Kaarisalo Riitta

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ja hyvät edustajakollegat, näin ensi alkuun haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkanutta syysistuntokautta! Mielestäni on erittäin arvokasta, että pääsemme aloittamaan työmme tänään käsittelemällä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025. Tässä kertomuksessa käsitellään totuttuun tapaan kymmentä keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Oikeastaan koko tämän raportin sisältö on luonteeltaan sellaista, että se tuottaa paitsi meille poliitikoille mutta myös valmistelusta vastaaville virkamiehille äärettömän arvokasta ja hyvää tietoa. Tässä kun selasin tätä raporttia todella ihan ajatuksella läpi, niin panin merkille, että kyllähän nämä keskeiset huolenaiheet ja puutteet palauttavat meidät monella tapaa aivan ydinkysymysten äärelle. Tässä sivuilla 110—115 kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi puutteisiin vanhusten oloissa ja kohtelussa, terveydenhuollon palvelujen saavutettavuudessa, lastensuojelun toteutumisessa, vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisessa, koulutuksen yhdenvertaisuuden haasteisiin tai esimerkiksi oikeusprosessien keston toteutumisessa esiintyviin puutteisiin ja ongelmiin. No, tässä olisi paljonkin asioita, joihin erityisesti pureutua, mutta nostan esille nyt oikeastaan kolme. Ensiksi, tässä vanhusten oloja ja kohtelua käsittelevässä kokonaisuudessa todetaan aivan yksiselitteisen selkeästi, että viime vuonna havaittiin useita sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei ollut joko toteutunut tai oli selkeästi vaarantunut. Selkeästi tuodaan esille, että asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute on ollut keskeinen tekijä, joka on laskenut nimenomaan esimerkiksi hoivakotien ja vanhusten saamien palvelujen laatua. Tässä yhteydessä on pakko kiteyttää edelleenkin se viesti, että kyllä kysymys on nimenomaan tällä hallituskaudella säädetystä laista, jolla ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta laskettiin. Tämä on asia, joka tässä raportissakin selkeästi tuodaan esille. Eräs semmoinen itseänikin hieman hätkäyttänyt lause liittyy siihen, että edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Tiedämme varmasti, että siinä on taustalla ennen kaikkea paitsi osaavan hoitohenkilöstön saaminen myös ne taloudelliset haasteet, joiden kanssa tällä hetkellä hyvinvointialueilla painiskellaan. Lastensuojelun osalta kiinnitän huomiota siihen, että erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ja nuorille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja. Tämä ongelma kytkeytyy erityisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka kärsivät erityisen vakavista joko päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista tai molemmista. Me ollaan todella paljon käsitelty tässäkin salissa kuluneiden kahden vuoden aikana pahenevaa päihde- ja huumeongelmaa Suomessa. Samalla olisi kyllä hyvä ymmärtää se, että näistä ongelmista kärsivät entistä useammin myös lapset ja nuoret. Samaan aikaan tiedämme, että päihde- ja mielenterveysongelmat usein kytkeytyvät yhteen, ja jos se on näin aikuisilla, niin se koskettaa myös lapsia. Äärimmäisen tärkeää on silloin huolehtia siitä, että nämä kaikkein vaikeimmin oirehtivat lapset ja nuoret saavat asianmukaista hoitoa silloin, kun he ovat sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sitten tässä kiinnitän vielä huomiota lopuksi siihen, että kun lapsen kodin ulkopuolelle tapahtunut sijoittaminen päättyy — puhutaan jälleenyhdistämisestä — niin se on aidosti asia, joka vaatii vielä tulevaisuudessa enemmän huomiota, koska nykyisellään sitä ei lähtökohtaisesti suunnitella. Totean vielä, kun täällä edustajakollega nosti esille myös tämän vieraannuttamisen, että se on tässä yhteiskunnassa ikävä kyllä aivan todellinen ilmiö ja myös sen tunnistamiseen meidän tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Alkoholilain 1 §:n mukaan alkoholilain tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta rajoittamalla ja valvomalla niihin liittyvää elinkeinotoimintaa alkoholinkäyttäjille, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Pidän erittäin valitettavana, että Orpon hallitus asettaa tässä asiassa markkinatalouden, kaupanalan intressit, suomalaisten terveyden ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edelle nyt niinkin räikeällä tavalla kuin tässä nyt käsillä olevassa alkoholin myynnin ja markkinoinnin rajoituksia purkavassa esityksessä tehdään, sillä kuten tässä edellisessäkin, varsin ansiokkaassa puheenvuorossa todettiin, niin siitähän tässä nyt tosiasiallisesti ja loppuviimein on kysymys. Taustalla toki vaikuttaa myös kokoomuksen pitkäaikainen tavoite purkaa Alkon monopoli ja saattaa vahvat alkoholijuomat ruokakauppoihin, mutta tätä nyt tuskin sellaisenaan olisi varmaan hallitusohjelmaan saatu kirjattua. Mutta on aivan selvää, että Alkon monopolille tämä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee olemaan se niin sanottu viimeinen niitti. Arvoisa puhemies! Kiinnitän nyt edustajien huomiota siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli lukuisia asiantuntijoita esitystä käsitellessään. Erityisesti elinkeinoelämän edustajat suhtautuivat esitykseen luonnollisesti neutraalisti tai kannattivat tuoden esille sen, että sillä voi olla elinkeinoelämää edistäviä positiivisia vaikutuksia. Suuri osa kuultavista ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntemusta edustavat tahot toivat kuitenkin esille ja suhtautuivat esitykseen kriittisesti katsoen, että esityksellä lisätään alkoholin saatavuutta, mikä lisää alkoholinkäyttöä ja siten alkoholihaittoja, kuten alkoholiriippuvuutta ja väkivaltaa sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi nostettiin esiin huoli esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan resursseista sekä vaikutuksista erityisesti lasten ja ikääntyneiden asemaan. Arvoisa puhemies! Noin kolme neljäsosaa kaikesta Suomessa juodusta alkoholista liittyy riskikäyttöön. Alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuolee Suomessa asukaslukuun suhteutettuna ihmisiä yli kolminkertainen määrä Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Yleisimpiä alkoholinkäyttöön liittyviä terveyshaittoja ovat alkoholin vaikutukset erilaisiin syöpäsairauksiin, mielenterveyden ongelmiin ja uniongelmiin sekä verenkierto- ja ruuansulatuselimistön sairauksiin. Lisäksi alkoholi on yleisin vaikuttava tekijä väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien taustalla. Mielestäni on älyllisesti epärehellistä rinnastaa alkoholi puhtaasti tavalliseksi kulutustuotteeksi, koska sen haitat kohdistuvat usein myös sivullisiin ja usein nimenomaan lapsiin. Tutkimukset osoittavat, että saatavuuden kasvaessa lisääntyy myös kulutus, mutta esimerkiksi sosiaaliset haitat eivät jakaudu tasaisesti vaan kasautuvat nimenomaan perheisiin ja kotitalouksiin, joissa on jo ennestään ongelmia. Alkoholipolitiikka ei koskaan ole eikä se koskaan voi olla vain elinkeino- tai kuluttajapolitiikkaa, vaan kyse on mitä suurimmassa määrin myös terveyspolitiikasta sekä lapsi- ja perhepolitiikasta. Arvoisa puhemies! THL:n rekisteritutkimuksen mukaan lähes 90 000 alaikäisellä lapsella on ollut lapsuuden aikana tilanne, jossa vanhemmista ainakin toisella on vakava päihdeongelma. Tällä hetkellä tällaisissa olosuhteissa elää lähes 42 000 lasta. Nuorille tehdyissä kyselyissä jopa joka neljäs on kärsinyt vanhemman liiallisesta alkoholinkulutuksesta. Arvoisa puhemies! Olen 25 vuoden aikana lastensuojelun kentällä toimineena joutunut näkemään, miten raadollisia muotoja vanhempien päihteidenkäyttö saa ja miten kestämättömällä tavalla päihteet ja erityisesti alkoholi sävyttävät suomalaisten lasten ja nuorten elämää, jotka joutuvat kasvamaan niitä runsaasti kuluttavien aikuisten kanssa. Lastensuojelun, poliisin ja päihdetyön tutkimuksissa alkoholi yhdistyy vahvasti perheiden riitoihin, väkivaltaan, turvattomuuteen ja kotihälytyksiin. Noin 40—70 prosentissa lähisuhdeväkivaltatapauksista ainakin toinen osapuoli on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Vakavissa pahoinpitelyissä ja henkirikoksissa osuus on tätäkin suurempi, poliisin kotihälytyksissä niin ikään. Ongelmat kuormittavat julkisin verovaroin rahoitettavia palveluja, oikeuslaitosta ja viranomaisia. Kiitän niitä hallituspuolueen edustajia, jotka asiantuntijavaliokunnassa ymmärsivät tilanteen vakavuuden ja olivat mukana tekemässä tarvittavia muutoksia, mutta kuten tiedämme, kokonaisuudessaan tämä käsittelyprosessi on saanut farssin mittasuhteet tässä eduskunnassa kaikkine käänteineen. Arvoisa puhemies! Tässä ajassa, kun yhteiskunnassa vallitsee massatyöttömyys, ihmisten pahoinvointi kasvaa, nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut ja suomalaisten kyky ja mahdollisuudet käsitellä pettymyksiä, surua ja ahdistusta ovat tänäkin päivänä monin paikoin rajoittuneita, niin kuin ne ovat olleet tässä maassa iän kaiken, sukupolvesta toiseen, tässä maassa ei tarvita lisää viinaa, eikä lisää viinaa ainakaan suoraan kotiovelle. Kannatan edustaja Lindénin tekemää hylkäysesitystä ja lausumia. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Meillä on nyt tosiaan käsittelyssä hallituksen esitys hyvinvointialueiden rahoituslain muuttamiseksi. On kiistatta totta se, että nykyisin voimassa olevaan rahoituslakiin jäi erinäisiä korjaustarpeita, ja kuten edustaja Lindén aikaisemmassa puheenvuorossaan erinomaisesti totesi, niiden korjaamiseen olisi kyllä ollut ihan aihetta ja syytäkin ryhtyä jo heti siinä vaiheessa, kun ongelmia rupesi esille tulemaan. Oli paljon sellaista, johon ei alun alkaen osattu eikä yksinkertaisesti kaikkeen voitukaan varautua, ja nyt oikeastaan vasta tämän hyvin laajan valtakunnallisen keskustelun seurauksena kolme vuotta myöhemmin tässä salissa tämä esitys ylipäätään on. Kyllä, siltä on odotettu paljon, ja on pakko todeta, että pettymyskin on melkoisen suuri, sillä kyllähän tämä laki on käytännössä leikkauslaki, jonka kautta hyvinvointialueilta vähennetään rahoitusta yhteensä noin 390 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2029 mennessä. Hallitushan itse kutsuu tätä kustannusten kasvun hillinnäksi, mutta alueiden näkökulmasta kyse on rahoituksen leikkaamisesta samaan aikaan, kun todellisuudessa palvelutarve kasvaa. Ja kansalaisten näkökulmasta kyse on ennen kaikkea siitä, että asuinpaikka määrittää yhä voimakkaammin sen, millaista hoitoa ja apua saa, kun niille on tarve, vai saako niitä lainkaan. Tämän lakiesityksen ydinhän on siinä, että hyvinvointialueiden rahoituksessa huomioitaisiin jatkossa palvelutarpeen kasvusta vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijasta ja lisäksi poistettaisiin palvelutarpeen kasvun määräaikainen lisäkorotus. Eli käytännössä valtio voi siis tietoisesti päättää, ettei se enää korvaa täysimääräisesti edes ennakoitua palvelutarpeen kasvua. Samaan aikaan järjestökenttää ajetaan alas, ja tämä yhtälö on kyllä nimenomaan apua ja tukea tarvitsevien tavallisten suomalaisten näkökulmasta aika kestämätön. Tässä yhteydessä on pakko kyllä todeta myös edellisistä puheenvuoroista se, että nykyinen hallitushan on jo romuttanut hoitotakuun ja perusterveydenhuollon sijasta se kohdistaa satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahoja tosiaan yksityisen terveysbisneksen edistämiseen ja tukemiseen. Ehkä se suurin ongelma tässä on mielestäni nimenomaan se, että näillä toimilla ei ole pystytty lyhentämään hoitojonoja eikä nopeuttamaan hoitoonpääsyä. Siinä mielessä se koko peruste sille, miksi näitä toimia on tehty, on kyllä mielestäni pudottanut pohjan jo hyvin kauan aikaa sitten. Arvoisa puhemies! Olen ennen kaikkea huolissani siitä, että tällä hetkellä hyvinvointialueet itsessään eriytyvät hyvin voimakkaasti. Eli meillä on tällä hetkellä Suomessa hyvinvointialueita, joilla suomalaisten ei tarvitse maksaa edes terveyskäynnin käyntimaksuja, ja toisaalla maksut ovat aivan tapissa eikä vapaita aikoja yksinkertaisesti ole eikä hoitoon pääse. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa suhteessa perustuslain takaamien oikeuksien toteutumiseen. Se, että suomalaisten kansalaisten välillä terveyserot repeävät, on paitsi inhimillisesti myös kansantaloudellisesti ajatellen aika kestämättömällä tolalla. Tässä salissa on käytetty puheenvuoroja, joissa kukin edustaja on nostanut esille esimerkiksi oman hyvinvointialueensa tilannetta. Oikeastaan minusta se kertoo nimenomaan siitä, että tämä eriytyminen näyttäytyy nyt hyvin voimakkaasti. Esimerkiksi mitä tulee diagnoositietojen kirjaamiseen liittyviin ongelmiin, niin onhan se aivan kestämätöntä, että samaan aikaan jotkut alueet ovat virheellisillä diagnoositiedoilla saaneet perusteettomasti alueille rahaa samaan aikaan, kun taas sitten toisilta alueilta on voinut jäädä jopa kymmeniä miljoonia euroja resursseja saamatta ihan pelkästään siitä syystä, että ihan aidosti olemassa olleita aitoja diagnooseja ei vain yksinkertaisesti ole järjestelmiin kirjautunut oikein. On selvää, että tällaista tilannetta ei saisi päästä syntymään. Arvoisa puhemies! Tämä tilanne on haastava, koska tällä esityksellä jälleen heikennetään alueiden toimintaedellytyksiä. Minusta olisi äärimmäisen tärkeää se, että pelisäännöt olisivat kaikilla alueilla samat. Tähän alueiden eriytymiseen tulisi suhtautua aidosti hyvin vakavasti. On yksiselitteisen selvää, että tämä nykyinen esitys ei tätä tilannetta itsessään korjaa. Kannatan edustaja Lindénin tekemää hylkäysesitystä. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä sisäisen turvallisuuden selonteko, josta hallintovaliokunta on nyt antanut mietintönsä. Selonteossa kuvataan sisäisen turvallisuuden toimintaympäristössä tapahtunutta muutosta ja määritellään keskeisimmät sisäisen turvallisuuden politiikan painopisteet ja tavoitteet. Aivan olennaista tässä talossa on tosiaan tiedostaa keskeiset lainsäädäntöön liittyvät muutostarpeet ja toisaalta oleelliset toimet viranomaisten toimivaltuuksien kehittämiseksi. Tämä selonteko tosiaan eroaa merkittävästi edeltäjästään, vuonna 21 käsitellystä, ja se on täysin perusteltua, koska maailma ympärillämme on muuttunut aivan perustavanlaatuisella tavalla ja on selvää, että sen vaikutukset säteilevät voimakkaasti myös Suomeen, paitsi ulkoiseen turvallisuuteemme myös sisäiseen turvallisuuteemme. Kaikki kolme keskeistä turvallisuuspoliittista selontekoa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, sisäisen turvallisuuden selonteko ja puolustusselonteko, muodostavat kokonaisturvallisuuden keskeisen viitekehyksen, ja on ensiarvoisen tärkeää, että näiden tilannekuva meitä ympäröivistä keskeisistä uhista on mahdollisimman yhteinen ja kollektiivisesti jaettu, toki huomioiden sen, että jokaisessa selonteossa huomio ja painopisteet eroavat substanssi ja toimiala huomioiden. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva sisäisen turvallisuuden selonteko painottuu perustellusti niin sanottuun kovaan turvallisuuteen, mutta sisäinen turvallisuus ei kuitenkaan ole, aivan kuten selonteossakin todetaan, vain turvallisuusviranomaisten toimintaa. On tärkeää, että kovan sisäisen turvallisuuden ohella tuodaan esille myös se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellista pohjaa yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. Tämä on ollut ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa se keskeinen tekijä, mikä erottaa meidät lukuisista muista maailman valtioista. Nostan tässä yhteydessä esille esimerkiksi Yhdysvallat, jossa pääsääntöisesti lapset eivät voi kulkea ilman aikuisia itsenäisesti kouluun kävellen tai pyöräillen tai jossa iso osa väestöstä, erityisesti sen varakkain osa, joutuu suojaamaan kotinsa teräsaidoilla, hälytysjärjestelmillä ja jopa vartijoilla. Mielestäni me täällä Suomessa pysähdymme aivan liian harvoin miettimään, miksi oma maamme ja yhteiskuntamme on niin turvallinen ja vakaa kuin se todella on. Mielestäni on tärkeää ymmärtää se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ja varmistetaan ensi sijassa huolehtimalla, etteivät kansalaiset syrjäydy ja köyhdy, että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee eikä heikennä kansalaisten hyvinvointia ja että ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Kokemusta oikeudenmukaisuudesta ei myöskään voida tässä kokonaisuudessa millään lailla väheksyä. Huomionarvoista on myös se, että syrjäytymiseen liittyy usein myös yksinäisyys, ja mikäli ihmiset eivät koe olevansa merkityksellinen osa yhteiskuntaa, eivät koe osallisuutta vaan sen sijaan toivottomuutta, niin sillä on väistämättä aivan kriittinen vaikutus ja merkitys siihen, mihin suuntaan kokonaisturvallisuutemme kehittyy. Tätä asiaa mielestäni meidän ei yksinkertaisesti ole varaa sivuuttaa, ja ehkä juuri tästä syystä on niin hämmentävää, että perussuomalaiset ikään kuin ideologisista syistä sulkevat tältä tosiasialta silmänsä ja korvansa. Tässä yhteydessä on kyllä annettava erityiskiitos edustaja Ronkaiselle. Tänään hän piti erinomaisen ja rakentavan, asiallisen puheenvuoron. Samalla haluan kyllä edustaja Lehtiselle sanoa siitä, että on totta ja on välttämätöntä, että tiettyihin ilmiöihin suhtaudutaan vakavasti ja kiihkottomasti. On tehtävä toimenpiteitä ja etsittävä samalla ratkaisuja juurisyihin, mutta ei maahanmuuttopolitiikka voi olla se ainoa ja keskeinen asia poliittisella agendalla, koska on aivan selvää, että silloin kun toimitaan hallitusvastuussa, niin se, millä on erityisen suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille tässä yhteiskunnassa, liittyy siihen, minkälaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista koulutuspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista työllisyyspolitiikkaa tässä maassa tehdään. Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin hallituspuolueet omalla kaudellaan aina pyrkivät mahdollisimman hyviä ratkaisuja aikaansaamaan. Maahanmuuttopolitiikka ei suinkaan ole se ainoa tai pääasia, jolla ihmisten hyvinvointia ylläpidetään. Mutta yhtä kaikki, tässä ajassa tarvitaan mielestäni päämäärätietoisuutta ja ennen kaikkea tietynlaista kiihkottomuutta, koska mielestäni huonoin tilanne on se, että tässä yhteiskunnassa poliittinen keskustelu polarisoituu tiettyjen ääripäiden väliseksi nahisteluksi. En usko, että se ainakaan tuo tullessaan mitään hedelmällistä ja hyvää. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan esityksen keskeisenä sisältönä on tosiaan antaa hyvinvointialueille tietyissä tapauksissa mahdollisuus kattaa kertyneitä alijäämiä voimassa olevaa lainsäädäntöä pidemmän ajan kuluessa. Tämän ehdotetun sääntelyn mukaan valtiovarainministeriö voisi sitten tietyin edellytyksin myöntää mahdollisuuksia kattaa alijäämiä vuoden 2027 ja 2028 loppuun mennessä niille hyvinvointialueille, joilla se on välttämätöntä lainsäädännön noudattamiseksi. Lähtökohtaisesti ajatus tämän lainsäädännön tavoitteista on erittäin kannatettava, siis se, että sillä pyritään konkreettisesti helpottamaan hyvinvointialueiden tilannetta, joka tiedetysti ja tunnetusti on ollut hyvin vaikea näinä ensimmäisinä vuosina hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen. Tässäkin talossa on paljon puhuttu niistä syistä, jotka niihin vaikeuksiin ovat johtaneet, ja täällä jo edustaja Lyly toikin esille esimerkiksi nämä: hoiva- ja hoitohenkilöstön hyvin ansaittu palkkaratkaisu, toisaalta sitten tämä aivan valtava kustannusten nousu, mikä inflaation kasvusta aiheutui, ja sitten toisaalta se koronan perintönä jäänyt hoiva- ja hoitovelka. Oikeastaan näistä hyvinvointialueiden alkuvaikeuksista huolimatta alueet ovat nyt joutuneet näiden mittavien leikkausten ja tämän liian kireän aikataulun takia tekemään myös hyvin lyhytnäköisiä sopeutustoimia, ja kysymyksenä on nimenomaan se, pystytäänkö ylipäätään palveluja enää tuottamaan tämän nykyisen lainsäädännön puitteissa. Mielestäni ehkä tällä hetkellä se suurin yksittäinen ongelma on siinä, että tällä hetkellä Suomessa hyvinvointialueet eriytyvät hyvin voimakkaasti, ja se tarkoittaa sitä, että erityisesti kansalaisten kokemat terveyserot, se kuilu, uhkaavat nyt revetä todella vakavalla tavalla, ja samalla myös sitten vaarantuu suomalaisten ihan perusoikeuksien toteutuminen, mitä näitten palvelujen saatavuuteen tulee. Tämä on ehkä se suurin yksittäinen kysymys ja ongelma, johon meidän on kyettävä löytämään ratkaisut, koska tämä nykytilanne on kestämätön. Ehkä ensimmäinen kritiikki nyt sitten tätä lakiesitystä kohtaan liittyy siihen, että tämähän ei ensinnäkään kosketa kaikkia alueita. Sitten kun otetaan huomioon se tosiasia, että meillä on tällä hetkellä Suomessa sellaisia hyvinvointialueita, joissa tilanne on äärimmäisen haastava, ja pakko on esimerkkinä mainita Keski-Suomi, jossa on tehty hyvin mittavia leikkauksia ja säästötoimenpiteitä, mutta siitä huolimatta kertynyttä alijäämää on noin 300 miljoonaa. Vaikka tällä hetkellä lähdettäisiin ajatuksesta, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä nämä alijäämät saataisiin katettua, niin se merkitsee siitä huolimatta noin 50 miljoonan euron vuosittaista leikkausta, ja on ihan relevantti kysymys pohtia myös sitä, voidaanko tätä ylipäätään pitää realismina ottaen huomioon, että meillä on kuitenkin perustuslain turvaamat oikeudet tässä yhteiskunnassa. Tähän yhteyteen on todettava myös se, että on tietenkin erittäin hyvä, että nytten tätä rahoituslakia pyritään korjaamaan, mutta ikävä kyllä sekään ei nyt näillä erityisillä alueilla näitä erityisiä ongelmia kykene korjaamaan, ja tämä koskee myös sitten Keski-Suomea. Mutta ehkä se keskeinen lopputulema nytten sen jälkeen, kun tämä esitys tuolla sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut, että ensinnäkin tällä esityksellä tulisi turvata kaikille hyvinvointialueille lain edellyttämät toimintaedellytykset, ja sen takia nimenomaan kaikille hyvinvointialueille tulisi mahdollistaa tämän lisäajan hakeminen alijäämän kattamisvelvollisuuteen. Tätä määräaikaa tulisi pidentää nyt sinne 2030-luvun loppuun saakka sen sijaan, että tämä oikeus päättyisi kahden vuoden kuluttua. Tällaisenaan tätä ei mielestäni voi hyväksyä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan kiinnitän tässä huomiota nyt palveluvalikoiman periaatteiden osalta kahteen asiaan, ja kun ministerikin on paikalla vielä toivottavasti kolmen minuutin ajan, niin haluan muutaman seikan tuoda esille. Ensinnäkin tästä tarveperiaatteesta: Tämähän on keskeinen osa jo nykyään voimassa olevaa järjestelmää, ja ihan arkijärki mutta myös tutkittu tieto ovat todistaneet meille sen, että mitä paremmin tarpeisiin vastaavat, oikeaan aikaan annetut palvelut toteutuvat, niin ne tuovat sitten myös todellista säästöä pidemmällä aikavälillä, kun ne vähentävät näitten raskaampien palvelujen tarvetta. Tiedetään, että esimerkiksi tänä päivänä sosiaalipalveluissa tämmöistä toteutumatonta palvelujen tai tuen tarvetta on erityisesti lapsiperheitä tukevien palvelujen, sosiaalityön ja toisaalta myös ikäihmisten arjen palvelujen osalta. Tässä yhteydessä haluan nostaa esille sen huolen, että nyt kun esimerkiksi sosiaalipalveluihin kohdennetaan tämä 100 miljoonan leikkaus, niin on aidosti olemassa vakava riski esimerkiksi näiden perheneuvoloiden osalta, jos niistä todella poistuu tämä lakisääteisyys. Kun me tiedetään se, että hyvinvointialueilla nykyiselläänkin leikataan ja karsitaan käytännössä nimenomaan niitä ei-lakisääteisiä palveluja, kun ne rahat eivät meinaa riittää edes näihin lakisääteisiin, niin kun ajatellaan sitä todennäköisyyttä, ettei sitten tämänkaltaista palvelua nimenomaan lakkautettaisi sen takia, että se ei ole lakisääteistä, vaikka se lakkauttaminen voisi olla kuinka järjetöntä tahansa, mutta nämä talouden realiteetit ovat tällaisia, niin tämä riski on ihan aito. Toivoisin, että sitä mietitään. Sitten toinen koskee tätä turvallisuusperiaatetta. Haittatapahtumiahan esiintyy Suomessa joka kymmenennellä hoitojaksolla, ja on arvioitu, että lähes 20 prosenttia potilaista altistuu nimenomaan lääkehaitalle sairaalahoidon aikana ja että nämä lääkehaitat aiheuttavat jopa neljänneksen iäkkäiden potilaiden erikoissairaanhoidon päivystyskäynneistä. Tämä myös aiheuttaa ihan merkittäviä kustannuksia myös tänne terveydenhuollon kentälle. Jäin miettimään sitä, että kun tämä turvallisuusperiaate on jo nykyiselläänkin käytössä, niin mikä se ajatus on siitä, millä tavalla nyt tämä uudistettava lainsäädäntö tätä tilannetta nykyisestä parantaisi.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aivan ensi alkuun kiitokset ministerille tämän lainsäädännön esittelystä. Tämän esityksen mukaanhan tosiaan terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa säädettäisiin periaatteista, joiden mukaan palvelujen ja menetelmien kuuluminen palveluvalikoimaan ja niiden pois rajaaminen toteutetaan julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kuten todettiin, palveluvalikoimaan kuulumisen ja kohdentamisen periaatteet edistäisivät palvelujen vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta. Tämän lainsäädännön tavoitteenahan on todella lisätä palveluvalikoimaa koskevien valintojen avoimuutta ja hyväksyttävyyttä sekä kansallisesti että palvelujen järjestämisen ja toteuttamisen tasolla, ja näitä tavoitteitahan sinänsä voidaan pitää aivan kannatettavina. Kyllä minun mielestäni ihan relevantti huomio ja tosiasia on sekin, että kyllä meidän täytyy kyetä myös keskittämään resursseja esimerkiksi sellaisiin hoitomuotoihin ja palveluihin, joiden vaikuttavuus on aidosti todennettavissa, koska tämä on tietenkin ihan taloudellisten resurssien kustannusvaikuttavuudenkin näkökulmasta aivan oleellista. Mutta on muutama yksityiskohta, joihin tässä vaiheessa haluaisin kiinnittää huomiota: Ensinnäkin näiden taloudellisten vaikutusten suuruus riippuu olennaisesti siitä, miten periaatteita sitten käytännössä tullaan soveltamaan. Eli tämä periaatteiden säätäminen itsessään ei laukaise merkittäviä välittömiä muutoksia julkistaloudellisiin menoihin ja tuloihin. Täällä hallituksen esityksessähän arvioidaan, että mahdolliset palveluvalikoiman rajaamisen seurauksena vapautuvat resurssit todennäköisesti käytetään painotusten muutoksena muuhun palveluvalikoimaan kuuluvaan toimintaan ja siten ehdotettujen periaatteiden soveltaminen voi muuttaa resurssien kohdentamista mutta todennäköisesti ei tuota suoria säästövaikutuksia, ja on todettava, että on erinomaista, jos näin todella on, sillä muussa tapauksessahan periaatteet uhkaavat heikentää julkista sotepalvelujärjestelmää ja sen rahoitusta, ja tämä ei tietenkään ja toivottavasti ole tämän lainsäädännön lähtökohtana. Mutta sitten muutama huomio toimeenpanoon. Siinä on nähtävissä riskejä, jos eri asiakas- ja potilasryhmien ominaisuuksia ja erityistarpeita ei kansallisessa tai alueellisessa soveltamisessa tunnisteta. Palveluvalikoimaa saatetaan tällöin rajata tai kohdentaa epätarkoituksenmukaisella tavalla. Tähän voi sisältyä myös se riski, että jollakin hyvinvointialueella periaatteita ei sovelleta kokonaisharkintaan perustuen vaan nimenomaan kustannusten perusteella. Näiden riskien välttämiseksi olisikin keskeistä myös tunnistaa, ettei tätä tarveperiaatetta ja vaikuttavuuden periaatetta tule tulkita yksioikoisesti, vaan niin, että myös tosiasiallisesti kaikkia palveluvalikoiman periaatteita eli tarveperiaatetta, turvallisuutta, vaikuttavuutta, kustannusvaikuttavuutta sekä yhdenvertaisuutta ja ihmisarvon loukkaamattomuutta tulisi myös soveltaa tämän palveluvalikoiman määrittelyä koskevassa kokonaisharkinnassa. Kyllä tämä tarveharkinnan huomioiminen esimerkiksi myös sosiaalipalvelujen osalta on mielestäni aivan keskeistä, kun tiedetään se, että vaikuttavuuden toteaminen sinänsä voi olla haasteellista, koska tarpeet ovat hyvin pitkälti yksilöllisiä ja se, mikä on vaikuttavaa yhdellä, ei välttämättä ole sitä sitten toisella. Mutta ehkä viimeisenä huomiona totean vielä sen, että nämä periaatteet itsessään eivät tuota lisäarvoa, mikäli tämä vastuunjako, päätöksentekotasot ja periaatteiden keskinäinen punninta jäävät soveltaville epäselviksi, ja ilman tämmöistä kansallista sisältöohjausta, konkreettisia soveltamisohjeita sekä riittäviä rakenteita näiden periaatteiden käytännön merkitys jää vähäiseksi. Mutta oikeastaan, arvoisa rouva puhemies, tällaisilla huomioilla. — Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme tosiaan selontekoa aluekehittämisen ja EU:n aluepolitiikan lainsäädännöstä. Tämän esityksen mukaanhan toimeenpanolain mukaan vastuu alueiden kehittämisestä on valtiolla ja kunnilla. Kyllä tätä lähtökohtaa voidaan pitää aivan perusteltuna, sillä mikään taho ei voi tietenkään yksin vastata aluekehityksestä, mutta ihan oleellista on huomioida, että toimiva vastuunjako valtion ja kuntien kesken korostuu entisestään tulevaisuudessa. Ehkä tässä yhteydessä, vaikka on syytäkin huomioida ja nostaa esille kuntien painoarvo tässä aluekehitystyössä, on myös selvää, että esimerkiksi maakuntien liitot ovat lakisääteisiä kuntayhtymiä ja toimivat kuntia edustavina aluekehittämisviranomaisina maakunnissa. Nämä liitot vastaavat aluekehittämisen suunnittelusta ja toteutuksesta alueellaan sekä koordinoivat eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa katsotaan, että maakunnan liiton edunvalvontarooli ja rooli aluekehittämisviranomaisena ovat alueen ulkopuolisten kumppanien näkökulmasta joissakin tilanteissa keskenään ristiriitaisia. Ymmärrän sinänsä, mitä tällä haetaan takaa, mutta sen verran tätä näkemystä opponoin, että esimerkiksi Keski-Suomessa yhteistyö muiden maakuntaliittojen kanssa on ollut jo vuosikausia erinomaista. Länsi-Suomen maakuntaliittojen yhteistyö on tiivistä ja koordinoitua niin maakuntavaltuuston kuin maakuntahallitusten puheenjohtajien kesken, Länsi-Suomen vaalipiirien kansanedustajien kesken ja maakuntajohtajien kesken. Olemme itse asiassa juuri sopineet Länsi-Suomen yhteisistä edunvalvontatavoitteistakin ensi kautta ajatellen, ja kyllä tätä mielestäni voidaan pitää nimenomaan merkittävänä esimerkkinä yli maakunnan rajat ylittävästä yhteistyöstä sen riitelyn sijasta. Arvoisa puhemies! Suomalainen aluekehittäminen on jo useamman vuosikymmenen perustunut nimenomaan aluelähtöisyyteen sekä omien voimavarojen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja siten kehittämistavoitteiden asettamiseen. Aluekehittämisen vaikuttavien toimijoiden kenttä on moninaistunut, ja hyvinvointialueet ja työllisyysalueet ovat aloittaneet toimintansa. Tämän kuluvan vuoden alussa ovat aloittaneet myös uudet elinvoimakeskukset ja Lupa- ja valvontavirasto. Tässä ympäristössä maakuntien liittojen koordinoiva rooli ja niiden aluetuntemuksen lisäarvo korostuvat, ja maakuntien liitot ovat yhteistyön kokoajia, joita johtavat demokraattisesti valitut päättäjät. Olen täysin samaa mieltä kuin hallintovaliokunta omassa mietinnössään, joka katsoo, että maakuntien liittojen roolia tulee tukea ja vahvistaa. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Kuten hallintovaliokunta nostaa esille, viittaa selonteon mainintaan siitä, että aluekehittäjän rooli ei edellytä hankerahoittajan roolia, mutta selonteossa ei kuitenkaan tarkemmin avata sitä, mihin tällä viitataan ja mitä tällä haetaan takaa. On aivan selvää, että käytännön kokemuskin osoittaa, että ilman rahoitusvälineitä mahdollisuus edistää vaikuttavien kehittämiskokonaisuuksien syntyä on rajallinen. Mutta ennen kaikkea, arvoisa puhemies, korostan sitä, että jatkossa on äärimmäisen arvokasta ja tärkeää huolehtia nimenomaan kumppanuuden toteutumisesta kansallisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan uudistusten valmistelussa ja toimeenpanossa. Tämä on aivan ensisijaisen tärkeää. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt tosissaan hallituksen esitystä yleistukilain ja työttömyysturvalain muutoksista, ja nyt meillä on tämän käsittelyn yhteydessä käytössämme sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö. Nostan siitä esille seuraavat huomiot: Ensimmäinen koskee tarveharkintaa, johon ei siis esitetä muutoksia yleistuen osalta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä nousi kuitenkin esille kysymys nimenomaan osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen huomioon ottamisesta yleistuen tarveharkinnassa. Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen tavoitteenahan on se, että työntekijät ja yrittäjät voivat jatkaa pidempään työelämässä ja osittain varhennetun vanhuuseläkkeen saaja voi eläkkeellä ollessaan myös työskennellä. Uusi yleistuki korvaa nyt 1.5.2026 alkaen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan. Valiokunta kiinnitti työskentelyssään huomiota erityisesti siihen, että hallituksen esityksessä yleistukilaiksi ei ole erikseen käsitelty osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutuksia yleistukeen tai ikääntyneiden toimeentuloon. Tämähän tarkoittaa sitä, että tällöin myöskään muutoksen vaikutuksia osittaista varhennettua vanhuuseläkettä saaviin henkilöihin ei ole voitu ottaa huomioon eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Arvoisa rouva puhemies! Valiokunta piti erityisen ongelmallisena sitä, että yleistuen tarveharkintaa sovelletaan myös niihin osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen saajiin, jotka ovat tehneet päätöksen osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtymisestä ennen kuin on ollut tietoa sen vaikutuksista yleistuen tasoon. Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ei voi lakkauttaa tai keskeyttää, eikä päätöstä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtymisestä voi enää peruuttaa kolmen kuukauden jälkeen päätöksen antamisesta. Arvoisa rouva puhemies! Tästä syystä onkin todella välttämätöntä, että valtioneuvosto selvittää yleistuen tarveharkinnan vaikutukset niihin henkilöihin, jotka ovat tehneet päätöksen siirtyä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle, ja mikäli tarve niin on, niin se myös tuo viipymättä kevätistuntokauden aikana eduskunnan käsiteltäväksi tarvittavat lait näiden muutosten ennakoimattomien vaikutusten korjaamiseksi. Tämän asian tärkeyttä sosiaali- ja terveysvaliokunta on painottanut nimenomaan tämän yksimielisesti jätetyn lausuman kautta. Itsekin henkilökohtaisesti peräänkuulutan sitä, että tätä tilannetta on aidosti seurattava hyvin tarkkaan ja tarvittaessa lainsäädäntöä on viivytyksettä muutettava, ettei se epäoikeudenmukaisesti rankaise ikään kuin takautuvasti jo aikaisemmin päätöksen tehneitä suomalaisia. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos puolestani ministerille esittelypuheenvuorosta. Se oli varsin selkeä ja kattava. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan siis muutettavaksi yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettua lakia, tasa-arvovaltuutetusta annettua lakia, yhdenvertaisuuslakia, naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta annettua lakia. Näillä ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus tosiaan toimeenpanna direktiivit, joilla vahvistetaan vähimmäisvaatimukset koskien yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toimintaa. Yleisesti ottaen on hyvä todeta, että paitsi nämä direktiivin tavoitteet ovat äärimmäisen kannatettavia myös nämä esitetyt lainsäädäntömuutokset ovat pääsääntöisesti erinomaisia nekin. Tässä aikaisemmassa puheenvuorossa itse asiassa edustaja Lyly toikin jo esille esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemää tärkeää ja arvokasta työtä esimerkiksi syrjinnän ehkäisemiseksi työelämässä ja myös vammaisten oikeuksien parantamiseksi. Tämä on huomionarvoista, sillä valtaosa esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintäyhteydenotoista koskee nimenomaan työelämässä esiintyvää syrjintää. Kun näitä yhteydenottoja tuossa taannoin, kun käsittelimme yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomusta, puitiin tarkemmin läpi, niin siellä käy selväksi, että yleisimpiä syrjintäperusteita ovat nimenomaan muut henkilöön liittyvät syyt, terveydentila, vammaisuus ja ikä. Työelämää koskevissa yhteydenotoissa ovat korostuneet myös rekrytointiin liittyvät kysymykset. Esimerkiksi monet vammaiset henkilöt kohtaavat työelämässä syrjintää, joka tavanomaisesti ilmenee jo työhönottovaiheessa. Tämän seurauksena merkittävä osa työkykyisistä vammaisista henkilöistä jää työvoiman ulkopuolelle, ja tätä voidaan pitää monella tapaa kestämättömänä tilanteena. Tätä taustaa vasten ajatellen olinkin todella yllättynyt siitä, että nimenomaan perussuomalaisten edustajat reagoivat hyvin voimakkaasti esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksen yhteydessä ja useammassa puheenvuorossa nimenomaan edellytettiin ja jopa vaadittiin yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lakkauttamista kokonaisuudessaan. Tämä kyllä herättää sen kysymyksen, mitenkä perussuomalaiset tulevat nyt tähän käsillä olevaan lakiesitykseen suhtautumaan, kun sillä nimenomaan parannetaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toimintaa. Mutta tämä jää nähtäväksi, ja edelleenkin tässä vaiheessa kuitenkin lämpimät kiitokset ministeri Merelle tämän esityksen tuomisesta eduskuntaan, ja toivomme sille suotuisaa käsittelyä. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Keskustelemme tänään tosiaan suomalaisesta köyhyydestä. Tähän aivan alkuun haluan esittää sen huomion, että olen huolissani pannut merkille, kuinka julkisessa keskustelussa on paikoin jopa vähätelty esitettyjä arvioita lapsiperheköyhyyden ja huono-osaisuuden kasvusta, etenkin jos näitä arvioita ovat esittäneet asiantuntijajärjestöt. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että nimenomaan sosiaali- ja terveysministeriön omien arvioiden mukaan hallituksen leikkaukset voivat sysätä jopa 31 000 lasta köyhyysrajan alle. Tällä hetkellä tilanne on se, että miljoona suomalaista elää köyhyysriskin keskellä. Hallituspuolueet ovat suureen ääneen ihmetelleet, miten tilanne on nyt näin huono. Mielestäni tämä on aivan uskomatonta ottaen huomioon sen, että sillä on koko ajan ollut nämä vaikutusarviot tiedossaan, kun näitä päätöksiä on tehty. Lasten ja nuorten osalta tilanne on lohduton. Osallisuuden ja oppimistulosten laskun ohella kyse on siitä, että ruoka ei riitä. Pienituloisten perheiden lapsista 19 prosenttia kokee, ettei saa riittävästi ruokaa kotona. Suomessa vahvistuu myös ilmiö, jonka tutkijat ovat nimenneet ruokaturvattomuudeksi, eli on esimerkiksi tilanteita, joissa vanhempi jättää syömättä, jotta lapsi saisi ruokaa. Lapsiperheköyhyyden kasvaessa myös ylisukupolvinen syrjäytyminen uhkaa lisääntyä, mikä voi heikentää pitkäaikaisesti yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Arvoisa puhemies! Hallitus on leikannut työttömyysturvan suojaosan, asumistuen suojaosan ja lopulta myös toimeentulotuesta sen vähäisen suojaosan. On siis viety käytännössä massatyöttömyyden keskellä kaikki kannusteet vähäisellekin työnteolle. Oli kieltämättä hieman häkellyttävää seurata pääministeri Orpon takeltelua suorassa tv-lähetyksessä. On käsittämätöntä, että hallituksessa ei ymmärretä sitä, mistä on päätetty ja millaisia vaikutuksia sillä on. Teillä on ollut matkanne aikana monia ongelmia ja kriisejä, mutta suurin niistä tuntuu olevan se, että te ette tunnista omien päätöstenne seurauksia. Arvoisa puhemies! Niissä kodeissa, joissa ylimääräistä rahaa on, säästetään pahan päivän varalle, sillä ihmiset eivät luota enää tulevaan. Toisissa kodeissa taas tingitään välttämättömyyksistä, ruokaostoksista ja hankinnoista. Säästöön ei yksinkertaisesti jää rahaa. Mantran tavoin hallituksesta toistetaan, että veronkevennykset rikkaille luovat talouskasvua, mutta tällä väitteellä on hyvin hatara pohja. Kuten tutkimukset ja tutkijat itsekin toteavat, jotta esimerkiksi yhteiskunnan kaikkein rikkaimmille tehtävät mittavat veronkevennykset aidosti loisivat kasvua, meidän tulisi elää vähintään noususuhdanteen aikaa, mutta nyt näin ei ole. Arvoisa puhemies! Välikysymyskeskustelun aikaan erityisen huolestuttava ja suorastaan pöyristyttävä oli kuitenkin ministeri Grahn-Laasosen puheenvuoro, jossa todettiin näin: ”Järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät pienipalkkaiseen työhön” — välihuomio: tästä olemme kaikki varmasti samaa mieltä, mutta jatko — ”kun naapuri jää kotiin nukkumaan.” Siis mitä ihmettä? Tässä maassa on pitkälle yli 300 000 työtöntä, koska tässä maassa ei yksinkertaisesti ole työtä. En usko, että tällä hetkellä yksikään köyhä tai työtön omasta tahdostaan jää aamulla sänkyyn nukkumaan, sillä toisin kuin rikkailla, heillä ei tätä valinnanvapautta ja -mahdollisuutta ole. Jos kyse on siitä, että järjestelmä ei ole reilu, tehkää siitä reilu ja palauttakaa nämä suojaosat. [Aino-Kaisa Pekonen: Aivan!] — Kiitos.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on siis todella yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus, ja tässä yhteydessä olisi mahdollista esittää moniakin eri huomioita, mutta ehkä ihan tässä ensimmäiseksi, riippumatta niistä puheenvuoroista, mitä tänään on aikaisemmin kuultu, mieleni tekee kuitenkin yhä todeta, että tässä salissa ei ole äärivasemmiston tai äärioikeiston edustajia. Tästä haluan lähteä ja tähän myös luottaa. Sen takia ehkä pidän hieman erikoisena, että tämäntyyppistä vastakkainasettelua niin kovin aktiivisesti ylläpidetään. En ole henkilökohtaisesti itse tällaiseen keskusteluun oikein vihkiytynyt, mutta aina sitä vanhakin voi uutta oppia. Keskityn nyt kuitenkin tekemään muutaman noston nimenomaan työelämässä esiintyvästä syrjinnästä, sillä valtaosa yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintä- ja yhdenvertaisuusyhteydenotoista koskee nimenomaan sitä. Huomionarvoista on, että samalla kun työelämäyhteydenotot ovat yli kaksinkertaistuneet, myös työsuojeluviranomaisen saama syrjintäyhteydenottojen määrä on jatkanut kasvamistaan. Kun näitä yhteydenottoja tarkastellaan lähemmin, käy selväksi, että yleisimpinä syrjintäperusteina työelämässä tulevat korostuneesti esille muut henkilöön liittyvät syyt: terveydentila, alkuperä, vammaisuus ja ikä. Kun puhutaan esimerkiksi muusta henkilöön liittyvästä syystä, tarkoitetaan esimerkiksi työntekijän ammatillista toimintaa. Ammatillinen toiminta onkin syrjintärikoksen tunnusmerkistössä yksi erityisesti mainituista syrjintäperusteista. Siinä voi olla kyse esimerkiksi työntekijän oikeuksien puolustamisesta ilman varsinaista liitäntää ammattiyhdistystoimintaan. Arvoisa herra puhemies! Työelämää koskevissa yhteydenotoissa ovat korostuneet myös rekrytointiin liittyvät asiat. Perinteisesti viranomaisen tietoon, kuten tuomioistuinten käsiteltäväksi, on tullut erityisesti työsuhteen päättämistä koskevia syrjintätapauksia. Myös monet vammaiset henkilöt kohtaavat työelämässä syrjintää, joka tavanomaisesti ilmenee jo työhönotossa. Merkittävä osa työkykyisistä vammaisista henkilöistä jää työvoiman ulkopuolelle, ja tätä voidaan pitää inhimillisesti kestämättömänä tilanteena. Syrjinnällä on kielteisiä vaikutuksia vammaisten henkilöiden yhteiskunnalliseen asemaan, heidän hyvinvointiinsa ja myös taloudelliseen tilanteeseen. Arvoisa puhemies! Kuten totesin, on arvokasta, että käsittelemme tätä viranomaiskertomusta, mutta tähdennän, että yhdenvertaisuusvaltuutetun kehotukset on aidosti kyettävä viemään myös käytäntöön. Ei riitä, että me tässä salissa yksin käymme keskustelua, vaikka se arvokasta onkin. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä edustaja Rostila käytti oletettavasti aika lailla tarkoituksellisesti provosoivan puheenvuoron, jossa hän kysyi sitä, miksi veronmaksajien tulisi kustantaa yhdenvertaisuusvaltuutetun kaltaista viranomaistyötä. Kyllä minusta yksi ihan periaatteellisesti olennainen vastaus tähän kysymykseen on se, että kun tarkastellaan esimerkiksi tätä kertomusta ja sen sisältöä, niin valtaosa näistä yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintäyhteydenotoista koskee nimenomaan suomalaista työelämää ja siinä tapahtuvaa syrjintää, ja kun näitä yhteydenottoja tarkastellaan lähemmin, niin käy selväksi, että yleisimpiä syrjintäperusteita työelämässä ovat nimenomaan terveydentila, vammaisuus ja ikä. Kyllä minä ihmettelen sitä, mitenkä tämä työ voidaan kokonaisuudessaan mitätöidä tämänkin tärkeän osa-alueen osalta, vain jotta tästä saadaan polarisoiva ja vastakkainasetteleva maahanmuuttokeskustelu.

Arvoisa rouva puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon aikajänne ulottuu 2040-luvulle ja ylittää kuluvan vaalikauden. Sen tavoitteena on turvata kestävä elinvoimaisuus vahvistamalla asuttavuutta, osallisuutta ja toimintaedellytyksiä eri maaseutualueilla. Kun tätä selontekoa luki, tuli mieleen, että maaseutupolitiikassa olisi nyt palattava perusasioihin. Kaikki alkaa elinvoiman ja työllisyyden varmistamisesta. Elinvoimasta, kuten yritysten toimintaedellytyksistä ja työpaikoista, huolehtimisen tulee siis olla myös maaseutupolitiikan keskiössä. Työpaikat ovat avain siihen, että ihmiset ja palvelut pysyvät maaseudulla ja nuorilla on myös mahdollisuus palata kotiseudulleen työhön opiskelujensa jälkeen. Vetovoiman ohella pitovoima on maaseudulle erityisen tärkeää, koska siellä työpaikat seuraavat väestöä, kun taas kaupunkeihin muutetaan työn perässä. Aluekehityksen merkitys elinvoiman rakentamisessa on niin ikään tärkeä. Sitä tehdään alueiden vahvuuksien pohjalta. Tavoitteena on elinvoiman lisääminen, poikkihallinnolliseen toimintaan kannustaminen ja alueellisten voimavarojen kokoaminen yhdessä määriteltyjen tavoitteiden edistämiseksi. Kasvukeskusten, seutukaupunkien ja maaseudun yhteistyön on perustuttava erilaisten alueiden tunnustettuihin vahvuuksiin ja strategisiin valintoihin. Alueiden ääntä on kuunneltava, sillä tämänkaltaisia päätöksiä ei voida tehdä yksin Helsingistä käsin. Todettakoon, että elinvoimaan kytkeytyy myös rahoituspolitiikka. Jos ihmiset ja yritykset eivät saa lainaa, maaseutujen elinvoima ei pääse kehittymään. Toiseksi, liikenneinfran ohella digitaalinen saavutettavuus on yksinkertaisesti varmistettava. Niin sanottu digitaalinen kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä on hälyttävällä tavalla kasvanut. Esimerkiksi mobiiliverkon kattavuus on heikointa harvaan asutulla seudulla ja ydinmaaseudulla. Traficomin arvion mukaan siis noin 50 000 kotitaloutta on täysin nopean yhteyden ulkopuolella, siis yhä 2020-luvulla elettäessä. 3G-verkon purkaminen ja valokuituyhteyksien hidas rakentuminen vaikuttavat voimakkaasti paitsi elinvoimaan ja työllisyyteen myös suoraan turvallisuuteen. Meillä on katvealueita niin, että eivät puhelimetkaan kuulu. Kolmanneksi, palvelujen fyysisen saatavuuden merkitystä ei voi väheksyä. Peruspalvelujen merkitys niin terveydelle ja hyvinvoinnille kuin esimerkiksi maaseudun elinkelpoisuudelle on korvaamaton. Sotepalvelujen ohella olennaisia ovat välttämättömyyspalvelut, viranomaistoiminta. Viimeksi tänään äänestimme sähköisestä tiedoksiannosta. On täysin kestämätöntä, että esimerkiksi verotukseen liittyvä asiointi muuttuisi pääosin sähköiseksi. On myös muistettava, että Suomessa on yli 600 000 ihmistä, joilla valmiudet käyttää digitaalisia palveluja ovat heikot. Ylipäätään, jos palvelut puuttuvat, häviävät asukkaat ja sen perässä myös työpaikat. Jos näin pääsee käymään, on näivettymisen kierrettä vaikea katkaista. Nostan esille viimeiseksi huoltovarmuuden ja turvallisuuden. Koko Suomi, erityisesti itäinen Suomi, on syytä pitää mahdollisimman pitkään ja hyvin asuttuna. Kotimaisen ruokatuotannon edellytystenkin on oltava kunnossa. Tämä on aidosti vakava asia. Huomionarvoista on myös se, että maaseudulla yhteisöillä ja kansalaistoimijoilla on erityinen rooli myös turvallisuuden ylläpitämisessä. He ylläpitävät monia sellaisia yhteiskunnallisia tehtäviä, joista kaupungissa vastaavat joko julkinen sektori tai elinkeinoelämän toimijat. Kuten on helppo huomata, maaseudun elinvoiman osalta monet asiat kietoutuvat toisiinsa, eikä päätösten vaikutuksia ole aina helppo ennakoida tai nähdä selvästi. Siksi pidän tärkeänä, että päätöksenteon yhteydessä on panostettava aikaisempaa enemmän myös kokonaisvaikutusten arviointiin, sillä tämä on aidosti yhteinen asia, asuipa ihminen sitten kaupungissa tai harvaan asutulla alueella. Tämä on päättäjien yhteinen tehtävä asuinpaikasta riippuen, ja me tarvitsemme aidosti vaikuttavia toimia. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ennen kuin aloitin muutamia vuosia sitten työni täällä Helsingissä kansanedustajana, tein itse asiassa töitä työllisyydenhoidon kentällä likipitäen kymmenkunta vuotta ja pääsääntöisesti nimenomaan pidempään työttöminä olleiden ihmisten kanssa. Palveluprosessien kehittämisen lisäksi tein totta kai myös varsinaista ohjaustyötä ja työskentelin niin ikään akateemisen koulutuksen saaneiden kanssa, ammatillisen koulutuksen saaneiden kanssa, sitä vailla olevien kanssa, nuorten, yli 55-vuotiaitten kanssa ja myös maahanmuuttajataustaisten työttömien työnhakijoiden kanssa. Kyllä nämä työelämässä vietetyt vuodet oikeastaan osoittivat sen, että silloin, kun työttömyys pitkittyy, siellä taustalla on hyvin moninaisia erilaisia syitä. Kyse voi olla, totta kai, ja hyvin usein onkin, myös osaamisen puutteesta tai siitä, että se olemassa oleva osaaminen ei yksinkertaisesti vastaa työelämän tarpeisiin, mutta läheskään aina asia ei ole näin, vaan sen lisäksi tai sen rinnalla työllistymisen esteistä puhuttaessa esimerkiksi työelämävalmiudet eivät suinkaan ole mikään itsestäänselvyys. Nehän rakentuvat nimenomaan arkea tukevissa palveluissa, yhteisöissä, usein konkreettisesti tekemällä, harjoittelemalla sellaisissa tehtävissä, joissa kokee olevansa tärkeä ja merkityksellinen. Ihmisen kokemus siitä, että minua tarvitaan, minä pystyn ja minulla on merkitystä, on aivan keskeinen osa myös vaikuttavaa työllisyyspolitiikkaa. Se nyt vain on niin, että ilman näitä niin sanottuja pehmeitä keinoja myöskään työttömyyden kovaan ytimeen ei ole mahdollista päästä kiinni. Siksi niitä tarvitaan eikä niitä tule väheksyä. Silloin, kun pitkittyneen työttömyyden taustalla on varsinainen sairaus tai vamma, on selvää, että tukea tarvitaan vielä enemmän. Ihmiset, jotka kamppailevat esimerkiksi erilaisten mielenterveysongelmien kanssa, todella tarvitsevat erityistä tukea ja palveluja. Ilman niitä minkäänlaiset kannustimet tai sanktiot eivät toimi. Arvoisa puhemies! Näistä tarvittavista toimista: Me tiedämme sen, että palveluja tarjoavat tänä päivänä sekä kuntien johtamat työllisyysalueet että hyvinvointialueet, mutta tiedetään myös se, mikä taloudellisten resurssien tilanne näiden molempien osalta on. Jos ajatellaan, että hyvinvointialueiden tulisi tarjota työttömille tarvittavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja sitten taas työllisyysalueet vastaavat nimenomaan perinteisistä työllisyyspalveluista — käytännössä siis tehdään työtä ihmisten kanssa, jotka ovat työllisyyspalveluissa niin sanotusti läpikulkumatkalla — niin kyllähän näiden pitäisi olla riittävällä tavalla resursoituja, ja niiden pitäisi myös pelata yhteen. Tässä aikaisemmin mainittiin kuntouttava työtoiminta. Ministerikin mainitsi, että lakia ollaan uudistamassa. On sinänsä ihan perusteltua ja hieno asia, että esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa kehitetään. Mutta samalla toivon, että muistettaisiin se, että silloin kun puhutaan aidosti kuntouttavasta työtoiminnasta, niin se on hyvin pitkälti nimenomaan sosiaalipalvelua, koska silloin tehdään työtä niitten ihmisten kanssa, jotka ovat kaikkein heikoimmassa hapessa, näin arkikieltä käytettäessä. Tietenkin se, että sitten siihen tuotaisiin työllisyyspalveluja rinnalle, voi olla ihan perusteltua, mutta tätä sosiaalityömäistä otetta ei voida missään tapauksessa tässä kokonaisuudessa vähätellä tai siirtää sivuun, koska tätä sosiaalialan ammatillista osaamista ei ainakaan tänä päivänä hirveän paljon vielä siellä työllisyysalueilla ole. Sitten lopuksi haluan todeta vielä sen, että olen huolestuneena katsonut KEHA-keskuksen tilastoja viime vuoden lopulta, kun ne selkeästi osoittavat sen, että nyt näistä työttömistä ihmisistä entistä harvempi on minkään palvelujen piirissä. Se on siis laskenut lähes 15 prosentilla vuoden takaiseen. Tämä on asia, josta meidän oikeasti pitäisi puhua ja miettiä, mitä sille tehdään, koska tässä ajassa, kun pitkäaikaistyöttömyys on näissä lukemissa, työttömyys ylipäätään on näissä lukemissa, nämä palvelut ovat niitä, joihin pitäisi erityisesti panostaa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! On ikävä todeta, että tähän taloon on jälleen tuotu käsiteltäväksi lakiesitys, joka on saanut osakseen poikkeuksellisen paljon perusteltua kritiikkiä jo ennen kuin sitä aletaan käsitellä: 700 lausuntoa, joista pitkälle yli 80 prosenttia on ollut kielteisiä. Pidän näin lainsäätäjänä hieman kohtuuttomana sitä, että valiokuntien tehtäväksi on sysätty vastuu korjata valuvikaisen esityksen lukuisia heikkouksia, kun vastuuhan on nimenomaan hallituksella siitä, että se antaa sellaisia esityksiä, jotka ylipäätään ovat kohtuullisesti käsiteltävissä. Miksi asianmukainen valmistelu olisi ollut tärkeää? Tämän lakiesityksen muutokset ovat merkittäviä, ja niillä on valtavia vaikutuksia niin julkiseen talouteen, palvelujen saatavuuteen, niiden turvallisuuteen kuin kuntien perustuslailliseen oikeuteen harjoittaa itsehallintoaan. Olen sitä mieltä, että lakiesitys itsessään ja sen tavoitteet ovat kannatettavia — siis nimenomaan tavoitteet ovat kannatettavia ja uudistustarpeita on, se on täysin totta — mutta ongelma on nimenomaan se, että tällä esityksellä näitä tavoitteita ei tulla saavuttamaan. Päinvastoin, seurauksia voidaan pitää Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun vastaisina, eikä ole liioiteltua todeta, että kustannusten noustessa tämä esitys on loppuviimein myös suomalaisten veronmaksajien edun vastainen. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa esitetyn kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuuden seuraukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin sekä hyvinvointialueisiin. Näiden palvelujen tuottamiskustannukset nousisivat kestämättömällä tavalla. Niillä ei välttämättä ole edes mahdollisuuksia hyödyntää markkinoita siten, että aitoa kilpailua olisi, saati että sitä syntyisi. Todellisuudessa alueilla ja kunnissa voi olla vain yksi palvelujen tarjoaja ja suurella todennäköisyydellä vielä suuryritys, eikä mitään todellista tai aitoa, tervettä markkina-asetelmaa ole. On selvää, että joka tapauksessa lähes kaikki kunnat ja kaupungit joutuvat tekemään huomattavia omistusjärjestelyjä ja turvautumaan markkinoihin silloinkin, kun taloudellista perustetta ei ole. Arvioidut kustannukset julkiselle taloudelle ovat järkyttäviä. Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö itse ovat arvioineet hintalapuksi lähes puolta miljardia. FCG:n arvion mukaan muutoskustannukset huomioiden kyse on jopa 600 miljoonasta. On aivan selvää, ettei talousvaikeuksissa rypevä kuntakenttä, hyvinvointialueista puhumattakaan, selviä näistä kustannuksista. Arvoisa puhemies! Kiinnitän lopuksi huomiota siihen, että elämme, ikävä kyllä, aikaa, jossa turvallisuusympäristömme on muuttunut perustavanlaatuisella tavalla, ja elämme jo nyt hybridivaikuttamisen keskellä. Odotettavissa on, että tämänkaltainen vaikuttaminen tulee vain lisääntymään entisestään, ja tämä tarkoittaa myös sitä, että kyberturvallisuuden ja tietoturvan merkitys kasvaa ennennäkemättömällä tavalla. Siksi on merkille pantavaa, että valtion turvallisuusjohtaja Paananen on varoittanut, että hallituksen valmistelema hankintalain uudistus voi toteutuessaan heikentää vakavasti Suomen kyberturvallisuutta. Erityisesti tässäkin ongelma koskee sidosyksiköitä koskevaa kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimusta. Se Paanasen mukaan uhkaa romahduttaa nykyiset toimivat ict- ja kyberturvallisuusrakenteet, joihin erityisesti kunnat, hyvinvointialueet mutta myös osa valtionhallinnosta nojaavat. Palvelujen siirtyminen pois in-house-yksiköistä myös moninkertaistaisi kyberturvan kustannukset, sillä kuten hankintalakiehdotuksen taustalla olevat markkinaselvitykset osoittavat, kyberturvapalvelujen kustannukset voivat nousta jopa kolme- tai nelinkertaisiksi, mikäli palvelut siirretään sidosyksiköiltä kokonaan yksityisille toimijoille. Paanasen mukaan käytettävissä olevan kyberturvallisuuden osaamis- ja tietotaso heikkenisi merkittävästi, mikäli sidosyksiköiden roolia kavennetaan. Arvoisa puhemies! Suuri huoli koskee siis sitä, että uuden, tiukkenevan kilpailutuspakon nojalla Suomen kyberturvallisuuden ulkoistaminen kansainvälisille pääomille kiihtyisi. Tämä paitsi uhkaa suomalaista yrittäjyyttä myös voi muodostaa todella aidon turvallisuusuhan. Tätä taustaa vasten pidän käsittämättömänä, ettei hallitus ole tehnyt vaikutusarviota hankintalakiesityksen vaikutuksista Suomen turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että mielestäni tätä lakiesitystä ei tulisi tässä muodossaan hyväksyä. Se on raakile, ja sitä ei olisi ylipäätään pitänyt tähän taloon tuoda, mutta jos hallitus ei ole vetämässä sitä pois, on tämän talon valiokuntakäsittelyssä kyettävä korjaamaan niitä valuvikoja, joita siinä kiistatta on, ja toivon tähän myös valmiutta hallituspuolueiden edustajilta. Se olisi osoitus vastuullisesta lainsäädäntötyöstä. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Vaikka tavoitteet ovat hyvät ja uudistustarpeita on, kuten tiedetään, niin tosiasia on se, että tällaisenaan tämä esitys on susi. On kyllä vaikea ymmärtää, miten hallitus voi sulkea silmänsä tämän esityksen kielteisiltä vaikutuksilta, jotka ovat hyvin vakavia. Jatkossa kunnat voisivat tosiaan tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain, mikäli niiden omistus ylittää tämän kymmenen prosenttia. Tämä muutos on kyllä todella merkittävä, ja sen seuraukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin ja hyvinvointialueisiin. Esimerkiksi Keski-Suomen pienten kuntien kannalta tämä muutos olisi katastrofi. Mutta muutokset nimenomaan julkiseen talouteen ovat kestämättömät. VM, kuten todettiin, on arvioinut, että kyse on puolesta miljardista. FCG arvioi, että muutoskustannukset huomioiden puhutaan jopa 600 miljoonasta. Eivät kunnat ja hyvinvointialueet tule selviämään näistä kustannuksista. Kysyisin ministeriltä: miten te olette ajatelleet, [Puhemies koputtaa] että tämä rahoitetaan?