politiikka.app

Hänninen Juha

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäOulun vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

55 puheenvuoroa

0713helmikuu 2026: 9helmaaliskuu 2026: 7maahuhtikuu 2026: 10huhtoukokuu 2026: 9toukesäkuu 2026: 13kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 7syy

Arvoisa puhemies! Tänä päivänä digitalisaatio on välttämätön osa julkisen hallinnon uudistamista. Kukaan tuskin kiistää sitä, että viranomaisten täytyy kyetä hyödyntämään uusia teknologioita, myös tekoälyä. Julkisen talouden paineet ovat kovat, henkilöstöresurssit ovat monessa paikassa niukat ja kansalaiset odottavat palveluja yhä useammin ympäri vuorokauden. Tässä suhteessa esityksen tavoite on kannatettava. Automaattinen neuvonta voi parantaa palvelujen saatavuutta, vähentää ruuhkia ja vapauttaa asiantuntijoiden aikaa kaikkein vaativimpiin asiakastilanteisiin. Arvoisa puhemies! Tähän esitykseen liittyy myös pari erityistä huolta, joita tulevassa valiokuntakäsittelyssä on hyvä tarkastella. Kaikilla suomalaisilla ei ole samanlaisia valmiuksia käyttää digitaalisia palveluja, osa kansalaisista tarvitsee edelleen mahdollisuuden asioida ihmisen kanssa. Siksi pidän erittäin tärkeänä, että tässä esityksessä säilytetään vaatimus siitä, että asiakkaalla on aina oltava mahdollisuus saada neuvontaa myös ihmiseltä. Tämä on yhdenvertaisuuden, saavutettavuuden ja hyvän hallinnon kysymys. Arvoisa puhemies! Toinen keskeinen huoli liittyy turvallisuuteen ja oikeusturvaan. Tekoäly voi olla erinomainen apuväline, mutta se voi myös erehtyä. Esityksessäkin todetaan, että tekoäly voi tuottaa virheellistä tietoa sekä syrjiviä vinoumia, joita voi olla vaikea havaita. Mutta kun puhutaan viranomaistoiminnasta, tällaisiin virheisiin ei ole varaa. Yksikin virhe voi johtaa siihen, että ihminen saa väärää neuvontaa etuudesta, verotuksesta, luvista tai palveluista. Siksi on perusteltua, että viranomaiselle asetetaan myös velvollisuus arvioida automaattisen neuvonnan vaikutuksia oikeusturvaan, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen sekä seurata järjestelmien toimintaa myös käyttöönoton jälkeen. Arvoisa puhemies! Suomi ei saa jäädä teknologian kehityksessä jälkeen, mutta emme myöskään saa rakentaa järjestelmää, jossa yksin tehokkuus menee ihmisen edelle. Parhaimmillaan tekoäly täydentää virkamiestä, huonoimmillaan se korvaa kohtaamisen tilanteessa, jossa ihminen juuri sitä tarvitsisi. Siksi digitalisaatiota on edistettävä kahdella periaatteella: palvelujen on oltava saavutettavia myös heille, jotka eivät käytä digitaalisia välineitä sujuvasti, ja tekoälyä hyödyntävien järjestelmien on oltava turvallisia, valvottuja ja ihmisen kontrollissa. Vain näin voidaan vahvistaa sekä julkisen hallinnon tehokkuutta että kansalaisten luottamusta siihen. Tässä esityksessä nämä huolet otetaan varmasti huomioon perusteellisesti. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 5/2026 vpEnergiaTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuus, maatalouden kannattavuus ja maaseudun elinvoima ovat aivan liian tärkeitä asioita puoluepoliittiseksi syysnäytelmäksi. Nämä eivät ole asioita, joista yksin Suomen Keskusta huolehtii tässä maassa. Väite siitä, että hallitus olisi jättänyt suomalaisen maatalouden yksin, ei ole totta. Vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta olemme tehneet tietoisia valintoja suomalaisen ruuantuotannon puolesta. Se on omavaraisuus-, huoltovarmuus- ja kokonaisturvallisuuskysymys. Maataloudesta ei ole leikattu, sopeutettu samaan tapaan kuin monilta muilta hallinnonaloilta, vaan rahoitusta on osin vahvistettu ja huoltovarmuutta tukeviin toimiin on panostettu. Arvoisa puhemies! Hallitus on juuri päättänyt noin 116 miljoonan euron kokonaisuudesta maatalouden tukemiseksi. EU:n kriisirahoitus kohdennetaan täysimääräisesti ruuantuotantoon. Tukimaksuja aikaistetaan ja rahaa suunnataan sinne, missä sitä eniten tarvitaan ja paine on suurin. Samalla energiaveron palautuksia on nostettu EU:n sallimaan enimmäistasoon ja maatalouden kustannuspaineita on lievennetty käytettävissä olevin keinoin. Oppositiosta käsin on helppo vaatia uusia satojen miljoonien eurojen tukipaketteja, mutta se ei vielä kerro vastuunkannosta. Vaikeampaa on kertoa, mistä rahat otetaan. Arvoisa puhemies! Hallituksen lähtökohta on selvä: maatalouden kannattavuuden on pitkällä aikavälillä perustuttava siihen, että tuotteista saatava hinta ja toimiva tukijärjestelmä yhdessä mahdollistavat yrittäjyyden, investoinnit ja tilojen kehittämisen. Kannattavuus ei voi perustua jatkuvasti kasvavaan velanottoon. Siksi olemme keskittyneet uudistamaan elintarvikemarkkinalainsäädäntöä, mikä vahvistaa alkutuottajien asemaa, parantaa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimintaedellytyksiä ja puuttuu epäreiluihin käytäntöihin ruokaketjussa. Hallituksen tavoitteena on nimenomaan vahvistaa tuottajan neuvotteluasemaa suhteessa vahvoihin markkinatoimijoihin. Tätä linjaa on oppositio vastustanut. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei ole vielä ratkaissut aivan kaikkea. [Anne Kalmari: Ei aivan!] Ne rakenteelliset ongelmat, joista tänään puhumme, eivät ole syntyneet vain kolmen viime vuoden aikana. Suomen EU-jäsenyyden aikana Suomen Keskusta on pitänyt maa- ja metsätalousministerin salkkua enemmän kuin mikään muu puolue. Tässä ovat nyt näytöt, joiden perään kysytään. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] — Siellä muuten vasemmassa alareunassa on se nappi, josta voi painaa ja pyytää niitä puheenvuoroja. — Emme myöskään lupaa suomalaisille uutta lisävelkaa ratkaisuna vaikeaan tilanteeseen. Päinvastoin olemme vahvistaneet investointien rahoitusta, mahdollistaneet Finnveran aiempaa vahvemman roolin maataloudessa, helpottaneet nuorten viljelijöiden alalle pääsyä, parantaneet biokaasuinvestointien edellytyksiä ja puolustaneet maatalouden EU-rahoitusta tulevissa neuvotteluissa. Olemme keskittyneet politiikkaan, joka on vakaata ja ennustettavaa ja turvaa suomalaisen ruokatuotannon, huoltovarmuuden ja maaseutujen elinvoiman. — Kiitos, arvoisa puhemies. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei ole vielä ratkaissut aivan kaikkea. Ne rakenteelliset ongelmat, joista tänään puhumme, eivät ole syntyneet vain kolmen viime vuoden aikana. Suomen EU-jäsenyyden aikana Suomen Keskusta on pitänyt maa- ja metsätalousministerin salkkua enemmän kuin mikään muu puolue. Tässä nyt näytöt, joiden perään kysytään. Emme myöskään lupaa suomalaisille lisää uutta velkaa ratkaisuna vaikeaan tilanteeseen. Päinvastoin olemme vahvistaneet investointien rahoitusta, mahdollistaneet Finnveran aiempaa vahvemman roolin maataloudessa, helpottaneet nuorten viljelijöiden alalle pääsyä, parantaneet biokaasuinvestointien edellytyksiä [Anne Kalmari: Vaikeuttaneet, todella paljon vaikeuttaneet!] ja puolustaneet maataloutta EU-rahoitusten tulevissa neuvotteluissa. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 122/2026 vpTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys ampuma-aselain muuttamisesta on ennen kaikkea sääntelyn täsmennystä ja käytännön ongelmien korjaamista koskeva esitys. Esityksellä ei muuteta suomalaisen aselainsäädännön perusperiaatteita, vaan tavoitteena on tehdä lainsäädännöstä selkeämpää, sujuvampaa ja turvallisuuden näkökulmasta johdonmukaisempaa. Keskeisiä muutoksia ovat asealan elinkeinonharjoittajien ilmoitus- ja tiedostonpitovelvollisuuksien selkeyttäminen, pysyvästi ampumakelvottomiksi tehtyjen aseiden sääntelyn keventäminen, lupien ja hyväksyntöjen peruuttamissäännösten yhdenmukaistaminen sekä Euroopan unionin asedirektiivin täytäntöönpanossa havaittujen puutteiden korjaaminen. Arvoisa puhemies! Turvallisuusnäkökulmasta tärkeää on, että esityksessä pidetään kiinni ampuma-aseiden jäljitettävyydestä ja valvottavuudesta. Hyvä lainsäädäntö on sekä vaikuttavaa että tarkoituksenmukaista. Meillä Suomessa on paljon historiallisia tykkejä, kranaatinheittimiä ja muita muistoesineitä, joiden väärinkäyttöriski on käytännössä erittäin vähäinen. Tämä laki on ollut odotettu, sillä emme saa unohtaa historiaamme sääntelyn alla. Tämä esitys selkeyttää ja vakauttaa hallitusti. Arvoisa puhemies! Suomen puolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja vahvaan reserviin. Satojentuhansien reserviläisten osaaminen, toimintakyky ja ampumataito ovat olennainen osa maamme puolustuskykyä. Reserviläisten aktiivinen harjoittelu ylläpitää niitä taitoja, joita kriisitilanteessa tarvitaan. Tämän vuoksi vastuullinen ampumaharrastus, ampumaurheilu ja reserviläistoiminta ovat tärkeä osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Siksi tämä ampuma-aselain muutos selkeyttää myös aselupiin liittyvää sääntelyä. Suomalainen järjestelmä perustuu luottamukseen ja vastuullisuuteen. Valtaosa luvallisista aseen omistajista on metsästäjiä, urheiluampujia tai reserviläisiä, jotka noudattavat tarkasti lainsäädäntöä ja turvallisia toimintatapoja. Tätä toimintaa tulee voida tukea samalla, kun viranomaisilla säilyvät tehokkaat keinot puuttua väärinkäytöksiin. Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä, että hallitus tuo nyt käsiteltäväksi esityksen, jolla korjataan havaittuja epäkohtia, kevennetään tarpeetonta hallinnollista taakkaa ja samalla vahvistetaan sääntelyn selkeyttä sekä turvallisuutta. On tärkeää, että aselainsäädäntö pysyy ajan tasalla oikeasuhtaisena ja tukee samalla sekä yleistä turvallisuutta että Suomen puolustusjärjestelmän perustana olevan reservin toimintakykyä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastovuosikertomusta tarkastellaan usein päästöjen, tavoitteiden ja ilmastopolitiikan näkökulmasta. Yhä enemmän sitä on kuitenkin syytä tarkastella myös turvallisuuden näkökulmasta. Ilmastonmuutos ei ole pelkästään ympäristökysymys, vaan se vaikuttaa huoltovarmuuteen, energiaturvallisuuteen, rakennetun ympäristömme kestävyyteen ja samalla koko yhteiskunnan kriisinsietokykyyn. Suomessa olemme jo nähneet, kuinka sääilmiöt, vaihtelevat talviolosuhteet, metsäpaloriskit ja tulvat aiheuttavat uusia haasteita niin viranomaisille, elinkeinoille kuin kansalaisille. Kun yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kaikissa olosuhteissa, on ilmastonmuutokseen sopeutuminen myös varautumista tuleviin turvallisuusuhkiin ja vahvistaa kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva ilmastovuosikertomus osoittaa samalla, että päästöjen vähentäminen ja energiantuotannon uudistaminen eivät ole vain ilmastotekoja, ne ovat myös turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Mitä omavaraisempi Suomi on energian suhteen ja mitä monipuolisempi energiantuotantomme on, sitä vähemmän olemme alttiita ulkoisille häiriöille ja kansainvälisille kriiseille. Energiaturvallisuus, puhtaat kotimaiset energialähteet ja toimivat sähköverkot ovat nykyisin tärkeä osa kansallista turvallisuutta siinä, missä monet perinteisemmätkin turvallisuusratkaisut. Ilmasto- ja turvallisuuspolitiikka eivät siis ole toisistaan erillisiä kokonaisuuksia, vaan ne tukevat toisiaan. Arvoisa puhemies! Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että siirtymä kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa toteutetaan tavalla, joka vahvistaa myös alueiden elinvoimaa, huoltovarmuutta ja kansalaisten luottamusta. Turvallinen yhteiskunta syntyy siitä, että ihmiset kokevat muutosten olevan hallittuja, oikeudenmukaisia ja ennakoitavia. Siksi ilmastovuosikertomuksen keskeinen viesti ei ole ainoastaan se, kuinka paljon päästöt ovat kehittyneet, vaan myös se, kuinka hyvin Suomi rakentaa kestävyyttä tulevaisuuden kriisejä vastaan. Ilmastotyö on parhaimmillaan samalla turvallisuustyötä, huoltovarmuustyötä ja varautumistyötä. Tätä kohti meidän on jatkossakin pyrittävä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kun tiedustelulainsäädäntö tuli voimaan vuonna 2019, maailma oli hyvin erilainen kuin tänään. Sen jälkeen olemme nähneet Venäjän raakalaismaisen hyökkäyksen Ukrainaan, Suomen liittymisen Natoon, kyberuhkien kasvun sekä laaja-alaisen vaikuttamisen yleistymisen. Siksi tämän esityksen lähtökohta on selkeä: tiedusteluviranomaisten toimintakyvyn on pysyttävä muuttuvan toimintaympäristön mukana. Haluamme vahvistaa Suomen kykyä havaita ja tunnistaa kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tiedustelun tärkein tehtävä ei ole reagoida jo tapahtuneeseen vaan tuottaa ennakkovaroitus siitä, mitä on tapahtumassa. Ennakointi on se asia, missä tiedustelun tulee olla edellä. Juuri ennakkovaroitus antaa valtiolle mahdollisuuden varautua, tehdä oikeita päätöksiä ajoissa ja suojata yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutoksia erityisesti tietoliikennetiedusteluun. Käytännössä tarkoituksena on mahdollistaa tiedustelun aiempaa tarkempi kohdentaminen. Teknologian kehitys on muuttanut tapaa, jolla viestintä ja tiedonsiirto tapahtuvat. Kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhkat liikkuvat yhä useammin tietoverkoissa, eivätkä perinteiset toimintamallit enää aina niitä kykene tunnistamaan. Samalla säädetään myös uudesta tietojärjestelmätiedustelun toimivaltuudesta. Sen avulla voitaisiin hankkia tietoa Suomessa sijaitsevista tietojärjestelmistä silloin, kun niitä käytetään sotilaalliseen toimintaan tai kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaan toimintaan. Tämä on vastaus siihen todellisuuteen, jossa tietojärjestelmät, viestintäverkot ja digitaalinen ympäristö ovat nousseet keskeiseksi osaksi turvallisuusympäristöämme. Arvoisa puhemies! Suomi on osa Natoa ja läntistä turvallisuusyhteisöä, mutta se ei poista tarvetta huolehtia omasta kansallisesta tiedustelukyvystämme, päinvastoin. Mitä monimutkaisemmaksi toimintaympäristö muuttuu, sitä tärkeämpää on se, että Suomi kykenee muodostamaan oman tilannekuvansa ja tuottamaan omat ennakkovaroituksensa päätöksenteon tueksi. On samalla tärkeää korostaa, että tiedustelutoiminta ei ole rajoittamatonta. Sotilastiedustelulainsäädäntöön sisältyy vahvoja oikeusturva- ja valvontamekanismeja. Siksi toiminta perustuu jatkossakin perusoikeuksien kunnioittamiseen, suhteellisuusperiaatteeseen, vähemmän haitan periaatteeseen sekä riippumattomaan laillisuusvalvontaan. Tiedustelutoiminnan tehokkuuden ja oikeusvaltion vaatimusten on kuljettava käsi kädessä. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on ennen kaikkea kokonaisturvallisuuden vahvistamista. Sen tavoitteena on varmistaa, että Suomi kykenee tunnistamaan vakoilun, hybridivaikuttamisen, kyberuhat ja sotilaalliset riskit ajoissa sekä suojaamaan yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja muuttuvassa maailmassa. Juuri tätä me pienenä valtiona kansainvälisessä maailmassa nyt tarvitsemme. Turvallisuus rakentuu ennakoinnista, tilannekuvasta ja kyvystä toimia ennen kuin riski toteutuu. Juuri tätä kykyä nyt vahvistetaan. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Turvallisuudessa ei ole kysymys ainoastaan maamme rajojen puolustamisesta vaan myös siitä, että yhteiskunnan eri yhteisöt, kielet, kulttuurit ja elinkeinot säilyvät elinvoimaisina muuttuvissa olosuhteissa. Meidän yhteiskuntamme sivistyksen mitta on siinä, kuinka huolehdimme heikoimmistamme, kansalaiskulttuureistamme ja kotimaisesta elinvoimastamme. Nyt lähetekeskustelussa oleva saamelaiskäräjien kertomus vuodelta 2025 osoittaa, että huoltovarmuus ja turvallisuus eivät synny ainoastaan varastoista tai viranomaisten toimista. Ne syntyvät siitä, että koko Suomen elinvoima säilyy vahvana, ja tästä erityisesti pohjoisen alueiden merkitys korostuu. Maa- ja metsätalous, porotalous, kalastus, kaivannaiset sekä muu luonnonvaroihin perustuva elinkeinotoiminta ovat osa kansallista huoltovarmuutta ja Suomen kriisinkestävyyttä. Ne ovat konkreettinen osa elinvoimaamme pohjoisessa Suomessa. Arvoisa puhemies! Elämme ajassa, jolloin turvallisuuttamme haastavat useat ristiriitaisuudet. Samalla turvallisuus ja elinvoima kulkevat vahvasti käsi kädessä. Kun alueella on asutusta, yritystoimintaa, sopuisa ympäristö ja elinkeinoja, vahvistuvat samalla myös rajaturvallisuus, huoltovarmuus ja koko maan puolustuksellinen kestävyys. Harvaan asutuille alueille kohdistuvien päätösten vaikutuksia on siksi arvioitava myös kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Pohjoisen Suomen asema on muuttuneessa turvallisuusympäristössä entistä merkittävämpi. Kasvava sotilaallinen yhteistyö, liikenteen ja logistiikan merkitys sekä Puolustusvoimien toimintakyky edellyttävät toimivia tie-, rata- ja tietoliikenneyhteyksiä sekä vahvaa paikallista elinkeinorakennetta. Kuten kertomuksesta voimme huomata, on yksi merkittäviä haasteitamme edessämme, kun tämän päivän turvallisuuden vaatimukset ja perinteiset elinkeinot kohtaavat pohjoisessa Suomessa. Huoltovarmuus ei ole vain varautumista poikkeusoloihin vaan myös sitä, että yhteiskunta toimii normaalisti joka ainoa päivä. Arvoisa puhemies! Tämän saamelaiskäräjien kertomuksen keskeinen viesti on, että turvallisuus rakentuu koko maassa. Siksi meidän on turvattava perinteisten elinkeinojen toimintaedellytykset, huolehdittava pohjoisen saavutettavuudesta ja vahvistettava niitä rakenteita, joihin Suomen huoltovarmuus, kokonaisturvallisuus ja puolustuskyky myös tulevaisuudessa perustuvat. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajaturvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pohjois-Pohjanmaalta katsottuna merituulivoima ei ole vain osa energiaomavaraisuuttamme, se on hyvin konkreettinen mahdollisuus meidän rannikkomme kunnille, työllisyydelle sekä koko maan sähköntuotannolle. Meillä Perämerellä tuulee tasaisesti. Tilaa on, ja rannikkokunnissa osataan jo nyt elää energiahankkeiden kanssa. Mutta yksi asia on tähän asti ollut epäselvä: kuka maksaa verot, kenelle ne tulevat, ja millä pelisäännöillä näitä hankkeita Suomeen ylipäätään kannattaa rakentaa? Juuri tätä haluamme nyt selkeyttää. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä laitetaan perusasiat kuntoon. Jos rakennetaan tuulivoimaa Suomen merille, niin siitä maksetaan verot Suomeen. Sekä kiinteistöverot että tuloverotus ulotetaan selkeästi myös Suomen talousvyöhykkeelle. Tämä ei ole veronkorotus tavalliselle ihmiselle eikä kunnalle tuleva lasku. Tämä on sitä, että suuret, kalliit investoinnit osallistuvat yhteisten menojen rahoittamiseen samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa. Samalla merituulivoiman kiinteistöverotusta kevennetään niin, että se on samassa suhteessa maatuulivoiman kanssa. Nykyisellään merelle rakennettava voimala on ollut verotuksen takia selkeästi kalliimpi, vaikka se tuottaa sähköä tasaisemmin. Se ei ole ollut järkevää eikä reilua. Kyse on siis ennen kaikkea epäreilun kilpailun kitkemisestä ja lakien selkiyttämisestä. Arvoisa puhemies! Monelle pohjoispohjanmaalaiselle tärkeä kysymys on, mitä hyötyä tästä jää paikallisesti sinne, missä hankkeet oikeasti näkyvät. Tämän esityksen myötä vastaus on selvä: osa verotuotosta ohjataan rannikkokunnille, niille kunnille, joiden edustoilla voimalat pyörivät, joiden satamia, teitä ja sähköverkkoa käytetään ja joihin vaikutukset myös kohdistuvat. Tämä on tärkeä oikeudenmukaisuuskysymys. Jos merelle rakennetaan, ei ole oikein, että kaikki hyöty katoaa jonnekin muualle. Siksi valtiovarainvaliokunnan keskeinen arvio on, että sääntelyn selkeyttäminen Suomessa on välttämätöntä, jotta merituulivoimahankkeiden verokohtelu on ennakoitavaa ja investointiympäristö vakaa. Samalla se pitää perusteltuna verotuksen yhdenmukaistamista maatulivoiman kanssa sekä kuntien osuuden kasvattamista, jotta hankkeiden alueellinen hyväksyttävyys vahvistuu. Pohjois-Pohjanmaan pienille ja keskisuurille kunnille tämä voi pitkällä aikavälillä tarkoittaa merkittäviä tuloja ilman, että kuntien veroja tarvitsee korottaa. Arvoisa puhemies! Haluan vielä sanoa, että tämä ei ole nopean voiton hanke. Merituulivoima rakentuu hitaasti vuosien työnä, mutta jos pelisääntöjä ei tehdä nyt selviksi, hankkeet eivät etene ollenkaan. Tällä esityksellä Suomi antaa signaalin, että tänne kannattaa investoida, että verotus on ennustettavaa, reilua ja pitkäjänteistä ja että puhdas sähkö, huoltovarmuus ja alueellinen hyöty kulkevat käsi kädessä. Pohjois-Pohjanmaalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta työhön, tuloihin ja siihen, että olemme mukana rakentamassa koko Suomen energiatulevaisuutta, emme sivustaseuraajina vaan tekijöinä. Siksi katson, että tämä hallituksen esitys on perusteltu ja tarpeellinen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämä esitys maatalouden energiaveron lisäpalautuksesta on pieni mutta merkityksellinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. On tärkeää nähdä, että huoltovarmuus ei ole vain varastoja tai kriisisuunnitelmia, vaan se on myös sitä, että kotimainen ruuantuotanto on kannattavaa ja kykenee toimimaan myös kriisiaikoina. Suomalainen maatalous on viime vuosien aikana ollut kovassa paineessa. Polttoaineiden hinnannousu erityisesti Lähi-idän kriisin vaikutuksesta on nostanut tuotantokustannuksia nopeasti. Maataloudessa käytettävän kevyen polttoöljyn rooli on keskeinen, koska se on välttämätöntä traktoreissa, kuivureissa ja muissa tuotannon kannalta kriittisissä toiminnoissa. Siksi tämä esitys on perusteltu. Arvoisa puhemies! Esityksen tarkoituksena on vastata energian hinnannousun aiheuttamaan tilanteeseen. Se tarjoaa määräaikaisen lisätuen energiaveron palautukseen tälle ja ensi vuodelle. Kyse ei ole pysyvästä tukijärjestelmän muutoksesta vaan kohdennetusta kriisitoimesta, jolla helpotetaan tilannetta nyt, kun paine on suurimmillaan. Valtiovarainvaliokunta pitää esitystä perustellusti tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Maatalouden kannattavuus on jo pitkään ollut huolenaihe, ja kustannusten nousu on heikentänyt tilannetta entisestään. Tässä tilanteessa on tärkeää turvata tuotannon jatkuvuus. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuuden näkökulmasta kysymys on hyvin konkreettinen. Jos tilat eivät selviä kustannuspaineista ja tuotanto vähenee, myös Suomen omavaraisuus heikkenee. Siksi tässä esityksessä ei ole kyse vain taloudesta tai tuesta, vaan kysymys on myös huoltovarmuudesta ja kokonaisturvallisuudesta. Kyse on siis hallitusta, tarpeellisesta ja sääntöjen mukaisesta tukitoimesta. Siksi myös valiokunnan johtopäätös on selkeä: Esitys on tarpeellinen, hyvin kohdennettu ja oikeasuhtainen vastuu akuuttiin tilanteeseen. Se tukee maatalouden toimintaedellytyksiä ja samalla vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämä esitys maatalouden energiaveron lisäpalautuksesta on pieni mutta merkityksellinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. On tärkeää nähdä, että huoltovarmuus ei ole vain varastoja tai kriisisuunnitelmia vaan se on myös sitä, että kotimainen ruuantuotanto on kannattavaa ja kykenee toimimaan myös kriisiaikoina. Suomalainen maatalous on viime vuosina ollut kovassa paineessa. Polttoaineiden hinnannousu erityisesti Lähi-idän kriisin vaikutuksesta on nostanut tuotantokustannuksia nopeasti. Maataloudessa käytettävän kevyen polttoöljyn rooli on keskeinen, koska se on välttämätöntä traktoreissa, kuivureissa ja muissa tuotannon kannalta kriittisissä toiminnoissa. Siksi tämä esitys on perusteltu. Arvoisa puhemies! Esityksen tarkoituksena on vastata energian hinnannousun aiheuttamaan tilanteeseen. Se tarjoaa määräaikaisen lisätuen energiaveron palautukseen tälle ja ensi vuodelle. Kyse ei ole pysyvästä tukijärjestelmän muutoksesta vaan kohdennetusta kriisitoimesta, jolla helpotetaan tilannetta nyt, kun paine on suurimmillaan. Valtiovarainvaliokunta pitää esitystä perustellusti tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Maatalouden kannattavuus on jo pitkään ollut huolenaihe, ja kustannusten nousu on heikentänyt tilannetta entisestään. Tässä tilanteessa on tärkeää turvata tuotannon jatkuvuus. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuuden näkökulmasta kysymys on hyvin konkreettinen. Jos tilat eivät selviä kustannuspaineista ja tuotanto vähenee, myös Suomen omavaraisuus heikkenee. Siksi tässä esityksessä ei ole kyse vain taloudesta tai tuesta vaan kysymys on myös huoltovarmuudesta ja kokonaisturvallisuudesta. Kyse on siis hallitusta, tarpeellisesta ja sääntöjen mukaisesta tukitoimesta. Siksi myös valiokunnan johtopäätös on selkeä: Esitys on tarpeellinen, hyvin kohdennettu ja oikeasuhtainen vastaus akuuttiin tilanteeseen. Se tukee maatalouden toimintaedellytyksiä ja samalla vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pohjois-Pohjanmaalta katsottuna merituulivoima ei ole vain osa energiaomavaraisuuttamme, se on hyvin konkreettinen mahdollisuus meidän rannikkomme kunnille, työllisyydelle sekä koko maan sähköntuotannolle. Meillä Perämerellä tuulee tasaisesti, tilaa on, ja rannikkokunnissa osataan jo nyt elää energiahankkeiden kanssa. Mutta yksi asia on tähän asti ollut epäselvä: kuka maksaa verot, kenelle ne tulevat, ja millä pelisäännöillä näitä hankkeita Suomeen ylipäätään kannattaa rakentaa. Juuri tätä haluamme nyt selkeyttää. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä laitetaan perusasiat kuntoon. Jos rakennetaan tuulivoimaa Suomen merille, niin siitä maksetaan verot Suomeen. Sekä kiinteistöverot että tuloverotus ulotetaan selkeästi myös Suomen talousvyöhykkeelle. Tämä ei ole veronkorotus tavalliselle ihmiselle eikä kunnalle tuleva lasku. Tämä on sitä, että suuret, kalliit investoinnit osallistuvat yhteisten menojen rahoittamiseen samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa. Samalla merituulivoiman kiinteistöverotusta kevennetään niin, että se on samassa suhteessa maatuulivoiman kanssa. Nykyisellään merelle rakennettava voimala on ollut verotuksen takia selvästi kalliimpi, vaikka se tuottaa sähköä tasaisemmin. Se ei ollut järkevää eikä reilua. Kyse on siis ennen kaikkea epäreilun kilpailun kitkemisestä ja lakien selkeyttämisestä. Arvoisa puhemies! Monelle pohjoispohjanmaalaiselle tärkeä kysymys on, mitä hyötyä tästä jää paikallisesti sinne, missä hankkeet oikeasti näkyvät. Tämän esityksen myötä vastaus on selvä. Osa verotuotoista ohjataan rannikkokunnille, niille kunnille, joiden edustoilla voimalat pyörivät, joiden satamia, teitä ja sähköverkkoa käytetään ja joihin vaikutukset myös kohdistuvat. Tämä on tärkeä oikeudenmukaisuuskysymys. Jos merelle rakennetaan, ei ole oikein, että kaikki hyöty katoaa jonnekin muualle. Siksi valtiovarainvaliokunnan keskeinen arvio on, että sääntelyn selkeyttäminen Suomessa on välttämätöntä, jotta merituulivoimahankkeiden verokohtelu on ennakoitavaa ja investointiympäristö vakaa. Samalla se pitää perusteltuna verotuksen yhdenmukaistamista maatulivoiman kanssa sekä kuntien osuuden kasvattamista, jotta hankkeiden alueellinen hyväksyttävyys vahvistuu. Pohjois-Pohjanmaan pienille ja keskisuurille kunnille tämä voi pitkällä aikavälillä tarkoittaa merkittäviä tuloja ilman, että kuntalaisten veroja tarvitsee korottaa. Arvoisa puhemies! Haluan vielä sanoa, että tämä ei ole nopean voiton hanke. Merituulivoima rakentuu hitaasti vuosien työnä, mutta jos pelisääntöjä ei tehdä nyt selväksi, hankkeet eivät etene ollenkaan. Tällä esityksellä Suomi antaa signaalin, että tänne kannattaa investoida, että verotus on ennustettavaa, reilua ja pitkäjänteistä ja että puhdas sähkö, huoltovarmuus ja alueellinen hyöty kulkevat käsi kädessä. Pohjois-Pohjanmaalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta työhön, tuloihin ja siihen, että olemme mukana rakentamassa koko Suomen energiatulevaisuutta, emme sivustaseuraajina vaan tekijöinä. Siksi katson, että tämä hallituksen esitys on perusteltu ja tarpeellinen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 75/2026 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Kun käsittelemme esitystä ympäristönsuojelulain muuttamisesta, emme käsittele vain lupaehtoja tai säädösten toimeenpanoa. Kyse on siitä, millaiset pelisäännöt ohjaavat suomalaisen teollisuuden, maatalouden ja koko yhteiskunnan kehitystä tulevina vuosikymmeninä ja millaisen ympäristön jätämme tuleville sukupolville. Toimimme nyt, jotta teollisuuden päästöjä vähennetään, ympäristötehokkuutta parannetaan ja hallitusti siirrytään kohti ilmastoneutraalia taloutta. Tämä kokonaisuus on paitsi tarpeellinen ja perusteltu myös kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävä. Kannatan esitystä, arvoisa puhemies.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen sisäinen turvallisuus ei perustu muureihin tai pelkoon vaan toimivaan yhteiskuntaan, jossa ihmiset ymmärtävät toisiaan, noudattavat yhteisiä sääntöjä ja osallistuvat työn kautta yhteiseen vastuuseen. Juuri tästä syystä kotoutumispolitiikka ei ole vain sosiaali- tai koulutuspoliittinen kysymys, vaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys. Haluamme nyt esittää muutoksia kotouttamislainsäädäntöön, koska nykyinen järjestelmä ei kaikilta osin tue riittävän nopeasti maahan muuttaneiden kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Pitkittynyt kielitaidottomuus, työelämän ulkopuolelle jääminen ja epäselvä vastuunjako heikentävät yhteiskunnallista luottamusta ja lisäävät riskiä eriytymisestä. Turvallinen Suomi edellyttää, että nämä kehityskulut katkaistaan ajoissa, ja tämän myös hallintovaliokunnassa totesimme. Siksi tämän esityksen ytimessä on selkeä linjanmuutos. Jatkossa kotoutuminen nähdään määräaikaisena ja tavoitteellisena prosessina, joka alkaa heti maahantulosta ja jonka päämääränä on itsenäinen, työkykyinen ja yhteiskunnan sääntöihin sitoutunut ihminen. Kotoutuminen ei ole pysyvä palvelutila vaan silta osallisuuteen. Tämä on tärkeä viesti sekä maahan muuttaville että suomalaiselle yhteiskunnalle. Arvoisa puhemies! Kielen osaaminen asetetaan uudistuksessa keskeiseen rooliin, koska yhteinen kieli on turvallisen yhteiskunnan perusedellytys. Ilman riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa ihminen jää helposti viranomaisten, työelämän ja arjen palvelujen ulkopuolelle. Se lisää väärinymmärrysten, konfliktien ja syrjäytymisen riskiä. Kun kielitaito todennetaan valtakunnallisella testillä ja oppimista seurataan järjestelmällisesti, varmistamme, että kotoutuminen ei jää puheeksi, vaan tuottaa todellista kykyä toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla uudistuksessa aivan oikein vahvistetaan kotoutujan omaa vastuuta. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa koulutusta, ohjausta ja tukea, mutta vastavuoroisesti edellyttää osallistumista. Kotoutumissuunnitelmaan sitoutuminen, työn hakeminen ja sovittuihin toimiin osallistuminen eivät ole vapaaehtoisia yksityiskohtia vaan osa yhteiskuntasopimusta. Tämä ei ole kovuutta vaan reiluutta. Yhteiset säännöt luovat ennakoitavuutta ja turvallisuutta kaikille. Saadakseen vapauksia on oikein myös kantaa vastuuta. Lopuksi tämä esitys myös selkeyttää järjestelmää hallinnollisesti kokoamalla rahoituksen ja vastuun yhteen kanavaan. Kun kotoutumisen järjestämisvastuu on selkeästi kunnilla ja rahoitus läpinäkyvää, pystytään paremmin seuraamaan tuloksia ja puuttumaan ongelmiin ajoissa. Tämä vähentää hallinnollista hajanaisuutta ja vapauttaa resursseja olennaiseen: kielitaitoon, työhön ja arjen osallisuuteen. Arvoisa puhemies! Suomi on avoin ja oikeusvaltioon nojaava maa, joka auttaa hädässä ja tarjoaa mahdollisuuden uuteen alkuun. Samalla Suomi on maa, jossa turvallisuus rakentuu luottamuksesta siihen, että yhteiset pelisäännöt koskevat aivan kaikkia. Tämä esitys vahvistaa tätä luottamusta ja tekee kotoutumisesta johdonmukaisempaa, vaikuttavampaa ja turvallisempaa koko yhteiskunnan kannalta. Kun kotoutuminen onnistuu, ehkäistään eriytymistä, vahvistetaan sisäistä turvallisuutta ja rakennetaan yhteiskuntaa, jossa suomalaisuus on yhteinen, opittava ja jaettu elämäntapa. Siksi pidän esitystä tarpeellisena ja oikeansuuntaisena, ja hallintovaliokunnan tekemin muutoksin se on entistäkin valmiimpi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kotoutuminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen kokonaisturvallisuus rakentuu ennen kaikkea ihmisistä, heidän osaamisestaan ja uskostaan omaan tulevaisuuteensa. Siksi tämä opintoseteliuudistus ei ole vain koulutuspoliittinen ratkaisu, vaan se on myös osa laajempaa turvallisuuspolitiikkaa. Suomalainen menestys ja itsenäisyys ovat rakentuneet sivistyksen varaan. Huolestuttavaa on se, että viime vuosina olemme nähneet merkkejä tämän perustan horjumisesta. Tuhannet nuoret jäävät vuosittain ilman korkeakoulupaikkaa, ja siirtymä korkeakoulutukseen on monelle hidas ja epävarma. Samalla tiedämme, että valtaosa nuorista haluaa korkeakoulututkinnon ja uskoo koulutuksen merkitykseen. Se, että nuoremme uskovat osaamiseen, on myös kokonaisturvallisuuttamme vahvistava tekijä. Arvoisa puhemies! Nyt tarjoamme tähän ongelmaan ratkaisun. Opintosetelin avulla nuori voi aloittaa korkeakouluopinnot heti, vaikka opiskelupaikka ei olisi vielä avautunut. Nuori voi tutustua eri asioihin ja aloihin, vahvistaa opiskelutaitojaan ja rakentaa omaa polkuaan kohti tutkintoa ilman taloudellista estettä. Käytännössä kyse on mahdollisuudesta suorittaa maksuttomasti enintään 30 opintopisteen suuruiset avoimet opinnot kahden vuoden aikana. Tämä uudistus muuttaa välivuoden luonnetta. Siinä, missä välivuosi on monelle ollut pakkorako ja epävarmuuden aikaa, opintosetelin myötä siitä voi tulla myöhemmin opintoihin kiinnittymistä vahvistava ja suuntaa antava vaihe. Nuori ei jää ulkopuolelle vaan pysyy mukana oppimisessa ja yhteiskunnassa. Juuri sitä me tarvitsemme tänä päivänä. Arvoisa puhemies! Kyse on myös taloudesta ja Suomen tulevasta menestyksestä. Korkeampi koulutustaso vahvistaa tuottavuutta, tutkimusta ja innovaatioita sekä tukee työuria. Opintoseteli voi nopeuttaa siirtymää koulutukseen ja siten myös työelämään, mikä vahvistaa koko yhteiskunnan kantokykyä. Samalla se vahvistaa kansakuntamme sivistystä, joka on osa kriisinsietokykyä. Koulutettu yhteiskunta kykenee paremmin arvioimaan tietoa, torjumaan vaikuttamista ja sopeutumaan muutoksiin. Näin ollen investointi koulutukseen on myös investointi kokonaisturvallisuuteen. Sivistysvaliokunta on esitystä käsitellessään korostanut uudistuksen seurannan ja arvioinnin merkitystä opintosetelikokeilun edetessä, sillä vain siten voimme tietää, mahdollistaako tämä esitys sen, mitä siltä odotetaan. Arvoisa puhemies! Tämä opintoseteli lähettää nuorille tärkeän viestin siitä, että yhden hakukerran epäonnistuminen ei määritä koko tulevaisuutta. Se kertoo, että yhteiskunta tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja tukea eteenpäin. Se on viesti Suomelle siitä, että emme jätä osaamispotentiaalia käyttämättä. Jokainen nuori, joka pääsee kiinni opintoihin, vahvistaa meidän yhteistä tulevaisuuttamme ja suomalaista kokonaisturvallisuutta. Siksi tätä opintoseteliuudistusta tulee katsoa myös osana jokaisen suomalaisen turvallista arkea. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Laitetaan nyt pitkät valot päälle. Tänään keskustelemme julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Se piirtää Suomesta kuvan, joka on syytä ottaa äärimmäisen vakavasti. Julkinen talous on syvästi alijäämäinen, velkasuhde jatkaa kasvuaan ja liikkumavara tuleville päätöksille kapenee vuosi vuodelta. Kyse ei ole yksittäisestä suhdannekuopasta, vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta ongelmasta, joka uhkaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa ja Suomen taloudellista turvallisuutta. Tämä on otettava vakavasti, ja tällä kaudella me olemme ottaneet sen erittäin vakavasti. Arvoisa puhemies! Suomi on aivan liian pitkään elänyt yli varojensa. Nyt lainarahalla elätetyn Suomen valtion velan korkomenot kasvavat nopeasti, ja vuoteen 2030 mennessä pelkät korkokulut nousevat jo yli kuuden miljardin euron. Se on valtava määrä rahaa. Se on rahaa, joka on suoraan pois koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä tulevaisuuden investoinneista. Se on rahaa, jonka maksamme eilisen hyvinvoinnista, eilisen turvasta. Se ei auta meitä huomenna. Tässä julkisen talouden suunnitelmassa tunnistetaan myös turvallisuusympäristön muutos ja siitä johtuva puolustusmenojen jyrkkä kasvu. Suomen puolustuskyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, eikä siitä yksinkertaisesti voi tinkiä. Juuri siksi julkisen talouden on oltava kestävällä pohjalla. Taloudellinen vakaus on osa kansallista turvallisuutta. Velkaantunut valtio on haavoittuva valtio myös ulkoisten kriisien edessä. Arvoisa puhemies! On myös huomattava, että Suomi on asetettu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn kaikista jo tehdyistä vaikeista päätöksistä huolimatta. Tämä on vakava muistutus siitä, että talouspolitiikan liikkumavara ei ole rajaton. Julkisen talouden suunnitelma tunnistaa tämän tilannekuvan. Se on meillä kaikilla hallussa. Juuri siksi sääntöpohjaisuudesta, menokehyksestä ja velkajarrusta kiinni pitäminen ei ole ideologiaa vaan edellytys sille, että Suomi säilyttää päätösvallan omassa talouspolitiikassaan. Vain valtio, joka voi itse päättää menoistaan ja hoitaa julkista talouttaan, on itsenäinen. Arvoisa puhemies! Meillä ei ole syytä vaipua apatiaan. On uskottava toivoon ja taisteltava tulevaisuudesta. Kasvulla ja työllisyydellä on tässä taistelussa ratkaiseva merkitys. Julkisen talouden ongelmia ei ratkaista pelkillä sopeutuksilla. Toki sekin on selvää, että kasvu ei synny toiveajattelusta. Me tarvitsemme nyt päätöksiä, jotka vahvistavat työnteon kannustimia, investointien edellytyksiä ja tuottavuutta. Julkisen talouden suunnitelma tuleville vuosille osoittaa, että näitä ratkaisuja on jo tehty, mutta niiden vaikutukset näkyvät viiveellä tässä heikossa suhdannetilanteessa. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelma tekee kiistattomasti selväksi sen, että seuraavien vuosien päätökset määrittävät pitkälle 2030-luvun talouspoliittisen liikkumavaran. Siksi keskeinen kysymys ei ole, näyttävätkö päätökset mukavilta lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan meidän on kysyttävä, estävätkö päätökset sen, että Suomi ajautuu vielä vaikeampiin pakkoratkaisuihin myöhemmin. Tämä julkisen talouden suunnitelma on rehellinen tilannekuva mutta ei yksin ratkaise ongelmaa. On meidän tehtävämme varmistaa, että julkisen talouden suunta muuttuu myös käytännön päätöksenteossa. Me emme voi elää ja juhlia velkarahalla. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, suomalaisen yhteiskunnan toimintakyvystä ja maan taloudellisesta itsemääräämisoikeudesta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Kun käsittelemme esitystä ympäristönsuojelulain muuttamisesta, emme käsittele vain lupaehtoja tai säädösten toimeenpanoa. Kyse on siitä, millaiset pelisäännöt ohjaavat suomalaisen teollisuuden, maatalouden ja koko yhteiskunnan kehitystä tulevina vuosikymmeninä ja millaisen ympäristön jätämme tuleville sukupolville. Toimimme nyt, jotta teollisuuden päästöjä vähennetään, ympäristötehokkuutta parannetaan ja hallitusti siirrytään kohti ilmastoneutraalia taloutta. Tämä kokonaisuus on paitsi tarpeellinen ja perusteltu myös kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävä. Jos ympäristömme ei voi hyvin, uhkaa se vesihuoltoa, ruokaturvaa ja energian saatavuutta. Siksi ympäristöriskit ovat väistämättä samalla pitkän aikavälin turvallisuusriskejä. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä keskeistä on, että ympäristönsuojelu, teollinen kehitys ja ilmastovastuu nähdään toisiaan tukevina tavoitteina. Kun laitoksilta edellytetään parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan perustuvia ratkaisuja, ympäristöjärjestelmiä ja pitkän aikavälin siirtymäsuunnitelmia, luodaan kehikko, jossa päästöjä voidaan vähentää samalla, kun teollisuuden kilpailukykyä vahvistetaan. Kun sääntely ohjaa toimintaa kokonaisvaltaisesti, ei huomio ole pelkästään päästörajoissa vaan myös energia- ja materiaalitehokkuudessa sekä kiertotaloudessa. Tämä vahvistaa suomalaisen teollisuuden huoltovarmuutta ja kykyä vastata tulevaisuuden vaatimuksiin. Arvoisa puhemies! Muutos ei ole vain periaatteellinen linjaus, vaan sillä on myös konkreettisia vaikutuksia. Sääntely laajenee uusiin toimialoihin ja koskee aiempaa useampia toimijoita, mikä lisää sekä yritysten velvoitteita että viranomaisten työmäärää. Tämän vuoksi puhtaan siirtymän onnistuminen ei riipu vain siitä, mitä säädetään, vaan myös siitä, miten sääntely pystytään käytännössä toteuttamaan. On tärkeää, että siirtymä toteutetaan tavalla, joka ei aseta yksittäisiä toimijoita kohtuuttomaan asemaan. Siksi esityksen vahvuus onkin siinä, että se yhdistää kunnianhimoiset ympäristötavoitteet ja hallitun siirtymän sekä tunnistaa siirtymän erilaisuuden eri toimialoilla ja eri alueilla. Kun muutokset toteutetaan pitkän siirtymäajan kautta, yritykset saavat lisää ennakoitavuutta ja aikaa sopeutua muutoksiin. Se on ratkaisevaa, koska investoinnit puhtaaseen teknologiaan eivät synny epävarmuudessa ja turvattomuudessa. Yhteiskuntamme tarvitsee vakautta, valmiutta ja tilannekuvan tarkkuutta. Arvoisa puhemies! Puhtaan siirtymän ydin ei ole kieltojen kasaaminen vaan vastuun jakaminen ajallisesti ja oikeudenmukaisesti. Tämä esitys vie Suomea suuntaan, jossa ympäristön kantokyky, taloudellinen toimeliaisuus ja yhteiskunnan vakaus kulkevat rinnakkain käsi kädessä. Ympäristön kantokyky ei ole neuvottelukysymys, se on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 82/2026 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! EU:n uuden pakkausjäteasetuksen yhteydessä on noussut ymmärrettävä huoli suomalaisen, pantillisten juomapakkausten palautusjärjestelmän tulevaisuudesta. On tärkeää todeta selkeästi, että tämä asetusta Suomessa toimeenpaneva esitys ei ole muuttamassa pullonpalautusjärjestelmän perusrakennetta. Pantti säilyy, palauttaminen tapahtuu jatkossakin kaupoissa, ja järjestelmä toimii kuluttajan näkökulmasta, kuten tähänkin asti. Arvoisa puhemies! Suomen lähtötilanne pakkausmateriaalien kierrättämisessä on vahva. Juomapakkausten keräys- ja kierrätysaste on kansainvälisesti erittäin korkea, ja pantillinen palautusjärjestelmä on keskeinen ja erityisen toimiva syy tähän. Järjestelmämme onnistuminen on tunnistettu, eikä nyt pyritä korjaamaan sellaista, mikä jo nyt toimii hyvin. Se, mikä tässä esityksessä korostuu, on painopisteen laajentaminen. Kierrätyksen rinnalle nostetaan entistä vahvemmin myös jätteen synnyn ehkäisy erityisesti kertakäyttöisten pakkausmuovien osalta. Tavoitteena on ohjata kohti ratkaisuja, joissa pakkausjätettä syntyy vähemmän alun perinkin. Tämä tavoite on tärkeä, jotta voimme turvata puhtaan ja hyvinvoivan ympäristön myös lapsillemme ja lastemme lapsille. Suomessakin meillä on pakkausmuoveja, joiden käyttöä voimme ohjata muihin ratkaisuihin, koska toimivan kierrätysjärjestelmän lisäksi meillä on korkeaa osaamista juuri muovia korvaavissa pakkausmateriaaleissa. Arvoisa puhemies! Palautusjärjestelmää koskevat uudet velvoitteet on rakennettu niin, etteivät ne heikennä järjestelmän toimivuutta. Panttimaksuja ei laskettaisi mukaan pakkausten tuottajayhteisöille ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjille nyt säädettäviin uusiin jätteen synnyn ehkäisyyn kohdennettuihin rahoitusosuuksiin, eikä uudelleen käytettäviä pakkauksia rasiteta samoilla maksuilla. Ympäristövaliokunta korostaa, että nämä lakimuutokset vahvistavat verkkoalustojen roolia tuottajavastuun valvonnassa, mikä parantaa erityisesti ulkomaisten etämyyjien valvontaa. Sen lisäksi valvonnan tehokkuutta, riittäviä resursseja ja EU-sääntelyn tulkinnan selkeyden merkitystä on painotettava jatkossakin. Kokonaisuudessaan esityksessä on siis kyse toimivan järjestelmän turvaamisesta ja kehittämisestä osana puhdasta siirtymää sekä tarpeettomien kertakäyttöisten pakkausmuovien vähentämisestä. Samalla se vastaa laajempaan, pitkäjänteiseen tarpeeseen vähentää ympäristökuormitusta ja turvaa kestäviä ratkaisuja myös tuleville sukupolville. Siksi tämä esitys on hyvin perusteltu ja tarpeellinen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpMaa- ja metsätalous

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Edustaja Viitalalle haluan kertoa kuitenkin, että en ole itse menossa siihen paikkaan, minkä tuossa äsken mainitsitte. Tämän esityksen tavoitteena on vahvistaa julkisten hallintojen avoimuutta, kilpailua, kustannustehokkuutta ja elinvoimaa, eli nämä tavoitteet ovat varsin hienot ja hyvät. Kilpailu on hyvä asia, kun tuotetaan palveluja. Julkinen sektori käyttää vuosittain kymmeniä miljardeja erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin, minkä takia on oikeus ja kohtuus, että kilpailu näiden tuottamisesta on avointa. Erityisesti meidän tulee huomioida alueiden pk-yritykset eli pilkkoa hankinnat niin, että myös pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on niihin mahdollisuus. Arvoisa puhemies! Pienillä kunnilla säilyy mahdollisuus tehdä hankintoja yhteishankintayksiköiden ja hankintarenkaiden avulla sekä omana tuotantonaan silloin, kun markkina alueilta puuttuu kokonaan. Samalla valtion rahoittamaa hankintaneuvontaa on vahvistettu, jotta osaaminen ei muodostu pullonkaulaksi. Tämä on uudistus, joka palauttaa kilpailun periaatteen julkisiin hankintoihin ja kohtelee palveluntuottajia tasapuolisesti. Arvoisa puhemies! Tämä laki on askel kohti reilumpaa kilpailua ja tehokkaampaa julkisten varojen käyttöä. Kun toimimme näin, on se ennen kaikkea kansalaistemme eduksi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä on kyse eläinten hyvinvoinnin, ihmisten turvallisuuden ja vastuullisen eläintenpidon kokonaisuudesta. Eläinten tunnistaminen ja rekisteröinti eivät ole hallinnollinen yksityiskohta, ne ovat välineitä, joilla ehkäistään eläintauteja, torjutaan harmaata ja laitonta toimintaa sekä varmistetaan, että eläin ei jää näkymättömäksi viranomaisille eikä hylätyksi vastuusta. Maa- ja metsätalousvaliokunta on tämän esityksen käsitellyt ja tehnyt siihen vain vähäisiä muutoksia selventämään lain soveltamista. Esitys on valmis etenemään tässä täysistuntokäsittelyssämme. Arvoisa puhemies! Tämä esitys päivittää lainsäädäntömme vastaamaan muuttuvaa EU:n eläinterveyssäännöstä. Se selkeyttää vastuita, keventää tarpeetonta hallinnollista taakkaa ja samalla vahvistaa eläinten jäljitettävyyttä siellä, missä puutteita on havaittu. Samalla se antaa vahvemman turvan eläinten terveydestä huolehtimiseen. On tärkeää, että mikrosirun asettaminen lemmikille tehdään osaavasti ja vastuullisesti. Samalla on järkevää, että eläinlääkärien lisäksi myös Ruokaviraston valtuuttamat pätevät toimijat voivat tätä työtä tehdä. Tämä lisää saavutettavuutta, mutta ei heikennä eläimen hyvinvointia eikä turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Pidän erityisen perusteltuna sitä, että sikojen teurasmerkintöjä kevennetään eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta. Kun jäljitettävyys voidaan säilyttää yhdellä selkeällä merkinnällä, ei ole tarpeen aiheuttaa eläimelle ylimääräistä kipua tai tuottajalle tarpeetonta työtä. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, miten sääntelyä voidaan kehittää eläimiä kunnioittaen. Lisäksi esitys puuttuu ongelmaan, joka on tullut esiin erityisesti koirien ja lampaiden osalta. Jäljitettävyys ei toteudu, jos eläintä ei ole ilmoitettu rekisteriin. Seuraamusmaksun ulottaminen myös tähän tilanteeseen ei ole rangaistushenkistä vaan välttämätöntä, jotta lainsäädäntö olisi uskottavaa ja vaikuttavaa. Arvoisa puhemies! Lemmikit, tuotantoeläimet ja hevoset ovat kaikki eläviä olentoja, jotka ovat tänä päivänä täysin ihmisen vastuulla. Tämä esitys ei muuta tuota perusasetelmaa. Se vahvistaa vastuuta ja tekee siitä näkyvää. Pidän tätä hallituksen esitystä tasapainoisena, eläinten hyvinvointia edistävänä ja hyvin perusteltuna. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on vahvistaa julkisten hankintojen avoimuutta, kilpailua, kustannustehokkuutta ja elinvoimaa. Kilpailu on hyvä asia, niin kuin tässä edustaja Kilpi hetki sitten totesi tuolta edestä. Varsinkin kun tuotetaan palveluja, kannattaa kilpailuttaa ja sitä kilpailua pitää olla, silloin saadaan tuotannollisesti ja taloudellisesti edullista palvelua. Julkinen sektori käyttää vuosittain miljardeja erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin, minkä takia on oikeus ja kohtuus, että kilpailu näiden tuottamisesta on avointa. Meidän tulee huomioida erityisesti alueiden pk-yritykset. He tuovat sen rahan sekä meidän valtakunnan että kuntien kassaan. Arvoisa puhemies! On erityisen tärkeää painottaa, että tämä uudistus ei jätä pieniä kuntia yksin. Esitys tunnistaa kuntien erilaiset lähtökohdat. Pienillä kunnilla säilyy mahdollisuus tehdä hankintoja yhteishankintayksiköiden ja hankintarenkaiden avulla sekä omana tuotantonaan silloin, kun markkina alueelta puuttuu. Samalla valtion rahoittamaa hankintaneuvontaa on vahvistettu, jotta osaaminen ei muodosta pullonkaulaa. Muutos tuo useille kunnille siirtymävaiheessa lisää töitä, ja pitkällä aikavälillä se parantaa markkinoiden toimivuutta, lisää säästöpotentiaalia ja vahvistaa alueellista elinvoimaa. Tämä on uudistus, joka palauttaa kilpailun periaatteen julkisiin hankintoihin ja kohtelee palveluntuottajia tasapuolisesti. Arvoisa puhemies! Tämä laki on askel kohti reilumpaa kilpailua ja tehokkaampaa julkisten varojen käyttöä. Se turvaa kuntien, myös pienempien, käytännön edellytykset järjestää palvelut järkevästi ja kustannustehokkaasti. Kun toimimme näin, on se ennen kaikkea kansalaistemme eduksi, veronmaksajat kiittävät. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
Näytä lisää (35)