Purra Riikka
25 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Olen aivan varma siitä, että kuljetusalaa tyydyttää enemmän se, että olemme tehneet päätöksen ammattidieselistä ja saamme sen voimaan, kuin se, että te ette sitä esimerkiksi tehneet. Te esititte eilen täällä salissa ja kuulin, että myöhemmin A-studiossa väitteen, että me olemme kiristäneet polttoaineiden verotusta. Sehän on yksinkertaisesti täysin väärin sanottu. Se, mihin te nyt viittaatte, on se, että arvonlisäveron tuotto kasvaa, kun polttoaineen hinta kasvaa. Tämä on aivan totta. [Anne Kalmari: Olette kiristäneet!] Arviolta, kun hinta nousee 25 senttiä, niin arvonlisäveron osuus on tuosta noususta noin viisi senttiä. Teiltä on myös ehdotettu, että tämä lisääntynyt arvonlisäveron tuotto voitaisiin käyttää polttoaineverojen laskemiseen. Tästä ei ole aivan selkeää laskelmaa, mutta noin arviolta sen vuosituotto, mikäli polttoaineiden hinnat olisivat vuoden ajan yhtä korkealla, olisi noin 100—200 miljoonaa. Arvoisa keskusta, tämä hallitus on alentanut polttoaineiden veroa paljon enemmän kuin tämä teidän ehdotuksenne. [Mauri Peltokangas: Kurvinen nosti, me laskettiin!]
Arvoisa herra puhemies! Olisin ymmärtänyt tämän purkauksenne, edustaja Kurvinen, mikäli teillä olisi historia, jossa polttoaineiden hintaa on alennettu. Se hallitus, jossa te olitte, nosti polttoaineiden hintaa veronkiristyksillä. [Välihuutoja] Se nosti Suomen jakeluvelvoiteuraa, koska se oli sitoutunut maailman kunnianhimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Keskusta ei tehnyt asioille viime hallituksessa mitään. Sen sijaan tämä hallitus on täysin poikkeuksellisesti mennyt toiseen suuntaan. Myöskään sille, mitä te Euroopan unionissa olette menneet kuittaamaan, oli kyse sitten ennallistamisesta tai jostakin ilmastopolitiikasta, [Suna Kymäläinen: Vastatkaa kysymykseen!] valitettavasti tämä hallitus ei välttämättä voi mitään. Mutta me teemme kaikkemme, jotta toimet olisivat mahdollisimman järkeviä siinä liikkumatilassa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Keskusta kuittasi italialaisten keittiöremontit!] joka meillä on. Muun muassa se ammattidiesel, jonka olemme siis päättäneet ja joka on tulossa voimaan, oli yksi niistä, joista te vain puhuitte mutta joita ette koskaan pystyneet saamaan voimaan.
Arvoisa herra puhemies! Todellakin, palautetaan ensin mieliin, mitä tämä hallitus on tehnyt täysin historiallisesti: Se on alentanut polttoaineveroja lähes 300 miljoonalla. Ensi vuoden budjettiin on edelleen tulossa kevennys, 50 miljoonaa. Me olemme tehneet myös muualle liikenteeseen, esimerkiksi ajoneuvoveron puolelle, veronkevennyksiä. Me olemme madaltaneet jakeluvelvoitteen nousu-uraa edellisen hallituksen urasta, millä on selkeä vaikutuksensa tähän hintatasoon. Me olemme tuomassa ammattidieseliä, joka vaikuttaa kuljetusyrittäjiin, ja niin edelleen. Mikäli me emme olisi tehneet näitä toimia, niin polttoaineiden hinta olisi vielä huomattavasti korkeampi kuin se on tällä hetkellä. Tämänhetkinen tilanne johtuu maailmanmarkkinahinnasta. Öljyn barrelihinta huitelee pitkälti yli sadan dollarin. [Keskeltä: Niin se huitelee Ruotsissakin!] Tiedätte hyvin, että tämä johtuu Hormuzinsalmen tilanteesta ja ylipäätänsä näihin logistiikkaketjuihin tulleista ongelmista. Valitettavasti tässä tilanteessa, jossa me olemme esimerkiksi alijäämämenettelyssä, meidän ei ole mahdollista tehdä miljardin euron veronkevennyksiä, jotka vaadittaisiin siihen, että pumpulla selvästi hinta alenisi. [Puhemies koputtaa] En tiedä, löydämmekö tämän ehdotuksen tai jakeluvelvoitteen edelleen alentamisen keskustan tulevasta vaihtoehdosta.
Edustaja Savola, luitteko te siis juuri sitaattini, jossa kerroin, että hallitus voi alentaa veroja? Kyllä luitte. Vastasinko minä juuri, että tämä hallitus on useilla sadoilla miljoonilla vaikuttanut siihen hintaan? [Mikko Savola: Kaksi ja puoli euroa pumpulla litra!] Jo lähes 300 miljoonaa eri veronkevennyksiä. Ne ovat lisääntyneet koko hallituskauden joka vuosi. Ensi vuodelle on edelleen tulossa jakeluvelvoiteuran keventäminen, jolla on selvä vaikutuksensa hintaan, erilaista päästökauppaan, indeksitarkistuksiin liittyviä toimia, ammattidiesel, ajoneuvoveron kevennys ja niin edelleen — autoilumyönteiseltä hallitukselta. [Mikko Savola: Kaksi ja puoli euroa pumpulla!] Olen tismalleen samaa mieltä teidän kanssanne, keskustan kanssa, siitä, että auto on erittäin tarpeellinen väline erityisesti tässä maassa ja polttoaineen hinta on kestämättömällä tasolla, ja juuri siksikin tämä hallitus on niitä toimia tehnyt. Mutta valitettavasti meillä ei ole muskeleita siihen, mistä se korkea hinta tällä hetkellä johtuu, eli Hormuzin tilanteesta. [Mika Lintilä: Ei pitäisi mennä lupailemaan! — Anne Kalmari: Kaksi ja puoli euroa on ja pysyy!]
Arvoisa herra puhemies! Valitettavasti tässä hallituksessa edes ulkoministerillä ei ole valtaa vaikuttaa siihen hintaan, joka tänne tuodaan. [Mikko Savola: Nytkö se on maailmanmarkkinahinta?] Se, mihin me voimme vaikuttaa: [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Me voimme vaikuttaa verotukseen. Sen vuoksi esimerkiksi kahden viikon päästä täällä salissa esiteltävässä budjetissa on ensi vuodellekin tulossa polttoaineverotukseen kevennystä, kuten juuri edellä kerroin. Sen lisäksi tämä hallitus on päättänyt muun muassa ammattidieselistä, joka myös tulee normaaliin eduskuntakäsittelyyn. Tämä hallitus on autoilijan hyväksi tehnyt juuri sellaisia asioita, joihin muun muassa keskustan edellinen hallitus ei kyennyt. [Suna kymäläinen: Kotitaloudet kiittävät!] Kyllä, tilanne on aivan hirvittävä. Lähi-idän vaikutus pumppuhintoihin on valtava. Dieselin hinta, tavallisen polttoaineen hinta, pumpulla on aivan liian korkea. Totta kai toivomme, että tämä tilanne laukeaa mahdollisimman pian. [Suna kymäläinen: Tällä kaudella on vähän eri kuin viime kaudella!]
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lohi, sanoitteko te juuri, että jakeluvelvoite ja päästökauppa ja muut ilmastotoimet ovat mitättömiä, [Markus Lohi: En! — Keskustan ryhmästä: Te ette kuunnelleet! Nyt on valikoiva kuulo!] kun te keskustan ollessa viime kaudella hallituksessa kiristitte näitä kaikkia? Te jopa kiristitte polttoaineiden verotusta. Tämä hallitus on tehnyt kaiken täysin toiseen suuntaan. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho!] Me olemme keventäneet polttoaineiden verotusta, me olemme keventäneet ajoneuvoveroa, me olemme keventäneet jakeluvelvoiteuraa [Juho Eerola: Meneekö jakeluun?] — me emme ole tehneet indeksitarkistuksia, jotka edelleen kiristävät hintaa — useiden satojen miljoonien edestä. Vastaavasti tällä hetkellä valitettavasti polttoaineen hinta, erityisesti diesel siellä pumpulla on niin korkea, että mikäli siihen haluttaisiin vaikuttaa veronkevennyksellä, se todennäköisesti olisi miljardiluokkaa, [Vasemmalta: Se ammattidiesel!] koska hintapaine yli sadan dollarin hinnasta barrelilta on niin kova, ja se johtuu Lähi-idän tilanteesta. Samaan aikaan teidänkin puolueesta on esitetty hallitukselle vaatimuksia tehdä lisäsäästöjä. Te ymmärrätte, että hallituksella ei tässä tilanteessa ole mahdollisuutta tehdä miljardien veronkevennyksiä. [Vasemmalta: Paitsi yhteisövero!]
Arvoisa herra puhemies! Mitä tulee sähkön hintakattoon, josta ministeri Multala varmasti kertoo tarkemmin, niin se liittyy äärimmäisiin kriisitilanteisiin, ja siihen valmistellaan mekanismia. Viitataan esimerkiksi sellaisiin viime energiakriisin kaltaisiin tilanteisiin. Mitä tulee sitten polttoaineiden hintoihin, niin edustaja Lintilä kuvasi, antoi kyllä väärää todistusta siitä, mitä on ennen viime vaaleja tästä aiheesta puhuttu. Te tiedätte sen varmasti itsekin oikein hyvin. Silloin kun tämä Hormuzin tilanne käynnistyi, varoitin täällä aitiossa jo siitä, että mikäli tämä tulee pitkittymään, sen vaikutus paitsi polttoaineiden hintoihin myös koko globaaliin talouteen tulee pahimmillaan olemaan musertava. Siitäkin syystä me olemme olleet erittäin positiivisesti yllättyneitä Suomen hyvistä talousluvuista. Tämä logistiikkaan, polttoaineisiin, lannoitteisiin, moneen liittyvä hintapaine ei ole niin paljon Suomessa näkynyt, mutta kyllä, se näkyy valitettavan paljon bensapumpulla. Mitä tämä hallitus sitten on jo tehnyt? Täysin historiallisesti, lähes 300 miljoonaa olemme alentaneet liikenteen verotusta. Ensi vuodelle on tulossa vielä [Puhemies koputtaa] pieni lisäkevennys, 50 miljoonaa. Tämä on täysin historiallista. Sen lisäksi me olemme tehneet [Puhemies koputtaa] jakeluvelvoiteuraan kevennyksiä. [Mikko Savola: Pumppuhinta 2,50!] Me olemme purkaneet teidän hallituksenne kiristyneitä veroja [Puhemies: Kiitoksia, ministeri!] ja ylitiukkaa ilmastopolitiikkaa.
Arvoisa herra puhemies! Hallitus antaa eduskunnalle nyt vuoden 2026 [Hälinää — Puhemies koputtaa] toisen lisätalousarvioehdotuksen. Taloudessa kuuluu parempaa, ja hallituksen talouspolitiikka on alkanut viimein tuoda tulosta. Ekonomistit eli kansantalouden asiantuntijat ovat laajasti sitä mieltä, että talouskasvu on viimein käynnistynyt meillä Suomessa, vaikka esimerkiksi Saksassa kasvu on edelleen hyvin nihkeää. Saksan nihkeys ei voi olla vaikuttamatta Suomeen, kuten ei Iranin sotakaan, joka valitettavasti otti eilen jälleen uusia kierroksia. Kasvu on siis haurasta, mutta joka tapauksessa sitä kuitenkin laaja-alaisesti kaikilla päätoimialoilla tapahtuu. Talouspolitiikkaa tuleekin tehdä pidemmän aikavälin tarkasteluhorisontilla. Olemme sopeuttaneet taloutta suorilla toimilla 6,5 miljardilla, tervehdyttäneet työmarkkinoiden rakenteita, uudistaneet sosiaaliturvaa ja muun muassa nyt viimeisimpänä korjanneet Marinin hallituksen yrittäjien eläkelain. Paljon on silti vielä tehtävää. On myös syytä muistaa, että tekemämme uudistukset vaikuttavat viiveellä ja talouskasvua seuraava työttömyyden lasku tulee samoin viiveellä. Tuleva vuosi on varmasti jo valoisampi myös työmarkkinoilla ja tuo helpotusta työttömien vaikeaan tilanteeseen. Tässä lisätalousarvioehdotuksessa teemme uusia toimia tilanteen helpottamiseksi. Nuorten rekrytointitukeen ehdotetaan yhteensä 20 miljoonaa euroa. Määräraha riittäisi vähintään 3 300 työttömän nuoren työllistämiseen. Nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteihin ehdotetaan 15 miljoonaa. Valtionhallinnon kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden lisärekrytointiin ehdotetaan neljä miljoonaa euroa. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien osaamissetelistä aiheutuviin kustannuksiin ehdotetaan yhteensä 20 miljoonaa euroa. Ison korjausrakentamisen paketin lisäksi teemme julkisia investointeja infraan ja väyliin. Tämä on järkevää ja vastuullista suhdannepolitiikkaa. Toisaalta sopeutamme toissijaisista menoista. Muun muassa järjestöjen tuki vähenee edelleen, samoin kehitysavun määrä. Valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa jatketaan ja laajennetaan. Kehysriihessä satsasimme edelleen lisää Puolustusvoimiin. Maavoimien uudistaminen vaatii resursseja. Toivon, että kotimainen puolustusteollisuutemme saa myös vauhtia merkittävistä panostuksistamme puolustusvälineiden hankintoihin. Arvoisa puhemies! Meillä on ensi kertaa käsissämme lisätalousarvioehdotus, jossa pääsemme korjaamaan verotuloarviota ylöspäin. Tämä on seurausta alkaneesta talouskasvusta ja hallituksen talouspolitiikasta. Verotuloissa arvonlisäveron kertymää ehdotetaan korotettavaksi 122 miljoonalla perustuen huhtikuussa julkaistuun kokonaistaloudelliseen ennusteeseen. Sekalaisten tulojen arviota korotetaan 113 miljoonalla. Lisätalousarvio sisältää kevään kehysriihessä linjattuja työllisyystoimia sekä panostuksia droonien torjuntaan ja puolustukseen laajemmin. Vuoden 2026 toisessa lisätalousarvioesityksessä määrärahatarve kasvaa 420 miljoonaa euroa, varsinaisten tulojen lisäys on 131 miljoonaa, ja nämä yhdessä lisäävät nettolainanoton tarvetta 289 miljoonaa euroa. Nettolainanoton valtiolla vuonna 2026 arvioidaan olevan noin 11,1 miljardia euroa. Arvoisa puhemies! Sota Ukrainassa säteilee meille, sillä drooneja voi lentää jatkossakin erehdyksessä ilmatilaamme. Siksi Rajavartiolaitokselle ehdotetaan 44 miljoonan euron lisärahoitusta ja poliisille vastaavasti 6,2 miljoonaa droonitorjuntakyvyn vahvistamiseen. Lisäksi Rajavartiolaitokselle ehdotetaan resursseja miehittämättömien valvontajärjestelmien hankintaan ja käyttöönottoon perustetun hankkeen käynnistämiseen. Kansainvälisen tilanteen vuoksi hallitus tekee myös panostuksia huoltovarmuuteen energian osalta. Ehdotamme 10 miljoonan määrärahaa Huoltovarmuuskeskukselle energiaturpeen varmuusvarastointia varten. Lisäksi olemme tuomassa ensi vuoden talousarvioon uutta kahdeksan miljoonan euron kokonaisuutta talvienergiatukeen, josta neljä miljoonaa euroa menee turpeen varmuusvarastointiin ja tuotantovarauksiin ja toiset neljä miljoonaa euroa voimalaitosten käyttöjen jatkamiseen muun muassa CHP-voimaloiden osalta. Näin turve säilyttää asemansa energiapaletissa. [Keskustan ryhmästä: Neljä miljoonaa!] Puolustussatsauksia tehdään siis edelleen lisää. Puolustusvoimille ehdotetaan 25 miljoonan euron lisärahoitusta materiaalin kunnossapitoon ja varustamiseen. Puolustusministeriön toimintaedellytysten parantamiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja Nato-jäsenyyden myötä lisääntyneiden resurssitarpeiden kattamiseen ehdotetaan kahden miljoonan euron lisäystä. Lisäys katetaan siirtona Puolustusvoimien toimintamenoista. Puolustusmateriaalihankintojen vuoden 2020 tilausvaltuuden enimmäismäärään ehdotetaan lisää 1 057 miljoonaa euroa materiaalihankintoihin, jotka ajoittuvat vuosille 2026—2032. Tilausvaltuuksien lisäyksistä vuosille 26—28 kohdentuvista maksuista 562 miljoonaa katetaan aiemmin myönnetyillä määrärahoilla. Kotimaisen puolustusteollisuuden tukemiseen ehdotetaan 18,3 miljoonaa euroa avustuksena. Ukrainan tukemiseksi tarkoitettuihin aloitteisiin osallistumiseen ehdotetaan 44,3 miljoonan euron lisärahoitusta. Kotimaiselta teollisuudelta Ukrainan tarpeisiin tehtäviin hankintoihin liittyvää tilausvaltuutta ehdotetaan korotettavaksi 50 miljoonalla eurolla, mikä kasvattaa vastaavalla määrällä vuoden 2026 puolustusmateriaalihankintojen määrärahaa. Ukrainaan toimitettuun 31. tukipakettiin sisältyneen puolustusmateriaalin korvaaviin hankintoihin tarkoitettua Ukrainan tukemisen tilausvaltuutta ehdotetaan korotettavaksi 96,8 miljoonaa. Tähän liittyvät maksut ajoittuvat vuoteen 2028. Lisäksi Puolustusvoimille ehdotetaan 5,7 miljoonan euron lisäystä Ukrainalle annettavan koulutus- ja materiaalituen kustannusten kattamiseen. Näin ollen voidaan huomata, että lisätalousarvion lisämenotarpeet kohdistuvat erittäin voimakkaasti turvallisuuteen, Ukrainaan, puolustukseen ja huoltovarmuuteen. Arvoisa puhemies! Suhdannepoliittisesti hallitus päätti 110 miljoonan euron rakennuspaketista korjausrakentamisen elvyttämiseen. Tänä vuonna siis toivon mukaan taloyhtiöt tekevät päätöksiä energiatehokkuutta parantavista remonteista, sillä niihin on saatavissa valtiolta avustuksia tänä vuonna ja myös ensi vuonna. Rakentaminen on keskeinen osa talouttamme, ja nollakorkoaikana luotiin niin iso rakentamisen kupla asuntomarkkinoille, että korjausrakentamisen tukeminen on oikea tapa tukea rakentamisen elpymistä. Tässä lisätalousarvioehdotuksessa varaamme korjausrakentamisen pakettiin 25 miljoonaa euroa, ja loppurahoitus varataan syksyn lisätalousarvioon ja ensi vuoden talousarvioon. Näin saamme rakentamisen käyntiin ja työtä laajasti suomalaisille. Hallitus ehdottaa myös panostuksia lukuisiin uusiin väylähankkeisiin. Lisäksi useiden jo päätettyjen liikennehankkeiden valtuuksiin ehdotetaan korotusta. Arvoisa puhemies! Hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan sisältyy uusi kansalaisuuskoe liittyen kansalaisuutemme saamiseen. Suomen kansalaisuus pitää ansaita osoittamalla, että sitoutuu suomalaisiin arvoihin ja yhteiskuntamme yhteisiin pelisääntöihin. Maahanmuuttoviraston toimintamenoihin ehdotetaan 4,2 miljoonan euron lisäystä kansalaisuuslain muuttamista valmistelevaan hankkeeseen. Käytännössä rahoitus menee uuden kansalaisuuskokeen tekemiseen ja sen käyttöönottoon liittyviin kustannuksiin. Ulkomaalaislain muutokseen liittyviin kertaluonteisiin kustannuksiin ehdotetaan kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi maastapoistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuviin menoihin ehdotetaan lisäystä 1,5 miljoonaa. Maasta poistamiset ovat kasvaneet, hyvä niin, sillä lainsäädäntömme on tältäkin osin merkittävästi kiristynyt. Arvoisa puhemies! Vielä joitakin nostoja esityksestämme. Tuomioistuimille ehdotetaan 4,7 miljoonaa ja Syyttäjälaitokselle 2,2 miljoonaa euroa ruuhkan purkuun. Oikeudenhoidon resursseja ja niiden oikeasuhtaisuutta arvioidaan laajemmin osana valmisteilla olevaa oikeudenhoidon selontekoa. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen ehdotetaan 4,4 miljoonaa lisäystä suurpetojen aiheuttamien porovahinkojen korjaamiseksi. Ja aivan lopuksi: Suomen riistakeskus saa lisää resursseja valkoposkihanhien ja merimetsojen poikkeuslupapäätösten käsittelyyn sekä tietojärjestelmämuutoksiin näiden lajien siirtyessä syksyllä metsästettäviksi riistalajeiksi. [Perussuomalaisten ryhmästä: Loistava päätös!]
Arvoisa rouva puhemies! Elämme todellakin poikkeuksellisia aikoja sikäli, että talous todellakin kasvaa, ja se kasvaa tällä hetkellä hyvin laaja-alaisesti. Kyse ei ole enää siitä, että vain esimerkiksi vientisektorilla tai meidän perinteisillä vientialoilla menee hyvin, vaan positiivista näkyy käytännössä kaikkialla. Myös yksityinen kulutus on kiihtymässä. Ensimmäistä kertaa koko hallituskaudella meidän verotuloarviot ovat positiivisia eli niitä tarkastetaan ylöspäin kulutusverojen osalta. Vastaavasti odotetaan, että myös työllisyys lähtee myönteisempään suuntaan kehittymään ja työttömyys sulamaan vähitellen. Keskimäärin noin 6—9 kuukautta siihen talouskasvun käynnistymisen jälkeen menee. Mutta aivan kuten edustaja totesi, taivaalla on myös mustia pilviä, eli erityisesti Lähi-idän ja Iranin tilanne on se, joka tätä niin Suomen osalta kuin monen muunkin Euroopan maan osalta — ja miksei globaalilla tasollakin — voi vaikeuttaa, koska erityisesti energian kasvaneet hinnat, polttoainekustannukset tietenkin vaikuttavat tähän kokonaiskuvaan. [Puhemies koputtaa] Mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä, [Puhemies: Kiitos!] ja hallitus on tehnyt juuri oikeanlaisia toimia, jotta meidän tulevaisuuden kasvu mahdollistuu.
Arvoisa herra puhemies! Hallitus antaa eduskunnalle nyt viimeisen varsinaisen julkisen talouden suunnitelmansa vuosille 2027—2030. Talouden tilanne on kahtiajakoinen: Yhtäältä viimeiset arviot tämän vuoden toteutuneesta talouskehityksestä olivat poikkeuksellisen lupaavia. Toisaalta valtiovarainministeriön ennuste ennakoi, että julkisen velan suhde bkt:hen nousee 100 prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä. Valtiontalouden alijäämä on ennusteen mukaan vuosikymmenen lopulla yli 17 miljardia. Virallisen luottoluokituksemme näkymä vaihtui negatiiviseksi hiljattain. Se ennakoi luokituksen laskua lähitulevaisuudessa. Julkisen talouden luvut ovat hirvittäviä ja tarkoittavat sitä, että säästämiseen ei todellakaan ole tulossa muutosta, toisin kuin politiikan seireenit ovat lupailleet. Ensi kauden yli kymmenen miljardin säästöurakka on valtaisa ja tulee tarkoittamaan sekä vaikeita päätöksiä että muita hankaluuksia mille tahansa hallitukselle. Hallitus on sopeuttanut julkista taloutta vuoden 2027 tasossa suoraan noin 6,5 miljardilla eurolla. Samaan aikaan meidän on ollut pakko lisätä puolustusmenojen momenteille rahaa — edelleen lisää tässä riihessä. Soteen olemme laittaneet lisää rahaa yli neljä miljardia euroa. Korkomenot ovat nousseet rajusti, koska yleinen korkotaso on normalisoitunut ja kymmenien vuosien velkaantuminen alkaa näkyä. Yli kuusi miljardia pelkkiin valtionlainan korkomenoihin vuosikymmenen lopussa on posketon määrä — toivottavasti sen huomioivat kaikki nekin, jotka kertoivat, että velkoja ei tarvitse maksaa takaisin, ja ne, jotka luottivat nollakorkojen ihmeelliseen vetovoimaan. Lisäksi olemme kyenneet alentamaan verotusta ja tekemään kunnianhimoisia kasvutoimia ja uudistuksia. Jatkoimme säästötalkoita ja vastuullista talouspolitiikkaa kehysriihessä. Päätimme noin 540 miljoonaan vuoden 2030 tasolla kasvavista uusista säästötoimista. Nämä korvaavat eli kohdentavat uudelleen yksittäisiä aiemmin linjattuja sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuneita säästöjä sekä tuloihin vaikuttaneita toimia. Uusilla julkista taloutta vahvistavilla toimilla myös rahoitetaan nyt päätettyjä panostuksia ja kasvutoimia. Merkittävimmät säästöt kohdistuvat valtionhallintoon. Menojen tasoja alennetaan, ja lisäksi vuodesta 2027 lähtien otetaan käyttöön asteittain kasvava tuottavuuteen kannustava määrärahavähennys. Säästövaikutus on ensi vuonna 60 miljoonaa euroa ja vuonna 2030 nousee 166,5 miljoonaan euroon. Koko kaudella olemme tehneet valtionhallinnon säästöpäätöksiä jo 700 miljoonalla, mutta on selvää, että näitäkin tullaan ensi kaudella jatkamaan. Kyllä, kun viilaamme valtiota pienemmäksi, sillä on myös jonkinlainen negatiivinen vaikutuksensa kasvuun, nimittäin lyhyellä aikavälillä, mutta toisaalta maan, jonka julkiset menot ovat yli 58 prosenttia bkt:stä, sietääkin kyllä viilata valtiota pienemmäksi. Olemme toki havainneet, että vasemmalla näin ei ajatella. Tämä hallitus tavoittelee kuitenkin kasvua ennen muuta yksityiselle sektorille. Arvoisa puhemies! Suhdanne on ollut poikkeuksellisen heikko tälle hallitukselle. Tullisodat, jatkuva Ukrainan sota, Persianlahti, vaikeuksissa oleva Eurooppa — epävarmuutta riittää. Olemme tehneet hankalissa oloissa kuitenkin myös kasvupolitiikkaa ja tarpeellisia uudistuksia koko kautemme ajan. Vielä viimeisestä kehysriihestä saimme liikkeelle hyviä päätöksiä, joilla pyrimme notkistamaan jähmeää tilannetta: Aloitamme isoja väylähankkeita. Satojen miljoonien tiehankkeiden lista on taas kehysriihen päätösten myötä pidempi. Panostamme erityisesti Itä-Suomeen. Hallitus päätti myös isosta korjausrakentamisen paketista. Taloyhtiöiden korjausrakentamista vauhditetaan yli 100 miljoonalla eurolla tavoitellen yli miljardin sykäystä rakentamiseen. Kotitalousvähennyksen määrää korotetaan väliaikaisesti. Rakentamisen paketissa teemme asiat fiksusti. Tuemme juuri korjausrakentamista, emme uusien, tyhjäksi jäävien asuntojen rakentamista. Ydinvoimassa etenemme samoin. Hallituksen tahtotilana on edistää pienten modulaaristen ydinreaktoreiden nopeaa käyttöönottoa esimerkiksi puhtaan kaukolämmön tuotannossa. Samoin nuorten asunnonhankintaa helpotetaan asp-lainojen ehtoja keventämällä. Otamme viimein käyttöön raskaan liikenteen ammattidieselin. Maanpuolustukseen laitetaan lisää melkein kaksi miljardia ja droonitorjuntaan poliisille ja Rajavartiolaitokselle yhteensä 50 miljoonaa. [Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Päätimme myös korjata viime kaudella katastrofaaliseksi säädetyn yrittäjien eläkelain. Uudistuksemme vahvistaa yrittäjyyden edellytyksiä ja antaa yrittäjille tilaa kasvattaa liiketoimintaansa. Yritystoiminnasta tulee houkuttelevampaa, ja valinnanvapaus kasvaa. Yrittäjä voi valita eläkemaksunsa perusteeksi joko yritystoiminnan veronalaiset ansiotulot tai nykyisen laskennallisen YEL-työtulon. Uudistuksemme korjaa merkittävän epäkohdan: se laskee YEL-maksuja valtaosalla yrittäjistä, erityisesti alimpien tulojen kohdalla. Kun eläkeyhtiöiden laskurit eivät enää pakota pienituloisia yrittäjiä ylisuuriin maksuihin, käteenjäävä tulo kasvaa. Uudistus ei ole täydellinen, mutta se on tässä tilanteessa paras mahdollinen ja ennen kaikkea parannus vanhaan. Muitakin yrittämisen hyviä päätöksiä saimme tehtyä: Päätimme nostaa yrittäjävähennyksen viidestä prosentista 5,5 prosenttiin pienempiä yrityksiä tukemaan. Lisäksi teimme startup-kentän pitkään toivoman muutoksen työsuhdeoptioiden verotuksen ajankohtaan. Saimme aikaan myös merkittäviä muita päätöksiä, liittyen esimerkiksi työllisyystoimiin nuorille ja pitkäaikaistyöttömille, liikenteen tukemiseen ja energiahuoltovarmuuden turvaamiseen uudella turvetuotannon kokonaisuudella. Arvoisa puhemies! Hallitus jatkaa siis järkevän talouspolitiikan tiellä. Sopeutamme valtion käyttötaloutta ja toisaalta vauhditamme julkisia investointeja matalasuhdanteessa ja jatkamme kasvutoimia. Vuosi sitten päätimme mittavista veronkevennyksistä työhön ja yrittämiseen. Karsimme edelleen toissijaisia menoja muun muassa järjestöavustuksista ja kehitysavusta. Vasemmisto-oppositio ei sen sijaan ole tuonut yhtä ainoaa uskottavaa vaihtoehtoa julkisen talouden tasapainottamiseen. [Timo Harakka: No joo!] SDP ei ole varma edes itsensä kanssa siitä, pitäisikö vaatia lisää leikkauksia vai vastustaa niitä. Sillä ei ole vaihtoehtoa tämän hallituskauden toimille eikä linjaa seuraavalle. Jopa iltapäivälehdessä kerrottiin, että SDP:n talouspolitiikan linjasta ei ota selvää erkkikään, ja se on jo aika paljon se. [Timo Harakka: Jopa iltapäivälehdessä!] Minä ymmärrän, arvoisa puhemies, tätä opposition eksistentiaalista kriisiä. Nimittäin sitoutuminen näihin parlamentaarisiin velkasääntöihin tarkoittaa yli kymmenen miljardin sopeutusta ensi vaalikaudella. Jos on nyt kolme vuotta vastustanut jokaista hallituksen säästöä ja huutanut kurkku suorana kylmää ja kovaa saksipolitiikkaa, saattaa vähän kylmältä tuntua lähteä tekemään vielä suurempaa ”reilua vaihtoehtoa” ilman yhtään vaihtoehtoa. Siksi oppositio hyökkää niin kovaa. Sillä peitetään täydellinen neuvottomuus. Ja jos ei leikata, sitten verotetaan. Ehkä crémant-sosialismissa halutaan kerätä miljardit työstä, yrittämisestä, innovoivilta ja tuottavilta yrityksiltä ja kansalaisilta, kuten vasemmiston ajatuspaja ehdotti, kun ei sitä EU:ltakaan saada — toisin kuin SDP:n mallivaltiokseen ottamassa sosialistien johtamassa Espanjassa. En usko, että vasemmisto-opposition puolueet kykenevät sopeuttamaan kymmenen miljardin edestä. [Hälinää] Se on käsitteellinen mahdottomuus, jos kerran punainen lanka on ollut aina menojen ja verojen lisääminen, ei vastuullinen talouspolitiikka, jossa mietitään tulevia sukupolvia. Arvoisa puhemies! Ylivelkaantuminen on vaarallista, ja luottoluokituksen tippuminen kertoo siitä, että valtion velkaantumisesta pitää olla aidosti huolissaan. Minulla ja koko maalla olisi helpompaa, jos huoli olisi ymmärretty ajoissa. Niin ei tapahtunut. [Timo Harakka: Teillä on valta!] Nyt me sitten säästämme ja rakennamme kasvua tilanteessa, jossa mitään puskureita ei ole. Eikä kyse ole lopulta edes EU:n alijäämämenettelystä. Kyse on Suomen tulevaisuudesta, luottamuksesta järjestelmään, siitä, että valtio saa lainaa markkinoilta ja kohtuullisella korolla. Suomen valtionvelan korkoero on jo lähtenyt eriytymään Saksan koroista, ja se kertoo siitä, että aikaa ei ole hukattavaksi. [Perussuomalaisten ryhmästä: Se pitää paikkansa!] Oppositio peräänkuuluttaa hallituspolitiikalle suunnanmuutosta. Kuitenkin kaikki kovan tason kansainväliset talousinstituutiot, kuten IMF, pitävät talouspolitiikkamme linjaa lähtökohtaisesti oikeana. Tätä kaikkea ei tarvita siis suinkaan vähemmän, vaan tätä kaikkea tarvitaan enemmän. Sieltä se sitten kovalla työllä aukeaa, parempi tulevaisuus — ei valittamalla, ei huutamalla, vaan kovalla työllä ja rohkealla vastuunkannolla. Suomen ei pidä joutua ulkopuolisten talutusnuoraan, ei ulkopolitiikassa, ei talouspolitiikassa. Suvereniteettimme turvaamiseen tarvitaan vakavasti otettava talouslinja, ei seireenien laulua. — Kiitos. [Välihuutoja]
Arvoisa herra puhemies! Puheenvuorostanne ei nyt käynyt selväksi, olisiko meidän teidän mielestänne pitänyt tehdä enemmän leikkauksia vai vähemmän leikkauksia. Yritin erittäin tarkkaavaisesti kuunnella alusta loppuun, mutta käytännössä virkkeen alussa vastustettiin toimia, jotka kohdistuvat säästöihin, ja virkkeen loppupuolella taas oltiin sitä mieltä, että olisi pitänyt tehdä enemmän. Tämä on yksinkertaisesti epäloogista. Sanotte, että tämä kehysriihi oli täysi epäonnistuminen, mutta tässä on nyt moneen otteeseen puhuttu näistä kasvuun ja työllisyyteen panostavista toimista, puolustukseen tehtävistä lisäsatsauksista, työhön, yrittämiseen, liikenteeseen, investointeihin, rakentamiseen, kotitalousvähennykseen, yrittäjien eläkevakuutukseen ja niin edelleen — ovatko nämä siis suuria epäonnistumisia? Mielestäni eivät. Samaan aikaan, kyllä, me olemme pitäneet huolta siitä, että me viemme sopimamme säästöt maaliin, ja mikäli joku säästökokonaisuus ei ole toteutunut, me olemme etsineet sille korvaavan säästön. [Puhemies koputtaa] Tällaista tämä on, kun tehdään julkisen talouden raamien sisällä näitä toimia.
Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Edustaja Tuppurainen, te saman päivän aikana ensin vaaditte lisää leikkauksia ja muutaman tunnin kuluttua vastustitte leikkauksia. [Mauri Peltokangas: Käsittämätöntä touhua!] En oikein tiedä, mitä siitä uskottavuudesta pitäisi ajatella. Mennään nyt näihin kehysriihen päätöksiin, joissa menoja lisätään: puolustus, erittäin oleellinen, perustuu uhka- ja tarvetekijöihin, Puolustusvoimien tarpeisiin kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi; työhön ja yrittämiseen kohdistuvia merkittäviä toimia; liikenteeseen; me aikaistamme myös erilaisia julkisia investointeja, se sopii tähän tilanteeseen; rakentamiseen; korjausrakentamiseen; me parannamme kotitalousvähennystä ja niin edelleen. Ovatko nämä niitä järkyttäviä toimia? Mikäli ovat, mitkä näistä te olisitte jättäneet tekemättä? Samaan aikaan me olemme myös tehneet lisää säästöjä. Ne ovat teidän mielestänne varmasti kohdistuneet väärin, koska en ole koskaan vielä kuullut, että niitä olisi oikein kohdennettu. Veronalennukset: kyllä, tämä hallitus on kaikesta huolimatta kyennyt myös alentamaan merkittävästi työn ja yrittämisen verotusta. [Puhemies koputtaa] Mutta veroja myös kiristettiin tässäkin riihessä, esimerkiksi alkoholia ja tupakkaa.
Arvoisa herra puhemies! Hallitus jatkoi kehysriihessä vastuullista talouspolitiikan linjaa. Samaan aikaan, kun me pidämme huolta siitä, että me saamme tehtyä säästöt, jotka me olemme sopineet ja päättäneet, me tässä kehysriihessä sovimme merkittäviä toimia eri sektoreille tähän hankalaan tilanteeseen. Niitä kohdistuu niin yrittämiseen, työhön, rakentamiseen, asumiseen, maatalouteen, liikenteeseen kuin investointeihin ja niin edelleen. Tämä hallitus käyttää niitä keinoja, joita sillä on tässä hankalassa tilanteessa. Samaan aikaan täytyy sanoa sosiaalidemokraateille, jonka viestintää olen taas ihmetellyt tässä muutaman päivän, että te olette sitoutuneet näihin sääntöihin, te olette sitoutuneet velkajarruun. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Oletteko te?] Nämä samat hankalat päätökset ovat teidän edessänne, mikäli te joskus hallituksessa valtaa käytätte. On täysin populistista antaa ymmärtää, että näihin toimiin on mahdollista ryhtyä olemalla koskematta juuri niihin kohteisiin, joita te täällä aina luettelette. Minä en edelleenkään ole kuullut teiltä niitä oikeita kohteita, mihin näitä säästöjä voitaisiin kohdistaa.
Arvoisa herra puhemies! En tiedä, esittikö kysyjä nimenomaan tähän maatalouteen, pienituloisuuteen, joka kuuluu sosiaaliturvaan, vai veropolitiikkaan vai mihin. Hallitus valmistelee kehysriiheen neuvotteluita, ja siellä meillä on monenlaisia asioita pöydällä, mutta meidän pitää kaikessa ymmärtää se, että meillä ei varsinaista liikkumatilaa siellä julkisessa taloudessa ole. Sen takia me joudumme tekemään hyvin harkittuja ja kohdennettuja toimia, mikäli niihin päädymme. Mitä tulee sitten tähän akuuttiin tilanteeseen eli inflaation voimistumiseen Lähi-idän konfliktin myötä, me tietenkin ensisijaisesti toivomme, että se saadaan päätökseen. Vaikka näin tapahtuisikin, niin siinä tulee joka tapauksessa olemaan jonkinlaisia häntiä, jotka näkyvät esimerkiksi siellä polttoainepumpulla, logistiikkakustannuksissa ja valitettavasti todennäköisesti myös siellä ruuan hinnassa, mutta samaan aikaan, mikäli tämä saadaan katki, vaikutukset ovat lyhyempiä. Mikäli se taas jatkuu, niin siinä tilanteessa totta kai hallitus pohtii, mitä me voimme tehdä, [Puhemies koputtaa] ja sen takia valtiovarainministeriö valmistelee tällaisia erilaisia toimia, [Puhemies koputtaa] jotka täyttävät nämä luettelemani ehdot.
Arvoisa herra puhemies! Valitettavasti minusta tuntuu, että tämä viimeisin huono uutinen ja tapahtuma eli Lähi-idän kriisi ja Iranin tilanne, joka on vaikuttanut merkittävästi sekä koko Euroopassa että Suomessa esimerkiksi polttoaineiden hintaan ja sitä kautta inflaatioon yleisesti, on tarjonnut nyt oppositiolle uuden mahdollisuuden mätkiä hallitusta. Monet asiat meidän taloudessa ovat menneet parempaan suuntaan. Meillä esimerkiksi vientisektorilla on ollut huomattavasti parempia uutisia. Hallitus on kyennyt tekemään sellaisia toimia vaikeissa tilanteissa, jotka ovat kohdistuneet oikein. Me olemme tehneet kasvutoimia, jotka valitettavasti tässä tilanteessa, kun olemme vielä taapertaneet taloutemme kanssa, eivät ole riittävästi näkyneet. Mutta ne eivät valu hukkaan, ne tulevat vaikuttamaan tässä maassa niin, että meidän tulevaisuutemme olisi parempi. No, nyt sitten on tämä Iranin ja Lähi-idän tilanne. Kyllä sillä on erityisen massiivisia vaikutuksia, mikäli sitä ei saada katkeamaan. Tästä on vaikea ottaa selkoa. Välillä näyttää, että tilanne olisi helpottamassa, ja sitten tulee taas uusia uutisia. Mutta tämä on varmasti, toivottavasti, [Puhemies koputtaa] meidän yhteinen tavoitteemme, että tätä kautta meidän talouskehitykseemme ja kotitalouksien ostovoimaan ei ainakaan tulisi enempää haastetta.
Arvoisa herra puhemies! Todella tämä hallitus on alusta asti tehnyt toisenlaiset valinnat ja päätökset näiden seikkojen osalta, paitsi suhteessa edelliseen hallitukseen niin kaiken kaikkiaan. Se kiristi verotusta, me kevensimme sitä. Se kiristi jakeluvelvoitetta, me kevensimme sitä, ja niin edelleen. Vastaavasti edustaja puhuu aivan totta juuri kuvatessaan sitä, että myös sosiaalidemokraattien vaihtoehtobudjetissa edelleenkin tilannetta oltaisiin haluttu heikentää. Eli siinä, missä hallitus kevensi verotusta, sosiaalidemokraatit olisivat halunneet sitä kiristää ja vastaavasti jakeluvelvoitetta nostaa entistä vaativammalle uralle. Tietenkin näiden vaikutus erityisesti tässä tilanteessa olisi huomattavasti vielä heikentävä.
Arvoisa herra puhemies! Kukaan ei ole hallituksessa luvannut, ei yksikään puolue, että bensan hinta tulee olemaan halpaa tai ruuan hinta tulee olemaan halpaa. [Välihuutoja vasemmalta — Puhemies koputtaa] Se, mitä me olemme halunneet korostaa, on, että hallitus puuttuu niihin seikkoihin, jotka arjen kustannuksiin liittyen ovat meidän omissa käsissämme, esimerkiksi veropolitiikka ja esimerkiksi jakeluvelvoite, ja niin tämä hallitus on todellakin tehnyt. Jo ihan ensimmäisestä budjetista lähtien me olemme pyrkineet alentamaan verotusta, mitä tulee liikkumiseen, juuri siksi, että sitä kautta ei ainakaan se paine olisi kuluttajalle ja autoilijalle liian kova. Sen sijaan teidän hallituksenne valitsi kiristää sitä verotusta, joten tässä on selkeä ero tähän hallitukseen nähden. Mitä tulee sitten näihin moninaisiin toimiin, joita täällä on ehdotettu ja esitetty, ja yhteisöveron kevennyskin on jo moneen kertaan käytetty, niin tähän minulla ei ole mitään lisättävää siihen, mitä pääministeri jo aiemmin sanoi.
Arvoisa herra puhemies! Kuten sosiaalidemokraattien kysymyksessä ennen keskustaa ja pääministerin vastauksissa kuvattiin, tämä ongelma, joka Lähi-idän ja Iranin tilanteesta syntyi, koskettaa meidän yhteiskuntaa, koko Eurooppaa, hyvin syvästi — ei ainoastaan polttoainekustannuksia vaan koko taloutta. Tässä tapauksessa, kun tämä sota on nyt kestänyt nelisen viikkoa, me emme vielä tiedä, kuinka pitkä se tulee olemaan, kuinka suuret vaikutukset tulevat olemaan. Me seuraamme koko ajan tilannetta ja reagoimme siihen vastaavalla tavalla. Mutta en voi olla ihmettelemättä, että keskusta jopa täällä kyselytunnilla esittää tällaisia väitteitä, joista te varmasti itsekin tiedätte, että ne eivät pidä paikkaansa. [Perussuomalaisten ryhmästä: Juuri näin!] Tämä hallitus on jo kautensa aluksi tehnyt päätöksiä esimerkiksi polttoaineverotuksen keventämisestä historiallisella tavalla, lähes 300 miljoonalla. Edelleen tänä vuonna on laskettu verotusta, lasketaan vielä ensi vuonna. Vastaavasti jakeluvelvoiteura teidän hallitukseenne verrattuna on laskettu alemmaksi. [Puhemies koputtaa] Vastaavasti me emme ole sitoutuneita samanlaisiin ilmastopoliittisiin [Puhemies koputtaa] toimiin kuin teidän hallituksenne. Teidän esittämänne väitteet olivat vääriä.
Arvoisa herra puhemies! 13 päivää todella sotaa takana — me emme tiedä, kuinka kauan on edessä. Mikäli tämä jää lyhytaikaiseksi, niin sen vaikutukset Eurooppaan ja sitä myötä Suomeen tulevat todennäköisesti olemaan vähäisempiä. Mikäli tämä pitkittyy, niin tietenkin ongelmat myös vastaavasti kasvavat. Samaan aikaan on hyvä huomata, että me olemme voimakkaasti riippuvaisia näistä öljykuljetuksista. Toisaalta me olemme omassa energiajärjestelmässämme onnistuneet tekemään sellaisia päätöksiä esimerkiksi ydinvoiman suhteen, mitkä eivät esimerkiksi Keski-Euroopassa tai Saksassa lainkaan ole todellisuutta. Suomi on tästä tässä mielessä hyvässä asemassa. Vastaavasti sitten päätöksiä esimerkiksi turpeen käytön suhteen ehkä huoltovarmuustilanteessa voitaisiin pohtia vielä uudelleen. Hallitus on todellakin liikennepolttoaineisiin tehnyt hallituskautensa aikana lukuisia toimia, joilla on pyritty tätä hintaa saamaan alaspäin. Meillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa maailmanmarkkinahintaan, mutta ainakin tästä näkökulmasta katsoen toivomme, että Lähi-idän tilanne rauhoittuu, Iranin tilanne rauhoittuu [Puhemies koputtaa] ja sen vaikutukset meidän talouteemme jäävät vähäisiksi.
Arvoisa herra puhemies! Todellakin Iranin kärjistynyt tilanne ja ylipäätänsä Lähi-idän tilanne ja kansainväliset yllättävät konfliktit vaikuttavat juuri edustajan kuvaamalla tavalla myös Eurooppaan. Me emme vielä tiedä, kuinka kauan tämä sodankäynti tulee jatkumaan. Sen kestolla on merkittävä vaikutus siihen, miten nämä ongelmat tulevat realisoitumaan esimerkiksi Euroopan tasolla. Tällä hetkellä sillä on jo selvää vaikutusta polttoaineiden hintaan. Toisaalta huoltovarmuuteen keskittyvät seikat ovat viime vuosina muistakin syistä olleet merkittävästi tässä esillä. Mitä tulee yleisesti liikennepolttoaineisiin, niin tämä hallitus on tehnyt useita erilaisia toimia, jotka ovat vaikuttaneet liikennepolttoaineiden hintaan. Me olemme madalluttaneet jakeluvelvoiteuraa huomattavasti verrattuna siihen, mikä se oli aiemmin. Me olemme tehneet useita polttoaineveron laskuja — niitä on edelleenkin tulossa. Edellisen hallituksen keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaan sidotut indeksikorotukset on jätetty tekemättä ja niin edelleen. Näillä kaikilla on vaikutuksensa kokonaisuuteen. Mutta aivan kuten totesitte, niin tapahtumat maailmalla [Puhemies koputtaa] vaikuttavat myös Eurooppaan ja sitä myötä Suomeen.
Arvoisa herra puhemies! Kyllä, öljyn maailmanmarkkinahinta on tietenkin se, joka hinnan takana voimakkaimmin vaikuttaa, [Anne Kalmari: Ai nytkö on? Miksei viime kaudella? — Välihuutoja — Puhemies koputtaa] ja siihen Suomella tai monella muullakaan maalla ei ole minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta. Sen sijaan ne seikat, joihin hallitus voi vaikuttaa, liittyvät esimerkiksi verotukseen, [Keskustan ryhmästä: Alvin nousuun!] ilmastopolitiikkaan liittyviin vaatimuksiin, uusiutuvan polttoaineen osuuteen, jakeluvelvoitteeseen ja niin edelleen. Voidaan vaikuttaa myös Euroopan unionin tasolla siihen suuntaan, että politiikka olisi sellaista, että se arjen kustannukset pitää riittävän maltillisina. Ja, arvoisa keskusta, juuri sillä tavalla tämä hallitus on toiminut. Hallitusneuvotteluista alkaen me olemme pyrkineet tekemään toimia, jotka tekevät autoilun kustannuksista järkevämpiä. Me emme voi vaikuttaa maailmanmarkkinahintaan. Me ymmärrämme, että tällä hetkellä Lähi-idän kriisi, Iranin tapahtumat, voi vaikuttaa sen hintaa nostavasti, kuten monet muutkin kansainväliset kriisit. [Puhemies koputtaa] Samaan aikaan me olemme tehneet meidän päätöksemme, niitä on vielä hieman tulossakin, ja olemme erittäin ylpeitä niistä. [Välihuutoja]
Arvoisa herra puhemies! Olen lukenut alusta loppuun, sanasta sanaan talouspolitiikan arviointineuvoston raportin tänäkin vuonna, ja siksi tiedän myös esimerkiksi sen, että arviointineuvosto kiittää erityisesti ylimpien marginaalien laskua ja toisaalta on sitä mieltä, että hallituksen ei olisi kannattanut laskea pieni- ja keskituloisten verotusta varsinkaan niin paljon kuin hallitus on laskenut, mutta tälle hallitukselle se on kyllä poliittisesti erittäin tärkeää. Me haluamme ylipäätänsä huolehtia siitä, että ostovoima palkansaajalla tässä maassa paranee. No, edustaja Harjanne, minua ei tietenkään ihmetytä se, että te olette eri mieltä siitä, että hallitus on kyennyt myös polttoaineveroa alentamaan. Meidän mielestämme se on erittäin hyvä asia. Sekin on historiallista, yksikään muu hallitus ei ole tällaiseen kyennyt. [Vasemmalta: Kyllä on halpaa bensaa!] Vastaavasti olemme esimerkiksi jakeluvelvoitetta kyenneet lieventämään suhteessa edelliseen sosiaalidemokraatti—keskusta-hallituksen janaan nähden, mikä on aiheuttanut myös sen, että polttoaineiden hinnat ovat pysyneet maltillisempina. Yleisesti ottaen, mitä tulee oppikirjan mukaiseen verotukseen, me olemme kyllä keventäneet yritysten ja työn tekemisen verotusta [Puhemies koputtaa] ja siirtäneet sitä kuluttamisen ja haittojen puolelle, mikä on yleensä ekonomistien suosima suunta.
Arvoisa herra puhemies! Kuten jo totesin, niin kyllä, Itä-Suomen tilanne EU-tasolla käytävissä neuvotteluissa on koko hallituksen ehdoton prioriteetti, ja se liittyy turvallisuuteen, geopolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin, pitkän rajan aiheuttamiin seurauksiin ja niin edelleen. Kun samaan aikaan edustaja mainitsi puhtaan siirtymän, niin huomautan meidän investointikannustimista ja ‑hyvityksistä ja erillisestä tukiohjelmasta, joista Itä-Suomi hyötyy. Me olemme lisänneet opiskelupaikkoja koko maan tasolla niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissa, mistä Itä-Suomi hyötyy. Me olemme pääomittamassa Fingridiä lisää, me olemme nostaneet valtion omistusta — Itä-Suomi hyötyy. Liikenneinfrassa, joka täällä tuli jo mainittua, korjausvelan purkamisesta Itä-Suomi hyötyy. Saavutettavuus ja maakuntalennot — Itä-Suomi hyötyy. Tki-panostukset, suurteholaskennan parantaminen — Itä-Suomi hyötyy. GTK Mintec Outokummussa — Itä-Suomi-hyötyy, matkailuun ja yrittämiseen panostaminen ja niin edelleen. Väite siitä, että hallitus on unohtanut Itä-Suomen, on aika kohtuuton, edustaja Heinäluoma.
Arvoisa herra puhemies! Juuri sellaisia muutoksia me tähän verotusjärjestelmään kokonaisuudessaan olemme tehneet, että ne ovat keventäneet työn ja yrittämisen verotusta, mikä on varmasti hyvä suunta kohti tulevaisuutta ja sitä, että tähän maahan talouskasvua saataisiin, ja vastaavasti me olemme tehneet kiristyksiä haittojen ja kulutuksen puolelle. En ole lainkaan ylpeä yleisen arvonlisäveron korotuksesta, ei varmasti kukaan tässä hallituksessa, mutta me olemme joutuneet tekemään myös hankalia päätöksiä. Mitä tulee sitten haittoihin, me olemme korottaneet niin alkoholin verotusta kuin nikotiinipussien ja tupakan ja niin edelleen, ja tämä on varmasti oikea suunta. Mitä tulee sitten esimerkiksi liikennepolttoaineisiin, joihin te yleensä viittaatte, niin hallitus on pitänyt tärkeänä, että niiden hinta ei ainakaan meidän omin toimin nouse. Tiedämme, että tässä epävarmassa ja heiluvaisessa maailmassa esimerkiksi öljyn hintaan kohdistuu paljon paineita myös muualta.
Arvoisa herra puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen vuoden 2026 ensimmäiseksi lisätalousarvioksi. Kyse on mittavasta paketista, joka sisältää kasvutoimia yhteensä 145 miljoonalla eurolla, Laivue 2020 ‑tilausvaltuuden kasvattamista 139 miljoonalla ja Fingridin omistusjärjestelyihin 402 miljoonaa euroa. Samalla tuloarvioita alennetaan verotuloarvioiden tarkentumisen vuoksi joulukuun valtiovarainministeriön ennusteen mukaisesti. Hallitus ostaa kriittistä infrastruktuuria lisää valtion omistukseen. Kriittinen infra on pidettävä omissa käsissä, ja kantaverkko, jos mikä, on kriittistä infraa. Sähköjärjestelmän toimintavarmuus on osa kansallista turvallisuutta. Sen on toimittava kaikissa olosuhteissa. Tämä järjestely vahvistaa valtion omistajaohjausta strategisesti merkittävässä yhtiössä ja tukee pitkäjänteistä varautumista. Päätösten takana olevat periaatteet, perusteet ja myös arvot ovat aivan jotain muuta kuin takavuosien Caruna- ja Uniper-seikkailut. Arvoisa puhemies! Tässä lisätalousarviossa osoitetaan energialaitosten uuden teknologian koehankkeisiin 48 miljoonan euron valtuus. Tämäkään ei ole haaveilua. Tämä on käytännön tukea vetyhankkeille, uusiutuville polttoaineille ja energian varastointiteknologioille. Tämä on sitä uuden energia-alan luomista, joka tuo kasvua ja työllisyyttä. Tukea voidaan kohdistaa joustavasti hankkeisiin, joilla on tulevaisuudessa merkittävä energian tuotanto- ja vientipotentiaali. Hallitus panostaa turvallisuusinvestointeihin, jotta meillä kaikilla olisi tulevaisuudenuskoa. Laivue 2020 -tilausvaltuutta kasvatetaan siis 139 miljoonalla. Turvallisuusympäristö on muuttunut, ja Suomen on vastattava siihen. Tilausvaltuuden enimmäismäärää lisätään momentin määrärahaa muuttamatta, ja valtuuden käytöstä aiheutuvat menot maksetaan Puolustusvoimille jo myönnetyistä määrärahoista. IPCEI-hankkeisiin myönnetään 78 miljoonan euron valtuus ja 20 miljoonan euron määräraha. Kyseessä on valtiontuki-instrumentti, joka mahdollistaa strategisesti merkittäviksi tunnistetuilla teollisuudenaloilla rahoittaa tutkimus- ja kehittämishankkeita ja ensimmäisen teollisen hyödyntämisen hankkeita muita valtiontuki-instrumentteja joustavammin. Osallistuminen näihin hankkeisiin tukee elinkeinorakenteen uudistumista ja tarjoaa yrityksille mahdollisuuden linkittyä eurooppalaisiin arvoketjuihin. Nämä ovat niitä strategisia hankkeita, jotka linkittävät suomalaiset yritykset eurooppalaisiin arvoketjuihin. Lisäksi pienten ja keskisuurten yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin varataan 19 miljoonan euron valtuus ja kuuden miljoonan euron määräraha. Pk-yritykset ovat Suomen selkäranka, ja me ymmärrämme sen. Yrittäjä sitä työtä luo. Länsiradan valtionrahoituksen enimmäismääräksi ehdotetaan enintään 385 miljoonaa euroa edellyttäen, että muut Länsirata Oy:n omistajat rahoittavat hanketta vähintään 385 miljoonalla eurolla. Tämä on vähemmän kuin hallitusohjelman mukainen valtion rahoitusosuus, 460 miljoonaa. Arvoisa puhemies! Määrärahatarve tässä lisätalousarvioesityksessä kasvaa siis 438 miljoonaa. Yhdessä tuloarvion 952 miljoonan euron alenemisen kanssa nettolainanoton tarpeeksi muodostuu vuonna 2026 noin 10,8 miljardia euroa. Ilman Valtion asuntorahaston kassan tulouttamista alijäämä olisi 13,1 miljardia. [Vasemmalta: Järkyttävää!] — Aivan totta, edustaja, se on järkyttävää. — Budjetoidun valtionvelan määrän vuoden 2026 lopussa arvioidaan olevan noin 201 miljardia euroa, mikä on noin 69 prosenttia suhteessa bkt:hen. Nämä ovat ne luvut, joita jokaisen hallituksen uudistuksia ja säästöjä kritisoivan pitäisi tarkasti tarkastella. Totuus on: rahaa ei ole. Sitä ei ole säästöjen peruutuksiin, joita oppositio liukuhihnalta esittää, eikä korjaamaan jokaista sellaista ongelmaa, jonka korjaaminen ei kuulu valtiolle ja veronmaksajalle. Hallituksen talouspoliittinen työ on näissä haastavissa oloissa monimutkaista juuri siksi, että samaan aikaan on kyettävä sekä sopeuttamaan eli ennen kaikkea vähentämään pysyviä menoja että painamaan kaasua uudistuksin, kasvutoimin ja investoinnein. Tätä tarvitaan lisää, ei suinkaan vähemmän, molempia puolia siitä. Arvoisa puhemies! Tiedän, että oppositio on jo valmiina kritisoimaan jokaista euroa ja senttiä ja syyttämään hallitusta asioista, joihin se ei ole syyllinen. Päivästä riippuen oppositio esittää joko lisää säästöjä, joita voisi sitten taas vastustaa, tai sitten entistenkin peruuttamista, yleensä molempia samaan aikaan. Tämä tekee kritiikkiin vastaamisesta hieman vaikeaa. Me hallituksessa puolustamme tätä linjaa ja ymmärrämme aikojen haasteet ja myös vuosikausien tekemättömyyden taakan. Viime viikolla kyselytunnilla täällä oppositio kyseli hallituksen tulostaulun perään. No, meillä ei ole ollut käytössämme sellaista fläppitaulua kuin edellisellä hallituksella, jossa luki, että rahaa on. Oppositiolla ei aikanaan ollut Joosefia, joka olisi koonnut aittoihin viljaa pahojen päivien varalle. Sen sijaan oli valtiovarainministeri, joka jakoi sähkötukia Suomen rikkaimmille ja lisäetuisuuksia sinne tänne. Haluan muistuttaa tämän velan keskellä, mitä täällä vasemmalla sanottiin valtionvelasta: ettei sitä tarvitse maksaa takaisin, että kotitalouden ja valtiontalouden velat ovat eri asia, ikään kuin taloudelliset realiteetit eivät koskisikaan julkista taloutta. Mutta toivon kyllä, kunpa nyt ei menisi neljää miljardia, pian jo viittä miljardia euroa vuodessa valtionlainan pelkkiin korkomenoihin. Ajatelkaa, lähes viisi miljardia euroa muutaman vuoden kuluttua pelkkiin korkomenoihin. Mihin muuhun tarpeelliseen sitä voisi käyttää, tai sitten alijäämää kuromaan. Muut menokohteet, jotka saavat lisää miljardeja tällä hallituskaudella, ovat puolustus ja hyvinvointialueet. Jälkimmäisen kohdalla opposition mantra on kuitenkin siinäkin aivan päinvastainen. — Kiitoksia. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]