Razmyar Nasima
12 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Hallitus on juuri jättänyt viimeisen budjettinsa, ja mielestäni täällä tänään on käyty perusteellista ja aiheellista keskustelua. Kun tätä budjettia lukee, on vaikea ymmärtää, missä tilanteessa Suomi tällä hetkellä on. Suomi velkaantuu ennätysvauhtia, mutta erityisen surullista on meidän ennätyskorkea työttömyys, Euroopan korkein työttömyys. Kun tätä budjettikirjaa tarkastelee ja hallituksen ensi vuoden keinoja tarkastelee, pistää sanattomaksi, että erityisesti tähän työttömyyteen ja pitkäaikaistyöttömyyteen ei juurikaan ole pystytty tuomaan työkaluja ja keinoja. Työttömyys on inhimillinen kriisi ja pitkäaikaistyöttömyys on sitä erityisesti, ja tähän kunnat olisivat tarvinneet tukea. Investoinnit ja kasvu ovat totta kai tärkeitä, mutta kasvu ei yksin riitä korjaamaan Suomen julkisen talouden alijäämää. Kun verotulot eivät riitä kattamaan menoja, velkaannumme koko ajan yhä enemmän. Teidän hallituksenne jää historiaan eniten velkaa ottaneena hallituksena. Tämän budjetin alijäämä on 12,3 miljardia euroa. Ja tähän on hyvä peilata nyt erityisesti tämä yhteisöveroalennus, josta olemme paljon myöskin tänään puhuneet. Jos olisimme maailmassa, jossa olisi rahaa ja olisi mahdollisuus alentaa veroja, niin miksi ei, mutta tämä on käsittämätöntä tilanteessa, jossa Suomi velkaantuu ja olemme yhteisesti tässä velkajarrusopimuksessa, jossa hallituspuolueet tietenkin ovat mukana, ja ottaen huomioon myöskin eri asiantuntijoiden näkemykset yhteisöveroalennuksesta — täällä ollaan paljon puhuttu tänään siitä, miten yhteisövero nähdään maailmalla eri eurooppalaisissa maissa, ja itse koen vahvasti, että se kilpailu käydään nollan ja 30 prosentin välillä, ei kahden prosentin välillä — ja tilanteessa, jossa se jättää meille myöskin näin mittavan aukon meidän julkiseen talouteen, lähes miljardin. Olemme toki kuulleet kokoomukselta ja hallituspuolueilta, että ensi vaalikaudella voimme hoitaa julkista taloutta menoleikkauksilla, mutta tämä ei ole sosiaalidemokraattien linja. Olemme usein kuulleet täällä tänäänkin, kuinka hallitus on vedonnut erityisesti kansainvälisiin suhdanteisiin, ja on totta, että maailmalla menee tällä hetkellä huonosti, erityisesti kun mietitään Eurooppaa ja Ukrainan sotaa sekä tietenkin Hormuzinsalmea ja Iranin sotaa. Mutta juuri silloin kun meillä on epävakaata taloudessa, kansalaisten luottamus täällä kotimaassa on avainasemassa. Vasta kun luottamus kasvaa, on aidot mahdollisuudet hillitä velkaantumista. Ostovoimaa on vahvistettava. Ihmisten ei tarvitse pelätä huomista — jäänkö työttömäksi, voinko esimerkiksi perustaa perhettä. Luottamuksen murentumisen taustalla on se, että ihmiset kokevat hyvästä syystä olevansa eriarvoisessa asemassa. He kokevat, että emme ole enää siinä yhteisessä veneessä vaan on meitä ja niitä toisia ihmisiä, ja tämä johtuu teidän hallituksenne arvovalinnoista. Suurituloiset ovat saaneet verohelpotuksia samalla kun olette toistuvasti leikanneet heikommassa asemassa olevista ihmisistä ja välttämättömistä terveyspalveluista ja 30 000 lasta on pudonnut lapsiköyhyyteen. Järjestöt on pantu polvilleen. Kansalaisyhteiskunta on tämän yhteiskunnan vahvuus. Järjestöiltä on leikattu puolet rahoituksesta. Erityisesti tämä ensi vuoden leikkaus, 84 miljoonaa, todella tuntuu järjestöjen toiminnoissa, ja hallitus varsin hyvin tietää, että tämä lakkauttaa monen toimintaa. Se pistää ihmisiä työttömäksi, mutta ennen kaikkea ne ihmiset, jotka apua tarvitsevat, jäävät vaille sitä tärkeää järjestöjen antamaa tukea. Arvoisa puhemies! Eilen julkaistiin ihmisarvobarometri. On totta, että tämä on ensimmäinen julkaisu. Suomalaiset tässä julkaisussa kokevat, että meillä on aidosti nyt ihmisarvovaje eikä ihmisarvo toteudu tässä maassa niin kuin sen pitäisi toteutua. Itse ajattelen ja me sosiaalidemokraatit ajattelemme, että tällaista perintöä ei voi jättää tähän maahan. Palautetaan ihmisarvo jälleen suomalaiseen yhteiskuntaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, tämä on tosiaankin hallituksenne viimeinen budjetti. Sitä varjostavat Euroopan korkein työttömyys sekä ennätyksellinen velka, mutta kasvusta, jokaisesta kasvun rippeestä, olemme äärimmäisen iloisia. Kasvun on kuitenkin oltava kestävää, ja erityisesti kuluttajien luottamusta on vahvistettava. Kuluttajien luottamus vahvistuu sillä, että ihmiset aidosti kokevat olevansa samassa veneessä. Silloin meillä on myöskin yhteinen luottamus. Eilen julkaistiin ihmisarvobarometri. Se, mistä itse olen erityisen huolissani ja mikä myöskin näissä tuloksissa näkyi: suomalaiset kokevat syvästi, että meillä on ihmisarvovaje. Ihmisarvo ei toteudu tavalla, jolla sen tulisi tässä maassa toteutua. Arvoisa pääministeri, onko tämä lopulta se kaikista surullisin perintö, jonka olette jättämässä ennen kaikkea tuleville sukupolville? [Ben Zyskowicz: Oletteko nähneet vastaavaa tutkimusta aikaisemmin? — Inka Hopsun välihuuto — Ben Zyskowiczin välihuuto — Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Ne tulokset ovat hyvin huolestuttavia!]
Arvoisa puhemies! Tämä on todellakin pitkään odotettu esitys. Ajattelen myöskin niin, että se, että koulutusmuoto toimii kokonaisuutena sisältäen yhdeksän eri taiteen alaa, on asia, mitä varmasti kentällä on odotettu. Se, että siirrytään yhteen oppimäärään, mahdollistaa koulutusmuodon kehittämisen ennen kaikkea kokonaisuutena, mutta sekin on huomioitava, että meidän taiteen muodot ovat erilaisia, teatteri ja toisaalta sitten musiikki. Toinen vaatii yksilöllisempää, toinen on sitten ryhmäpainotteisempaa. Nämä huolet ja ajatukset on varmasti hyvä ottaa tässä huomioon. On myös erittäin tärkeätä, että yhteistyö on nostettu nyt lain tasolle, ja sitä varmasti myöskin kentällä toivotaan ja halutaan. Yhdyn niihin näkemyksiin, että huonoa tästä ei tulisi saada sen perusteella, että rahoitus puuttuu, ja kuten tässä todettiin, työryhmä on todella toivonut tähän sen kymmenen miljoonaa. Kysynkin teiltä, ministeri, pidättekö tätä mahdottomana, koska näin laajan uudistuksen maaliin saattaminen ilman minkäänlaista lisärahoitusta tuntuisi hyvin ikävältä ja kummalliselta.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että puhumme tänään täällä avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja ennen kaikkea rehellisyydestä. Sitä meiltä päättäjiltä vaaditaan, ja on täysin selvää, että tämän prosessin yllä on nyt varjo. Pääkaupunkiseutu todellakin tarvitsee monitoimiareenan. Sillä ei ole pelkästään työllisyysvaikutuksia vaan merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia, ja ehkäpä sillä paremmalla ja läpinäkyvällä prosessilla sellainen olisi tänne myöskin voitu saada. [Ben Zyskowicz: Ja voidaan vieläkin saada!] Arvoisa puhemies! Toivon todella, että täällä tänään tätä keskustelua käytäisiin rehellisesti ja avoimesti. Oikeuskansleri on esittänyt erittäin tiukkoja, vaativia kysymyksiä. Toivon, että niihin saadaan vastauksia, koska ennen kaikkea suomalaiset ansaitsevat luottamuksen päätöksentekoon, ja siitä olemme kaikki täällä vastuussa.
Arvoisa puhemies! Kertoo paljon nuorten tilanteesta, kun hallituskauden alussa tehtiin välikysymys nuorista ja näin loppuvaiheessa yhä sama välikysymys. Valitettavasti, kun ministerin puheita kuuntelin, oli kauniita puheita paljon mutta täysin irti todellisuudesta. Kerrotte visioista, kerrotte selvityksistä. Paperilla ne todella kuulostavat hyviltä, mutta nuoret odottavat ennen kaikkea tekoja: tekoja sen suhteen, että ilmastonmuutos otetaan vakavasti, mielenterveyshaasteisiin puututaan, saa sen koulutuspaikan, johon nuoret edelleen uskovat — ja sitten tietenkin se työpaikan saaminen, joka näyttää olevan valtavan haastavaa tällä hetkellä niin monelle nuorelle, puhumattakaan perheen perustamisesta. Joten nuoret eivät pyydä kohtuuttomia, mutta uskon vie, jos teidän puheenne perustuvat vain kauniisiin visioihin eivätkä niinkään tekoihin, joten pyydän, että aidosti välitätte suomalaisten nuorten tulevaisuudesta.
Arvoisa puhemies! Huoli julkisesta taloudesta on varmasti yhteinen, ja on täysin totta, että maailmanpolitiikan tilanne totta kai on vaikuttanut myös Suomen talouteen — Venäjän kauppa, Iranin sota ja niin edespäin — mutta tämä selittää sitä vain ja ainoastaan osittain. Kyllä minä katsoisin hallituksen omia toimia: teidän mittavat leikkaukset nimenomaan heikommassa asemassa olevilta suomalaisilta — luulisi tämän kiinnostavan erityisesti teitä, perussuomalaiset — ja siihen mukaan nämä kokoomuksen poskettomat veronalennukset jo hyvin toimeentulevilta. Kyllä tätä yhteisöveron alennusta on aivan käsittämätöntä ymmärtää tässä taloustilanteessa, ja varsin hyvin tiedätte myös asiantuntijoiden arvion tästä näin. Juuri nämä vievät pohjan teidän selityksiltä. Suomalaiset ovat valmiita tekemään vaikeitakin päätöksiä, mutta on vaikea tehdä uhrauksia, joihin yhteiskunnan parhaiten toimeentulevat eivät osallistu.
Arvoisa puhemies! Se, mitä me täällä oppositiossa haluamme, on se, että Suomi pärjää, mutta valitettavasti, arvoisa pääministeri, te olette epäonnistuneet jokaisella mittarilla ja jokaisessa tavoitteessa, jonka olette itsellenne asettaneet, niin velkaantumisessa, kasvussa kuin työllisyydessä. Kyllä näyttää olevan Espanja aika kova sana teille, mutta täällä omiin päätöksiin, omiin epäonnistumisiin löysitte vastauksen jopa Venezuelasta saakka. Arvoisa pääministeri, on varmasti hyvin helppoa katsoa sinne kauas, kun lähelle ei ole helppoa katsoa. Te olette epäonnistuneet siinä, miten kotimarkkinat uskaltavat tällä hetkellä kuluttaa. On totta, että ne, joilla ei ole varaa, eivät pysty kuluttamaan, ja ne, joilla olisi varaa, eivät uskalla kuluttaa. Suomi ja suomalaiset tarvitsevat luottamusta, ja luottamusta palautetaan vain ja ainoastaan tekojen kautta, ja todella me toivomme, että teillä olisi edes se pieni hetki mahdollisuutta katsoa myöskin peiliin. [Jenna Simula: Tuleeko espanjalaisia tekoja?]
Arvoisa rouva puhemies! Erittäin tärkeä ja periaatteellinen asia, ja on tärkeätä, että me käydään täällä tätä keskustelua, ja tämä on parlamentarismin kannalta tietenkin merkittävää. Mutta palaan tähän prosessiin ja sen heikkouteen hetken päästä. Arvoisa puhemies! Kun seurataan tällä hetkellä maailmanpoliittista tilannetta, niin varmasti monien suomalaisten mieltä varjostavat kaikenlaiset uhat ja pelot, ja se on tietenkin hyvin, hyvin ymmärrettävää. Suomalaisten turvallisuus on meille kaikki kaikessa, ja toivon, että tässä emme jaa toisiamme hyviin ja pahoihin. Kysymys on siitä, miten sitä turvallisuutta luodaan. Lähden itse siitä, että nimenomaan se, että Suomeen ei sijoiteta ydinaseita, luo myöskin kansalaisille turvallisuutta. Pidän myös hyvin tärkeänä, että näin merkittävässä ja isossa kysymyksessä olemme myöskin linjassa muiden Pohjoismaiden kanssa, ja nyt hallitus on lähtenyt purkamaan tätä lainsäädäntöä ja vieläpä kiireellä. On hyvä todeta, niin kuin täällä ollaan monesti tänäänkin todettu, että Suomi kuuluu jo nyt Naton ydinasepelotteen suojaan. Mielestäni on hyvä korostaa tätä ja olla unohtamatta tätä tosiasiaa. Sitten, arvoisa puhemies, tähän prosessiin, koska pidän erittäin tärkeänä, että näin merkittävässä ja isossa kysymyksessä, joka koskettaa meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, luodaan myöskin luottamusta keskenämme. Tämän prosessin valmistelu on ollut hyvin salaista, pienellä porukalla, ja nyt sitten sitä viedään hyvin kiireellisesti eteenpäin. On tärkeää muistuttaa, minkä takia Nato-prosessi oli aikanaan onnistunut eduskunnalta. Se oli onnistunut sen vuoksi, että se tehtiin yhdessä. Se loi meille vakautta, mutta, arvoisat hallituspuolueiden edustajat, se tuo myöskin sitoutumista näin merkittäviin ja tärkeisiin päätöksiin. Ydinaseet ovat todellakin joukkotuhoaseita, ja se on sellainen uhka, jota ei voi koskaan missään maailmantilanteessa aliarvioida. Se koskettaa ihmisiä, mutta se koskettaa myöskin ympäristöä. Jo nyt huomataan, että tätä hallituksen esitystä ja sen valmistelua on kritisoitu myös vaikutusten arvioinnin puutteesta. Toivon, että kun tätä valiokuntakäsittelyä nyt aloitetaan, niin kaikki nämä seikat otetaan huomioon. Ja kun tämä prosessi on muuten ollut hyvin vajavainen, vähintäänkin tämän valiokuntaprosessin on oltava hyvä, avoin ja laadukas. On tärkeää, että tänä iltana tätä keskustelua ollaan käyty, mutta hyvinkin pienellä porukalla. Se tuntuu tietenkin hieman erikoiselta. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Kotirauha ja luottamuksellisen viestin suoja ovat keskeisiä perusoikeuksia, ja ajattelen, että ne ovat oikeastaan myös koko meidän oikeusvaltion periaatteita ja ennen kaikkea pilareita. Niiden muuttamisessa pitäisi olla erityisen tarkkana, koska se vaatii myös kansalaisten luottamusta ja myös jonkinlaista hyväksyttävyyttä. Suomalaisten turvallisuus, myöskin kansallinen turvallisuus, on tietenkin meille kaikki kaikessa. Ilman muuta kaikki me ymmärrämme, että ympärillämme olevat uhat ovat muuttuneet myös järjestäytyneen rikollisuuden osalta. Siihen pitäisi pystyä puuttumaan, ja sitä pitäisi pystyä ennen kaikkea myöskin ehkäisemään. Arvoisa puhemies! Aivan kuten ollaan tässä kuultu, tämä valmistelu nyt ei valitettavasti vakuuta meitä. On mahdotonta antaa avointa valtakirjaa hallitukselle tästä valmistelusta, kun kysymys on tosiaankin myös suomalaisten perusoikeuksia koskevasta asiasta. Aivan kuten tässä ollaan todettu, tämän eteenpäinvieminen kiireellisesti ei tunnu oikealta.
Arvoisa puhemies! Minä yhtä lailla kiitän tästä kansalaisaloitteesta ja sen tuomasta keskustelusta. Monesti ajattelen, että kansalaiset, ja tässä tapauksessa tämä aloite, ovat sellainen moraalinen selkäranka, jota tähän keskusteluun myöskin tarvitaan. On yhtä lailla tärkeää esittää se, mitä tässä on esitetty: Suomalaisten turvallisuudesta on huolehdittava kaikissa olosuhteissa, ja juuri tämän vuoksi sekä Suomen että Euroopan puolustusta on vahvistettava. Samalla meidän pitää kehittää kansainvälistä sopimusjärjestelmää nimenomaan turvallisemman tulevaisuuden puolesta. Sopimusten noudattamista on myös valvottava, ja mikäli näitä ei valvota, niin nehän menettävät merkityksensä. — Kiitän tästä aloitteesta ja toivon tähän arvokasta keskustelua.
Arvoisa puhemies! Yhtä lailla minä kiitän tästä tärkeästä keskustelualoitteesta. Yhdessä Eurooppa on tosiaankin enemmän, ja nyt valitettavasti, kuten nähdään ja kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, EU alisuoriutuu aivan liian paljon. Se näkyy erityisesti meidän sisämarkkinoissa, ja mielestäni tässä on otettu erittäin hyviä huomioita esiin. EU:n täytyy olla vahvempi niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisesti, ja se on ennen kaikkea tietenkin Suomen etu. Me tarvitaan niitä investointeja, me tarvitaan niitä investointeja, jotka jäävät Eurooppaan ja EU-alueelle. Me yhtä lailla tarvitsemme uusia työpaikkoja ja me tarvitsemme korkeaa teknologiaa, juuri niitä tuotteita, joita voimme viedä myöskin maailmalle ja niin, että ne toimivat myöskin meidän omilla sisämarkkinoillamme. Yhtä lailla EU:n sisällä tarvitaan osaamista ja ennen kaikkea myöskin inhimillistä pääomaa, ja siitä, arvoisa puhemies, olen erityisen huolissani tällä hetkellä.
Arvoisa puhemies! Taloutta ei voida korjata, jos ihmisten luottamus murenee, ja, arvoisa pääministeri, suomalaisten luottamus on murentunut. Se ei johdu siitä, mitä me täällä oppositiossa sanotaan, vaan se johtuu siitä, mitä suomalaiset tuntevat tällä hetkellä arjessaan. Se näkyy kulutuksessa: ei auta ostovoima, kun ihmiset eivät uskalla kuluttaa. Se näkyy siinä, miten ihmiset varautuvat pahimpaan. Se näkyy siinä, että pelätään työttömyyttä ja hoitoonpääsyä. Ja tähän päälle, arvoisa hallitus, arvoisa pääministeri, olette tosiaankin tuomassa tämän tehottoman veroalen, yhteisöveroalennuksen, joka on tässä tilanteessa täysin vastuuton päätös, ja uskon, että te itsekin tämän ymmärrätte. Juuri tämän takia suomalaiset eivät usko teidän talouspuheisiinne, ja toivon todella... Olemme tänään tosiaankin sopineet tästä velkajarrusta. Se on yhteinen sopimus. Uskon, että pitkällä jänteellä suomalaiset arvostavat tämänkaltaista sopimusta, [Puhemies koputtaa] mutta valitettavasti te viette siltä pohjan aivan ensi hetkestä.