politiikka.app

Elomaa Ritva

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäVarsinais-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

18 puheenvuoroa

035helmikuu 2026: 3helmaaliskuu 2026: 3maahuhtikuu 2026: 3huhtoukokuu 2026: 5toukesäkuu 2026: 2kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 2syy

Arvoisa puhemies! Istuva hallitus tiedostaa kotimaisen maatalouden tärkeyden niin ruuantuotannon kuin huoltovarmuudenkin näkökulmasta. Hallitusohjelma on rakennettu siten, että pystymme vastaamaan ulkoa tulleisiin šokkeihin. Vuosien saatossa on useissa eri tutkimuksissa todettu, että suomalainen arvostaa suuresti maaseutua sekä puhdasta ja turvallista kotimaista ruokaa. Me perussuomalaiset puolustamme näitä arvoja. Olemme hallituksessa turvanneet kotimaisen ruuantuotannon ja huoltovarmuuden näiden epävarmojen maailmanpoliittisten aikojen keskellä. Hallitus on uudistanut tällä vaalikaudella elintarvikemarkkinalakia. Vahvistimme elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltaa, aivan kuten hallitusohjelmassa on kirjattu. Uudistuksen toisessa vaiheessa paransimme nimenomaan alkutuottajien asemaa tuotantoketjussa, missä kaupan valta on ollut suuri ja epäreilu. Tavoitteemme oli vahvistaa sopimussuhteiden selkeyttä ja tasapainottaa toimijoiden asemaa koko elintarvikeketjussa. Kolmanneksi, olemme nostaneet voimallisesti esiin omistajaohjauksen keinot, joilla pyrimme varmistamaan sen, että kotimaisen ruuan osuus kasvaa julkisen sektorin hankinnoissa. Tämäkään työ ei ole jäänyt tuloksettomaksi. Edelleen olemme panostaneet paljon niin ikään myös nuorten viljelijöiden tukemiseen. Me olemme tukeneet aktiivista ruuantuotantoa kohdentamalla peltojen korvauskelpoisuutta, ja tämä tuki on suunnattu erityisesti aloittaneille nuorille viljelijöille. Olemme toimillamme pyrkineet parantamaan alan toimijoiden investointimahdollisuuksia. Tämän toteutimme hallituksessa siten, että Finnvera-lainsäädännön uudistuksessa poistimme maatalouden toimialarajoitukset. Olemme huolehtineet siitä, että koko maassa on pystytty harjoittamaan maataloutta, ja nyt painotan tätä: maatalouden kustannuksia ei ole nostettu tämän hallituksen aikana poliittisin päätöksin. Haemme maatalouden kannattavuudelle piristystä myös ruokaviennin kasvusta. Suunta on ollut oikea, sillä viime vuonna ruokavienti kasvoi kuusi prosenttia. On huomioitava, että maatamme kohtasi afrikkalainen sikarutto ensimmäisen kerran tänä vuonna 30.7. Virus todettiin kuolleena löydetyistä luonnonvaraisista villisioista. Tällä tapahtumalla on isoja vaikutuksia vientisektoriin, etenkin, kun taudin seurauksena muun muassa Kiina sulki ovensa suomalaiselta sianlihalta. Myös tässä olemme toimineet rivakasti ja sitoutuneet taudin taltuttamiseen. Arvoisa puhemies! Toisin kuin oppositiopuolueet, me perussuomalaiset emme pidä maataloutta ilmasto-ongelmana. Maatalouden tarkoitus on tuottaa ruokaa ja olla siten omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta. Tällä kaudella ei ole tehty sellaista ilmastopolitiikkaa, joka heikentäisi maatalousyrittäjien asemaa. Emme tarkastele myöskään turvetta vain päästöjen kautta, vaan näemme sen monet maatalouden kannalta kriittiset hyödyt. [Antti Kurvinen: Mutta ette tee mitään!] Hallitus valmisteleekin turvetuotannolle uutta tukimallia. [Anne Kalmari: Voi voi!] On tärkeää ymmärtää, että hyväkuntoinen tieverkko on perusedellytys maaseudun yritysten toimintamahdollisuuksien säilymiselle. Tällä kaudella olemme erityisesti panostaneet tienpitoon sekä tienpidon perusparannuksiin enemmän kuin normaalisti. Tämän hallituksen panostukset liikenneinfraan ovat historiallisen suuret. Maan ja metsän antimia tuottavat, jalostavat ja kuljettavat yritykset luovat hyvinvointia koko Suomelle. Perussuomalaisten mielestä pyörät on pidettävä pyörimässä ja koko Suomi asumiskelpoisena. Jokaisen ihmisen tulee saada asua siellä, missä on onnellisimmillaan, eikä ketään pidä poliittisella ohjauksella pakottaa muuttamaan kaupunkeihin. Maaseutu tulee nähdä mahdollisuutena sekä menestystekijänä. Maaseutu on myös mielekäs ja turvallinen ympäristö lapsille ja nuorille kasvaa. Luonnon kunnioittaminen sekä erä- ja perinnetaidot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Yritteliäisyys ja yrittäjyys kasvavat maaseudulla, kun elanto on hankittava itse. Jotta maaseutu ja maaseutumaiset alueet voivat kukoistaa, maaseudun erityispiirteet on tunnistettava ja niistä seuraavien johtopäätösten on tuotettava alati kehittyviä politiikkatoimia. Arvoisa puhemies! Kaikki edellä mainitut hallituksen toimenpiteet osoittavat sen, että perussuomalaiset on puolueena sitoutunut maatalouden ja ruuantuotannon tukemiseen sekä huoltovarmuuden turvaamiseen maassamme. Ja ajattelin olla hyvin rakentava puheessani, mutta lopuksi on todettava: Keskusta, teillä on ollut maa- ja metsätalousministeri vuosikaudet. Nämä ongelmat maataloudessa eivät ole syttyneet [Puhemies koputtaa] parin vuoden sisällä vaan aiemmin. Mitä te olette tehneet? — Kiitos. [Välihuutoja keskustan ryhmästä]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteessa on kysymys turpeesta: turve uusiutuvaksi, turpeen merkitys huoltovarmuudessa. Kiitos kansalaisaloitteen tekijöille. Kun tänne eduskuntaan tulee kansalaisaloite, se merkitsee sitä, että yli 50 000 kansalaista on sen allekirjoittanut. Se ei ole mikään pikkujuttu, vaan se on vahva viesti edustajille, mikä on tärkeää allekirjoittajien mielestä ja mitä pitää käsitellä. Turve on Suomessa muutakin kuin energiakysymys. Se on kotimainen luonnonvara, jolla on erittäin suuri merkitys huoltovarmuudelle, maataloudelle, työllisyydelle ja koko suomalaisen ruuantuotannon toimintaedellytyksille. Turpeen energiakäyttö on keskustelussa usein korostunut liikaa suhteessa siihen, kuinka tärkeä raaka-aine turve on maataloudelle. Erityisesti kasvuturve ja kuiviketurve ovat suomalaiselle maataloudelle kriittisiä tuotteita. Niille ei tällä hetkellä ole olemassa järkeviä, laajassa mittakaavassa kotimaisia korvaajia. Kun turvetuotantoa on voimakkaasti ajettu alas, ei kyse ole ollut ainoastaan energiaturpeen vähenemisestä. Samalla on vaarannettu kasvuturpeen ja kuiviketurpeen saatavuutta. Tämä on huoltovarmuuskysymys, sillä ilman toimivaa kotimaista alkutuotantoa ei myöskään ole vahvaa kotimaista ruokahuoltoa. Kuiviketurpeella on suuri merkitys eläinten hyvinvoinnille. Itselleni eläinten hyvinvointi merkitsee erittäin paljon. Sanotaan niin, että kuiviketurpeen korvaajaa ei ole vielä lähimaillakaan. Kuiviketurpeella on suuri merkitys eläinten hyvinvoinnille ja tilojen toiminnalle. Kasvuturve puolestaan on keskeinen tuotantopanostekijä puutarhatuotannossa ja taimituotannossa. Jos näiden tuotteiden saatavuus heikkenee, seuraukset ulottuvat paljon energiasektoria laajemmalle. Siksi on tärkeää, että turvetta tarkastellaan kokonaisuutena eikä ainoastaan sen poltosta syntyvien päästöjen kautta. Hallitus on tehnyt kuitenkin konkreettisiakin toimia. Turpeen huoltovarmuusvarastointiin on osoitettu kymmenen miljoonaa euroa, ja vuodesta 2027 lähtien valmistellaan uutta tukimallia tuotantokapasiteetin ylläpitämiseksi. Kansalaisaloitteen tavoitteesta vahvistaa turpeen asemaa voidaan siis olla samaa mieltä. Turpeen määritteleminen kansallisesti uusiutuvaksi ei kuitenkaan yksin ratkaise ongelmaa. Olennaisinta on turvata tuotanto ja huoltovarmuus käytännön toimilla. Suomen on pystyttävä tuottamaan itse ne välttämättömät tuotantopanokset, joita suomalainen maatalous ja suomalainen ruuantuotanto tarvitsevat. Turve on tässä kokonaisuudessa yksi tärkeä lenkki. Sen tuotantoedellytyksistä on pidettävä huolta niin energian, eläinten hyvinvoinnin, maatalouden kuin suomalaisen ruokaturvan vuoksi. Turpeesta on tehty pahis. Se ei enää oikein päde, että turve olisi pahis, koska uusimpien tutkimusten perusteella ja olosuhteiden muuttumisen myötä turpeen tärkeä merkitys on korostunut. Täällä debatissa tunteet vähän kuumenivat, kun oli kysymys turpeesta. Keskustapuolueelle sen verran, että ette tekään ihan täysiä pisteitä saa viime kaudesta, jos ajatellaan turpeen puolustamista. Siksi toivoisin, että esimerkiksi vaalien lähestyvä ajankohta ei muuttaisi sitä, että jos ollaan turpeen puolesta, niin ne tahot, jotka ovat, tekevät yhteistyötä sen suhteen. — Kiitos. [Tuomas Kettunen: Miksi viime vaalikaudella ei tehty yhteistyötä? — Juha Mäenpää: Te olitte hallituksessa vihreiden kanssa!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esittelen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön hallituksen esityksestä laeiksi metsästyslain sekä rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on vastata valkoposkihanhen ja merimetson aiheuttamiin merkittäviin ja toistuviin vahinkoihin maataloudelle, kalataloudelle sekä lentoturvallisuudelle. Samalla pyritään vähentämään nykyiseen poikkeuslupajärjestelmään liittyviä ongelmia, jotka ovat käytännössä osoittautuneet hitaiksi, raskaiksi ja monissa tilanteissa riittämättömiksi vahinkojen ennalta ehkäisemiseksi. Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan valkoposkihanhien aiheuttamat viljelysvahingot ovat erityisesti Itä-Suomessa nousseet erittäin merkittäviksi. Vuonna 2025 vahinkojen arvo oli lähes neljä miljoonaa euroa, minkä lisäksi vahinkojen torjunta ja hanhipeltojen ylläpito aiheuttivat valtiolle huomattavia lisäkustannuksia. Yksittäisillä maatiloilla vahingot voivat nousta satoihintuhansiin euroihin ja pahimmillaan johtaa huomattavan osan nurmisadosta menettämiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että yhteiskunnalla on käytössä tehokkaita ja oikeasuhtaisia keinoja ehkäistä tällaisia vahinkoja. Esityksessä ehdotettu mahdollisuus harjoittaa tarkasti rajattua suojametsästystä vahinkoriskin kohteena olevilla pelloilla sekä lentoasemilla on valiokunnan näkemyksen mukaan perusteltu ja tarpeellinen keino täydentää nykyistä karkotus- ja korvausjärjestelmää. Muita menetelmiä ovat esimerkiksi hanhipellot, aktiivinen karkotus ja kuolettava poikkeuslupaperusteinen ampuminen ja adaptiivinen paikallisten populaatioiden rajoittaminen. Kuitenkin tutkimusten mukaan tehokkain keino tärkeimpien satojen suojaamiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi on koordinoitu ja systemaattinen ampuminen tai muu karkotus samoilla alueilla yhdistettynä hanhille rauhoitettuihin alueisiin, kuten hanhipeltoihin. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että valkoposkihanhien ja merimetsojen kannat ovat Suomessa ja Euroopan unionin alueella vahvoja ja niiden suojelutaso on arvioitu suotuisaksi. Esityksen tarkoituksena ei ole kantojen merkittävä vähentäminen vaan konkreettisten vahinkojen ennaltaehkäisy. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella ehdotetut toimenpiteet eivät vaaranna lajin suotuisaa suojelutasoa. Merimetson osalta valiokunta on arvioinut erityisesti kalataloudelle aiheutuvia haittoja. Kalastajien kokemusten mukaan vahingot voivat paikallisesti olla huomattavia, mutta nykyinen poikkeuslupamenettely ei ole mahdollistanut tehokasta reagointia tilanteisiin. Hallituksen esityksessä merimetson suojametsästys rajataan tarkasti lentoasemille sekä kalanpyydysten läheisyyteen lisääntymiskauden ulkopuolella. Valiokunta pitää tätä ratkaisua tasapainoisena ja EU-oikeuden vaatimukset huomioon ottavana. Samalla valiokunta korostaa tarvetta jatkaa tutkimusta merimetson vaikutuksista kalakantoihin, saariston ekosysteemeihin ja vesistöjen tilaan. Päätöksenteon tulee myös jatkossa perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon. Valiokunta pitää tärkeänä, että maa- ja metsätalousministeriö sekä Luonnonvarakeskus seuraavat tarkasti lain vaikutuksia. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, vähenevätkö maataloudelle ja kalataloudelle aiheutuvat vahingot, miten sääntely vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen sekä onko nykyinen sääntely riittävä vastaamaan käytännössä havaittuihin ongelmiin. Valiokunta korostaa myös, että yleispoikkeusten soveltamisen tulee tapahtua vastuullisesti yhteistyössä maanomistajien ja viljelijöiden kanssa sekä luonnonsuojelulainsäädännön asettamat velvoitteet huomioon ottaen. Kokonaisuutena valiokunta katsoo, että hallituksen esitys tarjoaa nykytilanteeseen tarpeellisen ja oikeasuhtaisen ratkaisun. Se parantaa mahdollisuuksia ehkäistä vakavia vahinkoja, keventää hallinnollista taakkaa ja turvaa samalla luonnonsuojelun keskeiset tavoitteet. Näillä perusteilla maa- ja metsätalousvaliokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina. Valiokunta ei ollut yksimielinen: vihreät jättivät vastalauseen. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (monimuotoisuus, vesistö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsästyslaki, metsä)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalousSoteTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Tässä on kyse merkittävästä uudistuksesta, joka vahvistaa julkisten hankintojen tehokkuutta, lisää kilpailua ja parantaa verovarojen käyttöä. Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 38 miljardilla eurolla. Siksi on tärkeää, että hankintajärjestelmä kannustaa aidosti kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, markkinoiden toimivuuteen ja uusien toimijoiden mukaanpääsyyn. Hallituksen esitys on vastaus tähän tarpeeseen. Erityisen tärkeää on, että uudistus vahvistaa pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin tarjouskilpailuihin. Se tukee yrittäjyyttä, alueellista elinvoimaa ja kilpailuneutraliteettia sekä vähentää sellaisia rakenteita, jotka ovat voineet vähentää kilpailua. Samalla hallitus on huomioinut nykyisen turvallisuusympäristön vaatimukset. Esitys vahvistaa huoltovarmuuden, kyberturvallisuuden, vastuullisuuden ja ympäristönäkökohtien huomioon ottamista osana hankintaprosesseja. Valiokunta on käsittelyssään arvioinut huolellisesti myös uudistuksen vaikutuksia kuntiin, hyvinvointialueisiin ja eri toimialoihin. Tämän vuoksi esitykseen sisältyy siirtymäaikoja ja valiokunta korostaa vaikutusten aktiivista seurantaa. Näin voidaan varmistaa, että uudistuksen tavoitteet saavutetaan hallitusti ja palvelujen saatavuus turvaten. Kokonaisuutena hallituksen esitys vie julkisia hankintoja avoimempaan, kilpailullisempaan ja tehokkaampaan suuntaan. Se vahvistaa suomalaisen yrityskentän mahdollisuuksia, tukee talouskasvua ja luo edellytyksiä julkisen talouden kestävälle hoidolle. Mutta vielä kertaan hyvin tärkeän asian: Pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun on todella tärkeää, ja se on yksi tämän esityksen päätavoitteista. Mutta täällä salissa me olemme kuulleet hyvin monta kriittistä arviota tästä esityksestä, ja onkin ensiarvoisen tärkeää seurata säätelyn vaikutuksia erityisesti pienissä kunnissa ja niissä kunnissa, jotka ovat kaukana kasvukeskuksista. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
21.5.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 8/2023 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Ensin kiitos kansalaisaloitteen tekijöille. Kansalaisaloitteessa on vajavuuksia, mutta on erittäin tärkeää, että me puhumme tänään täällä salissa eläinten hyvinvoinnista ja tähän liittyvistä tekijöistä. Käsittelyssä on kansalaisaloite, jossa ehdotetaan perustuslakiin lisättäväksi uusi 2 a luku, joka koskee eläinten perusoikeuksien turvaamista. Perustuslaki eroaa muista laeista siinä, että se on oikeusjärjestelmän kehys. Toisin sanoen sanotaan, että perustuslakia ei joka päivä muuteta. Perustuslakivaliokunnan mielestä tämän kansalaisaloitteen sisältämä muutosehdotus lakiin jää epäselväksi oikeudelliselta merkitykseltään sekä oikeusvaikutuksiltaan. Uusi eläinten hyvinvointilaki tuli voimaan viime kaudella, ja perustuslakivaliokunta on mietinnössään sitä mieltä, että eläinten kunnioittaminen ja hyvä kohtelu on uuden eläinten hyvinvointilain myötä mahdollista. Siihen ei ole nykyisen valtiosäännön mukaan esteitä, joten perustuslakivaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen. Perustuslakivaliokunta toteaa edelleen, että unionin jäsenvaltiot ovat sitoutuneet siihen, että eläinten hyvinvoinnin asettamat vaatimukset huomioidaan täysimääräisesti. Mutta jos me olemme rehellisiä, niin tämähän ei aina toteudu. Asiantuntijakuulemisessa ilmeni, että perustuslaissa on aukko, joka koskee EU:n toiminnasta tehtyä artiklaa tuntevien eläimien hyvinvoinnin turvaamisesta. Valiokunnassa esitettiin lausuma, jossa edellytetään, että valtioneuvosto ryhtyy valmistelemaan perustuslain muutosta, jossa eläinten asema ja suojelu vahvistuisivat. Minä kiitän tässä lausunnon esittäjiä. On tärkeää, yhtä lailla kuin kansalaisaloite, että näistä asioista keskustellaan. Mitä on eläimen itseisarvo? Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Minä tein viime kaudella, 2022, tästä lakialoitteen. Eläimen itseisarvo kertoo eläimen moraalisesta asemasta tuntevana olentona. Siis eläin ei ole esine. Lain tasolla tunnistetulla itseisarvolla olisi kieltämättä symbolista merkitystä. Muun muassa Alankomaat, Norja ja Sveitsi ovat kirjanneet itseisarvon lakiin. Itseisarvon merkitseminen lakiin ei estä eläinten käyttöä esimerkiksi tuotantoeläiminä, seura-, harrastus- ja koe-eläiminä. Mielestäni nykyihmisen pitäisi olla kehittyneempi ja sivistyneempi myös suhteessa siihen, miten kohtelemme eläimiä. Eihän se ole ihmisiltä pois, jos välitämme myös eläimistä. Vaikka Suomessa tilanne eläinten kohtelun osalta on melko hyvä, se täytyy todeta, aika ajoin tulee ilmi myös karuja tapauksia, joissa eläinten kärsimykset ovat jatkuneet ihmisten toimesta vuosia. Pelkät lait eivät yksin varmista eläinten hyvää kohtelua. Siksi on ehdottoman tärkeää, että asennekasvatus kohdella eläviä olentoja ja myös luontoa hyvin alkaa jo vauvasta. Meidän pitäisi miettiä toimia, joissa esimerkiksi eläinsuojelurikoksiin suhtaudutaan vakavammin. Jos eläinsuojelurikoksesta jo tuomittu syyllistyy edelleen rikokseen, seuraukset tekijälle ovat lievät ja laimeat. Tämä asia, siis hallituksen esitys, onkin nyt lausunnoilla, ja toivoisin, että siihen suhtaudutaan vakavasti ja se hyväksytään. Sitten muutama sana vielä: Meillä edustajilla, ei nyt ihan kaikilla mutta melkein kaikilla, on lemmikkieläin, on koira, kissa, hevonen, on tuotantoeläimiä. Totta kai me halutaan, että eläimiä kohdellaan hyvin, mutta toivoisin, että me myös tekisimme joitain valtiopäivätoimia, jotta se olisi tosiasia ja ihmiset uskoisivat, että näin on, näin me ajattelemme eläimistä. Pari sanaa vielä tuotantoeläimistä. Suomessa tuotantoeläinten hyvinvointikorvaus on tärkeä, ja sitä pitäisi korottaa entisestään. Tämä on hyvin tärkeä asia, ja silloin pitää tuottajia tukea siinä, kun he ajattelevat eläinten hyvinvointia tuotannossaan. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Esittelin 7. toukokuuta maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön, joka koskee hallituksen esitystä laeiksi metsälain, luonnonsuojelulain ja Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annetun lain muuttamiseksi. Mietintöä haluttiin vielä täydentää, täsmentää, joten esittelen seuraavaksi muuttuneet kohdat verrattuna aiempaan mietintöön. Ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan, ympäristövaliokunta 15/2026, että yhdenmukainen 0,5 hehtaarin vähimmäispinta-alavaatimus myös korville, siis korven kyseessä ollessa, on perusteltu ja tarkoituksenmukainen. Lisäksi eräissä lausunnoissa on kritisoitu sitä, ettei korven määritelmä vastaa kasvitieteellistä määritelmää. Maa- ja metsätalousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan reheviä lehtipuuvaltaisia metsiä ja korpia koskevan kiellon noudattaminen edellyttää, että kiellon piirissä olevat alueet ovat tunnistettavissa ja rajattavissa kohtuullisella varmuudella. Reheville lehtipuuvaltaisille metsille on perusteltua asettaa vähimmäispinta-ala, jotta ne voidaan erottaa sekametsistä, joissa lehtipuuosuus voi vaihdella pienialaisesti metsän sisällä. Myös kiellon piirissä olevalle korvelle on perusteltua määritellä vähimmäispinta-ala. Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että tässä yhteydessä nimenomaan geologisen määritelmän käyttäminen on korven tunnistamisen kannalta perusteltua. Puunkorjuukiellon piirissä olevan kohteen vähimmäispinta-ala on perusteltua suhteuttaa myös hakkuiden ja metsänhoitotöiden suunnittelussa ja toteutuksessa käytettyjen käsittely-yksiköiden kokoon. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan käsittely-yksiköiden muodostamisessa käytettävän metsikkökuvion keskimääräinen koko on Etelä-Suomessa alle kaksi hehtaaria. Toisaalta käsittely-yksiköiden koko voi vaihdella merkittävästi. Jotta puunkorjuukiellon piirissä olevat alueet voidaan tunnistaa ja rajata luotettavasti ja jotta kielto voidaan sovittaa yhteen metsien hakkuiden suunnittelun ja toteutuksen kanssa, yli 0,5 hehtaarin vähimmäispinta-alaa voidaan pitää sekä rehevien lehtipuuvaltaisten metsien että korpien osalta perusteltuna. Lisäksi esityksen tavoitteiden kannalta on perusteltua, että puunkorjuukiellon piiriin kuuluvat alueet kattavat merkittävän osan linnustoltaan tiheimmistä alueista ja kiellolla on siten merkittävä vaikutus lintujen suojelulle. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta ehdottaa metsälakiehdotuksen 10 c §:n sääntelyä täsmennettäväksi seuraavasti: Puunkorjuu on kiellettyä sellaisissa korvissa ja rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, joiden pinta-ala on yli 0,5 hehtaaria, sekä rantametsissä pohjoisessa Suomessa 1. päivä toukokuuta ja 31. päivä heinäkuuta välisenä aikana ja muualla Suomessa 15. päivä huhtikuuta ja 15. päivä heinäkuuta välisenä aikana. Korvella tarkoitetaan tässä momentissa puustoista suota, jossa turvekerroksen paksuus on vähintään 30 senttiä ja puupäälajeja ovat kuusi ja koivu. Tässä momentissa tarkoitetun alueen läpi saa puunkorjuukiellon aikana kuljettaa korjattua puuta jo aiemmin käytössä ollutta ajouraa pitkin käsittelyalueelta välivarastolle. Kyseisenä aikana alueelle saa tehdä uuden ajouran vain, jos se on välttämätöntä metsien hoitamiseen ja käyttämiseen liittyvien toimenpiteiden toteuttamiseksi ja jos ajouran tekemisessä pyritään varmistamaan, ettei vahingoiteta sellaisia pesiä, joissa pesintä on käynnissä. Arvoisa puhemies! Vihreät ja vasemmistoliitto jättivät vastalauseen, joten valiokunta ei ollut yksimielinen. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, metsälaki)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esittelen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön poronhoitolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä pääosin hallituksen esityksen mukaisina sekä eräin tarkennuksin. Esityksen tavoitteena on vahvistaa poronhoidon ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä tilanteessa, jossa poronhoitoon kohdistuu yhä enemmän paineita ilmastonmuutoksen, muun maankäytön ja laidunten heikentyneen kunnon vuoksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että porolaidunten kantokyky turvataan pitkäjänteisesti samalla, kun poronhoidon harjoittamisen edellytykset säilyvät tuleville sukupolville. Keskeinen uudistus on velvoite laatia paliskunnille porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmat. Tarkoituksena on löytää aluekohtaisesti kestävät käytännöt laidunten käyttöön sekä vahvistaa luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamista. Valiokunta ehdottaa siirtymäajan pidentämistä siten, että ensimmäiset suunnitelmat tulee laatia kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Esityksessä täsmennetään myös poromäärien hallintaa koskevaa sääntelyä. Tavoitteena on ehkäistä sallittujen enimmäismäärien ylityksiä, lisätä päätöksenteon ennakoitavuutta ja vahvistaa osakkaiden yhdenvertaista kohtelua. Valiokunta pitää tärkeänä, että paliskuntien toiminnassa noudatetaan hyvän hallinnon periaatteita, lisätään läpinäkyvyyttä ja turvataan tehokkaat oikeussuojakeinot. Valiokunta on mietinnössään ottanut huomioon myös perustuslakivaliokunnan lausunnon. Lain tarkoitussäännöstä täsmennetään niin, että siinä turvataan saamelaisille alkuperäiskansana oikeus oman kielensä ja kulttuurinsa ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Lisäksi valiokunta ehdottaa säännöksiä virkavastuusta ja hallinnon yleislakien soveltamisesta paliskuntien julkisia hallintotehtäviä hoidettaessa. Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy hallituksen esitykseen sisältyvät 2. ja 3. lakiehdotuksen muuttamattomina sekä 1. ja 4. lakiehdotuksen valiokunnan ehdottamin muutoksin. Valiokunta ei ollut yksimielinen, vaan vasemmistoliitto ja vihreät jättivät yhteisen vastalauseen. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomi on pieni maa ja avoin talous. Elämme viennistä ja olemme hyvin alttiita kansainvälisille suhdanteille. Ukrainan sota on varjostanut talouskehitystämme jo hyvin pitkään ja johtanut siihen, että sijaintimme on vielä aiempaakin epäedullisempi. Samalla tuo sota on korostanut geopoliittisesti ongelmallista sijaintiamme ja alleviivannut niitä turvallisuusuhkia, joita itänaapurimme meille aiheuttaa. Näin ollen taloutemme toimintaympäristö on ollut todella vaikea jo pitkään. Asiaa ei myöskään yhtään auta Yhdysvaltojen ja Israelin Irania vastaan aloittama sota, joka on jo nostanut ja nostaa edelleen merkittävästi öljyn, energian ja muun muassa lannoitteiden hintoja, mikäli rauhaa ei pian saada aikaiseksi. Tällaiset ulkoiset šokit ovat omiaan vaikeuttamaan entisestään tilannettamme. Venäjän kasvanut uhka on pakottanut meidät parantamaan turvallisuuttamme merkittävästi. On selvää, että maanpuolustukseen pitää nyt panostaa. Ainahan me olemme pitäneet huolta, että meillä on vahva ja itsenäinen puolustus, mutta nyt tilanne on vaatinut välttämättömiä lisäpanostuksia. Tämä luonnollisesti maksaa, eikä siitä voi säästää. Ikääntyvä väestömme tarkoittaa väistämättä sitä, että sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntä että eläkemenot ovat kasvaneet merkittävästi. Eläkkeistä tämä hallitus ei ole leikannut tippaakaan eikä leikkaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta tilanne on vaikea, mutta palvelut turvataan varmasti jatkossakin. Unohtaa ei sovi myöskään yrittäjien eläkejärjestelmän uudistusta. Tämän uudistuksen tavoitteena on yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen sekä talouskasvun tukeminen. YEL-mallin uudistuksella tavoitellaan erityisesti pienituloisten yrittäjien eläkemaksujen kohtuullistamista sekä yrittäjän valinnanvapauden laajentamista. Arvoisa puhemies! Maataloudesta ei ole leikattu. Perussuomalaisille on tärkeää, että omavaraisuus kotimaisessa ruuantuotannossa säilyy ja se pidetään vakaana. Maataloutta koettelevat pitkään jatkuneen kannattavuuskriisin lisäksi Euroopan unionin ja edellisen hallituksen toimesta täysin ylimitoitetut ympäristövaatimukset, joiden toteuttaminen tässä tilanteessa tämän erittäin haavoittuvaisen ja huoltovarmuuden kannalta ehdottoman tärkeän elinkeinon näkökulmasta on järjetöntä. Maatalous tarvitsee tukea, ei leikkauksia. Ja toimiahan tehdään, tämä hallitus tekee. Elintarvikemarkkinalaki muun muassa on saatava pikaisesti maaliin, ja se on vahvasti matkalla siihen. Tämä hallitus on tehnyt merkittäviä toimia talouskasvun tukemiseksi ja julkisen talouden tervehdyttämiseksi. Valitettavasti suhdanteet ja olosuhteet eivät ole olleet puolellamme. Tilanteen radikaali muuttuminen edellyttäisi reipasta talouskasvua, eikä sitä saada aikaan taikatempuilla. Oppositio vaalien lähestyessä pyrkii tietysti luomaan mielikuvia siitä, että heillä olisi tarjota äänestäjille valoisampi tulevaisuus, mutta valitettavasti totuus on se, ettei heistä kellään ole mitään hokkuspokkustemppua tarjolla. Nämä puolueet olivat viime vaalikaudella hallituksessa, eikä taloutemme tuolloinkaan kehittynyt myönteiseen suuntaan, vaikka suurimman osan kyseistä vaalikautta kauppa Venäjälle olikin normaalisti mahdollista eikä Hormuzinsalmikaan ollut suljettuna kauppaliikenteeltä, kuten nyt. Tietysti on todettava, että koronavirusepidemia oli tuota vaalikautta leimannut ja talouskasvua heikentänyt ulkoinen šokki, totta, mutta ei sen vaikutus talouskasvuumme ollut ensimmäisiä kuukausia lukuun ottamatta yhtä voimakas kuin nyt käynnissä olevilla Ukrainan ja Iranin sodilla. Kuitenkin me tarvitsemme nyt uskoa tulevaisuuteen, me tarvitsemme positiivisia tekoja. Uskon, että myös Parkkonen ja Lampenius Liekinheittimellä tuovat sitä meille tänään: uskoa ja positiivisuutta tulevaisuuteen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esittelen hallituksen esityksen 30, josta maa- ja metsätalousvaliokunta on tehnyt mietinnön. Tässä mietinnössä ehdotetaan muutoksia metsälakiin, luonnonsuojelulakiin sekä Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annettuun lakiin. Hallituksen esityksen tavoitteena on selkeyttää lintudirektiivin kansallista toimeenpanoa erityisesti pesimäaikaisten metsähakkuiden osalta Euroopan unionin tuomioistuimen niin sanotun Voore Mets -ratkaisun johdosta. Valiokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Samalla valiokunta on tehnyt siihen eräitä täsmennyksiä, joilla pyritään parantamaan sääntelyn selkeyttä, käytännön toteutettavuutta ja oikeusvarmuutta. Esityksen keskeinen tavoite on sovittaa yhteen lintujen suojelu ja metsätalouden harjoittaminen tavalla, joka turvaa sekä lintudirektiivin velvoitteiden toteutumisen että metsätalouden toimintaedellytykset. Valiokunta korostaa, että luonnonsuojelulain mukainen lintujen suojelujärjestelmä säilyy edelleen sääntelyn perustana. Metsälakiin lisättävillä säännöksillä puolestaan täsmennetään niitä käytännön edellytyksiä, joilla metsänkäsittelyä voidaan toteuttaa lintujen pesimäaikana. Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että sääntely kohdistuu erityisesti niihin tilanteisiin ja alueisiin, joissa riski pesien vahingoittumiselle tai häirinnälle on suurin. Tämän vuoksi esityksessä säädetään rajatusta puunkorjuun kiellosta rehevissä, lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä lintujen pesimäaikana. Valiokunta ehdottaa täsmennystä, jonka mukaan rehevän lehtipuuvaltaisen metsän ja korven vähimmäispinta-alan tulee olla yli 0,5 hehtaaria. Tällä pyritään siihen, että kiellon kohteet ovat maastossa tunnistettavissa ja metsätalouden käytännöissä tarkoituksenmukaisesti rajattavissa. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös metsätalouden käytännön toimivuuteen. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että puunkorjuukiellon piirissä olevan alueen läpi voidaan kulkea ja kuljettaa puuta aiemmin käytössä ollutta ajouraa pitkin. Lisäksi uusi ajoura voidaan tehdä silloin, kun se on välttämätöntä metsänhoidon tai puunkorjuun toteuttamiseksi eikä pesiä vahingoiteta. Näillä muutoksilla pyritään ehkäisemään tilanteita, joissa sääntely aiheuttaisi kohtuuttomia tai tarkoituksettomia käytännön esteitä metsätaloudelle. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä myös ennakkoarviointia ja ennaltaehkäiseviä toimia koskevaa sääntelyä. Metsänhakkaajan tulee arvioida käsittelyalueen linnustoa ja toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet vesien vahingoittamisen sekä haitallisen häirinnän estämiseksi. Samalla valiokunta korostaa, että käytännön toimeenpano edellyttää selkeää ohjeistusta, toimivia paikkatietoaineistoja sekä metsäalan toimijoiden koulutusta ja neuvontaa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että käytännön opas linnuston huomioon ottamisesta laaditaan viipymättä lain toimeenpanon tueksi. Arvoisa puhemies! Merkittävä osa esitystä liittyy myös salassa pidettävien lajitietojen käyttöön. Valiokunta pitää tärkeänä, että maanomistajilla, hakkuuoikeuden haltijoilla ja metsätalouden toimijoilla on riittävän varhaisessa vaiheessa käytettävissään ne tiedot, jotka ovat välttämättömiä lain velvoitteiden toteuttamiseksi. Samalla valiokunta korostaa, että salassa pidettävien tietojen suojaamisesta on huolehdittava asianmukaisesti. Valiokunnan näkemyksen mukaan nyt ehdotettu sääntely muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden, jossa huomioidaan sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen että metsätalouden toimintaedellytykset. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä mietinnössä esitetyin muutoksin. Valiokunta ei ollut yksimielinen, sillä vihreät ja vasemmistoliitto jättivät eriävän mielipiteen. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, metsälaki)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tänään onkin monta maa- ja metsätaloutta koskevaa asiaa käsittelyssä täällä salissa. Niin tämä seuraavakin on. Esittelen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön hallituksen esityksestä koskien maatalouden tukijärjestelmien toimeenpanoa, viljelijätukia sekä maaseudun kehittämisen korvauksia. Esityksen keskeisenä tavoitteena on selkeyttää tukijärjestelmien hallinnointia, yhtenäistää tukiehtoja ja keventää sekä viljelijöiden että hallinnon taakkaa. Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Kyse on pitkälti käytännön toimivuuden parantamisesta. Sääntelyä täsmennetään niiltä osin, joissa nykykäytännössä on ilmennyt epäselvyyksiä tai hallinnollista kuormitusta. Keskeinen muutos koskee kuntien toimivaltaa. Lakiin kirjataan selkeästi, että kunta tekee päätöksen tukihakemusten yhdistämisestä silloin, kun samaa kokonaisuutta on haettu usealla hakemuksella mutta kyse on tosiasiallisesti vain yhdestä maatilasta. Valiokunta korostaa, että tämä ei muuta maatilan määritelmää vaan selkeyttää toimivaltaa ja varmistaa EU-lainsäädännön yhdenmukaisen soveltamisen. Yhdenmukainen tulkinta on tärkeää sekä viljelijöiden yhdenvertaisuuden että EU-rahoituksen turvaamisen kannalta. Valiokunta ehdottaa lisäksi, että kunnan päätös hakemusten yhdistämisestä ulotetaan kattamaan myös eräät elinvoimakeskusten myöntämät tuet. Tämä on perusteltua, koska samat pellot ja eläimet ovat useiden tukien perusteena. Ratkaisu vähentää päällekkäistä hallintoa ja selkeyttää tukien käsittelyä myös viljelijän näkökulmasta. Esityksessä tehdään myös muita tärkeitä muutoksia: Ensinnäkin tukikelpoisen alan hallintaa koskevaa sääntelyä täsmennetään. Jatkossa tukikelpoisen alan tulee olla aktiiviviljelijän hallinnassa koko hakemuksen jättöajan viimeisestä päivästä sen muutospäivään asti. Tämä yhdenmukaistaa käytäntöjä eri tukimuotojen välillä ja lisää selkeyttä hakijoille. Toiseksi pysyvän nurmen ennallistamistavoitteen kynnystä muutetaan. Ennallistamismenettely otetaan jatkossa käyttöön vasta, jos pysyvän nurmen ala vähenee yli 10 prosenttia vuoden 2018 viitealaan verrattuna nykyisen 5 prosentin sijaan. Valiokunta pitää muutosta erittäin kannatettavana, sillä se keventää viljelijöiden velvoitteita ilman, että ympäristötavoitteista tingitään kohtuuttomasti. Kolmanneksi ympäristökorvauksiin liittyvää hallinnollista tarkastusta aikaistetaan. Tarkastus tehdään jatkossa ennen ensimmäisen sopimusvuoden loppumaksua. Tämä vähentää riskiä takaisinperintään ja parantaa ennakoitavuutta viljelijän kannalta. Valiokunta on lisäksi täsmentänyt sääntelyä viranomaisen alueellisen toimivallan osalta. Jos hakemuksia yhdistetään ja maatilat sijaitsevat usean kunnan alueella, toimivaltainen kunta määräytyy jatkossa sen perusteella, missä suurin osa pelloista sijaitsee. Tämä lisää selkeyttä ja ehkäisee tulkintaongelmia. Kokonaisuutena esitys vahvistaa maataloustukijärjestelmän selkeyttä, oikeudenmukaisuutta ja toimivuutta. Samalla se vähentää hallinnollista taakkaa ja tukee viljelijöiden arkea käytännön tasolla. Arvoisa puhemies! Näillä perusteilla maa- ja metsätalousvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy lakiehdotukset mietinnössä esitetyllä tavalla. Valiokunta on yksimielinen. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esittelen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön hallituksen esityksestä, joka koskee Luonnonvarakeskuksesta annetun lain sekä ruoka- ja luonnonvaratilastoista annetun lain muuttamista. Tämän esityksen keskeisenä tavoitteena on päivittää lainsäädäntö vastaamaan paremmin Luonnonvarakeskuksen nykyistä toimintaa ja tehtäviä. Samalla toimeenpannaan EU-sääntelyä ja erityisesti niin sanottua FSDN-asetusta, joka koskee maatilojen kestävyyden tietoverkon perustamista. Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Luonnonvarakeskuksen roolia selkeytetään tutkimus- ja tilastoviranomaisena, ja sen tehtäviä täsmennetään vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Keskeinen uudistus liittyy maatilojen kestävyyden tietoverkkoon. Nykyinen kirjanpidon tietoverkko laajenee kattamaan taloudellisten tietojen lisäksi myös ympäristöön ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä tietoja. Tämä on tärkeää, jotta maatalouden kehitystä voidaan tarkastella kokonaisvaltaisemmin. Valiokunta kuitenkin korostaa vahvasti vapaaehtoisuuden merkitystä. Maatilojen osallistuminen tietoverkkoon perustuu jatkossakin yrittäjän suostumukseen, ja tietojen antaminen on täysin vapaaehtoista. Tätä valiokunta pitää keskeisenä hyväksyttävyyden ja luottamuksen kannalta. Lisäksi valiokunta painottaa, että kerättäviä tietoja saa käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon ne on kerätty. Niitä ei saa käyttää esimerkiksi valvontaan tai verotukseen. Myös henkilötietojen suojaamisesta huolehditaan EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Valiokunta on tehnyt esitykseen joitakin täsmennyksiä. Ensinnäkin valiokunta poistaa tarpeettomana säännöksen Luonnonvarakeskuksen sisäisestä tiedonsaantioikeudesta mutta selkeyttää samalla oikeutta luovuttaa tarvittavat tiedot edelleen Euroopan komissiolle. Toiseksi valiokunta täsmentää pääjohtajan toimivallan delegointia koskevaa sääntelyä. Julkisiin hallintotehtäviin liittyvää ratkaisuvaltaa voidaan jatkossakin siirtää vain virkamiehille, mikä on oikeusturvan kannalta perusteltua. Arvoisa puhemies! Vielä lisäksi ruoka- ja luonnonvaratilastoja koskevaa lakia täydennetään siten, että tilastointi kattaa jatkossa myös riistatalouden ja metsästyksen. Kokonaisuutena esitys parantaa tiedon laatua, tukee päätöksentekoa ja vahvistaa maatalouden kestävyyden seurantaa ilman, että viljelijöille aiheutuu kohtuutonta hallinnollista taakkaa. Näillä perusteilla maa- ja metsätalousvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy lakiehdotukset mietinnössä esitetyllä tavalla. Valiokunta on yksimielinen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Mitä tarkoittaa ruokapoliittinen selonteko ja ruokastrategia? Kyseessä on suunnannäyttäjä päätöksenteolle, toimintasuunnitelma siitä, mitä ja miten aiomme syödä jatkossa ja kuinka ruuantuotantomme turvataan. Oman lapsuuteni ja nuoruuteni kasvoin maatilalla Lokalahdella. Navetassa oli monenlaista eläintä ja pelloilla kasvatettiin ruokaa. Eettiset periaatteet, joita noudattaen silloin tuotettiin ruokaa, olivat samat kuin Suomessa tänään. Meillä edelleen tuotetaan puhdasta ruokaa: antibioottivapaata, hormonivapaata ja salmonellavapaata. Eläinten hyvinvointi otetaan huomioon. Olen koko ammatillisen urani ajan nähnyt, kuinka perustavanlaatuinen merkitys ruualla ihmisen hyvinvoinnille on. Perussuomalaisille huoltovarmuus ei ole juhlapuheiden teema, se on turvallisuuskysymys. Me emme voi rakentaa ruokajärjestelmää sen varaan, että kriisin koittaessa joku muu ruokkii meidät. Kotimainen tuotanto on turvattava, ja sen toimintaedellytykset tulee asettaa etusijalle. Selonteossa tunnistetaan myös nuorten vähäinen kiinnostus alaa kohtaan. Ei se ole ihme. Kuka lähtee alalle, jossa työ on raskasta, riskit suuret ja toimeentulo epävarma? Jos haluamme tulevaisuudessa kotimaista ruokaa, meidän on palautettava usko siihen, että työllä on mahdollisuus elää. Perussuomalaiset haluavat turvata EU:n ahtaalle ajamien suomalaisten, varsinkin pienten ja keskisuurten perheviljelmien säilymisen ja tehdä kaikkensa, jotta niiden kannattavuus paranisi. Tämä tapahtuu tukemalla muun muassa sukupolvenvaihdoksia. Tällä tavoin toimimalla voimme saada myös nuoria uusia aktiiviviljelijöitä alalle. Haluamme ylläpitää läpinäkyvää niin sanottua ”pellosta ruokapöytään” ‑ketjutusta. Painotamme sitä tosiasiaa, että suomalaisen maataloustuotannon säilyminen takaa huomattavalta osalta muun elintarvikesektorin sekä siihen liittyvien noin 320 000 työpaikan säilymisen maassamme. Ostamalla kotimaisia elintarvikkeita tuemme suomalaista ruuantuotantoa ja työtä laajasti. Tavoitteena tulee olla, että myös julkiset toimijat tarjoavat kotimaista ruokaa. Perussuomalaisille oma ruuantuotanto on huoltovarmuuden peruspilareita. Omavaraisuuden lisääminen energiantuotannossa on myös huipputärkeää. Se pitää sisällään myös turpeen saatavuuden, kasvu- ja kuiviketurpeineen. Perussuomalaiset peräänkuuluttavat edelleen ruuan arvostuksen nostamista. Laadukas ruoka edistää terveyttä ja lihaskuntoa. Puhdas ruoka on tulevaisuudessa varmasti potentiaalinen vientivaltti. Pyrimme lisäämään ruokavientiämme yhdessä ulkoministeriömme ja sen toimijoiden kanssa. Viljelijöille on tarjottava apua ja palveluja kansainvälistymiseen ja markkinointiin, kuten muillekin yrittäjille. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä myös luomutuotannon edellytykset on säilytettävä koko Suomessa. Kannattavuus, reiluus, huoltovarmuus ja luonnon kantokyky ovat ruokastrategian päätavoitteita. On tärkeää, että alkutuotannon, elintarviketeollisuuden ja kaupan välille saadaan oikeudenmukaisempi tulonjako. Arvoisa puhemies! Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen ohjelma ja toiminta korostavat kotimaisen kalan merkitystä osana suomalaista ruokaturvaa, maaseudun elinkeinoja ja ympäristöpolitiikkaa. Kuten tunnettua hallitus jatkaa aiemmin aloitettua kotimaisen kalan edistämisohjelmaa. Sen tavoitteena on nostaa kotimaisen kalan arvoketjun kilpailukykyä ja kestävyyttä. Tavoitteena on tätä kautta lisätä kotimaisen kalan osuutta suomalaisten lautasilla ja ruokapalveluissa. Ammatillisen kalastuksen puolella tuetaan elinkeinoa. Kalastustappioita ehkäistään merimetsojen suojametsästyksellä, ja myös valkoposkihanhet ovat listalla. Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi pari sanaa metsästyksestä ja riistasta. Tulee muistaa, että maaseutu ei kosketa pelkästään maaseutuasukkaita vaan myös kaupunkilaisia. Kesäiset matkat maaseudulle mummolaan, lukuisat kesämökit järvien rannoilla ja kokoontumiset suvun kanssa sukutiloille kuuluvat suomalaiseen elämään. Maaseudulla käydään nauttimassa jokamiehenoikeuksista, virkistäytymässä, retkeilemässä ja otollisilla alueilla metsästämässä ja kalastamassa. Metsästys edistää terveen luontosuhteen muodostumista ja ylläpitoa sekä luo myös yhteisöllisyyttä ja pitää osaltaan sekä maaseutua että luonnonsuojelua elinvoimaisena. Arvoisa puhemies! Aivan loppuun: onnellisen ruuan maa tekee hyvää ihmisille, se tekee hyvää eläimille ja se tekee hyvää ympäristölle. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä)Pöytäkirja
25.3.2026EsittelypuheenvuoroLA 3/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! Esittelen ensiksi tämän lakialoitteeni ja toisessa puheenvuorossa käsittelen sitä, miksi olen sen tehnyt. Arvoisa puhemies! Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia siten, että lakiin lisättäisiin rikossäännös eläintenpitokiellon rikkomisesta. Rangaistusasteikko määräaikaisen tai pysyvän eläintenpitokiellon rikkomisesta olisi sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Lisäksi eläintenpitokiellon vähimmäiskestoa pidennettäisiin nykyisestä yhdestä vuodesta kolmeen vuoteen. Eläintenpitokieltoon liitetyllä rangaistusuhalla voi olla ennalta ehkäisevää vaikutusta eläintenpitokiellon rikkomiseen. Rangaistusuhan säätämisellä on ennalta ehkäisevää vaikutusta myös eläinsuojelurikosten tekemiseen. Nykyinen keinovalikoima ei ole riittävän tehokas eläinten suojelun toteutumisen kannalta. Aloitteessa ehdotetaan näistä syistä, että rikoslain 17 lukuun lisätään uusi rangaistussäännös, eläintenpitokiellon rikkomista koskeva uusi 23 c §. Eläintenpitokiellon laissa säädettyä yhden vuoden vähimmäiskestoa voidaan pitää verraten lyhyenä esimerkiksi suhteessa liiketoimintakiellon vähimmäiskestoon, joka liiketoimintakiellosta annetun lain 5 §:n mukaan on kolme vuotta. Liiketoimintakieltoa ei pidetä rikosoikeudellisena seuraamuksena, vaan kyseessä on turvaamistoimenpide, jolla pyritään estämään vahingolliseksi havaitun toiminnan jatkaminen. Liiketoimintakielto ja eläintenpitokielto vastaavat lähtökohdiltaan tältä osin siten keskeisesti toisiaan. Liiketoimintakiellon merkityksen tehostamiseksi sen vähimmäispituus nostettiin vuonna 1998 kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen tilanteessa, jossa liiketoimintakieltojen keskimääräinen pituus oli oikeuskäytännössä ollut hieman alle kolme vuotta. Perustuslakivaliokunta on todennut, että velvollisuus pyrkiä parhaalla mahdollisella tavalla välttämään eläinten kipua, tuskaa ja kärsimystä on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä ja erittäin painava peruste rajoittaa muun muassa elinkeinovapautta ja omaisuudensuojaa. Perusteella on liityntä myös perustuslain 20 §:n ympäristövastuusäännökseen, vaikka eläinten hyvinvoinnin edistämisessä on kysymys ennemminkin eettisesti kestävästä periaatteesta kuin suoranaisesti perusoikeuksien turvaamisesta. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Päätöksen perusteena pitää aina tietysti olla tutkittu tieto, ja siihen täytyy perustua päätösten tosiaan. Mutta kun me tuolla maa- ja metsätalousvaliokunnassa ollaan kuultu nyt hyvin paljon asiantuntijoita ilmastoon ja ympäristöön liittyen, niin kyllä minun täytyy olla samaa mieltä kuin edustaja Eestilä tässä, että siellä on tullut ilmi myös, että on epävarmuuksia tutkinnassa, kun ajatellaan näitä hiilinieluja ja turvetta varsinkin. Se ei ole ollut ihan yksi yhteen. Kyllähän siellä on epävarmuuksia, ja niihin haluttaisiin vastaus. Haluaisinkin asettaa mietittäväksi: Haluatteko tulevaisuudessa syödä kotimaassa tuotettua ruokaa, josta voi sitten katsoa, missä on tuotettu ja kuinka on tuotettu, ja sen voi jäljittää? Tai haluatteko syödä ulkomailta tuotua pelkästään, ja emme tiedä sen alkuperää emmekä sitä, kuinka se on tuotettu? Siinä voi asettaa itselleen kysymyksiä, ja tässä tärkeässä asiassa ollaan nyt pitkälti kiinni, [Puhemies koputtaa] kun puhutaan näistä toimista ilmaston ja [Puhemies koputtaa] ympäristön suhteen.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastokeskustelussa on pidettävä järki mukana. Ilmastonmuutos ei tunne kansallisia rajoja vaan koskettaa kaikkia maailman ihmisiä ja eläimiä. Eri alueiden alttiudessa ilmastonmuutoksen vaikutuksille on tietysti eroja. Ei voi olla niin, että me suomalaiset teemme jatkuvasti kokoamme huomattavasti suuremman osuuden päästöjemme vähentämiseksi samalla, kun moni muu tekee hyvin vähän tai ei mitään. Se ei ole reilua. Meillä on jo riesanamme kylmä ilmasto, joka vaikeuttaa maatalouttamme ja huoltovarmuuttamme moniin muihin nähden. Maatalouden osalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki alan toimijat pelaisivat samoilla säännöillä ja sitoutuisivat esimerkiksi samoihin ympäristövaatimuksiin ja eläinten oikeuksien turvaamiseen. Euroopan unionilla on tässä peiliin katsomisen paikka. Pitää saada saman sääntelyn piiriin kaikki jäsenmaat ja myös EU:n ulkopuoliset maat. Samalla täytyy muistaa, että maa- ja metsätaloussektorin toimintaa ei saa vaikeuttaa entisestään liian kunnianhimoisilla päästövähennyksillä ja tavoitteilla. Ruoantuottajat eivät voi olla ainoita ilmastotyön maksajia. [Puhemies koputtaa] Tämä kannattavuustilanne ei sitä salli tällä hetkellä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
26.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 8/2026 vpKoulutusMaahanmuuttoYmpäristö

Arvoisa puhemies! Nuorisorikollisuus ja jengiytyminen ovat olleet valitettavasti kasvussa. Useimmiten maahanmuuttajanuoret joutuvat jengeihin, ja usein syynä on se, että he eivät aina opi kieltämme tai muuten sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan, ja siinä tulee vaikeuksia. Näköalattomuus ja sosiaalinen tilanne ylipäätään ajavat liian monia nuoria jengirikollisuuden piiriin. Nuorisorangaistuksen määräämisen helpottaminen ja sen enimmäiskeston pidentäminen ovat yksi keino muiden joukossa, jotta tätä tilannetta voitaisiin saada parannettua. Ruotsissahan jengirikollisuus on johtanut siihen, että varsinkin alaikäisiä maahanmuuttajanuoria on käytetty vakavien väkivaltarikosten tekijöinä, jopa murhien. Osa on niin nuoria, etteivät he ole rikosoikeudellisesti itse vastuussa teoistaan. Tämä kehitys rantautuu pikkuhiljaa Suomeenkin, ja sen estämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Haluan tässä yhteydessä kiittää erityisesti ministereitä Meri ja myös Rantanen. Heidän työnsä on ollut hyvin johdonmukaista ja päättäväistä varsinkin maahanmuuttopolitiikassa ja sen ongelmiin puuttumisessa. Ylipäätään jengeihin liittyy kaikenlaisia ihmisiä, varsinkin nuoria, ja se on se valtava ongelma. Tässä on tullut Ylellä monta dokumenttia viime aikoina sieltä Ruotsista. On ollut aivan järkyttävää nähdä nämä videot ja todeta, kuinka pitkälle tämä asia on mennyt. 12-vuotias voi olla pyydettynä, palkattuna murhaamaan joku ihminen, niin että hän saa siitä jonkun, jopa rahapalkkion. Se on aivan käsittämätöntä. Näissä dokumenteissa on haastateltu jopa sitä tilaajaa, joka on ollut hyvin peitettynä, että ei tunnisteta. Hän ihan kylmästi vain sanoi, että on helppo saada varsinkin koulujen läheltä, ja tuolta kadulta, näitä nuoria tekemään näitä asioita. Myös näitten tekijöitten, nuorten, lasten, vanhempia on haastateltu, ja heillä ei ole oikein mitään keinoja estää tätä. He ovat myös hädissään. On tärkeää, että tämä asia ei rantautuisi nyt tänne Suomeen vahvasti eikä ollenkaankaan. Pääasia on tietysti se, että me pystyttäisiin ennalta ehkäisemään tämä kehitys, ja niitä toimia pitää nyt keksiä ja miettiä tarkkaan ja kehittää, niin että me saataisiin tämä rikollisuus, jengi- ja nuorisorikollisuus, aisoihin. Se on tärkeää meidän yhteiskunnan kannalta. Se on kaikkien ihmisten kannalta eduksi, että lapset ja nuoret pystyvät kasvamaan sellaisessa ympäristössä, jossa ei rikollisuus kuki. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Metsien hiilinielut on ollut kuuma puheenaihe jo pitkään. Suomelle on elintärkeää metsien maana, että tutkimustieto hiilinielusta on totuudenmukaista. Ristiriitaista tietoa kuitenkin on tällä hetkellä tästä hyvin paljon. Turpeen alasajo pitää pysäyttää heti. On kysymys huoltovarmuudesta niin lämmön tuottamisen kuin kasvu- ja kuiviketurpeenkin saatavuuden kohdalla, kuten edustaja Kangas perussuomalaisten ryhmäpuheessa otti vahvasti esille. Eläintilat ovat hädissään, koska turvekuivikkeelle ei näy hyvää vaihtoehtoa. Onhan kysymys eläinten hyvinvoinnista, kun puhutaan kuiviketurpeesta. Ei liioin kasvuturpeelle löydy hyvää korvaavaa tuotetta. Suomen päästöt ovat minimaaliset saastuttajavaltioihin nähden. Me Suomessa teemme toimia ilmaston ja ympäristön hyväksi ja olemme niitä tehneet, ja se on aivan oikein ja tarpeellista, mutta tässäkin pitää olla järki mukana, ettei aja itseään seinään.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
12.2.2026VastauspuheenvuoroHE 2/2026 vpTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Kilpailulakia, elintarvikemarkkinalakia ja hankintalakia pitää uudistaa, jotta ruoantuotanto voidaan turvata maassamme. Nyt on kysymyksessä tässä esityksessä hankintalaki. Sitä pitää uudistaa, jotta elintarvikeketju toimisi oikeudenmukaisemmin. Alkutuotannon asemaa on vahvistettava, jotta kotimainen ruoantuotanto turvataan nyt ja tulevaisuudessa. Näin myös vahvistetaan yhtä huoltovarmuuden kivijaloista. Julkiset hankinnat ovat tässä suhteessa tärkeässä roolissa. Suomeen ei pitäisi tuoda elintarvikkeita, joiden tuotannossa ei ole noudatettu ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin suhteen yhtä tiukkaa sääntelyä kuin Suomessa. Lausuntopalautteen perusteella moni taho on kuitenkin huolissaan byrokratian lisääntymisestä. Tässä on nyt hyvin tärkeää, että hallitusohjelman kirjaus toteutuu, sillä siinä todetaan, että hankintoihin liittyvä lainsäädäntö uudistetaan huolellisen valmistelun ja vaikutusarvioiden pohjalta byrokratiaa minimoiden.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja