Hopsu Inka

Arvoisa puhemies! Tämän lisäksi, että on ollut näitä kuntarahoituksen leikkauksia, niin VM:n arvio siitä, mikä TE-uudistuksen lisälasku kunnille on ollut sen kompensaation lisäksi, joka kunnille siis tehtiin uudistusta tehtäessä, on ollut 300—400 miljoonaa, eli se on aika iso summa sieltä kuntien rahoituksesta. Tämä on siis näitä nousseita työttömyysturvakuluja ja sakkomaksuja. Tähän ei ole tullut mitään uutta kompensaatiota eikä myöskään uutta mallia, jolla niitä sakkomaksuja voitaisiin tämmöisessä suhdannetilanteessa keventää. Sitä olen kyllä oppositiosta itse myös peräänkuuluttanut. Toinen asia, mistä halusin sanoa, on opettajien kohtaama väkivalta. Sen lisäksi, kun tässä puhuttiin tästä, miten pienissä kouluissa pystytään puuttumaan kiusaamiseen tai se nähdään paremmin, yleistynyt ilmiö on, että myös opettajaa kohtaan on väkivaltaa enemmän kuin ennen. Siinä myös tiedettäisiin ne keinot, joilla voitaisiin auttaa. Eli jos tiedetään, että luokassa on opiskelijoita tai oppilaita, jotka eivät ole täysin koulukuntoisia tai ovat aggressiivisia, niin sitä yksittäistä aikuista ei saa jättää yksin. Siellä pitäisi aina olla henkilöstöä, on se sitten koulunkäynninohjaaja tai avustaja tai erityisopetusresurssia, tai jos joku ei todellakaan ole koulukuntoinen, niin sitten sairaalakoulupaikkaa tai erityisluokkapaikkaa tarpeesta riippuen. Näitä ei pystytä tällä hetkellä riittävän nopeasti turvaamaan. Kyllä ammattihenkilöstö tietää sen, että tällaisessa tilanteessa itse asiassa koko luokan opetus kärsii, eivät ainoastaan ehkä ne kiusatut opiskelijat. Nämä ovat semmoisia tekijöitä, että kun väkivalta ja työn haastavuus kohdentuu myös opettajiin, niin alan houkuttelevuus kärsii. Palkkakehitys ei ole ollut hyvä. Me tiedetään, että tällä kaudella tuli vientivetoinen palkkamalli, joka sitoo sen palkkakehityksen vientialojen kehitykseen. Iso huoli on siitä, millä me koko opetussektorin, kasvatussektorin, houkuttelevuus turvataan myös jatkossa.

Arvoisa puhemies! Gazan sodassa on raportoitu kuolleen 18 000—21 000 lasta. Gazan humanitäärinen tilanne on yhä kriittinen. Puhdasta vettä ja ruokaa puuttuu, ja huomattava osa väestöstä kärsii aliravitsemuksesta. Niin sairaalat kuin asunnot ovat laajasti tuhoutuneet, ja jälleenrakennus ei ole päässyt millään tavalla liikkeelle. Lääkkeistä on pulaa, sairaanhoitokapasiteetti toimii aivan äärimmillään. Jätehuolto ei onnistu, hygieniaolosuhteet ovat erittäin huonot, ja myös rottaongelma laajenee. Gazan alueen rajalle on tuotu paljon apua, se odottaa siellä, mutta Israel ei päästä sitä läpi. Voisimmeko me painostaa Israelia päästämään avun alueelle läpi, toimia EU:ssa aktiivisesti tämän puolesta, ja voisimmeko me, ministeri Tavio, vahvistaa myös omaa apuamme, humanitääristä apua, alueelle?

Arvoisa puhemies! Lakialoite on laiksi rikoslain 25 luvun muuttamisesta koskien pakottavaa kontrollia. Lakialoitteen tarkoituksena on säätää rikoslakiin uusi rikosnimike: pakottava kontrolli. Säännöksellä kriminalisoitaisiin pitkäkestoinen, toistuva ja prosessimainen psyykkinen väkivalta. Pakottava kontrolli on eräs vakavimmista psyykkisen väkivallan muodoista ja usein osa lähisuhdeväkivallan jatkumoa. Se koostuu lukuisista teoista ja laiminlyönneistä, joilla pyritään kontrolloimaan uhrin elämää, rajoittamaan hänen sosiaalisia suhteitaan, hallitsemaan arkea ja murtamaan itsemääräämisoikeutta. Väkivallan vaikutukset voivat olla vakavia ja pitkäaikaisia, ja usein uhreilla esiintyy masennusta, ahdistusta, dissosiaatiohäiriöitä, itsetuhoisuutta ja sosiaalista eristyneisyyttä. Pakottavan kontrollin pitkäaikaiset vaikutukset voivat näkyä esimerkiksi uhrin fyysisessä sekä psyykkisessä terveydessä tai heikentyneenä taloudellisena asemana. Pakottavaa kontrollia voi ilmetä muun muassa jatkuvana tarkkailuna, yhteydenpidon rajoittamisena, rahankäytön kontrollina, toisen liikkumisen estämisenä, uhkailuna, vähättelynä, nöyryyttämisenä tai itsenäisten päätösten estämisenä. Pakottava kontrolli ilmenee usein tilanteissa, joissa tekijällä ja uhrilla on nykyinen tai aiempi läheinen ja jatkuva vuorovaikutussuhde, kuten perhe- tai seurustelusuhde, omaishoitosuhde, hoito- tai kasvatussuhde, tai kun tekijä toimii uhrin elämään syvästi vaikuttavassa yhteisössä tai auktoriteettiasemassa. Ilmiö ei aina näyttäydy ulospäin selkeänä väkivaltana, vaan se kietoutuu uhrin jokapäiväiseen elämään niin, että uhri menettää vähitellen kykynsä toimia itsenäisesti tai tehdä omia valintojaan. Pakottava kontrolli on siis väkivaltaa, joka muodostuu prosessimaisesti lukemattomista alistavista, painostavista ja kontrolloivista teoista. Pitkäaikaisvaikutukset näkyvät erityisesti henkilöillä, jotka ovat kasvaneet suljetuissa yhteisöissä, kuten joissain uskonnollisissa, romani- tai maahan muuttaneissa yhteisöissä — nämä esimerkit ovat tutkimustiedosta, ja samat on mainittu siellä lakialoitteessa. Tällöin henkilö on saattanut kasvaa pakottavaan kontrolliin lapsesta asti sekä nähnyt ilmiötä tapahtuvan ympärillään. Pakottavasta kontrollista on muodostunut normi, jolloin myös uhrilla saattaa olla vaikeuksia tunnistaa kokemaansa väkivallaksi. Kontrolli vaikuttaa myös yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja tasa-arvoon. Se ylläpitää ja uusintaa sukupuoleen perustuvaa vallankäyttöä ja tukee rakenteita, jotka sallivat toisen ihmisen hallinnan ja alistamisen erityisesti naisten ja tyttöjen kohdalla. Se voi olla yksi tekijä, joka estää naisia osallistumasta täysipainoisesti työelämään, koulutukseen tai poliittiseen toimintaan. Suomessa psyykkistä väkivaltaa arvioidaan nykylainsäädännössä rikosoikeudellisesti erillisinä tekoina, kuten pahoinpitelynä, vainoamisena, pakottamisena, uhkauksena tai vapaudenriistona. Nämä eivät kuitenkaan sellaisinaan kata koko pakottavan kontrollin kokonaisuutta, joka on toistuvaa, usein matalan intensiteetin väkivaltaa. Eli yksittäinen teko ei vielä usein ylitä tuomioon johtavaa rajaa eikä anna kuvaa koko kamalan ja pitkään jatkuneen tilanteen todellisuudesta. Myöskään vainoamisen tunnusmerkistö ei sovellu hyvin tilanteisiin, joissa uhri ja tekijä asuvat tai työskentelevät yhdessä. Samoin esimerkiksi pahoinpitelyn rangaistavuus edellyttää konkreettisten seurausten osoittamista, mikä tekee rikosprosessista haastavan erityisesti tilanteissa, joissa väkivalta ei ole fyysistä. Psyykkinen väkivalta tuleekin Suomessa rangaistavaksi äärimmäisen harvoin. Petteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus pakottavan kontrollin kriminalisoimisen tarpeen selvittämisestä. Asiaa on jo selvitetty oikeusministeriön toimesta: oikeusministeriön vuonna 23 julkaisema selvitys ehdottaa nykytilan parantamiseksi ja uhrien suojelemiseksi uuden rikosnimikkeen säätämistä. Selvityksessä tuodaan esille, että nykyinen rikoslain sääntely ei ole riittävää, koska se ei tunnista tai tunnusta väkivallan jatkumonomaista luonnetta. Eli tämä lakialoitteeni perustuu myös tähän oikeusministeriön selvitykseen. Arvoisa puhemies! Erillisen säännöksen lisääminen vastaisi myös kansainvälisiin suosituksiin. Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut, että lähisuhdeväkivallan kohteena olevien rikosoikeudellista suojaa on laajennettava. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan asiantuntijakomitea GREVIO on huomauttanut, että Suomen lainsäädäntö ei täytä Istanbulin sopimuksen artiklan 33 vaatimuksia, koska se ei huomioi jatkuvaa ja yksittäisinä tekoina vähäiseltä näyttävää psyykkistä väkivaltaa. Tällainen väkivalta voi kuitenkin olla uhrin näkökulmasta kaikkein tuhoisinta. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita ratkaisuja lähisuhteessa tapahtuvasta väkivallasta, joissa jäsenvaltion ei ole katsottu ryhtyneen tarvittaviin toimenpiteisiin lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Tarvitaan myös merkittävästi enemmän viranomaisten osaamista pakottavan kontrollin ennalta ehkäisemiseksi ja nopeaksi ratkaisemiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on huomauttanut, että monet kansalliset rikoslain säännökset keskittyvät vakaviin väkivaltatapauksiin mutta eivät riittävästi kata psykologisen väkivallan jatkuvia ja toistuvia muotoja. Kansainvälisiä esimerkkejä pakottavan kontrollin lainsäädännöstä löytyy: Esimerkiksi Skotlanti sääti vuonna 2018 Domestic Abuse Act ‑lain, joka määrittelee lähisuhdeväkivallan jatkumona. Laki kattaa fyysisen, psyykkisen, taloudellisen ja seksuaalisen väkivallan ja keskittyy nimenomaan uhrin kokemaan hallintaan ja pelkoon. Laki mahdollistaa myös sen, että lapset tunnistetaan väkivallan uhreiksi, vaikka teko ei kohdistuisikaan heihin. Tämä lähestymistapa on vahva esimerkki siitä, miten väkivallan todellinen ulottuvuus voidaan tunnistaa ja ottaa huomioon. Skotlannin laki velvoittaa myös hallitusta laatimaan säännöllisesti raportteja lainsäädännön vaikutuksista. Raporteista arvioidaan tuomioiden määriä, uhrien kokemuksia oikeusprosessista, lasten tilannetta sekä sitä, onko laki johtanut väkivallan ennalta ehkäisyyn ja parempaan viranomaisyhteistyöhön. Tämä malli vahvistaa lainsäädännön vaikuttavuuden arviointia ja voi toimia esikuvana myös Suomelle.

Arvoisa puhemies! Pääministeri, te olette todennut, että soterahoitusmalli on susi ja vaatii korjausta, [Ben Zyskowiczin välihuuto] mutta sitten korjausliikkeenne, ministeri Ikosen uusin soteleikkausesitys, vain lisää ongelmalliseksi todetun diagnoosipohjaisuuden painoarvoa tarveperustaisuuden mittarina ja vähentää samalla asukasperustaisuutta. Tämä osuu kasvaville alueille, joilla palvelutarve kasvaa lasten ja nuorten palveluissa mutta yhtä lailla hoitoonpääsytarve myös normaalityöikäisillä ja ikäihmisillä. Lisäleikkausten kohteena ovat nyt siis alueet, jotka ovat saaneet säästöjä aikaan. Luotto alueiden mahdollisuuksiin vaikuttaa omilla toimilla rahoitukseen heikkenee entisestään. Hallitukselta on tuntunut koko kauden puuttuvan visio siitä, miten soterahoitusmallia pitäisi uudistaa, ja valitettavasti tässä pääministerin puheessa sitä visiota ei kuulunut nytkään.

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Jokelaiselle hyvästä lakialoitteesta. — Heräsin itse aiheeseen yli 20 vuotta sitten, kun sain oman esikoiseni. Juttelin saamastamme hyvästä neuvolapalvelusta ranskalaisten ja belgialaisten ystävien kanssa, jotka automaattisesti synnytyksen jälkeen ohjattiin äitiysfysioterapiaan. Muistaakseni 3—5 kertaa oli se perusstandardi. Meillä tämäntyyppistä palvelua ei ollut Suomessa oikeastaan ollenkaan. Ehkä kysymällä olisi varmasti saanut, mutta sitä tietoa siitä, että pitää kysyä, ei kaikilla ollut. Aktiiviset äitiys- ja lantiopohjafysioterapeutit ovat kuitenkin tehneet Suomessa hyvää työtä. Esimerkiksi meillä Espoossa yksittäiset fysioterapeutit kokosivat opinnäytetyönä tällaisen ohjevihon, jota sittemmin jaettiin kaikille synnyttäneille, ja me otettiin Länsi-Uusimaan käyttöön tämä sama työ. He ovat kehittäneet myös palveluketjumallia, jolla tämä saataisiin systematisoitua, mutta viesti tuntuu olevan, että jotta nämä hyvät ohjeistukset saataisiin kunnolla käyttöön, niin se vaatii poliittista tukea, ja sen takia tämmöisen lakialoitteen ja lain tarve on ilmeinen. Kyse on tasa-arvosta ja naisten terveydestä. Synnytyksen jälkeiset oireet, kuten lantiopohjan toimintahäiriöt, kipu, erkauma, pidätysongelmat, eivät ole osa normaalia äitiyttä, vaan ne ovat hoidettavia terveysongelmia. Se on tasa-arvokysymys. Naisten kehoon liittyvät terveysongelmat jäävät systemaattisesti liian vähälle huomiolle. Neuvolajärjestelmä on meidän ylpeyden aihe, mutta kuten täällä jo edustaja Lohikoskikin sanoi, niin usein se keskittyy siihen lapseen enemmän kuin äitiin, joka pystyttäisiin siinä samalla varsin hyvin hoitamaan. Synnyttäneiden kuntoutus on varsin vähällä tällä hetkellä. Inhimillinen ja taloudellinen vaikutus olisi iso. Hoitamaton oireilu näkyy työpoissaoloina, mielialahaasteina, uupumuksena, perheiden kuormittumisena myöhempinä, kalliimpina hoitokustannuksina. Varhainen ohjaus ja seulonta on ennaltaehkäisevää terveyspolitiikkaa parhaimmillaan. Ennaltaehkäisy on inhimillisesti ja myös julkisen talouden näkökulmasta tervetullutta. — Toivottavasti lakialoite etenee sujuvasti täällä.

Arvoisa puhemies! OECD:n mukaan tyydyttämätöntä hoidon tarpeeseen vastaamista on Euroopan maista eniten Suomella. Pääministeri äsken väitti, että on parannettu hoitoonpääsyä, mutta Suomella on Kreikan ohella eniten tyydyttämätöntä hoidon tarvetta. Te, hallitus, ette ole asian suhteen tehneet mitään. Päinvastoin heti alkuun romutitte soteuudistuksen yhden parhaan elementin eli hoitotakuun. Pidensitte sitä kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Oletteko nyt valmiita myöntämään tämän virheen ja aloittamaan valmistelun siitä, että hoitoonpääsyä parannetaan?

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan ammattikorkeakoululakia muutettaisiin siten, että ensihoitajakoulutus, kätilökoulutus ja terveydenhoitajakoulutus olisivat erilliseen sääntelyyn perustuvia koulutuksia, jotka suoritettaisiin sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi. Mielestäni uudistuksen lähtökohdat ovat hyvät, sillä on sekä yksilön että julkisten resurssien käytön kannalta viisasta, että opiskelijoita ei laiteta opiskelemaan pätevöitymisen vuoksi päällekkäisiä samantasoisia tutkintoja, vaan he voivat erikoistua suorittamalla tarvittavat täsmäopinnot. Myös esitykset ammatillisen koulutuksen opetuksen osalta vaikuttavat järkeviltä. Esityksen pohdintaa herättäväksi kohdaksi muodostuu kuitenkin koulutuksista pisin eli kätilökoulutus. Se sisältäisi jatkossa kolmen ja puolen vuoden sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnon ja puolentoista vuoden pätevöitymiskoulutuksen kätilöksi. Tosiaan tästä puolestatoista vuodesta on jo useampi taho todennut, että siihen ei kyllä se harjoitteluaika tunnu millään mahtuvan. Tämän esityksen mukaan tämä olisi yhteensä viiden vuoden mittainen, sisällöltään vaativa mutta ei antaisi suorittajalle silti ylempää ammattikorkeakoulututkintoa vaan kaksi alempaa korkeakoulututkintoa. Kätilöliitto on painottanut, että kätilökoulutuksen pituus ja laajuus ilman ylemmän tutkinnon statusta heikentävät kätilön ammatin ja koulutuksen vetovoimaa. Vaatimukset ovat kyllä todella kovat: viiden vuoden opiskelu ja sen lisäksi vielä kahden vuoden työkokemusvelvoite siihen väliin ennen kuin voi tätä erikoistumista lähteä tekemään, eli se vastaa aivan korkeakoulujen, yliopistojen maisteritutkintojen kestoa. Esimerkiksi Ruotsissa kätilökoulutus on puolitoistavuotinen, 90 opintopisteen ylemmän tason jatkokoulutus sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille. Ruotsissa tutkintoa tarjotaan ammattiin tähtäävänä ylemmän tason korkeakoulututkintona, joka vastaa tätä Bolognan prosessin toisen portaan tutkintoa. Se ei kuitenkaan ole maisterin tutkinto eli vastaa pitkälti suomalaista ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Hallituksen esitys vaikuttaa mukailevan pitkälti Ruotsin tutkintomallia sillä poikkeuksella, että tosiaan kätilötutkintoa ei lasketa ylemmäksi ammattikorkeakoulututkinnoksi. Meidän on mahdollista Ruotsin mallin mukaisesti pitää tutkintoa ylempänä korkeakoulututkintona, ja oikeastaan haluaisin kysyä hallitukselta, miksi tähän ratkaisuun ei ole päädytty. Voisin kysyä myös, voisiko tätä koulutukseen hakeutumisen kahden vuoden työssäoloehtoa muuttaa tai voisiko sen poistaa. Ruotsissa ammattipätevyysdirektiivin C-mallissa työssäoloehto on Suomesta poiketen vain vuoden mittainen. Asiantuntijalausunnoissa HUS on nostanut esiin myös sellaisen vaihtoehdon, että meillä olisi tällainen alempi AMK-tutkinto, joka olisi kätilötutkinto erikseen, ja sitten siitä voisi vielä jatkaa kätilötutkinnon ylempään AMK-tutkintoon. He nostavat tätä vaihtoehtoa sen vuoksi, että pulaa kätilöistä on, ja on huoli siitä, että nämä pidentyneet tutkinnot entisestään lisäävät tätä kätilöpulaa. Suomalainen kätilökoulutus täyttää tänä vuonna 210 vuotta. Vuonna 1816 Turkuun perustettiin ensimmäinen kätilökoulu, ja sen myötä Suomessa on pitkä kätilökoulutuksen historia. Se oli myös ensimmäinen naisille suunnattu ammatillinen koulutus. Tämän juhlavuodenkin kunniaksi toivon, että meillä tätä kätilöiden pätevyyttä ja osaamista naisvaltaisessa asiantuntija-ammatissa todella arvostetaan ja pohditaan vielä sitä, voisiko tästä tutkinnosta hyvin kevyesti kehittää myös sen ylemmän korkeakoulututkinnon. Vielä loppuun haluan nostaa huolen uusien kätilöiden valmistumisen esteistä. Eilen Helsingin Sanomista saimme lukea kahdesta kätilöopiskelijasta, jotka kertoivat, millaista on, kun harjoittelupaikat menevät sekunneissa ja kilpailu on kovaa erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla. Opiskelijat tunnistavat, miten tärkeitä harjoittelut ovat täyden ammattipätevyyden saamiselle. Harjoittelupaikkojen pulan ohella haasteita ovat tuoneet hankaluus sovittaa niitä osaksi opintoja. Tosiaan muun muassa Tehy on nähnyt tämän esityksen ongelmana sen, että tähän puoleentoista vuoteen näitä harjoitteluaikoja ei pysty sovittamaan, koska harjoittelujen ohjausta ei ole kesäisin kätilöopiskelijoille tarjolla, ja sen takia käytännössä tämä opintojen pituus tulee olemaan se kaksi vuotta, tai näin on arvioitu. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene teki tämmöisen isommankin selvityksen sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikkojen pulasta, ja sen selvityksen mukaan on 3 500 opiskelijan valmistuminen viivästynyt sen takia, että näitä harjoittelupaikkoja sotealalle ei löydy, ja toivon, että hallitus kyllä lähtee tätä myös ratkomaan.

Arvoisa puhemies! Hallitus perustelee tutkinto-oikeuden rajaamista yhteen tutkintoon kerrallaan sillä, että näin saataisiin korkeakoulujen resurssia kohdennettua ensikertalaisten opiskelupaikkoihin. Korkeakoulut kuitenkin kertovat lausunnossaan, etteivät lakkautetut opinto-oikeudet muutu uusiksi aloituspaikoiksi. Käytännössä hallituksen esitys siis rajoittaa nuorten mahdollisuuksia etsiä omaa polkuaan ja sopivaa alaa. Hallituksen viesti on, että se ei näe tarpeelliseksi mahdollistaa opiskelualan vaihtoa ja monimuotoista, poikkitieteellistä kouluttautumista. Esityksessä kuvataan, että hallituksen tavoite on nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus mahdollisimman lähelle 50:tä prosenttia vuoteen 2030 mennessä, mikä on ollut yhteinen tavoite jo pitkään ja mistä toimet valitettavasti ovat puuttuneet. Tulevaisuudessa meillä olisi tarve päästä lähemmäs OECD:n kärkimaita ja 60 prosentin korkeakoulutusastetta nuorten aikuisten osalta. Koulutustaso ei kuitenkaan nouse keinoilla, joilla oman mielekkään opiskelualan etsimistä rajataan ja vaikeutetaan. Nuorilla on jo nyt aiempaa kovemmat paineet valita heti alussa oikea opiskeluala, ja ensikertalaisuuden painottaminen opiskelijavalinnoissa yhdessä tämän esityksen kanssa on omiaan lisäämään paineita. Myös hallituksen aiemmat toimet jatkuvan oppimisen ja aikuiskoulutuksen rajaamisesta luovat vielä entisestään painetta siihen, että ensimmäisellä valintakerralla pitäisi osua oikeaan. Tilanteessa, jossa opiskelija todella haluaa suorittaa ja kykenee suorittamaan kahta tutkintoa yhtä aikaa, joutuu hän nyt hallituksen esittämässä mallissa opiskelemaan ne peräjälkeen, eli opintoajat pitenevät. On vaikea ymmärtää, mikä lisähyöty saavutetaan sillä, että opintoja ei pystyisi suorittamaan lainkaan limittäin. Arvoisa puhemies! Vain alle kolmella prosentilla opiskelijoista on useita opinto-oikeuksia. Näiden taustalla on lukuisia erilaisia elämäntilanteita ja työllistymiseen liittyviä opiskelijan arvioita. Pelkkä opinto-oikeus ei myöskään kuluta korkeakoulujen resursseja. Olennaista on se, suorittavatko opiskelijat näitä opintoja. Esityksen perusteluissa viitataan Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen vuonna 2019 tekemään tutkimukseen, jonka tulosten mukaan useamman opiskeluoikeuden hankkiminen on yleisemmin kytköksissä 1) omien kiinnostuksen kohteiden selkiytymättömyyteen ensimmäisiin opintoihin haettaessa tai niiden muotoutumiseen ensimmäisten opintojen aikana, 2) valmistumisen lähestyessä tärkeiksi nouseviin työllistymiseen liittyviin pohdintoihin ja lisäopintoihin, joita ne edellyttävät, 3) opintoihin liittyviin tekijöihin, kuten opiskeluvaikeuksiin ja lisäksi 4) elämäntilanteeseen, itsenäistymiseen, perheeseen, sosiaalisiin suhteisiin sekä terveyteen liittyviin tekijöihin, jotka vaikuttavat oleellisesti siihen, millaiseksi kunkin opiskelijan opintopolku muodostuu. Korkeakoulut siis osaavat tällä hetkellä mitoittaa annettavan opetuksen ja aloituspaikat sillä perusteella, kuinka paljon niihin todellisuudessa osallistuu opiskelijoita. Tiukennusten sijaan tarvittaisiin opintojen ohjausta, tukea opintoihin, riittävää opintotukea — työssäkäynti on usein yksi tekijä, joka hidastaa opintojen etenemistä — riittäviä resursseja tukipalveluihin ja opiskelijoiden terveydenhuoltoon. Jo nykyään moni nuori pitää välivuosia, koska he haluavat saada opinto-oikeuden juuri haluamastaan koulutusohjelmasta, siis opintojen välivuosia toisen asteen ja korkeakoulutuksen aloituksen välissä, ja he säästävät näitä ensikertalaispisteitä. Me ollaan vihreissä esitetty, että ensimmäisen vuoden korkeakouluopinnot 60 opintopisteen suorittamiseen saakka eivät vielä kuluttaisi tätä opiskelijan ensikertalaiskiintiötä, eli silloin olisi kannattavampaa ottaa vastaan se opiskelupaikka, jonka haussa saa, vaikka se ei välttämättä olisi se ensimmäinen ja suosittu vaihtoehto. Tällöin tämä vastaanottamisen kynnys siis madaltuisi ja opiskelija pääsisi tutustumaan korkeakouluopintoihin ja voisi sitten vuoden jälkeen halutessaan hakeutua vielä uudestaan sille haluamalleen alalle, tai jos vaikka lääkäriksi haluavalle kemian opinnot osoittautuvatkin vuoden aikana mielenkiintoisiksi, niin sitten jatkaa sillä alalla. Lisäksi olemme esittäneet merkittävää lisäpanostusta uusiin aloituspaikkoihin, painottuen juuri tuleviin vuosiin, jolloin sitä hakijasumaa, joka meille on kertynyt näistä opiskelijoista, jotka kerta toisensa jälkeen pyrkivät korkeakouluihin, päästäisiin purkamaan. Tässä työllisyystilanteessa uudet aloituspaikat myös mahdollistaisivat nuorille järkevän opiskelupaikan sen sijaan, että he odottavat työttömyyskorvauksella.

Arvoisa puhemies! On tosiaan hyvä, että viimein on tullut tätä lisäaikaa alijäämien kattamiseen, ja on hyvä, että viimein kelpaa hallitukselle myös tämä parlamentaarinen yhteistyö, jota useamman vuoden ajan on ehdoteltu. Mutta haluaisin kysyä ministeriltä näistä uudemmista ehdotuksista. Kun tätä valmiiksi ongelmallista diagnoosipohjaista rahoitusta nyt tässä hallituksen uudessa esityksessä entisestään lisätään, sitä diagnoosipainotteisuutta, niin jostain syystä hallitus näkee myös näin, että kun menet yksityiselle, niin ne jatkokustannukset, mitkä siitä diagnoosista syntyvät, eivät päätyisi sinne hyvinvointialueelle, vaan se rahoitus poistetaan hyvinvointialueilta. Edustaja Zyskowicz, eivät nämä hallituksen uudet esitykset rahoitusmallin korjaamiseksi kauhean järkeviltä ja järkeenkäyviltä vaikuta. Tässä leikkaus kohdistuu niihin, jotka ovat onnistuneet säästöä tekemään.