politiikka.app

Räsänen Joona

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäUudenmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

29 puheenvuoroa

059helmikuu 2026: 5helmaaliskuu 2026: 4maahuhtikuu 2026: 2huhtoukokuu 2026: 9toukesäkuu 2026: 4kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 4syy
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Palaan itsekin vielä näihin talouden ennusteisiin. Täällä on käytetty oikein hyviä, rohkaisevia puheenvuoroja siitä, että tässähän meillä kaikki edellytykset olisivat sille, että talous itse asiassa saattaisi kasvaa Suomessa tulevina vuosina vielä entistä kovempaa tahtia. Mutta valitettavasti, niin kuin me voimme tästä budjettikirjan liitteenä olevasta valtiovarainministeriön ennusteesta lukea, itse asiassa tämä ennustehan päätyy siihen lopputulokseen, että talouskasvuhan sen ensi vuoden jälkeen hidastuu, mihin tietenkin varmasti vaikuttavat ne tekijät, jotka tällä hetkellä meidän toimintaympäristöä haastavat. Tästä tuleekin sitten mieleeni kysymys: Ihan ymmärrettävästi hallitus on nyt kaikin keinoin tarttunut tähän oljenkorteen, että omilla toimenpiteillään talous nyt kasvaa todella nopeasti. Jos nyt näin on, että nämä kaikki johtuvat teidän toimenpiteistänne, niin minkä takia, arvoisa pääministeri, valtiovarainministeriö ennustaa, että itse asiassa nämä teidän toimenpiteenne johtavat siihen, että talouskasvu kääntyykin heikkenemään päin ennustejaksolla?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, budjetti)Pöytäkirja
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tuossa kun pääministeriä ja valtiovarainministeriä kuuntelin, te kuulostitte vähän siltä, että kiihdytte siellä aitiossa samaan tahtiin kuin tämä Suomen velkaantuminen tässä teidän kaudellanne on pahentunut. Moni on iloinnut täällä näistä hyvistä uutisista niin taloudessa kuin työllisyydessä, ja se on todella hieno juttu. Sitten kun on sanottu, että toivottavasti jatketaan samalla tiellä, niin uskallan kuitenkin sanoa, että ehkä pitäisi kuitenkin hieman tahtia kiristää, koska jos tällä tiellä jatkamme, niin valtiovarainministeriön mukaan hallitus saavuttaa lähtötilanteensa työllisyydessä vuonna 29, siis lähtötilanteensa. Se, että hallitus saavuttaisi tämän oman tavoitteensa 100 000 lisätyöllisestä, taitaa tällä tiellä olla siellä seuraavan vuosikymmenen puolella. Ei taida olla työttömillä aikaa odotella, että tämän hallituksen politiikalla kymmenen vuoden päästä päästäisiin tavoitteisiin. Arvoisa puhemies! Mitä tulee sitten tähän velkaantumiseen, niin totean kyllä, että se edellinen hallitus, jota te arvostelitte, on ollut ihan todellinen harjoittelija tässä velkaantumisessa. Te olette kyllä ammattilaisia. [Puhemies koputtaa] Ei kukaan koskaan aikaisemmin näin paljon ole velkaa kuitannut tulevien sukupolvien piikkiin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 110/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Ymmärrän, että tämä on hieman kiusallinen aihe teille, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei tullut vastausta!] että kaikkien niiden lupausten ja puheiden jälkeen hallitus todella viimeiseksi budjetikseen esittää toimia, joilla heikennetään julkista taloutta. Kyllähän tämä nyt aika paljon vie pois uskottavuutta siitä saarnaamisesta, jota te olette koko kautenne harrastaneet. Lopputuloshan olisi siis se, että jos hallitus ei olisi pitänyt budjettiriiheä ollenkaan, niin julkinen talous olisi ensi vuonna paremmalla tolalla. [Naurua vasemmalta] Se on aikamoinen saavutus. Arvoisa puhemies! Ensi vuoden osalta hallituksen säästöt kohdistuvat varsinkin kansalaisjärjestöihin, ja vastaavasti suurimpina voittajina todella näiden veronkevennysten osalta ovat isot finanssitalot ja kauppajätit. Nyt kun tämä velkaantuminen ei edes taitu niin, arvoisa pääministeri, olisin nyt kysynyt teiltä: onko todella nyt niin, että tällaisessa ajassa nämä isot finanssijätit ja kauppatalot tarvitsevat enemmän niitä veronalennuksia kuin esimerkiksi nuorten, vammaisten tai muiden heikommassa asemassa olevien palvelut tarvitsevat tukea?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, budjetti)Pöytäkirja
3.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 110/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Hallitus on nyt pitänyt viimeisen budjettiriihensä, onneksi. [Oikealta: Tällä kaudella!] Suurinta yllätystä kuitenkin tuossa budjettiriihessä hallitushan yritti visusti peitellä, ja sehän oli se, että kun kaikki hallituksen päätökset koskien ensi vuotta ynnätään yhteen, niin kappas kummaa niiden yhteisvaikutushan on julkista taloutta heikentävä. [Vasemmalta: Oho!] Ei ollutkaan siis oikea aika lopettaa tätä velaksi elämistä, vaan hallituksen mielestä oli oikea aika omin toimin pahentaa tilannetta entisestään. Arvoisa valtiovarainministeri, olen ymmärtänyt, että te ette ole halunnut tähän kysymykseen vielä vastata, mutta näin eduskunnan edessä kysyn teiltä: jaatteko ministeriönne arvion, että kun katsotaan hallituksen päätöksiä koskien vuotta 2027, niin niiden yhteisvaikutus on julkista taloutta heikentävä?

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Pöytäkirja
21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Tämän hyvinkin poikkeuksellisen tiedonantokeskustelun keskiössähän on juuri se kysymys, miksi ja millä perusteilla hallituksen puoliväliriihessä tälle kyseiselle hankkeelle on haluttu myöntää ehdollinen valtiontuki. Siitähän täällä olemme keskustelleet jo yli kuusi tuntia, ja tähän kysymykseenhän edelleenkään sitä vastausta ei ole saatu. Tuossa tiedonannossa hallitushan kertoo, että ainoat materiaalit, joita hallituksella oli käytettävissä kehysriihessä tämän päätöksen tueksi, olivat tämän hankkeen valtiontakaushakemus. Sehän mainitaan tässä tiedonannossa, että se oli keskeinen käytettävissä oleva tieto, jonka pohjalta hallitus tätä ehdollista valtiontukea on sitten päättänyt. No, palataanpa tähän valtiontakaushakemukseen, joka todella valtiovarainministeriöön on marraskuussa 2024 toimitettu. Silloinhan ministeriön virkajohto ja myös ministeri itse, niin kuin ministeri Purra tänään täällä salissa totesi, totesivat, että tälle hankkeelle ei pidä myöntää valtiontakausta. Syythän olivat ne samat, jotka täällä ovat jo tänään tulleet ilmi, elikkä toisaalta hanke ei täytä niitä kriteereitä, joita ylipäätänsä ehkä valtiontakauksille edellytettäisiin, eli se kertoo siitä, että hanke todellakaan ei ole kypsä etenemään, ja toisaalta siihen liittyy huomattavia riskejä, että nämä valtiontakaukset saattaisivat realisoitua. Toisekseen siitä syystä, että suunnitteilla on ollut myös muitakin hankkeita, ei ministeriö eikä ministeri pitänyt järkevänä, että hallitus lähtisi valitsemaan näistä hankkeista yhtä voittajaa. Nythän se keskeinen kysymys kuuluu, mikä on muuttunut marraskuun 2024 ja huhtikuun 2025 välillä, koska sitten huhtikuussa hallitus kehysriihessään ja myöhemmin vielä valtioneuvoston yleisistunnossa, kun on julkisen talouden suunnitelman hyväksynyt, on todella tälle hankkeelle myöntänyt ehdollisen 35 miljoonan euron valtiontuen. Jos tätä ehdollista valtiontukea olisi samalla tavalla arvioitu kuin tätä valtiontakausta, niin tuskin siihenkään ministeriö olisi tai ministerikään olisi ottanut myönteistä kantaa. Tämän pohjaan ihan siihen, että kun katson, mitä viime päivinä on lausuttu, en ole ainakaan kuullut, että tämä hanke tästä valtiontuesta ilman tätä sunnuntain päätöstäkään hallitukselta olisi tosiasiallisesti budjetissa edennyt eteenpäin. Koska tähän hankkeeseen on alun pitäen suhtauduttu ministeriössä niin kriittisesti, niin tämänhän takia sitten hankkeen puuhamiehet ja ‑naiset aloittivat tämän vaikuttamisoperaationsa, joka todella sitten on näkynyt erilaisissa sähköposteissa ja muissa, mistä olemme nyt päätyneet siihen, että hallitus todella tämän poliittisen päätöksen kehysriihessä on tehnyt ja myöntänyt tälle hankkeelle ehdollisen valtiontuen. Edelleen se kysymys jää vastaamatta, millä perusteella todella tässä hankkeessa kaikista niistä aiemmista selvityksistä huolimatta, jotka ovat päätyneet siis siihen, että tälle hankkeelle ei pidä ainakaan valtiontakausta myöntää — tuskin olisivat päätyneet myöskään siihen, että suoraa valtiontukea — hallitus edelleen päätyy tähän. Tämä on varmaan se asia, joka aiheuttaa sen suurimman epäilyksen, että tässä taustalla on myös joitain muita asioita kuin pelkästään hienoja pyrkimyksiä parantaa tapahtuma-alan toimintaedellytyksiä tai urheilun toimintaedellytyksiä Suomessa. Ennen kuin tämä kokonaisuus saadaan läpivalaistua, niin tämä epäilyksen varjo jää varmasti ilmaan. Senpä takia itse tämän koko hankkeen elikkä tämän Garden Helsingin halli-hankkeen ja monitoimiareenahankkeen osalta mutta myös hallituksenkin uskottavuuden näkökulmasta olisi hyvä, että tähän kysymykseen saataisiin vastaus. Elikkä todella, miksi kaikkien niiden selvitysten ja kriittisten huomioiden jälkeen hallitus kuitenkin päätyi kehysriihessä siihen, että valtion suoraa tukea voidaan hankkeelle myöntää, varsinkin kun nyt olemme saaneet tietää, että kyllä hallituspuolueilla on ollut tieto jo ennen kehysriihtä siitä, millä tavalla esimerkiksi valtiovarainministeriö on tähän hankkeeseen suhtautunut? Tähän toivoisin, että hallitus vastaisi, koska se olisi hallituksen etu mutta myös tämän hankkeen etu, jos tätä nyt joskus vielä haluttaisiin viedä eteenpäin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
23.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroHE 102/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Nyt kun käsitellään todella tämän vuoden toista lisätalousarviota, niin on syytä keskittyä jälleen muutamaan asiaan, ensimmäisenä niihin asioihin, mitkä tapahtuvat täällä koko kansantalouden puolella, ja sitten totta kai niihin asioihin, mihin tällä lisätalousarviolla enemmän puututaan eli tähän julkisen talouden kokonaisuuteen. Niin kuin edellä on hyvin todettu, kansantalouden osaltahan olemme viime aikoina saaneet oikeinkin positiivisia uutisia. [Jari Koskela: Oho, hienoa!] Ne kaikki uutiset on syytä ottaa avosylin vastaan ja joka ilta jokaisen meistä ristiä kätemme, että niitä tulisi jatkossakin lisää, [Jari Koskela: Näin on tehty!] koska viime kädessä myös julkisen talouden tasapainon ja julkisen talouden vahvistamisen ratkaisee se, miten tässä talous- ja työllisyyskehityksessä onnistumme. Arvoisa puhemies! Jäin nyt hieman vain kysymään sitä, että kun tänään nämä kansantalouden positiiviset uutiset ovatkin kaikki hallituksen ansiota, niin ennen näitä korjauksia hidas kasvu oli kuitenkin maailmantalouden myllerryksen syytä. Ymmärsinkö oikein? Eli nyt kun luvut ovat tarkentuneet myös takautuvasti, niin kaikki syy on tietenkin hallituksella [Timo Heinonen: Mutta ei edellisellä!] ja hallituksen hienoissa toimenpiteissä, sekä tietenkin edellisellä hallituksella että sitten seuraavalla. Mutta muistelisin, että vielä aikaisemmin, kun tätä keskustelua käytiin, tässä salissa monesti todettiin, että huonoista kasvuluvuista ei voi suinkaan syyttää hallitusta vaan maailmantalouden tilannetta. [Ben Zyskowicz: Oletteko eri mieltä siitä?] Nyt pitää sitten päättää, onko todella niin, että kaikki kiitos kuuluu hallitukselle, vai onko niin, että saattaapa olla jollain muullakin siinä merkitystä ottaen nyt huomioon, mistä nämä tarkentuneet luvut kertovat. Nehän eivät suinkaan kerro siitä, että meillä kotimarkkinoilla olisi mennyt paremmin, vaan nehän kertovat nimenomaan siitä, että meillä viennissä menee paremmin, ja tästä tietenkin iso kiitos meidän vientiteollisuuden toimijoille. Nyt kun luvut ovat todella tarkentuneet, että Suomen talous on kasvanut useampana vuotena, niin sitten se toinen kysymys, mikä tästä tietenkin tulee, on se, miten voi olla, että samanaikaisesti, kun meidän talous on kuitenkin kasvanut, meidän työllisyyskehitys on silti Euroopan surkeinta. Siis miten tässä tilanteessa, jossa talous on kasvanut — kun olemme täällä kuulleet, että hallitus on tehnyt kaiken oikein — Suomen työllisyyskehitys voi olla Euroopan surkeinta? [Ben Zyskowicz: Palataanko tähän loppuvuodesta?] Tämä tietenkin aiheuttaa sen jatkokysymyksen, että varmaankin on niin, että sitten ne toimenpiteet, jotka hallitukselta ovat enemmänkin kohdistuneet tänne kotimarkkinoihin, eivät ole niinkään osuneet lankulle, koska jos ne olisivat osuneet lankulle, niin eihän tietenkään tällaisen talouskasvun oloissa olisi näin heikkoa työllisyyskehitystä nähty, ja hallitus olisi lähempänä saavuttaa tämän oman työllisyystavoitteensa, joka muuten viimeisimpien ennusteiden mukaan on vasta 20 000 lisätyöllistä näillä toimenpiteillä vuonna 30. Piti saada 100 000 vuoteen 27 mennessä, ja uusimpien ministeriön arvioiden mukaanhan tämä taso on plus 20 000 vuonna 2030. Siltä osin ainakaan nämä työllisyystoimenpiteet eivät varmaan ole onnistuneet. Mutta sitten mitä tulee, arvoisa puhemies, tähän julkisen talouden kokonaisuuteen, niin tämän lisätalousarvion osaltahan tehdään monia tarpeellisia panostuksia, mutta vastapainona tietenkin on se, että julkisen talouden tunnuslukuja joudutaan korjaamaan entisestään alaspäin. Velanotto tämänkin vuoden osalta pahenee edelleen ennustetusta, ja tietenkin se herättää kysymyksen, millä tavalla myös näissä kansantalouden positiivisissa uutisissa me saisimme myös tähän julkiseen talouteen hieman positiivisia uutisia, niin että tämä suunta kääntyisi. Senpä takia, arvoisa puhemies, onkin ensisijaista, ettei ainakaan omilla toimenpiteillä pyritä heikentämään julkisen talouden kestävyyttä entisestään. Tässähän hallituksen helpoin tehtävä olisi vain todeta, että tätä suunniteltua yhteisöveron alennusta ei tuoda eduskuntaan käsittelyyn, ja sillä parannettaisiin liki miljardilla julkisen talouden tasapainoa jo heti ensi vuonna, jolloin myöskään perintö ei olisi niin karmea kuin miltä se nyt näyttää. Toinen huomio, mikä tästä lisätalousarviosta puuttuu, on se, että nyt kun jälleen ihan perustellusti lisätään panostuksia nuorten työllisyyden edistämiseen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen, niin täytyisi huomioida, että ne rahat myös menevät käyttöön, koska nythän se suurempi ongelma on ollut siinä, että edelleenkään ne nykyisetkään panostukset eivät ole menneet käyttöön. Rahojahan on säästössä huomattavasti enemmän kuin niitä on myönnetty. Senpä takia, arvoisa puhemies, teen vastalauseemme mukaiset esitykset ja ehdotan, että käsittelyn pohjaksi otetaan sosiaalidemokraattien vastalause tähän lisätalousarvioon ja laitetaan nämä asiat kuntoon. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, yhteisövero)Pöytäkirja
17.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 5/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Kun keskustellaan hallituksen selonteosta liittyen liiallisen alijäämän menettelyyn, niin on ehkä hyvä aloittaa siitä, miksi me täällä liiallisen alijäämän menettelyssä olemme. Juurisyyhän on siinä, että finanssikriisistä alkaen jokainen vuosi meidän julkiset menomme ovat kasvaneet nopeammin kuin julkiset tulomme. Tämän johdosta vuosittaiset alijäämät ovat paisuneet, ja sitä kautta julkinen taloutemme on velkaantunut raskaasti. Tämä tilanne oli tiedossa jo ennen viime eduskuntavaaleja. Viime eduskuntavaaleissa nykyiset hallituspuolueet todellakin lupasivat, että nyt tämä meno loppuu ja velkaantumiselle on syytä painaa stoppi. No, toisin on käynyt. Itse asiassa alijäämät ovat sittemmin tällä vaalikaudella entisestään syventyneet ja velkaantuminen on kiihtynyt. Kaikkien näiden tekijöiden summana olemme rikkoneet räikeästi näitä Euroopan unionin finanssipoliittisia sääntöjä, ja senpä johdosta nyt olemme joutuneet tänne alijäämämenettelyyn, jota myöskin talouden tarkkailuluokaksi on kansankielessä kutsuttu. Arvoisa puhemies! Todellakaan kaikista asioista, niistä syistä, minkä takia tänne alijäämämenettelyyn on jouduttu, ei voi pelkästään tätä hallitusta syyttää, mutta sen voi sanoa, että kyllä tällä hallituskaudella nimenomaisesti suurin ongelma on liittynyt tähän talous- ja työllisyyspolitiikkaan, jonka varaan hallitus aika paljon myös laski julkisen talouden vahvistamista. Toisin kuin kesällä 23 on luvattu, toisin on käynyt: työllisyydessä emme ole nähneet käännettä parempaan vaan entisestään huonompaan, ja myös työttömyys on suuresti noussut, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että julkisen talouden veropohja on siinä sitten sulanut ja työttömyyden menot ovat kasvaneet. Tämä tietenkin näkyy meidän vuosittaisessa alijäämässämme. Nyt kun me tässä alijäämämenettelyssä olemme, niin hallitushan on todennut, että enää ei tarvitsisi uusia toimenpiteitä tehdä siksi, että ne poikkeamat siihen korjattuun nettomenopolkuun, jonka komissio on meille määrännyt, ovat niin vähäisiä. Tämäkin on syytä, arvoisa puhemies, käydä läpi, mistä tämä poikkeama siis syntyy. Hallitushan nojaa nyt siis siihen, että hävittäjähankinnan — josta siis edellinen hallitus on tehnyt päätöksen — menot eivät realisoituneet vuonna 25, vaan ne realisoituvat vuonna 26. Tästä syystä vuoden 25 menotaso jää alhaisemmaksi kuin on ennustettu, ja vastaavasti taas vuoden 26 menotaso nousee korkeammalle. Tästä syystä nyt tätä poikkeamaa, positiivista poikkeamaa, sieltä vuodelta 25 ja tätä puolustuspoikkeamaa vuodelta 26 hyödyntäen hallitus voi ajatella, että ei tarvitsisi tehdä mitään. No, silti vuonna 27 olemme nyt jo ennusteiden mukaan tästä nettomenopolusta siis poikkeamassa. Se poikkeama on noin 0,2 prosenttiyksikköä bruttokansantuotteesta, joka voidaan muuntaa euroiksi, ja se vastaa noin 600 miljoonaa euroa. Nyt vähimmäisvaade olisi se, että kun tämän hallituksen kaudella olemme nyt alijäämämenettelyyn joutuneet, niin tämä hallitus nyt ainakin vastaisi niistä toimenpiteistä, että noudatamme näitä yhteisiä pelisääntöjä. Tältä osin se vuoden 27 poikkeama on helposti kurottavissa umpeen ihan jo sillä, että hallitus missään vaiheessa ei tuo eduskunnan käsittelyyn esitystä yhteisöveron laskemisesta. Se yhteisöveron laskeminen kahdella prosenttiyksiköllä pienentää verotuloja 830 miljoonalla, ja kun tämä poikkeama on siis 600 miljoonaa, niin ihan tällä yksittäisellä toimenpiteellä voisimme edelleen ensi vuonna pysyä tällä nettomenopolulla. Se olisi se vähimmäisvaade. Muutoinkin, arvoisa puhemies, täytyy todeta, että tällä hallituksella on ollut taipumusta siihen, mihin varmasti on ollut aina jokaisella hallituksella aiemminkin, että vaikeita päätöksiä on helpompi myös siirtää eteenpäin. Niinhän tässä alijäämämenettelyssäkin on käymässä, että suurempi taakka ollaan nyt siirtämässä vuodelle 28 seuraavan hallituksen aikaan. Se liittyy itse asiassa näihin tulevien menojenkin korotuksiin esimerkiksi puolustuksen puolella, jossa nimenomaan menotasot nousevat vasta siellä seuraavan vaalikauden aikana. Tältä osin on kyllä todella vastuutonta heikentää viime töikseen tätä julkisen talouden veropohjaa. Näistä syistä, arvoisa puhemies, esitän, että eduskunta hyväksyy sosiaalidemokraattien vastalauseen mukaisen kannanoton.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, yhteisövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
10.6.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Niin kuin totesin jo tuossa debatissa, tämän julkisen talouden suunnitelman itse asiassa aika lailla valitettavin ominaisuus on se, että nämä suunnitelmavuodethan eivät voi toteutua esitetyssä muodossa. Suomalainen hyvinvointivaltio ei kestä tilannetta, jossa jo suunnitelmavuosina tulisimme siihen, että menojen ja tulojen välinen epäsuhta olisi vuodessa miltei 18 miljardia euroa. Jokainen tästä ymmärtää, että tulevina vuosina, tarkemmin sanottuna seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, muodostettava hallitus joutuu kaikilta osin muuttamaan nyt käsittelyssä olevaa suunnitelmaa. Sellaista alijäämäkehitystä, joka tässä julkisessa taloudellisessa suunnitelmassa esitetään, ei voi päästää toteutumaan. Sitä ei kestä meidän yhteiskunta, mutta ei sitä myöskään anna myöden nykyiset säännöt — eivät Euroopan unionin finanssipoliittiset säännöt, jotka meitä jo sitovat ja joihin jokainen eduskuntapuolue on sitoutunut, eikä sitä anna myöden myöskään kansallinen sääntely, josta olemme täällä yhdessä päättäneet ja josta lainsäädäntö on myös astunut voimaan. Arvoisa puhemies! Tämä on liian vähälle huomiolle jäänyt tässä keskustelussa, että pelkästään Euroopan unionin finanssipoliittiset säännöt ja se, että olemme tammikuusta alkaen olleet alijäämämenettelyssä, rajoittavat meidän julkisten menojemme kasvupainetta tästä eteenpäin. Julkisten menojen kasvupaine on tässä julkisen talouden suunnitelmassa suurempi kuin nämä finanssipoliittiset säännöt ja alijäämämenettely ja korjaava nettomenopolku antavat myöden. Tämä julkisen talouden suunnitelma ei ole sopusoinnussa myöskään sen lainsäädännön kanssa, joka on todella astunut vuoden alusta voimaan ja jota varmasti kaikki ajattelisimme noudattavamme, kun sen taustalla on myös hyvinkin laaja parlamentaarinen sopimus velkaantumisen hidastamisesta. Siksipä on syytä myös pöytäkirjaan todeta, että todella kaikki vuodet vuodesta 28 eteenpäin aika lailla tässä julkisen talouden suunnitelmassa menettävät merkityksensä. Mikään, mitä niille vuosille on määrärahoja tai muita toimenpiteitä suunniteltu, ei valitettavasti voi toteutua. Seuraava hallitus joutuu sovittamaan oman talouspolitiikkansa niihin raameihin, mitä Euroopan unionin finanssipoliittiset säännöt ja meidän kansalliset sääntömme edellyttävät, ja tältä osin aika lailla tuomaan eduskunnan käsittelyyn vuoden 27 syksyllä aivan toisen näköisen julkisen talouden suunnitelman kuin mikä nyt tällä kertaa meillä on käsittelyssä. Siksipä toivoisin, että tällä samalla vakavuudella kaikki muutkin, myös hallituspuolueista, arvioisivat julkista taloutta ja tämän julkisen talouden suunnitelman paikkansapitävyyttä, koska valitettavasti tämä ei vain voi toteutua näin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Pöytäkirja
10.6.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tässä kun nyt todella julkisen talouden suunnitelmaa käsitellään, niin ehkä on hyvä kuitenkin pysähtyä sen äärelle, että tämähän ei voi toteutua. Varsinkin ne alijäämäluvuthan ovat niin jäätäviä, että ne eivät voi toteutua. Meidän kansantalous ei sitä kestä, eikä sitä menojen kasvupainetta, joka tässä julkisen talouden suunnitelmassa on kuvattu. Senpä takia voi kaikille todeta, että vuodesta 28 eteenpäin tällä paperillahan ei ole juuri tässä nyt arvoa, koska seuraava hallitus joutuu kauttaaltaan tämän mylläämään läpi. Se on selvä asia. No, mitä tulee sitten tähän nettosopeutuskysymykseen, josta täällä on väitelty ja josta väiteltiin eilenkin, niin se, mitä hallitus nyt jättää kertomatta, että miksi se julkista taloutta vahvistavien toimenpiteiden mittakaava on niin pieni siellä vuonna 27, todella johtuu siitä, että te olette vahvistavien toimenpiteiden lisäksi tehneet toimenpiteitä, mitkä ovat heikentäneet sitä julkisen talouden tilannetta: vuoden 27 tasolla kolmatta miljardia, ja keskeisimpänä juuri tämä yhteisöveropäätös. Pelkästään perumalla sen julkinen talous olisi huomattavasti paremmassa kunnossa ja me olisimme jopa luultavasti voineet välttää sen, että tässä alijäämämenettelyssä uhkaamme nyt rikkoa sitä EU:n nettomenopolkua, joka meille on määrätty.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, yhteisövero)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Jos nyt muistelen oikein, niin SDP:n esityksillä tämänkin vuoden osalta eduskunnan tietopalvelun mukaan oli paremmat työllisyysvaikutukset kuin hallituksen esityksellä, ja on totta, että SDP:n esityksillä myös luottamus olisi rakentunut varmasti enemmän tämän vuoden osalta kuin hallituksen esityksillä. Tästä voi varmasti vetää johtopäätöksen — vaikka en ekonomisti olekaan — että tällä epäluottamuksesta leikkaamisella on näiltä osin kyllä positiivinen työllisyysvaikutus. Kun tähän leikkaamiseen nyt päästiin, niin ajattelen ainakin itse niin, että varmaan olisi parempi, jos me ihan kaikki niin puheissa kuin muissakin asioissa pystyisimme vähän leikkaamaan sieltä epäluottamuksesta ja vastakkainasettelusta, koska sillä nyt on ainakin negatiivinen työllisyysvaikutus, jos me leikkaamme sieltä luottamuksesta. Senhän me näemme itse asiassa, kun me katsomme koko Suomen talouskehitystä tämän hallituskauden aikana.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Nyt kun täällä ensimmäistä kertaa käsitellään todella tätä selontekoa liittyen siihen, että olemme nyt joutuneet sinne alijäämämenettelyyn, niin minusta tämän äärellä nyt ihan meidän kaikkien kannattaa vakavoitua. Monesti voimme täällä päivänpolitiikan aiheista paljon peistä taittaa, mutta nyt tämän asian äärellä toivoisin, että löytyisi hieman enemmän ehkä yhteistä näkemystä, johtuen siitä, että kyllä tämä julkisen talouden tilanne meillä erittäin vakava on. Se, mikä tässä selonteossa kyllä nyt eniten ainakin itseäni harmittaa, on se, että me tiedämme jo, että niillä päätöksillä, jotka meillä tänä vuonna tässä salissa luultavasti enemmistöllä tehdään, tai teette, pahennetaan suoraan sitä vuoden 28 tilannetta. Minusta tässä tilanteessa, kun meidän julkinen talous on todella kroonisesti alijäämäinen, ei kai me nyt voida täällä jo tietäen pahentaa sitä tulevaa tilannetta, vaan kaikki keinot pitäisi käyttää sen eteen, että emme nyt ainakaan jättäisi huonompaan kuntoon tätä julkisen talouden tilannetta kuin mikä se tällä hetkellä on.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Voin omalta osaltani vakuuttaa, että jätän tämän illan puheenvuorot tähän, mutta ajattelin palata vielä nyt tämän keskustelun ytimeen eli todella tähän julkisen talouden suunnitelmaan, joka nyt meillä lähetekeskustelussa on. Tästä sitten lähtee jokaisen valiokunnan käsittely, ja aikanaan valtiovarainvaliokunnan mietinnön valmistuttua palaamme tähän saliin. Toivoisin nyt, kun tässä talossa ihan jokaisessa valiokunnassa tätä julkisen talouden suunnitelmaa käsitellään, että tätä käsiteltäisiin erityisellä vakavuudella juuri sen takia, että nämä suunnitelmavuosien lukemathan ovat sellaisia, että ne eivät voi päästä tapahtumaan. Tämähän on se valitettava tosiasia. Me emme voi tässä yhteiskunnassa mennä siihen tilanteeseen, että normaalioloissa — siis normaalioloissa — yhden vuoden alijäämämme olisi yli 17 miljardia euroa. Mikäli näin pääsee käymään, niin kyllä se tarkoittaa silloin sitä, että se yhteiskuntamalli, joka meillä on, tulee jossakin vaiheessa tiensä päin. Näin se vaan on, kun katsoo niitä alijäämäkehityksiä, joita tämä suunnitelma antaa. Siksi olisi ihan hyvä, riippumatta siitä, mitä tähän mietintöön kirjataankaan, että ainakin jokainen meistä kävisi nämä ajatusleikit läpi, että minkälaisia toimenpiteitä on välttämätöntä tehdä tulevaisuudessa, jotta tämä tilanne saadaan hallintaan ja tämä tilanne saadaan käännettyä. Kun paljon on puhuttu tästä finanssipolitiikan ohjauskehikosta, josta myös tätä kansanomaista nimeä ”velkajarru” käytetään, niin senkin jälkeen on hyvä muistaa, että mikäli onnistuisimme siinä, että seuraavalla vaalikaudella velkaa tuottavan sektorin alijäämä saataisiin painettua maksimissaan sinne miinus 2,5 prosenttiin, niin senkin jälkeen se tarkoittaa, että me edelleen otamme uutta velkaa joka vuosi lähes kahdeksan miljardia euroa. Tähän on hyvä pysähtyä. Siis todella, jos senkin tavoitteen jälkeen, mikä on äärimmäisen kova, tässä onnistuttaisiin, niin sekin vain puolittaisi nykyiset alijäämät — siis puolittaisi nykyiset alijäämät. Tämä kertoo, kuinka krooninen ja syvä meidän tilanteemme on, ja tämä on välttämätöntä saada käännettyä, koska mikäli niin ei käy, niin sitten todella olemme siinä tilanteessa, että seuraavan kerran kun pilliin vihelletään, tulee pandemia tai jotain muuta vakavampaa, niin kriisinkestävyytemme on olematon. Siinä tilanteessa emme enää pystyisi ottamaan vastaan iskua valtiona, yhteiskuntana kansalaisten ja yritysten puolesta, niin kuin tehtiin esimerkiksi korona-aikana, niin kuin tehtiin Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Jos haluamme, että meillä edelleen on kriisinkestävyyttä, jos haluamme, että meillä edelleen on hyvinvointivaltio olemassa, meidän on välttämätöntä saada nämä vuosittaiset alijäämät pienemmiksi. [Tuomas Kettunen: Hyvä puheenvuoro!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousEnergiaLiikenne

Arvoisa puhemies! Jotenkin tuntuu siltä, että kun täällä tarpeeksi myöhään taloudesta puhutaan, niin kyllä me aina jotenkin sinne bensaverotukseen päästään. Se näyttää olevan niin sanotusti polttoainetta vähän muillekin kuin pelkästään autoille, se hyvin lämmittää tätä meidänkin keskustelua. Se ehkä täytyy sanoa, että vaikka ymmärrän tämän miekkailun puolin ja toisin tästä autoilun verotuksen kokonaisuudesta, niin on kuitenkin ehkä hyvä todeta, että kun todella lyö tämän kauden kaikki päätökset yhteen, niin taitaa olla niin, että nyt sitten ensi vuoden tasolla, kun vielä sekä tämä viimeinen polttoaineveron alennus, se 50 miljoonaa, että tämä työmatkavähennyksen korottaminen 100 eurolla tulevat voimaan, niin sitten taidetaan olla itse asiassa työmatkalaisen näkökulmasta siinä samassa tilanteessa, mistä aloitettiin vuonna 23 johtuen siitä, että silloin vuodelle 24, vaikka polttoaineveroa alennettiin, työmatkavähennystähän heikennettiin radikaalisti, minkä johdosta kävi juuri niin, niin kuin monet asiantuntijat ovat todenneet, että varsinkin heidän, jotka pitkää työmatkaa ovat joutuneet sitten taivaltamaan, kokonaisverotus kiristyi. Näinhän siinä kävi niiden muutosten johdosta. Mutta nyt taidetaan todella tulla varmaan ensi vuonna jo siihen, että ollaan aika lailla samassa tilanteessa, kun nyt polttoaineverotus vielä 50 miljoonalla laskee ja sitten tämä työmatkavähennys paranee. Sitten on kyllä ihan järkevää kysyä, että jos todella haluamme tukea heitä, jotka joutuvat omassa arjessaan autoa käyttämään, niin olisiko meillä kustannustehokkaampia tapoja kuin operoida täällä polttoaineverossa ja sitten täällä ajoneuvoveron puolella, koska en ole aivan varma siitä, kun katsoo näidenkin veropäätösten kohdentumista, ovatko nämä menneet todella heille, jotka autoaan eniten siinä arjessaan tarvitsevat. Mutta tämmöisen linjan hallitus on valinnut. Sen sanon kuitenkin tähän, että yhdyn edustaja Lohen aiemmin esittämään näkemykseen siitä, että kyllähän meillä edessä on sen päätöksen aika, kun meidän täytyy pohtia, mikä on tämän liikenteen verotusjärjestelmän tulevaisuus. En itse henkilökohtaisesti usko siihen, että käyttöönotto olisi niinkään lähitulevaisuudessa, mutta linjaukset pitäisi tehdä siitä, mitä kohti olemme menossa. Varmasti on niin, että tavalla tai toisella siellä entisestään korostuu ajettuun matkaan pohjautuva verojärjestelmä, jonka lainen toisaalta meillä tällä hetkellä on, mutta mikäli se muutettaisiin esimerkiksi kilometriperusteiseksi jollakin aikavälillä, niin tietenkin silloin myös nykyiset ja tulevatkin sähköautoilijat osallistuisivat tähän ihan toisella tavalla. Lyhyellä aikavälillä pidän fiskaalisesti ainoana järkevänä sitä ehdotusta, joka tässä salissa on tämän illan aikana tullut, että jos nyt jotain halutaan näistä autoilun verotuksista tarkistella, [Puhemies koputtaa] niin kannattaa kohdentaa katse sinne ajoneuvoveron puolelle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Vaikka monesti mieli tekee, niin yritän näissä vuosiluvuissa nyt suurin piirtein pysyä vielä täällä suunnitelmakauden sisällä enkä lähde ihan hirveän pitkälle tästä poikkeamaan. Arvoisa puhemies! Ehkä tuon vuoden 27 osalta on paikallaan vielä muutama huomio todeta, joita olen tässä eniten itse ihmetellyt, koska kuitenkin vuosi 27 on vielä tämän hallituksen vallassa ja sitten niiltä tulevilta vuosilta vastuu siirtyy tulevalle hallitukselle. Arvoisa puhemies! Ehkä kaikista epäoikeudenmukaisimpia arvovalintoja, joita nyt sitten vielä tässä kehysriihessäkin hallitus päätti liittyen nimenomaan ensi vuoteen, liittyy näiden korvaavien säästötoimenpiteiden etsintään, joilla hallitus todella joutuu korvaamaan aikaisempia linjauksia, jotka eivät ole toteutuneet. Jälleen jotenkin kävi niin, että suurimmat säästöthän hallitus kohdentaa julkisiin sosiaali‑ ja terveyspalveluihin. Ymmärrän sen, että sosiaali‑ ja terveyspalveluiden kokonaisuus on meidän valtion talousarviosta todella iso osa. Kun hyvinvointialueiden rahoitus katsotaan, niin paineethan ovat kohta siellä 30 miljardin tasolla, mutta silti jään kyllä kysymään, eikö todella nyt muuta säästettävää löydy tilanteessa, missä meillä julkinen talous on kroonisesti alijäämäinen ja meillä valitettavasti talous‑ ja työllisyyskehitys on erittäin huonoa, kuin että me laitamme nyt sitten tässä vaalikauden viimeisinä vuosina entisestään sairaat ja vanhukset maksamaan tätä politiikan epäonnistumista. En pidä tätä kovin järkevänä, varsinkaan tilanteessa, missä julkisissa sosiaali‑ ja terveyspalveluissa on tehty kovaa karsintaa ja samalla on ollut kuitenkin mahdollisuus tämän investointiohjelman puitteissa tukea yksityistä terveysbisnestä. Voisin kuvitella, että ihmisten näkökulmasta sosiaali‑ ja terveyspalveluissa hoitoonpääsy on kuitenkin se tärkein asia. Nythän on todella käynyt niin, että johtuen siitä, että hallitus tätä hoitotakuuta pidensi, lääkärille pääsyn aika on pidentynyt Suomessa. Kun moni aina sanoo, että tämä on taloudellinen kysymys, niin meillä löytyy kuitenkin niitä hyvinvointialueita, joissa siis nykyisilläkin resursseilla, ilman että tämä erillisrahoitus on sieltä pois otettu, on pystytty pitämään hoitotakuu kahdessa viikossa ja edelleen huolehtimaan siitä, että ihmiset pääsevät hoitoon silloin, kun sitä hoitoa tarvitsevat. Senpä takia totean, että sitä, että samanaikaisesti hoitoonpääsyä halutaan heikentää julkisissa sosiaali‑ ja terveyspalveluissa ja vastaavasti sitten parantaa yksityisissä sosiaali‑ ja terveyspalveluissa, en pidä kestävänä linjana varsinkaan, kun nyt sitten vielä kirsikkana kakun päälle asiakasmaksuja ollaan nostamassa monin paikoin jo Euroopan korkeimmiksi. Ajattelisin, että kyllä meillä muutakin säästettävää tässä valtion yli 90 miljardin kokonaisuudessa on kuin pelkästään ne julkiset sosiaali‑ ja terveyspalvelut.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hoitotakuu, hyvinvointialue, asiakasmaksu, sairaala)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Näin heti alkuun on helppo monilta osin yhtyä niihin puheenvuoroihin, joita sekä edustaja Bergbom että Lohi pitivät tässä aiemmin liittyen nyt sitten noihin seuraavan vaalikauden talouden tasapainotustalkoisiin, jotka eittämättä isot ovat. Ei tarvitse varmaan kovin kummoinen ennustaja olla, että kun nyt sitten nämä viime viikollakin julkaistut uusimmat valtiovarainministeriön ennusteet ottaa huomioon, niin kyllähän se tasapainotustavoite ensi kaudelle näyttää tässä entisestään nousevan johtuen juuri siitä, että meillä varsinkin tämä kasvun pohja on pettänyt jälleen ja toisaalta sitten tämä menojen kasvuvauhti on entisestään kiihtynyt. Miten tätä lähdetään ratkaisemaan? Tässä on monta kertaa tuotu esille se, mitkä menot on pakko maksaa. Se on totta, että korkomenojen osalta on vaikea tehdä mitään sellaista muutosta, jolla lyhyellä aikavälillä olisi jonkunnäköistä merkitystä. Tärkeintä on pitää uskottavuus Suomen omissa käsissä, jolloin ainakin huolehditaan siitä, että se kasvupaine siellä ei ainakaan nouse. Se on totta. Sitten on tämä puolustusmenot-kysymys, josta tässä salissa hyvin samanmielisiä ollaan, että olemme sitoutuneet näihin puolustusliiton tavoitteisiin siellä vuoden 35 tasossa. Mutta niidenkin osalta on varmaan hyvä pohtia, miten näitä menolisäyksiä käytetään, mihin niitä kohdennetaan. Ensimmäinen asia on varmaan se, että ne täytyisi kohdentaa siten, että niillä olisi maksimaalinen vaikutus myös meidän omaan kansantalouteemme myös kansantaloutta vahvistavasti. Senpä takia pitäisi olla tavoitteena, että vähintään puolet tästä kasvusta, joka siinä vuoden 35 tasossa on tapahtumassa kolmella miljardilla eurolla, pitäisi toteuttaa siten, että se vahvistaa kansantalouttamme, jolloin kansantalouden kasvu voisi siitä puolellatoista miljardilla vahvistua. Tämä tavoite ei nyt ole kovinkaan kunnianhimoinen verrattuna siihen, mitä vaikkapa muissa Euroopan maissa on tehty. No, myös siellä puolustusmenojen sisällä on varmaan syytä, jotta sillä olisi maksimaalinen kasvuvaikutus, niitä menoja kohdentaa tutkimus‑, kehitys‑ ja innovaatiotoimintaan, varsinkin kaksikäyttötuotteiden puolella. Silloin kun näin tehtäisiin, on varmasti syytä ajatella siten, että muissa tk-menoissa voidaan tulla alaspäin ja silti huolehtia siitä, että tästä sitoumuksesta, jos siitä parlamentaarisesti halutaan kiinni pitää, voidaan pitää kiinni. Sitten kun tullaan tänne muihin menokohteisiin, niin varmaan tosiasia on se, että mikään hallituspohja, joka mahdollisesti seuraavien vaalien jälkeen muodostetaan, ei pääse pakoon sitä, että tätä menojen kasvuvauhtia täytyy tavalla tai toisella hillitä. Ovatko sitten käytössä jälleen jonkuntyyppiset indeksijäädytykset, joita niin tämä hallitus kuin edellisetkin hallitukset ovat käyttäneet, vai onko sitten kysymys siitä, pitääkö meidän ylipäätänsä lähteä purkamaan tietyistä menoista näitä indeksisidonnaisuuksia ja tuoda politiikka takaisin politiikkaan? Silloin joka vuosi joutuisimme sitten pohtimaan, missä ovat ne kohteet, joihin me kustannustason nousun johdosta haluamme vahvistaa määrärahoja. Pitäisin tätä ihan tutkimisen arvoisena kysymyksenä. Sama liittyy itse asiassa kyllä verotuksenkin puolelle. Monihan tässäkin salissa harvoin hahmottaa, että meidän suurin vuosittainen veronkevennys, jonka me teemme, on tosiasiassa tuloverotuksen puolella indeksitarkistukset. Ne otetaan aina kuin manulle illallinen, eikä siitä täällä koskaan kulloistakaan hallitusta hirveästi silitellä tai tulla torilla kiittämään, että kiitos, kun tämän teitte. Se mittaluokkahan itse asiassa siellä suunnitelmavuosilla, jos katsotte niitä veroperustemuutoksia julkisen talouden suunnitelmasta, on tulevalla suunnitelmakaudella joka vuosi yli 700 miljoonaa euroa. Kysynpähän vaan, onko se aivan poissuljettua, että myös tätäkin kokonaisuutta tarkasteltaisiin tai ainakin niin, että jos on halua laajentaa joitakin uusia vähennyksiä tai parantaa nykyisiä, niin tätä kokonaisuutta katsottaisiin siinä yhteydessä. Sitten on varmasti suoraan sanottava, että kun joudutaan tekemään menosäästöjä juuri sen takia, että meillä kuitenkin julkiset menot ovat vertailumaihin nähden erittäin korkealla tasolla, niin kyllä samaan aikaan joudutaan myös täällä veropuolella tekemään toimenpiteitä. Näitä kun lähtee yhdistelemään, niin uskoisin, että näistä konkreettisista esimerkeistä, joita täällä on tässäkin keskustelussa todettu, niistä esimerkeistä, joita täällä tälläkin kaudella on vaihtoehdoiksi esitetty, tämmöinen lista saadaan kyllä kasattua, jolla julkista taloutta voidaan vahvistaa. Sitten siitä, jos arvoisa puhemies sallii, mikä on näiden suorien toimenpiteiden, joko menotoimenpiteiden tai tulotoimenpiteiden, suhde tähän kokonaisuuteen: minusta se on selvä, että niin kauan kuin me alijäämämenettelyssä olemme, jotta sieltä pois pääsemme, siinä korostuvat suorat toimenpiteet, jotka näkyvät joko menoissa tai tuloissa. Siihen, mitä tapahtuu sitten sen jälkeen, mikä vaikuttaa vuoden 31 tilanteeseen, totta kai myös suhdanteilla tulee olemaan merkitystä ja niillä toimenpiteillä, joilla pystytään esimerkiksi kasvun pohjaa vahvistamaan [Puhemies koputtaa] tai pystytään tulevaisuudessakin menojen kasvupainetta hillitsemään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Ajattelin tämän toisen puheenvuoron käyttää siitä asiasta, joka kuitenkin varmaan meidän kaikkien mielestä on se tärkein asia, joka meidän pitäisi päätöksillämme saada aikaiseksi ja mahdollistaa, ja sehän on taloudellinen toimeliaisuus ja sitä kautta työllisyyden voimistuminen ja verotulojen kasvu. Tätä kautta pitäisi pyrkiä myös sen julkisen talouden tasapainottamiseen, koska tämä kasvu ja vahvistuva työllisyys ovat kuitenkin ne keskeiset tekijät varsinkin pidemmällä aikavälillä, jos se halutaan tasapainossa pitää. Siitä ihan hyvä mittaluokka on todella se, että jos meillä työllisyys olisi siis edes samalla tasolla kuin se oli tämän kauden alussa, niin julkinen talous olisi useamman miljardin paremmassa tasapainossa. Jo se kuvastaa sitä, kuinka merkittävästä kysymyksestä on kysymys, saati sitten se esimerkki, jonka edustaja Lylykin täällä nosti esille, että jos meillä taloudellinen kasvu olisi vaikkapa edes sitä prosenttiyksikön luokkaa ollut näinä vuosina, kun olemme madanneet lähellä nollaa, niin sitäkin kautta useammalla miljardilla julkinen talous olisi jo tasapainottunut. Senpä takia varmaan me kaikki haluamme etsiä sellaisia toimenpiteitä, joilla tätä talouden kasvua ja työllisyyden vahvistumista voitaisiin edistää. Hallituksen keskeisin keinohan tähän nyt näyttää olevan tämä yhteisöveron alentaminen ensi vuoden tasolla, joka todella nyt laskennallisesti tässä kehyskauden ensimmäisinä vuosina vähentää verotuloja sen 830 miljoonaa euroa. Niin kuin edustaja Lohi tässä hyvin kävi läpi, voin vahvistaa nämä havainnot: en ole itsekään vielä tavannut yhtäkään toimijaa, joka olisi todennut, että talouden kasvun ja investointien näkökulmasta tällä yhteisöveron kahden prosenttiyksikön alennuksella olisi jonkunnäköinen merkitys tässä. Jos sitten ajattelee Suomen taloutta näin laajemminkin, niin missä kahdessa asiassa me tarvitsisimme nyt vauhtia? Ensimmäinen on tuottavuuden kasvattaminen, koska valitettavasti meidän tuottavuuskehitys on viimeiset reilut 15 vuotta ollut kuin kuolleen miehen sydänkäyrä, aina siitä asti, kun Nokia-klusteri meni alas, aina siitä asti, kun meillä metsäteollisuudessa alkoi olemaan ongelmia. Eli tuottavuuden kasvattaminen on tämä toinen. Ja sitten toinen, millä myös voidaan nopealla aikavälillä sitä talouskasvua saada aikaiseksi, on investointien lisääminen. Ja kysymyshän nyt kuuluu, vastaako tämä yhteisöveron alentaminen nyt jompaankumpaan näistä haasteista: parantaako se tuottavuutta, kannustaako se tuottavuuden parantamiseen, tai kannustaako se investoimaan? Uskallan väittää, että kumpaankaan tämä ei todellakaan mikään hopealuoti ole. Siksipä esitän, että esimerkiksi tuottavuuden kasvattamisessa olisi huomattavasti järkevämpää katsoa niitä toimenpiteitä, joita meillä itse asiassa tällä hetkellä on kannusteina käytössä. Siitä tulen esimerkiksi tähän tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustimeen, jota olisi syytä laajentaa sisällyttämällä siihen myös innovaatiotoiminta. Tällä jo olisi kannustava vaikutus siinä, millä tavalla yritykset omaksuisivat uusia innovaatioita käyttöönsä ja sitä kautta parantaisivat omaa tuottavuuttaan. Tällä olisi myös kansantalouden kannalta positiivinen merkitys. Toinen on sitten se, mitä hallitus jo käytti pienen hetken ajan, ja se oli tämä verohyvitys isoille puhtaan teknologian investoinneille, joka valitettavasti nyt on todella tauolla. Nyt odotamme täällä kuin kuuta nousevaa, koska hallitus saa tämän jatkon osalta tuotua esityksensä tähän taloon. Se on huomattavasti järkevämpi kannustin kuin se, että alennetaan kaavamaisesti kaikille yhteisöveroa. Ja miten tämä verohyvitys toimii? Verohyvityshän toimii siten, että senhän saat vain hankkeesta, joka a) on tehty ja b) on kannattava, niin että on jotain maksettavaa veroa, mitä voidaan vähentää, jolloin voidaan varmasti todeta, että se tuki tai kannustin — kummaksi sitä haluaakaan kutsua — kohdistuu siihen, mitä me oikeasti tarvitsemme, eli niihin investointeihin. Mutta väitän, että tämä kaavamainen yhteisöveron alennus ei todellakaan kumpaankaan mikään hopealuoti ole, ei tuottavuuden kasvattamiseen, parantamiseen, eikä myöskään investointien vauhdittamiseen. Siksi olisi syytä varsinkin tilanteessa, missä meillä julkinen talous on kroonisesti alijäämäinen, operoida joillain muilla toimenpiteillä kuin julkisen talouden näkökulmasta kalliilla veronalennuksilla. Tämän yhteisöveron alentamisen voisi siis edes siinä tapauksessa ymmärtää, jos olisi ollut valmiutta sitten muutoin pyrkiä rahoittamaan se toisenlaisilla toimenpiteillä, esimerkiksi sillä, jos olisi sitten ollut valmiutta esimerkiksi siellä yritystuissa tehdä karsintaa — jos ei muulla, niin sitten vaikka sillä perinteisellä juustohöylällä. Tai jos olisi ollut edes valmiutta katsoa muita verotuksen kokonaisuuksia, esimerkiksi tätä osinkoverojärjestelmää, josta kaikki riippumattomat asiantuntijat ovat todenneet, että se pitäisi uudistaa. Mutta kun näitäkään toimenpiteitä ei oltu valmiita tekemään, niin siksi totean, että kyllä tämän vuoden huonoimpia päätöksiä tulee luultavasti olemaan se, kun täällä salissa enemmistö kuittaa tämän yhteisöveron alennuksen, ja pidän sitä kyllä jo etukäteen todella vastuuttomana politiikkana tässä julkisen talouden tilanteessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, yhteisövero)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tietenkin, kun käsittelyssä on julkisen talouden suunnitelma, olisi moniakin asioita, joita tässä voisi kommentoida, mutta aloitan nyt ehkä keskeisimmästä havainnosta tämänkin suunnitelman jäljiltä. Kyllähän se on se, että meillä julkinen talous on kroonisesti alijäämäinen. Siitä ei pääse yli eikä ympäri riippumatta siitä, millä puolella tätä salia istuu. Tämänpä takia oli erittäin hyvä, että eduskuntapuolueet löysivät laajan yhteisymmärryksen siitä, miten tulevina vuosina nyt sitten tätä finanssipolitiikkaa yhdessä pyritään ohjaamaan siihen suuntaan, että nämä vuosittaiset alijäämät saataisiin tulevaisuudessa pienemmiksi. No, nyt on käynnistynyt sitten keskustelu siitä, kuka tähän sopuun on sitoutunut ja kuka ei. Se on ihan ymmärrettävää, ja se liittyy tähän politiikkaan. Mutta ehkä on syytä, arvoisa puhemies, korjata tässä myös pöytäkirjaan muutama huomio, jotka täältä ministeriaitiosta tänään todettiin. Valtiovarainministeri Purrahan ilmoitti, että hallitus on sitoutunut EU:n finanssipoliittisiin sääntöihin ja, kun nyt olemme tuolla alijäämämenettelyssä, alijäämämenettelyn mukaiseen nettomenopolkuun. No sehän, miten hallitus on tähän sitoutunut, tarkoittaa sitä, että hallitus hyödyntää täysimääräisesti sen poikkeaman, joka syntyi siitä, että hävittäjähankinnat eivät kirjautuneet kansantalouden tilinpitoon viime vuonna vaan kirjautuvat tänä vuonna, mikä tarkoittaa sitä, että nettomenot viime vuonna nousivat vähemmän kuin ajateltiin ja ne nousivat vastaavasti tänä vuonna enemmän kuin ajateltiin. Tämän poikkeaman hallitus täysimääräisesti käyttää, ja tästä syystä voi todeta, että se on tähän uuteen päivitettyyn nettomenopolkuun sitoutunut. Ilman tätä poikkeamaa on todella niin, että hallituksen sanojen ja tekojen välillä on ristiriita, joka on siellä vuoden 27 tasossa se 1,4 miljardia euroa, josta ihan perustellusti on todettu, että hallituksen olisi vähintään tämä poikkeama pitänyt hoitaa. Mutta sitten mitä tulee tähän sitoutumiseen näiden suunnitelmavuosien osalta, niin on täysin päivänselvä asia, että tämä julkisen talouden suunnitelmahan, jonka hallitus on tänne tuonut käsittelyyn, ei noudata niitä yhteisiä pelisääntöjä, jotka me olemme sopineet ja jotka me olemme myös lainsäädäntöön vieneet. Kun katsotaan vuosia 28, 29 ja 30, niin se ei noudata sitä lainsäädäntöä, jonka me olemme tässä salissa laajalla enemmistöllä hyväksyneet, saati sitten niitä yhteisiä periaatteita, joihin olemme parlamentaarisesti sitoutuneet. Tämä on aivan päivänselvä asia. Koska jos se noudattaisi, niin eihän se vuoden 30 alijäämä, hyvät ystävät, voisi olla 17,4:ää miljardia euroa, vaan sen pitäisi olla suurin piirtein puolet siitä. Mutta hallitus toi todella tänne julkisen talouden suunnitelman, jossa vuosittainen alijäämä kasvaa 17,4 miljardiin kehyskauden lopulla. Mitä tulee sitten niihin perusteisiin, joilla hallitus aina selittää tämän kasvun, kun puhutaan korkomenoista, puolustusmenoista ja monista muista, niin se on totta, että nämä kaikki nousevat ja suurin piirtein todella siellä vuoden 30 tasolla kaksi kolmasosaa kyllä tästä alijäämästä selittävät. Mutta siinäkin on, hyvät hallituspuolueiden edustajat, hyvä muistaa se, että eiväthän ne korkomenot vielä ole nousseet siihen kuuteen miljardiin, ne nousevat vasta ensi kauden aikana sinne. Eiväthän ne puolustusmenot vielä, hyvät ystävät, ole nousseet. Kun katsotaan niitä päätöksiä, joita te olette tehneet, ja budjettikirjaa, niin eiväthän ne puolustusmenot nyt tällä kaudella ole nousseet. Ne nousevat kyllä ensi vaalikaudella. Ja voisin tästä luetella monet muut menot, joissa tosiasiallisesti hallitushan työntää sen menoperinnön seuraavan kauden riesaksi. Tästä on hyvä esimerkki, että kun me katsomme pelkästään menojen kasvuvauhtia vuodesta 27 vuoteen 28, niin yhden vuoden aikana tämän julkisen talouden suunnitelman mukaan menot kasvaisivat 4,7 miljardia euroa — yhdessä vuodessa. Tästä tulen siihen keskeisimpään johtopäätökseen, jonka ajattelin kyllä tässä sanoa, ja sekin pöytäkirjaan merkitään. Mitään siitä, mitä hallitus on nyt julkisen talouden suunnitelmaan kirjoittanut vuosille 28, 29 ja 30, ei kannata ottaa todesta, koska mikään siitä ei voi pitää paikkaansa, koska tosiasiallisesti ne luvut, jotka te olette tänne tuoneet, seuraava hallitus joutuu ensi töikseen repimään auki. Tämä on täysin päivänselvä asia. Senpä takia en lähtisi täällä hirveitä juhlapuheita pitämään siitä, että on sovittu jonkun asian tulevan voimaan vuonna 28, tilanteessa, missä te olette tuoneet tänne käsittelyyn julkisen talouden suunnitelman, joka ei siis noudata niitä yhteisiä pelisääntöjä, jotka me olemme sopineet, eikä sitä lainsäädäntöä, joka tässä salissa on hyväksytty. Toivon, että tämä asia otettaisiin nyt myös hallituspuolueissa hieman vakavammin kuin mitä se tähän asti on otettu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
6.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kun näitä hallituspuolueiden puheenvuoroja täällä kuuntelee, niin kyllä on pakko kysyä, että kenenkäs johdolla tätä Euroopan surkeinta talouspolitiikkaa on toteutettu? Pysähdytäänpäs tähän nyt hetkeksi. Onko todella niin, että siis niistäkin surkeista luvuista, jotka me kaikki näemme edessämme, itse asiassa syypää on edellinen hallitus ja nykyinen oppositio? Ja hallitus keskittyy kehumaan omia päätöksiään, vaikka todella tulokset puhuvat puolestaan, ja täällä on toteutettu Euroopan surkeinta talouspolitiikkaa, jos ihan vaan tuloksia katsotaan. Ollaan nyt rehellisiä. Ja sitten mitä tulee tähän, että kuka on sitoutunut mihinkin parlamentaariseen sopuun, niin jos te, hyvät hallituspuolueet, olisitte tähän sitoutuneet, niin ettehän te olisi tuoneet tänne saliin tällaista julkisen talouden suunnitelmaa, mikä todellakaan ei noudata sitä sopua, joka juuri muutama kuukausi sitten sovittiin. Sitten ihan viimeiseksi on pakko kysyä pääministeriltä, kun totesitte, että työllisten määrä ei ole juuri muuttunut tällä kaudella: tuosta kun tarkistin, niin taitaa olla niin, [Puhemies koputtaa] että trendinomaisesti työllisten määrä on 80 000 pienempi kuin hallituskauden alussa. [Arto Satonen: Ei ole kun 29!] niin pyytäisin, että pyydätte uuden puheenvuoron ja selvennätte, mitä tarkoititte.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Valitettavasti siitä, hyvä hallitus, te ette pääse yli ettekä ympäri, että kaikista parhaiten toimeentulevilla näitä kannusteita on lisätty työn vastaanottamiseen mutta siellä pienipalkkaisessa väestössä, työttömissä, niitä kannusteita on heikennetty — niitä kannusteita on heikennetty. Tätä hallituksen logiikkaa täytyy kyllä ihmetellä. Miten voi olla, että aina kaikista parhaiten toimeentulevia voidaan kannustaa uusilla veronalennuksilla ja kaikista pienituloisimpia uusilla leikkauksilla? Tämä ei osu suomalaisten oikeudentuntoon. Tässä meidän linjamme on toinen. Myös pienipalkkaisen ja lyhytaikaisen työn vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin se tänä päivänä on. Myös työtön ansaitsee sen, että hänen lisätyöstään hänelle jää enemmän käteen. Voisitteko te nyt harkita, kun te kokoonnutte ensi viikolla kautenne viimeiseen kehysriiheen, että kerrankin — kerrankin — [Puhemies koputtaa] voittajana tuosta riihestä voisivat tulla ulos myös pienituloiset ihmiset ja palauttaisitte sosiaaliturvan suojaosat?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Pöytäkirja
15.4.2026VastauspuheenvuoroVK 2/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kun on tätä keskustelua kuunnellut, niin en kyllä tiedä, kuka jää aamuisin nukkumaan, mutta, arvoisa ministeri, tämän puheen kirjoittaja on kyllä jäänyt nukkumaan. Sen verran epäonnistunut tuo kyllä oli. Mutta puutun toiseen kokonaisuuteen, kun tässä puheessanne kyselitte täältä oppositiosta, mistä löytyy se 50 miljoonaa esim. tämän työttömyysturvan suojaosan palauttamiseksi. No, ihan ymmärrettävä kysymys, kun valtio todella velkaantuu ennätystahtia teidän johdollanne. Jäin vain pohtimaan, olisiko tuo kysymys kannattanut esittää silloin vuosi takaperin, kun te pohditte sitä miljardin euron yhteisöveroalennusta. Jos silloin joku olisi kysynyt, mistäköhän se löytyy, ettei tarvitsisi nyt ainakaan velkaantumista pahentaa, niin olisi ollut erittäin hyvä, koska sitten tilanne olisi parempi. Jään kyllä ihmettelemään, onko todella niin, että tämä 50 miljoonaa tänne työttömille heidän arkeaan parantamaan on kyllä liian kallista, aivan liian kallista, mutta miljardi tänne suuryrityksille vasta halpaa onkin. [Hälinää] Eihän tässä ole mitään järkeä, [Puhemies: Aika!] ei näissä teidän puheissanne, mutta ei myöskään näissä teidän teoissanne.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, yhteisövero)Pöytäkirja
Näytä lisää (9)