Orpo Petteri
23 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Aloitetaan nyt vaikka tuosta viestinnän uudistuksesta — tärkeä aihe: Kun uudistusta aloitettiin, muistaakseni valtioneuvoston palveluksessa oli 162 viestijää erilaisilla titteleillä eri ministeriöissä, ja yhteistä koordinaatiota tai ennen kaikkea resurssien järkevää käyttöä ei tehty riittävällä tavalla. Tämä on ehdottoman järkevä. Edelleenkin jokaisessa ministeriössä säilyvät omat viestijät, mutta tätä resurssia käytetään yhdensuuntaisesti. On aivan älytön ajatus, että me tehtäisiin jotain sensuuria tässä — mielestäni se on naurettava väite. Uskon, että tästä tulee parempi. 162:sta voidaan tiivistää varmasti pienempään väkimäärään ja samaan aikaan jopa parantaa meidän viestinnän laatua. Tämä työ on alussa, tämä uusi organisaatio aloitti 1.7., ja uskon, että siitä tulee ihan hyvä. Sitten edelleen tähän tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykseen: Se, mikä minusta jää tässä keskustelussa huomaamatta, on ne 60 toimenpidettä, jotka ovat sen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman mukaisia ja joita viedään määrätietoisesti eteenpäin ja joilla on laajat vaikutukset tähän yhteiskuntaan. Se ei tietenkään estä jotain puhumasta törkeyksiä. Silloin pitää mennä jokaisen itseensä, joka rikkoo näitä, ja mitä tulee tähän kysymykseen, niin eduskuntaryhmät ovat tässä tapauksessa käsitelleet tämän asian ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä on osaltaan asian käsitellyt. Mitä tulee tähän edustaja Razmyarin nostamaan ihmisarvobarometriin, niin se oli hyvä nosto. Se oli ensimmäinen laatuaan, Diakonissalaitoksen teettämä tutkimus, joka selvitti suomalaisten näkemyksiä ihmisarvon toteutumisesta yhteiskunnassa. Minusta on aivan erinomainen asia, että tätä selvitetään. Vertailu nähdään sitten myöhemmin, kun näitä tehdään lisää. Tavoite on varmasti hyvä. Sitten edelleen tähän aborttikysymykseen: Eikö siis opposition mielestä ole oikein, että keskenmenon kärsineen naisen ei tarvitse maksaa tarvitsemistaan toimenpiteistä? [Tytti Tuppurainen: Siitä ei ole kysymys!] Ja eikö se ole reilua, että jos on pahimmillaan jopa hengenvaarallinen kohdunulkoinen raskaus ja se keskeytetään, niin ei lähetetä laskua perään? [Helena Marttila: Millä hinnalla?] Minusta on ikävää, että te vääristelette tätä asiaa ja pelottelette ja annatte väärää tietoa. [Tytti Tuppurainen: Mitä väärää tietoa?] Eli aborttioikeus on pyhä asia. Se on naisten oikeus omaan kehoonsa. Me emme ole tekemässä muutosta. Kyse on poliklinikkamaksuista. Joten antaa tämän asian nyt oikeasti olla. [Välihuutoja] No, sitten mennään tähän yhteisöverokysymykseen. [Puhemies koputtaa] — Kiitos. — SDP oli hallituksessa, kun me laskimme yhteisöveroa neljä ja puoli prosenttiyksikköä, ja se tuli suurempina verotuottoina takaisin. [Ben Zyskowicz: Tuli Urpilaiselle kalliiksi!] Aivan sama perusajatus tässä on edelleen. Tästä on paljon tutkimustietoa, jossa löytyy puolesta ja vastaan argumentteja. Me uskomme siihen, että alempi verokanta yritystoiminnalle tuo enemmän yritysverojen tuottoja ja tuo enemmän investointeja, ja sitähän me tässä haetaan. Miksi me emme toteuttaneet sen sijaan perintöveron poistoa? Valtiovarainministeriö on se, joka laskee näitä vaikutusarvioita, ja siinä ei päästy samanlaisiin tulovaikutuksiin heidän laskelmissaan, mikä olisi mahdollistanut sen, ja toisaalta myöskään hallitus ei ollut täysin yksimielinen asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tämä on hyvä päätös, ja puolustamme tätä, ja väitän, että nyt nähtävässä investointibuumissa Suomeen ja yritysten investoinneissa laajasti näkyvät myöskin nämä yhteisöveron keventämispäätökset jo nyt. Siksi olisi erittäin vahingollista lähteä perumaan tätä ja käytännössä kiristää yritysten verotusta. Tämä Itä-Suomi-kysymys: Kyllä, meillä on Itä-Suomi-työryhmä, Itä-Suomi-ohjelma ja erityisedustaja Broman. Näistä asioista todella monet ovat menneet maaliin, niin kuin itäsuomalaiset ovat itsekin todenneet — maakuntalennot, yhteyksien parantaminen, koulutuspaikat. Nyt tehdään selvitystä turismin ja matkailun edistämisestä, kantaverkon vahvistaminen Itä-Suomeen — lukemattomia kysymyksiä edistetään. Ja niin toivoisin, että Pohjois-Karjala tekee fiksun ratkaisun ja toteuttaa Palokin koskien vapauttamisen. Se olisi mahtava elinvoima- ja luonto- ja ympäristöteko. Mitä tulee hallituksen ilmastopolitiikkaan, niin se, mitä tällä hetkellä tapahtuu, on se, että Suomessa päästöt vähenevät erittäin nopeasti ja Suomi siirtyy kohti sähköistä, päästötöntä yhteiskuntaa. Se, missä ne isoimmat ongelmat ovat, on maankäyttösektorilla, ja minusta on nyt erittäin tärkeää, että me selvitämme tieteellisesti, mikä se meidän nielujemme todellinen koko on, ennen kuin rynnätään tekemään politiikkatoimenpiteistä johtopäätöksiä. — Jatkan seuraavissa vastauksissa.
Puhemies! Nyt on niin paljon ja tärkeitä kysymyksiä, että yritän mahdollisimman moneen vastata ja jatkan sitten seuraavissa. Aloitetaan näistä polttoaineiden hinnoista. Ensimmäinen viesti on se, että kyllä, järkyttävän korkeita hintoja, ja ne iskevät koteihin, kuljetusyrittäjiin, koko meidän talouteen, se on fakta. Se johtuu ennen kaikkea nyt tällä hetkellä Hormuzinsalmesta, ja siihen me emme pysty vaikuttamaan, ja meillä on rajallisesti resursseja vaikuttaa siihen pumppuhintaan. Mutta kyllä me keskustelemme koko ajan hallituksen piirissä, onko joitain keinoja, mitä me voidaan tehdä niiden lisäksi, mitä olemme tehneet. Polttonesteet maksaisivat noin 20 senttiä litralta enemmän ilman hallituksen jo tekemiä toimia. Mutta otamme tämän vakavasti, ja asia on pöydällä. Sitten tähän sähkön hintaan, sähkön riittävyyteen. Sanon ensin sen, että kun sanon — edustaja Tynkkysen huomioon — että investoinnit ovat tervetulleita, niin eivät tietenkään kaikki investoinnit, vaan jokainen käydään läpi ja arvioidaan niiden vaikutukset, sekä hyvät että huonot vaikutukset. Mutta kyllä meidän täytyy olla esimerkiksi näitten isojen datakeskusinvestointien osalta rohkeita myös. Jos me emme edistä niitä siksi, että me pelkäämme, ettemme mahdollisesti pysty tuottamaan jatkossa energiaa, niin eihän tästä mitään tule. Meillä on kaikki mahdollisuudet huolehtia tästä, että energiaa riittää. Meillä on kymmenittäin toimenpiteitä käynnissä tai valmisteilla, ja kysyntä lisää myös tarjontaa sähkömarkkinoille. Minä olen varma, että me pystymme tämän hoitamaan ydinvoimalla, pumppuvoimalla, lisätuulivoimalla, aurinkovoimalla. Me tarvitaan sitä talvienergiaa, johon hallitus valmistelee tukea, näihin tuulettomiin päiviin. Tämä on täysin tehtävissä, ja me emme saa antaa pelon jättää meitä ottamatta vastaan Suomea massiivisesti hyödyttäviä investointeja. Sitten tähän ilmapiirikysymykseen. Meillä on määrätietoinen työ hallituksessa tasa-arvon edistämiseksi ja rasismin kitkemiseksi. Me olemme siitä tiedonannon antaneet, ja se etenee. Sitä seurataan, se on pääministerin vastuulla. 60 toimenpidettä on liikkeellä. Ne ovat kaikki hyviä toimenpiteitä. Uskon, että tunnette ne ja olette tyytyväisiä siitä. Mitä sitten tulee arvoihin, niin minun arvomaailmassani jokainen ihminen on tässä maassa tasa-arvoinen. Siinä ei ole kahta kysymystä. Sitten on niin, että jokaisen pitää vastata omista teoistaan ja omista puheistaan. Jos joku jotain näistä rikkoo, niin ensimmäinen asia on kysyä häneltä itseltään, mitä tuli tehtyä tai puhuttua. Tasa-arvo on niin arvokas asia. Työtä jatketaan. Tämäkin keskustelu ja se, että me joudumme käymään tämän keskustelun, osoittaa sen, että meillä on vielä paljon tehtävää tässä yhteiskunnassa. Sitten muihin asioihin. Aloitan tästä edustaja Sarkkisen puheenvuorosta. Meillä on siis hyvin suuri näkemysero siitä, onko korkea veroaste tie hyvinvointiin — ei ole. Suomessa on yksi korkeimpia veroasteita, eikä meidän hyvinvointimme ole kestävällä pohjalla alkuunkaan. Jos se veroasteella tehtäisiin, niin se olisi varmaan aikoja sitten nostettu vielä ylemmäs. Verotuksen rakenteen pitää olla sellainen, että se kannustaa yrittämiseen, työntekoon, investointeihin, ja juuri tätä me olemme tehneet. Tästä jatkona edustaja Pekoselle — taisitte nostaa tämän kysymyksen siitä Suomen jaloilleennostamislauseesta. Kyllä Suomi maana on saatu ja sen talous jaloilleen. Nyt se on kilpailukykyinen, nyt se kasvaa. Se mahdollistaa sen, että me voidaan pitää sitten niistä heikompiosaisistakin huolta. Jos Suomi on lyöty maahan, mitä se oli lähes 20 vuoden ajan, kun Suomen talous ei kasvanut, niin se ei pitkän päälle mahdollista sitä heikommista huolen pitämistä. Eli kyllä, seison sanojeni takana edelleen. Minusta Suomen talous ja sitä kautta Suomi on saatu jaloilleen, ja se liike mahdollistaa heikommista huolen pitämisen. Edustaja Kurvinen, jonka katseen tässä kohtasin, kysyi äärettömän tärkeästä asiasta eli MFF-neuvotteluista. Todella vaikeat neuvottelut tulossa. Meillä on uusia tarpeita, jotka ovat meille välttämättömiä puolustukseen, turvallisuuteen, sotilaalliseen liikkuvuuteen, kilpailukykyyn, ja sitten sen lisäksi meillä on meillekin todella tärkeää esimerkiksi ruuantuotanto ja huoltovarmuus. Kun me samaan aikaan haluamme nettomaksajana painaa kokonaistasoa alaspäin, niin sitten meidän pitää huolehtia sekä uusista tarpeista että vanhoista. Mutta ei huolta, se esitys on muistaakseni 600 miljardia suurempi tällä hetkellä kuin nykyinen, ja vaikka siitä puolet leikkaisi pois ja priorisoisi — kaikkea vanhaa ei tarvitse tehdä ja asioita voi myöskin Euroopan unionissa tehdä totta vie tehokkaammin — siitä on rakennettavissa MFF-budjettimme, joka huolehtii näistä molemmista tarpeista. Suomella on mahdollisuus, kun me onnistumme, saada paljon, koska ne asiat, joihin EU:n pitäisi nyt panostaa, ovat juuri niitä, mitä me tänne haluamme. Kaikkemme tehdään, työ on vielä kesken. Sitten ihan vihoviimeisenä haluan vain todeta edustaja Castrénille, että kyllä, olen nostanut esille naisten terveyttä ja pidän sitä äärettömän isona kysymyksenä, josta liian vähän puhutaan ja joka ehdottomasti vaatii yhteiskunnan isompaa huomiota. [Tuula Haatainen: Mites se yhdenvertainen abortti?] — Rouva puhemies, saanko? [Puhemies: Olkaa hyvä!] Arvoisa puhemies! Aborttioikeus on välttämätön oikeus. Sitä ei olla rajaamassa, eikä siihen saa koskea. Se on maksullinen jo nyt, ja tästä ei pidä tehdä nyt kysymystä naisten oikeuksista. Naisella on oltava oikeus aborttiin, omaan kehoonsa. Kysymys on poliklinikkamaksujen tasosta, ja tässä on kyse muutamista euroista. Hyvä oppositio, hyvä SDP, älkää tehkö tästä kysymystä naisten aborttioikeudesta.
Arvoisa puhemies! Edelleenkin näyttää olevan täällä epäuskoa siitä, kasvaako se talous vai eikö se kasva. Siis valtiovarainministeriö eilen tuplasi ennusteensa tälle vuodelle, ja se perustuu jo kaikkeen mahdolliseen statistiikkaan alkuvuodesta. [Suna Kymäläisen välihuuto] Sen lisäksi työllisten määrä on parantunut 34 000 viime elokuusta. Se on merkittävä määrä suomalaisia, ja se on totta. Se ei ole ennuste, vaan se on toteutunut. Näitä tulee koko ajan. Tutkimuslaitokset vuoron perään nostavat ennusteitaan, mutta puheenjohtaja Lindtmanin on pakko löytää joku kohta, mistä voi kyseenalaistaa tämän. Minusta se on käsittämätöntä, halpaa politiikkaa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Juuri sitä!] kun ne faktat ovat jotain muuta. Miten tämä sitten tapahtuu? Mistä se kasvu tulee? Se on täysin hallituksen suunnitelman mukainen. Ensin kilpailukykyä kuntoon: työmarkkinauudistuksia, verotusta, luvitusta, energiantuotantoa sekä tutkimusta ja tuotekehitystä, mihin me ollaan panostettu. Sen jälkeen lähtee vienti liikkeelle. Sen jälkeen lähtevät investoinnit liikkeelle, niin kuin on käynyt: ennätysinvestoinnit Suomessa, ja tilauskirjat ovat täynnä. Työllisyys lähtee kasvuun. Sen jälkeen kotimainen kysyntä on lähtenyt kasvuun, mutta siinä on vielä petrattavaa, ja siihen tarvitaan positiivisuutta. [Antti Lindtman: Kyllä!] Se tarkoittaa lisää työpaikkoja, se tarkoittaa verotuloja valtiolle ja ostovoimaa kodeille — ostovoimaa kodeille ja parempaa toimeentuloa. Näillä me saadaan se viimeinen tavoite, mikä on kauimpana tavoitteesta, eli se velkaantuminen taittumaan ja julkinen talous tervehtymään. Tämä on hallituksen määrätietoinen suunnitelma, [Joona Räsäsen välihuuto] mitä te olette vastustaneet alusta lähtien, joka ainutta, ja esitätte pieniä yksityiskohtia, niin kuin te muka tekisitte jonkun isomman muutoksen. Ei ole mitään muuta isoa muutosta teidän suustanne esitetty kuin mielikuva reilummasta — reilummasta. [Naurua] Nostetaan reilusti veroja. Siihen se mielestäni tiivistyy. Arvoisa puhemies! Tämä on se tie, jolla suomalainen hyvinvointi pelastetaan. Tämä on se tie, jolla meillä on varaa pitää yllä meidän puolustustamme, turvallisuutta. [Antti Kurvinen: 50 miljoonaa velkaa!] Tämä on se tie, jolla meillä on varaa pitää meidän heikoimmista huolta ja myöskin turvata se hyvinvointiyhteiskunnan ydin.
Arvoisa puhemies! Kun puheenvuoroja olen kuunnellut, niin varsinkin täältä vasemmalta tulevien puheenvuorojen perusteella tuntuu, että tämä on kovin synkkä päivä opposition kaikille pessimisteille. Voisi ajatella näiden perusteella, että Suomessa on kaikki pielessä, mutta onneksi todellisuus on kuitenkin jotain muuta. Kauan odotettu työllisyyden käänne on nyt oikeasti tapahtunut. Helsingin Sanomat tänään: ”Kauan odotettu työllisyyden käänne näyttää vihdoinkin koittavan.” Kauppalehti: ”Nyt tuli Suomen taloudesta luku, jota ei rohjettu edes odottaa.” Demokraatti: ”Nyt tuli pirteä merkki työmarkkinoilta — ’Nousukäänne saattaa vihdoinkin olla läsnä.’ [Oikealta: Kuulitteko?] Eli siis hyviä uutisia, ja päivä päivältä. Tuntuu, että niistä iloitsevat kaikki muut paitsi vasemmisto-oppositio. No, muodon vuoksi muutama tyytyväinen lausahdus tuli, mutta perusääni on kyllä kovin mollivoittoinen. Minusta tuntuu, että kun viime talvena VM:n asiantuntijat arvioivat, että on joku tuntematon jarru, niin tällä hetkellä se talouden tuntematon jarru tuntuu istuvan täällä vasemmalla. [Aino-Kaisa Pekonen: Ohhoh! — Välihuutoja vasemmalta] Minä toivon, että te näette niitä positiivisia merkkejä, joita taloudessa on kaikkialla, ja iloitsette siitä, että Suomen talous on lähtenyt kasvuun, koska se on kaikki: ilman talouden kasvua ei ole Suomea hyvinvointiyhteiskuntana. [Timo Heinonen: Väärin kasvettu!] Tämä on hallituksen viimeinen talousarvioesitys, ja sitä pitää arvioida siis hallituksen talouspolitiikan kokonaisuuden osana. Kun hallitus aloitti työnsä, niin talous oli kuralla. [Vasemmalta: On edelleen!] Me ollaan nyt tehty rakenneuudistuksia. Me olemme pistäneet kilpailukykyä kuntoon. Me olemme pitäneet huolta valtion julkisesta taloudesta ja säästäneet nettona miljardeja. Myös ensi vuonna säästetään, noin 900 miljoonaa säästöjä. Edelleen voi sanoa, että koko kauden luku on bruttona lähes viisi miljardia, nettona yli kolme miljardia. Siis me otettaisiin niin paljon enemmän velkaa, jos hallitus ei olisi tehnyt määrätietoisia säästötoimia. Me emme ole tehneet vaalibudjettia. [Joona Räsäsen välihuuto] Se on väärä todistus, varsinkin porukalta, joka teki oman viimeisen budjettinsa lisäten satoja miljoonia euroja vaalirahoja omille kannattajilleen. [Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Miksi me ollaan tehty näitä töitä talouskasvun eteen? No, muun muassa siksi, mitä me tänään saimme lukea: 34 000 ihmistä enemmän on töissä kuin vuosi sitten elokuussa. [Timo Heinonen: Paljon?] — 34 000. [Arto Satonen: Rauman väkiluku!] — Ne ovat ihmisiä, jotka ovat saaneet töitä, isiä, äitejä, suomalaisia. Heidän tilanteensa on parempi, ja tätä käännettä pitää nyt jatkaa ja tukea. Siksi suunta ei saa muuttua, ei tarvita veromoukareita eikä kasvua tukehduttavia uusia toimia eikä epävarmuutta. Mutta on selvää, että tämä kasvu ei yksin korjaa Suomen taloutta. Siksi me tarvitsemme velkajarrun. Nyt jo luottoluokittajat antavat erittäin suuren arvon sille, että Suomessa on pystytty laajalta pohjalta näin sopimaan, niin että älkää kyseenalaistako sitä, älkää lipsuko, pitäkää jalka sillä velkajarrulla. [Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Nyt tämä näyttää hyvältä, mutta totta kai aina on edessä haasteita, niin on ollut koko tämän reilun kolmen vuoden ajan. Tällä hetkellä harmina ovat korkeat polttonesteiden hinnat ja huoli sähkön riittävyydestä. Mutta, arvoisat suomalaiset, me tulemme pitämään huolta siitä, että sähkön hinnat pysyvät riittävinä. Me tulemme käymään keskustelua siitä, onko jotain tehtävissä niukalla liikkumavaralla polttonesteiden osalta. Mutta meidän pitää tämän talouden kasvun osalta olla rohkeita. Emme voi sanoa investoinneille, että älkää tulko tänne, siksi, että me pelkäämme emmekä usko itseemme siinä, pystymmekö saamaan riittävästi energiantuotantoa. Hyvät suomalaiset, hyvät edustajat, kyllä me pystymme. Me tarvitaan rohkeita päätöksiä ja linjakkuutta.
Arvoisa puhemies! Aloitan taas sanomalla sen, että tämä datakeskusinvestointi on myönteinen uutinen. Lupaan sen, että hallitus tekee kaikkensa, että syntyy uutta energiantuotantoa täyttämään se tarve, mikä on, ja teemme kaikkemme, että kansalaisten sähkölaskut pysyvät kohtuullisella tasolla. Nythän tämä saa liikkeelle sen, että ydinvoiman kehittäminen lähti liikkeelle välittömästi Loviisassa. Fortum aloittaa siellä jatkolupien hakemisen ja tämän tehon nostamisen. Myöskin aiesopimus uuden ydinvoimalan rakentamisesta sinne naapuritontille on liikkeellä. Uusiutuvan energian projekteja lähtee varmasti liikkeelle, kun kysyntä kasvaa. Sitten nämä ovat aivan oleellisia, mitä ministeri Puisto sanoi, varsinkin tämä viimeinen, nostan sen esille, eli tämä priorisointimalli. Eli silloin me voidaan konkreettisesti katsoa, minkä verran meidän sähköverkkoon ja sähköjärjestelmään mahtuu näitä datakeskuksia. Me tarvitaan siis paljon toimia, mutta meidän täytyy luottaa itseemme siinä... Vaikka ette hallitukseen luota, niin luottakaa suomalaisiin erinomaisiin viranomaisiin siinä, että taatusti syntyy säätövoimaa, perusvoimaa. Verkkoon investoidaan miljardeja tällä hetkellä. [Puhemies koputtaa] Kokonaisuus on hyvin tarkkaan valtioneuvoston kokonaisuudessaan kontrollissa.
Arvoisa puhemies! Päivitetään vähän tätä tilannekuvaa ja mietitään sitä kautta sitä meidän viestiä nyt työttöminä oleville ihmisille. Tilannekuva Suomessa on tällä hetkellä se, että meidän taloutemme kasvaa jopa historiallista vauhtia. Miksi se naurattaa tai huudattaa siellä? Se on erinomainen asia, hyvät sosiaalidemokraatit. Te ette sanallakaan puhuneet siitä, että Suomeen on tullut teollisuushistorian suurin investointi. [Vasemmalta: Koska ei tullut!] Tai oletteko huomanneet sitä, että meidän telakat käyvät täysillä? Suomeen on tulossa investointeja tällä hetkellä enemmän kuin juuri koskaan on nähty: [Välihuuto] puhtaaseen siirtymään, energiantuotantoon, sitä hyödyntävään teollisuuteen, paljon muuhunkin kuin datakeskuksiin. Se tarkoittaa työpaikkoja. Parempi työllisyys seuraa investointien ja talouden kasvun perässä. Mutta nyt on se näkymä olemassa, ja minun viestini suomalaisille työttömille on, että nyt on lupa toivoa parempaa tulevasta ja on mahdollista päästä töihin. Tuet ovat jossain paikassa tärkeitä, mutta tuet eivät luo pysyviä työpaikkoja. Nämä syntyvät hyvästä investointiympäristöstä ja [Puhemies koputtaa] yritysten halusta palkata, ja siinä me ollaan tällä hetkellä. [Miapetra Kumpula-Natrin välihuuto] Nyt työpaikkoja [Puhemies koputtaa] nimittäin on alkanut syntymään. [Aki Lindénin välihuuto]
Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee edustajan puhetta, niin tuntuu suurin ongelma olevan, että kyseessä on amerikkalainen yhtiö. Mutta itse asiaan: Kyllä minä olen erittäin iloinen Suomen puolesta tästä meidän teollisen historiamme yhdestä suurimmasta investoinnista Suomeen. Ne ovat Googlen arvioita, mutta joka tapauksessa puhutaan kymmenistätuhansista työpaikoista rakennusaikana, ja niitä töitä tehdään. Puhutaan tuhansista vakituisista työpaikoista. Jos siinä onnistutaan, että tähän ympärille syntyy vielä laajemmin datataloutta, ekosysteemiä, niin silloin me päästään siihen, mitä halutaan. Kuulkaa kun tämä on se tie, millä Suomi nousee tästä työttömyydestä. Suurin murhe ei ole nyt se, pitäisikö joku tuki vielä olla, vaan se, että saadaan aitoja työpaikkoja niille meidän ihmisille, jotka ovat käyneet kouluja. Niille nuorille ja työttömille ihmisille syntyy mahdollisuuksia päästä töihin. Tämä on erinomainen asia, ja hallitus huolehtii siitä osaltaan. Ja teemme kaikkemme, että Suomessa riittää sähköä ja se pysyy kohtuullisen hintaisena. Me emme voi luopua [Puhemies koputtaa] tästä sen takia, että meitä pelottaa tulevaisuus. Tartutaan tähän, [Puhemies koputtaa] ja pidetään huolta, että asiat menevät oikein. [Ben Zyskowicz: Ei kelpaa vasemmistolle työpaikat!]
Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalan tilanne on tietenkin vaikea, kun raja on kiinni, ja tämä iskee niille alueille kaikkein kovimmin. Pitkään on ollut se kehitys, että Itä-Suomessa on ponnisteltu elinvoiman ylläpitämiseksi. Nyt on kuitenkin hyvä asia se, että kun katsoo sitä yritysbarometria, niin sehän on, ehkä nyt sitten Pohjois-Karjalaan lukuun ottamatta, erinomaisen hyvä. Nyt yrityksissä, pk-yrityksissä, ympäri Suomen uskotaan, tehdään, investoidaan. Mitä tulee Itä-Suomen täsmätoimiin, Itä-Suomi-työryhmä teki työnsä, jatkaa koko ajan, ja niitä keinoja, joita siellä on nostettu, me ollaan määrätietoisesti tehty. Maakuntalennot, yhteydet on turvattu, rautatie- ja liikenneverkkoon on panostettu, yliopistot ovat saaneet aloituspaikkoja ja tohtorikoulutusohjelmaa. Nyt sitä neljänsadan sähköverkkoa vedetään sinne itäiseen Suomeen, mikä mahdollistaa investointien syntymisen. Todella paljon tehdään, ja erityistalousalue-esitys on valmistelussa, jotta siitä pystyttäisiin tekemään myös päätöksiä. Paljon tapahtuu.
Arvoisa puhemies! Vielä kerran tästä, onko kaikki tehty riittävän tiedon varassa: toistan toistamistani, kun kysytte kysymistänne, että tämä päätös tehtiin ehdollisena. Se vain on merkittävä sana, koska se käynnistää sen, että mitään tukea ei voida myöntää, ellei hanke täytä sille asetettuja tavoitteita. Ne poliittiset tavoitteet olivat se, että hanke lähtee liikkeelle, ja kaikissa tapauksissa, jos puhutaan satojen miljoonien rakennushankkeesta, kyse on tuhansista työpaikoista. Oli aivan selvää, että kun se virkavalmistelu siitä lähtee, jotta voidaan lopullinen päätös tehdä, niin nämä kaikki arviot tullaan tekemään virkatyönä, mutta on aivan selvää, että kyse olisi ollut rakennusaikana tuhansista työpaikoista. No, emme siis ole peruneet tätä hanketta. Se ei ole meidän asiamme. Me olemme todenneet, että tätä kehysriihen päätöstä ei ole mahdollista edistää yksinkertaisesti niistä syistä, jotka olen maininnut. Hanke on muuttunut, se on pienentynyt, se on viivästynyt ja sen aikataulu on venynyt. Me olisimme tulleet tekemään luultavasti tämän aivan saman päätöksen syyskuussa talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, kun olisimme saaneet nämä tiedot, mutta nyt, kiitos tämän vilkkaan kesäkeskustelun, näitä asioita on selvitetty vielä nopeammassa tahdissa, ja siksi totesimme tämän tosiasian, että tämä ei vastaa sitä, mitä me keväällä 25 päätimme. Mutta hanke on edelleenkin kannatettava, ja toivottavasti se jonain päivänä etenee. Siksi me tarvitaan se väline, jota ei ole tällä hetkellä, jossa nämä suuret areenahankkeet voivat hakea jonkun mallin mukaisesti, ettei niitä tarvitse erillisinä päätöksinä tehdä. Mutta kun jatkuvasti toistetaan virkavalmistelun ohittamista, niin ei ole, vaan tehtiin poliittinen päätös, joka käynnistää virkavalmistelun. No, sitten vielä: ei sähköpostilla tilailla meiltä mitään päätöksiä. Me teemme päätökset Suomen työllisyyden ja talouden näkökulmasta itsenäisesti. Lobbauksella ei ollut merkitystä, ja se, mistä summa muodostui, oli vertailukelpoinen Tampereen areenan tukeen. [Krista Kiuru: No miksi kukaan ei sitten tiedä, kuka tämän päätöksen esitti?]
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin sanon, että tässä ei ole paikkaa minkäänlaiselle ylimielisyydelle. Olen hyvin nöyrällä mielellä täällä eduskunnan edessä, se lienee kai selvää. Jos eduskunta haluaa kuulla minun näkemykseni minun toimintaani, niin silloin vastataan avoimesti ja rehellisesti. Se on minun tapani toimia. Minä haluan vakuuttaa teille ja suomalaisille, että tässä päätöksenteossa ei ole mitään suhmurointia, ei mitään epäeettistä. Me ollaan toimittu vain ja ainoastaan yhden motiivin takia, ja se on se, että me saadaan Suomeen työpaikkoja ja pysyvää toimeentuloa ihmisille ja että me saadaan velkaantuminen taittumaan tässä maassa ja me saadaan turvattua suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Minun toiminnassani tai hallituksen tavoitteissa ei ole mitään muita motiiveja. Haluan tämän kerta kaikkiaan sanoa, ja sydämestäni. Kaikki on kerrottu, kaikki tähän liittyvä on avattu. Tein sen päätöksen, kun tämä julkinen keskustelu tästä alkoi, että kaikki annetaan, mistä seurasi lisää keskustelua, minkä ymmärrän, mutta kaikki on avattu. Sitä en voi tietää, onko jossain jotain, mitä joku on lähettänyt ja mitä en ole nähnyt. Sitä en voi tietää. Haluan muuten sanoa senkin, että minä en millään ehdi kaikkia minun sähköpostejani lukemaan. Totta kai minä luen, kun tulee eduskuntaposti, pääministerin posti, satoja viestejä per päivä, seuraan parhaani mukaan, mutta kaikki varmaan ymmärtävät, että ihan jokaista postia ei millään tule luettua. No, mitä tulee tähän esteellisyyteen, josta edustaja Tynkkynen kysyi, niin itsekin odotan OKAn näkemystä asiasta. Olen toiminut vaalirahoituslain mukaisesti ja sen hengen mukaisesti. Vaalirahoituksesta on sen lainsäädännön mukaisesti ilmoitettu, ja tähän mennessä se ei ole tehnyt esteellisyyttä. Olisi iso muutos maan tapaan, [Vasemmalta: Ai maan tapa?] siihen, miten ennen on tulkittu, jos tämä tulkitaan eri tavalla. Kyse oli Valmet Automotiven asiassa nimenomaan valtion edusta. Pelkästään konkurssi olisi saanut aikaan takausvastuiden laukeamisen, muistaakseni noin 100 miljoonaa, puhumattakaan niistä työpaikoista, jotka olisivat lähteneet välittömästi. Valtion etu oli se, mitä oltiin päättämässä, [Puhemies koputtaa] ei kenenkään muun etu. Ihan lopuksi haluan sanoa, kun hallituksen politiikkaakin tässä jo ehdittiin noin yleisesti arvostelemaan, että, hyvät edustajat, talous kasvaa paljon ennakoitua nopeammin. Hallituksen työ tuottaa tulosta, ja meillä on vihdoinkin valoa myöskin Suomen taloudessa.
Arvoisa puhemies! Keskustelu on loppujen lopuksi aika hyvää, koska kaikilla on sama tavoite jälleen kerran: miten me saamme meidän nuorille töitä ja tulevaisuudenuskoa. Sitähän meidän täytyy yhdessä rakentaa. Jälleen kerran me ollaan eri mieltä keinoista, miten sinne päästään, ja siitä, mitä on tehty tai jätetty tekemättä. Mutta kuulkaa, kun minä uskon siihen, että pistämällä tämän maan kilpailukyky kuntoon, panostamalla koulutukseen ja osaamiseen löytyy ainut kestävä tie sille, että meidän nuorilla on tulevaisuutta ja tulevaisuudenuskoa tässä maassa. Enkä moiti ketään, totean vain: Jälleen kerran te unohdatte kokonaan sen ulkopuolisen maailman, minkä keskellä Suomi tällä hetkellä on. On täysin kiistatonta, että ne alkoivat jo koronasta ja energiakriisistä [Eduskunnasta: Ukrainan sodasta!] — ja Ukrainan sodasta, kyllä — ja ne ovat jatkuneet tällä kaudella ja pahentuneet, eli globaali tilanne on huonontunut merkittävällä tavalla. Yhdysvaltojen muuttunut, tempoileva politiikka vaikuttaa joka kerta meidän talouslukuihin, joka kerta työllisyyslukuihin. Ei siltä voi ummistaa silmiä. Samaan aikaan, kun ne uutiset välittyvät suomalaisille lapsille ja nuorille, niin miltä se maailmankuva näyttää? Totta kai hallitus on varmaan syyllinen kaikkeen, mutta ei nyt sentään ihan kaikkeen. Kaiken tämän keskellä me ollaan pystytty pitämään Suomi yhtenä maailman turvallisimmista maista. Kaiken tämän keskellä me ollaan pystytty pitämään huolta meidän peruskoulutuksesta, ammatillisesta koulutuksesta ja korkeakoulujen rahoituksesta. Me ollaan lisätty aloituspaikkoja meidän nuorille yliopistoihin ja korkeakouluihin, 2 000. Tämä uusi opintoseteli on juuri nyt valmistuneille nuorille aivan loistava työväline. Jos et saa sitä opiskelupaikkaa sieltä yliopistosta, korkeakoulusta, minne me haluamme yhä useamman heistä pääsevän, voi opiskella 30 opintopistettä avoimessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Tämä on aivan loistava uudistus, iso muutos, [Antti Kurvinen: Tämä on hyvä asia!] joka me tehdään. Ja ne 500 kesätyöpaikkaa enemmän: Me vain pistettiin lisää rahaa siihen, että niitä on 500 enemmän. Olemme vedonneet, olen vedonnut kaikkiin suomalaisiin elinkeinoelämän järjestöihin, että palkatkaa nuoria, palkatkaa vielä yksi tai kymmenen, jos vain suinkin pystytte. Se vetoomus on todellakin otettu vakavasti, ei nauraen, vaan se on otettu vakavasti vastaan. Olen saanut viestejä yrittäjiltä: hieno avaus, me toimimme näin. Näin se toimii. Jos meillä on pärjääviä, menestyviä yrityksiä, niin meille syntyy työpaikkoja, niin nuorille kuin vanhemmillekin. Ja kyllä, edelleen olen optimisti siitä, että tämä maailma on menossa, Suomi on menossa, tällä hetkellä parempaan suuntaan. Kyllä, talous on vihdoinkin lähtenyt kasvamaan. Ja kyllä, ainoastaan kasvava talous tuottaa uusia työpaikkoja, tuottaa verotuloja, joilla me voidaan huolehtia palveluista ja koulutuksesta. Tämä on se tie, mihin minä uskon.
Arvoisa puhemies! Ympäristö- ja ilmastoministeri voi varmasti tästä jatkaa. Mutta se on ihan selvää, että isoa osaa nuorista ilmastonmuutos ja luontokato huolestuttavat erittäin paljon. Kyllä tälläkin saralla hallitus on toiminut, jatkaa sitä pitkän linjan ilmastopolitiikkaa, mitä Suomessa on tehty, ennen kaikkea me ollaan keskitytty päästöjen vähentämiseen. Valtion vanhojen metsien suojelu on etenemässä. Me ollaan jatkettu luonnonsuojeluohjelmia. Ennen kaikkea pitäisi kiinnittää huomiota siihen isoon strategiseen valintaan, että me halutaan tehdä Suomesta puhtaan energian suurvalta, päästä eroon fossiilisista polttoaineista, korvata ne puhtaalla suomalaisella energialla, ydinvoimalla, aurinkovoimalla, tuulivoimalla ja sitä kautta saada Suomi kohti hiilineutraaliutta. Tässä työssä me ollaan edetty erittäin hyvin.
Arvoisa puhemies! Kiitos hyvistä kysymyksistä ja kommenteista edustajille. Minä haluan tässä kommentoida nyt niin montaa kuin ehdin: Ensin edustaja Suhoselle, joka kysyi perhepolitiikasta: Kun tuossa listasin vähän, mitä kaikkea on tehty — siis panostukset peruskouluun, sen vahvistamiseen ja parantamiseen, työrauhaan, opettajien työmahdollisuuksiin, terapiatakuun toteuttaminen nuorille, veroetu lapsiperheille, lukulahja lapsille, äitiyspakkauksen arvon kasvattaminen, nuorten työllistämisseteli, kesätyöpaikat — niin kyllä sitä listaa sieltä aika paljon löytyy, kun hyvällä silmällä lukee. Sitten Laine-Nousimaa sanoi, että työmarkkinat ovat kaaoksessa. Ovatko ne? Ovatko työmarkkinat kaaoksessa? Minusta ne eivät ole kaaoksessa. Työmarkkinoilla oli työmarkkinoiden uudistamiseen liittyen kieltämättä poikkeuksellinen erimielisyys, mutta eivät minusta meidän työmarkkinat ole kaaoksessa. No sitten, jos näitä käyn nopeasti läpi, kun tekisi moneen mieli kommentoida, edustaja Rintamäki puhui paljon turvallisuudesta ja varautumisesta, ja siinä mielessä tuo äskeinen keskustelu EDP:stä ja velkajarrusta, julkisen talouden tervehdyttämisestä, on todella tärkeä, koska ilman vahvaa julkista taloutta ja kasvavaa yksityistä taloutta ei meillä ole kykyä huolehtia meidän turvallisuudesta kuten ei hyvinvointiyhteiskunnastakaan. Sitten oikeastaan kolmen arvon demarin puheenvuorot — Räsänen, Lindén, Lyly — joissa pohditte talouskasvua: Ehkä aloitan edustaja Lindénistä. Se on juurikin näin, että nämä asiat eivät ole mustavalkoisia. En minä väitä, että kaikki hyvä, mitä tapahtuu, on hallituksen ansiota, vaikka mieli tekisi, mutta ei se myöskään ole niin kuin mitä olen kuunnellut täällä korvat punaisina pari vuotta, että kaikki johtuu hallituksen politiikasta. Josko me löytäisimme hyvällä keskustelulla jonkun yhteisen maaston siitä, että on selkeästi asioita, joita hallitus on tehnyt, jotka parantavat jo nyt ja tulevat parantamaan työllisyyttä, talouden kasvulukuja, on selkeästi uudistuksia, jotka tulevat vahvistamaan julkista taloutta — säästöt, sopeutukset ovat olleet sellaisia — mutta ei tämä tullut valmiiksi vielä sillä, vaan tarvitaan enemmän. Kun edustaja Lyly kysyi tästä talouskasvusta, niin katselin tuossa hieman. Hallituksen talouspolitiikan ohjelma rakennettiin keväällä 23 valtiovarainministeriön ennusteiden pohjalle ja valtiovarainministeriön laskelmiin meidän talouspolitiikan linjausten vaikutuksista, ja silloin kuvaavaa on se, että kasvuluvut arvioissa olivat 1,2—1,9 välillä näille vuosille, ja kun me on jääty tosiasiassa lähelle nollaa, niin tästä tämä gäppi tulee. Eli noin puolitoista prosenttia korkeammalla talouden kasvulla me olisimme sillä polulla, mitä lähdettiin hakemaan. Mutta kyllä se vain on niin, että tämä maailman raju muutos, epävarmuus, sodat, kauppasodat, ne kaikki, ovat vaikuttaneet siihen, että meidän toimintaympäristö on ollut mahdoton. Samaan aikaan on tullut epäluottamus ja epävarmuus koteihin eikä ole käytetty rahaa vaan on säästetty. Nekin kaikki ovat mielestäni ihan olemassa olevia tosiasioita. Nyt on tapahtunut käänne. Ensin tapahtui viennissä, teollisuustuotanto on huippuluvuissa tällä hetkellä, ja vihdoin kotitaloudet ovat alkaneet kuluttamaan. Vähintään puolet taloudesta syntyy kotitalouksista ja kotimaisesta kysynnästä. Jos se näkyy asuntokauppana, remontteina, kodinkoneostoksina, palveluiden käyttämisessä, se tarkoittaa suomalaisille töitä ja se tarkoittaa valtiolle verotuloja. Sitten vielä: Minusta edustaja Hänninen nosti erittäin tärkeän asian esille, perheväkivallan, lähisuhdeväkivallan, ja sanon nyt tässä, että minusta ovat järkyttäviä ne luvut Suomessa tapetuista naisista. Minun mielestäni se on järkyttävää. Musta piste tässä maassa, ei näin voi olla. Hallitus on tällä saralla toiminut — lainsäädäntöä kiristetty, turvakotien rahoitusta lisätty, sovittelua on poistettu — mutta ei tämä vielä riitä. Joku tässä maassa mättää, ja sen eteen meidän kaikkien täytyy tehdä enemmän töitä, että me pääsemme pureutumaan niihin juurisyihin, mistä tämä kauhea kehitys johtuu. Ei yhtään enää, jos tahtotilan saa sanoa. Arvoisa puhemies! Vielä viimeiseksi: Edustaja Valtola kysyi kehysriihestä, joka on myöskin oma suosikkini tässä matkan varrella. Neljä asiaa nopeasti: osaaminen, energiapolitiikka, työmarkkinat ja työn kannustavuus. Osaaminen, tutkimus, tuotekehitys — niihin panostaminen edelleen. Puhtaan siirtymän vauhdittaminen on ehdottomasti voittava strategia Suomelle nyt ja tulevaisuudessa. Työmarkkinoiden joustojen edistäminen ei ehkä suoraan ollut pelkästään kasvuriihen asia, mutta se on ollut merkittävä kasvutoimi ja tulevaisuuden kannalta oleellinen. Sitten ylipäänsä työn kannustavuuden lisääminen eli progression keventäminen, paluumuuttajien veroporkkanat, työsuhdeoptiojärjestelyt ja niin edelleen ovat olleet erittäin hyviä, kasvua tukevia uudistuksia, ja vain niin me pystytään huolehtimaan meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme.
Arvoisa puhemies! Ensin muutama vastaus. Aloitan tästä ilmastopolitiikasta. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Suomi on ollut EU:n päästökauppajärjestelmän vahvin puolustaja, koska sekä se on tuottanut tulosta ilmastopoliittisesti että meidän taloutemme on selkeästi jo hyötymässä siitä. [Oras Tynkkynen: Oikein!] Eli toivottavasti jotain hyvää voitte nähdä täälläkin suunnassa. Sitten tähän Itä-Suomi-kysymykseen. Taisi kysyjä lähteä jo. [Välihuuto] — Aha, kyllä, joo. Ajattelin, että kävikö niin kuin mainitsemallenne ministerille, mutta siellä olittekin vielä. — Pelkästään kehysriihen päätöksiä oli se, että meillä on selkeät kirjaukset nyt maakuntalentojen jatkovalmistelusta. Ne päättyvät 28, ja todettiin, että se valmistelu pitää tehdä nyt, jotta ei tule taukoa. Karjalan radan seuraava vaihe, sitten Huutokoskella se kantaverkon kunnon linja, joka oli investointilistan häntäpäässä, mutta Itä-Suomen takia se sieltä on käsin nostettu niin, että se etenee nopeammassa aikataulussa. Erityistalousalueet: selkeä kirjaus, ja valmistelu jatkuu niin, että meillä olisi toivottavasti syksyllä valmiiksi päätettäväksi ne asiat. Sitten tähän koko keskusteluun. Onhan se totta, että taloudessa on eletty erittäin vaikeaa aikaa. Se alkoi viime hallituskaudella koronan ja Ukrainan sodan myötä. Sitä ennen meillä on ollut pitkä taantuma-aika finanssikriiseineen ja eurokriiseineen, mutta tämä on ollut erityisen vaikeaa aikaa. Meidän hallituksella ei ollut enää mahdollisuutta käyttää velkaelvytystä. Me olemme joutuneet silti ottamaan velkaa, mutta me emme ole voineet juurikaan velalla elvyttää. Tämä on ollut vaikeaa, mutta me ollaan puskettu sen takia näitä kilpailukykyä ja tuottavuutta parantavia uudistuksia eteenpäin, koska me halutaan varmistaa, että tulevat vuosikymmenet ovat kasvun vuosikymmeniä. Se on juuri niin kuin edustaja Lyly sanoi: jos kasvu olisi toteutunut yhden prosenttiyksikön korkeampana 23 lähtien, niin kuin valtiovarainministeriö käytännössä ennusti, minkä pohjalle hallitus teki oman taloussuunnitelman, niin tämä olisi aivan erinäköinen. Mutta kun valitettavasti ei voi kasvuksi muuttua, niin silloin tämä on erinäköistä. Nyt on ollut jatkuvaa taistelua siirtyviä maalitolppia vastaan, uusia säästölistoja, uusia kasvutoimia. Minä uskallan väittää, ja koetan nyt jättää opposition moittimisen vähemmälle tässä viimeisessä puheenvuorossani mutta sanon, että oppositio yrittää täydellisesti häivyttää toimintaympäristön muutokset syynä siihen, että Suomen talous kohtaa merkittäviä vaikeuksia. Vasemmistoliitosta suorastaan naureskellaan sille, kun minä mainitsen, että on ollut kauppasotaa, Trumpin poukkoilevaa politiikkaa, Grönlantia, Venezuelaa, Irania. Minä en näe siinä mitään naurettavaa, se vain valitettavasti iskee. No, voi mennä sitten vaikka sinne bensapumpulle katsomaan, niin kyllä se siellä näkyy. Totta kai tämä on siis vaikuttanut tähän. Toistan sen, minkä olen monta kertaa sanonut: kun ne pilvet ovat siellä maailmalla vähän hälventyneet turvallisuuden näkökulmasta, niin välittömästi Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Mutta nyt on jotain erityistä. Hormuzinsalmen tilanteesta huolimatta Suomen talous on tällä hetkellä kovemmassa kasvussa kuin se on ollut. Tämä kertoo suuresta muutoksesta, ja siitä ekonomistit ja eri tutkimuslaitokset ja pankit puhuvat. Tämä tapahtuu tämän epävarmuuden vallitessa. Ja minä olen tietenkin sitä mieltä, että siihen vaikuttavat hallituksen lukemattomat toimet kilpailukyvyn parantamiseksi. Siihen vaikuttaa se, että ihmisten ostovoima on parantunut, ja siihen vaikuttaa se, että kotitalouksilla on tällä hetkellä potentiaalia, eli pankkitileillä on enemmän rahaa suomalaisilla kodeilla kuin on ollut koskaan. No, toki sekin vääristeltiin. Se väännettiin siihen kulmaan, että kaikilla ei ole. No, se on totta. Mutta kotitalouksilla on enemmän kuin koskaan Suomen historiassa. Meillä on potentiaalia. Nyt kun me nähdään myöskin luottokorttitiedoista, että myöskin kotitalouksien kysyntä on lähtenyt liikkeelle ja myöskin korjausrakentaminen on lähtenyt liikkeelle, ja kun me piristetään asuntokauppaa, niin tässä on kaikki mahdollista — tässä on kaikki mahdollista. Ne eväät on ja se perusta on rakennettu, kilpailukyky on laitettu kuntoon. Jos joku maailman kriisi meidät nyt tästä taas lannistaa, niin Suomi tulee olemaan todella suurissa vaikeuksissa, ja silloin jos vaihtoehtona on nykyhallituspohjan linjan sijaan vasemmiston olematon linja, niin se ei ole kylläkään ratkaisu silloin siihen tilanteeseen. Ainut tie on pistää perusta kuntoon ja korjata kilpailukykyä, uskoa siihen, mitä tehdään, ja uskoa niihin vahvuuksiin, mitä Suomella on. Meillä on valtavia vahvuuksia: suomalaiset ihmiset, luonto, ympäristö, kyky sopia asioita, puhdas energia, osaaminen, huippuyrityksiä. Meille on kaikki mahdollista, kun lopetettaisiin ylenpalttinen voivottelu.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin lähdetään nyt liikkeelle siitä, että totta kai, jos tehdään säästöjä, minä ymmärrän, että se on jostain pois. Totta kai se silloin koskee niitä ihmisiä, joihin säästöt kohdistuvat. Mutta Suomen tilanne ei todellakaan ole niin lohduton kuin oppositio antaa ymmärtää. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta edelleen. Meillä on vahvat turvaverkot. Meillä saa apua vaikeina hetkinä ja silloin, kun apua tarvitsee. Jos joku muuta väittää, niin mielestäni vääristelee asiantilaa. Suomessa käytetään sosiaaliturvaan ja tuloerojen tasaamiseen paljon rahaa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Me ollaan Euroopan ja koko maailman kärkipaikoilla. Pitäisi taas olla joku raja siinä, kuinka pahaksi maailmaa maalaa. Mutta se on selvä myöskin, etteivät tilastot ihmisten tilannetta paranna vaan työ, ja siihen tämä hallitus on alusta lähtien keskittynyt. Uskallan väittää, että työllisyystilanne olisi huonompi ilman niitä hallituksen lukemattomia uudistuksia, joita me ollaan tehty. Me ei tänä päivänä nähtäisi niitä orastavia kasvulukuja, joita me nähdään, jos hallitus ei olisi tehnyt näitä kasvua ja työllisyyttä tukevia uudistuksia. [Antti Lindtman: Päinvastoin, päinvastoin!] Tämä ei näyttäisi nyt paremmalta, kun katsoo eteenpäin, jos me emme olisi panostaneet puhtaaseen energiaan, tekoälyyn, korkeaan teknologiaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, yritysten toimintaympäristöön, kilpailukyvyn parantamiseen, työmarkkinauudistuksiin, luvituksen nopeuttamiseen, byrokratian purkuun, verotuksen keventämiseen. Meillä on aivan selkeä linja toisin kuin SDP-oppositiolla, jolla linjaa ei ole tai niitä sitten on niin monta, että ei erota. Me emme todellakaan tiputa kintaita emmekä muuten myöskään lapasia. Me teemme töitä. Me teimme kehysriihessä selkeän työlistan loppuvaalikaudelle. Kotitalousvähennys, YELin korjaaminen, asuntomarkkinat, rakentamisen paketti ja niin edelleen — [Antti Lindtman: Sieltä ne tulivat, SDP:n vaihtoehdot!] lukemattomia töitä, jotka ovat juuri tähän hetkeen ne, mitä Suomi tarvitsee, jotta lisätään luottamusta, jotta saadaan pyöriä pyörimään, jotta talous lähtee kasvuun. Tämä on aivan selkeä työohjelma tähän loppuun, ja siihen päälle kaikki se, mitä on hallitusohjelmassa vielä kesken, tehdään. Edelleen minä haluan sanoa sen, että kaiken synkkyyden keskellä me nähdään tällä hetkellä, että meidän taloudessa tapahtuu jotain poikkeuksellista. Tämäkään ei ollut oma sanoitus, vaan tämä on ekonomistien toteamaa. Meidän talous kasvaa tällä hetkellä hyvin lupaavasti, ja toivotaan nyt edes yhdessä todellakin, että tämä talouden kasvu kestää. Katsotaan niitä lukuja. Katsotaan, miten me voidaan niitä vielä parantaa. Ei kannata vielä niin paljon niitä gallupeja katsella, vaikka kuinka hyvältä näyttää. Todelliset gallupit katsotaan sitten vuoden päästä.
Arvoisa puhemies, hyvät edustajat! Hallitusohjelmassa määriteltiin selkeä visio Suomelle. Hallitus asetti itselleen keskeiset tavoitteet: saada aikaan kestävää kasvua, parantaa suomalaisten elintasoa, taittaa uhkaavaa velkaantumiskehitystä sekä tehdä päätökset, jotka vauhdittavat työllisyyttä. Hallitus ja sen ohjelma rakennettiin niiden puolueiden varaan, jotka ymmärsivät velkaantumisen vaaran Suomen tulevaisuudelle ja olivat valmiita uudistamaan yhteiskuntaa. Ne puolueet, jotka eivät halunneet vastuuta kantaa, ovat oppositiossa. Hallituksen strategian ytimessä on talouskasvun vauhdittaminen ja työllisyyden vahvistaminen yhdessä sopeutusten kanssa. Passivoivaa sosiaaliturvaa ja verotusta on uudistettu, jotta työn vastaanottaminen kannattaa. Maailman jäykimpiin kuuluvia työmarkkinoita on vuosikymmenten vastustamisen jälkeen uudistettu. Työvoimapalveluita on uudistettu. Me olemme tehneet sitä, mitä muissa Pohjoismaissa on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Valtio ei synnytä työpaikkoja, vaan luo niiden syntymiselle edellytykset. Työ syntyy yrityksiin. Siksi investointeja on vauhditettu, jotta saisimme tuotantoa ja tehtaita. Suomesta on rakennettu puhtaan siirtymän suurvaltaa vauhdittamalla fossiilivapaata energiantuotantoa. Kasvuyritysten toimintaympäristöön on tehty historiallisen laajat uudistukset. Ulkomaisten huippuosaajien lähdeveroa on kevennetty. Startupien toivoma työsuhdeoptioiden verotus uudistetaan. Yksityisen kasvupääoman tieltä raivataan sääntelyä. Teollisuussijoitusta on sitouduttu pääomittamaan, jotta kasvuun riittää sinivalkoista pääomaa ja yritykset voisivat jäädä Suomeen kasvamaan. Tätä strategiaa hallitus on toteuttanut koko vaalikauden ajan. Hallitus on mitoittanut ja ajoittanut sopeutukset valtiovarainministeriön virka-arvioon perustuen. Arvoisa puhemies! Tämänkin kauden jälkeen meillä on vahva sosiaaliturva ja palvelut. On vastuutonta vääristelyä ja ihmisten pelottelua väittää muuta. On selvää, että sellaisia sopeutustoimia ei ole, jotka eivät näkyisi kenenkään arjessa. [Välihuutoja vasemmalta] Suomi on yksi maailman tasaisimman tulonjaon maista. Keskeisin tekijä lapsiperheiden heikentyneen taloustilanteen taustalla on se, että työstä on pulaa. On koko perheen etu, että lasten vanhemmilla on töitä. Siksi me työskentelemme vimmaisesti kasvun puolesta. Olemme tehneet välttämättömän, jotta hyvinvointiyhteiskuntaa riittäisi myös tuleville sukupolville. Arvoisa puhemies! Keväällä 23 valtiovarainministeriö ennusti talouskasvun käynnistymistä. Jo samana kesänä näkyi merkkejä Euroopan teollisuuden heikosta vedosta. Suomen rakennussalan alakulo ei piristynytkään. Korkotaso pysyi korkealla, ja se kaatoi nostokurjet. Hallitus reagoi heti. Jo syksyn 23 budjettiriihessä sovimme mittavista asunto- ja rakennusmarkkinoita tukevista toimenpiteistä. Esimerkiksi korkotukivaltuuksia kasvatettiin tukemaan asuntorakentamista. Oppositio vaatii edelleen valtion tukeman asuntorakentamisen laajamittaista lisäämistä. Ongelma vain on, että tällä tavalla edellinen, vasemmistojohtoinen hallitus pumppasi rakentamiseen kuplaa. Markkinoilla on tälläkin hetkellä liikaa valmiita, myymättömiä asuntoja. Nyt oppositio on huolissaan asuntojen hintojen laskusta. Opposition keinoilla hinnat olisivat laskeneet vielä enemmän, ja rakentamisen piristyminen siirtyisi entistä pidemmälle tulevaisuuteen. Venäjän hyökkäyssota: Se on iskenyt Suomen talouteen voimakkaasti. Jouduimme sulkemaan itärajamme loppuvuodesta 23. Ihmisten ja tavaroiden liikkuminen loppuivat. Metsäteollisuudelta poistui tätä myötä 10 miljoonaa kuutiometriä raaka-ainetta. Odotettua selvästi heikomman kehityksen seurauksena myös julkisen talouden tilannekuva muuttui. Valtiovarainministeriön suosituksesta hallitus teki kehysriihessä 24 päätökset uusista kolmen miljardin euron suorista sopeutuksista. Jälleen ryhdyttiin odottamaan kasvua, mutta Euroopan teollisuus ei lähtenytkään elpymään. Saksassa ja Ranskassa koettiin hallituskriisit, ja epävarmuus velloi. Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi, ja kauppapolitiikka muuttui. Tullit iskivät teollisuuden vientimahdollisuuksiin kovaa, ja epävarmuus kasvoi. Hallitus toimi jälleen kerran. Kasvun haurauden vuoksi puoliväliriihessä päätettiin lähes 50:stä uudesta kasvutoimesta. Toimet tehtiin toimitusjohtaja Risto Murron kokoaman talouden huippuasiantuntijaryhmän suositusten pohjalta. Julkista taloutta heikentävät päätökset katettiin uudelleenkohdennuksilla. Viime vuoden lopulla valtiovarainministeriön ennustama kasvu hiipui — jälleen kerran. Hallitus reagoi taas nopeasti. Budjettiriihessä päätettiin uudesta miljardin sopeutuskokonaisuudesta. No tämän vuoden alkuun ovat osuneet Venezuela, Grönlanti, kauppasodan uhka ja viimeisimpänä koko maailmantaloutta ravistanut Iranin sota. Siksi hallitus teki kehysriihessä luottamusta ja kasvua vauhdittavia uusia päätöksiä. Edelliseltä hallitukselta hirveään kuntoon jäänyttä yrittäjäeläkelakia korjataan, kotitalousvähennystä parannetaan, korjausrakentamista sekä julkisia investointeja vauhditetaan. Turvallisuustilanne ja maailman tapahtumat: ne huolestuttavat suomalaisia, ja siksi varautuminen kodeissa on ymmärrettävää. Asuntomarkkinoiden palautuminen: se ottaa myös aikaa. Kaikista näistä syistä kuluttajien luottamus on ollut odotettua vaimeampaa. Julkista taloutta samaan aikaan haastavat kasvaneet korkomenot ja välttämättömät panostukset puolustukseen ja huoltovarmuuteen. Sosiaali- ja terveyspalveluihin on lisätty neljä miljardia euroa. Tänä vuonna säästöjä toteutetaan reilun miljardin edestä, ja ensi vuonna velkaa taitetaan lähes miljardin kokonaisuudella. Mikäli valtiovarainministeriö olisi kehysriihessä suosittanut uusia sopeutuksia, olisi hallitus niitä tehnyt. [Antti Lindtman: Mites se velkatavoite?] Vaikka velkasuhdetavoitteen saavuttaminen näyttää epätodennäköiseltä, me olemme onnistuneet pitämään, edustaja Lindtman, kohtalon omissa käsissämme. Jos kymmenen miljardin sopeutuksia ei olisi tehty, viime kaudella alkanut velkaantumiskehitys olisi jo ajanut meidät hallitsemattomalle uralle. [Antti Lindtman: Hyvä, että myönsitte! — Välihuutoja] Joka kerta, kun maailman kriisit ovat hieman hellittäneet, on kasvu lähtenyt käyntiin. Tämä kertoo meidän kilpailukykymme vahvuudesta. Kun suhdanne kääntyy, reformimme alkavat voimakkaasti tukemaan kasvua ja kansalaisten hyvinvointia. Arvoisa puhemies! Hallitus vastaa nyt kahdeksanteentoista välikysymykseen. Välikysymyksen tarkoituksena on kaataa toimiva hallitus. Kun koko vasemmisto-oppositio tähän järeään aseeseen tarttuu, suomalaisilla on oikeus odottaa, että oppositiolla on selvä vaihtoehto hallituksen politiikalle. Sellaista ei ole. [Välihuutoja] Oppositio on viimein ryhtynyt olemaan huolissaan velkaantumisesta, mutta ei esitä uusia sopeutuksia. Sen sijaan se on vastustanut jokaista säästöesitystä. Oppositio on huolissaan työllisyyskehityksestä, mutta on vastustanut jokaista työllisyyttä parantavaa uudistusta. [Välihuutoja] Omia ehdotuksia ei ole. Oppositio on huolissaan talouskasvusta, mutta ehdotuksia talouskasvun edellytysten parantamiseksi on nolla — nolla. Te oppositiossa luotte kuvaa, että talouskehitys olisi ollut aivan erilaista, jos olisitte olleet vallassa. Mitä te siis olisitte tehneet toisin? Hallitus on tehnyt kaiken, mikä on omissa käsissämme. Esimerkiksi EU-komissio ja luottoluokittajat ovat pitäneet hallituksen toimia oikeina, mutta te sanotte tietävänne asiantuntijoita paremmin. Arvoisa puhemies! Ympärillämme tapahtuu paljon hyvää juuri nyt. Yrityskauppoja syntyy runsain mitoin. Esimerkiksi Koneesta tehdään maailman suurinta hissiyhtiötä. Tänään Nordea kertoi, että Suomen teollisuus on viimein elpynyt lähes 20 vuoden kuopasta, ja kuluttajatkin ovat heräämässä. Kasvuyritykset ovat keränneet historiallisen paljon sijoituksia. On risteilijä- ja jäänmurtajakaupat. Työttömyys on kasvanut, kun työmarkkinoille osallistutaan ennätysmäärin. Työllisyysaste on kuitenkin hyvää eurooppalaista keskitasoa, ja työllisten määrä on pysynyt hyvällä tasolla. Työllisyyttä on onnistuttu kannattelemaan poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa. Kuluttajien ostovoima on palautunut Marinin kauden aikana kaivetusta kuopasta. Suomalaisten tileillä on rahaa, ja palkat ovat nousussa. Hallituksen mittavat veronkevennykset jättävät lisää euroja kotitalouksille. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Tuotanto kasvaa kaikilla teollisuuden aloilla nyt. Ennakkotiedot kasvusta ovat suorastaan räjähtäviä. Meillä jokaisella on vastuu nyt siitä, että emme omilla puheilla laula kasvua taas suohon. Nähdään se hyvä, mitä meillä on, ja, hyvä oppositio, rakennetaan sen päälle.
Kiitos paljon, arvoisa puhemies! Pitää kuitenkin aloittaa siitä, missä maailma menee, koska sillä on suuri vaikutus avoimeen pienen Suomen talouteen. Eli Venäjän sodan vaikutukset ovat meille erittäin suuria, vaikuttaneet bkt:hen negatiivisesti vuosia, alkaen jo viime hallituskaudelta, mutta kriisi on syventynyt ja ongelmat pahentuneet. Nyt näitä kriisejä on seurannut toinen toisensa jälkeen, ja Iranissa, Persianlahdella käytävän sodan vaikutukset ovat taas erittäin suuria. Mutta siihen kiinnitän huomiota, että aina kun — viimeisen vuoden, puolentoista, kahden aikana — pilvet ovat harventuneet maailmalla, Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Siitä voi tehdä sen johtopäätöksen yksinkertaistetusti, että kilpailukykymme ja taloutemme alkavat olla hyvässä kunnossa — siitä pitää olla tyytyväisiä — ja uskallan väittää, että se on suurelta osin siinä kunnossa, koska hallitus on tehnyt kilpailukykyä parantavia uudistuksia, parantanut yrittämisen ja investointien kannusteita ja kannustanut ihmisiä tekemään töitä ja ottamaan vastuuta. Lukemattomia kasvu-uudistuksia. Ne näkyvät siinä nousukäyrässä. Nyt tietenkin teemme kaikkemme, jotta maailmalla kriisit saataisiin ratkottua niin Ukrainassa kuin Persianlahdella, jotta me saataisiin todella tilaa meidän viennille ja uskoa suomalaisille tulevaisuuteen. Sitä he tarvitsevat. Minä ymmärrän oikein hyvin sen, että moni kantaa huolta työttömyydestä tai siitä, että sitä tulevaisuusnäkymää ei kaikilla ole. Mutta samaan aikaan, kaiken tämän synkistelyn keskellä, hyvät edustajat, Suomessa työllisten määrä on lähes sama kuin silloin, kun hallitus aloitti. Se kertoo minulle siitä, että Suomen talous on dynaaminen, koska vaikka me ollaan nähty aivan liikaa yt-neuvotteluja, konkursseja, niin jonnekin koko ajan syntyy uusia työpaikkoja. Iloitaan siitä yhdessä. Suomen talous on dynaaminen, uusia työpaikkoja on syntynyt. Työvoiman määrä on kasvanut, ja se sitten taas osin selittää meidän työttömyyttä, joka on liian korkea. Hallitus keskittyi kehysriihessään, joka on yksi päätöksenteon paikka hallituksen päätöksenteon ketjuissa, ratkomaan ongelmia. Ensinnäkin me jatkettiin velan jarruttamista: lähes miljardin, yli 700 miljoonan lisäsäästöt, jotka on sovittu aikaisemmin tai sovittiin riihessä. Valtiovarainministeriön asiantuntijat plus monet muut ekonomistit sanoivat, että nyt ei ollut oikea aika tehdä miljardin luokassa enää uusia säästöjä, ja uskon, että se oli järkevää. Mutta me viemme loppuun sen 10 miljardin ohjelman, minkä me olemme aloittaneet. Sen lisäksi me tehtiin toimia työllisyyden parantamiseksi ja työttömien auttamiseksi: kymmenillä miljoonilla toimia nuorisotyöttömien auttamiseksi, työllistämisseteli, tukea koulutukseen, samoin pitkäaikaistyöttömille, yhteistyö suurten kaupunkien kanssa, joissa työllisyyden ongelmat ovat suurimpia. Minusta nämä ovat erinomaisia ratkaisuja. Yritysten puolesta teimme ratkaisuja: YEL-uudistus, ministeri Grahn-Laasosen valmistelema, hallituksen hyväksymä, todella tervetullut kasvutoimi yrittäjien, pienyrittäjien ja keskisuurten yritysten keskuudessa. Me teimme rakennusalalle paketin, jota täälläkin on monet kerrat pyydetty. Nyt me saatiin valmiiksi, ja se on kiitelty. Kasvuyritysten verotuksen uudistaminen. Kolmanneksi me tehtiin toimia suomalaisten kotien tulevaisuudenuskon ja luottamuksen parantamiseksi. Kotitalousvähennyksen vahvistaminen: tästäkin on täällä monet kerrat puhuttu. Asp:n ehtojen parantaminen, jotta yhä useammalle, itse asiassa tuhansille suomalaisille nuorille, aukenee helpompi tie oman asunnon hankkimiseen, ja sitä kautta asuntomarkkinat piristyvät. Työmatkavähennyksen parantaminen tässä polttonesteiden korkeiden hintojen maailmassa. Me tehtiin siis täsmätoimia, tärkeitä sellaisia. Ymmärrän, että näistä ei oppositio halua paljon puhua. [Timo Harakka: Me ehdotimme niitä!] — Siitäkään huolimatta. Mutta nämä ovat hyviä, vai mitä, edustaja Harakka? Mutta se, mitä me teemme tällä hetkellä isommassa kuvassa: se, että me panostamme puhtaan energian suurvalta-ajatteluun ja uuteen energiantuotantoon, se, että me panostamme korkeaan teknologiaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tekoälyyn laajasti eri projekteilla, se, että me tuetaan meriteollisuutta, puolustusteollisuutta, kaivannaisteollisuutta — juuri 40 miljoonan sijoitus Finnish Minerals Groupille Keliberiin litiumin kaivamisen edistämiseksi — se, että me panostetaan matkailuun, turismiin, osaamiseen. Me tehdään juuri niitä asioita, joilla Suomi tulee pärjäämään tulevaisuudessa, joilla me saadaan ihmisille töitä. Meillä on selkeä strategia, ja se toimii. Te näette uutisista, miten näiltä aloilta me kuulemme hyviä investointipäätöksiä, enemmän investointeja Suomeen kuin pitkiin aikoihin, sijoituksia suomalaisiin kasvuyrityksiin, ja pitkään aikaan Euroopan suurin yrityskauppa. Meillä on paljon hyvää ilmassa, on lupa myöskin uskoa parempaan tulevaisuuteen, [Puhemies koputtaa] vaikka samaan aikaan meillä on isoja ongelmia, joita me joudumme ratkomaan. [Timo Heinonen: Olisipa Lindtman nyt kuulemassa!]
Arvoisa puhemies! Ne kokemukset ovat jo yli kymmenen vuoden takaa, mutta asia tuli sinänsä rakkaaksi, että yritän vastata parhaani mukaan. Ennen nyt tätä viimeistä kriisiä maatalouden tila oli se, että meillä oli paljon hyvää kehitystä. Kaikkein suurimmissa vaikeuksissa ovat olleet erityisesti kasvinviljelytilat. Heidän kanssaan on käyty tiivistä keskustelua ja katsottu, miten voidaan tukea. Mutta nyt kun tämä kriisi lyö päälle, niin on selvää, että ne polttoaineiden ja energian kustannukset koskettavat ruuantuotantoa, ja tämä on taas jälleen kerran yksi kohta, missä meillä on vakava paikka. Siksi peräänkuulutan edelleen sitä, että meidän on katsottava tämän kriisin vaikutukset eri puolille yhteiskuntaa, pidettävä huolta meidän huoltovarmuudesta. Meidän pitää huolehtia kaikissa tilanteissa siitä, että Suomessa päästään kylvötöihin ja että suomalainen ruuantuotanto pyörii. Tämä on erittäin vakava kysymys ja varmasti hallituksen työlistalla.
Arvoisa puhemies! Ensin totean sen, mitä hallitus on jo tehnyt polttoaineverotuksessa: Me ollaan kevennetty polttoaineiden verotusta ja tullaan keventämään yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla. Sen lisäksi tätä jakeluvelvoitetta, jota sinänsä kehuitte, on lievennetty siitä kovin nousevasta urasta, jonka edellinen hallitus päätti. Mutta mitä tulee energiapolitiikkaan näin laajemmin, niin koska me ollaan Suomessa tehty viisasta energiapolitiikkaa — panostettu uusiutuviin, puhtaisiin energioihin, pidetty kiinni ydinvoiman rakentamisesta ja rakennettu tuulivoimaa, aurinkovoimaa, uusia energiamuotoja — me ollaan nyt siinä tilanteessa, että kun tämä kriisi lyö Eurooppaan, niin Suomessa ja muutamissa muissa maissa, joissa näin on tehty, meidän energian hinnat, siis laajasti energian hinnat, ovat Euroopan halvimpia. Ollaan siitä hetki tyytyväisiä. Se, missä se hinta nousee, on fossiiliset polttoaineet, ja silloin se näkyy nimenomaan siellä bensa- ja dieselpumpuilla, ja siksi se isku tulee niin välittömästi. Mutta tämä toinen puoli, eli energian hinta yleisesti, on Suomessa edullisempaa kuin muualla, lähestulkoon kaikissa Euroopan maissa. [Antti Kurvinen: Liian halpaa polttoainetta!]
Arvoisa puhemies! Pitää oikeasti ymmärtää se, että meidän täytyy seurata tämän kriisin syvenemistä ja pitenemistä ja pahenemista. Se, että me nyt nopeasti tekisimme tässä ja heti jonkun päätöksen, että otamme juuri tuon keinon, olisi vähän hätiköityä. Siksi me käydään nopeasti ja järjestelmällisesti läpi vaikutukset ja erilaiset työkalupakissa olevat keinot ja se, mihin meillä on varaa, ja sen jälkeen teemme johtopäätöksiä. Me ollaan nähty vaikka viime kaudelta, kun tehtiin todella nopeasti vaikkapa energiatukipäätöksiä, että on jälkikäteen osoittautunut, että iso osa meni täysin hukkaan. Meillä ei ole varaa enää siihen, koska viime kaudella me nähtiin, että nopeat, hätiköidyt päätökset eivät ole järkeviä. Käytetään veronmaksajien rahat järkevästi. Me tulemme takuuvarmasti katsomaan, mitä pitää tehdä, ja teemme sen, mihin me pystymme, koska tämä huoli suomalaisten pärjäämisestä arjessa on aito. Pitää myöskin nähdä se, että tämä syy tulee nyt suoraan sieltä sodasta, jota käydään. Se vaikuttaa meihin välittömästi. Tämä on meidän yhteinen huolemme, ja tähän haetaan yhdessä ratkaisuja. Kaikki keinot otetaan käsittelyyn ja mietitään, mihin me pystymme.