Kallio Vesa
40 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Se huhu oli aivan paikallaan. — Tosiaan myös oman eduskuntaryhmän puolesta kiitokset tästä esityksestä. Tässä tulee varmaan toistoa, mutta ne, jotka eivät seuraa koko keskustelua, voivat sitten näistä myöhemmin tätä seurata. Tosiaan tämän lakimuutoksen myötä tupakoinnin kieltäminen ei enää edellyttäisi kunnan päätöstä. Esityksellä helpotettaisiin siten asuntoyhteisöjen mahdollisuutta kieltää tupakointi omalla päätöksellään. ”Tupakointikiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansapua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin.” Itselläni on tuossa Pitäjämäessä vuokra-asunto, ja jos on parvekkeen ovi auki, niin ei tarvitse kellosta katsoa, paljonko kello tiettyyn aikaan on, koska sieltä alkaa tulla tätä savua, ei nyt kovin häiritsevästi mutta kuitenkin. ”Tupakoinnin kieltäminen asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä.” Arvoisa puhemies! Kun tämä tulee nyt ympäristövaliokuntaan ja olen siellä jäsenenä, niin kävin näitä lausuntopalautteita vähän läpi. Esityksessä annetuissa lausunnoissa otettiin kantaa ennen kaikkea ehdotuksiin helpottaa tupakoinnin kieltämistä ja kieltää eräät kannabinoidit tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Valtaosa lausuntojen antajista kannatti sääntelyehdotuksia. Niiden nähtiin vähentävän terveyshaittoja, joita ympäristön tupakansavulle altistumisesta aiheutuu, nopeuttavan ja sujuvoittavan tupakointikieltojen toimeenpanoa asuntoyhteisöissä ja keventävän kuntien työtaakkaa. Monissa lausunnoissa kannatettiin sinänsä sitä, että tupakoinnin kieltämistä asuntoyhtiöissä helpotetaan, mutta pidettiin silti parempana vaihtoehtona sitä, että tupakointi asuntoyhtiöissä tai ainakin asuntojen parvekkeilla kiellettäisiin suoraan laissa. Tupakointikiellon säätäminen lakiin nähtiin tehokkaampana vaihtoehtona etenkin lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien terveyden suojelemiseksi. Se nähtiin myös parempana eri asumismuodoissa elävien henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tupakointikieltojen johdonmukaisuuden kannalta, koska huoneenvuokralakia oltiin säätämässä — ja ollaan jo nyt säädetty — siten, että tupakointi vuokra-asunnossa on sallittua vain vuokranantajan luvalla riippumatta siitä, milloin vuokrasopimus on solmittu. Moni lausunnonantaja olisi toivonut, että asuinyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta ilman ehtoja ja lakiin nyt tulevia edellytyksiä. Monet viranomaiset ja järjestöt lausuivat kannattavansa sitä, että 79 §:ään ehdotettu sääntely koskisi myös sähkösavukkeiden käyttämistä. Eräiden kannabinoidien kieltämistä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kannatettiin lausunnoissa hyvin laajasti. Arvoisa puhemies! Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Prosessi on kuitenkin koettu kunnissa ja asuntoyhteisöissä raskaaksi ja työlääksi, kuten täällä on hyvin tuotu esille. Ne ovat hyvin aikaaviepiä. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa ja kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa. STM toteaa, että tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski ja keskeinen syy väestöryhmien välisiin terveyseroihin. Tupakkatuotteet eivät ole normaaleja kulutushyödykkeitä. Ne aiheuttavat käyttäjälle vaikean riippuvuuden, ylläpitävät sitä ja sisältävät ihmisille myrkyllisiä aineita. Suomessa onkin asetettu tavoitteeksi tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laati mietinnön siitä, kuinka tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Mietintö julkistettiin tammikuun lopussa 2023. Tupakka- ja nikotiinipolitiikalla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden ja muiden vastaavien tuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä, edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestön altistumista niiden savulle. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tämä on vähän sellainen asia taas, että kun tätä keskustelua kuuntelee, niin mehän ollaan kutakuinkin samaa mieltä kaikki tästä asiasta, elikkä maatalouden ja maatalousyrittäjien aseman parantamisesta. En tykkää kauheasti kaivella vanhoja, mutta kun täällä mainitaan muun muassa Kataisen hallitus ja muitakin, niin jos 2000-luvulta katsoo näitä tilastoja, niin siellä esimerkiksi Kataisen hallituksen aikana maatalouden kannattavuuskerroin meni alaspäin. Jos mennään vielä vanhempaan, 2000-luvun alussa Lipposen hallituksen aikana se meni alaspäin. Tässä on vähän sama kuin noiden yksityisteiden osalta, että aina silloin, kun keskusta on ollut hallituksessa, tämä on mennyt ylöspäin. Nyt tällä kaudella... [Juho Eerola: Edellisen hallituksen toimien ansiosta!] — Siellä varmaan varmistetaan tekoälyltä näitä. — Tämä hallitus kun aloitti, niin noin kuudesosaan putosivat kannattavuuskerroin ja yrittäjätulo. Ei tästä nyt voi iloita kukaan, mutta nyt kun on todettu tämä tilanne, minkälainen tämä on, niin tähän olisi hyvä löytää ratkaisuja. Ja se kosteikkoviljely: ympäristövaliokunnassa perussuomalaiset olivat mukana hyväksymässä kosteikkoviljelyn mietinnössä, [Puhemies koputtaa] elikkä se siitä sitten.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaankin merkittävin muutos on tämä uuden U-ajoneuvoluokan käyttöönotto liikkuville työkoneille. Jatkossa esimerkiksi nämä EU-tyyppihyväksytyt liikkuvat työkoneet voidaan hyväksyä yhdellä hyväksynnällä koko EU:n markkinoille. Näiden liikkuvien työkoneiden osalta Suomellahan on erittäin merkittävä asema, sillä Suomessa valmistetaan noin seitsemän prosenttia näistä EU:n liikkuvista työkoneista. Arviolta noin 20 suomalaisyritystä voisi hyödyntää uutta EU-tyyppihyväksyntää. Tämän EU-hyväksynnän arvioidaan helpottavan vientiä ja vähentävän hallinnollisia kustannuksia, mikä kuulostaa aivan mainiolta. Liikkuvien työkoneiden toimiala muodostaakin yli kymmenen prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Tosiaan tämän katsastuksen valvontamaksun, minkä ministeri mainitsi, korottamisen arvioidaan lisäävän valtion tuloja noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Yksittäiselle autoilijalle tämä vaikutushan on hyvin pieni, koska korotus on vain noin 40 senttiä katsastusta kohden, ja katsastusten hinnat liikkuvat yleensä siinä 50 ja 80 euron välillä. Liikenneturvallisuuden kannalta vaikutukset ovat pääosin myönteisiä, ja juuri näiden ETBS-jarrujen sääntelyllä pyritään varmistamaan turvallinen käyttöönotto uuden teknologian yleistyessä. Kuljettajia avustavia järjestelmiä koskevilla säännöksillä puolestaan pyritään ehkäisemään kuljettajien yliluottamusta teknologiaan ja säilyttämään vastuut selkeinä. Tässä kohti on pakko julkisesti myöntää, että on tullut välillä luotettua noihin nykymodernien autojen järjestelmiin niin, että läheltä piti ‑tilanne on ollut, ja sen jälkeen muistaa, että eivät ne ole erehtymättömiä. Arvoisa puhemies! Lausuntopalautteesta nousee kuitenkin myös kritiikkiä, erityisesti maatalouden, kuljetusalan ja haja-asutusalueiden toimintaedellytysten näkökulmasta. Lausuntokierroksella MTK nosti esiin huoltovarmuuden, maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn sekä Suomen pakkaskeleille sopimattomien AdBlue-järjestelmien käytännön ongelmat. Niitä ei ole tässä esityksessä kuitenkaan otettu riittävällä tavalla huomioon. MTK totesi lausunnossaan, että EU-sääntelyn täytäntöönpano on sinänsä välttämätöntä mutta esityksessä tulisi arvioida erikseen vaikutukset maa- ja metsätaloudelle sekä huomioida huoltovarmuus- ja elintarvikeketjun kilpailukyky, toki kaikki muutkin kuljetukset. MTK korosti maatalouden ja metsätalouden konekaluston olevan kriittinen osa huoltovarmuutta, joten sääntelyä ei tulisi tarkastella pelkästään päästöjen näkökulmasta. Lisäksi MTK nosti esiin käytännön ongelmat AdBlue-järjestelmissä. Tämä AdBluehan on dieselajoneuvojen SCR-päästöjenpuhdistusjärjestelmässä käytettävä reagenssi, jonka toimintahäiriöt voivat estää ajoneuvon käytön tai vaikeuttaa sen käyttöä. Tästä on paljon kokemuksia niin ammattiliikenteessä kuin yksityisautoilijoilla. MTK katsoo, että sääntelyssä pitäisi huomioida käyttövarmuus tilanteissa, joissa kaluston toiminta on välttämätöntä esimerkiksi maataloustöiden, puunkorjuun tai muiden huoltovarmuuden kannalta kriittisten tehtävien suorittamiseksi, ja kuljetusala tähän mukaan lukien. Tästä huolimatta tätä esitystä ei ole näiltä osin muutettu. Perusteluna todettiin, että valmistelussa ei ollut tunnistettu esityksen sisältämistä kansallisista muutoksista erityisiä vaikutuksia maa- ja metsätalouteen, huoltovarmuuteen tai elintarvikeketjuun. Tätä voidaan pitää jonkinlaisena virhearviona, ja onkin hieman hämmentävää, miten helposti nämä EU-vaatimukset nyt hyväksytään sellaisinaan Suomeen, vaikka niistä on selvää haittaa. Ympäristö- ja päästösääntelyn käytännön vaikutukset maaseudun elinkeinoihin, huoltovarmuuteen ja maatalouden kilpailukykyyn jäävät vähälle huomiolle samaan aikaan kun varsinaisten lakimuutosten kerrotaan olevan pääosin teknisiä ja EU-lainsäädännön toimeenpanoon liittyviä, vaikka ne eivät kaikilta osin sitä ole. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Olin tähän varannut pidemmän puheenvuoron, mutta olen siitä huono poliitikko, että ei huvita toistaa asioita, jotka on toistettu lukuisia, lukuisia kertoja täällä. Tämä on oikeastaan semmoinen tyypillinen keskustelu ja aihe, mihin täällä on oppinut tämmöisenä ensimmäisen kauden edustajana, että me kykenemme olemaan niistäkin asioista eri mieltä, mistä me olemme samaa mieltä. Minä olen 20:s puheenvuoron pitäjä. Yksi on ollut eri mieltä, ja hänkin keskittyi vain tähän energiaturpeeseen. Tämä ei kyllä kauheasti mieltä ylennä, kun monesta asiasta täällä näyttää tulleen enempi politiikan tekemisen väline kuin sen kohde. Mutta nyt tähän fraasikaraokeen osallistun itsekin siltä osin, että luettelen nyt täältä näitä meidän linjaamiamme toimenpiteitä, millä tämä kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden varmistaminen voitaisiin tehdä: ympäristölupien käsittelyn nopeuttaminen, lupamaksujen kohtuullistaminen, viranomaisille määriteltävä käsittelyaikatavoitteet, jo luonnontilansa menettäneiden ja aikaisemmin ojitettujen alueiden hyödyntämisen helpottaminen, turvetuotannon ja sen ympäristövaikutusten arvioinnissa päästävä selkeämpään kokonaisvaikutusten tarkasteluun. Tietysti lupaviranomaisten toimintaan tarvitaan nyt poliittista ohjausta. Se ei millään muuten onnistu. Onhan se erikoista, niin kuin jo totesin, miten yksimielisiä pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta me täällä ollaan, mutta me ei saada tätä asiaa hoidettua. Mutta vaikkei tämä uskon asia ole, niin ei minun uskoni kovin korkealla tässä ole. — Kiitos, ei muuta.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Otin varmuuden vuoksi molempien asiakohtien puheet, että menee varmasti kohdalleen. Mutta joitain poimintoja lausuntopalautteista on hyvä tässä nostaa esille, vaikka meitä ei täällä montaa olekaan. Ensimmäisenä: Sahateollisuus ry pitää rakennusten elinkaaripäästöjen huomioimista sääntelyssä kannatettavana ja tarpeellisena. Sääntelyn onnistuminen riippuu kuitenkin ratkaisevasti siitä, että laskentamenetelmä tunnistaa ja kuvaa selkeästi materiaalien todelliset ilmastovaikutukset koko elinkaaren ajalta. Oikein toteutettuna sääntely ohjaa rakentamista aidosti vähähiilisiin ratkaisuihin, edistää kotimaisen uusiutuvan raaka-aineen käyttöä ja sen jalostusarvon kasvua ja luo edellytyksiä investoinneille ja kestävälle kasvulle. Edelleen elinkaaripäästöjen sääntelyn toimivuus riippuu ratkaisevasti käytettävästä laskentamenetelmästä. Laskentamenetelmien tuleekin olla käytännössä sovellettavia ja tuottaa johdonmukaisia tuloksia, jotka vastaavat materiaalien todellisia ilmastovaikutuksia. Edelleen Sahateollisuus ry katsoo, että laskentamenetelmän tulee huomioida puutuotteiden hiilivarasto koko rakennuksen käyttöiän ajalta; käsitellä biogeeninen hiili johdonmukaisesti osana elinkaaritarkastelua; kattaa rakennuksen koko elinkaari — niin tuotanto, käyttö kuin elinkaaren loppuvaiheet —; ottaa huomioon materiaalien valmistusvaiheen päästöerot, jotka ovat keskeinen osa kokonaisvaikutusta; perustua läpinäkyviin, ajantasaisiin ja yhtenäisiin tietokantoihin ja oletuksiin; olla yhdenmukainen EU-tason laskentakehikon ja standardien kanssa, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia; ja mahdollistaa eri materiaalien ilmastovaikutusten keskenään luotettava ja vertailukelpoinen arviointi. Mikäli puutuotteiden keskeisiä ilmastohyötyjä, kuten hiilivarastoa, ei huomioida, vertailu eri materiaalien välillä voi vääristyä ja johtaa siihen, että puu näyttäytyy ilmastovaikutuksiltaan todellista heikompana. On keskeistä, että laskentamenetelmä tuottaa tuloksia, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin eri materiaalien todellisia ilmastovaikutuksia ja niiden välisiä eroja. Tämä tarkoittaa sekä valmistuksen päästöjen että materiaalien hiiltä sitovien vaikutusten huomioimista. Lisäksi on tärkeää, että sääntely ei ohjaa suunnittelua yksipuolisesti esimerkiksi ulkoseinien, eristeiden tai ikkunoiden vaatimusten kautta vaan mahdollistaa kokonaisuutena toimivat ja vähähiiliset ratkaisut koko elinkaaren näkökulmasta. Erityisen olennaista on, että jo alkuvaiheen laskentamenetelmät ja -periaatteet muodostavat kestävän pohjan tulevalle ohjaukselle, koska raja-arvojen kiristyessä niiden vaikutus materiaalivalintoihin korostuu. Puurakentamisen ilmastohyödyt perustuvat kestävään metsänhoitoon ja puutuotteiden käyttöön pitkäikäisissä kohteissa, minkä vuoksi nämä tekijät tulee huomioida asianmukaisesti elinkaaripäästöjen tarkastelussa. Rakennusten suunnittelussa tuleekin edistää muuntojoustavuutta eli rakennusten käyttötarkoituksen muuttamista ilman suuria rakenteellisia muutoksia, korjattavuutta, materiaalien uudelleenkäyttöä, puun käytön edistämistä osana vähähiilisiä rakennusratkaisuja. Nämä tekijät tukevat elinkaaripäästöjen vähentämistä ja vahvistavat vähähiilisten rakennusratkaisujen roolia osana kestävää rakentamista. Arvoisa puhemies! Toisena lausuntopalautteena on Bioenergia ry, joka haluaa erityisesti tuoda esiin biohiilen merkittävät positiiviset näkymät rakennussektorilla. Biohiili on biomassoista valmistettava, hyvin pysyvä hiilipohjainen materiaali, jolla on potentiaalia toimia sekä rakennustuotteiden raaka-aineena että pitkäaikaisena hiilivarastona. Biohiili soveltuu esimerkiksi betoni- ja muiden rakennusmateriaalien täyte- ja lisäaineeksi, kevyiden rakennustuotteiden ja erilaisten komposiittien valmistukseen ja maarakenteisiin ja rakenteellisiin täyttöihin. Säätelykokonaisuudessa hiilikädenjälkeen sisältyvä rakennustuotteiden pitkäaikainen eloperäinen tai tekninen hiilivarasto luo hyvän perustan sille, että biohiilen pysyvä hiilensidonta voidaan huomioida osana rakennushankkeen ilmastohyötyjä. Bioenergia ry katsookin, että biohiili täyttää hyvin tällaiselle hiilivarastolle asetettavat kriteerit erityisesti pysyvyyden ja mitattavuuden osalta. Arvoisa puhemies! Vielä kolmantena Metsäbiotalouden tiedepaneeli, joka pitää myönteisenä kehitystä, jossa rakennusten ilmastoselvitystä ja vähähiilisyyden arviointimenetelmiä kehitetään yhtenäiseksi EU-jäsenmaissa. Metsäbiotalouden tiedepaneeli pitää tärkeänä, että säädöskehitys johtaisi nykyistä nopeammin käyttämään rakentamisessa yhä enemmän vähähiilisiä, uusiutuvia ja kierrätettäviä rakennusmateriaaleja päästö- ja energiaintensiivisten rakennusmateriaalien sijaan. Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivisuutta 2040-luvulla. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää merkittäviä päästövähennyksiä sekä vähähiilisiä ratkaisuja myös rakennusten ja rakentamisen osalta, sillä niiden osuus kokonaispäästöistä on huomattava. Tärkeää on myös korostaa hiilikädenjäljen osuutta ilmastoselvityksessä, koska se lisää tietoisuutta rakennusmateriaalien valintojen vaikutuksista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Metsäbiotalouden tiedepaneelin uuden tutkimushankkeen ”Vähähiilisen rakentamisen lainsäädännön vaikutus puurakentamiseen” tulokset osoittavat, että puun käytön lisääminen rakentamisessa tukee Suomen hiilineutraaliustavoitetta ja auttaa vastaamaan EU:n kiristyvään ilmastosääntelyyn. Puun käyttö rakentamisessa tulisikin paneelin mukaan ottaa osaksi maamme ilmastopolitiikkaa. Mitä energiatehokkaampia rakennuksia rakennetaan, sitä suurempi suhteellinen merkitys on rakennusmateriaalien valinnalla. Puun käyttöä pitää ohjata nykyistä enemmän pitkäikäisiin ja korkean arvonlisän käyttökohteisiin, kuten rakentamiseen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on aihe, joka kuuluu sarjaan, että tuskin kukaan muuttaa mielipidettään, niin että keskityn, kun täällä on hyvin harvoin mahdollisuus puhua maa- ja metsätaloudesta, ja sanon joitain asioita siihen liittyen. Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpon hallituksen ruokapoliittisessa selonteossa kansallisesta ruokastrategiasta todetaan seuraava: ”Ilmastonmuutos pahentaa ravinnepäästöjen hallinnan haasteita. Lämpenevät talvet, lisääntyneet talvi- ja kevätsateet sekä rankkasateiden yleistyminen kiihdyttävät ravinteiden huuhtoutumista. Kun routa ei enää sido maaperää aiempaan tapaan, ravinteet kulkeutuvat helpommin vesistöihin. Äärisääilmiöt voivat myös heikentää pellon rakennetta ja lisätä lietevalumien riskiä, mikä vaikeuttaa vesiensuojelutoimien vaikuttavuutta.” Elikkä tämä on siis hallituksen selonteosta. Edelleen siinä selonteossa on kohtia maatalouteen liittyen. Taustaksi vielä se, että useinhan tämä keskustelu maatalouden osalta kiertyy tähän kotieläintuotantoon, ja tässä on joitain poimintoja tästä selonteosta. Siellä on luku 3.2.2, Ruuantuotannon jatkuvuus turvataan: ”Suomi hyödyntää ja edelleen kehittää pohjoisia vahvuuksiaan, kuten nurmipohjaista kotieläintaloutta.” Sitten on luku 3.3, Strateginen päämäärä: Luonnon kantokyky, ja sieltä Toimeenpanosuunnitelman keskeiset teemat, Kasvihuonekaasupäästöt: ”Turvepeltojen päästöjen vähentäminen viljelymenetelmiä kartoittamalla ja kehittämällä sekä poistamalla tai vettämällä viljelykäytöstä ei-aktiivisessa käytössä olevia peltoja, kotieläinten päästöjen vähentäminen muun muassa lannan käsittelyä kehittämällä, lannoituksen päästöjen vähentäminen täsmäviljelymenetelmillä ja kivennäismaapeltojen hiiltä sitovien viljelymenetelmien edistäminen, uusien teknologisten ratkaisujen kehittämisen tukeminen maatalouden kasvihuonekaasu- ja ilmanlaatupäästöjen vähentämiseksi.” Edelleen, tänään hyväksytyssä ympäristövaliokunnan lausunnossa ruokapoliittisesta selonteosta todetaan: ”Maatalouden ja ruuan visiota koskevassa lausunnossaan valiokunta totesi, että vahva ja kilpailukykyinen ruuantuotanto tulee nähdä osana Euroopan unionin strategista autonomiaa ja maatalouden tulevaisuuden elinehto on maataloustuotannon kannattavuus. Kasvipohjaisen valkuaistuotannon ohella valiokunta korostaa kotieläintuotannon merkitystä huoltovarmuudelle. Maaseutupoliittista selontekoa koskevassa lausunnossaan valiokunta totesi, ettei vallitsevissa olosuhteissa ja toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen puuttuessa ole perusteltua irtautua pelto- ja puutarhapohjaisesta ruuantuotannosta. Ilmastonmuutoksen myötä suotuisat olosuhteet ruuantuotannolle painottuvat pohjoiseen ja nurmeen perustuvan kotieläintuotannon merkitys ruokaturvalle on tärkeä.” Ja edelleen: ”Ilmasto- ja ympäristötoimet eivät kuitenkaan ole irrallisia maatalouden kannattavuudesta. Ilman maatilojen kykyä investoida tuotannon kehittämiseen ei synny päästövähennyksiä, hiilensidontaa, ravinnekiertoa tai luonnon monimuotoisuutta vahvistavia ratkaisuja. Kaiken kaikkiaan valiokunta korostaa, että kotimaisen ruuantuotannon ilmasto- ja ympäristökestävyyttä tulee tarkastella globaalissa kontekstissa. Kotimaisen tuotannon kilpailukykyä ja kannattavuutta ei pidä heikentää suhteessa muihin ruuantuottajamaihin.” Arvoisa puhemies! Oleellista erityisesti maankäyttösektorilla on varsinkin maa- ja metsätalouden osalta luoda selkeä toimintaympäristö, jossa ne voivat tehdä tarvittavia mutta kohtuudessa pysyviä ympäristötekoja. Tällainen toimintaympäristö toteutuu, kun kaikki toimijat tietävät, mitä heiltä vaaditaan, heille annetaan välineet ja resurssit vastata näihin vaatimuksiin. Tämän jälkeen toimijoille annetaan työrauha ja sovitussa ajassa arvioidaan, miten toimenpiteet ovat toteutuneet ja vaikuttaneet. Tämän pohjalta tehdään tarvittavia muutoksia eli uusia päätöksiä — hyvin harvoin täällä salissa käytävä keskustelu edistää tämäntyyppistä toimintamallia — ja mikä tärkeintä, missään kohtaa ei käytetä turhaa energiaa syyllisten etsimiseen ja ristiinnaulitsemiseen. Se ei edistä kenenkään intressejä. Arvoisa puhemies! Yksi usein toistuva viesti on, etteivät maatalouden ilmastopäästöt ole vähentyneet. Kuten kaikessa kehittämisessä, viimeisten yksikköjen saavuttaminen on kaikista vaikeinta. Ne ovat usein myös kalleimpia, ja tulokset näkyvät hitaasti. Olisi myös hyvä ymmärtää, ettei toistuva negatiivinen uutisointi ja kommentointi edesauta maatalouden ilmastotyötä, kuten ei edistä mitään muutakaan asiaa. Kuka muistaa, milloin valtakunnan mediassa, uutisissa, ajankohtaisohjelmissa tai dokumenteissa on käsitelty maataloutta eli suomalaisen ruuan tuottamista myönteisessä näkökulmassa, metsätaloudesta puhumattakaan? Keskeinen kysymys maatalouden ilmastotyössä on, miten maatalouden heikkoa kannattavuutta saadaan parannettua. Ilman rahaa ei ole mahdollista tehdä ilmastotekoja. Maatalouden alas ajaminen ei ole ilmastoteko. Asiantuntijat ovat todenneet, että maatalouden 90 prosentin päästövähennystavoitteet ovat erittäin tiukkoja ja vaikea saavuttaa ilman tuotannon vähentämistä. Ruuantuottamisen vähentäminen olisi väärä toimenpide ruokaturvan, huoltovarmuuden sekä kokonaisturvallisuuden kannalta. Niin EU:ssa kuin myös Suomessa on päinvastoin lisättävä omavaraisuutta myös ja erityisesti tuotantopanosten osalta lannoitteista kasvinsuojeluaineisiin. Se kaikista pahiten uhanalainen ryhmä ovat nuoret viljelijät, joita on liian vähän läpi Euroopan. Arvoisa puhemies! Maatalouden päätehtävä on ruuan tuottaminen, ja se on turvattava kaikissa olosuhteissa koko EU:n alueella mutta myös koko Suomessa, varsinkin tässä tilanteessa, jossa sodan uhka on koko Euroopan yllä Venäjän toimesta ja Yhdysvaltojen harjoittama politiikka uhkaa koko maailman vakautta ja turvallisuutta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos edustaja Honkoselle tästä aloitteesta. — Edustaja Lehtinen hyvin kuvasi tätä tilannetta. Ympäristövaliokunnassa on muussa yhteydessä tätä aihetta käsitelty, ja kyllähän se on ollut yllätys, miten monimutkaiseksi on paljastunut, että niitä tietoja saataisiin sieltä, mutta toivottavasti sitä työtä nyt sitten jatketaan. Lähinnä tässä vaiheessa, kun edustaja Lehtinen toi jo hyvin esille, en ala kertaamaan niitä samoja, mitä tuolla valiokuntatyössä on tullut vastaan. — Kiitos, ei muuta.
Arvoisa herra puhemies! Oli, voi sanoa, etuoikeus olla vetämässä keskustan kaivoslinjauksen päivitystyötä tuossa viime keväänä. Tässä hallituksen esityksessä on joitain kohtia, joita myös siinä käsitellään, ja käyn sitä hieman läpi. Muutenhan tämä esitys on varsin selkeä. Arvoisa puhemies! Tosiaan kansainvälinen geopoliittinen tilanne on kiihdyttänyt kilpailua mineraalivaroista. Energiamurros, sähköistyminen ja puolustusteollisuus kasvattavat metallien kysyntää, ja Suomi on noussut EU:n omavaraisuuden kannalta kriittiseksi tekijäksi. Näiden mineraalien tarpeen strateginen merkitys asettaa Suomelle poikkeuksellisen suuren vastuun myös ympäristöstä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Suomen kallioperässä on merkittäviä määriä akkuteollisuuden ja elektroniikan tarvitsemia metalleja, joiden louhinta tapahtuu usein vesistöisillä alueilla, mikä asettaa erityisiä vaatimuksia kaivostoiminnalle. Puhdas, monimuotoinen luonto ja vesistöt ovat rikkauksia, joita on vaalittava koko mineraaliketjussa. Suomen houkuttelevuus investointikohteena on saanut rinnalleen vaatimuksen paikallisesta hyväksynnästä. Vuonna 2023 uudistettu kaivoslaki on askel oikeaan suuntaan, sillä se vahvistaa kuntien ja asukkaiden päätösvaltaa. Lainsäädännön lisäksi tarvitaan aitoa vuoropuhelua. Kaivostoiminta on Suomessa osa laajempaa mineraaliklusteria, joka kattaa koko arvoketjun malminetsinnästä metallien jalostukseen sekä kaivos- ja louhintateknologian valmistukseen. Suomen mineraaliklusterin suurin kasvupotentiaali on louhinnan lisäksi kiertotaloudessa ja jatkojalostuksessa. Akkuarvoketjulla on merkittävä rooli Suomen taloudessa sekä suoraan että välillisesti. Sen kokonaistuotos kerrannaisvaikutuksineen on ollut kymmeniä miljardeja euroja, ja se työllistää kymmeniätuhansia ihmisiä eri toimialoilla. Mineraaliklusteri tuottaa myös vientituloja ja tukee teollisuuden huoltovarmuutta, mikä korostuu geopoliittisesti epävarmoina aikoina. Kasvava globaalin metallikysynnän trendi luo alalle pitkän aikavälin kasvunäkymiä. Suomen on oltava maa, joka ei ainoastaan tuota ja jalosta raaka-aineita vaan näyttää maailmalle, miten ne tuotetaan luontoa ja ihmistä kunnioittaen. Arvoisa puhemies! Kaivostoiminnan ja koko arvoketjun tulee perustua resurssitehokkuuteen sekä kiertotalouden mukaisiin toimintamalleihin, joissa jätteiden synty minimoidaan, sivuvirrat hyödynnetään ja lopputuotteet kierrätetään. Nämä tulee huomioida sekä toiminnassa olevilla kaivoksilla että vanhojen, jo lopettaneiden kaivosten osalta. Kaivannaisjätteiden hyödyntäminen ja kiertotalouden lisääminen edellyttää kattavasti kerättyä tietopohjaa jätteen taloudellisesta arvosta ja hyödyntämismahdollisuuksista. Tietoa tarvitaan kiertotaloutta tukevan markkinan tarpeisiin sekä hyödyntämisasteen määrittämiseen. Suomen tulee osallistua myös kansainväliseen tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön. Sen tulee tukea suomalaisen osaamisen ja teknologian hyödyntämistä sivuvirtamateriaalien käsittelyssä kotimaassa mutta myös viennissä. Kaivannaishankkeilla tulee olla velvoite laatia osana kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa kiertotalousselvitys, jossa selvitetään kaivannaisjätteiden hyödyntämis- ja raaka-ainepotentiaalia koskevat toimet kaivannaistoiminnan koko elinkaaren ajan. Kaivettuja maa-ainesjätteitä koskevaa sääntelyä tulee selkeyttää niin, että se tukee kiertotaloutta. Sivuvirtojen taloudellisia hyödyntämismahdollisuuksia tulee edistää elinkaarianalyysillä neitseellisen ja uudelleenkäytettävän kiviaineksen ympäristövaikutuksista. Tarvitaan myös logistisia ratkaisuja sivukiven hyödyntämiseksi mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Kiertotalouden edistäminen edellyttää osaamisen ja tutkimuksen lisäämistä. Tarvitaan myös viranomaisia ja toiminnanharjoittajia tukevaa kaivosten sivukivi- ja rikastushiekan hyödyntämisen ohjeistusta. Kiertotalous tulee ulottaa koko mineraaliketjuun, kuten akkuihin ja niiden uusiokäyttöön. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Täällä on tullut hyvin ilmi niitä ongelmakohtia, mitä tähän lakiesitykseen liittyy, ja keskustan valiokuntaryhmän esitykset on tehty ja niitä kannatettu. Täällä tuli esille tämä, että on arvioitu, että jopa puoli miljoonaa on semmoisia, joilla ei ole taitoja, mutta sitten samaan aikaan on myös ryhmä, josta on todettu esimerkiksi Finnet-liiton toimesta, että meillä on noin puoli miljoonaa suomalaista jäämässä mobiiliyhteyksien ulkopuolelle, eli ne eivät toimi koko maassa. Nämä eivät välttämättä ole ollenkaan samat ryhmät, elikkä tässä on monenlaisia ongelmia. Sitten on erilaiset laitteiden hankinnat, ja sitten kun on erilaisia sovelluksia ja muita, niin ne eivät välttämättä kovin kauan toimi. Minulla on henkilökohtainen puhelin, joka alkaa olla kymmenen vuotta vanha, ja kun olen tämän ikäinen, niin kynnys on korkea vaihtaa uuteen. Kaikki palvelut eivät enää siinä tahdo toimia. Tosiaan tämän käsiteltävänä olevan lakiesityksen tavoitteena on, että viranomaisten Digi‑ ja väestötietoviraston tuottamaan viestinvälityspalveluun lähettämät sähköiset tiedoksiannot voitaisiin näyttää viestinvälityspalvelun käyttäjille Suomi.fi-viestit-palvelun lisäksi myös yksityisen toimijan tarjoamassa digitaalisessa palvelussa. Hyvän lainsäädäntötavan kannalta on yhä ongelmallista, että kansalaisten oikeusturvan kannalta näin merkittävässä muutoksessa samaa asiaa koskevaa lainsäädäntöä käsitellään kahdessa vaiheessa. Tämähän on monen muunkin lainsäädännön osalta: esimerkiksi ympäristövaliokunnassa on paljon semmoisia, että on monta lakia tulossa ja että nyt ei voida tätä asiaa käsitellä, kun se on siinä seuraavassa, ja sitten kun mennään sinne seuraavaan, niin sitten sanotaan, että se olisi pitänyt käsitellä siinä edellisessä. Tässä on hyvä tehdä semmoista johdonmukaista ja loogista lainsäädäntötyötä. Tämä hallituksen esittämä toimeenpanomalli sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuudesta altistaa kansalaiset oikeudenmenetyksille, niin kuin täällä on tuotu hyvin esille, ja on erityisesti näiden heikoimmassa asemassa olevien asema. He ovat monasti ikääntyneitä, mutta siellä voi olla monia muitakin asioita, esimerkiksi tulotaso ja asema muuten elämässä ja se, minkälaisia elämäntilanteita on. Esimerkiksi vastuu viranomaisten kirjeiden perillemenosta sälytettäisiin kansalaisille ilman, että kansalainen olisi saanut tiedon Suomi.fi-postilaatikkoon lähetetystä kirjeestä. Arvoisa puhemies! Oikeusministeriön ja eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntojen sekä keskeisten sidosryhmien näkemysten perusteella nyt puheena olevaa esitystä voidaan pitää tavoitteeltaan kannatettavana, mutta sen toteutustapaan liittyy merkittäviä oikeudellisia, toiminnallisia ja markkinoihin kohdistuvia puutteita. Kyse on pitkälti sääntelyn selkeydestä, vastuiden jakamisesta, oikeusturvan ja perusoikeuksien toteutumisesta sekä palvelumarkkinoiden toiminnasta. Hallituksen esitys on tekemässä sähköisestä tiedoksiantomenettelystä entistäkin monimutkaisempaa. Jo nykyisellään se on kansalaisille vaikeasti hahmotettava. He voivat saada tärkeitä viranomaiskirjeitä sähköiseen postilaatikkoonsa siitä tietämättä. Yksityisten digipostipalvelujen liittäminen vasta jälkikäteen osaksi tiedoksiantojärjestelmää lisää sähköisten kanavien määrää, mikä hajauttaa tiedonkulkua. Käytännössä tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa kansalaiset eivät tiedä, missä heidän viranomaisviestinsä sijaitsevat tai mitä palvelua heidän tulisi aktiivisesti seurata. Erityisesti tämä on ikääntyneiden osalta suuri ongelma. Asiakkaan näkökulmasta järjestelmän käytettävyys ja ennakoitavuus jäävät heikoiksi. Arvoisa puhemies! Myös vastuukysymyksiin on jäämässä vakavia epäselvyyksiä. Vaikka viranomaisella säilyy oikeudellinen vastuu tiedoksiannoista, sen tosiasiallinen kontrolli tiedoksiantoprosessiin heikkenee, kun mukaan tulee vasta jälkikäteen Digi‑ ja väestötietoviraston lisäksi yksityisiä palveluntarjoajia. Viranomainen ei välttämättä tiedä, missä palvelussa tiedoksianto on vastaanotettu tai miten se on käyttäjälle välittynyt. Tämä hämärtää vastuunkantoa tilanteessa, jossa tiedoksianto epäonnistuu tai ilmenee oikeusturvaa koskevia ongelmia. On riski, että lopullisen vastuun seurauksineen kantaa kansalainen huonon lainsäädännön takia. Erityisen ongelmallisena lausunnonantajat pitivät sitä, että tiedoksianto voitaisiin katsoa toteutuneeksi, vaikka käyttäjä ei olisi tosiasiassa saanut tietoa asiakirjasta esimerkiksi teknisten häiriöiden tai palvelukanavien hajautumisen vuoksi. Se voi johtaa kansalaisen oikeudenmenetyksiin heikentäen samalla luottamusta viranomaisviestintään. Tarpeet neuvonnalle lisääntyvät, ja tehtyjen päätösten muutoksenhakujärjestelmät kuormittuvat. Esityksessä ei ole otettu näitä tekijöitä lainkaan huomioon. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Täällä on tullut aika tarkkaan jo tämä analysoitua läpi. Huomaan, että olen ainut mietintövaliokunnan jäsen paikalla. Erityisesti joistain kommenteista täällä, joista nyt en tietysti kaikista saanut selvää, huomaa, että ei olla aivan perillä siitä, mitä siellä valiokunnissa on käsitelty, [Mauri Peltokangas: Euroopan unionissa!] mutta tällaistahan tämä täällä aina on. Erityisesti omaisuudensuojan vahvistaminen on yksi semmoinen asia, mikä tässä hallituksen esityksessä on erityisen heikko. Vaikka ennallistamissuunnitelma ei muodollisesti sisältäisi välittömiä käyttörajoituksia, sillä voi olla huomattavia tosiasiallisia vaikutuksia maanomistajien asemaan. Suunnitelmassa ei saa esittää alueellisia kohdennuksia ja rajauksia, jotka voivat vaikuttaa tulevaan maankäyttöön, investointeihin, luonnonvarojen hyödyntämiseen sekä kiinteistöjen arvoon jo ennen varsinaisten toimenpiteiden toteuttamista. Tämä on se meidän esittämämme yksi näiden vastalauseiden keskeinen sisältö. Mitä tarkemmin ennallistamistoimet kohdennetaan maantieteellisesti rajatuille alueille, sitä konkreettisemmin vaikutukset kohdistuvat yksittäisiin maanomistajiin ja elinkeinonharjoittajiin. Tämä on keskeinen puute tässä hallituksen esityksessä. Tätä ei tule hyväksyä, ja tästä syystä omaisuudensuojan toteutumista ei voida tarkastella vain muodollisten oikeusvaikutusten näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Maanomistajalla on oikeus tietää, millä perusteilla hänen alueensa valitaan mahdollisten ennallistamistoimien kohteeksi, millaisia vaikutuksia valinnalla voi olla ja millä tavoin hän voi puolustaa oikeuksiaan. Tästä seuraa myös välttämätön tarve täsmentää muutoksenhakua koskevaa sääntelyä. Tässä on iso puute tässä esityksessä. Hallituksen esityksessä jää täysin epäselväksi, mitä tuomioistuin voi ennallistamissuunnitelmaa koskevassa valituksessa tutkia ja millä perusteella valitus voidaan tehdä. Tällainen epäselvyys on ongelmallinen oikeusvaltioperiaatteen ja perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeusturvan näkökulmasta. Oikeusturva ei toteudu sillä, että valitusoikeus kirjataan lakiin muodollisesti. Oikeusturva toteutuu vasta silloin, kun kansalainen tietää, millä perusteella hän voi hakea muutosta, ja kun tuomioistuimella on selkeä toimivalta arvioida päätöksen lainmukaisuutta. Siksi valitusperusteet on kirjattava lakiin nimenomaisesti. Nyt näin ei ole tapahtumassa. Arvoisa puhemies! Hallintotuomioistuimen tulee voida arvioida paitsi menettelyn lainmukaisuutta myös sitä, täyttääkö ennallistamissuunnitelma EU:n ennallistamisasetuksen vaatimukset, noudattaako se luonnonsuojelulain sisältövaatimuksia, toteutuvatko suhteellisuusperiaate ja yhdenvertaisuus sekä onko omaisuudensuoja ja elinkeinovapaus otettu asianmukaisesti huomioon. Keskusta ei hyväksy sitä, että Suomelle mahdollisesti miljardiluokan kustannuksia aiheuttavaa ja laajoja maankäyttövaikutuksia synnyttävää kokonaisuutta viedään eteenpäin ilman selkeitä laissa säädettyjä pelisääntöjä, ilman uskottavaa kustannuskontrollia ja ilman eduskunnan täysipainoista osallistumista päätöksentekoon. Nyt näistä mikään ei toteudu. Siksi ennallistamissuunnitelman laadinnalle on säädettävä Ruotsin mallin mukaiset selkeät kansalliset reunaehdot, eduskunnalle on turvattava aito päätöksentekorooli ja maanomistajien oikeusturva on varmistettava yksiselitteisillä muutoksenhakusäännöksillä. Vain näin voidaan varmistaa, että luonnon monimuotoisuutta vahvistetaan tavalla, joka säilyttää kansalaisten luottamuksen, kunnioittaa omaisuudensuojaa ja turvaa Suomen taloudellisen tulevaisuuden. Nyt yksikään näistä asioista ei toteudu tällä hallituksen esityksellä. Täällä on tänään aiemmin keskusteltu pitkiäkin keskusteluja kymmenen miljoonan maatalouden energiaveron palautuksesta, mikä on positiivinen asia. Täällä on keskusteltu paljon ilmeisesti siitä, kun hallitus peruu oman päätöksensä kotitalousvähennyksen heikennyksistä, mutta tämän mittaluokan asia ei aiheuta samanlaista keskustelua. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on neljä ongelmakohtaa, jotka voi tiivistää seuraavalla tavalla: Tämän myötä Suomen ennallistamissuunnitelman valmistelee ympäristöministeriö ja hyväksyy valtioneuvosto. Eduskunta ei pääse siitä keskustelemaan eikä päättämään. Toiseksi hallituksen esityksessä ei aseteta riittäviä reunaehtoja ennallistamissuunnitelman sisällölle, mikä vaarantaa erityisesti maanomistajien aseman, kun valmistelu tehdään puhtaasti ympäristöministeriön johdolla. Kolmantena luonnonarvokaupalle asetettavat rajoitteet eivät houkuta riittävästi sen enempää myyjiä kuin ostajiakaan lähtemään siihen mukaan. Kun valtion mahdollisuudet rahoittaa edes nykyisiä vapaaehtoisia suojelujärjestelmiä ovat liian niukat, tulisi yksityinen raha saada mahdollisimman nopeasti liikkeelle luonnonarvomarkkinoiden kautta. Nyt niin ei ole käymässä. Neljäntenä hallituksen esityksessä jää epäselväksi, mitä tuomioistuin voi ennallistamissuunnitelmaa koskevassa valituksessa tutkia ja millä perusteella valitus voidaan tehdä. — Siihen nähden, että tässä on näin merkittäviä tekijöitä, täytyy erikseen kiittää edustaja Hännistä, että hän on hallituspuolueista täällä paikalla, muutenhan enempi, kun ei meitä nyt kaiken kaikkiaankaan runsaasti täällä ole, painottuu opposition puolelle. Arvoisa puhemies! Kaikkiin näihin kohtiin, mitä edellä esitin, esitämme pykälämuutoksia, joilla esitettyjä puutteita voitaisiin hyvinkin helposti korjata. Arvoisa puhemies! Eduskunnan suuri valiokuntahan päätti Suomen kannasta EU:n ennallistamisasetukseen keväällä 2024 eli tämän hallituksen aikana. Kanta oli, että Suomen tulee äänestää EU-neuvostossa asetusta vastaan. Asetus hyväksyttiin EU:n ympäristöministerien kokouksessa kesäkuussa 2024, ja se astui voimaan saman vuoden elokuussa. Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys kansallisen ennallistamissuunnitelman osalta on monella tapaa puutteellinen. Esitys sisältää menettelysäännökset siitä, kuka suunnitelman valmistelee ja hyväksyy, mutta jättää kokonaan säätämättä reunaehdot, joiden perusteella suunnitelman sisältö määräytyy. Nyt siis tässä esityksessä ei puututa sisältöön vaan siihen, miten se määräytyy. Lakiesityksestä puuttuvat säännökset siitä, millä perusteilla alueita voidaan valita ennallistamisen kohteiksi, miten taloudelliset vaikutukset on otettava huomioon, miten maanomistajien oikeudet turvataan tai miten kansallista liikkumavaraa tulee hyödyntää. Tämän seurauksena yksi Suomen maankäyttöön, luonnonvarapolitiikkaan, maa- ja metsätalouteen sekä aluekehitykseen merkittävimmin vaikuttavista suunnitelmista jätetään lähes kokonaan valtioneuvoston poliittisen harkinnan varaan ilman, että eduskunta asettaa sille laintasoisia sisältövaatimuksia. Arvoisa puhemies! Kansallinen ennallistamissuunnitelma tulee vaikuttamaan tosiasiassa siihen, miten metsiä käytetään, miten vesistöjä hoidetaan, millaisia investointeja eri alueilla voidaan tehdä, miten maaseudun elinkeinot kehittyvät ja millaisia kustannuksia suomalaiselle yhteiskunnalle syntyy tulevina vuosikymmeninä. Ennallistamissuunnitelma esitetään laadittavaksi ympäristöministeriön johdolla. Avoimen valtakirjan antaminen yhdelle ministeriölle näin merkittävässä asiassa muodostaa todellisen riskin siitä, että luonnon monimuotoisuuden tavoitteita, mitkä sinällään ovat äärimmäisen tärkeitä, ryhdytään toteuttamaan irrottamalla ne taloudellisesta todellisuudesta. Luonnon monimuotoisuus tulee turvata niin, että samalla turvataan maaseudun elinvoima, kotimainen ruuantuotanto, metsätalouden toimintaedellytykset, energiantuotanto ja yksityinen omistusoikeus. Ennallistamisasetuksen toimeenpanosta tulee Suomelle erittäin raskas taloudellinen rasite. Esillä olleiden arvioiden mukaan ennallistamistoimien hinta on 13:sta 19 miljardiin, mutta jopa 30 miljardista on puhuttu. Siihenkin nähden on erikoista, miten tämän asian käsittely täällä etenee ja kuinka montaa edustajaa tämä täällä kiinnostaa. On erikoista, että hallitus ei ole esittänyt uskottavaa arviota siitä, miten toimenpiteet rahoitetaan tai millaisia vaikutuksia niillä on kansantalouteen, julkiseen talouteen, yritysten investointeihin, energiainfrastruktuuriin, maa- ja metsätalouteen tai alueiden kehitykseen. Arvoisa puhemies! Myös lainsäädännön arviointineuvosto kiinnitti huomiota siihen, että ennallistamissuunnitelmalla voi olla merkittäviä vaikutuksia elinkeinojen harjoittamiseen sekä julkiselle taloudelle aiheutuviin kustannuksiin. On selvää, että Suomessa ei voida eikä pidä sitoutua miljardiluokan toimenpiteisiin ilman perusteellista arviota niiden kustannuksista. Taloudellisten vaikutusten arviointi on vastuullisen päätöksenteon edellytys. Samalla on välttämätöntä varmistua kaikin käytettävissä olevin keinoin siitä, että jo ennallistamissuunnitelmaa laadittaessa pyritään löytämään Suomen ja suomalaisten kannalta kokonaiskestävimmät ratkaisut. Nyt näin ei ikävä kyllä ole tapahtumassa. Siksi lakiin olisikin tullut kirjata Ruotsin mallin mukaiset kansalliset reunaehdot ennallistamissuunnitelman laadinnalle. Ruotsissa hallitus on lähtenyt siitä, että ennallistamisasetuksen jäsenvaltioille jättämä kansallinen liikkumavara hyödynnetään täysimääräisesti, että kansallisia lisävelvoitteita vältetään ja että maanomistajille, yrityksille sekä yhteiskunnalle aiheutuvat haitat minimoidaan. Suomen tulee toimia samalla tavalla. Jatkan vielä myöhemmin toisessa puheessa, mutta teen tässä kohtaa vastalauseen numero 1 mukaiset pykälämuutosehdotukset. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tämä on tosiaan valiokuntakäsittelyssä, ja kyllähän se aika selkeästi siellä todetaan, että suunnitelma ei tule tänne eduskunnan käsittelyyn. [Eduskunnasta: Ohhoh!] Sitten kun tulee lainsäädäntöä, niin sitten käsitellään, mutta suunnitelma on jo tehty, ja sillä suunnitelmalla mennään. Aamulla oli mahdollisuus ympäristö- ja maa- ja metsätalousvaliokunnalla kuulla [Hälinää — Puhemies koputtaa] tästä suunnitelman vaiheesta, mikä on menossa. Siellä oli myös itäiseen Suomeen tarjolla jotakin, ja se oli ennallistamista maanpuolustuksellisin perustein. Sinänsä varmaan tietysti ihan hyvä asia, mutta kun tästä rahoituksestakin vielä puhutaan, niin jos meillä ei ole ykkösmiljoonia tarjolla edes Metkaan tai näihin vapaaehtoisiin suojeluohjelmiin, niin mistä löytyvät nämä kymmenet miljardit? Ja nyt sellainen kysymys pääministerille, että kun tämä hallituksen itäisen Suomen ohjelma nyt näyttää kutistuvan lähinnä tämän itäisen Suomen ennallistamiseksi, niin millä... [Vilhelm Junnilan välihuuto] — Pyydän käyttämään puheenvuoroja, jos on jotain sanottavaa. [Perussuomalaisten ryhmästä: Välihuudot on sallittuja!] — Voitaisiinko edes siitä keskustella täällä salissa, vaikka muuten tämä ei tule tänne saliin keskusteluun?
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti haluan kiittää ympäristövaliokuntaa ja valiokunnan puheenjohtajaa. Nostan vain pari asiaa, mitkä erityisesti lämmittivät mieltä, kun ne saatiin yksimielisesti siellä menemään myös läpi. Yksi on se, että maataloudelle aiheutuviin mahdollisiin kustannusten nousuun tuli tämä lausuma erinomaisella yhteistyöllä läpi ympäristövaliokunnan ryhmien. Ja toinen on tämä tietosuojakysymys, koska maatiloilla on hyvin erityyppinen tämä yritysrakenne kuin monilla isommilla toimijoilla. Hieno juttu, että saatiin tällaiset sinne mietintöön. — Kiitos, ei muuta.
Arvoisa rouva puhemies! Pahoittelen nyt niille, jotka haluaisivat ennättää katsomaan sitä ottelua, mutta nyt vielä kun harvoin pääsee aiheesta puhumaan. — Tässä kun tuli edustaja Junnilalta hyvin tämä jääkiekko, niin katsoin sitten ihan anekdoottina hieman, että formula ykkösillä on tavoitteena olla hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä, ja he käyttävät nyt sataprosenttisesti synteettistä polttoainetta. Toki päästöjä aiheutuu sitten, niin kuin monessa urheilulajissa, itse sen urheilun sinänsä sijaan siitä, kun siellä katsojia ja muita liikkuu. Mutta joo, hyvä, että kaikilla on tavoitteita. Edelleen jatkan tästä puurakentamisesta: Metsäbiotalouden tiedepaneelin tutkimuksen mukaan rakennettu ympäristö aiheuttaa tosiaan kolmanneksen kaikista Suomen päästöistä. Tässä heidän tutkimushankkeessaan on laadittu tämmöisiä skenaarioita, joissa puun käytön lisäämisellä rakentamisessa voisi vähentää rakennetun ympäristön vuosittaisia kokonaispäästöjä jopa reilusti yli kymmenen prosenttia verrattuna nykyiseen tasoon. Tiedepaneelin mukaan puurakentamisen lisäämisellä saavutettavat päästösäästöt ovat merkittävän suuruisia suhteessa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettyihin muihin päästövähennystoimiin — nyt puhutaan tietysti tästä pitkästä aikavälistä, mutta kaikki nämä liittyvät toisiinsa — ja puurakentamisen mahdollisuuksia ilmastopolitiikassa ei Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan ole otettu Suomessa vielä riittävän hyvin huomioon. Esimerkiksi Tanskassa rakennusten päästörajojen kiristyminen on lisännyt biopohjaisten rakennusmateriaalien käyttöä. Lisäksi EU:ssa valmistellaan parhaillaan vapaaehtoisia hiilivarastomarkkinoita, jotka voivat toteutuessaan parantaa puupohjaisten ratkaisujen kilpailukykyä. Arvoisa puhemies! Puurakentamisen alalta arvostellaan, että Suomessa vuosikymmeniä puhuttu puurakentamisen edistäminen usein vesitetään päätöksenteossa. Arvostelu kohdistuu jopa yksittäisiin virkamiehiin, joiden nähdään jarruttavan puurakentamisen kehittymistä. Myös tulossa olevan rakennuslain muutoksen materiaalien päästöjä koskevia kriteerejä pidetään puurakentamisen toimijoiden taholta niin löysinä, etteivät ne edistä rakentamisen päästöjen vähentämistä ainakaan riittävällä tavalla. Alan mukaan rakennusten hiilijalanjälkilaskenta on luotu tavalla, joka peittää materiaalivalintojen merkityksen. Tätä toimijat perustelevat sillä, että koska hiilijalanjälki lasketaan koko elinkaarelle 30:stä 50:een vuoden ajalta, laskelma korostaa energian käyttöä eivätkä materiaalivalinnat näy laskennassa riittävästi. Arvoisa puhemies! Kaikki rationaaliset argumentit tukevat puurakentamisen edistämistä. Politiikan ongelmana on liian usein asioiden politisoituminen, ja ristiriitaiset ja riitaisat näkemykset metsien käytöstä haittaavat myös puurakentamisen edistämistä ja näkymää pidemmälle tulevaisuuteen. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kuten täällä valiokunnan puheenjohtaja toi esille, tämä mietintö on tosiaan yksimielinen, eikä siihen oikeastaan sen enempää. Niitä kriittisiä kohtia tuli myös siellä esille, niin kuin on tullut näissä muissakin puheenvuoroissa. Kiitos myös ministerille, että olette täällä paikalla. Ei ollut tarkoitus siitä Fingridistä mainita, mutta kun toitte sen esille, niin kyllä me edelleen itäisessä Suomessa hieman ollaan huolissaan siitä, mikä se Fingridin todellinen tahto siellä investointeihin on, koska se uusiutuvan energian tuotanto on kriittinen tekijä meillä investointien liikkeelle lähtöön. Vaikka varsinaista kritiikkiä tähän itse mietintöön ei ole mutta on mahdollisuus puhua puurakentamisesta, niin käytän tilaisuuden hyväkseni. Siellä suunnitelmaluonnoksen palautteessahan oli maininta, että puutuotteiden ja puurakentamisen roolia päästövähennys- ja nieluratkaisuna olisi myös voinut käsitellä suunnitelmaluonnoksessa enemmän, niin että tästä jokunen sana: Tämä puurakentaminen on ollut hieman semmoinen ihmetyksen aihe täällä. Siitä aika paljon puhutaan myönteisessä mielessä, mutta ihan hirvittävästi ei ole nähtävissä semmoisia konkreettisia toimenpiteitä. Otan joitain tutkimuksia tässä siihen liittyen esille, joista kaksi on Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnassa tehtyjä tutkielmia. Ensimmäinen on tämmöinen Markus Lehtosen Kannattaako puusta rakentaa Suomessa?, ja siinä todetaan, että Suomessa metsien kasvu riittää hyvin kattamaan rakennusteollisuuden tarvitseman puumäärän. Lehtosen mukaan Suomesta ei puu lopu rakentamalla puurunkoisia taloja ja rakennusteollisuus voisi lisätä merkittävästi puun käyttöä. Tutkielmassa todetaan edelleen, että puurakentamisella on mahdollista vähentää merkittävästi rakentamisen kokonaishiilipäästöjä. Erityinen merkitys tutkielman mukaan on pitkäaikaisten hiilivarastojen muodostumisen ja korvausvaikutusten kannalta. Rakennettaessa puusta muodostuu kymmenien ja jopa satojen vuosien ikäisiä hiilivarastoja, jotka ovat pois ilmakehän hiilestä. Lehtosen tutkielman johtopäätökset ovat, että puurakentamisen korvausvaikutus muodostuu siitä, että käyttämällä puisia rakennustuotteita voidaan korvata muista rakennusaineista valmistettuja tuotteita ja näin laskea rakentamisen kokonaishiilijalanjälkeä merkittävästi. Puurakentamisen kasvua jarruttaviksi tekijöiksi Lehtosen tutkielmassa todetaan rakennusalan tiedon ja kokemuksen puute korkean puurakentamisen osalta, puutteellinen puurakennustuotteiden standardointi sekä puurakennushankkeiden kokeminen taloudellisena riskinä. Arvoisa puhemies! Toinen samaisen Tampereen yliopiston tutkimuksista on Karoliina Alatalon tutkielma Kokemuksia 2000-luvun alun Suomen suurista puukouluista. Siinä ovat esimerkkeinä Pudasjärven, Tuupalan ja Mansikkalan koulut. Siellä tutkittiin, miten puun käyttö koulurakennuksessa näkyy ja miten se koetaan. Tästä tutkielmasta ilmenee, että uusien koulujen rakentamisen taustalla on usein entisen koulun sisäilmaongelma, halu tukea paikallista toimijaa ja toimia ekologisesti sekä arkkitehtuurin yhteneväisyys. Käyttäjäpalautteissa kaikissa kouluissa painottuivat sisäilma, akustiikka ja viihtyvyys. Kävi myös ilmi, että puu koettiin terveellisenä ja miellyttävänä vaihtoehtona sisäilmaongelmien jälkeen. Kunnat myös pitivät puurakentamista ilmastotietoisena valintana, ja päätöksenteossa haluttiin painottaa paikallisten toimijoiden tukemista. Kunnat näkivät nämä myös asioina, joilla ne voivat brändätä itseään ja kohottaa kunnan itsetuntoa. Alatalon mukaan puun akustiset ominaisuudet koettiin erityisen hyvinä koulurakennuksissa, koska ne vähensivät merkittävästi yleistä melua. Yhteistä puukouluille oli puun laaja ja näkyvä käyttö, luonnonvalon hyödyntäminen sekä ekologisuuden lisääminen rakentamalla myös käytävät ja aulat toiminnallisiksi tiloiksi. Alatalon tutkielman johtopäätökset olivat, että puiset koulurakennukset koettiin erittäin onnistuneiksi ja puun käyttöä aiotaan jatkossakin jatkaa kunnissa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Erinomaista keskustelua. Harmi, että meitä on näin vähän täällä, mutta äärimmäisen mielenkiintoista ja hyvää keskustelua. — Tässä vaiheessa voin todeta, että en missään nimessä ole perustuslain asiantuntija, hyvä, jos oikein minkään lain, mutta jos oikein olen ymmärtänyt — ja tämä nyt on ehkä sinänsä epärelevantti keskustelu — niin se itseisarvo on tosiaan siellä esitöissä mainittu mutta lain pykälässä se taitaa olla niin, että sitä ei ole siellä, ja on toki varmasti eri asia, onko se sitten perustuslaissa mainittu. Tämä edustaja Kiljusen esille nostama oli mielenkiintoinen, ja kyllähän tässä tietysti aika synkissä vesissä on varmaan moni muukin kuin minä ollut, kun on seurannut tätä ihmiskunnan kehitystä, kuinka paljon resursseja me käytämme tuhoamiseen ja toistemme tappamiseen ja vahingoittamiseen kaikin mahdollisin keinoin. En tiedä, pitääkö paikkansa, mutta eräässä radio-ohjelmassa, jota kuuntelin, väitettiin näin — en tiedä, miten sitä pystytään edes mittaamaan — että ihmiskunnan älykkyysosamäärä kääntyi laskuun vuonna 1995 ja siitä asti on menty huonompaan suuntaan. On sen verran ikää itsellänikin, että voisin vaikka allekirjoittaa. Suomen jääkiekon MM-mestaruuteen se ei taida kuitenkaan liittyä, vaikka sattui samalle vuodelle. Sitten se pohdinta, kun täällä monta kertaa joutuu miettimään sitä, että kun pitää säätää lakeja mutta jos me ei noudateta niitä tai se laki on semmoinen, että sen noudattaminen on tulkinnanvaraista tai vaikeata — en sano, että tässä on semmoisesta kyse — niin miten me ihmiset sitten ylipäätään noudatettaisiin lakia ja ylipäätään osattaisiin käyttäytyä ihmisiksi tai joissain tapauksissa voisi sanoa ehkä jopa eläimiksi. Arvoisa puhemies! Nostan vähän tätä kotieläintuotannon näkymää laajemminkin, koska täällä on hyvin monipuolisesti tätä aihetta käsitelty muutenkin. Joku vuosi sitten oli Aalto-yliopiston tutkija Mika Jalavan haastattelu Maaseudun Tulevaisuudessa, ja hänen pääviestinsä oli, että eläintuotanto tulee säilymään merkittävänä osana maailman ruuantuotantoa myös jatkossa. Sitaatti Maaseudun Tulevaisuuden haastattelusta: ”Karjatalouden näkymät ilmaston muuttuessa eivät ole yhtä huolestuttavia kuin viljan viljelyn, sillä ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaihteluita pystytään hallitsemaan nurmiviljelyssä paremmin kuin hyvin voimakkaassa viljan viljelyssä. Jalavan näkemys eläintuotannon merkityksen säilymisestä perustuu kansainvälisen tutkimusryhmän selvitykseen, jossa on tutkittu maailman biomassojen tulevaisuudennäkymiä maailman ilmaston neljän eri lämpenemismallin tilanteissa. Jalava on yksi ryhmän tutkijoista. Karjatalouden vähentymistä hidastaa myös tiivis kytkös muuhun viljelyyn. Globaalin ruuantuotannon näkökulmasta alueita tulisi käyttää nykyistä vahvemmin siihen, missä ne ovat parhaimmillaan. ’Siellä, missä ei voida tuottaa ruokaa suoraan ihmisille, muunnetaan biomassaa eläinten kautta ihmisten ravinnoksi’, Jalava sanoo viitaten nurmien ja laidunten käyttöön. ’Asioita katsotaan liian helposti haittanäkökulmasta. Pitäisi nähdä myös positiiviset puolet ja kokonaisuus. Jos maailman väestö edelleen kasvaa, ruokaa on pakko tuottaa lisää ja tehokkuutta tuotannossa tarvitaan.’ Etenkin Suomen osalta tulevaisuus näyttää nurmirehun saatavuuden kannalta positiiviselta, vaikka vuosien välinen vaihtelu lisääntyy. ’Mitä pahemmaksi ilmastonmuutos menee, Suomen tilanne pysyy silti kohtuullisena. Monella muulla alueella haasteita tulee paljon enemmän’, Jalava toteaa.” Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorit Marketta Rinne ja Matti Pastell sekä erikoistutkija Terhi Mehtiö kirjoittivat joitain vuosia sitten blogikirjoituksen otsikolla ”Maito ja naudanliha kuuluvat kestävään ruokajärjestelmään”. Kirjoituksen pääviesti löytyy näistä seuraavista sitaateista: ”Kotieläintuotannon kokonaisvaikutuksia arvioitaessa pitää huomioida koko ruokajärjestelmä, sillä kotieläinten vaikutus ilmastolle ja ympäristölle on hyvin monitahoinen. Lisäksi vaikutukset ovat erilaisia Suomessa, kehittyvissä maissa ja globaalisti tarkasteltuna. Suomessa tuotantopanokset käytetään tehokkaasti lopputuotteisiin, kun eläinten perinnöllinen taso, ruokinta ja hoito ovat huipputasoa. Suomessa ovat myös maailman parhaat vesivarat ja runsaasti peltoalaa lannan ravinteiden hyödyntämiseen, joten voidaan jopa ajatella, että meillä olisi mahdollisuus kantaa nykyistä suurempi vastuu globaalista kotieläintuotannosta.” ”Naudanliha ja maitotuotteet ovat usein erityisessä tarkastelussa suurempien ilmastopäästöjen takia, jotka johtuvat märehtijöiden tuottamasta metaanista. Märehtijän pötsissä elävät mikrobit mahdollistavat ihmisille, sioille ja siipikarjalle syötäväksi kelpaamattoman nurmen ja kuitupitoisten sivutuotteiden muuntamisen lihaksi ja maidoksi. Pötsimikrobit kuitenkin tuottavat samalla metaania, jonka märehtijä poistaa pötsistä röyhtäilemällä. Metaanin hiili on peräisin biomassaan sitoutuneesta hiilestä, eli se ei vapauta uutta fossiilista hiiltä ilmakehään.” Myös Huoltovarmuuskeskus on nostanut esille, että erityisesti nurmeen perustuvan kotieläintuotannon jatkuminen on välttämätöntä ja suuressa osassa Suomen huoltovarmuuden näkökulmasta. Tällä hetkellä enempi suomalaista ruuantuotantoa ja kotieläintuotantoa erityisesti uhkaavat runsaat valkoposkihanhikannat. Kuten näissä sitaateissa hyvin todetaan, kotieläintuotannolla on perusteltu, ja todennäköisesti kasvava, rooli suomalaisessa ruokaketjussa ja sitä kautta huoltovarmuuden ylläpitämisessä. Se ei ole pois tietenkään siitä, että meillä on muita tuotantotapoja. Koko ajan kehittyy uusia. Tämä on sekä—että, tämä ei ole joko—tai-asia, ja se rooli kasvaa myös globaalisti, kun ruuan kysyntä kasvaa. Pitää muistaa, että meillä suomalaisilla ei ole oikeutta syödä toisten, meitä heikommassa asemassa olevien pöydästä eikä juoda heidän kaivostaan. Mitä vähemmän meillä on omaa kotieläintuotantoa, sitä enemmän tulemme näin tekemään. Arvoisa puhemies! Miksi tätä näkökulmaa tässä nostan esille? Täällä on hyvin tuotu se, että täällä on erilaisia arvoja, ja tämä demokratiakeskustelu oli erittäin mielenkiintoinen — no, koetan olla menemättä siihen, koska kello käy. Keskeinen kysymys on siinä, että kun täällä puhuttiin, että on erilaisia arvoja, niin kuin demokratiaan kuuluu, ja on hyvä, että ne tuodaan täällä esille ja voidaan näin rauhassa siitä keskustella, mutta tähän samaan nyt sitten, että jos tätä asiaa käsitellään jatkossa eduskunnassa, on syytä jokaiselta puolueelta tulla selkeä kanta siihen, haluavatko ne sallia kotieläintuotannon Suomessa vai eivät. Edellisessä puheenvuorossa sanoin siitä, että tässä on osalla sellainen näkymä pidemmällä aikavälillä, että kotieläintuotantoa ei enää Suomessa harjoitettaisi. Ilman selkeää vastausta tähän kysymykseen ei ole mahdollista säätää toimivaa lainsäädäntöä eläinten asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Täällä salin puolella — jos jätetään nyt puhemies, joka olette myös tietysti kansanedustaja — meitä on sataprosenttinen keskustalainen yleisö. Minä nyt toivon, että kollegat Mehtälä ja Kontu eivät kovin välihuutele tähän minun puheeni päälle. — Ennallistamisesta tosiaan puhutaan, ja täällä on taas tykätty vähän muistella vanhoja, tyyliin mitä susiin tulee ja edelliseen hallitukseen, mutta ne nyt lähinnä herättivät hilpeyttä sekä vaivaantuneisuutta, elikkä ei niistä sen enempää. Ne asiathan ovat menossa hyvään suuntaan susien osalta ja toivottavasti muidenkin petojen. Kun täytin pyöreitä vuosia — tästä on useampi vuosi jo aikaa — olin Saksassa jokiristeilyllä, Mosel taisi olla se joki, ja sain lahjakortin, niin että oli varaa mennä. Siellä joen varressa oli proomuja, ja sitten sieltä vuorenrinteestä ajoivat maata niihin proomuihin, ja kysyin oppaalta, että mitä tässä oikein touhutaan, ja hän sanoi, että ne ovat hollantilaisia, jotka ostivat tuon vuorenrinteen, ja ne ajavat sinne Hollantiin sitä padoksi. Nyt tietysti kun täällä mainittiin, että Amsterdamista voisi aloittaa tämän ennallistamisen, niin kyllä siinä kävi mielessä, että jospa ne ajavat ne maat takaisin sinne vuorenrinteelle Saksaan, mutta voi olla, että... Jos Suomessa olisi tämmöinen, niin mehän varmaan oltaisiin jo sitä tekemässä. Ennallistamisasetuksen toteutuksen tulee Suomessa perustua reaalipolitiikan periaatteelle, ja mitä tässä tarkoitan ennallistamisen yhteydessä reaalipolitiikalla, niin sitä, että se tunnistaa ja tunnustaa Suomen erityispiirteet ja ottaa huomioon maa- ja metsätaloudelle sekä yksityisille maanomistajille kohdistuvat vaikutukset täysimääräisinä. Mikäli näin ei tehdä, ei hyväksyttävyyttä voida varmistaa, epäluottamus kasvaa, eivätkä mitkään tavoitteet toteudu. Tämän tyyppisissä asioissa nämä hyväksyttävyys ja luottamus ovat ihan keskiössä. Tästä aiheesta nimittäin tulee todella paljon yhteydenottoja aina kun metsänomistajia tapaa. Epätietoisuus on aina ikävä tilanne. Ennallistamista ei pidä myöskään nähdä erillisenä toimenpiteenä muista luontoon liittyvistä kysymyksistä. Sen täytyy olla yhteensopiva luonnon monimuotoisuuden, vesiensuojelun ja ilmastotoimien kanssa. Samalla on aina ja kaikissa tilanteissa huolehdittava maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksistä, mikä on välttämätöntä Suomen huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden kannalta. Jos tämmöistä vanhaa sanontaa käyttää, niin mitä pienemmästä sontaluukusta katsottuna ennallistamisen toimeenpanoa suunnitellaan, sitä huonompi sen lopputulos on, niin kuin meillä tietysti kaikilla — jos me katsomme kovin kapeasti asioita, niin lopputulos on aina huono, kaikkien kannalta. Arvoisa puhemies! Ennallistamisasetus antaa Suomelle liikkumavaraa, ja se tulee hyödyntää täysimääräisesti. On arvioitu tosiaan, niin kuin edustaja Mehtälä edellisessä puheenvuorossa jo mainitsi, että jopa kaksi miljardia euroa vuodessa menisi metsien vientituloista vuoteen 2050 saakka. Tähän ei Suomella ole varaa, varsinkaan tällaisessa taloudellisessa tilanteessa. Tämän vuoksi tulee ottaa käyttöön myös uusia toimintamalleja. Tänään on luontoarvomarkkinat mainittu moneen kertaan, ja ne ovat tosiaankin erinomainen väline. Ne perustuvat vapaaehtoisiin toimiin, joissa ympäristöhyödyt ja kustannustehokkuus on mahdollista yhdistää. Pelkästään markkinoiden varaan ennallistamista ei pystytä jättämään, mutta ne voivat täydentää sääntelyä siten, että toimien hyväksyttävyyttä saadaan lisättyä. Vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat mahdollistavat myös yksityisen rahan saamisen tukemaan ennallistamisen tavoitteiden toteutumista. Nyt eletään niitä aikoja, jolloin ratkaistaan, tarjotaanko suomalaiselle maanomistajalle ja suomalaiselle metsänomistajalle vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteistyötä vai pahimmillaan omistusoikeuksien yli kävelevää, pakottavaa normiohjausta. Täällä jo vihjailtiin seuraavaa hallitusohjelmaa, mitä erilaista lainsäädäntöä sinne tulisi, joka osuisi välittömästi suomalaiseen metsätalouteen. Tämän pakottavan normiohjauksen osalta voin varmuudella sanoa, ettei siitä seuraa mitään hyvää kenenkään kannalta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Pitkolle. Hän kävi hyvin yksityiskohtaisesti tosiaan tämän yksimielisen mietinnön läpi. Tässä tulee varmaan toistoa, mutta nostan kuitenkin joitain kohtia, jotka ovat erityisesti keskustan näkökulmasta ja tietysti, kun itse olen tuolta itäisestä Suomesta, ehkä vähän siihenkin suuntaan liittyviä. Sellainen huomio edelleenkin aloittelevana poliitikkona asioiden käsittelystä täällä: Tämä ei ole ainut asia, monessa muussakin, kun on monta eri lainsäädäntöä, monta eri hallituksen esitystä, jotka liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa mutta menevät eri rytmissä ja eri tavoin, seuraaminen on välillä vähän vaikeata. Toki onneksi olen sitä ikäluokkaa, että kun menin peruskouluun, niin siellä oli joukko-oppi voimissaan, ja siitä olen huomannut myöhemmin, että on ehkä jopa jotain hyötyä, vaikka muutenhan se oli ihan hupsua touhua. Tosiaan tämä mietintö on yksimielinen. Tähän hallituksen esitykseen sisältyvät säännösehdotukset hallitusta yhtiön alasajosta ja konkurssista, ja ikävä kyllä näitä tämmöisiä asunto-osakeyhtiöitä erityisesti tuolla meillä päin on. Valiokunta tunnisti ne haasteet, joita asunto-osakeyhtiöihin liittyy erityisesti väestöä menettävillä alueilla. Asunto-osakeyhtiöiden omistamien rakennusten, erityisesti kerros- ja rivitalojen, purkaminen on yleistynyt viime vuosina. Purettujen asuntojen määrä on ollut arviolta 2 000 kappaletta vuodessa. Suurissa taajamissa purkaminen liittyy usein uudisrakentamiseen, kun pienissä taajamissa on kyse ilman käyttöä jääneiden huonokuntoisten rakennusten purkamisesta ja asuntomarkkinoiden tervehdyttämisestä. No, tervehtyvätkö ne edes sillä? Eivät aina edes silläkään. Tyhjilleen jääviä asuntoja tulee ylipäätään Suomessa olemaan entistä enemmän, ja niihin tulee löytää jokin ratkaisu. Asunto-osakeyhtiölakiin ehdotetut säännökset hallitusta yhtiön alasajosta ja konkurssista helpottavat yhtiöiden sisäisten asioiden järjestämistä. Yleisemmin asuntopoliittisia toimenpiteitä taas tarvitaan väestöltään vähentyvissä kunnissa näiden elinvoimaisuuteen liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi. Toisin kuin aikaisemmin myös asunto-osakeyhtiöiden omistuksessa olevaan asuntokantaan kohdistuu suuria kestävyyspaineita vajaakäytön lisääntyessä. Suunnitelmallinen kestävä korjaaminen ja korjaamisen rahoitus sekä sen suunnittelu etukäteen ovat keskeisiä sopeutumisen edistämisessä. Ympäristöministeriössä on valmistelussa asunto-osakeyhtiöille suunnatun perusparannuksen takausjärjestelmän ehtojen parantaminen. Väestöään menettävien alueiden rakennuskannan haasteisiin tarvitaan laajempia asunto- ja aluepoliittisia ratkaisuja. Tämän tulee olla mukana seuraavan hallituksen ohjelmassa. Se on aivan välttämätöntä. Arvoisa puhemies! Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa nousi vahvasti esille se, että häiriöiden määrä on tosiaan lisääntynyt asumisessa merkittävästi. Tapauksissa, joissa häiriöiden taustalla ovat, kuten puheenjohtaja Pitko toi esille, huumeet, tilanteisiin liittyy väkivallan uhka, eivätkä naapurit uskalla tehdä häiriöilmoituksia omalla nimellään, tai eivät kenenkään nimellä varmaan. Mikäli naapureita ei pystytä kutsumaan oikeudenkäyntiin todistajaksi, on oltava muita keinoja esittää riittävä näyttö hallintaanottoperusteen tai vuokrasopimuksen purkuperusteen olemassaolosta. Poliisin hätäkeskusraporttien tai vastaavan tiedonsaannin saatavuutta on parannettava, jotta häiriöihin voidaan puuttua riittävällä tavalla ja siten turvata muille asukkaille asumisrauha sekä asumisen turvallisuus. Arvoisa puhemies! Näihin liittyen on ehkä hyvä tässä tuoda esille nämä lausumaesitykset. Ensimmäinen kuuluu: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ja arvioi lyhytvuokrausta koskevan sääntelyn toimivuutta ja riittävyyttä kokonaisuutena ja antaa tästä selvityksen ympäristövaliokunnalle viimeistään 31.12.2029.” Toisena: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus kiirehtii tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista eduskunnalle sekä seuraa sen ja asunto-osakeyhtiölain muutoksen yhteisvaikutuksia sen arvioimiseksi, helpottaako sääntely kokonaisuutena käytännössä riittävästi tupakointikieltojen asettamista asuinyhteisöissä siten, että naapureiden ei enää tarvitse kärsiä tupakansavusta aiheutuvaa haittaa.” Niin kuin täällä tuli aiemmin esille, se on todella korkea luku, joka ilmoittaa kärsivänsä näistä haitoista. Kolmantena: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viivytyksettä lainvalmisteluun huoneistokäyntejä koskevasta tiedonsaantioikeudesta säätämiseksi sisäministeriön alan lainsäädännössä, jotta myös painavan syyn huoneiston hallintaanottoperusteen näytön saamista asunto-osakeyhtiöissä voidaan edistää ja turvata näin asumisrauha, ja antaa tästä selvityksen ympäristövaliokunnalle viimeistään 31.8.2027.” Nämä on otettava hallituksen toimesta heti työn alle. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tähän alkuun keskustan keskeiset kannat hallituksen esityksen pääkohtiin: Ympäristöpolitiikan tavoitteena on oltava yhdistää suojelu, ennallistaminen ja luonnonhoito osaksi arkea ja myös taloutta. On välttämätöntä, että omaisuudensuojaa kunnioitetaan, ja yksityisiin omistuksiin kohdistuvien toimien tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Muussa tapauksessa toimet eivät saa hyväksyttävyyttä maanomistajien keskuudessa. Keskusta on valmis rakentamaan markkinamekanismeja, kuten luonnonarvomarkkinoita, joita on hyvin tuotu täällä esille, niin että ne kannustavat suojeluun, ennallistamiseen ja luonnonhoitoon. Vapaaehtoisten luontotoimien, kuten ekologisen kompensaation, tulee olla kannustavia sekä hyvitysten tuottajalle että ostajalle. Keskusta tukee kaikkia niitä toimia, joilla suden kannanhoidollista metsästystä voidaan jatkaa ja tarpeen mukaan tehostaa. Sama tulee laajentaa myös muihin petoihin ja erityisesti valkoposkihanhiin. Arvoisa puhemies! Ennallistamisessa on kyse maanomistajan oikeuksien lisäksi kansallisesta päätösvallasta omaan maahamme ja sen kestävään hyödyntämiseen. Siitä ei ole varaa antaa Euroopan unionille yhtään ylimääräistä päätösvaltaa, josko lainkaan. Arvoisa puhemies! EU:n ennallistamisasetuksen valmisteluvaihe on Suomen ja suomalaisten maanomistajien kannalta yhtä merkittävä kuin itse EU-päätös, ellei peräti merkittävämpi. Vaikka lopullinen päätös asetuksen toimeenpanosta jää seuraavalle hallitukselle, on myös tämän eduskunnan syytä perehtyä asiaan. Tietoa meille ei ole ollut tarjolla riittävästi, tai sen saaminen on jäänyt oman aktiivisuuden varaan. Ennallistamisasetuksella Euroopan unioni tulee lisäämään valtaansa entistä syvemmälle Suomeen, suomalaiseen maanomistukseen ja sitä kautta omaisuudensuojaan. Asetuksen toimeenpanon tärkeimmät elementit ovat sen kestävyys, oikeudenmukaisuus ja hyväksyttävyys. Näiden kaikkien on toteuduttava täysimääräisesti Suomessa. Suomessa maanomistajat ovat tehneet sukupolvesta toiseen luonnon tilaa parantavia ja ylläpitäviä tekoja suurelta osin vapaaehtoisesti mutta myös lisääntyneen sääntelyn myötä. Vapaaehtoisuus on aina parempi tie kuin pakko, koska vapaaehtoisuus perustuu maanomistajan oikeuksien kunnioittamiseen sekä kannustimiin kepin sijasta. Erityisenä huolenaiheena on, miten ennallistamisasetus toimeenpannaan meillä Suomessa, joka on monilta osin hyvin erilainen muihin EU-jäsenmaihin verrattuna. Nämä erot näkyvät erityisesti vesistöjen, maan ja metsien osalta, jotka Suomessa ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Myös luonto ylipäätään poikkeaa Keski- ja Etelä-Euroopasta. Suomessa on merkittävät ja laajat suojelualueet sekä vapaaehtoisia luonnon tilaa parantavia ohjelmia, joihin yksityiset maanomistajat ovat olleet halukkaita osoittamaan maitaan. Näitä järjestelmiä tulee sekä hyödyntää ennallistamisvaatimusten täyttämisessä että varmistaa niiden jatko myös tulevaisuudessa. Yhden politiikan malli, jota Euroopan unioni tarjoaa kaikkiin jäsenmaihin, ei tässäkään kohtaa takaa parasta mahdollista lopputulosta, eikä sitä todennäköisesti edes mahdollista. Kaikki varmasti hyväksyvät tavoitteen luonnon tilan parantamisesta. Oleellisempaa onkin, että maanomistajat voivat hyväksyä ne keinot, joilla tähän pyritään. Tällöin puhutaan myös vastuusta ja euroista, siitä, kenen kannettaviksi vastuut ja kustannukset jäävät. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä on oikeastaan niitä harvoja tilanteita, että päästään keskustelemaan tästä asiasta, vaikka se on yksi suurimmista, mikä vaikuttaa yksityiseen omistusoikeuteen, Suomeen ja Suomen metsiin ja Suomen talouteen. Tässähän ollaan luomassa delegointivaltuus ympäristöministeriölle, joka sitten valmistelee valtioneuvoston päätettäväksi tämän varsinaisen ennallistamissuunnitelman. Tästä eteenpäin tämä on aika kevyt prosessi eduskunnan näkökulmasta, koska se menee sitten valtioneuvoston päätöksellä komission hyväksyttäväksi. Kysymys kuuluukin: luodaanko nyt ennallistamissuunnitelman kautta Suomeen sellainen tilanne, jossa EU-oikeudellisiin velvoitteisiin vedoten Suomessa joudutaan muuttamaan niin metsälakia kuin luonnonsuojelulakia — vaikka se meneekin seuraavalle hallitukselle? On täysin selvää, että Suomen kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin ei voida puuttua tällaisella valtioneuvoston hyväksymällä suunnitelmalla — keskeinen oikeusvaltion delegointivaltuuden siirtoon liittyvä kysymys. Tällä on myös mittavat budjettiseuraukset, ja budjettivaltaakaan ei voi delegoida valtioneuvostolle ja sitoa eduskunnan käsiä, varsinkaan kun ei tiedetä tämän ennallistamissuunnitelman hintalappua.
Arvoisa rouva puhemies! Joku sana possuihin ja kanoihin liittyen. Tässä Euroopan unionin teollisuuspäästödirektiivin kansallisessa toimeenpanossa keskeisimpiä kysymyksiä ovat se, sovelletaanko direktiivin piiriin tulevissa eläinsuojissa ilmoitus- vai lupamenettelyä, sekä se, mikä viranomainen käsittelee näihin liittyvät hakemukset. Se, mihin valintoihin päädytään, vaikuttaa suoraan suomalaisille maatiloille aiheutuviin kustannuksiin. Maatalouden kustannuskriisi on pahentunut tällä hallituskaudella, joten mitään lisäkustannuksia on vaikea hyväksyä. Tämä on luvattu myös pääministeri Orpon hallitusohjelmassa. Jatkossa teollisuuspäästödirektiivin piiriin kuuluvien ja sinne tulevien eläinsuojien lupasäännösten tulee noudattaa direktiivin eläinsuojia koskevia toimintasääntöjä. Näiden toimintasääntöjen valmistelu on EU:n tasolla kesken, joten lopullisia vaikutuksia Suomeen ei vielä tiedetä. Joka tapauksessa uusia hallinnollisia kustannuksia tulee niille tiloille, jotka tulevat jatkossa tämän direktiivin piiriin. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan direktiivin piiriin siirtyvät eläinsuojat tulevat valtion lupamenettelyyn, käytännössä uuden Lupa- ja valvontaviraston käsiteltäviksi. Oleellista kaikessa poliittisessa päätöksenteossa on arvioida tehtävien päätösten vaikutukset niiden kohteeksi joutuviin tai pääseviin toimijoihin, tässä tapauksessa suomalaisiin ruuantuottajiin, maatalousyrittäjiin. Valtion vastatessa jatkossa Lupa- ja valvontaviraston kautta lupamenettelystä suurin huoli kohdistuu hallinnollisiin kustannuksiin ja pitkiin käsittelyaikoihin. Ympäristövaliokunnan käsittelyssä on ollut useita hallituksen esityksiä, joissa puhutaan hallinnon sujuvoittamisesta. Tässä kohtaa tämä on erityisen tärkeää ottaa aidosti huomioon. Sujuvoittamisessa yksi keskeinen tekijä nopeiden käsittelyaikojen lisäksi on se, etteivät valtion viranomaiset valita toistensa päätöksistä. Ikävä kyllä hallituksen tekemän aluehallinnon uudistuksen myötä näistä valituksista on jo joitain esimerkkejä. Arvoisa puhemies! Kuntien lupakäsittely on pääsääntöisesti valtion toteuttamaa joustavampaa, nopeampaa ja halvempaa. Jostain syystä valtionhallinnossa ei kyetä vastaavaan. Valtion toimintana lupakäsittelyjä puoltaa kuntakohtaisen käsittelyn vaihtelujen väheneminen. Vaihtelu aiheutuu yleensä asioita hoitavien henkilöiden ammattitaidon eroista kuntien välillä. Tässä on hyvä kuitenkin muistaa se, että pelkkä vaihtelun tarkastelu ei ole oleellista, jos sen poistamisen hintana on jäykkyys, hitaus ja kalleus. Monissa kunnissa lupa-asioiden käsittely on erittäin ammattitaitoista, eikä tästä ole varaa mennä huonompaan suuntaan, tehtiinpä jatkossa työ missä tahansa. Yksi keino pitää yllä ja kehittää korkeatasoista lupapalvelua on hyödyntää kunnissa toteutettuja parhaita käytäntöjä. Tätä osaamista ei kannata hukata tämänkään uudistuksen kohdalla. Arvoisa puhemies! Kuten edellä toin esille, direktiivin eläinsuojia koskettavat toimintasäännöt ovat vielä valmistelussa, mikä tulee vaikuttamaan kaikkien direktiivin eläinsuojien ympäristölupiin. Tästä tulee aiheutumaan huomattavia kustannuksia maataloudelle. Onkin välttämätöntä, että hallitus käyttää kaikki keinot teollisuuspäästödirektiivin aiheuttamien lisäkustannusten hillitsemiseksi. Tätä ei voi jättää seuraavan hallituksen tehtäväksi, vaikka direktiivin toimeenpano sen kaudelle ajoittuukin. Kustannusten hillitsemisen tarvetta korostaa maatalouden heikon kannattavuuden lisäksi se, että kyseessä on tekijä, johon suomalainen maatalousyrittäjä ei itse pysty vaikuttamaan omilla toimenpiteillään. Paras vaihtoehto olisi, että tällainen toiminnanharjoittajasta riippumaton muutoksen käsittely olisi maksutonta. Se olisi edes pieni kädenojennus suomalaiselle maataloudelle. Arvoisa puhemies! Lupa- ja valvontaviraston suorittamat hakemusten käsittely ja valvonta lisäävät erityisesti ilmoituksenvaraisten eläinsuojien kustannuksia. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, että lupia hakevat vain entistä suuremmat yksiköt, mikä johtaa tuotannon keskittymiseen vielä nykyistä pahemmin. Meiltä itäisestä Suomesta sikatalous on jo kutakuinkin kadonnut suurelta osin elintarviketeollisuuden mutta myös poliittisten päätösten seurauksena. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskus pitää tällaista keskittämiskehitystä niin huoltovarmuuden kuin riskienhallinnan kannalta ongelmallisena. Oleellista toimintasäännöstä käytävissä neuvotteluissa on, että Suomi huolehtii sääntöjen niin teknisestä kuin taloudellisesta toteuttamiskelpoisuudesta meidän olosuhteissamme. Euroopan parlamentissa onkin ollut nähtävissä halua hakea kevennyksiä direktiivin toteuttamiseen, mitä voidaan pitää kannatettavana. Arvoisa puhemies! Viljelijän oikeusturvaan ja ylipäätään turvallisuuteen liittyen on huomioitava tietojen julkisuus. Ajoittain Suomessa maatalouden harjoittajat joutuvat lakeja rikkovien toimijoiden hyökkäysten kohteeksi niin fyysisesti kuin niin sanotun maalittamisen kautta. On selvää, että yrittäjien tulee noudattaa kaikkea lainsäädäntöä. Yhtä lailla on selvää, ettei heidän tietojaan tule julkaista muuten kuin erittäin perustelluista syistä. Maataloutta harjoittavat yrittäjät ovat käytännössä aina yksittäisiä henkilöitä tai muutaman henkilön yhteenliittymiä. Tilanne on täysin erilainen kuin usein kasvottomissa teollisuuslaitoksissa. Tämän vuoksi viljelijöiden tietojen julkaisemisessa tulee olla korkea kynnys, jotta heidän mahdollisuutensa toimia ei vaarannu. Samasta syystä eläinsuojien tarkkoja sijainteja ei tule julkaista. Tämä on myös erilaisten kriisien kannalta välttämätöntä, koska muun muassa Ukrainassa on nähty, miten Venäjä pyrkii tuhoamaan kaiken, mikä ylläpitää yhteiskunnan huoltovarmuutta, eikä mitään sodan sääntöjä kunnioiteta. Arvoisa puhemies! Lopuksi asiantuntijoiden esille tuoma huomio: Eläinten hyvinvointitoimenpiteet voivat lisätä eläinpaikkakohtaisia ammoniakkipäästöjä. Eli on syytä huomioida, että osa eri yhteyksissä ja eri syistä vaadittavista toimenpiteistä maataloudessa voi olla keskenään ristiriitaisia. Nämä yhteisvaikutukset on otettava aina huomioon. Kaiken kaikkiaan on syytä myös kyseenalaistaa se kustannus, jonka maatalouden harjoittaja joutuu maksamaan monimutkaisista ja pitkistä lupaprosesseista. Varsinkin suhteessa moniin muihin toimialoihin tuntuu erikoiselta, miten raskaasti valtio laskuttaa kotieläintuotannon luvista verrattuna erityisesti kuntatasolla käsiteltäviin lupiin. Voikin kysyä, miten on mahdollista, että kunnan viranomaiselta työhön voi mennä 50 työtuntia ja valtion viranomaiselta 50 työpäivää. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä myös minun puolestani, ja kiitos näistä edellisistä puheenvuoroista, joissa tuli aika hyvin esille tämä lyhytvuokrauksen problematiikka. Ympäristövaliokunnassa on hieman kulunutta sanontaa käyttääkseni haastavaa se, että kun on useita eri hallituksen esityksiä, joissa tätä samaa asiaa sivutaan, niin tästä on hieman vaikea saada kiinni, ja toivon mukaan nyt tällä päästään siinä eteenpäin. Ja tosiaan tämä, että on yhden politiikan malli, on tässä oikeastaan esimerkki siitä, että se on hyvin vaikea saada toteutumaan eri puolilla Suomea. Jos perheellisiä joutuu lyhytvuokrauksen takia asumaan asuntovaunuissa ja ulkosaunoissa, niin eihän se voi olla kestävä tilanne. Mutta ruusuja pitää antaa myös. Se, että vakinaisesti ja tilapäisesti asuttujen asuntojen, loma-asuntojen sekä haja-asutusalueella sijaitsevien asuntojen lyhytvuokraukseen ei esitetä rajoituksia, on tervetullut lisä, koska siellä ei ole kyse lyhytvuokrauksesta, vaan se olisi haitannut sitten muuten sitä toimintaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! En sen enempää kommentoi edellistä puheenvuoroa, koska ilmeisesti ei nyt ihan ymmärretty, mistä äsken puhuin. Maanomistajan aseman parantaminen on ihan selkeä parannus tässä, enkä siihen edellisessä puheenvuorossa juurikaan puuttunut. Hallituksen esityksen mukaan lakiin sisällytettäisiin vähimmäisetäisyysvaatimus tuulivoimalan ja asutuksen välillä, mikä täällä on tuotu jo aiemmin esille. Tämä on merkittävä muutos, koska tähän asti etäisyys on määräytynyt yksinomaan melu- ja muiden vaikutusarvioiden perusteella. Nyt tarkoituksena on lisätä asukkaiden oikeussuojaa ja ennakoitavuutta, vähentää konfliktitilanteita ja valitusherkkyyttä sekä yhtenäistää käytäntöjä valtakunnallisesti. Kuitenkin vaikka vähimmäisetäisyyttä ollaan säätämässä lakiin, se ei korvaa muuta vaikutusten arviointia. Kaavoituksessa on edelleenkin arvioitava muun muassa melu-, infraääni-, välke- ja maisemavaikutukset, luontovaikutukset ja Natura-arviointi, vaikutukset elinkeinoihin, esimerkiksi matkailuun, sekä puolustus- ja turvallisuusnäkökohdat. Etäisyys ei siis automaattisesti tee hankkeesta hyväksyttävää, vaan toimii alarajana. Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamies suhtautuu esitykseen pääosin kriittisesti. Hän nostaa lausunnossaan esiin useita oikeusvaltioperiaatteen, perustuslain ja hyvän lainvalmistelun kannalta merkittäviä huolia. Oikeusasiamies pitää ongelmallisena sitä, että kaavoitusta ja rakentamista koskeva kokonaisuus on hajautettu neljään eri lakiin ilman selkeää sääntelyn yksinkertaistamista. Päinvastoin sääntelyä on lisätty sekä sisällöllisesti että säädösteknisesti, mikä heikentää sääntelyn selkeyttä, ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta. Esitetyt muutokset horjuttavat oikeusasiamiehen mukaan kaavahierarkian pitkään vakiintuneita rooleja ja oikeusvaikutuksia, joista on muodostunut laaja hallintotuomioistuinten ratkaisukäytäntö. Oikeusasiamies arvioi, että uudistus johtaisi pitkään oikeudelliseen epävarmuuteen, kun kaavojen ohjausvaikutuksia ja uusia sanamuotoja jouduttaisiin tulkitsemaan tuomioistuimissa vuosien ajan. Tämä ei toki muuta sitä tilannetta, etteikö korjaamisen tarvetta ole, eikä se saa olla esteenä, että jokin uudistus vie aikaa. Uudistuksia pitää tehdä. Aika moni uudistus jäisi tekemättä, jos ne koettaisiin vaikeiksi ja pitkäkestoisiksi. Arvoisa puhemies! Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden osalta oikeusasiamies pitää myönteisenä kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden nostamista tavoitteisiin, mutta katsoo, että tavoitteiden sisältöä ei ole riittävästi konkretisoitu. Ilman selkeää määrittelyä ei ole mahdollista arvioida, mitä valtio tosiasiallisesti edellyttää kunnista ja maakunnista, mille kaavatasolle tavoitteet kohdistuvat ja miten niiden toteutumista voidaan oikeudellisesti valvoa. Tässä muodossa valtioneuvostolle esitetty mahdollisuus antaa määräyksiä ja uhkasakkoja tavoitteiden toteuttamiseksi ei ole hänen mukaansa oikeudellisesti toteuttamiskelpoinen. Maakuntakaavan osalta oikeusasiamies suhtautuu kriittisesti sen ohjausroolin heikentämiseen, erityisesti yhdyskuntarakenteen periaatteiden sulkemiseen kaavan tehtävistä. Tämä voi heikentää seudullisten näkökulmien huomioon ottamista ja katkaista loogisen yhteyden maakuntakaavan ja kuntien yhdyskuntarakenteen suunnittelun välillä. Arvoisa puhemies! Vielä Kuntaliiton lausunnosta: Keskeinen huoli kohdistuu kunnalliseen itsehallintoon ja kaavoitusmonopoliin. Kuntaliiton mukaan esitys kaventaa kuntien päätösvaltaa alueiden käytössä lisäämällä valtion ohjauskeinoja ja yksityiskohtaista sääntelyä tavalla, joka rajoittaa kuntien mahdollisuuksia ottaa huomioon paikalliset olosuhteet. Erityisen ongelmallisena pidetään valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamiseen liitettyjä määräaikoja ja pakkokeinoja sekä sääntelyä, joka ohjaa kuntien sisäistä hallintoa, kuten velvoite käsitellä kaavoitusaloitteet ja yhteistyöpyynnöt monijäsenisissä toimielimissä. Taas korostan, että esimerkiksi omassa kotimaakunnassani näitä maanomistajan aloitteesta tehtyjä kaavoja on toteutettu, ja ne ovat erittäin hyvä — mutta toteutuvatko ne parhaalla mahdollisella tavalla tällä esityksellä? Kuntaliitto katsoo myös, että lakiesitys lisää kuntien hallinnollista taakkaa ja taloudellisia kustannuksia. Uusia tehtäviä, selvitys- ja seurantavelvoitteita sekä menettelyvaatimuksia syntyy useille kaavatasoille, eikä kevennyksillä pystytä sen arvion mukaan tasapainottamaan kokonaisuutta. Lausunnossa korostetaan rahoitusperiaatetta: jos kunnille säädetään uusia velvoitteita, valtion on osallistuttava niistä aiheutuviin kustannuksiin. Tätä ei ole tapahtumassa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on hallituksen mukaan saattaa päätökseen maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen alueidenkäyttöä koskeva osuus. Käytännössä keskushallinnon otetta maankäytöstä vahvistetaan. Kun esitystä arvioidaan lausunnonantajien näkemysten perusteella, kuten eduskunnan oikeusasiamies, kunnat, maakuntaliitot ja tuulivoimarakentajat, voidaan päätyä muun muassa seuraavanlaisiin johtopäätöksiin: kaavoitusta ja rakentamista koskeva sääntely eriytetään neljään eri lakiin, se heikentää sääntelyn selkeyttä, ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta, maakuntakaavan merkitystä vähennetään, kuntien itsehallintoa rapautetaan ja erityisesti uusiutuvan energian rakentamisen byrokratiaa kasvatetaan. Esityksessä on paljon yhtymäkohtia hallituksen hankintalakiesityksen kanssa. Retoriikka ei aivan kohtaa todellisuuden kanssa. Kunnille tulee lisää byrokratiaa ja kustannuksia, joita ei kompensoida. Arvoisa puhemies! Esityksen mukaan sen keskeinen tavoite on selkeyttää alueidenkäytön ohjausta siten, että kaavoitus tukee hyvän elinympäristön muodostumista, kuntien ja kaupunkiseutujen kasvua sekä alueiden elinvoimaa. Tavoitteena on myös parantaa Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja vahvistaa yritysten kilpailukykyä. Uudistuksella pyritään edistämään kestävää kehitystä kaikilla osa-alueilla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Myös ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä luontokadon torjuminen on kytketty aiempaa vahvemmin osaksi alueidenkäytön suunnittelua. Samalla tähdätään siihen, että osallistumisoikeudet toteutuvat ennakoivasti ja rakentavasti ja että maanomistajan oikeudet ja velvollisuudet ovat sääntelyssä selkeitä ja oikeasuhtaisia. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, miksi kaikkien näiden tavoitteiden vastaisesti rakentamisesta tehdään monimutkaisempaa, byrokraattisempaa ja kalliimpaa. Miksi laaditaan lainsäädäntöä, jonka seurauksena hallitus tekee Suomesta entistä riippuvaisemman ulkomailta tuotavasta fossiilisesta energiasta? Arvoisa puhemies! Esityksen perusteella sillä arvioidaan olevan laajasti taloudellisia, ympäristöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tässä kohtaa, kun tämä ”taloudellinen” on mainittu ja se on selkeästi yksi keskeinen tekijä tässä, teenkin esityksen, että tästä pyydetään lausunto myös talousvaliokunnalta. Taloudellisesti uudistuksen arvioidaan parantavan investointien ennakoitavuutta ja vähentävän hallinnollista taakkaa erityisesti pitkällä aikavälillä. Lausunnonantajista ainakin kunnilla ja teollisuudella oli tästä varsin erilainen näkemys. Kuntien osalta tavoitteena on kaavaprosessien tehostuminen ja kustannusten hallinta. Käytännössä yhden lain sijaan jatkossa on kuitenkin neljä lakia, ja kustannukset kasvavat. Kaavojen sisältövaatimusten päivittäminen vahvistaa luonnon monimuotoisuuden ja ilmastotavoitteiden huomioon ottamista, käytännössä kuitenkaan jatkossa ei enää paikallisia olosuhteita oteta huomioon, vaan kaikkialla pitää toimia samalla tavalla. Kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun yhteensovittaminen saa aiempaa vahvemman oikeudellisen perustan, mikä tukee eheää yhdyskuntarakennetta. Eheä yhdyskuntarakenne tarkoittaa suomeksi keskittämistä. Arvoisa puhemies! Lausunnonantajien huoli kohdistuu siihen, että esitys kaventaa kuntien ja maakuntien itsehallintoa, lisää hallinnollista taakkaa ja ohjaa alueidenkäyttöä jäykällä ja vaikeaselkoisella tavalla ilman riittäviä vaikutusarvioita. Esitys heikentää kuntien kaavoitusmonopolia ja alueellista harkintavaltaa, juuri niitä asioita, joita on tuotu lukuisia kertoja esille lukuisten muiden hallituksen esitysten eduskuntakäsittelyssä ja myös EU-asioiden osalta. Miksi nyt mennään eri suuntaan? Lausunnoissa kritisoidaan myös valtion ohjausvallan vahvistumista erityisesti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamiseen liittyvien määräaikojen, pakkokeinojen ja uhkasakkojen kautta, ja niitä pidetään osin jopa perustuslaillisesti arveluttavina. Kunnille ja maakunnan liitoille voi syntyä velvoite viedä kaavoitus läpi määräajassa ilman todellista mahdollisuutta vaikuttaa kaavan sisältöön, mikä on ristiriidassa kunnallisen ja maakunnallisen itsehallinnon kanssa. Keskushallinnon vallan vahvistaminen vaikuttaa olevan läpimenevä teema tässäkin hallituksen esityksessä, kuten se on kutakuinkin kaikilla muillakin hallinnonaloilla. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Huomaa, että olemme edustaja Viljasen kanssa samassa puolueessa. Juuri kirjoitin tähän, että ”ruoka ei ole joko—tai vaan sekä—että”. [Naurua] Ei saatu nyt tästä erimielisyyttä aikaiseksi. Joitain huomioita käydystä keskustelusta liikenteeseen liittyen: Itse tulen tuolta itäisestä Suomesta, jossa probleema on siinä, että julkinen liikenne on hyvin minimissään, raideliikennettä, erityisesti poikittaisliikennettä, ei ole ja meillä on ikääntyvä väestö, joka joutuu käyttämään sitä omaa henkilöautoa. Monasti vuosittain ei paljon ajeta, mutta se on välttämättömyys, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Ei ole varallisuutta eikä varaa vaihtaa eikä ehkä järkeäkään vaihtaa sitä hyvin toimivaa autoa sähköautoon. Elikkä tarkoitan tällä lähinnä sitä, että pitää nähdä, että tarvitaan erilaisia ratkaisuja eri puolilla maata erilaisille väestöryhmille. Edustaja Jukkola toi hyvin esille tämän Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen. Harmillista, että kun se oli positiivinen uutinen maatalouden kannalta, niin se ei oikein julkisuutta saa millään muotoa. Meidän pitää tehdä sen eteen töitä. Sitten silloin kun aloitin eduskunnassa, ensimmäisiä asioita, mitä ihmettelin, oli se, että täällä ei olla kovin johdonmukaisia, ja minua sitten lohduteltiin ja sanottiin, että älä huoli, se johdonmukaisuus ei kuulu politiikkaan. [Naurua] Mutta kyllä minä silti toivoisin sitä, kun täällä hallituspuolueiden edustajia, jotka tänäänkin ovat pitäneet varsin pontevia puheita, kuittaa tämänkin suunnitelman siellä valiokuntakäsittelyssä, ja tänään on talousvaliokunnassa hyväksytty näitä ilmastoon liittyviä, myös ympäristövaliokunnassa, ja sitten täällä pidetään täysin 180 astetta päinvastaisia puheita. Mutta täällä on jokaisella oikeus siihen, ja ehkä osalla nämäkin ovat omantunnon kysymyksiä. — Kiitos, ei muuta.
Arvoisa puhemies! Jatkan näistä lausuntopalautteista, mitä tähän selontekoon tuli. Vielä ennen sitä sen verran, että tässä hyvin nostettiin myös tätä ruokakulttuuria, mutta ehkä riisin sijaan valitsisin sellaisia, jotka ovat jossain lähempänä tuotettuja. Riisihän on kaikista huonoin vaihtoehto ilmaston ja ravitsemuksen kannalta. Tosiaan huomioita lausuntopalautteesta: Tämähän on hyvin paljon laajempi kuin pelkästään vain, mitä täällä on hyvin toistettu monessa puheenvuorossa moneen kertaan. Esimerkiksi luonnonarvokauppa on siellä nostettu esille, mutta se voi tarjota uusia ansaintamahdollisuuksia kaikissa erilaisissa elinympäristöissä, ei pelkästään metsissä, vaikka metsät on ainoastaan mainittu tässä. Vapaaehtoisen luonnonarvokaupan perusajatuksena on saada kanavoitua aidon markkinan kautta yksityistä rahaa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja edistämiseen. Luonnonarvokauppa voi ilmentyä käytännössä useassa erilaisessa muodossa osapuolten tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Ensimmäisiä tällaisiahan on jo tehty. Luonnonmukaisen tuotannon rooli kansallisessa ruokastrategiassa tulee määritellä nykyistä selkeämmin ja kunnianhimoisemmin. Luonnonmukainen tuotanto edistää useita strategian päämääriä, kuten luonnon monimuotoisuuden vahvistamista, ravinteiden kierrätystä ja maaperän hyvinvointia. Kansallinen Luomu 2.0 ‑ohjelma tarjoaa monia konkreettisia välineitä strategian tavoitteiden saavuttamiseksi sekä toimeenpanon tukemiseksi. Arvoisa puhemies! Ruokastrategian visio ei tarjoa ratkaisua nykyisen ruokajärjestelmän ongelmiin. Tämän toi jo päivälläkin mainitsemani tutkija ja tuplatohtori Tuomas Kuhmonen omassa lausunnossaan esille. Maatilat pyörittävät 2000-luvun alkuun verrattuna kaksinkertaista liikevaihtoa, mutta niille jäävän maataloustulon ostovoima on käytännössä pienentynyt. Kaupan voitot ovat suuremmat kuin maataloustulo. Kaikki maatalouden tehokkuuden paranemisen hyöty onkin valunut teollisuudelle ja kaupalle. Viljelijäammatista unelmoivat nuoret haluaisivatkin tutkimusten mukaan viljellä pienempiäkin tiloja, tuottaa lähiruokaa, toimia yhteistyössä ja hoitaa luontoa. Ei sillä, etteivätkö isotkin tilat näin tee, mutta tämä on noussut näissä tutkimuksissa esille. Esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Savossa vain 23 prosenttia viljelijän ammatista unelmoivista 18—30-vuotiaista nuorista haluaa toteuttaa tämän strategian visiossa kuvattua mallia ja loput 77 prosenttia jotain muuta, luonnonhoitopainotteista, pienimuotoista ja perinteistä tai läheisyyteen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa maataloutta ja ruokajärjestelmää. Suuriakin tiloja tarvitaan, mutta sitä vaikeampi on löytää tiloille jatkajia, mitä vaihtoehdottomammaksi maatalouden tulevaisuus rajataan. Joku pärjää pienellä tilalla, joku ei pärjää suurellakaan, ja päinvastoin. Meidän tehtävä ei ole osoittaa sormella ja sanoa, että väärin pärjätty. Arvoisa puhemies! Edelleen jatkan Tuomas Kuhmosen kommentteja siteeraten tai mukaillen: Elintarvikkeiden ja maataloustuotteiden kauppataseen alijäämä on kasvanut koko EU-ajan dramaattisesti, vaikka koko ajan on tehty ja tapahtunut niitä asioita, joiden varaan visio rakentuu. Kuhmosen mukaan ydinkysymys onkin, mikä muuttaa nyt tämän strategiassa tavoitellun, jo vuosikymmeniä vallalla olleen, uuteen teknologiaan, innovaatioihin ja osaamiseen perustuvan toimintamallin vaikutukset päinvastaisiksi entiseen verrattuna 15 vuodessa. Jos visiossa linjattaisiin esimerkiksi, että vuonna 2040 Suomen maatalous on energia-, ravinne- ja rehuomavarainen, kolmen suurimman kauppaketjun markkinaosuus elintarvikkeissa on alle 50 prosenttia ja pientiloille ja paikallismarkkinoilla toimiville tiloille on luotu kannattavat liiketoimintamallit, olisi Kuhmosen mukaan mahdollista, että merkittävä osa ruokajärjestelmän nykyisistä ongelmista, jatkajakysymyksestä ja maaseudun elinvoimaongelmista olisi ainakin osittain ratkaistu. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ympäristövaliokunta käsitteli tämän hyvin tarkkaan ja laajasti. Asiantuntijoita kuulimme erilaisia vastineita ja muita pyytäen. Sujuvoittaminen on välttämätöntä. Itse olen vähän sitä mieltä, että tämä ei edes riittävästi nopeuta. Se tuli siellä esille, että se painopiste oli enempi sujuvoittamisessa kuin siinä, nopeuttaako tämä. Tässä tietysti voi pohtia sitä, että meidän ei kannata olla vainoharhaisia, mutta meidän ei kannata olla naiiveja. Jos sanotaan suomeksi, mistä tässä on kyse, tässä on kyse varautumisesta sotatilanteeseen, ja silloin jos varaudutaan sotatilanteeseen, niin myös sodassa on haitallisia vaikutuksia niin luonnolle kuin asutukselle. Sotatilanteessa kunnallinen demokratia ei paljon paina, eikä siellä vihollinen jää odottamaan valitusaikoja. Elikkä siinä mielessä tämä on tarpeellinen saada eteenpäin. Kaikkien niiden asiantuntijakuulemisten ja muiden pohjalta oli helppo tehdä se päätös, että nämä eivät tule olemaan niin dramaattisia vaikutuksia kuin mitä ehkä annetaan joiltain tahoilta ymmärtää. — Kiitos. [Janne Jukkola: Hyvä puheenvuoro!]
Arvoisa rouva puhemies! Alkuun huomio tästä kosteikkoviljelystä, tai mitä termiä siitä käyttää: ympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti mietinnön näiden ilmastosuunnitelmien osalta, jossa tätä käsiteltiin yhtenä maatalouden toimenpiteenä, niin että aika lailla yhtä mieltä näistä ainakin täällä on oltu. Lausuntopalautetta luin, ja siellä oli hyviä huomioita, ja täällähän on tullut esille tämä, miten meidän kauppatase on mennyt huonompaan suuntaan koko EU-ajan, ja siellä nousi tämmöinen kysymys esille, että mikä muuttaa nyt tämän strategiassa tavoitellun, jo vuosikymmeniä vallalla olleen uuteen teknologiaan, innovaatioihin ja osaamiseen perustuvan toimintamallin vaikutukset päinvastaisiksi entiseen verrattuna 15 vuodessa, kun tämä tähän mennessä näillä samoilla toimenpiteillä on mennyt koko ajan huonompaan. Siellä kaikkien tuntema Tuomas Kuhmonen kirjoitti muun muassa näin, että jos visiossa linjattaisiin esimerkiksi, että vuonna 2040 Suomen maatalous on energia-, ravinne- ja rehuomavarainen, kolmen suurimman kauppaketjun markkinaosuus elintarvikkeissa on alle 50 prosenttia ja pientiloille ja paikallismarkkinoilla toimiville tiloille on luotu kannattavat liiketoimintamallit, niin hänen näkemyksensä mukaan olisi mahdollista, että merkittävä osa ruokajärjestelmän ongelmista olisi, jatkajaongelmat ja maaseudun elinvoimaongelmat mukaan lukien, ainakin osittain ratkaistu. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Jatkan aiemmista puheista tätä teemaa. — Kaikilla kauppaketjuilla on tosiaan erilaisia vastuullisuusohjelmia. Ne löytyvät hieman eri tavoin toteutettuna niin S-ryhmältä, Keskolta kuin Lidliltä. Kuriositeettina en malta olla mainitsematta, että sekä S-ryhmästä että Keskosta minulle edellisessä työssä vihjattiin, että pitäisi antaa potkut. Syynä oli se, kun pidin esillä viljelijän asemaa julkisuudessa. No, eivät ne toteutuneet kuitenkaan. S-ryhmän kestävyysraportissa vuodelta 2025 kerrotaan, että osuuskaupat hankkivat kotimaisia tuotteita laajasti. Sataprosenttisesti suomalaiselle kaupparyhmälle valikoimien korkea kotimaisuusaste ja ruokaketjun toimivuus ovat tärkeitä asioita. Edelleen S-ryhmän kestävyysraportissa todetaan seuraavaa: ”Kotimaisten tuotteiden menekki tukee muun muassa työllisyyttä Suomessa. Paikallisten tuotteiden suosiminen vahvistaa yhteisön yhteenkuuluvuutta ja elinvoimaisuutta. Kun paikalliset yritykset menestyvät, ne voivat investoida takaisin yhteisöön esimerkiksi tukemalla paikallisia tapahtumia ja palveluita. S-ryhmä haluaa edistää aktiivisesti kotimaisen ruuan menestystä ja tulevaisuutta omien tekojensa kautta sekä tarjoamalla asiakkaillensa erilaisia vaihtoehtoja tuotteiden ja palvelujen kautta.” Ja edelleen: ”Tavoitteena S-ryhmällä on, että vuoden 2030 loppuun mennessä 80 prosenttia S-ryhmän myymästä ruuasta on kotimaista.” Kuulostaa suorastaan erinomaiselta, mistä kiitos S-ryhmälle. Arvoisa puhemies! Se, mitä S-ryhmän kestävyysraportista ei löydy, on suomalainen maatalous. Suomalaista ruuantuottajaa, maatalousyrittäjää, ei mainita raportissa lainkaan, vaikka ilman heitä S-ryhmän asettama tavoite kotimaisen ruuan myynnistä ei toteudu. Tässä on yksi keskeinen syy, miksi lainsäädäntöä tulee muuttaa. Ilman lainsäädännöllisiä toimia suomalaisen maatalousyrittäjän asema ei Suomessa parane. Se on nähty koko 2000-luvun ajan. Halpuuttamisen synkkä varjo on edelleen suomalaisen ruuan ja sen tuottajien yllä. Sen verran toki pitää tarkentaa, että maatalous kyllä mainitaan S-ryhmän kestävyysraportissa. Maatalous nostetaan esille ympäristön pilaajana rinnastamalla se metallien louhintaan ja öljynjalostukseen. Raportissa ollaan myös huolissaan muun muassa Espanjan vihannestuotannosta eli siitä, miten myös tulevaisuudessa sieltä voitaisiin tuoda halpoja vihanneksia Suomeen, yleensä juuri parhaaseen kotimaan sesonkiin. Arvoisa puhemies! Seuraavaksi K-ryhmä. Keskon raportointitapa vastuullisuudesta on erilainen kuin S-ryhmällä. En käytä termiä ”kilpailijat”, koska Suomessa ruokakaupassa ei aitoa kilpailua ole. Pelkkä halvalla hinnalla ruuan myyminen ei ole aitoa kilpailua. Keskon vastuullisuuspolitiikkadokumentissa ei ole maataloudesta sanaakaan. Ruoka mainitaan ruokahävikin yhteydessä. Keskon vastuullisuusstrategiassa ei myöskään mainita maataloutta, ei myöskään ruokaa, edes ruokahävikin osalta. Keskon yli 300-sivuisessa vuosiraportissa on yksi lause suomalaisesta ruokaketjusta: ”Keskon päivittäistavarakauppa on merkittävä osa suomalaista ruokaketjua, ja pidämme tärkeänä koko ruokaketjun toimintaedellytysten turvaamista.” Tämä oli se lause, mutta sitaatti jatkuu vielä: ”Kannustavalla ja hyvin ennakoitavissa olevalla sääntelyllä voidaan lisätä kilpailun edellytyksiä ja varmistaa palveluiden saatavuus eri puolilla Suomea.” Mitään konkreettisia toimia tai tavoitteita ei Keskokaan esitä, joilla se suomalaisen ruokaketjun turvaamista edistäisi. Ainoa esitetty toimenpide on mahdollisimman vähäinen sääntely kaupan toiminnalle. Vuosiraportissaan Kesko mainitsee maatalouden lapsi- ja pakkotyön yhteydessä sekä S-ryhmän tavoin ympäristöön ja maatalouden päästöihin liittyen. Yhteistä Keskon ja S-ryhmän vastuullisuusnäkemykselle on, ettei suomalaista maataloutta mainita lainkaan osana elintarvikeketjua ja suomalaisen raaka-aineen ainoana mahdollisena tuottajana. Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi Lidl ja sen vastuullisuus. Lidlin 15 sivun vastuullisuuspamfletti alkaa kansikuvalla, joka varsin suurella todennäköisyydellä ei ole suomalaiselta pellolta, vaikka kaunis peltomaisema siinä onkin. Maatalous mainitaan Keskon ja S-ryhmän tavoin päästöjen aiheuttajana. Seuraava lause löytyy Lidlin vastuullisuusdokumentista: ”Sertifioinnin lisäksi Lidl valvoo toimitusketjujaan tekemällä ihmisoikeusvaikutusten arviointeja sekä vaatimalla kaikilta riskimaissa Lidlille käyttötavaroita valmistavilta tehtailta säännöllisiä auditointeja. Myös vedenkäyttö on keskeinen osa Lidlin vastuullisuusstrategiaa. Kaikkien Lidlin vesiriskialueilla toimivien hedelmä- ja vihannestoimittajien tulee saavuttaa makean veden käytön huomioiva sertifiointi vuoteen 2026 mennessä.” Lidlilläkään ei ole käytännössä mitään sellaista vastuullisuuteen liittyvää linjausta, joka ylläpitäisi ja vahvistaisi suomalaista elintarvikeketjua. Vesivastuullisuus toteutuisikin hankkimalla tuotteita nykyistä enemmän Suomesta, jossa vedestä ei ole pulaa. Arvoisa puhemies! Kaikkien näiden asiakohtien jälkeen täytyy hallitusta kiittää nyt käsittelyyn tulleesta lakiesityksestä. Se on vietävä ripeästi läpi. Se on pieni askel oikeaan suuntaan, jatkoa edellisten hallitusten tekemisille. Tätä työtä pitää jatkaa sekä tämän lain että kilpailulain ja hankintalain osalta. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tänään on ollut useita aiheita, missä on hyvin demokratia näkynyt. On erilaisia näkemyksiä, ja niitä on tuotu täällä esille. Tämä metsien hakkuu on semmoinen, että se on sekä tunteita herättävää että siinä on myös sitten se pragmaattinen puoli. Itse tulen Etelä-Savosta, itäisestä Suomesta. Etelä-Savo on Suomen maaseutuvaltaisin maakunta, ja meillä metsien kantorahatulot ovat siellä tainneet parhaimmillaan olla yli 300 miljardia... — ei miljardia nyt sentään, täällä salissa meinaavat nollat mennä helposti sekaisin, vaan 300 miljoonaa euroa. Yleensä silloin, kun puun hinta on hyvä, hakkuita on enempi, ja sitten kun puun hinta on huono, hakataan vähemmän. Etelä-Savon maakunta on myös semmoinen, missä toimeentulomahdollisuudet ovat aika niukat, ja myös ikärakenteessa tämmöinen harmaa siirtymä on siellä aika voimakas, elikkä tässä on tämä taloudellinen puoli hyvin merkittävä. En tällä missään nimessä halua vähätellä tätä ympäristö- ja luontopuolta, mutta kuten aiemmassa puheenvuorossani sanoin, meidän on pakko pystyä yhdistämään nämä, niin että meillä on elämisen ja yrittämisen, asumisen edellytyksiä. Arvoisa puhemies! Suomessa leimikkokoot ovat pieniä, ja niiltä korjattava puusto pitää pystyä kuljettamaan erilaisten maasto- ja maaperäolosuhteiden läpi tienvarteen, josta se kuljetetaan edelleen jalostettavaksi. Tätä ei ole otettu hallituksen esityksessä riittävästi huomioon. Esityksessä sallittaisiin vain vanhan ajouran käyttö rajoitusaikana ja rajoituskohteilla. Mikäli uutta ajouraa ei saisi missään olosuhteissa tehdä, tarkoittaisi se merkittävän määrän suoraan hakkuurajoitusten ulkopuolelle jääviä kohteita joutumista käytännössä hakkuurajoitusten piiriin. Tätä voidaan verrata niin sanottuun harmaaseen suojeluun, mutta tässä tapauksessa se olisi harmaata rajoittamista. Tällainen harmaa rajoittaminen vaikeuttaisi puun tasaista saatavuutta ja asettaisi myös metsänomistajat epätasa-arvoiseen asemaan. Rajoitteista kärsisivät myös ne, joita rajoitukset eivät suoraan koske. On myös hyvä ottaa huomioon, että esimerkiksi FSC-sertifioinnissa uuden uran tekeminen on mahdollista pesintäaikana. Arvoisa puhemies! Vaikka rehevien, lehtipuuvaltaisten metsien, korpien sekä rantametsien osuus on pesimäaikaisissa hakkuissa sinänsä vähäinen, on näiltä rajoitusalueita ympäröiviltä alueilta saatava korjattua puuta, ja se pitää pystyä kuljettamaan rajoitusalueiden läpi. Hallituksen esityksen kirjaus olemassa olevien urien hyödyntämisestä ei vielä ratkaise tätä ongelmaa, sillä näiden urien käyttö ei useinkaan ole mahdollista. Tämä johtuu siitä, että olemassa oleva uraverkosto ei aina ole oikeansuuntainen ja nuoremmista metsistä se voi puuttua käytännössä kokonaan. Erityisen haasteellisia ovat tien suuntaisesti perustetut koivikot sekä pitkiä mutta kapeita tiloja jakavat lehtipuuvaltaiset kuviot. Lisäksi korvet pilkkovat käsittelyalueita erityisesti Länsi- ja Pohjois-Suomessa, ja myös saarihakkuiden edellytys on usein rantautuminen rantametsän läpi. Arvoisa puhemies! On tärkeää, että tämä lakiesitys saadaan nopeasti käsiteltyä ja voimaan pian, jotta toimijoilla on varmuus noudatettavista velvoitteista. Se edellyttää kuitenkin valiokuntakäsittelyssä esille tuotuja tarkennuksia. On myös syytä tarkastella tämän esityksen perustuslainmukaisuutta. Maanomistajien oikeuden rajoittaminen ei ole pieni asia, ei periaatteellisesti eikä taloudellisesti. Sen vuoksi kannatan edustaja Kalmarin tekemää esitystä tämän lähettämisestä perustuslakivaliokuntaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiva, kun eivät ole kaikki lähteneet vielä pois. — Jatkamme keskustelua, joka jäi päivällä kesken, elikkä näistä pesimäaikaisista hakkuista ja niiden rajoittamisesta. Tämän hallituksen esityksen mukaanhan tosiaan lintujen pesintäaikaisia hakkuita rajoitetaan rehevissä ja lehtipuuvaltaisissa kohteissa. Jatkossa nykyiset metsäalan toteuttamat, suurelta osin vapaaehtoiset käytännöt muuttuisivat lakisääteisiksi. Kyseessä on, niin kuin päivällä tuotiin esille, kuitenkin merkittävä yksityiseen omistusoikeuteen vaikuttava esitys, joka suurelta osin vaikuttaa myös toimeliaisuuteen isossa osassa Suomea. Varsinkin kun itse tulen tuolta itäisestä Suomesta, niin metsätaloudella on äärimmäisen suuri merkitys. Täällä on vähän laitettu vastakkain taloutta ja sitten taas luontoa — edellisessä asiakohdassa puhuttiin meidän pitkästä kulttuurihistoriasta ja muusta, ja jotta me pystytään täällä elämään ja asumaan ja yrittämään ja pärjäämään ja hyvinvointiyhteiskuntaa pitämään yllä, niin meidän on pakko pystyä yhdistämään nämä asiat. Harva lakiesitys täällä on täydellinen ainakaan opposition mielestä, eikä tämäkään sitä ole. Siksi pari sanaa taustaksi siitä, mistä tässä on käytännön metsätalouden kannalta kyse. Pesimäaikaa edeltää keväällä käytännössä aina kelirikkokausi, jonka pituus voi vaihdella paljonkin. Se ajoittuu yleensä niin, että nyt kun talvet ovat vähän lyhentyneet, niin maaliskuun lopulta voi mennä tuonne kesäkuun alkuun saakka. Kelirikkohan tarkoittaa sitä, että tien rakenteeseen jäätynyt vesi alkaa sulaa, mutta se ei pääse haihtumaan ja virtaamaan pois riittävän nopeasti. Tämä aiheuttaa sitten sen, että se rakenteessa oleva vesi heikentää sen tien kantavuutta ja voi aiheuttaa varsinkin raskaalla kuljetuksella tien vaurioitumista. Kelirikosta puhutaan usein vain sorateiden ongelmana, mutta se koskettaa entistä useammin myös päällystettyjä teitä. Varsinkin yhdistettynä tähän massiiviseen korjausvelkaan ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin nämä päällystettyjen teiden ongelmat tulevat myös lisääntymään. Arvoisa rouva puhemies! Kevään kelirikkokaudella hakkuumäärät vähenevät ja tienvarsivarastot pienenevät merkittävästi, mutta puunkorjuu ei kuitenkaan lopu kokonaan, vaan sitä tehdään havupuuvaltaisilla karuilla ja kantavilla leimikoilla. Kun kelirikkokausi päättyy, tulee hakkuiden päästä vauhtiin niin nopeasti kuin mahdollista. Tällä varmistetaan puun saanti sitä käyttävälle teollisuudelle. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon, että toukokuun alusta lähtien tukkien sinistyminen lyhentää varastointiaikaa merkittävästi. Tämä tarkoittaa, että pesimäaikaa varten ei ole mahdollista kerätä ylimääräistä puuta varastoon. Tästä taas seuraa tilanne, jossa pesimäaikaiset hakkuurajoitteet eivät saa epäsuorasti heikentää rajoitusalueiden ulkopuolisten kohteiden korjuuta. Metsäketjun häiriöttömän toiminnan edellytys on, että puuta pystytään kuljettamaan hakkuurajoitettujen alueiden läpi, jotta korjuut niitä ympäröivillä alueilla on mahdollista toteuttaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kuten aiemmin jo toin esille, Itä-Suomen maakunnat, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo, antoivat osaltaan lausunnon tähän suunnitelmaan. Näiden lisäksi itäiseen Suomeen lasketaan mukaan myös Kymenlaakso. Lausuntojen mukaan suunnitelmassa ei ole tunnistettu muuttunutta logistista toimintaympäristöä eikä muuttuneita kuljetusvirtoja. Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämistarpeita ei myöskään näy suunnitelman tavoitteissa eikä toimenpiteissä. Itäinen Suomi muodostaa laajan, harvaan asutun, harvan pääväyläverkon ja pitkien etäisyyksien sekä vesistöjen pirstoman aluekokonaisuuden. Alueen liikennejärjestelmä palvelee samanaikaisesti asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden liikkumista, työssäkäyntiä ja palvelujen saavutettavuutta, raaka-aineisiin ja luonnonvaroihin perustuvaa vientiteollisuutta, mukaan lukien matkailu, henkilö- ja tavaraliikennettä palvelevien matka- ja kuljetusketjujen toimivuutta sekä huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden edellyttämiä yhteyksiä sekä rajaturvallisuutta ja sotilaallista liikkuvuutta. Nämä jäävät maakuntaliittojen lausunnon mukaan suunnitelmassa liian vähälle huomiolle. Arvoisa puhemies! Oma erityispiirteensä itäisen Suomen liikennejärjestelmään tuo Saimaan sisävesiliikenne, jonka rooli Kaakkois-Suomen metsäteollisuuden raakapuukuljetuksissa on kasvanut ulkomaantuonti- ja -vientikuljetusten loppumisesta huolimatta. Suunnitelmassa ei tunnisteta riittävällä tavalla sisävesikuljetusten merkitystä osana itäisen Suomen liikennejärjestelmää. Siitä myös puuttuu riittävät toimenpiteet, jotka mahdollistavat kuljetukset myös tulevaisuudessa. Suomen metsäteollisuuden raakapuusta käytetään lähes neljännes Etelä-Karjalassa, joten Saimaan vesiliikenteen merkitys koko Suomen metsäteollisuudelle on huomattavasti suurempi kuin selonteossa käytetty määre ”vähäinen”. Voi vain ihmetellä, miksi ja miten tällaiseen määritelmään on päädytty. Arvoisa puhemies! Tie- ja rataverkon kunnon turvaaminen myös vähäliikenteisillä verkoilla edellyttää perusväylänpidon rahoitustason nostamista. Nykyinen taso eikä myöskään suunnitelmassa vuosille 2030—2037 esitetty rahoitustason nosto riitä estämään korjausvelan kasvua. Näitä vuoden 2030 jälkeisiä rahoja ei myöskään ole olemassa, ne ovat pelkkiä numeroita taulukoissa. Korjausvelkaa tulee olemaan tämän vaalikauden lopussa noin miljardi euroa enemmän kuin vaalikauden alussa, ja vauhti kiihtyy. Tämä on yhteinen ongelma meille kaikille, ja siihen täytyisi parlamentaarisesti löytyä ratkaisu. Ilman perusväylänpidon rahoitustason merkittävää nostamista väyläverkon rapautuminen jatkuu, mikä heikentää Suomen kilpailukykyä sekä lisää kuljetusten ja liikkumisen kustannuksia. Arvoisa puhemies! Suunnitelmassa ei ole tunnistettu Karjalan ja Savon ratojen kasvaneita kuljetusmääriä ja siitä johtuvia parantamis- ja kehittämistarpeita. Karjalan ja Savon radoille on käynnissä tai suunnitteilla parantamiskohteita, mutta ne parantavat ratojen välityskykyä vain hyvin pistemäisesti. Karjalan rata ja Savon rata ovat yksiraiteisia, mikä on kriittinen riskitekijä liikennöinnin lisäksi huoltovarmuuden, kokonaisturvallisuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kannalta. Lisäksi Karjalan ja Savon radan välillä ei ole sähköistettyä poikittaisrataa, mikä myös lisää koko Suomen rataverkon haavoittuvuutta häiriötilanteissa. Karjalan ja Savon ratojen kehittämistoimet ja ratojen välisten poikittaisratojen peruskorjaukset ja sähköistäminen on otettava suunnitelmassa huomioon koko Suomen raideliikennejärjestelmän toimintavarmuuden parantamiseksi. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Itä-Suomen maakunnat, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo antoivat lausunnon myös tästä suunnitelmasta, ja itäiseen Suomeen kuuluu näiden lisäksi Kymenlaakso. Tästä lausunnosta käy hyvin ilmi, että suunnitelmassa ei ole tunnistettu muuttunutta logistista toimintaympäristöä eikä muuttuneita kuljetusvirtoja. Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämistarpeita ei myöskään näy suunnitelman tavoitteissa eikä toimenpiteissä. Itäinen Suomi muodostaa laajan, harvaan asutun, harvan pääväyläverkon ja pitkien etäisyyksien sekä vesistöjen pirstoman aluekokonaisuuden. Alueen liikennejärjestelmä palvelee samanaikaisesti maakuntaliittojen lausunnossa todetulla tavalla asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden liikkumista, työssäkäyntiä ja palvelujen saatavuutta, raaka-aineisiin ja luonnonvaroihin perustuvaa vientiteollisuutta, mukaan lukien matkailu, henkilö- ja tavaraliikennettä palvelevien matka- ja kuljetusketjujen toimivuutta sekä huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden edellyttämiä yhteyksiä sekä rajaturvallisuutta ja sotilaallista liikkuvuutta. Nämä maakuntaliittojen lausunnon mukaan jäävät suunnitelmassa itäisen Suomen osalta aivan liian vähälle huomiolle. [Jaana Strandman: Savon rata 41 miljoonaa!] — Luin vain maakuntaliittojen lausunnon.
Arvoisa herra puhemies! S-ryhmä aloitti halpuuttamisen vuonna 2015, ja sitä perusteltiin halvan hinnan vaatimuksilla. Ruokaa mainostetaankin Suomessa lähinnä pelkästään hinnalla, ja laatu, huoltovarmuus ja ruokaturva on hylätty tässä huutokaupassa. Samalla tässä huutokaupassa elintarviketurvallisuus, vastuullisuus ja ympäristö ovat jääneet ostopäätöksissä ihan sinne häntäpäähän. Maatalouden hoitamaton lainakanta on tämän halpuuttamisen myötä noin kuusinkertaistunut. Arvoisa puhemies! Nyt kauppa on semmoista pelottelukampanjaa käynyt ruuan hinnan nousulla, ja tämä pelotteluhan on vailla pohjaa. Ainoa, joka hintaa voi nostaa, on kauppa, joka haluaa tehdä sillä rahaa entiseen malliin miljardisotalla maatalouden ja kuluttajien kustannuksella. Kysymys ministeri Marttiselle: Jos elintarvikemarkkinalain muutos on hallitukselle hieman kivulias, niin mitä mieltä olette kilpailulain muutoksista? Voitaisiinko sitä hyödyntää hallitusohjelman mukaisesti maatalouden kannattavuuden parantamiseksi? [Markku Siponen: Missä se viipyy?]
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tähän alkuun tuli mieleen semmoinen vanha sanonta, että voin kertoa teille jonkun asian, mutta en voi ymmärtää sitä teidän puolestanne — erityisesti kun turpeesta täällä on varsin värikkäitä sanankäänteitä käytetty. Mutta asiaan. Ilmastonmuutokseen vaikuttamisessa ja sopeutumisessa toimettomuus ei ole reilua eikä vastuullista. Tärkeintä on purkaa riippuvuus fossiilisten polttoaineiden sekä raaka-aineiden tuottajamaista. Tämä sota on sitä osoittanut erityisen dramaattisella tavalla. Tämä vahvistaa energiaomavaraisuuttamme ja kriisinkestävää yhteiskuntaa. Se ei onnistu ilman ennakoitavaa politiikkaa ja pitkäjänteisiä ohjauskeinoja. Tämän tulee olla pohjana koko ilmastopolitiikallemme. Kansainvälisen ilmastodiplomatian lisäksi Suomen tulee vaikuttaa Euroopan unionissa vahvan, erilaiset ratkaisut ja jäsenmaiden olosuhteet tunnistavan ilmastopolitiikan puolesta. Yhden politiikan malli ei toimi erilaisissa jäsenmaissa, eikä se toimi Suomen sisälläkään. Arvoisa puhemies! Tarvitaan vastuullisia, yli vaalikausien ulottuvia tekoja, joilla on laaja hyväksyntä. Tarvitaan vähemmän vaalipuheita ja enemmän tosiasioihin ja tieteeseen perustuvia tekoja. Näissä teoissa biotaloudella on Suomessa aivan keskeinen rooli. Arvoisa puhemies! Ympäristö- ja ilmastoministeri vastasi tammikuussa keskustalaisten kansanedustajien tekemään kirjalliseen kysymykseen puurakentamisen edistämisestä. Vastaus ei kaikilta osin meitä kysyjiä tyydyttänyt. Metsäbiotalouden tiedepaneelilta on myös tullut uutta tietoa puurakentamiseen liittyen. Tiedepaneelin tutkimuksen mukaan rakennettu ympäristö aiheuttaa kolmanneksen kaikista Suomen päästöistä. Tutkimushankkeessa laaditut skenaariot osoittavat, että puun käytön lisääminen rakentamisessa voi vähentää rakennetun ympäristön vuosittaisia kokonaispäästöjä jopa 11 prosenttia verrattuna nykyiseen tasoon. Suurin potentiaali puun käytön lisäämiseen on kerrostalorakentamisessa. Suomi on Euroopan toiseksi kerrostalonvaltaisin maa. Lähes puolet kaikista asunnoista sijaitsee kerrostaloissa, ja noin kolme neljäsosaa uusista asunnoista rakennetaan kerrostaloihin. Kuitenkin vain noin neljä prosenttia asuinkerrostaloista on nykyisin puurunkoisia. Tiedepaneelin mukaan puurakentamisen lisäämisellä saavutettavat päästösäästöt ovat merkittävän suuruisia suhteessa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettyihin muihin päästövähennystoimiin. Arvoisa puhemies! Tiedepaneelin tutkimushankkeen lähtökohtana on ollut, että puun käyttöä rakentamisessa voidaan lisätä ilman metsien hakkuumäärien kasvattamista. Puun ohjaamisella enenevässä määrin rakentamiseen voitaisiin hakkuita Tiedepaneelin mukaan jopa vähentää. Puun käytön lisääminen perustuisi myös nykyistä enemmän hybridirakentamiseen eli käyttöön yhdessä betonin, teräksen ja muiden materiaalien kanssa. Puurakentamisen mahdollisuuksia ilmastopolitiikassa ei Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan ole otettu Suomessa vielä riittävän hyvin huomioon. Esimerkiksi Tanskassa rakennusten päästörajojen kiristyminen on lisännyt biopohjaisten rakennusmateriaalien käyttöä. Lisäksi EU:ssa valmistellaan parhaillaan vapaaehtoisia hiilivarastomarkkinoita, jotka voivat toteutuessaan parantaa puupohjaisten ratkaisujen kilpailukykyä. Sitaatti tiedepaneelitutkimushanketta johtaneelta Aalto-yliopiston professori Matti Kuittiselta: ”Rakennusten hiilisertifikaateista voi tulla merkittävä tulonlähde rakentajille ja kiinteistöjen omistajille. Tässä ilmastotoimet ja talous ohjaavat rakentamista samaan suuntaan.” Arvoisa puhemies! Metsäbiotalouden tiedepaneelin tutkimushanke nostaa esille selkeitä syitä, miksi puurakentaminen ei Suomessa kehity. Viime vuonna voimaan astunut rakentamislaki ja sen nojalla annetut asetukset rakennusten ilmastoselvityksistä ja hiilijalanjäljen raja-arvoista eivät tiedepaneelin mukaan ohjaa riittävästi rakentamisen materiaalivalintoja. Hiilijalanjäljen raja-arvot on sen mukaan asetettu liian väljiksi. Tutkimuksen tulosten pohjalta tiedepaneeli on laatinut neljä politiikkasuositusta puun käytön lisäämiseksi rakentamisessa. On perusteltua kysyä hallitukselta, mikä sen kanta näihin suosituksiin on. Aikooko hallitus tehdä vähähiilisen rakentamisen ohjelman ja ohjata sen kautta vähähiilistä rakentamista ja erityisesti puurakentamisen osalta? Tuleeko hallitus kiristämään rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvoja vähäpäästöisten materiaalien käytön lisäämiseksi ympäristöministeriön teettämien selvitysten pohjalta? Onko hallitus päivittämässä kerrostalorakentamisen sääntelyä vastaamaan muiden Pohjoismaiden sääntelyä, jotta Suomen rakennusmääräykset sekä rakennustekniset ja toiminnalliset vaatimukset edistävät puupohjaisia ratkaisuja niin teknisesti, toiminnallisesti kuin kustannuksiltaan varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi? Millä tavoin hallitus ohjaa puunkäyttöä pitkäikäisiin ja korkean arvonlisän kohteisiin? Onko hallituksella suunnitelmia perustaa Suomeen puurakentamisen osaamiskeskus, joka toimisi puurakentamisen tki-toiminnan ja osaamisen vahvistajana pitkäjänteisesti? Arvoisa puhemies! Metsät, puu ja biotalous eivät ole ongelma. Ne antavat ratkaisuja meidän ihmisten aiheuttamiin ongelmiin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Näistä keinoista: Viittasin ryhmäpuheenvuorossa tähän Huoltovarmuuskeskuksen tuoreeseen raporttiin, ja siinä on muun muassa siitä, mitenkä puustotuhoihin voitaisiin varautua. Se liittyy myös siihen, että jotta puusto ja metsät pystyvät sitten toimimaan hiilinieluina, niin siellä oli tiettyjä toimenpiteitä, jotka liittyvät erityisesti puulajivalikoimaan. Siinä raportissa on todettu muun muassa hirvieläinkantojen tehokas säätely — siihen liittyvät myös tuhokorvaukset. Sitten on tämmöisten vähemmän käytettyjen lajien siementuotannon saatavuuden turvaaminen ja metsänviljelyaineiston hinnan alentaminen tutkimuksen ja kehittämisen kautta. Kolmantena on tämmöinen harvinaisempien lajien taimikaupan kehittäminen niin, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Nyt tämä menee vähän — eikä ihan vähänkään — väittelyyn näistä hakkuumääristä, kun kiireellisempää ja tärkeämpää olisi keskittyä siihen, miten metsien kasvu ja kestävyys turvataan, jotta ne voivat toimia sitten hiilinieluina. Tämä yhdessä fossiilisten päästöjen vähentämisen kanssa on keskiössä ilmastonmuutokseen vastaamisessa. Koetetaan löytää niitä välineitä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Sain joitain vuosia sitten Sitralta lahjapakkauksen. Siinä oli perulaista suklaata ja burkinafasolaisia pähkinöitä. Se oli tämmöiselle koko ikänsä kotimaisen ruoan parissa eläneelle ja työtä tehneelle aikamoinen kokemus. Jotta suomalainen maatalous voi tehdä päästövähennystoimia, niin siihen vaaditaan seuraavia asioita: Sovitaan, mitä maataloudelta halutaan ja vaaditaan ruoan tuottamisen lisäksi, mikä on se päätehtävä. Asetetaan näille haluille ja vaatimuksille realistiset tavoitteet. Luodaan lainsäädännöllisesti selkeä ja kannustava toimintaympäristö. Annetaan maatalousyrittäjille resurssit ja välineet tavoitteiden saavuttamiseksi. Annetaan yrittäjille työrauha tavoitteiden saavuttamiseksi ja arvioidaan, onko tavoitteisiin päästy, ja asetetaan arvioinnin pohjalta uusia tavoitteita. Ja, arvoisa puhemies, mikä tärkeintä, nautitaan kotimaisesta ruoasta monipuolisesti ilman syyllisyyden tunnetta niin tuottajina kuin kuluttajina. Helpoin ilmastoteko on jättää minimiin kaikki tuontielintarvikkeet, ja kaikista nopein ja tehokkain teko on lopettaa riisin syöminen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Rehellisyydellä ei kuulemma voiteta vaaleja. Silloin vaihtoehdoksi jää olla epärehellinen, jolloin pettää itsensä lisäksi koko Suomen, sen kansalaiset ja kansainväliset kumppanit. Joutuukin miettimään, kumpi päähallituspuolueista on rehellisempi kuin toinen, edes jollain tapaa on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan, ja toinen ei ehkä niin kovinkaan. Arvoisa puhemies! Onko tavoitteemme sovittaa nielut päästöihin vai päästöt nieluihin? Pyrimmekö parantamaan metsien hiilensidontakykyä, jotta voimme jatkaa päästöjen tuottamista, vai vähennämmekö metsien käyttöä, jotta voimme jatkaa päästöjen tuottamista? Ovatko metsät ylipäätään olemassa sitä varten, että voimme jatkaa fossiilisten päästöjen tuottamista? Käytämmekö ilmastoa politiikan tekemisen kohteena vai politiikan tekemisen välineenä — yritämmekö vaikuttaa ja sopeutua ilmastonmuutokseen vai yritämmekö saada ääniä vastustamalla ilmastonmuutoksen vaatimia toimia tai vaatimalla niitä enemmän, mihin meillä on resursseja? Arvoisa puhemies! Joitain tähän aiheeseen liittyviä asiantuntijakommentteja, joihin keskustalaisena on helppo yhtyä: "Hakkuiden voimakas vähentäminen ei ole kansantalouden tai huoltovarmuuden näkökulmasta perusteltua, eikä siitä aiheutuva ilmastohyöty ole pysyvä." "Puun monipuolinen käyttö vähähiilisen rakentamisen materiaalina tuo merkittäviä ilmastohyötyjä." "Enemmän uusiutuvia rakennusmateriaaleja päästö- ja energiaintensiivisten rakennusmateriaalien sijaan." "Bioenergian roolia joustavana säätövoimana tulee kasvattaa." "Kantaverkon alueellinen tasa-arvo on vihreän siirtymän edellytys, siksi kapasiteettia ja liityntävarmuutta on vahvistettava." "Kasvihuonekaasujen laskennan muutokset vaikuttavat merkittävästi nieluarvioihin. Näiden muutosten merkitys tulee huomioida." "Suomi on yksi harvoista EU-maista, joka ei ole asettanut biokaasun tuotantoon tai käyttöön liittyvää kansallista tavoitetta. Tämä heikentää investointivarmuutta ja hidastaa päästövähennysten toteutumista." "Biokaasun tuotanto on tällä hetkellä ainoa teollisessa mittakaavassa toimiva teknologia, joka mahdollistaa samanaikaisesti uusiutuvan kaasun tuotannon ja ravinteiden kierrätyksen." "Suomalaisen maatalous- ja ruokapolitiikan ensisijaisena tavoitteena on kansallisen huoltovarmuuden ja hyvän ravitsemuksen takaaminen Suomessa asuville." "Maatalous ei ole ainoastaan kasvihuonekaasupäästöjen lähde, vaan se on metsien ohella yksi niistä harvoista sektoreista, joka pystyy myös sitomaan ilmakehästä hiiltä maaperään." Ja vielä yksi, joka on suoraan Huoltovarmuuskeskuksen tuoreesta tutkimusraportista: "Vaikka ilmastopolitiikka voi pitkällä aikavälillä ohjata eläinperäisen tuotannon suhteellista vähenemistä, Suomen huoltovarmuuden ja ruokaturvan näkökulmasta kotieläintuotannon säilyttäminen on edelleen välttämätöntä — erityisesti pohjoisen viljelyolosuhteissa, joissa eläintalous tukee nurmituotantoa ja ravinnekiertoa." Arvoisa puhemies! Meidän työtämme eduskunnassa ei edesauta se, että asiantuntijat ovat eri mieltä ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä. Kun toinen asiantuntija sanoo, että tuhansien hehtaareiden luonnonsuojelualue lisää merkittävästi metsien hiilinieluja, ja toinen sanoo, että tuhansien hehtaareiden hakkaaminen sähkölinjojen alta ei vaikuta metsien hiilinieluihin juuri lainkaan, tai kun toinen asiantuntija sanoo, että hakkuiden vähentäminen aiheuttaa niiden siirtymisen Suomen ulkopuolelle, ja toinen sanoo, että ei aiheuta, niin joudumme kohtuuttomaan tilanteeseen päättäjinä. Saati, että yksi asiantuntija sanoo, että mitä vähemmän metsiä hakataan, sitä suurempi niiden nielu on, mutta jatkaa sivulauseessa, että ainakin joitain kymmeniä vuosia. Onko siis niin, että meidän jälkeemme on vedenpaisumus? Jos vaaleja ei voiteta rehellisyydellä, niin missä on rehellisyys meitä päättäjiä kohtaan? Vai onko niin, että meidän poliitikkojen lisäksi asiantuntijoissa on niitä, joille ilmastosta on tullut politiikan tekemisen väline, kun sen pitäisi olla tieteen tekemisen kohde? Ja tämän seurauksena meille jokaiselle annetaan mieleiset puukot ja puntarit, joilla tapella keskenään tappelussa, jossa kaikki häviävät — ilmasto, yritykset, työllisyys, huoltovarmuus, kansantalous, kansalaiset ja varsinkin tulevat sukupolvet. Ja tämä siis asiantuntijoiden kommentteina, toteamuksina. Me saamme päivittäin vastaan näitä vastakkaisia näkemyksiä, ja meillä on sitten, mistä valita. Arvoisa puhemies! Keskustan linja on, että politiikan ja ohjauskeinojen kehittämisen on oltava ennakoitavaa ja pitkäjänteistä. Politiikan aiheuttamaa epävarmuutta pitää vähentää, jotta toimien jatkuvuus voidaan taata. Tämä edellyttää parlamentaarista työtä yhteisen näkemyksen muodostamiseksi ilmasto- ja energiapolitiikan keskeisistä kysymyksistä. Rehelliseltä pohjalta.
Arvoisa herra puhemies! Täällä eduskunnassa joku sanoi, että ei pitäisi aina mainita, että on ensimmäisen kauden edustaja tai jonkun kauden, mutta sanonpahan nyt kuitenkin, että ensimmäisen kauden edustajana olen monia asioita joutunut pohtimaan. Yksi semmoinen aihe on ollut se — erään kollegan kanssa tätä ruodittiin — että on olemassa todellisuus ja sitten on tämmöinen poliittinen todellisuus, ja päädyttiin siihen, että meillä kaikilla, meitä on 200 kappaletta täällä, on vähän semmoinen oma poliittinen todellisuus. Se tietysti voi vähän vaihdellakin siinä, että ollaanko oppositiossa vai hallituksessa. On tietyt aiheet, joissa tämä erityisesti nousee esille. Tämä ilmasto on varmasti yksi semmoinen. Välillä ehkä myös itseltä unohtuu se, mikä se todellisuus on, joka on tämän salin ulkopuolella, ja mikä on sitten se poliittinen todellisuus ja minkälaisia puheita me täällä pidämme. Ikävää on tietysti siinä se, jos kansalaisille, joidenka toivotaan meitä äänestävän, annetaan semmoinen kuva, että se poliittinen todellisuus olisi lähempänä totta kuin se oikea todellisuus. Mutta, turpeesta on tänään puhuttu, ja, arvoisa puhemies, energia- ja ilmastostrategian mukaan 2000-luvun alusta huomattavat määrät fossiilisia polttoaineita ja turvetta on korvattu puupolttoaineilla. Yhdessä Venäjän puuntuonnin loppumisen kanssa tämä on nostanut kotimaisen puun käyttöä. Tämä turpeen energiakäyttö nousee, tänäänkin on noussut monta kertaa, kovasti keskusteluun johtuen siitä, että meidän soilla tietysti on suuri energiaresurssi olemassa. Nyt tullaan siihen poliittiseen todellisuuteen, elikkä pidetään puheita, joilla ei kyllä todellisuuden kanssa välttämättä ole kovinkaan suurta yhtymäkohtaa. Eikä tämä tarkoita sitä, ettenkö olisi samaa mieltä, että turve on äärimmäisen merkittävä resurssi, joka meidän pitäisi pystyä hyödyntämään. Mutta se energiaturpeen asema ratkaistiin kuitenkin jo vuosituhannen alkupuolella EU:n päästökauppalailla, mitä erityisesti edustaja Mehtälä on hyvin pitänyt julkisuudessakin esillä. Silloin kun päästöoikeuksien hinta nousi voimakkaasti, turpeen käyttö romahti. Sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä, äänestetäänkö täällä turve uusiutuvaksi vai ei, sillä ei ole vaikutusta päästökauppaan. Mikäli polttoturve halutaan takaisin, hallituksen tulisi aloittaa neuvottelut turpeen irrottamiseksi päästökaupasta. Silloin sen kotimainen käyttö voisi teoriassa lisääntyä, siis teoriassa. Hallitus voisi jo nyt poistaa turpeen energiaveron tai nostaa sen verotonta käyttömäärää, kuten viime kaudella tehtiin. Päästökaupan takia veron poisto ei tosin alentaisi turpeen hintaa juurikaan. Arvoisa puhemies! Kiireellisintä on varmistaa suomalaiselle metsätaloudelle, kasvihuonetuotannolle ja ruuantuotannolle välttämättömän kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus. Tästä on ilmeisesti menossa joku selvitystyö, mutta kovin hidasta tuntuu olevan sen eteneminen. Tämä edellyttäisi uusien turvetuotantoalueiden avaamista, joista olisi elintärkeän kasvu- ja kuiviketurpeen lisäksi mahdollista saada nostettua energiaturvetta varmuusvarastoon pahan päivän varalle. Varmuusvarastoinnista vuoteen 2028 on olemassa edellisen hallituksen aikana tehty päätös, mutta tässä strategiassa ei esitetä mitään konkreettista, miten mennään siitä eteenpäin. Eli tässäkin kohtaa hallitus on laahannut jalkoja eikä tuloksia ole nähty. Tässä on esimerkki siitä, että omistajuus puuttuu tässä asiassa, niin kuin se puuttuu esimerkiksi biokaasussa, mistä myös täällä on tänään puhuttu useampaan otteeseen, ja hyvä niin, että on puhuttu. Suomen huoltovarmuudesta voidaan lakata puhumasta, mikäli meillä ei ole maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksiä. Siinä turve on keskeisessä roolissa, mutta täytyy löytyä ne realistiset, oikeat keinot, millä se asia ratkaistaan. Se ratkeaa siellä todellisuudessa, ei täällä meidän poliittisessa todellisuudessa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuslainen ympäristöministeri Kai Mykkänen totesi syksyllä 23, että polttoturpeen käyttö loppuu viimeistään vuonna 2030. Nykyinen ministeri on todennut samaa ja vuonna 2019 Mykkäsen kanssa kritisoi edellistä hallitusta turpeen verotuesta. Täällä on tuotu jo esille, että perussuomalaiset lupasivat viime eduskuntavaaleissa keskeyttää päästökaupan, julistaa turpeen uusiutuvaksi ja poistaa siltä energiaveron. Näistä yksikään ei tullut hallitusohjelmaan. Edellisellä hallituskaudella Huoltovarmuuskeskus perusti polttoturpeen varmuusvaraston, jota oli tavoitteena ylläpitää vähintään vuoteen 2028 saakka. Tästä ei ole mitään konkreettisia kirjauksia tässä energia- ja ilmasto-ohjelmassa. Koska hallitus ei ole turvetuotantoa edistänyt, niin nyt on kansalaisaloite, jonka kaikki varmaan tietävät, jossa esitetään turpeen määrittelemistä uusiutuvaksi sekä poistamista päästökaupan piiristä. Toivottavasti mahdollisimman moni allekirjoittaa sen, että se tulee tänne käsittelyyn, niin että saadaan lopultakin jonkinlainen tolkku siihen, mikä hallituksen turvelinjaus sitten on. [Juha Mäenpää: Kuka esti sen käsittelyn viime kaudella? Se oli kepu!]