politiikka.app

Hänninen Juha

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäOulun vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

72 puheenvuoroa

0816helmikuu 2026: 13helmaaliskuu 2026: 10maahuhtikuu 2026: 16huhtoukokuu 2026: 13toukesäkuu 2026: 16kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 4syy

Arvoisa puhemies! Tämän budjetin tärkein viesti on se, että turvallisuudesta pidetään kiinni erityisesti vaikeina aikoina. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Venäjän raakalaismainen ja rikollinen hyökkäyssota, yleistynyt laaja-alainen vaikuttaminen ja kiristynyt kansainvälinen tilanne velvoittavat meitä vahvistamaan puolustuskykyämme ja yhteiskunnan varautumista. Tämä on vastuullisen hallituksen vastuullinen linja. Turvallisuus, talous ja terveys kulkevat esityksessä käsi kädessä. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei ole tänä päivänä vain puolustuspolitiikkaa. Se syntyy kokonaisuudesta, joka myös tässä budjetissa tulee esille. Toimiva oikeusvaltio, huoltovarmuus, kasvava talous ja kestävä verotus, jotka jättävät yksilölle itselleen tehdystä työstä reilun ja riittävän korvauksen, ovat kaikki osa kokonaisturvallisuutta. Turvallisuutta on myös se, että lapsiin kohdistuvat rikokset tutkitaan tehokkaasti, että tuomioistuimella on riittävät resurssit käsitellä oikeustapaukset ja että lähisuhdeväkivallan uhrit saavat apua kotona ja turvakodeissa. Näihinkin budjetissa panostetaan. Arvoisa puhemies! Oulun vaalipiirin näkökulmasta haluan erityisesti korostaa pohjoisen ja itäisen Suomen kasvavaa merkitystä. Kyse ei ole enää vain Suomen reuna-alueista ja ulkorajoista. Kyse on koko Euroopan turvallisuuden, huoltovarmuuden ja talouskasvun kannalta tärkeästä alueesta. Nato-jäsenyys, arktinen ulottuvuus, energiainvestoinnit, datakeskukset ja kasvava kansainvälinen huomio tekevät siitä entistäkin tärkeämmän. Siksi alueellemme tulossa olevat investoinnit teihin ja raiteisiin, digitaalisiin yhteyksiin ja elinkeinoelämän kasvuun ovat ennen kaikkea myös turvallisuusinvestointeja. Kun Suomeen tulee uusia suuria investointeja ja talous kasvaa, vahvistuvat samalla myös yhteiskunnan kantokyky ja turvallisuuden rahoituspohja. Pohjois-Suomen karut luonto-olosuhteet huomioiden erittäin tärkeää on myös, että tässä budjetissa huomioidaan maatalouden riittävät toimintaedellytykset ja huoltovarmuuden vahvistaminen. Varautuminen ja omavaraisuus ovat tärkeimpiä resurssejamme turvallisuuden näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Tahdon korostaa, että vahva puolustus, toimiva oikeusvaltio, hyvä varautuminen, kasvava talous ja huoltovarma yhteiskunta eivät ole toisistaan erillisiä asioita. Ne muodostavat yhdessä tärkeän osan Suomen kokonaisturvallisuutta. Maamme ihmiset, yhteistyö ja riittävä liikunta ovat myös osa tätä kokonaisuutta. Vaikka tänäkin vuonna budjetti sisältää monia vaikeita ratkaisuja, on sen viesti turvallisuuden osalta selkeä: Suomi pitää huolta omasta puolustuskyvystään, viranomaistensa toimintakyvystä ja yhteiskunnan kriisinkestävyydestä myös ja erityisesti tulevaisuudessa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on hyvä esimerkki sellaisesta norminpurusta, jossa byrokratia vähenee, kuntien työ kevenee ja samalla ihmisten arki paranee. Samalla se myös vahvistaa kokonaisturvallisuutta käytännön tasolla. Kun turhaa byrokratiaa puretaan tämän esityksen tavoin, väestön terveys paranee, viranomaisten resursseja vapautuu olennaisiin tehtäviin ja asumisen turvallisuus vahvistuu. Nämä eivät ole pieniä seikkoja vaan iso osa arjen turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä tupakointikiellon saaminen taloyhtiöön voi kestää kuukausia ja vielä vaatii kunnan päätöksen. Esityksessä päätösvaltaa siirretään sinne, missä asia käytännössä kuuluu ratkaista. Se siis siirretään asuntoyhteisöille itselleen. Kuntaa ei enää tarvita välikädeksi tilanteessa, jossa taloyhtiö haluaa suojata asukkaitaan naapureista kulkeutuvalta tupakansavulta. Kyse ei ole vain asumisviihtyvyydestä. Tämä asia koskettaa syvästi terveyttä, turvallisuutta ja oikeasuhtaista hallintoa. Tupakansavu on terveyshaitta, ja kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat lapset, ikääntyneet ja liikuntarajoitteiset henkilöt, jotka eivät voi itse vaikuttaa siihen, mitä omassa kodissaan hengittävät. Siksi on oikein, että päätöksenteko on nopeaa ja lähellä heitä, joille se kuuluu. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hyvä toisestakin syystä, nimittäin samalla vapautamme kuntien resursseja. Vuonna 2025 kunnissa käytettiin asuntoyhteisöjen tupakointikieltoasioihin lähes kuusi- ja puolituhatta työtuntia. Ne tunnit voidaan jatkossa käyttää muihin tehtäviin, jotta kuntalaisten arki on yhä parempaa ja turvallisempaa. Tämä esitys on konkreettinen, toteuttaa tavoitteitamme purkaa tarpeettomia normeja, vahvistaa paikallista päätöksentekoa ja sujuvoittaa ihmisten arkea. Kaikkea ei tarvitse ratkaista viranomaispäätöksillä, jos yhteisöt pystyvät tekemään päätökset itse. Siksi pidän tätä esitystä kannatettavana ja erinomaisena. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
4.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 7/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomuksen ehkä tärkein viesti on se, että turvallisuus ei enää ole vain puolustus- tai ulkopolitiikkaa eikä sitä rakenneta yksin. Pohjoismaissa turvallisuutta tarkastellaan yhä vahvemmin kokonaisturvallisuuden näkökulmasta, jossa puolustuksen rinnalla korostuvat huoltovarmuus, rakennettu ympäristö, terveysturvallisuus, varautuminen, kyberturvallisuus ja kansalaisten kriisinkestävyys. Näin kuuluukin olla. Arvoisa puhemies! Erityisen merkittävää on, että Pohjoismaat ovat alkaneet rakentaa turvallisuutta entistä tiiviimmän yhteistyön kautta. Kertomuksessa korostuvat Nordefco-yhteistyö, Nato-jäsenyyden tuomat mahdollisuudet sekä yhteinen varautuminen kriiseihin. Keskeisiä teemoja olivat sotilaallinen liikkuvuus, huoltovarmuus, kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, meriturvallisuus ja kyky torjua hybridi- ja kyberuhkia. Pohjoisen Suomen näkökulmasta on erityisen tärkeää, että kertomuksessa nostetaan esiin arktinen alue, Pohjois-Atlantti ja Itämeri. Näiden alueiden turvallisuus ja logistiikka eivät ole vain alueellisia kysymyksiä vaan koko Euroopan turvallisuuden kannalta keskeisiä. Arvoisa puhemies! Tässä kertomuksessa korostetaan myös sitä, että kokonaisturvallisuus rakentuu yhteiskunnan sisältä. Henkinen kriisinkestävyys, koulutus, kulttuuri, medialukutaito ja demokratian toimivuus ovat tärkeä osa turvallisuutta. Tämä on tärkeä viesti aikana, jolloin informaatiovaikuttaminen ja yhteiskunnan polarisoituminen ovat osa nykyaikaisia turvallisuusuhkia. Tästä myös Suomi on puhunut omalla puheenjohtajuuskaudellaan tänä vuonna. Tavoite yhteisestä pohjoismaisesta visiosta yhteisen kokonaisturvallisuuden vahvistamisesta on merkittävä. Arvoisa puhemies! Pohjoismaat ovat pieniä valtioita, mutta yhdessä ne muodostavat vahvan alueen, jonka turvallisuus perustuu luottamukseen, yhteistyöhön ja yhteisiin arvoihin. Juuri näitä vahvuuksia meidän on edelleen vahvistettava. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 15/2026 vpSoteEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Turvallisuudesta puhuttaessa puolustus, rajaturvallisuus ja viranomaisten valmius toimia kriiseissä ovat tärkeitä, mutta yhtä tärkeä osa turvallisuutta on se, että ihmiset voivat luottaa yhteiskuntaan, viranomaisiin ja siihen, että heidän oikeutensa toteutuvat. Juuri tästä näkökulmasta eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2025 on tärkeä. Se muistuttaa meitä siitä, että kokonaisturvallisuus rakentuu myös oikeusvaltiosta. Jos ihminen ei saa tarvitsemaansa palvelua, jos käsittelyajat venyvät kohtuuttomiksi tai jos viranomaispäätöksiä ei tehdä lain edellyttämällä tavalla, luottamus yhteiskuntaan heikkenee. Siihen meillä ei ole varaa. [Tuomas Kettunen: Ei edes Itä-Suomessa!] Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomuksen keskeinen viesti on, että perusoikeuksien toteutumisesta on pidettävä huolta myös silloin, kun julkinen hallinto toimii vahvan paineen alla. Oikeusvaltion vahvuus mitataan juuri vaikeina aikoina. Silloin nähdään, pystyykö järjestelmä huolehtimaan ihmisistä yhdenvertaisesti ja lainmukaisesti. Erityisen tärkeää on huolehtia heistä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Ikääntyneet, lapset, vammaiset henkilöt sekä erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevat ihmiset eivät saa joutua tilanteeseen, jossa oikeuksien toteutuminen riippuu asuinpaikasta, resursseista tai kyvystä vaatia niitä itse. [Tuomas Kettunen: Myös Itä-Suomessa!] Oikeusasiamiehen työ muistuttaa meitä siitä, että turvallinen yhteiskunta ei synny vain suojelemalla rajoja. Se syntyy myös siitä, että jokainen voi luottaa tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Arvoisa puhemies! Kertomuksesta nousevat esille digitaalisen yhteiskunnan haasteet. Sähköiset palvelut helpottavat asiointia ja tekevät hallinnosta tehokkaampaa. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei kukaan jää palveluiden ulkopuolelle. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että meistä jokainen suomalainen voi käyttää oikeuksiaan ja saada tarvitsemansa palvelut. Tämä näkökulma korostuu erityisesti harvaan asutuilla alueilla. [Tuomas Kettunen: Myös itäisessä Suomessa!] — Myös Itä-Suomessa. — Meidän on pidettävä huolta siitä, että perusoikeudet toteutuvat samalla tavalla niin Pohjois-Suomessa, Itä-Suomessa kuin etelän kasvukeskuksissa. Pitkät välimatkat eivät saa muodostua esteeksi oikeusturvalle tai hyvälle hallinnolle. Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus ei ole vain arvio viranomaisten toiminnasta. Se on myös viesti meille lainsäätäjille. Meidän vastuullamme on huolehtia siitä, että säätämämme lait ovat käytännössä toteutettavissa, että viranomaisilla on riittävät resurssit tehtäviensä hoitamiseen ja että oikeusvaltion perusta säilyy vahvana myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Haluan kiittää oikeusasiamiestä ja hänen toimistoaan tärkeästä työstä. Hyvät edustajat, Nyt on meidän vuoromme tehdä työmme hyvin ja huolehtia. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajaturvallisuus)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Olemme vakavan asian äärellä. Syyllisiä täältä aina on etsitty — ehkä niitä ei kannata etsiä, vaan syitä, ja jos löydetään hyviä syitä, niin sitten voidaan tehdä ratkaisuja ja korjausliikkeitä, mitä ollaan nyt tällä hetkellä tekemässä. Meille on tehty soteuudistus, sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus, jossa palvelut heikkenevät, jonot pitenevät ja kulut rajusti kasvavat. Tämä oli nähtävissä jo neljä vuotta sitten, että tällä rahoitussuunnitelmalla, järjestämissuunnitelmalla ja alueiden määrällä tulee paljon, paljon korjausliikkeitä. Tosiaan syyllisiä saa etsiä, sehän kuuluu politiikkaan. Arvoisa puhemies! Tämä esitys koskee hyvinvointialueiden rahoituksen ydintä. Kyse ei ole teknisestä säädöspaketista vaan rahoitusperiaatteesta, jolla turvataan perustuslain edellyttämät sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa. Esityksen tavoitteena on hillitä kustannusten kasvua ja kehittää rahoitusmallia hallitusti. Hyvinvointialueiden rahoituksen määräytyminen ei saa johtaa siihen, että palvelujen saatavuus, yhdenvertaisuus tai alueellinen oikeudenmukaisuus vaarantuu, vaikka meillä on Suomessa taloudellisesti hyvin tiukkaa. Arvoisa puhemies! Tällä esityksellä ehdotetaan, että hyvinvointialueiden rahoituksen kasvua hillitään ja rahoitusta jaetaan aiempaa tavoitteellisemmin. Se on tarpeellista Suomen nykyisessä taloustilanteessa. Samalla rahoitukseen tehdään usean vuoden aikana harkittuja sopeutuksia ja vanhaan järjestelmään jääneitä pysyviä siirtymätukia puretaan vähitellen. Emme tee ikäviä päätöksiä siksi, että se olisi kenellekään hauskaa — teemme niitä siksi, että hyvinvointialueiden ratkaisujen ja niiden rahoituksen tulee vastata todellisuutta. Esimerkiksi vuoden 2022 tilanteeseen perustuvat pysyvät siirtymätasaukset eivät enää vastaa nykyistä todellisuutta, jossa alueiden väestö, kustannukset ja palvelurakenne ovat eriytyneet nopeasti. Sen vuoksi on perusteltua, että pysyvien siirtymätasausten määrää vähennetään asteittain ja ennakoitavasti vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! On kuitenkin myös todettava, että palvelutarve ei kasva prosenttiosuuksina, se kasvaa ihmisinä — ikääntyvinä, monisairaina, syrjäytymisriskissä elävinä ihmisinä. Kun rahoitus kasvun osalta jää jälkeen todellisesta tarpeesta, paine siirtyy väistämättä palveluverkkoon, henkilöstöön ja hoitoonpääsyyn. Tämä on riski, joka on tunnustettava ja tunnistettava jo nyt lakia säädettäessä. Siksi tässä esityksessä rahoitusmalliin lisätään myös turvaelementti, jolla estetään äkilliset rahoitustason laskut yksittäisillä alueilla. Positiivista on myös se, että rahoituksen tarveperusteisuus säilyy. Kun rahoituksen laskentaa muutetaan vastaamaan paremmin todellista palvelutarvetta, rahoituksella katetaan myös todellista hoitoa. Rahoituksen tulee perustua niihin kustannuksiin, jotka todella jäävät hyvinvointialueiden vastuulle. Arvoisa puhemies! Myös hallintovaliokunta katsoo, että esitys on tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen, koska se yhdistää kustannusten kasvun hillinnän ja perustuslain mukaisten palvelujen turvaamisen vaikeassa taloustilanteessa. Valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että rahoitusmalliin sisältyy turvaavat mekanismit, kuten lisärahoitus ja vähimmäisrahoituksen turvaava tasaus, joilla varmistetaan palvelujen saatavuus kaikilla alueilla. Nyt erityisen tärkeä tieto: samalla valiokunta edellyttää, että rahoitusjärjestelmän kokonaisuudistus valmistellaan ripeästi, jotta järjestelmästä saadaan pitkäjänteisesti oikeudenmukainen ja toimiva. Siksi työmme ei lopu tähän lakiin. Hyvinvoiva yhteiskunta syntyy turvallisuudesta, taloudesta ja terveydestä, ja tähän meidän myös tulee pyrkiä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyden, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 182/2025 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Meidän tärkein tehtävämme on varmistaa kansalaistemme turvallisuus. Siksi poliisin ja muiden viranomaisten on saatava ne tiedot, joita he tarvitsevat pitääkseen ihmiset turvassa. Meillä on velvollisuus varmistaa, ettei lainsäädäntö jää jälkeen todellisuudesta, jossa rikollisuus muuttuu, digitalisoituu ja järjestäytyy yhä nopeammin. Tällä hallituksen esityksellä tehdään muutoksia poliisilakiin ja useisiin henkilötietolakeihin. Muutosten tarkoituksena on poistaa tiedonvaihdon esteitä, yhtenäistää sääntelyä ja varmistaa, että turvallisuutemme viranomaiset voivat tehdä yhteistyötä tehokkaammin rikosten ehkäisemiseksi ja jokaisen arjen turvallisuuden takaamiseksi. Hallintovaliokunta katsoo, että tiedonvaihdon esteiden purkaminen on välttämätöntä muuttuneessa ja monimutkaistuneessa turvallisuusympäristössä. Oikeasuhtaisuus ja perusoikeudet on turvattava, mutta samalla tiedonsaanti ja tietojen luovutus tulee sitoa välttämättömyyteen. Näin esitetyt muutokset parantavat turvallisuusviranomaisten toimintakykyä heikentämättä oikeusturvaa. Arvoisa puhemies! Jatkossa poliisilla olisi mahdollisuus saada ja luovuttaa tietoa nykyistä selkeämmin ja yhdenmukaisemmin. Poliisi voisi saada välttämättömiä tietoja viranomaisilta, yksityisiltä toimijoilta, säätiöiltä sekä yhteiskunnan palveluntarjoajilta tilanteissa, joissa rikoksen estäminen, paljastaminen tai selvittäminen sitä edellyttää. Esimerkiksi tilanteissa, joissa poliisi pyrkii estämään henkeen tai terveyteen kohdistuvaa vaaraa, olisi heillä mahdollisuus saada sosiaali- ja terveydenhuollosta välttämättömät henkilöllisyys- ja läsnäolotiedot, mutta hoitosuhteen sisältö ei edelleenkään kuuluisi tämän lain piiriin. Tiedonsaanti on siis jatkossakin rajattua. Kyse on siitä tiedosta, mikä on välttämätöntä tietää. Arvoisa puhemies! Samalla poliisille annetaan selkeä ja laissa rajattu oikeus luovuttaa tietoja paitsi pyynnöstä myös oma-aloitteisesti. Tavoitteena on korjata käytännön ongelma, joka on syntynyt aiemmin tilanteissa, joissa viranomaisten välinen tiedonkulku ei ole onnistunut välittämään tietoa havaitusta rikoksen valmistelusta, vakavan väkivallan uhasta tai muusta merkittävästä vaarasta toiselle tämän vaaran osapuolena olevalle toimijalle. Jatkossa tällaisia tietoja voitaisiin luovuttaa viranomaisten lisäksi myös yksityisille tahoille, mikäli vaaratilanteen hoitaminen sitä edellyttää. Jotta kaikista vakavimmat henkeen ja terveyteen kohdistuvat uhat voidaan estää ajoissa, on poliisin saumaton yhteistyö ja oma-aloitteisuus välttämätöntä. Arvoisa puhemies! Näillä muutoksilla on tavallisen suomalaisen arjen turvallisuuteen suora yhteys. Kun poliisi saa tiedon, se voi toimia ja auttaa myös muita viranomaisia toimimaan. Tämä esitys vahvistaa poliisin toimivaltuuksia täsmällisesti ja tarkkarajaisesti. Se ei murra yksityisyydensuojaa vaan määrittää sen rajat selkeämmin kuin nykyinen sääntely. Välttämättömyyden ja suhteellisuuden periaatteet ohjaavat nyt toimivammin jokaista tiedonsaannin ja tiedonluovutuksen tilannetta. Tämän esityksen tärkein tavoite on vahvistaa kansalaisten turvallisuutta ja varmistaa, että viranomaisilla on riittävät ja ajantasaiset keinot toimia. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
17.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Olemme tärkeän asian äärellä. Tämä esitys koskee hyvinvointialueiden rahoituksen ydintä. Kyse ei ole teknisestä säädöspaketista vaan rahoitusperiaatteesta, jolla turvataan perustuslain edellyttämät sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa. Esityksen tavoitteena on hillitä kustannusten kasvua ja kehittää rahoitusmallia hallitusti. Hyvinvointialueiden rahoituksen määräytyminen ei saa johtaa siihen, että palvelujen saatavuus, yhdenvertaisuus tai alueellinen oikeudenmukaisuus vaarantuvat. Vaikka meillä olisi Suomessa taloudellisesti hyvin tiukkaa, siitä huolimatta palvelut eivät saa vaarantua. Arvoisa puhemies! Tällä esityksellä ehdotetaan, että hyvinvointialueiden rahoituksen kasvua hillitään ja rahoitusta jaetaan aiempaa tavoitteellisemmin. Se on tarpeellista Suomen nykyisessä taloustilanteessa. Jatkossa valtio korvaisi osan palvelutarpeen kasvusta, mikä tarkoittaa, että alueiden on itse etsittävä ratkaisuja vastata palvelutarpeen kasvuun omalla toiminnallaan. Samalla rahoitukseen tehdään usean vuoden aikana harkittuja sopeutuksia ja vanhaan järjestelmään jääneitä pysyviä siirtymätukia puretaan vähitellen. Emme tee ikäviä päätöksiä siksi, että se olisi hauskaa. Teemme niitä siksi, että ratkaisujen hyvinvointialueilla ja niiden rahoituksessa tulee vastata todellisuutta. Esimerkiksi vuoden 2022 tilanteeseen perustuvat pysyvät siirtymätasaukset eivät enää vastaa nykyistä todellisuutta, jossa alueiden väestö, kustannukset ja palvelurakenne ovat eriytyneet nopeasti. Sen vuoksi on perusteltua, että pysyvien siirtymätasausten määrää vähennetään asteittain ja ennakoitavasti vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! On kuitenkin todettava myös, että palvelutarve ei kasva prosenttiosuuksina, se kasvaa ihmisinä: ikääntyvinä, monisairaina, syrjäytymisen riskissä elävinä ihmisinä. Kun rahoitus kasvun osalta jää jälkeen todellisesta tarpeesta, paine siirtyy väistämättä palveluverkkoon, henkilöstöön ja hoitoonpääsyyn. Tämä on riski, joka on tunnistettava jo lakia säädettäessä. Siksi tässä esityksessä rahoitusmalliin lisätään myös turvaelementti, jolla estetään äkilliset rahoitustason laskut yksittäisillä alueilla. Positiivista on myös se, että rahoituksen tarveperusteisuus säilyy. Kun rahoituksen laskentaa muutetaan vastaamaan paremmin todellista palvelutarvetta, rahoituksella katetaan myös todellista hoitoa. Rahoituksen tulee perustua niihin kustannuksiin, jotka todella jäävät hyvinvointialueiden vastuulle. Arvoisa puhemies! Myös hallintovaliokunta katsoo, että esitys on tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen, koska se yhdistää kustannusten kasvun hillinnän ja perustuslain mukaisten palvelujen turvaamisen vaikeassa taloustilanteessa. Valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että rahoitusmalliin sisältyy turvaavat mekanismit, kuten lisärahoitus ja vähimmäisrahoituksen turvaava tasaus, jolla varmistetaan palvelujen saatavuus kaikilla alueilla. Samalla valiokunta edellyttää, että rahoitusjärjestelmän kokonaisuudistus valmistellaan ripeästi, jotta järjestelmästä saadaan pitkäjänteisesti oikeudenmukainen ja toimiva. Siksi työmme ei lopu tähän lakiin. Hyvinvointiyhteiskunta syntyy turvallisuudesta, taloudesta ja terveydestä, ja tähän myös meidän tulee pyrkiä. — Kiitos, arvoisa puhemies, ja erinomaista juhannusta kaikille!

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 66/2026 vpSoteTurvallisuus

Kiitos, arvoisa puhemies! Ollaan äärimmäisen vakavan asian äärellä. Ei tässä syyllisiä kannata etsiä — ehkä syitä voisi etsiä ja pohtia sitten myös, miten asia korjataan ja miten se voidaan ratkaista. Se olisi tietenkin hedelmällisempää. Nyt ei ole kyse pienistä yksityiskohdista vaan aivan perustavaa laatua olevasta asiasta. On nimittäin kyse siitä, että apu tulee ajoissa, kun ihminen sitä tarvitsee. Kun ihminen soittaa hätänumeroon, hän ei mieti rahoituskanavia tai hallinnollisia rajoja. Hän olettaa, että järjestelmä toimii nopeasti, luotettavasti ja oikein, siten kuten järjestelmämme kuuluukin toimia. Tämän esityksen ydin on siinä, että ensihoitoon ja ambulanssikuljetuksiin liittyvä vastuu kootaan selkeästi yhteen. Vastuu näiden palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta on kokonaisuudessaan hyvinvointialueilla. Arvoisa puhemies! Ensihoito ei ole vain ihmisten kuljettamista paikasta toiseen. Se on hoitoa paikan päällä, tilannearviota ja päätöksiä, joilla estetään tilanteen paheneminen. Juuri siksi järjestelmän pitää ohjata oikeisiin ratkaisuihin. Itseisarvo ei voi olla potilaiden kuljettamisessa. Sen tulee olla toiminnan vaikuttavuudessa ja potilaan kannalta turvallisessa hoidossa. Tässä esityksessä turvataan se, että palvelut ovat saatavilla koko maassa, niin kaupungeissa kuin harvaan asutuilla alueilla. Ensihoitoon on voitava luottaa kaikkialla Suomessa. On tärkeää todeta myös se, että hinta ei saa olla kenellekään syy jättää hakematta apua, vaan vaikka rahoitus ja maksut muuttuvat, palvelujen perusperiaate säilyy: hätätilanteessa apua annetaan aina. Siksi maksukaton piirissä pysyminen ja kohtuullisuuden huomioiminen ovat tärkeitä. Arvoisa puhemies! Tämä esitys vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta arjessa ja poikkeusoloissa. Selkeä vastuunjako, toimiva rahoitus ja hyvinvointialueiden mahdollisuus kehittää ensihoitoa osana päivystyskokonaisuutta parantavat varautumista myös suuriin häiriöihin ja kriiseihin. Tällaisissa asioissa ohjien on oltava siellä, missä asiantuntemustakin on. Kyse on ennen kaikkea ennustettavuudesta, vakaudesta ja siitä luottamuksesta, että järjestelmä kantaa silloin, kun ihminen on kaikkein haavoittuvimmillaan. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 182/2025 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Meidän tärkein tehtävämme on varmistaa kansalaistemme turvallisuus. Siksi poliisin ja muiden viranomaisten on saatava ne tiedot, joita he tarvitsevat pitääkseen ihmiset turvassa. Meillä on velvollisuus varmistaa, ettei lainsäädäntö jää jälkeen todellisuudesta, jossa rikollisuus muuttuu, digitalisoituu ja järjestäytyy yhä nopeammin. Tällä hallituksen esityksellä tehdään muutoksia poliisilakiin ja useisiin henkilötietolakeihin. Muutosten tarkoituksena on poistaa tiedonvaihtoesteitä, yhtenäistää sääntelyä ja varmistaa, että turvallisuutemme viranomaiset voivat tehdä yhteistyötä tehokkaammin rikosten ehkäisemiseksi ja jokaisen arjen turvallisuuden takaamiseksi. Arvoisa puhemies! Jatkossa poliisilla olisi mahdollisuus saada ja luovuttaa tietoja nykyistä selkeämmin ja yhdenmukaisemmin. Poliisi voisi saada välttämättömiä tietoja viranomaisilta, yksityisiltä toimijoilta sekä yhteiskunnan palveluntarjoajilta tilanteissa, joissa rikoksen estäminen, paljastaminen tai selvittäminen sitä edellyttää. Esimerkiksi tilanteissa, joissa poliisi pyrkii estämään henkeen tai terveyteen kohdistuvaa vaaraa, olisi heillä mahdollisuus saada sosiaali- ja terveydenhuollosta välttämättömät henkilöllisyys- ja läsnäolotiedot, mutta hoitosuhteen sisältö ei edelleenkään kuuluisi tämän lain piiriin. Tiedonsaanti on siis jatkossakin rajattua. Kyse on siitä tiedosta, mikä on välttämätöntä tietää. Arvoisa puhemies! Samalla poliisille annetaan selkeä ja laissa rajattu oikeus luovuttaa tietoja paitsi pyynnöstä myös oma-aloitteisesti. Tavoitteena on korjata käytännön ongelma, joka on syntynyt aiemmin tilanteissa, kun viranomaisten välinen tiedonkulku ei ole onnistunut välittämään tietoa havaitusta rikoksen valmistelusta, vakavan väkivallan uhkasta tai muusta merkittävästä vaarasta toiselle tämän vaaran osapuolena olevalle toimijalle. Jatkossa tällaisia tietoja voitaisiin luovuttaa viranomaisten lisäksi myös yksityisille tahoille, mikäli vaaratilanteen estäminen sitä edellyttää. Jotta kaikista vakavimmat henkeen ja terveyteen kohdistuvat uhat voidaan estää ajoissa, on poliisin saumaton yhteistyö ja oma-aloitteisuus välttämätöntä. Arvoisa puhemies! Näillä muutoksilla on tavallisen suomalaisen arjen turvallisuuteen suora yhteys. Kun poliisi saa tiedon, se voi toimia ja auttaa myös muita viranomaisia toimimaan. Tämä esitys vahvistaa poliisin toimivaltuuksia täsmällisesti ja tarkkarajaisesti. Se ei murra yksityisyydensuojaa vaan määrittää sen rajat selkeämmin kuin nykyinen sääntely. Välttämättömyyden ja suhteellisuuden periaatteet ohjaavat nyt toimivammin jokaista tiedonsaannin ja tiedonluovutuksen tilannetta. Tämän esityksen tärkein tavoite on vahvistaa kansalaisten turvallisuutta ja varmistaa, että viranomaisilla on riittävät ja ajantasaiset keinot toimia. Lisäksi valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt selkeästi vielä parempi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 66/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Nyt ei ole kyse pienistä yksityiskohdista vaan aivan perustavaa laatua olevasta asiasta. On nimittäin kyse siitä, että apua tulee ajoissa, kun ihminen sitä tarvitsee. Kun ihminen soittaa hätänumeroon, hän ei mieti rahoituskanavia tai hallinnollisia rajoja. Hän olettaa, että järjestelmä toimii nopeasti, luotettavasti ja oikein — siten, kuten järjestelmämme kuuluukin toimia. Tämän esityksen ydin on siinä, että ensihoitoon ja ambulanssikuljetuksiin liittyvä vastuu kootaan selkeästi yhteen. Jatkossa vastuu näiden palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta on kokonaisuudessaan hyvinvointialueilla. Tämä korjaa nykyisen hajanaisen järjestelmän, jossa vastuu jakautuu Kelan, vakuutusjärjestelmän ja alueiden kesken ja joka ei enää vastaa nykypäivän ensihoidon todellisuutta. Arvoisa puhemies! Ensihoito ei ole vain ihmisten kuljettamista paikasta toiseen. Se on hoitoa paikan päällä, tilannearviota ja päätöksiä, joilla estetään tilanteen paheneminen. Juuri siksi järjestelmän pitää ohjata oikeisiin ratkaisuihin. Itseisarvo ei voi olla potilaiden kuljettamisessa. Sen tulee olla toiminnan vaikuttavuudessa ja potilaan kannalta turvallisessa hoidossa. Tässä esityksessä turvataan se, että palvelut ovat saatavilla koko maassa, niin kaupungeissa kuin harvaan asutuilla alueilla. Erillisellä rahoituksella varmistetaan, ettei alueellinen erityisyys tarkoita heikompaa hoitoa. Ensihoitoon on voitava luottaa kaikkialla Suomessa. On tärkeää todeta myös se, että hinta ei saa olla kenellekään syy jättää avun hakemista. [Aki Lindén: Sitähän nostetaan!] Vaikka rahoitus ja maksut muuttuvat, palvelujen perusperiaate säilyy: hätätilanteessa apua annetaan aina. Siksi maksukaton piirissä pysyminen ja kohtuullisuuden huomioiminen ovat tärkeitä. Arvoisa puhemies! Tämä esitys vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta arjessa ja poikkeusoloissa. Selkeä vastuunjako, toimiva rahoitus ja hyvinvointialueiden mahdollisuus kehittää ensihoitoa osana päivystyskokonaisuutta parantavat varautumista myös suuriin häiriöihin ja kriiseihin. Tällaisissa asioissa ohjat ovat siellä, missä asiantuntemustakin on. Kyse on ennen kaikkea ennustettavuudesta, vakaudesta ja siitä luottamuksesta, että järjestelmä kantaa silloin, kun ihminen on kaikkein haavoittuvimmillaan. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hyvää lainsäädäntötyötä on se, että viranomaisten välistä tiedonvaihtoa selkeytetään ja sujuvoitetaan. Tämä esitys mahdollistaa jatkossa sen, että rikoksiin voidaan puuttua ajoissa ja vankilaturvallisuutta voidaan vahvistaa. Siinä täsmennetään Rikosseuraamuslaitoksen oikeutta saada tietoja muilta viranomaisilta, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoilta sekä Maahanmuuttovirastolta, jotta rangaistusten täytäntöönpano voidaan toteuttaa turvallisesti ja suunnitelmallisesti. Lisäksi Rikosseuraamuslaitokselle annetaan mahdollisuus pyytää keskusrikospoliisilta lausunto siitä, onko vangin tai yhdyskuntaseuraamusta suorittavan henkilön työnantajaksi ilmoitetulla yrityksellä kytköksiä vakavaan tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jotta rikollisverkostojen vaikutus vankiloihin ja seuraamusten täytäntöönpanoon voidaan estää tehokkaammin. Siksi tämän esityksen ytimessä on turvallisemman yhteiskunnan rakentaminen. Arvoisa puhemies! Turvallisempi arki ei kuitenkaan rakennu vain sillä, että Rikosseuraamuslaitos saa käyttöönsä paremmin tärkeää tietoa. Tässä esityksessä selkeytetään myös sen mahdollisuuksia luovuttaa tietoja poliisille niin pyynnöstä kuin oma-aloitteisestikin tilanteissa, joissa on kyse vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta. Lakivaliokunta on tätä koskien esittänyt täsmennyksiä siihen, miten nämä luovutettavat tietosisällöt määritellään laissa. Onkin selvää, että tässä esityksessä viranomaisten välinen toimiva ja oikeutettu tiedonvaihto on turvallisemman yhteiskunnan keskiössä. Toimiva yhteydenpito siten parantaa turvallisuutta myös muiden rikosten selvittämisen osalta. Turvallisessa yhteiskunnassa ei ole sijaa työperäiselle hyväksikäytölle, harmaalle taloudelle, ihmiskaupalle eikä muullekaan rikolliselle toiminnalle. Nyt säädettävät muutokset mahdollistavat entistä paremmin riskiperusteisen valvonnan ja tehokkaamman puuttumisen epäkohtiin niin työelämässä kuin yhteiskunnassa yleisesti. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on ehdoitta tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen. Se on lakivaliokunnan huolellisen käsittelyn myötä entistä täsmällisempi ja tarkkarajaisempi, kun käsitellään salassa pidettäviä henkilötietoja, minkä vuoksi se myös suojelee jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia tarpeellisella tavalla. Se on siten tasapainossa yhteisen turvallisuuden ja yksilölle kuuluvien perusoikeuksien välillä. Siksi tämä esitys on vahva ja kannatettava. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Laitetaan nyt pitkät valot päälle. Tänään keskustelemme julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Se piirtää Suomesta kuvan, joka on syytä ottaa äärimmäisen vakavasti. Julkinen talous on syvästi alijäämäinen, velkasuhde jatkaa kasvuaan ja liikkumavara tuleville päätöksille kapenee vuosi vuodelta. Kyse ei ole yksittäisestä suhdannekuopasta, vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta ongelmasta, joka uhkaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa ja Suomen taloudellista turvallisuutta. Tämä on otettava vakavasti, ja tällä kaudella me olemme ottaneet sen erittäin vakavasti. Arvoisa puhemies! Suomi on aivan liian pitkään elänyt yli varojensa. Nyt lainarahalla elätetyn Suomen valtion velan korkomenot kasvavat nopeasti, ja vuoteen 2030 mennessä pelkät korkokulut nousevat jo yli kuuden miljardin euron. Se on valtava määrä rahaa. Se on rahaa, joka on suoraan pois koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä tulevaisuuden investoinneista. Se on rahaa, jonka maksamme eilisen hyvinvoinnista, eilisen turvasta. Se ei auta meitä huomenna. Tässä julkisen talouden suunnitelmassa tunnistetaan myös turvallisuusympäristön muutos ja siitä johtuva puolustusmenojen jyrkkä kasvu. Suomen puolustuskyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, eikä siitä yksinkertaisesti voi tinkiä. Juuri siksi julkisen talouden on oltava kestävällä pohjalla. Taloudellinen vakaus on osa kansallista turvallisuutta. Velkaantunut valtio on haavoittuva valtio myös ulkoisten kriisien edessä. Arvoisa puhemies! On myös huomattava, että Suomi on asetettu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn kaikista jo tehdyistä vaikeista päätöksistä huolimatta. Tämä on vakava muistutus siitä, että talouspolitiikan liikkumavara ei ole rajaton. Julkisen talouden suunnitelma tunnistaa tämän tilannekuvan. Se on meillä kaikilla hallussa. Juuri siksi sääntöpohjaisuudesta, menokehyksestä ja velkajarrusta kiinni pitäminen ei ole ideologiaa vaan edellytys sille, että Suomi säilyttää päätösvallan omassa talouspolitiikassaan. Vain valtio, joka voi itse päättää menoistaan ja hoitaa julkista talouttaan, on itsenäinen. Arvoisa puhemies! Meillä ei ole syytä vaipua apatiaan. On uskottava toivoon ja taisteltava tulevaisuudesta. Kasvulla ja työllisyydellä on tässä taistelussa ratkaiseva merkitys. Julkisen talouden ongelmia ei ratkaista pelkillä sopeutuksilla. Toki sekin on selvää, että kasvu ei synny toiveajattelusta. Me tarvitsemme nyt päätöksiä, jotka vahvistavat työnteon kannustimia, investointien edellytyksiä ja tuottavuutta. Julkisen talouden suunnitelma tuleville vuosille osoittaa, että näitä ratkaisuja on jo tehty, mutta niiden vaikutukset näkyvät viiveellä tässä heikossa suhdannetilanteessa. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelma tekee kiistattomasti selväksi sen, että seuraavien vuosien päätökset määrittävät pitkälle 2030-luvun talouspoliittisen liikkumavaran. Siksi keskeinen kysymys ei ole, näyttävätkö päätökset mukavilta lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan meidän on kysyttävä, estävätkö päätökset sen, että Suomi ajautuu vielä vaikeampiin pakkoratkaisuihin myöhemmin. Tämä julkisen talouden suunnitelma on rehellinen tilannekuva mutta ei yksin ratkaise ongelmaa. On meidän tehtävämme varmistaa, että julkisen talouden suunta muuttuu myös käytännön päätöksenteossa. Me emme voi elää ja juhlia velkarahalla. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, suomalaisen yhteiskunnan toimintakyvystä ja maan taloudellisesta itsemääräämisoikeudesta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
10.6.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Sieltä vasemmalta puolelta pyydettiin realiteetteja. Varmaan semmoinen yksi iso realiteetti, josta ei nyt näin päin ole puhuttu, on se, että me tarvitaan vähintään 100 000 uutta työpaikkaa, jotta voidaan taittaa tämä meidän velan ottaminen. Oletteko siitä samaa mieltä meidän kanssamme? Mennään nyt faktoihin. Suomi on aivan liian pitkään elänyt yli varojensa. Nyt lainarahalla elätetyn Suomen valtion velan korkomenot kasvavat nopeasti, ja vuoteen 2030 mennessä pelkät korkokulut nousevat jo yli kuuden miljardin euron. Se on valtava määrä rahaa. Se on rahaa, joka on suoraan pois koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä tulevaisuuden investoinneista ja turvallisuudesta. Se on rahaa, jonka maksamme eilisen hyvinvoinnista, eilisen turvasta. Se ei auta meitä huomenna. Tässä julkisen talouden suunnitelmassa tunnistetaan myös turvallisuusympäristön muutos ja siitä johtuva puolustusmenojen jyrkkä kasvu. Suomen puolustuskyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, eikä siitä yksinkertaisesti voi tinkiä. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 67/2026 vpSote

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos, edustaja Paasi, asian esittelystä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tätä esitystä kannatettavana, mutta korostaa oikeusturvan takaamista. Vaikka asiavirheen korjaaminen ilman suostumusta on jatkossa mahdollista, asiakkaan kuuleminen on turhauttavaa, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä haavoittuvassa asemassa oleviin. Valiokunta painottaa eduskunnalle myös sitä, että maksukausien uudistuksessa on varmistettava ennakoitavuus asiakkaan näkökulmasta. Koko kuvassa sosiaaliturvalainsäädännön selkeyttäminen ja menettelyjen yhtenäistäminen on siksi tärkeää sekä asiakkaiden oikeusturvan että hallinnon toimivuuden kannalta. Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena esitys parantaa etuuksien käsittelyn ennakoitavuutta ja vähentää virhetilanteita. Se on luonteeltaan selkeyttävä ja hallinnollisia prosesseja sujuvoittava. Lisäksi valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt vielä parempi, ja juuri siksi se on tärkeä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 41/2026 vpTalousSoteEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Kun puhumme huoltovarmuudesta ja turvallisuudesta, puhumme lopulta hyvin arkisista asioista: siitä, että kriisin hetkellä sairaalassa riittää suojavälineitä; siitä, että energiaa ja rakennustarvikkeita on saatavilla; ja siitä, että yhteiskunnan perustoiminnot eivät pysähdy tiukkaan lainsäädäntöön silloin, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole. Tämä esitys vastaa suoraan siihen ongelmaan, jonka opimme viime vuosien kriisistä. Pandemia ja geopoliittiset häiriöt osoittivat, että vaikka tuotteita olisi periaatteessa olemassa, ne eivät aina pääse ajoissa markkinoille — sertifikaatit viivästyvät, toimitusketjut katkeavat ja kansalliset viranomaiset toimivat eri tahtiin. Tämä on vakava turvallisuusriski, joka meidän tulee torjua ennen kuin seuraava yhteiskunnallinen kriisi koettelee kestävyyttämme. Arvoisa puhemies! On syytä kysyä ääneen, mitä tämä esitys tekee käytännössä. Se luo selkeän hätätilamenettelyn, jota voidaan käyttää vain erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa. Kun Euroopan unionissa todetaan sisämarkkinoiden hätätila ja tietyt tuotteet nimetään kriittisiksi, Suomi voi tämän lain nojalla toimia nopeasti. Viranomainen voi myöntää määräaikaisen luvan tuoda ja ottaa käyttöön turvallisia tuotteita silloinkin, kun normaali sertifiointiprosessi ei ehdi valmistua. Myös talousvaliokunta on tehnyt esitykseen tarkennuksia, jotka parantavat kokonaisuutta turvallisuuden näkökulmasta. Siksi turvallisuudesta ei tingitä, mutta turha viivyttely poistetaan. Arvoisa puhemies! On tärkeää korostaa, että kyse ei ole vapaalipuista tai sääntöjen romuttamisesta, päinvastoin. Laki edellyttää, että tuotteiden turvallisuus voidaan luotettavasti osoittaa, ne merkitään erikseen kriisinaikaisiksi tuotteiksi ja niitä valvotaan tavallista tarkemmin. Jos tuote osoittautuu vaaralliseksi, lupa voidaan välittömästi peruuttaa. Tämä on vastuullista varautumista, ei riskinottoa. Samalla esitys vahvistaa viranomaisten yhteistyötä, kun tieto poikkeusluvista, riskeistä ja markkinoille tulevista tuotteista liikkuu viranomaisten, Tullin ja muiden EU-maiden välillä. Tämä parantaa tilannekuvaa ja estää sen, että kriisin keskellä jokainen maa tai viranomainen toimii omissa siiloissaan. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ja huoltovarmuus eivät synny kriisin hetkellä vaan etukäteen rakennetuista rakenteista. Varautumisen täytyy tapahtua syvän rauhantilan aikana. Tämä laki on juuri sellainen rakenne. Se varmistaa, että kun seuraava kriisi tulee, Suomi pystyy toimimaan nopeasti, hallitusti ja ennen kaikkea turvallisesti. Siksi pidän tätä esitystä tärkeänä osana Suomen varautumista ja kokonaisturvallisuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
4.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 67/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat ja yleisö täällä paikan päällä ja siellä nettien ääressä! Toivotan näin aluksi erinomaista Puolustusvoimain lippujuhlan päivää! Arvoisa puhemies! Tavoitteemme on selkeyttää Kelan kuntoutusetuuksia, kuntoutusrahaetuuksia sekä sairausvakuutuslain keskeisiä menettelysäännöksiä. Tällä esityksellä tehdään sosiaaliturvajärjestelmästä aiempaa selkeämpi, yhtenäisempi, sujuvampi sekä asiakkaan että viranomaisen näkökulmasta ja samalla pyritään vähentämään virheellisiä etuusmaksuja ja keventämään hallinnollista taakkaa. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen keskeinen muutos koskee kuntoutusrahan maksukausia. Nykyinen järjestelmä voi johtaa useisiin pieniin maksueriin, jotka vaikeuttavat arjen ennakointia. Siksi tavoitteena on mahdollistaa selkeämpi ja paremmin ennakoitava maksurytmi. Lisäksi sairausvakuutuslakiin lisätään säännökset kirjallisen päätöksen antamisesta sekä mahdollisuudesta keskeyttää tai vähentää etuutta, jos olosuhteet muuttuvat. Työttömyysturvan soviteltua etuutta koskevan sääntelyn selkeyttäminen puolestaan tekee sen perusteista paremmin ymmärrettävän, ja asiavirheen korjaamista nopeutetaan siten, että jatkossa ilmeinen virhe voidaan korjata ilman asiakkaan suostumusta, jos se on aiheutunut asiakkaan omasta menettelystä. Siten tämä esitys parantaa menettelyjen yhdenmukaisuutta ja ehkäisee virheellisiä maksuja. Nämä ovat kaikki keinoja nykyisen järjestelmämme selkeyttämiseksi. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää esitystä kannatettavana, mutta korostaa oikeusturvan takaamista. Vaikka asiavirheen korjaaminen ilman suostumusta on jatkossa mahdollista, asiakkaan kuuleminen on turvattava ja erityistä huomiota on kiinnitettävä haavoittuvassa asemassa oleviin. Valiokunta painottaa eduskunnalle myös sitä, että maksukausien uudistuksessa on varmistettava ennakoitavuus asiakkaan näkökulmasta. Koko kuvassa sosiaaliturvalainsäädännön selkeyttäminen ja menettelyjen yhtenäistäminen on siksi tärkeää sekä asiakkaiden oikeusturvan että hallinnon toimivuuden kannalta. Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena esitys parantaa etuuksien käsittelyn ennakoitavuutta ja vähentää virhetilanteita. Se on luonteeltaan selkeyttävä ja hallinnollisia prosesseja sujuvoittava, ja juuri siksi se on tärkeä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä on kyse eläinten hyvinvoinnin, ihmisten turvallisuuden ja vastuullisen eläintenpidon kokonaisuudesta. Eläinten tunnistaminen ja rekisteröinti eivät ole hallinnollinen yksityiskohta, ne ovat välineitä, joilla ehkäistään eläintauteja, torjutaan harmaata ja laitonta toimintaa sekä varmistetaan, että eläin ei jää näkymättömäksi viranomaisille eikä hylätyksi vastuusta. Maa- ja metsätalousvaliokunta on tämän esityksen käsitellyt ja tehnyt siihen vain vähäisiä muutoksia selventämään lain soveltamista. Esitys on valmis etenemään tässä täysistuntokäsittelyssämme. Arvoisa puhemies! Tämä esitys päivittää lainsäädäntömme vastaamaan muuttuvaa EU:n eläinterveyssäännöstä. Se selkeyttää vastuita, keventää tarpeetonta hallinnollista taakkaa ja samalla vahvistaa eläinten jäljitettävyyttä siellä, missä puutteita on havaittu. Samalla se antaa vahvemman turvan eläinten terveydestä huolehtimiseen. On tärkeää, että mikrosirun asettaminen lemmikille tehdään osaavasti ja vastuullisesti. Samalla on järkevää, että eläinlääkärien lisäksi myös Ruokaviraston valtuuttamat pätevät toimijat voivat tätä työtä tehdä. Tämä lisää saavutettavuutta, mutta ei heikennä eläimen hyvinvointia eikä turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Pidän erityisen perusteltuna sitä, että sikojen teurasmerkintöjä kevennetään eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta. Kun jäljitettävyys voidaan säilyttää yhdellä selkeällä merkinnällä, ei ole tarpeen aiheuttaa eläimelle ylimääräistä kipua tai tuottajalle tarpeetonta työtä. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, miten sääntelyä voidaan kehittää eläimiä kunnioittaen. Lisäksi esitys puuttuu ongelmaan, joka on tullut esiin erityisesti koirien ja lampaiden osalta. Jäljitettävyys ei toteudu, jos eläintä ei ole ilmoitettu rekisteriin. Seuraamusmaksun ulottaminen myös tähän tilanteeseen ei ole rangaistushenkistä vaan välttämätöntä, jotta lainsäädäntö olisi uskottavaa ja vaikuttavaa. Arvoisa puhemies! Lemmikit, tuotantoeläimet ja hevoset ovat kaikki eläviä olentoja, jotka ovat tänä päivänä täysin ihmisen vastuulla. Tämä esitys ei muuta tuota perusasetelmaa. Se vahvistaa vastuuta ja tekee siitä näkyvää. Pidän tätä hallituksen esitystä tasapainoisena, eläinten hyvinvointia edistävänä ja hyvin perusteltuna. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hyvää lainsäädäntötyötä on se, että viranomaisten välistä tiedonvaihtoa selkeytetään ja sujuvoitetaan. Tämä esitys mahdollistaa jatkossa sen, että rikoksiin voidaan puuttua ajoissa ja vankilaturvallisuutta voidaan vahvistaa. Siinä täsmennetään Rikosseuraamuslaitoksen oikeutta saada tietoja muilta viranomaisilta, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoilta sekä Maahanmuuttovirastolta, jotta rangaistusten täytäntöönpano voidaan toteuttaa turvallisesti ja suunnitelmallisesti. Lisäksi Rikosseuraamuslaitokselle annetaan mahdollisuus pyytää keskusrikospoliisilta lausunto siitä, onko vangin tai yhdyskuntaseuraamusta suorittavan henkilön työnantajaksi ilmoitetulla yrityksellä kytköksiä vakavaan tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jotta rikosverkostojen vaikutus vankiloihin ja seuraamusten täytäntöönpanoon voidaan estää tehokkaammin. Siksi tämän esityksen ytimessä on turvallisemman yhteiskunnan rakentaminen. Arvoisa puhemies! Turvallisempi arki ei kuitenkaan rakennu vain sillä, että Rikosseuraamuslaitos saa paremmin käyttöönsä tärkeää tietoa. Tässä esityksessä selkeytetään myös sen mahdollisuuksia luovuttaa tietoja poliisille niin pyynnöstä kuin oma-aloitteisestikin tilanteissa, joissa on kyse vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta. Lakivaliokunta on tätä koskien esittänyt täsmennyksiä siihen, miten nämä luovutettavat tietosisällöt määritellään laissa. Onkin selvää, että tässä esityksessä viranomaisten välinen toimiva ja oikeutettu tiedonvaihto on turvallisemman yhteiskunnan keskiössä. Toimiva yhteydenpito siten parantaa turvallisuutta myös muiden rikosten selvittämisen osalta. Turvallisessa yhteiskunnassa ei ole sijaa työperäiselle hyväksikäytölle, harmaalle taloudelle, ihmiskaupalle eikä muullekaan rikolliselle toiminnalle. Nyt säädettävät muutokset mahdollistavat entistä paremmin riskiperusteisen valvonnan ja tehokkaamman puuttumisen epäkohtiin niin työelämässä kuin yhteiskunnassa yleisesti. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on ehdoitta tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen. Se on lakivaliokunnan huolellisen käsittelyn myötä entistä täsmällisempi ja tarkkarajaisempi, kun käsitellään salassa pidettäviä henkilötietoja, minkä vuoksi se myös suojelee jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia tarpeellisella tavalla. Se on siten tasapainossa yhteisen turvallisuuden ja yksilölle kuuluvien perusoikeuksien välillä. Siksi tämä esitys on vahva ja kannatettava. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 32/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä kyse ei ole vain eläintenpidosta tai yksittäisestä tuotantotavasta, kyse on suomalaisen elintarvikeketjun toimintavarmuudesta, viennin jatkuvuudesta ja huoltovarmuudesta aikana, jolloin varautumisen merkitys on korostunut aivan uudella tavalla. Puhumme tänään tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja lääkitsemisestä. On tärkeää todeta heti alkuun yksi asia: Tämä esitys ei tuo takaisin mitään, mikä olisi nyt kielletty. Se ainoastaan poistaa vuonna 2035 voimaan tulevaksi säädetyn kiellon, joka tehtiin ilman täysimääräisiä vaikutusarviointeja koko elintarvikeketjuun. Lakeja tulee muuttaa, jos niiden vaikutusarviot eivät kohtaa. Suomi olisi ollut ainoa Euroopan maa, jossa kirurginen kastraatio olisi kielletty. Tämä olisi asettanut suomalaisen sianlihantuotannon yksipuolisesti heikompaan asemaan verrattuna kaikkiin kilpailijamaihin. Arvoisa puhemies! Meillä ei ole varaa vaikeuttaa itse maamme vientimarkkinoita jo tiukassa taloustilanteessa. Suomalaisen sianlihan vienti Aasiaan ja Yhdysvaltoihin perustuu siihen, että tuotteet täyttävät vientimaiden ja asiakkaiden vaatimukset. Näissä maissa edellytetään nimenomaan kastroiduista tai naaraspuolisista sioista peräisin olevaa lihaa. Kastraatiokielto olisi käytännössä sulkenut Suomen näiltä markkinoilta, ei poliittisella päätöksellä vaan ostajan ehdoilla. Tässä asiassa kyse on siis myös kotimaisen ruokatuotannon huoltovarmuudesta. Jos kotimainen tuotanto ei ole kannattavaa, se ajetaan alas, ja kun oma tuotanto ajetaan alas, se korvautuu tuonnilla. Tämä ei vahvista eläinten hyvinvointia vaan siirtää tuotannon maihin, joissa vaatimukset ovat selvästi Suomea matalammat. Se myös heikentää Suomen kykyä turvata oma ruokahuoltonsa kriisitilanteissa. Huoltovarmuus ei ole vain varmuusvarastoja, se on myös toimivaa tuotantoa, toimivaa teollisuutta ja toimivaa vientiä, joka pitää ketjun elinkelpoisena. Jos ketju katkeaa, sitä ei nopeasti rakenneta uudelleen. Arvoisa puhemies! On myös tärkeää todeta, että eläinten hyvinvointi ei tässä heikkene, päinvastoin. Kirurginen kastraatio on jo nyt tiukasti säädelty. Kipulääkitys on ollut pakollista vuodesta 2024. Paikallispuudutus tulee pakolliseksi vuodesta 2027, ja tämä esitys parantaa mahdollisuuksia käyttää puudutusta myös niillä tiloilla, jotka eivät ole mukana valtakunnallisessa terveydenhuolto-ohjelmassa. Siksi on yhtä oikein sanoa, että Suomessa eläimistä pidetään hyvää huolta. Suomessa ei pidä tehdä yksipuolisia ratkaisuja, jotka heikentävät omaa turvallisuuttamme, huoltovarmuutta ja vientiä. Tämä esitys on askel realistiseen, turvalliseen ja vastuulliseen politiikkaan, joka turvaa suomalaisen ruokatuotannon myös tulevaisuudessa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 98/2026 vpSoteTurvallisuusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Kiitän ministeri Merta jälleen kerran tämän tärkeän asian edistämisestä. Tämä hallituksen esitys on suoraan turvallisuuden ytimestä. Turvallinen yhteiskunta ei ole sellainen, jossa vaarallisista rikoksista epäillyt voivat kulkea vapaana. Siksi teemme nyt muutoksia pakkokeinolakiin. Viime vuosina yhä useampi vaarallisesta rikoksesta, kuten henkirikoksesta tai vakavasta väkivallasta, epäilty on jouduttu päästämään vapaalle odottamaan oikeudenkäyntiä tai tuomiota. Poikkeuksen on tehnyt kyky osoittaa pakenemisen tai rikollisen toiminnan jatkamisen riski, mutta tämä käytäntö on osoittautunut hyvin ongelmalliseksi. Yksiselitteisesti kuitenkin on niin, että ei näiden rikollisten paikka ole vapaudessa. Arvoisa puhemies! Tässä muutoksessa on ennen kaikkea kyse siitä, millaiset työkalut annamme maamme viranomaisille rikollisuuden torjumiseksi ja turvallisen yhteiskunnan takaamiseksi. Kyse on siitä, miten pidämme kiinni oikeusvaltion periaatteista. Keskeisenä uudistuksena ehdotetaan nyt vangitsemisen edellytyksiin lisättäväksi uusi, niin sanottu turvallisuusperuste, jonka nojalla henkilö voitaisiin vangita erittäin vakavissa rikoksissa, jos hänen arvioidaan muodostavan vaaraa toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Samalla korostetaan, että rikoksen vakavuus ja ankaran rangaistuksen todennäköisyys pysyvät keskeisinä arviointikriteereinä ja kaikkein vakavimmissa rikoksissa vangitsemisen kynnys on jo lähtökohtaisesti matalampi. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muun muassa mahdollisuutta tietyin perustein salaisiin paikkaetsintöihin ilman ilmoitusvelvollisuutta, sääntelyä osallistuvan tietolähteen käytöstä rikollisryhmien toiminnan paljastamiseksi sekä toimia ampuma-aserikosten tutkinnan tehostamiseksi. Tämä on oikeustajun mukaista, turvallisemman Suomen rakentamista. Arvoisa puhemies! Vakavin rikollisuus on muuttunut. Se on yhä useammin järjestäytynyttä, suunnitelmallista ja vaikeasti havaittavaa, eikä perinteisillä keinoilla pystytä enää kaikilta osin vastaamaan näihin ilmiöihin. Kun rikollisuus toimii piilossa, myös viranomaisten on pystyttävä toimimaan riittävän tehokkaasti. Tällä esityksellä pyritään siihen, että rikoksia voidaan paljastaa aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa, viranomaiset pääsevät paremmin käsiksi suljettuihin rikosverkostoihin ja vakaviin rikoksiin, ja näihin voidaan puuttua jo ennen niiden toteutumista, mikä on ennaltaehkäisyn näkökulmasta turvallisuustyön ydintä. Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena tämä esitys vahvistaa Suomen turvallisuutta parantamalla viranomaisten kykyä torjua vakavaa rikollisuutta, mahdollistamalla puuttumisen vaarallisiin tilanteisiin ajoissa ja tekemällä sen oikeusvaltion periaatteita kunnioittaen. Siksi kyse on lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta, nimittäin siitä, että ihmisten on voitava luottaa siihen, että yhteiskunta suojaa heitä ja että se tekee sen oikeudenmukaisesti. Siksi tärkein tehtävämme on varmistaa Suomen ja suomalaisten turvallisuus. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
Näytä lisää (52)