Harkimo Harry
8 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Ärade talman! Kuten olemme nyt kuulleet, niin ongelmia meillä riittää. Siksi en enää toista niitä, vaan esitän ratkaisuja. Ja ratkaisu ei nyt ole se, että perustetaan parlamentaarinen ryhmä. Nyt kaikki energia menee liikaa siihen, että yritetään vain säästää ja leikata ja ajaa alas, kun kaikki energia pitäisi suunnata siihen, että tehdään rohkeita valintoja ja uudistuksia niin, että saadaan talous pysyvään kasvuun. Vain kuihduttamalla ja kuluja leikkaamalla ja veroja korottamalla emme tästä selviä — niitä pitää kuitenkin tehdä. Tarvitsemme myös elinvoimaa lisääviä toimia ja verokannustimia ja investointeja. Liike Nyt on ainoana puolueena tehnyt kattavan säästöohjelman ja selkeät suunnitelmat rakenneuudistuksista ja talouskasvusta. Suomi tarvitsee toimitusjohtajan. Mallia pitää ottaa liiketoiminnasta. Pitää olla selkeät tavoitteet, pitävät aikataulut, ja niitä pitää johtaa numerot edellä. Suomelta puuttuu strateginen ajattelu. Meidän on keskitettävä voimavaroja kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Suomen on panostettava korkean katteen tuotteisiin ja palveluihin tietoliikenteessä, tekoälyssä, teollisuuden digitalisaatiossa sekä terveys- ja koulutusteknologiassa. Koko julkinen sektori on mahdollista rakentaa tekoälyn avulla sellaisille digitaalisille alustoille niin, että palvelusta syntyy varma vientituote. Osaamista meillä on. Onko meillä tahtoa? Arvoisa puhemies, ärade talman! Pienen Humppilan kunnan pystyvä kunnanjohtaja hoitaa tekoälyn avulla kolmen ihmisen työt. Meillä pitää olla tavoitteena sata kuntaa Tanskan mallin mukaan. Julkisella sektorilla työskentelee 700 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan neljän vuoden aikana. Jos meillä on kokonaissuunnitelma tekoälyn hyödyntämisestä, on meillä ilman irtisanomisia mahdollista samaan aikaan säästää kustannuksia merkittävästi ja parantaa palveluita. Nyt olemme amerikkalaisten digijättien monopolihinnoittelun armoilla ja julkiset palvelut, esimerkiksi sotessa, ovat hajallaan kuin varpusparvi. Tästä on mahdollista päästä irti tekoälyn ja uusien alustojen avulla. Arvoisa puhemies! Meidän pitää panostaa kotimaiseen kaivosteollisuuteen, sillä nyt ruotsalaiset ja kanadalaiset kaivavat arvokkaat mineraalit maaperästämme ja tekevät satojen miljoonien eurojen voitot ja maksavat minimaaliset verot Suomeen. Kanadalaiset ovat kaivaneet Kittilästä tuhansia ja tuhansia kiloa kultaa ja ostivat lisää esiintymiä 2,3 miljardilla eurolla toisilta kanadalaisilta. Kaivosteollisuus kertoo, että 110 miljoonan euron vuotuisella investoinnilla pystyisimme kattamaan kaivosteollisuuden tarpeet — ja tätä pidetään niin suurena, vaikka pelkästään kanadalaisten maksama 2,3 miljardia olisi 20 vuoden investoinnit. Nyt kannattaa herätä. Nyt voitot ja kalleudet menevät muihin maihin. Kun kanadalaisten maksamia summia katsoo, olisi kotimainen investointi kannattanut tehdä aikoja sitten. Länsimailla tulee olemaan vaikeata saada riittävästi raaka-aineita tuulivoimaloihin ja sähköautoihin. Suomi tuottaa ainoana maana EU:ssa kobolttia, nikkeliä, platinaa, palladiumia ja fosfaattikiveä. Lisäksi Suomi alkaa ainoana EU-maana tuottaa litiumia. Varsinkin koboltin ja litiumin kysyntä kasvaa moninkertaiseksi tulevina vuosina. Tähän kehitykseen Suomen pitää päästä kiinni ja hyötymään siitä kunnolla. Pitää panostaa myös siihen, että suomalaiset yritykset ovat mukana koko tuotantoketjussa ja saavat sen jalostusarvosta osansa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen etu pitää ottaa aina huomioon luvituksessa, sääntelyssä, verotuksessa ja yritysten tukemisessa. Kaikessa pitää ottaa myös ympäristöasiat huomioon. Tarvitsemme useita uusia suomalaisia kaivosyhtiöitä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Yhteisöveron alennuksesta sen verran, että miljardin euron panostus olisi pitänyt selkeämmin kohdistaa yritysten kasvuun ja alentaa yhteisöveroa enemmän silloin, kun yritys investoi. Vain yritysten kasvu ja investoinnit tuovat lisää työpaikkoja ja palkkoja, joilla ihmiset tulevat paremmin toimeen. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Yksi kysymys tähän, ennen kuin kysyn oman kysymykseni: Sanoitte, että erikoissairaanhoitoon pääsee nopeammin tänä päivänä. Miten se on mahdollista, koska kun sinnehän ei pääse muuten kuin terveyskeskusten ja muiden lähetteillä, niin miten sinne voi päästä — onko teillä joku ohituskaista siihen, miten terveyskeskukseen mennään? [Eduskunnasta: Hyvä kysymys!] Minä en voi ymmärtää tätä. Mutta kysymykseni kuuluu siihen, että nyt kuitenkin meillä on neljä aluetta — Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Satakunta ja Pohjois-Savo — jotka ovat tehneet isot tappiot. He eivät saa yhtään lisärahaa valtiolta ensi vuonna, ja kun kuitenkin tulee viiden prosentin palkankorotukset sekä tulee inflaatiot, niin millä tavalla tämä hoitoonpääsy nopeutuu, koska ainoa tapa, millä he voivat säästää, on irtisanoa henkilökuntaa? Voitteko selittää minulle, ministeri Rydman, millä tavalla tämä hoitoonpääsy nopeutuu?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Suomi pitää laittaa kuntoon nyt, ja se tarkoittaa aivan erilaista johtamista kuin nyt on nähty. Suomen pitää pitää puolensa. Suomen pitää vetää kunnolla kotiin päin, kun sen paikka on. Suomen talous pitää saada kestävään kasvuun. Terve kasvu syntyy vain yrittäjistä ja yrityksistä, ja niitä pitää tukea kannustavilla veroratkaisuilla. Kasvu vaatii aivan uutta otetta ja asennetta niin poliittisilta päättäjiltä kuin yritysten johdolta ja omistajiltakin. Otetaan muutama esimerkki: Helsingin ja Vantaan kaupungit ovat väkisin tilaamassa miljardilla raitiovaunuja Sveitsistä, vaikka olisivat voineet valita aiemman valmistajan ja työllistää satoja Kainuussa. UPM-Kymmenelle maksetaan kymmenien miljoonien yritystuet vuodessa, vaikka pörssiyhtiö tekee satoja miljoonia voittoa vuodessa. Samoin varustamoja tuetaan kymmenillä miljoonilla, ja sitten ne myyvät alennuslippuja matkustajille, jotka rahtaavat halpaa, verotonta alkoholia Suomeen. Samat rahat pitäisi panostaa kotimaiseen kaivosteollisuuteen, kun nyt ruotsalaiset ja kanadalaiset kaivavat arvokkaat mineraalit maaperästämme ja tekevät satojen miljoonien eurojen voitot ja maksavat niistä minimaaliset verot Suomeen. [Eduskunnasta: Just näin!] Ongelmia meillä on riittävästi. Nyt tarvitaan tekijöitä ja ratkaisuja. Suomi tarvitsee uusia menestystarinoita. Suomelta puuttuu toimitusjohtaja. Suomelta puuttuu aito pitkän tähtäimen suunnitelma, mihin tätä maata pitäisi viedä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Liike Nyt on valmistellut monivuotisen suunnitelman niin kasvulle, rakennemuutoksille kuin säästöillekin. Säästöistä olemme ottaneet esiin indeksikorotusten jäädyttämisen, julkisen puolen henkilöstön tehostamisen mallin, yritystukien karsimisen ja yhteisöveron alennuksen peruuttamisen, mitkä yhdessä neljän vuoden päästä tuovat kuuden miljardin euron säästöt ilman irtisanomisia tai veronkorotuksia. Nämä on hyvä kirjata muistiin, koska viimeistään ensi syksynä ne kelpaavat varmasti muillekin puolueille. Ensimmäisenä ratkaisuna muut kuin eläkkeisiin liittyvät indeksikorotukset jäädytetään. Ensimmäisenä vuotena säästyy 500 miljoonaa euroa, toisena 1,1 miljardia euroa, kolmantena 1,8 miljardia euroa ja neljäntenä vuotena 2,2 miljardia euroa, mitkä jäävät pysyviksi. Toinen ratkaisu koskee julkisen puolen henkilöstöä. Kaupungeissa, kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla työskentelee noin 600 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan neljän vuoden aikana. Kun puolet eläkkeelle jäävistä jätetään julkisella puolella korvaamatta, säästyy kaksi miljardia euroa vuodessa — ja siis ilman irtisanomisia. Yritystuista karsitaan miljardi euroa vuodessa ja ensi vuoden alkuun suunniteltu miljardin euron yhteisöveron alennus perutaan. Yhteisövero voidaan laskea 15 prosenttiin, kun yritys kertoo, mihin se investoi. Ulkomaalaisen yrityksen ei tarvitse maksaa yhteisöveroa viiteen vuoteen, kun se investoi Suomeen. Sotessa erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto pitää keskittää viiden yliopistosairaalan alueiden hoidettaviksi. [Vasemmalta: Vastustan!] Perusterveydenhuolto hoidetaan omalääkärimallilla yrittäjäpohjalta joko alueelta tai Kelan kautta. Yliopistosairaalat vastaavat alueellaan muusta sairaalahoidosta. Nykyinen hallintohimmeli puretaan. Valtion suora rahoitus näille viidelle alueelle. Sosiaalitoimi ja vanhustenhuolto hoidetaan sadassa aluekunnassa — tämä on keskustalle riemu-uudistus. Kuntauudistuksessa Suomeen perustetaan noin sata aluekuntaa Tanskan mallin mukaan niin, että aluekunnassa on minimissään 30 000 asukasta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Aluekunnilla on verotusoikeus valmiina kuntamallin pohjalta. Arvoisa puhemies! Meidän on saatava talous pysyvään kasvuun. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitalisaatioon ja kaivos‑ ja puolustusteollisuuteen. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Kuka tämän sotkun siivoaa? Minä takaan, että Liike Nyt siivoaa. [Kokoomuksesta: Kova lupaus!] Siksi olemme mukana tässä välikysymyksessä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Meidän on saatava talous pysyvään kasvuun. On tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma, on tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitalisaatioon, kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitää keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Vain viidesosa eläkeyhtiöiden varoista on sijoitettu Suomeen, ja se on liian vähän. 200 miljardia euroa eläkevaroja on sijoitettu ulkomaille. Kun tässä salissa ei säästöistä kukaan puhu, niin puhun minä niistä sitten kuitenkin. Kerron tässä viiden miljardin säästöt: Muut kuin eläkkeisiin liittyvät indeksikorotukset jäädytetään. Ensimmäisenä vuotena säästyy 500 miljoonaa, toisena 1,1 miljardia, kolmantena 1,8 miljardia ja neljäntenä vuotena 2,2 miljardia euroa, mikä jää pysyväksi niin kauan kuin sitä halutaan pitää. Toinen ratkaisu koskee julkisen puolen henkilöstöä. Kaupungeissa, kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla työskentelee yli 600 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan neljän vuoden aikana. Kun puolet eläkkeelle jäävistä jätetään julkisella puolella korvaamatta, säästyy noin kaksi miljardia euroa. Digitaalisuus, tekoäly ja kuntien ja muiden tehtävien yhdistäminen tuovat tehokkuutta. Tärkeintä on keskittyä palveluiden laatuun ja riittävyyteen. On erittäin tärkeätä huomata, että tässä mallissa ei myöskään tarvita irtisanomisia ja pitkän työuran tehneet ihmiset pääsevät ansaitsemalleen eläkkeelle. Ensi vuoden alkuun suunniteltu kaavamainen yhteisöveron alennus pitää perua. Olen puhunut tästä varmaan kymmeniä kertoja, mutta ei näytä menevän perille. Toinen ratkaisu on datakeskukset. Ne ovat todella sähkösyöppöjä. Sähkö on datakeskuksille erittäin edullista, ja suomalaiset veronmaksajat maksavat, maksavat sekä sähkönkulutuksissa että veroina. Suomi tarvitsee totta kai investointeja, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Datakeskusten sähkövero on palautettu normaalille tasolle, mutta nyt niille suunnitellaan erityistä tukea. Miksi meille tällaisia investointeja edes halutaan? Ja viimeksi sen sanoi ääneen Verohallituksen pääjohtaja, eli datakeskukset ovat jopa haitallisia valtiontaloudelle. Ja verottajalla on tässä faktat hallussa. Ei synny yhteisöveroa, kun yhtiöt myyvät palveluitaan konsernin sisällä ja ulkomaille. Valtio maksaa yhtiöille enemmän verovähennyksiä kuin ne maksavat veroja. Suomessa on 44 datakeskusta, ja seitsemän niistä työllistää yli 20 henkilöä. Ei näin synny Suomeen kasvua tai tekoälyosaamista. Ei tässä ole mitään järkeä. Pakko sanoa, että nämä datakeskukset ovat kuin droonit. Kokonaisuus ei ole kenelläkään hallussa, ja se on erittäin huono juttu. Suomelta puuttuu toimitusjohtaja. Suomi tuottaa ainoana maana EU:ssa kobolttia, nikkeliä, platinaa, palladiumia ja fosfaattikiveä. Lisäksi ensi vuonna Suomi alkaa ainoana EU-maana tuottaa litiumia. Varsinkin koboltin ja litiumin kysyntä kasvaa monikymmenkertaiseksi tulevina vuosina. Tähän kehitykseen Suomen pitää päästä kiinni ja hyötymään tästä. Pitää panostaa siihen, että suomalaiset yritykset ovat mukana koko tuotantoketjussa ja hyötyvät sen jalostusarvosta. Tämä tarkoittaa paljon itsekkäämpää toimintaa luvituksessa, sääntelyssä, verotuksessa ja yritysten tukemisessa. Tarvitsemme useita suomalaisia kaivosyhtiöitä. Nyt on viimeinen hetki alkaa vetää kotiin päin. Arvoisa puhemies, ärade talman! Datakeskusten ja kaikki muut suorat tai epäsuorat yritystuet pitäisi saada minimiin ja panostaa yritysverotukseen. Annan esimerkin: UPM-Kymmene on saanut viimeisen kolmen vuoden aikana 139 miljoonaa euroa yritystukea, vaikka yhtiö tekee 700 miljoonaa voittoa vuonna 25. Miksi tämmöinen yritys tarvitsee yritystukea? Yhteisövero olisi pitänyt alentaa 15 prosenttiin ja kohdistaa se niihin yrityksiin, jotka investoivat. Suomi on kaukana markkinoista ja syrjäinen, pieni maa, joka tarvitsee jonkin erityisen syyn, että tänne kannattaa tulla, ja niitä me tarvitaan. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Miljoona suomalaista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Se on pysäyttävä tieto ja noloa meille kaikille tässä salissa. Näin ei voi jatkua, tai kohta samassa kohtuuttomassa tilanteessa on toinenkin miljoona suomalaisia. Meidän on laitettava talous kasvuun ja julkinen talous tasapainoon. Suomalaiset ansaitsevat parempaa. Meidän on tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma ja saatava talous pysyvään kasvuun. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitaalisuuteen ja kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Olen esittänyt laajaa ohjelmaa talouskasvun puolesta, eli kyllä keinoja löytyy, jos ne vain otetaan käyttöön. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Vain viidesosa eläkeyhtiöiden varoista on sijoitettu Suomeen, ja se on aivan liian vähän. 200 miljardia euroa eläkevaroja on sijoitettu ulkomaille. Kasvuyrityksiä voidaan rahoittaa myös valtion omaisuutta fiksusti myymällä. Hallitus on epäonnistunut pienten ja keskisuurten yritysten kasvun tukemisessa. Esimerkiksi YEL on edelleen korjaamatta. Arvonlisäveron alaraja pitäisi laittaa 40 000 euroon ja sitten porrastaen 80 000 euron liikevaihtoon asti. Yhteisöveroa olisi pitänyt alentaa viisi prosenttia, ja vain silloin kun yritys investoi. Vain talouden kasvu kuittaa velat. Yritykset pitää saada kasvuun palkkaamaan lisää ihmisiä töihin ja ihmisten pitää tulla palkallaan paremmin toimeen. Työn tuottavuutta pitää parantaa selvästi niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Vahva julkinen talous on edellytys sille, että voimme auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat. Arvoisa puhemies, ärade talman! Ilman kasvua ei mistään tule mitään, mutta pakko on myös säästää. Ratkaisuna esimerkiksi muut kuin eläkkeisiin liittyvät indeksikorotukset jäädytettäisiin. Ensimmäisenä vuotena säästyisi 500 miljoonaa, toisena 1,1 miljardia, kolmantena 1,8 miljardia ja neljäntenä 2,2 miljardia euroa, mikä jäisi pysyväksi. Toinen ratkaisu koskee julkisen puolen henkilöstöä. Kaupungeissa, kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla työskentelee noin 500 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan hallituskauden aikana. Kun puolet eläkkeelle jäävistä jätetään julkisella puolella korvaamatta, säästyy kaksi miljardia euroa vuodessa. Digitaalisuus, tekoäly ja kuntien ja muiden tehtävien yhdistäminen tuovat lisää tehokkuutta. Tärkeintä on keskittyä palveluiden laatuun ja riittävyyteen. Tässä mallissa ei myöskään tarvita irtisanomisia ja pitkän työuran tehneet ihmiset pääsevät ansaitsemalleen eläkkeelle. On täysin uskomatonta, että hyvinvointialueilta irtisanotaan ihmisiä ja suomalaiset eivät saa hoitoa. Kun yritystukia karsitaan pysyvästi miljardilla eurolla ja ensi vuoden alkuun suunniteltu, kaavamainen yhteisöveron alennus perutaan, on meillä kasassa jo kuuden miljardin säästöt. Arvoisa puhemies, ärade talman! Ukrainan ja Iranin kriisit nostavat energian hintaa. Ja mitä tekee hallitus? Hallitus omien sanojensa mukaan ”seuraa tilannetta”. Mitä tekevät Ruotsi ja Saksa? Molemmat reagoivat välittömästi ja pudottivat polttoaineiden verotusta. Lisäksi Ruotsissa maksetaan korotettua sähkötukea kaikille kotitalouksille. Ruotsi laski myös ruuan arvonlisäveroa viiteen prosenttiin. Suunnan pitäisi olla meillä sama, kun ruoka kallistuu koko ajan. Meillä hallitus seuraa tilannetta ja sanoo, ettei ole varaa reagoida. Silloin ei ole myöskään varaa väittää, että veronmaksajan ostovoima paranee. Ostovoima ei todellakaan parane, kun kaikki kallistuu. Ja sen huomaa jokainen suomalainen omassa kukkarossaan. Polttoaineiden ja maakaasun hintojen nousu vaikuttaa laajasti talouteen, kun kuljetuskustannukset nousevat ja muidenkin tuotteiden hinnat nousevat. Inflaatio kiihtyy ja korot nousevat. Kulutus tyrehtyy ja tappaa talouskasvun. Siksi ehdotamme, että hallitus laskee polttoaineiden hintoja määräaikaisesti. Nyt hallitus hätäpäissään valmistautuu vaaleihin ja suunnittelee kotitalousvähennyksen määräaikaista korotusta ja varainsiirtoveron väliaikaista poistamista, kun se olisi pitänyt tehdä jo kolme vuotta sitten. Arvoisa puhemies, ärade talman! Vain talouskasvun, julkisen talouden tasapainon ja uusien työpaikkojen avulla saamme suomalaisia pois köyhyys- ja syrjäytymisriskistä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Me kaikki tiedämme, että vanhukset eivät saa kunnon hoitoa ja ihmiset eivät pääse joka paikassa lääkäriin. Me olemme kannattaneet pitkään perhelääkärimallia, jotta hoito saadaan järjestettyä tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti. Ehdotan lisäksi teille, että panostatte paljon enemmän tekoälyyn ja teette lääkäreille tulospalkkion myös julkisella puolella. Tämä kannustaa vastaanottamaan enemmän potilaita. Mutta rahoitukseen: Velkajarrutyöryhmä esitti 25.2., että tarvitaan 8—11 miljardin euron sopeutustoimet. Tämä tarkoittaa hyvinvointialueiden osalta 2,6—3,5 miljardia euroa uusia sopeutustoimia vaalikauden aikana. Se tarkoittaa vuonna 2023 syntyneiden 2,4 miljardin alijäämien kanssa, että tästä eteenpäin hyvinvointialueet joutuvat sopeuttamaan vuoteen 2031 mennessä 4—6 miljardia euroa. [Vasemmalta: Aivan!] Kun teidän hallituksenne esittää vielä palvelutarpeen kasvun leikkaamista niin, että se korvataan vain 60-prosenttisesti, tilanne huononee tästä vielä paljon enemmän. Nyt perustetaan parlamentaarinen ryhmä, mutta kun kuuntelee näitä puheita täällä, niin on vaikea kuvitella, että me saataisiin niin radikaaleja muutoksia, että tämä saataisiin korjattua. Jos me halutaan korjata tämä, niin puolueiden pitää antaa periksi omista periaatteistaan ja ideologioistaan. Koska meillä on suuri urakka edessä ja puhutaan niin monesta miljardista, niin minä toivon, että kaikki, jotka lähtevät siihen parlamentaariseen ryhmään, ymmärtävät, että niitä omia periaatteita ei voi aina pitää esillä.
Kiitos, arvoisa puhemies! Eilen sovittiin velkajarrusta, ja puhutaan nyt näillä teidän tuhansilla: 8 000—11 000 miljardia — kuulostaa hienommalta myös, kun otetaan pois, ei vain, kun annetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueilta joudutaan leikkaamaan, noin 2 600—3 500 miljardia euroa pitää sopeuttaa ensi kaudella. [Eduskunnasta: Miljoonaa!] 2023—2027 alijäämä oli 2,4 miljardia euroa, joten yhteinen sopeutus vuoteen 2031 mennessä tulee olemaan noin 4—6 miljardia euroa. Kysynkin teiltä, ministeri Rydman, kun te tuskailette sen 100 miljardin säästön kanssa [Sinuhe Wallinheimo: Miljoonaa!] ja mielestäni pitäisi jo vuonna 2027 säästää rahaa, miten te näette tämän asian.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Luottamus tulevaan syntyy tekojen kautta. Puhetta kyllä riittää. Meidän työmme täällä on tehdä rohkeita päätöksiä. Meidän pitää saada nykyiseen menoon uskottava muutos. Vain se luo luottamusta tulevaan. Meidän on tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma ja saatava talous pysyvään kasvuun. Niin kuin urheilussa myös taloudessa on keskityttävä määrättyihin lajeihin, joissa meillä on parhaat mahdollisuudet menestyä. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitaalisuuteen, vihreään siirtymään ja kaivosteollisuuteen. Vain talouskasvu antaa mahdollisuuden saada holtiton velkaantuminen loppumaan ja päästä kohti julkisen talouden tasapainoa. Olen esittänyt laajan ohjelman talouskasvun puolesta, eli kyllä keinoja löytyy, jos ne halutaan ottaa käyttöön. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Hallitus on epäonnistunut yritysten kasvun tukemisessa. Esimerkiksi YEL on edelleen korjaamatta. Siitä syystä satoja yrityksiä menee konkurssiin tämänkin vuoden aikana. YEL on saatava korjattua heti vastaamaan todellisia tuloja. Pieniä yrityksiä pitää auttaa arvonlisäveron alarajan nostamisella 40 000:een. Yhteisöveroa pitäisi alentaa viisi prosenttia, kun yritys investoi. Tämä yhteisöveron alennus, jonka hallitus tänä päivänä tekee, ei johda investointeihin. Olen kymmenien yritysjohtajien kanssa puhunut, eikä kukaan pidä sitä mahdollisena, että kahden prosentin alennus johtaisi investointeihin. Puolustukseen on panostettava. Kaikkea muuta on pakko käydä läpi. Vain säästämällä ja leikkaamalla se ei onnistu. Vain kasvu kuittaa velat. Olen hyvin huolissani siitä, että suomalaiset veronmaksajat eivät luota saavansa hoitoa ja hoivaa, kun he sitä tarvitsevat. Tuoreessa tutkimuksessa kaksi kolmasosaa ei luota vanhusten hoivan turvallisuuteen. Tämä on viimeinen hälytys meille päättäjille. Suomessa pitää tehdä soteremontti. Erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto pitää keskittää viiden yliopistosairaalan alueiden hoidettaviksi. Perusterveydenhuolto hoidetaan omalääkärimallilla yrityspohjalta. Yliopistosairaalat vastaavat alueillaan muusta sairaalaverkosta. Yliopistosairaalat voivat kukin keskittyä vaikeiden sairauksien hoitoon ja pitää Suomen maailmanluokassa hoidon tasossa. Nykyinen hallintomalli puretaan. Valtion suorat rahoitukset kohdistetaan näille viidelle alueelle asukasluvun, väestön iän ja työttömyyden perusteella. Pitkän tähtäimen suunnitelmana pitäisi myös vähentää kuntia. Sosiaalitoimi ja vanhustenhuolto pitäisi hoitaa sadassa aluekunnassa. Kuntauudistuksessa Suomen pitäisi katsoa muita maita Viron ja Tanskan mallin mukaan. Tanskan mallin mukaan tehtiin niin, että jos kunnassa ei asu 30 000:ta ihmistä, pitää se yhdistää — tietysti pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta Lapissa ja saaristokunnissa. Aluekunnilla on verotusoikeus valmiina kuntamallin pohjalta. Suomalaisten veronmaksajien on luotettava siihen, että saavat hoitoa ja hoivaa, kun sitä tarvitsevat. Arvoisa puhemies! Suomeen ovat kaikki ja mistä tahansa tervetulleita, kun on työpaikka tiedossa ja pystyy työllään elättämään itsensä. Mutta meillä on yli puoli miljoonaa työikäistä joko kokonaan ilman työtä tai etsimässä kokoaikaista työtä tai sijoitettuna uudelleenkoulutukseen. Ei meillä enää ole varaa ottaa maahanmuuttajia Suomeen sillä vauhdilla kuin on viime vuosina tullut. Maahanmuuttoa pitää kiristää tuntuvasti. Arvoisa puhemies, ärade talman! Nyt on viimeinen hetki ottaa homma omiin käsiin. Tyhjät lupaukset ja katteettomat puheet saavat riittää. Meidän työmme on tehdä päätöksiä. Vain rohkeat päätökset luovat suomalaisille luottamusta tulevaan.