Suhonen Timo
24 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Esityksessä ehdotetaan esimerkiksi muutettavaksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia. Muutettavaksi ehdotettu sääntely koskee lääkärin velvollisuutta ilmoittaa työsuojeluviranomaiselle ammattitaudista tai muusta työperäisestä sairaudesta. Työolosuhteiden parantamisen vuoksi lääkärillä olisi silti edelleen oikeus ilmoittaa muistakin työperäisistä sairauksista. Ilmoitus välitettäisiin työsuojeluviranomaisille pääsääntöisesti terveydenhuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen avulla. Esityksen tavoite on kannatettava. On järkevää päivittää lääkärin ilmoitusvelvollisuutta vastaamaan nykyisiä tietojärjestelmiä ja samalla vahvistaa työperäisten sairauksien tunnistamista ja työolosuhteitten parantamista. Arvoisa herra puhemies! Itse teollisuudessa yli 20 vuotta töitä tehneenä olen nähnyt sen haasteen, mikä liittyy varsinkin teollisuuden alan työympäristöön ja työsuojeluun. Siellä on monenlaisia vaaratekijöitä, kemikaaleja ja muita tämmöisiä häiriöitä, jotka voivat sitten edesauttaa jopa tiettyjen ammattisairauksien syntymistä. Olen nähnyt sen, että aika haastavaa on monesti sen prosessin etenemisen kannalta tunnistaa sekä tehdä toimenpiteitä, jotta sen työntekijän, joka mahdollisesti on altistunut joillekin tietyille vaaroille niin, että ammattitautia voidaan epäillä, asia saadaan vietyä hienosti loppuun asti sen työntekijän kannalta ja toki myös sitten turvaamaan muita työntekijöitä siltä, että näitä vastaavia sairastumisia ammattitautiin ei sitten tulisi. Elikkä siltä osin tämä esitys on kyllä kannatettava, ja toivotaan, että tämä tuo sitten hyviä tuloksia tulevaisuudessa.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2025 on aika kovaakin luettavaa. Otan sieltä esiin muutaman kohdan. Sivulla 110 lukee seuraavaa: ”Puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa. Vuonna 2025 tehdyillä tarkastuksilla havaittiin useita tilanteita, joissa asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei toteutunut tai oli selvästi vaarantunut. Asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute sekä osaamisen ja johtamisen ongelmat heikentävät hoivakotien palvelun laatua. Hoitajien työaika ei ole riittänyt kaikkiin heille kuuluviin tehtäviin, ja henkilöstömitoituksen laskeminen on vaikuttanut hoidon laatuun sitä heikentävällä tavalla. Perushoitoon liittyviä tehtäviä jäi tekemättä, hoitajilla ei ollut aikaa läsnäoloon, mielekkään tekemisen tai ulkoilun järjestämiseen. Edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Ravinnon, kuntoutuksen, wc:ssä käyttämisen, vaippojen vaihdon ja muun hygienian hoidon, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja ulkoilun puutteet ovat olleet ongelmia.” Tässäkin todetaan, että ”edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty”. Arvoisa rouva puhemies! Vielä sivulla 111 on myös tärkeitä kirjauksia, jotka tässä tuon esiin: ”Puutteita lastensuojelun toteutumisessa. Hyvinvointialueiden lastensuojelun yleinen voimavarojen puute ja erityisesti pätevien työntekijöiden huono saatavuus ja työntekijöiden suuri vaihtuvuus heikentävät lastensuojelupalveluiden laatua.” ”Suuria ongelmia on esiintynyt pitkään lastensuojelun sijaishuollon ja psykiatrisen hoidon välisessä yhteistyössä, mutta myös esimerkiksi oppilas- ja opiskelijahuollon, vammaisille lapsille tarkoitettujen palveluiden sekä lastensuojelun välisessä yhteistyössä. Lapsen tarvitsemien hoidon ja palveluiden yhteensovittamattomuus heikentää hoidon tuloksia ja voi johtaa lapsen oireiden pahenemiseen. Lapsen vakava oirehtiminen tai vammaisuus saattaa myös jäädä kokonaan hoitamatta tai huomaamatta lastensuojelussa.” ”Erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja.” Lastensuojeluun on viittaus vielä sivulla 213, joka kuuluu seuraavasti: ”Lasten tekemät kantelut. Kanteluita tekivät useimmiten lapset, jotka oli otettu huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon. Aiheena olivat yleensä rajoitustoimenpiteet, lapsen kohtelu sijaishuoltopaikassa tai yhteydenpito lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Sijaishuollossa olleet ja hiljattain aikuistuneet nuoret kantelivat myös jälkihuollostaan ja oikeudestaan itsenäistymisvaroihin.” Arvoisa rouva puhemies! On hienoa, että me saamme käytyä tätä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025 läpi, ja on hienoa, että saadaan myös tuotua julki näitä epäkohtia, mitkä liittyvät nimenomaan heikossa asemassa oleviin henkilöihin, niin vanhuksiin kuin lastensuojelun piirissä oleviin lapsiin ja nuoriin. Mutta vielä tärkeämpää olisi, arvoisa rouva puhemies, se, että tässä talossa esimerkiksi näihin huomioihin, joita tässä toin esille, saataisiin tehtyä aidosti korjauksia ja parannuksia. Nämä heikossa asemassa olevat henkilöt, niin lapset kuin vanhukset, ansaitsevat parempaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hallitus on runtannut tällä kaudella erinäisiä asioita. Hallitus on runtannut toteuttamalla esimerkiksi EK:n toivelistan työelämäheikennyksistä. Samoin hallitus on runtannut leikkaamalla työttömiltä ja pienituloisilta lisäten merkittävästi köyhyyttä maassamme tilanteessa, jossa työttömyys vain kasvaa. Hallitus on runtannut ja leikannut sotepalveluista, ja tämän runttauksen alle jäivät esimerkiksi Varkauden ja Iisalmen ympärivuorokautiset päivystykset. Nyt viimeisin runttaus oli ohi virkavalmistelun 35 miljoonan euron tuki Helsingin hallihankkeelle tilanteessa, jossa hallitus on perustellut pienituloisilta leikkaamista valtion huonolla taloustilanteella. Arvoisa hallitus, miten koette, luottaako Suomen kansa tapaanne toimia runttaamalla ja junttaamalla tilanteessa, jossa moni pienituloinen miettii päivittäin, miten saada ruokaa pöytään? Arvoisa rouva puhemies! Olemme puhemiehen kutsusta tänään poikkeuksellisesti kesken istuntotauon keskustelemassa suurta kohua herättäneestä hallihankkeesta. Tämän koko kohun keskellä on herännyt ensinnäkin kysymys siitä, miten virallinen valmistelu on edennyt, ja toiseksi, kohteleeko valtio kaikkia Suomen alueita yhdenvertaisesti. Kun selkeitä, avoimia ja ennakolta tiedossa olevia kriteerejä ei ole, tulee selväksi, että hallituksen päätös hallihankkeessa perustuu suoraan sanottuna runttaukseen ja junailuun eikä tasapuolisiin pelisääntöihin. On myös huomionarvoista, että hallitus itse myöntää tiedonannossaan, ettei valtiontuen ehtoja ollut valmisteltu puoliväliriihessä. Ensin tehtiin poliittinen päätös rahasta, vasta sen jälkeen ryhdyttiin pohtimaan pelisääntöjä. Tällainen järjestys ei vahvista luottamusta julkisen vallan toimintaan. Arvoisa rouva puhemies! Suomen kilpailukyky ei synny vain yhdestä maailmanluokan areenasta, se syntyy siitä, että koko maa voi kehittyä. Jos valtiolla on mahdollisuus käyttää kymmeniä miljoonia euroja yksittäiseen hankkeeseen, on voitava perustella, miksi juuri tämä hanke palvelee koko Suomea paremmin kuin vaihtoehtoiset investoinnit muualla maassa. Meidän tulee rakentaa Suomea, jossa myös maakuntakeskuksilla ja kasvavilla kaupunkiseuduilla on mahdollisuus menestyä ja saada valtion tukea tasapuolisin perustein. Siksi tarvitaan valtakunnalliset, läpinäkyvät ja yhdenvertaiset kriteerit kaikille suurille investoinneille. Suomen menestys rakentuu koko maan menestyksestä, ei siitä, että pääkaupunki saa erityisaseman muiden kustannuksella. Arvoisa rouva puhemies! On selvää, että kansalaiset eivät tällaista hallituksen kymmenien miljoonien eurojen junttaus- ja runttausjakoa ymmärrä tilanteessa, jossa köyhyys, työttömyys ja epätoivo ovat kasvaneet. Luottamus hallitusta kohtaan ymmärrettävästi joutuu jälleen koetukselle. Haluan vielä lopuksi todeta seuraavaa: Hallitus ottaa tänäkin vuonna reippaasti uutta velkaa. Velkarahaa pitää käyttää ensisijaisesti uusien lisätulojen saamiseen, ja nämä lisätulot pitäisi saada esimerkiksi vientituloista, koska vientitulot kasvattavat käytettävissämme olevia rahoja. Muut hankkeet ovat taskusta toiseen siirtoja. Puolustusmenot ovat toki suuressa merkityksessä lainanotossa, mutta niidenkin myötä voimme saada vientituloja. Pääministeri kertoi seuraavaksi käynnistyvän selvityksen siitä, millaiselle areenalle Suomessa olisi tarvetta. Meidän pikimmiten tulee tehdä toimia, millä tavoin vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä parannetaan. Näitä ovat esimerkiksi teiden ja rautateiden peruskorjaukset, ja varsinkin Itä-Suomessa näille on huutava tarve. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka hyvinvointialueilta vaaditaan enemmän samalla, kun niiltä viedään resursseja. Hallitus on tällä esityksellä leikkaamassa hyvinvointialueiden rahoitusta lähes 400 miljoonalla eurolla. Samalla se väittää turvaavansa perustuslain edellyttämät palvelut. Yhtälöä on vaikea uskoa todeksi. Erityisen huolestuttavaa on, että palvelutarpeen kasvusta huomioitaisiin jatkossa vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijaan. Väestö ikääntyy, hoidon tarve kasvaa, ja palveluiden kysyntä lisääntyy, mutta hallituksen vastaus on leikata rahoituksen kasvua. Tämä on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet, että esitys heikentää rahoitusperiaatteen toteutumista ja vaarantaa lakisääteisten palveluiden järjestämisen. Käytännössä seurauksena voi olla lisää säästölistoja, henkilöstövähennyksiä ja palveluiden heikkenemistä hyvinvointialueilla. Samaan aikaan alijäämien kattamisvelvoitteet kiristyvät ja rahoituksen kasvu hidastuu, ja vaarana on, että alueet joutuvat tekemään ratkaisuja, jotka näkyvät myöhemmin kasvavina kustannuksina, pidempinä hoitojonoina ja heikompina palveluina. Arvoisa rouva puhemies! Tälläkin hetkellä hyvinvointialueilla tilanne on se, että siellä ollaan helisemässä palvelutarpeen ja palveluiden tuottamisen osalta, mitä tarpeita sillä hoidon saannilla sitten olisi. Esimerkiksi Pohjois-Savossa, kuten tiedämme, aikaisemmilla hallituksen päätöksellä on Iisalmen ja Varkauden ympärivuorokautinen päivystys lakkautettu, ja nyt sitten hyvinvointialueitten osalta Pohjois-Savossakin on tapahtunut ja tapahtuu rahoituksen osalta ja siitä johtuvista syistä keskittämistä. Muun muassa lastensuojelun tarpeen osalta ja sen toteuttamisen osalta myös Varkaudessa ollaan lastensuojelussa menettämässä joitakin palveluja Kuopiolle. Elikkä kaiken kaikkiaan palvelutarpeet ja rahoituksen heikkeneminen heijastuvat pahimmillaan tällaisena keskittämisenä ja hoidon saannin heikkenemisenä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Pidän tätä taksilain uudistusta oikeansuuntaisena ja tarpeellisena. Suomalaisilla on oikeus luottaa siihen, että taksi on turvallinen, asianmukaisesti toimiva ja rehellisesti liiketoimintaansa harjoittava palvelu. Juuri tähän tämä esitys pyrkii vastaamaan. Taksialan vapauttamisen jälkeen kuluttajien luottamus alaan on monin paikoin heikentynyt. Siksi on perusteltua vahvistaa koulutusvaatimuksia, lisätä valvontaa ja torjua harmaata taloutta nykyistä tehokkaammin. On tärkeää, että kaikki alan toimijat pelaavat samoilla säännöillä, maksavat veronsa ja noudattavat toimialan velvoitteita. Kannatan myös toimia, joilla vahvistetaan kuluttajien turvallisuudentunnetta. Selkeästi tunnistettavat taksikilvet, laadukkaampi kuljettajakoulutus sekä luontevampi valvonta lisäävät luottamusta koko toimialaan. Taksinkuljettaja on asiakaspalveluammatissa, jossa ammattitaidolla, kielitaidolla, paikallistuntemuksella ja asiakkaiden asianmukaisella kohtelulla on suuri merkitys. Myös harmaan talouden torjunta on välttämätöntä. Taksamittarivaatimus ei yksin ratkaise kaikkia ongelmia, mutta se parantaa matkojen jäljitettävyyttä, hinnoittelun läpinäkyvyyttä ja viranomaisten mahdollisuuksia valvoa toimintaa. Se vahvistaa myös rehellisesti toimivien yrittäjien kilpailuasemaa. Kaiken kaikkiaan tämän uudistuksen tärkein tavoite on oikea: palauttaa luottamusta taksialaan, vahvistaa matkustajien turvallisuutta ja kitkeä harmaata taloutta. Siksi suhtaudun esitykseen myönteisesti. Arvoisa rouva puhemies! Haluan tässä yhteydessä tuoda esiin vielä seuraavan seikan, kun puhutaan taksialan toimintavarmuudesta: hyvinvointialueilla on ollut käynnissä kilpailutuksia, joissa moni taksiyrittäjä, joka tarjoaa palveluita hyvinvointialueilla, on helisemässä korvausten osalta hintojen tullessa alas, ja tätä kautta tietysti myös ihan työtä tekevät taksinkuljettajat, joilla on haasteita saada palkkaa käyttöönsä ja niin sanotusti palkkaa pussiin siitä työstä, koska siellä ilmeisesti työt tulevat vähenemään. Samoin Kela-kyytien osalta Kelan päätös laskea näitä korvauksia tulee vaikuttamaan saamieni tietojen mukaan taksiyrittäjien toimintaan heikentävästi ja tätä kautta tietysti myös ihan siis tavan taksikuskien työntekoon ja siitä saatavaan palkkaan valitettavasti heikentävästi. Nämä ovat ne asiat, mihinkä jatkossa kyllä kannattaisi kiinnittää siellä hyvinvointialueilla huomiota mutta myös toki Kelan suuntaan osoittaa huomiota niin että kannattaisi pikkuisen katsoa sitä, että taksiala toimii, kuljettajat saavat palkan ja Kela-kyydit toimivat kuten kuuluu. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tuossa edellä arvostamani edustaja Kallio piti hyvän puheenvuoron. Itse asiassa hän puhui samaa asiaa, mitä itse tässä aion tuoda esille, elikkä edustaja Kallio hienosti otti tekstiä sieltä maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntoon tekemästämme eriävästä mielipiteestä, jossa siis koko oppositio oli yhdessä mukana. Siellähän lukee muun muassa seuraavaa: ”Myös hyvinvointialueita edustava Hyvil on kriittinen esitystä kohtaan ja pitää esityksen muutoskustannusten korvaamista hyvinvointialueille välttämättömänä. Lisäksi Hyvil toteaa, että nyt kun kaavailtu muutos sidosyksikkösääntelyyn koskien vähimmäisomistusvaatimusta toteutuu, vaikeuttaa se huomattavasti ruokapalveluiden järjestämistä alueellisesti. Ruokapalveluiden järjestäminen on osa hyvinvointialueiden varautumista ja huoltovarmuutta ja erikoisruokavaliot huomioiden vaatii erityistä osaamista ja ravitsemuksen tuntemusta.” Arvoisa rouva puhemies! Itse kiinnitän huomiota juuri erikoisruokavalion tuottamiseen näitten muutosten jälkeen. Se ei ole leikin asia, eikä sitä sovi vähätellä. Kun puhutaan erikoisruokavaliosta ja sen toimittamisesta eri sidosryhmille, niin on äärimmäisen tärkeää, että se ruokavalio on todella sitä, minkä sen kuuluu olla. Ihan tälleen keliaakikkona voin sanoa, että jos siellä virheitä tulee sen ruokavalion toimittamisen suhteen, vaikka erityisesti vanhemmille ihmisille, niin siitä voi olla tosi isoja ja vakavia seuraamuksia. Siten tämä asia on myös otettava tässä yhteydessä huomioon. Tämä ei ole muissa puheenvuoroissa varsinaisesti esille tullut, joten siksi halusin tämän vielä tässä sanoa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Hallituksen kertomuksessa sosiaaliturvauudistusta kuvataan kauniilla sanoilla: yksinkertaistamista, kannustavuutta ja julkisen talouden vahvistamista. Mutta tavallisen ihmisen arjessa tämä näyttäytyy aivan toisenlaisena todellisuutena. Kun työttömyysturvaa heikennetään, asumisen tukea leikataan, toimeentulotuen ehtoja kiristetään ja samalla sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuja nostetaan, kyse ei ole vain järjestelmän uudistamisesta. Kyse on siitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset laitetaan maksamaan hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskua. Hallitus puhuu kannustamisesta, mutta samaan aikaan työttömyys on kasvanut, pienituloisuus lisääntynyt ja yhä useampi perhe joutuu turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen. On vaikea nähdä, miten jatkuvat leikkaukset tuovat turvaa, luottamusta tai tulevaisuudenuskoa. Erityisen ristiriitaista on se, että sama hallitus kertoo tavoittelevansa lapsi- ja perhemyönteisyyttä sekä syntyvyyden vahvistamista. Samaan aikaan juuri lapsiperheiden toimeentuloa on heikennetty, palveluita karsittu ja epävarmuutta lisätty. Arvoisa herra puhemies! Lopuksi on todettava yksi asia suoraan. Edellinen tämän hallituksen työministeri on omassa kirjassaan kehunut sitä, miten tämä hallitus on tehnyt historiallisesti suurimmat leikkaukset sosiaaliturvaan Suomessa. Tähän tiivistyykin tämän hallituksen todellinen linja paremmin kuin yhteenkään kertomustekstiin: ylpeyden aiheeksi näyttää muodostuneen se, kuinka paljon ihmisiltä on otettu pois.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hienoa kuunnella tämmöistä kiihkeähkön oloista keskustelua lastensuojelulaista, kun sitä käsitellään. Kokemuksia on hyvä meidän kaikkien kuunnella ja aidosti, vakavasti ottaa nämä viestit. Siksipä tuon myös yhden kulman tähän keskusteluun. Ajatelkaa, millä tavalla lastensuojelulaki on kehittynyt tässä vaikka 40 vuoden aikana. Vuonna 1983 ala-asteella kolmannen luokan oppilaan terveystarkastuksen terveyskortissa luki niin, että ”oppilas on kalpea ja aliravitun oloinen”. Ajatelkaa, silloin ei tapahtunut asian osalta yhtään mitään. Lastensuojelu ei silloin toiminut niin, että siinä olisi joku reagoinut. Opettajat eivät toimineet eivätkä reagoineet, eikä kukaan muukaan taho osannut reagoida silloin siihen tilanteeseen. Väitän, että tänä päivänä tilanne on toinen, ja onneksi näin. Elikkä olen varma siitä, että tänä päivänä lastensuojelulaki on kattavampi ja parempi lapsen turvallisuuden kannalta kuin silloin 83, ihan esimerkkinä sanottuna. Toki kun nyt käsitellään lastensuojelulain päivitystä, olen samaa mieltä edustajien kanssa siitä, että tässä päivityksessähän puhutaan nyt kovista ratkaisuista ja kovan luokan reagoinnista siihen, että kun tilanne on jo lapsella tai nuorella mennyt siihen pisteeseen, että pitää kovasti reagoida, niin sitten tulee niitä kovia ratkaisuja. Tämä steppi otetaan nyt tässä päivityksessä. Olisin mieluusti nähnyt niin, että tässä päivityksessä olisi enemmän laitettu vielä paukkuja siihen ennalta ehkäisevään perhetukeen ja huolehtimiseen siitä, että vähemmän tulisi sitten niitä kovia ratkaisuja näitten lasten ja nuorten kohdalla. Sillä tavalla kyllä ymmärrän tämän vastalauseen ja lausumaesityksen, mitkä täällä SDP, vasemmisto ja vihreät olivat tähän kohtaan tehneet. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Rohkenen vielä sen verran käyttää tässä tärkeässä asiassa puheenvuoroa, että kun ministeriä kehuin tästä asiasta, niin se kehu on paikallaan. Tämä on tärkeä asia, ja nimenomaan keliakiaa sairastavien lasten ja pienituloisten aikaihmistenkin taloudellisen tuen parantaminen on aina paikallaan. Edustaja Sarkomaa aikaisemmin kiitti hienosti omassa puheenvuorossaan niin eduskunnan keliakiaverkoston toimintaa kuin Keliakialiittoa, jotka ovat osaltaan olleet tietysti vaikuttamassa tämmöisenä vaikuttajana ministeriön suuntaan siinä, mistä näissä asioissa on kysymys. Tohdin myös tuoda tässä nyt kiitoksen lisäksi esiin sen seikan, että tämä kuuluu tietysti toisen ministeriön alle, mutta haluan kuitenkin nyt todeta tässä yhteydessä, että kun mainittiin Keliakialiitto, niin Keliakialiittohan on ainoa sosiaali- ja terveysalan tämmöinen järjestö, joka nimenomaan tietää ja ymmärtää ja on asiantuntijaliitto liittyen keliakian hoitoon ja siihen liittyviin asioihin. En voi muuta kuin vilpittömästi toivoa, että kun näistä järjestöavustuksista nyt olemme keskusteluja käyneet, niin toivon tietysti totisesti, että tämä tärkeä liitto ei sitten jatkossa joutuisi mahdollisesti tämmöisten järjestötukileikkausten kohteeksi. Tämä tässä loppuvetoomuksena vielä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tässä esityksessä esimerkiksi lapsen perusvammaistukea voisi saada myös keliakiaa tai ihokeliakiaa sairastava lapsi, joka noudattaa gluteenitonta ruokavaliota. Tämä on tärkeä asia. Kiitän ministeriä tästä lakiesityksestä. Pidän tätä esitystä tärkeänä ja oikeansuuntaisena. Keliakia ei ole elämäntapavalinta eikä ruokatrendi. Se on vakava autoimmuunisairaus, jonka ainoa toimiva hoitomuoto on täysin puhdas gluteeniton ruokavalio. Juuri siksi yhteiskunnan on tunnistettava se tosiasia, että keliakia aiheuttaa keliaakikoille ja gluteenitonta ruokavaliota noudattaville ylimääräisiä kustannuksia, joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa. Jos keliakiaa ei hoideta oikein, seuraukset voivat olla vakavia: ravintoaineiden imeytymishäiriöitä, kasvun ongelmia lapsilla, suoliston vaurioita sekä laajempia terveyshaittoja. Tässä mielessä kyse ei ole vain ruokavaliosta vaan terveyden ylläpitämisestä ja sairauden hoidosta. Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että hallitus on ainakin osittain korjannut aiempien hallitusten virheitä. — Arvoisa puhemies, tämä oli kyllä erikoista, että pääsin näin sanomaan jossakin asiayhteydessä, mutta nyt näin pääsin sanomaan. [Jaana Strandman: Hienoa, edustaja!] — On siis hyvä, että hallitus on ainakin osittain korjannut aiempien hallitusten virheitä. Sipilän hallituksen päätös lakkauttaa keliakiakorvaus kokonaan oli huono ratkaisu. Se siirsi sairaudesta aiheutuvat lisäkustannukset kokonaan sairastuneiden ja heidän perheidensä kannettaviksi tilanteessa, jossa vaihtoehtoa hoidolle ei yksinkertaisesti ole. Gluteeniton ruokavalio ei ole keliakiaa sairastavalle valinta, se on välttämättömyys. Siksi on perusteltua, että alaikäisten keliaakikkojen tukemista vahvistetaan ja että pienituloisten aikuisten ylimääräisiä ravintomenoja huomioidaan toimeentulotuessa. Erityisesti lapsiperheille tämä voi olla merkittävä helpotus arkeen, sillä gluteenittomat tuotteet ovat usein tavallisia tuotteita huomattavasti kalliimpia. Pidän tärkeänä myös periaatteellista viestiä: yhteiskunnan pitää tunnistaa sairaudesta aiheutuvat välittömät kustannukset silloin, kun kyse on ainoasta mahdollisesta hoidosta. Arvoisa herra puhemies! Tämä esitys ei ratkaise kaikkea mutta on askel oikeaan suuntaan. Samalla meidän on jatkossakin arvioitava, ovatko tuen taso ja kohdentuminen riittäviä, jotta keliakiaa sairastavat voivat aidosti toteuttaa sairauden vaatimaa hoitoa ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa. Arvoisa herra puhemies! Yhdyn äsken edustaja Strandmanin pitämään puheenvuoroon siitä, että jatkossa myös aikuisille kohdennettu keliakiakorvaus tai ruokavaliokorvaus voisi olla sitten myös suurempi. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Edustajamäärä vähenee, mutta puheet jatkuvat, ja näin kuuluukin. Tämän päivän aikana olemme keskustelleet paljon siitä, mikä taloudellinen tilanne on ja työllisyystilanne on, ja lähinnä ehkä syytelleet niin oppositio hallitusta kuin hallitus oppositiota, ja kaikki varmaan yhdessä jo tulevaakin hallitusta ehkä saattavat hieman syytellä. Mutta se ei paljon kansalaisia välttämättä kiinnosta, ketä täällä syytellään ja minkälaista kieltä täällä salissa käytetään. Ehkä kansalaisia eniten kiinnostaa se, saavatko he ruokaa pöytään, työllistyvätkö he ja minkälaista elämää he saavat vietettyä ja pystyvätkö he tulemaan toimeen. Luen teille nyt, arvoisat edustajat ja arvoisa puhemies, kansalaiselta yhden lainauksen, joka tuli hetki sitten: ”Jos hallituksen talouspolitiikkaa arvioidaan tavallisten ihmisten arjen kautta, moni huomaa sen epäonnistuneen. Työttömyys kasvaa, pienet yritykset kaatuvat, ja markkinat keskittyvät suuryrityksille, joilla on puskuria selvitä kriisistä. Samaan aikaan, kun ihmiset putoavat työterveyshuollon piiristä työttömyyden vuoksi, yksityiselle terveyssektorille ohjataan satoja miljoonia euroja julkista rahaa. Todella moni suomalainen miettii nyt täysin aiheellisesti sitä, tehdäänkö tätä politiikkaa tavallisten ihmisten vai suurten yritysten ehdoilla. Kyse on luottamuksesta siihen, keiden puolella yhteiskunta seisoo vaikeina aikoina. Nykyinen hallitus on tämän omilla valinnoillaan selvästi näyttänyt.” Arvoisa herra puhemies! Mielestäni nämä kansalaisten viestit ovat tärkeitä nimenomaan kuvaamaan sitä aitoa tilannetta siellä arjessa, jota ehkä kaikki tässäkään salissa olevat edustajat eivät välttämättä aina enää muista. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tämä välikysymys koskee luottamusta, sitä, voiko tähän hallitukseen enää luottaa, kun se lupasi korjata Suomen suunnan. Hallitus lupasi pysäyttää velkaantumisen, hallitus lupasi vahvistaa työllisyyttä, hallitus lupasi luoda kasvua. Mutta mitä on tapahtunut? Velka kasvaa edelleen, työllisyys on romahtanut, kasvu laahaa perässä, konkurssit ovat ennätystasolla, ihmisten usko tulevaisuuteen on pohjamudissa. Kun hallitus epäonnistuu kaikissa tärkeimmissä tavoitteissaan yhtä aikaa, kyse ei ole enää suhdanteista — kyse on epäonnistuneesta politiikasta. Hallitus puhui 100 000 uudesta työllisestä. Todellisuus on karu. Työllisten määrä ei ole kasvanut vaan laskenut noin 77 000 ihmisellä hallituskauden aikana. Työllisyysaste oli hallituksen aloittaessa yli 78 prosenttia. Nyt se on pudonnut noin 75 prosenttiin. Tämä on poikkeuksellisen vakava epäonnistuminen hallitukselta, jonka piti olla nimenomaan työllisyyshallitus. Ja mitä hallitus teki samaan aikaan? Se heikensi työn tekemisen kannustimia niiltä ihmisiltä, jotka yrittivät parhaansa. Työttömyysturvan suojaosat poistettiin. Monelta osa-aikatyötä tekevältä katosi satoja euroja kuukaudessa. Hallitus puhui kannustinloukkujen purkamisesta, mutta käytännössä moni pienituloinen huomasi, ettei työ enää tuonut leipää pöytään samalla tavalla kuin ennen. Arvoisa herra puhemies! Tärkeintä pitäisi olla — yksi yksinkertainen asia: työllä pitää tulla toimeen. Mutta tämän hallituksen politiikka on tehnyt päinvastaista. Samaan aikaan, kun tavoitteet epäonnistuvat, lasku on lähetetty kaikkein heikoimmille. Sosiaaliturvaa on leikattu, asiakasmaksuja on nostettu, hyvinvointialueita pakotettu säästöihin, kuntien palveluista on leikattu. Pääministeri Orpo sanoi, ettei keneltäkään vaadita kohtuutonta. Silti arvioiden mukaan hallituksen päätökset lisäävät pienituloisten määrää noin 120 000 ihmisellä. Heistä yli 30 000 on lapsia. Millä moraalisella oikeudella hallitus voi sanoa puolustavansa työn ja perheiden Suomea, jos samaan aikaan lapsiköyhyys kasvaa poliittisten päätösten seurauksena? Arvoisa herra puhemies! Erityisen huolestuttavaa on, että myös lasten ja perheiden palveluissa hallituksen painopiste on väärä. Lastensuojelussa keskitytään raskaampiin toimiin ja rajoituksiin, vaikka todellinen tarve olisi varhaisessa tuessa ja perheiden auttamisessa ajoissa. Kun ongelmia ei ehkäistä, ne vain kasvavat myöhemmin sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Ja mitä kehysriihi tarjosi tähän tilanteeseen? Ei suunnanmuutosta, ei uskottavaa kasvupakettia, ei vahvoja toimia työllisyyden parantamiseksi. Samaan aikaan hallitus pitää kiinni kalliista ja tehottomasta yhteisöveron alennuksesta, jonka hyödystä ei ole näyttöä tässä tilanteessa. Kun tavallisilta suomalaisilta leikataan, löytyvät rahat kuitenkin veronalennuksiin, jotka hyödyttävät valikoituja ryhmiä. Jos velkaantuminen oli hallituksen tärkein peruste vaikeille päätöksille, miksi hallitus itse kasvattaa velkariskiä politiikalla, joka ei tuo kasvua eikä työtä? Arvoisa herra puhemies! Suomi tarvitsee talouspolitiikkaa, joka yhdistää vastuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Me tarvitsemme kasvua, investointeja ja työtä, mutta emme sellaista politiikkaa, jossa epäonnistumisten maksajiksi pannaan lapset, pienituloiset, työttömät ja tavalliset perheet. Kun velka kasvaa, työttömyys pahenee ja ihmisten toimeentulo heikkenee, vastuullinen johtopäätös on yksinkertainen: tämän hallituksen luottamus on ansaitusti kyseenalaistettu. Tämä hallitus sai mandaatin korjata Suomen suunnan. Nyt tämä mandaatti on saanut päätepisteen. Luottamusta hallituksen kurjistavalle politiikalle ei ole pätkän vertaa.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2027—2030 on osin tylyä ja karua luettavaa, kun ajatellaan ihan sitä tavallista kansalaista ja sitä, missä tilanteessa olemme nyt ja miltä se tulevaisuus näyttää. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta haasteet ovat mittavat. Hoitoonpääsy takkuaa, ja luottamus hoidon tasoon murenee. Samaan aikaan kun julkista sosiaali- ja terveyspalvelua murennetaan, yksityisiä terveysjättejä tuetaan. Esimerkiksi THL:n pääjohtaja Mika Salminen kritisoi hallituksen päätöstä laajentaa yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilua ja ylipäätään hallituksen linjaa panostaa Kela-korvauksiin. Salminen kertoo näkemyksistään Uuden Suomen haastattelussa: ”Ainoa keino, jolla nykyhallitus on pyrkinyt parantamaan perusterveydenhuoltoa, on rahoituksen ohjaaminen yksityiselle sektorille, Salminen sanoo. Samaan aikaan hallitus on esimerkiksi pidentänyt hoitotakuun kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Hallitus on perustellut Kela-korvauksiin ohjaamiaan miljoonia sillä, että ne ovat keino vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja purkaa hoitojonoja. Esimerkiksi yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilun tavoitteena on ollut parantaa perusterveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja edistää yhdenvertaisuutta yksityislääkäripalveluiden käytössä. ’Meillä ei nyt ainakaan vielä ole näyttöä, että se olisi kauheasti parantanut tilannetta. Aika paljon rahaa siihen kuitenkin meni’, Salminen sanoo Uuden Suomen haastattelussa. Alkuvaiheen tuloksista huolimatta hallitus päätti kehysriihessään laajentaa kokeilua niin, että mukaan tulee uusia tutkimuksia ja yleislääkärikäyntien enimmäismäärä kasvaa kolmesta kuuteen kalenterivuodessa. Kokeilua on myös tarkoitus pidentää vuodella eli niin, että se päättyisi vasta 31.12.2028.” Arvoisa rouva puhemies! Haluan tuoda esiin myös huolta kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen lopettamisen vaikutuksista. Kuntouttavassa työtoiminnassa mukana oleva henkilö laittoi tuntojaan ja kertoi seuraavaa: ”Kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus ovat monelle paljon enemmän kuin palveluja. Ne ovat yhteisöjä, joissa ihminen kohdataan aidosti, joissa häntä odotetaan ja joissa hänen elämästään ollaan kiinnostuneita. Niissä autetaan arjen asioissa, uusien taitojen opettelussa ja etsitään yhdessä polkuja eteenpäin. Pieni yhdeksän euron korvaus on monelle asiakkaalle ollut merkittävä tuki arjen rahoittamisessa, vaikka se päättäjän omassa budjetissa voi tuntua vähäiseltä. Asiakkaat kertovat usein kokevansa itsensä yhteiskunnan loisiksi. Tämä tunne ei synny tyhjästä vaan ympäröivästä ilmapiiristä. Kuitenkin heillä jokaisella on toive päästä töihin ja elättää itsensä ilman tukia. Monelle kuntouttava työtoiminta on ollut myös häpeän aihe, koska he eivät koe olevansa tuottavia. Todellisuudessa jokaisen kohdalle on osunut jotakin, mikä on vienyt voimat, ja usein tuki ei ole ollut oikea-aikaista. Mielenterveyden horjuminen, fyysisen terveyden pettäminen tai esimerkiksi koulukiusaamisen aiheuttama varhainen itsetunnon mureneminen voisivat kohdata meistä kenet tahansa ja kenen tahansa läheisen. Nykyinen asenneilmapiiri, jossa ihmisiä tarkastellaan ensisijaisesti kustannuksina, ei tue toipumista, se syrjäyttää. Yhteiskunta on rikki, jos sinne ei mahdu erilaisin voimavaroin varustettuja ihmisiä. Suurin osa haluaisi osallistua, mutta mahdollisuuksien puute, torjutuksi tulemisen pelko ja voimavarojen vähyys ajavat vetäytymään. Haluammeko todella lisää ihmisiä, jotka jäävät kotiensa vangiksi?” Arvoisa rouva puhemies! Pelkästään nämä mainitsemani asiat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sosiaalisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan heikkenemisen osalta ovat todella merkittäviä heikennyksiä kansalaisten hyvinvointiin liittyen. Huono-osaisuus kasvaa, epätoivo lisääntyy. Tämä on tämän kauden hallituksen tavaramerkki, valitettavasti.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! On todettava suoraan ja rehellisesti: Hallitus on luovuttanut kaikissa tavoitteissaan. Hallitus on epäonnistunut keskeisissä talouspolitiikan tavoitteissaan. Velkaantuminen ei ole taittunut, työllisyys ei ole vahvistunut, ja talouskasvu on jäänyt syntymättä. Maamme on ajautunut tilanteeseen, jossa velka ja köyhyys kasvavat, työttömyys on EU:n heikoimpia ja konkurssin määrä on ennätystasolla. Se, mistä hallitus ei ole luopunut, on kaikista vaikeimmassa asemassa olevilta leikkaamisesta. Kaikki keskeiset lupaukset on petetty, ja mikä vakavinta, epäonnistuneen politiikan lasku on laitettu niiden maksettavaksi, joilla on vähiten. Palveluista leikataan, sosiaaliturvaa heikennetään ja asiakasmaksuja nostetaan, ja mikä huolestuttavinta, ihmisten luottamus tulevaan on romahtanut. Hallitus lupasi, ettei keneltäkään vaadita kohtuuttomia. Silti pienituloisten määrä kasvaa 120 000 ihmisellä. Heistä yli 30 000 on lapsia. Tämä on suunta, jota ei voi hyväksyä. Eilen Warkauden Lehdessä oli Varkauden Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtajan kirjoitus, josta luen osan: ”Yhdistyksemme tukee Varkauden seudulla vuosittain satojen lasten ja nuorten harrastamista. Haluamme näin osaltamme olla tukemassa lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Viime vuonna yhdistyksemme jakoi yhteensä noin 30 000 euron verran harrastustukea, johon tuki saatiin keskusjärjestöjen kautta sekä lahjoituksina paikallisilta yrityksiltä. Erityisen huolestuttavana merkkinä perheiden tiukentuneesta tilanteesta pidämme ruoka-avun tarpeen kasvua. Perheiltä saamissamme viesteissä kerrotaan ruuan puutteesta, minkä lisäksi myös hygieniatarvikkeista saattaa olla pulaa — pikkulapsiperheissä ei esimerkiksi ole aina varaa vaippoihin. Tämä on lapsen oikeuksien näkökulmasta hälyttävää. Huolenamme on, että toimeentulotuen kiristysten myötä tilanne tulee vaikeutumaan vielä entisestään. Keskusjärjestöjen kautta jaettava tuki ruokalahjakortteihin on liian pieni alueellamme olevaan tarpeeseen nähden. Etenkin koululaisten lomien aikaan perheillä on suuri taloudellisen tuen tarve ruokaan.” Arvoisa rouva puhemies! Kehysriiheltä odotettiin käännettä, mutta sitä ei tullut. Tarvittavien rakenteellisten ratkaisujen sijaan nähtiin näpertelyä. Pienet kasvutoimet eivät riitä tilanteessa, jossa talous laahaa ja työttömyys kasvaa. Samalla hallitus tekee päätöksiä, jotka pahentavat ihmisten arkea. Sote-asiakasmaksuja korotetaan tilanteessa, jossa ulosottoon päätyi koko viime vuoden osalta maassa yhteensä noin 507 000 sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Tämä kertoo karua kieltä siitä, kuinka moni ei enää selviä maksuistaan. Kuntien valtionosuuksia leikataan lisää, ja se osuu suoraan peruspalveluihin: koulutukseen, varhaiskasvatukseen, nuorisotyöhön ja työllisyyspalveluihin, juuri niihin palveluihin, jotka tukevat arkea ja ehkäisevät ongelmia. Myös järjestöihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät kansalaisyhteiskuntaa. Moni tärkeä toiminto on vaarassa loppua kokonaan. Arvoisa rouva puhemies! On myös todettava, että yksittäisiä oikeansuuntaisia toimia kehysriihestä löytyi. Rakennusalan ja asuntomarkkinoiden tukemiseen esitetyt toimet sekä nuorten työllistämiseen suunnatut panostukset ovat askelia oikeaan suuntaan, mutta ne ovat riittämättömiä kokonaisuuteen nähden, ja ne tulevat liian myöhään. Edellisen hallituksen syyttely ei enää riitä selitykseksi. Vastuu on tällä hallituksella. Tämä hallituskausi on talouspolitiikan osalta menetetty, ja seuraava hallitus joutuu korjaamaan tämän valtavan velka- ja työttömyysperinnön. SDP on esittänyt joka vuosi punnitun vaihtoehdon, jossa velkaa otetaan hallitusta vähemmän ja sopeutustoimet jaetaan oikeudenmukaisemmin. Ihmiset kaipaavat nyt vaihtoehtoa. SDP on esittänyt kasvu- ja työllisyystoimia: suojaosien palauttamista, asuntomarkkinoiden vahvistamista, vihreän siirtymän investointien tukemista ja kasvuyritysten vahvistamista. Julkisen talouden sopeutus tulee tehdä oikeudenmukaisesti. Siksi olemme esittäneet listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista, yritystukien perkaamista ja suurituloisten verotuksen progression pitämistä vuoden 2025 tasolla ja erityisesti hallituksen ajaman yhteisöveroalennuksen perumista. Nämä edellä kuullut vaihtoehdot eivät hallitukselle kelpaa. Arvoisa rouva puhemies! Kysymys kuuluu: kuinka paljon vahinkoa ehditään vielä tehdä ennen kuin hallitus vaihtuu?
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Kun tänään olemme puhuneet tästä asiasta, mikä liittyy tietysti hyvinvointialueitten rahoituksen toteutumiseen, niin itseäni kummastuttaa debattipuheenvuorossakin esille tuotu asia siltä osin, että kun hyvinvointialueet ovat kuitenkin velvollisia tuottamaan niitä sosiaali- ja terveyspalveluita ja sitten tässä salissakin muun muassa päätetään siihen liittyvistä rahoituksista, niin se on vähän ristiriitaista siltä osin, mitenkä sitten saadaan sillä rahoituksella hyvinvointialueilla asioita toteutumaan, kuten kuuluisi. Arvoisa rouva puhemies! Lainaan nytten tekstiä, joka tuli arvostamaltani hyvinvointialueen päättäjältä Varkaudesta: ”Useiden hyvinvointialueiden taloutta rasittavat merkittävästi myös ennen uudistusta kertyneet alijäämät. Kun nämä yhdistetään nykyisiin ja tuleviin leikkauksiin, kokonaisuus on muodostunut kohtuuttomaksi. Taloudellinen paine on ohjannut toimintaa jatkuvaan säästötilaan sen sijaan, että katseen pitäisi olla palvelujen kehittämisessä ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. Talous on toiminnan ykkösohjuri, mikä ei ole ollut uudistuksen tavoite. Jatkuvat yt-ruletit pyörivät ja aiheuttavat jatkuvaa epävarmuutta ja myös imagohaittaa sotealoille. Epävarmuus ja niukoilla resursseilla työskentely myös uuvuttaa ja sairastuttaa, minkä seurauksia sataa laariin myös taloudellisina menetyksinä muun muassa sairauslomien osalta. Ja sitten taas säästetään, ja kierre on siinäkin siis valmis. Myös tavoite, että palvelut ovat yhdenvertaiset, laadukkaat ja helposti saatavilla, karkaa koko ajan kauemmaksi, esimerkkinä Varkauden ja Iisalmen ympärivuorokautisen päivystyksen lakkautumiset. Palveluita keskitetään sitä kovemmalla kädellä, mitä nopeampia ja kovempia säästöjä tarvitaan, eikä vaikuttavuuden arviointia ehditä tehdä. Loppukustannukset ovat kuitenkin usein loppujen lopuksi kalliimmat kuin lähtötilanne oli. Tältä on helppo ummistaa silmät, kun vain nopeita euroja lasketaan ja jos ei katsota asiakkaan ja potilaan näkökulmasta, saatikka mitä tapahtuu heille, kenellä ei ole enää varaa eikä mahdollisuutta liikkua hoidon ja palveluiden ääreen. Keskittäminen heijastuu myös kuntien talouteen elinvoimaisuuden kautta. Jos ei ole palveluita, ei ole kohta asukkaitakaan.” Arvoisa rouva puhemies! On siis hyvä huomioida se, että kun päätetään rahoituksesta hyvinvointialueitten osalta, niin sitten hyvinvointialueilla taas päättäjät joutuvat tilanteeseen, jossa tulee tapahtumaan asioita, joita ei pitäisi sitten tapahtua. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta lähes 400 miljoonalla eurolla vuoteen 2029 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että hallitus tietoisesti alimitoittaa rahoituksen suhteessa kasvavaan hoidon tarpeeseen. Seuraukset ovat jo nähtävissä. Hyvinvointialueita ohjataan jatkuvaan säästökierteeseen, jossa talous ohittaa ihmisten hoidon ja yt-neuvottelut, henkilöstön uupuminen ja palveluiden karsiminen ovat arkea. Samaan aikaan puhutaan yhdenvertaisista palveluista, vaikka todellisuus menee päinvastaiseen suuntaan. Oma esimerkkinsä on myös se, että Varkaudesta ja Iisalmesta on hallituksen päätöksellä ajettu ympärivuorokautiset päivystykset alas. Arvoisat ministerit, miksi te ette anna hyvinvointialueille tosiasiallista mahdollisuutta toteuttaa kattavasti sosiaali- ja terveyspalveluita? Hyvinvointialueiden rahoitusta ja tulevaisuuden muutostarpeita ollaan pohtimassa parhaillaan myös parlamentaarisesti. On hämmentävää, että samalla kun pohditaan tulevaa yhdessä puolueiden kesken, hallitus tekee kuitenkin jatkuvasti omia muutoksia ja heikennyksiä alueiden rahoitukseen.
Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Kun me puhutaan köyhyydestä Suomessa, niin ei silloin puhuta numeroista, vaan me puhutaan niistä ihmisistä. Me puhumme arjesta, jossa jokainen euro ratkaisee. Tänään on sanottava rehellisesti ja suoraan: tämä hallitus on omilla päätöksillään lisännyt köyhyyttä Suomessa. Olen saanut viestejä ihmisiltä, joiden elämä on muuttunut jopa yhdessä yössä. Yksinhuoltaja kertoo viestissään, kuinka hallituksen leikkaukset veivät työttömyysturvan suojaosan, lapsikorotukset ja puolittivat asumistuen. Tulot putosivat yli 400 euroa kuukaudessa. Hän tekee osa-aikatyötä, hoitaa samalla iäkästä äitiään ilman korvausta ja jaksaminen on äärirajoilla, koska järjestelmä ei tue vaan se rankaisee. Arvoisa herra puhemies! Mitä tämä on, ellei epäonnistunutta politiikkaa? Toinen viesti tulee Varkaudesta. 56-vuotias nainen kertoo, että hän tekee henkilökohtaisen avustajan työtä muutamia kymmeniä tunteja kuukaudessa. Palkka on pieni, mutta työ on ensiarvoisen tärkeää. Suojaosan poisto vei siitäkin valitettavasti toimeentulon kannusteen. Käteen jää käytännössä muutama euro tunnilta, ja samaan aikaan hallitus väittää, että tämä kannustaa työntekoon. Käsittämätöntä. Arvoisa puhemies! Kaikille ei ole tarjolla kokoaikatyötä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lisätä tuntejaan. Kaikki eivät voi muuttaa työn perässä toiselle puolelle Suomea. Silti hallitus rakentaa politiikkaa oletukselle, että ongelma on ihmisissä, ei rakenteissa. Totuus on toinen. Ongelma on siinä, että turvaa puretaan samaan aikaan, kun epävarmuus kasvaa. Lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset ovat tästä räikein esimerkki. Lapsiperheköyhyys kasvaa, palvelut heikkenevät, tulevaisuudenusko horjuu. Tämä ei vahvista julkista taloutta. Tämä siirtää kustannukset tulevaisuuteen raskaampina ja kalliimpina. Inhimillisen kärsimyksen hintalappu on mittaamaton. Kun lapsi kasvaa köyhyydessä, se näkyy oppimisessa, terveydessä ja mahdollisuuksissa. Se on inhimillinen tragedia mutta myös yhteiskunnallinen virhe. Arvoisa puhemies! Hallitus on tehnyt myös arvovalintoja, jotka kertovat suunnasta. Samaan aikaan, kun pienituloisilta leikataan, verotusta kevennetään siellä, missä tarve ei ole suurin. Sama logiikka näkyy arjen tasolla. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen leikkaus iskee suoraan ikäihmisiin. Yksin asuva eläkeläinen joutuu nyt maksamaan satoja euroja enemmän välttämättömistä töistä, joita ei enää itse jaksa tai pysty tekemään. Tämä ei ole kohtuullista Tämä ei ole oikeudenmukaista. Arvoisa herra puhemies! Ihmiset eivät halua elää tukien varassa. He haluavat tehdä työtä, kantaa vastuuta ja elättää perheensä, mutta silloin järjestelmän pitäisi tukea sitä, ei estää. Suojaosien poistaminen, tukien leikkaukset ja työelämän epävarmuuden lisääminen tekevät juuri päinvastoin. Arvoisa herra puhemies! Tämä kaikki tiivistyy yhteen kysymykseen: Kenen Suomea tämä hallitus rakentaa? Sellaista Suomea, jossa ahkeruus ei kannata, sellaista Suomea, jossa yksinhuoltaja joutuu valitsemaan jaksamisen ja toimeentulon välillä, sellaista Suomea, jossa ikäihminen ei enää selviä arjestaan ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa, vai sellaista Suomea, jossa pidämme toisistamme huolta? Arvoisa herra puhemies! Edellä kuvatuilla syillä tämä hallitus ei todellakaan nauti luottamustani.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Keskustelu kansallisesta ruokastrategiasta on tärkeä koko suomalaisen yhteiskunnan kestävyyden, huoltovarmuuden ja elinvoiman kannalta. Ruokapoliittinen selonteko linjaa ne haasteet, joita suomalainen ruokasektori kohtaa: alkutuotannon heikko kannattavuus, arvonlisän epätasainen jakautuminen, riippuvuus tuontipanoksista, ilmastonmuutoksen vaikutukset sekä luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Ruokaturva on yhteiskunnallisen vakauden perusta, ja selonteko alleviivaa omavaraisuuden sekä riskienhallinnan vahvistamista. Kun tuotantoketju toimii, pystymme paremmin turvaamaan ruokahuollon kriisitilanteissa. Tämä edellyttää, että maanviljely on kannattavaa. Viljelijällä täytyy olla aito mahdollisuus saada työstään oikeudenmukainen korvaus, ja tukiriippuvaisuutta on saatava vähennettyä. Ennen kaikkea tuet on ohjattava tiloille, jotka aidosti tuottavat ruokaa tai rehua markkinoille. Lisäksi maatalouden ympäristökorvausten tulee ohjautua nykyistä paremmin tulosvastuun perusteella, eli korvausten on tuotettava selkeää ympäristöhyötyä. Kestävyys ei ole irrallinen lisä vaan ruokajärjestelmämme elinehto, ja toisin kuin välillä ajatellaan, se lisää huoltovarmuuttamme. Maatalouden tulee päästä eroon fossiilisista tuotantopanoksista sekä tuontilannoitteista. Myös varaosat, siemenet ynnä muut ovat ruokaketjun kriittisiä osia, joiden saatavuuden häiriintyminen voi kriisien aikana aiheuttaa vakavaa vahinkoa ruokajärjestelmän toimivuudelle. Strategia korostaa luonnon kantokyvyn turvaamista, ravinnekierron vahvistamista ja maaperän kasvukunnon parantamista. Maatalouden ilmastotoimissa onkin kirimisen varaa. Yksi iso huolenaihe on tällä hetkellä käsittelyssä oleva hankintalaki, joka murentaa tehokasta, kotimaisuuteen pohjaavaa hankintajärjestelmää kunnissa ja hyvinvointialueilla. Vetoan vielä hallituspuolueisiin: jätetään kuntia kovalla kädellä kurittava hankintalain muutos tekemättä. Arvoisa puhemies! Ruoka on nautinto, mutta se on myös terveyden perusta. Valitettavasti suomalaisilla on paljon petrattavaa. Valtaosa väestöstä ei syö ruokasuositusten mukaan, ja se näkyy erilaisina sairauksina. Terveellinen ruokavalio ei vaadi äärimmäisyyksiä. Ravitsemussuositusten noudattaminen riittää. Terveellisyys ja ilmastoviisaus eivät sulje pois ruokailun iloa ja rentoutta. Monipuolinen ruokavalio on liha, kala, kasvikset ja marjat — näitä saa kotimaasta. Reseptiikalla uusista ruokainnovaatioista saadaan houkuttelevia ja ne päätyvät varmemmin kuluttajan lautaselle. Erityisruokavalioiden merkitys on myös kasvanut. Esimerkiksi gluteenitonta ruokavaliota noudattavien määrä on noussut, ja on tärkeää, että erityisruokavalioon tarkoitetun ruuan tuottajia on kotimaassa riittävästi. Selonteko tuo esiin valtavan mahdollisuuden: suomalainen ruokajärjestelmä voi olla kansainvälisesti tunnettu puhtaudesta, turvallisuudesta ja korkean jalostusasteen tuotteista. Kasvun edellytys on panostus uusiin teknologioihin, datatalouteen ja tki-osaamiseen. Luomutuotannolla on oma tärkeä roolinsa. Etenkin vientimarkkinoilla se kiinnostaa. Luomukaura on ollut menestystarina, ja markkinoita olisi enemmänkin, mutta tuotantoa ei taida riittää. Suomalainen ruoka tulee siis viedä vielä vahvemmin maailmalle. Ruokaviennin lisääminen esimerkiksi uusien kasvipohjaisten tuotteiden, kalatalouden tai luonnontuotealan kautta vahvistaa taloutta mutta samalla tukee yritysten investointeja kotimaahan. Tarvitaan osaamista ja koulutusta sekä myös elintarvikesektorin pitkäjänteistä t&k-työtä. Arvoisa puhemies! Ruokaan liittyvät tavat muuttuvat ajassa, mutta perinteet ja uudet trendit eivät kilpaile keskenään. On täysin mahdollista olla ilmastoystävällinen, terveellisesti syövä kuluttaja ja silti nauttia suomalaisista ruokaperinteistä. Kansallinen ruokastrategia asettaa vision: onnellisen ruuan maa, jossa ruoka tekee hyvää ihmisille, ympäristölle ja taloudelle. Visio on puhutteleva; onhan Suomi valittu monta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Onnellisen ruuan maassa ei voi kuitenkaan olla onnettomia ruuantuottajia. On tärkeää, että teemme rohkeita ja pitkäjänteisiä päätöksiä nyt, jotta maatalouden kannattavuuskriisiin löytyy ratkaisuja. Tarvitsemme kannattavan alkutuotannon, toimivan ruokaketjun, tki-panostuksia, vastuullisia ruokavalintoja ja vahvaa ruokakulttuuria — yhdessä rakennettuna. Arvoisa puhemies! Tämä selonteko ja strategia tarjoavat meille mahdollisuuden vahvistaa suomalaisen ruuan tulevaisuutta tavalla, joka on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä. Toivon, että tässä salissa sitoudumme siihen laajasti ja pitkäjänteisesti.
Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus on tärkeä kokonaisuus, josta tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa yhdenvertaisuusvaltuutetun konkreettisia esityksiä. Kun säästöt ja leikkaukset kohdistetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin, vastuu on poliittinen eli vastuu on hallituksen. Vielä vakavampaa on se, että säästöjen ja leikkausten vaikutuksia ei ole haluttu arvioida kunnolla, tai jos on arvioitu, niitä ei ole haluttu korjata. Työelämässä tämä myös näkyy suoraan. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulevat yhteydenotot ovat yli kaksinkertaistuneet, ja työelämä on noussut suureksi syrjinnän kentäksi. Työsuojeluviranomaisille tulevat ilmoitukset kasvavat samaan aikaan. Syrjintä ei ole vain teoreettinen ongelma, vaan se koskee ihmisiä terveydentilan, iän tai vammaisuuden perusteella. Se näkyy jo rekrytoinnissa, siinä, kuka pääsee edes mukaan työelämään. Moni työkyvyltään rajoittunut jää pahimmillaan kokonaan työelämän ulkopuolelle. Se ei ole vain yksilön tragedia, vaan se on myös yhteiskunnan epäonnistuminen, ja samaan aikaan hallitus heikentää kaikkien työntekijöiden asemaa. Kun työelämän turvaa puretaan, määräaikaisuuksia lisätään, irtisanomista helpotetaan ja suojaa heikennetään, syntyy ilmapiiri, jossa työntekijä jää pahimmillaan yksin. Syrjinnän riski kasvaa, ja turva heikkenee. Arvoisa herra puhemies! Suomessa syrjinnän sanktiot eivät ole riittävän tehokkaita. Uhrin pitää itse viedä asia oikeuteen, eikä siihen useimmilla ole edes mahdollisuutta. Tämä on oikeusturvan näkökulmasta kestämätöntä. Kysymys kuuluu: Kantaako hallitus vastuun, ja tekeekö hallitus korjaavia toimia? Vai hyväksytäänkö se, että työelämä muuttuu yhä epävarmemmaksi, epätasa-arvoisemmaksi ja kovemmaksi juuri niille, jotka tarvitsevat turvaa eniten?
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Hienoa, että keskustelualoitteeni myötä tänään käydään tärkeää keskustelua lastensuojelun nykytilasta sekä uhkakuvista. Sanonta, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, ei ole pelkkä sanonta, se on fakta. On siis ensiarvoisen tärkeää huomioida kaikessa päätöksenteossa se, miten päätökset vaikuttavat maamme lapsin ja nuoriin. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on haastava tilanne. Köyhyys, työttömyys ja epätoivo ovat kasvaneet. Tulevaisuudennäkymä ei ole kaikille lapsiperheille, lapsille ja nuorille kovin hyvä. Lastensuojelulain tarkoitus on kaikissa tilanteissa merkityksellinen. Miten lapsiperheet saavat apua ajoissa, miten lapsen ja nuoren turvallinen kasvuympäristö varmistetaan? Hallitus uudistaa lastensuojelulakia, ja ensimmäinen esitys on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä. Hallitus keskittyy lähinnä erilaisten rajoittamistoimien sääntelyyn ja vakavasti oireilevien lasten tilanteeseen. Toivon, että lastensuojelulain jatkovalmistelussa huomioidaan vahvasti lapsiperheiden ennakoivan avun ja tuen saaminen. Lastensuojelulaissa se viimesijaisin toimi on lapsen tai nuoren huostaanotto. Huostaanoton keskeisin edellytys ja peruste on se, että huostaanotolla varmistetaan lapsen ja nuoren turvallinen kasvuympäristö. Aina puhuttaessa huostaanotosta se herättää luonnollisesti tunteita. Koko maassa kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli 17 100 vuonna 2024. Heistä huostaanotettuina oli 11 300 lasta. Sijoitetuista lapsista kolmannes on ollut sijoitettuna vähintään puolet elämästään. Vuoden 2025 osalta arvio on, että lastensuojelun toimenpiteiden tarve kasvaa. Tämän vuoksi lastensuojelusta ei tulisi leikata, vaan siihen tulisi satsata lisää. Arvoisa herra puhemies! Sijaishuollon markkinoilla pyörii vuosittain miljarditason rahapotti. Tämä voi herättää ajatuksia siitä, perustuuko jokainen lapsen ja nuoren huostaanotto siihen tärkeimpään tavoitteeseen eli siihen, että huostaanotto on viimesijaisin toimi ja lapsen turvallisen kasvuympäristön mahdollistaja. Huostaanoton tulisi varmistaa se, että meillä ei koskaan tapahdu kenellekään lapselle kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan kohtaloa. Korostan, että huostaanoton ei tule koskaan perustua mihinkään muuhun kuin siihen, että lapsi saa paremman elämän. Arvoisa herra puhemies! Sain tärkeän viestin lastensuojelun ammattilaisilta, ja he halusivat kertoa heidän näkemyksensä lastensuojelulain osalta. Pohjois-Savon hyvinvointialueen lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijät Karoliina Tenkanen, Päivi Autio ja Hanna Kärsämä viestivät minulle seuraavaa: ”Lastensuojeluun suunnitellut muutokset järkyttävät meitä rivisosiaalityöntekijöitä. Vuonna 2013 valmistunut Toimiva lastensuojelu ‑selvitystyöryhmän loppuraportti osoitti, että sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus oli erittäin suurta, asiakasmäärät olivat kohtuuttoman suuret ja nämä kaksi seikkaa selkeästi vaaransivat lasten oikeusturvan. Nyt 13 vuotta myöhemmin kaikki tämän selvitysryhmän aikaansaamat positiiviset muutokset lasten turvalliseen kasvuun, lastensuojeluun ja kehitykseen ollaan ajamassa alas. Tällä hetkellä alueellamme lastensuojelussa on pysyvät, motivoituneet ja lasten oikeusturvaa ajavat sosiaalityöntekijät, joiden työssäjaksaminen on varsin hyvällä tasolla. Työmme on vaativaa asiantuntijatyötä, jossa kohtaamme päivittäin lapsia, joiden kasvu ja kehitys on vaarantunut tai joiden kasvuympäristö ei ole lapsen edun mukainen. Työmme sisältää päivittäin vaativaa arviointia, verkostotyötä ja kohtaamisia hyvin erilaisten lasten ja heidän perheidensä kanssa. Hyvinvointialueiden säästöpaineet näkyvät jo nyt työssämme. Lastensuojelun asiakkuuteen tulevien lasten ja nuorten tilanteet voivat olla jo lähtökohtaisesti niin kriisiytyneitä, että asiakkuus voi alkaa suoraan kiireellisellä sijoituksella ja prosessi voi edetä nopeasti huostaanoton valmisteluun. Tämä johtuu siitä, että ennaltaehkäiseviä palveluita ajetaan alas. Lapsia tai nuoria ei voida enää auttaa missään muualla kuin kaikista raskaimmissa ja viimesijaisissa palveluissa. Se, että nyt lyhytnäköisesti ajatellaan, että lastensuojelulain kumoaminen lastensuojelun avohuollon osalta parantaisi tilannetta, on varsin erikoinen. Erikoiseksi sen tekee myös ajatus, että sosiaalihuoltolaki olisi ensisijainen laki ja lastensuojelu tapahtuisi vain sijaishuollossa. Missä tapahtuisi näiden muiden lasten suojelu?” Arvoisa herra puhemies! Tapasin äskettäin lapsiperheen, jossa yksi lapsista oli ollut huostaanotettuna laitokseen. Reilu vuoden laitoshuostaanoton jälkeen lapsi pääsi lapsen isän vahvan vaikuttamisen kautta isän ja hänen sisarensa luokse asumaan. Koin tämän tapaamisen todella tunteelliseksi, kun näin, että asiat voivat kääntyä parhain päin. On tärkeää, että mahdollisessa viimesijaisessa tilanteessa, jossa lapsi otetaan huostaan, tulisi ensisijaisesti varmistaa mahdollisuus sijoittaa lapsi lähisukulaisen luokse. Arvoisa herra puhemies! Minulla itselläni on kokemusta lastensuojelusta ja huostaanotosta. Tulin huostaanotetuksi yhdeksänvuotiaana. Se oli minulle pelastus. Ilman tuota huostaanottoa en olisi tässä tästä tärkeästä asiasta puhumassa. Oli onnenkantamoinen, että minut ottivat huostaan isovanhemmat. Elämä ei ollut yltäkylläistä, mutta tärkeää oli se, että minulla oli puhtaat vaatteet, ruokaa pöydässä ja minusta välitettiin. Arvoisa herra puhemies! Haluan omalla esimerkilläni tuoda esiin sitä, että yksittäinen tapahtuma voi pelastaa lapsen ja antaa toivoa elämään. Haluan tuoda toivoa ja uskoa maamme lapsille ja nuorille. Meidän on päätöksentekijöinä varmistettava, että olosuhteet olisivat mahdollisimman hyvät lapsiperheille nyt ja tulevaisuudessa. — Kiitos.