politiikka.app

Elomaa Ritva

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäVarsinais-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

10 puheenvuoroa

024helmikuu 2026: 0helmaaliskuu 2026: 0maahuhtikuu 2026: 2huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 4kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 2syy
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tänään keskustelussa oleva keskustan välikysymys on pitkälti myös sanahelinää, koska alkutuottajan asema on heikentynyt jo vuosia ja usean hallituskauden ajan varsinkin suhteessa elintarviketeollisuuteen ja kauppaan nähden. Tämä hallitus on tarttunut toimeen, kuten ministeri totesi, ja uusi elintarvikemarkkinalaki saatiin voimaan. Nyt pitää tarkkaan sitten seurata, että varsinkin kauppa todella myös noudattaa kesällä voimaan tullutta hallituksen tekemää uudistusta. Hallitus on pitänyt huolta huoltovarmuudesta. Markkinoita vahvistaa hallituksen lupaus varmistaa omistajaohjauksen keinoin, että kotimaisen ruuan osuus julkisen sektorin hankinnoissa kasvaa. Kasvu- ja kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ja turvepeltoja käytetään jatkossakin huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi. Totean tässä, että mitään kasvu- ja kuiviketurpeen veroista ei ole vieläkään keksitty, elikkä niiden saanti pitää taata. Totean myös, että keskusta sen sijaan omalla vahtivuorollaan ajoi turvetuotannon alas. [Juho Eerola: Romutti koneet!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 115/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kiitos ministeri Talvitielle lain esittelystä. Kannatan tätä esitystä lämpimästi. Lasten ja nuorten hyvinvointia ja mahdollisuuksia kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi tulee vahvistaa ja samalla huomioida se, että lapset ja nuoret ovat erilaisia. Sama muotti ei sovi kaikille. Yhdelle nuorelle tärkeintä voi olla liikunta, toiselle teknologia, kolmannelle musiikki, kuvataide, teatteri tai jokin muu luovan tekemisen muoto. Meidän pitää huolehtia siitä, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus löytää omat vahvuutensa ja tuoda omaa lahjakkuuttaan esiin. Tällä on merkitystä myös syrjäytymisen ehkäisemisessä. Kun nuori löytää itselleen mielekkään harrastuksen, yhteisön ja mahdollisuuden onnistua, sillä voi olla hyvin suuri vaikutus hänen tulevaisuuteensa ja itseluottamukseensa. Haluan nostaa tässä yhteydessä esiin myös luovat alat. Niiden merkitystä ei pidä nähdä ainoastaan vapaa-ajan tai kulttuurin näkökulmasta. Luovilla aloilla on merkittävä potentiaali uusien työpaikkojen, yrittäjyyden ja talouskasvun näkökulmasta. Suomessa on paljon taiteellista osaamista ja luovaa lahjakkuutta, josta voimme rakentaa myös uutta elinvoimaa ja vientiä. Juuri kulttuurivienti, mistä äsken muun muassa edustaja Strandman puhui, on todella tärkeä ja tulevaisuutta. Siksi lasten ja nuorten kiinnostusta kulttuuriin, taiteeseen ja luovaan tekemiseen kannattaa tukea. Emme koskaan tiedä, onko tänään harrastuksensa aloittava lapsi tulevaisuuden menestynyt taiteilija, yrittäjä tai kansainvälisesti tunnettu luovan alan ammattilainen tai tuleeko hänestä todella luovan alan työntekijä vai onko hän muuten vain onnellinen, että on saanut opiskella taiteita. Lasten ja nuorten tukemisessa meidän on ennen kaikkea nähtävä yksilö. Jokaisella nuorella on omat vahvuutensa, kiinnostuksen kohteensa ja kykynsä. Yhteiskunnan tehtävä on antaa mahdollisuus kehittyä myös taiteen alueella. Kansallisen kulttuurin otinkin esille debatissa, ja ministeri sanoi, että kansallinen kulttuuri tulee olemaan myös osa kasvatusta taiteen perusopetuksessa, ja se on todella tärkeää. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -tapaus on aiheuttanut suuren huomion ja kysymyksiä, joihin halutaan vastaukset. Veronmaksajat vaativat tilanteen selvittämistä, ja se on ymmärrettävää ja oikein. Siksi puhemies on kutsunut eduskunnan koolle. Hallitus on vastaamassa oppositiolle tyhjentävästi kaikkiin kysymyksiin, ja tulevat vaalit ovat innostaneet oppositiota hämmentämään tapausta aika äärirajoille asti. Ei ihme, että kansalaiset ovat hämillään. Hyvä veli -toiminta, suhmurointi ja suuret vaalituet ylipäänsä ovat poliittista myrkkyä. Kiitos valtiovarainministeri Purralle. Hän todisti puheessaan, kuinka ministeriö on toiminut vastuullisesti. Ja sitten Ukin autotehdas: pääministeri selvitti, kuinka tärkeä tämä on, ja ihmettelen, että oppositio kyseenalaistaa Ukin autotehtaan olemassaolon. Liikunta, suuret musiikkitapahtumat, urheilutapahtumat yleensä ovat tärkeitä. Kuinka niitä edistetään? Voi olla muitakin toimenpiteitä kuin suuret salit.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Oppositio, hallitus ei ole unohtanut nuoria. Hallitus tekee juuri sitä, mitä nuorisotyöttömyyden vähentäminen vaatii: se vahvistaa työn, yrittäjyyden ja kasvun edellytyksiä. Usein nuorille yritetään tarjota ratkaisuksi uusia tukia ja hankkeita. Meidän mielestämme nuoret tarvitsevat ennen kaikkea mahdollisuuksia. Yrittäjyys on yksi tärkeimmistä väylistä työelämään, oman osaamisen hyödyntämiseen ja uusien työpaikkojen syntymiseen. Kun yrityksillä menee hyvin, ne myös palkkaavat nuoria. Perussuomalaisille on tärkeää, että suomalaisen työn tekeminen kannattaa ja että pienilläkin paikkakunnilla voi perustaa yrityksen ilman kohtuutonta byrokratiaa. Hallituksen toimet työn verotuksen keventämiseksi, yritysten toimintaympäristön vahvistamiseksi ja talouskasvun tukemiseksi ovat juuri sitä politiikkaa, joka luo nuorille todellisia työmahdollisuuksia ja sitä kautta tulevaisuudenuskoa. Itsetunnon kohentaminen ja yksinäisyyden poistaminen ovat elintärkeitä asioita, joihin me kaikki pystymme vaikuttamaan vielä paremmin. Se alkaa siitä, [Puhemies koputtaa] että lopetetaan tämä negatiivisuuden kylväminen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Edustaja Hoskoselle ja myös edellisille puhujille: Olen samaa mieltä ja olemme varmaan kaikki, koko eduskunta, sitä mieltä, että meidän pitää saada tulevaisuudessakin kotimaista, puhdasta ruokaa omavaraisuus ja huoltovarmuus varmistaen, ja että alkutuottaja pystyy tuottamaan tätä ruokaa. Se on meidän kaikkien etu. Tässä hallituksen esityksessä kysymys on maatalouden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta. Hallitus helpottaa maatalouden harjoittajien tilannetta poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kansainväliset kriisit Ukrainassa ja Lähi-idässä ovat heijastuneet voimakkaasti energian hintoihin. Tämä hallituksen esitys osaltaan helpottaa polttoaineiden hinnannousun aiheuttamia kustannuspaineita. Maataloudessa energia on välttämätön tuotantopanos. Traktorit, kuivurit, työkoneet ja monet muut tuotannon kannalta keskeiset laitteet tarvitsevat polttoainetta riippumatta siitä, mikä maailmanmarkkinoiden tilanne kulloinkin on. Kun kustannukset nousevat nopeasti, vaikutukset kohdistuvat suoraan maatilojen kannattavuuteen ja sitä kautta kotimaisen ruuantuotannon edellytyksiin. Hallituksen esityksessä energiaveron palautusta korotetaan määräaikaisesti vuosien 2025 ja 2026 osalta yhteensä noin 20 miljoonalla eurolla. Käytännössä palautusta korotetaan neljällä sentillä litralta. Tosiaan ei se nyt ole kovin paljon, mutta se on positiivinen asia, että yritetään parantaa tilannetta. Kyse ei ole pysyvästä tukijärjestelmän muutoksesta vaan tarkasti kohdennetusta ja ajallisesti rajatusta toimenpiteestä tilanteessa, jossa maatalouden kustannusrasitus on kasvanut merkittävästi. Esityksen vahvuus on myös sen hallinnollinen yksinkertaisuus. Lisäpalautus voidaan maksaa olemassa olevan järjestelmän kautta ilman raskasta byrokratiaa, eikä viljelijöiden tarvitse tehdä erillistä hakemusta vuoden 2025 osalta. Tuki saadaan nopeasti sinne, missä sitä tarvitaan, ja samalla viranomaisten lisäkustannukset jäävät hyvin vähäisiksi. On tärkeää huomata, että kyse on myös huoltovarmuudesta. Kotimainen ruuantuotanto on osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Kun turvaamme maatalouden toimintaedellytyksiä vaikeina aikoina, vahvistamme samalla koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Emme voi pitää itsestäänselvänä sitä, että ruoka tuotetaan suomalaisilla pelloilla ja suomalaisilla tiloilla. Sen eteen tarvitaan päätöksiä, jotka auttavat viljelijöitä selviytymään kustannusšokeista. Esitys on valmisteltu EU-sääntelyn puitteissa huolellisesti siten, että energiaverodirektiivin vähimmäisverotasot ja valtion tukisäännökset täyttyvät. Näin varmistetaan, että tuki voidaan toteuttaa oikeudellisesti kestävällä tavalla ilman epävarmuutta tuen saajille. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys osoittaa, että hallitus kykenee reagoimaan nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin ja tukemaan elinkeinoa, joka on välttämätön koko Suomen kannalta. Se vahvistaa maatalouden kannattavuutta, tukee kotimaista ruuantuotantoa ja parantaa huoltovarmuutta kustannustehokkaalla tavalla. Talous on nyt nousemassa. Tosiaan kyllä me tiedetään hallituksessa, että maatalous tarvitsee lisätukea tulevaisuudessakin, ja sen mukaan, kun talous paranee, varmaan voimme vaikuttaa siihen. Ja vielä kerran tästä elintarvikemarkkinalaista, jonka tämä hallitus nyt toteuttaa, ja eduskunnassa varmaan kaikki ovat sen takana: hienoa, että tämä uudistus saatiin maaliin, koska se vaikuttaa suoraan alkutuottajan mahdollisuuksiin pärjätä paremmin ruuantuotannossa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esittelen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön elintarvikemarkkinalain ja oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä vähäisin muutoksin. Esityksen keskeisenä tavoitteena on parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta vahvistamalla erityisesti neuvotteluvoimaltaan heikommassa asemassa olevien toimijoiden, kuten alkutuottajien ja elintarviketeollisuuden yritysten, asemaa sopimussuhteissa. Valiokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Suomen elintarvikeketjussa markkinarakenne on poikkeuksellisen keskittynyt. Päivittäistavarakaupassa muutamalla suurella toimijalla on erittäin merkittävä markkina-asema, kun taas vastapuolella toimii suuri määrä maatiloja ja elintarvikeyrityksiä. Tästä johtuen neuvotteluvoima jakautuu ketjussa epätasaisesti. Esityksessä ehdotetaan useita toimia tämän epätasapainon korjaamiseksi. Ensinnäkin, lakiin lisätään säännöksiä kaupallisten kostotoimien torjumiseksi. Valiokunta on pitänyt tärkeänä sitä, että tavarantoimittajilla on tosiasiallinen mahdollisuus hakea oikeussuojaa ilman pelkoa siitä, että yhteistyö ostajan kanssa vaarantuu. Valiokunta kuitenkin katsoi tarpeelliseksi täsmentää sääntelyä perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella ja lisäsi mietintöön muutoksen, jolla selkiytetään asian vireillepanoa ja todistustaakkaa koskevaa sääntelyä. Toiseksi, esityksessä säädetään mahdollisuudesta avata sopimusneuvottelut uudelleen poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Valiokunta pitää tätä tärkeänä erityisesti viime vuosien kokemusten valossa. Energian, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten voimakkaat hinnanvaihtelut ovat osoittaneet, että ruokaketjussa tarvitaan nykyistä parempia välineitä reagoida äkillisiin kustannusšokkeihin. Kolmanneksi, esityksessä vahvistetaan yritysten liiketoimintatietojen suojaa. Ostaja ei jatkossa voi ilman hyväksyttävää perustetta vaatia tavarantoimittajalta tietoja esimerkiksi reseptiikasta, kustannusrakenteesta tai tuotantotavoista, eikä tällaisia tietoja saa käyttää muuhun kuin ilmoitettuun tarkoitukseen. Neljänneksi, esitys sisältää uusia säännöksiä kaupan omista tuotemerkeistä eli niin sanotuista private label ‑tuotteista. Valiokunta korostaa, ettei esityksellä kielletä kaupan omia tuotemerkkejä eikä rajoiteta niiden käyttöä. Tarkoituksena on puuttua ainoastaan sellaisiin menettelyihin, joissa ostaja voisi hyödyntää markkina-asemaansa tavalla, joka asettaa tavarantoimittajat kohtuuttomaan asemaan tai vääristää kilpailua omien tuotemerkkien ja brändituotteiden välillä. Valiokunta pitää lisäksi tärkeänä, että elintarvikemarkkinavaltuutetulla on riittävät voimavarat lain toimeenpanon valvomiseen. Lainsäädännön vaikuttavuus riippuu olennaisesti siitä, että sääntöjen noudattamista voidaan valvoa tehokkaasti. Valiokunta ehdottaa lisäksi lausumaa, jonka mukaan kaupan omien tuotemerkkien markkinaosuuksien, kotimaisuusasteen sekä hintamarginaalien kehitystä tulee seurata ja niistä tulee tuottaa julkista tietoa lain vaikutusten arvioimiseksi. Valiokunnan näkemyksen mukaan esitys on tärkeä askel kohti tasapainoisempaa, oikeudenmukaisempaa ja toimivampaa elintarvikeketjua. Samalla se tukee kotimaisen ruuantuotannon jatkuvuutta, maatalouden toimintaedellytyksiä ja Suomen huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Valiokunta oli yksimielinen. Kiitänkin erittäin hyvästä yhteistyöstä kaikkia puolueita, ryhmiä. Tämä laki kävi kaksi kertaa perustuslakivaliokunnassa ja yhden kerran talousvaliokunnassa. Se on juurta jaksaen tarkistettu. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalousSoteTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Tässä on kyse merkittävästä uudistuksesta, joka vahvistaa julkisten hankintojen tehokkuutta, lisää kilpailua ja parantaa verovarojen käyttöä. Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 38 miljardilla eurolla. Siksi on tärkeää, että hankintajärjestelmä kannustaa aidosti kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, markkinoiden toimivuuteen ja uusien toimijoiden mukaanpääsyyn. Hallituksen esitys on vastaus tähän tarpeeseen. Erityisen tärkeää on, että uudistus vahvistaa pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin tarjouskilpailuihin. Se tukee yrittäjyyttä, alueellista elinvoimaa ja kilpailuneutraliteettia sekä vähentää sellaisia rakenteita, jotka ovat voineet vähentää kilpailua. Samalla hallitus on huomioinut nykyisen turvallisuusympäristön vaatimukset. Esitys vahvistaa huoltovarmuuden, kyberturvallisuuden, vastuullisuuden ja ympäristönäkökohtien huomioon ottamista osana hankintaprosesseja. Valiokunta on käsittelyssään arvioinut huolellisesti myös uudistuksen vaikutuksia kuntiin, hyvinvointialueisiin ja eri toimialoihin. Tämän vuoksi esitykseen sisältyy siirtymäaikoja ja valiokunta korostaa vaikutusten aktiivista seurantaa. Näin voidaan varmistaa, että uudistuksen tavoitteet saavutetaan hallitusti ja palvelujen saatavuus turvaten. Kokonaisuutena hallituksen esitys vie julkisia hankintoja avoimempaan, kilpailullisempaan ja tehokkaampaan suuntaan. Se vahvistaa suomalaisen yrityskentän mahdollisuuksia, tukee talouskasvua ja luo edellytyksiä julkisen talouden kestävälle hoidolle. Mutta vielä kertaan hyvin tärkeän asian: Pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun on todella tärkeää, ja se on yksi tämän esityksen päätavoitteista. Mutta täällä salissa me olemme kuulleet hyvin monta kriittistä arviota tästä esityksestä, ja onkin ensiarvoisen tärkeää seurata säätelyn vaikutuksia erityisesti pienissä kunnissa ja niissä kunnissa, jotka ovat kaukana kasvukeskuksista. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomi on pieni maa ja avoin talous. Elämme viennistä ja olemme hyvin alttiita kansainvälisille suhdanteille. Ukrainan sota on varjostanut talouskehitystämme jo hyvin pitkään ja johtanut siihen, että sijaintimme on vielä aiempaakin epäedullisempi. Samalla tuo sota on korostanut geopoliittisesti ongelmallista sijaintiamme ja alleviivannut niitä turvallisuusuhkia, joita itänaapurimme meille aiheuttaa. Näin ollen taloutemme toimintaympäristö on ollut todella vaikea jo pitkään. Asiaa ei myöskään yhtään auta Yhdysvaltojen ja Israelin Irania vastaan aloittama sota, joka on jo nostanut ja nostaa edelleen merkittävästi öljyn, energian ja muun muassa lannoitteiden hintoja, mikäli rauhaa ei pian saada aikaiseksi. Tällaiset ulkoiset šokit ovat omiaan vaikeuttamaan entisestään tilannettamme. Venäjän kasvanut uhka on pakottanut meidät parantamaan turvallisuuttamme merkittävästi. On selvää, että maanpuolustukseen pitää nyt panostaa. Ainahan me olemme pitäneet huolta, että meillä on vahva ja itsenäinen puolustus, mutta nyt tilanne on vaatinut välttämättömiä lisäpanostuksia. Tämä luonnollisesti maksaa, eikä siitä voi säästää. Ikääntyvä väestömme tarkoittaa väistämättä sitä, että sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntä että eläkemenot ovat kasvaneet merkittävästi. Eläkkeistä tämä hallitus ei ole leikannut tippaakaan eikä leikkaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta tilanne on vaikea, mutta palvelut turvataan varmasti jatkossakin. Unohtaa ei sovi myöskään yrittäjien eläkejärjestelmän uudistusta. Tämän uudistuksen tavoitteena on yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen sekä talouskasvun tukeminen. YEL-mallin uudistuksella tavoitellaan erityisesti pienituloisten yrittäjien eläkemaksujen kohtuullistamista sekä yrittäjän valinnanvapauden laajentamista. Arvoisa puhemies! Maataloudesta ei ole leikattu. Perussuomalaisille on tärkeää, että omavaraisuus kotimaisessa ruuantuotannossa säilyy ja se pidetään vakaana. Maataloutta koettelevat pitkään jatkuneen kannattavuuskriisin lisäksi Euroopan unionin ja edellisen hallituksen toimesta täysin ylimitoitetut ympäristövaatimukset, joiden toteuttaminen tässä tilanteessa tämän erittäin haavoittuvaisen ja huoltovarmuuden kannalta ehdottoman tärkeän elinkeinon näkökulmasta on järjetöntä. Maatalous tarvitsee tukea, ei leikkauksia. Ja toimiahan tehdään, tämä hallitus tekee. Elintarvikemarkkinalaki muun muassa on saatava pikaisesti maaliin, ja se on vahvasti matkalla siihen. Tämä hallitus on tehnyt merkittäviä toimia talouskasvun tukemiseksi ja julkisen talouden tervehdyttämiseksi. Valitettavasti suhdanteet ja olosuhteet eivät ole olleet puolellamme. Tilanteen radikaali muuttuminen edellyttäisi reipasta talouskasvua, eikä sitä saada aikaan taikatempuilla. Oppositio vaalien lähestyessä pyrkii tietysti luomaan mielikuvia siitä, että heillä olisi tarjota äänestäjille valoisampi tulevaisuus, mutta valitettavasti totuus on se, ettei heistä kellään ole mitään hokkuspokkustemppua tarjolla. Nämä puolueet olivat viime vaalikaudella hallituksessa, eikä taloutemme tuolloinkaan kehittynyt myönteiseen suuntaan, vaikka suurimman osan kyseistä vaalikautta kauppa Venäjälle olikin normaalisti mahdollista eikä Hormuzinsalmikaan ollut suljettuna kauppaliikenteeltä, kuten nyt. Tietysti on todettava, että koronavirusepidemia oli tuota vaalikautta leimannut ja talouskasvua heikentänyt ulkoinen šokki, totta, mutta ei sen vaikutus talouskasvuumme ollut ensimmäisiä kuukausia lukuun ottamatta yhtä voimakas kuin nyt käynnissä olevilla Ukrainan ja Iranin sodilla. Kuitenkin me tarvitsemme nyt uskoa tulevaisuuteen, me tarvitsemme positiivisia tekoja. Uskon, että myös Parkkonen ja Lampenius Liekinheittimellä tuovat sitä meille tänään: uskoa ja positiivisuutta tulevaisuuteen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esittelen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön hallituksen esityksestä, joka koskee Luonnonvarakeskuksesta annetun lain sekä ruoka- ja luonnonvaratilastoista annetun lain muuttamista. Tämän esityksen keskeisenä tavoitteena on päivittää lainsäädäntö vastaamaan paremmin Luonnonvarakeskuksen nykyistä toimintaa ja tehtäviä. Samalla toimeenpannaan EU-sääntelyä ja erityisesti niin sanottua FSDN-asetusta, joka koskee maatilojen kestävyyden tietoverkon perustamista. Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Luonnonvarakeskuksen roolia selkeytetään tutkimus- ja tilastoviranomaisena, ja sen tehtäviä täsmennetään vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Keskeinen uudistus liittyy maatilojen kestävyyden tietoverkkoon. Nykyinen kirjanpidon tietoverkko laajenee kattamaan taloudellisten tietojen lisäksi myös ympäristöön ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä tietoja. Tämä on tärkeää, jotta maatalouden kehitystä voidaan tarkastella kokonaisvaltaisemmin. Valiokunta kuitenkin korostaa vahvasti vapaaehtoisuuden merkitystä. Maatilojen osallistuminen tietoverkkoon perustuu jatkossakin yrittäjän suostumukseen, ja tietojen antaminen on täysin vapaaehtoista. Tätä valiokunta pitää keskeisenä hyväksyttävyyden ja luottamuksen kannalta. Lisäksi valiokunta painottaa, että kerättäviä tietoja saa käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon ne on kerätty. Niitä ei saa käyttää esimerkiksi valvontaan tai verotukseen. Myös henkilötietojen suojaamisesta huolehditaan EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Valiokunta on tehnyt esitykseen joitakin täsmennyksiä. Ensinnäkin valiokunta poistaa tarpeettomana säännöksen Luonnonvarakeskuksen sisäisestä tiedonsaantioikeudesta mutta selkeyttää samalla oikeutta luovuttaa tarvittavat tiedot edelleen Euroopan komissiolle. Toiseksi valiokunta täsmentää pääjohtajan toimivallan delegointia koskevaa sääntelyä. Julkisiin hallintotehtäviin liittyvää ratkaisuvaltaa voidaan jatkossakin siirtää vain virkamiehille, mikä on oikeusturvan kannalta perusteltua. Arvoisa puhemies! Vielä lisäksi ruoka- ja luonnonvaratilastoja koskevaa lakia täydennetään siten, että tilastointi kattaa jatkossa myös riistatalouden ja metsästyksen. Kokonaisuutena esitys parantaa tiedon laatua, tukee päätöksentekoa ja vahvistaa maatalouden kestävyyden seurantaa ilman, että viljelijöille aiheutuu kohtuutonta hallinnollista taakkaa. Näillä perusteilla maa- ja metsätalousvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy lakiehdotukset mietinnössä esitetyllä tavalla. Valiokunta on yksimielinen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille esityksestä. Huoltovarmuudesta on puhuttu syystäkin erittäin paljon viime vuosina, ensin koronaepidemian ja sittemmin Ukrainan sodan takia. On hyvin tärkeää, että me kaikki ymmärrämme nyt huoltovarmuuden tärkeyden. Erityisesti kotimaisen ruoantuotannon näkökulma on tärkeä ymmärtää, sillä maatalouden kannattavuuskriisi on edelleen paljolti ratkaisematta. Selvää on kuitenkin, että ruoantuotanto täytyy turvata jatkossakin. Myös turve ansaitsee oman mainintansa. Turpeen tuotanto on ajettu lähes kokonaan alas aiempien huonojen päätösten takia. Tämä on kiistämättä eräs huoltovarmuuttamme heikentävä tekijä. Käsittelyssä oleva hallituksen esitys on tärkeä ja perusteltu täsmennys hiljattain uudistettuun huoltovarmuuslainsäädäntöön. Se vahvistaa Suomen huoltovarmuutta nimenomaan siellä, missä sen on oltava kunnossa: materiaalisen varautumisen käytännön toteutuksessa ja rahoituksen selkeydessä. Esityksen keskeinen ansio on siinä, että se selkeyttää Huoltovarmuusrahaston ja virastoksi muuttuneen Huoltovarmuuskeskuksen rooleja. Rahaston tehtävät pysyvät ennallaan, mutta niiden toteutusta täsmennetään niin, että materiaaliseen varautumiseen liittyvät liiketoimet ovat läpinäkyviä, johdonmukaisia ja kirjanpidollisesti selkeitä. Samalla arvonlisäverotusta koskeva ratkaisu on perusteltu ja käytännöllinen. Kun Huoltovarmuusrahastosta tehdään erikseen verovelvollinen, varmistetaan kilpailuneutraalius ja ennen kaikkea se, ettei järjestelmä aiheuta tarpeetonta lisäpainetta valtiontaloudelle. Vähennysoikeuden säilyminen rahastolla tukee tehokasta varautumista ilman ylimääräisiä kustannuksia. On tärkeää korostaa, että kyse ei ole toiminnan laajentamisesta vaan sen selkeyttämisestä. Tämä on hyvää lainsäädäntöä: tarkkarajaista, teknisesti perusteltua ja toimeenpanon kannalta välttämätöntä. Myös lausuntopalaute on pääosin myönteistä, mikä vahvistaa käsitystä esityksen tarpeellisuudesta. Lisäksi siirtymäsäännös on erittäin perusteltu. Se ehkäisee hallinnollista epäselvyyttä ja varmistaa, että uudistus voidaan toteuttaa sujuvasti ilman katkoksia huoltovarmuuden kannalta kriittisessä toiminnassa. Suomen huoltovarmuus on keskeinen osa kokonaisturvallisuuttamme. Tämä esitys tukee sitä konkreettisesti parantamalla rakenteita ja varmistamalla, että järjestelmä toimii tehokkaasti myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Arvoisa puhemies! Ensin koronakriisin ja sittemmin Ukrainan sodan sekä heikentyneen turvallisuusympäristömme johdosta huoltovarmuuden merkityksen ymmärtäminen on parantunut. En ole kuitenkaan varma, ymmärtävätkö kaikki tässä salissakaan viljelijän ahdinkoa tänä päivänä ja myöskään turpeen merkitystä huoltovarmuuden kannalta. Turve on kotimainen energiamuoto, joten sen tuotanto ei olisi riippuvainen kansainvälisistä toimitusketjuista tai geopoliittisesta riskistä. Turpeen tuotantoa on lyhytnäköisillä ja huonosti harkituilla päätöksillä ajettu alas. Kotimaisen turvetuotannon merkitys eräänlaisena huoltovarmuuden viimeisenä vakuutuksena pitäisi olla keskeinen. Kasvu- ja kuiviketurpeesta on paljon puhuttu. Mitään suoraan korvaavaa ei ole niiden tilalle, joten niiden tuotannon pitää saada olla käynnissä, kunnes jotain muuta yhtä hyvää keksitään, mutta siihen kuluu vielä pitkä aika. Huoltovarmuus on kykyä pitää yhteiskunta käynnissä kaikissa tilanteissa. Suomi on logistisesti käytännössä saari, joten olemme hyvin haavoittuvaisia ollessamme kapean meriväylän varassa. Eli meillä ei ole varaa menettää viljelijöitämme, meillä ei ole varaa menettää turvetuotantoamme. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja