Mikkonen Krista

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty hyvää keskustelua tästä hallituksen talouspolitiikasta ja tietysti tästä liiallisesta alijäämämenettelystä, johon se on johtanut. Kyllähän se on osoitus talouspolitiikan epäonnistumisesta. Hallitus on koko vaalikauden ajan perustellut talouspoliittisia valintojaan velkasuhteen vakauttamisella, työllisyyden vahvistamisella ja kasvun vauhdittamisella. Tämän selonteon mukaan hallitus on sopeuttanut julkista taloutta suoraan yli 6,5 miljardilla, mutta me tiedämme, että valtiovarainvaliokunnalle julkisen talouden suunnitelman käsittelyn yhteydessä toimitetuissa lisäselvityksissä tämän nettosopeutuksen määrän arvioidaan olevan vain 2,8 miljardia euroa vuoden 2027 tasolla. Kun ne kaikki leikkaukset, joita hallitus on todella tehnyt, ovat osuneet varsin kipeästi moneen suomalaiseen, niin tavallaan myös tätä myöten on pohja pudonnut pois niiden perustelulta. Näyttääkin siltä, että tämä hallituksen epäonnistunut talouslinja uhkaa siirtää merkittävän lisäsopeutuspaineen seuraavalle vaalikaudelle. Ehkä se iso ongelma tässä hallituksen veropolitiikassa on se, että... Veropolitiikka on keskeinen osa hallituksen talouslinjan epäjohdonmukaisuutta. Hallitus perustelee kovia leikkauksia julkisen talouden vaikealla tilanteella, mutta samanaikaisesti se on tehnyt päätöksiä, jotka heikentävät julkisen talouden tulopuolta. Julkisen talouden näkökulmasta hallituksen linja on siten varsin ristiriitainen. Nämä varmat verotulojen menetykset hyväksytään kyllä heti, mutta niiden vastapainoksi esitetään hyvin epävarmoja tulevia hyötyjä. Tietystikään tässä tilanteessa, jossa Suomi on liiallisen alijäämän menettelyssä, velkasuhde jatkaa kasvuaan ja seuraaville vuosille uhkaa kohdistua uusia sopeutustoimia, julkista taloutta heikentäville veronalennuksille ei ole kestävää perustetta. Tässä on aiemmissa puheenvuoroissa hyvin käyty läpi näitä yksittäisiä hallituksen veronalennuspäätöksiä, ja niistä tietysti kaikkein merkittävin kooltaan on tämä päätös alentaa yhteisöverokantaa 18 prosenttiin. Se yksinään heikentää julkista taloutta välittömästi 830 miljoonalla eurolla, ja nämä hallituksen perustelut siihen... Kasvu- ja työllisyysvaikutukset ovat hyvin epävarmoja ja toteutuisivat parhaimmillaankin viiveellä. Kyllä on sanottava, että jos hallitus ottaisi tämän velkasuhteen vakauttamisen ja alijäämämenettelyn vakavasti, niin se luopuisi tästä yhteisöveron alentamisesta. Kaiken kaikkiaan vastuullinen veropolitiikka vahvistaisi veropohjaa, lisäisi ohjausta päästöjen ja luonnonvarojen ylikulutuksen vähentämiseen ja turvaisi hyvinvointivaltion rahoitusta oikeudenmukaisella tavalla, mutta valitettavasti hallitus ei tätä vastuullista veropolitiikkaa ole harjoittanut. Vihreät pitävät tärkeänä, että tämä alijäämämenettely ei saa johtaa epäonnistuneen leikkauspolitiikan jatkamiseen. Hallituksen leikkaukset ovat nyt kohdistuneet muun muassa sosiaaliturvaan, sosiaali- ja terveyspalveluihin, järjestöjen ennaltaehkäisevään työhön, kuntiin, koulutukseen ja viranomaisten toimintakykyyn. Nämä eivät ole vain menokohteita vaan yhteiskunnan toimintakyvyn, työllisyyden, osaamisen, tuottavuuden, turvallisuuden ja pitkän aikavälin julkisen talouden kestävyyden edellytyksiä. Nämä lyhyen aikavälin säästöt voivat kasvattaa tulevia kustannuksia, jos ne lisäävät köyhyyttä, palvelutarvetta, syrjäytymistä, osaamisvajetta, käsittelyaikoja tai investointien viivästymistä, kuten nyt näyttää myös tapahtuvan. Vihreiden mielestä on tärkeätä, että me vahvistamme julkista taloutta kestävästi. Se ei todellakaan onnistu, jos samalla heikennetään veropohjaa ja leikataan niistä rakenteista, joista työllisyys, tuottavuus, osaaminen, investoinnit ja ihmisten toimintakyky syntyvät. Vihreä vaihtoehto perustuisi muun muassa veropohjan vahvistamiseen, ympäristölle haitallisten tukien karsimiseen, päästöjä ja luonnonvarojen ylikulusta vähentävään verotukseen, osinkoverouudistuksen uudistamiseen sekä ansio- ja pääomatulojen verotuksen perusteettomien erojen kaventamiseen. Vihreät ovat myös esittäneet määräaikaista maanpuolustusveroa kattamaan puolustusmenojen kasvupaineita. Kaiken kaikkiaan tämä liiallisen alijäämän menettely osoittaa, että hallituksen talouspolitiikka ei ole saavuttanut keskeisiä tavoitteitaan. Julkisen talouden vahvistaminen on välttämätöntä, mutta sitä ei pidä tehdä tavalla, joka heikentää veropohjaa, kasvattaa eriarvoisuutta, leikkaa tulevan kasvun edellytyksiä tai siirtää kustannuksia seuraaville vuosille. Suomi tarvitsee talouspolitiikkaa, joka vahvistaa julkista taloutta oikeudenmukaisesti, lisää kestävää kasvua, turvaa hyvinvointivaltion perustan ja hyödyntää aktiivisesti EU-sääntöjen mahdollistaman liikkumatilan, puolustuksen, energiaresilienssin ja vihreän siirtymän investointeihin. Niinpä kannatankin edustaja Hyrkön täällä aiemmin tekemää ehdotusta.

Arvoisa puhemies! Talousarviot peilaavat aina hallituksen arvoja, ja tietysti tällä vaalikaudella kaikki nämä hallituksen talousarviot ja tämä lisätalousarviokaan eivät tee poikkeusta. [Sanna Antikainen: Turvallisuus etusijalla, toisin kuin teillä!] Rahaa on rikkaille, on fossiilisille tukia, on turpeelle, mutta sitä ei löydy köyhyyden torjuntaan, kansanterveyteen tai koulutukseen. On ymmärrettävää, että tänä aikana täytyy puolustukseen satsata, mutta haaste on se, miten me pystymme turvaamaan myös muut tarpeet, ja siksi vihreät ovat ehdottaneet puolustusveroa yhdeksi työkaluksi sen varmistamiseksi. Nostan tästä lisätalousarviosta tuon Metsähallituksen tuloutustavoitteen nostamisen, jota tehdään nyt kolmatta tai neljättä kertaa tällä vaalikaudella, ja se kyllä johtaa liiallisiin hakkuihin valtion metsissä. Samaan aikaan suomalaiset ihmettelevät, kuinka valtion metsien retkeilypalveluita vähennetään. Itse asiassa ehdotankin, voisiko yksi keino nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi olla se, mikä tehtiin kaudella 2012—2014, jolloin Metsähallitukseen palkattiin nuoria [Puhemies koputtaa] Luontopalveluihin, niin sinne opastukseen kuin rakenteiden [Puhemies koputtaa] ylläpitoon.

Arvoisa puhemies! Otin nyt vielä tämän puheenvuoron kertoakseni edustaja Savolalle, että kyllä vihreät ovat kunnissa tehneet aika paljonkin sentyyppisiä aloitteita, että esimerkiksi lähiruokaa suositaan, luomuruokaa suositaan, nimenomaan niin, että saisimme sitä paikallista ruokaa käytettyä ja sillä tavalla tuettua myös aluetaloutta. Emme ole samassa kunnassa, niin että tämä kaikki ei varmasti kantaudu sitten edustaja Savolan korviin sinne Ähtäriin asti, mutta tämmöisiä aloitteita olemme tehneet. Ja kyllä, olemme myös kannattaneet sitä, että eläinperäinen ruoka puolitettaisiin. Se on ihan terveyssuositusten mukaista, ja siinäkin sitten voisimme varmistaa, että käytämme enemmän kotimaisia kasviksia. Itse asiassa myös esimerkiksi kotimaista järvikalaa tulisi suosia paljon enempi joukkoruokailuissa, kouluissa ja päiväkodeissa, kuin mitä tällä hetkellä tehdään. Näin haluamme edistää sitä kotimaista tuotantoa. Kun tässä todettiin, että se on tuottajalta pois, niin kyllä me näemme, että ruuantuottajia ovat myös ne vihannesten ja kasvisten tuottajat eivätkä ainoastaan lihantuottajat.

Arvoisa puhemies! Niin kuin tässä edellisissä puheenvuoroissa on tullut esille, sinänsä arkistolain päivittäminen nykypäivän tarpeisiin on varsin tarpeellista ja kannatettavaa, mutta erityisesti huoli on siitä, miten varmistetaan, että myös jatkossa arkistot ovat saavutettavia. Tätä esitystä perustellaan sillä, että digitaaliset aineistot korvaavat ne perinteiset aineistot, mutta me tiedämme, että digitaalisuus on monella tapaa vielä kesken ja niitä aineistoja ei ole digitaalisesti saavutettavissa. Toisaalta me tiedämme myös, että esimerkiksi historiantutkimukseen liittyen tai historian opiskelijoiden koulutukseen liittyen on äärimmäisen tärkeätä, että pääsee aidosti myös niihin arkistoihin. Sen takia ovat hyvin kannatettavia tämä vastalause ja tämä vastalauseen pykälämuutosehdotus, jossa nimenomaisesti halutaan nostaa esille se, että asiakirjojen saatavuuden varmistaminen on äärimmäisen tärkeätä. Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa opetetaan historiaa, ja kyllä siellä ollaan äärimmäisen huolestuneita tilanteesta, joka on nyt johtamassa siihen, että tätä Kansallisarkiston toimipisteverkostoa supistetaan merkittävästi. Joensuusta on arkisto näillä tiedoin lähtemässä pois. Aineistot ovat siirtymässä sekä Joensuusta että muualtakin Mikkeliin, ja siellä olevia toimitiloja taas täytyy laajentaa tämän takia, mikä on mielestäni vähän erikoista, etenkin kun me tiedämme, miten tärkeät nuo aineistot ovat Joensuussa Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden kannalta. Haluankin tässä keskustelussa lainata Itä-Suomen yliopiston tutkijoita, jotka ovat olleet todellakin hyvin huolissaan erityisesti opiskelijoiden ja tutkijoiden työn jatkomahdollisuudesta. He ovat kirjoittaneet tästä Kansallisarkiston muutoksesta seuraavasti: ”Arkistot ovat historiantutkijoiden tutkimusympäristöjä. Niissä keskeinen tutkimustapa on fyysisten aineistojen lukeminen ja analysoiminen osana arkistokokonaisuutta. Usein aineistoa käydään läpi valtava määrä, josta tutkimukseen päätyy vain pieni osa. Digitaalinen toimittaminen perustuu yksittäisiin aineistoihin, mikä on useimmiten täysin riittämätöntä.” ”Opiskelijoille tilanne on erityisen vaikea. Toimipisteen sulkeutuessa joensuulaiset historian ja arkistoalan opiskelijat menettävät konkreettisen kosketuksen siihen kansalliseen kulttuuriperintöön, joka heidän tulisi alojensa tulevina asiantuntijoina hallita.” ”Alueellinen eriarvoistuminen kasvaa, kun eri yliopistoissa historiaa opiskelevilla on erilaiset mahdollisuudet kasvaa oman alansa asiantuntijoiksi. Tilannetta voisi verrata siihen, että jossakin yliopistossa luonnontieteitä opetettaisiin ilman laboratorioita tai lääketiedettä ilman opetussairaalaa.” Siis tilannetta voi verrata nyt jatkossa — jos nämä arkistot katoavat näiltä yliopistopaikkakunnilta, joilla historiaa ja arkistotiedettä opetetaan — siihen, että joissakin yliopistoissa luonnontieteitä opetettaisiin ilman laboratorioita ja lääketiedettä ilman opetussairaalaa. En usko, että kukaan meistä tässä salissa ajattelisi, että tämä olisi mahdollista. Sen sijaan kuitenkin nyt katsotaan, että on mahdollista tinkiä arkistoiden saavutettavuudesta, ja todellakin sitten jatkossa opiskelijat joutuisivat opiskelemaan niin, että ne fyysiset arkistot, jotka ovat hyvin konkreettisia ja tärkeitä siinä opetuksessa ja myös tutkimuksessa, katoavat. No, sitten jatkan hieman lainausta: ”Tilanne uhkaa myös ohjata opinnäytetöitä ja väitöskirjoja tutkimukseen, johon tarvittavat aineistot ovat helpommin saatavilla. Esimerkiksi paikallinen ja alueellinen sosiaalihistoriallinen tutkimus käytännössä loppuu, kun aineistokokonaisuudet siirretään tavoittamattomiin.” Elikkä tässä käytännössä myös vaikutetaan tieteen vapauteen, kun vaikeutetaan sitä tutkimusta ja tavallaan se materiaalin saavutettavuus ohjaa siihen, mitä tutkitaan. Pidän tätä hyvin huolestuttavana. Toki tämä Kansallisarkiston toimipisteverkosto on myös rahakysymys, ja sen takia tietysti sinänsä tällä lainsäädännöllä ei nyt tätä päätöstä olla tekemässä, mutta tämä tärkeä lisäys, mikä vastalauseessa on, siitä, että tämä saavutettavuus jatkossakin varmistettaisiin, tukisi sitä, että tästä verkostosta todellakin pidetään huolta ja se pidetään asianmukaisena niin, että se palvelee historiantutkijoita ja opiskelijoita.

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on surullista jatkoa hallituksen maahanmuuttajia kyykyttävälle politiikalle. Se tuo myös hyvin esiin hallituksen maahanmuuttopolitiikan ristiriitaisuuden. Jo tehtyjä muutoksia on läpi linjan perusteltu paremmalla kotoutumisella ja kotoutumiseen kannustamisella, mutta nyt myös kotoutumiseen ollaan kohdistamassa varsin mittavia leikkauksia. Tässä esityksessä muutetaan lakia siten, että kotoutumiskoulutus järjestettäisiin jatkossa työvoimakoulutuksena. Kotoutumiskoulutuksen ja lukutaitokoulutuksen järjestämisvastuuta ja rahoitusta ehdotetaan siirrettäväksi työvoimaviranomaisille osaksi kuntien yleiskatteellista rahoitusta. Nykyisin kotoutumiskoulutusta ja lukutaitokoulutusta ovat järjestäneet vapaan sivistystyön oppilaitokset, kuten kansalaisopistot, valtionrahoituksen turvin. Tämä esitys tarkoittaa noin 47 miljoonan euron leikkausta kotoutukseen. Esitys heikentää yhdenvertaisuutta monella tapaa, mikä itse esityksessäkin tunnistetaan. Esityksessä sanotaan: ”Voi vaikuttaa yhdenvertaisuutta heikentävästi muun muassa koulutusten yhdenvertaiseen saatavuuteen eri puolilla Suomea.” ”Kunnat itse päättävät, minkä verran ne osoittavat rahoitusta työvoimakoulutuksena järjestettävään kotoutumiskoulutukseen ja lukutaitokoulutuksen toteuttamiseen, joten on myös mahdollista, että joissakin kunnissa koulutuksen saatavuus olisi heikkoa.” Jo tällä hetkellä on ollut ongelma, että kielikoulutukseen ei pääse, ja uudistus uhkaa vain syventää tätä ongelmaa entisestään. Samoin esityksessä todetaan: ”Maahanmuuttajien tuomat kulut kunnille voivat vähenevän rahoituksen tilanteessa nostattaa vastakkainasettelua kunnallisissa päätöksentekoelimissä ja kansalaisten keskuudessa, millä voi olla yhdenvertaisuutta heikentäviä ja hyviä väestösuhteita haastavia vaikutuksia.” On pakko kysyä, onko vastakkainasettelun lisääminen jopa hallituksen tahto. Ainakin perussuomalaiset näkevät maahanmuuton ongelmana kaikkiin vallitseviin haasteisiin, ja se, että väestösuhteita halutaan heikentää ja vastakkainasettelua lisätä, tietenkin palvelee tätä ajattelua. Nyt jatkossa yli 40-vuotiaiden mahdollisuudet oppia perustaitoja heikkenevät merkittävästi, jos aikuisten perusopetuksen omaehtoisen opiskelun tukemiselle työttömyysetuudella asetetaan ehdotettu 40 vuoden ikäraja. Käytännössä tällä esityksellä kuntien tehtäviä ollaan jälleen lisäämässä samalla, kun rahoitusta leikataan. Uudistus uhkaa myös lukuisia vapaan sivistystyön oppilaitoksia samoin kuin satoja opetusalan työpaikkoja. Esityksen seurauksena voi olla koulutusverkon supistuminen, työpaikkojen väheneminen ja myös muun vapaan sivistystyön koulutustarjonnan väheneminen eri alueilla. Esimerkiksi omassa maakunnassani Pohjois-Karjalassa se tarkoittaa niin Kiteen kansanopiston kuin myös Lieksan kristillisen opiston mahdollisuuksia järjestää kotoutumiskoulutusta ja lukutaitokoulutusta, vaikka niiden toiminta on ollut tuloksellista ja ne ovat voineet toteuttaa koulutuksen nimenomaisesti lähellä koulutusta tarvitsevia lisäten myös näiden ihmisten integroitumista lähiyhteisöön. Tämän lain käsittelyn yhteydessä olemme tässä salissa kuulleet valitettavia puheenvuoroja, joissa ei ymmärretä sitä, että kotouttaminen vaatii resursseja — se vaatii sitä, että koulutukseen päästään. Se, että vaaditaan kielitaitoa, on hyvä asia, mutta jos kielikoulutusta ei ole tarjolla, niin on hyvin vaikea saada tuota opetusta, ja nyt tällä esityksellä edelleen heikennetään ihmisten pääsyä kotoutumiskoulutukseen ja kielikoulutukseen, mikä on varsin valitettavaa ja aivan väärä suunta siinä, miten meidän tulisi pystyä entistä paremmin integroimaan muualta muuttaneita tänne osaksi meidän yhteiskuntaamme.

Arvoisa puhemies! On sanottu, että mitä kauempaa työtöntä katsoo, sitä laiskemmalta hän näyttää. Tämän päivän keskustelu ja sosiaaliministerin vastauspuheenvuoro osoittavat erinomaisen konkreettisesti, että hallitus katsoo työtöntä hyvin kaukaa kertoessaan, kuinka pienipalkkaisten herätessä työhön työtön jää naapuriin nukkumaan. Hallitus on omilla päätöksillään sekä lisännyt että syventänyt köyhyyttä. En tiedä, eikö hallitus itse ymmärrä tekemiensä päätösten vaikutuksia vai eikö se vain välitä. Hallituksen rajut leikkaukset sosiaaliturvaan ovat kasautuneet samoille perheille, minkä vuoksi yli 30 000 uutta lasta tippuu köyhyyteen. Koska hallitus ei selvästikään ymmärrä, mitä köyhyys tarkoittaa, niin lainaan Pelastakaa Lapset ry:n keräämiä ajatuksia köyhyydessä eläviltä lapsilta ja nuorilta heidän omin sanoin: ”Ihan perseestä nähdä äiti murehtimassa joka päivä rahatilanteesta, ja usein ollaan yhdessä mietitty, mistä saataisiin lisää rahaa ruokaan, lääkkeisiin, yms. Mitään ei saa apua, vaikka ollaan yritetty.” ”Raha on tiukalla. Yllättävä autohuolto maksoi yli 600 euroa. Siinä meni yli kuukauden rahat. Nyt säästetään milloin mistäkin. Äiti tehnyt parhaimmillaan kolmea työtä yhtä aikaa, jotta rahat riittää mun ja siskon harrastuksiin ja elämisiin.” ”Ahdistaa ja stressaa. Pienestä asti miettinyt, miten auttaa vanhempaa.” ”Rahaa ei tunnu riittävän enää mihinkään. Jouduin lopettaa harrastukseni ja luovuttaa unelmasta uuden harrastuksen aloittamisesta. Opiskelijoihin liittyvien tukileikkauksien takia mun opintotukea myös vähennettiin usealla kymmenellä eurolla, joka on vaikuttanut siihen, että ei ole varaa ostaa uusia vaatteita hajonneiden tilalle edes kirpputorilta.” ”Välillä jääkaapissa ei ole ruokaa, ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen, esim. uusiin vaatteisiin. Joskus ei ole edes varaa ostaa sampoota, hoitoainetta tai vartalosaippuaa.” ”Stressaa. En halua ostaa mitään itselle mukavia juttuja, esim. vaatteita, välipalaa koulun jälkeen, laadukkaampia hygieniatuotteita omalla rahallani, koska en ikinä tiedä, milloin saatan joutua tarvitsemaan rahaa johonkin muuhun, tai jos äitin tarvitsee lainata rahaa, niin ruokaostoksiin. Minun rahat koostuu siis opintotuesta. Ihan syvältähän se on elää tällä tavalla.” ”Olen vasta teini-ikäinen. Minun ei kuuluisi joutua miettimään sitä, onko minulla varaa ostaa lääkkeitä tässä kuussa.” Arvoisa puhemies! Tapasin jokunen aika sitten joensuulaisia työttömiä. He etsivät ahkerasti töitä, mutta kun niitä ei ole. He olivat myös huolissaan koventuneesta ilmapiiristä ja siitä, kuinka työttömiä leimataan laiskoiksi ja työtä vältteleviksi. Tänään tässä salissa valitettavasti näin on myös tehty. Tapaamani joensuulaiset työttömät myös ihmettelivät, miksi hallituksella on köyhille vain keppiä, kun rikkaita kannustetaan porkkanoilla. Tätä ihmettelen minäkin. Suojaosien poisto on tästä konkreettinen esimerkki. Se vähentää kannusteita ottaa lyhytaikaista työtä vastaan, ja tämä näkyy jo. Suojaosien poisto on johtanut Pohjois-Karjalassa siihen, että lyhytaikaisen työn vastaanottaminen on vähentynyt. Kyse on myös siitä, että arjen talous menee helposti sekaisin pienestäkin työpätkästä, kun tuet leikkautuvat heti mutta lisäansio tulee tilille vasta myöhemmin. Hallituksen mielestä on ihan ok, että työttömältä leikkautuu jokaisesta ansaitusta eurosta 50 senttiä alle 300 euron tuloista. Sen sijaan hallituksen mielestä on suuri vääryys, että 100 tonnin tuloilla marginaalivero on 50 prosenttia. Myös esimerkiksi toimeentulolain muutokset ovat johtaneet siihen, että ihmisiä, jotka eivät ole työkykyisiä, on työnnetty työllisyyspalvelujen asiakkaiksi, vaikka heillä ei ole todellisia työnsaantimahdollisuuksia, ja näin heidän tulonsa leikkaantuvat. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa tämä on tarkoittanut tuhatta ihmistä. He tarvitsisivat aivan muita palveluita. Arvoisa puhemies! Haluan vielä nostaa esille asunnottomuuden. Suomessa on tehty pitkäjänteisesti työtä asunnottomuuden eteen, ja vuodesta 2012 asti hallituksesta riippumatta olemme onnistuneet vähentämään asunnottomuutta, mutta nyt Orpon hallituksen vahtivuorolla asunnottomuus on lähtenyt kasvuun. Asunnottomiksi on joutunut myös sellaisia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisia sosiaalisia ongelmia. Heidän tapauksessaan yksinkertaisesti rahat eivät vain riitä asumiseen, ja tämä johtuu hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista, siis leikkauksista asumistukeen ja työttömyysturvaan, samanaikaisesti, kun arjen kulut ovat kasvaneet. Toinen asunnottomuutta lisännyt tekijä on asumisneuvonnan vähentyminen. Ministeri Multala kertoi äsken, että se johtuu soteuudistuksesta ja kunnista, mutta hän unohti kertoa, että hallitus leikkasi asumisneuvonnan määrärahat puoleen.

Arvoisa puhemies! Ensin haluan kiittää yhdenvertaisuusvaltuutettua tästä hyvästä ja laajasta ja kattavasta kertomuksesta. Se on äärimmäisen tärkeä kuvaus siitä, miten kykenemme toteuttamaan erityisesti EU:n syrjintädirektiiviä ja muutoinkin yhdenvertaisuuden toteutumista tässä maassa. Kuten tästä kertomuksesta voimme huomata, valitettavasti yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulevien syrjintäyhteydenottojen määrä on jatkanut kasvuaan. Viime vuonna ilmoituksia tuli yli 2 700. Suurin osa näistä yhteydenotoista koskee syrjintä- ja yhdenvertaisuusasioita, mutta lisäksi tulee tieto- ja aineistopyyntöjä sekä yhteydenottoja liittyen valtuutetun erityistehtäviin koskien ulkomaalaisten oikeuksia ja asemaa, maasta poistumisen valvontaa sekä ihmiskaupparaportointia ja naisiin kohdistuvan väkivallan raportointia. Yhteydenottojen kasvu kertoo paitsi tarpeesta yhdenvertaisuusvaltuutetun kaltaiselle matalan kynnyksen oikeussuojaelimelle myös siitä, että valtuutettuun luotetaan, se tunnetaan ja sen asema on vakiintunut. Eri syrjintäperusteisia yhteydenottoja tuli eniten vammaisuuteen liittyen, liki 600, ja toiseksi eniten liittyen alkuperään, reilu 300. Työelämää koskevia syrjintäyhteydenottoja oli myös liki 600. Ne ovat liittyneet muun muassa ikäsyrjintään rekrytoinnissa, työsuhteen päättämiseen, työoloihin ja kohteluun työpaikalla sekä vammaisille henkilöille tehtäviin kohtuullisiin mukautuksiin. Sotepalveluihin liittyen tuli yli 400 yhteydenottoa, ja esille nousivat erityisesti vammaisten ja sairaiden henkilöiden palvelut ja etuudet, esteettömyys ja saavutettavuus sekä haavoittuvassa ja suuressa tuen tarpeessa olevien ihmisten asiat. Kertomuksessa todetaan, että viime vuosina rasismi on näkynyt yhä etenevissä määrin myös julkisessa keskustelussa ja politiikassa, ja valitettavasti näin todellakin on. Alkuperään, vammaisuuteen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät, kiusaamista koskevat yhteydenotot näyttävät lisääntyneen koulutuksessa ja kasvatuksessa. Tätä voi osin selittää yleisesti viime vuosina Suomessa ja globaalisti koventunut asenneilmapiiri suhteessa moninaisuuteen ja tosiasialliseen yhdenvertaisuuteen. Suomessa naisvihan, rasismin, luokkasyrjinnän sekä vammaisten ihmisten, sateenkaariväen ja alkuperäiskansojen syrjinnän juuret ovat syvällä yhteiskunnassa, mikä näkyy vaikeutena käsitellä ongelmia ja tunnistaa niiden historiallisuus sekä taipumuksena kieltää ne. Syrjinnän purkaminen vaatii risteävän moniperustaisuuden, erilaisten tarpeiden, historian ja valtasuhteiden ymmärtämistä. Syrjintäyhteydenottojen kasvu yhdenvertaisuusvaltuutetulle osoittaa osaltaan, että perus- ja ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa täysimääräisesti ja yhdenvertaisuuden edistäminen vaatii aktiivisia toimia. Valitettavasti hallitus on omilla toimillaan heikentänyt yhdenvertaisuuden toteuttamista muun muassa poistamalla varhaiskasvatuksesta velvollisuuden toimipaikkakohtaisen yhdenvertaisuussuunnitelman laatimiseen, vaikka tutkimukset osoittavat, että lapset kokevat jo pienenä syrjintää ja varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamista yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta tulisi vahvistaa. Hallituspuolueiden kansanedustajat ovat normalisoineet rasismia toistuvilla rasistisilla ulostuloillaan läpi hallituskauden. [Mauri Peltokangas: Aika paksua tekstiä, edustaja!] Hallituksen rasismikohujen seurauksena syntyneen rasismin vastaisen toimenpideohjelman tavoitteista oli helmikuuhun mennessä saavutettu sitä koskevan väliraportin mukaan ainoastaan yhdeksän 62 toimenpiteestä. Eilen vietettiin romanien kansallispäivää. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksessa todetaan romanien kohtaavan syrjintää erilaisissa palveluissa hyvin laajasti. Romaneita on kieltäydytty palvelemasta, heihin on kohdistettu etnistä profilointia, ja työntekijöitä on ohjeistettu palvelemaan romaneja syrjivällä tavalla. Hallituksen rasismin vastaisen toimenpideohjelman romaneita koskevista toimista yhtäkään ei ole vielä toteutettu. Kertomus sisältää laajan joukon suosituksia. Toivon todellakin, että nämä suositukset otetaan vakavasti ja pystyisimme rakentamaan tästä maasta yhdenvertaisempaa paikkaa, jossa kaikilla on hyvä elää riippumatta taustasta, alkuperästä, mahdollisesta vammasta tai muusta ominaisuudesta.

Arvoisa puhemies! Sika on huomattavan älykäs eläin, ja sitä pidetään usein älykkäämpänä kuin koiraa. Tutkimusten mukaan sian älykkyysosamäärä on verrattavissa 3—5-vuotiaan lapsen tasoon. Siat oppivat nopeasti ja kykenevät ratkaisemaan monimutkaisia tehtäviä. Ne oppivat esimerkiksi käyttämään ohjainta pelatakseen videopelejä, joissa ne ohjaavat kohdistinta kärsällään. Siat ovat tunnepitoisia ja sosiaalisia, ja niillä on erinomaisen pitkä muisti. Mutta hallitukselle sika on vain lihaa. Sen tämä käsissä oleva lakiesitys paljastaa, sillä toisin kuin lain nimi, laki eläinten hyvinvoinnista, hallitus ei ole tällä esityksellä parantamassa sikojen hyvinvointia vaan heikentämässä sitä. Tällä esityksellä halutaan perua viime kaudella päätetty porsaiden kastraatiokielto, jonka piti tulla voimaan vuonna 2035 eli hyvin pitkän siirtymäajan jälkeen. No, mitä tuo kirurginen kastraatio sitten tarkoittaa? Se on hyvin kivulias toimenpide, joka tehdään pienille, muutaman päivän ikäisille poikapuolisille porsaille eli karjuporsaille. Siinä porsaan iho viilletään auki, kivekset vedetään ulos ihoviillosta ja siemenjohtimet katkaistaan. Tämä toimenpide tehdään Suomessa vuosittain noin 850 000 karjuporsaalle. Kastrointi aiheuttaa vakavan kudosvaurion ja voimakkaan kivun, joka jatkuu tulehdusreaktion vuoksi vielä päiviä kastraation jälkeen. Kipu aiheuttaa porsaalle kärsimystä ja monenlaista muuta hyvinvointihaittaa. Se rasittaa elimistöä, lisää tulehdusriskiä, tuottaa negatiivisia tunteita ja häiritsee unta. Nuorena koettu kipu on haitallista eläimen kehitykselle ja voi herkistää kivun kokemuksille myös myöhemmin elämässä. Kastroitujen porsaiden kuolleisuus on myös suurempi kuin kastroimattomilla. Lain perustelumuistiossakin mainittujen seikkojen nojalla kirurgisen kastraation kiellon kumoaminen perustuisi puhtaasti lihateollisuuden ja viennin tarpeisiin eikä palvelisi eläinten hyvinvoinnin etua. Tämä todetaan suoraan hallituksen esityksessä, ja mediasta olemme saaneet lukea, kuinka aggressiivisesti lihateollisuus lobbasi kastraatiokiellon poistamista. Kastraatio on porsaille erittäin kivulias ja stressaava kokemus. Vaikka laissa vaadittu kivunlievityksen ja paikallispuudutuksen tavoitteena on lievittää tätä kärsimystä, ne eivät sitä kokonaan poista. Kastraatiossa poikaporsaiden kivekset poistetaan siksi, että tuotettuun lihaan ei jäisi hajua, jonka katsotaan haittaavan sianlihan vientiä etenkin Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Toisin kuin täällä aiemmin annettiin ymmärtää, sianlihaa voidaan tuottaa ja laajasti myös tuotetaan ilman kastraatiota. On totta, että Suomi oli ensimmäinen maa, jossa on päätetty kastraatiokielto. Sen sijaan, että olisimme ylpeitä tästä eläinten hyvinvointia edistävästä päätöksestä, hallitus on sitä nyt perumassa, sillä jos katsotaan eurooppalaisia maita, niin vaikka kastraatiota ei ole vielä muissa maissa kielletty, niin käytännössä monissa maissa merkittäviä osuuksia sioista kasvatetaan ilman kastraatiota. Siksi väitteet siitä, että tällainen liha ei olisi kelvollista, ovat varsin erikoisia. Esimerkiksi Espanjassa lähes 80 prosenttia sioista kasvatetaan ilman kastraatiota, Alankomaissa 70 prosenttia, ja Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Portugalissa kirurginen kastraatio ei ole ollut laajemmin käytössä lainkaan. Nykyisessä laissa Suomen kastraatiokielto olisi tullut voimaan 2035. Luulenpa, että ennen tuota vuotta kiellosta on päättänyt useampi maa, sillä kuluttajille eläinten hyvinvointi on koko ajan yhä tärkeämpää. Ihmiset eivät halua, että eläimille aiheutetaan turhaa kärsimystä, mitä porsaiden kastraatio on. Ei olekaan ihme, että tämän lakiesityksen lausunnonantajista valtaosa vastusti kastraatiokiellon poistamista. Eläinsuojelujärjestöjen lisäksi sitä vastustivat erityisesti tahot, jotka käytännössä ovat tekemisissä eläinten hyvinvoinnin kanssa, kuten Suomen Eläinlääkäriliitto, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto sekä Suomen Tuotantoeläinlääkäriyhdistys, ja eläinten hyvinvointia tutkivat tahot, kuten Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto, Luonnonvarakeskus ja sen Eläinten hyvinvointikeskus. Samoin esitystä vastustivat kaikki aluehallintovirastot, jotka valvovat eläinten hyvinvointia. Tässä keskustelussa on noussut esiin kastraation tarve suomalaisen huoltovarmuuden ja omavaraisuuden turvaamiseksi. On hyvä muistaa, että vaikka esimerkiksi sianlihantuotannossa omavaraisuusasteemme on suuri, niin todellisuudessa sen vaatimissa tuotantopanoksissa omavaraisuusaste on varsin heikko, kuten eläintuotannon tuotantopanoksissa muutoinkin, mikä näkyy esimerkiksi tällä hetkellä siinä, että lannoitteita ei saada maahan ja alalla on haasteita sen kanssa. Ja kun puhutaan kriisitilanteesta, niin uskonpa, että siinä kohdin porsaiden ja siantuotannon vaatimat rehut, jotka ovat ihmisravinnoksi kelpaavia pääosin, käytettäisiin pikemminkin ihmisten ruokkimiseen kuin sikojen kasvattamiseen.

Arvoisa puhemies! Todellakin on helppo yhtyä tuohon edelliseen, edustaja Lylyn puheenvuoroon siinä, että meidän pitäisi pikemminkin miettiä niitä todellisia ongelmia, miten me pystymme koulutustasoa nostamaan, sillä valitettavasti korkeakoulutettujen osuus on Suomessa laskenut, ja me emme ole pääsemässä niihin tavoitteisiin, mitä olemme asettaneet. Nämä tavoitteet ovat tietysti sen takia tärkeitä, että me tiedämme, että koulutus on se avain menestykseen, jos ajatellaan yhteiskuntaa, tai jos ajatellaan yksilöä, se tuo varmuutta myös siihen työn saamiseen. Niinpä tämän yhden opiskeluoikeuden säännösten kaltaisten keinojen sijasta pitäisi purkaa niitä esteitä, jotka korkeakoulutuksen tiellä monesti ovat. Nämä liittyvät esimerkiksi oppimisen ongelmiin, taloudelliseen tilanteeseen, epävarmuuteen omasta suunnasta ja hyvinvointiin liittyviin ongelmiin. Mutta valitettavasti hallitus on esimerkiksi kasvattanut entisestään opintotuen lainapainotteisuutta tänä aikana, jolloin opintolainat ovat muutenkin kasvaneet merkittävästi. Tietysti tämmöiset isot lainat tässä epävarmassa maailmassa ovat este kouluttautua etenkin niille, joilla ei ole vahvoja taloudellisia turvaverkkoja lähipiirissä. Todellakin tätä esitystä nyt perustellaan sillä, että tämä vähentäisi koulutuksen kasautumista ja tätä kautta nyt vapautuisi sitten näitä korkeakoulupaikkoja niin, että pääsisimme tuohon 50 prosentin tavoitteeseen, mutta kyllähän tämä ongelma, että joillakin on useampia opiskeluoikeuksia, ei ole se perussyy siihen, miksi emme ole tuohon 50 prosentin tavoitteeseen oikein pääsemässä. Siis puhutaan vain alle kolmesta prosentista opiskelijoista, joilla on useita opinto-oikeuksia, ja näihinkin ratkaisuihin liittyvät lukuisat erilaiset elämäntilanteet ja työllistymiseen liittyvät arviot. Tänä aikana, kun nuoret ovat varsin ahdistuneita koulutusvalinnoista tulevan työuran kannalta, nyt luodaan lisää paineita tällä uudella hallinnollisella mekanismilla, joka nuorten epävarmuutta lisää. Päinvastoin pitäisi miettiä sellaisia ratkaisuja, jolloin nuorena tehdyt ratkaisut eivät tuntuisi yhtä lopullisilta, sillä jo nykyisin moni nuori pitää välivuosia, koska he haluavat saada opinto-oikeuden juuri varmasti oikeaan koulutusohjelmaan. Tämä lisää sitä, että ikään kuin virheitä ei voi tehdä, vaikka tiedämme, että tässä ajassa, joka muuttuu kiihtyvää vauhtia, entistä enemmän pitäisi luoda pikemminkin joustavuutta siihen, että pystyy opiskelemaan ja tarvittaessa opiskelemaan vaikka parikin tutkintoa. En näe koulutuksen kasaantumista sillä tavalla niin suurena ongelmana, mitä tämän esityksen perusteella siitä luodaan, kun tiedämme, että me tarvitsisimme entistä enemmän osaavaa ja koulutettua väkeä. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tässä on nyt erikoisella tavalla annettu ymmärtää, että lakiesitys olisi jotenkin parannus eläinten hyvinvointiin. Tässähän heikennetään sitä kastraatiokieltoa, joka viime kaudella tehtiin ja jolle annettiin hyvin pitkä siirtymäaika, niin että varmasti tuottajat olisivat voineet siihen sopeutua. Täytyy muistaa, että sika on hyvin älykäs eläin. Sitä pidetään koiraa älykkäämpänä ja arvioidaan, että sen älykkyysosamäärä on verrattavissa 3—5-vuotiaan lapsen älykkyyteen. Silti hallitus näkee sian pelkästään lihana, ja se on todella valitettavaa. Me usein väitetään täällä, että Suomi on erityisen edistyksellinen esimerkiksi eläinten hyvinvointiasioissa, mutta emme me ole, ja tällä lainsäädännöllä me otamme vielä takapakkia, mikä on mielestäni häpeällistä. Kuten tässä on tullut esiin, valtava määrä lausunnonantajista totesi, että tämä lakiesitys on huono, se heikentää merkittävästi eläinten hyvinvointia. Suomen Eläinlääkäriliitto, Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta, Eläinten hyvinvointikeskus ja Tuotantoeläinlääkäriyhdistys, [Puhemies koputtaa] kaikki nämä tahot, vastustavat tätä lakiesitystä. Miksi ihmeessä tätä viedään eteenpäin?

Arvoisa puhemies! Luovan alan tekijät ovat nyt jo hankalassa asemassa, kun digitaaliset alustat ovat muuttaneet ansaintalogiikkaa ja heidän tulonsa ovat romahtaneet. Kun tiedämme, että nimenomaan tekijänoikeus on luovan talouden perusta, niin on huolehdittava, että tekijänoikeuksista saadaan oikeudenmukainen korvaus eikä se nyt tekoälyn myötä katoa. Luovan alan tekijöiden ja kuluttajien on molempien voitava tietää, mikä on tekoälyn tuottamaa ja kenen teoksia on käytetty tekoälymallien kouluttamisessa. Selkeät merkinnät ja läpinäkyvyys vahvistaisivat myös kuluttajien oikeuksia. Myös luovien alojen tekijöiden neuvotteluasemaa on vahvistettava, sillä yksittäinen taiteilija tai luovan alan freelancer ei pärjää yksin globaaleille teknologiayhtiöille. Yleinen tekijänoikeuksien suojan vahvistaminen, nykyistä kattavammat tekijänoikeuskorvaukset ja esimerkiksi tekijänoikeusjärjestöjen asiavaltuus auttaisivat luovan alan tekijöitä puuttumaan epäkohtiin kollektiivisesti. Toivon, että näitä voimme viedä yhdessä eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Niin kuin tämän päivän keskusteluissa on tullut selväksi, kaikki varmastikin kannattavat tämän hankintalain hyviä tavoitteita: sitä, että pystyisimme julkisia hankintoja toteuttamaan tehokkaammin ja samalla varmistaen alueellista elinvoimaa sekä edistäen yrittämisen edellytyksiä. Mutta valitettavasti tämä lakiesitys tällaisenaan ei kuitenkaan johda näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Se kaikkein ongelmallisin kohta tässä on nimenomaan kymmenen prosentin sidosyksikkösääntely. Kun tuossa päivällä kysyimme ministeriltä, mistä tämä kymmenen prosenttia on tullut, niin emme saaneet siihen vastausta. Saimme kyllä kuulla, ihan oikein, että on totta, että jossain määrin mahdollisuutta toteuttaa hankintoja in-housen kautta on käytetty väärin tai on kikkailtu. Täällä oli esimerkkejä siitä, miten on saattanut jokin kunta hankkia 0,02 prosentin osuuden ja sillä perusteella sitten näitä hankintoja voinut tehdä ilman kilpailutusta, mutta kyllähän tämän 0,02 prosentin ja kymmenen prosentin välissä on aika paljon muitakin vaihtoehtoja kuin ottaa tämä kymmenen prosentin vaatimus, joka on kuitenkin todella, todella monessa tapauksessa aivan liian korkea ja erityisesti pienille kunnille äärimmäisen hankala. Tietyillä alueilla, kuten esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa, ei meillä ole niitä tarjoajia, jotka voivat näitä palveluita tuottaa. Sen takia, jos hallitus kuvittelee, että tämä tarjonta syntyy pelkästään lakipykälää muuttamalla, kyllä sen ymmärrys markkinataloudesta ja meidän Suomen eri alueista on pahasti vinksallaan. No, todellakin tämä lakiesitys sai lausuntokierroksella aika lailla murskapalautteen nimenomaan tämän kymmenen prosentin minimiomistusrajan osalta — ja aivan syystä. Kuten täällä on tänään kuultu, se aiheuttaa monenlaisia ongelmia ja riskejä. Esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto varoittaa siitä, että tämä hankintalakimuutos keskittää markkinoita suurille toimijoille ja menettäjinä ovat nimenomaan paikalliset pk-yritykset, vaikka hallitus väittää, että juuri niiden etua se on tällä lakiesityksellä ajamassa. Siis nykyäänhän nämä in-house-yhtiöt kilpailuttavat hankintoja merkittävästi, jopa noin 50—75 prosenttia liikevaihdostaan, ja nimenomaan tarjoavat näille paikallisille yrityksille sitä kautta työtä. Nyt tietysti, jos tähän tulee tämä raja ja lakimuutoksen jälkeen in-house-yhtiöt purkavat tuhansia sopimuksia näiden markkinatoimijoiden kanssa, tilalle tulevat kansainväliset toimijat, jotka eivät kyllä paikallista alihankintaa tarvitse. Sitten tässä on tuotu esille se, saadaanko tällä lakimuutoksella nyt säästöjä. No, tästäkään meillä ei minkäänlaista laskelmaa ole. Päinvastoin hallituksen oman esityksen mukaan tulee enemmänkin kustannuksia kuin säästöjä. Se leikkaa palveluita sekä hyvinvointialueilla että kunnissa. Ja jos mietimme tällä hetkellä vaikka hyvinvointialueiden muutenkin hankalaa taloudellista tilannetta, niin se, että nyt väkisin sinne vielä lisäkustannuksia aiheutetaan, on täysin kohtuutonta. Monet ovat tuoneet esille nämä merkittävät kyberturvariskit, mitä tähän lakiesitykseen liittyy. Tässä hallituksen esityksessäkin todetaan, että valtion kyberturvallisuusjohtajan näkemyksen mukaan käytettävissä oleva kyberturvallisuuden osaamis- ja tietotaso romutettaisiin uudistusta toteutettaessa, sillä nykyisissä yhteistyörakenteissa osaaminen on ollut käytettävissä ja turvaamassa palveluiden jatkumista yhteisesti sidosyksiköiden kautta. Ja edelleen kyberturvallisuusjohtajan arvion mukaan vaikutukset olisivat nykyiset, koko ajan lisääntyvät uhkakuvat huomioiden täysin kestämättömät ja merkittävästi myös taloudellisesti kalliimmat. Otan esimerkin Itä-Suomesta, omalta alueeltani. Siellä kolme hyvinvointialuetta on yhdessä perustanut yhtiön, ISLABin, joka tuottaa hyvinvointialueilla laboratoriopalveluita. Nämä labrat toimivat terveyspalvelujen yhteydessä yliopistosairaaloista sotepisteisiin, ja ne välttämättömät tukitoiminnot, kuten ict, väline- ja laitehuolto, logistiikka, keskusvarastot sekä työvaate- ja siivouspalvelut, tuotetaan yhdessä näiden hyvinvointialueiden kanssa. Esityksen mukainen hankintalaki johtaisi nyt siihen, että laboratoriot eivät voisi enää hyödyntää näitä yhteisiä tukipalveluja, vaikka ne toimivat saumattomasti samoissa tiloissa samojen potilaiden äärellä. Näiden pitäisi näytteenotto- ja laboratoriopalveluita varten rakentaa erilliset, päällekkäiset tukipalvelut, mikä on tietysti kallista ja tehotonta ja nostaa kustannuksia. Myös kyberturvallisuuden osalta tämä olisi merkittävä heikennys, ja sillä olisi valtavasti vaikutuksia, sillä näiden laboratoriopyyntöjen ja -tulosten tulee siirtyä hoitoyksikön ja labrojen välillä saumattomasti ja turvallisesti 24/7 myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. No, nykyisellään tämä on varmistettu niin, että ISLAB tukeutuu hyvinvointialueiden kanssa samaan suojattuun runkoverkkoon ja muuhun tietoturvalliseen infraan ja yhteinen tietoturvavalvomo huolehtii turvallisuudesta 24/7. Nyt tämän esityksen mukainen hankintalaki muuttaisi tilannetta niin, että se pirstaloisi nykyisen mallin ja hajauttaisi vastuut häiriötilanteissa. Käyttökatkojen ja integraatiovikojen todennäköisyys kasvaisi, ja huoltovarmuus heikkenisi — siis aivan väärä suunta nykyisessä turvallisuustilanteessa. Todellakin toivon, että tässä talossa, kun valiokunnat käsittelevät tätä esitystä, puututaan näihin epäkohtiin, mietitään niitä ratkaisuja, millä näitä hyviä tavoitteita, mitä tässä laissa sinänsä on, voidaan aidosti edistää, sillä tällä kymmenen prosentin omistusvaatimuksella ne eivät tule etenemään.