Autto Heikki
9 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Edustaja Hoskonen on oikeassa siinä, että eduskunnan on tärkeää kiinnittää huomiota niin tässä kysymyksessä kuin muissakin eri vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä siihen, että myös ne vähemmistön sisällä olevat, vähemmistöön jäävät äänet tulevat kuulluiksi ja huomioiduiksi, niin kuin kaltaisessamme oikeusvaltiossa ja liberaalissa demokratiassa kuuluu olla. Nyt laki on kuitenkin tämän eduskunnan toimesta säädetty tällaiseksi. Laki on laki, ja sen mukaan on mentävä. Siksi, arvoisa puhemies, haluan vielä korostaa sitä, että kun lailla vahvistettiin saamelaiskäräjien asemaa, saamelaiskäräjät näkee erittäin keskeiseksi kielen ja koulutuksen — ja se on hyvin ymmärrettävää tietysti, että saamen kielten tulevaisuuden kannalta nämä ovat niitä kriittisiä kysymyksiä — niin kyllä Suomen valtiovallan on nyt olennaista ja välttämätöntä investoida koulutukseen niin, että nuorilla on mahdollisuus saada koulutusta ja työtä siellä omalla kotiseudullaan ja että saamenkielisiin palveluihin on tulevaisuudessa riittävästi saamen kielen puhujia. Tämä ei koske ainoastaan sitä, että saadaan saamenkielisiä varhaiskasvatuksen opettajia, luokanopettajia, erityisopettajia, vaan tarvitaan myös esimerkiksi oppimateriaaleja ja niin edelleen. Tämän vuoksi esimerkiksi Lapin yliopiston resursointi, jotta nimenomaan Lapissa annetaan tätä yliopistotason koulutusta, niin että näitä saamenkielisiä osaajia on riittävästi tulevaisuudessakin, on aivan olennainen kysymys. Sieltä saamelaisten kotiseutualueelta kotoisin olevat nuoret ovat siinä mielessä nuoria kuin kaikki muutkin, että kun opintoihin lähdetään, niin mitä kauemmas lähdetään, sen todennäköisempää usein on, että ei enää palata sinne kotiseutualueelle. Siksi se, että Lappiin ja Lapin yliopistoon valtiovalta nyt voimakkaasti panostaa, on tietysti aivan kriittinen kysymys sen kannalta, että nämä tämän lain velvoitteet pystytään nyt ja tulevaisuudessa täyttämään. Tämä on ehkä sellainen kaikkein keskeisin kysymys, kun kyse kuitenkin on kulttuuri-itsehallinnosta, jossa lainkin mukaan siinä saamelaisuuden määritelmässä kielellä on se aivan keskeinen rooli, ja siihen panostetaan nimenomaan koulutuksen kautta tuolla pohjoisessa.
Arvoisa puhemies! Tämä nykyinen eduskunta on säätänyt Suomeen uuden saamelaiskäräjälain, ja nyt tämä uuden lain mukainen saamelaiskäräjien kertomus vuodelta 2025 onkin ensimmäinen tämän uuden lain mukainen kertomus, joka eduskunnan käsittelyyn tulee. Tämä saamelaiskäräjien kertomus eduskunnalle on laaja ja varmasti tärkeä katsaus siitä, miten saamelaiskäräjät näkevät saamelaisten aseman Suomessa. Kaiken kaikkiaanhan tämä lakiuudistus oli varsin merkittävä kokonaisuus. Sitä on monien hallitusten aikana tehty, ja nyt sitten tämän pääministeri Orpon hallituksen aikana se viimein tehtiin tavalla, joka myös saamelaiskäräjiä tyydytti. Lakiuudistuksen ympärillä on käyty tietysti kiivasta keskustelua siitä, onko uusi laki lopulta saamelaistenkaan etu siinä mielessä, että se pystyy parhaalla mahdollisella tavalla turvaamaan perustuslain tarkoittaman kulttuuri-itsehallinnon, jossa tärkeää on tietysti se, että kielet ja kulttuuri säilyvät tuleville sukupolville. Tässä mielessä on tietysti erittäin tärkeää tarkastella sitä, millä tavoin Lapissa, joka eittämättä tällä hetkellä on Suomen kasvumaakuntien ehdoton kärki — kun tuossa viime viikolla julkaistiin liikevaihtojen kasvuluvut pk-yritysten osalta, niin Lappihan oli siinä maakunnittaisessa vertailussa aivan omilla luvuillaan — onnistutaan sitten kanavoimaan tämä myönteinen talouskehitys Lapissa sellaiseksi kestäväksi kasvuksi, että se todella hyödyttää myös saamelaisten kotiseutualuetta ja koko laajaa Lapinmaata niin, että se mahdollistaa sen, että saamenkielisiä lapsia olisi mahdollisimman paljon niin päiväkodeissa ja kouluissa kuin sitten myös jatkamassa perinteisiä elinkeinoja ja siirtämässä kieltä ja kulttuuria taas edelleen tuleville sukupolville siellä Lapin selkosilla. Tässä mielessä, kun saamelaiskäräjät ovat saaneet uuden lainsäädännön myötä merkittävää toimivaltaa ja selvästi myös tässä kertomuksessa huomaamme, että tulevat tuota toimivaltaansa käyttämään, on sitten eduskunnan käsissä, kuinka hyvin näihin tarpeisiin vastataan. Toivottavasti vastataan siltä osin kuin siellä paljon erilaisia perusteltuja toiveita on. Samalla on tärkeää huolehtia siitä, että esimerkiksi tämä elinkeinojen kehittyminen tuo myös niille saamelaisille, jotka eivät välttämättä ole asioista samaa mieltä saamelaiskäräjien kanssa, niille saamelaisille, jotka eivät välttämättä edes ole edustettuina saamelaiskäräjillä, ja muulle alueen paikalliselle väestölle yhtä lailla mahdollisuuden harjoittaa perustuslain turvaamia oikeuksiaan, kuten vaikkapa elinkeinovapautta. Lapin elinkeinojen kehitys kuitenkin vaikuttaa olevan tällä hetkellä koko isänmaan kannalta tärkeä kysymys. Sieltä tulee sellaisia vientituloja, joita Suomi nyt tällä hetkellä kipeästi kaipaa. Tässä mielessä siis on tärkeää, että kun saamelaiskäräjien rooli on vahvistunut, nyt koko eduskunta sitten mahdollisimman hyvin ja laajasti perehtyy siihen työhön, jota saamelaiskäräjät tekevät. Muun muassa tähän kertomukseen liittyen nyt sitten on kiitettävää, että täällä salissakin on nyt monia kollegoja aiheesta keskustelemassa. Arvoisa puhemies! Ehkä aivan viimeisenä konkreettisena asiana tähän keskusteluun nostaisin esille turvallisuuden, joka tietenkin tällä hetkellä on koko Euroopankin kohtaloa määrittävä kysymys tilanteessa, jossa sota Euroopassa jatkuu ja yleinen turvallisuustilanne maanosassamme on heikentynyt. Suomenkin turvallisuusympäristö on muuttunut perusteellisesti. Toki meidän osalta voidaan myös nähdä positiivisia kehityskulkuja, kun olemme nyt sotilaallisesti liittoutuneita. Puolustusvoimien toiminta, harjoitukset, infrastruktuuri ja kansainvälinen yhteistyö kaiken kaikkiaan tulevat lisääntymään tuolla pohjoisessa, ja on hirveän tärkeää, että eduskunta kiinnittää myös huomiota siihen, että tähän toimintaan liittyen kaikki menisi niin saamelaiskäräjien näkökulmasta kuin paikallisten ihmisten näkökulmasta muutenkin mahdollisimman kestävästi. Turvallisuuden vahvistaminen Lapissa on koko Suomen etu, ja samoin on pohjoisen ihmisten etu, että Suomen puolustus on mahdollisimman vahvaa. Arvoisa puhemies! Tässä joitakin ajatuksia näin keskustelun avaukseksi.
Arvoisa puhemies! Edellä edustaja Heinonen puhui hyvin ajankohtaisesta talouden tilanteesta, ja näinhän se on, että myös eläkejärjestelmän osalta kriittisen tärkeää on se, että työn tekijöitä riittää, jolloin saadaan kerättyä riittävästi eläkemaksuja kattamaan myös heidän eläkkeensä, jotka ovat työnsä jo tehneet ja eläkkeensä ansainneet. Täytyy, arvoisa puhemies, kyllä antaa kiitosta aiempien sukupolvien viisaudelle siinä, että Suomeen on todella luotu tällainen osittain rahastoiva eläkejärjestelmä. Jotkut talousviisaathan sanovat tätä korkoa korolle -ilmiötä maailman kahdeksanneksi ihmeeksi, ja onhan se kieltämättä huikea keino, millä tavalla nytkin esimerkiksi Suomessa on viime vuosina voitu, samaan aikaan kun ulos maksettujen eläkkeiden määrä kasvaa kaiken aikaa, kun yhä isompi osa meistä suomalaisista on eläkkeellä, esimerkiksi eläkemaksuja alentaa sen ansiosta, että rahastoidun pääoman tuotto on niin hyvää, että todella tällaiseen eläkemaksujen alentamiseen on varaa. Ainakin nyt tuolla julkisella puolella Kevassa, josta itseltäkin on kokemusta, on näin pystytty toimimaan. Tosiaan vanhan kansan sanonta siitä, että raha tulee rahan luo, on kyllä tässäkin ajassa viisautta niin, että eläkejärjestelmässä on syytä vaalia näiden rahastojen kertymistä jatkossakin. Siksi nämä nyt tässä hallituksen esityksellä esitettävät ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä lainsäädäntöön tuotavat uudistukset ovat perusteltuja, jotta vaalitaan tätä eläkejärjestelmän kestävyyttä ja noiden rahastojen kasvua myös tulevaisuudessa. On suomalaisen eläkkeensaajan ja laajasti kaikkien meidän suomalaisten etu, että pääoma tekee työtä puolestamme ja siten pystymme turvaamaan nämä eläkkeet. Oikeastaan kun Suomen taloudesta olemme kantaneet kovasti huolta viime vuosina — nyt onneksi edustaja Heinonenkin puheessaan toi tuota huojentavaa viestiä sen osalta, että talous on kääntynyt kasvuun — niin joku osa-alue, josta ei ole kuitenkaan tarvinnut olla huolissaan, on nimenomaan tämä työeläkejärjestelmämme. Haluan myös vakuuttaa kaikille nyt esimerkiksi viikonloppuna koulunsa päättäville, että hekin tulevat kyllä aikanaan eläkkeensä saamaan. Suomalainen työeläkejärjestelmä seisoo vankalla pohjalla.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos hallintovaliokunnalle mietinnön laatimisesta. Kaiken kaikkiaan pääministeri Orpon hallitus on tehnyt mielestäni monia, voi sanoa, varsin maltillisia uudistuksia, joita voi myös kutsua tiukennuksiksi maahanmuuttopolitiikkaan. Nämä ovat kuitenkin sellaisia, jotka vievät Suomea ehkä kohti tällaista yhteistä pohjoismaista linjaa, jossa itse asiassa uskon myös maahan muuttaneiden edun toteutuvan niin, että täällä Pohjolassa ja Suomessa eletään maassa maan tavalla ja on mahdollista todella tulla jäseneksi yhteiskuntaan ja löytää täältä oma paikkansa niin, että kouluttautuu, tekee työtä, osallistuu yhteiskunnan aktiivisena ja vastuullisena jäsenenä yhteiskuntaan. Mutta mikäli rikkoo yhteisiä pelisääntöjä vastaan, toimii piittaamattomasti niistä ehdoista, joilla maahan tullaan, niin silloin ei ole edellytyksiä jatkaa maassa oleskelua. Tässä mielessä on tärkeää, että Suomi seuraa myös muiden Pohjoismaiden linjaa. Pääministeri Orpon hallituksen varsin maltilliset uudistukset tässä mielessä ovat kuitenkin mielestäni askelia oikeaan suuntaan. Tässäkin hallituksen esityksen pohjalta hallintovaliokunta on mielestäni laatinut hyvän mietinnön, ja varmasti tältä pohjalta eduskunta voi aivan hyvillä mielin tämän lain sisällön nyt ensimmäisessä käsittelyssä hyväksyä.
Arvoisa rouva puhemies! Tuossa edellisessä keskustelussa puhuttiin koulusta, ja siinäpä kouluvuodet palautuivat mieleen. Koulussa opimme, että energia tarkoittaa kykyä tehdä työtä, ja työllä se on kansakunnan menestys tulevaisuudessakin rakennettava, joten oikeastaan paljon tämän tärkeämpää keskustelua kuin tämä energiapoliittinen keskustelu ei eduskunnassakaan voi käydä. Energian osalta Suomi on aina joutunut tietysti täällä pohjolan raukoilla rajoilla toimimaan sillä tavoin viisaasti ja ennakkoluulottomasti, että olemme pitäneet oman energiantuotantomme monipuolisena, mutta samalla meille on ollut luontevaa toimia myös puhtaasti ja resurssiviisaasti. Tämän päivän Suomi todella voi ylpeillä sähköjärjestelmällä, jossa lähes kaikki käytetty sähkö on jo päästötöntä. Siitä iso kiitos kuuluu tietysti sille, että meillä halki vuosikymmenten on hyödynnetty myös ydinvoimaa sähköntuotannossa. No nyt, arvoisa rouva puhemies, tämä ydinenergialain kokonaisuudistus tuottaa meille tietysti hyvät lähtökohdat lainsäädännön näkökulmasta myös tulevaisuudessa huolehtia siitä, että pystymme tuottamaan kotimaista päästötöntä ydinsähköä mutta ehkä ennen kaikkea myös tulevaisuudessa juuri päästötöntä lähilämpöä ydinvoimaa hyödyntäen. Tämä on iso ja tärkeä muutos sitten myös sen Suomen turvallisuuden kannalta, joka lienee se eduskunnan toinen erittäin tärkeä tehtävä. Oikeastaan turvallisuuden varaanhan sitä kaikkea muuta kansakunnan menestystä sitten työtä tekemällä rakennetaan. Eli on todella tärkeää, että tällaisessa kylmässä pohjolan maassa on lämmönlähteitä paikallisesti emmekä ole keskitetyn sähkönjakelun varassa lämmön tuottamisessa vaan paikallisesti sähköä tuottamalla pystytään sitä lämpöä jakelemaan myös tilanteissa, joissa, esimerkiksi kriisitilanteessa, valtakunnallinen sähköverkko ei olisi käytettävissä. Eli siinä mielessä tämä lainsäädäntöuudistus on todella tärkeä myös Suomen turvallisuuden kannalta ja sen pitkäjänteisen turvaamisen kannalta. Aivan tähän lopuksi, rouva puhemies, haluan todeta, että tässä on esitetty järkeviä vetoomuksia oppositiopuolueitten puolelta, että hallitus Suomen EU-vaikuttamisessa huolehtii Suomen intressien toteutumisesta, ja näin taatusti tullaan tekemään. Mutta toki on hyvä muistaa, että Suomen äänenpaino neuvostossa, kun sitten määräenemmistöpäätöksiä tehdään, on vain 1,25 prosenttia äänistä, eli yksin emme voi sanella. Mutta Suomen on tärkeää huolehtia siitä, että olemme sellainen esimerkki, että tekemällä viisasta politiikkaa Suomessa näytämme mallia myös muille, [Puhemies koputtaa] että puhtaasta energiajärjestelmästä huolehtimalla voi kansakuntana muutenkin menestyä.
Arvoisa puhemies! Kun olin pieni koululainen, ihmiskunta pelkäsi otsonikatoa. Erilaiset yhdisteet, joita teollisuuden prosesseista ja erilaisista kuluttajatuotteista pääsi ilmakehään, uhkasivat vahingoittaa sitä elämää maapallolla suojelevaa kerrosta ilmakehässä, joka varmistaa sen, että auringon säteet — jotka ovat voimakkaita, niin elämää ylläpitäviä kuin otsonin puuttuessa elämää vahingoittavia säteitä — pääsisivät haitallisella tavalla tänne maan pinnalle asti. Tuo otsonikato pystyttiin ihmiskunnan yhteisillä toimilla estämään, ja nyt olemme siltä osin hyvässä tilanteessa. Tämä olkoon toiveikas viesti myös tämän ajan koululaisille, että ne ihmiskuntaa ja elämää planeetallamme uhkaavaksi koettavat asiat pystytään kyllä niin yhteisillä toimilla ja yhteisellä tahtotilalla kuin teknologian kehityksellä välttämään. Tässä EU-lainsäädännön muutoksessa nämä otsonikerrokselle haitalliset aineet, niiden käytöstä annetut asetukset kuin myöskin niin sanottu F-kaasuasetus fluorattujen yhdisteitten osalta sekä päästöportaaliasetus edellyttävät nyt aiempaa voimakkaampaa sääntelyä, ja näiden osalta tuodaan myös rikoslakiin lisää vastuita. Mutta nämä todella, kuten edellä mainiosti puhunut edustaja Hänninenkin sanoi, koskettavat Suomea vain vähän, koska meillä lähtökohtaisesti aina toimitaan lakien ja sääntöjen mukaan ja meillä ympäristönsuojelun taso jo nyt on korkeatasoinen. Mutta se, että tosiaan voimme esimerkiksi otsonikadosta puhua sillä tavoin selätettynä ongelmana, olkoon tällainen positiivinen, toivoa tuova viesti myös tähän aikaan kaikkien niitten kysymysten osalta, jotka nyt ympäristöön liittyen haasteeksi koemme.
Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee oppositiokollegojen kritiikkiä tätä hallituksen esitystä kohtaan, niin ei voi välttyä siltä, että mieleen nousee filosofi Senecan ajatukset tuolta ajanlaskun alusta. Senecahan pohdiskeli varsin osuvasti sitä, että emme suinkaan opiskele koulua varten vaan elämää varten. Siksi mielestäni tämä taitavana tunnetun ministeri Talvitien esittelemä hallituksen esitys on hyvä, siinä, että yhä useampi nuori suomalainen pääsee tämän hallituksen myötä, mikäli eduskunta tästä lain säätää, elämänpolulla eteenpäin siten, että tutkintoon johtavaan koulutukseen pääsee mahdollisimman moni nuori ja näin sitten myös tutkinnon kautta osoittamaan paitsi sellaisen laaja-alaisen sivistyksen myös osaamisen ja ennen kaikkea sitoutumisen oppimiseen. Varmasti sitten siellä työelämässä tietysti myös sen sivistyksen itseisarvon ohella kaikkein tärkeintä on se osaaminen. Ja kun tässä on muutamissa puheenvuoroissa käytetty sellaista kieltä, että ikään kuin jotkut tehdyt opinnot menevät vaikka hukkaan, niin ei se niin ole. Ei oppi koskaan ojaan kaada. Kaikki oppi on aina hyvästä. Olennaista on se, että nuoret saavat sen tutkinnon, joka auttaa sitten työllistymään ja joka auttaa elämässä eteenpäin. Ja siksi tämä hallituksen esitys vauhdittaa aivan oikealla tavalla sitä, että suomalaiset nuoret pääsevät tutkintoon johtaviin opintoihin. Toivoisin, että tosiaan viesti olisi nimenomaan se, että nuorilta ei viedä mahdollisuuksia myöskään vaihtaa alaa, mikäli se koetaan tarpeelliseksi, vaan nimenomaan tällä vain tuodaan kaikille tasavertaisemmin niitä mahdollisuuksia. — Kiitos, puhemies. Kannatan puhemiesneuvoston esitystä asian käsittelyn osalta.
Arvoisa puhemies! Meillä kaikilla on varmasti se yhteinen tavoite, että yhä useampi nuori suomalainen pääsee opinpolullaan eteenpäin. Toki edustaja Lohikoskihan tunnetaan taitavana retorikkona, mutta vetoaisin kuitenkin oppositioon myös siinä, että emme luo sellaista mielikuvaa, että tämä esitys jotenkin heikentäisi nuorten mahdollisuuksia hakea sitten sitä omaa opinpolkuaan, vaan tämä esityshän vain tarjoaa yhä useammalle nuorelle mahdollisuuden päästä mukaan tutkintoon johtavaan koulutukseen. Jokaisella on mahdollisuus halutessaan hakeutua uuteen koulutukseen, mikäli on kokenut, että ala ei ole itselle oikea, mutta tällä nimenomaan estetään se, että lahjakkaat, järjestelmässä hyvin pärjäävät voivat varastoida itselleen monia tutkintoon valmistavia koulutuksia ja siten blokata joitain muita pois sieltä opinpolulta. Eli tällä lisätään nimenomaan yhdenvertaisuutta ja sivistyksellistä tasa-arvoa yhteiskuntaan. Tuntuu aika jännältä itse asiassa ikään kuin oikeistohallituksen näkökulmasta toivoa vasemmisto-oppositiolta tällaista, [Puhemies koputtaa] että puhuisimme tämän yhdenvertaisuuden puolesta ja toisimme toivoa suomalaisille nuorille, mitä hallituksen esitys tässä on tuomassa.
Arvoisa herra puhemies! Tiedon määrä maailmassa lisääntyy eksponentiaalista vauhtia, ja tietojenkäsittelytekniikat mahdollistavat myös sen, että tietosuojan piiriin kuuluvien tietojen vääriin käsiin joutumiseen liittyy sellaisia riskejä, joita vielä hetki sitten emme osanneet ajatellakaan. Tässä mielessä on erittäin tärkeää, että tietosuojan eteen tehdään paljon töitä, jotta ne tiedot, jotka eivät kuulu vääriin käsiin, eivät sinne päädy. Haluankin kiittää hallintovaliokuntaa hyvästä mietinnöstä. Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Peltokangas esitteli asian hyvin, ja hänethän tunnemme taitavana edustajana ja voimme luottaa siihen, että valiokunta on perusteellisesti ja hyvin asiaa käsitellyt. Kun teemasta tässä koko eduskunnan koolla ollessa keskustellaan, niin haluan nostaa esiin myös sen näkökulman, että samalla kun vahvistamme tietosuojaa ja panostamme sen valvontaan, on valtavan tärkeää, että lainsäätäjinä myös huolehdimme siitä, että se oikea tieto, jota viranomaisilla tulee olla käytettävissään, liikkuu myös eri viranomaisten välillä. Ei saa olla tilanteita, joissa vaikkapa nuori, lapsi oireilee vakavasti ja lapset siellä välitunnilla ja koulun käytävällä tietävät kyllä kaiken, mistä oireilu johtuu, mutta opettajanhuoneessa koetaan, että koska tietosuoja estää meitä puhumasta, niin emme voi tähän asiaan tehdä niitä toimenpiteitä, jotka sen lapsen ja perheen tilanteen auttamiseksi olisivat välttämättömiä. Siinä mielessä tämä tietosuojakysymys on äärimmäisen tärkeä, että ne tiedot, jotka eivät kuulu vääriin käsiin, eivät sinne päädy, ja samaan aikaan meidän tulee kaiken aikaa tehdä töitä, että emme ajaudu tilanteisiin, joissa oikean tiedon liikkuvuus rajoittuisi sen vuoksi, että tietosuojaa vaalimme. Tässä mielessä mietintö on hyvä, ja on tärkeää näihin kiinnittää jatkuvasti huomiota.