Pitko Jenni
65 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Itsekin yhdyn kiittelemään ministeriä tästä esityksestä. Koteihin kulkeutuva tupakansavu on sekä terveys- että asumisviihtyvyyskysymys, ja siihen ei olla vielä toistaiseksi pystytty tarpeeksi tehokkaalla tavalla puuttumaan. Nykyinen sääntely ei todella ole mahdollistanut sellaista puuttumista, että ihmiset voisivat varmistua siitä, että kun he kohtaavat tällaista haittaa, niin siihen löytyy työkalut, vaan usein tähän ei edes olla haluttu lähteä, ja jos siihen on lähdetty, niin prosessit ovat kestäneet monesti niin pitkään, että asukas on jo ehtinyt vaikkapa muuttaa pois asunnosta. Mielestäni koteihin ei kuulu naapureiden tupakansavu, ja kuitenkin näen, että myös näiden tupakoivien asukkaiden oikeuksia tässä pitää punnita. Se, että tässä on velvoitettu tilojen haltijoiden kuuleminen ennen tätä päätöstä ja heille annettu mahdollisuus itse estää savun kulkeminen, on hyvä esitys.
Arvoisa puhemies! Suomella on mahdollisuus olla maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen hyvinvointivaltio. Suomessa on kuitenkin menossa hallitsematon datakeskusten buumi, joka voi johtaa siihen, että Suomen puhtaan energian tuotanto kuluu kansainvälisten yritysten konesalien ylläpitoon. Sähkönkäyttö ei voi Suomessakaan kasvaa loputtomasti. Kohtuutta tarvitaan myös tekoälyn tarvitseman laskentakapasiteetin kasvuun. Kansalaiset ovat syystä huolestuneita. Tuntuu, että datakeskusten kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Suomi ei tällä hetkellä velvoita hankkeita edes julkaisemaan energian käyttöä, kompensoimaan luontovaikutuksia tai hyödyntämään hukkalämpöä, emmekä myöskään priorisoi hankkeita. Päinvastoin hallitus on itse asiassa helpottanut datakeskusten luvitusta ja kaavaillut uusia tukia niille. Hallituksen tulee pikaisesti toimia sen eteen, että jatkossakin Suomessa riittää puhdasta energiaa yhteiskunnan sähköistymiselle ja fossiilienergian korvaamiselle sekä vähähiilisten korkean jalostusasteen investoinneille. Hyvä hallitus, oletteko te aikeissa valmistella kokonaissuunnitelmaa datakeskuksista niin, [Puhemies koputtaa] että luonto ei jää hankkeiden jalkoihin ja että riippuvuus fossiilienergiasta saadaan varmasti purettua?
Arvoisa puhemies! Minusta se pitää voida sanoa suoraan: Suomen maatalouspolitiikka on epäonnistunut. Ruoantuotannon kannattavuus on lähellä nollaa, ja kestävyysmurros on vasta lapsenkengissä — ja ei, tämä ei ole viljelijöiden vika, se on meidän poliitikkojen vika. Maataloustukien ja tuotannon uudistaminen on välttämätöntä, mutta tässä salissa kilpaillaan siitä, kuka puolustaa nykyjärjestelmää kiivaimmin. Arvoisa puhemies! Toisin kuin täällä annetaan ymmärtää, eivät tuottajan etu ja luonnon hyvä ole vastakkain. Pelloilla ympäristötoimet ja kannattavuus kulkevat usein käsi kädessä. Esimerkiksi maan kasvukunnon ja ravinteiden pidättämisen parantaminen suojaa vesistöjä ja parantaa satoa, mutta siihen eivät tuet nykyisellään kannata. Hyvä hallitus, tehdyt toimet eivät riitä, jos sinilevälautat kasvavat ja vedet jatkavat tummumistaan, eikä fossiilisiin polttoaineisiin ripustautuminen nosta maataloutta kukoistukseen. Ehdotus: tehkää turpeen kunnianpalautuksen sijasta biokaasun uusi tuleminen. [Hannu Hoskonen: Turve tarvitaan takaisin, jos meinataan maata viljellä tässä maassa!]
Arvoisa puhemies! Ilmastokriisi on täällä, ja me emme voi enää ajatella, että me toimimme joskus tulevaisuudessa, eikä riitä, että me pidämme asiaa tärkeänä, vaan meidän täytyy toimia. Tämä hallitus on kuitenkin istunut käsiensä päällä kohta neljä vuotta siitä huolimatta, että tässä ilmastovuosikertomuksessakin ministerin suulla sanotaan, että toimimattomuuden kustannukset olisivat huomattavasti suuremmat kuin nyt tehtävät investoinnit. Silti olemme eläneet tässä viimeiset neljä vuotta hallituskautta, jossa on pääasiassa lisätty päästöjä hallituksen päätöksillä. Tässä ilmastovuosikertomuksessa myös kerrotaan, että Suomen nettopäästöt olivat vuonna 2025 korkeammat kuin vuonna 1990. Me siis poljemme paikallaan, jos emme tee niitä tehokkaita ilmastotekoja. Hyvä ministeri, te kerroitte kyllä paljon asioita, mitä olette suunnitelleet, mitä olette selvittäneet, ja me tiedämme, että tekniset nielut voivat mahdollisesti tuoda meille helpotusta joskus tulevaisuudessa. Mutta kysyn vielä teiltä: oletteko te tehneet tällä hallituskaudella joitain sellaisia päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet jo nyt tai tulevat hyvin pian vaikuttamaan? Kun katsoo näitä tilastoja, niin huomaa, [Puhemies koputtaa] että tämä Suomen päästökehitys kaikilla sektoreilla on itse asiassa saatu hidastumaan.
Arvoisa puhemies! Vielä muutama yksityiskohtaisempi nosto aloituspuheenvuoroni jälkeen. Yksi on se, että kun tässä uudessa saamelaiskäräjälaissa on lisätty näitä saamelaiskäräjien tehtäviä mutta kuitenkaan resurssit eivät ole pysyneet sen mukana, niin on selvää, että jos kulttuuri-itsehallintoon kuuluvat varat eivät ole riittävät, niin myös koko kulttuuri-itsehallinto voi silloin vaarantua. Tietenkin me elämme haastavassa taloudellisessa tilanteessa ja joudumme tekemään tässä valtakunnassa lähivuosina menosopeutuksia ja sopeutusta ylipäänsä, mutta ajattelen kuitenkin, että kun kyse on valtion budjetissa suhteellisesti melko pienistä rahoista, niin tällaisten asioiden turvaaminen tulevaisuutta ajatellen olisi äärimmäisen tärkeää, niin että varmistamme sen, että kulttuuri-itsehallinto ja oikeudet toteutuvat tai eivät ainakaan jää resursseista kiinni. Toinen asia on saamelaisten perinteisten elinkeinojen tulevaisuus ja siihen liittyvät haasteet tällä hetkellä saamelaisten kotiseutualueella. Tiedämme, että erityisesti ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt merkittävästi poronhoitoon jopa Ylä-Lapissa asti, ja se haaste tulee tietenkin vain lisääntymään tulevina vuosina. On tärkeää pystyä tekemään tässä, yhteistyössä saamelaiskäräjien ja Suomen valtion kanssa, sellaista ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimintaa, että meidän luonto pystyy parhaalla tavalla sopeutumaan tähän kuumenemisen aiheuttamaan poronhoidon vaikeutumiseen, mutta myöskin niin, että saamelaisten poronhoito voi jollakin tavalla jatkua myös uudessa tilanteessa. Lisäksi ehkä tässä edustaja Auttokin viittasi näihin monenlaisiin hankkeisiin, mitä Lapissa ja saamelaisten kotiseutualueella on käynnissä, ja on syytä todella tiedostaa, että ne voivat olla ristiriidassa saamelaisten oman näkemyksen kanssa siitä, mitä kotiseutualueella, niin sanotuilla perinteisillä saamelaisten mailla, pitäisi voida tapahtua. Esimerkiksi kaivosteollisuus, tuulivoima, energiahankkeet ylipäänsä voivat olla räikeässäkin ristiriidassa poronhoidon kanssa, joten tässäkin on oltava herkkänä ja tarkkana ja tiedettävä, mitä tapahtuu. Kolmanneksi vielä sanon näistä saamenkielisistä palveluista, jotka eivät nykyisin toteudu yhdenvertaisesti. Suuri haaste on tietenkin se, että saamelaisten asuinkunnat ovat hyvin hajanaiset, mutta ajattelisin, että meillä on kuitenkin siinä mahdollisuuksia korjata tilannetta. Esimerkiksi aikuiskoulutustuki on aikaisemmin ollut semmoinen tuki, jonka avulla on myös saamen kieltä jo taitavia ihmisiä pystytty kouluttamaan aloille, tai ihmisille on myös opetettu saamen kieltä sitä kautta. Tietooni on tullut myöskin, että usein edes työnantajat, vaikka sote-puolella, [Puhemies koputtaa] eivät tunnista saamenkielisiä ammattilaisia, jotta heitä voitaisiin ohjata näihin tehtäviin, missä saamenkielisille palveluille olisi tarve. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Olemme siinä mielessä historiallisen hetken äärellä, että tämä saamelaiskäräjien kertomus on nyt ensimmäistä kertaa täällä eduskunnassa lähetekeskustelussa. Tämä kertomus arvioi saamelaisten itsehallinnon, perus- ja ihmisoikeuksien, kielellisten oikeuksien, perinteisten elinkeinojen sekä palveluiden ja kulttuurin tilaa vuonna 2025. Tietenkin merkittävä muutos, mikä saamelaisten osalta on tapahtunut, minkä me täällä salissa olemme toteuttaneet, on se, että pitkään odotettu uudistus saamelaiskäräjälain osalta on saatu maaliin ja se on voimaantullut elokuussa 2025 eli tämän kertomuksen vuonna. Tästä kertomuksesta selviää se, että saamelaiskäräjät pitää tätä uudistusta tärkeänä edistysaskeleena mutta katsoo silti, etteivät saamelaisten itsehallinnon tosiasialliset edellytykset edelleenkään toteudu täysimääräisesti, ja siitä on meidän hyvä eduskunnassa todella olla tietoisia. Tämän kertomuksen mukaan yksi läpileikkaavista ongelmista on ero lainsäädännössä tunnustettujen oikeuksien ja niiden käytännön toteuttamisen välillä. Keskeisiä ongelmia ovat saamelaiskäräjien aliresursointi sekä saamenkielisten palveluiden ja henkilöstön puute sekä viranomaisten vaihtelevat neuvottelukäytännöt sekä puutteet saamelaisten oikeuksiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa. Saamelaiskäräjät esittää tässä kertomuksessa laajan joukon toimenpiteitä, mitä me voisimme toteuttaa. Niihin kuuluvat muun muassa saamelaiskäräjien pysyvän rahoituksen turvaaminen, saamen kielilain uudistaminen, rahoituksen vahvistaminen saamen kielten etäopetukseen saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle, saamelaisten sote- ja koulutuspalveluiden vahvistaminen, saamelaisen poronhoidon erityisaseman tunnustaminen sekä saamelaisten oikeuksien nykyistä vahvempi huomioiminen maankäytössä ja ympäristöä koskevassa päätöksenteossa. Meillä eduskunnallahan on tietenkin vastuu huolehtia siitä, että perustuslaissa sekä kansainvälisissä ihmisoikeuksissa turvatut saamelaisten oikeudet myös käytännössä toteutuvat. Se edellyttää meiltä lainsäädännön toimeenpanon aktiivista seurantaa, riittäviä ja ennakoitavia resursseja sekä saamelaisten itsehallinnon johdonmukaista kunnioittamista kaikessa julkisessa päätöksenteossa. — Ehkä muutamia asioita nostan vielä tässä keskustelussa erikseen esille yksityiskohtaisemmin.
Arvoisa puhemies! Keskustelut suomalaisten kanssa tänä kesänä vahvistavat sen, että ihmisille on todella tärkeää, että päätökset tehdään avoimesti ja reilusti. Epäilykset julkisten varojen junailusta tai jonkinlaisesta päätöksenteon suhmuroinnista nostattavat ihmisissä vahvan reaktion. Ehkä moni muukin on tänä kesänä sen huomannut, kun olemme kesätapahtumissa ja toreilla liikkuneet. Suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen. Meillä on nollatoleranssi päätöksenteon suhmuroinnille. Siksi on tärkeää, että hallitus paitsi toimii reilusti myös varmistaa, että asiat näyttävät siltä, että toimitaan reilusti. Nyt on herännyt kysymyksiä molemmista, sekä siitä, miltä asiat on saatu näyttämään, kun asioihin ei esimerkiksi vastata heti, kun kysymyksiä syntyy, että toisaalta myös itse prosessista. Kyllä meiltä päättäjiltä myös odotetaan johdonmukaisuutta teoissa. Jos me sanomme, että valtiontalous on tiukalla eikä hyviin hankkeisiin riitä rahaa, niin kyllä meiltä myös odotetaan sitä, että rahaa todella käytetään vastuullisesti. Hyvään hallintoon kuuluu myös avoin valmistelu ja päätösten perustelu. Kymmeniä miljoonia kaverin hallihankkeelle ilman avointa hakua ei sitä ole eikä myöskään prosessi, mitä ei ole perusteltu tarpeeksi tarkasti niin kuin tässä tapauksessa, ja tämän toki pääministerikin on myöntänyt. Sitten nämä kytkeytymiset vaalirahoitukseen ja vaalirahoittajiin eivät kyllä myöskään näytä kovin hyviltä. Rakenteellinen korruptiohan on sitä, että päätöksenteossa suositaan sisäpiiriä hyödyntäen laillisia porsaanreikiä päätöksenteossa. Vaalirahoituksen vastikkeellisuus on totta kai iso kysymys. Me emme tietenkään tässä voi sanoa, että sitä olisi rikottu, mutta koska me tiedämme, kuinka vahvasti näihin hankkeisiin ja tähän hallihankkeeseen kytkeytyvät pääministeripuolueen vaalirahoittajat, olisi todella tärkeää pystyä todistamaan se, että näin ei ole tapahtunut. Itse toivoisinkin, että hallitus pystyisi kertomaan tässä eduskunnan täysistunnossa niistä konkreettisista toimista, millä aiotaan varmistaa, että tällainen rakenteellinen korruptio ei elä Suomessa, niin että kavereiden hankkeiden suosimisesta ei tarvitsisi enää epäillä meidän oppositiossa tai suomalaisten, ja että näiden huonon hallinnon käytänteiden lopettamiseksi tehdään toimia. Nostin myös esille tuossa debatissa ihmettelyni näistä väitteistä, että tämä hanke olisi tehty sen rakennusvaiheen aikaisten vaikutusten vuoksi. Me tiedämme, että rakennusalalla on ollut todella vaikeat vuodet viime aikoina. Me olemme myös oppositiossa vaatineet ja yhteiskunnassa on vaadittu hallitukselta tämmöisiä elvyttäviä toimia. Olen itse koko hallituskauden ajan kysellyt sitä, miksi hallitus on joitakin näitä tukielementtejä lakkauttanut, millä on ollut suora vaikutus rakennusalan työllisyyteen, esimerkiksi energiaremontit, opiskelija-asuntorakentaminen ja esimerkiksi myös tämä liikuntapaikkarakentaminen, mistä nyt ollaan myös leikattu. Olen aina saanut vastauksen, että tämmöisiin investointitukiin meillä ei ole varaa, koska meillä on niin huono taloudellinen tilanne. Nyt sitten kuitenkin on löytynyt 35 miljoonaa rahaa investointitukeen yhdelle hankkeelle, jota perustellaan sen rakennusalaa elvyttävällä vaikutuksella. Tämä on varsin ristiriitaista. Liikuntapaikkarakentamisen investointituilla sekä opiskelija-asuntorakentamisen investointituilla nimenomaan rakentamisen vaikutukset olisivat olleet tässä heti, koska siellä oli hankkeita, jotka olivat rakennusvalmiita, mutta niitä laitettiin jäihin. Vaikutuksia olisi ollut ympäri Suomen sen sijaan, että laitettaisiin rahaa vain yhteen hankkeeseen — ja vieläpä niin, että tämän Helsinki Garden ‑hankkeen työllisyysvaikutuksista ja sen vaikutuksista rakentamisalaan ei oltu tehty ulkopuolisia selvityksiä, ja silti niillä perusteltiin sitä. Ajattelen niin, että suomalainen yhteiskunta todellakin perustuu luottamukseen. Ihmiset haluavat varmistaa, että tämänkaltaista toimintaa ei tapahdu tulevaisuudessa. Itsekin ajattelen niin, että näitä areena‑ ja tapahtumahankkeita tarvitaan Suomeen, mutta niiden täytyy tapahtua niin, [Puhemies koputtaa] että varat jaetaan läpinäkyvällä ja kaikille hankkeille yhdenvertaisella tavalla. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ihmettelen itse teidän perusteluanne siitä, että tämä päätös on tehty rakennusalan tukemiseksi. Me tiedämme, että rakennusalalla on tällä hetkellä ja on ollut viimeiset vuodet erittäin vaikea tilanne, ja jos te olisitte hallituksessa halunneet rakennusalaa tukea, niin tämähän ei ole se tehokkain päätös. Tehokkain päätös olisi ollut jättää tekemättä niitä päätöksiä, millä te olette saaneet hankkeita aikaisemmin tällä hallituskaudella jäihin, esimerkiksi nämä opiskelija-asumisen investointituet, jotka suoraan laittoivat hankkeita jäihin ja peruivat niiden aiotut rakennusvaikutukset. Myöskin tässä liikuntapaikkarakentamisen kentässä, mistä te ylipäänsä olette leikanneet, on rakennusvaikutuksia. Miksi ainoastaan Garden Helsingin rakennusvaikutukset ovat sellaisia, että hallitus on siihen halunnut sijoittaa? Tämä perustelu ei ole siis ollenkaan relevantti, vaan se nimenomaan korostaa sitä, että tässä on jotain, mitä ei haluta kertoa, koska ne ääneen lausutut perustelut eivät ole uskottavia. Suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen, ja toivoisin, [Puhemies koputtaa] että hallitus pystyy kertomaan, minkälaisia muutoksia te tulette tekemään omassa toiminnassanne, [Puhemies: Aika!] että tämä luottamus voidaan palauttaa.
Arvoisa puhemies! Haluan huomauttaa, että muun muassa Lääkäriliitto ja HUS ovat suhtautuneet kriittisesti siihen, että nimenomaan näitä tietoja jaettaisiin viranomaisille, [Oikealta: Se lukee mietinnössä!] siihen, että poliisin oikeuksia saada tietoja sosiaali- ja terveydenhuollosta lisättäisiin. He pitävät sitä jopa terveydenhuollon luottamusta horjuttavana toimenpiteenä. Sitäkö te puolustatte täällä? [Perussuomalaisten ryhmästä: Hyvänen aika!] Asiakas- ja terveystiedot ovat lähtökohtaisesti aina salassa pidettäviä asioita, jotka eivät kuulu muille kuin potilaalle ja palveluntarjoajalle, [Mauri Peltokangas: Oletteko lukenut mietinnön?] heidän luottamuksellisiin väleihinsä. Lääkäriliiton mukaan potilaalla ja asiakkaalla on oltava oikeus luottaa siihen, että hänen arkaluontoiset tietonsa pysyvät salassa ja että hän voi hakeutua hoitoon turvallisesti ja luottamuksellisesti kaikissa tilanteissa sitä tarvitessaan. [Mauri Peltokangas: Oletteko te lukenut mietinnön?] Voimme varmasti yhdessä todeta sen, että kun on kyse ihmisten käynnistä lääkärillä tai sosiaalipalveluissa tai terveydenhuollon palveluissa, niin silloin kyse on luottamuksellisista potilastiedoista, oli sitten kyse siitä käynnistä itsestään tai sen sisällöistä. Tämä ei ole pelkästään vihreiden näkemys vaan muun muassa Lääkäriliiton ja HUSin näkemys, joten jos puhun täällä muunneltua totuutta sen osalta, [Mauri Peltokangas: Ei, vaan te sanoitte, että poliisi saa käsiinsä!] niin silloin toki tämä syytös kohdistuu aika paljon laajemmalle kuin vain vihreisiin. Haluan vielä sanoa sen, että myös sosiaali- ja terveysvaliokunta suhtautui kriittisesti tähän tietojen luovuttamiseen. Toisaalta haluan myös korjata edustaja Zyskowiczin väitteen siitä, että vihreät olisivat vastustaneet kännykkäkieltoa kouluun, mikä ei toki liity yhtään millään tavalla tähän asiaan, mutta koska nyt täällä vihreiden syntejä alettiin laajemminkin ruotimaan, niin tämä ei pidä paikkaansa. Me olemme kannattaneet sitä. Mielestäni on hyvä, että näitä lakiesityksiä katsotaan myös perusoikeusnäkökulmasta ja suhtaudutaan aika herkästi siihen, että näillä esityksillä, vaikka myös kännykkäkiellollolla, voi olla vaikutuksia perusoikeuksiin. Mutta kun löydetään oikeanlainen tasapaino, missä yhteiskunnallisia tavoitteita pystytään edistämään niin, että niiden merkitys perusoikeuksien rajoituksiin pystytään pitämään matalana — kännykkäkielto on hyvä esimerkki siitä — niin kyllä me kannatamme sellaisia järkeviä ja asiallisia esityksiä.
Arvoisa puhemies! Esitämme tosiaan, että tämä esitys valmisteltaisiin paremmin. Tällainen viranomaisten yhteistyö liittyen vaikka kadonneiden etsintään — lienee aivan päivänselvää, että me kaikki kannatamme järkeviä muutoksia. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Esitämme, että esitys tuodaan järkevässä muodossa tänne saliin uudestaan. Siksi esitämme nykyisen kaltaisen esityksen hylkäämistä, missä sen hyödyt selkeästi kalpenevat haittojen epätasapainossa. Kun edustaja Zyskowicz kysyi, mitä perusoikeutta tässä nyt rajoitetaan, niin kyse on yksityisyydensuojasta. Olen ymmärtänyt, että kun tässä nyt vertailtiin fiksujen kokoomuslaisten ja vihreiden välillä, onko siinä jotain eroa, niin kyllä taitaa olla kyse nimenomaan siitä, että tästä klassisesta asetelmasta turvallisuuden ja yksityisyydensuojan tasapainossa ja niitten välisessä ristiriidassa me ajattelemme kokoomuksen kanssa aika lailla eri tavalla. Edustaja Pauli Kiuru toi esille sen, hän itsekin myönsi, että tässä ovat vastakkain turvallisuus ja yksityisyydensuoja, ja hän sanoi, että turvallisuus menee tässä eteenpäin. Me vihreät haluamme löytää tällaisissa tapauksissa sen tasapainon, missä turvallisuutta edistetään mutta niin, että yksityisyydensuojaa, joka on tärkeä oikeus suomalaisille ja ihmisille ylipäänsä, rajoitetaan mahdollisimman vähän, ja tässä esityksessä tämä ei valitettavasti toteudu. Luotan itsekin myös viranomaisiin, eikä oma ajatukseni ainakaan ole se, että viranomaiset käyttäisivät väärin tätä tietoa, mitä nyt tässä heille annetaan mahdollisuus pyytää, mutta kyse on siitä, että esitys voi lisätä epäluottamusta viranomaisia kohtaan, kun tätä tietoa annetaan yhä enemmän. Luottamuksellinen hoitosuhde on korostuneen tärkeässä roolissa erityisesti paperittomien ihmisten kanssa. Myös kun puhutaan osana kansainvälistä rikollisuutta käytettävistä ihmiskaupan uhreista, ollaan aika vakavan asian äärellä, pystymmekö me auttamaan niitä ihmisiä vai onko kynnys esimerkiksi hakeutua hoitoon. Kyse voi olla myös alaikäisistä ihmisistä, että sitä on nostettu tämän asian suhteen liian korkealle. Lisäksi iso ongelma tässä on — ja asiantuntijalausunnotkin toivat esille tämän tarkkarajaisuuden puutteen — että kun perusoikeuksia rajoitetaan, olisi äärimmäisen tärkeätä tehdä se hyvin tarkkarajaisesti, ettei kellään jäisi epäselvyyttä siitä, minkälaisissa asioissa on tässä mahdollisuus sitten toimia. Sanon vielä sen, että kun on kyse turvallisuudesta, niin on tärkeää pystyä myös viestittämään ihmisille sitä, että turvallisuus ei ole ristiriidassa perusoikeuksien kanssa. Me voimme sekä pitää kiinni meidän olemassa olevista perusoikeuksista että lisätä ihmisten turvallisuutta. Uskoakseni tämä on mahdollista, mutta tällä eduskuntakaudella ja viime aikoina on hyvin paljon lisääntynyt se puhe, [Puhemies koputtaa] että perusoikeuksien ja turvallisuuden tasapainoa on mahdollista katsoa nykyään eri tavalla kuin aikaisemmin tässä yhteiskunnassa [Puhemies koputtaa] olemme tottuneet.
Arvoisa puhemies! En tiedä, mihin edustaja Zyskowicz viittasi sillä, että se, mitä sanoin, ei pitäisi paikkaansa. Mutta näihin edustaja Heinosen esimerkkeihin. Kuten sanoin, viranomaistyötä tulee kehittää ja kadonneiden ihmisten etsiminen ei ollut tämän meidän vastalauseen ydin, jos olette sen lukeneet. Emme siis esittäneet tätä viranomaistyön kehittämistä kaiken kaikkiaan, mutta esityksemme koskee näiden tietojen luovuttamista, mitä kohtaan myös asiantuntijakuulemisissa laajasti sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat ovat esittäneet kritiikkiä. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]
Arvoisa puhemies! Rikostorjunta ja toimiva viranomaisyhteistyö on tärkeää, mutta perusoikeuksia ei tule rajoittaa ilman välttämättömiä perusteita. Tämä esitys avaa poliisin pääsyn sosiaali- ja terveystietoihin mutta epäonnistuu täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten täyttämisessä. Haitat ylittävät esityksessä hyödyt, ja ehdotetut muutokset ovat omiaan vaarantamaan ihmisten luottamusta sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Ihmiset voivat jopa lopettaa avun hakemisen, jos lääkäri- ja sosiaalityöntekijäkäynti voi päätyä poliisin tietoon. Ihmiskaupan uhrit eivät välttämättä enää uskaltaisi asioida esimerkiksi Migrin kanssa. Edellä olevan perusteella esitän lakiesityksen hylkäämistä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä esitetään luonnonsuojelulakiin useita muutoksia, joista merkittävimmän uuden säännöskokonaisuuden muodostavat luonnonarvokauppaa koskevat säännökset. Lailla on tarkoitus mahdollistaa myös voimassa olevien säännösten mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen eli luonnonarvohehtaareiden käyttäminen muuhun kuin heikennyksen hyvittämiseen eli esimerkiksi yritysten ympäristövastuullisuuteen ja vapaaehtoisiin luontotekoihin. Lakiin esitetään lisättäväksi tarvittavat säännökset EU:n ennallistamisasetuksessa säädetyn ennallistamissuunnitelman laatimisesta. Lisäksi esitys sisältää eräitä teknisluontoisia ehdotuksia, kuten suden poistaminen luonnonsuojelulain lajisuojelua koskevan sääntelyn soveltamisalasta. EU:n ennallistamisasetus velvoittaa jäsenvaltiot laatimaan kansallisen ennallistamissuunnitelman ja toimittamaan sen Euroopan komissiolle. Hallituksen esityksen tarkoituksena on säätää kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimisesta siltä osin kuin se on tarpeen. Valiokunta korostaa, että hallituksen esitys sisältää ainoastaan mainitun toimivaltaa koskevan säännösehdotuksen. Ehdotus ei koske kansallisen ennallistamissuunnitelman sisältöä, vaan ainoastaan ministeriöiden välistä työnjakoa ja valtioneuvoston toimivaltaa sekä muutoksenhakuoikeutta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu esiin huomioita siitä, että hallituksen esityksessä ehdotettuun toimivaltasääntelyyn ennallistamissuunnitelman hyväksymisestä liittyisi riski eduskunnan lainsäädäntövallan sitomisesta ennakolta ministeriötason linjauksin. Valiokunta korostaa, että kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelussa on korostettu sen olevan tasoltaan hyvin yleinen, tiekarttamainen. Sillä ei ole tarkoitus olla oikeusvaikutuksia yksityisiin maanomistajiin, eikä ennallistamissuunnitelman valmistelussa ole katsottu siinä voitavan osoittaa yksittäisiä ennallistettavia alueita. Suunnitelma luo suuntaviivat sille, miten luonnon tilaa parannetaan ja kaupunkivihreää lisätään tulevina vuosikymmeninä. Kysymyksessä on strateginen ja vaiheittain tarkentuva kokonaisuus. Valiokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä, että suunnitelmalla voi olla vaikeasti arvioitavia vaikutuksia julkisyhteisöjen maankäyttöön ja julkiseen talouteen. Ennallistamissuunnitelma on pyrittävä laatimaan siten, että perustaksi otetaan tehokkaimmat ja myös asetuksen vaatimusten täyttämisen kannalta tarkoituksenmukaisimmat keinot. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut kriittisesti ehdotetun sääntelyn oikeusvaikutuksia. Perustuslakivaliokunta edellytti ehdotetun sääntelyn tarkentamista siten, että säädöstasolta ilmenee selvästi, että ennallistamissuunnitelmaan ei voi sisältyä sellaista asetuksessa tarkoitettua viitteellistä karttaa tai sellaisia toimenpiteitä, joilla voisi olla joko suoraan tai muun lainsäädännön tulkinnan osana oikeusvaikutuksia perustuslain 15 §:n suojaamaan omaisuuteen nähden. Ympäristövaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnossaan edellyttämää sääntelyn tarkentamista 13 a §:ssä. Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota myös siihen, että luonnonsuojelulain 134 §:n muutosehdotuksessa muutoksenhakuoikeus koskee myös kansallisen ennallistamissuunnitelman hyväksymisestä tehtävää päätöstä. Esityksestä ei ilmene täysin selvästi, millaiset asiat ennallistamissuunnitelmaa koskevasta päätöksestä voisivat tulla muutoksenhaun kohteeksi. Ehdotus muutoksenhakua koskevan säännöksen muuttamiseksi voi valiokunnan mielestä olla omiaan lisäämään osaltaan epäselvyyttä siitä, millaisia oikeusvaikutuksia ehdotetulla ennallistamissuunnitelmalla on. Ympäristövaliokunta kuitenkin katsoo, että perustuslakivaliokunnan näkemys on sinänsä ymmärrettävä mutta koska vastaavan tyyppisistä muista suunnitelmista, kuten vesienhoitosuunnitelmasta, saa valittaa ja peruste säännöksille on siten kuin hallituksen esityksen perusteluissa on todettu muualla kuin suunnitelman oikeusvaikutuksissa, muutoksenhakuoikeutta on kuitenkin pidettävä perusteltuna. Luonnonarvomarkkinoiden kehittyminen voi osaltaan tukea EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanoa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonsuojelulain 11 lukua siten, että viranomaisvarmennettujen luonnonarvohehtaarien käyttöä laajennetaan vapaaehtoisen ekologisen kompensaation lisäksi myös muihin vapaaehtoisiin luontotekoihin, kuten yritysten ja yhteisöjen luontovastuullisuuden osoittamiseen. Tarkoituksena on täydentää olemassa olevia keinoja luonnon tilan parantamiseksi. Muutos on tarpeen, koska luontokadon pysäyttäminen ja ennallistamistavoitteiden saavuttaminen edellyttävät selvästi nykyistä laajempaa rahoituspohjaa. On tärkeää, että luonnonarvomarkkinoiden kehittyminen ei kuitenkaan heikennä julkisen sektorin luonnonsuojelupanostuksia vaan toimii niitä täydentävänä työkaluna. Uuteen 104 a §:ään ehdotetaan lisättäväksi luontoteon käsite. Luontoteolla tarkoitetaan luonnonarvoja lisäävillä toimilla tuotettavien luonnonarvojen käyttämistä vapaaehtoisesti. Luontoteot perustuvat samoihin luonnonarvohehtaareiden tuottamista ja laskemista koskeviin sääntöihin kuin ekologinen kompensaatio, ja maanomistaja voi itse päättää, mihin tarkoitukseen hän hyväksyy tuottamiaan luonnonarvoja käytettävän. Valiokunta toteaa, että luonnonarvomarkkinoiden käynnistyminen on tärkeä tavoite. Koska vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio on lähtenyt hitaasti liikkeelle, voi uhkana olla myös luonnonarvomarkkinoiden hidas käynnistyminen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on myös katsottu, että esityksessä jää epäselväksi, voidaanko suojelu hyväksyä luontotekona ja sovelletaanko siihen samoja periaatteita kuin ekologisen kompensaation suojeluhyvityksessä. Valiokunta selventää, että tarkoituksena on, että myös suojeluhyvitystä voidaan käyttää luontotekona. Valiokunta katsoo, että sääntelymuutosten valmistelu sen osalta, miten suojeluhyvitysten haasteet eli vältetty haitta ja vuoto huomioitaisiin, tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti. Ympäristövastuullisesti toimiakseen yritysten tulee välttää ja minimoida haitalliset luontovaikutukset eli noudattaa niin kutsuttua lieventämishierarkiaa. Suojeluhyvitysten hankkimisen ja ekologisten kompensaatioiden tuottamisen tulee aina tapahtua lievennyshierarkian viimeisenä keinona, eli vasta sen jälkeen, kun oman toiminnan haitallisten luontovaikutusten pienentämisen kaikki muut mahdollisuudet on hyödynnetty. Lakiehdotuksessa esitetään myös lisättäväksi yleistasoinen edellytys lieventämishierarkian noudattamisesta ja erityinen edellytys koskemaan niitä kirjanpitolain nojalla kestävyysraportointivelvollisia hakijoita, joiden toiminnalla on merkittäviä biodiversiteettivaikutuksia. Saadakseen rekisteriin kirjauksen luontoteosta kestävyysraportointivelvollisen toimijan on voitava osoittaa kestävyysraportoinnillaan joko että yrityksellä ei ole merkittäviä biodiversiteettivaikutuksia tai, jos merkittäviä biodiversiteettivaikutuksia raportoinnin mukaan aiheutuu, että yritys noudattaa lieventämishierarkiaa. Kestävyysraportointivaatimuksen piirissä on Suomessa noin 120 yritystä. Pienemmille yrityksille ei luoda uusia velvoitteita, jotta osallistumisen kynnys säilyy kohtuullisena. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että suuria yrityksiä koskeva velvollisuus osoittaa noudattavansa lieventämishierarkiaa voi vaikuttaa kielteisesti näiden yritysten haluun tehdä luontotekoja raportointivelvollisuuden raskauden vuoksi. Haasteeksi on koettu se, että vapaaehtoisiin luontotoimiin osallistuville yrityksille syntyy esityksen seurauksena lisää hallinnollisia velvoitteita ja tulkinnallista epävarmuutta ilman että siitä olisi luonnon näkökulmasta hyötyä. Riskinä on, että yritysten halukkuus osallistua luonnonarvomarkkinoihin heikkenee. Jos luontovaikutusten korostamista kestävyysraportoinnissa aletaan käyttää muiden velvoitteiden perusteena, se voi myös vähentää yritysten halukkuutta käsitellä omia luontovaikutuksiaan osana raportointiaan. Valiokunta pitää hyvänä luonnonarvohehtaareihin perustuvaa, luotettavaa luonnonarvokauppaa, mutta tunnistaa haasteen siitä, että tieteelliseen laskentamenetelmään perustuva arviointi maksaa. Lisäksi hallituksen esityksessä esitetyn mukaisesti raportointivelvollisuus lieventämishierarkian noudattamisesta, joka koskee vain suuryrityksiä ja pörssiyhtiöitä, tuo niille kustannuksia, koska raportointi sopii huonosti yhteen kestävyysraportoinnin vaatimusten kanssa. Valiokunta korostaa edellä esitettyyn viitaten, että uuden sääntelyn ohjeistuksessa tulee varmistaa, että velvoitteesta aiheutuva rasite yrityksille jää mahdollisimman pieneksi, menettelyt ovat sujuvia ja käytännöt linjassa kestävyysraportoinnin vaatimusten kanssa. Suurten yritysten raportointivelvoitteen vaikutusta markkinoiden syntyyn tulee seurata ja arvioida ja puuttua ripeästi mahdollisiin ongelmiin. Valiokunta pitää hallituksen esitystä kokonaisuutena perusteltuna ja tarpeellisena erityisesti EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanemiseksi ja luonnonarvomarkkinoiden kehittämiseksi. Valiokunta on tarkentanut myös yksityiskohtaisia perusteluja ja esittää, että eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen. Mietintö ei ole yksimielinen.
Arvoisa puhemies! Olemme merkittävän eläinten oikeuksiin ja eläinten hyvinvointiin liittyvän lain äärellä taas. Olen itse aina ajatellut, että sivistysvaltion yksi mitta on se, miten me kohtelemme eläimiä. Olen ajatellut, että me emme halua Suomessa tuottaa tarpeetonta kärsimystä, mikäli sille on olemassa vaihtoehtoja. Porsaiden kirurginen kastraatio on hyvin kivulias toimenpide. Toimenpiteen aiheuttamaa kipua ei saa pois paikallispuudutuksella eikä kipulääkkeillä. Haava on kipeä pitkään, ja siihen liittyy myös tulehdusriski. Porsaiden kirurgiselle kastraatiolle on myös olemassa vaihtoehtoja. Siksi en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi hallitus on tuonut eduskuntaan lain, jolla sallitaan aiheutettavan eläinyksilölle merkittävää kipua. ”Eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä”, sanoo voimassa oleva eläinsuojelulaki. Jos eduskunta hyväksyy tämän lakiesityksen, se oikeuttaa kärsimyksen aiheuttamisen eläimille myös jatkossa. Kirurginen kastraatio aiheuttaa pienille porsaille täysin tarpeetonta kärsimystä. Sen ei pitäisi olla sivistysvaltiossa laillista. Esitän, että tämä lakiesitys hylätään.
Arvoisa puhemies! Esittelen valiokunnan mietinnön. Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehdä teollisuuspäästödirektiivin muutoksen edellyttämät tarkistukset ympäristönsuojelulakiin. Teollisuuspäästödirektiivin muutoksella sen soveltamisalaa on laajennettu muun muassa laskemalla sikojen ja siipikarjan eläinsuojien soveltamisalakynnystä merkittävästi. Lisäksi soveltamisalaan on lisätty metalli- ja teollisuusmineraalien kaivostoiminta sekä suuret akkujen valmistuslaitokset. Ympäristönsuojelulaissa ehdotetaan säädettäväksi uudesta vaatimuksesta ympäristöjärjestelmän käyttöönottamiseksi kaikissa teollisuuslaitoksissa vuoteen 2030 mennessä. Ympäristöjärjestelmän on oltava kunkin toimialan BATin eli best available technologyn mukaisten päätelmien mukainen, ja sen tulee sisältää tavoitteet jätteen määrän vähentämiseksi, energiatehokkuuden ja veden uudelleenkäytön optimoimiseksi sekä laitoksella käytettävien vaarallisten aineiden ympäristöriskien pienentämiseksi. Teollisuuspäästödirektiivin muutoksessa sen soveltamisalaa on laajennettu aiempaa useampiin eläinsuojiin. Niin sanotuista direktiivieläinsuojista eli direktiivin soveltamisalaan kuuluvista suurimmista ja saastuttavimmista, teollisuuslaitoksiin rinnastettavista sika- ja siipikarjatiloista ehdotetaan säädettäväksi ympäristönsuojelulaissa omassa luvussaan. Valiokunta korostaa, että Lupa- ja valvontavirasto on direktiivieläinsuojien osalta ehdotettu lupaviranomainen, kun taas muut eläinsuojat ovat joko luvan tai ilmoituksen varaisia ja toimivalta on Lupa- ja valvontavirastolla tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella. Koska direktiiviin kuuluvien eläinsuojien kokorajaa on laskettu, aikaisempaa useampi eläinsuoja siirtyy direktiivin vaatimusten piiriin ja valtion lupaviranomaisen toimivaltaan. Komissio tulee antamaan päätöksen toimintasäännöistä, jotka koskevat teollisuuspäästödirektiivin soveltamisalaan kuuluvia eläinsuojia. Toimintasäännöt ovat edelleen valmisteltavina, eikä niiden vaikutusta toimintaan ole siten vielä mahdollista lopullisesti arvioida. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi vaikuttaa toimintasääntöjen laadintaan aktiivisesti. Eläinsuojan osalta hallituksen esityksessä on hyödynnetty direktiivin mahdollistama siirtymä täysimääräisesti, minkä vuoksi toimintasääntöjen aiheuttama lupien päivitys on sidottu toimintasääntöjen voimaantuloon. Eläinsuojien luvat tulee päivittää toimintasääntöjen osalta viimeistään kaksi vuotta ennen siirtymäajan päättymistä eli vuosina 2028, 2029 tai 2030 riippuen eläinsuojan koosta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin muutoksen vaikutus lupamaksuihin, kun ilmoituksenvaraisia eläinsuojia siirtyy lupavelvollisuuden piiriin. Kuntien ilmoitusmenettelystä nyt perittävät maksut vaihtelevat kunnittain mutta ovat yleisesti ottaen kertaluokkaa pienempiä kuin valtion lupamaksut. Valiokunta pitää välttämättömänä, että ratkaisua eläinsuojien lupamaksujen kasvavien kustannusten hillitsemiseksi selvitetään kiireellisesti, vaikka itse lain toimeenpano tapahtuu vasta useamman vuoden siirtymäajan kuluttua. Siirtymäaikana tulee selvittää, voiko siirtyviin direktiivieläinsuojiin kohdentaa vastaavan maksujen alennusmekanismin kuin mitä kohdistuu mikroyrityksiin lain 206 §:n mukaisesti. Nykyisten direktiivin soveltamisalaan kuuluvien eläinsuojien lupamaksujen perusteena on nykyinen lupamenettely, ja toimintasääntöjen täytäntöönpanoon liittyen arvioidaan, että direktiivin eläinsuojien lupamenettelyyn kuluisi nykyistä vähemmän työaikaa. Eläinsuojien lupamaksujen moninkertaistumista ei voida pitää hyväksyttävänä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että hallitus varmistaa siirtymäajan kuluessa direktiivieläinsuojien lupamaksujen kohtuullisuuden alentamalla Lupa- ja valvontaviraston direktiivieläinsuojiin kohdistuvia lupamaksuja esimerkiksi säätämällä siitä soveltuvalla tavalla. Tästä on olemassa valiokunnan lausumaehdotus. Tietojen julkaisemisesta: Valtion lupaviranomaisen toimivaltaan kuuluvat ympäristölupa-asiat niihin liittyvine asiakirjoineen on julkaistu vakiintuneesti viranomaisen verkkosivuilla. Direktiivin muutoksen vuoksi julkaistavien tietojen määrä kasvaa. Kotieläinten pito henkilöityy yleensä yhteen tai muutamaan henkilöön, eli kysymys on olennaisesti enemmän henkilösidonnaisesta toiminnasta suuriin teollisuuslaitoksiin verrattuna. Valiokunta pitää tärkeänä, että uudessakin tilannetietopalvelussa käytetään samantyyppistä menettelytapaa eläinsuojien osalta sijainti- ja henkilötietoluonteisten tietojen esittämiseen kuin aikaisemmin. Henkilötietojen ja liikesalaisuuksien piiriin kuuluvien tietojen julkaiseminen on perusteltua rajata välttämättömimpien toimijoiden suojaamiseksi. Euroopan komissio on antanut lainsäädäntöehdotuksia tiettyjen ympäristösääntelyä koskevien direktiivien ja asetusten sisältövaatimusten muuttamiseksi tavoitteena vähentää yritysten hallinnollista taakkaa, niin sanotut omnibusehdotukset. Näiden ehdotusten täytäntöönpano hyvin todennäköisesti poistaa tai supistaa hallituksen esityksessä esitettyjä vaatimuksia. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena sitä hallituksen esityksen lähtökohtaa, että omnibusmuutokset saatetaan voimaan myöhemmässä vaiheessa erillisellä hallituksen esityksellä sen jälkeen, kun uusi lainsäädäntö on julkaistu ja siten sen sisältö varmuudella on tiedossa. Ympäristövaliokunta on tehnyt siirtymäsäännöksiin lakiteknisiä tarkistuksia. Lisäksi sääntelyä on pyritty selventämään siirtämällä osan siirtymäsäännöksistä sijaintia kokonaisuudessaan. Muutokset ovat teknisiä, eikä niillä ole tarkoitettu muuttaa tavoiteltua sisältöä. Ympäristövaliokunnan yksimielinen päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen ja hyväksyy yhden lausuman.
Arvoisa rouva puhemies! Esittelen valiokunnan mietinnön. Hallituksen esityksellä toteutetaan pakkausasetuksen toimeenpanon ensimmäinen vaihe. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi asetuksen toimeenpanon kannalta keskeisistä valvovista viranomaisista ja poistettavaksi kansallisesta lainsäädännöstä pakkausasetuksen kanssa päällekkäinen sääntely. Lisäksi ehdotetaan asetuksen edellyttämää täydentävää sääntelyä, joka velvoittaa pakkausten tuottajayhteisön ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän osoittamaan jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen vähimmäisosuuden määrärahoistaan. Valiokunta toteaa, että pakkausjäteasetuksen täytäntöönpano edellyttää suorasta sovellettavuudestaan huolimatta kansallisen sääntelyn lisäämistä, ja se myös aiheuttaa toiminnanharjoittajille kustannuksia. Toisaalta jätteen määrän odotetaan vähenevän ja kierrätyksen ja uudelleenkäytön lisääntyvän, jotka ovat tärkeitä tavoitteita. Pakkausasetuksessa säädetään kaikille pakkauksille jätedirektiivin 8 ja 8 a artiklan mukainen tuottajavastuu. Tuottajavastuuvelvollisuus koskee noin 50 000:ta Suomeen sijoittunutta yritystä sekä satojatuhansia ulkomaille sijoittuneita yrityksiä, jotka myyvät tuotteita etäkaupalla Suomeen loppukäyttäjälle. Tuottajavastuuvelvoitteet ovat toimijoille pakottavaa lainsäädäntöä. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi pakkausasetuksen toimeenpanon kannalta tarvittavat valvovat viranomaiset. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty eriäviä näkemyksiä eräiden valvontatehtävien osoittamisesta. Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella kustannustehokkaana ja tarkoituksenmukaisena ratkaisuna sitä, että kunnan elintarvikevalvontaviranomainen ja Ruokavirasto ovat molemmat elintarvikekontaktimateriaalipakkauksissa käytettävän kierrätetyn muovin pitoisuutta valvovia viranomaisia. Lisäksi Tukesin tehtäväksi on tarkoituksenmukaista osoittaa muiden kuin kontaktimateriaalipakkausten kierrätetyn muovin sisällön valvonta. Jätelain 52 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädetään pakkausten tuottajayhteisön velvollisuudesta osoittaa enintään viisi prosenttia tuottajavastuumaksujen tuloista jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen. Valiokunta toteaa, että tällä hetkellä ei ole riittävästi tietoa mahdollisista jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevista toimista ja niiden kustannuksista, joten kustannustason määrittely on hankalaa. Tästä syystä hallituksen esityksessä on pidetty tarkoituksenmukaisena jättää säätämättä tarkemmasta rahoituksen määrästä tai kohteesta tässä vaiheessa. Esitys jättää siten tuottajavastuujärjestelmille ja juomapakkausten palautusjärjestelmille laajan liikkumatilan suunnitella rahoituksen määrä ja aiotut toimet. Keskeinen uusi säännös pakkausasetuksessa koskee verkkoalustojen tarjoajia. Asetuksen 45 artiklan 4 kohdan mukaisesti verkkoalustojen tarjoajien on hankittava verkkoalustalla tuotteitaan myyviltä etämyyjiltä vakuutus, jossa se vahvistaa tarjoavansa ainoastaan sellaisia pakkauksia, joiden osalta se täyttää tuottajan vastuuta koskevat vaatimukset kyseisessä jäsenvaltiossa. Valiokunta korostaa verkkoalustoja koskevan velvoitteen merkitystä etämyyjiä koskevassa tuote- ja vastuuvalvonnassa. On huomattavasti tehokkaampaa valvoa alustoja kuin jokaista yksittäistä toiseen maahan sijoittunutta etämyyjää. Ulkomaisten yritysten valvonta on erittäin vaikeaa ja työllistävää. EU:n pakkausasetus helpottaa työtä jonkin verran, koska vaatimukset yhtenevät kaikissa EU-maissa. Valiokunta pitää ulkomaalaisten etämyyjien saamista hoitamaan tuottajavastuuvelvoitteensa erittäin tärkeänä niin kaupan tasapuolisten kilpailuedellytysten kuin ympäristönsuojelutavoitteenkin kannalta. EU:n sääntelyn kehittämistä etämyyjiä velvoittavaan suuntaan tulee aktiivisesti jatkaa. Ympäristövaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esityksen ja siihen sisältyvät ensimmäisen ja toisen lakiehdotuksen.
Arvoisa puhemies! Kun luonto häiritsee ihmisen toimintaa, mitä tekee hallitus? Ratkaisee asian jälleen kerran eläinten tappamisella. Tämä sama tarina on nähty jo monta kertaa tämän hallituksen aikana. Tämä laki antaa varsin laajat oikeudet ampua valkoposkihanhia ja merimetsoja myös muualla kuin siellä, missä ne aiheuttavat haittoja. Tämän lain tarkoitus ei tunnu olevan niinkään vahinkojen vähentäminen vaan laajan metsästämisen salliminen näiden vahinkojen varjolla. Tässä esityksessä esimerkiksi sallitaan valkoposkihanhien metsästäminen koko Suomessa, vaikka tiedämme varsin hyvin, että valkoposkihanhet aiheuttavat maanviljelykselle haittaa hyvin paikallisesti Itä-Suomessa. Merimetsojen osalta haitat kohdistuvat kalankasvattamoille ja kaupalliseen kalastukseen. Kuitenkin tämä laki sallii merimetson ampumisen myös vapaa-ajankalastuksen pyydyksien lähellä. Lisäksi tämä laki tulee sallimaan myös lintujen ampumisen pesimäaikaan, vaikka lähtökohtaisesti lintujen pesimä on ollut laajasti suojeltua. Hyvä ministeri, miksi te ette näe haittojen ehkäisyssä mitään muuta mahdollista kuin tappamisen?
Arvoisa puhemies! Hallituksen olisi mahdollista suojella niitä vihannoivia niittyjä ja huminoivia puita, joista kaunis Suvivirtemme kertoo, nimittäin ennallistamisasetuksen toimeenpano lähestyy. Tutkijoiden ja muidenkin yllätykseksi kuitenkin maa- ja metsätalousministeriö on keksinyt käyttää tätä tilaisuutta hyväksi ja ehdottaakin boreaalisen luonnonmetsän määritelmän muuttamista. Siis sen sijaan, että suunnitelmassa keskityttäisiin parantamaan luonnon tilaa, kuten tarkoitus oli, nyt yritetäänkin ohjata mahdollisimman paljon arvokkaita metsiä suojelun ja ennallistamisen ulkopuolelle. Onko tässä käymässä taas niin, kuten aikaisemmin hallituksen hyväksymissä vanhojen metsien kriteereissä, että metsien suojelu muuttuukin hakkuut salliviksi satumetsä-kriteereiksi? [Petri Huru: Hyvät kriteerit!] Hallitus ei ole kunnostautunut tutkittuun tietoon pohjautuvassa luontopolitiikassa, mutta ennallistamissuunnitelman käyttäminen aseena luontoa vastaan on kyllä häikäilemätöntä. Kysynkin ympäristöministeri Multalalta, joka ennallistamissuunnitelman toimeenpanosta vastaa: ettehän aio hyväksyä luonnonmetsien määritelmän muuttamista tutkitun tiedon vastaiseksi?
Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen tarkoituksena on saattaa asunto-osakeyhtiölaki ajan tasalle eräiden käytännössä ilmenneiden uusien haasteiden osalta. Esityksen tavoitteena on erityisesti helpottaa taloyhtiöiden häiriötilanteisiin puuttumista, osakehuoneiston hallintaanottoa, yhtiön hallittua alasajoa sekä sähköautojen latausmahdollisuuden asentamista taloyhtiöihin. Taloyhtiöiden hallittua alasajoa koskevat ehdotukset, kuten osakehuoneiston käyttötarkoituksen muuttaminen, voivat helpottaa yhtiön päätöksentekoa kiinteistön ja rakennuksen kunnossapidosta, kehittämisestä ja kulujen rajoittamisesta. Ehdotetut muutokset voivat tehostaa yhtiön toiminnan tehokkuutta sekä kiinteistöjen asianmukaista ylläpitoa. Esimerkiksi ehdotetut uudet hallintaanottoperusteet voivat ehkäistä haittoja tehokkaammin, kun yhtiöllä on parempi mahdollisuus puuttua erilaisiin häiriötilanteisiin. Ensin osakkeenomistajan tiedonsaannista hallituksen päätöksistä ja huoneistoa koskevista asiakirjoista: Osakkeenomistajan tiedonsaantioikeutta hallituksen päätöksestä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että osakkeenomistajalla on hallituksen päätösten lisäksi oikeus saada viivytyksettä tieto yhtiöllä olevasta osakehuoneistoa koskevasta asiakirjasta, jolla on merkitystä huoneiston käytön ja kunnossapidon tai niistä aiheutuvien kustannusten arvioinnin taikka osakkeenomistajan oikeuksien tai velvollisuuksien toteuttamisen kannalta. Valiokunta pitää ehdotusta erittäin kannatettavana ja katsoo, että kynnyksen olemassa olevan asiakirjan luovuttamisesta kieltäytymiselle on oltava hyvin korkealla. No, sitten lyhytvuokraukseen liittyvien haittojen hallinnasta: Hallituksen esityksen tarkoituksena on varmistaa asunto-osakeyhtiölain puitteissa lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytykset, mutta mahdollistaa samalla nykyistä parempi puuttuminen havaittuihin ongelmiin. Laissa ei tarpeettomasti rajoiteta sellaista asuinhuoneiston lyhytvuokrausta, jonka vaikutukset eivät vähäistä suuremmissa määrin poikkea tavanomaisesta asumisesta. Ehdotetun lyhytvuokrausta koskevan sääntelyn tavoitteena on, että osakkeenomistaja voi käyttää osakehuoneistoaan haluamallaan tavalla asumiseen sekä pidempi- tai lyhyempiaikaiseen vuokraamiseen siten, ettei siitä aiheudu yhtiölle, osakkaille ja asukkaille asuinkäytöstä poikkeavia lisäkustannuksia tai muuta haittaa. Huomion arvoisena valiokunta haluaa korostaa, että lyhytvuokraukseen liittyvää lainsäädäntöä käsitellään erityisesti myös eduskunnassa käsiteltävänä olevassa rakentamislaissa. Tässä laissa huoneiston hallintaanottoa voidaan käyttää keinona puuttua lyhytvuokrauksesta aiheutuvaan haittaan. Tässä tarkoituksessa asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 kohta, jonka perusteella asuinhuoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan lyhytvuokrauksesta aiheutuvien asuinkäytöstä poikkeavien lisäkustannusten tai haitan perusteella. Uusia asunto-osakeyhtiöitä perustettaessa on mahdollista yhtiöjärjestyksessä määrätä, onko tai missä mittakaavassa lyhytvuokraus olisi sallittua, kun taas olemassa olevien yhtiöiden osalta tämä edellyttää jatkossakin kaikkien osakkeenomistajien suostumusta. Osakkeenomistajan voidaan osakkeet hankkiessaan katsoa perustellusti olettaneen, että osakehuoneistoa voidaan käyttää asuinkäyttöön rinnastuvaan lyhytvuokraukseen, eikä tällaista oikeutta voida yhtiöjärjestyksen muutoksella rajoittaa ilman suostumusta. Tämän johdosta lausunnoissa ehdotettu lyhytvuokrauksen kielto yhtiöjärjestyksessä ilman osakkeenomistajan suostumusta olisi ongelmallinen omaisuudensuojan ja osakeomistuksen ennakoitavuuden kannalta. Valiokunta yhtyy hallituksen esityksen perusteluissa esitettyyn näkemykseen siitä, että lyhytvuokrauksen sääntelyä on kehitettävä aktiivisesti ilmiön kehittymisen myötä. Sääntelytarpeet ovat monitahoisia koskien asuntomarkkinoiden hallintaa, naapureiden kokemia häiriöitä lähialueilla ja rakennusten sisällä, kaavoituksen ja rakentamisen järjestelmän sopeuttamista, tietojen antamista kunnallisille viranomaisille sekä sen rajan hakemista, milloin ja millä ehdoilla lyhytvuokrausta voidaan harjoittaa asumisen sivutoimintana ja milloin se muuttuu luonteeltaan omanlaistaan ohjaamista ja sääntelyä vaativaksi majoitustoiminnaksi. Tämän johdosta valiokunta katsoo, että lyhytvuokrausta koskevan eri lakeihin sisältyvän sääntelyn toimivuutta ja riittävyyttä on tarpeen arvioida kokonaisuutena seuraavien vuosien aikana. Tämän lakiehdotuksen mukaan huoneiston toisen käyttöön antaneen osakkeenomistajan on huolehdittava, että hänellä on tarvittavat tiedot huoneiston käyttöoikeuden saaneesta. Hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena ei ole laajentaa osakkeenomistajan velvollisuutta vuokralaista koskevien tietojen keräämiseen eikä osakehuoneiston käytön seurantaan ja dokumentointiin yli sen, mihin osakkeenomistajalla jo voimassa olevaan lakiin perustuvan huolellisuusvaatimuksen johdosta on velvollisuus. Valiokunta korostaa, että uusi tietojenantovelvollisuus ei tarkoita osakkeenomistajan vastuun lisäämistä vuokralaisen toiminnasta vaan ainoastaan sanamuotonsa mukaisesti varmistaa yhtiön tiedonsaantioikeuden osakkaan vuokralaisista tarvittaessa. Huoneiston häiriötilanteista on tarkoitus säätää niin, että sääntely mahdollistaa jatkossa puuttumisen sellaiseen osakkeenomistajan tai asukkaan menettelystä johtuvaan vähäistä suurempaan häiriöön tai haittaan, jota yhtiön, osakkaiden ja asukkaiden ei voida katsoa olevan velvollisia sietämään mutta joka jää voimassa olevien hallintaanottoperusteiden soveltamisalan ulkopuolelle. Valiokunta pitää ehdotusta erittäin kannatettavana. Asumishäiriöiden määrä on viime vuosina kasvanut merkittävästi, ja sääntely on asumisrauhan turvaamiseksi tarpeen. Valiokunta toteaa, että kohtuuttoman häiriön määrittely tyhjentävästi laissa on kuitenkin mahdotonta, joten hallintaanottoperusteita on arvioitava tapauskohtaisesti, ja siten vasta oikeuskäytännön myötä saadaan selvyyttä sääntelyn käytännön toimivuudesta. Myös uuden hallintaanottoperusteen soveltamista käytännössä on tärkeää seurata ja arvioida mahdollisia muutostarpeita. Asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi siten, että osakehuoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan myös silloin kun osakkeenomistaja tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä terveyden säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Säännöksestä seuraa, että esimerkiksi tupakkalakiin perustuvan tai lain perusteella määrätyn tupakointikiellon rikkominen voi olla asunto-osakeyhtiölaissa säädetyin edellytyksin huoneiston hallintaanoton peruste. Asuntoyhteisöjen asuinhuoneistoja ja niiden parvekkeita ja ulkotiloja koskevat tupakointikiellot merkitsevät perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan verrattain syvälle käyvää puuttumista henkilön itsemääräämisoikeuteen ja yksityiselämän suojaan. Arvioitaessa yhtiön mahdollisuutta tupakointikiellosta päättämiseen asuinhuoneistoissa ja niiden parvekkeilla ja ulkotiloissa sen perusteella, että niistä voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muuten kuin poikkeuksellisesti kulkeutua savua muiden asukkaiden vastaaviin tiloihin, on huomioitava perusoikeuksien rajoittamisen ohella tupakointikieltopäätöksen tekevä taho. Arvioitavana on siten myös se, voiko tupakointikieltopäätöksen ylipäänsä tehdä muu kuin viranomainen, jos tupakointikiellon määräämisen tulkitaan olevan perustuslain kontekstissa merkittävää julkisen vallan käyttämistä. Näistä syistä mahdolliset lainsäädännön muutokset on katsottu tarkoituksenmukaisimmaksi toteuttaa tupakkalaissa. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan tupakkalain uudistamista. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että tupakoinnista naapureille aiheutuvaan haittaan puututaan nykyistä tehokkaammin. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että vuonna 2024 teetetyn kyselytutkimuksen mukaan kerrostaloasukkaista ilmoitti altistuvansa tupakansavulle 62 prosenttia ja rivi- ja paritaloasukkaista 58 prosenttia. Tämä osoittaa, että on olemassa tarve puuttua tupakansavuhaittaan nykyistä tehokkaammin. Valiokunta kiirehtiikin tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista eduskunnalle ja katsoo, että sen ja asunto-osakeyhtiölain muutoksen yhteisvaikutuksia tulee seurata ja arvioida, helpottavatko ne käytännössä riittävästi tupakointikieltojen asettamista asuinyhteisöissä siten, että naapureiden ei enää tarvitse kärsiä tupakansavusta aiheutuvaa haittaa. Tästä valiokunta esittää lausumaa. Sitten vielä häiriöiden näyttötaakasta ja yhdestä pienemmästä asiasta: Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty laajasti huomiota siihen, että häiriöiden määrä on lisääntynyt asumisessa merkittävästi. Kun häiriöiden taustalla ovat huumeet, tilanteisiin liittyy väkivallan uhka, eivätkä naapurit uskalla tehdä häiriöilmoituksia nimellään. Silloin kun naapureita ei pystytä kutsumaan oikeudenkäyntiin todistajaksi, on oltava muita keinoja esittää riittävä näyttö hallintaanottoperusteen tai vuokrasopimuksen purkuperusteen olemassaolosta. Poliisin hätäkeskusraporttien tai vastaavan tiedonsaannin saatavuutta on parannettava, jotta häiriöihin voidaan puuttua riittävällä tavalla ja siten turvata muille asukkaille asumisrauha sekä asumisen turvallisuus. Valiokunta yhtyy näissä asiantuntijalausunnoissa esitettyyn huoleen ja esittää lausumaa tähän liittyen. Vielä lopuksi konkurssiin liittyen: Asunto-osakeyhtiölakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimivalta yhtiön omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin on lähtökohtaisesti yhtiökokouksella. Muutoksen myötä toimivalta vastaa voimassa olevaa lakia paremmin yhtiökokouksen yleistoimivaltaa päättää yhtiön ja osakkeenomistajien kannalta epätavallisista ja laajakantoisista toimista. Haluan vielä korostaa, että tässä säädetään myös asunto-osakeyhtiön konkurssin vaikutuksista osakkeenomistajien hallintaoikeuteen ja vastikkeenmaksuvelvollisuuteen ja 4 momentissa asuntoyhtiön konkurssin vaikutuksista osakkeenomistajan ja tämän vuokralaisen väliseen vuokrasuhteeseen. Hallituksen esityksen mukaan osakkeenomistajan on viipymättä ilmoitettava vuokralaiselle hallintaoikeutensa lakkaamisesta ja vuokrasopimuksen päättymisestä laissa tarkoitettuna ajankohtana. Valiokunta esittää hyväksyttäväksi kolme lausumaa, ja mietintö on yksimielinen.
Arvoisa puhemies! Näiden luonnonarvomarkkinoiden tuominen luonnonsuojelulakiin on tervetullutta. On tosiaan niin, että on olemassa yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat ilmaisseet halunsa tuottaa tällaisia vapaaehtoisia lisäisiä luontotekoja, ja kun tämä määritelmä on puuttunut, niiden tuottamisessa on ollut pelko esimerkiksi viherpesusta syyttämisestä, jolloin yritysten halua toteuttaa näitä luontotekoja on varjostanut tämmöinen määritelmän puute. Nyt saamme lakiin näille vapaaehtoisille luonnonarvomarkkinoille määritelmät ja puitteet, jotka varmistavat näiden luonnonarvomarkkinoiden ja luontotekojen läpinäkyvyyden ja myös sen, että niitä ei lasketa kaksinkertaisesti. Luonnonarvomarkkinat ovat myös tässä yhteiskunnassa laajasti kannatettu keino parantaa luonnon tilaa. Niiden tuottamiseksi löytyy innokkaita maanomistajia ja ehkä muitakin yhteisöjä, ja sitten tiedämme myös, että niiden ostajille on todennäköisesti löytymässä jonkinlaiset markkinat. Haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että jos me aidosti haluaisimme tällaisen saastuttaja maksaa ‑periaatteen toteuttaa, niin tämän luonnonsuojelulaissa olevan ekologisen kompensaation säätäminen pakolliseksi tai velvoittavaksi olisi ollut se oikea tie. Silloin saisimme aidot luonnonarvomarkkinat käyntiin. Silloin tietty toiminta, joka aiheuttaa haittaa luonnolle, tulisi lähtökohtaisesti kompensoida, ja silloin markkinat todellakin syntyisivät niille, jotka näitä pystyvät tuottamaan, ja heille olisi sitten ostajia saatavilla. Nythän emme vielä tiedä, miten tämä lähtee liikkeelle, mutta tietenkin toivomme, että aidot luonnonarvomarkkinat tämän vapaaehtoisenkin sääntelyn perusteella syntyvät. Itse ajattelen, että tämmöiset vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat voisivat olla käytössä myös sen velvoittavan ekologisen kompensaation lisäksi, että sitten yritykset, jotka vielä sen lisäksi haluaisivat tehdä, pystyisivät siihen lähtemään mukaan. Kuten tuossa vastauspuheenvuorossani sanoin, on kuitenkin herännyt huolta tämän luonnonarvomarkkinoihin liittyvän, lieventämishierarkiaan liittyvän prosessin byrokraattisuudesta, ja osa yrityksistä, jotka ovat innoissaan lähtemässä tähän, on huolestuneita siitä, tuleeko prosessista liian raskas. Itse ainakin ympäristövaliokunnan puheenjohtajana varmasti haluan selvittää, onko näin, kuten ministeri sanoi, että se ei merkittävällä tavalla hidasta sitä, vai onko tässä väärinymmärrystä vai onko niin, että laista on tulossa turhan byrokraattinen. Ymmärsin kuitenkin, että tämä lieventämishierarkia tässä luonnonarvomarkkinoiden osalta ei olisi pakollista, toisin kuin me ajattelemme, että toki tässä ekologisen kompensaation prosessissa on tärkeätä, että lähtökohtaisesti lievennetään sitä aiheutettua haittaa. Mutta tätä voimme tutkia tosiaan eduskunnassa ja valiokunnassa tästä eteenpäin. Joka tapauksessa on tietenkin hyvä, että olemme saaneet tämän esityksen tänne saliin, ja siitä ministeri Multalaa haluan kiittää. Haluan vielä lopuksi kuitenkin myös muistuttaa siitä, että vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat eivät yksin riitä luontokatoa pysäyttämään. Olisi ollut tosiaan järkevää, niin kuin aikaisemmin sanoin, tehdä tästä ekologisesta kompensaatiosta velvoittavaa, mutta samalla tarvitsemme myös paljon muita keinoja. Tarvitsemme lisää luonnonsuojelualueita maalla ja vesistöissä, ja kaikilla luontotyypeillä tarvitsemme semmoista ympäristölainsäädäntöä, joka estää uuden luontohaitan syntymisen. Emmehän me halua täällä sellaista järjestelmää, missä toiset pystyvät tuottamaan luontohaittaa ja sitten toiset sitä korvaavat, vaan kaikki mahdollinen haitta, mikä on kohtuullisin kustannuksin vähennettävissä, on sen toimijan itse vähennettävä. Tämä on aiheuttaja maksaa ‑periaate, joka ei toteudu tällä hetkellä meidän ympäristölainsäädännössä kaikilta osin, joiltakin osin toki kyllä toteutuu. Vielä loppuun haluan sanoa, että vaikka tämä hallitus ei ole juuri tarttunut toimeen tehdäkseen vapaaehtoisia luontotekoja, niin toivon kuitenkin hyvin paljon, että yritykset ja yhteisöt tarttuvat toimeen.