuttamisesta. Kokemus tuo näkökulmaa myös siihen, millaisia taloudellisia riskejä tällaiseen projektiin liittyy. Arvoisa puhemies! Jos Helsinki Garden -hanke vielä palaa eduskunnan käsittelyyn, meidän on arvioitava sitä ennen kaikkea taloudellisen toteuttamiskelpoisuuden, rahoituskestävyyden ja veronmaksajien riskien näkökulmasta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä tulee toistoa Räsäsen ja Honkosen hyviin kannanottoihin keskustan näkemyksestä tähän lakiin. — Tämä lakihan on erittäin merkittävä, ja sitä oli valmisteltu yli 20 vuotta ennen kuin se viime hallituksessa ja eduskunnassa hyväksyttiin. Itse tulen tuolta Varsinais-Suomesta, missä hyvinvointialueen, Varhan, alkulähtökohta oli todella kieltämättä hyvin hankala, sillä kokoomus jostain syystä, niin kuin ilmeisesti myöskään eduskunnassa, ei uskonut tämän lain läpimenoon ja sitä vastustettiin myös Varsinais-Suomessa voimakkaasti. Tästä huolimatta kuitenkin saimme nämä asiat jotenkin mallilleen. Varsinais-Suomen hyvinvointialue koostuu 23 000 työntekijästä, ja liikevaihto on 2,3 miljardia, Suomen suurimpia, ja siellä it- ja atk-järjestelmiä taisi olla 30—40, ja ne piti sitten jollain tavalla saada järjestykseen kymmenessä kuukaudessa. Itse kun olen yrittäjä koko ikäni ollut, niin väitän, ettei Suomessa ole yhtään yritystä, joka koskaan on tämmöisen haasteen eteen joutunut. Alkuvaiheessa siinä kohdattiin merkittäviä käynnistymiskustannuksia, ja budjetti valitettavasti ylittyi ensimmäisinä kahtena vuotena aika paljonkin, mutta kovalla työllä siellä on saatu asioita järjestykseen, ja muun muassa edustaja Lindénin rooli on ollut aika merkittävä ryhmänsä kanssa — kiitos hänelle siitä. Tänäkin vuonna meidän taloudellinen tilanne näyttää positiiviselta. Tämä on vain yksi osoitus siitä, että alueilla on kykyä ja tahtoa aina kantaa vastuuta, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on erittäin myönteistä, että olemme aluehallituksessa löytäneet ratkaisun yli puoluerajojen lähipalvelujen turvaamiseksi koko alueellamme, myös pienissä kunnissa. Jokaisessa kunnassa on vähintään yksi palvelupiste. Kuitenkin täytyy samalla huomioida, että tietysti vanhoja palvelupisteitä on myös jouduttu karsimaan. Keskustan esittämä muutos on välttämätön, jotta hyvinvointialueet pystyvät toimimaan koko Suomessa. Hallituksen nyt esittämä malli alijäämien kattamisajan pidentämisestä on oikean suuntainen, mutta se on riittämätön ja kohtelee alueita eriarvoisesti Suomessa. On muistettava, että hyvinvointialueiden alijäämät ovat syntyneet pääosin niistä itsestään riippumattomista syistä: uudistuksen käynnistämisvaiheen haasteista, rahoitusjärjestelmän valuvioista ja poikkeuksellisista kriiseistä, jotka tekivät alkurahoituksesta alimitoitetun. Hallitus on kuitenkin keskittynyt lähinnä kiristämään alueiden taloudellista ruuvia ja leikkaamaan rahoitusta. Esityksen suurin valuvika on sen harkinnanvaraisuus. Alijäämien kattamisajan pidennys ei olisi automaatio, vaan vaatisi hakemuksen, jonka valtiovarainministeriö voisi joko hyväksyä tai hylätä. Me keskustassa emme hyväksy tällaista hallinnollista hakemushumppaa, joka siirtää päätösvallan ministeriölle, jolla ei ole sotepalvelujen asiantuntemusta. Siksi kannatan keskustan vastalauseen 2 mukaista pykälämuutosta. Me ehdotamme, että alijäämien kattamisaikaa pidennetään kaikille sitä hakeville hyvinvointialueille vuoden 2030 loppuun saakka. Tämä antaisi alueille niiden kipeästi tarvitseman työrauhan uudistaa palveluja ja tasapainottaa taloutta ilman paniikinomaista lähipalvelujen karsimista. Arvoisa puhemies! Valtio ei voi vaatia alueita kantamaan vastuuta rahoituksen riittämättömyydestä samalla kun se itse vaikeuttaa niiden toimintaa uusilla leikkauksilla. Keskusta luottaa hyvinvointialueiden päättäjiin. Nyt on aika antaa alueille mahdollisuus selviytyä ja varmistaa yhdenvertaiset palvelut koko maassa. Sitten oma näkemykseni ehkä tulevaisuuden hyvinvointialueiden talouden mallista: voisi olla, että hyvinvointialueille mahdollistaisin jonkinlaisen verotusoikeuden, ja sillä voitaisiin kehittää hyvinvointialueiden omia erityisvahvuuksia. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva esitys on tärkeä ja ajankohtainen. Vaelluskalakantojen heikko tila on ollut pitkään tiedossa, ja niiden elinolosuhteiden parantaminen on välttämätöntä, jos haluamme turvata vesiluontomme monimuotoisuuden myös tuleville sukupolville. Keskusta pitää hyvänä sitä, että lainsäädäntö päivitetään vastaamaan tätä tarvetta ja että myös niin sanottuihin nollavelvoitelaitoksiin voidaan jatkossa kohdistaa kalatalousvelvoitteita. Samalla on kuitenkin muistettava kokonaisuus: vesivoima on Suomelle strategisesti merkittävä energiamuoto. Se on kotimaista, uusiutuvaa ja ennen kaikkea tärkeä osa sähköjärjestelmämme säätökykyä ja huoltovarmuutta. Siksi on välttämätöntä, että mahdollisia uusia velvoitteita tarkastellaan huolellisesti ja että niiden vaikutukset sähköntuotantoon ja järjestelmän toimintavarmuuteen arvioidaan realistisesti. Arvoisa puhemies! Keskustalle keskeinen periaate tässä asiassa on kohtuullisuus ja ennakoitavuus. Luvanhaltijoiden oikeusvarmuutta ei saa vaarantaa. Investoinnit vesivoimaan ovat pitkäjänteisiä, ja toimijoiden on voitava luottaa siihen, että sääntely-ympäristö ei muutu ennakoimattomasti tai kohtuuttomasti. Onkin tärkeää, että esitykseen sisältyvät mekanismit, jotka rajaavat kohtuuttomia velvoitteita ja mahdollistavat korvaukset tilanteissa, joissa toiminnan edellytykset oleellisesti heikkenevät. Pidämme hyvänä myös sitä, että päätöksenteko säilyy tapauskohtaisena. Vesistöt, voimalaitokset ja niiden vaikutukset ovat erilaisia eri puolilla Suomea, kuten tiedämme. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa jäykkää, kaikille samanlaista mallia. Sen sijaan tarvitaan harkintaa, jossa punnitaan sekä ympäristön tila että elinkeinotoiminnan edellytyksiä. Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esiin myös alueellisen näkökulman. Vesivoimalaitokset sijaitsevat usein paikkakunnilla, joilla niillä on merkittävä rooli elinvoiman, työllisyyden ja verotulojen kannalta, mutta samaan aikaan juuri näillä alueilla vesiluonnon tila ja kalakannat ovat osa paikallista identiteettiä ja virkistysmahdollisuuksia. Siksi on erityisen tärkeää löytää ratkaisuja, jotka vahvistavat molempia, sekä alueellista elinvoimaa että luonnon tilaa. Tässä suhteessa kalateiden rakentaminen ja muut ratkaisut voivat parhaimmillaan tuoda myös uusia mahdollisuuksia esimerkiksi matkailuun ja vapaa-ajankalastukseen. Nämä myönteiset vaikutukset syntyvät kuitenkin aikaa myöten, ja siksi uudistusten on syytä edetä hallitusti ja pitkäjänteisesti. Arvoisa puhemies! Myös keskusta kiinnittää huomiota viranomaisten resursseihin. Elinvoimakeskusten rooli on keskeinen koko prosessin toimivuuden kannalta. Jos resursseja ei ole riittävästi, vaarana on, että käsittely venyy ja kohdentuu epätasaisesti. Tämä ei ole kenenkään etu. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että uudistukselle luodaan toimivat edellytykset myös käytännössä. Lopuksi, arvoisa puheenjohtaja: Tämä esitys voi olla hyvä askel kohti tasapainoisempaa vesivarojen käyttöä. Kun luonnonsuojelu, energiantuotanto ja alueellinen elinvoima sovitetaan yhteen kestävällä tavalla, saavutamme parhaat tulokset. Keskusta haluaa rakentaa tätä tasapainoa maltillisesti ja oikeudenmukaisesti koko Suomea ajatellen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Täällä on kuultu värikkäitä puheenvuoroja tämän koko välikysymyskeskustelun aikana. Niitä en lähde referoimaan, mutta me ollaan kuultu nyt kymmenissä puheenvuoroissa, mitkä olivat hallituksen tavoitteet ja kuinka ne tulostaulut nyt näyttävät todella tummanpunaisilta, että tässä ei olla onnistuttu. Edustaja Piisisen esitykseen näistä hyvistä luvuista: totta kai me oppositiossakin iloitsemme niistä, jos tilanne paranee, ja kaikki tietysti teemme sen eteen töitä, mutta tällä hetkellä se tilanne on aika murheellinen. Itse olen toiminut yrittäjänä yli 30 vuotta, ja voin kokemuksesta sanoa, että työpaikat syntyvät päivän tekemisissä arjessa erityyppisissä yrityksissä ympäri Suomea. Suomi tarvitsee nyt semmoista suunnanmuutosta, että yrittäjyys ja sen merkitys tunnustetaan. Suomessa on kaikki yritykset mukaan lukien yli 600 000 eri kokoista yritystä, joista 97 prosenttia on pienyrittäjiä ja mikroyrittäjiä. Työpaikat syntyvät etenkin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja nopeammin alle 10 henkilön mikroyrityksiin. Keskustan eduskuntaryhmässä meillä on ratkaisu: me tehtiin suunnitelma Pienyrittäjyydellä työpaikkoja ja Suomi nousuun -toimenpideohjelma. Tuoreen barometrin mukaan jopa 14 prosenttia mikro- ja yksinyrittäjistä olisi valmis palkkaamaan työntekijän vuoden sisällä, ja tämä jo itsessään tarkoittaisi 40 000:ta uutta työpaikkaa. Tähän meillä on yksinkertaisesti muutamia ratkaisuja. Ensinnäkin yksinyrittäjälle ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen siten, että työnantajan sivukulut puolitetaan ensimmäisen vuoden ajaksi. Tämä madaltaisi kynnystä ryhtyä työnantajaksi. Toiseksi yrittäjien eläketurvan eli YEL-järjestelmän perusteellinen uudistaminen. YEL-maksun on perustuttava yrittäjän todellisiin verotettaviin ansiotuloihin, ei laskennallisiin työtuloihin. Sitten aloittaville yrittäjille esitämme portaittain nousevaa maksua, jotta yritystoiminnan alkuvuodet olisivat helpompia. Tähän suuntaan hallitus kehysriihessään on tehnyt ratkaisuja, mutta erikoista on se, että se alkaisi vasta seuraavan hallituskauden aikana, vuonna 2028. Kysymys on, eikö sitä voisi toteuttaa tässä jo seuraavan vuoden aikana. Sitten kolmanneksi verotuksen painopisteen siirtäminen kasvun tukemiseen. Yhteisöveron yleisen alentamisen sijaan me verottaisimme yritykseen sisään jätettävää tulosta vähemmän ja lisäksi nostaisimme arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 20 000 euroon kasvun kannustamiseksi. Ja neljänneksi turhan byrokratian purkamista, ja siitäkin tässä tänään on keskusteltu. Otetaan käyttöön periaate yksi uusi normi sisään, mutta poistetaan vanhoja kaksi. Ja yritys on myöskin voitava saada pystyyn yhdessä päivässä. Arvoisa puhemies! Työllisyyttä voidaan parantaa myös vauhdittamalla rakentamista ja korjaamista. Suomessa riittää monenlaista korjattavaa homekouluissa, teissä ja silloissa. Keskusta esittää taloyhtiöille kymmenen prosentin korjausavustusta ja kotitalousvähennyksen palauttamista ennalleen, jotta etenkin remontti- ja hoiva-alojen yrittäjät voisivat työllistää. Nuorille tarvitsemme takuutyön. Työn puutteeseen auttaa parhaiten työpaikka, ja meidän on käytettävä rahaa työllisyyden edistämiseen mieluummin kuin työttömyyden hoitoon. Arvoisa puhemies! Suomen suunta on tällä hetkellä väärä, siihen tarvitaan muutos. Toivomme, että nämä yrityksiin kohdistuvat asiat huomioitaisiin hallituksessa vielä tämän vuoden aikana heidän työkalupakkiinsa. Tehdään tätä opposition kanssa yhdessä.
Arvoisa rouva puhemies! Seuraavaksi myöskin tästä polttoaineen kalleudesta ja syystä, mistä se johtuu. Nykyinen polttoaineverotus ohjaa markkinoita puolueellisesti auton käyttövoiman perusteella. Verotuksella suositaan tai rangaistaan ajoneuvoja sen mukaan, onko käyttövoimana nimetty bensiini, diesel tai joku muu, riippumatta todellisista päästövaikutuksista. Tämähän ei ole teknologianeutraali, eikä se palvele ilmasto- eikä talouspoliittisia tavoitteita. Nyt tässä hallituksen esityksessä positiivisesti esitetään siirtymistä järjestelmään, jossa fossiilisten polttoaineiden verotus perustuukin yksinomaan niiden todellisiin kasvihuonepäästöihin koko elinkaaren ajalta. Verotus ei enää riipu siitä, millä nimellä polttoainetta kutsutaan tai mihin ajoneuvoteknologiaan se liittyy. Arvoisa puhemies! Tämä esitys poistaa markkinoita vääristävän ohjauksen, jossa valtio ottaa etukäteen kantaa siihen, mikä käyttövoima on oikea tai väärä. Jatkossa markkinat ja innovaatiot ja kuluttajat voivat ratkaista parhaat keinot päästöjen vähentämiseksi. Verotus kohdistuu siis vain lopputulokseen eli päästöihin. Esitys parantaa ennakoitavuutta liikenteessä, teollisuudessa ja huoltovarmuuden kannalta kriittisillä aloilla. Se tukee ilmastotavoitteita ilman kieltoihin tai pakottavaan teknologiaohjaukseen perustuvaa sääntelyä.
Arvoisa puhemies! Nyt tämä hyvinvointialuelaki viettää viisivuotissyntymäpäivää kesäkuussa. Taitaa olla eduskunnan historian suurin julkisen hallinnon muutos, mitä on koskaan tehty: 220 000 työntekijää ja 23 miljardin liikevaihto jaettu 21 hyvinvointialueeseen. Meillä Varsinais-Suomessa on kaksi miljardia liikevaihtoa ja 23 000 työntekijää, ja ensimmäiset kaksi vuotta on ollut tosi vaikeita ja on tehty alijäämää, mutta hyvässä poliittisessa yhteistyössä se on nyt saatu kyllä järjestykseen ja näyttää nyt hyvältä. Tämä käsittelyssä oleva hallituksen täydennysesitys liittyy hyvinvointialueiden alijäämän kattamisajan pidentämiseen. Esitys on kuitenkin, niin kuin keskustassa olemme todenneet, käytännössä kosmeettinen lisäys alkuperäiseen hallituksen esitykseen. Kyllä, hallitus antaa mahdollisuuden hakea lisävuotta alijäämän kattamiseen vuoteen 29, mutta, arvoisa puhemies: hakemaan — ei yleisesti, ei automaattisesti, vaan valtiovarainministeriön armoilla. Hyvinvointialueet roikkuvat löysässä hirressä, ja jokainen vuosi niiden talouden ennustettavuus heikkenee, kun elintärkeät päätökset riippuvat ministeriön harkinnasta. Samaan aikaan tämä sama hallitus valmistelee vielä 490 miljoonan euron uusia pysyviä leikkauksia hyvinvointialueiden rahoitukseen sekä etsii kevään kehysriiheen vielä sata miljoonaa lisää leikkauksia sosiaalipalveluista. On vaikea välttyä ajatukselta, että vasen käsi ei taida tietää, mitä se oikea tekee. Ensin annetaan näennäinen helpotus, ja perään leikataan niin, että koko helpotus vesittyy. Arvoisa puhemies! Hyvinvointialueet tekevät parhaansa, ja niiden johtavat ammattilaiset kantavat vastuuta lakisääteisistä palveluista kaikille suomalaisille, siis lapsiperheille, ikäihmisille, sairaille ja syrjäytymisvaarassa oleville. He eivät tarvitse epävarmuutta ja hallinnollista lisätyötä, mutta tämä hallitus sysää heidät kerta toisensa jälkeen hakemusrumbaansa ja tiukentaa valtiovarainministeriön otetta sotepalveluista. Me kysymme: millä asiantuntemuksella? Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu ei ole valtiovarainministeriön vaan sosiaali- ja terveysministeriön. Silti tämä hallitus on antanut VM:lle soteohjauksen supervaltaoikeudet, jotka eivät mielestämme sille kuulu. Tästä näkökulmasta koko esitys on väärästä päästä. Arvoisa puhemies! Keskusta ei hyväksy tilannetta, jossa rahoitusmallin valuvikoja ei korjata mutta hyvinvointialueita vaaditaan silti tekemään mahdottomia. Erholan raportti näytti joulukuussa 25, että rahoituksen perusteet vääristyvät erityisesti diagnoositietojen kirjautumisen ja väestön muutosten takia. Kaikki tämän ovat oivaltaneet, paitsi hallitus. Edustaja Siponen esitti meidän viisi toimenpide-ehdotusta: tämä kolmen vuoden pidennys alijäämän kattamisesta, mahdollisuus velkasaneerauksesta, kolmanneksi matkakulut pitäisi siirtää Kelasta hyvinvointialueille, neljänneksi asukassairastavuusindeksin rahoitus täytyy korjata oikeudenmukaisesti ja yhdenmukaisin periaattein ennen kuin se aiheuttaa lisää vahinkoa, ja viidenneksi sitten panostetaan tuottavuuden parantamiseen ja on luovuttava vaikuttamattomista palveluista ja vähennettävä ylitutkimusta ja otettava käyttöön uutta teknologiaa. Arvoisa puhemies! Ratkaisut ovat olemassa. Ne eivät ole helppoja, mutta ne ovat toteutettavissa. Se, mitä nyt ei saa tehdä, on sekoittaa hallintoa entisestään. Hyvinvointialueiden yhdisteleminen ei tuo säästöjä. Tutkimus ei tue sitä. Päinvastoin se lisäisi kustannuksia, sekoittaisi palkat, järjestelmät ja päätöksenteon vuosiksi ja olisi ihmisille haitaksi. On myös syytä sanoa suoraan, että ei pidä lisätä yksityisen terveydenhuollon rahoitusta samaan aikaan kun julkiselta leikataan. Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on mahdollisuus saada soteuudistus takaisin raiteilleen. Se vaatii, että hallitus johtaa, ei seuraa, että hyvinvointialueet saavat työrauhan ja ennustettavan rahoitusmallin ja että Suomi luottaa siihen, että julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jokaisen suomalaisen perusoikeus, eivät neuvottelukysymys. Keskusta on valmis tekemään nämä korjaukset. Toivomme, että hallitus on myös valmis siihen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puheenjohtaja! Haluan aluksi kiittää ministeriötä, virkamiehiä, liikenne- ja viestintävaliokuntaa ja sidosryhmiä tästä pitkään valmistellusta Liikenne 12 ‑ohjelmasta. Pitkäjänteinen ja yli hallituskausien ulottuva suunnitelma on välttämätön, jotta liikenteen järjestelmää voidaan kehittää johdonmukaisesti ja ennakoivasti. Tämä ohjelma ei ole vain tekninen asiakirja. Se on visio Suomen tulevaisuudesta, siitä, että elinkeinoelämä voi toimia ja menestyä kaikilla aloilla ja että ihmisillä on mahdollisuus asua ja elää koko Suomessa, ei vain kasvukäytävissä tai suurissa keskuksissa. Kun liikenne toimii ja yhteydet pelaavat, silloin koko maamme on elinvoimainen. Haluan myös todeta, että edustaja Hoskonen piti erittäin hyvän ja kattavan puheenvuoron keskustan tavoitteista ja lisäyksistä tähän kokonaisuuteen, mutta tässä omassa puheessani nostan esiin vain kolme mielestäni kaikkein tärkeintä kulmakiveä, jotka ratkaisevat onnistumisen ja joihin Liikenne 12 ‑suunnitelman tulee aidosti vastata. Ensimmäiseksi tiestön kunto ja rahoituksen riittävyys: Se on Suomen talouden kivijalka. Ensimmäinen nosto on tiestön kunto ja sen systemaattinen parantaminen. Me kaikki tiedämme, että Suomen elinkeinoelämä nojaa kuljetuksiin. Teollisuuden, metsätalouden, maatalouden ja vientitoiminnan kilpailukyky riippuu siitä, miten hyvin tieverkosto toimii. Tämä ei ole vain aluepolitiikkaa. Tämä on koko Suomen talouden perusta. Korjausvelkamme on kasvanut liian suureksi, ja olemme tilanteessa, jossa tiestön rapautuminen alkaa hidastaa kasvua ja nostaa yritysten kustannuksia. Siksi korjausmäärärahojen selkeä ja pitkäjänteinen nosto on välttämätöntä. Tarvitsemme ennakoitavuutta, emme jatkuvaa kriisipaikkaamista. Samalla nostan vahvasti esiin yksityisteiden merkityksen: Suurin osa maamme tieverkosta on nimenomaan yksityisteitä, ja niiden varassa ovat maatilat, metsätalous, matkailualan kohteet, yritysten logistiikka ja satojentuhansien ihmisten kodit, ja nyt niitä korjataan vain viidellä miljoonalla eurolla, 350 000:ta kilometriä. Ymmärrän hyvin valtion taloudelliset realiteetit ja sen, että kaikkea ei voida tehdä kerralla valtion budjettirahoituksella. Siksi en sulkisi pois ulkopuolisten rahoitusinstrumenttien hyödyntämistä suurissa tie- ja väylähankkeissa. Toinen asia on lähijunaliikenteen kasvu, työssäkäyntialueiden elinehto: Toinen näkökulma on raideliikenteen, erityisesti lähijunaliikenteen, merkittävä vahvistaminen nykyisestä. Yhä useampi työssäkäyntialue kasvaa yli kuntarajojen, ja ihmisten arki edellyttää sujuvia, tiheitä ja luotettavia yhteyksiä. Lähijunaliikenne on tähän kustannustehokkain ratkaisu. Nykyisillä kiskoilla ei juurikaan ole säännöllistä seudullista henkilöjunaliikennettä. Tarvitsemme enemmän vuoroja, parempia liityntäyhteyksiä ja rohkeutta avata markkinaa myös yksityisille toimijoille. Kun kilpailua lisätään hallitusti, se voi tuoda laadukkaampia palveluja ja kustannustehokkaampaa toimintaa. On myöskin huomioitava, että investoinnit lähijunaliikenteeseen ovat erittäin matalat verrattuna tavarajunaliikenteen investointeihin. Sitten kolmas asia on digiverkot koko maassa: Ei jaeta Suomea kahteen osaan, niin kuin nyt on käymässä. Kolmas kokonaisuus liittyy digitaaliseen saavutettavuuteen. Digitaalinen liikenne ja infrastruktuuri ovat yhtä tärkeitä kuin fyysiset väylät. Siksi on välttämätöntä, että koko Suomessa saavutettaisiin 5G-verkon tasoinen verkkopalvelu. Tämä ei voi tarkoittaa vain kasvukeskuksia. Palvelun on ulotuttava koko maahan. Lopuksi, arvoisa puhemies: Liikenne 12 ‑suunnitelma on merkittävä askel kohti liikennejärjestelmää, joka palvelee koko Suomea. Sen onnistuminen mitataan arjessa siinä, kulkevatko yhteydet, toimivatko yritykset ja onko niillä mahdollisuus rakentaa elämää kaikkialla, koko maassamme. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Yrittäjänä ja maaseudun asukkaana ja maanviljelijänä kannatan tätä hallituksen selontekoa maaseutupolitiikasta ja sen lähettämistä jatkovalmisteluun. Selonteko tunnistaa oikein sen, että maaseudun elinvoima ei synny tukipolitiikasta vaan työstä, yrittämisestä ja mahdollisuuksista. Maaseudulla yrittäjyys ei ole sivujuonne vaan koko yhteisön perusta. Työpaikat, palvelut ja verotulot syntyvät paikallisista yritystoiminnoista. On tärkeää, että selonteossa nähdään maaseutu monipaikkaisen työn, hajautetun tuotannon ja uuden yritystoiminnan mahdollistajana, ei menneisyyden vaan tulevaisuuden toimintaympäristönä koko Suomessa. Digitaaliset ratkaisut, etätyö, biotalous, matkailu, elintarvikeala ja uusiutuva energia tarjoavat maaseudulle kasvunpaikkoja, jos infra, osaaminen ja toimintaympäristö ovat kunnossa. Yrittäjän näkökulmasta keskeistä on, että liikenneyhteydet ja tietoliikenneyhteydet toimivat, luvitus- ja viranomaisprosessit ovat sujuvia myös pienille toimijoille ja että työvoiman saatavuus sekä paikalliset palvelut turvataan. Samalla haluan nostaa esiin muutaman rakentavan kehitysnäkemyksen, jotka on syytä huomioida selonteon jatkovalmistelussa: Ensinnäkin, maaseudun yrittäjien riski on monella tavalla suurempi kuin kaupungeissa. Hallinnollinen taakka, kustannusten nousu ja epävarmuus esimerkiksi energian verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyen osuvat erityisesti pieniin yrityksiin. Selontekoa on vietävä suuntaan, jossa sääntely ja viranomaispääsäännöt tukevat investointeja eivätkä lisää epävarmuutta. Toiseksi, infrastruktuuri on nähtävä selvästi kilpailukykytekijänä, ei vain peruspalveluna. Toimivat tiet, logistiikka ja tietopalveluyhteydet ratkaisevat sen, voiko maaseudun yritys toimia tasavertaisesti markkinoilla. Ilman näitä yrittäjyys ei käytännössä ole mahdollista. Kolmanneksi, monipaikkaisuus tunnistetaan selonteossa, mutta jatkovalmistelussa tarvitaan konkreettisempia toimia. Etätyön, yrittäjyyden ja kausityön yhdistelmät on tehtävä aidosti mahdollisiksi myös verotuksen, asumisen ja palvelujen näkökulmasta. Neljänneksi, yrittäjyyden ehkä keskeisin onnistumisen edellytys on luottamuksellisen asiakasverkoston luominen. Se voi olla lähiseudulla tai vaikkapa koko Suomessa ja parhaimmillaan viennissä. Siinä yhteistyö esimerkiksi kauppakamarien ja Business Finlandin kanssa on hyvä pohja ponnistaa. Arvoisa puhemies! Maaseudun tulevaisuus ratkaistaan sillä, uskallammeko luottaa yrittäjyyteen ja paikalliseen osaamiseen. Tämä selonteko antaa siihen hyvän perustan, ja siksi kannatan sen lähettämistä eteenpäin.