Mehtälä Timo
18 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Edustaja Kettunen toi hyvin esille tämän ongelman, mikä on tässä päästökauppa-asiassa. Ajattelin tässä vielä pysähtyä tähän turvetuotannon osalle siinä mielessä, että olen tässä salissa kuullut näitä väitteitä niin paljon kolmen ja puolen vuoden aikana, että olen jo vähän ihmetellyt, että milloinkahan ne ihmiset rupeavat lukemaan papereita. Täällähän on nyt ne toimet, [Puhuja lukee paperista] mitä tämän hallituskauden aikana on tehty turvetuotannon osalta: Ensinnäkin on nämä lupamaksujen valtavat nostot. Kerroinkin jo tuossa, että nyt pitää olla rahaa se lähemmäs 50 000, jos vähänkään isomman kuiviketurvesuon aukaisee. No, sitten on tämä turpeen verottoman käytön alentaminen. Elikkä viime hallituskaudella tehtiin päätös, että lämpölaitos voi käyttää turvetta 10 000 megawattituntiin asti verottomana, ja sillä on iso merkitys. Pienemmät kuntien lämpölaitokset voivat sen 5,7 euron veron saada tosiaankin pois, kun se käyttömäärä on sen 10 000 megawattituntia. Vain sen yli menevältä verotetaan, kun aikaisemmin se raja oli 5 000 megawattituntia ja sitten koko käyttömäärä meni verolle, kun se 5 000 megawattituntia ylittyi. Elikkä tämä ministeri Lintilän korjaus tähän turpeen käyttöön lämpölaitoksissa oli valtava edistys viime vaalikaudella. No, tämä hallitus nyt on laskemassa vuodenvaihteessa tämän verottoman käytön rajan 8 000 megawattituntiin. [Pertti Hemmilä: Pitäisi poistaa kokonaan!] Tämänhän saisi poistaa kokonaan, mutta on juuri näin, että tämmöinen esitys nyt on, ja ainakaan meidän valiokuntaan, joka käsittelee näitä asioita, tästä ei ole tullut mitään uutta esitystä. Sitten vielä — tämä tehtiin heti silloin hallituskauden alussa — nämä 20 megawatin laitokset tulivat päästökaupan piiriin. Elikkä kattilatehon muutoksen laskennalla hallitus ajoi nämä noin 10 000 asukkaan lämpölaitokset, siis pitäjien lämpölaitokset, päästökaupan piiriin, mikä siis vähensi turpeen käyttöä näissä lämpölaitoksissa, koska se kattilatehon laskenta meni sen 20 megawatin kohdalle. Minua ihmetyttää se, että kun ajatellaan, että viime hallituskaudella tästä turvehommasta huudettiin kuin hyeenat täällä, niin todellisuussahan tilanne oli se, että viime hallitus teki hallitusohjelmassaan päätöksen, että turpeen käyttö puolitetaan 2030-lukuun mennessä — no niin, okei — ja sitten tämä hallitus teki niin, että fossiilisista polttoaineista luovutaan — ei mainita, että turpeen käytöstä luovutaan, vaan mainitaan, että fossiilisista polttoaineista luovutaan kokonaan — 2030-lukuun mennessä. Elikkä se teki tuplakirjaimen tästä päätöksestä. No, me tiedämme, että se turpeen käyttö loppuu kyllä ihan muun takia kuin hallitusohjelmien takia, siitä meidän ei sen enempää tarvitse puhua. Mutta juuri nämä, mitkä todella ovat ne konkreettiset toimet turvetuottajia kohtaan, pitäisi huomioida, ei se, onko joku hallitusohjelmakirjaus minkälainen, vaan se, mitä on todella tapahtunut. Sitten vielä se, että kun tämä romutuspalkkio täällä aina tulee esille, niin minua huvittaa se asia siinä mielessä, että tämä 24,5 miljoonaa jaettiin koneyrittäjien, turveyrittäjien, omasta pyynnöstä. He tulivat tänne eduskuntaan ja sanoivat, että he haluavat tästä korvauksen, kun ne koneet ovat käyttökelvottomia. Niillä turvekoneillahan ei tee mitään, jos ei sitä turvetuotantoa ole. Tämä raha, 24,5 miljoonaa, annettiin heille siihen romutukseen. No niin, sitten samanaikaisesti on edelleenkin Konepörssissä myynnissä vaikka miten paljon turvekoneita. Elikkä turpeen tuotannolle sillä ei ollut mitään merkitystä, mutta se oli vain tämmöinen, voi sanoa, vastustajien isku, että kun turvekoneet on romutettu, niin turvetta ei sen takia tuotettaisi, vaikka turpeen käytön väheneminen lämpölaitoksissa on se, minkä takia turvetta ei nosteta. Viime talven pakkaset sen osoittivat, että kovilla pakkasilla sille on kysyntää, mutta lämpölaitokset sanovat, että muuna aikana turpeelle ei ole mitään kysyntää.
Arvoisa puhemies! Tässä ihan muutamia ajatuksia tästä, mitä päätöksiä on tehty tavalla, joka ei palvele kyllä maatalouden ja metsätalouden asioita parempaan suuntaan. Otan tämän meidän valiokunnassa päätetyn päästökauppa-asian: Siitä tulee Suomelle 60—200 miljoonan lasku, ja tämä lasku tulee maa- ja metsätalouteen. Siinä hallitus halusi liittää maa- ja metsätalouden tähän päästökaupan piiriin, vaikka se ei ollut EU:n velvoite. [Tuomas Kettunen: Ei ollut pakko näin nopeasti!] — Ei ollut pakko tässä aikataulussa, ja nythän EU siirsi tämän päästökaupan vuoden 27 alusta vuoden 28 alkuun. Mutta joka tapauksessa se, miksi tähän päästökauppaan otan näin voimakkaan kannan, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Tieliikenteessä meillä on vaihtoehto. Me voidaan ajaa sähköautolla, me voidaan ajaa biokaasuautolla, ja niin edelleen. Tällä hetkellä muun muassa raskaan liikenteen kuorma-autoja rekisteröidään enenevässä määrin biometaanilla käyväksi. No niin, mutta se, miksi maatalouden osalta minä kritisoin, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja: elikkä siis tällä hetkellä maailmassa on yksi traktorin valmistaja, New Holland, joka tekee kahta mallisarjaa biokaasutraktoreina, mutta esimerkiksi kotimainen Valtra ei tee biokaasuversiota. Sitten toinen juttu: näiden työkoneiden sähköistäminen on mahdoton ajatus. Elikkä siitä, mitkä esteet tällä hetkellä on välttää tämä päästökauppamaksu: olemme mahdottoman edessä. Ja sen takia kritisoin tätä maatalouden liittämistä päästökaupan piiriin, koska siihen ei ole olemassa tällä hetkellä ratkaisuja, millä me vältetään nämä päästökauppakulut, jotka siis ovat todella 60—200 miljoonaa maa- ja metsätalouteen. Sitten täällä on tullut esiin tämä yksityistieavustusasia, ja hyvin ovat tuoneet edustaja Hemmilä ja kumppanit tämän esille. Sen verran tarkennuksena, että 42 miljoonasta tultiin 6:een miljoonaan yksityistieavustusten osalta. Eli kyllähän tämä romahdus oli raju, ja niin kuin täällä on monta kertaa tullut esille, yksityistiet pitävät maaseudun ihmiset kunnossa. Sitten näitä muita asioita — en rupea kaikkia käymään läpi, mutta ihan muutaman vielä tässä sanon. Tämä viljelysuunnittelu pois neuvojärjestelmän, neuvotuen, piiristä oli kyllä minun mielestäni aivan tarpeetonta, koska kolmannes tästä neuvoavustuksesta käytettiin viljelysuunnitteluun, ja se on tänä päivänä tärkeä asia. Sitten samaten tämän nuoren viljelijän aloitustukimäärärahan pienentäminen tässä tilanteessa, kun meidän pitäisi nimenomaan kannustaa nuoria viljelijöitä ottamaan tilaa vastaan: sen aloitustuen kanssa voi olla niin, että sitä ei saa, kun vain kolmannes on budjetoitu rahaa tähän aloitustukeen. No, sitten vielä viimeisenä tämä turveasia on pakko ottaa esille, koska se vaikuttaa niin paljon maatalouspuolella, koska moni maanviljelijä on myös turvetuottaja. Sitä minä en käsitä, että täällä viime vaalikauden puheet olivat niin voimallisia turpeen puolesta, ja nyt tällä hetkellä ei ole tehty mitään muuta kuin kolme heikentävää asiaa turvetuotannon puolelle. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Lupasin edellisessä puheessa, että otan konkretiaa esille, ja nyt sitä sitten tulee. Ensinnäkin kaksi asiaa, mitkä tässä illan aikana ovat tulleet ministerin ja hallituksen puheissa esille: Yksi niistä on se, että hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia — siis hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia. Sitten toinen on se, että hallitus on edistänyt luvituksen saantia sekä biokaasun ja turpeen tuottamista. Nyt minun on pakko vähän tarkentaa näitä asioita. Käydäänpä ensin tämä luvitusasia läpi. Tämän hallituksen toimesta perustettiin uusi Lupa- ja valvontavirasto, jonka pääpaikka on siis Tampereella. Siinä yhteydessä kaikesta keskustan vastustuksesta huolimatta tähän Lupa- ja valvontavirastoon sisällytettiin yleisen edun valvontayksikkö — siis yleisen edun valvontayksikkö. Nyt on ollut hyvinkin tarkkaan yrittäjien kanssa keskustelua tästä asiasta, ja siellä on muun muassa peruttu jo olemassa olevia turvetuotantolupia, jotka olisivat kuiviketurpeen tuottamiseen. Muun muassa malminetsintäluvat on myös tämä yleisen edun valvontayksikkö valittanut kumoon. Se, mikä tässä minusta on oikeastaan vielä merkittävämpää maatalouden osalta, on se, että tämän uudistuksen yhteydessä nostettiin lupamaksuja aivan valtavasti. Eli nythän pitää tämmöisen kotieläintilan, niin kuin meidänkin tilan, maksaa ympäristölupaa vähintään 21 000 euroa. Mutta minun mielestäni siellä turvetuotannon puolella tämä lupien nosto oli aivan valtava. Elikkä jos on alle 10 hehtaarin turvetuotantoalue, niin pitää maksaa jo 20 800 euroa luvasta, ja jos noustaan 50 hehtaariin turvetonta aluetta, niin se lupamaksu on jo vajaa 50 000 euroa. Miettikääpä, hyvät ystävät, kollegat, että jos tämmöisestä pelkästä paperista, joka ei mitään muuta kuin oikeuttaa tekemään jotain työtä, pitää maksaa 50 000 euroa, niin kyllä pitää olla jo valtava hinku siihen työntekoon, että lähdet yrittämään, jos siitä lupapaperista maksat niin paljon. No niin, sitten toinen kohta. Lupasin nämä kolme kohtaa tuoda esille. Toinen kohta on tämä biokaasu. Täällä tuli ministerin puheessa ihan oikein, että sitä biokaasutilannetta on parannettu. Kyllä, ulosmyyntirajan nostolla parannettiin sitä mahdollisuutta, että kun on saanut maatalouden investointitukia, niin voidaan myydä ulos energiaa 50 prosenttia, eikä tämä investointituki leikkaudu pois, ja se on positiivinen asia. Mutta samalla hetkellä hallitus on vaikeuttanut pienimuotoista biokaasutoimintaa viidellä eri asialla, joista neljä on tapahtunut talousvaliokunnan puolella ja yksi ympäristövaliokunnan puolella. Nämä neljä kohtaa ovat todentamisvaatimus alle kahden megawatin laitoksille, mitä ei muun muassa Ruotsissa edellytetä mutta Suomessa edellytetään, ja se laitos tuo noin 7 000 euroa kustannusta per yrittäjä. Sitten biometaanin osuutta vähennettiin neljästä prosentista kahteen prosenttiin, mikä vähensi biometaanin kysyntää. Eilen oli Biotalouspäivät tuolla Seinäjoella, ja tämä asia tuli varmasti, että näin on käynyt. No, sitten on joustomekanismi kolmantena. Siellä joustomekanismin osalta, josta me jätettiin eriävä, oli se, että kun nestekaasua eli fossiilista korvataan biometaanilla, niin pitää tuottaa tätä biometaania kaksinkertainen määrä, mikä on aivan järjenvastaista. Näin vaan on. Sitten on vielä tämä kasvilajimääritelmä, että pääkasvia ei tullut lakiin, jolloinka jää tulkinnanvaraiseksi se, saako viljelijä siitä joustomekanismin kautta sitä tukea, mitä kuuluisi saada, uusiutuvan energian tukea. Sitten on vielä tämä ympäristölupa. Elikkä ennen sai tehdä biokaasulaitoksen navetan päähän rakennusluvalla. Tästä lähtien tämä hallitus ajoi ympäristölupauudistuksen niin, että jokainen biokaasulaitos, navetan päähänkin pikkunen pömpeli, vaatii ympäristöluvan, ja se maksaa. [Tuomas Kettunen: Käsittämätöntä!] Vielä eräänä kohtana on tämä turve. Elikkä koska maatalouteen liittyy niin olennaisena osana tämä kuiviketurve, [Puhemies koputtaa] niin tämän kasvu- ja kuiviketurpeen osalta sanon vain sen, että siellä myös nämä konkreettiset parannukset ovat jääneet tekemättä, elikkä sielläkin nämä lupamaksut [Puhemies koputtaa] ovat aivan valtavat, ja sitä jo kävinkin läpi. Minun mielestäni yrittäjänä ajattelen näin, että tässä on mahdoton ajatus semmoinen, että puheet ja teot ovat ristiriidassa, [Puhemies koputtaa] vaan niiden pitää vastata toinen toisiaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tänään keskustelemme tärkeästä kansalaisaloitteesta ”Turve uusiutuvaksi ja päästökaupan piiristä pois — Huoltovarmuus ja edullinen kotimainen energia on turvattava”. Ensinnäkin on todettava, että turve on uusiutuvaa. [Hannu Hoskonen: Näin on!] Turvetta kertyy Suomen oloissa paksuudelta puolesta millistä milliin joka vuosi. Turpeen kasvua ei kukaan kiistä. Se on hitaasti uusiutuvaa biomassaa. Se, että turve aikanaan äänestettiin ei-uusiutuvaksi, oli puhtaasti poliittinen päätös. Se oli väärä päätös. Turpeen äänestäminen uusiutuvaksi olisi tärkeää sen vuoksi, että se parantaisi turpeen imagoa. Samalla se tekisi helpommaksi kasvu- ja kuiviketurpeen tuottamisen sekä turpeen korkean arvonlisän tuotteiden valmistamisen. Tästä on muun muassa edustaja Mäenpää ansiokkaasti puhunut aloitteessaan ja myös moni muu edustaja tässä salissa. Kuitenkin on muistettava se tosiasia, että vaikka me nyt päättäisimme äänestää turpeen olevan uusiutuvaa, se ei vaikuttaisi millään tavalla turpeen asemaan päästökaupassa. Hallituksen pitäisi aloittaa välittömästi keskustelu turpeen irrottamiseksi EU:n päästökaupan piiristä, jos tähän halutaan muutosta. [Hannu Hoskonen: Se pitääkin tehdä!] Eduskunta ei päätä turpeen energiakäytöstä, vaan energiayhtiöt, ja ne eivät käytä turvetta, jos sen polttaminen on tehty erittäin kalliiksi. Päästökauppa nostaa turpeen hintaa noin 30 euroa megawattitunti. Se on yli kaksi kertaa turpeen raaka-aineen hinta. Turpeen vero on vain 5,7 euroa megawattitunti, ja 10 000 megawattituntiin asti sitä voi käyttää tällä hetkellä verottomasti. Huoltovarmuuden kannalta tärkeintä olisi varmistaa CHP-laitosten ylläpito ja polttoturvetta niihin pahimpien pakkasten varalle. Arvoisa puhemies! Juuri nyt turvetuotannon suurimmat esteet ovat ympäristöluvan saaminen ja luvan hinta, jota hallitus nosti rajusti nyt tälle vuodelle. Pienimmänkin alueen lupa nousi noin 5 000 eurosta 20 800 euroon. [Mikko Savola: Käsittämätön nousu!] Yli kymmenen hehtaarin alueet maksavat nyt 47 600 euroa. Myös kielteisestä päätöksestä on maksettava, ja maksu on ulosottokelpoinen. Pelkästään luvan hinta estää tällä hetkellä turvetuotannon aloittamisen. Päästö- ja vesistötarkkailun hinta on 30 000 euroa sataa hehtaaria kohti vuodessa. Tässäkin hinta on noussut rajusti. Tämä on järjetöntä. Lisäksi on lupaviraston tarkastus, 800 euroa per kerta, joka ennen oli ilmainen. Sekin pitää todeta, että hallituksen perustama uusi Lupa- ja valvontavirasto on peruuttanut jo myönnettyjä turvetuotantolupia — siis peruuttanut jo myönnettyjä turvetuotantolupia. Ei siis ihme, jos turvetuotanto loppuu. Arvoisa puhemies! Nyt osoitan puheeni kaikille teille, jotka vastustatte turvetta. Oletteko ajatelleet sitä, että ilman kasvuturvetta taimitarhat ja vihannesten kasvattajat ovat todella pahassa pulassa, eli että saa edes kasvisruokaa? Sama tilanne on kotieläintiloilla kuiviketurpeen osalta. Lisäksi kasvuturpeella on valtavat markkinat Euroopassa. Suomalainen kasvuturve on Hollannin taimitarhoilla kovaa valuuttaa. Noin 70 prosenttia Euroopan kasvualustoista on turvetta, eikä sille ole löydetty täysin korvaavaa vaihtoehtoa. Kysynnän arvioidaan kasvavan voimakkaasti lähivuosina. Jos turvetuotantoa ajetaan alas, menetämme samalla yrittäjät, koneet ja osaamisen, joista myös kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus riippuu. Turpeella on valtava mahdollisuus korkean arvonlisän tuotteisiin, biostimulantit, aktiivihiili ja akustiikkalevyt mainitakseni. Arvoisa puhemies! Nyt on aika varmistaa poltto-, kuivike- ja kasvuturpeen saatavuus muutamalla korjauksella. Ensinnäkin omaan kuivikekäyttöön ei tarvita lupaa. Lupamaksut muutenkin alas — ympäristölupa ei voi maksaa kymmeniätuhansia euroja. Vesistötarkkailussa otetaan tarpeettomia vesinäytteitä. Niiden kustannus tällä hetkellä valtakunnassa on kolme miljoonaa euroa turvetuotteille, mikä on ihan käsittämätön asia. Kaiken ympäristötarkkailutiedon yhdistäminen eri viranomaisten välillä voitaisiin tehdä, jolloin päällekkäisyys saataisiin pois. Sitten varataan tarvittava turvetuotantoala, joka on 5 000—8 000 hehtaaria, siis viisi promillea Suomen suopinta-alasta, joka on yhdeksän miljoonaa hehtaaria. Turpeessa on kysymys energian lisäksi ruuantuotannosta, eläinten hyvinvoinnista, viennistä ja huoltovarmuudesta. Käyttäkäämme sitä myös jatkossa. Kannatan lämpimästi kansalaisaloitetta, ja toivon, että hallitus tuo tämän talousvaliokuntaan mahdollisimman pian. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hankkeesta on viime viikkoina ja nyt täällä eduskunnassa tänään käyty poikkeuksellisen kiivasta keskustelua. Vanha viisaus sanoo, että jos ei mikään muu auta, niin kokeile totuutta. Keskustelussa on kuitenkin syytä erottaa toisistaan itse hanke ja tapa, jolla sen valtiontukea valmisteltiin. Suomi tarvitsee kasvua, investointeja ja työpaikkoja. Näin yrittäjänä ajattelen, että juuri näin: Suomi tarvitsee kasvua, investointeja ja työpaikkoja. On aivan perusteltua pohtia, miten maahamme saadaan kansainvälisen tason tapahtuma-areena tai -areenoita, jotka vahvistavat matkailua, elinvoimaa ja alueitten vetovoimaa. Garden Helsinki on ollut yksi tällainen hanke, jonka tavoitteena on rakentaa Helsinkiin noin 19 000 katsojan monitoimiareena. Mutta samalla on todettava, että julkisissa investoinneissa ja valtiontuissa ei riitä, että tavoite on hyvä — siis tavoite on hyvä. Myös päätöksenteon on kestettävä päivänvalo. Juuri tästä tämän päivän keskustelussa on pohjimmiltaan kyse. Kansalaiset odottavat meiltä avoimuutta, tasapuolisuutta ja läpinäkyvyyttä. He haluavat tietää, millä perusteella miljoonaluokan tukipäätöksiä tehdään, miten hankkeita vertaillaan ja ovatko kaikki toimijat samalla viivalla. Kun näihin kysymyksiin jää epäselvyyttä, luottamus horjuu riippumatta siitä, kuinka hyvä itse hanke mahdollisesti on. Siksi pidän oikeana, että nyt selvitetään perusteellisesti niin valmisteluprosessi ja avoimuusrekisteriin liittyvät kysymykset kuin myös tulevaisuuden pelisäännöt suurille tapahtuma- ja areenahankkeille. Tarvitsemme valtakunnallisesti yhdenmukaiset kriteerit, jotka kohtelevat kaikkia hankkeita tasapuolisesti eri alueilla Suomessa. Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun ei pidä päättyä vastakkainasetteluun Helsingin ja muun Suomen välillä. Kysymys ei ole vain yhdestä hankkeesta vaan siitä, millä ehdoilla Suomessa tuetaan tulevaisuuden investointeja. Tarvitsemme selkeitä sääntöjä, jotta hyvät hankkeet voivat edetä ja jotta veronmaksajien luottamus säilyy. Lopulta totuus Garden-keskustelussa näyttää olevan se, että itse areenan tarpeesta voidaan olla monta mieltä, mutta suurin epäluottamus on kohdistunut päätöksenteon menettelyihin, ei niinkään hankkeen olemassaoloon. Siksi meidän tehtävämme on nyt varmistaa, että tulevaisuudessa sekä hankkeet että niiden valmistelu kestävät avoimuuden, oikeudenmukaisuuden ja kansalaisten luottamuksen vaatimukset. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kaikenlaisia päätöksiä istuva hallitus on ehtinyt tehdä tähän päivään mennessä, mutta nyt aletaan olla sillä rajoilla, lieneekö tämä asia tai päätös kaikista päätöksistä järjettömin. Te päätätte nyt sallia niin sanotun viinawolttauksen eli alkoholin kotiinkuljetuksen, ja onhan tämä aivan uskomatonta. Viime viikolla toin esille tämän lain ensimmäisessä käsittelyssä vaikutukset perheisiin, lapsiin, kansanterveyteen ja kauppaan, mutta alkoholi aiheuttaa yhteiskunnassa tällä hetkellä Suomessa noin 10 miljardin euron kustannukset, siis 10 miljardin euron kustannukset. Se on lähestulkoon sama summa, jolla Suomi velkaantuu tätä nykyä. On aivan varma, että tämä laki myös lisää näitä kustannuksia. Täällä lakia puolustetaan sillä, että nytkin on mahdollista tilata alkoholia ulkomailta. [Sinuhe Wallinheimo: Kyllä!] Mutta ihan vakavissanneko te vertaatte päivien päästä tulevaa postipakettia siihen, että alkoholiongelmainen isä tai äiti [Antti Kurvinen: Tämä on se pointti!] tilaa lähikaupasta kaljaa kotiin tässä ja nyt, kun ei kehtaa kävellä omin jaloin kauppaan taas kerran? Sanonpa ääneen sen, mitä te hallituksessa ette halua sanoa: tämä laki palvelee vain ja ainoastaan kaupan etua mutta aiheuttaa kansanterveydelle pelkkää haittaa. Niin se on, eikä se millään selityksillä muuksi muutu. [Lundénin välihuuto] Tämän lain takana seisovat yhdessä rintamassa hallituksessa perussuomalaiset, jotka maakunnissa kertovat olevansa perinteisten arvojen puolue, ja lain osaltaan mahdollistavat myös kristillisdemokraatit, jotka ovat sallineet tämänkin kirjauksen hallitusohjelmaan. Tämä hallituskausi jää historiaan aikana, jolloin Alkon monopoli murrettiin. Se oli kokoomuksen pitkäaikainen tavoite. Onnittelut, näin tapahtui. [Kokoomuksen ryhmästä: Kiitos!] Esitän lain hylkäämistä yksiselitteisesti.
Arvoisa puhemies! Olemme tosiaan tärkeän asian äärellä, ja tässä on nyt hyvä muistaa nämä mittasuhteet. Tuossa edustaja Vähämäki kyllä aivan oikein toi esille nämä kustannukset, mitkä mitenkin ovat nousseet. Mutta sekin pitää muistaa esimerkiksi lannoitetuesta, siitä kustannustuesta, että lannoitteethan on ostettu jo vuosi aikaisemmin kuin se kustannustuki maksetaan, niin että se ei kovinkaan helposti hintoihin siirry. Mutta meidän pitäisi muistaa aina näissä asioissa se, mitkä vaikutukset milläkin on. Esimerkiksi tämä polttoöljy, mistä äsken juuri kerroin, tekee meillä sen 50 000, ja lannoitepuolella silloin, kun Ukrainan sota alkoi ja käytännössä jo vuotta aikaisemmin, se tarkoitti meillä 150 000 euroa. Jos ajatellaan sitten yhteisöveroa, sen laskua, niin meillä merkitsi näillä tuloilla — kun tiedätte, että maatilat eivät hirveästi tuota tällä hetkellä — 8 000 euroa yhteisöveron alennus. Siitä osaatte vähän ottaa mittaluokkaa siihen, missä mennään.
Arvoisa puhemies! Suomessa on kesä kauneimmillaan. Pohjoisessa eletään yöttömän yön aikaa, eikä täällä etelässäkään tarvitse kärsiä pimeästä. Mutta julkisessa taloudessa ei juhannustunnelmasta ole tietoakaan — ei yötöntä yötä vaan pimeää, kuvaannollisesti musta marraskuu. Joudun sanomaan tämän nyt todella suoraan: olen äärettömän pettynyt siihen, mitä istuva hallitus on kuluneen kolmen vuoden aikana saanut aikaan. Siis mitä istuva hallitus on kuluneen kolmen vuoden aikana saanut aikaan? Erittäin hyvästä työllisyystilanteesta on siirrytty valtavaan työttömyyteen, velkaantuminen on kiihtynyt entisestään, talouskasvusta ei ole ollut tietoakaan, ja raju keskittäminen on vienyt erityisesti pohjoisessa ja itäisessä Suomessa ihmisiltä toivoa paremmasta huomisesta. Kaikki nämä edellä mainitut asiat ovat heikentäneet julkista taloutta — siis heikentäneet julkista taloutta. Odotin hallitukselta ennen kaikkea sitä, että se kykenisi auttamaan kotimaisia yrityksiä parempaan iskuun ja sitä kautta luomaan työtä, ja tässäkin olen joutunut pettymään. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen leikkaus, joka oli toimena erittäin huonosti harkittu, on tuoreen tutkimuksen mukaan aiheuttanut valtavasti haittaa yrittäjille — siis aiheuttanut valtavasti haittaa yrittäjille. Nyt hallitus korjaa virheitään, ja hyvä niin, mutta paljon vahinkoa on jo tapahtunut. Suomen ja suomalaisten vuoksi olisin vilpittömästi toivonut, että olisitte pystyneet parempaan. Arvoisa puhemies! Haluaisin sanoa muutaman sanan lapsista ja lapsiperheistä. Olen saanut paljon yhteydenottoja isiltä ja äideiltä, etenkin tuolta oman maakuntani alueelta mutta myös laajemmin Suomesta. Varsinkin monilapsisissa perheissä koetaan suurta niukkuutta juuri nyt. Heiltä on leikattu tällä kaudella todella paljon. Myös maksukattoja ja asiakasmaksuja on korotettu huomattavasti, ja isossa perheessä tämä tuntuu heti. Lisäksi nyt, kun työttömyys on suurta ja asuntojen arvot ovat laskeneet, on monessa perheessä ihan oikea ahdinko. Tällaisessa tilanteessa kokoomus suunnittelee lapsilisien sisaruskorotusten poistoa. Tämä aiheuttaa monilapsisissa perheissä konkreettista pelkoa. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei rakenneta hyväksymällä se, että yhä useampi lapsi kasvaa taloudellisessa niukkuudessa — siis hyvinvointiyhteiskuntaa ei rakenneta hyväksymällä se, että yhä useampi lapsi kasvaa taloudellisessa niukkuudessa. Niin on nyt käynyt, ja lapsiperheköyhyys on lisääntynyt hälyttävällä tavalla. Perheiden tulisi voida luottaa siihen, että leikkaukset eivät kohdistu lapsiin. Lapsiperheiden toimeentulo, niiden palvelut ja erilaiset tukitoimet eivät ole menoeriä, ne ovat investointeja tulevaisuuteen. Perheen perustaminen edellyttää uskoa ja luottamusta tulevaan ja lisäksi yhteiskunnan tukea vaikeina aikoina. Keskusta asetti puoluekokouksessaan tavoitteeksi lapsiperheköyhyyden poistamisen Suomesta. Se on vaativa ja kunnianhimoinen tavoite mutta ehdottoman tärkeä Suomen tulevaisuuden kannalta — siis ehdottoman tärkeä Suomen tulevaisuuden kannalta — varsinkin juuri nyt, kun syntyvyys on ennätyksellisen alhaalla. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ministerin vastaus ei oikein tyydyttänyt, mutta minulla on tässä kädessäni Suomen Kuvalehden tammikuussa 2012 vuodettu kokoomuksen piirtämä kuntakartta 70 kunnan Suomesta, jossa on jopa kokonaisten maakuntien kokoisia kuntia. [Antti Kurvinen: Vanha haave!] Kokoomus väitti silloin, että suurkunnat tuottaisivat miljardien säästöt kuntien talouksiin. Lopulta silloinen pääministeri Katainen myönsi, että lukema oli keksitty. Kun suurkunnissa ei ollut silloin järjen häivääkään, niin miten sillä voisi tänä päivänä olla merkitystä? Kuitenkin kokoomus on omassa ohjelmassaan kaivanut kuntakarttansa naftaliinista. [Pia Sillanpään välihuuto] Suomen julkinen talous on nyt siinä tilassa, että pienten kuntien kanssa näpertely ei auta mitään. Sen sijaan olisi nyt katsottava läpi koko maan hallintorakenne kokonaisuutena, myös tsaarinaikainen ministerirakenne. [Mauri Peltokangas: Tämäkin vielä!] Kysyn pääministeri Orpolta: millä ilveellä tämä teidän ajamanne suurkunta pelastaisi nyt Suomen talouden ja ihmisten palvelut, kun edellisellä kerralla sama päämäärä todettiin valtapoliittiseksi höttöpuheeksi?
Arvoisa puhemies! Täällä eduskunnassa käsitellään toisinaan lakeja, jotka eivät saa kovin suurta julkisuutta mutta joiden merkitys on valtava tavallisen ihmisen ja yksittäisen kunnan näkökulmasta. Juuri näin on nyt, kun käsittelemme hankintalain uudistamista. Jos menen tuolla maakunnassa torille ja kysyn kansalaiselta, että mitä mieltä olet hankintalain uudistamisesta, niin todella harva siihen osaa vastata yhtään mitään. Mutta jos kysyisin, että haluatko, että sinun kotikuntasi lakkaa olemasta, niin johan muuttuu ääni kellossa. Juuri tästä on nyt kyse. Tämä harmittomalta kuulostava uudistus on kokoomuksen piilotettu suurkuntamalli, jonka perussuomalaiset ovat hyväksyneet. Tämä laki tulee ajamaan monet pienet kunnat erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa taloudellisesti todella vaikeaan tilanteeseen, pakkoliitokseen. Siis tämä lakiesitys on niin huono, että valtiovarainministeriö on lausunut tästä näin: ”Hankintalain muutos lisää kustannuksia ja byrokratiaa, ei luo markkinoita ja vaarantaa kyberturvan.” Nämä asiat ovat täsmälleen päinvastaisia kuin mitä laki tavoittelee, koska ainakin itse haluaisin, että yritysten toimintaedellytykset paranisivat — siis yritysten toimintaedellytykset paranisivat. Nyt varmasti moni miettii, mikä tässä on niin pahasti pielessä. Minäpä kerron. Hankintalaki on suuri kokonaisuus. Se ohjaa, miten kunnat käyttävät veronmaksajien rahoja, mistä ostetaan, keneltä ostetaan ja millä ehdoilla ostetaan. Hankintoja varten ja palvelujen tuottamiseksi kunnat perustavat niin sanottuja in-house-yhtiöitä, ja usein omistajina on useita kuntia. Omistus jakautuu tyypillisesti kunnan koon mukaan. Nyt tullaan siihen, mikä on menossa pieleen. Hallitus esittää in-house-yhtiön omistusosuuden vähimmäisrajaksi kymmentä prosenttia. Luku ei perustu mihinkään, eikä siinä ole mitään järkeä. Ainoa, mitä me tiedämme, on se, että ongelmia tulee paljon, koska monet toimivat yhtiöt purkautuvat. No, jos todella puhuttaisiin jostakin perusteesta, minkä perusteella tämmöinen prosenttiluku voisi määräytyä: Nyt on puhuttu siitä, että kunnalla pitää olla määräysvalta in-house-yhtiöissä. Silloin kirjanpitolain mukaan omistusosuuden pitää olla vähintään 30 prosenttia. Vain lopettamalla kokonaan kuntien perustamat in-house-yhtiöt, siis osakeyhtiöpohjaiset yhtiöt, saataisiin tähän maahan vapaata kilpailua — lopettamalla kokonaan. Tällä systeemillä nyt, mikä on tässä lakiesityksessä, meidän kyberturvallisuus vaarantuu ihan aidosti, siihen ovat jo monet ottaneet kantaa, eikä markkinaehtoisesti löydy tekijöitä näiden palvelujen tuottamiseen. Toinen ovat sotepalveluissa laboratoriopalvelut ja sydänsairaalapalvelut. Arvoisa puhemies! Tosielämän esimerkki: Kymmenen kuntaa omistaa yritystoimintaa kehittävän yhtiön. Suurin kunta, alueen kaupunki, omistaa yksin 87 prosenttia. Muut yhdeksän omistavat kukin 1—3 prosenttia tästä yhtiöstä. Jokainen kunta on antanut tähän yhtiöön panoksensa nyt jo 15 vuoden ajan ja hyötynyt myös itse. Tässä uudistuksessa, jos tämä kymmenen prosentin sääntö toteutuu, yhtiön ainoaksi omistajaksi jää tämä 87 prosenttia omistava kunta. Se hyötyy kaikkien näitten kymmenen kunnan tekemästä yhteisestä työstä, elikkä niin sanotusti kerää marjat siitä asiasta. Onko tämä oikein ja järkevää? Ei ole. Vastaavasti tämä yli kymmenen prosentin omistuksessa oleva kunta voi jatkaa toimintaansa yhtiössä, ja miettikääpä, mikä meteli syntyisi, jos nämä isot kunnat joutuisivat purkamaan tämän toimivan yhtiön. Talousvaliokunnan kuulemisessa julkisten hankintojen kokonaismäärä oli siis 38 miljardia euroa. Se on valtava summa, mutta in-house-yhtiöiden osuus on tästä valtavasta summasta seitsemän miljardia, ja siitä kolme ja puoli miljardia on in-house-yhtiöiden kilpailuttamaa osuutta. Nyt sitten, kun otetaan nämä sidosyksiköt, joissa on yli kymmenen prosentin omistus, tämä osuus on heillä noin kaksi miljardia. Elikkä todellisuudessa kilpailutuksen kohteeksi tulee tämän lakiesityksen jälkeen vain maks. 150 miljoonaa euroa koko 38 miljardin julkisista hankinnoista. Tämähän on käsittämätöntä. Arvoisa puhemies! Hankintalakiin on tullut tänä aikana 730 lausuntoa, joissa lukuisissa, siis 86 prosentissa, tätä kymmenen prosentin sääntöä kritisoitiin. Samaten kritisoitiin 600 miljoonan euron kustannusta kunnille. Tämä ei hallitusta hetkauttanut. On ihan selvää, että hankintalakia pitää uudistaa ja kilpailua lisätä, mutta näin ei tapahdu. Näin ei tässä lakiuudistuksessa tapahdu. En voi välttyä ajatukselta, että perimmäisenä tarkoituksena on ajaa vain pienet kunnat pakkoliitoksiin. Tämä on yksi osa sitä ketjua keskittämisen politiikasta, jota on tehty talouden säästöjen nimissä tällä hallituskaudella. Tulemme esittämään vastalausetta ja lausumaehdotuksia tämän lakiesityksen toisessa käsittelyssä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään EU:n ennallistamisasetusta ja sen vaikutuksia Suomeen. Kyse ei ole vain ympäristöpolitiikasta, vaan ennen kaikkea taloudesta, omaisuudensuojasta ja viljelijöiden sekä maanomistajien oikeusturvasta. Ensinnäkin muutama sana kustannuksista: Arviot osoittavat, että ennallistamisasetuksen myötä Suomen metsien vientituloista voi kadota jopa kaksi miljardia euroa vuodessa vuoteen 2050 mennessä. Tämä on sen mittaluokan asia, johon meillä ei yksinkertaisesti ole varaa. Suomen talous on jo valmiiksi haasteiden edessä, ja tällainen tulonmenetys heijastuisi koko yhteiskuntaan, työpaikkoihin, alueitten elinvoimaan ja julkiseen talouteen. Toiseksi nostan omaisuudensuojan: Ennallistamisasetus ulottuu syvälle suomalaiseen maanomistukseen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityisen ihmisen oikeus päättää omasta maastaan kaventuu. Emme voi hyväksyä kehitystä, jossa päätösvaltaa siirtyy unionille tavalla, joka heikentää suomalaisen maanomistajan asemaa. Arvoisa puhemies! Kolmanneksi viljelijöitten ja maanomistajien oikeusturva: Ennallistamisen on perustuttava vapaaehtoisuuteen, ei pakkoon. Vapaaehtoisuus lisää hyväksyttävyyttä ja rakentaa luottamusta. Meillä ovat yksityiset maanomistajat suojelleet yli miljoona hehtaaria. Sitä vain ei huomioida missään. Pakko sen sijaan synnyttää vastakkainasettelua ja epäluottamusta eikä johda kestäviin ratkaisuihin. Viljelijät ja metsänomistajat ovat jo sukupolvien ajan huolehtineet luonnosta vapaaehtoisesti ja vastuullisesti. On oikein ja kohtuullista, että heidän työtään arvostetaan eikä siitä rangaista. Heidän oikeusturvansa on turvattava selkeällä ja oikeudenmukaisella lainsäädännöllä ja riittävillä kannustimilla. Samalla on huolehdittava siitä, että maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset säilyvät. Tämä ei ole vain elinkeinopoliittinen kysymys, vaan myös huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden ydinkysymys. Arvoisa puhemies! Ennallistamisen toteutuksen on oltava kestävää, oikeudenmukaista ja hyväksyttävää. Suomen erityispiirteet on tunnistettava, ja vaikutukset maanomistajiin sekä alkutuotantoon on otettava täysimääräisesti huomioon. Eduskunnan on pidettävä tässä asiassa ohjat käsissään, eikä lainsäädäntövaltaa tule siirtää liiaksi eteenpäin. Tämän hallituksen esityksen mukaan valtioneuvosto päättäisi ympäristöministeriön esityksestä. Nämä ovat sen mittaluokan asioita, että eduskunnan tulee päättää hallituksen esityksestä. Lopuksi: jos ennallistamista suunnitellaan liian kapeasti ja ilman kokonaiskuvaa, lopputulos on huono niin luonnon, talouden kuin ihmisen kannalta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Elämässä erittäin hyvä tapa edetä on, että asettaa itselleen tavoitteita ja niihin myös pyrkii määrätietoisesti. Silloin tekeminen kohdistuu ja suuntautuu oikeisiin asioihin. Näin on ihan siviilielämässä, yrittämisessä ja toki myös politiikassa. Myös istuva hallitus on asettanut itselleen monenlaisia tavoitteita työllisyydessä, velkaantumisessa, talouskasvussa, uudistuksissa ja niin edelleen. Kun nyt päivän päätteeksi näitä tavoitteita katsomme, niin fakta on, että kaikki talouteen liittyvät avaintavoitteet jäävät äärettömän kauas toteutumisesta. Joka muuta väittää, yrittää kääntää mustan valkoiseksi. Arvoisa puhemies! Nostan tässä puheessani esiin pari seikkaa, jotka ovat vähemmän olleet esillä päivän mittaan mutta jotka yhtä kaikki liittyvät talouteen. Olen ihmetellyt ja hämmästellyt sitä, että meillä pitäisi olla erittäin yrittäjäystävällinen hallitus. Mutta mitä on tapahtunut? Tällä kaudella on nostettu lupamaksuja yrittäjille tuhansilla, jopa kymmenillätuhansilla euroilla. Otan esimerkiksi turvetuotannon. Aiemmin pienimmän turvetuotantoalan lupamaksu oli 5 000 euroa, nyt se on 20 000 euroa, siis nousua yli 15 000 euroa paperilappusesta, joka oikeuttaa tekemään työtä elikkä nostamaan sitä kasvu- ja kuiviketurvetta tai energiaturvetta. Onhan se ihan uskomatonta. Sitten toinen: jos rakentaa navetan, esimerkiksi sellaisen kuin meillä on, niin hallitus nosti tämän lupamaksun 17 600 eurosta 19 400 euroon, elikkä lähes 3 000 euroa nousi senkin paperilappusen hinta. Nämä ovat veroluonteisia maksuja, nämä kerätään yrittäjältä, ja yrittäjä ei voi niitä hyödyntää millään tavalla. Elikkä jos tässä maassa halutaan ruuantuottajaksi, niin pitää olla varakas ihminen, muuten ei voi alkuun päästä. Näiden päätösten vuoksi byrokratia lisääntyy, yrittäjän edellytykset heikkenevät ja kansantalous kärsii. Nimittäin tällaisten lupamaksujen korottaminen on suora syöttö byrokratian lisääntymiselle. Se on suora syöttö lapaan, niin kuin me jääkiekkotermein sanotaan. Arvoisa puhemies! Kansamme tulevaisuuden ja myös taloutemme suurin kysymys on, syntyykö tähän maahan lapsia vai ei. Suomessa on ollut pitkään erityispiirteenä se, että meillä on enemmän suurperheitä kuin monessa muussa länsimaassa. On valtavan hieno asia, että ihmiset rohkenevat luottaa huomispäivään ja haluavat ottaa lapset vastaan. Myös Suomen valtio on halunnut kaikkina sodan jälkeisinä vuosikymmeninä tukea suurperheitä siksi, että isojen perheiden arvo yhteiskunnalle on tunnistettu: se on ollut valtava. Erityisesti sodan jälkeen jälleenrakentamisen aikana isot perheet antoivat tämän mahdollisuuden Suomen yhteiskunnalle. Suurperheitä on haluttu tukea myös siksi, että isoissa perheissä kustannukset toden totta ovat merkittävät. Suurperheiden tukemisessa erityisesti keskustan vaikutus on ollut aivan keskeinen. Syntyvyyttä pitää edistää kaikin keinoin. Äsken tehty esitys suurperheitten lapsilisien rajusta leikkauksesta on paitsi perheiden kannalta myös Suomen kansantalouden kannalta täysin huono esitys. Sitten lopuksi vielä muutama sana energiasta. On tyly tosiasia, että meillä energiapolitiikkaa ei tänä päivänä Suomessa johda kukaan. Tämä saa aikaan täysin käsittämättömiä asioita. Meille rahdataan pähkinänkuoria Afrikasta asti ja Italiasta tuodaan haisevia jätteitä poltettavaksi tähän maahan. Samanaikaisesti oma kansallinen bioenergia, puuenergia, ei kelpaa lämpölaitoksille. Sitten datakeskuksia suunnitellaan ympäri ämpäri Suomea, eikä ole mitään laskelmaa, miten se vaikuttaa tavalliselle kansalaiselle sähkön, energian hinnassa. Suomessa on Euroopan edullisinta energiaa siksi, että me emme ole enää riippuvaisia fossiilisesta energiasta, niin kuin muualla Euroopassa vielä ollaan, ja siitä saamme olla kiitollisia. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on tekninen muutos siitä, että Huoltovarmuuskeskuksesta tuli valtion virasto ja samassa yhteydessä siihen tuli olennaisena osana Huoltovarmuusrahasto. Nyt tämä Huoltovarmuusrahasto olisi erikseen verovelvollinen harjoittamastaan liiketoiminnasta, joka muodostuu tästä huoltovarmuudesta. Tämän rahaston turvin parannetaan huoltovarmuutta, koska rahastolla olisi muutoksen jälkeen oikeus vähentää hankinnoista tapahtuva arvonlisävero, joka kohdistuu tähän huoltovarmuustoimintaan. Merkittävien materiaalihankintojen arvonlisäveron osuus on viime vuonna ollut 18 miljoonaa euroa. Arvoisa puhemies! Viime vuodet ovat opettaneet meille paljon. Olemme menneet kriisistä toiseen. Pandemia, energiakriisi ja geopoliittiset jännitteet, Ukrainan ja Lähi-idän sota, ovat osoittaneet, että huoltovarmuus ei ole vain tekninen termi vaan se on kansallisen turvallisuuden ja arjen toimivuuden perusta — siis kansallisen turvallisuuden ja arjen toimivuuden perusta. Kun kriisi iskee, kysymys kuuluu, onko meillä riittävästi ruokaa, vettä, energiaa lämpönä ja sähkönä sekä lääkkeitä ja toimiva yhteiskunta. Näin eduskunnan huoltovarmuusryhmän jäsenenä nämä asiat tulevat päällimmäisenä mieleen. Sodat ja niiden seurauksena energian hinnan valtava nousu vaikuttavat kaikkeen, kuten onko meillä riittävästi ruokaa ja lämmintä talvella tai saammeko lääkkeitä ja hoitoa — se on sitä huoltovarmuutta. Ajatelkaa, jos ruoka tulisi omasta maasta, me ajelisimme navetan päästä syntyvällä biokaasulla, siirtäisimme myös tavaraliikenteen samalla polttoaineella ja energiaa saataisiin omasta metsästä ja turpeesta. Kaikki tämä on mahdollista — kaikki tämä on mahdollista. Arvoisa puhemies! Suurin huoli liittyy viime viikolla aloittaneen Huoltovarmuuskeskuksen elinkeinoelämän rooliin. Suomen huoltovarmuusjärjestelmän vahvuus on ollut tähän asti viranomaisten ja yritysten tiivis yhteistyö. Toinen haaste on toimintamallin joustavuus: kun rahoitus siirtyy talousarviomenettelyyn ja henkilöstö virkasuhteeseen, päätöksenteko voi hidastua. Ja kolmanneksi: Tiedonkulku herättää myös kysymyksiä. Nyt vain Huoltovarmuuskeskuksella on oikeus saada ja jakaa tietoa, kun aiemmin myös sektorit ja poolit saivat tiedon suoraan. Tämä voi heikentää yhteistyön sujuvuutta ja yritysten motivaatiota osallistua huoltovarmuustoimintaan. Huoltovarmuus on yhteinen asia, ja sen turvaaminen vaatii viranomaisten, yritysten ja järjestöjen tiivistä yhteistyötä myös jatkossa. Arvoisa puhemies! Kysyn lopuksi: Kun seuraava kriisi tulee, ja se tulee, olemmeko valmiita? Säilytämmekö suomalaisen vahvuuden, yhteistyön ja nopean reagoinnin? Ja kysyn ministeriltä lopuksi: kuinka vaikuttaa arvonlisäveron palautus, 18 miljoonaa euroa, huoltovarmuuteen? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Täällä on tänä iltana keskusteltu niin hyvistä asioista, että se innoitti vielä nostamaan muutamia ajatuksia. Ensinnäkin tässä yritysten rahoitus ja rahoitusten esteet jo nousivat esille. Tämä rahoituksen saanti yrityksissä on yksi työllistämisen suuri este. Sen verran vielä palaan tuohon Finnvera-lain uudistamiseen, kun se talousvaliokunnassa käsiteltiin, että pikkuisen jäi vaivaamaan se, että nyt laista poistettiin se pienten yritysten ja sitten tämä alueellinen näkökulma. Elikkä nyt ei ole sillä tavalla Finnvera-laissa enää sitä, että sen rahoituksen pitäisi kohdistua Suomen koko alueelle alueellisesti, vaan se on nyt sitten tietysti toimintaympäristön mukaista. No, sitten yksi on tämä pankkien sääntelykehikko. Meillähän on omana asianaan valiokunnassa se — mutta se ei ole vielä edistynyt, kun meillä on niin paljon hallituksen esityksiä käsiteltävänä — että saataisiin pankkien rahoitusesteisiin jonkunlainen selvyys, mistä se todella johtuu, koska tällä hetkellä ovat hyvin ristiriitaisia ne tiedot, mitä me saadaan eri asiantuntijoilta siitä, mistä johtuu se, että kotitaloudet ja yritykset eivät saa rahaa. Nyt Suomi tarvitsee luottamusta ja suomalaiset ansaitsevat parempaa. Siksi käyn läpi muutamia toimia, mitä me olemme esittäneet. Näistä osan harppaan nopeasti, koska ne ovat jo tulleet esille tässä, niin kuin tämä kotitalousvähennys on tullut jo esille. Eli palautetaan se siihen 3 200 euroon, mikä se oli aikaisemmin. Sitten tämä, että verotetaan yritykseen sisään jääviä voittoja vähemmän kuin ulos jaettavia. Siinä on kannuste, niin kuin se Viron veromalli on, että se yritys silloin investoi ja palkkaa lisää työvoimaa, kun sen ei tarvitse maksaa niitä verona pois. Ja toiseksi siinä on vielä sekin, että siinä ei tule osingonjakoa sillä tavalla, siitä osingonjaosta ei hyödy. Sitten tämä yrittäjävähennyksen korottaminen on yksi hyvinkin tärkeä näkemys. Sitä kannattaisi harkita. Sitten tosiaankin nämä pk-yritykset otettaisiin investointiverohyvityksen piiriin. Sitten kevennetään työnantajakustannusta silloin, kun on kysymyksessä pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen tai sitten nuoren työttömän palkkaaminen. Tässä varmasti olisi ajatusta. No, sitten palaan tähän hallituksen selvitysmieheen Harri Bromaniin, jonka tehtävänä oli valmistella ja edistää hallituksen itäisen Suomen ohjelmaa ja sillä itäisen Suomen elinvoimaa lisätä. Hänhän kävi meidän ryhmässä tästä kertomassa ja kertoi Puolasta esimerkkejä, miten siellä erityisaluejärjestelyillä on saatu investointeja paljon käyntiin ja sitten toiseksi on saatu myös EU-rahaa sinne. Siinä mielessä valtiovarainministerin vastaus viime viikolla oli yllättävä — elikkä se, että erityistalousalueelle, itäiseen Suomeen, ei ole suunnitteilla mitään toimenpiteitä. Kuitenkin tämän Bromanin esitys oli ainakin minusta hyvin vaikuttava siinä, miten tämmöisillä järjestelyillä saataisiin investointeja aikaiseksi. Arvoisa puhemies! Kodeissa ja työpaikoilla koko maassa tarvitaan nyt toivon näköala. Tärkeintä on, että hallituksen sisältä ei tulisi näitä epävarmuutta lisääviä tviittejä, mistä me olemme tänä iltana kuulleet. Se olisi kaikkien kannalta parasta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Olemme olleet hyvän keskustelun ääressä, ja minä ihailen kyllä niitä meidän kolmea ministeriä, jotka ovat näin kuuliaisesti istuneet aitiossa ja kuunnelleet, mitä puhumme. Asiahan on valtavan tärkeä koko valtakunnan tasolla. Täällä on kuultu useampia puheenvuoroja perussuomalaisten taholta maahanmuuttajista. Minä tuossa äsken noita tilastoja katselin ja vähän ihmettelen nyt, miksi nostetaan esille, että viime hallituksessa keskustan toimesta tänne tuotiin maahanmuuttajia, kun ne maahanmuuttajat todella ovat tulleet tämän hallituksen aikana. Vuonna 23 tietysti suuri ryntäys, ja tässä jos katsotaan vuotta 24:kin, niin meillä suurimmat maahanmuuttajamaat ovat Ukraina, 63 000, Viro, 56 000, ja Ruotsi, 39 000. Elikkä lähes 40 prosenttia on näistä kolmesta maasta Suomeen tulleista maahanmuuttajista, ja tuskinpa perussuomalaisetkaan olisivat ajamassa tästä maasta, varsinkaan näin Ukrainan vuosipäivänä, elikkä neljä vuotta sodasta, ukrainalaisia ulos tästä maasta, eikä ruotsalaisia ja virolaisia. Minusta näissä asioissa pitäisi jonkinlainen semmoinen ajatus olla mukana, kun näistä puhutaan, ettei tällä tavalla syyllistetä maahan tulleita ihmisiä. Meillähän on tämän istuvan hallituksen aikana ollut erikoisia asioita, niin kuin tietysti tämä Ukrainan sota ja sitten USA:n johdon poukkoilu, mikä luo maailmanmarkkinoille ja yrityselämään hirveän paljon epävarmuuksia. Tullit ovat oma lukunsa ja niin edelleen. Meillä ehkä suurin ongelma on tämä, että Suomen talous on vähän niin kuin jumissa. Ei ole saatu liikkeelle investointeja toivotulla tavalla. Arvoisa puhemies! Voiko hallitusta sitten syyttää, että se tietoisesti ajaisi ihmisiä työttömäksi? Ei tietenkään, mutta voimme todeta, että hallitus on osittain aiheuttanut tilanteen, ja sitten kohta B olisi se, että tilannetta ei ole osattu hoitaa oikein. Kun ajattelen sitä, mitä tässä olisi tehtävissä ollut, niin yrittäjien viesti, kun minä nyt tapaan yrittäjänä yrittäjiä joka paikassa tuolla maakunnissa, on, että nämä ensimmäiset kaksi vuotta hallitukselta meni suoraan sanoen ihmisten pelotteluun aika. Elikkä täältähän kuului viesti siitä, että meidän nyt on pakko leikata ja pakko supistaa ja niin edelleen, pakko, pakko, pakko. Sitten kahden vuoden päästä kääntyikin kello ja ruvettiin sitten antamaan verohelpotuksia ja niin edelleen. Ehkä se yrittäjien viesti on se, että olisi pitänyt sen näköalan olla sama kuin nyt on ollut, että luodaan tätä toivoa ja asiat ovat kääntymässä parempaan päin ja niin edelleen. Tämä talouspuoli on pitkälti psykologiaa, ja yrittäjänä lähes 40 vuotta toimineena minusta erityisesti tämä tämmöinen valtakunnanpolitiikka vasta onkin psykologiaa, vaikka on se siellä meidän yrityksissäkin psykologiaa, mutta näin valtiontalouden kannalta vielä enemmän. Muutamia ajatuksia, mitä tässä heräsi, kun olen tässä seurannut tätä politiikkaa: Kyllä tuo kotitalousvähennyksen leikkaus oli yksi semmoinen tekijä, joka hoitoalan ja remonttialan ja siivousalan ja monen alan yrityksiä... Minunkin kaksi tyttöä, jotka Oulun yliopistossa opiskelevat, menettivät molemmat tämmöisen iltatyön sen takia, että tämä kotitalousvähennyksen leikkaus astui kohdalle, ja se näkyy tällä tavalla käytännössä. Se yrittäjä pani neljä työntekijää pois, kun tuli tämä leikkaus voimaan. No, sitten tämä investointiverohyvitys. Sitähän talousvaliokunnassa käsiteltiin, ja se on semmoinen asia, jota minä en jaksanut käsittää, että miksi vain yli 50 miljoonan investoinnit ovat tämän investointiverohyvityksen piirissä, kun ajatellaan, että se raja kuitenkin Ranskassa ja Saksassa oli miljoonassa eurossa, jopa 500 000 eurossa. Sitten vielä tähän loppuun tästä inhimillisestä puolesta: Kyllähän se työttömyyden osalta on kaikista raskain asia, ja se jää monesti pimentoon, että miten paljon työttömyys vaikuttaa lasten elämässä ja perheen elämässä ja miten tämmöinen ahdistus ja näköalattomuus voi heikentää ihmisten mielenterveyttä ja toimeliaisuutta. Kyllä työ on parasta henkistä terapiaa, jos näin sanotaan. Näillä ajatuksilla, arvoisa puhemies. [Puhemies koputtaa] Vielä loppuun se, että omalta kohdaltani toivon, että tämä tilanne Suomessa kääntyisi ja mentäisiin parempaan suuntaan, [Puhemies koputtaa] koska siinä ovat kaikki mukana tässä yhteisessä laivassa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Eräs yrittäjätuttu soitti perjantaina ja sanoi, että hän tekee konkurssin. Hän oli rakennusalan yrittäjä täällä eteläisessä Suomessa ja huom. suomalaisia miehiä töissä. Hänen kommenttinsa oli, että hallitus ei ole hänen tilannettaan auttanut millään tavalla. Toisen yrittäjän tapasin eilen Kempeleessä, ja hän totesi näin, että hän ei voi käsittää, mitä järkeä oli leikata kotitalousvähennys, puolittaa siis se. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Ja syynä se, että tällä hetkellä noin 4 000 yritystä lopetti toimintansa sen takia, että kotitalousvähennystä leikattiin 1 600 euroa. Tämä yrittäjä ihmetteli tätä. Täällä tuli työministerin kommentti siitä, että meidän esityksessä on vain valtion menoja lisääviä asioita. Tämä ei muuten pidä paikkaansa. Nimittäin tämä kotitalousvähennyksen leikkaus lisää harmaata taloutta, vähentää verotuloja ja lisää työttömyyskustannuksia. Mitä te vastaatte tähän? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Minusta tässä energiapoliittisessa keskustelussa pitää muistaa se, että meillä nimenomaan suomalainen energiantuotanto voisi kasvaa ja kehittyä. Turpeen osaltahan me voimme vain ihmetellä sitä, miten heikosti vaalilupaukset on tässä lunastettu. Mutta tuohon biokaasuun vielä: Ihan totta puhuen hallituksen toimesta on talousvaliokunnassa tehty neljä eri päätöstä, joilla on heikennetty maatilatasoisten biokaasulaitosten toimintamahdollisuuksia todentamisvaatimuksesta lähtien. Sitten tämä jakeluvelvoitteessa biokaasun, biometaanin, määrän vähentäminen, kun vety tulee tilalle, oli toinen tässä, mitä muistissa on. Me tiedämme, miten valtava potentiaali on biokaasussa meillä tässä maassa. Tällä hetkellähän puolet biometaanista tuodaan ulkomailta, ja Tanska on suurin tuontimaa ja sitten on Ruotsi. Ministeriltä kysyisinkin tätä asiaa: miksi näin, miksi meidän pitää suosia ulkomaista kotimaisen sijaan tässä tilanteessa? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Istuvalla hallituksella, kuten edelliselläkin, on seuraava tavoite: ”Suomi puhtaan energian edelläkävijäksi”. Edellisen hallituksen aikaan oppositio nimitti tätä ilmastokiimaksi. Nyt hallituksessa sitä ollaan edelläkävijöitä. Kun luin tätä kansallista energia- ja ilmastostrategiaa, ensimmäinen ajatukseni oli: kuka johtaa Suomen energia- ja ilmastopolitiikkaa? Hallituksen selonteossa lähtökohdaksi on otettu hiilineutraalisuuden saavuttaminen. Ilmastopolitiikka on isännän asemassa ja energiapolitiikka sekä huoltovarmuus jätetty rengin rooliin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutosta ei huomioida energia- ja ilmastopolitiikassa riittävästi. Hallituksen esityksestä käy ilmi, että vuoteen 2030 mennessä merkittävimmin nykytilanteeseen verrattuna vähenee turpeen energiakäyttö ja sen myötä myös kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus. Tämä on kotimaiselle ruuantuotannolle iso riski. Arvoisa puhemies! Tässä valtion taloustilanteessa on aika korostaa sekä ymmärtää energia- ja ilmastopolitiikan taloudellisia vaikutuksia. Ei tarvitse ihmetellä Suomen talouden tilaa, kun täällä mitataan mittaamisen ilosta ja raportoidaan raportoimisen ilosta kasvottomalle byrokratialle. Energiainvestoinnit ovat pitkäjänteisiä, vuosikymmenten investointeja. Aivan olennaista on silloin vakaa ja ennustettava toimintaympäristö. Energiajärjestelmän ja ilmastopolitiikan muutoksessa tulee myös huomioida, ettei se rapauta kansalaisten ostovoimaa, lisää maatalouden kustannuksia ja heikennä yritysten kilpailukykyä. Arvoisa puhemies! Energia- ja ilmastopolitiikan perusta on maankäyttösektori, jonka hiilinielut ratkaisevat, pääseekö Suomi tavoitteeseen hiilineutraalisuudessa. Tällainen lähestymistapa on erikoinen, koska ruuantuottajat ja metsätalousyrittäjät ovat silloin vastuussa siitä, että suomalaisten päästöt tulevat kuitatuiksi. Ilmaston lämpeneminen tulee ratkaista päästöjä vähentämällä — siis päästöjä vähentämällä. Erikoista on sekin, että ruuantuottajien päästöt lasketaan vain maatalouden päästöiksi, vaikka tietääkseni kukaan meistä ei selviä syömättä kovin pitkään. Ei Norjankaan öljyä lasketa Norjan päästöiksi, vaan sen, joka sitä öljyä kuluttaa. Metsien osalta pitää EU:ssa vaikuttaa siihen, että maaperäpäästöjen ja nielujen laskemisessa tulokset ovat vertailukelpoisia koko EU:n alueella. EU:n laskentapohjat eivät huomioi, ymmärrä, saati arvosta Suomen yli 100 vuotta kestänyttä metsien puumäärän laskentaa. Viimeisimmän tiedon mukaan kasvu ylittää selvästi hakatun puun määrän ja luonnollisen poistuman. Metsien hiilinielu siis vahvistuu koko ajan. Suomessa EU:n laskentamalleilla metsät ovat välillä päästölähde ja välillä hiilinielu, kun laskentapohjat muuttuvat. Päätöksentekijät laitetaan tekemään ratkaisuja epäselvien ja vaihtelevien mittaustulosten perusteella. Onko tässä mitään järkeä? [Anne Kalmari: Ei! — Hannu Hoskonen: Ei kerta kaikkiaan!] Ei ole. Arvoisa puhemies! Sähkö, lämpö ja ruoka muodostavat huoltovarmuutemme perustan kriisitilanteessa. Huoltovarmuuden pitää olla isäntä talossa. Ensinnäkin pitää muistaa, että energiaa tarvitaan sekä sähkön että lämmön tuottamiseen. Molempien riittävyydestä pitää huolehtia kaikissa olosuhteissa. Olemmeko unohtaneet erityisesti lämmön tuottamisen? Tänä talvena turvetta on jouduttu ajamaan lämpölaitoksiin täydellä teholla vastoin suunnitelmia. Toinen uhka on, että polttoon perustuvia CHP-laitoksia on purettu, ja monen kaupungin kaukolämpö tuotetaan nyt sähkökattiloilla. Jos sähkönsiirtoon tulee häiriö, kaupungit kylmenevät. Siis kaupungit kylmenevät — uskomatonta. Ainoastaan CHP-laitokset polttoainetoimittajineen voivat tämän estää. Kurssia on pakko korjata. Erinomainen lämmöntuottaja energiaturve pitää säilyttää vähintään huoltovarmuuskäytössä. Juuri nyt tärkeintä on muistaa ja varmistaa, että olemassa olevaa kapasiteettia ei enää poisteta käytöstä. Arvoisa puhemies! Biokaasu ja biometaanin merkitys uusiutuvan energian lähteenä jäävät vähälle huomiolle hallituksen esityksessä. Tämä on vakava puute. Biokaasu on ainoa — siis ainoa — uusiutuvan energian lähde, mikä ei edellytä metsien raivausta, heikennä hiilinieluja tai poista peltoja viljelyksestä. Alan potentiaali on valtava, mutta istuva hallitus on useilla toimillaan vaikeuttanut erityisesti maatilatasoisten biokaasulaitosten perustamista ja toimintaa. Puolet Suomessa käytetystä biometaanista tuodaan ulkomailta. Tämähän on täysin käsittämätöntä. Samaan aikaan maatalouden ilmastotoimissa hallituksen pääpaino on turvemaiden vettämisessä. Jo on aikoihin eletty. Arvoisa puhemies! Keskustan tavoitteena on, että Suomi pystyy tuottamaan sähkönsä, lämpönsä ja ruokansa itse. Siinä meillä riittää vielä tekemistä. — Kiitos.