Berg Kim
14 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies, arvoisa ministeri! Minuun otti yhteyttä julkisella puolella työskentelevä lääkäri. Hän kertoi, että potilaat soittavat nyt vastaanotolle huolissaan siitä, miten he selviävät asiakasmaksuista: voiko maksua alentaa, voiko sen saada kokonaan pois, kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Tämä on pysäyttävää. Lääkärin vastaanotolla pitäisi voida keskittyä ihmisten terveyteen, ei siihen, onko hänellä varaa tulla hoidetuksi. Vielä vakavampaa on se, että korkeat maksut voivat johtaa siihen, että hoitoon hakeutumista lykätään. Pieni vaiva ehtii kasvaa suureksi, inhimillinen kärsimys lisääntyy, ja lopulta myös yhteiskunnan lasku kasvaa. Arvoisa ministeri: pitääkö hallitus todella hyväksyttävänä tilannetta, jossa ihmisen lompakko ratkaisee sen, uskaltaako hän hakeutua ajoissa julkiseen terveydenhuoltoon?
Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomusta käsitellessä on hyvä pysähtyä sen kaikkein tärkeimmän kysymyksen äärelle: miksi pohjoismainen yhteistyö on juuri nyt tärkeämpää kuin ehkä koskaan aikaisemmin? Vastaus on minusta hyvin selvä: Maailma ympärillämme on muuttunut. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, Itämeren turvallisuustilanne, kasvavat hybridiuhat ja epävarmuus kansainvälisessä toimintaympäristössä ovat muuttaneet myös meidän käsitystämme turvallisuudesta. Tässä tilanteessa Pohjoismaiden merkitys Suomelle on kasvanut. Pohjoismaat ovat meille läheisimmät kansainväliset yhteistyökumppanit. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien myötä olemme myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tiiviimmin yhdessä kuin koskaan aiemmin. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei ole vain sitä, kuinka monta panssarivaunua meillä on tai kuinka paljon Puolustusvoimien suorituskykyä pystymme rakentamaan. Turvallisuus on myös sitä, että yhteiskunta toimii kriisissä, että meillä on ruokaa ja energiaa, että tietoliikenneyhteydet toimivat, että kriittinen infrastruktuuri on suojattu, että terveydenhuolto toimii, että ihmisillä on luottamus yhteiskuntaan ja toisiinsa ja että kansalaiset pystyvät tunnistamaan väärän tiedon ja vaikuttamisyritykset. Tästä syystä pidän erittäin tärkeänä Suomen ja Ahvenanmaan vuoden 2026 puheenjohtajuusohjelmaa, jonka keskiössä on pohjoismainen kokonaisturvallisuus. Minusta juuri on tämä asia, jossa Pohjoismaat voivat näyttää esimerkkiä koko Euroopalle. Meillä on vahvat demokraattiset instituutiot, korkea yhteiskunnallinen luottamus ja pitkät perinteet yhteistyössä. Näitä vahvuuksia meidän pitää nyt käyttää hyväksi. Arvoisa puhemies! Kokonaisturvallisuuteen kuuluu myös sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Yhteiskunta, jossa ihmiset kokevat tulevaisuutensa epävarmaksi, jossa eriarvoisuus kasvaa ja jossa luottamus yhteiskuntaan rapautuu, on myös turvallisuuden kannalta heikompi. Siksi meidän on ymmärrettävä turvallisuus laajana kokonaisuutena. Puolustuskyky on välttämätön, mutta yhtä välttämätöntä on pitää huolta siitä yhteiskunnasta, jota puolustamme. Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä viesteistä, jonka voimme pohjoismaisesta yhteistyöstä tuoda myös tähän eduskuntaan.
Arvoisa puhemies! Keskustelemme tänään erittäin tärkeästä aiheesta, nimittäin nuorisotyöttömyydestä ja nuorten tulevaisuudenuskosta. Viimeiset vuodet ovat olleet poikkeuksellisia, ja monet nuoret ovat joutuneet rakentamaan elämäänsä epävarmuuksien keskellä. Ensin 2020-luvun ensimmäisinä kuukausina koronapandemia iski maailmaan. Suomessakin jouduttiin turvautumaan erityisjärjestelyihin, joilla rajoitettiin fyysisiä kontakteja ihmisten, myös lasten ja nuorten, välillä. Kun koronan aiheuttamasta epävarmuudesta päästiin, hyökkäsi Venäjä Ukrainaan, ja sitä myötä niin Suomen kuin koko Euroopan turvallisuustilanne järkkyi. Sota Ukrainassa jatkuu edelleen, ja monet muutkin sodat ja kriisit ovat vyöryneet päälle. Monet ovatkin ymmärrettävästi huolissaan maailmanpoliittisesta tilanteesta. Arvoisa puhemies! Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan maailmanpoliittinen tilanne tosiaan tuottaa eniten epävarmuutta ja turvattomuutta nuorille. Toiseksi eniten turvattomuutta toivat yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Luku on kasvanut hurjasti vain 15 vuodessa. Vielä vuonna 2010 turvattomuutta yhteiskunnassa vallitsevista arvoista ja asenteista koki yhdeksän prosenttia, mutta tällä hetkellä kokee jo yli puolet nuorista. Tulos on huolestuttava, sillä turvattomuuden kokemus voi estää nuoria osallistumasta esimerkiksi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yksi syy tämän taustalla voi olla keskustelukulttuuri sosiaalisessa mediassa. On entistä hyväksyttävämpää pyrkiä lyttäämään toista ihmisenä eikä pelkästään hänen mielipiteitään. Tällainen käytös on alkanut levitä alustoilta myös ihmisten välisiin kohtaamisiin. Pidän kehitystä huolestuttavana, sillä lapset ja nuoret eivät ole tälle immuuneja vaan kohtaavat tätä todellisuutta itsekin. Suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan tällä hetkellä luottamusta ja toisten ihmisten arvostamista. Sitä ei rakenneta somessa tuntemattomille huutelemalla tai heitä loukkaamalla. Jokainen meistä on vastuussa siitä, miten käyttäydymme niin ruudun takana kuin toisten edessä. Arvoisa puhemies! Vaikka nuorten kokemasta turvattomuudesta paljon johtuu maailmantilanteesta ja muista kehityskuluista, on hallituksen toiminnalla silti vaikutuksensa nuorten tulevaisuudenuskoon. Nuoret kokevat nimittäin tällä hetkellä eniten painetta työn saamisesta. Se ei ole mikään ihme. Alle 30-vuotiaiden työttömyys on noussut jo yli 75 000 nuoreen, ja nuorisotyöttömyys on vain muutamassa vuodessa pahentunut nopeasti. Tärkeää olisi varmistaa, että nuoret voisivat saada ensimmäisiä kokemuksia ja onnistumisia, koska se rakentaa itseluottamusta ja osaamista pidempää työuraa varten. Tällä hetkellä ketju ei kuitenkaan kulje eivätkä hallituksen yritykset tilanteen parantamiseksi ole ainakaan toistaiseksi valitettavasti toimineet. Samanaikaisesti vaikean työllisyystilanteen kanssa näkee jatkuvasti uutisia siitä, miten tekoäly tulee aiheuttamaan valtavan muutoksen ja tulee mahdollisesti viemään harjoittelu- ja työpaikat suurimmalta osalta ihmisistä. Ei mikään ihme, että myös jo opiskelemassa tai työelämässäkin olevia oma tulevaisuus voi pohdituttaa, sillä usein näitä ennustuksia tehdään ilman minkäänlaisia ratkaisuvaihtoehtoja tavallisten ihmisten kannalta. Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenuskon ja toiveikkuuden vahvistaminen on otettava poliittiseksi painopisteeksi. Se edellyttää sitä, että kuuntelemme nuoria ja otamme heidän viestinsä vakavasti. Jos menetämme nuoret, menetämme koko tulevaisuuden. Nuorille on nyt luotava toivoa siitä, että tulevaisuus on vielä valoisa ja se tulee olemaan sitä jokaiselle nuorelle.
Arvoisa puhemies! Valiokunta joutui käsittelemään tämän lakiesityksen käsittelyn yhteydessä tosiaan perusteellisesti myös esityksen EU-oikeudellisia kysymyksiä, joihin myös edustajat Junnila, Kemppi, Valtola ja Kiuru äsken puheenvuoroissaan viittasivat. Pidimme sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistössä EU-asiantuntijoiden kuulemisten perusteella selvänä, että kansanterveydellisistä syistä etämyynnille voidaan asettaa Suomessa rajoituksia. Tämä kanta perustuu siihen, että kansallisia alkoholimonopoleja kohdellaan EU-oikeudessa erityisasemassa, ja niiden ylläpitäminen on mahdollista silloin, kun tavoitteena on kansanterveyden suojeleminen. Kuten edustaja Valtola äsken puheenvuorossaan hyvin avasi, niin etäostoja ei kuitenkaan voida kieltää EU-maissa. Ongelmallista onkin, että Tullin perusteella lähes kaikki tällä hetkellä ulkomailta tilattu alkoholi tilataan juuri etäostoina. Kun etäostoina tilataan alkoholia, niin tilaajalla on velvollisuus maksaa itse alkoholipakkausverot sekä järjestää myös mahdollinen kuljetus näille alkoholijuomille. Mutta kuten useammasta puheenvuorosta tänäänkin on käynyt ilmi ja mitä Tulli ja verottaja ovat asiantuntijalausunnoissaan tuoneet esille, niin 98 prosenttia näistä tilaajista tällä hetkellä jättää nämä verot maksamatta, ja Suomi siis menettää verotuloja lähes 300 miljoonaa euroa vuodessa tällä hetkellä. Kuten edellisessä puheenvuorossa toin esille, niin se määrä, mitä tällä hetkellä tilataan ulkomailta alkoholia, vastaa Alkon vuosittaista myyntiä. Eli saman verran tilataan ulkomailta tällä hetkellä alkoholia, ja siitä jätetään verot maksamatta. Kysyn vielä kerran: onko meillä tähän varaa, 300 miljoonaa euroa? [Krista Kiuru: Ei ainakaan talousvaliokunnan mukaan ole!] Luulisi, että kelpaisi Suomelle tässä taloudellisessa tilanteessa. No, on ilmeistä, että hallituksen alkuperäisen mallin mukainen laaja etämyynti olisi heikentänyt Alkon asemaa monopolina ja luonut sille kilpailevia myyntikanavia tavalla, joka olisi voinut murentaa monopolijärjestelmän perusteita. Tosin olen tällä hetkellä joka tapauksessa huolissani Alkon monopolista tulevaisuudessa, vaikka hallitusohjelmaan on kirjattu, että Alkon monopolia ei lähdetä murtamaan lainsäädännön myötä. Samalla valiokunta tosiaan myös totesi, että esitys tulee notifioida Euroopan komissiolle asianmukaisesti, valiokunnan tekemät muutokset kun ovat niin merkittäviä, että notifioinnin tarve on arvioitava huolellisesti. Kyse ei ole tosiaan teknisestä yksityiskohdasta vaan sääntelyn oikeudellisesta kestävyydestä. Jos tätä notifiointia ei tehdä asianmukaisesti, niin vaarana oikeasti on, että lainsäädäntö jää käytännössä soveltamiskelvottomaksi, vaikka eduskunta sen hyväksyisi tässä mahdollisesti vielä ennen kesätaukoa. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö onneksi onnistui korjaamaan hallituksen esityksen vakavimpia puutteita. Valiokunta tosiaan lisäsi esitykseen välttämättömiä suojakaiteita, joilla nyt pyritään hillitsemään alkoholihaittoja, turvaamaan verotulojen kerääminen Suomeen, vahvistamaan ikärajavalvontaa sekä varmistamaan sääntelyn oikeudellinen kestävyys. Alkoholilain tarkoitus kun ei ole maksimoida alkoholin saatavuutta tai kasvattaa verkkokauppojen markkinoita, ja kuten edustaja Lindén hyvin toi puheenvuorossaan esille, niin onko alkoholin saatavuus Suomessa ollut joskus ongelma? Minusta ei ole. Alkoholilain tarkoitus on ehkäistä haittoja, suojella terveyttä sekä turvata erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointi. Siksi toivon, että eduskunta hyväksyy valiokunnan tekemät muutokset ja että myös hallituspuolueet sitoutuvat niiden taakse. Näin voimme rakentaa lainsäädännöstä kokonaisuuden, joka on sekä kansanterveydellisesti, taloudellisesti että oikeudellisesti kestävämpi ja joka suojaa paremmin ihmisten hyvinvointia sekä yhteiskunnan turvallisuutta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Täytyy nyt tähän alkuun sanoa, että valiokunnan puheenjohtaja on kyllä paikalla mutta joutui vissiin menemään puhelimeen tässä välissä, niin että todennäköisesti tulee puheen vielä pitämään. Arvoisa puhemies! Olen erittäin tyytyväinen siihen, että saimme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa enemmistön tärkeiden hallituksen esitykseen tehtyjen muutosten taakse. Valiokunnan mietintöön tehdyt lisäykset ja korjaukset ovat välttämättömiä, jotta kansanterveyttä voidaan suojella, verotulot turvata ja suomalaisen alkoholipolitiikan keskeiset tavoitteet säilyttää myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Arvoisa puhemies! Alkoholin saatavuuden lisääntyminen aiheuttaa monenlaisia haittoja niin yksilöille kuin koko yhteiskunnalle. Alkoholi ei ole peruselintarvike vaan päihde, johon liittyy merkittäviä terveydellisiä ja yhteiskunnallisia riskejä. Juuri tästä syystä alkoholipolitiikkaa on tarkasteltava ennen kaikkea sosiaali- ja terveyspolitiikan näkökulmasta eikä pelkästään elinkeinopolitiikan välineenä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä todetaan, että noin kolme neljäsosaa Suomessa kulutetusta alkoholista liittyy riskikäyttöön. Alkoholilla on yhteys väkivaltaan, tapaturmiin, mielenterveysongelmiin sekä lasten turvattomuuteen. Suomessa kuolee vuosittain yli 1 500 ihmistä alkoholiperäisiin syihin. Alkoholilla on todettu yhteys vähintään 200:aan eri sairauteen, eikä turvallista alkoholinkäyttömäärää ole voitu määritellä. Haitat kohdistuvat erityisesti lapsiin, nuoriin, riskikuluttajiin ja ikääntyneisiin. Vanhempien alkoholin väärinkäyttö ja siihen liittyvä väkivalta ovat keskeisiä syitä lasten huostaanotoille. Ikääntyneiden kohdalla alkoholin aiheuttamat ongelmat korostuvat entisestään, sillä elimistön kyky sietää alkoholia heikkenee ja alkoholin sekä lääkkeiden yhteisvaikutukset lisäävät riskejä merkittävästi. Alkoholin vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu vain terveyteen. Alkoholi kuormittaa yhteiskuntaa laajasti. Se on merkittävä tekijä liikennekuolemien taustalla, ja lähes kolmannes kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista liittyy alkoholiin. Lisäksi alkoholin arvioidaan aiheuttavan julkiselle terveydenhuollolle yli miljardin euron vuosittaiset kustannukset. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jo valmiiksi kuormittuneita, ei ole perusteltua tehdä politiikkaa, joka lisää tätä kuormitusta entisestään. Arvoisa puhemies! Juuri näistä syistä valiokunta piti välttämättömänä lisätä esitykseen uusia suojatoimia. Etämyyntiin tehtyjen rajoitusten lisäksi alkoholin kotiinkuljetukseen lisättiin useita ehtoja. Valiokunta lisäsi lakiin esimerkiksi 24 tunnin toimitusviiveen, jonka tarkoituksena on ehkäistä impulssiostoja ja vähentää alkoholihaittoja. Lisäksi alkoholia saa toimittaa ainoastaan koti- tai yritysosoitteeseen järjestyshäiriöiden vähentämiseksi. Ikärajavalvontaa vahvistettiin merkittävästi. Alkoholin ostajan on tunnistauduttava vahvasti jo ostohetkellä, eikä valvontaa jätetä yksinomaan toimitusvaiheeseen. Vastaanottajan on lisäksi todistettava henkilöllisyytensä viranomaisen myöntämällä kuvallisella henkilöllisyystodistuksella, ja sekä henkilöllisyyden tarkistaminen että luovutus on dokumentoitava asianmukaisesti. Valiokunta katsoi myös, että alkoholia toimittavien henkilöiden tulee toimia toimitusluvan haltijan johdon ja valvonnan alaisuudessa. Tämä on tärkeää erityisesti tilanteessa, jossa alustatalouden toimintamallit ovat vaikeuttaneet sen selvittämistä, kuka kuljetuksen todellisuudessa suorittaa. Alkoholin kotiinkuljetusten valvonta ei voi perustua järjestelmään, jossa vastuuketjut jäävät epäselviksi. Arvoisa puhemies! Keskeinen kysymys tässä keskustelussa liittyy alkoholin etämyyntiin ja verovalvontaan. Hallituksen alkuperäinen esitys olisi mahdollistanut jopa 80-prosenttisten alkoholijuomien tilaamisen ulkomailta Suomeen samalla, kun kotimaiset toimijat olisivat voineet myydä huomattavasti miedompia tuotteita. Tällainen järjestelmä olisi asettanut suomalaiset toimijat epäedulliseen asemaan ja heikentänyt suomalaisen alkoholimonopolin toimintakykyä. Valiokunnan enemmistö päätyykin siihen, että etämyyntiin sovelletaan samoja prosenttirajoja kuin kotimaan vähittäismyyntiin. Näin kotimaisia ja ulkomaisia toimijoita kohdellaan yhdenvertaisesti eikä ulkomaisille yrityksille synny perusteetonta kilpailuetua. Etämyyntiin liittyy myös toinen hyvin vakava ongelma: verojen maksamatta jättäminen. Verohallinnon mukaan jopa 98 prosenttia etämyynnistä tapahtuu vastoin voimassa olevia verosäännöksiä, eli alkoholi- ja pakkausverot jätetään maksamatta Suomeen. Valtiovarainvaliokunnan saamien arvioiden mukaan alkoholin etämyynnissä jää tällä hetkellä veroja maksamatta 80—100 miljoonaa euroa vuodessa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemisissa, asiantuntija-arvioissa ja tuoreessa Verianin suorittamassa tutkimuksessa puhutaan kuitenkin noin nelinkertaisesta summasta: lähes 300 miljoonaa euroa menetetään vuosittain verotuloja. Samaan aikaan hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista, koulutuksesta ja toimeentulotuesta. Siksi on kestämätöntä, että alkoholin etämyyntiä avattaisiin ilman tehokkaita keinoja verojen keräämiseksi Suomeen. Tämän vuoksi valiokunnan enemmistö lisäsi esitykseen rekisteröitymisvelvollisuuden verotunnisteen sekä uusia valvontakeinoja. Alkoholijuoman saa luovuttaa vastaanottajalle vain, jos lähetyksessä on tunniste, joka osoittaa verovelvollisuuden hoitamisen asianmukaisesti. Valitettavasti kokoomus ja perussuomalaiset ovat vastalauseessaan esittäneet verotunnisteen poistamista. Käytännössä tämä heikentäisi merkittävästi mahdollisuuksia kerätä veroja etämyynnistä ja vaikeuttaisi kotimaisten toimijoiden kilpailuasemaa suhteessa ulkomaisiin myyjiin.
Arvoisa puhemies! Edustaja Valtola nosti tuossa esille tämän ikuisuuskysymyksen, että tutkimusten mukaan alkoholinkulutus Suomessa on laskenut. Hän otti kyllä hyvin esille tietenkin tietävänä ihmisenä myös sen, että haasteenahan tässä on se, että meillä ei ole selvää kuvaa siitä, kuinka paljon ulkomailta tilataan alkoholia. Tuoreen tutkimuksen mukaan ulkomailta tilatun alkoholin määrä vastaa tällä hetkellä jo Alkon vuosittaista kokonaismyyntiä. Jos ei tämä näy siellä vuosittaisissa tilastoissa siitä, kuinka paljon suomalaiset käyttävät alkoholia, niin jokainen pystyy tämän perusteella vetämään johtopäätöksen, että se ei ole laskenut vaan se on itse asiassa kasvanut. No, kun tässä ottaa vielä huomioon sen, että 98 prosenttia näistä, jotka tilaavat ulkomailta verkkokaupasta sen alkoholin, ei edes maksa veroja, niin Suomen veromenetykset vuositasolla ovat lähes 300 miljoonaa euroa vuodessa, mihinkä edustaja Lylykin tässä viittasi. Onko meillä tähän varaa? [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Ei todellakaan!]
Arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään hallituksen alkoholilainsäädäntöä koskevaa esitystä, joka tuli eduskuntaan jälleen vakavasti puutteellisena niin verovalvonnan, EU-oikeudellisen arvioinnin kuin kansanterveyden näkökulmasta. Onkin kuvaavaa, että sosiaali- ja terveysvaliokunta joutui korjaamaan hallituksen esitystä poikkeuksellisen laajasti. Käytännössä valiokunta joutuu tekemään sen työn, mikä olisi pitänyt tehdä jo ministeriössä ennen esityksen tuomista eduskuntaan. Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa ei ole enää kyse pelkästään alkoholipolitiikasta. Kyse on siitä, noudatetaanko lainvalmistelussa niitä oikeudellisia velvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut ja joiden varaan myös tämän eduskunnan päätösten kestävyys rakentuu. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on muuttanut hallituksen alkuperäistä esitystä merkittävällä tavalla. Muutokset koskevat muun muassa etämyynnissä sallittujen alkoholijuomien vahvuusrajoja, rekisteröitymisvelvollisuuksia sekä uusia valvonta- ja tunnistevaatimuksia. Juuri tällaiset muutokset ovat niiden asiantuntijalausuntojen mukaan, joita valiokunta on saanut, omiaan synnyttämään notifiointivelvoitteen. Arvoisa puhemies! Valiokunnan kuulemat EU-oikeuden asiantuntijat ovat olleet asiasta poikkeuksellisen yksimielisiä. He ovat korostaneet, että notifioinnin tarkoitus on varmistaa sääntelyn EU-oikeudellinen hyväksyttävyys jo valmisteluvaiheessa. Jos notifiointi tehdään vasta sen jälkeen, kun laki on jo hyväksytty, koko menettelyn tarkoitus vaarantuu. Siksi opposition esittämä vaatimus ei ole ollut kohtuuton. Olemme esittäneet, että asian käsittely keskeytetään siksi aikaa, että ministeriö varmistaa tehtyjen muutosten EU-oikeudellisen kestävyyden ja notifiointimenettelyn asianmukaisen toteuttamisen. Tämä esitys kuitenkin kaatui valiokunnassa valitettavasti niukasti. Arvoisa puhemies! Eduskunnan puhemies on tänään katsonut, ettei asian käsittelylle ole eduskuntatyön näkökulmasta estettä, mutta puhemiehen ratkaisu ei poista sitä tosiasiaa, että EU-oikeudellisen arvioinnin tekevät viime kädessä Euroopan unionin toimielimet ja tuomioistuimet. Juuri siksi meidän pitäisi suhtautua vakavasti siihen, että kaikki kuullut asiantuntijat ovat pitäneet notifiointikysymystä merkityksellisenä. Viisas lainsäätäjä ei sivuuta tällaisia varoituksia. Viisas lainsäätäjä varmistaa ensin, että oikeudellinen perusta kestää, ja tekee vasta sen jälkeen lopulliset poliittiset ratkaisut. Kyse ei ole byrokratiasta eikä muodollisuuksista. Kyse on siitä, että Suomessa säädettävät lait kestävät myös eurooppalaisen oikeudellisen tarkastelun. Kenenkään etu ei ole se, että hyväksymme lain, jonka pätevyyttä joudutaan myöhemmin kyseenalaistamaan. Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa mietinnössään aivan oikein, että notifiointi on tehtävä silloin, kun säätelyä voidaan vielä olennaisesti muuttaa. Nyt kun valiokunta on joutunut tekemään hallituksen esitykseen niin merkittäviä muutoksia, valiokunnan oman arvion mukaan muutokset todennäköisesti edellyttävät uutta notifiointia Euroopan komissiolle. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole mikään tekninen yksityiskohta. Jos notifiointia ei tehdä asianmukaisesti, vaarana on koko sääntelyn oikeudellinen epävarmuus. Meillä on tästä historiassa jo kokemuksia, kun hallitus toi eduskuntaan esityksen, jonka komissio katsoi syrjivän ulkomaisia toimijoita. Lopulta esitys jouduttiin vetämään pois. Nyt olemme jälleen tilanteessa, jossa eduskunta joutuu arvioimaan sääntelyä, jonka EU-oikeudellinen kestävyys on osin edelleen avoin. Arvoisa puhemies! Hyvä lainsäädäntö ei synny hosumalla eikä ideologisella sääntelyn purkamisella. Siksi vetoan hallitukseen ja hallituspuolueisiin vielä kerran: Varmistetaan lain EU-oikeudellinen kestävyys ennen lopullisia päätöksiä. Se on vastuullista lainvalmistelua, vastuullista päätöksentekoa ja ennen kaikkea oikeusvaltion kunnioittamista.
Arvoisa puhemies! Suorastaan hätkähdyttävä tilanne on lasten ja nuorten kohdalla. Heidän lakisääteiseen hoitotakuunsa pitäisi olla kaksi viikkoa. Sitä te ette onneksi pidentäneet kolmeen kuukauteen, mutta mitä on silti tapahtunut teidän vahtivuorollanne: joulukuussa 24 vielä 71 prosenttia alle 23-vuotiaista pääsi lääkärille kahdessa viikossa, nyt osuus on pudonnut 48 prosenttiin. Siis käytännössä vain alle puolet lapsista ja nuorista saa hoitoa ajallaan, koska te pidensitte hoitotakuun kolmeen kuukauteen tammikuussa 25 ja samalla veitte hyvinvointialueilta rahat. Miten te, pääministeri Orpo, selitätte suomalaisille perheille sen, että lapset ja nuoret eivät pääse lääkäriin? Tässä ei voita kukaan, ei ainakaan nuori eikä yhteiskunta.
Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo, te väititte täällä salissa vain kolme kuukautta sitten, että hoitojonojen kasvu on pysähtynyt Suomessa ja hoitoonpääsyssä ”perusterveydenhuollon osalta ollaan suhteellisen samassa tilanteessa”. Arvoisa pääministeri, te ette ilmeisesti tuolloin tiennyt, mistä puhutte. THL:n tuoreet tilastot kertovat aivan muuta kuin teidän sananne. Terveyskeskuslääkärille pääsee aiempaa hitaammin. Vielä viime vuoden tammikuussa 68 prosenttia potilaista pääsi lääkärille kahdessa viikossa. Tänä vuonna tammikuussa vastaava luku oli enää 57 prosenttia, ja huhtikuussa se laski jo 55 prosenttiin. Pääministeri Orpo, tunnistatteko te hallituksessa viimein hoitoonpääsyn todellisuuden, joka näkyy tavallisten ihmisten arjessa, vai oletteko päättäneet edelleen pitää laput silmillänne?
Arvoisa puhemies! Orpon hallituksen tulostaulu näyttää todella huonolta. Jos vielä hallitusohjelmassa taululle nosteltiin plussia, niin todellisuus on osoittanut toista. Hallituskauden kuluessa plussat ovat vaihtuneet nolliksi ja nollat lopulta miinuksiksi. Lupauksia on jouduttu syömään yksi toisensa jälkeen. Julkisen talouden alijäämää ei saada painettua tavoitellun mukaiseksi. Velkaantuminen ei ole taittunut. Kasvua on useita kertoja kerrottu olevan näköpiirissä, mutta vielä kertaakaan näin ei ole käynyt. Keneltäkään ei pitänyt vaatia kohtuuttomia, näin pääministeri lupasi valtaan noustessaan, mutta silti hallituksen leikkaukset ovat kohdistuneet pieni- ja keskituloisiin. On järkyttävää, että hallituksen päätöksillä köyhien lasten määrä on kasvamassa yli 30 000 lapsella. Suomalaisten luottamus tulevaan on pohjamudissa. Erityisesti nuorten tulevaisuususko on heikentynyt dramaattisesti Orpon hallituskauden aikana. Jos nuoret näkevät tulevaisuuden synkkänä, sillä on kauaskantoisia seurauksia koko yhteiskuntaamme. Arvoisa puhemies! Moni muistaa vielä 1990-luvun laman ja sen koettelemukset. Työttömyytemme alkaa lähestyä jo monilla mittareilla sen ajan tasoja, vaikka hallitus pääsi aloittamaan kautensa ennätystyöllisyyden keskellä. Hallituksen kenties suurin epäonnistuminen onkin työllisyyden ja työttömyyden hoidossa. Olemme keskellä työttömyyskriisiä, vaikka hallituksen toimettomuudesta sitä ei huomaisi. Erityisesti nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on huolestuttavaa. Jokainen uusi luku työttömyystilastoissa kertoo ihmisestä, joka on jäänyt työttömäksi ja jolle ei ole löytynyt töitä. Työttömyysaste on noussut jopa Pohjanmaalla, joka on perinteisesti ollut hyvin matalan työttömyyden aluetta. Vain muutamassa vuodessa koko Suomessa työttömien työnhakijoiden määrä on noussut lähes 80 000:lla. Määrällisesti kasvua on siis tullut enemmän kuin Vaasassa on asukkaita. Tilanne olisi ollut vielä jossain määrin ymmärrettävä, jos muu Eurooppa kärsisi samasta vaikeasta tilanteesta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Suomen työttömyys ja työllisyyskehitys on Euroopan heikointa. Tämä on väkevä osoitus siitä, etteivät hallituksen keinot ole toimineet. Arvoisa puhemies! Julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa on tällä kaudella murennettu kerta toisensa jälkeen. Leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuoltoon pidentävät hoitoonpääsyä, heikentävät vanhustenhoitoa ja kaventavat mahdollisuuksia tuen tarjoamiseen sitä tarvitseville. Samalla pitkäjänteinen kehittäminen, ennaltaehkäisyyn satsaaminen ja ammattilaisten työkuorman hallinta vaikeutuvat. Tämä tuottaa kustannuksia pitkällä aikavälillä, vaikka lyhyellä aikavälillä näyttäisikin tulevan säästöä. Eikä suunta näytä yhtään paremmalta huhtikuisen kehysriihen jälkeen. Päinvastoin, kehysriihessä hallitus päätti jälleen nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Maksut ovat nousseet Orpon hallituksen aikana jopa 90 prosenttia eli liki tuplaantuneet hallituksen päätöksillä. Aiemmin hoitoonpääsyä on pidennetty kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen, mikä johtaa viiveisiin hoidon saamisessa ja pahentaa sairauksia. Terveyserot uhkaavat kasvaa, ja lompakon paksuudella on taas enemmän merkitystä. Tämä ei ole sellaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, jota sosiaalidemokraatit ajavat. Arvoisa puhemies! Suomalainen hyvinvointivaltio ei tule kestämään toista neljää vuotta Orpon hallituksen toimintaa. Kun näytöt ovat näin negatiivisia viimeisen kolmen vuoden osalta, ei niitä ehdi enää perusteellisesti — valitettavasti — korjata alle vuodessa.
Arvoisa puhemies! Työskentelin itse aiemmin naisvaltaisella alalla yli kaksikymmentä vuotta, joista yli kymmenen henkilöstön edustajana. Pääluottamusmiehenä olin mukana voittamassa useita oikeustapauksia, joissa työnantajan todettiin syyllistyneen raskaussyrjintään. Olen siis nähnyt varsin hyvin, että etenkin naisvaltaisella alalla määräaikaisiin työsuhteisiin liittyy valitettavan paljon syrjintää, eli kyse ei ole mistään marginaali-ilmiöstä. Hallituksen esitykseen laillistaa perusteettomat määräaikaisuudet liittyy nyt suuri riski, että tämä tilanne pahenee entisestään. Esitys tulee lisäämään naisten epävarmuutta työelämässä ja heikentää valitettavasti entisestään uskoa tulevaisuuteen. Ministeri Marttinen, pääministeri Orpo on puhunut paljon luottamuksen kasvattamisesta. Eikö tämä esitys taas päinvastoin vähennä varsinkin nuorten naisten luottamusta tulevaisuuteen?
Arvoisa puhemies! Hallituksen suunnitelmissa on leikata hyvinvointialueilta reilun 600 miljoonan euron lisäksi vielä 390 miljoonaa euroa. [Ben Zyskowicz: Paljonko ensi vuonna?] Tämä veisi alueet todella vaikeisiin tilanteisiin ja vaarantaisi aidosti suoraan ihmisten tarvitsemien sotepalveluiden järjestämisen. Alueilla joudutaan jo pohtimaan, ovatko tällaiset lisäsäästöt enää edes mahdollisia perustuslain puitteissa. Leikkaukset näkyvät jo tavallisten ihmisten arjessa: hoitoonpääsy pitkittyy, vanhustenhoito heikkenee ja sosiaalipalveluja karsitaan. Elintärkeää henkilöstöä on jo nyt jouduttu irtisanomaan tuhansia, ja lähes 400 miljoonan lisäleikkaukset tarkoittaisivat todennäköisesti vielä uusia irtisanomisia. Pääministeri Orpo, myös teidän oman hallituspuolueenne edustajat ovat kritisoineet tätä esitystä. Voisiko hallitus nyt vielä perua nämä lisäleikkaukset ja etsiä säästöt esimerkiksi 800 miljoonan euron yhteisöveron alennuksesta?
Arvoisa puhemies! Eduskunta on yksimielisesti hyväksynyt lausuman, jossa valtioneuvoston tulee huolellisesti seurata ympärivuorokautisen hoivan tilaa ja huolehtia, että asiakkaiden yksilöllisiin palvelutarpeisiin vastataan. Eduskunta edellytti, että valtioneuvosto ryhtyy tarvittaessa korjaustoimiin. Eduskunnan aiemmin ilmaisema jaettu huoli vanhustenhoivan tilasta on nyt käynyt todeksi valitettavan surullisin tavoin. Asiantuntijatkin ovat nostaneet esiin hoitohenkilöstön kutistuvan määrän turvallisuushuolena. Sosiaali- ja terveysministeri Rydman, miten te aiotte varmistaa, että eduskunnan tahtotila toteutuu, etenkin kun näitä traagisia kuolemantapauksia on jo sattunut?
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys alijäämien kattamisajan pidentämisestä on tosiaan tervetullut, mutta tosiaan valitettavan myöhässä se tulee ja koskee vain pientä joukkoa hyvinvointialueita jättäen tosiaan ulkopuolelle alueita, jotka lisäaikaa ehkä kipeimmin tarvitsisivat tässä vaiheessa. Täällä on tullut esille, että oppositio on vaatinut alijäämien kattamisvelvollisuusajan pidentämistä jo usean vuoden ajan, ja sen takia on valitettavaa, että hallitus on reagoinut tähän asiaan vasta nyt, kun hyvinvointialueet ovat joutuneet vetämään vyötään todella kireälle, jotta ne pystyvät sopeutumaan lain vaatimuksiin. Jos tämä lakiesitys olisi annettu hieman aikaisemmin, niin kaikkia leikkauksia ei olisi välttämättä tarvinnut tehdä ja hyvinvointialueet olisivat pystyneet kehittämään toimintaansa pitkäjänteisemmin pidemmällä aikajanalla. Myös ihmisten terveyshuoliin ja tarpeisiin olisi tällöin pystytty paremmin vastaamaan.