Partanen Karoliina
35 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Uruguayn välisen sosiaaliturvasopimuksen, joka allekirjoitettiin Montevideossa 7. lokakuuta 2025. Sopimus koskee kummankin maan työskentelyyn perustuvia eläkkeitä. Sopimuksen tavoitteena on yhtäältä varmistaa sopimusvaltiosta toiseen liikkuvien henkilöiden työskentelyyn perustuvat eläkeoikeudet ja toisaalta välttää kaksinkertaiset eläkevakuutusmaksut, kun työntekijä lähetetään työskentelemään maasta toiseen. Kaksinkertaisten eläkevakuutusmaksujen poistaminen työkomennuksen ajalta parantaa yritysten kilpailukykyä suhteessa muihin kansainvälisillä markkinoilla toimiviin yrityksiin. Toisaalta kaksinkertaisten maksujen estäminen vaikuttaa myös suomalaisen sääntely-ympäristön houkuttelevuuteen yritystoiminnan sijaintipaikkana. Sopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomen työeläkkeiden määräytymiseen tai eläkkeiden maksamiseen. Sopimuksella parannetaan Uruguayssa työskennelleiden ja siellä vakuutusmaksuja maksaneiden työntekijöiden eläkeoikeuksien toteutumista. Vakuutuskausien yhteenlaskemista koskevilla sopimuksen määräyksillä voi olla suuri merkitys Uruguayn eläkeoikeuden syntymisen kannalta, sillä Uruguayssa vanhuuseläkkeen saaminen edellyttää jopa 30 vuoden työskentelyä Uruguayssa. Sopimuksen myötä Uruguayssa otetaan huomioon myös Suomen työskentelykaudet, joten henkilö voi saada oikeuden Uruguayn eläkkeeseen, vaikka olisi työskennellyt siellä vaadittua vakuutusaikaa lyhyemmän ajan. Sopimuksella luodaan Suomen ja Uruguayn eläkevakuuttamista toimeenpanevien laitosten välille menettelyt hallinnollisesta yhteistyöstä ja avusta sopimuksen toimeenpanemiseksi. Sopimuksella helpotetaan myös eläkkeen hakemista, sillä eläkehakemus jätetään sopimuksen mukaan asuinmaan eläkelaitokselle, joka hoitaa eläkehakemuksen välittämisen toisen maan eläkelaitokseen. Sopimusneuvottelut käytiin Uruguayn aloitteesta vuosina 2024—2025. Neuvottelut etenivät hyvässä yhteistyössä, ja sopimus valmistui verrattain nopeasti. Sen taustalla ovat kasvaneet taloudelliset yhteydet maiden välillä sekä tarve tukea työvoiman liikkuvuutta ja yritysten toimintaa. Suomalaiset yritykset ovat tehneet huomattavia investointeja Uruguayssa erityisesti metsä- ja selluteollisuuden alalla. Maiden välinen yhteistyö ulottuu myös muun muassa kiertotalouteen, koulutukseen ja eläkejärjestelmien kehittämiseen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaatteen laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi ja eräiksi muiksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan, että työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaate, niin kutsuttu VILMA-periaate, laajennettaisiin koskemaan Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan palveluksen piiriin kuuluvien henkilöiden eläketurvaa sekä Ahvenanmaan julkisen sektorin eläkkeitä koskevan maakuntalain mukaisesti vakuutettujen henkilöiden eläketurvaa. Viimeisen eläkelaitoksen periaatteella tarkoitetaan, että viimeinen eläkelaitos toimii eläkehakemuksen ratkaisevana eläkelaitoksena eli antaa yhden yhteisen päätösyhdistelmän eläkkeenhakijan kaikista VILMAn piiriin kuuluneiden eläkejärjestelmien eläkkeistä. Ahvenanmaa ja Suomen Pankki ovat toivoneet VILMA-menettelyyn liittymistä. Ahvenanmaan maakunnan eläketurvan toimeenpanon siirtymisestä Kevalle, eläkemenojen maksusta ja Kevan kustannusten korvauksesta säädetään tasavallan presidentin Ahvenanmaan itsehallintolain 32 §:n nojalla sekä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen suostumuksella annetussa, eräiden Ahvenanmaan maakunnan palveluksessa olevien henkilöiden eläketurvan hoitamista koskevassa asetuksessa, joka tulee voimaan 1.1.2027. Ahvenanmaa muuttaa omaa maakuntalakiaan samassa aikataulussa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu lakiesitys on pitkälti eläketekninen. Esityksen tavoitteena on sujuvoittaa eläkepäätöksen hakemista ja yksinkertaistaa eläketurvan toimeenpanoa. Esityksellä ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen eikä eläke-etuuksiin. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkealan toimijoiden tietojensaantioikeuksia koskevaa säännöstä muutettaisiin, sillä työeläkejärjestelmä siirtyy vastaanottamaan eläke- ja etuusasian toimeenpanossa tarpeelliset terveydentilaa koskevat tiedot sähköisesti 1.1.2027 Kelan Kanta-palvelun kysely- ja välityspalvelun kautta. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkevakuutusyhtiöistä annettuun lakiin lisättäisiin säännökset eläkeasioiden neuvottelukunnasta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen nimi muutettaisiin Melaksi. Lisäksi ehdotetaan, että Merimieseläkekassa voisi käyttää nimestään lyhennettä MEK. Lisäksi Merimieseläkekassan valtuuskunnan kokouksen koollekutsumissäännöstä nykyaikaistettaisiin siten, että vaatimus kokouskutsun lähettämisestä kirjattuna kirjeenä poistettaisiin ja kokouskutsu voitaisiin lähettää sähköpostitse tai postitse. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.
Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa valtavan suuri kiitos edustaja Zyskowiczille ahkerasta ja ansiokkaasta työstä tämän asian tiimoilta. Joskus todella on niin, että kaikki asiat eivät tapahdu nopeasti, mutta kyllä ne sitten joskus tapahtuvat. Olkoon tämä sinulle sitten vielä sulkahattu menestyksekkäistä vuosista täällä eduskunnassa. Kiitos kaikille myös todella hyvästä keskustelusta. Tässä on tietenkin kyse ennen kaikkea ihmisten suojelemisesta ja niin lasten, eläinten kuin kotien arvon suojelemisesta mutta myös Orpon hallituksen tavoitteesta purkaa normeja, ja sitä me halutaan tällä ennen kaikkea tehdä. Tässä tuli kysymyksiä siitä, koskeeko tämä lainmuutos esimerkiksi näitä yhteisiä yleisiä saunatiloja. Meillä on jo tupakkalain 78 §:ssä asiasta säännöt, ja siellä sanotaan, että yhteisissä yleisissä sisätiloissa ei saa tupakoida, joten jo voimassa oleva tupakkalaki kieltää tämmöisen tupakoinnin. Tässä puhuttiin kriteerien selvyydestä. Tosissaan kiellon edellytys on se, että tiloista voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toisen huoneiston parvekkeelle, ulkotilan oleskelualueelle tai sisätiloihin, ja lisäksi edellytetään sitä, että savun kulkeutumista ei voida kohtuudella ehkäistä rakenteita korjaamalla tai muuttamalla, ja ennen tätä päätöstä on asunnonhaltijalle annettu vielä mahdollisuus ehkäistä tätä. Ajattelen, että nämä kriteerit ovat kyllä melko selkeät ja hyvät, ja tästä varmasti syntyy hyvä käytäntö. Näillä sanoilla kiitän erittäin hyvästä keskustelusta ja toivon menestyksekästä valiokuntakäsittelyä. [Timo Heinonen: Kiitos! — Ben Zyskowicz: Kiitos!]
Arvoisa puhemies! Tupakointi aiheuttaa terveyshaittaa paitsi tupakoitsijoille myös ympärillään oleville. Terveyshaitan lisäksi esimerkiksi asuntoon sisään kulkeutuva tupakansavu haittaa asumismukavuutta. Tupakansavu voi jopa laskea asunnon arvoa. Koti on paikka, jossa jokaisella tulisi olla oikeus hengittää puhdasta sisäilmaa ja käyttää omaa asuntoaan, parvekettaan ja piha-aluettaan ilman, että naapurista kulkeutuva tupakansavu rajoittaa arkea. Terveys- ja asumismukavuushaitan vuoksi kunnan viranomaisen on jo pidempään ollut mahdollista määrätä asuntoyhteisöön, kuten asunto-osakeyhtiöön, tupakointikielto tiettyjen edellytysten täyttyessä. Kunnan ottaminen mukaan prosessiin on kuitenkin hidastanut prosesseja ja aiheuttanut ylimääräisiä kustannuksia. Nyt hallitus purkaa normeja ja tuo tupakoinnin rajoittamisen asuntoyhteisön omiin käsiin, tietysti vain lakisääteisten edellytysten täyttyessä. Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on siis hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta. Kuten sanottu, esityksessä keskeisimpänä asiana on helpottaa taloyhtiöiden ja muiden asuntoyhteisöjen mahdollisuuksia puuttua tupakansavuongelmiin. Myös eduskunnassa on tunnistettu, miten vakava ongelma naapurista tuleva tupakansavuhaitta on, ja hiljattain asunto-osakeyhtiölain muuttamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä eduskunta lausuikin edellyttävänsä, että hallitus kiirehtii tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista. Voimassa olevan tupakkalain mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa ja kunnan on määrättävä tupakointikielto, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Tupakkalaki mahdollistaa periaatteessa tehokkaan puuttumisen asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin, mutta käytännössä tupakointikiellon hakeminen kunnalta on koettu hitaaksi ja raskaaksi, minkä lisäksi kuntien on käytännössä vaikeaa valvoa kieltojen noudattamista ja puuttua niiden rikkomiseen. Koteihin kulkeutuvan tupakansavun ongelmat koskettavat merkittävää osaa väestöstä, sillä yksistään kerrostaloissa asuu noin 40 prosenttia suomalaisista. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin nyt muutoksia, joiden nojalla asuntoyhteisö voisi kieltää tupakoinnin rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa ja huoneistojen sisätiloissa. Kiellon edellytys on, että tiloista voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toisen huoneiston parvekkeelle, ulkotilan oleskelualueelle tai sisätiloihin. Asuinhuoneiston asuintiloissa kielto edellyttäisi lisäksi, ettei savun kulkeutumista voida kohtuudella ehkäistä rakenteita korjaamalla tai muuttamalla ja että tilan haltijalle on ennen päätöstä annettu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimillaan. Kiellon edellytykset olisivat samat kuin ne ovat voimassa olevassa laissa, mutta jatkossa päätöksentekijänä olisi kunnan sijasta asuntoyhteisö itse. Esityksellä toteutettaisiin siten pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjausta kuntien toimintaedellytysten vahvistamisesta ja normien purkamisesta kuntien tehtäväkentästä. Arvoisa puhemies! Selvää on, että asiaan liittyy eri suuntiin vaikuttavia perusoikeuksia: yhtäältä suojataan ihmisten elämää, terveyttä ja oikeutta terveelliseen ympäristöön, toisaalta tunnistetaan, että tupakointikiellolla voidaan rajoittaa tupakoivan henkilön yksityiselämää, itsemääräämisoikeutta ja omaisuuden käyttöä. On huomattava, että kysymys ei siis olisi yleisestä tai rajoittamattomasta tupakointikiellosta, vaan tupakoinnin kieltämiselle olisi jatkossakin tarkat edellytykset. Perusoikeuksista on pyritty huolehtimaan myös esimerkiksi siten, että asuntoyhteisön olisi kuultava tilojen haltijoita ennen kiellosta päättämistä, mikä on tärkeää sekä päätöksenteon oikeellisuuden että asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kannalta. Kielto olisi myös viivytyksettä lakkautettava, jos sille ei ole enää edellytyksiä, ja lisäksi laissa säädettäisiin tupakointikieltoa koskevista oikeussuojakeinoista. Joka tapauksessa kysymys on perusoikeusherkästä asiasta, ja siksi hallitus pitääkin suotavana, [Ben Zyskowicz: Mikäpä ei olisi!] että perustuslakivaliokunta antaisi esityksestä lausunnon. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin myös eräitä muita muutoksia. Niistä keskeisin on se, että tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kiellettäisiin eräät kannabinoidit, kuten CBD. CBD on hampussa esiintyvä psykoaktiivinen yhdiste, eikä se ole Suomessa huume. Sitä sisältäviä tuotteita markkinoidaan usein yhtäältä terveyshyödyillä ja toisaalta kannabikseen liittyvillä mielikuvilla, minkä vuoksi tuotteet voivat erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta hämärtää rajaa laillisten tuotteiden ja huumausaineeksi määriteltyjen kannabistuotteiden välillä. Kieltämällä kannabinoidit pyritään suojaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tällaisilta tuotteilta ja niiden terveyshaitoilta. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehdä sääntelystä toimivampaa, vähentää kuntien hallinnollista työtä ja antaa asuntoyhteisöille paremmat mahdollisuudet ratkaista omaa asuinympäristöään koskevia ongelmia. Kyse on käytännönläheisestä muutoksesta, jolla voidaan parantaa monen ihmisen arkea.
Arvoisa puhemies! Lämmin kiitos kaikille keskusteluun osallistujille ja lämmin kiitos tietenkin siitä, että olemme tässä löytäneet yhteisen näkemyksen. Tässä edustajat Aittakumpu ja Satonen ottivat esille ainakin sen, että tätä asiaa on todella valmisteltu pitkään ja monen hallituksen toimesta. Se ehkä omalta osaltaan kertoo siitä, minkälaisia haasteita valmisteluun on liittynyt, että ollaan löydetty malli, joka palvelee näin montaa erilaista tilannetta, näin montaa erilaista alaa, näin montaa erilaista toimijaa. Täytyy sanoa, että tätä on todella, todella odotettu ja toivottu, ja nyt tämä vihdoin ja viimein saadaan tuotua eduskuntaan. Palaute, mitä tästä on saatu lausuntokierroksella, on ollut todella se, että tämä on ollut toivottu uudistus, tätä on tarvittu. Lisäksi on herättänyt keskustelua se, miten tämä järjestelmä on aikaisemmin ollut todella monimutkainen, eikä se ole tavallaan palvellut erilaisia tilanteita, ja siihen me olemme todella halunneet tarttua, että samanlaisissa tilanteissa toimittaisiin samalla tavalla. Valiokuntaa ehkä haluaisin evästää sillä tavalla, että tulee todellakin merkittävä muutos valiokunnan käsiteltäväksi ja nyt on mahdollisuus todella parantaa sellaisten ihmisten — luovien, kekseliäiden ja ahkerien suomalaisten — asemaa, jotka ovat tällä hetkellä olleet sosiaaliturvassa putoajia. On tärkeää tietenkin seurata, miten tämä toteutuu ja onko mahdollisia jatkokehittämishankkeita. Edustaja Lylylle haluan sanoa, että me poliitikot emme tietenkään päätä siitä vakuutuksen hinnasta. Tässä on valmistelun aikana keskusteltu niin liittojen kuin työttömyyskassojen kanssa ja on pyritty rakentamaan sellainen malli, että hinta ei missään nimessä muodostuisi kohtuuttomaksi, mutta siitä sitten työttömyyskassat ja liitot jatkavat tätä työtä. Kaiken kaikkiaan valtavan hieno ja iso uudistus, ja toivon hyvää valiokuntatyöskentelyä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Esitämme Suomeen uutta yhdistelmävakuutusta, joka vahvistaisi niiden ihmisten asemaa, jotka työllistyvät sekä palkansaajina että yrittäjinä. Yhdistelmävakuutus mahdollistaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kerryttämisen myös perhehoitajan palkkioista sekä työskentelyapurahoista. Tämä on tärkeä parannus muun muassa taiteilijoille ja tieteen tekijöille. Yhdistelmävakuutusta on Suomessa toivottu ja valmisteltu yli vuosikymmenen ajan. Viimein tämä esitys päästään tuomaan eduskunnan käsittelyyn. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia ja lakia työttömyysetuuksien rahoituksesta. Tavoitteena on tuoda lainsäädäntöön palkansaajan ja yrittäjän työssäoloehdon rinnalle uusi työssäoloehto, joka koskisi monimuotoisesti työllistyviä. Lisäksi yleistukilakiin tehtäisiin uudesta työssäoloehdosta seuraavat muutokset ja tulorekisterilakia muutettaisiin niin, että työttömyyskassat voisivat hyödyntää tulorekisterin tietoja kassan jäsenyysasioiden käsittelyssä. Monimuotoisesti työllistyvien työssäoloehtoa kutsuttaisiin yhdistelmävakuutetun työssäoloehdoksi. Siinä voitaisiin huomioida ja siihen perustuva ansiopäiväraha voisi pohjautua palkkatulon ja yritystoiminnan tulon yhdistelmään, kun nykytilassa työssäoloehto ja ansiopäiväraha voivat perustua joko vain palkansaajana työllistymiseen tai vain yrittäjänä työllistymiseen. Moni saa siis matalampaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa kuin oikeasti ansaitsisi. Palkkatyön ja yrittäjätyön yhdistämisen lisäksi yhdistelmävakuutuksessa huomioitaisiin myös tutkimuksen tai taiteellisen työn harjoittamiseen myönnetyllä työskentelyapurahalla työskentely ja perhehoitajana toimiminen. Näistä tilanteista tulisi nyt ensimmäistä kertaa työttömyyden varalle vakuutettavia työskentelymuotoja. Paitsi osana yhdistelmävakuutusta työskentelyapuraha ja perhehoitajan hoitopalkkio olisi mahdollista vakuuttaa myös ainoana tulona. Työttömyysturvan rahoitusrakenteen vuoksi perhehoitajan hoitopalkkio ja työskentelyapuraha vakuutettaisiin yrittäjätulona. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että perhehoitajaa taikka apurahatyöskentelijää muilta osin pidettäisiin nykyisestä poikkeavalla tavalla yrittäjänä työttömyysturvassa. Yhdistelmävakuutuksen työssäoloehto olisi 12 sellaista kuukautta, joina työskentelystä syntyy vähintään 930 euron suuruinen tulo. Työssäoloehdon tarkastelujakso eli aika, jonka kuluessa näiden 12 kuukauden on kerryttävä, olisi 28 kuukautta. Monilta elementeiltään yhdistelmävakuutetun työssäoloehto vastaisikin palkansaajan työssäoloehtoa. Palkka huomioitaisiin bruttopalkkana palkan maksukuukaudelle kohdistettuna, ja yritystoiminnan tulo huomioitaisiin sen suuruisena kuin henkilö on sen työttömyyskassassa vakuuttanut eli vakuutustulona. Työn monimuotoisuus toteutuisi, jos työssäoloehdossa huomioitavina kuukausina olisi yhteensä vähintään 1 200 euron tulo siitä työskentelymuodosta, jota vakuutetulla on vähemmän. Esimerkiksi pääasiassa palkkatöitä tekevällä yhdistelmävakuutuksen ottaneella henkilöllä työn monimuotoisuus toteutuisi silloin, kun palkkatyön ohella yritystoiminnasta saatavaa tuloa olisi työssäoloehtoon huomioitavien 12 kuukauden aikana yhteensä vähintään mainittu 1 200 euroa. Näillä määreillä on arvioitu, että työmarkkinoilla olisi noin 110 000 henkilöä, jotka työllistyvät sillä tavalla, että työn yhdistelmävakuuttaminen olisi lähtökohtaisesti mahdollista. Yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahan rahoitukseen sovellettaisiin samoja rahoituslähteitä kuin nykyisissä ansiopäivärahoissa. Siltä osin kuin yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahan ansio-osa perustuu palkkatuloon, rahoitus muodostuisi työnantajan ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta ja työttömyyskassan jäsenmaksusta. Yritystuloon eli vakuutustuloon perustuva osuus ansio-osasta puolestaan rahoitettaisiin kuten yrittäjän ansiopäivärahan ansio-osa eli työttömyyskassan jäsenmaksulla. Yhdistelmävakuutukseen perustuvan ansiopäivärahan perusosa rahoitettaisiin valtion ja päivärahan saajan kotikunnan rahoitusosuudella, mikä vastaisi palkansaajan ja yrittäjän ansiopäivärahan rahoitusta. Työttömyysetuuden sovitteluun ehdotetaan tehtäväksi muutokset, jotka johtuvat työskentelyapurahan ja perhehoitajan hoitopalkkion siirtymisestä vakuutuskelpoisiksi tuloiksi työttömyysturvajärjestelmässä. Työttömyysturvassa on pääsääntönä, että vakuuttamiskelpoinen tulo on soviteltavaa tuloa myös silloin, vaikka henkilö itse ei olisi kyseistä tuloa työttömyyskassassa vakuuttanut taikka voinut vakuuttaa. Näin toimitaan nykyisin palkkatulon ja yritystoiminnasta syntyvän tulon sovittelussa: palkansaajana itsensä vakuuttanut henkilö ei tällä hetkellä voi vakuuttaa sivutoimista yritystoimintaansa työttömyyden varalle, mutta silti siitä syntyvä tulo sovitellaan yhteen työttömyysaikana palkkaan perustuvan ansiopäivärahan kanssa. Työskentelyapurahat ja perhehoitajan hoitopalkkio olisivatkin jatkossa soviteltavaa tuloa. Vakuuttamiskelpoisuus muuttaisi tilanteita myös niin, että jatkossa päätoiminen työskentely apurahalla taikka perhehoitajana ei enää pidentäisi työssäoloehdon tarkastelujaksoa. Työttömyysturvan yhdistelmävakuutus edellyttää muutoksia työttömyyskassalakiin, jotta vakuutusta on mahdollista toimeenpanna. Lisäksi työttömyyskassalaista purettaisiin jako, jonka mukaan työttömyyskassa voi vakuuttaa joko vain palkansaajia tai vain yrittäjiä. Jatkossa työttömyyskassa voisi siis vakuuttaa vain palkansaajia, vain yrittäjiä tai sekä palkansaajia että yrittäjiä, ja lisäksi työttömyyskassa voisi vakuuttaa monimuotoisesti työllistyviä eli yhdistelmävakuutettuja. Henkilö saisi myös jatkossa itse päättää, mitkä tulot hän haluaa vakuuttaa työttömyyden varalle. Sekä palkansaajana että yrittäjänä työskentelevä henkilö tai henkilö, joka palkkatyön tai yritystoiminnassa työllistymisen lisäksi taikka niiden sijasta toimii perhehoitajana tai saa työskentelyapurahaa, voisi valita, minkä tai mitkä tulonlähteet hän haluaa vakuuttaa työttömyyskassassa. Näillä määreillä valtiovarainministeriö on arvioinut, että siitä 110 000 henkilön joukosta, jolle yhdistelmävakuutus olisi mahdollinen, voisi muodostua noin 30 000 henkilön suuruinen kustannusneutraali vakuutuspiiri. Tähän noin 30 000 henkilön kustannusneutraaliin vakuutuspiiriin kuuluvista noin 10 000 henkilöllä on huollettavia lapsia, ja aiempaa parempi työttömyysetuus vaikuttaisikin myönteisesti näiden monimuotoisesti työllistyvien huoltajien kykyyn huolehtia lastensa elatuksesta. Esitys liittyy vuoden 29 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 28 alusta ja osin vuoden 29 alusta. Sääntöjään muuttaneet työttömyyskassat voisivat ottaa jäsenikseen yhdistelmävakuutettuja vuoden 28 alusta alkaen, ja yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahaa voitaisiin myöntää ensimmäisen kerran vuonna 2029. [Eduskunnasta: Erinomaista!]
Arvoisa puhemies! Edustaja esitti erittäin tärkeän kysymyksen. Työntekijöiden työhyvinvointi on keskeinen osa Suomen tuottavuudenkin nostamista. Täytyy esittää kiitos edelliselle hallitukselle siitä, että he perustivat ja käynnistivät tämmöisen Työelämän mielenterveysohjelman. Olemme nyt jatkaneet sitä ohjelman täytäntöönpanoa ja toimeenpanoa, ja sen avulla on luotu työpaikoille erilaisia työkaluja, erilaisia materiaaleja, ja ollaan tehty semmoinen kokonaisuus työpaikoille, että he voivat ottaa näitä hyviä käytäntöjä käyttöön. Olemme tavoittaneet todella useita työpaikkoja ympäri Suomen, ja olemme saaneet tästä hyvää palautetta. Tässä näkyy nimenomaan se, että me tarvitsemme tämmöistä jatkuvaa, pitkäaikaista työskentelyä näiden mielenterveyshaasteiden ympärillä. Ei ole työntekijöiden kannalta paras mahdollinen se, että järjestämme erilaisia kampanjoita, vaan tarvitsemme tämmöistä pitkäaikaista tekemistä yhdessä. Nämä käytännöt, mitä olemme nyt luoneet, ja materiaalit, mitä olemme luoneet, ovat kaikille työpaikoille ilmaisia, ja ne ovat kaikkien käytettävissä. Uskon ja toivon, että myös seuraava hallitus tulee jatkamaan tätä tärkeää työtä.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleistukilakia. Esityksen mukaan yleistuen tarveharkinnassa ei otettaisi huomioon osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, jos sitä koskeva päätös on annettu ennen 16.1.2026. Yleistuki on työttömyyden aikaisen perustoimeentulon turvaamiseksi tarkoitettu tuki. Yleistukea maksetaan työttömän työnhakijan työmarkkinoille hakeutumisen tai palaamisen edellytysten edistämiseksi ja parantamiseksi. Yleistukea maksetaan henkilölle, jolla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai jonka oikeus ansiopäivärahaan on päättynyt ansiopäivärahan enimmäisajan täyttymisen vuoksi, ja joka on taloudellisen tuen tarpeessa. Yleistuki korvasi peruspäivärahan ja työmarkkinatuen. Peruspäivärahassa ei ollut tarveharkintaa, eikä tarveharkintaa sovellettu 55 vuotta täyttäneen henkilön työmarkkinatukeen, jos hän oli työttömäksi joutuessaan täyttänyt työttömyysturvalain työssäoloehdon. Tasavallan presidentti vahvisti 16.1.2026 yleistukilainsäädännön tulemaan voimaan 1.5.2026. Eduskunta on täysistunnossaan 16.4.2026 hyväksynyt lausuman: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää yleistuen tarveharkinnan vaikutukset henkilöihin, jotka ovat tehneet päätöksen siirtyä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle, ja tuo viipymättä kevätistuntokauden 2026 aikana eduskunnan käsiteltäväksi tarvittavat lain muutokset ennakoimattomien vaikutusten korjaamiseksi.” Tässä esityksessä ehdotetaan yleistukilakiin eduskunnan lausumassaan edellyttämät muutokset. Yleistuen täysimääräinen määrä on työttömyysturvalaissa säädetyn ansiopäivärahan perusosan suuruinen. Täysi yleistuki on 37,21 euroa päivässä ja noin 800 euroa kuukaudessa vuoden 2026 tasossa. Yleistuen tarveharkinnassa otetaan lähtökohtaisesti huomioon yleistuen saajan omat tulot kokonaisuudessaan. Ansiotulot sovitellaan kuten ansiopäivärahassakin. Tarveharkinnassa tuloina ei oteta huomioon niin sanottuja etuoikeutettuja tuloja, joita ovat esimerkiksi lapsilisä, yleinen asumistuki ja toimeentulotuki. Tarveharkinnassa huomioon otettava tulo vaikuttaa yleistuen määrään siltä osin kuin tulo ylittää 311 euroa kuukaudessa, jolloin yleistuesta vähennetään 50 prosenttia tulorajan ylittävistä tuloista. Jos henkilön ainoa yleistuen tarveharkinnassa huomioitava tulo on esimerkiksi osittainen varhennettu vanhuuseläke, jonka määrä on alle 311 euroa kuukaudessa, osittainen varhennettu vanhuuseläke ei vaikuta yleistuen määrään. Tämän esityksen tavoitteena on turvata niiden yleistukea saavien henkilöiden työttömyyden aikaista toimeentuloa, jotka ovat tehneet päätöksen osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtymisestä ennen kuin tasavallan presidentti vahvisti 16.1.2026 yleistukilain tulemaan voimaan 1.5.2026 ja on siten ollut tietoa osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutuksista yleistuen tasoon. Eläkkeensaaja voi hakemuksesta peruuttaa osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen kolmen kuukauden kuluessa sen myöntämistä koskevan päätöksen antamisesta. Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ei voi lakkauttaa. Yleistuen tarveharkinnan muutoksen arvioidaan kasvattavan etuuskuluja noin 2 miljoonaa euroa vuonna 26, vuonna 27 noin 1,6 miljoonaa euroa ja vuonna 28 noin 0,8 miljoonaa euroa. Esityksellä ei ole vaikutusta julkiseen talouteen vuoden 2028 jälkeen, koska esityksen kohderyhmä on tässä kohtaa siirtynyt vanhuuseläkkeelle. Kunnille ei korvattaisi tämän esityksen vaikutusta kuntien rahoitusvastuuseen yleistuesta, koska tarveharkinnasta aiheutuneita säästöjä kuntien yleistuen rahoitusvastuuseen ei myöskään vähennetty kuntien valtionosuuksista yleistukea koskevan hallituksen esityksen johdosta. Yleistuen tarveharkinnan muutoksilla on edelleen yhteenlaskettuna kuntien rahoitusvastuuta yleistuesta laskeva vaikutus. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian, viimeistään syksyllä 26. Lakia sovellettaisiin takautuvasti 1.5.26 alkaen. Lain tultua voimaan Kansaneläkelaitos tutkisi osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutuksen 1.5.26 alkaen uudestaan henkilöiltä, jotka saavat osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ja yleistukea tai joille yleistukea ei tarveharkinnan tulojen huomioimisen vuoksi ole jäänyt maksettavaksi. Voimaantulovaiheen takautuvan tarkistuksen jälkeen Kansaneläkelaitos selvittäisi osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutuksen uusilta yleistuen hakijoilta. Esityksen kohderyhmä on vuonna 28 siirtynyt vanhuuseläkkeelle. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos taas oikein hyvästä keskustelusta, ja kiitos siitä, että saatiin laajasti kannatusta ja tukea myös tälle esitykselle. — Edustaja Hamari esitti hyvän kysymyksen siitä, onko tämä nyt riittävä ja tulevatko kaikki asiat ratkaistua tällä esityksellä. Voisin sanoa näin, että saamme korjattua ehkä pahimmat pullonkaulat pois, millä pääsemme sitten edistämään tutkimusta ja päästään parempaan suuntaan. Mutta tuli tietenkin esityksen valmistelun aikana myös minulle se käsitys, että nämä tutkimuslainsäädäntökokonaisuuteen kohdistuvat muutostarpeet ovat hyvin laaja-alaisia ja itsessään tämä koko lainsäädäntökokonaisuus on melko laaja, ja kaikkia esillä olleita muutostoimia ei siten vielä voitu toteuttaa tässä hallituksen esityksessä. Koska tästä tuntuu olevan myös eduskunnalla aika laaja yhtenäinen suunta ja käsitys, että tätä me haluamme Suomessa edistää, niin uskon vahvasti myös siihen, että tulevalla hallituskaudella pystymme sitten vielä jatkamaan tätä tärkeää työtä. Edustaja Hamari nosti hyvin esille myös sen, minkälainen merkitys tällä tutkimuksella on parhaimmillaan myös meidän kansantalouteen. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen aloittikin sosiaali- ja terveysministeriössä naisten terveysstrategian, ja sitä on viety nyt hienosti eteenpäin. Tämän naisten terveysstrategian eteenpäinviemisessä itseäni on pysäyttänyt esimerkiksi yksi luku: jos me panostaisimme naisten terveyteen ja sen tutkimukseen enemmän ja veisimme sitä yhdessä eteenpäin enemmän, niin naisten terveyden tuottopotentiaali Suomessa voisi olla jopa 2,8 miljardia euroa, ja silloin puhutaan jo melko suurista luvuista. Mennään taas askel eteenpäin ja katsotaan, mitä sitten seuraavaksi.
Arvoisa puhemies! Lääketieteellinen tutkimus on monessa mielessä meille tärkeä suuri mahdollisuus. Kun Suomessa kannattaa tehdä lääketieteellistä tutkimusta, saamme Suomeen myös ensimmäisenä uusia lääkkeitä ja lääketeollisuuden työpaikkoja. Tämä palvelee kansanterveyttä, tämä palvelee kansantaloutta. Sen vuoksi hallitus on käytettävissään olevin keinoin pyrkinyt varmistamaan, että Suomessa tutkimusinfra on kunnossa. Keskeinen elementti toimintaympäristön kannalta on lainsäädäntö. Jo aiemmin olemme korjanneet niin kutsutun toisiolain, nyt me selkiytämme tutkimuslainsäädäntöä muutoin. Samalla uudistuksessa varmistetaan kansalaisten yksityisyyden suojan ja oikeuksien kunnioittaminen sekä sosiaali- ja terveystietojen tietoturvallinen käsittely. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuutta eri sosiaali- ja terveysalan tutkimustoimintaa koskevaa lakia. Esityksen piiriin kuuluvat laki lääketieteellisestä tutkimuksesta, laki kliinisestä lääketutkimuksesta, laki lääkinnällisistä laitteista, biopankkilaki, laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä sekä laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä, eli niin sanottu toisiolaki. Esityksen tavoitteena on edistää Suomessa tehtävää tutkimusta ja mahdollisuutta hyödyntää suomalaisia sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritietoaineistoja, jotka ovat globaalissa mittakaavassa ainutlaatuisia. Tarve tutkimuslainsäädännön selkiyttämiselle on noussut esiin käytännön tutkimustyössä. Myös eduskunnan valiokunnat ovat aiempien lakihankkeiden käsittelyjen yhteydessä kiinnittäneet huomiota tarpeeseen selkiyttää tutkimustoimintaa koskevaa lainsäädäntökokonaisuutta. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia tutkimustoimintaa koskeviin lakeihin. Toisiolakiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomaiset oikeusperusteet, joiden nojalla voidaan koostaa tietoa rekisteritietojen soveltuvuudesta erilaisten hankkeiden aineistoiksi. Esityksellä myös mahdollistettaisiin tutkittavien etsiminen kliinisiin tutkimuksiin olemassa olevien potilastietojen perusteella sekä tutkimuksiin soveltuvien henkilöiden kontaktointi nykyistä kohdennetummin ja joustavammin. Näiden toimien tarkoituksena on edistää erityisesti kliinisten lääketutkimusten käynnistämistä Suomessa ja tukea tutkimusten rekrytointitoimenpiteiden suorittamista. Biopankkien tehtäviä täsmennettäisiin siten, että biopankit voisivat palvella nykyistä joustavammin ja laajemmin erityyppisiä lääke- ja terveystieteen alan tutkimuksia. Tähän liittyvä keskeinen ehdotus on mahdollistaa biopankin taholta suoritettavat niin sanotut takaisinkutsut. Jatkossa biopankilla olisi oletuksena oikeus ottaa yhteyttä biopankille suostumuksen antaneisiin henkilöihin ja kysyä heidän halukkuuttaan antaa lisänäytteitä sekä osallistua sellaisiin uusiin tutkimuksiin, jotka edellyttävät henkilön aktiivista osallistumista. Myös tämän muutoksen tarkoituksena on edistää lääke- ja terveystieteen alan tutkimusten käynnistämistä Suomessa. Biopankkien kautta toteutettavilla tutkimusten rekrytointitoimenpiteillä on mahdollista houkutella erityisesti kansainvälisiä monikeskustutkimuksia Suomeen, ja edistää siten terveysalan kasvua. Esityksellä myös täsmennettäisiin ihmisperäisiä näytteitä sekä kuolleita henkilöitä koskevaa tutkimussääntelyä tietyiltä osin. Mahdollisuutta käyttää kuolleen ihmisen ruumista lääketieteellisissä tutkimuksissa joustavoitettaisiin poistamalla vaatimus, jonka mukaan tutkimustoiminnan on tapahduttava ruumiinavauksen yhteydessä. Tämän muutoksen tarkoituksena on sujuvoittaa erityisesti elinsiirtoihin liittyvää tutkimusta, jossa on nykylainsäädännön vaatimusten vuoksi ilmennyt esteitä. Harvinaissairauksia koskevien tutkimusten toteuttamista sujuvoitettaisiin rajaamalla tutkittavan suostumukseen perustuvat harvinaissairauksien tutkimukset pois toisiolain soveltamisalasta. Sääntelyyn, joka koskee hätätilanteissa suoritettavia tutkimuksia, tehtäisiin täsmennyksiä, joiden tarkoituksena on selkiyttää nykytilanteeseen liittyviä tulkintaepäselvyyksiä. Lisäksi esityksellä selkiytetään lääketieteellisten tutkimuseettisten toimikuntien lausuntomenettelyjä sekä yhdenmukaistetaan toimikuntien antamiin lausuntoihin sovellettavia muutoksenhakumenettelyjä. Arvoisa puhemies! Esityksen valmistelun tukena on toiminut laaja työryhmä, jossa oli mukana edustajia muun muassa yliopistoista, hyvinvointialueilta ja viranomaisista. Muutosehdotukset on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä työryhmän kanssa ja kentän tarpeita kuunnellen. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vaiheistetusti vuosien 2027 ja 2028 alussa. Lakiehdotuksiin sisältyvät henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset sekä tietyt valtakunnallisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan toimintaa sujuvoittavat muutokset tulisivat voimaan tammikuussa 2027. Ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain ja biopankkilain muutokset sekä muut lääketieteellisiä tutkimuseettisiä toimikuntia koskevat muutokset tulisivat voimaan tammikuussa 2028. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos hyvistä puheenvuoroista, ja myös siitä arvokkaasta kokemuksesta, mitä monella edustajalla näiden kysymysten parissa on, huokuu vahva osaaminen, ja työhistoria näkyy puheenvuoroissa. — Tässä tuli esille nyt erityisesti tämä ilmoitusvelvollisuuden supistamista koskeva kysymys: Kun tätä valmisteltiin tosiaan kolmikannassa ja, kuten sanoin, tämä päättyi yksimielisesti ja tästä esityksestä oltiin valmistelussa yksimielisiä, niin tämä esitys tästä supistuksesta pohjautuu siihen, että lääkärien resurssien käyttöön tulisi aiempaa enemmän joustavuutta. Todellisuudessa näitä ilmoituksia tehdään nykyään melko vähän, ja tämä uudistettu sääntely, tiedotus ja lääkäreiden koulutus voisivat itse asiassa johtaa siihen, että lääkäreiden resursseja käytettäisiin aiempaa enemmän ilmoittamiseen. Tämä ehdotus tuli tosissaan sieltä kolmikannan työn pohjalta. Toisaalta jos lääkärit tekisivät näitä ilmoituksia aktiivisemmin, työoloja voitaisiin kehittää ja työperäisiä sairauksia sitä kautta ennalta ehkäistä. Siksi onkin tärkeätä, että tätä koulutusta viedään eteenpäin. Tämä tietenkin säästäisi kustannuksia potilailta ja työllistävältä yritykseltä, vakuutuslaitokselta ja yhteiskunnalta ja vaikuttaisi myönteisesti työvoiman suojeluun, ja ne olisivat varmasti juuri näitä vaikutuksia, mitä edustajien erinomaisissa puheenvuoroissa tuli esille. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 46 a §:n, työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 76 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan uudistusta niin sanottuun työsuojelun valvontalain 46 a §:n sääntelyyn, joka koskee lääkärin velvollisuutta ilmoittaa työsuojeluviranomaiselle ammattitaudeista ja muista työperäisistä sairauksista. Nykyään työsuojeluviranomaisen on toimitettava ilmoitus edelleen Työterveyslaitokselle työperäisten sairauksien rekisteröintiä eli käytännössä tutkimusta ja tilastointia varten. Lääkärin ilmoitus on työtapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön ja ammattitautien viralliseen vahvistamiseen ja korvaamiseen verrattuna erillinen menettelynsä. Ilmoituksen tavoitteena on kehittää työolosuhteita ja siten ennaltaehkäistä ammattitauteja ja muita työperäisiä sairauksia. Työperäisten sairauksien ennaltaehkäisyn kautta voidaan myös hillitä sairauksista eri tahoille aiheutuvia kustannuksia. Ammattitautien ennaltaehkäisy on voimassa olevan EU:n työterveyttä ja -turvallisuutta koskevan strategiakehyksen yksi päätavoitteista. Lääkärin ilmoitus on yksi keinoista, joilla tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä. Lääkärin ja työsuojeluviranomaisen yhteistyöllä ja sitä koskevalla sääntelyllä on myös hyvin pitkä historia. Nykyään ilmoitusten määrä on kuitenkin liian vähäinen. Ilmoitusta koskeva sääntely on vanhaa ja sitä ei välttämättä tunneta. Myös ilmoitusmenettelyn käytännöt voivat olla kankeita. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaankin, että sääntely lääkärin ilmoitusvelvollisuudesta uudistettaisiin kokonaan. Uudistuksessa huomioitaisiin, että tietosuojalainsäädäntö ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö ovat kehittyneet. Ilmoitusmenettelyssä hyödynnettäisiin puolestaan terveydenhuollon valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja, joista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa. Hallituksen esityksen mukaan lääkärin ilmoitusvelvollisuus koskisi vain ammattitauteja. Ammattitaudeissa työolosuhteet ovat sairauden pääasiallinen syy. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien sairauksien joukkoa siis supistettaisiin. Supistuksen syynä olisi ilmoitusvelvollisuuden kriminalisointi. Vain ammattitaudit voidaan rajata tyhjentävästi. Ammattitaudit määritellään työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännössä niiden korvattavuuden vuoksi. Muissa työperäisissä sairauksissa työolosuhteet ovat vain sairauden osasyy. Muita työperäisiä sairauksia ei määritellä lainsäädännössä. Silti niistäkin tarvitaan tietoa työpaikkojen työolosuhteiden kehittämiseen. Siksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että lääkärillä olisi oikeus ilmoittaa muista työperäisistä sairauksista työsuojeluviranomaiselle. Lääkärin tulisi kuitenkin ilmoittaa potilaalle etukäteen, että lääkäri aikoo tehdä tämän ilmoituksen. Näin potilas ei yllättyisi, että muustakin työperäisestä sairaudesta kuin ammattitaudista ilmoitetaan. Halutessaan potilaalla olisi tietosuojalainsäädäntöön perustuva oikeus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä eli tämän ilmoituksen tekemistä. Esitettävä sääntely lääkärin ilmoituksesta olisi voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna selkeämpää sen osalta, keiden potilaiden sairauksia ilmoitetaan ja mitä tietoja ilmoitetaan. Koska kyse on sairaustapausten ilmoittamisesta, ilmoituksiin sisältyisi myös salassa pidettäviä tietoja ja niin sanottuja arkaluonteisia henkilötietoja. Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös muutosta Työterveyslaitoksen tietojen saantiin. Esityksen mukaan Työterveyslaitos saisi osan lääkärin aiemmin työsuojeluviranomaiselle ilmoittamista tiedoista suoraan terveydenhuollosta. Kansaneläkelaitos voisi pääsääntöisesti toteuttaa tiedonsaantioikeuden terveydenhuollon palvelunantajien puolesta hyödyntämällä terveydenhuollon valtakunnallisiin tietojärjestelmäpalveluihin tallennettuja tietoja. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteena on, että lääkärin ilmoitusta koskeva sääntely vastaisi terveydenhuollon valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja koskevan sääntelyn kehitystä. Tavoitteena on myös ilmoitusten määrän lisääminen ja siten työolosuhteiden parantaminen. Esityksellä ei olisi merkittäviä vaikutuksia eikä se vaikuttaisi valtion talousarvioon. Esityksen takia olisi tehtävä joitakin muutoksia eri toimijoiden tietojärjestelmiin, mutta muutoskustannusten arvioidaan olevan maltillisia. Työolosuhteita parantamalla ja sairauksia ennaltaehkäisemällä voidaan hillitä sairauksista eri tahoille aiheutuvia kustannuksia. Kaiken kaikkiaan esitys vaikuttaisi myönteisesti työvoiman suojeluun. Ehdotettava sääntely olisi myös lääkärin aseman ja potilaan henkilötietojen käsittelyn kannalta aiempaa selkeämpää. Esityksellä ei ole suoraa yhteyttä pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan. Esitys kuitenkin tukee hallitusohjelman tavoitteita terveydenhuollon tiedonkulun sujuvoittamisesta ja työturvallisuuden edistämisestä. Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä kolmikantaisesti, ja valmistelu päättyi yksimielisesti. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan tietojärjestelmäsyistä vasta 7.1.2030 ilman erillisiä siirtymäaikoja.
Arvoisa puhemies! Oikein paljon kiitoksia kaikille hyvästä keskustelusta. Näyttää siltä, että meillä on tässä yhteinen suunta. Edustaja Pekoselle ja myös edustaja Lylylle: Tämäkin esitys, kuten kaikki muut esitykset, on käynyt läpi huolellisen lainvalmisteluprosessin ja laillisuusvalvonnan. Kun on kyse sosiaaliturvasta, niin tietenkin tässä on perusoikeusherkkiä kysymyksiä, ja ne menevät punnittaviksi perustuslakivaliokuntaan, minkä jälkeen myös käsittelemme vielä tätä asiaa täällä salissa. No, esityksen mukaan me panostamme kotoutumiseen ja työllisyyttä edistäviin palveluihin merkittävästi myös osana tätä esitystä, yli 12 miljoonalla eurolla, ja tässä vaiheessa on arvioitu, että tämä määrä on se, mitä tässä tarvitaan. Edustaja Pekonen myös pohti esityksen yhteyttä rikollisuuteen. Ajattelen niin, että kaikista parasta kotoutumista, kaikista parasta ennaltaehkäisyä erilaisiin sosiaalisiin haasteisiin on se, että tänne muuttava, täällä asuva oppii suomen kieltä ja integroituu sitä kautta osaksi yhteiskuntaa, lähtee kouluun ja saa siellä ystäviä, ja sitä kautta myös varmasti pystymme ennaltaehkäisemään näitä haasteita. Edustaja Lyly vielä kysyi näistä tilastoista. Tilastotieto ja työllisyysluvut ovat olleet seurannassa ja valmistelun perusteena, ja ne ovat todella siellä esityksessä ja sen mukaiset. — Kiitos kaikille hyvästä keskustelusta.
Arvoisa puhemies! Hallitus esittää muutoksia yleistukilakiin, työvoimapalveluiden järjestämisestä annettuun lakiin sekä yleisistä kielitutkinnoista annettuun lakiin. Esityksellä säädettäisiin kotoutumistukea koskeva lainsäädäntö, joka tulisi voimaan 1.4.2027. Muutos koskisi ainoastaan voimaantulon jälkeen Suomeen muuttaneita. Hallitus on sitoutunut ohjelmassaan siihen, että työn merkitystä Suomeen kotoutumisen avaintekijänä vahvistetaan. Esityksellä toimeenpannaan hallituksen tavoite siitä, että nykyisen yleistuen nettotaso saatetaan vastaamaan perustoimeentulotuen perusosan tasoa, ja riittävä ja todennettu kotimaisen kielen osaaminen nostaa yleistuen nykyiselle tasolle. Ulkomaalaistaustaisten työllisyysaste on noin 10—20 prosenttiyksikköä matalampi ja työttömyysaste noin 5—10 prosenttiyksikköä korkeampi kuin suomalaistaustaisilla. Hiljattain Suomeen muuttaneiden työllisyysaste on erityisen alhainen. Keskeisenä työllistymisen haasteena on riittämätön kotimaisen kielen osaaminen. Tästä syystä on tarpeen vahvistaa hiljattain Suomeen muuttaneiden omaa vastuuta ja omistajuutta tuloksellisesta kielen oppimisesta ja työmarkkinoille pääsystä. Suomi seuraa tässä kehityksessä muita Pohjoismaita, ja hallitus kehittää Suomen sosiaaliturvajärjestelmää yleisen pohjoismaisen linjan mukaiseen suuntaan. Tässä tarkoituksessa hallitus esittää, että työttömyyden perusteella maksettava yleistuki maksettaisiin kotoutumistukena sellaiselle työttömälle työnhakijalle, joka ei täytä asumisaika- tai työskentelyvaatimusta. Vaatimusta joko työssäoloehdon täyttämisestä tai kolmen vuoden asumisesta Suomessa ei sovellettaisi, jos henkilö olisi osoittanut riittävän kotimaisen kielen taidon. Tällä tavoin hallitus luo työttömyysturvajärjestelmään kannustimen opiskella kotimaista kieltä ja osoittaa riittävä kielitaito. Kotoutumistuki vastaisi tasoltaan nettona noin perustoimeentulotuen yksin asuvan perusosan määrää. Kun Suomeen muuttaneen omaa vastuuta ja omistajuutta tuloksellisesta kielen oppimisesta ja työmarkkinoille pääsystä vahvistetaan, hallitus katsoo, että samalla on tarpeen myös vahvistaa Suomeen muuttaneen henkilön pääsyä tarpeitaan vastaavaan palveluun oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti. Tästä syystä hallitus esittää, että työvoimaviranomainen vastaisi kotoutumistukea saavan työnhakijan pääsystä tämän palvelutarvetta vastaavaan palveluun kuuden kuukauden sisällä työnhaun alkamisesta. Hallitus katsoo panostuksen nopeampaan kielen oppimiseen vahvistavan työllisyyttä sekä Suomeen muuttavien henkilöiden yhteiskunnallista osallisuutta. Vuonna 2027 vaikutus julkiseen talouteen olisi 7,1 miljoonaa euroa. Vaikutukset olisivat täysimääräiset vuodesta 2030 lähtien, jolloin menojen arvioidaan lisääntyvän 9,2 miljoonaa euroa. Tilapäisen suojelun perusteella Suomessa olevilla ukrainalaisilla on nykyisin oikeus yleistukeen ainoastaan, mikäli henkilö on täyttänyt työttömyysturvan työssäoloehdon. Merkittävä osa ukrainalaisista saa perustoimeentulotukea työttömyyden ajalta ilman ensisijaista työttömyysetuutta. Hallitus katsoo, että Venäjän hyökkäyssotaa paenneiden ukrainalaisten toimeentuloa Suomessa on perusteltua vahvistaa. On myös perusteltua kannustaa näitä henkilöitä ilmoittautumaan työnhakijaksi työvoimaviranomaiseen ja osallistumaan työllistymistä tukeviin palveluihin. Tästä syystä hallitus esittää muutosta yleistukilakiin siten, että tilapäisen suojelun perusteella maassa olevilla olisi jatkossa yhtäläinen oikeus yleistukeen Suomessa vastaavin edellytyksin kuin muilla Suomeen muuttaneilla henkilöillä. Muutos koskisi myös ennen lain voimaantuloa Suomeen muuttaneita henkilöitä.
Arvoisa puhemies! Tässä muutaman edustajan puheenvuoroissa tuli hyvin esille se, että suurin syy Suomessa palkkaeroille ovat meidän segregoituneet työmarkkinat. Tämä esitys ei valitettavasti siihen puutu, mutta se antaa meille kyllä sellaisen ikään kuin jatkotyöskentelyn mahdollisuuden ja myös tarpeen. Meidän pitää pystyä tarttumaan paremmin työmarkkinoiden segregaatioon, jotta pystymme aidosti myös vielä paremmin puuttumaan siihen, että meillä on Suomessa todellakin palkkaero noin 16 senttiä miesten ja naisten euron välillä. Tässä tuli muutaman kerran kysymystä siitä, täyttääkö tämä lainsäädäntö sen minimitäytäntöönpanon. No, lakihan on tietenkin ollut oikeuskanslerin ennakkotarkastuksessa ja myöskin muutosten jälkeen laintarkastuksessa. Me olemme myös saaneet arviointineuvostolta tästä arvosanaksi 4/5, ja tietenkin myös oikeuskansleri on tarkistanut sen, että tämä täyttää vaaditut säädökset. Näin ollen pitäisi olla meille kaikille hyvinkin selvää, että me olemme tämän täytäntöön panneet niin kuin se kuuluu panna. Tässä tuli puhetta myös tästä aikataulusta. Tiedän, että olemme tässä myöhässä. Ajattelen kuitenkin niin, että kaikista arvokkainta on se, että me olemme tämän lain hyvin valmistelleet. Niin kuin sanoin, arviointineuvosto antoi meille tästä lainvalmistelusta erittäin hyvät arvosanat, 4/5, ja minusta se on myös erittäin tärkeätä, koska välillä on myös kuullut moitteita siitä, että lainvalmistelu ei ole aina ollut opposition mielestä tarpeeksi hyvää. No, miksi vasta nytten ja miksi tämän minimin mukaan, niin kuten ehkä tiedätte, hyvä oppositio, tämä on aika monimutkaista sääntelyä. Te yrititte sitä myös itse viime hallituskaudella. Teillä oli varsin kunnianhimoiset kirjaukset siitä, ja ne olivat minusta erittäin hyvät. Olisin todella toivonut, että olisitte pystyneet ne viemään maaliin. Ihmettelenkin sitä, minkä takia sitten marraskuussa 22 ilmoititte, että esitystä ei tulla eduskunnalle antamaan. Tämä varmasti myös kertoo teille siitä, miten hankalasta kokonaisuudesta tässä on kyse. Mutta nyt olemme vihdoin ja viimein saamassa tätä eteenpäin ja olemme yksi tätä nopeimmin eteenpäin vievistä maista koko Euroopan unionissa. Toivon todella, että esimerkiksi Pohjoismaat voisivat tässä Suomesta ottaa mallia tulevaisuudessa. No, mitä tulee sitten näihin muutamiin kysymyksiin esimerkiksi tästä samanarvoisen työn määritelmästä, niin meillä tulee tasa-arvolakiin uusi 3 a §. Se on muutettu lausuntovaiheen jälkeen, ja myös lausuntopalaute on pyritty tässä asiassa ottamaan huomioon. Samanarvoinen työ ei ole täysin uutta meidän kansallisessa lainsäädännössä. Meillä on voimassa olevassa tasa-arvolaissa samanarvoisen työn maininta, sen lain 6 b §:ssä ja 8 §:ssä, ja sitä on käsitelty myös hallituksen esityksessä 19/2014. Lisäksi meillä on erilaisia järjestelmiä, millä tätä samanarvoisen työn määritelmää voidaan niin työehtosopimuksista tulkita kuin myöskin voimme tulkita sitä sosiaali- ja terveysministeriön tekemästä uudesta ohjeistuksesta. Tämä on varsin hyvin tässä otettu kyllä huomioon. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia, tasa-arvovaltuutetusta annettua lakia, Tilastokeskuksesta annettua lakia, tulotietojärjestelmästä annettua lakia ja sakon täytäntöönpanosta annettua lakia. Esityksessä ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus panna täytäntöön niin sanottu palkka-avoimuusdirektiivi. Ehdotetulla sääntelyllä luodaan tehokkaampia edellytyksiä sukupuoleen perustuvan palkkasyrjinnän estämiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi työelämässä. Esitys vahvistaa sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä tasa-arvolain vaikuttavuutta. Esitetty sääntely lisää palkkauksen läpinäkyvyyttä, joka edistää sukupuolten palkkaerojen havaitsemista ja vahvistaa mahdollisuuksia puuttua palkkasyrjintään. Palkkauksen läpinäkyvyyden puute on EU:ssa tunnistettu erääksi keskeiseksi esteeksi samapalkkaisuuden periaatteen toteutumiselle. Lähtökohtaisesti ehdotettu sääntely koskisi direktiivin tavoin kaikkia ja kaikenkokoisia työnantajia. Eräät velvoitteet koskisivat direktiivin minimitäytäntöönpanon mukaisesti kuitenkin vain tietynsuuruisia työnantajia. Eräs esityksen keskeisimpiä ehdotuksia on tasa-arvolakiin lisättäväksi ehdotettu työn samanarvoisuuden tunnistamista koskeva sääntely. Se toisi direktiivin edellyttämällä tavalla kansallisen lain tasolle EU-tuomioistuimen ratkaisuihin perustuvat kriteerit, joiden avulla voidaan arvioida, ovatko työntekijät työn arvon suhteen vertailukelpoisessa tilanteessa. Tasa-arvolakiin esitetään lisättäväksi myös määritelmät sukupuolten palkkaerolle ja työntekijäryhmälle. Säännöllisesti vähintään sata työntekijää työllistäville työnantajille esitetään velvollisuutta ilmoittaa sukupuolten palkkaeroihin liittyvät tiedot. Työnantajiin kohdistuvan lisätyön määrän minimoimiseksi ja tietojen yhdenmukaisuuden vuoksi tässä tarkoitetut tiedot liikkuisivat tulorekisterin ja Tilastokeskuksen kautta tasa-arvovaltuutetulle. Jos palkkaeroja ei voida perustella objektiivisella ja sukupuolineutraalilla kriteerillä, työnantajan olisi korjattava tilanne kohtuullisessa ajassa ja yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Eräissä tarkemmin säädetyissä tilanteissa työnantajan velvollisuudeksi voisi tulla myös yhteisen palkka-arvioinnin laatiminen, jos nais- ja miespuolisten työntekijöiden keskipalkkatason ero missä tahansa tässä tarkoitetussa työntekijäryhmässä on vähintään 5 prosenttia ja myös muut edellytykset täyttyvät. Lisäksi työntekijöiden ja henkilöstön edustajien tiedonsaantioikeuksia edistettäisiin. Työntekijöille esitetään säädettäväksi esimerkiksi oikeus pyynnöstä saada kirjallisesti tieto samaa tai samanarvoista työtä tekevän työntekijäryhmän keskipalkkatasosta. Kyse olisi tässä nimenomaan työntekijäryhmän keskipalkkatasoista, ei siis yksittäisen työntekijän palkasta. Työnantajalla olisi myös velvollisuus varmistaa läpinäkyvä palkkaneuvottelu antamalla työnhakijalle riittävän ajoissa tieto alkupalkasta tai sen vaihteluvälistä. Palkka-arviointia koskevien velvoitteiden laiminlyöntiin liittyen esitetään säädettäväksi laiminlyöntimaksusta, joka voisi tulla määrättäväksi työnantajalle tilanteessa, jossa työnantaja jättää toimittamatta yhteisen palkka-arvioinnin. Lisäksi uhkasakon soveltamisalaa laajennettaisiin ja hyvitystä koskeva kanneaika palkkasyrjintätapauksissa pidennettäisiin kolmeen vuoteen. Tasa-arvovaltuutetusta annettuun lakiin ehdotetuilla muutoksilla pantaisiin täytäntöön erityisesti direktiivin edellyttämä valvontaelintä koskeva sääntely. Tilastokeskuksesta annettuun lakiin ja tulotietojärjestelmästä annettuun lakiin ehdotetuilla muutoksilla mahdollistettaisiin työnantajille palkka-avoimuusdirektiivin edellyttämien tietojen ilmoittaminen tulorekisterin ja Tilastokeskuksen kautta tasa-arvovaltuutetulle. Sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin ehdotettu muutos liittyy esityksessä ehdotettuun laiminlyöntimaksuun. Vaikutusten arvioidaan vahvistavan erityisesti naisten taloudellista itsenäisyyttä sekä naisten asemaa työelämässä. Säännöksillä arvioidaan olevan myönteistä vaikutusta sukupuolten tasa-arvoisempaan urakehitykseen ja koulutusmahdollisuuksiin. Säännöksillä voisi olla myös ennalta estävää vaikutusta. Työpaikkakohtaisten toimenpiteiden arvioidaan heijastuvan myönteisesti, joskin hitaasti, toimialojen ja koko työmarkkinoiden sukupuolten palkkaeroon. Direktiivin mahdollistaman varsin vähäisen kansallisen sääntelyliikkumavaran käytössä on otettu huomioon pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmakirjaus, jonka mukaan hallitus edistää palkka-avoimuutta EU-direktiivin minimisäännösten mukaisesti. Esitys liittyy valtion vuoden 2027 talousarvioon. Esityksessä ehdotetaan, että kaikki siinä esitetyt lait tulisivat voimaan 1.1.2027. Jäsenvaltioiden on tullut saattaa direktiivin edellyttämä kansallinen sääntely voimaan viimeistään 7.6.2026, mutta toistaiseksi vasta varsin harva maa on direktiivin implementoinut. Onkin tärkeää, että asia etenee ripeästi eteenpäin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! En ihan pääse siitä jyvälle, mistä ryhmistä ja kenestä me nyt aina puhutaan, kun me puhutaan ihmisistä, keillä on hätä, mutta sen haluan sanoa, että mikäli näitä asiakasmaksuja ei pysty maksamaan ja jos ei saa esimerkiksi vapautusta niistä maksuista ja on toimeentulotuen varassa, niin nämä maksut pystytään aina ottamaan myös niissä toimeentulopäätöksissä huomioon ja otetaankin. Totta kai me kannetaan tästäkin asiasta huolta, ja siksipä nämä maksut voidaan siellä hyvin ottaa huomioon. [Tytti Tuppurainen: Onko oikeuskansleri väärässä?]
Arvoisa puhemies! Tietenkin, niin kuin tässä valtiovarainministeri totesi, meidän julkisen taloutemme tilanne on johtanut siihen, että olemme tällä hallituskaudella joutuneet tekemään erilaisia päätöksiä, jotka totta kai näkyvät ihmisten lompakoissa. Me tiedämme sen, ja me kannamme siitä vastuun. Yleisesti ottaen minä olen sitä mieltä, että se politiikka, mitä olemme nyt tehneet ja mihin se on johtanut, olemme saaneet talouskasvua aikaiseksi, tulee tarkoittamaan sitä, että myös verotulot tulevat kertymään paremmin tässä yhteiskunnassa ja pystymme ottamaan paremmin huomioon erilaisia elämäntilanteita tulevaisuudessa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! On todella tärkeää, että asiaa tosiaan selvitetään täällä tänään ja avoimesti kerrotaan, mitä asiassa on tapahtunut. Tässä on nyt useampi edustaja ottanut esille oikeuskanslerin roolin ja sen, että oikeuskansleri on esittänyt asiassa kysymyksiä — millä muulla tavalla oikeuskansleri voi selvittää asiaa kuin kysymällä? Sehän on juuri se tapa, millä tätä asiaa voidaan vain ja ainoastaan selvittää, että saadaan vastaukset kysymyksiin, ja näin on toimittu aina. Kun se nyt nostetaan ikään kuin asiaksi, joka olisi huono, että oikeuskansleri selvittää ja kysyy, niin tämähän on se toimintatapa, millä asiaa pitää selvittää. [Krista Kiuru: Mutta miten tämä sosiaaliturvaministerille kuuluu?] Useampi edustaja on kysynyt myös sitä, miksi investoidaan samaan aikaan kun sopeutetaan. Me sopeutamme sen takia, että julkista taloutta on tasapainotettava. Suomen suurin haaste on se, että meidän julkinen sektorimme on paisunut niin suureksi, ja tätä tullaan myös jatkamaan seuraavalla hallituskaudella, on täällä vastuussa kuka tahansa, [Krista Kiuru: Pidetään vaalit ensin!] koska Suomella on vastuu ja velvollisuus myös meidän finanssipoliittisten sääntöjemme mukaan sopeuttaa ensi kaudella. No, miksi me sitten investoimme? Me investoimme, jotta työpaikkoja syntyy, jotta syntyy verotuloja, jotta syntyy työpaikkoja, jotta ihmiset voisivat päästä töihin, ja siitähän tässä on kaiken kaikkiaan kyse. [Timo Harakka: Puhutaan vähän sotesta välillä!] Sitten tässä on koko ajan kysytty sitä, mikä ero on investoinneilla ja näillä pysyvillä, jokavuotisilla budjettimenoilla. No, niillä on... [Välihuutoja vasemmalta] — Saisinko, puhemies, puhua, kun tässä nyt huudetaan niin paljon päälle, ettei pysty oikeasti puhumaan? [Timo Harakka: Puhukaa siitä teidän asiastanne! — Välihuutoja vasemmalta] Kiitos, puhemies. — Minusta on hyvä, että me puhumme näistä eroista, koska se on selvästi vieras asia tälle salille. [Krista Kiuru: Ei todellakaan ole!] Istuin viime kevään finanssipoliittisessa ryhmässä, ja siellä meidän asiantuntijat nostivat suureksi huoleksi sen, että esimerkiksi viime hallituskaudella ei ymmärretty sitä, mikä ero on investoinneilla ja pysyvillä julkisilla menoilla. [Krista Kiuru: Ei hyvänen aika! — Välihuutoja vasemmalta — Puhemies: Aika!] Kun te esimerkiksi käytitte viime hallituskaudella 208 miljoonaa euroa kehitysapuun ja sanoitte, että se on tämmöinen tulevaisuusinvestointi, niin mitkä olivat niitten investointien työllisyysvaikutukset? [Välihuutoja]
Arvoisa puhemies! Edustaja Suhonen esitti erittäin tärkeän ja tietenkin myös ajankohtaisen kysymyksen — kiitos siitä. On kuitenkin hyvä muistaa, minkä takia me olemme joutuneet tällä hallituskaudella tekemään myös sellaisia ratkaisuja, jotka ovat johtaneet siihen, että tämä kysymys esitetään. Nimittäin viime hallituskautena jäi aika moni säästöpäätös tekemättä, ja sen takia me olemme joutuneet kantamaan vastuuta ja olemme joutuneet tekemään ratkaisuita, jotta julkista taloutta sopeutetaan. Jos tämä sopeuttaminen olisi vaan aloitettu aikaisemmin, niin emme ehkä olisi juurikaan tässä tilanteessa. No, hallitus on tietoinen siitä ja on hyvinkin ymmärtänyt sen, että näitä satojen miljoonien eurojen sopeutuksia sosiaaliturvaan ei voida täysin toteuttaa täysin niin, etteivätkö ne osuisi ihmisiin. Kyllä me tämän tiedämme, ja me kannamme kyllä tästä vastuuta. Näitä vaikutuksia on kuitenkin erittäin haastavaa välttää, kun otamme huomioon sen, miten suuri osuus nämä sosiaaliturvamenot ovat valtion budjetista, ja kun otamme huomioon valtion kiihtyvän velkaantumisen ja myös ne haasteet, mitä meillä on tulevaisuudessa — meidän pitää panostaa puolustukseen, meillä väestö ikääntyy, ja meillä on myöskin syntyvyys laskussa. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siitä, että hallitus on jo hallitusohjelmaneuvotteluissa kuitenkin pystynyt turvaamaan tietyt sosiaaliturvaetuudet esimerkiksi näitten indeksijäädytysten ulkopuolelle. Me rajasimme muun muassa toimeentulotuen, vammaisetuudet, rintamalisät ja eläkkeet indeksijäädytysten ulkopuolelle, ja myöhemmin myös elatustuki. Viimeisimmässä toimeentuloa koskevassa esityksessä vaikutukset lapsiperheisiin on myös huomioitu esimerkiksi sillä tavalla, että toimeentulotukea saavissa perheissä lasten perusosia ei leikata vaan niitä hienoisesti korotetaan. Mutta haaste on yhteinen, ja sen takia me haluamme tehdä politiikkaa, joka lisää työpaikkoja ja tuo lapsiperheille työtä, ja vanhemmat pääsevät sillä tavalla kantamaan huolta omasta perheestään.