politiikka.app

Kokko Jani

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäKeski-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

21 puheenvuoroa

047helmikuu 2026: 2helmaaliskuu 2026: 5maahuhtikuu 2026: 3huhtoukokuu 2026: 7toukesäkuu 2026: 2kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 2syy
4.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 7/2026 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Eduskunta on saanut käsiteltäväkseen hyvin seikkaperäisen kertomuksen valtuuskuntamme työstä Pohjoismaiden neuvostossa. Kuten arvostettu kollegani Muuramesta, valtuuskuntamme puheenjohtaja Väyrynen totesi hyvin, nimenomaan kokonaisturvallisuus on ollut nyt kestävä teema pohjoismaisessa yhteistyössä. Kaikki viisi Pohjoismaata ovat nykyään Naton jäseniä, kolme Pohjoismaata on Euroopan unionissa ja kaksi sen ulkopuolistakin maata hyvin lähellä, joten tämä toisaalta myös kyllä tiivistää tätä pohjoismaista yhteistyötä erittäin hyvin. Ehkä ainakin itselleni semmoinen erittäin konkreettinen ja merkityksellinen turvallisuutta takaava hanke Pohjoismaissa on ollut nämä yhteiset liikennehankkeet ja ennen kaikkea ne puolustuskäytävät, mistä on keskusteltu: kuinka hyvin Norjan satamista Ruotsin lävitse Suomen itärajalle tarpeen tullen pystytään siirtämään kalustoa, joukkoja, varusteita. Tämä on siinä mielessä hyvä, että Pohjoismaiden neuvostossa on otettu nämä rajaesteet, mitä muun muassa tähän toimintaan liittyy, joita valtuuskunnan puheenjohtaja hyvin kuvasi. Sehän, kuinka paljon näitä Pohjoismaiden neuvostossa käytyjä keskusteluita, tehtyjä aloitteita saadaan jalkautettua, riippuu ainoastaan siitä, mitenkä tämä talo ja me kaikki 200 kansanedustajaa kokonaisuudessaan otamme ne huomioon. Olen itse ollut, kuten muutamat muutkin meidän valtuuskuntamme jäsenet, liikenne- ja viestintävaliokunnassa kuultavana Pohjoismaiden neuvoston näkökulmista asioihin. Tietysti toivoisi, että vahvemmin otettaisiin poliittisessa päätöksenteossa huomioon ne keskustelut ja esitykset, mitä Pohjoismaiden neuvostossa tehdään. Ei pelkästään Suomen eduskunnassa vaan kaikissa muissa Pohjoismaissa tämä varmasti veisi pohjoismaista yhteistyötä entistä vahvemmin eteenpäin. Lopuksi täytyy yhtyä siihen harmitukseen, minkä puheenjohtajakin esitti nimenomaan tästä kansainvälisten toimielinten tietynlaisesta vähättelystä, mitä nyt on valitettavasti viime aikoina ollut, kun eduskunnan työjärjestystä on suunniteltu. Ei pelkästään Pohjoismaiden neuvoston kohdalla, vaan tiedän myös, että Euroopan neuvoston kohdalla oli valitettavaa päällekkäisyyttä istuntojen kanssa, kun maanantaitakin otettiin kesällä istuntokäyttöön. Toivoisin, että tähän panostettaisiin entistä vahvemmin, niin että tällaista ei tulisi tapahtumaan, koska kyllä itsekin katson, että nimenomaan parlamenttien kansainvälinen toiminta on erittäin arvokasta ulkopolitiikkaa, joka laajentaa meidän ylimmän valtiojohtomme työtä myös täällä parlamenttien tasolla.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, itäraja)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
2.9.2026VastauspuheenvuoroHE 104/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Sen jälkeen, kun 2019 sotilastiedustelulait hyväksyttiin ja saatettiin voimaan, paljon on tosiaan muuttunut. Venäjä on laajentanut sotaansa Ukrainassa, teknologia kehittynyt, tekoäly, Suomen Nato-jäsenyys — mitä vaatimuksia se asettaa meidän tiedusteluyhteistyölle läntisten liittolaistemme kanssa? On hyvä, että nyt nämä mahdolliset puutteet, mitä sotilastiedustelulaissa on, kyetään korjaamaan, jotta kansallinen turvallisuus pystytään vahvistamaan. On selvää, että varmasti kansalaisissa se, kun puhutaan tiedusteluvaltuuksien laajentamisesta, herättää tietysti huolta, ja siksi meidän tulee pitää huoli siitä, että nyt nämä muutokset käsitellään asianmukaisesti ja erittäin perusteellisesti ja myös julkisuudessa käytävä keskustelu säilyy tältä osin asianmukaisena. Suomi on vahva oikeusvaltio, ja siksi on valitettavaa, että autoritaariset maat kykenevät käyttämään meidän järjestelmässämme olevia porsaanreikiä erittäin tehokkaasti hyödyksi ja tavallaan käyttämään meidän lainsäädäntöämme itseämme vastaan. Toivottavasti nyt, kun nämä päivitykset saadaan voimaan, kykenemme olemaan etunojassa näihin uhkiin vastatessamme.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato)Pöytäkirja
11.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 4/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Suomen osallistuminen operaatio Legioon on jälleen konkreettinen osoitus siitä, kuinka vahvasti Suomi on sitoutunut Ukrainan tukemiseen heidän puolustustaistelussaan Venäjää vastaan. Mitä tulee Ukrainan tukemiseen, meillä ei ole kyllä siinä suhteessa mitään hävettävää, sillä Suomi on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti yksi merkittävimpiä Ukrainan tukijoita, jos otetaan huomioon suora sotilaallinen tuki, humanitaarinen tuki sekä suojelua Suomesta hakeneet ukrainalaiset ja se, miten heidän elämäänsä on tuettu. Tässä suhteessa meillä ei ole hävettävää, ja täytyy toivoa, että muu Eurooppa ottaisi Suomesta esimerkkiä tässä suhteessa. Ukrainan taistelu vapautensa puolesta on myös meidän taisteluamme. Euroopalta tässä suhteessa vaaditaan enemmän, ja siksi operaatio Legion kaltaiset operaatiot suoran aseellisen tuen lisäksi ovat enemmän kuin tarpeellisia. Jos katsoo viime vuonna hyväksyttyä Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategiaa, niin se kyllä osoittaa, että Yhdysvaltojen näkökulmasta Venäjä ei ole heille samanlainen uhka kuin mitä se on Euroopalle, ja toisaalta se on ymmärrettävää. Venäjän sotilaalliset kyvykkyydet Yhdysvaltoja vastaan ovat huomattavasti heikommat kuin mitä ne olivat esimerkiksi Neuvostoliiton aikana. Yhdysvalloilla on laaja liittolaisten verkosto, mitä taas Venäjällä ei ole. Tämä tietysti kyllä osoittaa sen, että voidaan hyvällä syyllä kysyä, miksi amerikkalaisten veronmaksajien pitäisi osallistua Euroopan puolustamiseen, varsinkin jos eurooppalaiset eivät tee omaa osuuttaan. Siksi ehkä Ukrainan sota on tässä suhteessa ollut valitettava herätys eurooppalaisille siitä, että meidän myös pitää tehdä enemmän oman turvallisuutemme ja puolustuksemme eteen. Tässä suhteessa tietysti on tärkeätä, mitenkä Euroopassa yhteisiä resursseja käytetään. Meillä on lukemattomia päällekkäisiä asejärjestelmiä, ja olisikin toivottavaa ehkä tässä suhteessa, että samalla kun Ukrainaa tuetaan ja Euroopan puolustusta ylösskaalataan, löydettäisiin parhaimpia kyvykkyyksiä riippumatta siitä, mistä jäsenmaasta ne tulevat, ja panostettaisiin kunnolla niihin. Tästä muun muassa Suomella ovat ehkä konkreettisina osoituksina sekä Iceyen satelliitit että Patrian CAVS-hanke, joka on saanut erittäin vahvaa eurooppalaista huomiota ja tukea. Toivottavasti myös tätä saataisiin laajennettua kaikkiin muihin asejärjestelmiin, jotta eurooppalaisten veronmaksajien rahoja kyettäisiin käyttämään huomattavasti tehokkaammin kuin tällä hetkellä niitä käytetään. Toivottavasti tämä myös tulevaisuudessa osoittaisi entistä vahvemmin amerikkalaisille sen, että eurooppalaiset ovat valmiita kantamaan oman osuutensa omasta turvallisuudestaan, koko maanosan turvallisuudesta ja ennen kaikkea myös Ukrainan tukemisesta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On kaksi asiaa, joita olen kannattanut jo ennen kuin lähdin mukaan politiikkaan: Suomen Nato-jäsenyyttä ja ydinvoimaa. Ydinvoima on ehkä tällä hetkellä se keskeisin elementti, kun taistelemme ilmastonmuutosta vastaan. Se geopoliittinen tilanne, missä tällä hetkellä olemme, peräänkuuluttaa vahvaa ja tasaista ja luotettavaa energiantuotantoa Suomessa, ja siihen ydinenergia on keskeinen elementti. On pitkään odotettu tätä ydinenergialain kokonaisuudistusta. Ydinenergialaki on vuodelta 1988, ja näiden vuosikymmenien aikana sitä on jo lähes 30 kertaa uudistettu, joten on hyvä, että nyt sitä katsotaan kokonaisvaltaisesti. Tietysti yhdyn kyllä siihen näkemykseen, mikä tässä esitettiin, että kun hallitus on tähän, voidaanko sanoa, ydinenergian rauhanomaisen käytön lisäksi yhdistänyt myös ydinaseet, se on ehkä tehnyt tästä yksituumaisuudesta nyt hieman haasteellista tässä salissa. Ehkä olisi ollut järkevämpää erottaa nämä keskenään, mutta nyt menemme sillä esityksellä, minkä hallitus on antanut. Olen erityisen tyytyväisenä katsonut sitä keskustelua ja erittäin perinpohjaista käsittelyä, mitä talousvaliokunnassa on tehty, ja varsinkin, mitä tulee kehittyneeseen teknologiaan. Se 80-luvun lopulla luotu ydinenergialaki on ehkä monessa suhteessa vanhentunut, varsinkin jos katsomme pienten modulaaristen reaktoreiden eli niin sanottujen SMR-reaktoreiden hyödynnettävyyttä. Nyt on monia suomalaisia yrityksiä, joilla on hyviä kehitysideoita ja tuloksia ja hankkeita niiden suhteen, sekä myös jo muutamia suomalaisia kaupunkeja, jotka ovat lähteneet näihin hankkeisiin mukaan. Toivottavasti näitä pystyttäisiin viemään erittäin vahvasti eteenpäin, oli sitten kysymys luvituksen sujuvoittamisesta tai itsessään siitä päätöksentekoprosessista, että kyettäisiin varmistamaan erityisesti näitten pienten reaktoreiden nopea eteenpäinvieminen, siinä missä nämä isot hankkeet sitten vaatisivat enemmän parlamentaarista katetta. Kokonaisuudessaan suhtaudun kyllä tähän uudistukseen erittäin positiivisesti, ja näen, että tällä on kyllä merkittäviä mahdollisuuksia Suomen huoltovarmuuden kannalta, Suomen talouden, Suomen elinkeinoelämän ja maamme työllisyyden kannalta. Toivon mukaan, kuten alussa totesin, tämä vahvistaa myös päästötöntä energiantuotantoa ja nostaa taas Suomea eturiviin taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 82/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Jo 12 vuoden ajan sotatanner on ollut maantieteellisesti lähempänä Helsinkiä kuin Suomen Lappi, joten on luonnollista, että jossain vaiheessa sodan laineet yltävät Suomeen asti. Tämän kevään aikana olemme nähneet näiden droonien johdosta, että Suomikaan ei ole erillinen saareke siinä, mitä tapahtuu Ukrainassa. Näin tietysti puolustusvaliokunnan jäsenenä täytyy olla tyytyväinen niihin selvityksiin, mitä asevoimiltamme on saatu, että asevoimat ja viranomaiset ovat olleet valppaina varsinkin tässä viimeisimmässä tapauksessa ja toimenpiteet ovat olleet oikeasuhtaisia ja -aikaisia. Varsinkin jos vielä saataisiin tämä tiedotus- ja varoitusjärjestelmä kansalaisille mahdollisimman nopeasti kuntoon, niin varmaan heidänkin mielialansa rauhoittuisi. Mutta sehän ei ratkaise sinällään tätä juurisyytä tässä ongelmassa, että Ukraina iskee Suomen lähialueille, Venäjän energiasektoriin, koska länsi ei ole kyennyt asettamaan sellaisia pakotteita, joilla oikeasti saataisiin halvaannutettua Venäjän energiasektoria ja erityisesti öljynvientiä. Siksi kysyisinkin teiltä, arvoisa pääministeri: mitä Suomi aikoo tehdä osana läntistä yhteisöä, [Puhemies koputtaa] että nämä pakotteet Venäjää vastaan olisivat entistä vahvempia ja öljynvienti saataisiin katkaistua?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
20.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 4/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Täytyy itsekin kiittää kollegoita erinomaisista puheenvuoroista ja tästä yksituumaisuudesta. Ainoa asia, mikä itselläni tässä keskustelussa on särähtänyt hieman korvaan... Toivoisi, että me emme syyllistyisi täälläkään historiattomuuteen siinä, kuinka monta vuotta tämä sota on kestänyt. Ymmärrän hyvin, että laajamittainen hyökkäyssota alkoi vasta 22, mutta sillä tuskin on merkitystä ukrainalaisille, jotka ovat helmikuusta 2014 asti taistelleet Venäjän hyökkäystä vastaan, jolloin Venäjä kansainvälisen oikeuden vastaisesti aneksoi Krimin ja käynnisti sotilasoperaation Itä-Ukrainassa pudottaen muun muassa omalla ilmapuolustuskalustollaan alankomaisen lentokoneen ja tappaen tälläkin merkittävän määrän siviilejä. Siinä mielessä ehkä toivoisin, että muistaisimme aina puheenvuoroissamme todeta sen, että Ukraina on jo yli 12 vuotta taistellut Venäjää vastaan ja siitä syystä meidän täytyy edelleen tätä tukea vahvistaa. Tässä muutamassa puheenvuorossa on hyvin nostettu Yhdysvallat esille, erityisesti se, että he ovat tämän nykyisen presidentin kaudella vetäytyneet suorasta Ukrainan tuesta ja haluavat enemmän tällaista taloudellista hyötyä itselleen. Se, kuinka paljon sitten eurooppalaiset osallistuvat Yhdysvaltojen puolustusteollisuuden hankintoihin, mitä Trump toivoo, on tietysti aina poliittinen kysymys mutta ei poista sitä Euroopan vastuuta oman maanosansa turvaamisesta. Mutta kyllä tässä Ukraina-kysymyksessä olisi tärkeää Yhdysvalloille pystyä osoittamaan se, että he oikeasti tarvitsevat liittolaisia ja Euroopassa on kykeneviä liittolaisia, jotka jakavat ainakin osan niistä arvoista, mitä Yhdysvallat ainakin entisaikaan on edustanut. Jos katsoo vaikka tilannetta Hormuzinsalmella tällä hetkellä, niin kyllähän siellä Yhdysvallat nimenomaan kaipaisi niiden liittolaisten apua siinä operaatiossa, mitä he siellä tekevät, mutta sekään ei voi olla sellaista, että Yhdysvallat ehdoin tahdoin määrää, komentelee, vaan sen on otettava huomioon se, että Euroopassa on omanarvontuntoisia liittolaisia, jotka eivät ole mitään heittopusseja ja jotka suhtautuvat tällaisiin operaatioihin suurella vakavuudella. Ottaen vielä huomioon sen, kuinka paljon meidän resursseja on sidottu tällä hetkellä Ukrainan tukemiseen Euroopassa, olisi toivottavaa, että amerikkalaisille päättäjille saataisiin vietyä tätä viestiä eteenpäin, että jos he haluavat eurooppalaisten liittolaisten tukea Hormuzinsalmella tällä hetkellä, niin olisi syytä osoittaa solidaarisuutta myös Eurooppaan, ehkä nyt tällä hetkellä nimenomaan Ukrainan tukemisen suhteen mutta sitten myös amerikkalaisjoukkojen sijoittelussa Eurooppaan.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen ja suomalaisten on helppo samaistua ukrainalaisten taisteluun kotien ja perheidensä puolesta. Sama vihollinen, joka vuosikymmeniä sitten hyökkäsi Suomeen, on nyt käynyt jo lähes 12 vuotta raakalaismaista hyökkäyssotaa rauhanomaista naapurimaataan vastaan. Venäjän imperialistiset pyrkimykset eivät ole enää salaisuus vaan todellisuutta Euroopassa. Tämän takia Ukrainasta onkin muodostunut lännen ja Euroopan etuvartio Venäjän uhkaa vastaan. Ukrainalaiset taistelevat ja kuolevat, jotta meidän ei tarvitse. Siksi Euroopan vapailla kansoilla on moraalinen velvollisuus tehdä kaikkensa heidän auttamiseksi. Suomi on tässä suhteessa toiminut esimerkillisesti. Olemme tukeneet Ukrainaa kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun, siviilipuolen materiaalituen ja puolustusmateriaalituen kautta jo yli neljällä miljardilla eurolla. Tämä sisältää myös tilapäistä suojelua saaneiden ukrainalaisten vastaanottoon liittyvät kulut. Suomi on tehnyt päätökset jo 32 puolustustarvikepaketista, joiden puolustusmateriaalituen korvausarvo on yli kolme miljardia euroa. Tähän tukeen liittyy nyt käsittelyssä oleva operaatio Legio, johon Suomen on määrä osallistua enintään 40 sotilaalla. Tähän lukeutuu osallistuminen operaation esikunta-, tuki- ja koulutustoimintaan Euroopan unionin ja Nato-maiden alueella. Operaation tavoitteena on kouluttaa ja varustaa Ukrainan sotilaallisia suorituskykyjä. Osallistuminen on osoitus Suomen vahvasta tuesta Ukrainalle, ja tukemista onkin jatkettava niin pitkään kuin on tarpeellista. Se, kuinka sota lopulta päättyy, on merkityksellistä Euroopan turvallisuusarkkitehtuurille. Suoran tuen ja avun ohella Venäjän vastaisia pakotteita tulee vahvistaa ja näin pyrkiä heikentämään Venäjän kykyä käydä sotaa. Tähän kuuluu erityisesti pakotteet Venäjän energia- ja rahoitussektoria kohtaan. Lisäksi venäläisiä jäädytettyjä varoja tulee voida käyttää Ukrainan tukemiseen ja jälleenrakentamiseen. On selvää, että Venäjä ei sanele rauhanehtoja eikä sitä tee myöskään Yhdysvallat. Rauhanehdoista ei voi päättää kuin Ukraina itse Euroopan vahvalla tuella. Edellä esitetyn perusteella sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee Suomen osallistumista Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 199/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Toistuvilla määräaikaisilla työsopimuksilla ei kestävää tulevaisuutta paljon rakenneta, jos miettii sitä, ostaako asunnon tai perustaako perheen. Siinä suhteessa jos halutaan luoda positiivista tulevaisuudennäkymää työntekijöille ja työelämään, tämä lakiesitys ei sitä kyllä tuo, vaan kuten itse asiassa Tehynkin kommentissa hyvin todetaan, hallitus luo pätkätöiden paarialuokan ja lisää määräaikaisuuksia sekä raskaussyrjintää. Ehkä näistä lausunnoista ainakin itselleni tuntuvat olevan painavia nimenomaan nämä tasa-arvovaltuutetun antamat kommentit ja näkökulmat siihen, mitenkä nämä määräaikaiset työsopimukset tulevat ensi sijassa kohdistumaan nimenomaan naisvaltaisille aloille ja varsinkin vielä siellä julkisella sektorilla. Tasa-arvovaltuutettu on todennut, että pitäisi tärkeänä, että muun muassa kansainvälisen ja EU-tason velvoitteita arvioitaisiin vielä esityksen jatkovalmistelussa, ja että yksittäisten artiklojen lisäksi on kiinnitettävä riittävästi huomiota kunkin sopimuksen tavoitteisiin, mitä tähän liittyy. Ehkä jos vielä nimenomaisesti ajattelee sitä, mitä tasa-arvovaltuutetun ohella myös yhdenvertaisuusvaltuutettu on lausunnossaan todennut, niin hallituksen esityshän yksiselitteisesti heikentäisi työntekijöiden suojelua ja asemaa suhteessa työnantajaan ja olisi omiaan heikentämään nimenomaisesti työntekijöiden mahdollisuuksia neuvotella oikeuksistaan ja puolustaa niitä, mitä tässä keskustelussa muun muassa edustajat Suhonen, Malm ja Lyly ovat hyvin nostaneet esille. Joten tässä suhteessa ehkä toivoisin, että hallitus kuulisi ehkä nyt nimenomaisesti näitä tasa-arvovaltuutettua ja yhdenvertaisuusvaltuutettua huomattavasti tarkemmalla korvalla, jotta nämä selkeät ongelmakohdat tässä lainsäädännössä saataisiin korjattua ja luotua positiivista kuvaa sinne työelämään eikä vain sitä määräaikaisten työsopimusten ketjutusta.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 197/2025 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Turvallisuutta on luonnollisesti vahvistettava, ja ehkä tässäkin esityksessä yleiset tavoitteet ovat kannatettavia, mitä tulee koulutuspolkujen selkiyttämiseen, päällekkäisyyksien vähentämiseen ja aloituspaikkojen kohdistamiseen ensikertalaisille. Mitä olen sivistysvaliokunnan demariedustajien kanssa tästä asiasta keskustellut, niin nimenomaan ehkä ensihoitaja- ja terveydenhuoltajakoulutuksen osalta tämä lakiesitys olisi hyväksyttävissä, mutta kuten edustaja Lohikoskikin hyvin jo totesi, nimenomaisesti tähän kätilökoulutukseen liittyen on ongelmia lainsäädännössä, ja siksi esitys tulisi palauttaa. Kuten tässä on jo todettukin, myös aikaisemmissa selvityksissä, mitä asiasta on tehty, on todettu, että kätilökoulutusta on tarkasteltu eri rakennevaihtoehdoilla ja niissä on esitetty suuntaa kätilökoulutuksen toteuttamiseksi nimenomaan ylempänä ammattikorkeakoulututkintona ja sen tason säilyttämiseksi. Kun ottaa huomioon sen, kuinka vaativaa se kätilön työ on, ja nyt kun se on kytketty sekä ensihoitaja- että terveydenhuoltajakoulutuksen kanssa yhteen, niin on pakko yhtyä edustaja Lohikosken esittämään ja edustaja Lylyn hyvin kannattamaan esitykseen, että tämä palautettaisiin valmisteluun.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 71/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Viime vuosien aikana olemme nähneet, miten Venäjä on kehittänyt kyberhyökkäyskykyään. Useat Euroopan maat ovat olleet hyökkäyksien kohteena, ja meillähän ei ole täyttä tietoa siitä, etteikö Suomeenkin olisi voinut jo kohdistua tällaista vaikuttamista. Ministeri itse otti esille muun muassa Helsingissä sattuneet tapaukset. Meillä on myös pankkisektorilla ollut viime vuosien aikana tapauksia, joissa heidän järjestelmiään vastaan on hyökätty. Edustaja Hänninen nosti hyvin esille muun muassa energiahuollon. Vesilaitos ja kaikki muut tällaiset järjestelmät ovat hyvin sidoksissa toisiinsa, ja mikäli tietoliikenneyhteyksiä tullaan häiritsemään, niin sillä voi olla vakavia seurauksia koko kansakunnan huoltovarmuuden kannalta. Siinä mielessä on hyvä, että ehkä tässä nyt OTKESin valtuuksia ja mahdollisuuksia laajennetaan, niin että mikäli sattuu tällaisia kyberiskuja, niin heillä on mahdollisuudet sitten ryhtyä niitä hyvinkin vahvasti tutkimaan, jotta voidaan sitten selvittää, mitä on tapahtunut ja mitenkä kansakunnan kriisinsietokykyä ja myös puolustuksellista elementtiä pystytään vahvistamaan. Täytyy toivoa, että sitten myös OTKESilla on riittävät resurssit tutkimustyöhön ja ennen kaikkea myös se asiantuntemus, mitä he tarvitsevat tällaisissa kyberiskuissa ja selvityksien aikaansaamiseksi, jotta muut viranomaiset ja yhteiskunnalliset toimijat voivat ottaa heidän selvityksestään koppia ja parantaa niitä haavoittuvuuksia, mitä meidän yhteiskunnassa mahdollisesti on.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Sille ei valitettavasti voi mitään, että hallituksen työllisyys- ja talouspolitiikka on epäonnistunut ainakin numeroiden valossa. Jos katsoo lähtötilannetta ja sitä, missä olemme nyt, työttömyys on suorastaan räjähtänyt käsiin. Erityisesti siellä korostuu nuorten ja pitkäaikaistyöttömien joukko, ja myös valtion velkaantuminen on edennyt hälyttävällä tahdilla huolimatta siitä, että hallitus on kohdistanut erittäin merkittäviä leikkauksia hyvinvointivaltion peruspalveluihin. Elikkä rakenteellista ongelmaa siellä on. On pakko myös yhtyä siihen edustaja Bergin näkemykseen, että on hieman erikoista, että tätä perustellaan yleisellä eurooppalaisella ja kansainvälisellä suhdannetilanteella, kun muun muassa kaikkien muiden Venäjän rajanaapureiden, Baltian maiden ja Puolan, talous on huolimatta erittäin haasteellisesta tilanteesta ja rajaliikenteen sulkeutumisesta silti pärjännyt Suomea paremmin. Mutta tietysti tulevaisuuteen pitää katsoa ja ennen kaikkea sitä, mistä niitä uusia kasvun elementtejä syntyy. Suomessahan on erittäin hyvää vientiteollisuutta, joka tähyää maailmalle, uusia innovaatioita. Oli sitten kysymys vaikka Iceyen satelliiteista tai Bayerin valmistamista ehkäisykierukoista, niin kyllä suomalaisille tuotteille on kysyntää maailmalla, ja niitten varaan on hyvä sitä pohjaa rakentaa. Mutta sekään ei synny itsestään. Oikeastaan ne kasvun elementithän koskevat sitä, että meillä on koulutettua työvoimaa ja erityisesti panostuksia uusiin innovaatioihin ja tutkimukseen. Erityisesti tässä suhteessa toivoisi hallitukselta rohkeampaa politiikkaa, niiden koulutuspanosten suhteen mutta myös sitten tämän tki-toiminnan vauhdittamiseksi. Täytyy nostaa yksi lempilapsi esille eli yritystuet, mistä itse olen tässä salissa tällä kaudella meuhkannut aika monta kertaa. Edelleen miljarditolkulla vuodessa jaetaan suoria ja epäsuoria yritystukia, ja summa on vielä suurempi, jos mukaan lasketaan vielä monet verotuet, jotka itse asiassa haittaavat muun muassa kilpailua ja sen uuden kasvun luomista. Tietysti toivoisin, että hallituksella ja tulevillakin hallituksilla olisi enemmän rohkeutta ottaa se poliittinen vastuu tässä asiassa. Varmasti meillä on lukemattomia yritystukia, joille jokaiselle riittää puolustajat, mutta se ei ole veronmaksajien rahojen vastuullista käyttöä. Tässä mielessä pitäisi olla linja selkeänä sen suhteen, että niitä panostuksia laitettaisiin muun muassa entistä vahvemmin vaikka vihreän siirtymän tukemiseen ja sitä kautta uusien työpaikkojen luomiseen Suomeen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
29.4.2026VastauspuheenvuoroHE 50/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tunnistan tässä keskustelussa paljon niitä elementtejä, joita käytiin läpi melkein kymmenen vuotta sitten, kun tiedustelulait hyväksyttiin — niitä pelkoja, mitenkä kunniallisille kansalaisille, heidän yksilönsuojalleen, käy: onko uhkana massavalvonta, muita asioita yksilönvapaudelle? Ne kaikki pystyttiin julkisessa keskustelussa kumoamaan. Nyt tässäkin keskustelussa tuntuu nousevan ylisuuria pelkoja siitä, mihinkä perustellut viranomaisten valtuuksien lisäämiset ja lainsäädäntömuutokset oikeasti liittyvät. Mutta samanaikaisesti täytyy yhtyä kyllä muun muassa edustaja Tuppuraisen ja Ojala-Niemelän näkökulmaan siitä, että olisi hyvä se, että myös nämä substanssilait käsiteltäisiin tämän perustuslain muutoksen kanssa samanaikaisesti, ja myös se, että tämä ulotettaisiin ensi vaalikaudelle, sillä näin merkittävä asia perustuslain näkökulmasta ei mielestäni anna mahdollisuutta siihen, että tätä voitaisiin kiireellisesti viedä lävitse. Sinällään olen kyllä samaa mieltä siitä, että turvallisuusviranomaisella pitää olla riittävät valtuudet ja oikeudet kansallisten uhkien torjumiseksi.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
29.4.2026VastauspuheenvuoroHE 72/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Naton pelote Venäjää vastaan nojaa viime kädessä Yhdysvaltojen joukkotuhoaseisiin, ja se oli se merkittävin syy, jolla suomalaisten laajalla enemmistöllä, kansalaismielipiteellä ja myös poliittisella tuella liityttiin Naton jäseneksi, jotta pidäke pystytään nostamaan mahdollisimman korkealle. Tietysti ydinasepolitiikka on vain jäsenille kuuluva etuoikeus, se tiedonsaanti, mikä Natossa on, joten rauhankumppanuusmaana emme tietenkään, vaikka Natoa lähellä olimme, voineet saada kaikkea sitä tietoa, mitä me tiedämme nyt. Mutta jos Suomi liittyi 4.4.2023 Naton täysivaltaiseksi jäseneksi ja jo silloin osa asiantuntijoista totesi, että ydinenergialakiin voidaan joutua tekemään muutoksia liittyen tähän ydinasepelotteeseen, niin kysyisin itsekin sen, mitä täällä muutama kollega on jo nostanut esille, että jos kolme vuotta sitten Suomi liittyi Naton jäseneksi ja olemme siinä ajassa kerryttäneet jo tietoa tästä asiasta, niin miten me olemme vasta nyt tässä tilanteessa, vaalikauden loppupuolella, että tämä asia nyt tuodaan eduskunnan käsittelyyn ja valitettavan kiireellä.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato)Pöytäkirja
28.4.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 13/2025 vpTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Kuten useasti näissä keskusteluissa on jo viimeisten vuosien aikana todettu, Suomi on liittokunnassa turvallisuuden tuottaja eikä sen kuluttaja, ja näihin rauhan ajan operaatioihin osallistuminen on erinomainen keino näyttää sitä esimerkillä johtamista, että meillä on kyky pitää omasta kansallisesta turvallisuudesta ja puolustuksesta huolta mutta myös antaa kykyä liittolaisten käyttöön, erityisesti ehkä juuri tässä läheisillä merialueilla, joista myös Suomi tiiviisti hyötyy. On tietysti hyvä, että Puolustusvoimat aina operaatioiden jälkeen arvioi niitä kokemuksia, positiivisia ja negatiivisia asioita, mitä näihin harjoituksiin osallistumisesta tulee, ja sitä kautta myös pystytään kehittämään tätä meidän kansallista puolustuskykyämme tulevaisuutta varten. Ehkä se, mistä myös näissä keskusteluissa on jo keskusteltu ja mihin valiokunnan puheenjohtajakin viittasi, on se, että nyt kun nämä Nato-asiat ovat hyvin normaalia turvallisuuspoliittista toimintaa, niin voidaan kysyä, onko tämä selontekomenettely hieman liian raskas malli näiden joka vuosi toteutuvien rauhan ajan operaatioiden koordinoimiseksi erityisesti eduskunnan kautta, sillä nytkin, kun katson tätä salia, tästä merkittävästä turvallisuuspoliittisesta asiasta on minun lisäkseni kuusi muuta edustajaa täällä keskustelemassa. Ehkä sekin jo kertoo siitä, että nämä Nato-kysymykset ovat tulleet osaksi sitä perinteistä puolustuspoliittista keskustelua, ja ehkä syytä olisi nyt päästä tästä raskaasta selontekomenettelystä eroon.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On kaksi asiaa, joita olen kannattanut ennen kuin lähdin politiikkaan mukaan noin parikymmentä vuotta sitten: Suomen Nato-jäsenyys ja ydinvoima. Nyt kun edeltäjäni ovat hoitaneet tässä hienossa salissa Suomen Nato-jäsenyyden, niin on suorastaan ilo olla itse mukana prosessissa, joka on varmasti Suomen elinkeinoelämän, työllisyyden, ilmastopolitiikan ja huoltovarmuuden kannalta erittäin kauaskantoinen ratkaisu nyt tämän lakiesityksen myötä. Täytyy jo tässä vaiheessa kiittää hallitusta siitä, että tammikuussa, kun lainsäädännön arviointineuvosto antoi arvion ydinenergialain valmisteluun liittyen, siinä todetaan, että se on kokonaisuudessaan hyvin valmisteltu, joten kiitokset jo tässä vaiheessa. On helppo yhtyä niihin puheenvuoroihin, joita tässä salissa on jo pidetty nimenomaan siitä, mitenkä ydinenergialain uudistus mahdollistaa suomalaisen ydinenergiaosaamisen kaupallisen hyödyntämisen entistä paremmin, varsinkin mitä tulee näihin pieniin niin sanottuihin SMR-reaktoreihin, joita voidaan käyttää erittäin tehokkaasti muun muassa kaukolämmön hyödyntämisessä ja tuomaan niitä reaktoreita lähemmäs muun muassa kaukolämmön käyttäjiä. On myös hyvä, että meillä olisi teknologianeutraali ja riskitietoinen sääntelykehikko, joka huomioi nimenomaan nämä erilaisten ydinlaitosten ominaisuudet, sijaintivaihtoehdot ja riskitasot oikeasuhtaisesti. Sekin olisi hienoa, jos katsoo erityisesti näihin pienreaktoreihin liittyviä kysymyksiä, että käytössä olisivat joustavat hyväksymis-, lupa- ja lausuntomenettelyprosessit, jotka sitten jouduttaisivat investointeja siinä vaiheessa, kun ne on todettu teknologialtaan turvallisiksi. Mitä tulee näihin isoihin ydinvoimahankkeisiin, olemme nähneet Olkiluodossa, että varsinkin niiden rakentamisen suunnittelussa — jos ei ole rakennuttajalla ihan ehkä täyttä varmuutta siitä, minkälainen sääntelykehikko Suomessa on — saattaa tulla viivästyksiä ja ongelmia, joten ehkä tässä suhteessa onkin hyvä, jos kyetään erottamaan näiden isojen hankkeiden ja sitten näiden pienoisreaktoreiden mahdolliset tuotannot toisistaan. Erityisesti jos pienoisreaktoreiden kohdalla saadaan sarjatuotantoa lisättyä, niin se olisi aina vain parempi. On hienoa, että edustaja Harjanne sekä edustaja Sammallahti nostivat esille ydinjätteen loppusijoituksen. Olen heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että olisi syytä keskustella ja pohtia, minkälaisia mahdollisuuksia meillä olisi olla laajemmassakin mittakaavassa ei pelkästään Suomesta tulevalle ydinjätteelle ja käytetylle polttoaineelle varastointia, vaan että voisimmeko olla jopa eurooppalaisessa mittakaavassa tässä etunojassa. Sanotaanko, että jos meillä on yksi maailman vakaimmista kallioperistä, niin ainakin minä itse nukkuisin yöni paremmin, kun tietäisin, että muun muassa vaikka ranskalaisten tai muiden eurooppalaisten ydinenergiamaiden jätteet olisivat meidän kallioperässämme asianmukaisesti varastoituna, kuin jos ne olisivat ehkä jossain maanpäällisessä varastossa huomattavasti epävakaammassa ympäristössä muualla Euroopassa. Tämä olisi varmasti sellainen hanke, jossa, kuten edustaja Harjannekin hyvin nosti esille, ei pelkästään halvalla hinnalla oteta tänne ydinjätteitä, vaan oikeasti kykenemme sillä rahastamaan ja nostamaan myös tämän puolen esille. Mutta olen suorastaan jopa vähän harmissani, että en ole talousvaliokunnassa, joka pääsee tästä asiasta keskustelemaan. Meille puolustusvaliokunnassa tulee varmasti hieman ikävämmät asiat tästä ydinenergialain uudistamisesta, jossa ei ehkä välttämättä ole yksimielisyyttä, mutta toivon, että tässä asiassa eduskunnassa meillä on se yhteinen tahtotila saada suomalaisen teollisuuden pyörät pyörimään ydinenergialla, myös tuotettua lämpöä ihmisille, torjuttua ilmastonmuutosta ja myös vahvistettua Suomen huoltovarmuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato, puolustus, huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja
17.3.2026VastauspuheenvuoroVNS 13/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Nato on kiistatta modernin aikakauden menestyksekkäin puolustusliitto. 77 vuoden ajan eli koko Naton olemassaolon ajan yksikään valtiollinen toimija ei ole halunnut uhmata Naton päättäväisyyttä puolustaa liittolaisia tai edes testata sitä missään olosuhteissa. Tämä tahtotila ei kuitenkaan synny tyhjiössä, vaan on hyvä, että Suomi tässä tapauksessa johtaa esimerkillä Natossa, panostaa omaan uskottavaan puolustuskykyyn mutta myös osallistuu aktiivisesti näihin rauhan ajan turvallisuutta vahvistaviin toimiin. Erityisesti nyt ehkä tässä korostuu tämä Itämeren alue, jossa, kuten tiedämme, Venäjän sekä varjolaivaston toiminta että erilaiset hybridioperaatiot haastavat alueen vakautta. On siinä mielessä hyvä, että ne kyvykkyydet, mitä Suomella on nyt mahdollista antaa nimenomaan tämän Itämeren laajemman tilanteen turvaamiseksi, kyetään käyttämään ja sitä kautta vahvistamaan liittolaisten turvallisuutta ja koko liittokunnan pelotetta.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne Euroopassa ja maailmalla ei ota helpottuakseen, päinvastoin. Vuonna 2014 Venäjä käynnisti sodan Ukrainaa vastaan laajentaen sitä neljä vuotta sitten täysimittaiseksi hyökkäyssodaksi. Nyt sota raivoaa avoimenaan myös Lähi-idässä. Kun turvallisuus Euroopassa ja maailmalla horjuu, on arvokas hetki keskustella tässä salissa tänään siitä, miten Suomi antaa jälleen panostansa yhteisen turvallisuutemme puolesta yhdessä liittolaistemme kanssa. Turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos korostaa entisestään Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä. Nämä tehtävät ovat tärkeä osa sitä perusajatusta, jonka mukaan kaikki liittolaiset valmistautuvat tukemaan toisiaan koko liittokunnan alueella. Osoitamme näin paitsi keskinäistä solidaarisuutta sekä jaettua vastuunkantoa ja yhtenäisyyttä myös erityisesti valmiutta ja vahvaa puolustuskykyä. Kuten tämänkin selonteon käsittelyn yhteydessä voimme todeta, Suomi on vahvasti sitoutunut liittokuntamme yhteiseen toimintaan ja tavoitteisiin. Suomelle on tärkeää osoittaa konkreettisesti sitoutumista ja vastuunkantoa liittokunnan pelotteista ja puolustuksesta 360 asteen ajattelutavan mukaisesti koko liittokunnan alueella. Arvoisa puhemies! Venäjän hyökkäyssota ja sen johdosta Euroopan turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos on korostanut myös Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä, ja läsnäoloa on lisätty juuri itäisen sivustan jäsenmaissa. Suomen varsinainen osallistuminen käynnistyi vuonna 2024, jolloin Puolustusvoimat lähetti aluksen Naton miinantorjuntaosastoon Itämerelle sekä hävittäjäosaston Naton air shielding -tehtävään. Vuoden 25 aikana Puolustusvoimat on osallistunut Naton ilmavalvonnan päivystystoimintaan Islannissa ja pysyvien merivoimaosastojen toimintaan Itämerellä, Pohjanmerellä ja Pohjois-Atlantilla. Kuluvan vuoden osalta Puolustusvoimat jatkaa osallistumista merivoimaosastojen toimintaan, ja myös vuonna 27 Puolustusvoimien on tarkoitus osallistua pysyvän laivasto-osaston sekä pysyvän miinantorjuntaosaston tehtäviin Naton merellisellä vastuualueella. Kuten selonteossa todetaan, osallistuminen vuonna 27 jatkaisi edeltävien vuosien osallistumista Naton pysyvien merivoimaosastojen toimintaan ja osoittaisi näin Suomen pitkäjänteisen sitoutumisen liittokunnan yhteisiin toimiin lähialueellamme turvallisuuden vahvistamiseksi sekä toisi esiin Suomen aloitteellista roolia Itämeren alueen turvallisuuden takaamisessa. Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävistä on tullut osa Puolustusvoimien normaalia toimintaa, jota tulemme jatkamaan vuosittain tästäkin eteenpäin. Suomi antaa osaamistaan ja kyvykkyyksiään liittokunnan yhteiseen käyttöön, ja samalla saamme arvokasta kokemusta puolustuksen ja pelotteen suunnittelusta, ylläpitämisestä ja käyttämisestä. Tulevia vuosia ja vuosikymmeniä silmällä pitäen olisi meidän hyvä myös keskustella niistä osaamistarpeista, joita Puolustusvoimat tarvitsee liittokunnan yhteistyön puitteissa jatkossa. Liittokunnan integraation ja yhteistyön syventäminen vaatii myös henkilöstömme osaamisen määrätietoista kehittämistä. Tämä kehittämistyö vie aikaa, joten on syytä nostaa keskusteluun se, miten näihin tarpeisiin tullaan vastaamaan. Arvoisa puhemies! Kuten tänään ja jo moneen kertaan aiemminkin vastaavia selontekoja käsiteltäessä on todettu, Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävä on tärkeä mutta jo normaali osa puolustusvoimiemme toimintaa. Siksi tämänkaltainen selontekomenettely on sangen raskas tapa käsitellä näitä toimintoja, vaikka asiasta sinänsä onkin tällaisena aikana arvokasta keskustella. [Timo Heinonen: Oikein!] Kuitenkin tämänkaltainen selontekomenettely on perintö ajalta, jolloin Suomi ei ollut vielä sotilaallisesti liittoutunut ja Naton jäsenmaa. Tulevaisuudessa tätä menettelyä voitaisiin yhdessä harkita kevennettäväksi tarkastelemalla selontekomenettelyä edellyttävää lainsäädäntöämme ja sen soveltamista. Nyt kuitenkin olemme tässä keskustelemassa Suomen tavoitteista ja roolista Naton yhteisessä puolustuksessa tämän selonteon puitteissa. Kuten selonteko osoittaa, Suomi on vahvasti sitoutunut Naton rauhan ajan yhteisiin tehtäviin. Osallistumisella osoitamme konkreettisesti sitoutumista ja vastuunkantoa liittokunnan pelotteeseen ja puolustukseen Naton strategisen konseptin ja sen eri uhkakuvat huomioivan 360 asteen ajattelutavan mukaisesti. Suomi on liittokunnassa turvallisuuden tuottaja eikä sen kuluttaja. [Pauli Kiuru: Hyvä! — Timo Heinonen: Hyvä demarilinjaus, olisi kuunnellut pidempäänkin!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroKA 4/2025 vpTalousTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Mitä tulee sääntelyyn, niin meidän tuskin kannattaa ottaa mallia esimerkiksi vaikka Yhdysvalloista siinä, miten Trumpin hallinto on liittohallituksen sääntelyä karsinut ruimimalla sinne sun tänne leikkauksia. Varmasti EU:ssakin osataan tehdä harkintaa sen suhteen, mikä on järkevää sääntelyä ja mikä sitten tehotonta, ja karsia nimenomaisesti tehotonta ja saada sitä kautta EU:ta liikenteeseen. Tähän liittyy osaltaan myös nykyinen valtiontukipolitiikka, mikä ainakin tuolla puolustusteollisuudessa on näyttäytynyt erittäin härskinä kotiinpäin vetämisenä erityisesti suurilta mailta, tässä nyt nimeltä mainitsematta Ranskaa tai osoittamatta ketään sormella. Toivottavasti tähänkin saataisiin muutosta aikaan. On pakko nostaa esille tuo edustaja Hopsun mainitsema näkökulma Afrikasta, joka todellakin on mahdollisuus sekä Suomelle että Euroopalle. Vedin itse asiassa eduskunnan delegaatiota loppuvuodesta Sambiassa, jossa vierailimme Kansanshin kaivoksessa. Oli hienoa kuulla, että 80 prosenttia sen käyttämästä teknologiasta tulee Suomesta, yli 100 miljoonalla dollarilla pelkästään viime vuonna ostoja suomalaiselta elinkeinoelämältä. Tämä on toivottavasti se suunta, mihin Suomi antaa oman panoksensa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroKA 4/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! On todellakin hienoa, että pystymme käymään tätä tärkeää eurooppapoliittista keskustelua edes nyt tämän yhden tunnin ajan tässä salissa, ja täytyy toivoa, että tähän olisi mahdollisuus useamminkin. 500 miljoonan kansalaisen yhteismarkkina-alue on ehkä tällä hetkellä kansainvälisesti kokoaan heikompi. Sekä Yhdysvallat että Kiina, ja nyt myös Venäjä turvallisuuspoliittisessa mielessä, haastavat Euroopan unionia, ja siinä suhteessa Euroopan unionin riippumattomuus näistä suurvalloista on meille elinedellytys, ja siinä mielessä nimenomaan Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen on keskeisessä roolissa. On erittäin harmillista, että jos vertaa vaikka Yhdysvaltoihin, niin siellä tki-panostuksiin on ohjattu kolme ja puoli prosenttia bkt:stä — jopa niinä kiivaimpina koronavuosina Yhdysvallat ei tästä leikannut — kun taas OECD-maiden, joihin suurin osa EU-maistakin kuuluu, keskiarvo on 2,7. Joten kyllähän tämä kertoo siitä, että niin kuin tässäkin salissa puheenvuoroissa on jo nostettu esiin, nimenomaan niiden tki-panostuksien voimakas kasvattaminen on avain siihen, [Puhemies koputtaa] että se eurooppalainen teollisuus ja eurooppalaiset innovaatiot saadaan kunnolla kasvuun ja kansainvälisille markkinoille.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Varmasti yksi tämän vuoden merkittävimpiä päätöksiä ja neuvotteluita tulee olemaan EU:n neuvottelut monivuotisesta rahoituskehyksestä, siitä, miten tulevaisuudessa EU-rahoitusta tullaan kanavoimaan. Suuressa valiokunnassa olemme käyneet laaja-alaisesti asiaa lävitse, ja muun muassa tänään oli iso joukko asiantuntijoita kuultavana. Siinähän on ehkä erityisen tärkeää, että jotta tulevaisuudessa EU:n budjettia ja rahankäyttöä kyetään saamaan entistä vastuullisemmaksi ja sitä kattoa sille kyetään rajaamaan, niin sehän edellyttää, että EU:n omien varojen keräämistä tullaan tehostamaan ja myös sisämarkkinoiden toimintakykyä tullaan vahvistamaan. Ehkä nyt sitten tässä suhteessa, koska Suomella on merkittäviä intressejä Venäjän rajamaana saada ennen kaikkea EU:sta tukea turvallisuuden vahvistamiseen mutta myös itäisten alueiden elinvoiman vahvistamiseen, kysyisin teiltä, arvoisa pääministeri: mitenkä te arvioitte nyt tämän, että kun Suomi päätyi tälle EU:n tarkkailuluokalle, niin heikentääkö se meidän neuvotteluasemaamme ja mahdollisuuttamme näissä neuvotteluissa monivuotisesta rahoituskehyksestä?

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Edustaja Räsäsen kommenttiin täytyy todeta, että ne leikkaukset, joita SDP on esittänyt maataloustukiin, kohdistuvat ennen kaikkea niille tiloille, jotka eivät ole viiteen vuoteen tuottaneet sen enempää ruokaa kuin rehua markkinoille, joten ehkä nämä kymmenet miljoonat veronmaksajien rahaa voisi käyttää huomattavasti järkevämmin. Arvoisa puhemies! Ylihuomenna tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun Venäjän asevoimat miehittivät Krimin ja taistelut Ukrainassa alkoivat. Koko tuon ajan Venäjä on osoittanut olevansa uhka Euroopalle, uhka Suomelle. Heillä ei ole minkäänlaista halua rauhaan, ja nyt myös viimeisen vuoden aikana Yhdysvaltain hallinto on entistä enemmän patistanut eurooppalaisia panostamaan omaan turvallisuuteen ja puolustukseen. Siitä on laaja poliittinen konsensus, että puolustukseen tulee panostaa useiden miljardien investoinnit tulevien vuosien aikana. Siksi ehkä olisi hyvä, että julkisen talouden asettamissa raameissa olisi selkeä näkymä siihen, kuinka vahvasti yhteistyötä nimenomaan suomalaisen puolustusvälinesektorin kanssa tullaan tekemään, että kaikki nämä eurot, jotka tullaan puolustuksen vahvistamiseen laittamaan, [Puhemies koputtaa] toisivat mahdollisimman suuren hyödyn kotimaiselle bkt:lle ja työllisyydelle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja