politiikka.app

Partanen Karoliina

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäSavo-Karjalan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

12 puheenvuoroa

048helmikuu 2026: 2helhuhtikuu 2026: 0huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 0kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 8syy
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa tuli esille turvakotien rahoitus, ja esitettiin kysymys lapsiin kohdistuvien rikosten selvittämisestä. Voin ilokseni tosiaan kertoa, että lisäsimme tähän rikosten selvittämiseen yhteensä 2,7 miljoonaa euroa rahoitusta. Meillä on käytössä tämmöinen Barnahus-malli, joka toimii siten, että lapsen ei tarvitse kuin kerran rikoksen selvittämisvaiheessa kertoa viranomaisille tapahtumankuluista. Tämä on todella havaittu hyväksi malliksi, ja sen takia myös sen rahoitusta nyt jatketaan ja vahvistetaan ja lisätään. Olen myös erittäin iloinen siitä, että tässä haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa olemme pystyneet koko hallituskaudella jokaisessa budjetissa lisäämään turvakotien rahoitusta. Nytkin lisäämme turvakotien rahoitusta 2,6 miljoonalla eurolla, ja se tarkoittaa sitä, että tämän seurauksena jokaisella hyvinvointialueella tulee olemaan turvakoti. Saamme niin Espooseen kuin Keski-Uudellemaalle turvakodit, ja lisäksi lisäämme paikkoja saamelaisalueille ja Kainuuseen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaatteen laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi ja eräiksi muiksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan, että työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaate, niin kutsuttu VILMA-periaate, laajennettaisiin koskemaan Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan palveluksen piiriin kuuluvien henkilöiden eläketurvaa sekä Ahvenanmaan julkisen sektorin eläkkeitä koskevan maakuntalain mukaisesti vakuutettujen henkilöiden eläketurvaa. Viimeisen eläkelaitoksen periaatteella tarkoitetaan, että viimeinen eläkelaitos toimii eläkehakemuksen ratkaisevana eläkelaitoksena eli antaa yhden yhteisen päätösyhdistelmän eläkkeenhakijan kaikista VILMAn piiriin kuuluneiden eläkejärjestelmien eläkkeistä. Ahvenanmaa ja Suomen Pankki ovat toivoneet VILMA-menettelyyn liittymistä. Ahvenanmaan maakunnan eläketurvan toimeenpanon siirtymisestä Kevalle, eläkemenojen maksusta ja Kevan kustannusten korvauksesta säädetään tasavallan presidentin Ahvenanmaan itsehallintolain 32 §:n nojalla sekä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen suostumuksella annetussa, eräiden Ahvenanmaan maakunnan palveluksessa olevien henkilöiden eläketurvan hoitamista koskevassa asetuksessa, joka tulee voimaan 1.1.2027. Ahvenanmaa muuttaa omaa maakuntalakiaan samassa aikataulussa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu lakiesitys on pitkälti eläketekninen. Esityksen tavoitteena on sujuvoittaa eläkepäätöksen hakemista ja yksinkertaistaa eläketurvan toimeenpanoa. Esityksellä ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen eikä eläke-etuuksiin. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkealan toimijoiden tietojensaantioikeuksia koskevaa säännöstä muutettaisiin, sillä työeläkejärjestelmä siirtyy vastaanottamaan eläke- ja etuusasian toimeenpanossa tarpeelliset terveydentilaa koskevat tiedot sähköisesti 1.1.2027 Kelan Kanta-palvelun kysely- ja välityspalvelun kautta. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkevakuutusyhtiöistä annettuun lakiin lisättäisiin säännökset eläkeasioiden neuvottelukunnasta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen nimi muutettaisiin Melaksi. Lisäksi ehdotetaan, että Merimieseläkekassa voisi käyttää nimestään lyhennettä MEK. Lisäksi Merimieseläkekassan valtuuskunnan kokouksen koollekutsumissäännöstä nykyaikaistettaisiin siten, että vaatimus kokouskutsun lähettämisestä kirjattuna kirjeenä poistettaisiin ja kokouskutsu voitaisiin lähettää sähköpostitse tai postitse. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
17.9.2026EsittelypuheenvuoroHE 145/2026 vpSoteYmpäristö

Arvoisa puhemies! Tupakointi aiheuttaa terveyshaittaa paitsi tupakoitsijoille myös ympärillään oleville. Terveyshaitan lisäksi esimerkiksi asuntoon sisään kulkeutuva tupakansavu haittaa asumismukavuutta. Tupakansavu voi jopa laskea asunnon arvoa. Koti on paikka, jossa jokaisella tulisi olla oikeus hengittää puhdasta sisäilmaa ja käyttää omaa asuntoaan, parvekettaan ja piha-aluettaan ilman, että naapurista kulkeutuva tupakansavu rajoittaa arkea. Terveys- ja asumismukavuushaitan vuoksi kunnan viranomaisen on jo pidempään ollut mahdollista määrätä asuntoyhteisöön, kuten asunto-osakeyhtiöön, tupakointikielto tiettyjen edellytysten täyttyessä. Kunnan ottaminen mukaan prosessiin on kuitenkin hidastanut prosesseja ja aiheuttanut ylimääräisiä kustannuksia. Nyt hallitus purkaa normeja ja tuo tupakoinnin rajoittamisen asuntoyhteisön omiin käsiin, tietysti vain lakisääteisten edellytysten täyttyessä. Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on siis hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta. Kuten sanottu, esityksessä keskeisimpänä asiana on helpottaa taloyhtiöiden ja muiden asuntoyhteisöjen mahdollisuuksia puuttua tupakansavuongelmiin. Myös eduskunnassa on tunnistettu, miten vakava ongelma naapurista tuleva tupakansavuhaitta on, ja hiljattain asunto-osakeyhtiölain muuttamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä eduskunta lausuikin edellyttävänsä, että hallitus kiirehtii tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista. Voimassa olevan tupakkalain mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa ja kunnan on määrättävä tupakointikielto, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Tupakkalaki mahdollistaa periaatteessa tehokkaan puuttumisen asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin, mutta käytännössä tupakointikiellon hakeminen kunnalta on koettu hitaaksi ja raskaaksi, minkä lisäksi kuntien on käytännössä vaikeaa valvoa kieltojen noudattamista ja puuttua niiden rikkomiseen. Koteihin kulkeutuvan tupakansavun ongelmat koskettavat merkittävää osaa väestöstä, sillä yksistään kerrostaloissa asuu noin 40 prosenttia suomalaisista. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin nyt muutoksia, joiden nojalla asuntoyhteisö voisi kieltää tupakoinnin rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa ja huoneistojen sisätiloissa. Kiellon edellytys on, että tiloista voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toisen huoneiston parvekkeelle, ulkotilan oleskelualueelle tai sisätiloihin. Asuinhuoneiston asuintiloissa kielto edellyttäisi lisäksi, ettei savun kulkeutumista voida kohtuudella ehkäistä rakenteita korjaamalla tai muuttamalla ja että tilan haltijalle on ennen päätöstä annettu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimillaan. Kiellon edellytykset olisivat samat kuin ne ovat voimassa olevassa laissa, mutta jatkossa päätöksentekijänä olisi kunnan sijasta asuntoyhteisö itse. Esityksellä toteutettaisiin siten pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjausta kuntien toimintaedellytysten vahvistamisesta ja normien purkamisesta kuntien tehtäväkentästä. Arvoisa puhemies! Selvää on, että asiaan liittyy eri suuntiin vaikuttavia perusoikeuksia: yhtäältä suojataan ihmisten elämää, terveyttä ja oikeutta terveelliseen ympäristöön, toisaalta tunnistetaan, että tupakointikiellolla voidaan rajoittaa tupakoivan henkilön yksityiselämää, itsemääräämisoikeutta ja omaisuuden käyttöä. On huomattava, että kysymys ei siis olisi yleisestä tai rajoittamattomasta tupakointikiellosta, vaan tupakoinnin kieltämiselle olisi jatkossakin tarkat edellytykset. Perusoikeuksista on pyritty huolehtimaan myös esimerkiksi siten, että asuntoyhteisön olisi kuultava tilojen haltijoita ennen kiellosta päättämistä, mikä on tärkeää sekä päätöksenteon oikeellisuuden että asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kannalta. Kielto olisi myös viivytyksettä lakkautettava, jos sille ei ole enää edellytyksiä, ja lisäksi laissa säädettäisiin tupakointikieltoa koskevista oikeussuojakeinoista. Joka tapauksessa kysymys on perusoikeusherkästä asiasta, ja siksi hallitus pitääkin suotavana, [Ben Zyskowicz: Mikäpä ei olisi!] että perustuslakivaliokunta antaisi esityksestä lausunnon. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin myös eräitä muita muutoksia. Niistä keskeisin on se, että tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kiellettäisiin eräät kannabinoidit, kuten CBD. CBD on hampussa esiintyvä psykoaktiivinen yhdiste, eikä se ole Suomessa huume. Sitä sisältäviä tuotteita markkinoidaan usein yhtäältä terveyshyödyillä ja toisaalta kannabikseen liittyvillä mielikuvilla, minkä vuoksi tuotteet voivat erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta hämärtää rajaa laillisten tuotteiden ja huumausaineeksi määriteltyjen kannabistuotteiden välillä. Kieltämällä kannabinoidit pyritään suojaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tällaisilta tuotteilta ja niiden terveyshaitoilta. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehdä sääntelystä toimivampaa, vähentää kuntien hallinnollista työtä ja antaa asuntoyhteisöille paremmat mahdollisuudet ratkaista omaa asuinympäristöään koskevia ongelmia. Kyse on käytännönläheisestä muutoksesta, jolla voidaan parantaa monen ihmisen arkea.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos taas oikein hyvästä keskustelusta, ja kiitos siitä, että saatiin laajasti kannatusta ja tukea myös tälle esitykselle. — Edustaja Hamari esitti hyvän kysymyksen siitä, onko tämä nyt riittävä ja tulevatko kaikki asiat ratkaistua tällä esityksellä. Voisin sanoa näin, että saamme korjattua ehkä pahimmat pullonkaulat pois, millä pääsemme sitten edistämään tutkimusta ja päästään parempaan suuntaan. Mutta tuli tietenkin esityksen valmistelun aikana myös minulle se käsitys, että nämä tutkimuslainsäädäntökokonaisuuteen kohdistuvat muutostarpeet ovat hyvin laaja-alaisia ja itsessään tämä koko lainsäädäntökokonaisuus on melko laaja, ja kaikkia esillä olleita muutostoimia ei siten vielä voitu toteuttaa tässä hallituksen esityksessä. Koska tästä tuntuu olevan myös eduskunnalla aika laaja yhtenäinen suunta ja käsitys, että tätä me haluamme Suomessa edistää, niin uskon vahvasti myös siihen, että tulevalla hallituskaudella pystymme sitten vielä jatkamaan tätä tärkeää työtä. Edustaja Hamari nosti hyvin esille myös sen, minkälainen merkitys tällä tutkimuksella on parhaimmillaan myös meidän kansantalouteen. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen aloittikin sosiaali- ja terveysministeriössä naisten terveysstrategian, ja sitä on viety nyt hienosti eteenpäin. Tämän naisten terveysstrategian eteenpäinviemisessä itseäni on pysäyttänyt esimerkiksi yksi luku: jos me panostaisimme naisten terveyteen ja sen tutkimukseen enemmän ja veisimme sitä yhdessä eteenpäin enemmän, niin naisten terveyden tuottopotentiaali Suomessa voisi olla jopa 2,8 miljardia euroa, ja silloin puhutaan jo melko suurista luvuista. Mennään taas askel eteenpäin ja katsotaan, mitä sitten seuraavaksi.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Pöytäkirja
15.9.2026EsittelypuheenvuoroHE 110/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Lääketieteellinen tutkimus on monessa mielessä meille tärkeä suuri mahdollisuus. Kun Suomessa kannattaa tehdä lääketieteellistä tutkimusta, saamme Suomeen myös ensimmäisenä uusia lääkkeitä ja lääketeollisuuden työpaikkoja. Tämä palvelee kansanterveyttä, tämä palvelee kansantaloutta. Sen vuoksi hallitus on käytettävissään olevin keinoin pyrkinyt varmistamaan, että Suomessa tutkimusinfra on kunnossa. Keskeinen elementti toimintaympäristön kannalta on lainsäädäntö. Jo aiemmin olemme korjanneet niin kutsutun toisiolain, nyt me selkiytämme tutkimuslainsäädäntöä muutoin. Samalla uudistuksessa varmistetaan kansalaisten yksityisyyden suojan ja oikeuksien kunnioittaminen sekä sosiaali- ja terveystietojen tietoturvallinen käsittely. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuutta eri sosiaali- ja terveysalan tutkimustoimintaa koskevaa lakia. Esityksen piiriin kuuluvat laki lääketieteellisestä tutkimuksesta, laki kliinisestä lääketutkimuksesta, laki lääkinnällisistä laitteista, biopankkilaki, laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä sekä laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä, eli niin sanottu toisiolaki. Esityksen tavoitteena on edistää Suomessa tehtävää tutkimusta ja mahdollisuutta hyödyntää suomalaisia sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritietoaineistoja, jotka ovat globaalissa mittakaavassa ainutlaatuisia. Tarve tutkimuslainsäädännön selkiyttämiselle on noussut esiin käytännön tutkimustyössä. Myös eduskunnan valiokunnat ovat aiempien lakihankkeiden käsittelyjen yhteydessä kiinnittäneet huomiota tarpeeseen selkiyttää tutkimustoimintaa koskevaa lainsäädäntökokonaisuutta. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia tutkimustoimintaa koskeviin lakeihin. Toisiolakiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomaiset oikeusperusteet, joiden nojalla voidaan koostaa tietoa rekisteritietojen soveltuvuudesta erilaisten hankkeiden aineistoiksi. Esityksellä myös mahdollistettaisiin tutkittavien etsiminen kliinisiin tutkimuksiin olemassa olevien potilastietojen perusteella sekä tutkimuksiin soveltuvien henkilöiden kontaktointi nykyistä kohdennetummin ja joustavammin. Näiden toimien tarkoituksena on edistää erityisesti kliinisten lääketutkimusten käynnistämistä Suomessa ja tukea tutkimusten rekrytointitoimenpiteiden suorittamista. Biopankkien tehtäviä täsmennettäisiin siten, että biopankit voisivat palvella nykyistä joustavammin ja laajemmin erityyppisiä lääke- ja terveystieteen alan tutkimuksia. Tähän liittyvä keskeinen ehdotus on mahdollistaa biopankin taholta suoritettavat niin sanotut takaisinkutsut. Jatkossa biopankilla olisi oletuksena oikeus ottaa yhteyttä biopankille suostumuksen antaneisiin henkilöihin ja kysyä heidän halukkuuttaan antaa lisänäytteitä sekä osallistua sellaisiin uusiin tutkimuksiin, jotka edellyttävät henkilön aktiivista osallistumista. Myös tämän muutoksen tarkoituksena on edistää lääke- ja terveystieteen alan tutkimusten käynnistämistä Suomessa. Biopankkien kautta toteutettavilla tutkimusten rekrytointitoimenpiteillä on mahdollista houkutella erityisesti kansainvälisiä monikeskustutkimuksia Suomeen, ja edistää siten terveysalan kasvua. Esityksellä myös täsmennettäisiin ihmisperäisiä näytteitä sekä kuolleita henkilöitä koskevaa tutkimussääntelyä tietyiltä osin. Mahdollisuutta käyttää kuolleen ihmisen ruumista lääketieteellisissä tutkimuksissa joustavoitettaisiin poistamalla vaatimus, jonka mukaan tutkimustoiminnan on tapahduttava ruumiinavauksen yhteydessä. Tämän muutoksen tarkoituksena on sujuvoittaa erityisesti elinsiirtoihin liittyvää tutkimusta, jossa on nykylainsäädännön vaatimusten vuoksi ilmennyt esteitä. Harvinaissairauksia koskevien tutkimusten toteuttamista sujuvoitettaisiin rajaamalla tutkittavan suostumukseen perustuvat harvinaissairauksien tutkimukset pois toisiolain soveltamisalasta. Sääntelyyn, joka koskee hätätilanteissa suoritettavia tutkimuksia, tehtäisiin täsmennyksiä, joiden tarkoituksena on selkiyttää nykytilanteeseen liittyviä tulkintaepäselvyyksiä. Lisäksi esityksellä selkiytetään lääketieteellisten tutkimuseettisten toimikuntien lausuntomenettelyjä sekä yhdenmukaistetaan toimikuntien antamiin lausuntoihin sovellettavia muutoksenhakumenettelyjä. Arvoisa puhemies! Esityksen valmistelun tukena on toiminut laaja työryhmä, jossa oli mukana edustajia muun muassa yliopistoista, hyvinvointialueilta ja viranomaisista. Muutosehdotukset on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä työryhmän kanssa ja kentän tarpeita kuunnellen. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vaiheistetusti vuosien 2027 ja 2028 alussa. Lakiehdotuksiin sisältyvät henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset sekä tietyt valtakunnallisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan toimintaa sujuvoittavat muutokset tulisivat voimaan tammikuussa 2027. Ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain ja biopankkilain muutokset sekä muut lääketieteellisiä tutkimuseettisiä toimikuntia koskevat muutokset tulisivat voimaan tammikuussa 2028. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Pöytäkirja
15.9.2026EsittelypuheenvuoroHE 134/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 46 a §:n, työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 76 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan uudistusta niin sanottuun työsuojelun valvontalain 46 a §:n sääntelyyn, joka koskee lääkärin velvollisuutta ilmoittaa työsuojeluviranomaiselle ammattitaudeista ja muista työperäisistä sairauksista. Nykyään työsuojeluviranomaisen on toimitettava ilmoitus edelleen Työterveyslaitokselle työperäisten sairauksien rekisteröintiä eli käytännössä tutkimusta ja tilastointia varten. Lääkärin ilmoitus on työtapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön ja ammattitautien viralliseen vahvistamiseen ja korvaamiseen verrattuna erillinen menettelynsä. Ilmoituksen tavoitteena on kehittää työolosuhteita ja siten ennaltaehkäistä ammattitauteja ja muita työperäisiä sairauksia. Työperäisten sairauksien ennaltaehkäisyn kautta voidaan myös hillitä sairauksista eri tahoille aiheutuvia kustannuksia. Ammattitautien ennaltaehkäisy on voimassa olevan EU:n työterveyttä ja -turvallisuutta koskevan strategiakehyksen yksi päätavoitteista. Lääkärin ilmoitus on yksi keinoista, joilla tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä. Lääkärin ja työsuojeluviranomaisen yhteistyöllä ja sitä koskevalla sääntelyllä on myös hyvin pitkä historia. Nykyään ilmoitusten määrä on kuitenkin liian vähäinen. Ilmoitusta koskeva sääntely on vanhaa ja sitä ei välttämättä tunneta. Myös ilmoitusmenettelyn käytännöt voivat olla kankeita. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaankin, että sääntely lääkärin ilmoitusvelvollisuudesta uudistettaisiin kokonaan. Uudistuksessa huomioitaisiin, että tietosuojalainsäädäntö ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö ovat kehittyneet. Ilmoitusmenettelyssä hyödynnettäisiin puolestaan terveydenhuollon valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja, joista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa. Hallituksen esityksen mukaan lääkärin ilmoitusvelvollisuus koskisi vain ammattitauteja. Ammattitaudeissa työolosuhteet ovat sairauden pääasiallinen syy. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien sairauksien joukkoa siis supistettaisiin. Supistuksen syynä olisi ilmoitusvelvollisuuden kriminalisointi. Vain ammattitaudit voidaan rajata tyhjentävästi. Ammattitaudit määritellään työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännössä niiden korvattavuuden vuoksi. Muissa työperäisissä sairauksissa työolosuhteet ovat vain sairauden osasyy. Muita työperäisiä sairauksia ei määritellä lainsäädännössä. Silti niistäkin tarvitaan tietoa työpaikkojen työolosuhteiden kehittämiseen. Siksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että lääkärillä olisi oikeus ilmoittaa muista työperäisistä sairauksista työsuojeluviranomaiselle. Lääkärin tulisi kuitenkin ilmoittaa potilaalle etukäteen, että lääkäri aikoo tehdä tämän ilmoituksen. Näin potilas ei yllättyisi, että muustakin työperäisestä sairaudesta kuin ammattitaudista ilmoitetaan. Halutessaan potilaalla olisi tietosuojalainsäädäntöön perustuva oikeus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä eli tämän ilmoituksen tekemistä. Esitettävä sääntely lääkärin ilmoituksesta olisi voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna selkeämpää sen osalta, keiden potilaiden sairauksia ilmoitetaan ja mitä tietoja ilmoitetaan. Koska kyse on sairaustapausten ilmoittamisesta, ilmoituksiin sisältyisi myös salassa pidettäviä tietoja ja niin sanottuja arkaluonteisia henkilötietoja. Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös muutosta Työterveyslaitoksen tietojen saantiin. Esityksen mukaan Työterveyslaitos saisi osan lääkärin aiemmin työsuojeluviranomaiselle ilmoittamista tiedoista suoraan terveydenhuollosta. Kansaneläkelaitos voisi pääsääntöisesti toteuttaa tiedonsaantioikeuden terveydenhuollon palvelunantajien puolesta hyödyntämällä terveydenhuollon valtakunnallisiin tietojärjestelmäpalveluihin tallennettuja tietoja. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteena on, että lääkärin ilmoitusta koskeva sääntely vastaisi terveydenhuollon valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja koskevan sääntelyn kehitystä. Tavoitteena on myös ilmoitusten määrän lisääminen ja siten työolosuhteiden parantaminen. Esityksellä ei olisi merkittäviä vaikutuksia eikä se vaikuttaisi valtion talousarvioon. Esityksen takia olisi tehtävä joitakin muutoksia eri toimijoiden tietojärjestelmiin, mutta muutoskustannusten arvioidaan olevan maltillisia. Työolosuhteita parantamalla ja sairauksia ennaltaehkäisemällä voidaan hillitä sairauksista eri tahoille aiheutuvia kustannuksia. Kaiken kaikkiaan esitys vaikuttaisi myönteisesti työvoiman suojeluun. Ehdotettava sääntely olisi myös lääkärin aseman ja potilaan henkilötietojen käsittelyn kannalta aiempaa selkeämpää. Esityksellä ei ole suoraa yhteyttä pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan. Esitys kuitenkin tukee hallitusohjelman tavoitteita terveydenhuollon tiedonkulun sujuvoittamisesta ja työturvallisuuden edistämisestä. Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä kolmikantaisesti, ja valmistelu päättyi yksimielisesti. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan tietojärjestelmäsyistä vasta 7.1.2030 ilman erillisiä siirtymäaikoja.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä muutaman edustajan puheenvuoroissa tuli hyvin esille se, että suurin syy Suomessa palkkaeroille ovat meidän segregoituneet työmarkkinat. Tämä esitys ei valitettavasti siihen puutu, mutta se antaa meille kyllä sellaisen ikään kuin jatkotyöskentelyn mahdollisuuden ja myös tarpeen. Meidän pitää pystyä tarttumaan paremmin työmarkkinoiden segregaatioon, jotta pystymme aidosti myös vielä paremmin puuttumaan siihen, että meillä on Suomessa todellakin palkkaero noin 16 senttiä miesten ja naisten euron välillä. Tässä tuli muutaman kerran kysymystä siitä, täyttääkö tämä lainsäädäntö sen minimitäytäntöönpanon. No, lakihan on tietenkin ollut oikeuskanslerin ennakkotarkastuksessa ja myöskin muutosten jälkeen laintarkastuksessa. Me olemme myös saaneet arviointineuvostolta tästä arvosanaksi 4/5, ja tietenkin myös oikeuskansleri on tarkistanut sen, että tämä täyttää vaaditut säädökset. Näin ollen pitäisi olla meille kaikille hyvinkin selvää, että me olemme tämän täytäntöön panneet niin kuin se kuuluu panna. Tässä tuli puhetta myös tästä aikataulusta. Tiedän, että olemme tässä myöhässä. Ajattelen kuitenkin niin, että kaikista arvokkainta on se, että me olemme tämän lain hyvin valmistelleet. Niin kuin sanoin, arviointineuvosto antoi meille tästä lainvalmistelusta erittäin hyvät arvosanat, 4/5, ja minusta se on myös erittäin tärkeätä, koska välillä on myös kuullut moitteita siitä, että lainvalmistelu ei ole aina ollut opposition mielestä tarpeeksi hyvää. No, miksi vasta nytten ja miksi tämän minimin mukaan, niin kuten ehkä tiedätte, hyvä oppositio, tämä on aika monimutkaista sääntelyä. Te yrititte sitä myös itse viime hallituskaudella. Teillä oli varsin kunnianhimoiset kirjaukset siitä, ja ne olivat minusta erittäin hyvät. Olisin todella toivonut, että olisitte pystyneet ne viemään maaliin. Ihmettelenkin sitä, minkä takia sitten marraskuussa 22 ilmoititte, että esitystä ei tulla eduskunnalle antamaan. Tämä varmasti myös kertoo teille siitä, miten hankalasta kokonaisuudesta tässä on kyse. Mutta nyt olemme vihdoin ja viimein saamassa tätä eteenpäin ja olemme yksi tätä nopeimmin eteenpäin vievistä maista koko Euroopan unionissa. Toivon todella, että esimerkiksi Pohjoismaat voisivat tässä Suomesta ottaa mallia tulevaisuudessa. No, mitä tulee sitten näihin muutamiin kysymyksiin esimerkiksi tästä samanarvoisen työn määritelmästä, niin meillä tulee tasa-arvolakiin uusi 3 a §. Se on muutettu lausuntovaiheen jälkeen, ja myös lausuntopalaute on pyritty tässä asiassa ottamaan huomioon. Samanarvoinen työ ei ole täysin uutta meidän kansallisessa lainsäädännössä. Meillä on voimassa olevassa tasa-arvolaissa samanarvoisen työn maininta, sen lain 6 b §:ssä ja 8 §:ssä, ja sitä on käsitelty myös hallituksen esityksessä 19/2014. Lisäksi meillä on erilaisia järjestelmiä, millä tätä samanarvoisen työn määritelmää voidaan niin työehtosopimuksista tulkita kuin myöskin voimme tulkita sitä sosiaali- ja terveysministeriön tekemästä uudesta ohjeistuksesta. Tämä on varsin hyvin tässä otettu kyllä huomioon. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
10.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 118/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! En ihan pääse siitä jyvälle, mistä ryhmistä ja kenestä me nyt aina puhutaan, kun me puhutaan ihmisistä, keillä on hätä, mutta sen haluan sanoa, että mikäli näitä asiakasmaksuja ei pysty maksamaan ja jos ei saa esimerkiksi vapautusta niistä maksuista ja on toimeentulotuen varassa, niin nämä maksut pystytään aina ottamaan myös niissä toimeentulopäätöksissä huomioon ja otetaankin. Totta kai me kannetaan tästäkin asiasta huolta, ja siksipä nämä maksut voidaan siellä hyvin ottaa huomioon. [Tytti Tuppurainen: Onko oikeuskansleri väärässä?]

Sote: sääntöpohjainen osuma (asiakasmaksu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On todella tärkeää, että asiaa tosiaan selvitetään täällä tänään ja avoimesti kerrotaan, mitä asiassa on tapahtunut. Tässä on nyt useampi edustaja ottanut esille oikeuskanslerin roolin ja sen, että oikeuskansleri on esittänyt asiassa kysymyksiä — millä muulla tavalla oikeuskansleri voi selvittää asiaa kuin kysymällä? Sehän on juuri se tapa, millä tätä asiaa voidaan vain ja ainoastaan selvittää, että saadaan vastaukset kysymyksiin, ja näin on toimittu aina. Kun se nyt nostetaan ikään kuin asiaksi, joka olisi huono, että oikeuskansleri selvittää ja kysyy, niin tämähän on se toimintatapa, millä asiaa pitää selvittää. [Krista Kiuru: Mutta miten tämä sosiaaliturvaministerille kuuluu?] Useampi edustaja on kysynyt myös sitä, miksi investoidaan samaan aikaan kun sopeutetaan. Me sopeutamme sen takia, että julkista taloutta on tasapainotettava. Suomen suurin haaste on se, että meidän julkinen sektorimme on paisunut niin suureksi, ja tätä tullaan myös jatkamaan seuraavalla hallituskaudella, on täällä vastuussa kuka tahansa, [Krista Kiuru: Pidetään vaalit ensin!] koska Suomella on vastuu ja velvollisuus myös meidän finanssipoliittisten sääntöjemme mukaan sopeuttaa ensi kaudella. No, miksi me sitten investoimme? Me investoimme, jotta työpaikkoja syntyy, jotta syntyy verotuloja, jotta syntyy työpaikkoja, jotta ihmiset voisivat päästä töihin, ja siitähän tässä on kaiken kaikkiaan kyse. [Timo Harakka: Puhutaan vähän sotesta välillä!] Sitten tässä on koko ajan kysytty sitä, mikä ero on investoinneilla ja näillä pysyvillä, jokavuotisilla budjettimenoilla. No, niillä on... [Välihuutoja vasemmalta] — Saisinko, puhemies, puhua, kun tässä nyt huudetaan niin paljon päälle, ettei pysty oikeasti puhumaan? [Timo Harakka: Puhukaa siitä teidän asiastanne! — Välihuutoja vasemmalta] Kiitos, puhemies. — Minusta on hyvä, että me puhumme näistä eroista, koska se on selvästi vieras asia tälle salille. [Krista Kiuru: Ei todellakaan ole!] Istuin viime kevään finanssipoliittisessa ryhmässä, ja siellä meidän asiantuntijat nostivat suureksi huoleksi sen, että esimerkiksi viime hallituskaudella ei ymmärretty sitä, mikä ero on investoinneilla ja pysyvillä julkisilla menoilla. [Krista Kiuru: Ei hyvänen aika! — Välihuutoja vasemmalta — Puhemies: Aika!] Kun te esimerkiksi käytitte viime hallituskaudella 208 miljoonaa euroa kehitysapuun ja sanoitte, että se on tämmöinen tulevaisuusinvestointi, niin mitkä olivat niitten investointien työllisyysvaikutukset? [Välihuutoja]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 63/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies, arvoisa ministeri! Käsittelemme tänään erittäin tärkeää hallituksen esitystä, jolla Barnahus-malli vakinaistetaan pysyväksi osaksi lapsiin liittyvien rikosepäilyjen selvittämistä Suomessa. Kyse ei ole vain hallinnollisesta uudistuksesta, vaan ennen kaikkea siitä, miten yhteiskunta kohtelee kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia silloin, kun he ovat kokeneet väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai muuta vakavaa kaltoinkohtelua. Barnahus-mallin lähtökohta on yksinkertainen mutta silti erittäin tärkeä. Lapsen etu asetetaan aidosti kaiken toiminnan keskiöön. Sen sijaan, että lapsi ja perhe joutuisivat kulkemaan viranomaiselta toiselle ja kertomaan traumaattisen kokemuksensa yhä uudelleen, viranomaiset kokoavat osaamisensa yhteen lapsen ympärille. Poliisi, syyttäjä ja sosiaali- ja terveydenhuolto tekevät yhteistyötä niin, että lapsi saa sekä oikeusturvaa että tarvitsemaansa tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Arvoisa puhemies! Pidän erityisen tärkeänä sitä, että esityksessä soveltamisalaa laajennetaan merkittävästi. Jatkossa lain piiriin kuuluvat kaikki alle 18-vuotiaat, myös rikoksesta epäillyt lapset ja todistajat. Lisäksi toimintamallia sovelletaan aiempaa laajemmin erilaisiin rikoksiin, kuten ihmiskauppaan ja vapaudenriistoon. Tämä osoittaa, että ymmärrys lasten kokemasta väkivallasta ja haavoittuvuudesta on kehittynyt. Merkittävä uudistus on myös se, että yksiköt voivat jatkossa laatia riskinarviointia tukevia yhteenvetoja sekä tarjota ensivaiheen psykososiaalista tukea lapsille ja heidän huoltajilleen. Tämä vähentää tutkintaprosessin aiheuttamaa kuormitusta ja auttaa ehkäisemään lisätraumatisoitumista. Pidän erityisen tärkeänä myös sitä, että yksiköt tukevat jatkossa myös lapsenhuoltolaissa tarkoitettuja olosuhdeselvityksiä. Ehdotuksella vastattaisiin vaativia erotilanteita koskevan selvityksen havaintoon siitä, että kaikilla lasten kanssa työskentelevillä ei ole riittävää erityisosaamista lapsen asianmukaiseen kuulemiseen. Olosuhdeselvitysten tekeminen on vaativaa ja lapsen elämää voimakkaastikin tulevaisuudessa määrittävää. Tuomioistuimet eivät nimittäin juurikaan poikkea näistä olosuhdeselvitysten lopputuloksista, ja monesti riidat myös sovitaan tuomioistuimissa olosuhdeselvitysten ehdotusten mukaisesti. Tästä syystä on todella tärkeää, että olosuhdeselvittäjien osaaminen on lapsen edun mukaista. Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että hallitus tuo nyt hankerahoituksella kehitetyn ja toimivaksi todetun mallin pysyväksi rakenteeksi. Samalla myös rahoitusta vahvistetaan. Tämä on konkreettinen investointi lasten turvallisuuteen, hyvinvointiin ja erityisesti oikeusturvaan. Haluan lopuksi todeta vielä sen, että yhteiskunnan sivistystä mitataan siinä, miten se suojelee lapsia. Tällä esityksellä Suomi ottaa tärkeän askeleen kohti järjestelmää, jossa lapsi kohdataan ennen kaikkea lapsena, ei prosessin kohteena. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
17.2.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 2/2024 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Minulla on harmitus siitä, että edustaja Mattila ehti tästä paikalta lähteä. Olisin halunnut esittää hänelle tavallaan osanottoni ja myös sanoa, että itselläni on samanlainen kokemus. Läheinen perheenjäseneni sairastui vakavasti sen jälkeen, kun hän poltteli kannabista. Kun vastaa kesken työvuoron puheluun, joka tulee sairaalasta, ja puhelimen päässä on psykiatri, joka kysyy, että mitä tälle ihmiselle tehdään, mikä hänen taustansa on, ja että kun hänet on löydetty tämmöisestä tilasta, niin mitä sanot lähiomaisena, että pitäisi tehdä. Ja kun siinä sitten psykiatrille sanoo, että M1-lähetteellä mahdollisimman pitkäksi aikaa hoitoon, niin ei ensimmäisenä tule mieleen se, että haluaisi laillistaa kannabista Suomessa, koska tietää, että tämä läheinen ihminen ei ole ainut, jolle on käynyt niin, että jo hyvinkin lyhyellä käytöllä on psykoosi puhjennut, ja siitä on aiheutunut perheelle draamaa. Otan osaa jokaisen perheen kokemuksiin, jotka tällaisia ovat kokeneet. Kannabis ei ole vain nallekarkkeja ja suklaahippuja keksissä ja mukavia hetkiä, vaan se on todellista taistelua joskus kuolemaa ja elämästä luisumista vastaan. Tässä edustajat Rintamäki, Rasinkangas ja Kaunistola todistivat hyvin poliisin kokemuksella siitä, miten kannabis vaikuttaa eri yhteiskunnan sektoreille. Itse olen entisenä asianajajana nähnyt hyvin läheltä sen, että kannabis johtaa todella useassa tilanteessa myös kovimpien huumeiden käyttöön, niiden maahantuontiin, niiden myymiseen ja sitten luisumiseen kovaan rikollisuuteen. Ainakin itse haluan kyllä henkeen ja vereen vastustaa sitä, että tällainen kehitys Suomessa päästettäisiin valloilleen. Meillä on tiedossa myös se, niin kuin tässä lääkärikollegat ovat todistaneet, että lasten, nuorten, nuorten aikuisten aivot kehittyvät vielä noin 25 vuoteen asti, ja jos kannabis laillistettaisiin ja 18-vuotiaana siitä tulisi täysin laillista poltella, niin mitä tapahtuisi näille nuorille, kehittyville aivoille? Tapahtuisi se, että muisti- ja keskittymisvaikeudet lisääntyisivät ja oppiminen vaikeutuisi. Ja kyllä nämä psykoosiriskit entisestään lisääntyisivät, ja sillä olisi valtava kuormittava vaikutus myös meidän terveydenhuollon sektorille. Kun on tässä todistettu, että käyttö ei vähene sillä, että kannabis laillistetaan, niin herää kysymys, minkä ihmeen takia me tarvitsemme lisää Suomeen näitä kohtaloita, traagisia perhekohtaloita, joissa syynä on ollut se, että on alettu polttamaan kannabista, ehkä yhden kerran, sitten toisen kerran, ja kolmannella kerralla on jo voinut päätyä psykoosiin. Ei muuta sanottavaa. — Kiitos, rouva puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (oppiminen)Pöytäkirja
11.2.2026VastauspuheenvuoroHE 189/2025 vpSote

Arvoisa puhemies! Ministerille tahdon esittää kiitokset tästä esityksestä. Kuten kerroitte, olemme saaneet myös hyviä uutisia alueilta. Viidellätoista hyvinvointialueella näyttää tilanne todella parantuneen, ja yhteensä ylijäämän määrä on 630 miljoonaa euroa. Siksi pidänkin hieman ihmeellisenä tätä opposition vaatimusta siitä, että kaikkien alueiden alijäämän kattamisvelvollisuuden pidentämistä harkittaisiin ja sellainen tehtäisiin. Edustaja Honkonen nosti tässä esille nämä diagnoositietojen vinoumat. Haluaisin sen kertoa edustaja Honkoselle, että ministeri Ikonen on nimittänyt selvityshenkilön läpivalaisemaan tätä soterahoituksen diagnoositietojen toimittamista ja tietopohjan varmennusta ja tämä työ jatkuu. Kaikki ei tule heti valmiiksi. Näin on minun ymmärtääkseni myös oppositio todennut tämän rahoituslain osalta, että se ei tullut valmiiksi edellisellä kaudella. Nyt sitä parannetaan ja tehdään tarvittavia muutoksia, mutta työ varmasti jatkuu myös seuraavalla hallituskaudella.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Pöytäkirja