Pitko Jenni
21 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Te sanoitte, pääministeri, aikaisemmin, että ihmisten huolia ja tähän talouteen liittyviä huolia ovat bensan hinta ja sähkön hinta, mutta haluaisin kyllä muistuttaa ja huomauttaa, että te sivuutatte ne paljon suuremmat talouteen liittyvät kriisit, sodat ja ympäristöuhkat. Euroopan metsät palavat, ja te olette tehneet hallituksessa pääosin päästöjä lisääviä vaikutuksia. Te toitte tänne eduskuntaan KAISU-suunnitelman, jossa on teidän vastaus ilmastolain mukaisiin vaatimuksiin, ja niiltä esityksiltä siis puuttui täysin rahoitus. No, nyt kun te olette tässä budjettiriihessä päättäneet teidän budjetista, niin näyttää siltä, että rahoitusta näille teidän itse esittämillenne ilmastotoimille ei vieläkään ole. Sen sijaan te lupaatte täällä lisää bensatukia ja olette nyt esittäneet tätä bensa-alennusta. Jos te olette kiinnostuneet suomalaisten tulevaisuudesta, meidän talouden riskien vähentämisestä ja nuorten tulevaisuususkon vahvistamisesta, niin te ette jättäisi jälkeenne tällaista päästövelkaa.
Arvoisa puhemies! Minusta se pitää voida sanoa suoraan: Suomen maatalouspolitiikka on epäonnistunut. Ruoantuotannon kannattavuus on lähellä nollaa, ja kestävyysmurros on vasta lapsenkengissä — ja ei, tämä ei ole viljelijöiden vika, se on meidän poliitikkojen vika. Maataloustukien ja tuotannon uudistaminen on välttämätöntä, mutta tässä salissa kilpaillaan siitä, kuka puolustaa nykyjärjestelmää kiivaimmin. Arvoisa puhemies! Toisin kuin täällä annetaan ymmärtää, eivät tuottajan etu ja luonnon hyvä ole vastakkain. Pelloilla ympäristötoimet ja kannattavuus kulkevat usein käsi kädessä. Esimerkiksi maan kasvukunnon ja ravinteiden pidättämisen parantaminen suojaa vesistöjä ja parantaa satoa, mutta siihen eivät tuet nykyisellään kannata. Hyvä hallitus, tehdyt toimet eivät riitä, jos sinilevälautat kasvavat ja vedet jatkavat tummumistaan, eikä fossiilisiin polttoaineisiin ripustautuminen nosta maataloutta kukoistukseen. Ehdotus: tehkää turpeen kunnianpalautuksen sijasta biokaasun uusi tuleminen. [Hannu Hoskonen: Turve tarvitaan takaisin, jos meinataan maata viljellä tässä maassa!]
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä esitetään luonnonsuojelulakiin useita muutoksia, joista merkittävimmän uuden säännöskokonaisuuden muodostavat luonnonarvokauppaa koskevat säännökset. Lailla on tarkoitus mahdollistaa myös voimassa olevien säännösten mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen eli luonnonarvohehtaareiden käyttäminen muuhun kuin heikennyksen hyvittämiseen eli esimerkiksi yritysten ympäristövastuullisuuteen ja vapaaehtoisiin luontotekoihin. Lakiin esitetään lisättäväksi tarvittavat säännökset EU:n ennallistamisasetuksessa säädetyn ennallistamissuunnitelman laatimisesta. Lisäksi esitys sisältää eräitä teknisluontoisia ehdotuksia, kuten suden poistaminen luonnonsuojelulain lajisuojelua koskevan sääntelyn soveltamisalasta. EU:n ennallistamisasetus velvoittaa jäsenvaltiot laatimaan kansallisen ennallistamissuunnitelman ja toimittamaan sen Euroopan komissiolle. Hallituksen esityksen tarkoituksena on säätää kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimisesta siltä osin kuin se on tarpeen. Valiokunta korostaa, että hallituksen esitys sisältää ainoastaan mainitun toimivaltaa koskevan säännösehdotuksen. Ehdotus ei koske kansallisen ennallistamissuunnitelman sisältöä, vaan ainoastaan ministeriöiden välistä työnjakoa ja valtioneuvoston toimivaltaa sekä muutoksenhakuoikeutta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu esiin huomioita siitä, että hallituksen esityksessä ehdotettuun toimivaltasääntelyyn ennallistamissuunnitelman hyväksymisestä liittyisi riski eduskunnan lainsäädäntövallan sitomisesta ennakolta ministeriötason linjauksin. Valiokunta korostaa, että kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelussa on korostettu sen olevan tasoltaan hyvin yleinen, tiekarttamainen. Sillä ei ole tarkoitus olla oikeusvaikutuksia yksityisiin maanomistajiin, eikä ennallistamissuunnitelman valmistelussa ole katsottu siinä voitavan osoittaa yksittäisiä ennallistettavia alueita. Suunnitelma luo suuntaviivat sille, miten luonnon tilaa parannetaan ja kaupunkivihreää lisätään tulevina vuosikymmeninä. Kysymyksessä on strateginen ja vaiheittain tarkentuva kokonaisuus. Valiokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä, että suunnitelmalla voi olla vaikeasti arvioitavia vaikutuksia julkisyhteisöjen maankäyttöön ja julkiseen talouteen. Ennallistamissuunnitelma on pyrittävä laatimaan siten, että perustaksi otetaan tehokkaimmat ja myös asetuksen vaatimusten täyttämisen kannalta tarkoituksenmukaisimmat keinot. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut kriittisesti ehdotetun sääntelyn oikeusvaikutuksia. Perustuslakivaliokunta edellytti ehdotetun sääntelyn tarkentamista siten, että säädöstasolta ilmenee selvästi, että ennallistamissuunnitelmaan ei voi sisältyä sellaista asetuksessa tarkoitettua viitteellistä karttaa tai sellaisia toimenpiteitä, joilla voisi olla joko suoraan tai muun lainsäädännön tulkinnan osana oikeusvaikutuksia perustuslain 15 §:n suojaamaan omaisuuteen nähden. Ympäristövaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnossaan edellyttämää sääntelyn tarkentamista 13 a §:ssä. Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota myös siihen, että luonnonsuojelulain 134 §:n muutosehdotuksessa muutoksenhakuoikeus koskee myös kansallisen ennallistamissuunnitelman hyväksymisestä tehtävää päätöstä. Esityksestä ei ilmene täysin selvästi, millaiset asiat ennallistamissuunnitelmaa koskevasta päätöksestä voisivat tulla muutoksenhaun kohteeksi. Ehdotus muutoksenhakua koskevan säännöksen muuttamiseksi voi valiokunnan mielestä olla omiaan lisäämään osaltaan epäselvyyttä siitä, millaisia oikeusvaikutuksia ehdotetulla ennallistamissuunnitelmalla on. Ympäristövaliokunta kuitenkin katsoo, että perustuslakivaliokunnan näkemys on sinänsä ymmärrettävä mutta koska vastaavan tyyppisistä muista suunnitelmista, kuten vesienhoitosuunnitelmasta, saa valittaa ja peruste säännöksille on siten kuin hallituksen esityksen perusteluissa on todettu muualla kuin suunnitelman oikeusvaikutuksissa, muutoksenhakuoikeutta on kuitenkin pidettävä perusteltuna. Luonnonarvomarkkinoiden kehittyminen voi osaltaan tukea EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanoa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonsuojelulain 11 lukua siten, että viranomaisvarmennettujen luonnonarvohehtaarien käyttöä laajennetaan vapaaehtoisen ekologisen kompensaation lisäksi myös muihin vapaaehtoisiin luontotekoihin, kuten yritysten ja yhteisöjen luontovastuullisuuden osoittamiseen. Tarkoituksena on täydentää olemassa olevia keinoja luonnon tilan parantamiseksi. Muutos on tarpeen, koska luontokadon pysäyttäminen ja ennallistamistavoitteiden saavuttaminen edellyttävät selvästi nykyistä laajempaa rahoituspohjaa. On tärkeää, että luonnonarvomarkkinoiden kehittyminen ei kuitenkaan heikennä julkisen sektorin luonnonsuojelupanostuksia vaan toimii niitä täydentävänä työkaluna. Uuteen 104 a §:ään ehdotetaan lisättäväksi luontoteon käsite. Luontoteolla tarkoitetaan luonnonarvoja lisäävillä toimilla tuotettavien luonnonarvojen käyttämistä vapaaehtoisesti. Luontoteot perustuvat samoihin luonnonarvohehtaareiden tuottamista ja laskemista koskeviin sääntöihin kuin ekologinen kompensaatio, ja maanomistaja voi itse päättää, mihin tarkoitukseen hän hyväksyy tuottamiaan luonnonarvoja käytettävän. Valiokunta toteaa, että luonnonarvomarkkinoiden käynnistyminen on tärkeä tavoite. Koska vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio on lähtenyt hitaasti liikkeelle, voi uhkana olla myös luonnonarvomarkkinoiden hidas käynnistyminen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on myös katsottu, että esityksessä jää epäselväksi, voidaanko suojelu hyväksyä luontotekona ja sovelletaanko siihen samoja periaatteita kuin ekologisen kompensaation suojeluhyvityksessä. Valiokunta selventää, että tarkoituksena on, että myös suojeluhyvitystä voidaan käyttää luontotekona. Valiokunta katsoo, että sääntelymuutosten valmistelu sen osalta, miten suojeluhyvitysten haasteet eli vältetty haitta ja vuoto huomioitaisiin, tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti. Ympäristövastuullisesti toimiakseen yritysten tulee välttää ja minimoida haitalliset luontovaikutukset eli noudattaa niin kutsuttua lieventämishierarkiaa. Suojeluhyvitysten hankkimisen ja ekologisten kompensaatioiden tuottamisen tulee aina tapahtua lievennyshierarkian viimeisenä keinona, eli vasta sen jälkeen, kun oman toiminnan haitallisten luontovaikutusten pienentämisen kaikki muut mahdollisuudet on hyödynnetty. Lakiehdotuksessa esitetään myös lisättäväksi yleistasoinen edellytys lieventämishierarkian noudattamisesta ja erityinen edellytys koskemaan niitä kirjanpitolain nojalla kestävyysraportointivelvollisia hakijoita, joiden toiminnalla on merkittäviä biodiversiteettivaikutuksia. Saadakseen rekisteriin kirjauksen luontoteosta kestävyysraportointivelvollisen toimijan on voitava osoittaa kestävyysraportoinnillaan joko että yrityksellä ei ole merkittäviä biodiversiteettivaikutuksia tai, jos merkittäviä biodiversiteettivaikutuksia raportoinnin mukaan aiheutuu, että yritys noudattaa lieventämishierarkiaa. Kestävyysraportointivaatimuksen piirissä on Suomessa noin 120 yritystä. Pienemmille yrityksille ei luoda uusia velvoitteita, jotta osallistumisen kynnys säilyy kohtuullisena. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että suuria yrityksiä koskeva velvollisuus osoittaa noudattavansa lieventämishierarkiaa voi vaikuttaa kielteisesti näiden yritysten haluun tehdä luontotekoja raportointivelvollisuuden raskauden vuoksi. Haasteeksi on koettu se, että vapaaehtoisiin luontotoimiin osallistuville yrityksille syntyy esityksen seurauksena lisää hallinnollisia velvoitteita ja tulkinnallista epävarmuutta ilman että siitä olisi luonnon näkökulmasta hyötyä. Riskinä on, että yritysten halukkuus osallistua luonnonarvomarkkinoihin heikkenee. Jos luontovaikutusten korostamista kestävyysraportoinnissa aletaan käyttää muiden velvoitteiden perusteena, se voi myös vähentää yritysten halukkuutta käsitellä omia luontovaikutuksiaan osana raportointiaan. Valiokunta pitää hyvänä luonnonarvohehtaareihin perustuvaa, luotettavaa luonnonarvokauppaa, mutta tunnistaa haasteen siitä, että tieteelliseen laskentamenetelmään perustuva arviointi maksaa. Lisäksi hallituksen esityksessä esitetyn mukaisesti raportointivelvollisuus lieventämishierarkian noudattamisesta, joka koskee vain suuryrityksiä ja pörssiyhtiöitä, tuo niille kustannuksia, koska raportointi sopii huonosti yhteen kestävyysraportoinnin vaatimusten kanssa. Valiokunta korostaa edellä esitettyyn viitaten, että uuden sääntelyn ohjeistuksessa tulee varmistaa, että velvoitteesta aiheutuva rasite yrityksille jää mahdollisimman pieneksi, menettelyt ovat sujuvia ja käytännöt linjassa kestävyysraportoinnin vaatimusten kanssa. Suurten yritysten raportointivelvoitteen vaikutusta markkinoiden syntyyn tulee seurata ja arvioida ja puuttua ripeästi mahdollisiin ongelmiin. Valiokunta pitää hallituksen esitystä kokonaisuutena perusteltuna ja tarpeellisena erityisesti EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanemiseksi ja luonnonarvomarkkinoiden kehittämiseksi. Valiokunta on tarkentanut myös yksityiskohtaisia perusteluja ja esittää, että eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen. Mietintö ei ole yksimielinen.
Arvoisa puhemies! Olemme merkittävän eläinten oikeuksiin ja eläinten hyvinvointiin liittyvän lain äärellä taas. Olen itse aina ajatellut, että sivistysvaltion yksi mitta on se, miten me kohtelemme eläimiä. Olen ajatellut, että me emme halua Suomessa tuottaa tarpeetonta kärsimystä, mikäli sille on olemassa vaihtoehtoja. Porsaiden kirurginen kastraatio on hyvin kivulias toimenpide. Toimenpiteen aiheuttamaa kipua ei saa pois paikallispuudutuksella eikä kipulääkkeillä. Haava on kipeä pitkään, ja siihen liittyy myös tulehdusriski. Porsaiden kirurgiselle kastraatiolle on myös olemassa vaihtoehtoja. Siksi en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi hallitus on tuonut eduskuntaan lain, jolla sallitaan aiheutettavan eläinyksilölle merkittävää kipua. ”Eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä”, sanoo voimassa oleva eläinsuojelulaki. Jos eduskunta hyväksyy tämän lakiesityksen, se oikeuttaa kärsimyksen aiheuttamisen eläimille myös jatkossa. Kirurginen kastraatio aiheuttaa pienille porsaille täysin tarpeetonta kärsimystä. Sen ei pitäisi olla sivistysvaltiossa laillista. Esitän, että tämä lakiesitys hylätään.
Arvoisa rouva puhemies! Esittelen valiokunnan mietinnön. Hallituksen esityksellä toteutetaan pakkausasetuksen toimeenpanon ensimmäinen vaihe. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi asetuksen toimeenpanon kannalta keskeisistä valvovista viranomaisista ja poistettavaksi kansallisesta lainsäädännöstä pakkausasetuksen kanssa päällekkäinen sääntely. Lisäksi ehdotetaan asetuksen edellyttämää täydentävää sääntelyä, joka velvoittaa pakkausten tuottajayhteisön ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän osoittamaan jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen vähimmäisosuuden määrärahoistaan. Valiokunta toteaa, että pakkausjäteasetuksen täytäntöönpano edellyttää suorasta sovellettavuudestaan huolimatta kansallisen sääntelyn lisäämistä, ja se myös aiheuttaa toiminnanharjoittajille kustannuksia. Toisaalta jätteen määrän odotetaan vähenevän ja kierrätyksen ja uudelleenkäytön lisääntyvän, jotka ovat tärkeitä tavoitteita. Pakkausasetuksessa säädetään kaikille pakkauksille jätedirektiivin 8 ja 8 a artiklan mukainen tuottajavastuu. Tuottajavastuuvelvollisuus koskee noin 50 000:ta Suomeen sijoittunutta yritystä sekä satojatuhansia ulkomaille sijoittuneita yrityksiä, jotka myyvät tuotteita etäkaupalla Suomeen loppukäyttäjälle. Tuottajavastuuvelvoitteet ovat toimijoille pakottavaa lainsäädäntöä. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi pakkausasetuksen toimeenpanon kannalta tarvittavat valvovat viranomaiset. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty eriäviä näkemyksiä eräiden valvontatehtävien osoittamisesta. Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella kustannustehokkaana ja tarkoituksenmukaisena ratkaisuna sitä, että kunnan elintarvikevalvontaviranomainen ja Ruokavirasto ovat molemmat elintarvikekontaktimateriaalipakkauksissa käytettävän kierrätetyn muovin pitoisuutta valvovia viranomaisia. Lisäksi Tukesin tehtäväksi on tarkoituksenmukaista osoittaa muiden kuin kontaktimateriaalipakkausten kierrätetyn muovin sisällön valvonta. Jätelain 52 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädetään pakkausten tuottajayhteisön velvollisuudesta osoittaa enintään viisi prosenttia tuottajavastuumaksujen tuloista jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen. Valiokunta toteaa, että tällä hetkellä ei ole riittävästi tietoa mahdollisista jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevista toimista ja niiden kustannuksista, joten kustannustason määrittely on hankalaa. Tästä syystä hallituksen esityksessä on pidetty tarkoituksenmukaisena jättää säätämättä tarkemmasta rahoituksen määrästä tai kohteesta tässä vaiheessa. Esitys jättää siten tuottajavastuujärjestelmille ja juomapakkausten palautusjärjestelmille laajan liikkumatilan suunnitella rahoituksen määrä ja aiotut toimet. Keskeinen uusi säännös pakkausasetuksessa koskee verkkoalustojen tarjoajia. Asetuksen 45 artiklan 4 kohdan mukaisesti verkkoalustojen tarjoajien on hankittava verkkoalustalla tuotteitaan myyviltä etämyyjiltä vakuutus, jossa se vahvistaa tarjoavansa ainoastaan sellaisia pakkauksia, joiden osalta se täyttää tuottajan vastuuta koskevat vaatimukset kyseisessä jäsenvaltiossa. Valiokunta korostaa verkkoalustoja koskevan velvoitteen merkitystä etämyyjiä koskevassa tuote- ja vastuuvalvonnassa. On huomattavasti tehokkaampaa valvoa alustoja kuin jokaista yksittäistä toiseen maahan sijoittunutta etämyyjää. Ulkomaisten yritysten valvonta on erittäin vaikeaa ja työllistävää. EU:n pakkausasetus helpottaa työtä jonkin verran, koska vaatimukset yhtenevät kaikissa EU-maissa. Valiokunta pitää ulkomaalaisten etämyyjien saamista hoitamaan tuottajavastuuvelvoitteensa erittäin tärkeänä niin kaupan tasapuolisten kilpailuedellytysten kuin ympäristönsuojelutavoitteenkin kannalta. EU:n sääntelyn kehittämistä etämyyjiä velvoittavaan suuntaan tulee aktiivisesti jatkaa. Ympäristövaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esityksen ja siihen sisältyvät ensimmäisen ja toisen lakiehdotuksen.
Arvoisa puhemies! Kun luonto häiritsee ihmisen toimintaa, mitä tekee hallitus? Ratkaisee asian jälleen kerran eläinten tappamisella. Tämä sama tarina on nähty jo monta kertaa tämän hallituksen aikana. Tämä laki antaa varsin laajat oikeudet ampua valkoposkihanhia ja merimetsoja myös muualla kuin siellä, missä ne aiheuttavat haittoja. Tämän lain tarkoitus ei tunnu olevan niinkään vahinkojen vähentäminen vaan laajan metsästämisen salliminen näiden vahinkojen varjolla. Tässä esityksessä esimerkiksi sallitaan valkoposkihanhien metsästäminen koko Suomessa, vaikka tiedämme varsin hyvin, että valkoposkihanhet aiheuttavat maanviljelykselle haittaa hyvin paikallisesti Itä-Suomessa. Merimetsojen osalta haitat kohdistuvat kalankasvattamoille ja kaupalliseen kalastukseen. Kuitenkin tämä laki sallii merimetson ampumisen myös vapaa-ajankalastuksen pyydyksien lähellä. Lisäksi tämä laki tulee sallimaan myös lintujen ampumisen pesimäaikaan, vaikka lähtökohtaisesti lintujen pesimä on ollut laajasti suojeltua. Hyvä ministeri, miksi te ette näe haittojen ehkäisyssä mitään muuta mahdollista kuin tappamisen?
Arvoisa puhemies! Hallituksen olisi mahdollista suojella niitä vihannoivia niittyjä ja huminoivia puita, joista kaunis Suvivirtemme kertoo, nimittäin ennallistamisasetuksen toimeenpano lähestyy. Tutkijoiden ja muidenkin yllätykseksi kuitenkin maa- ja metsätalousministeriö on keksinyt käyttää tätä tilaisuutta hyväksi ja ehdottaakin boreaalisen luonnonmetsän määritelmän muuttamista. Siis sen sijaan, että suunnitelmassa keskityttäisiin parantamaan luonnon tilaa, kuten tarkoitus oli, nyt yritetäänkin ohjata mahdollisimman paljon arvokkaita metsiä suojelun ja ennallistamisen ulkopuolelle. Onko tässä käymässä taas niin, kuten aikaisemmin hallituksen hyväksymissä vanhojen metsien kriteereissä, että metsien suojelu muuttuukin hakkuut salliviksi satumetsä-kriteereiksi? [Petri Huru: Hyvät kriteerit!] Hallitus ei ole kunnostautunut tutkittuun tietoon pohjautuvassa luontopolitiikassa, mutta ennallistamissuunnitelman käyttäminen aseena luontoa vastaan on kyllä häikäilemätöntä. Kysynkin ympäristöministeri Multalalta, joka ennallistamissuunnitelman toimeenpanosta vastaa: ettehän aio hyväksyä luonnonmetsien määritelmän muuttamista tutkitun tiedon vastaiseksi?
Arvoisa puhemies! Näiden luonnonarvomarkkinoiden tuominen luonnonsuojelulakiin on tervetullutta. On tosiaan niin, että on olemassa yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat ilmaisseet halunsa tuottaa tällaisia vapaaehtoisia lisäisiä luontotekoja, ja kun tämä määritelmä on puuttunut, niiden tuottamisessa on ollut pelko esimerkiksi viherpesusta syyttämisestä, jolloin yritysten halua toteuttaa näitä luontotekoja on varjostanut tämmöinen määritelmän puute. Nyt saamme lakiin näille vapaaehtoisille luonnonarvomarkkinoille määritelmät ja puitteet, jotka varmistavat näiden luonnonarvomarkkinoiden ja luontotekojen läpinäkyvyyden ja myös sen, että niitä ei lasketa kaksinkertaisesti. Luonnonarvomarkkinat ovat myös tässä yhteiskunnassa laajasti kannatettu keino parantaa luonnon tilaa. Niiden tuottamiseksi löytyy innokkaita maanomistajia ja ehkä muitakin yhteisöjä, ja sitten tiedämme myös, että niiden ostajille on todennäköisesti löytymässä jonkinlaiset markkinat. Haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että jos me aidosti haluaisimme tällaisen saastuttaja maksaa ‑periaatteen toteuttaa, niin tämän luonnonsuojelulaissa olevan ekologisen kompensaation säätäminen pakolliseksi tai velvoittavaksi olisi ollut se oikea tie. Silloin saisimme aidot luonnonarvomarkkinat käyntiin. Silloin tietty toiminta, joka aiheuttaa haittaa luonnolle, tulisi lähtökohtaisesti kompensoida, ja silloin markkinat todellakin syntyisivät niille, jotka näitä pystyvät tuottamaan, ja heille olisi sitten ostajia saatavilla. Nythän emme vielä tiedä, miten tämä lähtee liikkeelle, mutta tietenkin toivomme, että aidot luonnonarvomarkkinat tämän vapaaehtoisenkin sääntelyn perusteella syntyvät. Itse ajattelen, että tämmöiset vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat voisivat olla käytössä myös sen velvoittavan ekologisen kompensaation lisäksi, että sitten yritykset, jotka vielä sen lisäksi haluaisivat tehdä, pystyisivät siihen lähtemään mukaan. Kuten tuossa vastauspuheenvuorossani sanoin, on kuitenkin herännyt huolta tämän luonnonarvomarkkinoihin liittyvän, lieventämishierarkiaan liittyvän prosessin byrokraattisuudesta, ja osa yrityksistä, jotka ovat innoissaan lähtemässä tähän, on huolestuneita siitä, tuleeko prosessista liian raskas. Itse ainakin ympäristövaliokunnan puheenjohtajana varmasti haluan selvittää, onko näin, kuten ministeri sanoi, että se ei merkittävällä tavalla hidasta sitä, vai onko tässä väärinymmärrystä vai onko niin, että laista on tulossa turhan byrokraattinen. Ymmärsin kuitenkin, että tämä lieventämishierarkia tässä luonnonarvomarkkinoiden osalta ei olisi pakollista, toisin kuin me ajattelemme, että toki tässä ekologisen kompensaation prosessissa on tärkeätä, että lähtökohtaisesti lievennetään sitä aiheutettua haittaa. Mutta tätä voimme tutkia tosiaan eduskunnassa ja valiokunnassa tästä eteenpäin. Joka tapauksessa on tietenkin hyvä, että olemme saaneet tämän esityksen tänne saliin, ja siitä ministeri Multalaa haluan kiittää. Haluan vielä lopuksi kuitenkin myös muistuttaa siitä, että vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat eivät yksin riitä luontokatoa pysäyttämään. Olisi ollut tosiaan järkevää, niin kuin aikaisemmin sanoin, tehdä tästä ekologisesta kompensaatiosta velvoittavaa, mutta samalla tarvitsemme myös paljon muita keinoja. Tarvitsemme lisää luonnonsuojelualueita maalla ja vesistöissä, ja kaikilla luontotyypeillä tarvitsemme semmoista ympäristölainsäädäntöä, joka estää uuden luontohaitan syntymisen. Emmehän me halua täällä sellaista järjestelmää, missä toiset pystyvät tuottamaan luontohaittaa ja sitten toiset sitä korvaavat, vaan kaikki mahdollinen haitta, mikä on kohtuullisin kustannuksin vähennettävissä, on sen toimijan itse vähennettävä. Tämä on aiheuttaja maksaa ‑periaate, joka ei toteudu tällä hetkellä meidän ympäristölainsäädännössä kaikilta osin, joiltakin osin toki kyllä toteutuu. Vielä loppuun haluan sanoa, että vaikka tämä hallitus ei ole juuri tarttunut toimeen tehdäkseen vapaaehtoisia luontotekoja, niin toivon kuitenkin hyvin paljon, että yritykset ja yhteisöt tarttuvat toimeen.
Arvoisa puhemies! En tiedä, miten nyt nämä vihreiden esitykset hakkuumenetelmien monipuolistamiseksi tähän liittyivät, mutta haluan sanoa tässä, että vihreäthän eivät ole kieltämässä hakkuita mutta me haluaisimme muokata meidän metsätalousjärjestelmää niin, että meillä olisi vähemmän sitä ennallistettavaa. Vai onko keskusta ja ovatko ihmiset täällä sitä mieltä, että on ok esimerkiksi edelleenkin tehdä uudisojituksia ja tehdä metsäojituksista niin syviä, että ne jatkuvasti tuottavat humusta ja kiintoaineista vesistöihin, mikä aiheuttaa muulle yhteiskunnalle ennallistettavaa ja kustannuksia niiden vesien puhdistamiseksi? Olisi upea kuulla niitä esityksiä myös tässä salissa, jos eivät vihreiden keinot kelpaa, millä tavalla me muokkaamme tätä yhteiskuntaa ympäristöystävällisemmäksi. Nämä luonnonarvomarkkinat ovat tervetulleet tähän, mutta kai me kaikki myös ymmärrämme, että pelkästään näillä vapaaehtoisilla yritysten ja yhteisöjen luontoteoilla me emme tule muuttamaan sitä suuntaa, mitä Suomen luonnossa tapahtuu. Lajit vähenevät ja luontokato etenee, ja se on meidän ihmistoiminnan syytä, ja me voidaan muuttaa sitä, jos meillä on tahtoa tehdä niin.
Arvoisa puhemies! Yritykset ja yhteisöt ovat ilmaisseet halun tehdä tällaisia vapaaehtoisia luontotekoja, ja ilman tämmöisiä virallisia puitteita ja määritelmää niiden riski päätyä syytetyksi vaikka viherpesusta on suuri, joten siksi tarvitsemme lakiin puitteet vapaaehtoisille luontotoimille eli luonnonarvomarkkinoille. Nämä luonnonarvomarkkinat ovat myös laajasti kannatettu keino parantaa luonnon tilaa. On myös ilmoittautunut paljon maanomistajia, ketkä mielellään tuottaisivat näitä palveluja markkinoille. Eli on hyvä ja tärkeää päästä liikkeelle. Teimme viime kaudella luonnonsuojelulakiin merkittäviä muutoksia muun muassa vapaaehtoisen ekologisen kompensaation myötä, ja nämä vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat sopivat tietenkin hyvin tähän jatkeeksi. Laista on kuitenkin herännyt huoli. Osa yrityksistä, jotka ovat kiinnostuneita näitä vapaaehtoisia luontotekoja tekemään, sanoo, että laki näyttäytyy hyvin byrokraattisena ja saattaa itsessään latistaa kiinnostusta tehdä näitä luontotekoja, joten kysyn ministeriltä: Oletteko käyneet näiden yritysten kanssa keskusteluja? Ja varmistammehan tässä eduskuntakäsittelyssä, että me teemme [Puhemies koputtaa] sellaisen lain, että yritykset todella pystyvät tekemään näitä luontotekoja?
Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä täällä pidettyihin puheenvuoroihin siitä, että näiden pakkausten kierrätysastetta on todellakin nostettava, ja on hyvä, että tätä edistetään nyt EU-tasolla ja tuodaan osaksi Suomen lakia. Ajattelen itse, että on joitakin asioita, mitä me tehdään erittäin hyvin, ja tämä pullojen panttijärjestelmä ja kierrätys on yksi niistä esimerkeistä, mitä me olemme voineet viedä maailmalle. Eli kun me aletaan Suomessa tekemään jotakin, niin me saatetaan tehdä se todella hyvin. Sitten on näitä kiertotalouden osa-alueita, missä me vielä tulemme aika paljon jäljessä. Yleisesti kotitalousjätteiden osaltahan se voi tuntua aika erikoiselta, koska meillä on niin paljon näitä kierrätyspönttöjä kaikkialla, mutta silti sen suhteen meillä on vielä tekemistä, ja toki teollisuudessa, esimerkiksi kaivosteollisuudessa ja rakennusteollisuudessa, on paljon hyödyntämätöntä potentiaalista jätettä. Tämä koskee tosiaan näitä pakkauksia. Me tiedämme tästä globaalista ilmiöstä, että näiden postipakettien määrä erityisesti on kasvanut tosi paljon, ja siihen ei ehkä olla vielä sellaista ratkaisua löydetty, miten sitä pystyttäisiin vähentämään, paitsi toki se, että lisätään tuotteiden pitkäikäisyyttä, jolloin uuden hankkiminen ei olisi välttämätöntä, mutta ehkä sekin on hidas tie siihen. Toisaalta sitten ihan näin kansallisella tasolla tiedetään, että esimerkiksi take away -ruoka on sitten korona-ajan lisääntynyt tosi paljon ja myös siinä pyörii paljon erityisesti muovipakkauksia, mistä itse aina yllätyn. Kun monesti ruokaa pitkän päivän jälkeen haen kotiin, niin tulen samalla vieneeksi uutta muoviroskaa kotiin. Mutta ei se hyvältä toki tunnu myöskään kertakäyttää pahvipakkauksia siinä mittakaavassa, mitä näin voi tapahtua. Eli kyllä meillä on tässä tehtävissä myös kansallisesti. Itse ajattelen, että meidän kannattaisi tutkia, voimmeko me ottaa sen kaltaisia järjestelmiä, mitä meillä on pullopanttien osalta ja pullojen palautusjärjestelmän osalta, esimerkiksi näihin take away -ruokaratkaisuihin tai pakettijärjestelmiin tavallaan jatkona tälle sääntelylle. Sinänsä pidän järkevänä tätä, mitä nyt esitetään, eli että kierrätysmateriaalia lisätään näissä tuotteissa ja sitten näille tuottajayhteisöille tulee tämä velvollisuus kerätä näitä maksuja ja osoittaa ne jätteen synnyn vähentämiseen ja estämiseen. Yleisesti kannatan esityksiä ja niiden tavoitteita, mitä tässä on, mutta toivon, että vielä pidemmälle Suomi edelläkävijänä ottaa askeleita.
Arvoisa puhemies! Haluan ottaa tähän AMOC-keskusteluun kantaa: Eikö kuitenkin ole niin, että vaikka tämä katastrofi ei ole täysin varma — se on tietenkin totta, että harva asia on täysin varma — niin kun kuitenkin huonompi tulevaisuus tai huonompi vaihtoehto näistä on todennäköisempi kuin se, että meille käy hyvin, niin eikö sen pitäisi saada meidät kaikki sellaiseen asentoon, että me aiomme tehdä kaikkemme, ettei se toteudu, ja että me myös varaudumme siihen, että käy se pahin skenaario? Jos se vaikka ei toteutuisikaan, sitten voimme huokaista helpotuksesta. Moni maa on lähtenyt tekemään kansallisia varautumissuunnitelmia tämän asian suhteen. Olisiko syytä sellainen varautuminen käynnistää myös Suomessa? No, sitten tähän biokaasuun, mitä valiokuntakin halusi korostaa: Nythän on niin, että hallituksen omilla toimilla on biokaasun kysyntää vähennetty. Esimerkiksi tämä lantapoikkeus on omiaan heikentämään biokaasun kannattavuutta, ja tietenkin nämä jakeluvelvoitteeseen liittyvät lisävelvoitteen muutokset ovat vähentäneet myös biokaasun kysyntää. Kysyisin ministeriltä: kun biokaasu on asia, mitä me kovin laajasti tässä salissa kannatamme maatalouden huoltovarmuuden edistämisen ja omavaraisen energiantuotannon kannalta, niin aikooko hallitus ryhtyä joihinkin toimiin sen suhteen?
Arvoisa puhemies! Esittelen ympäristövaliokunnan mietinnön: Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman eli KAISUn tavoitteena on määritellä keinot, joilla vähennetään taakanjakosektorin päästöjä. Keinot tähtäävät siihen, että EU-lainsäädännössä ja kansallisessa ilmastolaissa asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa. Keskeinen uusi kokonaisuus taakanjakosektorilla on vuoteen 2027 mennessä vaiheittain käynnistyvä fossiilisen polttoaineen jakelua koskeva päästökauppa, ETS 2, jossa polttoaineen jakelija on velvollinen hankkimaan päästöjään vastaavan määrän päästöoikeuksia. Tämän ETS kakkosen soveltamisalan arvioidaan kattavan 53 prosenttia Suomen taakanjakosektorin kokonaispäästöistä. KAISU on ilmastolain mukainen suunnitelma, johon sisältyy jo päätettyjä toimia ja lisätoimia tavoitteiden saavuttamiseksi. Osa KAISUun sisältyvistä toimista edellyttää jatkovalmistelua ja erillisiä päätöksiä. Valiokunnan saamissa lausunnoissa on kiinnitetty huomiota siihen, että osa toimista on vielä epävarmoja, sillä niille ei ole varattu rahoitusta. Toimiin on kaivattu myös ylimääräisiä päästövähennyksiä tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi. Valiokunta on lausunut suunnittelujärjestelmän kehittämisestä seuraavaa: ”Valiokunta pitää tärkeänä hankkeena vireillä olevaa ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän arviointia. Valiokunnan saamissa lausunnoissa kiinnitetään toistuvasti huomiota siihen, että suunnittelujärjestelmä voisi olla tehokkaampi ja hallituksen politiikan kannalta vaikuttavampi, jos KAISUn antaminen ajoitetaan siten, että hallitus ehtii toteuttaa suunnitelmaan sisältyvät politiikkatoimet. Lausunnoissa onkin ehdotettu, että suunnitelma annettaisiin 12 kuukauden kuluessa vaaleista. Lisäksi lausunnoissa on tuotu esiin, että suunnitelmien sisältö olisi hyvä kytkeä hallitusohjelman kehyssääntöön ja julkisen talouden suunnitelmaan.” Taakanjakosektorin tilanteesta yleisesti: Taakanjakosektorin merkittävimmät päästölähteet ovat liikenne, maatalous, työkoneet ja rakennusten erillislämmitys. Päästöt ovat vähentyneet erityisesti liikenteessä ja rakennusten lämmityksessä. Myös jätteiden käsittelyn ja F-kaasujen aiheuttamat päästöt ovat nykyisin selvästi pienemmät kuin vuonna 2005. Maatalouden taakanjakosektorille laskettavat päästöt, pois lukien energiankäytön päästöt, ovat pysyneet suhteellisen tasaisina viime vuosina. Vuoden 2030 velvoitteeseen on nykytoimien pohjalta kurottavaa 1,7 hiilidioksidiekvivalenttimegatonnin verran. EU-lainsäädännössä taakanjakosektorille on määritelty joustokeinoja, joita jäsenmaat voivat hyödyntää tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomessa vuosina 21—24 taakanjakosektorille on kertynyt päästökiintiöiden alittumisen takia ylijäämää, mutta pikaennakkotiedon mukaan Suomi ylitti vuoden 24 kiintiön 0,1 hiilidioksidiekvivalenttimegatonnin verran. Jäsenmaat voivat myös hankkia päästöyksiköitä muilta jäsenmailta päästövähennysvelvoitteen kattamiseksi. Myös maankäyttösektorin mahdollisia ylijäämäyksiköitä voitaisiin tietyin ehdoin hyödyntää taakanjakosektorin velvoitteiden täyttämiseen. Suomen kohdalla on kuitenkin maankäyttösektorin nettonielun kehityksen takia olemassa riski, että maankäyttösektorin vaje kaudelta 21—25 siirtyy katettavaksi taakanjakosektorille. Taakanjakosektorin päästövähennysvelvoitteiden tulevaisuus on kaiken kaikkiaan epävarma. Vuosien 26—30 kiintiöt vahvistetaan vasta myöhemmin, sillä ne perustuvat vuosien 21—23 toteutuneisiin päästöihin. EU-velvoitteen saavuttaminen nojaa varsin vahvasti joustojen käyttämiseen tai päästöyksiköiden hankkimiseen muilta mailta. Päästöyksiköiden saatavuuteen ja hintatasoon liittyy huomattavia epävarmuuksia. Tavoitteen haastavuutta korostaa lisäksi maankäyttösektorin muuttuminen päästölähteeksi, kuten tämän mietinnön kirjoittamisen aikaan oli. Tämä lisää sekä tarvetta uusille nieluja kasvattaville toimille maankäyttösektorilla että päästövähennystoimien tarvetta taakanjakosektorilla. Liikenteestä: Liikenne on taakanjakosektorin suurin yksittäinen päästölähde. KAISUn mukaan liikenne ei ole saavuttamassa sille asetettua päästövähennystavoitetta. Fossiilittoman liikenteen tiekartassa asetettiin liikennesektorille tavoite puolittaa päästöt vuoden 2005 tasolta vuonna 2030. Keskeisiä perusskenaarioon sisältyviä toimenpiteitä ovat EU:n ajoneuvojen hiilidioksidipäästönormien kiristykset. Niiden mukaan uusien henkilö- ja pakettiautojen päästöjä on vähennettävä asteittain siten, että päädytään vuoden 2035 jälkeen valmistettavien autojen nollapäästövaatimukseen. Uusina toimina KAISUssa otetaan käyttöön muun muassa raskaan liikenteen hankintatuki, romutuspalkkio sekä latausinfran rakentamisen tuki. Maataloudesta: KAISUn mukaan maatalouden päästövähennystoimia kohdistetaan erityisesti turvemaiden kosteikkotoimiin, tilusjärjestelyjen nopeuttamiseen ja lannankäsittelyn päästöjen pienentämiseen muun muassa biokaasun tuotantoa ja käyttöä sekä ravinteiden kierrätystä edistämällä. Valiokunta pitää erityisen tarkoituksenmukaisina toimia, joilla metsäpinta-alaa kasvatetaan metsittämällä heikkotuottoisia tai ruuantuotannon ja huoltovarmuuden näkökulmasta merkityksettömiä maatalousmaita. Valiokunta korostaa biokaasun merkitystä mahdollisuutena sekä vahvistaa ilmastotoimia että samalla vahvistaa Suomen energia- ja ravinnehuoltovarmuutta. Lisäksi valiokunta nostaa esille, että saamissaan lausunnoissa on todettu, etteivät elintarvikeomavaraisuus, huoltovarmuus ja globaali ruokaturva ole ristiriidassa ilmastotoimien kanssa, ja erityisesti uudet ruuantuotantoteknologiat, kuten solumaatalous, tuovat mahdollisuuksia niin liiketoimintaan kuin päästöjen vähentämiseen. Päästövähennysten lisäksi uudet ruuantuotantoteknologiat mahdollistavat merkittävää talouskasvua Suomelle ja lisäävät strategista autonomiaa. Rakennusten erillislämmityksestä ja rakentamisen päästöistä: Asuinkiinteistöjen öljystä ja maakaasusta luopumista edistetään avustuksilla. Öljylämmityksestä luopumisen avustus on onnistunut aktivoimaan lämmitysjärjestelmän vaihtamisia huomattavasti. Lisäksi päästöihin vaikutetaan asuinrakennusten energia-avustuksilla, joita on myönnetty energiatehokkuutta merkittävästi määräystasoa parempaan tasoon parantaviin hankkeisiin. KAISUn mukaan rakennusten erillislämmityksen osalta päästöjä vähennetään edelleen öljylämmityksestä luopumisen tukemisella sekä nostamalla kevyen polttoöljyn bio-osuuden jakeluvelvoitetta. Myös rakennusmateriaalien valinnalla on vaikutusta ilmastopäästöjen vähentämisen kannalta. Tavoitteena on käyttää tulevaisuudessa yhä enemmän uusiutuvia ja kierrätettyjä vähähiilisiä rakennusmateriaaleja päästö- ja energiaintensiivisten rakennusmateriaalien sijaan. Valiokunnan saamissa lausunnoissa on ehdotettu, että rakentamisen tuotesidonnaisten päästöjen vähentämisen ohjauskeinot, kuten ilmastoselvitys ja hiilijalanjäljen raja-arvot, otetaan jatkossa mukaan KAISUun. Valiokunta toteaa myös, että KAISUn ja muiden ilmastosuunnitelmien valmistelussa ja toimeenpanossa on hyvä ottaa huomioon Suomen tavoite tulla biotalouden kärkimaaksi. Biotalouden keskeinen rooli puhtaan siirtymän toteutuksessa on osaltaan takaamassa sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaista ja taloudellisesti kestävää muutosta. Ympäristövaliokunta ehdottaa päätösehdotuksenaan, että hyväksytään seuraava kannanotto, joka kuuluu näin: ”Eduskunta edellyttää, että ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmää kehitetään sellaiseksi tiiviiksi ja selkeäksi kokonaisuudeksi, joka mahdollistaa tavoitteiden ja toimenpiteiden tehokkaan seurannan ja jonka toteutus voi alkaa kokonaisuuden hyväksyneen hallituksen toimikauden alkupuolella.” Mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Eläinten hyvinvoinnin edistäminen on ollut Suomessa varsin hidasta, mutta on silti aivan erityisen poikkeuksellista se, että niitä parannuksia lähdetään tällä tavalla perumaan. Kirurgisen kastraation kieltäminen ei todellakaan pelasta Suomen taloutta, mutta sen sijaan se aiheuttaa eläinyksilöille merkittävää kipua. Näin todetaan tämän hallituksen esityksessäkin, toisin kuin täällä yritetään jostain syystä keksiä sellaisia perusteluita, että tämä esitys parantaisi eläinten hyvinvointia. Ainakin teidän hallituksenne mukaan kirurginen kastraatio aiheuttaa merkittävää kipua eläinyksilöille, ja tämän kirurgisen kastraation pitäminen voimassa parantaisi porsaiden hyvinvointia. Lisäksi se voisi mahdollisesti myös parantaa tuottajien asemaa taloudellisesti, sekin sanotaan tässä esityksessä. Kaiken kaikkiaan nostaisin esille myös sen, että eläinlääkärit vastustavat kirurgisen kastraation kiellon poistamista. He ovat juuri niitä ihmisiä, [Puhemies koputtaa] jotka näkevät sen kärsimyksen silmästä silmään.
Arvoisa puhemies! Ajattelin sanoa sanasen puurakentamisesta ja siitä, miten se voisi olla myös yksi maaseudun elinvoimaa lisäävä tekijä, ei pelkästään siksi, että puurakentamisen raaka-aine tuodaan sieltä metsätiloilta, vaan myös siitä syystä, että puurakentaminen itsessään esivalmistellaan maaseudulla. Siinä missä betonirakenteet valetaan siellä työmaalla, ja tällä hetkellä toki iso osa työmaista on kaupungeissa ja täällä Etelä-Suomen kaupungeissa, niin puurakenteiset elementtiosat usein valmistetaan maakunnissa ja maaseudulla. Koska puurakentamista aika moni tässä salissa aina kannattaa, toivoisin, että se myös etenisi kohti oikeita toimenpiteitä. Hallitushan on heikentänyt puurakentamisen kannusteita sitä kautta, että lainsäädäntöä muutettiin niin, että nyt tänä vuonna voimaan tullut rakennusten hiilijalanjälkilaskenta ei enää yhtä sitovalla tavalla ohjaa siinä valintavaiheessa valitsemaan vähähiilisiä rakennusmateriaaleja eikä koske enää kaikkia rakennushankkeita, kuten oli suunniteltu. Toivottavasti saamme konkreettisia tekoja puurakentamisen edistämiseksi.
Arvoisa puhemies! Maaseutu on monenlaisten muutosten keskiössä, ja on helppo yhtyä täällä pidettyjä puheenvuoroja yhdistäneeseen teemaan: maaseudun elinvoiman turvaaminen vaatii meiltä päättäjiltä työtä. Väestökehitys, alueiden eriytyminen, kokonaisturvallisuus, maailmanpolitiikan laineet, ekologinen murros — nämä kaikki näkyvät vahvasti maaseudulla. Julkisuudessa maaseudusta puhutaan usein negatiivisessa sävyssä, näin moni maalla asuva itse kokee. Meidän päättäjien kannattaisi korostaa maaseudun mahdollisuuksia ja ratkaisuja aikamme suurissa ilmiöissä. Maa- ja metsätalous ovat merkittävä osa maaseutupolitiikkaa, ja sen sijaan, että ne nähtäisiin vihreän siirtymän kärsijöinä, olisi syytä nostaa ne ratkaisijan asemaan. Harvaa elinkeinoa sään ääri-ilmiöitä ja tuholaisriskejä lisäävä ilmastokriisi ja pölyttäjien määrää ja ympäristön resilienssiä vähentävä luontokato uhkaavat niin kouriintuntuvan selkeästi kuin ruoantuotantoa ja metsien käyttöä. Ihmettelenkin, että tässä salissa usein ilmasto- ja luontoteot asetetaan vastakkain maaseudun elinvoiman kanssa, sillä näinhän se ei ole. Nykyinen hallituksen politiikka ja tukijärjestelmät eivät kuitenkaan tue uudistumista. Metsänomistajalle, joka haluaa olla osa ratkaisua ja kasvattaa metsässään hiilivarastoa ja lisätä monimuotoisuutta, ei ole todellisia kannustimia. Maatalouden ratkaisujen tulisi tukea kannattavuutta ja luontohaittojen vähentämistä. Tarvitaan uudistavaa viljelyä, joka vähentää päästöjä ja pitää maan kasvukunnosta huolta. Uusiutuvan energian, kuten biokaasun, tuotannon vauhdittaminen tukee maaseudun elinkeinoja. Luonnontilan parantaminen paitsi lisää maaseudun vetovoimaa ihmisille myös työllistää koneurakoitsijaa ennallistamistöissä. Edellä mainitut näkökulmat ovat ratkaisuja, jotka eivät vain taklaa ekokriisejä ja sitä kautta vahvista myös maa- ja metsätalouden pidemmän aikavälin etuja vaan myös tarjoavat tässä ajassa kiinni olevia ratkaisuja turvallisuuden ja talouden kysymyksiin. Arvoisa puhemies! Maataloudessa on huutava pula nuorista viljelijöistä. Maaseudun tulevaisuuden kannalta onkin kriittisen tärkeää kuulla nuorten toiveita ja tarpeita, sillä nuorille maalta pois lähtemisen kynnys on osoittautunut matalaksi. Mitkä ovat sellaisia tekijöitä, jotka vahvistaisivat nuorten kiinnittymistä kotiseudulleen ja innostaisivat maaseudun kehittämiseen? Mitä esteitä on nuorelle maalle palaamisessa? Koulutus- ja sivistyspalvelut ovat tietenkin yksi maaseudun elinvoiman selkänoja. Laadukas toisen asteen koulutus on edellytys sille, että täysi-ikäistyvät nuoret voivat hankkia ammatin. Kiinnittymisen kannalta tärkeitä tekijöitä nuorten elämässä ovat ainakin myös vapaa-ajan vieton ja harrastamisen mahdollisuudet sekä mahdollisuudet ihmisten kohtaamisiin. Tässäkään ei kannata unohtaa luonnon merkitystä. Selonteonkin mukaan maaseudun nuorille yleisiä tapoja harrastaa ovat patikointi luonnossa ja kalastus. Virtavesien vapauttaminen ja kansallispuistojen ja retkeilyalueiden perustaminen on siis myös elinvoimapolitiikkaa. [Anne Kalmari: Ja ylläpito!] Arvoisa puhemies! Maaseudun elinvoimaa kun mietitään, yksi liian usein sivuutettu asia on kulttuuri. Myös harvemmin asutuilla seuduilla kulttuuri voi olla voimavara. Kulttuuri on asia, joka antaa meille ihmisille monia tärkeitä asioita: ajattelemisen aihetta, tunteita koettavaksi ja peiliä meistä itsestämme, siitä, keitä me olemme. Kulttuuri tarjoaa yhteenkuuluvuutta ja yhteistä tekemistä. Tietoliikenneyhteydet tietysti tarjoavat mahdollisuuden tuoda kulttuurielämyksiä lähes kaikkialle paikasta riippumatta, mutta myös paikallisen kulttuurin ja sen tekijöiden arvo täytyy nähdä — kulttuurin alueellisen rahoituksen tärkeys täytyy muistaa. Kulttuuriperinnöllä on veto- ja pitovoimaa vahvistava merkitys. Kulttuuriperintö luo juuria ja edistää monipaikkaisuutta, kuten tässä selonteossa todetaan. Hallitus on kuitenkin vienyt läpi eduskunnasta monenlaisia lainsäädäntömuutoksia, joilla edistetään rakennetun kulttuuriperinnön purkamista etenkin muuttotappioalueilla. Arvoisa puhemies! Jotta kotiseudulleen voi palata tai elämänsä ylipäänsä maalle perustaa, tarvitaan koti. Maaseudun asuntomarkkinat kuitenkin toimivat huonosti. Etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa asuntojen hinnat ovat pudonneet ja pankista asunto- tai remonttilainan saaminen on vaikeaa. Tarvitaan konkreettisia toimia asuntomarkkinoiden tervehdyttämiseksi. Viime kaudella käyttöön otettujen energiaremonttien tukia olisi kannattanut tällä hallituskaudella jatkaa. Energiaremonttien rahoituksen tuki on tärkeää etenkin sellaisilla seuduilla, joissa muutoin remonttien rahoitusta on vaikeaa saada.
Arvoisa puhemies! Kun Suomeen asetettiin hiilineutraalisuustavoite, se ei perustunut oletuksiin metsän kasvusta tai virheellisiin oletuksiin, vaan se perustui siihen, että Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen, jossa maailman maat ovat sitoutuneet rajoittamaan maapallon keskilämpötilan lämpenemistä puoleentoista asteeseen. Se on syy, miksi meillä on tällaiset ilmastotavoitteet kuin meillä on. Olen pettynyt kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa nostettuun näkökulmaan siitä, että laskelmat ovatkin se syy ja nyt ei siksi voida mitään tehdä. Kun metsät ovat kääntyneet päästöksi, onko tosiaan niin, että me haluamme muuttaa laskelmia, vai muutammeko me politiikka? Mielestäni on vastuun pakoilua sanoa, että laskelmat ovat muuttuneet. Jos näin puhuttaisiin vaikka Suomen talouden velkaantumisesta, niin en usko, että kokoomus olisi silloin samaa mieltä, että laskelmia meidän täytyy muuttaa. Hiilinielujen osalta ei ole epäselvyyttä, mikä meidän ongelma on. Ne täytyy saada nopeasti ylös ja hiilivarastoja kasvatettua.
Arvoisa puhemies! Jos Atlantin merivirtajärjestelmä menee rikki ja Golfvirta ei enää lämmitä meitä, alkaa Suomessa hyvin kylmä aika. Jos koralliriutat kuolevat ja Amazonin metsät tuhoutuvat, vaarantuu ruokaturva myös Suomessa. Jos napajää sulaa ja merenpinta nousee radikaalisti, aletaan Suomessakin rakentamaan patoja ja tulvavalleja. Jos ikirouta sulaa, muuttuu pohjoinen luonto peruuttamattomalla tavalla. Nämä esimerkit ovat käynnissä olevia prosesseja, jotka johtuvat ilmaston kuumenemisesta. Jos niin kutsutut keikahduspisteet ylitetään, tulee näistä kehityskuluista vääjäämättömiä. Valmistaudumme maanpuolustuksessa pahimpaan, ja sama olisi tehtävä myös elinkelpoista maapalloa puolustettaessa. Vielä olisi aikaa, kymmenen vuoden päästä ei ehkä enää ole. Nämä käsittelyssä olevat keskipitkän aikavälin ja pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmat ovat papereita, joissa Suomen on määrä kertoa, miten se aikoo noudattaa omaa ilmastolakiaan sekä täyttää kansainväliset velvoitteensa. Näitä papereita lukemalla vaikuttaa siltä, että lakia ei aiota noudattaa ja velvoitteille viitataan kintaalla. Nämä suunnitelmat on laatinut hallitus, jolla ei tunnu olevan kiire, hallitus, jota elämää maapallolla uhkaava ilmastokriisi ei tunnu kiinnostavan. Arvoisa puhemies! Suomen hiilineutraalisuustavoitteen ja esitettyjen toimien välinen kuilu on valtava. Tästä 34 miljoonan tonnin kuilusta hallitus on omalla vahtivuorollaan kuromassa umpeen vain 0,5 megatonnia nettopäästövähennyksiä taakanjakosektorilla. Edellisen hallituksen päästövähennys KAISU-suunnitelmassa oli 5,6 megatonnia. Koska romahtaneista hiilinieluista aiheutunutta suurinta ilmastopolitiikan haastetta ei myöskään ole edes aloitettu ratkaisemaan, niin voidaan kai jo sanoa, että hallitus ei noudata Suomen ilmastolakia. Taakanjakosektorin vuoden 2030 velvoitteiden täyttämiseksi hallitus pääasiassa hyödyntää edelliskauden ylijäämiä ja listaa keinoja, joilta monilta se on itse leikannut rahoituksen. Hallituksen toimimattomuus turhauttaa minua erityisesti siksi, että nopeasti käyttöön otettavia keinoja olisi olemassa. Moni keinoista hyödyttäisi myös muita tavoitteita, kuten talouden tasapainottamista tai ihmisten hyvinvointia. Pari esimerkkiä: Hallitus on lisännyt fossiilisten polttoaineiden tukia, kun taas vihreiden politiikassa lakkautettaisiin olemassa olevia ympäristölle haitallisia tukia. Meidän ratkaisussa sekä ilmasto että valtiontalous kiittäisivät. Hallitus alensi fossiilisten tuontipolttoaineiden ja vanhojen saastuttavien autojen verotusta samalla, kun se kiristi sähköautojen ja joukkoliikenteen verotusta. Vihreät tekisivät vähäpäästöisestä liikkumisesta kannattavaa ja mahdollistaisivat sen myös pienituloisille. Te laitoitte hallituksessa kävelyn ja pyöräilyn investoinnit leikkuriin ja lakkautitte suositun työsuhdepolkupyöräedun, vaikka väestön heikentynyt toimintakyky vaikuttaa työkykyyn elämänlaadusta puhumattakaan. Liikennepolitiikassa ratkaisut hyödyttäisivät myös tuottavuutta ja hyvinvointia. Ilmastoratkaisut hyödyttävät myös turvallisuutta ja huoltovarmuutta. Riippuvuuden vähentäminen fossiilisista polttoaineista on aina riippuvuuden vähentämistä epädemokraattisista hallinnoista. Ilmastokestävä maanviljely taas vähentää lannoiteriippuvuutta, jossa edelleen olemme Venäjän tuonnin varassa. Puhumattakaan niistä talouden mahdollisuuksista, joita teollisuuden vihreä siirtymä voi tuoda kotimaisille edelläkävijäyrityksille. Arvoisa puhemies! Markkinat auttavat meitä löytämään ratkaisuja, kunhan talouden reunaehtojen rinnalle asetetaan ekologiset reunaehdot. Päästöjen aiheuttamiselle tarvitaan riittävän korkea hinta, ja saastuttaja maksaa -periaatteen tulee ohjata päätöksentekoa. Sellainen talousjärjestelmä, joka perustuu hyödyn saamiseen ilmaston kustannuksella, ei voi olla kestävä. Ponnisteluissa talouden tervehdyttämiseksi on välttämätöntä huomioida myös luonnon kantokyky. Meidän tulee myös ymmärtää toimimattomuuden kustannukset. Maailman bkt voi romahtaa jopa kymmenillä prosenteilla kolmen asteen lämpenemisen johdosta. Välittömiä kustannuksia suomalaisille veronmaksajille uhkaa tulla EU:lta ilmastotavoitteiden laiminlyönnistä jo lähivuosina. Valtiovarainministeriön arvioiden mukaan Suomen velkasuhde voi kasvaa jopa 30 prosenttia, jos ilmaston kuumenemista ei saada pysäytettyä. Hallituksen toimet eivät vie Suomea kohti hiilineutraalisuutta. Se kääntää selän ilmastokriisin uhille ja antaa aivan väärän viestin sekä yrityksille että kansalaisille. Vihreiden viesti on toinen. Me olemme omalla ilmastovaihtoehdollamme todistaneet, että hiilineutraalisuus on mahdollista vuonna 2035. Hallituksen vaihtoehto on luovuttajan vaihtoehto. Muilta puolueilta en ole kokonaisvaltaisia ehdotuksia vielä kuullut. Me haluamme olla osa ilmastokriisin ratkaisua. Haluamme kutsua ihmiset ja yritykset mukaan ja tehdä sen niin, että velan kuittaa pienituloisen sijaan saastuttaja ja jokainen suomalainen pysyy mukana.
Arvoisa puhemies! Luonto on Suomen voimavara, kuten, Orpo, tekin alussa puheessanne sanoitte. Luontokadon edessä eivät kuitenkaan vain kauniit sanat riitä. Vastuullista olisi katsoa ilmasto- ja luontopolitiikkaa osana talouden kokonaispolitiikkaa ja nähdä se mahdollisuutena uudistaa. Esimerkiksi ympäristölle haitallisten tukien karsiminen hyödyttäisi sekä julkista taloutta että meidän arvokasta luontoamme ja antaisi ympäristöystävällisille ratkaisuille tasaisemman pelikentän. Tässä taloustilanteessa te olette kuitenkin päättäneet pitää ympäristölle haitalliset tuet entisellään ja jopa lisänneet fossiilisille tukia. Kannattaisi muistaa myös, että uusiutuva energia, energiatehokkuus ja luontopohjaiset ratkaisut ovat ratkaisuja niin talouden kuin turvallisuuden kysymyksiin. Haluan myös muistuttaa, että kun tämän hallituksen pöydälle on tuotu ratkaisuja, esityksiä, te olette systemaattisesti valinneet niistä aina luonnolle huonoimman, oli kyse sitten susista tai vanhoista metsistä, ja menevätkö seuraavaksi myös saimaannorpat. Hyvä hallitus, aiotteko te ottaa ympäristökriisit vihdoin tosissanne?
Arvoisa rouva puhemies! Ympäristövaliokunta on käsitellyt kansalaisaloitteen ”Suomen vesistöt eivät ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja” ja tehnyt siitä yksimielisen mietinnön. Valiokunta on kuullut asiassa kansalaisaloitteen tekijöitä ja tutkijoita sekä sidosryhmiä niin teollisuudesta kuin myös luonnonsuojelujärjestöjä. Tässä kansalaisaloitteessa esitetään, että tulisi ryhtyä lainvalmisteluun lainsäädännön korjaamiseksi, sillä se ei olisi ajan tasalla koskien vihreän siirtymän hankkeiden jätevesipäästöjä. Valiokunta yhtyy kansalaisaloitteessa osoitettuun huoleen siitä, että Suomeen on syntymässä runsaasti uudenlaisia vihreän tai puhtaan siirtymän hankkeita, jotka ovat välttämättömiä, jotta saamme aikaiseksi teollisuuden murroksen kohti sähköistyvää yhteiskuntaa. Samalla valiokunta pitää aiheellisena ja ajankohtaisena kansalaisaloitteen huolta vesien hyvän tilan säilymisestä korostaen, että siirtymä on toteutettava ympäristön kannalta kestävällä tavalla niin, että hankkeet eivät uhkaa vesien hyvää tilaa. Suomessa vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden sääntely perustuu pitkälti EU:n direktiiveihin, erityisesti niin sanottuun vesipuitedirektiiviin, laatunormidirektiiviin ja prioriteettiainedirektiiviin. Viimeisimpien, vielä vahvistamattomien vesidirektiivien muutosten mukaan ympäristönlaatudirektiivin prioriteettiaineista poistettiin yhteensä kuusi ainetta ja listaan lisättiin yhteensä 25 uutta ainetta, yhdistettä tai yhdisteryhmää. Uusinkaan ympäristönlaatudirektiivin haitta-aineluettelo ei kuitenkaan sisällä sulfaattia eikä ksantaatteja. Vesidirektiivien muutos julkaistaneen virallisesti tämän vuoden maaliskuussa. Suomessa olennaista on ympäristönsuojelulakiin perustuva tapauskohtainen lupaharkinta siitä, milloin toiminnan lupaedellytykset täyttyvät ja mitä määräyksiä lupaan sisällytetään. Tässä harkinnassa sovelletaan vesien tilan tavoitteita ja heikentämättömyysvaatimusta koskevia vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain säännöksiä. Sulfaatin poistoon on käytännössä saatavilla riittävän tehokkaita menetelmiä, joita voidaan lupamääräyksissä velvoittaa käytettäväksi nykyisten säännösten puitteissa, vaikka sulfaateista ei ole asetustasoista sääntelyä. Ksantaattien pääsyä luonnonvesiin voidaan taas vastaavasti estää ympäristöluvassa annettavilla määräyksillä velvoittaa käyttämään ksantaattien hajoamisen varmistamiseksi esimerkiksi riittäviä vesienhallintamenetelmiä tarvittavan viipymäajan saavuttamiseksi. Uusien tutkimustulosten valmistumisen myötä valiokunnalle on kirkastunut se, että meillä on käytettävissä aikaisempaa perusteellisempaa tutkimustietoa siitä, miten sulfaatti vaikuttaa sisävesi- ja murtovesiympäristöissä, ja voidaan todeta, että tieteellinen tutkimus osoittaa, että sulfaatin vaikutus vesieliöstöön on suurempi kuin aikaisemmin on ennakoitu. Olennaista on aineen haitallisuuden ohella sen pitoisuus vastaanottavassa vesistössä eli kulkeutuminen ja laimeneminen, kun se sekoittuu veteen. Suomen ympäristökeskus on esittänyt uusimmassa, vuonna 23 julkaistussa suunnitelmassaan useiden aineiden lisäämistä kansallisesti haitallisiksi aineiksi, ja mukana on muun muassa sulfaatti. Syke myös toteaa suunnitelmassaan, että tarvitaan nopealla aikataululla tutkimustietoa ksantaattien ympäristövaikutuksista erityisesti pohjoisissa olosuhteissa. Valiokunta kuitenkin pitää olennaisena, että vesiensuojelutavoitteen toteutuminen varmistetaan riippumatta valittavasta sääntelykeinosta, oli se sitten sitova raja-arvo asetuksessa tai nykyisen kaltainen tapauskohtaiseen harkintaan perustuva arviointi, ja että kansallisen tapauskohtaiseen lupaharkintaan perustuvan järjestelmän toimivuutta ja kehitystarpeita on tärkeää arvioida suhteessa yleisten laatunormien asettamiseen. Tällainen arviointi edellyttää huolellista perehtymistä ja valmistelua, eikä valiokunta sen takia sen syvemmälle tähän sääntelymekanismiin syventynyt. Mutta joka tapauksessa valiokunta näkee, että tulevien säädösten valmistelussa, kuten tulevien vesidirektiivien muutosten täytäntöönpanossa, ympäristöministeriön on arvioitava samalla niiden toimivuutta, jotta voidaan varmistaa, että vaikka sulfaatti- ja ksantaattipäästöjä tuottavat hankkeet lisääntyisivät, turvataan asetetut vesientilatavoitteet lainsäädännön mukaisesti. Tämä oli valiokunnan ensimmäinen lausumaehdotus. Toinen valiokunnan lausumaehdotus on: ”Eduskunta edellyttää, että edistetään tutkimus- ja kehitystyötä, joka auttaa selvittämään ksantaattien haitallisuutta.” Haluan kiittää valiokunnan puolesta aloitteen tekijöitä, jotka toivat tämän äärimmäisen tärkeän ilmiön eli lisääntyvät ksantaatti- ja sulfaattipäästöt tänne eduskunnan tietoisuuteen. Kiitos valiokunnalle perusteellisesta perehtymisestä tähän aiheeseen ja hyvästä yhteistyöstä mietinnön laatimisessa.