Rydman Wille
30 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin mitä tulee järjestöjen rahoitukseen, niin siellähän on hyvin monenlaisia työtehtäviä, niin että ei varmastikaan ole mahdollista antaa sellaista yleispätevää vastausta, että jos tulee irtisanotuksi jostakin järjestöstä, niin minne sitten vastaisuudessa työllistyy, eikä se nyt oikeastaan ole varmastikaan mikään varsinainen hallituksen tehtäväkään suunnitella kenenkään työpolkua. [Sofia Virran välihuuto] Mutta nyt on olennaista se, että ensinnäkään mitään päätöksiä siitä, miten järjestöihin kohdistuvat leikkaukset lopulta osuvat, ei vielä ole olemassa. On olemassa ainoastaan virkamiesarvioita siitä, mitä saattaa tulla. Mutta järjestöt toki tietysti varautuvat siihen, mitä saattaa olla edessä. Se viesti, mikä meiltä on tullut, on nimenomaan se, että kun on samalla alalla toimivia järjestöjä, lukuisia järjestöjä, joilla on päällekkäistä toimintaa, päällekkäistä hallintoa, niin ei se nyt ole mikään kansakunnankaan etu, että meillä on päällekkäistä hallintoa. Se, minkä me olemme antaneet viestinä näille järjestöille, [Sofia Virta: Ei vaan ihmisille, työttömille ihmisille viesti!] on se, että laatikaa uskottavat suunnitelmat teidän yhdistymiseksenne siten, että karsitaan byrokratiaa eikä pidetä yllä suojatyöpaikkoja, [Puhemies koputtaa] vaan saadaan ihmiset ihan oikeasti sinne auttavaan työhön silloin, kun siihen on edellytyksiä.
Arvoisa herra puhemies! Vaikka talous lähtisi erityisen voimakkaastikin kasvuun, niin meillä on silti se erittäin mittava valtiontalouden tasapainottamisen urakka edessä. Toisin kuin edustaja toteaa, kaikista heikoimmassa asemassa olevat ovat myöskin kaikista voimakkaimmin turvattuja tässä. Asiakasmaksukatot tulevat ensinnäkin vuositasolla hyvin nopeasti vastaan, niitä kattoja ei ole nytten tässä yhteydessä korotettu, voidaan hakea vapautusta ja kohtuullistamista ja, kuten ministeri Partanen totesi, myöskin toimeentulotuessa voidaan huomioida. Nyt on syytä ymmärtää, mistä tässä asiakasmaksujen korottamisessa on kyse. Eli oletetaan, että hyvinvointialueet korottavat asiakasmaksuja, mutta heidän ei ole pakko tehdä niin. Rahoituksesta lähtee sen verran pois, ja sitten vastaavasti oletetaan, että he keräävät tulot asiakasmaksujen kautta. Mutta se summa, joka tästä leikkautuu pois, on paljon pienempi kuin se summa, mitä sosiaalidemokraattien edustaja Lindén on esittänyt, joka oli miljardiluokassa. [Timo Harakka: Neljäs kerta! — Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Antaa Lindénin vastata!] Eli sen takia tämä on aika epäuskottava. Toki tiedän sen, että meillä on yhtä monta sosiaalidemokraattista linjaa kuin on edustajaa, ja linja riippuu aina siitä, keneltä kysytään. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa]
Arvoisa herra puhemies! On tietysti imartelevaa, että kaikki henkilöityy minuun. Aiemmin oli ”Rydmanin kriteereitä”, nyt on jo ”Rydmanin hinnastoa”, mitä vielä? Mutta yhtä kaikki, kysehän on nyt siis siitä, kun te sanotte, että leikkaatte palveluita ja korotatte asiakasmaksuja. No, ensinnäkin tämä hallitus, kuten pääministeri aiemmin totesi, on joka vuosi lisännyt miljardin hyvinvointialueiden rahoitukseen, [Minja Koskela: Ei palvelutarpeen kasvun mukaisesti! — Timo Harakka: Hänhän sanoi neljä!] ja siis ollaan neljä miljardia... — Niin, aivan oikein, edustaja Harakka, neljä vuotta kuluu hallituskaudessa, ja kun lisätään miljardi joka vuosi, siitä tulee tämä neljän miljardin nousutaso kokonaisuudessaan. [Timo Harakka: Pääministeri sanoi äsken, että neljä miljardia vuodessa! — Välihuutoja oikealta] Kyllä tänä vuonna se on neljä miljardia enemmän kuin mitä se oli neljä vuotta sitten. Todellakin on näin, että olemme siis lisänneet hyvinvointialueiden rahoitusta. Totta kai tietysti pyrimme rajaamaan sitä kasvua, [Vasemmalta: Eli leikkaatte!] että se ei kasvaisi niin paljon kuin mitä se kasvaisi, jollei tehtäisi yhtään mitään. Mutta mitä tulee asiakasmaksujen korotuksiin, niin kaikkein suurimmat asiakasmaksujen korotukset ovat varakkaiden, hyvätuloisten henkilöiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Siellä ovat ne kaikista isoimmat. Ne kohdistuvat ennen kaikkea hyvätuloisiin, jotka ovat muutenkin jo maksaneet veroja, [Puhemies koputtaa] joten tämä vasemmistoliiton antama kuva ei vastaa kyllä tosiasioita. [Aki Lindén: Meille hyvätuloinen on 3 000 euroa kuukaudessa ansaitseva!]
Arvoisa herra puhemies! Edustaja muotoili sen niin, että julkisuudessa on esitetty väite, että eläkeläistenkin pitäisi osallistua julkisen talouden talkoisiin. [Ben Zyskowicz: Ja vielä kuolemansa jälkeen!] En ihan tarkkaan tiedä, mihin väitteeseen te tässä viittasitte, mutta jos katsomme tämän hallituksen politiikkaa, niin mitään yksittäistä ihmisryhmää hallitus ei ole suojannut niin tehokkaasti leikkauksilta kuin juuri eläkeläisiä, ja se on ollut tältä hallitukselta arvovalinta. [Välihuutoja vasemmalta] Toki ollaan tietysti sellaisessa tilanteessa, että säästöpaine on iso ensi kaudellakin, ja on erinomaisen tärkeää kuulla, että tässä salissa kaikki muut puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat sitoutuneet siihen ensi kauden mittavaan säästöurakkaan. Mukavaa on ollut sekin, että sosiaalidemokraattienkin riveistä, joiltain osin, on kuulunut ehdotuksia siitä, mistä leikataan, esimerkiksi mainittu Lindénin miljardileikkaus hyvinvointialueille. [Aki Lindén: Kolmas kerta jo nimi mainittu! — Juho Eerola: Lindénin lista!] Minä toivotan tämän hyvin tervetulleeksi. Toivottavasti tällaisia avauksia tulee useampiakin, että voidaan vertailla, [Puhemies koputtaa] mikä on kunkin hallituspuoluetarjokkaan [Puhemies koputtaa] vaihtoehto siihen ensi kauden leikkausurakkaan. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Eiköhän vaihdeta Lindén sinne aitioon!]
Arvoisa herra puhemies! Ihminen on politiikan ytimessä, mutta ne palvelut, joita ihminen tarvitsee, maksavat, ja ne rahoitetaan verorahoin. Sen takia meidän on, jos me haluamme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa, huolehdittava siitä, että maksukykyistä väkeä ja verotuloja ja kannattavaa yritystoimintaa ja uutteraa suomalaista työntekoa riittää jatkossakin, jotta tämä kaikki olisi mahdollista. Siksi juuri, sen ihmisen takia, ihmisen hyvinvoinnin takia, on tärkeää pitää huolta taloudesta. Jotta suurellekin yleisölle tulisi selväksi, mitä te oikeastaan tarkoititte sekä hyvinvointialueiden rahoituksen että asiakasmaksujen korotusten suhteen, niin tosiaankin, kysehän näissä asiakasmaksujen korotuksissa on siitä, että ne korotukset mahdollistetaan hyvinvointialueille [Suna Kymäläinen: Pakotetaan!] ja hyvinvointialueilta jää vastaava määrä rahoitusta valtiolta saamatta, koska oletetaan, että he korottavat niitä asiakasmaksujaan. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Juuri näin!] Mutta kun sosiaalidemokraattien riveistä on ehdotettu jopa miljardiluokan leikkausta hyvinvointialueiden rahoitukseen, niin tuntuu kovin kummalliselta, [Puhemies koputtaa] että te tästä asiakasmaksuihin liittyvästä rahoitusleikkauksesta olette niin huolissanne, [Puhemies koputtaa] kun teiltä itseltänne edustaja Lindén esittää paljon suurempaa leikkausta hyvinvointialueiden rahoitukseen. [Aki Lindén: Tämä taitaa olla jonkun ihan muun kyselytunti kuin hallituksen! — Juho Eerola: No niin, touché!]
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen toimet nimenomaan turvaavat hyvinvointivaltiota, koska hyvinvointivaltiota ei voi olla olemassa, jollei meillä ole taloudellista kestävyyttä. Vain silloin, kun meillä on yrityksiä, työteliäitä ihmisiä, työnteko kannattaa, yrittäminen kannattaa ja riskinotto kannattaa, meillä voi olla verotuloja, ja silloin meillä on verotulojen kautta myöskin mahdollisuuksia rahoittaa palveluita. [Petri Honkosen välihuuto] Me olemme nähneet nyt vuosikymmenestä toiseen Suomessa sellaisia hallituksia, jotka ovat verorahoin ostaneet itselleen parempaa vaalitulosta lupailemalla kaikenlaista mahdollista jokaiselle ainoalle, [Anne Kalmari: Kuten isoille yrityksille!] ja tulos näkyy siinä, miten velka on paisunut. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Tällä hetkellä tilanne on se, että teidän hallituskaudellanne otettujen velkojen valtionvelan korot ovat jo itsessään niin valtavia, että jos jo pelkästään niistä pystyisimme säästämään, [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Entäs tämän hallituksen ottamat velat?] valtiontalouden tilanne olisi todella paljon voimakkaampi. Olemme valitettavasti aiempien vuosikymmenten vastuuttoman politiikan ja velkaantumisen johdosta tilanteessa, jossa meidän siivousurakkamme on sitäkin suurempi. [Anne Kalmari: Tämä hallitus on ottanut eniten velkaa! — Mika Lintilä: Aika huono vastaus!]
Arvoisa herra puhemies! Ihmisen lompakko ei ratkaise Suomessa sitä, uskaltaako hoitoon hakeutua. Suomessa on edelleen erittäin hyvä julkinen terveydenhuolto, ja siitä haluammemyöskin pitää kiinni. Haluamme myös varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyden sillä, että pala palalta siirrämme taloutta kohti tasapainoista suuntaa, ja se edellyttää myöskin valintojen tekemistä. Tällä hetkellä elämme erittäin kouriintuntuvasti velaksi, ja teidänkin puolueenne on sitoutunut velkajarruun. [Timo Harakka: No te ette!] Kyse on nyt siitä, mitä valintoja teemme: jatkammeko velkaantumista kuin mitään ei olisi tapahtunut, [Timo Harakka: Niin teette!] karsimmeko palveluista vai korotammeko asiakasmaksuja. [Timo Harakan välihuuto — Juha Mäenpää: Harakka, seinästä tuloo rahaa!] Eivät asiakasmaksujen korotukset ole miellyttäviä päätöksiä, mutta ne ovat joka tapauksessa sieltä miellyttävimmästä päästä niiden kaikkien ikävien vaihtoehtojen välillä, mitä meillä on. Edelleenkin alleviivaan sitä, että jos tulee paljon hoitokäyntejä, niin vuosittainen maksukatto tulee hyvin nopeasti vastaan, ja sitä hallitus ei ole korottanut. Edelleenkin on niin, että jos asiakas, potilas, [Puhemies koputtaa] on hyvin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, niin maksuja voidaan kohtuullistaa tai niistä [Puhemies koputtaa] voidaan jopa vapauttaa.
Arvoisa herra puhemies! Asiakasmaksujen korotukset eivät luonnollisestikaan ole miellyttäviä päätöksiä, mutta jos on valittava sen välillä, korotetaanko asiakasmaksuja, leikataanko palveluista [Vasemmalta: Teette molempia! Tehän leikkasitte!] vai jatketaanko velkaantumista, niin kyllä näistä epäilemättä asiakasmaksujen korotukset, niin ikäviä kuin ne ovat, ovat sitten kuitenkin sieltä parhaimmasta päästä. Edustaja otti esille nimenomaan syöpäpotilaat. Syöpäpotilaiden tilanne on tietysti hyvin vaikea, ja tulee paljon hoitojaksoja ja paljon hoidettavia operaatioita. Juuri sen takia todennäköisesti nämä asiakasmaksujen korotukset eivät itse asiassa juuri syöpäpotilaiden tilanteessa näy, koska vuosittaiset maksukatot tulevat niin nopeasti vastaan. Tätä vuosittaista maksukattoa hallitus ei ole korottanut eikä korottamassa. Eli hyvin todennäköisesti ollaan tilanteessa, että juuri siinä asiakasryhmässä, jonka edustaja otti esille, asiakasmaksujen korotukset eivät tule näkymään käytännössä millään tavalla.
Mitä tulee tähän kysymyksen jatko-osaan, niin silloin kun kevennetään verotusta, se tarkoittaa sitä, että otamme ihmisiltä vähän vähemmän heidän omaa rahaansa. Tässä maassa liian korkea verotuksen taso on tällä hetkellä jo kasvun ja hyvinvoinnin este, ja näitä esteitä tämä hallitus on pyrkinyt [Puhemies koputtaa] ja pyrkii edelleenkin purkamaan.
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkään hallitus ei ole tehnyt vielä mitään päätöksiä siitä, miten nämä leikkaukset kohdentuvat. Nämä julkisuudessa olleet tiedot ovat olleet sitä, että järjestöt ovat kysyneet valtionapuviranomaiselta, mitä tämä voi tarkoittaa heidän kohdallaan, ja he ovat saaneet alustavaa virkamiesarviota ja sen jälkeen viestineet omalla tavallaan julkisuuteen päin. Se, mihin me kannustamme, on se, että saman alan järjestöt liittyisivät yhteen, fuusioituisivat, karsisivat hallintoaan ja tehokkaammin kuin nyt ohjaisivat sen avun sinne oikeasti tarvitseville. Tässä nimenomaisessa kysymyksessä, minkä edustaja Gebhard esitti, nyt on sitten kysyttävä, onko todella niin, että järjestö, joka pitää toimintaansa tärkeänä, ja sitä monilta osin onkin, on todella tekemässä niin, että se ei ole fuusioitumassa muiden kanssa tai ei ole karsimassa hallintoaan vaan leikkaa juuri siitä kohtaavasta työstä. Se, mihin tämä hallitus tähtää, on se, että nämä järjestöt fuusioituisivat ja karsisivat hallintoaan ja ohjaisivat sen resurssin juuri siihen aitoon, kohtaavaan työhön, esimerkiksi siihen Papunetiin. [Välihuutoja — Krista Kiuru: Mihin se Kehitysvammaliitto sitten laitetaan?]
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin näissä asiakasmaksuissa on edelleenkin vuotuinen katto. Sellaisissa tapauksissa, että henkilöt tarvitsevat näitä palveluita erityisen paljon, myöskään nämä nostetut asiakasmaksut eivät sitä vuosittaista kattoa pääse ylittämään. Se toki edellyttää omaa aktiivisuutta, mutta eivät nämä kohtuuttomia ole. Eivät ne siinä mielessä tietysti miellyttäviä päätöksiä ole, että miellyttävämpää olisi jättää tekemättä tällaiset asiakasmaksukorotukset, mutta kysymys on siitä, pyrimmekö valtiontalouden tasapainoon vai emme. Jos pyrimme — tiedän kyllä, että vasemmalla sitäkin on kyseenalaistettu — niin silloin tarvitaan jotain toimenpiteitä, ja sitten tulee se kysymys, leikkaammeko palveluista vai korotammeko maltillisesti asiakasmaksuja. [Pia Lohikoski: Te teette molempia!] Maltilliset asiakasmaksun korotukset ovat varmaan epäilemättä kuitenkin miellyttävämpiä. Lisäksi on huomioitava, että itse asiassa monet näistä asiakasmaksuista esimerkiksi ympärivuorokautisen palveluasumisen puolella kohdistuvat nimenomaisesti siihen kaikkein maksukykyisimpään osaan väestöstä, jossa nämä korotukset näkyvät kaikista selkeimmin. Se, onko se oikein, on oma kysymyksensä, mutta tämä on hallituksen arvovalinta.
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin on tosiaan niin, että tällä vaalikaudella on jo leikattu järjestöiltä aika paljon rahaa. Edelleenkään ei olla vielä koskettu siihen varsinaiseen kohtaavaan työhön, mikä kuvastaa sitä, että takavuosina rahoitusta on kyllä jaettu erittäin löysäkätisesti [Puhemies koputtaa] myös kaikkeen sellaiseen toimintaan, jolla ei ole tekemistä sen järjestötoiminnan ytimen kanssa. Nyt tällä hetkellä tehdään vielä tehostamisoperaatiota, jotta veronmaksajan raha menee sinne, minne se todella kuuluu, eli siihen konkreettiseen, kohtaavaan asiakastyöhön. Siksi järjestöjä kannustetaan myöskin yhdistymään ja karsimaan päällekkäistä hallintoaan, jota on merkittävästi. Tämä on myöskin mielenkiintoinen väite, että jos rahoitusta vähennetään, niin sen jälkeen palkatta tehtävä vapaaehtoistyö jollakin tavalla vähenee. [Vasemmalta: Totta kai! — Välihuutoja vasemmalta] On tietysti totta, että totta kai tarvitaan [Puhemies koputtaa] myöskin tukirakenteita sille vapaaehtoistyölle, mutta ei ollenkaan siinä sosiaalidemokraattisessa raskaudessaan kuin millaiseksi tämä järjestelmä alkujaan on luotu. [Naurua oikealta]
Arvoisa rouva puhemies! Eivät nämä asiakasmaksujen korotukset miellyttäviä päätöksiä ole, eikä se ole alkuunkaan miellyttävä tilanne, että olemme siinä taloudellisessa tilanteessa, jossa olemme. Te olette itsekin talousmies, arvoisa edustaja Lohi, ja ymmärrätte oikein hyvin sen, että julkisen taloutemme tila on kovasti kurja. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, mitkä ovat meidän vaihtoehtomme: velkaantua entistä nopeammin, korottaa veroja vai karsia palveluita? Ehkä sitten tässä kokonaisuudessa kuitenkin asiakasmaksujen korotukset, niin ikäviä kuin ne ovatkin, ovat päätöksinä sieltä vähemmän haitallisesta päästä. [Välihuutoja vasemmalta — Krista Kiuru: Oho, olipa erikoinen ajatus!] Täytyy kuitenkin muistaa se, että useimmat näistä asiakasmaksujen korotuksista, joita tällä hetkellä on jouduttu valitettavasti tekemään, kohdistuvat sellaisiin operaatioihin, joita ei hirvittävän monta kertaa elämän aikana yleensä kohdalle osu. Lisäksi meillä on myöskin maksukatot, jotka tulevat aika nopeasti vastaan. Eli jos vuoden aikana on tullut erityisen paljon asiakasmaksuja, niin lopulta [Puhemies koputtaa] niitä ei sitten enää peritä. Kohtuullistamista pystytään myöskin hakemaan eräissä tapauksissa.
Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin se, että nyt on jo saatu nimettyä omalääkäri puolelletoista miljoonalle suomalaiselle, on valtava määrä ensinnäkin ottaen huomioon sen, että siihen ei ole edes laskettu niitä työterveyshoidon piirissä olevia. Kuten edustaja oikein sen kuvasi, tämä on aivan keskeinen, oikea suunta, mihin alueilla pitää mennä. Osalla alueista ollaan jo aika pitkälläkin tämän kanssa. Todellakin on niin, että haluamme tässä myöskin antaa hyvinvointialueille mahdollisuuksia kehittää niitä omanlaisiaan omalääkäri-, omatiimimalleja, ja tätä varten olemme varanneet vielä 40 miljoonan euron erillisen määrärahan, jota nyt hyvinvointialueet ovat hakeneet. He ovat tehneet erittäin hyviä uusia hakemuksia ja ideoineet, miten he voisivat vielä kehittää tätä omalääkärimallia paremmaksi näiden hankkeiden puitteissa. Todellakin on niin, että se, että aina kohtaa sen saman hoitajan ja saman lääkärin, joka jo tuntee entuudestaan potilaan asian, vähentää tarpeettomia käyntejä, parantaa hoidon oikea-aikaisuutta, ja kun se järjestelmä on ollut riittävän pitkään käytössä, se on omiaan myöskin lyhentämään hoitoonpääsyn määräaikoja. [Aki Lindén: Leikkasitte 130 miljoonaa terveyskeskuksilta!]
Arvoisa herra puhemies! On erittäin tärkeää, että nostitte tämän kyselytunnilla esille, jotta pääsen korjaamaan kaikkia väärinkäsityksiänne. Ensinnäkään perheneuvolat eivät ole tälläkään hetkellä lakisääteisiä. Ja suurelle yleisölle, kun puhutaan perheneuvoloista, taitaa olla epäselvää se, että perheneuvolat siis eivät ole näitä lapsi- ja äitiysneuvolapalveluita, jotka ovat kaikille tutuimpia, vaan nyt puhutaan nimenomaisesti sitten jo vähän vanhempien lapsien ja perheiden myöhemmästä neuvontavaiheesta. Nyt ollaan siis luomassa [Vasemmistoliiton ryhmästä: Säästämässä!] yhteistä laajempaa lapsi- ja perhepalvelua, jossa hyvinvointialueille tarjotaan myöskin laajemmat mahdollisuudet katsoa paikallisesti, miten se on fiksuinta toteuttaa. Se on edelleenkin mahdollista toteuttaa tällaisena perheneuvolakonseptina, mutta se voidaan toteuttaa myös jonain muuna, vastaavanlaisena palveluna. Nyt olennaista onkin se, että tällä hetkellä järjestelmä on erittäin järjestelmäkeskeinen ja asiakkaat joutuvat pahimmillaan jonottamaan yhtäaikaisesti useaan eri palveluun, [Hanna-Leena Mattila: Mutta tuleeko rahaa? — Oikealta: Kysy Harakalta! — Oikealta: Paljon teillä oli siihen vaihtoehtobudjetissa?] kun taas vastaisuudessa nämä tulevat olemaan asiakaskohtaisesti räätälöityjä palveluita, ja kaiken lisäksi näin toimimalla pystymme myös säästämään rahaa. [Vasemmalta: Mutta te viette ne rahat! — Puhemies koputtaa] Asiakasläheisempiä palveluita veronmaksajalle edullisemmalla tavalla — erittäin kannattava uudistus. [Krista Kiuru: Asiakkaat siirretään pois oikeuksien piiristä niin että säästöä tulee, siitähän on kysymys! — Puhemies koputtaa]
Arvoisa rouva puhemies! Tässä salissa käydään usein tulisia debatteja, enkä halua niitä debatteja ollenkaan halveksua, koska politiikassa niille on paikkansa, ja jollei olisi yhteiskunnallista vastakkainasettelua, niin silloin ei poliitikkoja mihinkään tarvittaisikaan. Tämän sanottuani totean sen, että tämä keskustelu, mitä on käyty, on epätavallisen laadukasta ja älyllisesti palkitsevaa. Se johtuu varmasti myöskin osaltaan siitä, että täällä salissa on ollut läsnä niin erinomainen, asiantunteva joukko keskustelemassa tästä yhteiskunnallisesti hyvin merkittävästä aiheesta eli siitä, millä palvelulupauksella tämä suomalainen yhteiskunta jatkaa tulevaisuuteen, jossa joudumme kiinnittämään yhä enemmän huomiota siihen, että resurssit ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Luin taannoin edustajien Castrén ja Väyrynen yhteishaastattelun eräästä lehdestä, ja pidin sitä erittäin ansiokkaana. Muistaakseni olin samaa mieltä suunnilleen kaikesta siitä, mitä siinä haastattelussa sanoitte. Arvioitte erittäin osuvasti sitä, millä tavoin tulevaisuuden resursseja tulee kohdentaa nimenomaisesti niihin vaikuttavimpiin hoitoihin ja kuinka se on sekä taloudellisesti että inhimillisesti ainut oikea valinta. Ilahduin kovasti myös siitä, kuinka sosiaalidemokraattien edustaja Kokko totesi, että kaikki verorahat ovat poliittisilla päättäjillä vain veronmaksajilta lainassa ja niitä tulee sen takia käyttää erityisen vastuullisesti. Toivottavasti tämä ajattelu yleistyy tässä salissa ja valtavirtaistuu. [Puhuja naurahtaa] Se oli erinomaisen mukavaa kuultavaa. Tosiaankin, niin kuin on useissa puheenvuoroissa käynyt esille, tämähän ei ole sellainen lakiesitys, jolla nyt sinänsä itsessään palveluvalikoimaa muutettaisiin mihinkään, mutta tämä antaa selkänojan niille ammattilaisille arvioida asiaa myöskin sellaiselta lainsäädännölliseltä pohjalta, joka antaa heidän arvioilleen vaikuttavimmista hoidoista ja oikeista hoitotoimenpiteistä tukevamman lainsäädännöllisen pohjan. Totuushan on se, että kyllähän siis tälläkin hetkellä lääkärit jatkuvasti joutuvat arvioimaan sitä, mitä hoitoja tehdään, mikä on kannattavaa ja mikä on sitä vaikuttavinta, mutta kyllä se on lääkärille ja niille paikallisillekin päätöksentekijöille paljon mukavampi tehtävä, jos myöskin lainsäätäjä jollakin tavalla määrittää sen tahtotilan ja ne yleiset periaatteet. Se antaa silloin tukevamman selkänojan. Mutta on kyllä niin, että nämä kysymykset ovat siinä määrin yhteiskunnallisesti ratkaisevia, että näistä joudutaan varmaan käymään paljon laajempaakin keskustelua. Tämä on hyvä avaus, ja hyvä, että saadaan tämä lainsäädäntö aikaan, mutta olen kyllä vahvasti sillä kannalla, ettei se oikeastaan tähän jää, että kyllä me tarvitaan seuraaviakin askeleita ja vielä paljon aktiivisempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, mikä se hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaus todella on. Että sen, minkä lupaamme, myöskin annamme, mutta toisaalta varmistamme sen, että se, mihin julkisia rahoja käytetään, on sitä kaikkein vaikuttavinta ja eniten terveyshyötyjä tuottavaa toimintaa. Edustaja Merinen kysyi vielä, mikä tämä varsinainen mekanismi tässä on. Siis kysehän on siitä, että tällä lakiesityksellä ei itsessään ole suoria budjettivaikutuksia, mutta arvioimme, että tämän lainsäädännön myötä resursseja saadaan paremmin ohjattua niihin vaikuttavimpiin ja toisaalta myöskin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, joilla taas pitkällä tähtäimellä on sitten myöskin kustannuksia säästävää vaikutusta. Millä aikataululla se tapahtuu — mitä edustaja Lyly kysyi — niin se on sitten ehkä semmoinen kumulatiivinen kysymys, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmin sitten ne kumulatiiviset hyödyt myöskin näkyvät. Sitten jos vielä lyhyesti viittaan siihen, mitä edustaja Lohi omassa hyvin taitavassa puheenvuorossaan käsitteli, eli tähän aikuisten julkiseen hammashuoltoon. Tässä tullaan nähdäkseni hyvinkin tämän asian ytimeen. Eli jos ajatellaan vaikkapa suun terveyttä, niin sillähän on kyllä erittäin hyvä terveysvaikuttavuus, koska jos suu on hoitamatta, niin se näkyy äkkiä diabeteksena, verisuonissa ja muina sairauksina, sydänsairauksina, joiden hoito tulee sitten huomattavan kalliiksi. Sen vuoksi siitä suun terveydenhuollosta on kyllä syytä pitää huoli. Miten se parhaiten toteutetaan, se on sitten oma kysymyksensä. Sekä julkisella että yksityisellä terveydenhuollolla on varmasti paikkansa. Yli vuoden jonotusajat julkiseen terveydenhuoltoon ovat totta kai aivan liian pitkiä, mutta ei se paremmaksi silläkään muutu, että se julkinen hammashoito sieltä poistuu kokonaisuudessaan, vaikka epäilemättä tietysti yksityistä hyödyntämällä palveluseteleiden ja muiden muodossa voidaan asiaa myöskin helpottaa. Aika loppuu, ja asiaa olisi paljon, mutta eduskunta pääsee tätä lakiesitystä sitten valiokuntakäsittelyn puitteissa käsittelemään, ja jatkamme tästä asiasta varmasti muillakin foorumeilla. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteista. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut vahvistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuutta sekä vaikuttavien menetelmien käyttöönottoa. Yhteen kootut palveluvalikoiman periaatteet tarjoaisivat lailla säädetyn arvopohjaisen kehikon palveluvalikoimaa koskevan päätöksenteon tueksi. Esityksen mukaan terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa säädettäisiin periaatteista, joiden mukaisesti palveluiden ja menetelmien kuuluminen palveluvalikoimaan ja niiden pois rajaaminen toteutetaan julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Periaatteet olisivat tarveperiaate, turvallisuus, vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus sekä läpileikkaavina periaatteina yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus. Palveluvalikoimaa koskeva päätöksenteko perustuisi kokonaisharkintaan. Päätöksenteossa palveluvalikoiman periaatteita sovellettaisiin yhtäaikaisesti ja päätökset perusteltaisiin avoimesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia muutettaisiin niin, että palveluvalikoiman periaatteet tulisi ottaa huomioon hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksissa. Lisäksi ehdotetaan muutoksia tiettyihin erityislakeihin. Esityksen tavoitteena on edistää sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuutta sekä asiakkaiden ja potilaiden yhdenvertaisuutta. Tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoimaa koskevien valintojen avoimuutta ja hyväksyttävyyttä sekä kansallisesti että hyvinvointialueilla. Vaikuttavuuden edistämisellä pyritään mahdollistamaan se, että hyvinvointialueet pystyisivät saamaan aikaan mahdollisimman paljon terveyttä ja hyvinvointia niille käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Terveydenhuollossa esitys mahdollistaisi palveluvalikoiman rajaukset esimerkiksi vähähyötyisten hoitojen osalta sekä vahvemman ennaltaehkäisyn ja terveyden edistämisen painottamisen. Terveydenhuollossa periaatteet otettaisiin lakimuutoksen voimaan tullessa käyttöön esimerkiksi terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suositusten laadinnassa. Sosiaalihuollossa esitys vahvistaisi sisältöohjausta, vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta sekä rakentaisi nykyistä vahvempaa pohjaa vaikuttavuustiedon ja tutkimuksen sekä niiden hyödyntämisen vahvistamiselle. Palveluvalikoiman periaatteesta säätämisestä ei seuraa muutoksia hyvinvointialueiden tehtäviin, eikä esityksellä ole suoria vaikutuksia valtion talousarvioon. Palveluvalikoiman periaatteista säätämisellä olisi kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua hillitseviä vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Kustannuksia hillitsevät vaikutukset perustuisivat palveluiden sekä niissä käytettävien menetelmien ja työmuotojen vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden vahvistumiseen. Vaikuttavimpien menetelmien käyttöönotolla ja kohdentamisella voidaan vastata asiakkaiden ja potilaiden tarpeisiin paremmin sekä vahvistaa ennaltaehkäisyä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, mikä auttaa hillitsemään palvelutarpeiden kasvua. Esityksellä ehdotetaan, että palveluvalikoiman periaatteita sovellettaisiin jatkossa myös vankiterveydenhuollossa, valtion mielisairaaloissa annettavassa terveyden- ja sairaanhoidossa sekä korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollossa. Samalla ehdotetaan, että näissä palveluissa tulisi ottaa huomioon myös yhtenäiset hoidon perusteet, mikä edistäisi terveyden- ja sairaanhoidon yhdenvertaista toteutumista järjestäjätahosta riippumatta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuoden alusta.
Niin, arvoisa herra puhemies, kuten on moneen kertaan todettu, eivät nämä asiakasmaksujen nostot ole ollenkaan miellyttäviä päätöksiä. Toisaalta eivät sen miellyttävämpiä olisi myöskään palveluiden leikkaamiset, eikä ainakaan olisi miellyttävä ratkaisu se, että jatkamme velkaantumista samaan tahtiin kuin mitä tämä kansakunta on velkaantunut viimeisten vuosikymmenten aikana, koska sen tien päässä on koko hyvinvointiyhteiskunnan romuttuminen. [Tuomas Kettusen välihuuto] Joudumme valitettavasti lukuisista huonoista vaihtoehdoista valitsemaan niitä vähimmin huonoja, ja asiakasmaksujen hallitut korotukset ovat varmasti niitä vähimmin ikäviä päätöksiä niistä ikävistä päätöksistä, joiden välillä joudumme valitsemaan. Mutta haluan kuitenkin lohduttaa suomalaisia siinä, että me emme ole korottamassa asiakasmaksukattoa. [Krista Kiuru: No se nyt vielä puuttuisi!] Se asiakasmaksukatto säilyy edelleenkin ennallaan, ja se rajaa merkittävästi sitä maksutaakkaa, joka yhdelle yksilölle voi muodostua. Samalla on myöskin niin, että jos on aidosti maksukyvytön, niin silloin edelleenkin saa maksuhelpotuksia tai jopa maksuvapautuksia silloin, kun tilanne on erityisen kurja.
Arvoisa herra puhemies! Silloin kun rahaa ei ole, joudutaan ikävien tosiasioiden kanssa tekemisiin. [Ben Zyskowicz: Paitsi demarit! — Välihuutoja] Tässä ollaan sellaisessa tilanteessa, niin kuin kaikki tiedämme, että tämä valtio velkaantuu ja tulee velkaantumaan vielä pitkään, 10 000:ta miljoonaa vuosittain ja enemmänkin. Se on vain kasvamaan päin. Korkomenot kasvavat, ja turvallisuustilanne ja puolustusmenot asettavat meitä erittäin vaikeaan asemaan. Leijonanosan valtion budjetista vievät sotemenot, ja silloin joudutaan arvioimaan sitä, mitkä ovat niitä päätöksiä, jotka ovat vähiten huonoja, silloin kun emme voi tehdä sellaisia päätöksiä, joita varsinaisesti haluaisimme tehdä. Se on oikein, että pyrimme pitämään kuitenkin Suomen ja itsemme ajurin paikalla. Siinä tilanteessa, missä ajaudumme kansakuntana ja valtiona lähinnä maksukyvyttömyystilaan, sen jälkeen tulevat IMF:n kaverit, jotka sitten määräävät sen, miten asiat menevät, ja näin emme halua missään nimessä toimia. Totean kuitenkin sen, että terveyskeskusmaksu voidaan vuoden aikana samassa terveyskeskuksessa periä korkeintaan kolme kertaa, [Puhemies koputtaa] ja tämä rajaa jo merkittävästi sitä, kuinka paljon yhdelle ihmiselle sitä maksukuormaa voi muodostua.
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkään eivät nämä asiakasmaksujen korotukset mitään miellyttäviä päätöksiä ole. Toisekseen on kuitenkin niin, että ei meillä ihan hirveästi ole vaihtoehtojakaan, kun valtio velkaantuu sellaista tahtia kuin mitä se tekee ja leijonanosan kaikista julkisista menoista vie nimenomaan sotesektori. Silloin joudumme arvioimaan sen välillä, karsimmeko palveluita vai nostammeko asiakasmaksuja. Tässä yhtälössä, niin ikäviltä kuin ne asiakasmaksujen nostamiset sinänsä tuntuvatkin, pidän sitä silti vastuullisempana ja parempana ratkaisuna kuin sitä, että puuttuisimme palveluiden tarjontaan ja että vähentäisimme niitä itse palveluita. Mitä sitten tulee tavallisiin suomalaisiin, niin mielestäni ei ole epätavallisia suomalaisia, vaan ihan tavallisia olemme kaikki. Mutta mitä tulee niihin kaikista vaikeimmassa asemassa oleviin ihmisiin, joilla on paljon sairastelua ja pienet tulot, niin meillä kuitenkin maksukatot säilyvät ennallaan. Sellaisessa tapauksessa, jossa taloudellinen tilanne on tulossa erityisen kohtuuttomaksi, meillä on mahdollisuus myöskin kohtuullistaa näitä maksuja, ja näin myöskin tehdään.
Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti. Tuo parlamentaarinen soterahoitustyöryhmän kokous on jo alkanut, ja varapuheenjohtajana joudun kiiruhtamaan sinne, mutta ihan lyhyesti. Ensinnäkin ilahtuneena havaitsin, että eduskunta aika laajasti tuntuu pitävän tätä siirtoa itsessään myönteisenä asiana, ja on hyvä, että meillä siitä on aika yhteneväinen näkemys. Hyvinvointialueet pystyvät varmasti itse paikallisesti myöskin parhaiten sen katsomaan, miten tällaiset kuljetukset sitten vastaisuudessa on järkevintä käytännössä toteuttaa. Tämän monikanavarahoituksen asteittainen purkaminen tai selkeyttäminen tuntuu hyvin laajasti yhdistävän eduskuntapuolueita. Asiakasmaksuista: Tämähän on lakiesityksenä suhteellisen kustannusneutraali, eli isoja muutoksia ei ole tulossa, mutta se on ihan totta, että joiltain osin asiakasmaksut nousevat. Toisaalta kuitenkin taas maksukatot suojaavat sitä, että niiden osalta, jotka tarvitsevat palveluita paljon, välttämättä vaikutusta ei sitten kuitenkaan käytännössä ole. Taustalla meillä tässä ja monessa muussakin — tai kaikissa uudistuksissa, mitä joudutaan tekemään — on luonnollisestikin se, että Suomi yhteiskuntana, valtiona ja kansantaloutena velkaantuu häkellyttävän voimakasta tahtia. Olisi velkaantunut vielä voimakkaammin, jollei tämä hallitus olisi tehnyt näitä sopeutustoimia, mitä on tehnyt. Mutta valitettavasti uutiset maailmalta ovat jatkuvasti painaneet talousennusteitamme alaspäin, ja tulevalla hallituksella riittää urakkaa ehkä vieläkin enemmän. Se tarkoittaa kyllä sitä, että yksikään vastuullinen poliitikko ei oikein mitään uutta hyvää voi lupailla, koska sopeutusurakka on mittava ensi vaalikaudellakin. Tulevakin hallitus joutuu vielä moneen kertaan tekemään päätöksiä, joita tämäkin hallitus joutuu vielä tässä loppuvaalikaudellaan tekemään, eli kumpi on valinta: se, että karsitaan palveluita, vai se, että korotetaan asiakasmaksuja. Siis valinta: karsitaanko palveluita vai korotetaanko asiakasmaksuja. Asiakasmaksujen korotukset eivät ole miellyttäviä juttuja. Sellaisia päätöksiä on ikävä tehdä, olkoonkin, että on lukuisia menetelmiä, jotka suojaavat kaikkein pienituloisimpia ja heikoimmassa asemassa olevia näiden maksukorotusten kumulatiivisilta vaikutuksilta. Mutta sitten on kuitenkin todettava se, että monessa tapauksessa ehkä on parempi, että se palvelu itsessään säilyy, vaikkakin siitä perittävä maksu sitten joillakin euroilla kasvaakin. Haluan vielä kiinnittää huomiota edustaja Laine-Nousimaan muotoiluun, jota osittain myöskin edustaja Perholehto vähän toisin sanoin kuvasi. Laine-Nousimaa asetteli sanansa jotenkin niin, että hallitus siirtää maksuvastuuta valtiolta yksilölle. No, mistäs ne valtion rahat sitten tulevat? Ei ole mitään valtion kirstua, josta voitaisiin rahoittaa, ja sitten kun valtio rahoittaa oikein paljon, niin sitten yksilön ei enää tarvitsekaan maksaa. Kyllä ne yksilöt ovat ne verorahatkin valtiolle maksaneet. Valtio on ne yksilöiltä ja yrityksiltä pois ottanut, millä sitten palvelut kustannetaan — tai hyvinvointialueiden kautta sitten tässä tapauksessa. Kysymys on vain siitä, että tällä hetkellä ne verotulot eivät lähimainkaan riitä kattamaan kaikkia menoja, ja kun meidän verotuksemme jo valmiiksi on niin tapissa kuin se on, että se jo heikentää omaa kansainvälistä kilpailukykyämmekin, niin veronkorotusten kautta tätä epäsuhtaa ei oikein voi ratkaista. Silloin tietysti kysymykseen sitten tulee se, leikataanko palveluista vai korotetaanko asiakasmaksuja, ja usein se asiakasmaksun korottaminen, kuten todettua, on se vähemmän haitallinen menetelmä. Lyhyesti vielä edustaja Lylylle se, että lainsäädäntösuunnitelma on meillä jo valmiiksi aika ruuhkainen, ja katsotaan, mitä kaikkea siitä ehditään vielä tämän vaalikauden puitteissa viedä läpi. Mutta tiukkaa tekee, joten ainakaan hirveästi mitään uusia hankkeita ei ole mahdollista lainsäädäntösuunnitelman ylitse enää lainsäädäntöputkeen oikeastaan ottaa. — Mutta hyvää eduskuntakäsittelyä.
Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Ei, me emme sano niin, vaan me sanomme, että edustaja Tynkkynen ei puhu totta, [Välihuutoja] koska emme suinkaan leikkaa niiltä ihmisiltä tai siltä hyvältä työltä, mitä järjestöt parhaimmillaan tekevät. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Sen sijaan me leikkaamme siltä rälssiltä, joka tämän hyvän työn ympärille on muodostunut, niiltä edunvalvojalobbareilta, jotka korkeita palkkoja nostaen esiintyvät hyväntekijöinä ja jotka kyllä varmistavat omat sijoitusbisneksensä. Monet näistä järjestöistä ovat luoneet mittavia sijoitusvarallisuuksia [Välihuutoja vasemmalta — Puhemies koputtaa] niiden tavallisten suomalaisten veronmaksajien verorahoilla, jotka olisi ihan aidosti voinut käyttää myöskin siihen hyvään työhön. [Veronika Honkasalo: Siellä on suomenruotsalaisia järjestöjä!] Se, että me saamme vihdoinkin järjelliset kriteerit siihen, mille järjestöille ja millä perustein jaetaan tukea, varmistaa sen, että raha menee niille, jotka todella sitä apua tarvitsevat sen sijaan, että ne elättävät entisten ja nykyisten ja tulevien poliitikkojen hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja. [Hälinää — Välihuutoja]
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin asiakasmaksukorotukset ovat aina ikäviä päätöksiä. [Vasemmalta: Kenelle?] Kuitenkin sitten olemme sellaisessa tilanteessa, että kun valtiontalous on niin heikossa hapessa kuin on, niin joudumme kysymään, kumpi on parempi vaihtoehto: se, että korotamme hieman asiakasmaksuja, vai se, että karsimme palveluvalikoimaa. Meidän ratkaisumme on se, että mieluummin korotamme hieman asiakasmaksuja kuin leikkaisimme palveluista. [Aki Lindén: Te teette sekä—että!] Mitä tulee sitten siihen, keihin nämä palvelumaksukorotukset kohdistuvat, niin kyllä, silloin jos on kyse leikkausoperaatioista ja vastaavista, mihin tulee maksukorotuksia, harvemmin leikkaukset aivan viikoittaisia toimenpiteitä ovat. [Vasemmistoliiton ryhmästä: Terveyskeskusmaksu!] Mutta sitten terveyskeskusmaksuissakin on se, että ei niitä voi kuitenkaan samalta terveysasemalta periä enempää kuin korkeintaan kolme kertaa vuodessa. Maksukatot pysyvät edelleenkin täsmälleen samoina. Ja mitä tulee vaikkapa ympärivuorokautisen palveluasumisen tai pitkäaikaisen hoivan palvelumaksuihin, näissä on nimenomaisesti niin, että niissä 62 prosentilla pienituloisimmasta päästä maksut eivät muutu lainkaan. Ne kohdistuvat nimenomaisesti niihin paremmin maksukykyisiin asiakkaisiin.
Arvoisa herra puhemies! Kun olen puhunut näistä järjestöistä, niin ei, en ole puhunut niistä järjestöistä, jotka tekevät aidosti arvokasta työtä, niistä, joita te mainitsitte, [Hälinää — Puhemies koputtaa] sellaisista järjestöistä, jotka tekevät työtä esimerkiksi ensikotien ja turvakotien piirissä, jotka ovat erittäin arvokas osa tätä yhteiskuntaa. Sen sijaan olen puhunut senkaltaisista järjestöistä, jotka ovat niin sanottuja järjestöjen järjestöjä, joiden tehtävä on lähinnä lobata omalle sektorilleen lisää rahaa, työllistää kovapalkkaisia, poliittisesti sidoksissa olevia henkilöitä, jotka kieltämättä ovat lähellä useita oppositiopuolueita, ja joiden tehtävät eivät siten ole tämän yhteiskunnan ydintoimintoja. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Kun meidän on joka tapauksessa sopeutettava valtion menoja, niin minä kysyn teiltä: leikkaatteko te mieluummin peruspalveluista vai poliittisesti sitoutuneiden entisten politrukkien erityisavustajien työllistämistä [Välihuutoja] erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbarijärjestöistä? Minun valintani on selvä: minä haluan turvata peruspalvelut ja leikata mieluummin tämänkaltaisista rönsyistä. [Vasemmalta: Vakavia väitteitä!]
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin, käsittääkseni teidänkin puolueenne, sosiaalidemokraatit, on sitoutunut ihan samoihin saksiin kuin kaikki muutkin puolueet täällä vasemmistoliittoa lukuun ottamatta, [Krista Kiuru: Ei me kyllä näihin saksiin olla sitouduttu!] ja joudumme olemaan niiden taloudellisten realiteettien puitteissa, joissa valitettavasti olemme. Mutta sitten, mitä tulee vanhuspalveluihin, niin kuten olen lukemattomissa puheenvuoroissa tällä kyselytunnilla todennut, vanhuspalveluista huolehtiminen on henkilökohtaisella työlistallani aivan keskeinen prioriteetti, ja teillä on kummallinen ajatus siitä, että jostakin syystä leikkaukset olisivat kohdistumassa juuri sinne. [Veronika Honkasalon välihuuto — Välihuuto vasemmalta] En varmasti kerro tällä kyselytunnilla sitä, mihin ratkaisuihin hallitus päätyy sopeutustoimenpiteissään huhtikuun kehysriihessä. Niiden aika on sitten omana aikanaan, mihin ne sopeutustoimenpiteet kohdistuvat, mutta voimme jatkaa varmastikin tästä tenttaamista läpi näiden kyselytuntien aina sinne huhtikuuhun asti. Näistä tarkemmista kohteista kerrotaan sitten, kun sen aika on, [Juho Eerolan välihuuto] mutta ei varmaankaan juuri kyselytunnilla, ennen kuin asiat ovat päätettyjä ja julkisia. [Suna Kymäläinen: Vedättekö 50 miljoonan leikkaukset pois?]
Arvoisa herra puhemies! En ole mielestäni missään yhteydessä sanonut, että vanhuspalvelut olisivat jotenkin erityisesti nyt leikkauksen kohteena, mutta jollakin merkillisellä tavalla [Krista Kiurun välihuuto] edustaja Tuppurainen kuitenkin saa sanottua, että ettekö te nyt mistään muualta löydä leikkauksia. Voin, kuulkaa, luvata, edustaja Tuppurainen, että minulle on aika helppoa löytää leikkauskohteita vähän sieltä ja täältä, eivätkä vanhusten palvelut kyllä siellä ole leikkauslistan kärkipäässä todellakaan. [Krista Kiuru: Ohhoh!] Mutta sitten vastaavasti on todettava todellakin näin: kun me turvaamme niitä vanhuspalveluita ja hoivaa ylipäätäänkin tässä yhteiskunnassa, niin meidän on varmistuttava siitä, että resurssit todella riittävät. Tekin olette, sosiaalidemokraatit, sitoutuneet tähän velkajarruun ja siihen menokehykseen, mikä meillä on, [Ben Zyskowiczin välihuuto] ja te joudutte, mikäli joskus vielä hallitusvastuussa olette, kohtaamaan myös sen realiteetin, että kustannuspaineita on hillittävä myös sosiaali- ja terveysmenojen puolella. Mutta olette täysin oikeassa siinä, että tässä ei lähdetä leikkaukset edellä vaan palvelut edellä, mutta ne palvelut on kyettävä toteuttamaan myöskin mahdollisimman resurssitehokkaasti, [Puhemies koputtaa] jotta valtio ei ajaudu maksukyvyttömyyteen. [Krista Kiuru: 4 300 hoitajaa pois vanhustenhuollosta tällä vaalikaudella! — Aki Lindénin välihuuto]
Arvoisa herra puhemies! Tällaiset kertomukset ovat sydäntä särkeviä. Meidän on hallituksen ja hyvinvointialueiden hyvässä yhteistyössä varmistettava se, että jokainen hoivaa tarvitseva, etenkin siellä elämän ehtoopuolella, saa arvokkaan vanhuuden ja sellaisen hoivan, jonka on ansainnut. Kuten olen lukuisissa puheenvuoroissani todennut, vanhusten hoiva ja turva ovat aivan keskeisellä prioriteettilistallani siinä, mitä tämän vielä jäljellä olevan hallituskauden puitteissa sosiaali- ja terveyssektorilla tullaan tekemään. [Krista Kiurun välihuuto] Luonnollisestikin sitten taas vastaavasti on tiedostettava se, että kun sosiaali- ja terveysmenot muodostavat sen leijonanosan julkisista menoista, niin kun me kaikki vasemmistoliittoa lukuun ottamatta olemme sitoutuneet siihen velkajarruun, niin ei ole mahdollista Suomessa yhdenkään hallituksen, ei nykyisen eikä tulevan, välttää sitä, että arvioimme myös sen sosiaali- ja terveyssektorin, millä tavoin käytämme resurssit mahdollisimman tehokkaasti ja fiksusti ja niin, että turva kohdistuu niille, jotka sitä aivan erityisesti tarvitsevat. Ja minun maailmassani [Puhemies koputtaa] ikääntynyt, monisairas väestö, jos jokin, on sitä. [Aki Lindén: Tehokkuus on eri asia kuin leikkaukset!]
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tässä järjestöjen saamassa rahoituksessa Suomessa kaiken kaikkiaan puhutaan siis satojen miljoonien eurojen vuotuisista tuista, ja niiden piirissä on hyvin monenlaisia järjestöjä. On todellakin niitä järjestöjä, jotka tekevät konkreettista, ennalta ehkäisevää työtä ja joiden työ on myöskin äärimmäisen arvokasta. Sen lisäksi on paljon sellaisia järjestöjä, joiden julkinen tukeminen ei välttämättä ole yhteiskunnallisesti aivan yhtä perusteltua. Olemme leikanneet kyllä järjestötukia, mutta olemme pyrkineet kohdistamaan leikkaukset juuri sillä tavoin, että ne kohdistuisivat ennen kaikkea niihin järjestöihin, joiden yhteiskunnallinen rooli ei ole yhtä merkittävä. Mitä tulee esimerkiksi mielenterveyspuoleen, niin tämä on kuitenkin se hallitus, joka on kyennyt säätämään esimerkiksi terapiatakuun, ja mielenterveydestä huolehtimisella on luonnollisestikin merkittäviä vaikutuksia terveyteen monella muullakin, fyysisemmälläkin sairauden saralla. Eli järjestöavustuksia pitää arvioida, ja pitää myöskin kyetä priorisoimaan, mitkä järjestöt ovat sellaisia, joiden työ on kaikkein arvokkainta siinä ennalta ehkäisevässä työssä.
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin, edustaja Hyrkkö, teidän oma puolueenne on sitoutunut siihen samaan velkajarruun ja menoraamiin, johon kaikki puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta tässä salissa ovat sitoutuneet. [Krista Kiuru: Me puhutaan nyt vanhustenhuollosta!] Ja kuvitteletteko te, että kun sosiaali- ja terveysmenot kuitenkin julkisista menoista leijonanosan leikkaavat, niin te itsekään pystyisitte pysymään siinä velkajarrussa ilman, että tarkastellaan myös sosiaali- ja terveyspuolen menoja? [Timo Harakka: Vastatkaa!] Totta kai, aina silloin kun menoja joudutaan sopeuttamaan, niin johonkin kohtaanhan ne osuvat, [Anne Kalmari: Onneksi eivät osu rikkaille!] mutta vilpitön pyrkimyksemme on se, että silloin kun sopeutuksia tehdään, ne toteutetaan mahdollisimman kivuttomalla tavalla, ja tähän pyrimme ilman muuta. Edelleen haluan alleviivata sitä, että tämän hallituskauden aikana sosiaali- ja terveysmenot kasvavat 4 000 miljoonaa euroa suhteessa siihen, mistä lähdettiin tällä hallituskaudella liikkeelle. Se, että hillitsemme menokasvua osaltansa, on sitä, että varmistamme, [Juho Eerolan välihuuto] että palvelut pystytään turvaamaan vastaisuudessakin emmekä aja julkista taloutta konkurssiin. [Timo Harakka: Ette vastannut!]
Arvoisa rouva puhemies! Kun väestö ikääntyy, niin hoivatarpeet kasvavat, ja tämä näkyy myös siinä, että hallitus on halki tämän hallituskauden lisännyt sosiaali- ja terveysmenoja miljardiluokassa, siis tuhansia miljoonia euroja. Näin sen pitää ollakin, mutta samaan aikaan on syytä ymmärtää se, että meillä on myöskin vakava julkisen talouden tasapainohaaste. Ja kun julkisista menoista leijonanosa menee sosiaali- ja terveysmenoihin, niin silloin on tietystikin ymmärrettävää, että meidän on kyettävä hillitsemään sitä kustannustason nousua, joka väistämättä edessämme on väestön ikääntyessä ja hoivatarpeen kasvaessa. [Aino-Kaisa Pekonen: Eli leikataan!] Silloin tietysti on katsottava sitä, millä tavoin voimme tehdä palveluita tehokkaammiksi, millä tavoin voimme tehdä sellaisia toimenpiteitä... [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] — Kuunnelkaa, edustaja Pekonen, sen sijaan, että huudatte päälle, niin voitte ehkä saada paremmin vastauksia myöskin. [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] — Ja te jatkatte huutamista. No, minä jatkan sitten puhumista. — Silloin meidän tietysti täytyy katsoa, että kun suurin osa eduskuntapuolueista on kuitenkin sitoutunut, tänäänkin, velkajarruun siten, että pyritään hillitsemään menokasvua ja pidetään valtiontaloudesta huoli, niin samaan aikaan, kun joka tapauksessa menot sotepuolella lisääntyvät, pyrimme tekemään asioita tehokkaammin. Sitten, mitä tulee siihen sosiaalihuollon puoleen, edustaja Mattila taisi kysyä suunnilleen niin, että mitä myönteisiä uutisia on tiedossa kehysriiheen. Ainakin yhtenä myönteisenä uskallan ennakoida, että ainakin osa siitä sopeutuspaineesta, mikä meillä on, pystytään tekemään prosesseja tehostamalla, hallinnollisia päällekkäisyyksiä purkamalla ja siten lievittämällä sitä painetta, mitä sisältöön on sitten ehkä palveluiden osalta joiltakin osin tehtävä. Samaan aikaan myönteisenä uutisena on se, että tämä hallitushan uudistaa lastensuojelulain kokonaisuudessaan. Ensimmäinen vaihe siitä on täällä eduskunnassa jo käsiteltävänä ja seuraavat vaiheet ovat tulossa. Tämä uudistus on saanut aika laajasti parlamentaarista kiitosta. Ja jos onnistumme siinä lastensuojelun puolessa paremmin kuin tähän asti tässä maassa on onnistuttu, se luonnollisestikin vähentää painetta myöskin sitten palveluissa, joita tarvitaan sinne jälkihuollon puolelle. Toivon, että tällaisia myönteisiä uutisia myöskin palveluiden laadullisessa paranemisessa siellä, missä niitä kaikkein eniten tarvitaan, pystytään toteuttamaan myös näissä olosuhteissa, joissa taloudellinen raami on tiukka.