politiikka.app

Sillanpää Pia

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäVaasan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

21 puheenvuoroa

036helmikuu 2026: 2helmaaliskuu 2026: 4maahuhtikuu 2026: 3huhtoukokuu 2026: 6toukesäkuu 2026: 6kes
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Moni nuori saa pian tietää, pääsikö haluamaansa korkeakouluun opiskelemaan. Osa ilahtuu tuloksista, mutta osa joutuu pettymään. Onneksi kuitenkaan nyt saamatta jäänyt koulupaikka ei enää määritä kenenkään tulevaisuutta. Jos nuori jäi tällä kertaa ilman opiskelupaikkaa, meillä on nyt otettu käyttöön opintoseteli, joka antaa mahdollisuuden suorittaa jopa 30 opintopistettä avoimissa korkeakouluopinnoissa. Opintoja voi tehdä omaan tahtiin kahden vuoden ajan suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Nuori voi siis opiskella, edetä ja rakentaa omaa osaamistaan ennen kuin hakee uudelleen seuraavassa yhteishaussa. Tulevaisuus ei pysähdy yhteen hakukierrokseen, vaan siitä se koulutie voi alkaa. Opintoseteli tarjoaa nuorille mahdollisuuden kerryttää korkeakouluopintoja ja hakea uudelleen entistä vahvemmalla pohjalla. Me perussuomalaiset katsomme, että tämänkaltaiset päätökset ovat niitä, jotka nimenomaan vahvistavat nuorten tulevaisuudenuskoa. Jos alkuperäinen suunnitelma ei toteudu, yhteiskunta tarjoaa varasuunnitelman, kuten opintosetelin, jotta nuoret pääsevät opiskelemaan.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
16.6.2026RyhmäpuheenvuoroVK 4/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Mikä on kaikkein tärkein asia, mitä me voimme tehdä nuorten tulevaisuuden eteen? Se on peruskoulu ja turvallinen koti, joista nuoret saavat perustaidot elämään: oppivat lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan, keskittymään ja tekemään töitä pitkäjänteisesti sekä tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Näiden taitojen varaan rakentuvat jatko-opinnot, työelämä ja tulevaisuudensuunnitelmat. Siksi me perussuomalaiset olemme jo pitkään ajaneet peruskouluihin oppimistakuuta, jolla varmistamme, että jokainen lapsi oppii nämä taidot peruskoulun aikana. Se on parasta yhdenvertaisuutta, jota voimme tarjota nuorille lähtökohdista ja perhetaustasta riippumatta. Arvoisa puhemies! Liian monta vuotta meni hukkaan, kun annoimme lasten ja nuorten viettää puhelimella koulupäivät ja niiden lisäksi usein myös illat ja jopa yöt. Sen seuraukset näkyvät tänä päivänä oppimistuloksissa, keskittymiskyvyssä ja mielenterveydessä. Samalla sosiaalinen media toi monen nuoren elämään jatkuvan vertailun, paineet, nettikiusaamisen ja ahdistuksen. Koulujen kännykkäkielto olikin tarpeellinen ratkaisu, jonka vaikutukset tulevat näkymään yhä selvemmin tulevina vuosina. Arvoisa puhemies! Politiikassa muutokset tapahtuvat usein ärsyttävän ja turhauttavan hitaasti. Uudistusten valmistelu, hyväksyminen ja vaikutusten näkyminen vievät aikaa. Siksi voi joskus näyttää siltä, ettei mitään tapahdu, vaikka todellisuudessa tapahtuu paljon. Viime vuonna voimaan tulleen lasten ja nuorten terapiatakuun vaikutukset näkyvät vasta tulevina vuosina. Moni nuori kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa, mutta tärkeintä kuitenkin on se, että yhä useampi nuori saa apua ajoissa. Hyvinvointiin ja mielenterveyteen panostaminen on myös työllisyyspolitiikkaa, sillä vain hyvinvoiva ihminen on työkykyinen. Jokainen nuori, joka löytää takaisin opintojen, työharjoittelun tai työelämän pariin, on voitto sekä hänelle itselleen että koko yhteiskunnalle. Arvoisa puhemies! On tärkeää puhua nuorisotyöttömyydestä ja etsiä ratkaisuja siihen. Tilanne on monelle nuorelle vaikea. Työpaikkoja ei synny tähän maahan sillä, että minä tai muutkaan edustajat puhuvat täällä pöntössä siitä, että me tarvitsemme työpaikkoja. Työpaikat syntyvät yrityksiin, ja ne tulevat kasvun ja investointien myötä. Ja meidän tehtävämme onkin rakentaa sellaista Suomea, jossa kannattaa yrittää, investoida ja palkata se ensimmäinen työntekijä. Hallitus on tuonut tähän avuksi muun muassa nuorten työllistymissetelin, jonka avulla moni nuori voi saada sen ensimmäisen mahdollisuuden työelämään. En voi myöskään olla mainitsematta maahanmuuton vaikutusta nuorten työllisyystilanteeseen. Jos tänne tuotaisiin kymmeniätuhansia maahanmuuttajia lisää, mistä esimerkiksi tämän välikysymyksen tekijäpuolue keskusta haaveilee, se vain lisäisi nuorten työttömyyttä. Ja siinä, missä moni nuori työllistyi ennen siihen ensimmäiseen työpaikkaansa esimerkiksi siivousalalle tai pikaruokaravintolaan, nyt niissä törmää yhä useammin englantia puhuvaan maahanmuuttajaan. [Timo Harakka: Niin, just joo! Kaikki on maahanmuuttajien syytä! — Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Kun luin tämän välikysymyksen, ajattelin kaikkia niitä nuoria, jotka pohtivat omaa tulevaisuuttaan. Samalla ajattelin niitä ominaisuuksia, jotka ovat aina auttaneet meitä suomalaisia vaikeina aikoina. [Välihuutoja — Perussuomalaisten ryhmästä: Käykääs kattoon pikaruokalaa!] Me olemme periksiantamaton kansa, joka on tottunut menemään vaikka läpi harmaan kiven. Samat ominaisuudet löytyvät myös meidän nuorista. He tarvitsevat vain joskus muistutuksen siitä, että he kyllä pärjäävät. Arvoisa puhemies! Kun kuuntelen oppositiota, minulle herää kysymys: miksi ihmeessä te puhutte niin negatiivisella tavalla nuorille heidän tulevaisuudestaan? Teitä kuunnellessa tulee mielikuva siitä, että nuorilla ei ole tulevaisuutta, he eivät pääse opiskelemaan tai töihin, he eivät tule tienaamaan omaa elantoa, ja sosiaalietuudetkin ovat niin pieniä, ettei niillä tule toimeen. Mutta tämähän ei pidä paikkaansa. [Välihuutoja — Vasemmalta: Lukekaa kyselyitä!] On totta, että meidän pitää puhua ongelmista, jotta me voimme myös ratkoa ne. Mutta jos jatkuvasti kerromme nuorille, että kaikki menee huonompaan suuntaan, tulevaisuus on menetetty ja toivoa ei ole, emme todellakaan auta yhtäkään nuorta. Puhuisitteko te näin teidän omille lapsillenne? Jos ette, niin miksi te puhutte näin meidän kaikille suomalaisille nuorillemme? [Välihuutoja vasemmalta] Arvoisa puhemies! Suomen ja tulevien sukupolvien tulevaisuus on meidän nuortemme käsissä. Nuoret tarvitsevat lisää syitä ja uskoa siihen, miten he tulevat pärjäämään. Joskus matkan varrella voi olla haasteita, ja tulevaisuudensuunnitelmia voi joutua muuttamaan. Suunnitelmien muutos voi olla joskus myös mahdollisuus onnistumiseen. Tämä jatkuva oppositiopuolueiden pessimistipuhe saisi vihdoin loppua. Me perussuomalaiset uskomme, että nuoret kyllä pärjäävät, ja niin pitäisi meidän kaikkien päättäjien uskoa. Ja nuoret pärjäävät vielä paremmin, kun me osoitamme heille sen, että me uskomme heihin ja heidän kykyihinsä. Vaikka te olisitte siellä oppositiossa menettäneet uskonne meidän nuorten tulevaisuuteen, me hallituksessa uskomme nuoriin edelleen.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Maailmanlaajuisesti kunniaa ja mainetta tuonut suomalainen perusopetus on paininut haasteiden kanssa jo hetken aikaa. Oppimistulokset ovat laskeneet, ja syitä siihen on monia. Siksi tarvitsemme perusopetuslakiin muutoksia, jotta suunta voidaan kääntää vielä, kun siihen on mahdollisuus. Maailmassa, jossa teknologian, digilaitteiden ja tekoälyn käyttö kasvaa jatkuvasti, tarvitsemme varmuuden siitä, että tietyt perusasiat säilyvät ennallaan. Lasten on tärkeää oppia itsenäistä ajattelua ja kädentaitoja, sillä näiden oppiminen ei ole tänä päivänä enää itsestään selvää. Niin moni asia tarkistetaan helposti netistä tai tekoälyltä, eikä välttämättä pysähdytä ajattelemaan, ettei lukemamme olekaan totta. Sen haasteen kanssa painii lasten lisäksi myös moni aikuinen. On kuitenkin meidän aikuisten tehtävä huolehtia siitä, että lapset oppivat tarvittavat perustaidot. Arvoisa puhemies! Hallitus on tuonut käsittelyyn peruskoulun osaamistakuun, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisen lapsen ja nuoren pitää oppia peruskoulussa riittävät perustaidot, eli lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. On selvää, että ilman näitä taitoja kukaan ei pärjää jatko-opinnoissa eikä itsenäisessä elämässä. Silti olemme saaneet huomata, että meiltä valmistuu peruskoulusta jatkuvasti oppilaita, jotka eivät hallitse näitä perustaitoja. Näinhän tilanne ei missään nimessä saisi olla. Samaan aikaan, kun meidän nuorten oppimistulokset ovat laskeneet, heidän arvosanansa ovat nousseet. Eli todistuksessa voi olla ysi tai kymppi, mutta nuoren osaaminen ei välttämättä vastaa sitä millään tasolla. Eihän tässä ole mitään järkeä. Tämä ei myöskään ole reilua niille oppilaille, jotka tekevät kovasti töitä ansaitakseen aidosti kiitettävät numerot osaamisellaan. Lisäksi se ei myöskään ole reilua toisen asteen oppilaitoksille, jotka joutuvat luottamaan näihin arvosanoihin valitessaan opiskelijoita heille. Viimeiseksi tämä on reilua sille oppilaalle, joka ei ansaitse kiitettäviä numeroita, koska ei todellisuudessa kykene numeron vaatimiin taitoihin. Todistuksessa oleva kiitettävä ei tuo kenellekään perustaitoja, mutta vaikeuttaa huomattavasti tällaisen oppilaan tulevaisuutta. Me emme voi tehdä tällaista karhunpalvelusta enää yhdellekään nuorelle. Arvoisa puhemies, tämän esityksen on tarkoitus puuttua nimenomaan tähän ongelmaan. Oppilaan arviointiin tarvitaan selkeyttä ja yhteiset pelisäännöt koko maahan. Ei voi olla niin, että samalla osaamisella eri koulut antavat erilaiset arvosanat. Tarvitsemme samat kriteerit jokaiseen kouluun ympäri Suomen, jotta myös oppilaat tietävät, mikä on heidän lähtötasonsa ja mihin he voivat halutessaan tähdätä. Se helpottaa myös opettajien työtä. Kun laki määrittelee arvioinnin perusteet, opettajien ei tarvitse arvailla kriteerejä tai antaa helpotuksia vain siksi, että vanhemmat painostavat. Tämä laki antaa opettajille mahdollisuuden keskittyä siihen, mitä he tekevät parhaiten, eli opettamiseen. Arvoisa puhemies! Koulumaailma on muuttunut digilaitteiden myötä hyvin lyhyessä ajassa, ja erittäin iso muutos tapahtui koronapandemian aikaan. Teknologia, tekoäly ja älylaitteet ovat kaikkialla, ja siksi lasten ja nuorten perustaitojen merkitys on kasvanut entisestään. Mitä heikommaksi annamme nuorten perustaitojen jäädä, sitä todennäköisemmin näemme tulevaisuudessa syrjäytyneitä nuoria ilman jatko-opintoja tai työpaikkaa, ja silloin se on meidän vanhempien syytä, jos emme uskalla vaatia riittävästi meidän nuoriltamme. Säälikiitettävät ovat vain karhunpalvelus, johon tulemme törmäämään ennemmin tai myöhemmin haastavampien ongelmien muodossa. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että yksikään nuori putoaa kärryiltä jo peruskoulussa. Siksi tämä kehitys täytyy pysäyttää nyt. Pelkkä osaamistakuu ei korjaa kaikkia ongelmia, mutta sen avulla voimme varmistaa, että oppilaiden arviointi on oikeudenmukaista, osaaminen perustuu todellisiin taitoihin ja jokaisella oppilaalla on mahdollisuus pärjätä tulevaisuudessa jatko-opinnoissa, työelämässä ja ihan vain siinä tavallisessa elämässä. Samalla on tärkeää tiedostaa se, että kouluissa on välttämätöntä olla tarpeeksi päteviä opettajia ja riittävästi koulunkäynnin avustajia. Silloin, jos koulunkäynnissä ilmenee haasteita, niihin pitää pystyä tarttumaan mahdollisimman nopeasti, jotta oppilas saa tarvitsemansa tuen koulunkäyntiin ja hänen on mahdollista tuen avulla suoriutua koulutehtävistä. Arvoisa puhemies! Perusopetusta täytyy edelleen kehittää, ja meidän täytyy uskaltaa puuttua haasteisiin tarvittaessa lainsäädännön kautta. Viime syksynä voimaan tullut koulujen kännykkäkielto oli yksi osa sitä, mutta toimia tarvitaan lisää, ja tämä käsittelyssä oleva esitys on tärkeä lisä kokonaisuuteen. Toivon, että voimme varmistaa laadukkaan suomalaisen perusopetuksen myös tuleville sukupolville. Lopuksi haluan kiittää opettajia, jotka toimitte haastavassa tehtävässä eri luokkatasoilla. Teette valtavan hyvää työtä suomalaisten lasten ja nuorten oppimisen eteen. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, oppiminen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka ei ilmesty itsestään kauppojen hyllyille. Sitä varten on tehty töitä pelloilla, maatiloilla, kasvihuoneissa ja loppuvaiheessa myös elintarvikealan tehtaissa. Suomalainen ruoka syntyy siis suomalaisesta työstä. Siksi tarvitsemme elintarvikelain uudistuksen, jotta tämä koko elintarvikeketju, jossa ruoka tulee monien eri vaiheiden jälkeen pellolta kaupan hyllylle ja lopulta ruokapöytään, olisi mahdollisimman reilu kaikille osapuolille. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruuantuottaja on ansainnut kunnon korvauksen työstään. Jokainen ymmärtää, ettei ruuan tuottaminen ole mitään kevyttä ja helppoa hommaa. Sitä tehdään säässä kuin säässä, aamusta iltaan, ja työ on hyvin fyysistä. Siksi me emme voi jatkaa niin, että se, joka tekee kaikista raskaimman työn, saakin tuotantoketjussa palkkioista sen pienimmän siivun. Kun viljelijä, kotieläintuottaja tai elintarvikeyrittäjä tekee työnsä hyvin, siitä pitää myös saada oikeudenmukainen korvaus, sellainen, jolla tulee toimeen. Suomessa ruokakauppojen kilpailu on keskittynyt pääosin kahdelle suurelle toimijalle. Se tarkoittaa tuottajan kannalta sitä, ettei ole juurikaan varaa valita, kenelle möisi sen tuottamansa ruuan. Neuvottelut tällaisessa tilanteessa eivät ole koskaan tasavertaiset, ja kauppa on aina se, jolla on kädessään ne paremmat neuvottelukortit, ja juuri siihen ongelmaan me haluamme tällä esityksellä puuttua. Yksi osa tätä esitystä on myös se, että kauppojen omien tuotemerkkien suosiminen jatkossa kielletään. Me emme ole nyt tämän lain myötä poistamassa kauppojen omia merkkejä vaan haluamme, että kilpailu olisi aidosti reilua, ja se vaatii sen, että eri valmistajien omat tuotteet pääsevät kaupassa tasapuolisesti esille ja myyntiin eivätkä ne jää jatkuvasti kauppojen omien merkkien varjoon. Arvoisa puhemies! Tämä esitys ei pelkästään puolusta ruuantuottajien asemaa, vaan se huolehtii myös maamme huoltovarmuudesta. Olemme saaneet viime vuodet seurata sitä, miten maailmantilanne on saattanut muuttua joissakin maissa hyvinkin nopeasti normaalista poikkeustilaan. Siksi meidän täytyy varmistua siitä, että poikkeus- ja kriisitilanteessa pystymme kaikesta huolimatta tuottamaan kotimaista ruokaa. Se vaatii sen, että meillä on riittävästi ruuantuottajia eri puolilla Suomea ja että ruuantuottajilla on edellytykset tehdä työtään. Jos suomalainen ruuantuotanto ei ole kannattavaa, tilat lopettavat toimintansa, ja kun tilat lopettavat, ruuantuotannon osaaminen katoaa tila kerrallaan, ja jos päästämme osaamisen katoamaan, sitä ei hetkessä saada takaisin. Tällä esityksellä panostamme myös jatkuvuuteen. Kun ruuantuottajat tietävät, että he saavat työstään kunnon korvauksen eivätkä ole neuvottelutilanteessa kauppojen kanssa aina heikommassa roolissa, he toivon mukaan haluavat jatkaa tätä arvokasta työtä. Toivon mukaan se sama palo tähän työhön jatkuu myös seuraaville sukupolville. Arvoisa puhemies! Kotimaiseen ruuantuotantoon liittyvät vahvasti myös alueelliset päätökset. Kun varmistamme, että ihmisillä on mahdollisuus elää, tehdä töitä ja tulla toimeen myös maaseudulla, pidämme huolen koko Suomen elinvoimaisuudesta. Haluan tässä yhteydessä nostaa esille myös sen, että tällä hallituskaudella varmistimme, että nykyinen synnytyssairaalaverkosto säilyy koko maassa. Se luo turvaa myös maaseudulla asuville — että heidänkin on turvallista perheellistyä, kun synnytyssairaala ei ole kohtuuttoman matkan päässä. Samalla meidän täytyy huolehtia siitä, että harvaan asutulla seudulla on myös muita palveluita, jotta perheet pystyvät rakentamaan elämäänsä myös suurten kaupunkien ulkopuolelle. Arvoisa puhemies! Kotimaiseen ruokaan liittyvät olennaisesti myös julkiset hankinnat. Suomessa syödään joka päivä valtavat määrät aterioita päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja varuskunnissa, ja juuri näissä paikoissa meidän tulisi suosia entistä enemmän kotimaista ruokaa. Olen sitä mieltä, että kaikkien julkisten palveluiden piirissä olevien tulisi tarjota ensisijaisesti vain ja ainoastaan Suomessa tuotettua ruokaa, kun sitä on meillä tarjolla — poikkeuksena toki tuotteet, joita meillä ei kasva, kuten ananas ja muut trooppiset hedelmät, mutta muuten en keksi syytä, miksi meillä pitäisi olla tarjolla mitään ulkomailla tuotettua, jos ruuan saa Suomesta. Tämä vahvistaisi entisestään kotimaista työtä, parantaisi huoltovarmuutta, ja koko elintarviketeollisuus ja suomalaiset ruuantuottajat hyötyisivät siitä. Arvoisa puhemies! Vaikka tämä esitys ei korjaa kaikkia ruuantuotannon ja -tuottajien asemaan liittyviä haasteita, tämä on muutos parempaan. Meidän täytyy edelleen jatkaa työtä sen eteen, että meillä on tulevaisuudessakin elinvoimainen ruuantuotanto ja tulevat sukupolvet saavat nauttia puhtaasta suomalaisesta ruuasta, kuten me olemme saaneet. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Suomen kansalaisuus ei ole kertakäyttötavaraa tai mitään sellaista, mitä haluamme antaa kenelle tahansa. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan se on yksi arvokkaimmista asioista, joita valtio voi myöntää yksittäiselle ihmiselle. Se ei myöskään ole pelkkä passi, vaan se on osa jotain paljon merkityksellisempää. Se on osoitus siitä, että me olemme osa samaa yhteiskuntaa ja meillä on keskenämme samat säännöt, oikeudet ja velvollisuudet. Siksi vähintä, mitä voimme vaatia Suomen kansalaisuutta hakevalta, on se, että häneltä edellytetään perustietoja suomalaisesta yhteiskunnasta, ja siihen tarvitsemme kansalaisuuslain muutosta. Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset olemme jo pitkään vaatineet, että Suomen kansalaisuutta hakevan täytyy osoittaa olevansa kansalaisuuden arvoinen. Jatkossa kansalaisuutta hakevan tulee osoittaa tuntevansa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa ja perusperiaatteita sekä kyetä kertomaan omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tässä maassa. Tämä tapahtuisi pääsääntöisesti niin kutsutulla kansalaisuuskokeella. Mikäli henkilö on jo suorittanut Suomessa suomen- tai ruotsinkielisen ylioppilas- tai korkeakoulututkinnon, erillistä koetta ei tarvitsisi tehdä. Jos myönnämme ihmiselle Suomen kansalaisuuden, meidän tulee varmistua siitä, että hän ymmärtää esimerkiksi sen, miten Suomessa tehdään päätökset, miten demokratia toimii, mitä kaikkea laki edellyttää kansalaiselta, mitä oikeuksia ihmisillä Suomessa on, mitä sukupuolten välinen tasa-arvo tarkoittaa ja minkälaiset arvot meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme ovat tärkeitä. Arvoisa puhemies! Kansalaisuuskoe ei ole mikään uusi keksintö. Vastaavanlainen koe on itse asiassa ollut jo pitkään käytössä monissa eri maissa. Tämä ei siis ole mikään erikoisuus, vaan jatkossa Suomi toimii samalla tavalla kuin monessa muussakin maassa toimitaan, jos joku haluaa saada maan kansalaisuuden. Kansalaisuuden ehtoja on muutenkin kiristetty tällä hallituskaudella, mikä on ainoa oikea kehityssuunta. Esimerkiksi asumisaikavaatimusta on pidennetty kahdeksaan vuoteen. Itsensä ja perheensä pitää elättää omalla työllä, ja taustojen pitää olla nuhteettomat. Kansalaisuuskoe vain täydentää osaltaan näitä vaatimuksia. Arvoisa puhemies! Ennen kuin voimme edes ajatella antavamme jollekulle Suomen kansalaisuuden, on tiettyjä perusasioita, jotka pitää hallita. Ensin opitaan suomen kieli, opitaan suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista sekä sitoudutaan yhteisiin sääntöihin ja lakeihin. Ihmisen tulee sopeutua meidän tapaamme elää ja elättää itsensä sekä perheensä tässä maassa. Jos kaikki menee hyvin ja ihmisestä tulee aidosti suomalaisen yhteiskunnan jäsen, hän on ansainnut kansalaisuuden. Kriteerit tulee pitää korkealla, sillä sitähän se kansalaisuuskin on: arvokas saavutus, jota pitää vaalia myös sen saamisen jälkeenkin. Arvoisa puhemies! Jotkut ovat vastustaneet tätä esitystä sillä perusteella, että kansalaisuuskoe voisi aiheuttaa stressiä tai estää kansalaisuuden saamisen. Meillä vaaditaan jo nyt esimerkiksi suomen kielen taidon osoittamista osana kansalaisuuden saamista. Ei ole liikaa vaadittua, että siinä samalla ihmisen täytyy osata perusasiat suomalaisesta yhteiskunnasta. Myös hakija voi olla ylpeä itsestään läpäistessään kansalaisuuskokeen, koska hänellä on silloin todistetusti perusasiat hallussa. Ja jos pelkkä kansalaisuuskoe aiheuttaa liikaa stressiä hakijalle, niin sitten sitä ei ehkä kannata hakea ollenkaan. Arvoisa puhemies! Olen hyvin tyytyväinen, että olemme tällä hallituskaudella saaneet kiristettyä merkittävästi maahanmuuttoon liittyviä lakeja, jotka ovat olleet liian löysällä pohjalla aivan liian pitkään. Jatkossa myös Suomen kansalaisuuden saamisen ehdot ovat entistä tiukemmat, jotta kansalaisuuden saisivat vain ja ainoastaan ne ihmiset, jotka sen aidosti ansaitsevat. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Täytyy tässä alkuun kommentoida muutamalle edelliselle puhujalle, että kun te mainitsitte, että perussuomalaiset olivat Sipilän hallituksessa mukana tekemässä tätä Bernerin taksilakiuudistusta, ja moititte sitä, niin miksi ette edellisessä hallituksessa korjanneet tätä Bernerin taksilakia jo sitten, vaan jätitte seuraavalle hallitukselle nämä korjaustoimet, ja nyt me todellakin korjaamme tämän. Taksilain uudistuksessa on tarkoitus muuttaa useita asioita liittyen lupiin, koulutukseen ja valvontaan. Se, mikä kuitenkin näkyy tavalliselle suomalaiselle ja erityisesti suomalaisille naisille, on taksialan turvallisuus. Vielä ennen vuotta 2018 moni suomalainen nainen valitsi taksikyydin kotiin illanvieton päätteeksi, koska pystyi luottamaan siihen, että pääsee turvallisesti kotiin ja kohtuullisella maksulla. Lakimuutoksen myötä tilanne kuitenkin muuttui hyvin radikaalisti. Siksi tässä nykyisessä taksilain uudistuksessa onkin kyse erityisesti siitä, että jokainen nainen voisi jatkossa ottaa taksin ilman pelkoa ja ettei yksikään nainen joutuisi tulevaisuudessa enää ryöstetyksi taksinkuljettajan toimesta tai seksuaaliväkivallan uhriksi. Arvoisa puhemies! Vuoden 2018 taksiuudistuksen jälkeen alalla tapahtui paljon muutoksia. Kilpailu lisääntyi, ja hinnat tulivat asiakkaille monin paikoin edullisemmiksi, mutta samalla sääntelyä purettiin sellaisilla tavoilla, jotka lopulta vain heikensivät ihmisten luottamusta koko taksialaan. Yhtäkkiä valvonta vaikeutui, kuljettajien osaamisessa alkoi näkyä suuria eroja ja asiakkaiden oli entistä vaikeampi tietää, kuka heitä oikein kuljettaa ja onko heillä yhteistä kieltä asiointiin. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea tapauksista, joissa taksinkuljettaja on syyllistynyt vakaviin rikoksiin, kuten seksuaalirikoksiin. Jotkut taksinkuljettajat ovat toimineet näin todella suunnitelmallisestikin. On otettu kyytiin naisia illanviettojen jälkeen, ajettu syrjäseudulle ja raiskattu väkivaltaisesti. Jokainen tällainen tapaus on liikaa. Vaikka tiedämme, että suurin osa taksinkuljettajista tekee työnsä rehellisesti ja hyvällä ammattitaidolla, jokainen vakava rikos vaikuttaa koko alan luottamukseen. Se saa suomalaiset pohtimaan, uskaltavatko he tilata taksia, koska eivät tiedä, pääsevätkö he turvallisesti kotiin. Kaikki nimittäin eivät ole päässeet. Arvoisa puhemies! Tämä tilanne koskettaa erityisesti suomalaisia naisia. Moni nainen on saattanut pitää taksikyydin ajan sijaintitietoja päällä läheiselle, puhua matkan aikana puhelimessa tai tehdä muita toimia varmuuden vuoksi, ettei mitään sattuisi matkan aikana. Eikä tämän näin pitäisi olla. Jokaisen pitäisi päästä turvallisesti kotiin taksilla ilman, että joutuu olemaan varuillaan tai tekemään joitain erityisjärjestelyitä. Taksin pitäisi olla palvelua, josta maksetaan juuri siksi, että päästään helposti ja turvallisesti kotiin. Luottamuksen puute taksialaan on näkynyt mielestäni esimerkiksi siinä, että Suomeen on syntynyt yrityksiä, jotka tarjoavat taksikuljetuksia vain naisille, ja näissä yrityksissä on vain ja ainoastaan naiskuljettajia. Nämä yritykset eivät ole syntyneet tyhjästä. Ne ovat syntyneet siksi, että taksialan markkinoilla on ollut kysyntää sellaiselle kuljetuspalvelulle, jossa nainen voi aidosti kokea olonsa turvalliseksi matkan alusta sinne kotiin asti. Jokainen voisikin pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä tämä kertoo nykytilanteesta. Onko mukamas normaalia, että tarvitsemme näitä naisille suunnattuja erityisiä kuljetuspalveluita, jotta naiset voivat kokea olevansa turvassa taksissa? Minun mielestäni ei ole. Tavoitteena pitäisi olla se, että tulevaisuudessa jokainen laillinen taksi on Suomessa turvallinen ja että jokainen asiakas voisi luottaa taksinkuljettajaan riippumatta siitä, onko kuljettaja nainen vai mies. Eli ei turvallisuuden pitäisi olla mikään erikoispalvelu vaan vähimmäisvaatimus. Arvoisa puhemies! Siksi me tarvitsemme taksilain uudistusta. Meidän täytyy tarkastaa kuljettajien taustat paremmin ja huomioida lupaharkinnassa mahdolliset väkivalta- ja seksuaalirikokset. On selvää, että kuljettajien koulutusta pitää lisätä ja tehostaa ylipäätään koko alan valvontaa. Samalla teemme tärkeän työn kaikkien rehellisten taksiyrittäjien ja kuljettajien eteen, joiden maine on kärsinyt epärehellisten ja vastuuttomien kuljettajien vuoksi. Tulevaisuudessa haluan luottaa siihen, että taksilla pääsee jälleen turvallisesti kotiin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Opiskeluaika on hyvin iso ja merkittävä elämänvaihe nuorilla. Toisilla nuorilla on jo pienestä asti selvää, mitä he haluavat opiskella ja mitä heistä tulee isona. Toisilla taas ei ole välttämättä selkeää suuntaa siitä, mihin he haluavat tähdätä, tai he joutuvat kokeilemaan eri vaihtoehtoja löytääkseen sen oman mielenkiintoisen alan. Vuosittain tuhansia oppilaita jää ilman opiskelupaikkaa. Nyt onkin hyvä, että tulee tämä opintosetelikokeilu, koska se on aito ja konkreettinen tapa tukea nuorten opintoja, ja jään mielenkiinnolla odottamaan tämän kokeilun tuloksia. Ja mikä on hienoa, niin lisäksi myös nuoret ovat itse suhtautuneet tähän kokeiluun positiivisesti. Se on hyvä uutinen. Verkkokuulemisissa lähes kaikki lukiolaiset ja suuri enemmistö ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista pitivät opintoseteliä hyvänä mahdollisuutena. Tämä osaltaan kertoo siitä, että tämä kokeilu tulee tarpeeseen.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 197/2025 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoululain uudistus koskee ensihoitajia, kätilöitä ja terveydenhoitajakoulutuksen rakennetta eli sitä, miten opinnot jatkossa järjestetään. Tärkeintä on se, että pystymme turvaamaan suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisen, henkilöstön saatavuuden ja laadukkaan koulutuksen alalle. Kätilön ammattini puolesta kannoin hyvin paljon huolta tämän esityksen myötä siitä, miten kätilöksi voi opiskella tulevaisuudessa. On esimerkiksi järkevää, että sairaanhoitajaksi jo valmistunut voi täydentää osaamistaan ja opiskella kätilöksi ilman, että tarvitsee suorittaa kokonaan toista ammattikorkeakoulututkintoa. Se vähentää päällekkäistä koulutusta ja samalla kohdentaa olemassa olevia opiskelupaikkoja paremmin niille, joilla ei vielä ole ensimmäistä korkeakoulututkintoa. Arvoisa puhemies! Minulle ja monelle muulle kätilölle tässä esityksessä tärkeintä oli se, että kätilöksi tulee voida valmistua jatkossakin neljässä ja puolessa vuodessa. Suomessa on todella laadukas kätilökoulutus, ja alan ammattilaiset ovat omaa huippuluokkaansa neljän ja puolen vuoden koulutuksella kansainvälisestikin. En siis voinut käsittää tilannetta, jossa tätä koulutusta yritettiin pidentää pitkällä lisäkoulutuksella sairaanhoitajakoulutuksen päälle. Takana tässä kaikessa tietysti olivat EU ja sen direktiivit, mitkäpä muutkaan. Valiokunnan mietinnössä todetaan, että kätilökoulutuksen uudistamisessa lähtökohtana on ollut se, että täytämme EU:n ammattipätevyysdirektiivin vaatimukset. Eli EU:ssa on päätetty direktiivistä, jonka pohjalta meidän täytyy muokata omaa lainsäädäntöä ja tässä tapauksessa kätilökoulutusta ja sen kestoa. Kätilöiden ja sairaanhoitajien ammattipätevyys kuuluu automaattisen tunnistamisen järjestelmään Euroopan unionissa. Se tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että suomalainen kätilö voi jatkossa työskennellä muissa EU- ja Eta-maissa ilman lisäopintoja tai erillisiä pätevöitymisvaatimuksia. Tämä EU-direktiivi asettaa koulutukselle kuitenkin tarkat vähimmäisvaatimukset mukaan lukien 18 kuukauden ja 3 000 tunnin kätilöopinnot. Vaikka tiedämme, että kätilöopinnot tulevat sairaanhoitajaopintojen päälle, opiskeluaika ei saa venyä nykyistä pidemmäksi. Näin myös valiokunta linjasi mietinnössään. Arvoisa puhemies! Mikäli meillä olisi edessä tilanne, jossa kätilökoulutusta pidennettäisiin nykyisestä, lopputulos voisi olla suoraan sanottuna kamala. Moni opiskelija joutuisi pohtimaan, haluaako jatkaa sairaanhoitajaopintojen jälkeen kätilöopintoihin. Jo nyt soteala kamppailee veto- ja pitovoiman kanssa. Jos nuori ihminen joutuu pohtimaan, kestääkö koulutus neljä ja puoli vuotta vai huomattavasti pidempään, moni valitsee ymmärrettävästi jopa toisen alan. Lisäksi suomalaiset synnytyssairaalat tarvitsevat alalle koko ajan uusia ammattilaisia. Opintojen pidentyminen voisi johtaa siis siihen, että kätilöitä olisi entistä vähemmän saatavilla. Valiokunta onkin nostanut hyvin esille huolen siitä, että kätilökoulutuksen pidentyminen voisi ylipäätänsä vähentää kiinnostusta kätilön ammattiin, jonka voin itse todeta olevan yksi maailman parhaista ammateista. Meidän täytyy huomioida opinnoissa myös konkretia, eivätkä esimerkiksi jatkuvat kesäopinnot voi olla ratkaisu siihen, että tutkinnon voi suorittaa neljässä ja puolessa vuodessa. Kätilökoulutus sisältää suuren määrän työharjoittelua, ja harjoittelupaikkoja on jo nyt haastava saada erityisesti kesäaikana, kun vakituisten työntekijöiden lomat pyörivät. Moni kätilöopiskelija haluaa myös työskennellä kesäisin, joten ei ole realistista olettaa, että kätilöopiskelijat olisivat kesäisin työharjoittelussa, kun paikkojakaan ei välttämättä ole. Arvoisa puhemies! Siksi ammattikorkeakoulujen täytyy tarjota opiskelijoille mahdollisuus opiskella yhtäjaksoisesti siten, että opiskelija voi tulla valituksi sairaanhoitajakoulutukseen ja samalla ehdollisesti kätilökoulutukseen. Toisin sanoen jatkossakin voi hakeutua kätilökoulutukseen niin sanotusti suoraan. Lisäksi, kun sairaanhoitajaopintoihin sisällytetään kätilöosaamista tukevat opinnot, me mahdollistamme sen, että koko kätilökoulutuksen voi opiskella edelleen neljässä ja puolessa vuodessa. Samalla yhdistyy EU-direktiivin noudattaminen, korkeakoulutusten päällekkäisyys vähenee, ja turvaamme kätilöiden riittävän saatavuuden tulevaisuudessakin. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain uudistusta on odotettu jo hyvin kauan. Nykyinen laki on jäänyt kauas jälkeen siitä, mitä lastensuojelukentän arjen tarpeet olisivat vaatineet jo vuosia sitten. Alalla toimivilla ammattilaisilla ei yksinkertaisesti ole ollut keinoja puuttua erilaisiin tilanteisiin ajoissa ja kaikille turvallisilla tavoilla. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvallisessa kodissa ja ympäristössä. Lastensuojelu onkin sellainen palvelu, josta toivoisin, ettei meillä tarvitsisi olla sitä ollenkaan. Valitettavasti osa perheistä voi huonosti. Vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsistaan, tai lapsi vahingoittaa itseään toistuvasti eri keinoin. Niissä tilanteissa suomalaisella yhteiskunnalla on velvollisuus suojella lapsia ja yrittää turvata se turvallinen arki ja kasvuympäristö heille parhaalla mahdollisella tavalla. Perheitä tulisikin auttaa ja tukea riittävällä tavalla, mutta ei liikaa tai liian vähän. Esimerkiksi huostaanotot ovat aina kriisitilanne lapselle ja koko hänen perheelleen, ja niitä tulisikin pyrkiä välttämään, jos on kevyempiä tukikeinoja, joilla turvata lapsen ja perheen hyvinvointi. Mitä enemmän panostamme perhetyöhön ja ennaltaehkäisevään tukeen, sitä pienemmät ovat riskit siihen, että lapsi joudutaan erottamaan vanhemmistaan. Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain keskiössä on kyse rajoista, turvallisuudesta ja välittämisestä. Yksi iso uudistus on se, että niin sanottujen hatkanuorten tilanteeseen puututaan vihdoin vakavalla tasolla. Me kaikki tiedämme, mitä voi tapahtua, kun alaikäinen katoaa lastensuojeluyksiköstä päiviksi tai jopa viikoiksi. Olemme lukeneet näistä surullisista tapauksista uutisista, joissa erityisesti alaikäisiä tyttöjä on houkuteltu yksityisasuntoihin lupaamalla yöpaikka ja alkoholijuomia, mutta tilanne on päättynyt seksuaaliväkivaltaan ja raiskauksiin. Jokainen hatkareissu asettaa nuoren vaaraan. Vastassa voivat olla huumeet, hyväksikäyttö, väkivalta ja aikuiset, jotka haluavat vain hyötyä näistä nuorista. Tähän asti lastensuojelun työntekijöillä ei ole ollut esimerkiksi riittäviä toimivaltuuksia toimia nopeasti ja tehokkaasti näissä tilanteissa. Tähän tulee onneksi muutos. Lastensuojelulle annetaan jatkossa paremmat mahdollisuudet etsiä hatkanuoria, saada heidät takaisin lastensuojeluyksikköön ja estää vaarallisten aineiden sekä esineiden vienti laitoksiin. Arvoisa puhemies! Yksi lastensuojelulaitosten haasteista on ollut tiettyjen oikeuksien puuttuminen. Nuorilla on ollut oikeus omaan puhelimeen, eikä sitä ole voitu ottaa pois ilman hyvin painavia rajoitustoimenpiteitä. Se on tarkoittanut sitä, että lapsi tai nuori on voinut valvoa puhelimellaan koko yön, jolloin häntä ei saa aamulla kouluun. Se on heikentänyt normaalia arkea jo entisestään, kun yöt on valvottu ja päivät nukuttu — tavallisessa kodissa kun olisi selvää, että lapselta tai nuorelta voisi ottaa puhelimen pois yöksi, jos se häiritsee yöunia. Nuorelta voidaan tietyin edellytyksin ottaa pois myös rahaa, maksuvälineitä ja muuta vastaavaa omaisuutta. Lisäksi hallussa oleva puhelin voidaan ottaa pois, jos sen hallussapito vaarantaa lapsen tai muiden henkilöiden hengen, terveyden tai turvallisuuden, häiritsee sijaishuoltopaikan järjestystä tai aiheuttaa vaaraa omaisuudelle. Nämä tuovat selkeitä rajoja nykytilanteeseen, jossa lapsella on voinut olla hyvin paljon erilaisia oikeuksia, jotka todellisuudessa vain aiheuttavat hänelle itselleen haittaa. Jatkossa lastensuojelun työntekijöillä on siis paljon enemmän kasvatuksellisia keinoja ja työkaluja tukea lasten turvallista arkea. Valiokunnassa pidettiin hyvin tärkeänä myös sitä, että kansalliset suositukset digilaitteiden käytöstä otetaan huomioon jatkossa myös lastensuojelun laatusuosituksissa ja muussa ohjeistuksessa. Arvoisa puhemies! Haluan tuoda esiin myös huolen niistä lapsista ja nuorista, joilla on erittäin vaativa ja vakava tilanne, mutta nykyisen lastensuojelulain keinot eivät pysty heitä auttamaan. He eivät pärjää kotona, sijaisperheessä eivätkä tavallisessa lastensuojelulaitoksessa. Samalla heidän käytöksensä voi olla äärimmäisen väkivaltaista tai itsetuhoista, tai he voivat olla rikoskierteessä. Nämäkin nuoret ansaitsevat yhteiskunnan avun. Näille nuorille tarvitaankin paikka, jossa voidaan taata turvallisuus, kuntoutus, hoito, koulutus ja lapsen suojelu tarvittaessa omalta itseltään. Silloin kyseeseen tulee kuntouttava suljettu laitos, johon voidaan sijoittaa kaikista vakavimmin oireilevat nuoret. Kyse ei ole siitä, että haluaisimme sulkea nämä nuoret pois yhteiskunnasta, vaan kyse on siitä, että haluamme kuntouttaa heidät takaisin osaksi yhteiskuntaa, jossa heillä olisi hyvä tulevaisuus edessä. Samalla erityisen huolenpidon jakso eli EHO-jakso mahdollistetaan tarvittaessa 180 vuorokauteen asti nykyisen 90 vuorokauden sijaan. Ensisijaisesti jokaisen lapsen paikka on perheen luona. Jos lapsi ei syystä tai toisesta pysty elämään oman perheensä kanssa, lapsi tulisi sijoittaa ensisijaisesti sijaisperheeseen ja vasta toissijaisesti lastensuojeluyksikköön. Sitä varten tarvitsemme lisää sijaisperheitä eri hyvinvointialueille, ja se vaatii koulutusta ja tiedon lisäämistä. Arvoisa puhemies! Lastensuojelun kokonaisuudistus tarvitsee edelleen työtä. En voi olla korostamatta ennaltaehkäisyn, perheiden tukemisen ja varhaisen avun merkitystä. Ennaltaehkäisy ei yrityksistä huolimatta silti aina riitä. On tilanteita, joissa lapsi ja perhe tarvitsee vahvempia toimia, jotta turvallinen kasvuympäristö voidaan taata, ja siihen tarvitsemme tätä lastensuojelulain uudistamista. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kotihoidon tuki on tarkoitettu rahalliseksi tueksi perheille, joissa vanhempi jää kotiin hoitamaan alle kolmevuotiasta lasta. Kotihoidon tuella tuetaan sitä, että hyvin pieni lapsi saa vielä kasvaa rauhassa kotona eikä lasta tarvitse laittaa päiväkotiin liian varhain. Kotihoidon tuessa on kuitenkin omat haasteensa, sillä se asettaa perheet hyvin erilaisiin asemiin riippuen lähtötilanteesta. Siinä, missä kotihoidon tuki on suomalaiselle perheelle hyvä keino hoitaa lasta pidempään kotona ennen paluuta takaisin työelämään, maahanmuuttajaperheelle se voi olla tekijä, joka sitoo perheen vanhemman, erityisesti maahanmuuttajaäidin, vahvemmin kotiin. Arvoisa puhemies! Meidän täytyy pystyä puhumaan ääneen siitä, miten kotihoidon tuki vaikuttaa maahanmuuttajaäitien kotoutumiseen. Mitä useammin maahanmuuttajaperheissä äiti jää hoitamaan pieniä lapsia kotiin kotihoidon tuella, jopa hyvin pitkiksikin ajoiksi, sitä enemmän se vaikuttaa kotoutumiseen. Se hidastaa merkittävästi suomen kielen oppimista, vaikeuttaa työelämään pääsyä ja voi johtaa jopa pysyvään syrjäytymiseen työmarkkinoilta. On selvää, että jos olet vieraassa maassa maahanmuuttajana, et osaa kieltä ja olet vuodesta toiseen kotona lasten kanssa, todennäköisyydet oppia suomea heikentyvät merkittävästi. Se vaikuttaa myös työllistymiseen, ja tutkimusnäyttö tukee tätä. Kotihoidon tuella on negatiivinen vaikutus naisten työllisyyteen, ja vaikutus on usein entistä suurempi maahanmuuttajataustaisten äitien kohdalla. Esimerkiksi Suomessa tehdyt tutkimukset osoittavat, että kotihoidon tuen taso vaikuttaa suoraan työllisyyteen, ja samaa viestiä kertovat kansainväliset vertailut. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on edesauttaa ja nopeuttaa kotoutumista. Jatkossa kotihoidon tuen saaminen edellyttäisi pääsääntöisesti kolmen vuoden asumista Suomessa, ja samalla tuki kohdennettaisiin vain lapsen pääasialliselle hoitajalle. Kyseessä on niin kutsuttu kotihoidon tuen Norjan malli. Tämä esitys vahvistaa erityisesti maahanmuuttajanaisten taloudellista itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia rakentaa omaa elämäänsä Suomessa. Esitykseen liittyy vahvasti myös se, kenelle meidän on tarkoitus kustantaa etuuksia suomalaisten veronmaksajien rahoista. Siksi asumisaikamuutos on hyvä ja odotettu muutos. Kotihoidon tuen, kuten muidenkin sosiaalietuuksien, tulisi olla ensisijaisesti suomalaisille ja vasta toissijaisesti muiden maiden kansalaisille. Lisäksi meidän täytyy pitää huoli siitä, ettemme lainsäädännöllä mahdollista tai edesauta tilanteita, joissa estämme tai vaikeutamme kotoutumista sitomalla maahanmuuttajaäidit koteihinsa kotihoidon tuen myötä. Arvoisa puhemies! On myös tärkeää huomioida tämän esityksen vaikutukset lapsiin. Todella pienelle lapselle paras paikka on usein kotihoidossa, mutta kun lapsi siirtyy varhaiskasvatukseen, se tukee myös maahanmuuttajataustaisten lasten kielenoppimista ja kotoutumista Suomeen. On arvioitu, että tämä uudistus voi lisätä merkittävästi vieraskielisten alle kolmevuotiaiden lasten osallistumista varhaiskasvatukseen, erityisesti suurissa kaupungeissa. Sen vaikutuksia voimme nähdä tulevaisuudessa konkreettisesti. Vaikka lapsi olisi vieraskielinen ja perhe maahanmuuttajataustainen, lapsi voi oppia täysin suomen kielen, kouluttautua ja työllistyä myöhemmin, ja sitähän me tavoittelemme kotoutumispolitiikalla. Vaikutuksia emme siis tule näkemään hetkessä vaan vuosien päästä. Arvoisa puhemies! Verovaroilla tuotettujen palveluiden ja etuuksien on tarkoitus tuottaa lisäarvoa ja hyvinvointia suomalaisille. Kun valtion kassasta maksetaan esimerkiksi etuuksia, meidän täytyy vaatia niiden olevan perusteltuja ja esimerkiksi maahanmuuttajien tuissa palveluiden pitää tukea aidosti kotoutumista ja osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Meillä ei ole varaa tukea rahallisesti sellaista toimintaa, jossa lopputuloksena ovat syrjäytyneet maahanmuuttajaperheet ilman kielitaitoa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitaja)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 79/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisilla opiskelijoilla täytyy olla varmistettu toimeentulo, miten elättää itsensä opintojen aikana, kun tulee Suomeen. Nykytilanne on kuitenkin ollut hyvin epäselvä. Vaikka me jo nyt vaadimme, että opiskelijalla täytyy olla riittävästi rahaa elääkseen Suomessa opintojen aikana, me olemme olleet tilanteessa, ettei oikein tiedetä, mitä tapahtuu, jos rahaa omaan elämiseen ei löydykään. Olennaista olisi kuitenkin se, ettei ulkomaalaisten opiskelijoiden elättäminen kuulu suomalaisten veronmaksajien kustannettavaksi sosiaalietuuksien muodossa. Arvoisa puhemies! Tämä esitys selkeyttää nykytilannetta. Jatkossa jos ulkomaalainen opiskelija hakee toimeentulotukea elämiseen, hänen oleskelulupaansa voidaan tarkastella uudelleen, ja jos toimeentulotukea on saatu, uutta oleskelulupaa ei lähtökohtaisesti myönnetä. Meidän täytyy muistaa se, mitä varten toimeentulotuki on. Se on tarkoitettu viimesijaiseksi turvaksi, kun ihmisellä ei ole muita toimeentulon lähteitä. On kuitenkin hyvä vetää raja siihen, kenelle toimeentulotuki on. Ensisijaisesti se on suomalaisille toimeentulon turvaksi, eikä sen tarkoitus ole mahdollistaa opiskeluperäistä maahanmuuttoa Suomeen, kun henkilöllä ei olekaan varaa elättää itseään opintojen aikana. Arvoisa puhemies! En myöskään malta olla nostamatta esiin sitä, miten olemme päätyneet tähän nykytilanteeseen. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä Suomessa on kasvanut hyvin nopeasti viime vuosina. Samalla on tullut ilmi tapauksia, joissa opiskelijoilla ei ole ollut riittävää toimeentuloa. Aiempien hallitusten aikana tämä tilanne paheni, kun opiskelijaperusteista maahanmuuttoa helpotettiin. Siitä seurasi se, että Suomeen tuli jatkuvasti enemmän ja enemmän opiskelijoita myös EU:n ulkopuolelta ilman, että pystyimme valvomaan, onko tulijoilla sitä riittävää toimeentuloa opiskella täällä. Nyt tällä esityksellä korjataan tätä epäkohtaa. Suomi on toiminut jo liian pitkään liian monen maan sosiaalitoimistona, eikä tilanne voi jatkua enää näin. Suomessa opiskelu edellyttää omaa taloudellista vastuuta, jos tulet tänne ulkomailta. Arvoisa puhemies! Hallitus on tämän kauden aikana kiristänyt ennätysmäärän maahanmuuttoon liittyviä lakeja, ja lisää on vielä tulossa. Myöhemmin tulee esimerkiksi esityksiä, joilla tiukennetaan muun muassa kielitaitovaatimuksia ja perheenyhdistämistä. Me perussuomalaiset olemme jo pitkään varoittaneet siitä, että jos opiskeluperusteinen maahanmuutto kasvaa liian nopeasti, se tuo mukanaan kasan ongelmia. Uutisista olemme lukeneet, kuinka esimerkiksi osa leipäjonojen jonottajista on näitä ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka vievät jonopaikkoja suomalaisilta perheiltä. Arvoisa puhemies! Suomi voi olla edelleenkin houkutteleva maa ulkomaalaisille opiskelijoille. Meillä on laadukas korkeakoulutus, ja on hienoa, että se herättää kiinnostusta maailmanlaajuisesti. Sääntöjen täytyy kuitenkin olla selvät, eli jos tulet tänne ulkomailta opiskelemaan, se tapahtuu omalla kustannuksella eikä suomalaisten veronmaksajien maksamilla sosiaalietuuksilla. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, oleskelulupa)Pöytäkirja
5.5.2026VastauspuheenvuoroHE 74/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on yksi tärkeimmistä tehtävistä, mitä henkilön tulee tehdä muuttaessaan Suomeen. Se ei ole tärkeää pelkästään yhteiskunnan vuoksi vaan henkilön itsensä vuoksi, ja tämä tuppaa jotenkin unohtumaan myös vihervasemmiston puheissa aika useasti. Kotoutuminen ja esimerkiksi kielen oppiminen ovat edellytyksiä sille, että voi ylipäätään elää tässä maassa tasapainoista ja hyvää elämää. Kukaan ei voi kotouttaa toista toisen puolesta. Ei ole sellaista tahoa, järjestelmää tai palvelua, joka tekisi sen kaiken työn ihmisen puolesta. Jokaisella Suomeen muuttavalla on sama tilanne edessä: oppia kieli, hankkia työpaikka ja elää meidän sääntöjen ja lakien mukaan. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys tähtää siihen, että kotoutumisessa ei enää keskitytä maahantulijan oikeuksiin vaan siihen, mitä velvollisuuksia henkilöllä on. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulijan omaa vastuuta kotoutumisesta lisätään. Kun tulet Suomeen, otat vastuun siitä, että integroidut tänne.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (oppiminen)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kotoutuminen)Pöytäkirja
15.4.2026Varsinainen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Välikysymyksen aihe eli köyhyys ja elinkustannusten nousu on hyvin tärkeä ja ajankohtainen keskustelu käytäväksi. Keskustelun lisäksi meidän täytyy myös löytää ratkaisuja tilanteeseen. On helppoa syytellä ja etsiä syyllisiä, mutta vaikeampaa on löytää sellaisia ratkaisuja, jotka parantavat ihmisten taloudellista asemaa pysyvästi. Siihen tarvitaan myös muutakin kuin pelkkiä poliittisia päätöksiä. Kyse ei ole siis siitä, kuinka paljon ihmisille maksetaan erilaisia tukia tai että kaikkien pitäisi ansaita saman verran. Kyse on siitä, että meillä olisi tässä maassa tarpeeksi työpaikkoja, mahdollisimman helppoa yrittää ja palkata työntekijöitä ja että työstä saatavalla palkalla tulisi toimeen. Tasapäistäminen, jossa tavoitteena on kaikille saman verran, ei sen sijaan toimi. Arvoisa puhemies! Haluan kertoa teille pienen tarinan sosialismista ja tasapäistämisestä ja siitä, miksi ne eivät toimi. Seuraava teksti on netin syövereistä löydetty, ja alkuperäinen kirjoittaja on minulle tuntematon: ”Erään yliopiston taloustieteen professori totesi kerran, ettei ollut koskaan reputtanut yhtään opiskelijaa, mutta päätyi lopulta reputtamaan kokonaisen vuosikurssin kerralla. Kyseinen vuosikurssi oli inttänyt, että sosialismi toimii ja siinä kukaan ei olisi köyhä eikä kukaan rikas vaan tasa-arvo vallitsisi. Professori oli siten todennut, että kokeillaan sosialismia kyseisellä vuosikurssilla. Kaikkien opiskelijoiden arvosanoista laskettaisiin keskiarvo, ja jokainen saisi saman arvosanan 0—5:n väliltä. Silloin kukaan ei saisi yksinään hylättyä eikä kukaan saisi yksinään kiitettävää. Ensimmäisen välitentin jälkeen arvosanoista todellakin laskettiin keskiarvo ja jokainen sai nelosen. Meni siis vielä aika hyvin. Kuitenkin ne opiskelijat, jotka olivat päntänneet kovasti, olivat tuohtuneita, kun taas vähän lukeneet opiskelijat olivat iloisia. Toisen välitentin lähestyessä ensimmäiseen tenttiin vain vähän lukeneet opiskelijat pänttäsivät edellistäkin kertaa vähemmän, koska viimeksikin vähäisempi lukeminen riitti saamaan hyvän numeron. Viime kerralla paljon päntänneetkin halusivat päästä vähemmällä, joten hekin lukivat vähemmän, koska he eivät edellisellä kerralla hyötyneet paljosta lukemisesta käytännössä lainkaan. Toisen välitentin keskiarvo olikin vain kakkonen, eikä kukaan ollut enää iloinen. Sama meno jatkui, ja lopulta kolmannesta välitentistä jaettiinkin jo kaikille hylätyt arvosanat. Tenttien jatkuessa arvosanat eivät enää parantuneet, mutta kinastelu ja syyttely sen sijaan lisääntyivät. Ne johtivat yleiseen pahaan mieleen ja siihen, ettei kukaan halunnut enää opiskella muiden hyväksi eikä oikeastaan itsensäkään hyväksi, koska eivät siitä sen kummemmin hyötyneet. Opiskelijat olivat yllättyneitä, kun lopulta kaikki opiskelijat saivat myös vuosikurssista hylätyn. Professori kertoi opiskelijoille, että myös sosialismi epäonnistuu aina lopulta, koska silloin kun palkinto on suuri, onnistumiseen vaadittava työmäärä on myös suuri, mutta kun valtio ottaa palkinnon pois, niin kukaan ei enää yritä tai edes halua onnistua.” Arvoisa puhemies! Tämä asia ei voisi olla yksinkertaisempi. Tähän tarinaan liittyy viisi opetusta. Ensimmäiseksi, köyhiä ei voi rikastuttaa köyhdyttämällä rikkaat lainsäädännöllä. Toiseksi, mitä yhdelle annetaan ilman työntekoa, sen on jonkun muun täytynyt työllä tehdä. Kolmanneksi, valtio ei voi antaa kenellekään mitään, mitä se ei ensin ottanut pois joltain toiselta. Neljänneksi, varallisuutta ei voi monistaa jakamalla sitä. Ja viidenneksi, kun puolet ihmisistä ajattelee, ettei heidän tarvitse tehdä töitä toisen puolen huolehtiessa heistä, ja kun toinen puoli ajattelee, ettei heidän kannata tehdä töitä, koska joku muu saa siitä hyödyn, niin se on minkä tahansa kansakunnan lopun alku. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei rakenna politiikkaa ja päätöksiä tämänkaltaisten kokeilujen ja epäonnistumisten varaan. Meidän tavoitteemme ei ole tasata lopputuloksia alaspäin vaan nostaa suomalaisten mahdollisuuksia ylöspäin. Suomessa vähävaraisuus ei ole mikään uusi ilmiö. Se on usein ylisukupolvista, ja se on muuttanut muotoaan tässä sadan vuoden aikana. Täällä kukaan ei kuole nälkään, mutta vähävaraisuus on läsnä liian monen ihmisen arjessa päivittäin monilla muilla tavoin. Lähes puolet niistä, joiden vanhemmat ovat olleet toimeentulotuen varassa, päätyvät samaan tilanteeseen aikuisena. Tämä ei ole yhden hallituksen aiheuttama ongelma vaan haaste hyvin pitkältä ajalta ennen tätä päivää. Siksi hallitus keskittyy siihen, että korjaamme työllistymisen ja toimeentulon rakenteita pitkälle tulevaisuuteen. [Aki Lindén: Ei näy tuloksia!] Työnteon ja työn vastaanottamisen täytyy aina olla kannattavampaa kuin etuuksilla eläminen, ja siihen olemme jo tehneet muutoksia. Arvoisa puhemies! Hallitus työskentelee sen eteen, että ihmisten velkaantuminen ja taloudellisten ongelmien oravanpyörä saadaan katkaistua. — Kiitos. [Aki Lindén: Tähän asti se on pahentunut!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Pöytäkirja
14.4.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 1/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Moni ei varmastikaan aina muista, miten tärkeä rooli kotimaisella ruualla on meidän jokaisen suomalaisen arjessa. Jos meillä ei olisi suomalaisia ruuantuottajia, söisimme ulkomailta tuotua ruokaa. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että olisimme aina muiden maiden armoilla ruuan suhteen. Poikkeustilanteessa en edes haluaisi miettiä, miten tulisimme toimeen. Siksi täytyy muistaa, että kotimainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta ja jokaisen suomalaisen turvallisuutta. Meidän päättäjien velvollisuus on huolehtia siitä, että Suomessa pystyy toimimaan ruuantuottajana, että se on kannattavaa ja että sillä tulee toimeen. Ruuantuotannon täytyy toimia myös silloin, kun meillä on mahdollinen kriisi tai poikkeustila päällä. Huoltovarmuus ei kuitenkaan synny itsestään. Se edellyttää päätöksiä, jotka kantavat vuosikymmenten päähän. Päätösten pitää olla sellaisia, jotka turvaavat viljelijöiden toimeentulon, helpottavat maatilojen sukupolvenvaihdoksia ja varmistavat, että ruokaa tuotetaan koko maassa. Jos maatiloja lopettaa, on selvää, ettei niitä saa kriisin keskellä rakennettua tai otettua käyttöön kovin nopeasti takaisin. Siksi jokainen päätös, joka vahvistaa kotimaisen ruuan asemaa, on panostus Suomen turvallisuuteen. Se vaatii sen, että arvostamme kotimaista ruokaa ja käytämme sitä niin päiväkodeissa ja kouluissa kuin myös kotona, kun teemme valintoja, mitä ostamme ruokakaupasta. Meillä on suomalaista ruokaa myös tulevaisuudessa, kunhan ostamme ja käytämme sitä. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on puhdasta, turvallista ja vastuullisesti tuotettua. Nämä ovat juuri niitä meidän suurimpia vahvuuksiamme ruuantuotannossa. Meillä käytetään vähän antibiootteja, huolehdimme eläinten hyvinvoinnista, ja ruuantuotanto tapahtuu puhtaalla maaperällä ja puhtaasta vedestä. Näiden eteen on tehty jo kauan aikaa töitä, että olemme päässeet ruuantuotannossa tähän pisteeseen. Kun mietimme ja kehitämme suomalaista ruokajärjestelmää, me erotumme jo valmiiksi näiden meidän vahvuuksiemme ansiosta. Siksi meidän ei tulisi ikinä ryhtyä kilpailemaan ruuan edullisuudella vaan sen laadulla, joka on ensiluokkaista. Onko missään parempaa ja puhtaampaa ruokaa kuin Suomessa? Tämä tarjoaa myös suuret mahdollisuudet viennille. Ympäri maailman on kysyntää turvalliselle ja ennen kaikkea puhtaalle ruualle, ja se kysyntä kasvaa koko ajan. Me voimme olla maailmalla se edelläkävijä ruuantuotannossa, kunhan pidämme jatkossakin riman korkealla ja kehitämme ruuantuotannon mahdollisuuksia. Siihen tarvitsemme jokaisen ruuantuottajan mukaan. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on osa lasten ja nuorten arkea aina päivähoidosta peruskouluun ja sieltä jatko-opintoihin. Laadukas ja ravitseva ruoka on suoraan yhteydessä siihen, miten meidän lapset ja nuoret jaksavat koulupäivän ja pystyvät keskittymään opiskeluun. Kun lapsi saa koulussa riittävästi hyvää ruokaa, hän jaksaa oppia, liikkua, kasvaa ja harrastaa, eli hyvä kouluruoka tukee myös lasten koulutyötä. Suomalainen kouluruokailu on maailman mittapuulla hyvin ainutlaatuinen järjestelmä, josta voimme olla erittäin ylpeitä. Sen avulla meillä on mahdollisuus tarjota kaikille lapsille ja nuorille päivittäin lämmin, monipuolinen ja ravitseva ateria. Se on myös osa lasten ruokakasvatusta ja kotimaisen ruuan arvostamisen opettamista jo pienestä pitäen. Lapsille ja nuorille pitää myös opettaa enemmän, mistä ruoka tulee lautaselle. Moni lapsi on valitettavasti vieraantunut todellisuudesta, kun jauheliha ostetaan kaupasta lihahyllystä ja maito kylmäkaapista. Ei muisteta tai ehkä välttämättä halutakaan kertoa, mistä ruoka oikeasti tulee, ettei kukaan vain pahoita mieltään. Ruuan arvostus kasvaisi varmasti entisestään, kun jo lapsesta asti tiedettäisiin, mitä sen ruuan eteen on tehty ennen kuin se ilmestyy lautaselle syötäväksi. Pidän hyvin tärkeänä, että panostamme kouluruuan laatuun ja kotimaisuuteen myös tulevaisuudessa. Kun lapset oppivat arvostamaan hyvää, kotimaista ja puhdasta ruokaa, he arvostavat suomalaista ruokaa myös aikuisena. Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä lisätä, että kouluruuan suhteen on tärkeää huomioida, että valinnat tehdään aina lasten terveys edellä. Toisin sanoen ruokapolitiikassa ei pidä antaa sijaa ilmastoideologiselle ajattelulle millään muotoa, missään hetkessä. Lisään vielä sen, että kun joitakin vuosia sitten kasvisruokailijat ovat joutuneet vaatimaan itselleen kasvisruokia kouluun tarjolle joka päivä, niin tällä hetkellä tilanne on kääntynyt toisinpäin, ja usea suomalainen lapsi ja nuori kysyy, eikö heillä ole oikeutta vaatia sekasyöjänä tai lihansyöjänä myös lihaa joka päivä kouluruuaksi. Tämä meidän ehdottomasti pitäisi saada korjattua ja lopettaa tämmöinen ilmastoideologinen ajattelu meidän ruokapolitiikassa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
14.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on lasten ja nuorten arkea aina päivähoidosta peruskouluun ja sieltä jatko-opintoihin. Laadukas ja ravitseva ruoka on suoraan yhteydessä siihen, miten meidän lapset ja nuoret jaksavat koulupäivän ja pystyvät keskittymään opiskeluun. Kun lapsi saa koulussa riittävästi hyvää ruokaa, hän jaksaa oppia, liikkua, kasvaa ja harrastaa. Eli hyvä kouluruoka tukee myös lasten koulutyötä. Suomalainen kouluruokailu on maailman mittapuulla hyvin ainutlaatuinen järjestelmä, josta voimme olla hyvin ylpeitä. Sen avulla meillä on mahdollisuus tarjota kaikille lapsille ja nuorille päivittäin lämmin, monipuolinen ja ravitseva ateria. Se on myös osa lasten ruokakasvatusta ja kotimaisen ruuan arvostamisen opettamista jo pienestä pitäen. Huolta kouluruoan suhteen kuitenkin on viime vuosina noussut enenevästä kasvisproteiinin käytöstä lihaproteiinin sijaan ja lähinnä ideologisista syistä. Kun aiemmin kasvisruokailija joutui kysymään, onko hänelle tarjolla joka päivä kasvisruokaa, nyt lihansyöjä joutuu kysymään, onko hänelle tarjolla joka päivä liharuokaa. Arvoisa ministeri, pystymmekö korjaamaan tätä tilannetta kouluruokailun suhteen?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
24.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomessa on puhuttu viime aikoina paljon siitä, pitäisikö sosiaalinen media kieltää lapsilta ja nuorilta, ja tämä edustaja Seppäsen lakialoite on erittäin ajankohtainen. Kirjoitin tästä kolumnin jonkin aikaa sitten, ja ajattelin lukea teille tämän kolumnini, koska se koskee täysin tätä lakialoitetta: ”Osa meistä suomalaisista näkee somekiellon sensuurina, mitä ei pitäisi vapaassa maassa harjoittaa, kun taas osa pitää ajatusta hyvinkin kannatettavana. Itse kuulun niihin, jotka ovat valmiita rajoittamaan somea esimerkiksi alle 15-vuotiailta.” Tai alle 16-vuotiailta, niin kuin edustaja Seppäsen aloitteessa. ”Lapset eivät tarvitse somea mihinkään. Lasten pitää saada olla lapsia, leikkiä ja elää mielikuvitusmaailmassa. Nuoret tarvitsevat kasvurauhan ilman somemaailman paineita.” ”Iso ongelma nykytilanteessa on siinä, että suurin osa nuorten maailmankuvasta rakentuu somen kautta. Sieltä opitaan, mikä on normaalia, tavoiteltavaa ja hyväksyttävää, vaikka ne eivät pitäisikään paikkaansa. Aikuisten ja yhteiskunnan on mahdotonta vaikuttaa sisältöön, jolle nuoret altistuvat, ja vastuu on siirtynyt teknologiajättien käsiin. Se jos mikä on vastuutonta. Toistaiseksi teknologiajättien toimenpiteet lasten ja nuorten suojelemiseksi ovat olleet minimaalisia. Uutismedian liiton Kantar-tutkimuslaitoksella vuosi sitten teettämä kyselytutkimus kertoo, että 53 prosenttia 13—18-vuotiaista nuorista seuraa uutisia TikTokista. Jos rajoitamme somea, meidän on varmistettava, että nuoret saavat muiden väylien kautta luotettavia uutisia ja että esimerkiksi kouluissa opetetaan oikeita asioita — laadukasta, tutkittua, ikätasoista tietoa, ei ideologista sekoilua eikä huuhaa-oppeja, kuten että miehillä olisi kohtu. Lapsilla ja nuorilla on oikeus ymmärtää maailmaa tosiasioiden pohjalta eikä somevideoista, joita kuka tahansa voi tehdä ilman faktoja. Sosiaalisen median haitat nuorille ovat hyvin tiedossa. Nuorille some tuo jatkuvan ulkonäköpaineen, vertailun ja kehokuvan vääristymät. He oppivat nopeasti, että heidän arvonsa mitataan tykkäyksissä. Algoritmit nostavat esiin myös aggressiivisia roolimalleja ja äärimielipiteitä, puhumattakaan somessa leviävästä nöyryytysväkivallasta tai somehaasteista, joiden seurauksena nuoria on jopa kuollut. Lisäksi some aiheuttaa tutkitusti keskittymiskyvyn rapautumista, univajetta, ahdistusta ja tunteen siitä, ettei koskaan ole tarpeeksi. Some ei ole neutraali alusta. Se on rakennettu koukuttamaan, mittaamaan ja ohjaamaan. Some ei ole lasten ja nuorten aivoja varten — eikä kyllä aikuistenkaan. Mahdollinen somekielto — jos Suomessa sellainen saadaan aikaiseksi — on toteutettava suunnitelmallisesti ja rajatusti. Meidän on katsottava kokemuksia niistä maista, missä somekielto on jo toteutettu, kerättävä tietoa, missä on onnistuttu ja missä ei. Pelkkä kielto ilman tukea, kasvatusta ja mediataitojen opetusta ei riitä. Aikuisilta tämä vaatii rohkeutta. On helpompaa puhua lasten suojelemisesta kuin ottaa oikeasti vastuu laittamalla heille rajoja ja sanomalla ’ei’ somelle. On selvää, että kasvatusvastuu ja rajojen asettaminen on vanhempien vastuulla. Mutta vanhemmat tarvitsevat tässä tukea. Esimerkiksi Islannissa saatiin hyviä tuloksia sillä, että laitettiin yhteiset kotiintuloajat nuorille päihdeongelmien keskellä. Vanhempien oli helpompi noudattaa näitä, kun säännöt olivat yhteiset kaikille, ja tämän myötä päihdeongelmat vähenivät. On selvää, että nuorten täytyy pystyä kommunikoimaan keskenään, ja tätä varten täytyy olla sopivia sovelluksia saatavilla. Itse ajattelen, että Snapchatin voisi ehkä pitää, mutta Facebook, TikTok ja Instagram joutavat roskakoriin.” Kannatan lämpimästi tätä edustaja Seppäsen lakialoitetta ja toivon, että tämä menestyy meillä täällä eduskunnassa. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026—2037 kuulostaa tavallisen suomalaisen korvaan hienolta poliittiselta kapulakieleltä. Todellisuudessa siinä on kuitenkin kyse suomalaisen arjesta. Kyse on siitä, miten lapset kulkevat turvallisesti kouluun ja aikuiset työpaikoille, ja siitä, pääseekö yritysten tavaraliikenne ajamaan kohteisiinsa ja maitotilallisen maitoautot meijerille, jotta meillä olisi aamupalajugurttia kaupassa ostettavana. Suomessa välimatkat ovat pitkät, ja monilla alueilla toimivaa joukkoliikennettä ei yksinkertaisesti ole. Siksi toimiva tieverkosto ei ole mikään ylellisyys, vaan tarvitsemme sitä siksi, että suomalainen arki pyörii. Se on välttämättömyys. Vaikka joku suuren kaupungin keskustassa asuva autoton ihminen ajattelee, etteivät nämä asiat kosketa häntä, se ei pidä paikkaansa: Kun tiet ovat kunnossa, yhteiskunta toimii. Jos tiet rapautuvat, koko yhteiskunnan toiminta vaikeutuu. Arvoisa puhemies! Haluan katsoa tulevaisuuteen, jossa koko Suomi on asutettu ja saavutettavissa. Liikenne ei ole vain liikkumista paikasta toiseen. Siihen liittyy myös turvallisuus ja huoltovarmuus. Viime vuodet ovat korostaneet, kuinka tärkeää meidän on varmistaa yhteiskunnan toimivuus kriisitilanteissa. Silloin täytyy olla selvää, että meillä ovat tiet kunnossa, väylät toimivat ja satamat, radat ja lentoyhteydet ovat luotettavalla pohjalla. Huoltovarmuudesta puhutaan paljon, koska se liittyy melkeinpä kaikkeen. Teiden ja liikenteen osalta huoltovarmuus tarkoittaa käytännössä sitä, että ruoka, lääkkeet ja energia liikkuvat koko maassa kaikissa tilanteissa, niin normaali- kuin kriisioloissa. Se tarkoittaa myös sitä, että Puolustusvoimat pystyvät liikkumaan nopeasti ja tehokkaasti tarvittaessa. Siksi tässä käsittelyssä olevassa suunnitelmassa varaudutaan myös sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen. Arvoisa puhemies! Haluan vielä korostaa teiden merkitystä koko Suomen kuljetusjärjestelmälle. Kaikki eivät tiedä, että noin 90 prosenttia tavarasta kulkee Suomessa kuorma-autoilla. Käytännössä siis melkein kaikki tavara kulkee ainakin jossakin vaiheessa maanteitä pitkin. Se on valtava määrä kuljetuksia, toimituksia ja tavaraa. Siksi meillä täytyy olla hyväkuntoinen tieverkko, sillä se on suoraan yhteydessä Suomen kilpailukykyyn. Kun rekat kulkevat teillä, yritykset voivat investoida ja kasvaa. Kun logistiikka toimii, Suomi pystyy viemään tuotteitaan maailmalle, ja sitä me haluamme tässä taloustilanteessa, eli kasvua. Rekat ja muut autot eivät kulje itsestään. Tieverkko on myös monen suomalaisen työpaikka. Se on kuljetusyritysten, kuljettajien ja monien muiden alojen päivittäinen työympäristö. Myös se on syy panostaa tieverkoston kunnossapitoon, jotta näiden alojen työntekijät voivat ajaa turvallisesti hyväkuntoisilla teillä. Me kaikki tiedämme, että suomalaiset tiet on jo vuosia jätetty rappeutumaan ja ne ovat monin paikoin järkyttävässä kunnossa. Korjausvelka on kasvanut pitkän ajan kuluessa. Viime kaudella, kun Marin ja Saarikko olivat vallassa, tuntui, että rahaa käytettiin enemmän vihreän siirtymän nimissä vain joukkoliikenteeseen ja sähköautoihin. Ajateltiin, ettei autoilijalla ja tiestön kunnolla ole yhtään mitään väliä, vaikka eipä se joukkoliikennekään kulje, jos tiet ovat montuilla. Tällä hallituskaudella tiestöön on sen sijaan panostettu suuria summia, ja tavoitteena on edelleen se, ettei korjausvelka enää kasva ja tiet pysyvät kunnossa niin ammattiautoilijoille kuin perheille ja työntekijöille. Arvoisa puhemies! Liikenne ei tarkoita vain tieverkostoa, vaan se on suurempi kokonaisuus. Satamat ovat Suomen viennin yksi elinehdoista. Jäänmurtajat varmistavat, että tavara liikkuu myös talvella. Lentoliikenne yhdistää maakunnat toisiinsa ja koko Suomen muuhun maailmaan. Raideliikenne palvelee täällä pitkien välimatkojen maassa myös työmatkaliikennettä. Samalla huomioidaan myös kaupunkiseutujen tarpeet. On hyvä, että pidämme huolta jalankulkuväylistä, pyöräilyn mahdollisuuksista ja joukkoliikenteen kehittämisestä siellä, missä ne toimivat. Samalla täytyy muistaa, että koko Suomi ei ole yhtä suurta kaupunkia. Siksi liikennepolitiikan täytyy palvella sekä kaupunkilaisia että maaseudulla asuvien tarpeita. Arvoisa puhemies! Liikenneverkoston kehittämisessä täytyy huomioida myös julkisen talouden vaikea tilanne. Rahaa ei ole rajattomasti, ja siksi jokainen investointi täytyy miettiä hyvin tarkkaan. Rahoitus täytyy kohdentaa sinne, missä siitä on eniten hyötyä: liikenneturvallisuuteen, elinkeinoelämän kuljetuksiin, huoltovarmuuteen ja siihen, että koko Suomi pysyy saavutettavana myös tulevaisuudessa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, raideliikenne, korjausvelka)Pöytäkirja
17.3.2026VastauspuheenvuoroVNS 10/2025 vpEnergiaKoulutusLiikenne

Arvoisa puhemies! Liikenneverkossa on kyse suomalaisten arjesta. Kyse on siitä, miten lapset kulkevat turvallisesti kouluun ja aikuiset työpaikoille, ja siitä, pääsevätkö yritysten tavaraliikenne ajamaan kohteisiinsa ja maitotilallisen maitoautot meijerille, jotta meillä olisi aamupalajogurttia kaupasta ostettavana. Suomessa välimatkat ovat pitkät, ja monilla alueilla toimivaa joukkoliikennettä ei yksinkertaisesti ole. Siksi toimiva tieverkosto ei ole mikään ylellisyys, vaan tarvitsemme sitä siksi, että suomalainen arki pyörii. Se on välttämättömyys. Me kaikki tiedämme, että suomalaiset tiet on jo vuosia jätetty rappeutumaan ja ovat monin paikoin järkyttävässä kunnossa. Korjausvelka on kasvanut pitkän ajan kuluessa. Viime kaudella, kun Marin ja Saarikko olivat vallassa, tuntui, että rahaa käytettiin enemmän vihreän siirtymän nimissä vain joukkoliikenteeseen ja sähköautoihin. Tällä kaudella perussuomalaisen ministerin Lulu Ranteen johdolla on nyt urakalla laitettu teitä kuntoon. Lämmin kiitos ministerille.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, korjausvelka)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomi ja suomalaiset elävät luonnosta. Olemme eläneet sopusoinnussa luonnon ja metsän kanssa aina ja tulemme elämään myös tulevaisuudessa. Me tiedämme, että Suomi on ilmastoasioissa edelläkävijä. Meidän energiatuotantomme on hyvin puhdasta, teollisuutemme on maailman kärkeä, mitä tulee energiatehokkuuteen, ja metsämme ovat suuria hiilinieluja. Arjessa meille kaikille on selvää, että jätehuolto toimii, lajittelemme ja kierrätämme roskat, hanasta saa puhdasta vettä ja jätevedet puhdistetaan. Suomessa on todella panostettu näihin asioihin, eikä samaa voi sanoa monestakaan muusta maasta. Vai kuinka monesta maasta voi todeta, että siellä olisi mahdollista kävellä metsissä ja kerätä sieltä puhtaita marjoja ja sieniä ruuaksi tai että jätehuolto toimisi näin hyvin kuin meillä? Meidän täytyy uskaltaa käydä ilmastoasioista keskustelua tosiasioihin perustuen ja suomalaisen edun näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa käydään läpi energiajärjestelmän murrosta, sähköistymistä ja puhtaita ratkaisuja. Nämä ovat hyviä lähtökohtia ja tulevaisuuden tavoitteita, mutta perussuomalaisille energiantuotannossa yksi asia on ylitse muiden, nimittäin huoltovarmuus. Suomen täytyy kaikissa oloissa kyetä turvaamaan energiansaanti, ruuantuotanto, terveydenhuolto ja arjen perustoiminnot. Maailma on muuttunut, ja siksi meidän täytyy varmistaa, että pystymme itsenäisesti pärjäämään mahdollisissa poikkeustilanteissa. Emme voi rakentaa meidän ilmasto- ja energiapolitiikkaamme sen varaan, että energiaa on aina saatavilla halvalla jonkun muun tuottamana. Emme voi myöskään ajaa alas omaa tuotantoamme ennen kuin korvaavat ratkaisut ovat aidosti toimintavarmoja. Ilmastopolitiikan täytyy tukea Suomen huoltovarmuutta eikä heikentää sitä. Esimerkiksi tuulivoima on sinänsä hyvä asia, jos ei haittaa, että tuulimyllyt rumentavat ympäristöä ja tuottavat energiaa vain tuulisina päivinä. Tarvitsemme kuitenkin varmaa energiaa, joka ei riipu siitä, minkälainen sää ulkona sattuu olemaan. Yksi hyvä vaihtoehto olisikin lisätä ydinvoimaa. Se on myös ilmastolle hyvä valinta. Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset muistamme aina peräänkuuluttaa mittasuhteita ilmastoasioissa. Maailman mittakaavassa Suomen päästöt ovat edelleenkin promillen luokkaa maailman päästöistä. Siitä huolimatta vihervasemmisto haluaa asettaa ilmastotavoitteet vain kovemmiksi ja tiukemmiksi. Se ei ole kunnianhimoa, vain hölmöyttä. Suomi ei pelasta maapalloa tai muita maita saasteista yksin. Sen sijaan voimme näyttää esimerkkiä teknologialla, innovaatioilla ja osaamisella, jota voi viedä muualle maailmalle ilman, että romutamme omaa talouttamme sen myötä. Me voimme huolehtia luonnosta ilman, että asetamme sitä vastakkain talouden ja ihmisten arjen kanssa. Perussuomalaisille luonto on osa suomalaista identiteettiä. Me haluamme taata tuleville sukupolville puhtaat vedet, elinvoimaiset metsät, monimuotoisen luonnon ja kestävän maatalouden, mutta luonnosta huolehtiminen ei saa tarkoittaa sitä, että metsiä ei saisi koskaan kaataa, että maataloutta kuritetaan uusilla kustannuksilla tai yksityisautoilu kielletään. Se ei saa tarkoittaa sitä, että suomalainen työ ja kotimainen teollisuus ajetaan maihin, joissa päästöt ja saastuttaminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi luonnon ja työpaikkojen ei tarvitse olla vastakkain. Suomalainen työ on usein juuri sitä, että luonto ja ympäristö on otettu huomioon lähestulkoon kaikessa. Arvoisa puhemies! Suomalaisen ilmastopolitiikan täytyy olla sellaista, että suomalainen teollisuus ja suomalaiset työpaikat pysyvät Suomessa nyt ja tulevaisuudessa. Liian kireät ilmastotoimet saavat aikaan vain teollisen siirtymän pois Suomesta. Silloin lähtevät myös työpaikat. Se, mitä me voimme tehdä suomalaisten ja suomalaisen luonnon eteen, on lopulta hyvin yksinkertaista: pidetään kiinni huoltovarmuudesta ja omavaraisuudesta, huolehditaan ainutlaatuisesta suomalaisesta luonnosta, jotta se jää paremmassa kunnossa tuleville sukupolville, varmistetaan, ettei ilmastopolitiikka romuta suomalaista työtä ja teollisuutta, ja lopuksi hyödynnetään meidän vahvuuksiamme eli suuria ja puhtaita metsiä ja teknologiaosaamista, koulutusta ja innovaatioita. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
25.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 13/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys korjaa yleistuen odotusaikaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että odotusaikaa ei sovelleta silloin, kun henkilö on työvoimakoulutuksessa, työttömyysetuudella tuetussa omaehtoisessa opiskelussa tai maahanmuuttajan päätoimisessa luku- ja kirjoitustaidon opiskelussa. Emme voi ylläpitää sellaista järjestelmää, jossa opiskelu ja oman osaamisen kehittäminen johtavat siihen, että tuen saanti viivästyy tai sen saaminen muuttuu epävarmaksi. Koulutukseen osallistuminen ei saa olla riski toimeentulolle, kun ihminen kouluttautuu sitä varten, että pääsee työn syrjään kiinni tai vaihtamaan alaa. Kyse on siitä, että järjestelmän täytyy toimia. Ihmisen täytyy luottaa siihen, että kun hän toimii saamiensa ohjeiden mukaisesti, hän toimii sääntöjen mukaan. Toivon, että tämän esityksen korjaukset myös ehkäisevät sellaisia epäselviä tilanteita, joissa ihminen ei tiedä, onko hän oikeutettu tukeen vai ei, ja neuvonta on selkeämpää. Me perussuomalaiset pidämme tärkeänä, että suomalainen sosiaaliturva on selkeä, kannustaa työntekoon ja on oikeudenmukainen. Olennaista on myös varmistaa, että nämä uudistukset toimivat ihmisten arjessa myös käytännön tasolla. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lapsiasiavaltuutetun kertomus kuvaa hyvin sitä, millaisessa todellisuudessa suomalaiset lapset elävät tällä hetkellä. Se myös muistuttaa meitä päättäjiä siitä, minkälaisia valintoja ja päätöksiä meidän täytyy tehdä lastemme ja lastenlastemme tulevaisuuden eteen. Kun katsomme 2020-lukua, on tapahtunut paljon. Korona-aika jätti syvät arvet, joista lapsemme kärsivät edelleen. Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut, ja sen mukana ovat tulleet puheet sodasta, taloudellinen epävarmuus, velkaantuminen sekä mielenterveysongelmien kasvu. Nämä kaikki heijastuvat suoraan lasten päivittäiseen arkeen. Lapsuus ei ole mikään irrallinen osio suomalaisesta yhteiskunnasta, vaan se on osa sitä, minkälaisiksi aikuisiksi lapset kasvavat. Arvoisa puhemies! Lasten ja perheiden hyvinvointi on suomalaisen yhteiskunnan yksi peruskivistä. Juuri siksi meidän on uskallettava tehdä myös vaikeita päätöksiä. Julkisen talouden tasapainottaminen ei ole tunnekylmää politiikkaa vaan vastuullista päätöksentekoa. Täytyy ymmärtää, että hallitsematon velkaantuminen kohdistuisi lopulta kaikkein kipeimmin lapsiin ja lapsiperheisiin. Kun verorahoja on rajallinen määrä, Suomen on asetettava suomalaiset perheet etusijalle ja turvattava palvelut ensisijaisesti heille. Kertomuksessa esitetään, että lapsen etu kirjattaisiin perustuslakiin perusoikeussäännöksiin. Lapsen edun ensisijaisuus on jo nyt vahva oikeudellinen periaate. Sen vahvistaminen on tavoite, jonka uskon saavan tässä salissa vahvaa kannatusta. Samalla meidän on huolehdittava, ettei se jää vain sanahelinäksi. Lapsen etu ei toteudu juhlapuheissa vaan arjessa, jossa lapset elävät jokaisena päivänä. Arvoisa puhemies! Tässä kertomuksessa yksi suuri huolenaihe koskee alaikäisten mielenterveyspalveluita. Opiskeluhuollon kuormitus on kasvanut merkittävästi, ja noin puolet yläluokkalaisista asioi opiskeluhuollossa lukuvuoden aikana. Mielenterveysoireilu eli ahdistus ja keskittymisvaikeudet ovat lisääntyneet. Opiskeluhuolto käyttää todella suuren osan työajastaan mielenterveysasioihin, ja se kertoo nykypäivän tilanteesta paljon. Siksi meidän tulee selkeyttää opiskeluhuollon ja muun sotejärjestelmän keskinäistä työnjakoa sekä säätää kansallisella tasolla yhtenäisemmistä rakenteista alaikäisten mielenterveyspalveluihin. Hoitoon täytyy päästä alueesta riippumatta tarpeeksi nopeasti, ja hoidon täytyy toimia myös käytännön tasolla, ei vain paperilla. Mitä tulee mielenterveysongelmiin, pelkät mielenterveyspalvelut eivät ratkaise tätä käsillä olevaa haastetta. Viime syksynä saimme voimaan kännykkäkiellon kouluihin, mutta se ei riitä. Tarvitsemme myös tiukkaa linjaa vanhemmilta siihen, että suojelemme lapsiamme sosiaalisen median aiheuttamilta haitoilta. Me emme voi sulkea silmiämme siltä, että joka päivä osa lapsista altistuu haitalliselle sisällölle, ja se on omiaan lisäämään nuorten henkisiä ongelmia. Arvoisa puhemies! Erityisen pysäyttävä ja surullinen kohta kertomuksessa oli kuvaus niin sanotuista epätoivokuolemista. Vuonna 2023 nuorten kuolemansyyt muuttuivat dramaattisesti. Itsemurhat ja huumekuolemat nousivat ennätyslukemiin. Epätoivokuolemien osuus nuorten kuolemista nousi jopa lähes 60 prosenttiin. Taustalla vaikuttavat monet tekijät, kuten mielenterveysongelmat, päihteet, syrjäytyminen ja turvattomuus. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Ulos epätoivosta ‑hanke tuottaa tärkeää tietoa näistä poluista, mutta tutkimus yksin ei riitä. Tarvitaan tekoja, läsnäoloa ja turvallista arkea lapsille ja nuorille. Toisen asteen koulutuksen vahvistaminen, koulukiusaamisen ehkäisy, Ankkuri-toiminta, poliisin tehovalvonta, valtakunnallinen itsemurhien ehkäisyohjelma ja johdonmukainen huumepolitiikka ovat konkreettisia keinoja, joilla voi vaikuttaa näihin asioihin. Perussuomalaiset kannattavat tiukkaa huumepolitiikkaa. Päihderiippuvaiselle nuorelle ei riitä se, että hänelle tarjotaan pelkästään mahdollisuutta vaihtaa puhtaita neuloja itselleen. Hän tarvitsee hoitoa, kuntoutusta ja todellisen mahdollisuuden irrottautua riippuvuudesta. Päihteiden saatavuuden lisääminen ei ole yhdenkään lapsen edun mukaista, enkä siksi voi kannattaa esimerkiksi kannabiksen laillistamiseen tähtäävää kansalaisaloitetta, joka tänään onneksi myös hylättiin. Lastensuojelussa painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn ja avohuoltoon on oikeansuuntainen tavoite. Sijaishuolto on raskas ja kallis toimenpide erityisesti laitoshoitona toteutettuna. Perheiden oikea-aikainen tuki, matalan kynnyksen palvelut ja toimivat peruspalvelut ovat inhimillisesti ja myös taloudellisesti kestävämpi ratkaisu. Vakavasti oireileville lapsille suunnatut hybridiyksiköt voivat olla osa ratkaisua, mutta niidenkin toimivuus riippuu osaavasta henkilöstöstä ja selkeästä työnjaosta. Tavoitteena on kuitenkin se, että jokainen lapsi saisi elää turvallista arkea omassa kodissaan omien vanhempiensa kanssa. Arvoisa puhemies! Haluan kiittää lapsiasiavaltuutettua tästä raportista ja sen tuomista huomioista. Lapsen etu tulee huomioida aina kaikessa päätöksenteossa. Kun pidämme huolta suomalaisista lapsista, pidämme samalla huolta Suomen tulevaisuudesta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja