Mikkonen Anna-Kristiina
42 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! — Tuolta takapenkistä on yllättävän pitkä matka tänne puhujakorokkeelle. Arvoisa puhemies! Olemme kolmisen vuotta tässä salissa kuunnelleet, miten on välttämätöntä leikata pienituloisilta, lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä ja kyykyttää tavallista palkansaajaa lukuisilla työelämäheikennyksillä. ”Rahat on loppu, vaihtoehtoja ei ole” — nyt onkin sitten rahaa jopa kaksi miljardia veronkevennyksiin ja varaa kasvavaan velkaantumiseen. Viimeisellä talousarvioesityksellään Orpon hallitus heikentää julkisen talouden tilannetta sadoilla miljoonilla. Hallituksen politiikan surullisena tuloksena on siis jälleen uusi aukko julkiseen talouteen ja tulevaisuudessa tarve lisäsäästöille, joilla heikennetään palveluja ja sosiaaliturvaa edelleen. Mikään muu ei kasva kuin velka, työttömyys ja konkurssit, jotka ovat jo nyt Euroopan ennätystasolla. Huomionarvoista lienee, että pelkästään tulevan vuoden puolustusmenojen kasvun pystyisi rahoittamaan kokonaan säilyttämällä yhteisöverotason ennallaan. Hallitus väittää parantaneensa ostovoimaa veronalennuksilla, mutta se veroale on valunut pääosin kaikista suurituloisimmille, joiden tuloista pienin osuus menee kulutukseen. Palkansaajien ostovoimaa uhmaa uusi elinkustannuskriisi Iranin sodan nostaessa polttoaineiden hintoja ja asuntolainojen korkoja. Hallituksen vastaus on laittaa kaikki paukut kotimaan varakkaimmille ja ulkomaalaisille sijoittajille valuvaan yhteisöveroalennukseen. Tämän yhteisöveroalennuksen sijaan oltaisiin voitu palauttaa työttömyysturvaan ja asumistukeen suojaosat sekä nostaa matkakuluvähennystä merkittävästi, jotta työnteko kannattaisi paremmin. Pienyrittämisen toimintaedellytyksiä olisi voitu parantaa alv:n alarajan korotuksella ja kotipalvelujen paremmalla kotitalousvähennyksellä. Kaikki tämä olisi maksanut vain murto-osan yhteisöveroalennuksesta. Arvoisa puhemies! Hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan sekä rikkaiden ja yritysten veroalen maksajiksi löytyy tavallinen suomalainen palkansaaja. Hallitus on heikentänyt työntekijöiden edunvalvontaa poistamalla verovähennysoikeuden jäsenmaksuista, luomalla lisää epävarmuutta ja painaen työehtoja alaspäin. Tällaisena kauppasodan uhkan ja yleisen epävarmuuden aikana meidän pitäisi vahvistaa turvaverkkoja, panostaa työllisyyteen eikä heikentää niitä. Palkansaajaa, työläistä, on tällä kaudella mätkitty ennennäkemättömällä tavalla: paikallinen sopiminen, vientivetoinen palkkamalli, lakko-oikeuden rajoittaminen, ansiosidonnaisen porrastaminen, työttömyysturvan suojaosan poistaminen, irtisanomisen helpottaminen ja muut työelämän heikennykset — hengästyttävä lista työelämän heikennyksiä tavalliselle palkansaajalle ja historiallisia muutoksia Suomen työmarkkinapolitiikassa. Arvoisa puhemies! Kaikkein ristiriitaisinta hallituksen ratkaisuissa lienee kuitenkin suuret koulutusleikkaukset. Kenen mielestä koulutusleikkaukset ovat kasvutoimia? Koulutukselle luvattiin erityistä suojaa, mutta nyt leikataan valtionosuusleikkauksin kunnilta, sekä varhaiskasvatuksesta että peruskoulusta ja korkeakouluilta. Tällä kaudella hallitus on jo aiemmin leikannut ammatillisesta koulutuksesta. Koulutus, jos mikä, olisi tulevaisuusinvestointi ja kasvun edellytys. Arvoisa puhemies! Orpon hallitus lupasi myös parantaa hoitoon pääsyä ja turvata sotepalvelut suomalaisille. Todellisuus näyttää aivan toiselta. Julkisen terveydenhuollon jonot kasvavat ja asiakasmaksut nousevat, poliklinikkamaksu jopa 90 prosenttia, Orpon hallituskauden aikana. Palveluverkkoja karsitaan, ja samalla hallitus tekee yhä enemmän varakkaiden yksityisiä lääkärikäyntejä veronmaksajien rahalla — anteeksi, hallitus tukee yhä enemmän varakkaiden yksityisiä lääkärikäyntejä veronmaksajien rahalla. THL:n johtava tutkija on varoittanut, että asiakasmaksujen korotukset siirtävät soterahoituksen vastuuta yhä enemmän asiakkaille. Samalla tiedetään, että maksut itsessään vähentävät hoitoon hakeutumista. Moni tavallinen suomalainen joutuu nyt miettimään, uskaltaako mennä lääkäriin lainkaan. Hoidon oikea-aikaisuus on vaikuttavin sotepalvelujen keino ennaltaehkäisyjen lisänä.
Arvoisa rouva puhemies! Suomi on pitkien etäisyyksien ja laajalle levinneen asutuksen maa. Saavutettavuuden merkitys on alueiden, elinkeinoelämän ja ihmisten arjen näkökulmasta koko Suomen kehittymisen kannalta tärkeimpiä asioita. Meidän on jatkossakin pidettävä kiinni liikennejärjestelmäsuunnitelman kolmen tunnin saavutettavuusrajasta huolehtimalla maakuntalennoista ja yhteyksistä maakuntiin. Kestävällä liikennepolitiikalla on merkittävä rooli maamme huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa. Liikennepolitiikka on kytkettävä kokonaisvaltaisesti ja poikkihallinnollisesti elinkeinoelämän, työllisyyden, turvallisuuden sekä alueiden kehittämisen kehitykseen ja myöskin rajat ylittävään yhteistyöhön. Ministeri Ranne täällä tänään hehkutti, miten koko Suomea kehitetään ja liikennehankkeita tehdään, mutta esimerkiksi Etelä-Savon maakuntaan ei ole kohdistettu minkäänlaista liikennehanketta edelleenkään. Arvoisa rouva puhemies! Itäisen Suomen tulevaisuus nojaa vahvasti investointeihin, minkä vuoksi niitä vauhdittavia toimia täytyy viedä eteenpäin päättäväisesti. Tämä on elintärkeää koko Suomen talouskasvulle. EU:n ja Naton pisimpänä ulkorajana itärajan alueen elinvoima on paitsi talous- myös turvallisuuskysymys koko Euroopalle. Investointien houkuttelu vaarantuu, jos alueen saavutettavuutta ei paranneta, sillä ilman toimivia yhteyksiä ei synny investointeja eikä vientiä. Itäinen Suomi on lähes miljoonan suomalaisen kotiseutu ja vetovoimainen matkailukohde, jonka teollisuus ja luonnonvarat luovat uutta talouskasvua. Itäisen Suomen potentiaali pitää nähdä mahdollisuutena. Pääministeri nimesi itse Itä-Suomeen erityisedustajan, mutta hänen esitystensä toimeenpano on jäänyt vielä näkemättä. Itä-Suomi tarvitsee konkretiaa, ei enää uusia työryhmiä valmistelemaan määräaikaisia itäisen Suomen erityistalousaluekokeiluja. Tässä olisi nimittäin ollut jo kolme vuotta aikaa toimia. Arvoisa puhemies! Suomen EU-liittymissopimuksessa sekä EU:n perussopimuksessa mainitaan itäisen ja pohjoisen harvaan asuttujen alueiden NSPA-koheesiorahat. Kylmä ilmasto, pitkät etäisyydet ja harva asutus aiheuttavat pysyvän kilpailukykyhaitan alueellemme. Olennaista tässä on huomata, että kyse on alueelle pysyvistä rakenteellisista epäkohdista, jotka eivät ole poistuneet mihinkään vaan ovat edelleen olemassa. Viime vuonna siirrettiin Suomen omalla päätöksellä Itä- ja Pohjois-Suomesta uusiin ei-aluesidonnaisiin tarkoituksiin 300 miljoonaa euroa, Etelä-Savostakin esimerkiksi noin 29 miljoonaa euroa, uusiin rahoituskohteisiin, kaksikäyttötuotteisiin ja sotilaalliseen liikkuvuuteen. Nämä ovat tärkeitä asioita kyllä, mutta aluekehityksen näkökulmasta on harmillista, että enää ei ole takeita, että aiemmin meille itään tai pohjoiseen kohdennetut varat kohdistuisivat meille, vaan niistä kilpailee koko Suomi. Arvoisa pääministeri, jos olisitte paikalla, niin toivoisin, että huolehditte, että me harvat alueet saamme koheesiorahoista myöskin jatkossa osamme. Arvoisa puhemies! Hallituksen politiikka eriarvoistaa ihmisiä sekä alueita. Suomessa vapaaehtoistyötä tehdään laajasti erityisesti ikäihmisten, lasten ja nuorten parissa. Urheilu- ja liikuntaseuroissa vapaaehtoiset tekevät korvaamatonta työtä, ja tavallisimpia vapaaehtoistehtäviä ovat auttaminen, talkootyö, hallintotehtävät sekä tapahtumajärjestelyt. Tämä kaikki osoittaa, kuinka laajasti vapaaehtoistyö vaikuttaa yhteiskunnan eri osa-alueisiin ja miten se rakentaa siltoja ihmisten välille. Helsingin yliopiston dosentti Jukka Hoffrén on arvioinut, että vapaaehtoistyön rahallinen arvo Suomessa on lähes 3,2 miljardia euroa eli valtionvelan koron verran. Tämä luku tekee näkyväksi sen, kuinka merkittävää vapaaehtoistyö on hyvinvointimme kannalta. Kun otamme huomioon kaikki yhteiskunnan kokonaishyvinvointia lisäävät tekijät, vapaaehtoistoiminnan vaikutus nousee entistä suuremmaksi. On kuitenkin tärkeää huomata, että vapaaehtoistyön koordinaatio ja järjestäminen vaativat resursseja. Ilman järjestöjen saamaa rahoitusta vapaaehtoistoiminta ei voi jatkua yhtä tehokkaana. Meidän on syytä olla huolissamme siitä, että sotejärjestöjen avustuksia ollaan jälleen leikkaamassa merkittävästi lähivuosina.
Arvoisa puhemies! Itäisen Suomen tulevaisuus nojaa vahvasti investointeihin, minkä vuoksi niitä vauhdittavia toimia tarvitaan ja täytyy viedä eteenpäin päättäväisesti. Se on elintärkeää koko Suomen talouskasvulle. EU:n ja Naton pisimpänä ulkorajana itärajan alueen elinvoima on paitsi talous- myös turvallisuuskysymys koko Euroopan näkökulmasta. Investointien houkuttelu vaarantuu, jos alueen saavutettavuutta ei paranneta, sillä ilman toimivia yhteyksiä ei synny investointeja eikä vientiä. Itäinen Suomi on lähes miljoonan suomalaisen kotiseutu ja vetovoimainen matkailukohde, ja jonka teollisuus ja luonnonvarat luovat uutta talouskasvua. Itäisen Suomen potentiaali tulisi nähdä mahdollisuutena. Pääministeri, teillä oli itse nimeämänne Itä-Suomen erityisedustaja. Hänen esitystensä toimeenpano on jäänyt vielä näkemättä. Mikä mahtaa olla Itä-Suomi-ohjelman tilanne?
Arvoisa rouva puhemies! Kestävä ja kannattava ruokahuolto on huoltovarmuuden ja yhteiskunnan vakauden perusta. Muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa omavaraisuuden merkitys korostuu entisestään. Ranskassa peräti maatalousministeriön nimeen on huoltovarmuushengessä lisätty elintarvikesuvereniteetti, -omavaraisuus. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Meidän pitäisi pyrkiä vähentämään riippuvuutta ulkomaalaisista tuotannoista ja huolehtia kotimaisen viljelijän reilummasta asemasta, maanviljelyn paremmasta kannattavuudesta. Menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta ja tutkimusta. Miten hallitus takaa nämä maatalouden toimintaedellytykset? Miten taataan suomalaisen maatalouden kannattava tulevaisuus? Miten parannetaan Suomen maatalouden kriisinkestävyyttä? Omalta osaltaan haluaa SDP vahvistaa suomalaisen maatalouden kannattavuutta, huoltovarmuutta ja kasvua huolehtien viljelijälle reilumman aseman ruokaketjussa kohdentamalla tuet aktiiviseen tuotantoon sekä panostamalla omavaraisuuteen, innovaatioihin ja ruokavientiin. Meidän täytyy vähentää riippuvuutta ulkomaalaisista tuotantopanoksista, lisätä lannoitteiden kotimaista tuotantoa, vahvistaa rehun kotimaisuusastetta, turvata siementen, varaosien ja muiden kriittisten tuotantopanosten saatavuus sekä kehittää maatalouden kriisinkestävyyttä. Meillä Savonlinnassa kaupunki linjasi jo vuosikymmen sitten, että suosimme vain kotimaista ruokaa. Valitettavasti kotimaisen ruuan asema ei vahvistu hallituksen kritisoidun hankintalakiesityksen myötä. EU-sääntelyn vuoksi laki joudutaan vielä uudistamaan, jolloin on syytä tehdä parempia ratkaisuja kuntien, lähiruuan ja huoltovarmuuden kannalta. [Anne Kalmari: Juuri näin!] Toimivat julkiset ruokapalvelut ovat tärkeä osa ruokajärjestelmää. SDP:n mielestä hankintalakia ei pidä viedä suuntaan, jossa kunnat joutuvat hajottamaan toimivia ruokapalveluja ja kilpailutuksissa hinta syrjäyttää laadun, kotimaisuuden ja huoltovarmuuden. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Ilman taloudellisesti kannattavaa alkutuotantoa ei voida turvata ruokaturvaa eikä maaseudun elinvoimaa. Keskeinen tavoite on, että suomalainen maatalous pystyy tuottamaan ruokaa markkinoille kannattavasti myös tulevaisuudessa. Viljelijän on saatava työstään oikeudenmukainen korvaus. Ruokaketjun arvonlisän tulee jakautua nykyistä tasaisemmin. Maatalouden kannattavuutta tulee parantaa ensisijaisesti markkinoiden kautta eikä pelkästään tukien avulla. Elintarvikeketjun toimivuutta ja reiluutta on vahvistettava. Maatalouden tukijärjestelmien on kohdistuttava aktiiviseen maatalouteen, ja myös tukipolitiikan vaikuttavuutta on syytä arvioida tarkemmin. Kestävä maatalous vahvistaa myös huoltovarmuutta pitkällä aikavälillä. Maatalouden tulee kyetä myös sopeutumaan ilmaston lämpenemisen vuoksi muuttuviin olosuhteisiin ja sen tuomiin riskeihin Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, uusien teknologioiden mahdollisuuksien hyödyntämistä, digitalisaatiota tarvitaan keskeisesti maatalouden uudistumiseen. Ruokavientiin tulee panostaa pitkäjänteisesti siten, että se vahvistaa kotimaista tuotantoa, investointeja sekä työllisyyttä. Viennin kasvattaminen turvaa myös huoltovarmuutta. Maatalouden rakennemuutoksen hallinnassa korostuu kokonaiskestävyys, taloudellinen, sosiaalinen sekä ympäristöllinen näkökulma. Lopuksi todettakoon, että menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta, tutkimusta, yritysrahoituksen saatavuutta, elinvoimaisia kuntia ja palveluita. Maatalous on keskeinen osa maaseudun työllisyyttä, yrittäjyyttä ja kokonaisturvallisuutta. [Pertti Hemmilä: olipa hyvä puhe!]
Arvoisa puhemies! Taiteen perusopetuksen uudistamisessa on pidettävä kiinni siitä, että laatu, saavutettavuus ja alueellinen yhdenvertaisuus kulkevat yhdessä. Oikeus taiteen perusopetukseen tulee taata saavutettavasti koko Suomessa. Hallituksen esitykseen liittyen lausunnonantajat ovat pitäneet hyvin tärkeänä sitä, että oppilasmaksut säilyvät kohtuullisina ja että vapaaoppilaspaikkojen sekä muiden taloudellisten tukimuotojen saatavuus turvataan. Pidän myös itse tätä lausuntopalautetta hyvin oleellisena ja oppilasmaksujen kohtuullisena säilyttämistä tärkeänä. Me tarvitsemme eri puolilla Suomea elinvoimaisia oppilaitoksia, osaavaa henkilöstöä, asianmukaisia opetustiloja ja rahoituksen, joka antaa mahdollisuuden toimia pitkäjänteisesti myös muuttuvissa väestöolosuhteissa. Taiteen perusopetus on investointi lapsiin ja nuoriin, mutta se on myös investointi kaikkineen alueiden sivistykseen, yhteisöllisyyteen, kulttuuriin ja elinvoimaan. Siksi tätäkin uudistusta on vietävä eteenpäin niin, että sen hyvät tavoitteet toteutuvat aidosti ja koko Suomessa.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteet taiteen perusopetuksen lainsäädännön uudistamiseksi ovat oikeansuuntaisia. On hyvä, että taiteen perusopetuksen lainsäädäntöä uudistetaan, yhteistyötä vahvistetaan, oppimäärärakennetta selkeytetään ja koulutuksen arviointia kehitetään. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että uudistus toteuttaa saavutettavuuden tavoitetta koko Suomessa. Taiteen perusopetuksen saavutettavuus ei tarkoita ainoastaan sitä, että oppilas voi hakeutua opetukseen. Se tarkoittaa myös sitä, että eri puolilla maata toimii elinvoimaisia oppilaitoksia, joilla on tosiasialliset edellytykset järjestää laadukasta opetusta pitkäjänteisesti. Tämä näkökulma on erityisen tärkeä väestöltään vähenevillä alueilla. Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto on tästä yksi konkreettinen esimerkki. Se on yksityinen valtionosuusjärjestelmän piirissä toimiva oppilaitos, joka järjestää musiikin ja tanssin laajan oppimäärän mukaista opetusta Itä-Savon alueella. Opistossa opiskelee noin 640 oppilasta, joista 440 musiikin ja 200 tanssin perusopetuksessa. Oppilaitoksella on lähes seitsemän vuosikymmenen aikana muodostunut keskeinen asema alueen taidekasvattajana ja kulttuuripalvelujen tuottajana. Opisto tekee yhteistyötä muun muassa Savonlinnan Taidelukion, perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja alueen muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Kyse ei siis ole vain opetustunneista tai yksittäisestä harrastuspaikasta, kyse on osasta alueen sivistys- ja kulttuurirakennetta. Taiteen perusopetus tuottaa konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia, vahvistaa yhteisöllisyyttä, tekee yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa sekä luo perustaa tulevaisuuden taiteelliselle osaamiselle. Näiden vaikutusten merkitys korostuu alueilla, joilla muu taide- ja kulttuuritarjonta on vähäistä. Siksi taiteen perusopetuksen rahoitusta ja muuta sääntelyä on tarkasteltava koulutuspolitiikan lisäksi myös aluekehityksen ja kulttuuripolitiikan näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Pidän erittäin tärkeänä sitä, että uudessa rahoitusjärjestelmässä tunnistetaan väestöltään vähenevien alueiden erityisolosuhteet. Oppilas- ja opetustuntimäärien väheneminen ei tällaisilla alueilla välttämättä johdu opetuksen laadusta tai koulutuksen järjestäjän toiminnasta. Taustalla voi olla pitkäaikainen väestökehitys, johon yksittäinen oppilaitos ei voi omilla toimillaan vaikuttaa. Oppilaitoksen toiminnan sopeuttaminen vähenevään kysyntään samalla, kun opetuksen laatua halutaan ylläpitää, edellyttää rahoitukselta ennakoitavuutta. Rahoitusjärjestelmän tulee olla ennakoitava, pitkäjänteinen ja alueellisesti oikeudenmukainen. Ei voi olla niin, että väestökehitys heikentää ensin oppilaitoksen rahoitusta ja sen jälkeen lasten ja nuorten tosiasiallisia mahdollisuuksia saada tavoitteellista taideopetusta omalla alueellaan. Perustuslain 16 § turvaa jokaiselle yhtäläiset mahdollisuudet kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Vaikka taiteen perusopetus ei kuulu subjektiivisten sivistyksellisten oikeuksien ydinalueeseen, myös sitä koskevan lainsäädännön tulee edistää koulutuksellista ja alueellista yhdenvertaisuutta. Siksi uudistuksen vaikutuksia on seurattava systemaattisesti. Erityisesti on arvioitava, miten uusi rahoitusjärjestelmä vaikuttaa väestöltään vähenevien alueiden oppilaitoksiin. Jos vaikutukset osoittautuvat alueellisen saavutettavuuden kannalta ongelmallisiksi, on järjestelmää voitava tarkistaa. Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esiin myös aikuisten taiteen perusopetuksen merkityksen. Esimerkiksi Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston aikuisopiskelijoita on musiikin opetuksessa mukana noin viidennes ja tanssin opetuksessa noin neljännes kaikista opiskelijoista. Savonlinnan kaupunki rahoittaa alle 23-vuotiaiden oppilaspaikat mutta ei aikuisten taiteen perusopetusta. Kyse on siis merkittävästä osasta oppilaitoksen toimintaa. Aikuisten opetus ei ole lasten ja nuorten opetuksesta pois. Se tukee opetustarjonnan monipuolisuutta, henkilöstön työllisyyttä ja koko oppilaitoksen taloudellista kestävyyttä. Tämä merkitys korostuu alueilla, joilla lasten ja nuorten määrä vähenee. Siksi aikuisten taiteen perusopetuksen toimintaedellytyksistä on myös huolehdittava uudessa järjestelmässä. Oppilasmaksuja koskeva sääntely on keskeinen jatkovalmistelun kysymys. Lakiesityksessä mahdollistetaan kuntien järjestämässä opetuksessa erilaiset maksut kunnan omille ja muiden kuntien oppilaille. Sen sijaan yksityisen koulutuksen järjestäjän asema jää epäselväksi tilanteissa, joissa kuntien rahoitusratkaisut poikkeavat toisistaan tai kohdistuvat vain osaan oppilaista tai oppilaitoksista. Lainsäädännön tulee mahdollistaa se, että kuntien erilaiset rahoitusratkaisut voidaan ottaa oppilasmaksuissa huomioon avoimesti, läpinäkyvästi ja yhdenvertaisesti. Muuten riskinä on, että kunnan tukemien lasten ja nuorten puuttuva rahoitusosuus siirtyy muiden oppilaiden maksettavaksi. Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä sitä, että yhden oppimäärän käyttöönottoa esitetään ja että koulutuksen järjestäjien yhteistyötä vahvistetaan. Myös vastuutehtävien säätäminen on perusteltua. Niiden tulee kuitenkin perustua riittävään ja pitkäjänteiseen rahoitukseen, ja kehittämistyössä on huomioitava alueellinen tasapaino. Myös pienemmillä ja muuttotappioalueilla toimivilla oppilaitoksilla pitää olla mahdollisuuksia osallistua kehittämistyöhön. Lisäksi on tärkeää, että taidealakohtaiset erityispiirteet huomioidaan. Esimerkiksi musiikissa yksilöopetuksella on keskeinen merkitys. Samoin on huolehdittava siitä, että yksityisellä koulutuksen järjestäjällä on mahdollisuudet ylläpitää opetuksessa tarvittavia toimitiloja. Henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia ei pidä merkittävästi höllentää. Taiteen perusopetuksessa korkea laatu perustuu osaavaan opetushenkilöstöön. Kelpoisuusvaatimusten säilyttäminen tukee opetuksen laatua, oppilaiden oikeusturvaa ja taiteen perusopetuksen korkeaa tasoa.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että taiteen perusopetuksen lainsäädäntöä uudistetaan ja yhteistyötä vahvistetaan, oppimäärärakennetta selkeytetään ja koulutuksen arviointia kehitetään. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että uudistus toteuttaa aidosti saavutettavuutta ja saavutettavuuden tavoitetta koko Suomessa. Eri puolilla maata tarvitaan toimivia, elinvoimaisia oppilaitoksia, joilla on tosiasialliset edellytykset järjestää laadukasta opetusta pitkäjänteisesti. Tämä näkökulma on hyvin tärkeä erityisesti väestöltään vähenevillä alueilla. Me tarvitaan eri puolilla Suomea elinvoimaisia oppilaitoksia, osaavaa henkilöstöä, asianmukaisia opetustiloja ja rahoitusta — pitkäjänteistä rahoitusta, joka antaa mahdollisuuden toimia pitkäjänteisesti myöskin muuttuvissa väestöolosuhteissa. Taiteen perusopetus on investointi lapsiin, mutta se on myös kaikkineen investointi alueen sivistykseen ja yhteisöllisyyteen.
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan myös osaltani kiittää Suomen valtuuskunnan puheenjohtajaa, presidentti Väyrystä ja varapuheenjohtajaa, edustaja Bergiä erinomaisesti johdetusta Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan työstä ja myöskin tämän kertomuksen esittelystä. Se on ollut erinomaisen kattavaa. Pohjoismaisen yhteistyön merkitys viime aikoina on erinomaisesti korostunut muuttuneessa maailmantilanteessa. Niin turvallisuus kuin varautuminen alueella sekä kulttuurin roolin edistäminen pohjoismaisessa yhteistyössä korostuvat. Kokonaisturvallisuus on yksi teema, tavoite, joka entisestään vahvistaa Pohjoismaiden kriisinkestävyyttä ja edistää kokonaisvaltaista sekä laaja-alaista varautumista erilaisiin siviilikriiseihin ja hybridiuhkiin. Erityisesti Pohjoismaiden arktisilla alueilla ja Itämeren ympäristössä on tärkeää panostaa infrastruktuuriin: rautateihin, satamiin, lentokenttiin, jotka mahdollistavat logistisesti eheän verkoston. Viime vuonnahan Suomi ja Ahvenanmaa toimivat Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana. Viime vuonna korostettiin yhtenäisiä ja vahvoja Pohjoismaita, joissa lasten ja nuorten hyvinvointi ja oikeuksien edistäminen, kokonaisturvallisuus ja siviilivalmius eritoten nousivat keskiöön, kuten myös Pohjoismaiden kilpailukyvyn parantaminen. Rajakysymyksissä on tärkeää entisestään edistää pohjoismaista yhteistyötä, poistaa alueellista integraatiota hidastavia esteitä ja edistää niiden purkamista rajaesteneuvoston mandaattia entisestään vahvistamalla. Pohjoismaisen rajaestetyön resursoinnin ja työn jatkuvuuden on jatkossakin hyvä olla Pohjoismaiden neuvoston työn keskiössä.
Arvoisa puhemies! Perustuslain nojalla eduskunta valitsee valtuutetut valvomaan Kelan hallintoa ja toimintaa sen mukaan, kuinka laissa tarkemmin säädetään. Viime vuonna me Kelan valtuutetut kokoonnuimme yleiskokoukseen 11 kertaa, ja joka ikisessä kokouksessa kävimme ajankohtaiskatsauksen, jossa säännöllisesti käymme läpi muassa Kelan ja eri etuusjärjestelmien rahoitustilannetta, toimintakulujen kehitystä, etuushakemusten läpimenoaikoja, eri palvelukanavien volyymia, työyhteisöä ja henkilöstöä kuvaavia tunnuslukuja sekä ylipäätään erilaisia ajankohtaisia aiheita. Nyt käsittelyssämme oleva Kelan valtuutettujen toimintakertomus on hyvin informatiivinen ja kuvaava paketti Kansaneläkelaitoksen toiminnasta. Lämmin kiitos Kelan valtuutettujen puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle ansiokkaasta esittelystä tämän toimintakertomuksen osalta. Muutama huomio vielä henkilöstöön liittyen: Meillä Kelassa henkilöstörakenne vaikuttaa hyvin tasapuoliselta. Kelassa työskentelee monipuolisesti eri-ikäistä henkilökuntaa ja sitoutuneita asiantuntijoita. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä Kelassa on vain 45,8 vuotta, ja huomionarvoista lienee se, että työntekijöistä 45 prosenttia on Kelalla työskennellyt yli kymmenen vuotta — tämä merkille pantakoon. Hyvä henkilöstökokemus on yksi Kelan kriittisistä voimavaroista strategisten tavoitteiden saavuttamisessa, ja hyvällä henkilöstökokemuksella on mahdollista, että toimihenkilöt haluavat sitoutua ja antaa parastaan. Tämä toimintakertomus antaa hyvin laajan ja kattavan kuvan Kelan toiminnasta ja tavoitteista viime vuodelta.
Arvoisa rouva puhemies! Kolme vuotta me ollaan tässä salissa kuunneltu, miten hallituksen toimesta on välttämätöntä säälimättä leikata pienituloisilta, lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä ja kyykyttää tavallista palkansaajaa lukuisilla työelämäheikennyksillä. Rahat ovat loppu, vaihtoehtoja ei ole. Rahaa kuitenkin näyttää löytyvän, kun kokoomuksen kaveri kysyy. Hallituksen kasvuriihessä tehtiin tämä kyseenalainen päätös Garden Helsingin 35 miljoonasta eurosta samaan aikaan, kun leikattiin Suomen sairaalaverkkoa 26 miljoonalla eurolla. Arvoisa puhemies! Suhmurointi suututtaa. Hallituksen toiminta murentaa suomalaisten luottamusta ja uskoa poliittiseen toimintaan sekä edistää demokratian heikkenemistä. Päätöksenteon uskottavuus, avoimuus ja luottamus murenevat hallituksen junailulla ja runttaamisella. Helsinki Gardenin osalta rahoituspäätöksen valmistelu on epäselvä, ja avoimia kysymyksiä on paljon: Millainen valmisteluprosessi asiaan liittyi ennen kehysriihessä tehtyä päätöstä? Mikä viranomainen vastasi valmistelusta? Kuka asian esitteli hallitukselle kehysriihessä? Mitä asiakirjoja valtioneuvostolla oli hankkeeseen liittyen kehysriihessä käytettävissään? Hallitus runnoo pohjamutiin kansalaisten uskon demokraattisiin prosesseihin ja instituutioihin ja siten osaltaan edistää demokratian heikkenemistä. Päätös Garden Helsingin valtiontuesta tuli opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehelle yllätyksenä. Epäselvää on, miten rahoituspäätös on valmisteltu ja miten ylipäätään on päädytty 35 miljoonaan euroon. Avoimia kysymyksiä on paljon, tässä niistä osa: Mihin ja minkä tahon tekemiin laskelmiin hankkeen vaikutusarvioinnit, mukaan lukien arviot hankkeen työllisyysvaikutuksista, perustuivat? Onko asiassa kuultu valtion liikuntaneuvostoa ennen kehysriihessä tehtyä rahoituspäätöstä tai sen jälkeen? Onko asiassa käsityksenne mukaan noudatettu EU:n valtiontukia koskevaa lainsäädäntöä? Hähmäisille hankkeille ei ole sijaa eikä tule olla sijaa päätöksenteossa. Hallituksen kasvuriihi keväällä 2025 johti kummalliseen suurituloisten veroaleen, jonka maksajiksi joutuivat pienituloiset ja keskituloinen, tavallinen suomalainen työläinen. Kuten pääministeri vastauspuheenvuorossaan muistutti, Orpon hallitus teki nämä kasvuriihen päätökset yhdessä. Politiikka on tosiaan arvovalintoja. Poliittisessa päätöksenteossa ei pidä saada parempaa kohtelua suhteella tai lahjoittamalla rahaa jollekin puolueelle tai poliittiselle toimijalle. On poikkeuksellista, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle keskellä kesää, keskellä istuntotaukoa. Me, sosiaalidemokraatit, joka tapauksessa jaamme yhdessä käsityksen siitä, että nyt on kyse äärimmäisen vakavista kysymyksistä, puhemies Halla-ahoa lainatakseni korruptioepäilyistä ja veronmaksajien rahan kyseenalaisesta käytöstä ja siitä, onko pääministeri puhunut totta tähän asiaan liittyvissä keskusteluissa. Eduskunnan koolle kutsuminen oli ainoa oikea ratkaisu. Suomalainen päätöksenteko on saanut nauttia kansainvälisesti vertaillen korkeasta kansalaisten luottamuksesta. Tämä on arvo, jota tulee kaikin keinoin suojella ja vaalia myös tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Tulevaisuususkolla on inhimillisen näkökulman lisäksi niin yhteiskunnallisesti kuin nuorisopoliittisesti tarkastellen suuri merkitys. Nuorten heikentyneellä tulevaisuudenuskolla on koko yhteiskuntaa koskevia, vaikeasti ennakoitavia seurauksia. Se voi lisätä syrjäytymistä ja yhteiskunnallista näköalattomuutta, heikentää henkistä kriisinkestävyyttä ja uskoa yhteiskunnan vakauteen ja turvallisuuteen. Tulevaisuususkolla on yhteys nuorten elämäntyytyväisyyteen, mielenterveyteen ja hyvinvointiin, joilla taas on suora yhteys esimerkiksi oppimiseen, koulutukseen, työllistymiseen ja perheellistymiseen. Tulevaisuususko vaikuttaa haluun investoida ja innovoida. On selvää, että elämäänsä tyytyväisellä, terveellä ja hyvinvoivalla nuorella on vahvemmat lähtökohdat esimerkiksi koulutus- ja työpolkujen valinnassa. Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa todetaan: ”Kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee.” Hallitus kuitenkin omilla toimillaan heikentää työelämää erityisesti nuorille ja naisille. KEHA-keskuksen huhtikuun 2026 työllisyyskatsauksen mukaan alle 30-vuotiaiden työttömyys on kasvanut vuodessa yli 7 000 henkilöllä. Arvoisa puhemies! Nuorisobarometrin tulokset osoittavat, että erityisesti koulutukseen ja työllistymiseen liittyvät odotukset kuormittavat nuoria. Paineella on merkittävä vaikutus nuorten hyvinvointiin. Nuorisobarometri osoittaa useita toisiinsa liittyviä ja huolestuttavia kehityskulkuja. Nuorten tulevaisuususko on edelleen heikompi kuin aiemmin, ja koettu elämäntyytyväisyys on pitkällä aikavälillä laskussa. Lisäksi epävarmuutta ja turvattomuutta koetaan monista aiheista. Erityisen runsaasti ahdistusta koetaan maailmanpoliittisesta tilanteesta, yhteiskunnassa vallitsevista arvoista ja asenteista sekä omasta toimeentulosta. Eniten epävarmuutta ja turvattomuutta tuo maailmanpoliittinen tilanne, joka aiheuttaa turvattomuutta noin 60 prosentilla nuorista. Toiseksi eniten turvattomuutta tuovat yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Vielä vuonna 2010 näin koki yhdeksän prosenttia. Nykyään yli puolet nuorista, siis yli puolet nuorista, kokee turvattomuutta yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja asenteiden vuoksi. Luku voi myös liittyä kasvaneisiin syrjityksi tulemisen kokemuksiin. Valtion nuorisoneuvosto on tehnyt politiikkasuosituksia, jotka ovat hyvin kannatettavia. Muun muassa suositellaan seuraavaa: nuorisovaikutusten arviointia, sen käyttöön ottamista kaikilla hallinnonaloilla; lapsiperheköyhyyden vähentämistä merkittävästi; koulutukseen ja kasvatukseen panostamista pitkäjänteisesti; mielenterveyspalveluiden sisällössä on varmistettava, että nuori saa apua ajoissa ja helposti; nuorisotyön resursointi koko maassa tulee turvata; nuorten osallisuutta ja todellisia vaikutusmahdollisuuksia päätöksenteossa tulisi vahvistaa; ja jokaisella nuorella tulisi olla vähintään yksi turvallinen aikuinen elämässään. Jokaisen nuoren on tärkeää tulla kohdatuksi, kuulluksi ja arvostetuksi jokaisen aikuisen toimesta. Hallitukselle siis vahva suositus näiden politiikkasuositusten käyttöönotolle. Arvoisa puhemies! Elämäntyytyväisyys, mielenterveys ja hyvinvointi ovat parhaita lähtökohtia syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Yhteiskuntana olemme asettaneet itsellemme monia tavoitteita ja tarpeita, jotka nojaavat nuorten elämänvalintoihin ja -polkuihin. Suomen väestö ikääntyy, ikäluokat pienenevät, syntyvyys on alhaista, koko väestömäärän ennustetaan kääntyvän laskuun. Inhimillisen näkökulman lisäksi tulevaisuususkolla on yhteiskunnallisesti ja nuorisopoliittisesti suuri merkitys. Jokaisella nuorella on oikeus hyvään elämään ja tulevaisuuteen. Nuorilla on myös oikeus vaikuttaa omaan ja maailman tulevaisuuteen eikä vain ottaa annettuna edellisten sukupolvien käsityksiä toivottavasta tulevaisuudesta.
Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenusko ei ole vain nuorten asia, se on koko Suomen asia. Se, miten meidän nuorillamme menee tänään, ratkaisee pitkälti sen, miltä Suomi näyttää 10 tai 20 vuoden päästä. Tulevaisuususko vaikuttaa niin koulutusvalintoihin, työelämään kiinnittymiseen, hyvinvointiin, mielenterveyteen kuin lopulta siihenkin, uskalletaanko perustaa perhettä tai rakentaa elämää tähän maahan. Siksi on vakavaa, että samaan aikaan, kun nuorisotyöttömyys on noussut hälyttävän korkealle tasolle, nuorten kokema epävarmuus omasta tulevaisuudestaan on lisääntynyt. Alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on jo lähes 80 000. Yhä useampi nuori kertoo olevansa huolissaan työn saamisesta, toimeentulosta ja omasta tulevaisuudestaan. Nuoret eivät puhu meille vain tilastoina, he puhuvat meille ihmisinä. Mikkeliläinen Olivia kysyy päättäjiltä, miksi hallitus valitsee leikkauskohteekseen tulevaisuuden eli nuoret. Hän kertoo olevansa huolissaan omasta toimeentulostaan, opiskelumahdollisuuksistaan ja erityisesti nuorten mielenterveydestä. Savonlinnalainen Saara puolestaan kertoo, että nuorena oleminen Suomessa tuntuu tällä hetkellä epäreilulta ja ahdistavalta. Hän pohtii, uskaltaako lähteä opiskelemaan, jos opiskelun rinnalla on pakko tehdä töitä vain pärjätäkseen. Hän muistuttaa meitä siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät jaksa samaa kuormaa. Näitä viestejä meidän pitäisi kuunnella tarkasti. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa todetaan, että kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten nuorillamme menee. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi hallituksen politiikka on samaan aikaan heikentänyt nuorten toimeentuloa, asumisen mahdollisuuksia ja työelämän turvallisuutta. Asumistuen heikennykset, työttömyysturvan leikkaukset ja työelämän turvaa murentavat muutokset lisäävät epävarmuutta juuri siinä elämänvaiheessa, jossa pitäisi voida rakentaa tulevaisuutta. Hallitus on helpottanut määräaikaisten työsuhteiden käyttöä ja heikentänyt työntekijöiden turvaa samaan aikaan, kun nuoret tarvitsisivat vakautta, mahdollisuuksia ja uskoa siihen, että omalla työllä voi rakentaa hyvän elämän. On myös huolestuttavaa, että hallituksen työllisyystoimet ovat jääneet tilanteen vakavuuteen nähden riittämättömiksi. Nuorisotyöttömyys on kasvanut koko hallituskauden ajan, mutta merkittävät toimet ovat siirtyneet vasta vaalikauden loppupuolelle. Nuorten tulevaisuudenuskoa ei palauteta puheilla, se palautetaan teoilla. Me tarvitsemme vahvempia mielenterveyspalveluja, oikea-aikaista tukea, toimivia Ohjaamoja, etsivää nuorisotyötä ja matalan kynnyksen palveluja. Meidän on huolehdittava siitä, että jokaisella nuorella on paikka koulutuksessa, työelämässä tai palveluissa eikä kukaan jää yksin. Tarvitsemme myös koulutuspolitiikkaa, joka aidosti avaa ovia tulevaisuuteen, sekä työmarkkinoita, joilla nuorelle tarjoutuu ensimmäinen mahdollisuus näyttää osaamisensa. Ensimmäinen työpaikka, ensimmäinen harjoittelupaikka tai ensimmäinen opiskelupaikka voi ratkaista koko elämän suunnan. Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenusko on Suomen tärkeimpiä pääomia. Jos nuori uskoo tulevaisuuteen, hän uskaltaa opiskella, tehdä töitä, perustaa yrityksen, rakentaa perheen ja sitoutua yhteiskuntaan. Jos tuo usko murenee, seuraukset näkyvät pitkälle tulevaisuuteen. Siksi meidän velvollisuutemme päättäjinä on tehdä ratkaisuja, jotka vahvistavat toivoa eivätkä epävarmuutta; ratkaisuja, jotka rakentavat mahdollisuuksia eivätkä sulje ovia; ratkaisuja, jotka osoittavat jokaiselle nuorelle, että Suomessa heidän tulevaisuutensa on tärkeä.
Arvoisa puhemies! Yksi keskeinen ratkaisu digitaaliseen ja sukupuolittuneeseen väkivaltaan on koulutus. Naisiin kohdistuvan väkivallan, lähisuhdeväkivallan ja digitaalisen väkivallan tunnistaminen ja niihin puuttuminen on sisällytettävä sosiaali- ja terveysalan, oikeustieteen ja poliisin koulutukseen, sillä naisiin kohdistuva väkivalta ei ole yksityisasia vaan vakava yhteiskunnallinen ongelma. Asenteet tai tiedon puute eivät saa estää uhrien oikeusturvan toteutumista. Arvoisa hallitus, oletteko te valmiita panostamaan erityisesti naisten suojelemiseen vahvistamalla koulutuksen rahoitusta ja resursseja verkkoväkivallan ja sukupuolittuneen väkivallan tunnistamiseksi ja siihen puuttumiseksi?
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy todeta, että ylipäätään kuntoutuspalveluihin liittyen Kansaneläkelaitos, Kela, on hyvin merkittävä kuntoutuspalvelujen hankkija ja toimija markkinoilla. Tänä keväänä erityisesti ovat keskusteluttaneet muun muassa puheterapiaan liittyvät kuntoutuspalveluhankinnat ja korvaukset. Kelalla ylipäätään on suuri vastuu kuntoutuspalvelujen kilpailutuksista sekä hankinnoista. Arvoisa puhemies! Tähän esitykseen liittyen erityinen huomio kiinnittyy asiakkaiden oikeusturvaan varsinkin haavoittuvassa asemassa olevien osalta. On tilanteita, joissa yksilöt voivat joutua kohtuuttomiin tilanteisiin puutteellisten selvitysten vuoksi. Tätä hallituksen esitystä on lausuntokierrosten ja eduskuntakierroksen aikana korjattu alkuperäisestä esityksestä. Kaikkineen täytyy todeta, että esitys on hyvin tekninen ja kaikessa teknisyydessä kannatettava.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on ollut erityisen mielenkiintoinen ja monipolvinen keskustelu niin taksien saatavuudesta kuin turvallisuudesta ylipäätään ja taksialasta. Tässä on hyvin tullut ilmi se, että on erityisiä kysymyksiä, jotka liittyvät muun muassa koulukuljetuksiin, hyvinvointialueiden kuljetuksiin, Kela-kyyteihin ja muihin sopimusajoihin. Edustaja Suhonen toi keskustelussa hyvin esille Kela-kyytien sekä hyvinvointialueiden taksiajoihin liittyviä hinnoittelukysymyksiä, jotka ovat varmasti erityiskysymyksiä, joita eritoten tulee jatkossa tarkistella. Kuten liikenne- ja viestintävaliokunta omassa mietinnössään muistuttaa, sääntelyn yhteisvaikutuksia tulee tarkastella kokonaisuutena ja kattavasti myöskin jatkossa. Tällä esityksellähän pyritään siihen, että tällä on vaikutuksia kuluttajien turvallisuudentunteeseen, palvelujen saatavuuteen ja valvonnan toimivuuteen ja sitä kautta harmaan talouden torjuntaan. Liikenne- ja viestintävaliokuntahan on valiokunta, jolle kuuluvat asiat niin maalla, merellä kuin ilmassa, toki myöskin siellä avaruudessa, joten vastaamme mietinnöllämme jo valmiiksi sitten myös tulevaisuuden taksialan haasteisiin sillä, että olemme esittäneet eduskunnalle hyväksyttäväksi lausumaa, että seuraamme tarkoin taksialan kehittymistä myöskin jatkossa, jolloin varmasti edustajien tulevaisuudenkuvat taksialasta tulevat seuratuiksi sitten lainsäädännön puitteissa.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä nyt käsittelyssä oleva lakiesitys on meidän kautemme yritys paikata menneitä virheitä ja saada aikaiseksi suomalaisen taksin kunnianpalautus. Tällä esityksellä korjataan vuonna 2018 voimaan tulleesta Sipilän kauden taksiuudistuksesta johtuvia virheitä, joilla romutettiin maailman luotettavin taksijärjestelmä. Onkin syytä yhtyä liikenne- ja viestintävaliokunnan hyvin ansiokkaaseen mietintöön sekä lausumaan lainsäädännön kehittämistarpeista myös jatkossa, sillä tämäkään korjaussarja ei valitettavasti riittäne korjaamaan kaikkea. Taksien valvonnan kehittäminen on keskeistä harmaan talouden torjumiseksi. Keskeisiä harmaan talouden torjuntaan liittyviä ehdotuksia tässä hallituksen esityksessä ovat muun muassa ajoneuvon rekisteröinti elinkeinotoimintaan, liikenneluvan liittäminen rekisteritunnukseen, taksamittarivaatimukset, välilliset rekisterikilvet sekä hyvämaineisuuden laajennukset uusilla rikosnimikkeillä, muun muassa. Tavoitteena on ylipäätään lisätä valvonnan vaikuttavuutta ja uskottavuutta sekä ennaltaehkäistä epärehellistä ja laitonta toimintaa. Tavoitteena tulee olla luottamuksen palauttaminen, merkittävä turvallisuuden lisääminen, liikenne- ja matkustajaturvallisuuden edistäminen sekä kuluttajansuojan parantaminen. Arvoisa puhemies! Tämän sääntelyn avulla pyritään palauttamaan luottamus takseihin sekä vahvistamaan matkustajien turvallisuudentunnetta lisäämällä koulutusta muun muassa värillisin kilvin ja taksamittarein. Erityisen tärkeää on ylipäätään huolehtia taksien saatavuudesta ja turvallisuudesta. Tämä lakiesitys on nyt tämän kauden korjaussarja menneisiin virheisiin. Tavoitetilana on oltava jälleen olla maailman luotettavin taksijärjestelmä. Matka siihen on valitettavasti vielä kesken.
Arvoisa puhemies! Lainanottovaltuutta nostetaan tällä hallituskaudella yhteensä noin 100 miljoonaa euroa [Lauri Lyly: Miljardia!] — 100 miljardia euroa tällä hallituskaudella. Se on hyvin merkittävä summa. Ylipäätään tällä hallituskaudella velkaantuminen on ennätyksellistä, kuten on myöskin työttömyys sekä konkurssien määrä. Tässä epävarmassa maailmanajassa on mietinnön mukaisesti hyvä kiinnittää erityistä huomiota riskienhallintaan rahoitustarpeen osalta sekä muutenkin varmistaa toki riittävä liikkumavara. Mutta täytyy todeta, että lainanottovaltuuden nostaminen 100 miljardilla eurolla on todella merkittävä asia tämän hallituskauden osalta.
Arvoisa puhemies! Hallituksen hankintalakiesitys kirvoitti lähes 700 lausuntoa, jotka olivat yksinomaan esityksen tyrmääviä. Hankintalain uudistus ja etenkin sen niin sanottu in-house-yhtiöitä koskeva muutos on ongelmallinen perustuslain, kuntien itsehallinnon sekä taloudellisten vaikutusten arvioinnin kannalta. Mikäli eduskunta hyväksyy tämän hankintalakiesityksen, sen on arvioitu eri laskelmilla, muun muassa Kuntaliiton mukaan, nostavan kuntien ja julkisen sektorin kuluja 600 miljoonasta jopa kolmeen miljardiin. Esityksellä on merkittäviä vaikutuksia perustuslaissa turvattuun kunnalliseen itsehallintoon sekä useisiin muihin perustuslailla suojattuihin perusoikeuksiin. Esimerkiksi valtiovarainministeriön arvion mukaan kuntien edellytykset turvata sivistykselliset perusoikeudet heikkenisivät merkittävästi taloudellisen itsenäisyyden vaarantuessa. Hankintalaki itsessään liittyy Suomen turvallisuuteen, ruokahuoltoon, kyberturvallisuuteen, pienten kuntien taloudelliseen tulevaisuuteen, julkisen talouden menojen kasvuun sekä palvelujen pakkokilpailuttamiseen markkinoilla. Tässä lakiesityksessä luodaan perusteetonta mielikuvaa siitä, että sidosyksiköt, jotka nyt hankkivat suuren osan palveluistaan markkinoilta, olisivat markkinahäiriköitä tai suuri joukko kuntia pyrkisi sidosyksiköillä kiertämään hankintalaissa asetettuja kilpailutusvelvoitteita. Sidosyksiköiden tuottamat palvelut ovat usein sellaisia, joita ei vastaavina tällä hetkellä tuoteta markkinaehtoisesti. In-house-yhtiön ei ole tarkoituskaan tavoitella voittoa. Ne tekevät laajempaa liiketoimintaa ja ovat usein monitoimialayhtiöitä. Merkittävin muutos nykytilaan on hankintalain 15 §:n muuttaminen siten, että sidosyksiköiden käytölle säädettäisiin kymmenen prosentin vähimmäisomistusta koskeva vaatimus. Jatkossa omistaja voisi tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain mikäli sen omistus yhtiöstä ylittää kymmenen prosentin osuuden. On tärkeää, että lopullisessa hallituksen esityksessä omistusvaatimuksen ulkopuolelle on rajattu kirjastojen tietojärjestelmäpalvelut sekä vesihuoltolaitokset. Jätehuollon osalta tilanne jää edelleen epäselväksi odottamaan jätelain uudistusta. Tällä ehdotetulla vähimmäisomistusosuusvaatimuksella arvioidaan olevan useita kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa merkittävästi vaikeuttavia seurauksia. On todennäköistä, että ehdotettu vähimmäisomistusosuutta koskeva vaatimus ei muuttaisi suurten kuntien toimintaa juuri lainkaan mutta ajaisi pienet, kauempana kasvukeskuksista sijaitsevat kunnat kestämättömään tilanteeseen, jossa ne eivät voisi enää hankkia tehtäviensä toteuttamiseksi tarvitsemiaan palveluita sen enempää sidosyksiköiltä kuin markkinoiltakaan. Toisaalta on mahdollista, että sidosyksiköiden omistajat ryhtyvät tuottamaan tarvitsemiaan palveluita itse. Siten esitys ei toteuttaisi hallitusohjelman mukaisia tavoitteita parantaa julkisen sektorin tehokkuutta tai vahvistaa alueellista elinvoimaa ja yrittämisen edellytyksiä. Ehdotettu kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuusvaatimus saattaa ainoastaan siirtää hankinnat kuntien ja hyvinvointialueiden itse tekemiksi. Tällöin hallituksen esitys ei kasvattaisi markkinoilta hankittavien palveluiden määrää vaan etupäässä vain lisäisi julkiseen hallintoon kohdistuvaa hallinnollista taakkaa ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla toimivilla sidosyksiköillä on tärkeä rooli hyvinvointialueiden välisessä yhteistyössä ja soteuudistuksen tavoitteiden toteuttamisessa ja saavuttamisessa. Hallituksen nyt esittämä hankintayksikön vähintään kymmenen prosentin omistusosuusrajaus voi pakottaa hyvinvointialueet luopumaan toimivista yhteisomistetuista palvelurakenteista ilman että markkinoilta on tosiasiassa saatavilla vastaavaa palvelua. Useissa kriittisissä sotepalveluissa, esimerkiksi erikoissairaanhoito, laboratoriopalvelut ja tietyt ict-järjestelmät, ei ole toimivia markkinoita. Hallituksen esitys uhkaa johtaa toimivien rakenteiden hajoamiseen, skaalaetujen häviämiseen, palvelujen laadun ja saatavuuden heikkenemiseen sekä huoltovarmuuden ja potilasturvallisuuden vaarantumiseen. Sidosyksiköiden kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus vaarantaa myös ruokapalveluiden kustannustehokkaan ja laadukkaan järjestämisen. Tästä sairaalaruoka on erinomainen esimerkki. Kymmenen prosentin vaatimus hankaloittaa myös hyvinvointialueiden ruokapalvelujen järjestämistä. Siivous ja jätehuolto ovat myös kriisiaikojen osalta elintärkeitä toimintoja. Tämän hallituksen esityksen tavoite edistää elinkeinovapauden toteutumista on jopa puutteellisten vaikutusarvioiden mukaan jäämässä parhaimmillaankin vähäiseksi. Hallituksen esitys loukkaa osaltaan perustuslaista johdettua niin sanottua rahoitusvastuun periaatetta, ja Suomen kyberturvallisuuden ulkoistaminen kansainvälisille pääomille tällä tiukalla kilpailutuspakolla on kyseenalaista. Suomen omavaraisuus kriittisissä toiminnoissa ja omavaraisuus energiassa, vesihuollossa ja ruuantuotannossa on parasta puolustusta ja kokonaisturvallisuutta. Hallituksen esityksestä pitäisi vielä tehdä vaikuttavuusarviointi esityksen vaikutuksista kansalaisten palvelujen saatavuuteen sekä Suomen turvallisuuteen ja talouteen.
Arvoisa rouva puhemies! Vuonna 2018 tuli voimaan Sipilän kauden taksiuudistus, jolla romutettiin maailman luotettavin taksijärjestelmä. Tämä nyt käsittelyssä oleva lakiesitys on meidän kautemme yritys paikata menneitä virheitä ja saada aikaiseksi suomalaisen taksin kunnianpalautus. Valitettavasti tämäkään taksilain korjaussarja ei riittäne korjaamaan kaikkea. Onkin syytä yhtyä valiokunnan ansiokkaan mietinnön lausumaan lainsäädännön kehittämistarpeista myös jatkossa. Taksien valvonnan kehittäminen on keskeistä harmaan talouden torjumiseksi. Erityisiä kysymyksiä voi myös liittyä esimerkiksi koulukuljetuksiin, hyvinvointialueiden järjestämiin kuljetuksiin sekä muihin sopimusajoihin. Tämän sääntelyn avulla pyritään palauttamaan luottamusta takseihin sekä vahvistamaan matkustajien turvallisuudentunnetta lisäämällä koulutusta, värillisin kilvin ja taksamittarein. Erityisen tärkeää on huolehtia taksien saatavuudesta ja turvallisuudesta. Kuluttajien mahdollisuudet vertailla palveluntuottajia ovat rajalliset. Valvonnan puutteet ovat osaltaan lisänneet harmaata taloutta sekä heikentäneet asiakkaiden turvallisuudentunnetta. Kuluttajan näkökulmasta keskeistä on palvelujen turvallisuus, hinnan ennakoitavuus ja hyvä saatavuus. Kuljettajien ja liikenneluvan haltijoiden kelpoisuusvaatimusten tiukentaminen sekä koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen on perusteltua, sillä ne lisäävät luottamusta toimialaan ja parantavat palvelujen laatua. Tavoitteena on myös lisätä valvonnan vaikuttavuutta ja uskottavuutta sekä osaltaan ennaltaehkäistä epärehellistä ja laitonta toimintaa. Värillisen, erityisen taksien rekisterikilven eli taksikilven tarkoituksena on lisätä kuluttajien luottamusta taksialaan, kun kuluttajat voivat tunnistaa luotettavasti rekisterikilvestä taksiauton. Taksinkuljettajan koulutuksen yhteiskunnallisena tavoitteena on luottamuksen palauttaminen, merkittävä turvallisuuden lisääminen, liikenne‑ ja matkustajaturvallisuuden edistäminen sekä kuluttajansuojan parantaminen. Taksinkuljettajan koulutuksen tavoitteena on ylipäätään osaamis‑ ja taitotason parantaminen, kaikilla mahdollisuus saada yhdenmukainen tieto‑ ja taitotaso, ammattitaidon vahvistaminen, asiakaspalvelutilanteisiin vaikuttaminen, alan arvostuksen lisääminen, houkuttelevuuden kasvattaminen, työllisyyden kasvu ja mahdollisuus osa-aikaisesta kokoaikatyöhön. Taksinkuljettajan ammattitaitoon kuuluu kielitaito, asiakkaiden kohtaaminen, rehellisyys, liikennekäyttäytyminen, paikallistuntemus ja kaluston laadun varmistaminen. Hallituksen esitykseen liittyviä keskeisiä harmaan talouden torjuntaan liittyviä ehdotuksia ovat ajoneuvon rekisteröinti elinkeinotoimintaan, liikenneluvan liittäminen rekisteritunnukseen, taksamittari, värilliset rekisterikilvet, hyvämaineisuuden laajennukset uusilla rikosnimikkeillä sekä koulutusorganisaatioiden luvanvaraisuusedellytykset. Taksimatkan yhteydessä kerättävä data, harmaan talouden torjunta ja alan valvonta kytkeytyvät keskeisesti taksamittariin. Mittarivaatimus voi osaltaan vahvistaa koko taksialan uskottavuutta ja kuluttajien luottamusta. Hallituksen esityksessä ehdotettavan taksamittarivaatimuksen tavoite on vahvistaa taksien luotettavuutta, läpinäkyvyyttä ja valvottavuutta sekä lisätä kuluttajille luottamusta taksipalveluihin. Esityksen mukaan taksamittarihan tulisi pakolliseksi kaikissa takseissa, jotta kaikista taksikuljetuksista saataisiin kerättyä valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja yhdenmukaisella ja luotettavalla tavalla. Taksamittari mahdollistaa matkan keskeisten tietojen — ajomatkan, ajoajan, hinnan, ajankohdan, ajoneuvon kokonaiskilometrimäärän — tallentamisen tavalla, joka tukee sekä viranomaisvalvontaa että asiakkaan oikeusturvaa. Tavoitteena on tehostaa harmaan talouden torjuntaa, parantaa erityisesti verovalvonnan edellytyksiä sekä helpottaa viranomaisten mahdollisuuksia valvoa taksiliikenteen sääntelyn noudattamista. Erityisiä kysymyksiä voi tosiaan liittyä koulukuljetuksiin, hyvinvointialueiden kuljetuksiin sekä muihin sopimusperustaisiin ajoihin, joissa hinnoittelu perustuu etukäteen sovittuihin kokonaisuuksiin eikä yksittäisen matkan mittaamiseen. Taksamittarisääntelyn toimeenpanoa ja vaikutuksia ja mahdollisia ongelmia on seurattava huolellisesti osana sääntelyn vaikutusarviointia. Seurannassa on kiinnitettävä erityistä huomiota taksamittarivaatimuksen vaikutuksiin harmaan talouden torjunnassa, valvonnan toimivuuteen, kuluttajansuojaan, sopimusperäisten kuljetusten ja osa-aikaisen yrittäjyyden edellytyksiin sekä taksipalvelujen alueelliseen saatavuuteen. Tavoitetilana on oltava jälleen olla maailman luotettavin taksijärjestelmä. Matka siihen on vielä kesken.
Arvoisa rouva puhemies! Erityisesti muuttuvassa geopoliittisessa tilanteessa on erittäin tärkeää luotettava ja riippumaton tiedonvälitys. Sen merkitys on oleellinen yhteiskunnan toimivuuden, demokratian ja kokonaisturvallisuuden kannalta. Ylellä on suuri merkitys huoltovarmuudelle ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuudelle. Luotettavan tiedon välittäminen häiriö- ja poikkeusoloissa on keskeinen osa yhteiskunnan kriisinsietokykyä. On tärkeää, että Yle kykenee tavoittamaan kansalaiset kaikissa tilanteissa myös nopeasti muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Kansalaisten tiedonsaanti vaara-, uhka- ja kriisitilanteissa on ensiarvoisen tärkeää, kuten tänään kyselytunnilla keskustelimme. Yle on vahvistanut toimintaansa häiriö- ja poikkeustilanteiden varalta yhteistyössä viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa keskittyen erityisesti kriittisen infran suojaamiseen, vaaratiedottamiseen ja toimintavalmiuksien kehittämiseen. Yle on panostanut edelleen moniäänisyyteen, nuorten tavoittamiseen sekä alueellisten näkökulmien esiin tuomiseen. Alueellisen moniäänisyyden turvaaminen ja se, että Ylen toiminta ja sisältöpalvelut tavoittavat tasapuolisesti eri puolilla maata, on jatkossakin tärkeää.