Eestilä Markku

Arvoisa puhemies! Täällä vasemmistoliitto ja vihreät nostivat aivan oikein ilmastokriisin ja globaalin kuivuuden esille. Itse asiassa tämä globaali kuivuus voi olla todella vaarallista Euroopalle ja tietenkin Suomelle. Se voi laukaista massiiviset kansainvaellukset. Mutta aina ei voi nähdä uhkaa uhkana, vaan uhka on myös mahdollisuus, ja ilmastonmuutoksesta ja kasvukauden pidentymisestä hyötyy erityisesti nurmirehupohjainen maataloustuotanto. Sehän tarkoittaa kotieläintuotantoa. Itse tulen Itä-Suomesta, ja tässä yllättäen avautuukin Suomelle loistava mahdollisuus lisätä maatalous- ja elintarviketuotantoa ja lisätä vientiä, jonka kauppatase on aika pahasti negatiivinen. Eli pitää joskus nähdä näitä mahdollisuuksia, mitä nämä muuttuneet olosuhteet tuovat tullessaan. Sen takia Suomi ei lainkaan ole niin huonossa asemassa maatalouden ja agribisneksen suhteen, koska meillä ovat vesivarat hyvässä kunnossa, pohjavesivarat 90-prosenttisesti kunnossa, ja meillä on paljon etuja, jotka tässä keskustelussa nyt jäävät sivuraiteille.

Arvoisa puhemies! Metsien hiilensidontakyky on käsitykseni mukaan sidoksissa puuston keski-ikään. Kun me kysyimme Luken edustajilta valiokunnassa teoreettisen kysymyksen, että jos jokainen Suomen puu olisi 35 vuotta vanha, niin mikä olisi Suomen metsien vuotuinen kasvu, niin Luken asiantuntijoiden vastaus oli 150 miljoonaa kuutiota, ja nythän se on vähän yli 100 miljoonaa kuutiota. Arvoisa ministeri, miten meidän pitäisi ilmastopolitiikan näkökulmasta suhtautua hakkuisiin, koska ilman hakkuitahan me emme pääse lähelle sitä 35 vuoden keski-ikää? En tarkoita, että sen pitäisi olla tavoitteena, mutta jotenkin koen, että hakkuut koetaan negatiivisina ilmaston kannalta, koska hakataan, niin että oleellinen tekijä on se, kuinka nopeasti me ryhdymme metsän istutustoimenpiteisiin ja hoito- ja muihin toimenpiteisiin, koska jo 10 vuoden, 15 vuoden kuluttua hakattu metsä on täydessä hiilensidontakyvyssä.

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Kiurua, että meillä on hyvin pitkälle sama näkemys asioista, [Krista Kiuru: Niin on!] että semmoinen ministeriö on hyvä, joka pystyy tekemään kulusäästöjä, mutta kuitenkin niin, että toiminnat eivät häiriinny eivätkä kansalaisten perusoikeudet sitten ajaudu tämmöiselle kriittiselle rajalle. Sen verran haluan kuitenkin tuoda esille, että mihin meidän pitäisi pyrkiä. Mehän käymme tässä salissa joka viikko sotekeskustelua, mutta itse asiassa, jos miettii tarkasti, niin varmasti 90 prosenttia siitä keskustelusta kuuluisi hyvinvointialueitten valtuustoihin, koska palvelukokonaisuuksien järjestäminenhän kuuluu järjestämislain hyvinvointialueen vastuulle. Eli siellähän pitäisi olla ne järjestelyt, miten palveluja järjestetään, ja täällä ehkä pohditaan enemmänkin sitten, miksi mikäkin ilmiö johtuu mistäkin ja mikä on rahoituslaki ja näin, ja sehän on meidän tehtävämme. Arvoisa puhemies! Sen verran haluan palata, ja pyysinkin puheenvuoron kyselytunnilla, mutta sitä en saanut, kun olivat nämä sotekysymykset: Olen sitä mieltä, että yksi säästökohde on se, että me oikeasti satsaamme sinne perusterveydenhuoltoon. Minä olen itse ollut semmoisessa tilanteessa palkkasuhteessa, virkasuhteessa kuntayhtymään, mutta minä olin itse ammatinharjoittaja eläinlääkärinä, ja käytin julkista valtaa. Ei siinä ollut perustuslaillisia esteitä, eikä ole tänä päivänäkään. Minun mielestäni, meinasin sitä tuoda esille, kun minä tulen Iisalmesta, omalääkärimalli voi olla ihan hirveän hyvä, mutta kun siellä ei ole lääkäreitä. Jostakin syystä sinne ei tule, ja niihin pienempiin kuntiin, sotekeskuksiin, vielä vähemmän menee lääkäreitä. Kyllähän meidän sitten pitäisi arvioida tämmöistä ammatinharjoittajamallia, että nämä lääkärit muodostavat semmoisen tietyn porukan, olkoon heitä viisi tai kuusi, ja he saavat hyvinvointialueilta pienen peruspalkan, ja sitten he tekevät työtä, ja mitä enemmän he tekevät työtä, sen enemmän he hankkivat. Ja sitten jos he ovat semmoisia, että he haluavat oikeasti nostaa elintasoa, he tekevät paljon työtä, ja silloin me saataisiin perusterveydenhuolto pelaamaan myös pienemmissä kunnissa ja seutukaupungeissa. Minulla on se käsitys, minkä moni ammattilainen jakaa, että se rupeaa sitten näkymään pikkuhiljaa erikoissairaanhoidon menoissa. Tällä tavalla muutetaan vähän tätä logiikkaa, että pannaan enemmän porkkanoita ja annetaan, jos minä nyt rumasti sanon, ihmisten ahneudelle vähän valtaa. Sitten kun rupeavat tekemään paljon töitä, vähän aamusta iltaan, niin kuin eläinlääkärit tekivät, niin kuin itsekin olen tehnyt, niin se näkyy sitten palkkapussissa. Minä muuttaisin itse tätä järjestelyä. En rakentaisi sitä niinkään, että pitääkö sen olla just sataprosenttisesti julkisella sektorilla, vaan tehdään hybridimalli julkisen sektorin virassa, koska minä tiedän, että moni lääkäri vierastaa lähteä kokonaan ammatinharjoittajaksi, mutta jos he saavat olla hyvinvointialueeseen palkkasuhteessa, niin vaikka se peruspalkka on pieni, niin sitten kun tekevät, heille maksetaan. On siinä omat riskit siinä mallissa, koska joku tekee kynällä rahaa, mutta minä uskon, että tällä tavalla me pystyttäisiin perusterveydenhuolto ajamaan uudelle tasolle, joka sitten tuottaa ihmisille parempia palveluja ja itse asiassa säästää veronmaksajien rahoja. Minä en ole varma, mutta minulla on tämmöinen usko.

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Lylylle rakentavasta puheenvuorosta. On edelleen ehkä jatkettava tätä pohdintaa tästä kulurakenteesta, minkä aloitin, koska täytyyhän samalla kiinnittää huomiota siihen, että saadaan lisää tuloja. Eihän tämä valtio nyt ihan toimeton ole ollut, kyllähän se on laskujeni mukaan tehnyt 700 miljoonan edestä valtion kulurakennetta pienentäviä päätöksiä. 700 miljoonaa alkaa olla semmoinen, että kohta talous häiriintyy jo sen takia, niin ettei sitä ainakaan nopeasti voi nostaa. Mutta siitä huolimatta, jos me ajattelemme sitä menettelyä, mihin olemme joutuneet Euroopan unionin neuvoston ohjaamana, tätä liiallisen alijäämän korjaamismenettelyä, niin se ongelma on edelleen, että nettokulut kasvavat liian nopeasti. Eikä se ole kenenkään meidän vika, mutta se pitää ensin ymmärtää ja hyväksyä ja analysoida. Kun kuitenkin ollaan tehty niitä valtion menoja vähentäviä päätöksiä, niin saman tien jokaisella kansliapäälliköllä pitäisi olla minun mielestäni hahmotus siitä, missä mennään. Silloin kun ruvetaan esittämään lisää kulurakenteita ja jotakin lisää, tulipa se EU:sta tai mistä tahansa se velvoite, niin täytyy miettiä, pystytäänkö, onko meillä varaa enää ottaa vastaan näitä EU:sta tulevia, sanotaanko, vaikka ympäristö- ja ilmastovelvoite, koska ne sitten menevät lakiin ja siihen pitää olla sitten lisää henkilökuntaa toteuttamaan, ja sitten toisella kädellä pitäisi vähentää henkilökuntaa. Moni virasto tai semmoinen instituutio, jonka on pakko tehdä jotakin, on joutunut tämmöiseen vähän skitsofreeniseen tilanteeseen, ja tämä muodostaa erittäin hankalan tilanteen. Mutta se, mitä meidän ei pitäisi tehdä... Otetaan nyt esimerkiksi tämä ennallistamisasetus, mitä Suomi vastusti yksimielisesti. Jos se tarkoittaa sitä, että meiltä lähtee talousmetsien suojeluun pahimmillaan 2,2 miljoonaa hehtaaria, tai siis metsäpinta-alaa lähtee 2,2 miljoonaa pahimman skenaarion mukaan, niin siellä menee talousmetsien suojeluun sekä yksityisiä että valtion metsiä. Eihän me voida tämmöisiä lähteä toteuttamaan, vaan on pakko ajaa nämä toteutukset täydelliseen minimiin, jossa vaikutukset meidän talousmetsiin ja puuhuoltoon ovat minimaalisia. Koska tälläkin hetkellä metsäteollisuus vastaa tavaraviennistä 18,6 prosentilla, niin eihän meillä ole varaa tämmöistä tulon kivijalkaa lähteä syömään. Tässä oli vähän esimerkki siitä, että pitää samalla menoja vähentää ja samalla tuloja lisätä. Mutta minulle on tullut semmoinen kuva, että onko tämä nyt viimeisen päälle ministeriössä tämä tietoisuus, että ei mikään ministeriö voi enää elää samalla kulurakenteella kuin ennen. Jos minä olen oikein käsittänyt, niin ennen ministerin hyvyys mitattiin sillä, kuinka hyvin pystyi puolustamaan oman ministeriön hallinnonalan budjettia ja taistelemaan siitä budjetista, mutta nythän se pitäisi kääntää niin, että se on paras ministeri, joka pystyy alentamaan oman hallinnonalan budjettia, mutta kuitenkin niin, ettei tule häiriöitä sitten toiminnoissa. Tämä ministerin hyvyys pitäisi kääntää toisinpäin, koska ministereillä on toimeenpanovastuu.

Arvoisa puhemies! Sinänsä perustuslain mukaan valtiontalouden vastuu kuuluu kansanedustajille. Täällä taitaa olla viisi prosenttia kansanedustajista paikalla, ja kaikkein tärkein asiahan nyt on kyseessä. On helppo tietysti moittia ketä tahansa, mutta itse ajattelen, että totta kai meidän täytyy tämä valtuus antaa, ja nyt se nousee 270 miljardiin. Me voimme näitä lukuja tietenkin pyöritellä, mutta kysyin tekoälyltä, paljonko Suomen valtio otti uutta velkaa viime vuonna, ja se vastaa, että 47 miljardia. En tiedä, onko se just oikein, mutta sitten nettona on 17,8 tai jotakin miljardia. Mutta kaikkein tärkeinhän tässä on se, että kun me otamme uutta lainaa, niin sitten lähtee pikkuisen korko väistämättä nousemaan, ja kun luottoluokitus sitten rupeaa putoamaan, niin duraatiokin saattaa vähän lyhentyä. Tämä on semmoinen kieppi, mihin tässä on nyt vaara joutua. En minä tiedä, onko se enää opposition tai hallituksen ongelma, kun se on meidän kaikkien ongelma. Silloin kun me joudutaan tähän, niin sittenhän se on äkkiä niin, että jos on 196 miljardia nytten velkaa, on helppo laskea, että 2 kertaa 3 on 6, eli kuusi miljardia rupeaa kohta olemaan korkoja. Kun nyt Valtiokonttori on laskenut liikenteeseen lainapaperia, niin 3,3 prosenttia on ollut korko. Kyllähän tämä on oikeasti huolestuttavaa. Sitten pitäisi pohtia, mitä tässä on tapahtunut 20 vuoden aikana. Jos julkisen sektorin osuus tällä hetkellä Suomessa on bruttokansantuotteesta 58 prosenttia tai jotakin sellaista ja EU27:n keskiarvo on 50 prosenttia, niin siinä on kahdeksan pinnan, saattaa olla yhdeksän pinnan ero. Vaikka eri jäsenmaitten lukuja on vaikea verrata keskenään, niin kyllä liian korkealle tämä julkinen sektori ja sen osuus on paisunut — vaikka nyt bruttokansantuote matelisikin vähän, niin siitä huolimatta. Silloin me joudumme kysymään niin kuin kotitaloudessa, että kun meillä on tietty palkka, ja voi olla jopa, että se palkka ei oikein nousekaan, niin meillä ei ole varaa sitä henkilökohtaista kulurakennetta koko ajan nostaa ja nostaa. Kyllä se sama lainsäädäntö ja sama laki koskee valtioita. Nyt meillä on yhteinen ongelma, eikä minullakaan siihen viisautta ole, mutta meidän pitäisi valtion kuluja ruveta pienentämään. Tämä ei ole ihan tuiki tuntematon tilanne, koska me oltiin 90-luvulla ihan samassa, ja julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta oli 90-luvulla millilleen sama kuin se on nyt. No, mitä silloin valtiovarainministeriö teki? Valtiovarainministeriö totesi, että ministeriöiden ja keskusvirastojen päällekkäisjärjestelmä oli tullut tiensä päähän. Päällekkäisyys oli pitänyt yllä asioiden kaksinkertaista käsittelyä sekä vastuu- ja ohjaussuhteiden epäselvyyttä. Minun mielestäni tämä on tärkein viesti, miten me lähdetään purkamaan meidän rakenteita, koska se on rakenteellinen ongelma. Meillä on virastoja, on hallituksia, on keskuksia, vaikka mitä, ja ei voi välttyä siltäkään ajatukselta, että me pyörittelemme vähän samoja asioita vuodesta toiseen, että onko se tehokasta ja mikä se julkisen sektorin tuottavuus on. Nämä ovat niitä kysymyksiä, mitä meidän pitäisi yhdessä pohtia, miten me aloitetaan, kun monien näitten toimintojen takanahan on lainsäädäntö ja pitäisi purkaa lainsäädäntöä, ja sitten päästään vuosien mittaan pikkuisen alenevalle kulu-uralle. Minä toivoisin tästä käytävän vähän keskustelua.

Arvoisa puhemies! Täytyy tietenkin todeta, että kaupathan myyvät 80-prosenttisesti suomalaista ruokaa, niin että kyllähän he ovat suomalaisen elintarviketuottajan asialla. Mutta sitten jos me ajatellaan koko tätä rakennelmaa, mikä lähtee alkutuottajasta päätyen kauppaan, niin siinä välissä on teollisuus. Teollisuus volyymilla mitattuna on hyvin pitkälle pörssiyhtiöiden omistamaa, ja kun kuitenkin tuottajat usein ovat omistajina, niin se aiheuttaa semmoisen rakennelman, että on vaikeaa elintarvikemarkkinalain kautta lähteä säätelemään, kuka osapuoli saa minkä verran. Ei siihen mikään laki pysty, ja siihen tulee jo perustuslaki vastaan, jos me ruvetaan täällä määräilemään, kuka saa minkäkin verran siitä reikäleivästä. Täytyy ymmärtää tämä rakenne, ja se on kohtalaisen haastava. Mikään laki tällä hetkellä ei kiellä tuottajaorganisaatioitten perustamista, mutta jostakin syystä ilmeisesti pelko tai muu, mihin puheenjohtaja täällä viittasi, on aiheuttanut sen, että niitä sitten ei ole muodostunut Suomeen. Että kyllä tässä pikkuisen heräämisen paikka on myös tuottajilla, että valvotaan yhteisesti tietyllä toimialalla omaa etua ja kenties pyritään neuvotteluosapuoliksi.

Arvoisa puhemies! Itselläni ei kovin kiivasta näkökulmaa yleensä alkoholiin ole, koska minun mielestäni tilanne Suomessa on se, että sitä on joka paikassa tarjolla. Loppujen lopuksi, jos me nyt helpotetaan tämän verran maaseudulla toimivia pienyrityksiä, jotka ikään kuin elinkeinovapauden kautta, ammatin kautta haluavat itselleen edistää matkailua ja sitä tuotetta, mitä he tuottavat, niin miksi ihmeessä me emme tekisi tämmöistä, mitä me nyt olemme tekemässä? Erityisen kiitoksen antaisin ministerille siitä, että hän näillä oivilla käytännön esimerkeillä osoitti sen, miten tavallaan järjenvastaista tämmöinen sääntely alkaa olla, kun me panemme kapuloita rattaisiin toisen toiminnalle. Kuten edustaja Wallinheimo sanoi, en minäkään usko, että joku lähtee asioikseen hakemaan itselleen alkoholiongelmaa 35 kilometrin päästä, kun sen saa lähempääkin ostettua. Eli kyllähän tämä nyt jollakin tavalla menee erittäin paljon oikeaan suuntaan. Itsekin ihmettelin tätä 100 000 litran rajaa puhtaaksi alkoholiksi muutettuna, mutta ymmärrän sen, jos se on se kompromissi, millä me jollakin tavalla säilytämme Alkon monopolia ja sitten kuitenkin annamme merkittävälle määrälle yrityksiä tämän elinkeinovapauden tuottaa ja kehittää omaa matkailua ja tuotetta. Itse asiassa, kun maailmaa kiertää, joka paikassa on alkoholia ja joka paikassa sitä pyritään mainostamaan niin, että se on tehty siellä ja täällä ja sillä ja sillä menetelmällä ja se on saanut palkintoja maailmalla — tämä on niin laaja toimiala. Kuten Kyrö Distillery on sen osoittanut, sillä pystytään myös suomalaista vientiä edistämään. Kyllä eduskunta nyt on oikealla asialla. Tietenkin ymmärrän eri näkemykset, mutta se osoittaa sen, miten erityisen vaikeaa meillä on vähän asiassa kuin asiassa päästä tästä sääntelystä irti. Kaikki vannovat sen sääntelyn, sen purkamisen nimeen, mutta sitten heti löytyy vastusta, kun mitä tahansa yritämme täällä jollakin tavalla helpottaa, että ihmiset saisivat Suomessa enemmän vapautta tehdä, mitä haluavat, ja kehittää omia toimintojaan.

Arvoisa puhemies! Kun miettii vihreää siirtymää ja ilmastonmuutosta, niin kyllähän väistämättä ainakin se oma ajattelu johtaa maaseudun mahdollisuuksiin. Niitähän on ruuantuotannon lisääminen Suomessa, totta kai, kun kuivuudesta johtuvat olosuhteet muualla kääntyvät vastaisiksi. Sitten meillä on kaivosteollisuus, vihreään siirtymään liittyvä keskeinen teollisuudenala, ja sitten tietenkin hyvin hoidetut, nopeasti istutetut metsät, kun niitä avohakataan, ja sitä kautta metsäteollisuus. Nämä ovat niitä selviä mahdollisuuksia. Kyllä on pakko sanoa, että uhkiakin löytyy, ja tottahan myös ne on mahdollisuuksien rinnalla nostettava esille. Yksi suurimpia uhkia on keskittävä talousjärjestelmä, rahoitusjärjestelmä ja palvelujärjestelmä. Edustaja Viljanen nosti täällä esille Ponssen ja Genelecin Ylä-Savosta, ja kyllä nämä yhtiöt haluavat jatkossakin palkata työntekijöitä, mutta niitä työntekijöitä ei tule, jos siellä ei ole palveluja eikä infra kunnossa. Eli näiden perusasioiden täytyy olla painotettuina myös eduskunnassa, jotta tulevaisuus maaseudulla [Puhemies koputtaa] on hyvä. [Timo Suhonen: Erinomainen puhe!]

Arvoisa puhemies! Sillä nyt ei ole suurta väliä, kuka on ollut mitäkin mieltä ja kuka on milloinkin ollut hallituksessa. Venäjän hyökkäys 2022 muutti koko paletin kertaheitolla, ja Venäjältä loppui puu. Silloin viimeistään olisi pitänyt ymmärtää puun ja turpeen yhteys ja tehdä oikeita poliittisia johtopäätöksiä. Arvoisa puhemies! Tässä on bioenergian tuottajat 2025. Minä olen kyllä — voin sen julkisesti todeta — värisokea, mutta tässä on sinisellä merkitty turve ja tämä kartta on ihan täynnä sinistä, niin kyllä sitä turpeen käyttöä vielä on. Ja kuten edustaja Lintilä, entinen ministeri, sanoi, kyllä meillä kapasiteettiakin löytyy. Se edellyttää, että me pystymme tarjoamaan urakoitsijoille riittävän pitkän aikajänteen, jolla sitä tuotantoa tullaan ostamaan, olipa se ostaja Huoltovarmuuskeskus tai sitten meidän lämpölaitokset tai CHP-laitokset, joita ikävä kyllä on alas ajettu alhaisen sähkönhinnan takia jo pitkään. Tämän puheenvuoron käytän sen takia, että poliittinen järjestelmä nyt käyttäisi realismia ja ymmärtäisi, missä sillassa Suomen talous on, ja lähdettäisiin käyttämään energiassa kotimaisia polttoaineita.

Arvoisa puhemies! Huoltovarmuutta käytetään puheissa hyvin usein, mutta sehän tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki menee niin sanotusti vähän päin seiniä, ja silloin kaksi asiaa nousee yli muitten: ruoka ja lämpö. Sähkökin tulee vasta sen jälkeen. Sen takia tämä turve on erityisen tärkeä tukipolttoaine niissä kattiloissa, joissa poltetaan puuta, koska jos me luovumme turpeesta, niin meille tulee alueellista huoltovarmuusvajetta. Tämä pitäisi ottaa energiapolitiikassa huomioon. Täytyy todeta, että edustaja Mäenpään alustus oli aivan erinomainen. Siellä esiteltiin muun muassa keinoja, millä tavalla me tämän turvaamme. Ihan pelkillä puheilla tämä ei tule tapahtumaan, ja hän nosti esille turpeen veronalennukset, SGEI-järjestelmät ja muut. Minä toivon, että turve nostetaan senkin takia nyt prioriteettina energiapolitiikassa huomioon, että sillä on selvä yhteys metsäteollisuuden toimintaedellytykseen, koska se tietyllä tavalla tasaa hintaa, jolloin emme joudu sitten siihen tilanteeseen, että kun turvetta sorsitaan, niin pannaan joku sellutehdas kiinni.

Arvoisa puhemies! Edustaja Honkasalolle sanoisin, että ehdottomasti hyvät ja luotettavat tutkimukset ovat sellaisia, mitä pitää arvioida ja ottaa huomioon. Sama koskee asiantuntijoita. Mutta, edustaja Honkasalo, ettehän te mihinkään pääse siitä, että tutkimukset vain yleensä sattuvat olemaan epävarmoja, kiistanalaisia, muuttuvia ja ristiriitaisia. Se kuuluu tutkimuksen olemukseen. Ne elävät ajassa: aina tulee parempia tutkimuksia ja tulee toisenlaisia tutkimuksia. Jos me itse kukin aina valitsemme sopivan asiantuntijatutkimuksen, niin tämä keskustelu politisoituu aivan täysin. Tästä ei meinaa oikeastaan tulla mitään. Ja juuri ilmasto- ja metsäkeskustelu on umpipolitisoitunut, ja sitähän monet tutkimuksetkin tekevät. Koko tutkimussektori on niin kuin pikkupolitikointia silloin, kun lähdetään semmoisia tutkimuksia tekemään, joiden tieteellinen näyttö on heikko. Sanoisin edustaja Honkasalolle, että mitä järkeä on vesittää... [Veronika Honkasalo ja Mai Kivelä pyytävät vastauspuheenvuoroa] Edustaja Honkasalo: mitä järkeä on Itä-Suomessa vesittää peltoja, kun tutkimukset sanovat, että turvepeltojen viljely [Puhemies koputtaa] nurmilla tutkitusti vähentää sekä hiilidioksidi- että typpioksiduulipäästöjä [Puhemies koputtaa] merkittävästi verrattuna viljanviljelyyn? Siellä pitää olla liha- ja maito-ohjelma, ei... [Puhemies keskeyttää puheenvuoron puheajan ylityttyä]

Arvoisa puhemies! Itä-Suomi elää metsästä, ja siinä suhteessa hieman puolustan kyllä edustaja Hoskosen puheenvuoroa. Hän kyllä osaa varmaan puolustaa itsekin itseään, mutta ilmeisesti hän tarkoitti sitä, että metsiin, soihin ja näiden maaperään liittyvät laskelmat ovat olleet vääriä. [Hannu Hoskonen: Nimenomaan!] Sitä minä en tiedä, ovatko ne olleet vääriä, mutta ainakin ne ovat olleet muuttuvia ja vaihtuvia, ja sen takia niitten luotettavuustaso on ollut aika heikko. Kuitenkin jos poliittisia johtopäätöksiä tehdään näitten laskelmien perusteella, niin oikeusvarmuus kyllä on kohtalaisen heikko. Haluan tuoda esille sen, että metsä- ja nielukeskustelu on umpipolitisoitunutta. [Hannu Hoskonen: Näin on!] Ne tutkimustulokset, mitä esitetään, ovat myös osittain politisoituneita. Ja jotkut väittävät, kuten Hoskonen esitti, että me joudutaan miljardien summilla ostamaan päästöoikeuksia ulkomailta. Eihän niitä ole laskettukaan siellä. Kyllä minun mielestäni tämä keskustelu pitäisi saattaa oikealle tasolle.