Lindén Aki
102 puheenvuoroa
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kuittaan lyhyesti tämän omalääkäriasian: Ollessani ministerinä teetin omalääkäriselvityksen, joka kilpailutettiin ulkopuolisesti. Sen tekivät Oulun yliopiston yleislääketieteen tutkijat, ja sen nimi oli Omalääkäri 2.0. Se ilmestyi elokuussa 22. Kolme vuotta kului sitten seuraavalta hallitukselta, että se lähti tätä käynnistämään, mutta hyvä, että lähti, ja nyt on jaossa se 40 miljoonaa. Kun tässä on vielä 35 sekuntia jäljellä, niin haluan tähän verokeskusteluun osallistua: Katsoin tätä meidän talousarviokirjaa, joka minulla oli viikonloppulukemisena myös, ja meillähän tässä 92 ja puolen miljardin budjetissa on 69 miljardia verotuloja. Sitten meillä on sekalaisia tuloja kahdeksan miljardia ja korkotuloja kaksi miljardia, ja sitten me otamme uutta velkaa 12,3 miljardia. Jokainen ymmärtää, että niin paljon me emme pysty valtion menoja leikkaamaan ja vähentämään, että se 69 miljardia valtion veroja riittäisi kattamaan. Kyllä me tarvitsemme tässä monta vuotta kestävässä sopeutumishankkeessa sekä lisää verotuloja että sitten menojen sopeutusta.
Arvoisa rouva puhemies! Olisin hyvin mielelläni jatkanut yleiskeskustelua talouspolitiikasta. Mutta olen tämän verran vakava ihminen: Käsittelemme valtioneuvoston kanslian pääluokkaa 23, jossa on momentti 21, jonka nimi on Yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä koskevan tiedonannon toimeksipano. Ja kun eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Tuppurainen viittasi siihen, syntyi salin oikealla laidalla kummallista mölinää — suoraan sanottuna — siitä, että nyt puhutaan jostakin muusta kuin tähän kuuluvasta. Se kuuluu juuri tähän pääluokkaan, [Timo Heinosen välihuuto] koska se koko tiedonanto on siellä. Pyytäisinkin pääministeriltä näkemystä siitä, mitenkä tämän tiedonannon toimeenpano on tapahtunut. Viimeisen 15 sekunnin aikana sanoisin, että kun olen tätä budjettia viikonloppuna tutkinut, niin täällä on kaksi lukua, joista olen erityisen huolestunut. Se on se 12,3 miljardia lisää velkaa ja 4,4 miljardin korkomenot. Jokainen ymmärtää, että ei tämä talous mene tasapainoon — vaikka meillä olisi hyvä kasvu, niin kuin [Puhemies koputtaa] pääministeri äsken sanoi — ilman että me teemme erillisiä toimenpiteitä, [Puhemies: Aika!] joissa myös verotuksella on osuutensa. Ei niin paljon pystytä leikkaamaan. [Puhemies koputtaa] Kyllä siinä tarvitaan myös verotoimia.
Arvoisa puhemies! Teen ehdotuksen, että tämä lähetettäisiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, joka on erilainen kuin ymmärtääkseni puhemiesneuvoston ehdotus tämän lähettämisestä valiokuntaan. En rohkene tässä tehdä ehdotusta mistään lausunnosta, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi mietintövaliokunta. Tässä käsitellään kuitenkin tupakoinnin haittoja, ja tupakka on siis addiktiivinen aine. Toki siinä korostuvat ympäristönäkökulmat, mutta kyllä tässä laissa on muutakin tähän liittyvää. Yleensä nämä on käsitelty sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja se on luontainen valiokunta tämän asian käsittelylle.
Arvoisa herra puhemies! En nyt toista äskeistä puheenvuoroani, mutta johtuen siitä, että siinä viiteryhmässä, jonka kanssa olen aika paljon tekemisissä ja jota vaalien lähestyessäkin tapaan, tämä digitalisaation vauhti on yksi keskeinen huoli, joka minulle tuodaan esille, kaipaan tässä ihan konkreettisia ratkaisuja, joista tuossa yhden juuri mainitsin. En halua mitään byrokratiaa lisää. Ymmärrän, että ei ole mahdollista ihan valtavaa armeijaa ihmisiä palkata auttamaan jokaista niitä ehkä miljoonaa tai puolta miljoonaa suomalaista, jotka tällaista apua tässä tilanteessa tarvitsisivat, mutta jotain tämmöistä konkreettista meidän pitäisi täällä tehdä. Olen kuullut myös hallituspuolueista ja nytkin hallituspuolueiden ja opposition puolelta tätä samaa huolta. Yritän nyt ihan konkreettisen esimerkin tässä sanoa. Ei ole kuin kaksi päivää siitä aikaa, kun ikätoverini kertoi, että hän oli tehnyt anomuksen, että verotusta muutettaisiin. Se veropäätös tuli sitten sinne Suomi.fihin, ja sieltä hän sitten näki, että selvä juttu, hän saakin sitten vähän enemmän veronpalautusta nyt marraskuussa, kun ei sitä elokuussa tullutkaan, kun veropäätös siirtyi. Sitten hän ajatteli, että hän haluaa avata sen veropäätöksen siinä, mutta sitten tulee siihen läppärille tieto, että ponnahdusikkunat eivät aukene. No, hän sitten kysyi minulta, että mitä se tarkoittaa, että ponnahdusikkunat eivät aukene, ja mitä hänen pitää tehdä. Itse asiassa välitin tämän puheenvuoron eilen Verohallituksen ylijohtajalle, jonka tapasin tuolla kuntamarkkinoilla, ja keskustelimme tästä ongelmasta. Minäkin olen positiivisesti otettu siitä, kuinka hienosti verotusasiat ja eräät muut, vaikkapa Autorekisterikeskuksen asiat ja tällaiset sujuvat silloin, kun osaa tämän käytön, mutta ei sen tarvitse olla kuin tämmöinen pieni, vähän outo vastaus, mikä sieltä tulee, missä sitten pitäisi ruveta itse tekemään jotain, mitä ei osaa, ja silloin tietysti ihmiset soittavat kenties jollekin ystävälle tai lapsenlapselle tai kenelle sitten. Ihan oikeasti tässä on tämmöinen tilanne, jossa se kuilu tuntuu kasvavan. Eikä se ole niin, että se on vain joku ihan pieni ryhmä — käytän tämmöistä vähän kyseenalaista sanaa ihan pieni ryhmä reppanoita — jotka eivät tätä osaa, vaan on aika suuri joukko ihmisiä, varsinkin ikääntyneitä ihmisiä, jotka kokevat, että he eivät tällä hetkellä, niin kuin hienosti sanotaan, surffaa digitalisaation aallonharjalla.
Arvoisa herra puhemies! Tekoäly kehittyy valtavaa vauhtia, niin kuin tiedämme. En itse varmasti ole erityisen kehittynyt tekoälyn käyttäjä. Parhaani olen tässä tietysti joutunut yrittämään, niin kuin meistä itse kukin, ja olen havainnut niitä puutteita, joista esimerkiksi edustaja Hänninen äsken tuossa puhui. Joskus joutuu havaitsemaan, että asiasta, minkä itse muista lähteistä tietää olevan toisin, tekoäly kertookin sitten eri tavalla. En nyt tässä mitään esimerkkiä mainitse, mutta sellaisia tilanteita olen tässä kohdannut. Tässä on kysymys tietysti laajemmin kaikista näistä digitaalisista palveluista. Olen havainnut täällä eduskunnassa, että meille tulee aika usein lakiesityksiä, jotka liittyvät tähän kokonaisuuteen, ja käytämme täällä hyvin samantyyppisiä puheenvuoroja. Kerromme tästä huolesta, että myös niiden ihmisten, jotka eivät ole erityisen taitavia ja osaavia digitaalisten palveluiden käytössä, tulee saada muulla tavalla niitä palveluja ja sitten pitää myös saada neuvontaa, jotta oppisi paremmin käyttämään näitä digitaalisia palveluja. Mutta jos vertaan tätä siihen käytännön elämään, mikä meidän ympärillä on, niin näin ei kuitenkaan tapahdu. Eli täällä, vähän jyrkästi sanoen, käytetään hurskaita puheenvuoroja. Itsekin ihan yhdyn ministerin esittelyyn ja yhdyn edustaja Hännisen puheenvuoroon, mutta se todellisuus on kuitenkin sellainen, että meillä on varmasti miljoona suomalaista, jotka joutuvat tilanteisiin, joissa he hätääntyvät ja eivät saa asioita sujumaan. Kun täällä eduskunnassa olemme säätäneet lain, niin kuin keväällä säädimme esimerkiksi siitä, että valtion toimesta kaikki asiointi tapahtuu tällä hetkellä pääasiassa digitaalisesti ja sinne voi sitten laittaa semmoisen täpän, että jatkossa saakin ne vaikkapa entiseen tapaan postin kautta printtinä, mutta jos sitten vaikkapa sukulaisen avustamana on käynyt kerran katsomassa siellä verotiedoista jotain, niin automaattisesti siirtyy sinne kokonaan digitaaliselle puolelle ja sitten voi jäädä laskuja sinne ja voi olla veroasioita, jotka eivät selviä. Huomasin, että vaikka tätä arvostelimme aika voimakkaasti täällä opposition toimesta, niin kyllä vaan nekin laitettiin täällä läpi, mutta ei kulunut kuin kuukausi, niin Helsingin Sanomissa kokonaisen sivun verran yksi meidän hallituspuolueiden edustajista sitten paheksui kovasti, että Suomessa säädetään tällaisia lakeja, jotka nyt ovat ajaneet ihmiset tämmöiseen tilanteeseen. Ihan oikeasti tähän täytyy löytää ratkaisuja. Joka kunnassa täytyy olla piste, johon voi mennä ja saada sen avun silloin, kun joutuu tällaisiin tilanteisiin, eikä vain niin, että se on jotain teoriaa ja täällä hyvää tarkoittavasti kirjoitettu.
Arvoisa herra puhemies! Minusta ministerin esittelyssä ja edeltävissä puheenvuoroissa tämä on melko tyhjentävästi jo käyty läpi, mitkä ovat perustelut tälle asialle, mutta kun olin puheenvuoron pyytänyt, niin ajattelin, että tässä lyhyesti kuitenkin kertaan nämä ydinasiat: Meidän maamme ikärakennehan on sillä tavalla vinoutunut, että meillä on yli 70-vuotiaissa ihmisissä yhtä ikävuotta kohti kaksinkertainen määrä henkilöitä verrattuna siihen, mitä meillä on siellä alle 20-vuotiaissa, ja pitkällä tähtäimellä tämä on tietysti voidaan sanoa kansakunnan kannalta jopa ihan tuhoisa tilanne. Näin ollen työperäinen maahanmuutto ja järkevä opiskelu ulkomailta käsin niin, että Suomeen tullaan ja toivon mukaan sitten myös jäädään tänne töihin, on ihan perusteltua, mutta niin kuin täällä on käynyt ilmi, tähän liittyy myös jossain määrin, eikä aivan vähänkään, erilaisia epäkohtia, joita täällä on sitten pyritty korjaamaan. Pari taulukkoa, jotka täällä ovat — minulla on nyt tässä se printtiversio, missä nämä selvästi näkyvät: Tämä myönnettyjen lupien määrä, sivulla 14, oli vuonna 2023 miespuolisille 6 739 oleskelulupaa ja naispuolisille 6 056. Sitten muutama kielteinenkin päätös oli, mutta siis yhteensä tässä puhutaan kuitenkin melkoisista volyymeista. Jos itse ajattelen, että pitäisi Suomesta lähteä opiskelemaan esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Singaporeen tai Japaniin, niin kyllä siellä pitää rahoituksen olla kunnossa ennen kuin sinne voi edes päästä opiskelemaan, ja tähän kun juuri otetaan huomioon nyt tämä muuttunut lähtömaatilanne, minkä edustaja Lylykin äsken sanoi, niin jossain määrin — tämä on ehkä vähän rohkeasti sanottu — se näyttää pikkuisen samalta kuin näissä Wolt-läheteissä tällä hetkellä, kun tuolla katukuvassa tuntuu olevan kovasti edustettuina juuri näitä maita, eli täällä on Bangladesh, Sri Lanka, Intia, Nepal ja Kiinakin mukana. Eli kyllä tässä asiassa nyt on syytä olla kriittinen. Haluan vielä huomauttaa, että valtaosalla täällä asiat sujuvat kuitenkin hyvin, mutta on syytä ehkä katsoa tätä vähän tarkemmin. Voidaan tietysti sanoa aina, että mikä Suomessa sitten vetää. No, täällä varmasti vetää tämä pohjoismainen elintaso ja turvallinen yhteiskunta, ja on inhimillistä luoda tulevaisuudentoiveita sen suhteen, mutta sen ei pidä tapahtua sitten väärin perustein, joihin minun mielestäni tässä juuri puututaan, ja näin ollen kannatan tätä.
Arvoisa herra puhemies! En nyt toista ensimmäistä puheenvuoroani, mutta koska tämä nimenomaan liittyy terveystieteelliseen tutkimukseen ja lääketieteelliseen tutkimukseen, niin on mielestämme luontevampaa, että tämä aihepiiri käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa aikaisemminkin tämä asia on käsitelty. Ei sitä nytkään täällä esimerkiksi ollut tiedeministeri esittelemässä, vaan nimenomaan sosiaaliturvaministeri. Siellä STM:ssä pitkälti on osasto, jossa on näitä asioita käytännössä valmisteltu, ja kyllä tämä luontevammin sinne kuuluu. — Mutta eipä tästä nyt kannata varmaan pidempään tässä salissa väitellä. Kiitoksia.
Arvoisa herra puhemies! Kuten huomasimme, tämän lain esitteli sosiaaliturvaministeri, jolle lääkeasiat siellä STM:n työnjaossa kuuluvat. Minusta ensimmäinen havainto tässä nyt on se, että tämän pitäisi tulla sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle, ja sivistysvaliokunta antaisi lausunnon. Teen tällaisen ehdotuksen, joka ymmärtääkseni poikkeaa siitä, mitä puhemiesneuvoston kerrottiin tästä asiasta linjanneen. Muistan, kun tämä sama lainsäädäntökokonaisuus oli edellisen kerran nimenomaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Perehdyimme siihen hyvin huolellisesti. Olen monta kertaa eri sidosryhmille kertonut sen, että viisi lakia muodostaa eräänlaisen kokonaisuuden. Tässä itse asiassa nyt luetellaan esityksen ensimmäisellä sivulla yhteenvedossa kuusi lakia, joka on varmaan vielä oikeampi määritelmä. Elikkä meillä on erillinen laki lääketieteellisestä tutkimuksesta, sitten meillä on laki kliinisestä lääketutkimuksesta, sitten meillä on biopankkilaki ja sitten tämä toisiolaki. Sitten täällä on vielä tämä ihmisten elimien, kudosten ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annettu laki. Nämä kaikki ovat sellainen kokonaisuus, jonka kokonaishallinta on erittäin vaativa asia. Silloin kun ne ovat olleet täällä yleensä jonkin muutoksen takia, niin se hallituksen esitys on ollut parisataasivuinen ja jopa laajempi. Nytkin se on sitä luokkaa. Nämä ovat erittäin monimutkaisia, vaativia asioita. On tärkeää, että me ajantasaistamme tätä lainsäädäntöä. Meillä on Suomessa todellista potentiaalia, aivan niin kuin tässä edeltävä puhuja sanoi, ja jossain määrin me olemme luoneet liian paljon esteitä ja byrokratiaa sisältävän mallin. Tutkijat ovat siitä olleet huolissaan. Eräitä asioita saatiin jo muutama vuosi sitten korjattua, mutta on hyvä, että korjataan edelleen, jotta tämä olisi joustavaa mutta samalla myös sitten tätä tietosuojaa kunnioittavaa, kun on ihmisten kaikista arkaluontoisimmista asioista kysymys. Lopuksi palaan siihen, mitä aluksi sanoin, eli tämä pitäisi lähettää sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle. Tämä on melko puhtaasti tällainen lääketieteellinen lainsäädäntö. Toki tähän liittyy lääketieteellinen tutkimus, mutta kun se lääketieteellinen tutkimuskin tapahtuu käytännössä siellä yliopistosairaaloissa ja muissa lääketieteellisissä yhteisöissä, niin esimerkiksi nämä eettiset toimikunnat ovat nimenomaan tällä hetkellä hyvinvointialueilla ja aiemmin sairaanhoitopiireissä olevia elimiä. Ja sitten SiV antaisi lausunnon tästä. — Kiitoksia.
Arvoisa herra puhemies! Luulen, että me kaikki ymmärtäisimme kohtuulliset, esimerkiksi inflaation mukaiset, maksujen korotukset, mikä tarkoittaisi tällä hallituskaudella yhteensä noin kymmenetä prosenttia. Mutta kun katson tätä korotusten tahtia, niin tällä hallituskaudella näyttää siltä, että terveyskeskusmaksun korotus sieltä 21 eurosta 36:een on 75 prosenttia. Sairaalan poliklinikkamaksun korotus 42 eurosta 78 euroon on 87 prosenttia. Ambulanssin omavastuumaksu nousee 25 eurosta 42:een. Sitten on kokonaan uusi maksu, leikkausmaksu, joka osin korvaa aiemman päiväkirurgisen maksun mutta laajenee kaikkiin muihin leikkauksiin. Ja ihan uusi maksu, erityistutkimusmaksu magneettitutkimuksista. [Suna Kymäläinen: Kuolleen säilyttäminen!] Ei tämä ole kohtuullista. Sen vaihtoehtona ei ole palvelujen leikkaaminen vaan muut fiskaaliset toimenpiteet. Siksi, valtiovarainministeri Purra, ettekö te ole arvioineet, että se suuryritysten verohelpotus tai rikkaimpien verohelpotukset olisivat sellainen vaihtoehto, [Puhemies koputtaa] jolloin ei tarvitsisi sitten korottaa näitä maksuja, jos jätettäisiin ne verohelpotukset tekemättä?
Arvoisa herra puhemies! Jos ja kun ollaan tarkkoja, niin käsittelyssä on mietintö tilintarkastuskertomuksesta. Itse tilinpäätös ei ole varsinaisesti nyt keskustelun kohteena, mutta nämä ovat niin lähellä toisiaan, että lausun muutaman sanan enemmän siitä tilinpäätöksestä, joka siis on tarkastettu ja josta meillä nyt on mietintö. Seuraavat asiat nostan tässä esille: Kuten täällä on jo kuultu, 117 miljoonaa euroa oli määrärahojen käyttö. Se koostui myönnetystä 113 miljoonasta, joka oli vähemmän kuin mitä oli määrärahaa myönnetty tälle vuodelle, ja sitten 3,8 miljoonan euron siirtymämäärärahasta. Siitä palkkojen osuus on, niin kuin täällä edelleen ilmenee, noin 64,4 miljoonaa euroa. En ole nähnyt itse henkilökohtaisesti mitään lukua siitä, mikä on kansanedustajien osuus tuosta, mutta aika helpolla päässälaskulla, kun kerron 200:lla 100 000 euroa vuodessa, päädyn 20 miljoonaan euroon, ja siihen tulevat tietysti sitten sosiaaliturvamaksut eli nämä henkilöstökulut päälle, arviolta ehkä noin 5 miljoonaa euroa. Eli eduskunnan hieman alle 120 miljoonan euron kuluista kansanedustajien palkkojen osuus on siis noin 20 miljoonaa. Nostan vielä esille pienen asian, mutta se on täällä eduskunnan työyhteisössä tärkeä. Se on työterveyshuollon osuus. Olen muutaman kerran etenkin ollessani tarkastusvaliokunnan jäsen pyrkinyt selvittämään, kuinka paljon meidän työterveyshuollon määrärahan käyttö on, ja kyllä siihen olen vastauksia saanutkin, mutta ne ovat hieman vaihdelleet. Olen päätynyt siihen, että noin 600 euroa täällä työskentelevää kohti olisi se määrärahan käyttö, eli jos me sillä vajaalla tuhannella sen kerromme, niin siitä sitten päädymme hieman alle miljoonaan euroon. Se ei ole kovin suuri raha, mutta kuitenkin kun vertaamme eri työnantajien työterveyshuoltoa, niin meillä on verraten hyvä työterveyshuolto. Tiedän, että sen järjestämisessä on ollut haasteita, ehkä eniten juuri lääkärirekrytointien suhteen eli sen suhteen, mistä saada työterveyslääkäreitä. Toivon, että me jatkossa pystymme pitämään täällä työterveyshuollon omana toimintana ja sen hyvät palvelut meillä jatkuisivat. Eli kuten tässä totesin, sen osuus eduskunnan kaikista menoista on kuitenkin verraten pieni.
Arvoisa herra puhemies! Kiitän tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Ojala-Niemelää yhteenvedosta tästä mietinnöstä, minkä tarkastusvaliokunta on meille jättänyt. Vähän samoja asioita ajattelin tässä nostaa, olkoon sitten kertausta äsken kuultuun hyvään puheenvuoroon. Erityisesti tämä kohta, jossa todetaan, että tarkastusviraston näkemyksen mukaan olisi perusteltua asettaa täyskielto ulkomaisille lainoille, on minusta erittäin tärkeä. Mehän olemme monessa maassa nähneet ulkovaltojen taholta tapahtunutta puuttumista näiden maiden vaaleihin. Meillä on keväällä eduskuntavaalit edessä, ja viime eduskuntavaaleissa ainakin silloin jaossa olleiden tietojen mukaan jopa yli 100 000 euroa maksaneita vaalikampanjoita oli joillakin ehdokkailla. Käytännössä vaalimainonta alkaa olla yhä kalliimpaa, ja ainakin sitten eri vaalipiireissä puolueiden sisällä ehdokkaiden välillä mahdollisuudet ovat kovin erilaiset, ja se ei ole oikein demokraattista. Eli kaikki se, millä voidaan nyt tätä valvontaa parantaa ja itse asiassa lisätä demokratiaa näiltä osin, on tässä tärkeää. Täällä on myös ehdotus siitä, niin kuin tuossa lukee, että tarkastusvirasto katsoo, että sen valvontatehtävä tulisi laajentaa koskemaan myös paikallisyhdistyksiä. Monta kertaahan näitä erilaisia vaalitukia voidaan ketjuttaa niin, että vaikkapa jonkun puolueen paikallisyhdistys voi antaa vaalitukea jollekin ehdokkaalle, mutta se, mistä se paikallisyhdistys sitten on saanut sen rahan, jota se edelleen käyttää jakaakseen sitä ehdokkaalle, jää tässä nykyisessä valvonnassa hämärän peittoon. Minusta tämä on vakava ja tärkeä asia. Suomi on mielestäni yksi demokraattisimpia maita maailmassa ihan aidosti, mutta jos haluamme säilyttää Suomen tällaisena, niin tässäkin on tärkeitä asioita, eli tämä vaaleissa menestyminen saa mennä liian rahavetoiseksi.
Arvoisa herra puhemies! Kiitän aluksi valtuutettujen puheenjohtaja Niemistä hyvästä ja kattavasta avauspuheenvuorosta tässä keskustelussa. Todellakin, niin kuin täällä on kerrottu, Kelan etuusmenot olivat viime vuonna 17,5 miljardia euroa. Suurin kokonaisuus on sairausvakuutus: 5,5 miljardia. Seuraavaksi suurimpana ovat sitten työttömyysturvaan liittyvät korvaukset. Sitten tämä 5,5 miljardia sairausvakuutuksessa jakautuu käytännössä niin, että hieman alle 2 miljardia siitä on lääkekorvauksia ja sitten hieman yli 2 miljardia on yhteensä päivärahakorvauksia jakautuen sairauspäivärahoihin ja vanhempainpäivärahoihin. Sitten siellä on matkakorvauksia ja sitten näitä julkisuudessa usein keskusteltuja Kela-korvauksia, joita itse asiassa on noin 200 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa käytännössä korvauksia lääkäripalveluiden käytöstä, suun terveydenhuollon palveluista sekä fysioterapiasta, kuvantamisesta ja laboratoriopalveluista. Meillä aika ajoin keskustellaan meidän terveydenhuoltomme monikanavaisesta rahoituksesta, ja haluaisin tässä yhteydessä ottaa esille sen, että Suomen koko terveydenhuollon rahoitus on noin 30 miljardia euroa. Se ei ole siis se luku, joka valtion budjetissa on hyvinvointialueiden rahoitusta, vaikka se sattuu olemaan suunnilleen samansuuruinen, vaan tarkoitan nimenomaan terveydenhuollon rahoitusta. Siitä hyvinvointialueiden kautta tulee noin 20 miljardia ja, kuten äsken totesin, Kelassa sairausvakuutuksen kautta hieman yli 5 miljardia, ja sitten viimeinen 5 miljardia on suoraan taskusta eli omavastuu, ne asiakasmaksut, mitä meillä terveydenhuollossa maksetaan. On varmasti niin, että meillä erilaisissa arvioinneissa, mitä on määräajoin tehty ja joissa pohditaan tätä monikanavaisuutta, siihen liittyy tietynlaista tehottomuutta. Nyt aivan viimeisenä asiana eduskunta päättikin tässä kevätkauden lopuksi siirtää matkakorvauksista ambulanssilla tapahtuvat matkakorvaukset sinne hyvinvointialueiden rahoituksen piiriin. Minun mielestäni koko matkakorvaus olisi siirrettävissä hyvinvointialueille, koska se poistaisi sen vääristyneen insentiivin, mikä hyvinvointialueilla voi olla, että lakkautetaan pitkien matkojen päästä toimipisteitä, kun ajatellaan, että Kelahan ne korvaukset maksaa. Samaa keskustelua voidaan käydä toki muistakin sairausvakuutusetuuksista, esimerkiksi lääkekorvauksista ja eräistä muista, mutta se on laaja keskustelu, ja tässä nyt paikaltaan käytettävässä puheenvuorossa en lähde yksityiskohtaisemmin sitä ruotimaan. Tämä on yksi Suomen terveydenhuollon tehokkuuden kehittämisen asioista, että me vähennämme tätä monikanavaista rahoitusta.
Arvoisa rouva puhemies! Pyysin vielä toisen puheenvuoron sen takia, että nyt on uusi eduskunnan oikeusasiamies ja edellisen viranhaltijan kanssa kävimme tässä muutaman kerran keskustelua, jossa pyysin kiinnittämään huomiota siihen, mitä tälle arvokkaalle kertomukselle tulee tehdä tämän salin ulkopuolella. Kun itse työskentelin terveydenhuollon tehtävissä, niin silloisena aikana, jolloin sähköiset työvälineet eivät olleet niin yleisiä kuin nykyisin vaan oli tämä printtiversio, tein sillä tavalla sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, että otatin tästä terveydenhuollon osiosta kopiot — yleensä 10—15 sivua oli niitä — ja se jaettiin siellä sitten sanotaan tuollaiselle 30—40 esimiestason henkilölle, jotta he lukisivat ja perehtyisivät siihen, koska tässä on erittäin arvokas kooste siitä, miten lakeja tulee tulkita Suomessa. Laithan ovat asioita, jotka tunnetaan terveydenhuollossa, ja sitten tietysti niille on perustelut, mutta juuri tätä kautta saadaan tietoa siitä, kuinka niitä tulisi soveltaa. Mielestäni nyt kun meillä on ollut jo vuosia tietysti käytössä sähköinen mahdollisuus, tulisi kiinnittää huomiota siihen, jos virastolla suinkin on siihen resursseja, että siellä kentällä, missä käytännössä toteutetaan tätä palvelua, myös muut kuin ne, jotka saavat jonkun huomautuksen tai joiden tekemisiin kiinnitetään huomiota, perehtyisivät siihen kokonaisuuteen, joka on sen kyseisen toimialan kooste näistä, koska tällä on erittäin suuri merkitys siinä, kuinka tulee toimia. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Minulla on ollut tapana tässä yhteydessä käyttää puheenvuoro sen takia, että tässä on aina erittäin kattava näkemys siitä, minkälaisia perusoikeuksiin liittyviä ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa on, ja varmasti sellaista ihanneyhteiskuntaa, jossa niitä ei olisi lainkaan, ei pystytä luomaan. Mutta se, kuinka paljon niitä ongelmia raportoidaan, niin kuin täällä oikeusasiamies on kertonut, kertoo painotetusti, mihin yhteiskunnan lohkoihin ne tuntuvat tällä hetkellä erityisesti liittyvän. Otan konkreettisesti esimerkeiksi tässä nyt hoitoonpääsyn perusterveydenhuoltoon ja toisaalta ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan. Ne molemmat ovat täällä esillä. Jos puhutaan hoitoonpääsystä, niin meillä on ollut voimassa hoitotakuu. Siitä on tässä salissa käyty poliittista debattia ja äänestettykin, mikä on se kohtuullinen jonotusaika, mutta itse edustan ja puolueeni edustaa sitä näkökulmaa, että meillä myös kiireettömässä hoidossa tulisi olla mieluummin lyhyt kuin pitkä tämä hoitotakuuaika. On puhuttu viikosta ja kahdesta, mutta tällä hetkellä näyttää Suomessa valitettavasti siltä, että ihan siinä perusasiassa terveydenhuollossa eli perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolle pääsyssä on edelleen merkittäviä puutteita. Tämä tuli vähän mutkan kautta esille myös viime keväänä siinä yhteydessä, kun keskusteltiin sellaisesta vakavasta aiheesta, että miksi suomalaisten syövänhoitotulokset poikkeavat epäedulliseen suuntaan muiden Pohjoismaiden tuloksista, ja vähän sen jälkeen samaa keskustelua käytiin eräiden sydänsairauksien osalta. Kummassakin tapauksessa kävi ilmi, että ne hoidot siellä erikoissairaanhoidossa ovat periaatteessa aivan samoja kuin muuallakin, mutta meillä hoitoonpääsyn viive — kun se kuitenkin perusterveydenhuollon kautta tapahtuu sinne erikoissairaanhoitoon — on se syy. Eli kyllä olen sitä mieltä, että tässä saatiin lisää perustelua sille, että meidän täytyy tiukentaa hoitotakuuta ja sitten osoittaa sille tarvittava rahoitus. Toinen on tämä ympärivuorokautinen hoiva. Täällä jo mainittiinkin — olin sillä hetkellä tässä salissa kuulemassa — että eivät nämä niin sanotut desimaalit tässä mitään pelkkiä laskennallisia ole, vaan 0,6:n ja 0,7:n välinen ero on 5 000 työntekijää, mikä käytännössä näkyy siinä, kuinka paljon resursseja voidaan osoittaa kulloiseenkin työvuoroon siellä ympärivuorokautisessa hoivassa, missä ihmiset ovat tällä hetkellä toimintakyvyltään yhä rajoittuneempia verrattuna aikaisempaan. Nämä kaksi halusin nostaa esille, ja kiitän eduskunnan oikeusasiamiestä siitä, että myös tässä raportissa nämä ovat painotetusti esillä. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Ensiksi muutama sana näistä halleista yleensä. Turkuhalli rakennettiin aikanaan niin, että se valmistui vuonna 1991. Sillä on ollut monta nimeä historiansa aikana. Tietenkin Turku eli silloin jääkiekkobuumia, mutta itselläni on sieltä erittäin monta myönteistä muistoa kulttuuritapahtumista. Olen nähnyt maailman sen ajan merkittävimmät oopperatähdet, rock- ja poptähdet, kaikki siellä Turkuhallissa, ja nimenomaan omalla rahalla, ainakaan niihin aikoihin ei niitä kutsuja juuri tullut. No, yleensä se halli, joka on aina suurin Suomessa, pystyy keräämään nämä tähdet, ja sen jälkeen valmistui Hartwall-areenan nimellä käynnistynyt halli Helsinkiin, ja samalla tavalla siellä on tullut vierailtua. Paul McCartney, Tina Turner, Eric Clapton ja monet muut ovat olleet niitä, joita olen siellä käynyt katsomassa ja kuuntelemassa. Sen jälkeen valmistui Nokia-areena Tampereelle. Siellä olen käynyt muutamissa urheilutapahtumissa, ja on se hieno halli. On aivan varma, että jos pääkaupunkiseudulle tulee vielä merkittävämpi, 20 000 henkilöä vetävä halli, niin siitä tulee sillä hetkellä Suomen ykköshalli. Edustajakollega Lauri Lyly kävi yksityiskohdittain läpi, miten Tampereella halli rahoitettiin. Itse, vaikka olen ollut Turun kaupunginvaltuustossa aikanaan päätöstä tekemässä, jouduin kertaamaan, miten se Turkuhalli rahoitettiin. Googlesta löytyi, että se oli 145 miljoonaa markkaa, joka on 26 miljoonaa euroa, ja siitä 95 miljoonaa markkaa, siis kaksi kolmasosaa, Turun kaupunki rahoitti. Sitten aitioita myymällä saatiin 35 miljoonaa, ja myös valtio tuli mukaan teettämällä juhlarahan, jolla saatiin 25 miljoonaa, joka oli kuitenkin aika merkittävä osuus siitä kokonaisuudesta. No, se siitä historiasta. Nyt olemme käsittelemässä tätä Garden-hanketta ja ennen kaikkea sen valmistelua ja käsittelyä valtioneuvostossa ja ennen kaikkea siellä runsas vuosi sitten käydyssä kehysriihessä. Onhan tämä ollut surullinen tarina, ja minusta täällä nyt on varmasti kaikki se tärkeä kritiikki moneen kertaan esitetty, ja en voi nyt muuta kuin tiivistää omin sanoin, että kaverisuhmuroinnillahan yritettiin se valtion rahoitus saada hankkeeseen, jonka rahoitus varmasti muuten oli ja on edelleen todella sekaisin. Luulenpa, että tällä hetkellä näyttää siltä, ettei tästä koko hankkeesta kenties mitään tulekaan. En sano siihen, että se on hyvä tai huono asia, vaan katsotaan, mitä siinä tulee tapahtumaan. Täällä on tämä sana ”runttaus” ollut esillä, ja olen sen ikäinen, että minulle se tuo väistämättä mieleen sen hetken, kun silloinen tasavallan presidentti ilmoitti joulukuussa 1975, että ”olen kutsunut puolueet tänne runtatakseni tähän maahan hätätilahallituksen” [Johannes Koskinen: Runnatakseni!] — ”runnatakseni”. Täällä paremman muistin omaava kollega Koskinen korjasi, että ei se ollutkaan ”runtata” vaan ”runnata”. No, niin tai näin, mutta kaikki on täällä nyt käyty läpi. Syy, miksi itse pyysin tähän nyt puheenvuoron — en suinkaan muistellakseni menneitä tai vakuuttaakseni, että kollegat ovat tässä käyttäneet hyviä puheenvuoroja — on se, mitä siinä samassa kehysriihessä päätettiin. Sen verran näin vaivaa, että kaivoin asiakirjat esille. Hallituksen kehysriihessähän 22.—23.4. tehtiin päätöksiä muun muassa leikkaamalla kuntien valtionosuutta 75 miljoonalla eurolla, sitten alennettiin yli 9 000 euroa tienaavien verotusta noin 500 miljoonalla eurolla, myös alle 9 000 euroa tienaavien verotusta vähennettiin yhteensä noin 500 miljoonalla, mutta kun heitä sattui olemaan 40 kertaa enemmän, niin tästä tuli todella paljon mojovammat veronalennukset tietysti varakkaimmille. Sitten tehtiin tietenkin tämä yhteisöveropäätös, joka koskee vuotta 27. Eli noin puolellatoista miljardilla eurolla heikennettiin itse asiassa valtion velkaantumiskehitystä, joka olisi muuten jäänyt pienemmäksi, jos nämä verotulot olisi saatu kerättyä, mutta siellä tehtiin erittäin merkittäviä leikkauksia. Kävin niitä läpi. Vammaispalveluista leikattiin 3,6 miljoonaa euroa, sotepalveluista 10 miljoonaa, myös sairaalapäivystysten hännistä 4,3 miljoonaa, hoitajamitoituksesta 15 miljoonaa, seulonnoista 2 miljoonaa, vanhustenhuollon kotihoidosta 16 miljoonaa, sosiaalihuollosta päätettiin leikata 50 miljoonaa, työllisyydestä sosiaalihuollossa 12,5 miljoonaa, lastensuojelusta 5 miljoonaa, sosiaalityöntekijöiden velvoitteista 5 miljoonaa, kuntouttavasta työtoiminnasta 1,6 miljoonaa ja niin edelleen. Eli kyllähän tämä on se kysymyksenasettelu, minkä ihmiset asettavat tällä hetkellä, [Puhemies koputtaa] että johonkin löytyi kaverisuhmuroinnin kautta rahaa mutta samaan aikaan vietiin merkittävästi pienituloisilta ihmisiltä.
Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi oli erittäin tärkeätä, että Uudenkaupungin autoteollisuus pelastettiin. Se on toinen kysymys, olisiko pääministerin pitänyt siinä sitten jäävätä, ja sitähän oikeuskansleri parhaillaan selvittää, ja siihen saadaan aikanaan vastaus. Varsinaisesti haluaisin tässä yhteydessä nostaa esille sen tulkinnan, jonka pääministeri ja edustaja Zyskowicz, jotka molemmat ovat paikalla, ovat täällä esittäneet, että investoinnit ja käyttömäärärahat ovat aivan eri asia ja niiden välillä on eräänlainen palomuuri. Olen yrittänyt tässä edustajakauteni aikana perehtyä erityisesti valtion budjettiin, ja katsoin, että siellä tulo-osastossa 13, alaluku 03.01, on yhdellä rivillä osaketulot ja osakkeiden myyntitulot. Jos meillä tulee valtion omistuksista osaketuloa tai myydään osakkeita, ne menevät sinne kokonaisuuteen. Budjetti on yleiskatteellinen. Mitä enemmän siellä on erilajisia tuloja, näitä tai verotuloja tai vaikka velkaa, sitä enemmän on silloin katetta siellä menopuolella, ja silloin voidaan käytännössä käyttää sitä rahoitusta. Totta kai on hallinnollisesti eri asia tehdä investointi tai tehdä käyttötalousratkaisu, mutta on aivan oikein se kritiikki, [Puhemies: Aika!] mikä täällä on esitetty, että tietyt leikkaukset ovat ikään kuin olleet samaa kokonaisuutta kuin tämä investointipäätös.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Forsgrénillä oli äsken erittäin kattava, hieno puheenvuoro tästä asiasta. Nostan vielä tästä paikalta puhuen muutaman asian esille. Tuossa äskeisessä puheenvuorossa tulikin jo tuo niin sanottu valeosto- ja sakkoproblematiikka. Sakot ovat niin pienet ja valvontaresurssit ovat niin vähäiset, eikä minulla ole tiedossani, että tässä valvontaresursseja oltaisiin millään lailla lisäämässä. Jos nyt verrattaisiin vaikka tuonne liikenteen puolelle, niin kyllähän nämä ovat ihan, niin kuin sanotaan, todella hyttysen ininää. Tässä kuitenkin olisi mahdollisuus varmasti valvonnan avulla saada jotain ryhtiä ja kuria tähän asiaan, mutta olen tämän suhteen vähän pessimistinen. Toinen asia, mihin kiinnitän huomiota — toki uskon, että se oli yksittäinen puheenvuoro, niin kuin meillä täällä jokainen tietysti on puolueensa edustaja mutta myös yksittäinen kansanedustaja — on se, kun perussuomalaisten edustaja totesi, että hänen mielestään pitää saada väkevät sinne kauppoihin. Kyllähän siinä tuli nyt aika voimakkaasti tämä kaupan etu, eikä mikään muu tunnu sen rinnalla sitten millään tavalla painavan. Kolmas asia, jonka nostan esille, on se, että kun puhutaan tästä kulutuksesta ja sitten sen ympärillä spekuloidaan, miten se on kehittymässä, ja verrataan eri maita keskenään, niin tiedetään, että tähän liittyy kulttuurisia muutoksia. Jo parikymmentä vuotta sitten alkoi Ranskassa vähentyä aikaisempi erittäin korkea alkoholinkulutus. Se liittyy pitkälti työelämän muutoksiin ja moniin muihin tällaisiin asioihin. Edelleen se on korkea ja aiheuttaa siellä paljon sairauksia. Me saimme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa minusta hyvää tietoa, itsellenikin uutta, vaikka olen pitkälti aiemman ammatin kautta näitä asioita seurannutkin. Eli kun sen muuttaa absoluuttiseksi alkoholiksi — mikä on tässä tärkeää, koska me joudumme vertaamaan olutta, mietoja viinejä, väkeviä viinejä ja väkijuomia keskenään ja sitten yhteismitallistamaan ne — niin tällä hetkellä näyttää siltä, että tilastoitu kulutus, joka kattaa Alkon, vähittäiskaupan ja ravintolat, on noin 8—9 litraa absoluuttista alkoholia yli 15-vuotiasta suomalaista kohti. Verkkomyynti, tai -osto, on 2,5 litraa ja matkustajatuonti 2,5 litraa. Siitä tulee yhteensä 13—14 litraa vuodessa absoluuttista alkoholia yli 15-vuotiasta suomalaista kohti, joita on siis suunnilleen neljä miljoonaa. Se tekee käytännössä sen, että siis keskimäärin yli 15-vuotiaat suomalaiset juovat koskenkorvapullon joka viides päivä — no, tietenkin tämä muutettuna keskiolueksi näyttää sitten taas kovin erilaiselta. Mutta kaikkein traagisinta on se, että koko tästä kulutuksesta 10 prosenttia ihmisistä eli 400 000 suomalaista kuluttaa puolet, ja siellä on se todellinen ongelma sitten tietysti.
Arvoisa puhemies! Teen tärkeimmän asian ensin eli ehdotan tämän mietinnön hylkäämistä. Teen myös seuraavat lausumaehdotukset, jotka on myös toimitettu etukäteen sähköisesti edustajille, ja niitä on kolme: 1) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä.” 2) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tekee arvioinnin tehtyjen alkoholilakimuutosten vaikutuksista Alkon asemaan ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin, jotta hallitusohjelman kirjaus Alkon kansanterveydellisen tehtävän ja aseman säilyttämisestä toteutuu.” 3) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto varmistaa ehkäisevän päihdetyön sekä alkoholihaittojen korjaamiseen riittävän valtion rahoituksen tai selvittää ja ottaa käyttöön mallin, jolla haittaveroja korvamerkitään suoraan haittojen ennaltaehkäisyn ja korjaamisen rahoitukseen.” Tässä varsinaiset ehdotukset. En käytä nyt laajempaa perustelupuheenvuoroa näiden puolesta, mutta tässä paikaltani käytettävissä olevan ajan puitteissa totean lyhyesti seuraavat asiat: Minulla oli tänään tänne liikennöidessäni autoradio päällä, ja kuulin pienen otteen käydystä radiokeskustelusta, jossa edustaja Tanus sanoi minusta erinomaisella tavalla, että alkoholin saatavuus ei ole Suomessa kenellekään ongelma tänä päivänä, ja olen siitä aivan ehdottoman samaa mieltä. Edelleen kuulin hänen myös sanovan, että tämän lain koko valvonta on reikäinen, joka oli hyvin valittu sana tähän yhteyteen. Täällä on mainittu edustaja Räsäsen puheenvuorossa äsken kuultuna verkkomainonnan tulo myös väkeviin, ja sitten tässä on tietysti kaiken kaikkiaan tämä verojen menetys, jota edustaja Sarkkinen äsken erinomaisella tavalla valotti. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kun oli laaja kuuleminen, niin saimme tuoreinta tietoa alkoholinkulutuksesta Suomessa, ja sen voisi esittää yhteenvetona muutettuna absoluuttiseksi ja yli 15-vuotiasta suomalaista kohti niin, että on 8—9 litraa tilastoitua alkoholinkäyttöä. Siinä on mukana silloin Alkon myynti, ravintolamyynti ja vähittäiskaupan myynti. Sitten on noin kaksi ja puoli litraa verkkomyyntiä ja toiset kaksi ja puoli litraa matkustajatuontia eli siis noin 13—14 litraa absoluuttiseksi alkoholiksi muunnettuna yli 15-vuotiaasta kohti. Tämä jakaantuu vielä erittäin epätasaisesti, ja osalle väestöä tästä on ihan valtavat haittaseuraukset, joita me sitten verorahoilla hoidamme niin siellä poliisin työssä kuin sairaaloissa. Senkin takia kohtuullinen verotus tässä olisi enemmänkin kuin paikallaan.
Arvoisa puhemies! Ajattelin vielä tämän keskustelun lopuksi palauttaa tämän tähän keskusteluun hyvinvointialueiden rahoituksesta — toki en tiedä, poikiiko tämä minun puheenvuoroni sitten lisää puheenvuoroja. Kun täällä niin monelta taholta todetaan aika yksiniittisesti, että rahoituslaki on huono, niin olen tässä nyt parin kolmen vuoden ajan kuunnellut, että alkaisi sitten tulla niitä esityksiä, millä tavalla se pitäisi sitten muuttaa. Periaatteessa, niin kuin täällä eräässä puheenvuorossa todettiin, tämä rahoituslain malli on hyvin samanlainen kuin mitä edellinen hallitus, Sipilän hallitus, esitti. Ero on se, että siinä siirryttiin viidessä vuodessa kuntaperusteisuudesta tarveperusteisuuteen, kun tässä nykyisessä on seitsemän vuoden siirtymäaika. Toinen ero on se, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta 80 prosenttia tulee tässä nykyisessä tarveperusteisesti, kun Sipilän mallissa tuli 100 prosenttia. Nämä ovat ne merkittävimmät erot. Kolmas ero on se, että silloin arvioitiin palvelutarpeen vuotuiseksi kasvuksi 2,4, mistä fiskaalisesti leikattiin 1,5 prosenttiyksikköä pois, jolloin jäljelle jäi 0,9, ja tässä oli 1,0 prosenttia — eli lähes sama kuin 0,9 — lähtökohtana mukana palvelutarpeen arvioinnissa. Eli tässä on niin monta muuttujaa, että toivoisin poliittisilta ryhmiltä — pitkälti tämä keskustelu varmaan käydään siellä parlamentaarisessa ryhmässä, ainakin niin toivon — että esittäisitte niitä muutoksia, joita pitäisi tehdä. Olen ihan tarpeeksi itse kuullut sitä, että ne alueet, joilla tarve on suurin, haluaisivat sieltä pois sen 13 prosenttia, joka määräytyy pelkän asukasluvun perusteella ilman tarvetta, ja taas ne alueet, joilla on nuori, terve väestö, haluaisivat, että sitä kasvatettaisiin, ja haluaisivat vähemmäksi sitä tarveperusteisuutta. Eli tässä on näitä alueellisia eroja. Tähän on ihan helppo, tai, sanotaan, mahdollista, rakentaa ne tärkeimmät korjaukset, jotka liittyvät ennen kaikkea nyt tietysti eräiden alueiden kohdalla jo syntyneisiin ongelmiin, joista edustaja Valtola ei minusta ollenkaan huonommin sanonut, että arviointimenettelyn kautta nyt on saatu esimerkiksi paljon pidemmät tasapainotusajat kuin oli alkuperäisessä laissa. Itse esitin omassa puheenvuorossani eräitä lisäkeinoja tähän. Ja sitten pitäisi käydä tietenkin nämä kriteerit läpi, mutta eivät ne yleensä näissä tämänkaltaisissa laeissa hirveän paljon poikkea siitä, mitä tähän nyt on rakennettu. Minusta yksi suurin ongelma tässä on tämä diagnoosien nykyisenkaltainen vääränlainen käyttö — sen totesin jo aikaisemmin puheenvuorossani. Toinen on jälkikäteistarkastuksen jakoperiaate. Siinä on ongelmia, mutta tämän olen jo aiemmin todennut. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Heti puheenvuoroni aluksi teen nyt hylkäysehdotuksen tässä, koska vaikka hylkäysehdotus sai täällä jo kannatusta, niin kun tarkistimme tilanteen, niin edustaja Kvarnström ei ollut varsinaisesti tehnyt hylkäysehdotusta, vaikka käytti hienon ja asiallisesti kriittisen puheenvuoron tästä, joten teen nyt hylkäysehdotuksen. Hylkäämisen perusteet on täällä useassa puheenvuorossa jo erinomaisesti esitetty, enkä käy niitä yksityiskohdittain läpi. Kyseessähän on tällainen rahoituksen leikkaus, 388 miljoonaa euroa, jolle voidaan sitten laskea todellakin hyviä esimerkkejä, tai itse asiassa pitäisi sanoa huonoja, ikäviä esimerkkejä, siitä, mikä sen vaikutus on niillä alueilla, jotka eniten joutuvat kokemaan näitä leikkauksia. Niin kuin täällä juuri Kvarnströmin puheenvuorossa kerrottiin, esimerkiksi Länsi-Uudenmaan kohdalla tämä vastaa noin puolta terveysasemien yhteenlasketusta budjetista. Se, millä tavalla alueet sitten käytännössä tekevät tätä sopeutusta, jää tietenkin sitten alueiden itsehallinnon varaan. Kun täällä on monessa puheenvuorossa ja aikaisemmin näistä asioista keskusteltaessa nostettu aina esille, että rahoituslaki tarvitsee korjausta, niin siitä olen samaa mieltä. Olen ollut mukana lukuisissa keskusteluissa, joissa tätä on tuotu esille, ja olen huomannut, että on hyvin paljon sellaisia alueellisia intressejä, että joku hyvinvointialue haluaa korjausta, jota toinen hyvinvointialue ei halua, koska tämä on nollasummapeliä ja sitten pelätään, että jonkun lisärahoitus johtaa toisen alueen rahoituksen menetykseen. Olen itse kovasti miettinyt, mitkä voisivat olla ne tärkeimmät yleiset asiat, mitkä tässä rahoituslaissa pitäisi korjata, ja olen käytännössä päätynyt esittämään, että ainakin seuraavat kolme. Kaksi niistä kolmesta palautuu itse asiassa siihen poikkeukselliseen vuoteen 2023, jolloin hyvinvointialueet aloittivat, jolloin tuli 40 vuoteen korkein inflaatio Suomeen. Ennakkorahoitus, joka hyvinvointialueille annettiin, jäi viisi prosenttia jälkeen todellisesta kustannuskehityksestä, ja siitä syntyi sitten tämä 1,4 miljardin aukko. Kun samaan aikaan oli voimassa tämä vuoteen 26 mennessä tehtävä alijäämän tasoitus, se synnytti senkaltaisen ajolähtötilanteen, että hyvinvointialueet kerta kaikkiaan pakotettiin siihen, että ne nopeassa tahdissa ryhtyivät käymään yt-neuvotteluja ja tekemään myös hyvinkin ankaraa palvelupisteiden karsintaa, osin toki joillakin alueilla perusteltujakin mutta hyvin paljon sellaisia, jotka ovat käytännössä heikentäneet palveluja. Silloin olisi tietenkin siinä tilanteessa — eli olemme ajallisesti siinä vuoden 2023 viimeisessä kvartaalissa — istuvan hallituksen pitänyt ymmärtää, että nyt on tarvetta tehdä nopea muutos tähän rahoituslakiin ennen kaikkea juuri tämän alijäämän kattamisajankohdan suhteen. Hallitushan reagoi hyvin nopeasti kuntien osalta. Olen täällä puheenvuoroissa aiemmin todennut, että kun marraskuun 19. päivänä vuonna 23, joka oli niin sanottu kuntatalouden musta perjantai, kävi ilmi, että kunnat ovat menettämässä todella paljon valtionosuuksia, kun vuoden 22 verotustiedot valmistuivat, niin viikonlopun aikana hallitus reagoi siihen ja ilmoitti, että tätä ei toimeenpanna kahteen vuoteen ja sitten tulee vielä kolmen vuoden siirtymäaika sen päälle. Samalla tavalla olisi pitänyt silloin reagoida näihin hyvinvointialueisiin, mutta sitä ei sitten haluttu tehdä, ja mielestäni syyt ovat aika pitkälti poliittisia. Tämä on se tausta, ja näin ollen vielä sitten vuonna 24 tätä alijäämää tuli lisää 1,1 miljardia, eli yhteensä sitä oli siinä vaiheessa kertynyt 2,5 miljardia. Selväähän on, että se aika siihen kattamiseen vuoteen 26 ei millään olisi riittänyt kuin joillakin alueilla, joilla oli vähän parempi tilanne kuin muilla. Tähänhän me saimme nyt sitten tässä pari kuukautta sitten lain muutoksen kolmen vuoden taistelun ja odottamisen jälkeen. Tämä oli tietenkin yksi olennaisen tärkeä asia, mutta tämä tuli selvästi liian myöhään, ja tietyillä alueilla on vahinkoa tässä suhteessa tapahtunut. Toinen asia, joka siellä pitää ehdottomasti korjata, on sitten tämä jälkikäteistarkastuksen jakoperuste. Sehän jaetaan alueiden budjettien yleisessä suhteessa eikä huomioida sitä, mikä on konkreettisesti kunkin alueen oma alijäämä ollut, ja se on sitten johtuen juuri tästä hyvin voimakkaasta ensimmäisen vuoden suuresta alijäämästä lisännyt sitä alueiden välistä eroa. Kolmas asia liittyy sitten tähän liialliseen diagnoosipainotteisuuteen vielä sillä tavalla, että se perustuu siellä itse tuotannossa tietojärjestelmien avulla kerättyyn diagnoositietoon. Sinänsä pitää diagnoositietoja olla mukana siinä tarpeen arvioinnissa, mutta niiden tulee perustua valtakunnallisesti yhtenäisiin kriteereihin ja esimerkiksi Kelan rekistereihin tai muihin tällaisiin objektiivisiin asioihin. Nämä asiat olisi ensi sijassa tässä korjattava. Sitten olemme tietenkin siinä tilanteessa, että kun kuusi aluetta nyt on jo tässä arviointimenettelyssä, niin meillä on erityinen ongelma tullut tiettyjen alueiden suhteen. Minun mielestäni siihen löytyy keinoja, joiden tulee toki olla sellaisia, että ne eivät ole muilta alueilta niin sanotusti rahoitusta vähentäviä keinoja. En väitä, että nyt tässä vielä jäljellä olevan puheenvuoroni aikana esittämäni yksi keino olisi se ainoa, mutta esimerkiksi voitaisiin harkita sellaista, joka on ollut aikanaan sairaanhoitopiirijärjestelmässä käytössä, että tietyllä tavalla valtio voi esimerkiksi lunastaa 50 prosenttia peruspääomasta sillä alueella ja annetaan sitten kymmenen vuoden takaisinmaksuaika, jolloin saadaan tämmöinen pidennetty aika ja välitön rahoituskriisin rahoitusratkaisu. Eli tässä näitä eräitä keinoja. Nyt haluan todeta, että tässä lakiesityksessä, jota nyt esitin äsken hylättäväksi, on yhdeksän eri muutosta, joista kaksi selittää 90 prosenttia tästä leikkauksesta, ja ne ovat tämä palvelutarpeen leikkaus ja sitten toinen se siirtymätasauksen yleinen leikkaus. Seitsemän muuta ovat enemmän sellaisia, että ne tasapainottavat eri suuntiin alueiden keskinäistä rahoitusta. — Kiitos.