Kalli Eeva
17 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on valtion talousarvioesitys vuodelle 2027 eli Orpon hallituksen viimeinen budjettiesitys. Tätä edustajien pöydältä löytyvää keltaista kirjaa voi ja kuuluukin nyt arvioida niitä tavoitteita vasten, joita nykyiset hallituspuolueet suomalaisille antoivat. Hallitushan nousi valtaan yhdellä keskeisellä lupauksella: oikeiston talousosaaminen laittaisi Suomen talouden uuteen uskoon. Annettiin ymmärtää, että vaikeilla päätöksillä saadaan aikaan satatuhatta uutta työpaikkaa ja velaksi eläminen loppuu. Nyt hallituksen viimeisen budjetin äärellä on aika kysyä: Syntyikö satatuhatta uutta työpaikkaa? Taittuiko valtionvelka? Tehtiinkö, mitä piti? Valitettavasti kaikkiin näihin kysymyksiin vastaus on ”ei”. Ei syntynyt uusia työpaikkoja, vaan suurtyöttömyys. Näyttää valitettavasti siltä, että Orpon hallitus jättää Suomen työllisyyden huomattavasti huonompaan kuntoon kuin missä se oli ennen hallituksen aloittamista. Itse asiassa työttömyysaste on nyt korkeimmillaan lähes kahteen vuosikymmeneen. Tuoreet talouden kasvuluvut tuovat onneksi nyt toivon merkkejä, ja jokainen uusi työpaikka on valtavan arvokas asia. Tämä ei kuitenkaan pyyhi pois hallituksen omien päätösten seurauksia. Valtiovarainministeriön tuoreessa talouskatsauksessa todetaan, että erityisesti julkisen palvelusektorin säästötarpeet hidastavat työllisyyden kohenemista ja osaltaan kasvattavat työttömyyttä. Esimerkiksi naisia oli heinäkuussa työttömänä yhteensä 14 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyden kasvua selittävät osaltaan juurikin hallituksen sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle tekemät leikkaukset. Työttömyys on siis kasvanut, vaikka työn tarve ei ole kadonnut minnekään — päinvastoin, sekin on kasvanut. Hallituksen sote-rahoitukseen kohdistamat säästöt näkyvät irtisanomisina niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Nämä ovat seurauksia hallituksen tekemistä arvovalinnoista. Ja mitä tulee valtionvelkaan, sitä otetaan ensi vuodellekin edelleen yli 12 miljardia euroa, ja vaalikauden yhteenlasketuksi velanotoksi on muodostumassa ennätyksellinen noin 50 miljardin velkakakku. Velkaantuminen ei siis taitu, vaan se kasvaa. Onhan se nyt vähintäänkin erikoista, valitettavasti myös vastuutonta, että ensi vuoden budjettiesitys siis heikentää julkista taloutta vielä 350 miljoonalla eurolla. Sopumme ylivaalikautisesta velkajarrusta näyttää siis hallitukselta unohtuneen. Taloutta piti parlamentaarisesti yhdessä vahvistaa, ei heikentää, ja nyt kokoomuksen johdolla pidetäänkin välivuosi sopeutuksesta. Keskustan mielestä tämä ratkaisu on vastuuton. Puhemies! Tässä tilanteessa olisi pitänyt ja olisi voinut valita myös toisin. Kyse on politiikan arvovalinnoista: siitä, mihin haluamme panostaa ja mitä pidämme tärkeänä. Kokoomuksen ja perussuomalaisten Vahva ja välittävä Suomi näyttää toteutuneen ennen kaikkea vahvojen puolesta välittämisenä. Suurituloiset ansaitsivat isoimmat veronalennukset, ja tavallinen suomalainen on jätetty yksin kamppailemaan työttömyyden, heikentyneiden palveluiden ja kohonneiden arjen kustannusten keskelle. Tulevalle vuodelle tehtävä yhteisöveroalennus kohdistuu sekin eniten suurille yhtiöille. Keskusta olisi luonut investointeihin kannustavan verohyvityksen ja uudistanut yhteisöverotusta tavalla, jossa vain yritykseen sisään jätettävää voittoa olisi verotettu kevyemmin. Tämä olisi luonut työtä, toimeentuloa ja tulevaisuudenuskoa. Puhemies! Näyttää kuitenkin olevan vaikeaa ottaa opposition ehdotuksia omiin nimiinsä, mutta jos ette meitä usko, niin uskokaa edes tutkijoita. Tutkimus nimittäin osoittaa, että työttömyysturvan suojaosat tekivät pienten keikkatöiden ja osa-aikatyön vastaanottamisesta kannattavampaa. Samalla ne eivät luoneet kannustinloukkua olla vastaanottamatta kokoaikaista työtä. Hallitus kuitenkin poisti suojaosat — keskusta palauttaisi suojaosat. Meille työn tekemisen on oltava aina kannustavaa. Täsmätoimia olisi tarvittu myös nuorille, sillä erityisen surullista tässä maassa on nuorisotyöttömyyden raju ja pitkittynyt kasvu. Arvoisa puhemies! Kun tämä hallitus aloitti, se lupasi enemmän työpaikkoja ja vähemmän velkaa. Kun tämä hallitus lopettaa, Suomi saa perinnöksi enemmän työttömyyttä ja enemmän velkaa. Keskusta tulee vaihtoehtobudjetissaan osoittamaan, että taloutta voidaan vahvistaa ilman, että tavallinen suomalainen jätetään yksin, ja että Suomea voidaan rakentaa myös tuleville sukupolville, ei vain seuraaviin vaaleihin asti.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan, kyllä kaukaisilta kuulostavat nyt ne viime vaalien alla kuullut puheet, jolloin nykyinen pääministeripuolue kokoomus kampanjoi sillä, että nyt on oikea aika lopettaa velaksi eläminen, tai kun nykyinen valtiovarainministeripuolue perussuomalaiset kampanjoi lupauksella saada polttoaineiden hinnat kuriin. [Keskustan ryhmästä: Euron bensa!] Kun tämä hallitus sitten aloitti, niin se lupasi suomalaisille enemmän työtä ja vähemmän velkaa, ja kun tämä hallitus ensi keväänä lopettaa, Suomi saa perinnöksi enemmän työttömyyttä ja enemmän velkaa. Puhemies! Hallitus esittää nyt siis budjettia, joka ei vahvista vaan heikentää julkista taloutta entisestään. Ymmärrätte ministeriaitiossa varmasti itsekin, miten erikoiselta tämä ratkaisu kuulostaa tilanteessa, jossa olemme juuri päässeet yhteisesti sopuun velkajarrusta. Pääministeri Orpo, yhteistyötä tarvitaan, ja keskusta on siihen valmis, mutta on pakko kysyä: onko hallitus vielä sitoutunut velkajarruun?
Arvoisa herra puhemies! Me tosiaan käymme täällä nyt tärkeää keskustelua suomalaisen ruuantuotannon ja laajemminkin suomalaisen maaseudun tilanteesta ja tulevaisuudesta. Tätä keskustelua käydään nyt jo kuudetta tuntia, ja kiitän kaikista puheenvuoroista, joissa on tunnistettu se vakava tilanne, jossa suomalaisella maaseudulla eletään. Kiitän myös ministeri Essayahia siitä, että olette sitkeästi istunut täällä kanssamme käymässä tätä keskustelua ja kuuntelemassa näitä huolestuneita — syystäkin huolestuneita — puheenvuoroja. Haluan nyt nostaa esiin vielä pari asiaa, jotka ovat tässä kyllä keskustelun kuluessa jo nousseetkin esiin ja jotka eivät suoraan kyllä kuulu maatalousministerin tontille, mutta toivon kuitenkin saavani näihin vastauksia ja vähintäänkin toivon, että hallituksen sisällä nämä asiat käydään huolellisesti läpi: Ensimmäinen kysymykseni liittyy kilpailulakiin, joka on täällä jo muutamaan otteeseen nostettu. Hallitus on nimittäin aivan oikein itse tunnistanut kilpailulain yhdeksi merkittäväksi tekijäksi ruokamarkkinan ja ruokaketjun oikeudenmukaisemman tulonjaon edistämiseksi, ja siten se onkin nostettu myös hallitusohjelmaan avattavaksi. Kysyisinkin: mitä tälle kuuluu, milloin saamme tämän esityksen eduskuntaan? Pitäisin tärkeänä, että sen tänne saisimme. Toinen huoleni tässä kohtaa liittyy maaseudun tiestöön, koska on tietysti myös ruuantuotannon kannalta tärkeää, että se infrastruktuuri siellä maaseudulla on kunnossa ja elämisen edellytykset kaikkineen ovat kunnossa, ja valitettavasti tilanne esimerkiksi maaseudun tiestön osalta on äärimmäisen huolestuttava. Olen jo pitkään seurannut korjausvelan kasvua ja perusväylänpidon tilannetta. Nyt kun esimerkiksi pian talossa käynnistyvää Orpon hallituksen viimeistä talousarvioesitystä alamme käsittelemään, niin sieltä huomaamme, että niin vain valitettavasti korjausvelka jälleen uhkaa kasvaa. Erityisen iso huoli tietysti kohdistuu sinne yksityisteiden määrärahoihin, koska tuo taso on ollut jo aiemmin tällä kaudella käsittämättömän matala ja nyt edelleen on valitettavan alhaisella tasolla. Tässä jo kävimme vähän keskustelua siitä, miten tuo yksityisteiden rahoitus on tässä männä vuosina kehittynyt ja edellisten hallitusten aikana muuttunut. Valitettavasti nyt Orpon hallituksen aikana tuo rahoitustaso on tosiaan laskenut voimakkaasti vuoden 23 jälkeen. Valtioneuvosto on itsekin todennut, että vuosien 24—25 määräraha on pienentynyt huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna, [Puhemies koputtaa] ja tämän vuoksi on jouduttu priorisoimaan ja rajaamaan hankkeita. Toivon, että tähän asiaan tartutaan.
Arvoisa rouva puhemies! Suomi on tosiaan joutunut pääministeri Orpon hallituskauden aikana liiallisen alijäämän menettelyyn eli niin sanotulle EU:n talouden tarkkailuluokalle, ja kuten äsken edustaja Lohen erinomaisessa puheenvuorossa kuulimme, kaiken lisäksi tarkkailuluokalla on vieläpä käyttäydytty varsin kyseenalaisesti. Eli vaikuttaa siltä, että valitettavasti hallitus on niin sanotusti heittänyt hanskat tiskiin. No, tämähän tarkoittaa nyt sitä, että valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin tämän hetkisten arvioiden perusteella nettomenopolulla pysyminen tarkoittaisi tämän hetkisten tietojen valossa noin 600 miljoonan euron lisäsopeutuksen tarvetta vuodelle 2027 eli ensi vuodelle, ja vuodelle 2028 korjausliikkeen tarve on valtiovarainministeriön arvion mukaan jo 2,7 miljardia euroa. Todella äsken kuullun mukaisesti tuo sopeutustarve yhdelle vuodelle osuvana on mittakaavaltaan aivan valtava. Todella se vastaa samaa sopeutusta, johon tämä hallitus on kyennyt koko hallituskauden kuluessa, ja siitä voi päätellä, että seuraava, tuleva hallitus on todella vaativan urakan edessä. Siksi meidän pitäisi nyt toimia tavalla, joka helpottaisi tuota urakkaa ja siten kaikkien suomalaisten tilannetta. Jos hallitus ei usko oppositiota ja keskustaa, niin toivoisin, että talouden asiantuntijoiden näkemykset kuunneltaisiin huolella. Esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on todennut julkisuudessa, että hallituksen olisi perusteltua säätää finanssipolitiikan viritystä budjettiriihessä. Sen sijaan, että finanssipolitiikkaa siis kevennettäisiin, se olisi hyvä mitoittaa neutraaliksi. Rehnin mukaan voimistuva talouskasvu vuonna 27 antaa itse asiassa hyvän tilaisuuden toteuttaa julkista taloutta vahvistavia toimia eikä tätä mahdollisuutta nyt kannattaisi hukata. Mutta valitettavasti siltä näyttää, että hallitus on tuon tilaisuuden hukkaamassa, sillä julkisen talouden tervehdyttämisen sijaan hallitus on kertonut valmistelevansa tätä yhteisöveron alentamista siten, että muutos tulisi voimaan vuonna 2027. EU:n seuraamassa nettomenopolussa otetaan tosiaan huomioon myös nämä päätösperäiset veromuutokset, joten yhteisöveron alentaminen lisää vastaavasti muun sopeuttamisen tarvetta, eikä hallitus ole tehnyt tällaisia tarvittavia päätöksiä. Keskustan mielestä hallituksen pitäisi ottaa tämä julkisen talouden tilanne ja myös asiantuntijoiden näkemykset vakavasti ja tätä vasten jättää toteuttamatta tämä kallis yhteisöveron alentaminen ja päinvastoin tehdä lisää julkista taloutta vahvistavia päätöksiä budjettiriihessään tänä syksynä. Hallituksen on syytä toimeenpanna osa lisäsopeutuksista jo kuluvan vuoden seuraavassa lisätalousarviossa ja loput sitten tosiaan vuoden 27 talousarvioesityksessä, sillä Suomella ei nyt ole varaa välivuosiin. Suomella ei ole varaa siihen, että hallitus ikään kuin laskettelee tämän loppukauden ja kieltäytyy talouden tervehdyttämisestä vain vaalien vuoksi. Päättämällä tarvittavista uusista sopeutuksista varmistettaisiin, että Suomi ei ylitä tätä EU:n nettomenopolkua vuonna 2027, ja samalla jaksotettaisiin sopeutustarvetta useamman vuoden ajalle, jolloin myöskään tämä äärimmäisen vaativa vuoden 2028 sopeutustarve ei kasvaisi kohtuuttoman suureksi. Se olisi kyllä meidän kaikkien suomalaisten yhteinen etu. Arvoisa rouva puhemies! Tämän edellä olevan perusteella teen vastalauseen 2 mukaisen lausumaehdotuksen.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan vain tiiviisti todeta, että minusta on äärimmäisen murheellista, että käsittelemme täällä nyt esitystä alkoholipolitiikan merkittävästä vapauttamisesta tilanteessa, jossa alkoholi aiheuttaa yhteiskuntaamme merkittäviä ongelmia, jotka ulottuvat elämän eri osa-alueille. Täällä on käytetty hyviä puheenvuoroja, joissa on kuvattu kattavasti näitä ongelmia, joita alkoholi yhteiskuntaamme aiheuttaa, viimeisimpänä edustaja Räsänen hyvässä puheenvuorossaan. Veromenetyksistä on puhuttu, on puhuttu kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden epäreilusta kohtelusta, on kosketeltu alkoholisairauksia, niiden vaikutuksia, työstä poissaoloja. Ehkä sittenkin kaikkein sydäntäsärkevintä on ajatella niitä perheitä, niitä lapsia, niitä läheisiä, joita alkoholinkäyttö koskettaa. Tiedämme, että esimerkiksi lähisuhdeväkivallassa taustalla on monesti alkoholi ja sen myötä myös muut päihteet. On todella sydäntäsärkevää ajatella, että tämän esityksen myötä nuokin tilanteet voivat pikemminkin lisääntyä kuin vähentyä, minkä pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen tehtävä: pyrkiä tekemään sellaista sääntelyä, että näistä äärimmäisen sydäntäsärkevistä ongelmista päästäisiin eroon. Kaiken kaikkiaan kustannukset tämän esityksen myötä uhkaavat kasvaa, niin inhimilliset kuin taloudelliset. Siksi en voi kannattaa tätä esitystä — päinvastoin pidän tätä esitystä äärimmäisen ongelmallisena ja vastuuttomana. Ehkäpä tuosta sinänsä hyvästä lausumasta, johon täälläkin on jo viitattu moneen otteeseen, voi päätellä, miten laajasti asiantuntijat ovat tuoneet esiin erilaisia huolia ja ongelmia, joita tähän esitykseen liittyy. Eihän sitä muuten tuon kaltaista lausumaa sinne olisi tarvinnut lisätä.
Arvoisa puhemies! Tämä kotitalousvähennyksen ja työmatkavähennyksen määräaikainen parannus on ehdottomasti kannatettava ja tarpeellinen, samoin liikunta- ja kulttuuriedun parantaminen. Toivotan nämä esitykset tervetulleiksi ja annan niille tukeni. On erittäin hyvä, että hallitus nyt viimein on päättänyt osin purkaa näitä päätöksiä, joilla se alkukaudesta päätti kiristää suomalaisten verotusta. Esitykset ovat siis kannatettavia, mutta harmittelen kyllä sitä, että kotitalousvähennyksen ehtoja ei nyt palauteta sille tasolle ja niille ehdoille, joilla se oli vielä vuonna 2024, mikä olisi keskustan budjettivaihtoehdossa ollut näin. Haluan myös korostaa esitystä, jonka keskusta on tehnyt nyt moneen kertaan aiemmin, että tämä vähennys voitaisiin tuplata yksin asuvien ja yksinhuoltajien osalta. Yhden aikuisen taloudessahan esimerkiksi remonttien teettäminen ja toteuttaminen on muutoinkin vaikeampaa, kun maksajia on vain yksi, ja sitten myös kun tämän vähennyksen saa tietysti tällä hetkellä vain yksinkertaisena, niin silloin tietysti remonttien tekeminen on vaikeampaa. Olisikin perusteltua, että yhden aikuisen talouksissa tämä vähennys olisi tuplat siitä, mitä yhdelle hengelle. Haluan myös todeta tästä matkakulujen omavastuun heikennyksen osittaisesta perumisesta, että pidän hyvänä, että tätä nyt parannetaan, mutta siinäkin olisi ollut perusteltua palata sille tasolle, jolla se aiemmin oli. Mutta kiitoksia tästä esityksestä. Tuki sille.
Puhemies! Edustaja Heikkiselle toteaisin, että todella toivon, että kävisitte tiivistä keskustelua nyt kasvinviljelijöiden kanssa, niin että varmistaisitte sen, että olisi yhteinen ymmärrys siitä tilannekuvasta, siitä todellisuudesta, jossa he elävät. Itse kun olen käynyt sitä keskustelua, niin yksikään kasvinviljelijä ei ole nostanut esiin toivetta akuutisti nyt keventää yhteisöverotusta, mutta nämä muut ehdotukset, joita täällä on tänäänkin esitetty, ovat kyllä nousseet esiin, ja siksi nyt vain halusin varmistaa, että onhan siellä käyty tiiviisti tätä keskustelua. Varsinainen syy, miksi halusin pyytää puheenvuoron, liittyi Metsähallituksen säästöihin ja tuloutuksiin. Todella itsekin olen huolissani näistä säästöistä, joiden vaikutukset näyttäisivät nyt valuvan sinne, että esimerkiksi retkeilyalueista ei todella pystytä enää pitämään huolta. Sitä kautta on täytynyt yrittää löytää muunlaisia ratkaisuja pitää retkeilypaikoista huolta. Esimerkiksi oman kotikuntani osalta onneksi löytyi ratkaisu, jossa kunta ja yhdistykset yhteistyössä pyrkivät ainakin osin paikkaamaan niitä säästöjä, jotka aiheuttavat ongelmia retkeilyalueiden kehittämiselle ja kunnossapidolle. Toivoisinkin siksi, että kun säästöjä tehdään, niin ajateltaisiin julkista taloutta nyt kokonaisuutena eikä siilomaisesti.
Arvoisa rouva puhemies! Orpon hallituksen talouspolitiikan keskeinen ongelma on yksinkertainen: tavoitteet ja tulokset eivät kohtaa. Nyt käsittelyssä oleva julkisen talouden suunnitelma osoittaa tämän karulla tavalla, ja tämä ei ole vain hallituksen suuri epäonnistuminen vaan kaikkien suomalaisten yhteinen ongelma ja murhe. Hallitus on luvannut tasapainottaa julkista taloutta, parantaa työllisyyttä ja taittaa velkaantumisen. Tähän mennessä yksikään näistä tavoitteista ei valitettavasti ole toteutunut. Suomalaisille luvattiin paljon enemmän kuin nyt on saatu todistaa. Arvoisa puhemies! Hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä. Todellisuus on ollut toinen. Työttömyys on noussut lähes sysimustiin lukemiin, pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut, ja nuorten työllisyystilanne on murheellinen. Yhä useampi suomalainen joutuu kysymään, missä ovat ne työpaikat, joita hallitus lupasi. Hallitus lupasi taittaa velkaantumisen. Nyt velkasuhde kasvaa edelleen, ja julkisen talouden alijäämä on karannut hallitusohjelmassa asetetuista tavoitteista. Hallitus lupasi vauhdittaa investointeja. Silti rakentaminen on ajautunut historialliseen ahdinkoon, asuntokauppa on pysähdyksissä ja yritykset lykkäävät investointejaan epävarmassa toimintaympäristössä. Me kaikki toivomme, että talouden orastavat pienet valonpilkahdukset kääntyvät kestäväksi kasvuksi, mutta sen varaan ei voi vain laskea toivotaan toivotaan -meiningillä, vaan Suomi tarvitsee uskottavan kasvustrategian. Arvoisa puhemies! Taloudessa luottamus on usein ratkaisevin tekijä. Kun ihmiset luottavat tulevaisuuteen, he uskaltavat kuluttaa, investoida, rakentaa ja yrittää. Kun yritykset luottavat toimintaympäristöönsä, ne uskaltavat palkata ja investoida. Viime vuosina luottamuspääoma on kuitenkin rapautunut erittäin huolestuttavalla tavalla. Hallituksen olisi syytä tunnistaa tässä asiassa vastuunsa. Verolinjaukset ovat muuttuneet kesken matkan. Yritykset ovat saaneet ristiriitaisia viestejä investointien edellytyksistä. Energia- ja ilmastopolitiikan ratkaisut ovat aiheuttaneet epävarmuutta monilla toimialoilla. Suomella olisi mahdollisuudet nousta esimerkiksi puhtaan energian, biokaasun ja kiertotalouden edelläkävijäksi, mutta investointeja hidastavat epäselvät linjaukset, hallinnollinen byrokratia ja jatkuvasti muuttuvat pelisäännöt. Investoinnit eivät synny maahan, jossa poliittinen riski kasvaa ja toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Siksi hallituksen tärkeimpiä ja kiireellisimpiä tehtäviä olisi palauttaa vakaus, ennakoitavuus ja luottamus päätöksentekoon. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Tarvitsemme uskottavat toimet velkasuhteen vakauttamiseksi ja kääntämiseksi pysyvästi alenevalle uralle. Tarvitsemme konkreettisen ohjelman alijäämän pienentämiseksi. Tarvitsemme vaikuttavat toimet 100 000 uuden työllisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tarvitsemme kasvutoimia, joilla Suomen talouskasvu voidaan vähintään kaksinkertaistaa nykyisiin ennusteisiin verrattuna. Tarvitsemme politiikkaa, joka palauttaa luottamuksen, vahvistaa työnteon kannustimia, tukee yrittäjyyttä ja tekee Suomesta houkuttelevan investointikohteen. Tarvitsemme enemmän työtä, enemmän kasvua ja enemmän tulevaisuudenuskoa. Arvoisa rouva puhemies! Suomen vahvuus on aina ollut siinä, että vaikeinakin aikoina olemme kyenneet yhdistämään taloudellisen vastuullisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja uskon tulevaisuuteen. Nyt tarvitsemme jälleen tätä samaa kykyä. Siksi esitän, että eduskunta hyväksyy vastalauseen numero 2 mukaisen kannanoton.
Arvoisa rouva puhemies! Nämä uudistuksen tavoitteet ovat ilman muuta hyviä ja kannatettavia, mutta valitettavasti tämän esityksen sisältö pitää sisällään niin monia ja mittaluokaltaan niin merkittäviä ongelmia, että tätä esitystä ei todella tällaisenaan voi hyväksyä, vaan tämä esitys pitäisi itse asiassa valmistella kokonaan uudelleen. Edustaja Mehtälä tekee pian keskustan vastalauseen mukaisen esityksen, mutta käyn tässä vielä tiiviisti läpi näitä esityksen keskeisiä ongelmia: Ensinnäkin tämä kymmenen prosentin kaavamainen omistusraja aiheuttaa etenkin pienten kuntien palvelutuotannolle ilmeisiä ongelmia, kuten tässäkin keskustelussa jo moneen otteeseen on kuultu. Se vaarantaa paikoin jopa lakisääteisiä palveluja, ja tämä kohtuuttoman lyhyt siirtymäaika pahentaa entisestään tätä ongelmaa. Toiseksi myös maakunnallinen ja kuntien yhteinen elinvoimayhteistyö uhkaa vaikeutua, mikä on erityisen ongelmallista nimenomaan pienten yrittäjien ja yritysten sekä sen myötä alueellisen elinvoiman näkökulmasta. Nämä kuntien yhteiset elinvoimayhtiöt ovat tarjonneet matalan kynnyksen palveluja nimenomaan pk-yrityksille, pienille yrittäjille ja yrityksille. Kolmanneksi tämä uudistus aiheuttaa ilmeisiä riskejä myös kyberturvallisuudelle. Yhteiskunnan elintärkeään infraan liittyvän kyberturvallisuuden vaarantuminen tunnistettiin asiantuntijalausunnoissa, ja myös mietinnössä suoraan todetaan, että uudistus todennäköisesti heikentäisi kyberturvallisuuden tasoa. Keskustan mielestä tämä viesti pitäisi ottaa tosissaan. Puhemies! Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä nämä kustannukset, siis jopa 600 miljoonaan nousevat muutoskustannukset, ne eivät ole pikkujuttu. Tällainen euromäärä on valtava kustannus kaikissa oloissa, mutta etenkin tässä julkisen talouden tilanteessa, jossa nyt olemme, tällaisen kustannustaakan aiheuttaminen kunnille eli kuntalaisille, veronmaksajille, on vastuutonta. Viimeksi tänään olemme täällä salissa käyneet lisätalousarviokeskustelun yhteydessä keskustelua julkisesta taloudesta ja siitä, miten Suomi velkaantuu edelleen rajulla vauhdilla, ja siksi tämänkaltaiset esitykset ovat sellaisia, mitä on vaikea ymmärtää. Meidän pitäisi pikemminkin löytää esityksiä, jotka auttaisivat julkista taloutta, eivät toimisi päinvastoin. Puhemies! Tässä esityksen keskeisiä ongelmia.
Arvoisa puhemies! Tosiasia on se, että nettosopeutus todella jää aivan murto-osaan siitä, mitä hallitus tavoitteli, ja se on kyllä hallitukselta suuri epäonnistuminen ja kaikkien suomalaisten yhteinen murhe. Velkaantuminen siis jatkuu rajuna, [Perussuomalaisten ryhmästä: Te ette yrittäneet! — Sara Seppänen: Olisitte edes jostain säästäneet!] ja kun samanaikaisesti myös työttömyystilanne on sanalla sanoen sysimusta, niin on kyllä vaikea ymmärtää niitä hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroja, joissa on todettu tilanteen olevan valoisa, ellei jopa fantastinen. Esimerkiksi tämä nuorisotyöttömyystilanne on todella murheellinen. Nuorisotyöttömyyden nujertaminen edellyttää nyt määrätietoisia toimia, ja tämä 20 miljoonan euron panostus nuorten rekrytointitukeen ilman muuta tarvitaan, mutta se on aivan liian vaatimaton, kun tilanne siis nyt on se, että työttömiä alle 30-vuotiaita on jo lähemmäs 80 000. [Jenna Simula: Keskusta on jakopuolue!] Toivoisin vastausta edustaja Siposen jo aiemmin esittämään kysymykseen: eikö tilanne ole riittävän vakava, että nyt kannattaisi harkita keskustan esittämää nuorten takuutyötä?
Arvoisa puhemies! Alkuun todettakoon, että uudistuksen tavoitteet lisätä palvelutuotannon kustannustehokkuutta ja alueellista elinvoimaa ovat kannatettavia. Siksi ne esityksen sisältämät muutokset, jotka aidosti edistävät kilpailua, ovat perusteltuja ja tervetulleita. Esimerkiksi vaatimus markkinakartoituksen tekemisestä on kannatettava, tosin nyt esitettävä kymmenen miljoonan euron raja-arvo on aivan liian korkea. Arvoisa puhemies! Vaikka uudistuksen tavoitteet ovat kannatettavia, niin kyllä tämä kokonaisuus pitää sisällään niin merkittäviä puutteita, niin merkittäviä ongelmia, että tällaisenaan tätä kokonaisuutta ei voi hyväksyä. Tässä keskustelussa on jo käytetty lukuisia hyviä puheenvuoroja, joissa on avattu niitä lukuisia ongelmia, joita tähän kokonaisuuteen sisältyy, viimeisimpänä edustaja Mehtälä erinomaisessa puheenvuorossaan. Mutta koska vaikutukset ovat niin merkittävät, niin haluan nyt vielä itsekin käydä läpi tiiviisti näitä keskeisiä ongelmia. Itse asiassa keskeisin ongelma kytkeytyy nimenomaan tähän kaavamaiseen kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimukseen sidosyksiköiden käytölle, joka on monissa puheenvuoroissa täälläkin tullut esiin. Tätä ongelmaa pahentaa vieläpä muutokseen liittyvä kohtuuttoman lyhyt siirtymäaika. Tästä seuraa merkittävä uhka erityisesti pienten kuntien taloudelle ja palvelutuotannolle sekä pieniä kuntia laajemmin kustannustehokkaalle elinvoimayhteistyölle ja vielä laajemmin Suomea ja suomalaisia koskettavalle kyberturvallisuudelle. Ensin pari sanaa taloudesta ja uudistuksen aiheuttamista kustannuksista. Uudistuksesta aiheutuvien muutoskustannusten on todella arvioitu nousevan 450 miljoonasta jopa 600 miljoonaan euroon. Tämä kustannus siis kohdistuisi erityisen raskaasti pieniin ja keskisuuriin kuntiin. 600 miljoonaa euroa on valtava summa kaikissa oloissa, mutta yhdistettynä muutoinkin vaikeaan julkisen talouden tilanteeseen se on näiden pienten kuntien kuntalaisten näkökulmasta kestämätöntä ja vastuutonta. Entä sitten alueellinen elinvoimatyö, tuo alueellinen elinvoimatyö, joka itse asiassa palvelee erityisesti yrittäjiä ja yrityksiä? Yksi omaakin kotimaakuntaani koskettava huoli liittyy esityksen vaikutuksiin kuntien yhteiseen ja maakunnalliseen elinvoiman edistämiseen. Esitetty kymmenen prosentin omistusraja nimittäin uhkaisi myös alueellisten kehitysyhtiöiden ja vaikkapa matkailunedistämisyhtiöiden toimintaa. Näiden aktiivinen toiminta on palvellut erinomaisesti etenkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja edistänyt samalla alueellista elinvoimaa. Siksi omistusrajavaatimuksesta tulisi ehdottomasti sulkea pois yleishyödylliset yhtiöt, kuten elinvoimayhtiöt ja maakunnallista kasvua tukevat kehitysyhtiöt. Talousvaliokunnan mietinnössäkin tämä ongelma itse asiassa tunnistetaan ja todetaan, miten esimerkiksi mikro- ja pienyrityksillä ei käytännössä enää olisi mahdollisuutta markkinoida palvelujaan yhtä laajasti tai toimia yhteistyössä Visit Finlandin kanssa ilman alueorganisaatioiden apua. Keskustan mielestä pelkkä ongelman toteaminen ei riitä, jos samaan aikaan ollaan kuitenkin valmiita viemään tämä merkittäviä ongelmia aiheuttava lakiesitys läpi. Arvoisa puhemies! Vielä pari sanaa kyberturvallisuudesta. Talousvaliokunnan mietinnössä todella suoraan todetaan, että uudistus todennäköisesti heikentäisi kyberturvallisuuden tasoa palvelurakenteen sirpaloitumisena, siirtymävaiheeseen liittyvinä haavoittuvuuksina sekä osaamisen ja kyvykkyyksien heikkenemisenä. Tämä on muuten kovaa tekstiä. Tämä on kovaa tekstiä, jonka äärelle viimeistään kannattaisi pysähtyä. Eli mietinnössä todetaan, että uudistus todennäköisesti heikentäisi kyberturvallisuuden tasoa. Kaikkein kriittisimmin muutokset kohdistuisivat ict- ja tietohallinnon palveluihin eli palveluihin, joiden varassa toimii yhteiskunnan elintärkeä infrastruktuuri. Useissa lausunnoissa korostetaan, miten kunnilla ja pienillä hankintayksiköillä ei ole riittävää osaamista kilpailuttaa ja valvoa vaativia kyberturvallisuus- ja ict-kokonaisuuksia itsenäisesti, saati resursseja kilpailla parhaista ict-arkkitehdeistä tai kyberturva-asiantuntijoista. Lakiesityksen arvioidaan lisäävän myös riippuvaisuutta suurista kansainvälisistä ict-toimijoista, mikä voi kaventaa kansallista päätösvaltaa kyberturvallisuusasioissa sekä lisätä haavoittuvuutta kriisitilanteissa, jos palvelut, datan hallinta ja osaaminen keskittyvät Suomen rajojen ulkopuolelle. Puhemies! Näistä ongelmista johtuen en voi kannattaa tätä kokonaisuutta, joka itse asiassa pitäisi palauttaa uuteen valmisteluun ja tuoda huolellisesti aivan uudelleen valmisteltuna, nämä tunnistetut ongelmat ratkaistuna, eduskunnan käsittelyyn.
Arvoisa puhemies! Keskustan reseptin ytimessä on nimenomaan luottamuksen jälleenrakennus, ja se edellyttää luottamuksen palauttamista myös siihen, että apua saa silloin, kun sitä tarvitsee, lompakon paksuudesta riippumatta. Hallitus on moneen otteeseen korottanut sotepalveluiden asiakasmaksuja, ja se osuu erityisen kovasti pienituloisiin ja tietysti myös paljon palveluita tarvitseviin. Näiden joukossa on paljon myös lapsiperheitä. Annan esimerkin päätöstenne vaikutuksista: Umpilisäkkeen poisto on melko tavallinen lapsille päivystyksenä tehtävä leikkaus, ja siitä toivutaan usein parin päivän ajan sairaalassa. Hallituksenne aloittaessa kolme vuotta sitten perheelle koitui lapsen kolmen päivän sairaalahoidosta enintään 125 euron lasku. Jatkossa kaikkien tekemienne ja nyt päättämienne uusien korotusten jälkeen perheen postilaatikkoon tipahtaa lapsen yllättävän sairastumisen vuoksi jopa nelinkertainen, yli 470 euron lasku. [Juho Eerola: Kaikki on leikattu, jopa umpilisäke!] Tällainen yllättävä melkein 500 euron lasku on valtavan suuri mille tahansa lapsiperheelle mutta erityisesti pienituloisille. [Puhemies koputtaa] Onko tämä kohtuullinen?
Arvoisa puhemies! Toimeentuloa, sitä tämä maa nyt tarvitsee, kyllä, lisää työpaikkoja, mutta myös sitä, että me tulemme toimeen keskenämme: ei toista ilman toista. [Jani Mäkelä: Sen takia te teitte välikysymyksen!] Suomi ei nouse vastakkainasettelulla. Suomi nousee yhteistyöllä — ja vain sillä. Kaikki kaikessa on luottamus. Se pitää jälleenrakentaa: koteihin ja työpaikoille, kautta maan. Suomalaisten ihmisten pitää voida taas uskoa Suomeen, suomalaisten yritysten pitää voida taas uskoa Suomeen — siihen, että kyllä kaikki järjestyy, siihen, että tämän maan parhaat päivät ovat vielä edessäpäin. Arvoisa puhemies! Isoin vastuu luottamuksen palauttamisessa on meillä päättäjillä. Kun Suomi on näin vakavassa paikassa, ylimielisyyteen ei luulisi olevan kenellekään varaa — kaikkein vähiten heillä, joilla on kaikkein eniten valtaa. Nyt käsiteltävänä olevassa julkisen talouden suunnitelmassa hallitus kaavailee, että valtio ottaisi lisävelkaa 64 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä. Julkisen talouden suunnitelmasta käy ilmi, ettei hallitus ole kyennyt saavuttamaan yhtäkään hallitusohjelman keskeisistä taloustavoitteista: ei työllisyydessä, ei velkaantumisen taittamisessa, ei talouden tasapainottamisessa. Tästä huolimatta, en valitettavasti kuullut hitustakaan nöyryyttä valtiovarainministerin puheenvuorossa enkä kokoomuksen tai perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoroissa, en tosiasioiden tunnustamista, saati valmiutta yhteistyöhön. Hallitus perustelee tilannetta suhdanteilla, mutta tuntuvat ne suhdanteet muuallakin Euroopassa. Silti juuri Suomessa on kaikkein korkeimmaksi kasvanut työttömyys. Tällä menolla ei saada aikaan ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Tällä menolla suomalaisille ei tule työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Kun parasta, mihin hallitus pystyy, on sen itse tekemiensä leikkausten osittainen peruminen, kuten kotitalousvähennyksen ja työmatkavähennysten osalta nyt sentään tehdään, on selvää, ettei tämä riitä. Tarvitaan enemmän. Arvoisa puhemies! On uuden politiikan, uuden johtajuuden ja uuden yhteistyön aika. Suunnanmuutos tarkoittaa, että parannamme yhdessä etenkin pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia kasvaa, investoida ja työllistää. Siksi keskusta helpottaisi ensimmäisen työntekijän palkkaamista sivukuluja keventämällä ja uudistaisi yhteisöverotusta tavalla, jossa yrityksen sisään jätettäviä voittoja verotettaisiin kevyemmin kuin ulosjaettavia. Nämä toimet kannustaisivat kasvuun, investointeihin ja työllistämiseen. [Välihuutoja] Suunnanmuutos tarkoittaa, että käännämme yhdessä kaikki kivet nuorten tulevaisuudenuskon palauttamiseksi ja nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Siksi keskusta toteuttaisi nuorten takuutyön, joka takaisi kaikille vastavalmistuneille nuorille työpaikan. Suunnanmuutos tarkoittaa myös, että turvaamme yhdessä terveydenhoidon, vanhustenhoivan ja muut arjen palvelut tasa-arvoisesti kaikkialla maassa. [Juho Eerola: Niin kuin tämä soteuudistuskin!] Suomen on oltava maa, jossa voi luottaa siihen, että hoitoon pääsee ja apua saa, kun sitä tarvitsee. Suomen on oltava maa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä vanhenemista. Siksi keskustan tavoite on omalääkäri jokaiselle suomalaiselle ja perhehoidon lisääminen huolenpidossa ikäihmisistä. Arvoisa puhemies! Pois luottamuslamasta, vastakkainasettelusta yhteistyöhön, työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa, lisää inhimillisyyttä ja empatiaa, pidetään kaikki mukana, luottamuksen jälleenrakennusta: Siinä on Suomelle uutta suuntaa. Siinä on toivon tietä. [Petri Honkonen: Vaikea olla eri mieltä!]
Arvoisa rouva puhemies! Tämän esityksen tavoitteet todellakin ovat sinänsä ihan kannatettavia. Kyllähän moni meistä nykyisin asioitaan hoitaa netissä, ja esimerkiksi nämä verottajan digitaaliset palvelut ovat hyvin suosittuja, mutta valitettavasti hyvissäkin tavoitteissa voidaan kuitenkin epäonnistua huonon toimeenpanon vuoksi, ja tämä käsittelyssä oleva lakiesitys on malliesimerkki sellaisesta. Tämän lakiesityksen perusongelma on siis siinä, että se todellakin muuttaa sähköiset tiedoksiannot suostumusperusteisesta mallista automaattisesti käyttöön tulevaksi velvoitteeksi. Pääasiallinen vastuu muutoksen mukanaan tuomista seuraamuksista siirtyisi siis viranomaiselta kansalaiselle. Keskustan mielestä verovelvollisella tulee olla oikeus kieltäytyä ensisijaisesta sähköisestä asioinnista pysyvästi, jolloin sähköinen tiedoksianto aktivoituu vasta, kun verovelvollinen sitä erikseen pyytää. Hallituspuolueiden mielestä sen sijaan ilmeisesti kohtuullisena aikana voidaan pitää 60:tä päivää, jonka ajan ilmoitus OmaVeron käytön lopettamisesta on ainoastaan voimassa. Keskustan mielestä on käsittämätöntä verovelvollisten kyykyttämistä, että heitä vaaditaan tämän ajan umpeuduttua taas erikseen seuraavien sähköisten asiointikertojen yhteydessä etsimään Verohallinnon palvelusta sähköistä tiedoksiantoa koskeva kohta ja merkitsemään kielto siihen. Keskusta pitää kohtuuttomana myös sitä, että hallituksen OmaVerossa sähköisestä tiedoksiannosta nimenomaisesti kieltäytynyt verovelvollinen voi siis joutua tästä huolimatta veroasioissakin sähköisen tiedoksiannon piiriin sen vuoksi, että on käyttänyt jotain muuta julkishallinnon palvelua Suomi.fi-tunnistusta käyttäen. Jatkossa Suomi.fi-viestitili avattaisiin jokaiselle henkilölle automaattisesti heti, kun hän tunnistautuu johonkin viranomaispalveluun, ilman että hänen suostumuksensa tai ymmärryksensä palvelun oikeudellisista vaikutuksista olisi varmistettu. Lainmuutosten myötä kansalainen voi siis joutua esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, jossa hän saa oikeudellisesti sitovia tiedoksiantoja tietämättään, mikäli hän ei ole syystä tai toisesta ilmoittanut viestinvälityspalveluun sähköistä osoitettaan. Sama ongelma on automaattisessa tilin uudelleenavautumisessa. Nämä ongelmat voivat helposti johtaa muun muassa määräaikojen umpeutumiseen, maksu- ja velkomusmerkintöihin sekä muihin oikeudenmenetyksiin. Kun tiedoksianto katsotaan aina annetuksi kolmantena päivänä riippumatta siitä, onko henkilö viestiä tosiasiallisesti avannut tai pahimmillaan edes tiennyt tilinsä olemassaolosta, lakiesitys synnyttää myös oikeusturvariskin, jota emme voi pitää hyväksyttävänä. Käytännössä esitys siirtäisi tiedoksiannon valvontavelvollisuuden viranomaiselta yksilön harteille tavalla, joka ei ole asianmukainen ottaen huomioon kansalaisten erilaisen toimintakyvyn ja digiosaamisen. Arvoisa rouva puhemies! Asiantuntijakuulemisten perusteella lakiesityksen hallinnolliset ja taloudelliset vaikutukset on arvioitu optimistisesti ja osin virheellisesti. Säästöt sen sijaan ovat epävarmoja. Sen sijaan virheiden, oikaisuvaatimusten ja valitusten ja digitukitarpeen lisääntyminen voi kasvattaa kustannuksia paljonkin. Tätä me emme hyväksy, ja siksi teen vastalauseen 2 mukaisen esityksen ja esitän lakiehdotuksia hylättäväksi.
Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty paljon hyviä puheenvuoroja, ja todellakin turve on äärimmäisen tärkeä polttoaine ja raaka-aine niin meidän energiahuollon kuin ruokahuollon ja ruokaturvan näkökulmasta. Siksi onkin vaikea ymmärtää tätä tilannekuvaa vasten ja vieläpä tässä maailmantilanteessa, jossa me olemme, miksi hallitus haluaa luopua kokonaan turpeen energiakäytöstä vuoteen 2030 mennessä. [Tuomas Kettunen: Miksi?] Ymmärrämme hyvin, että moni toimi, esimerkiksi päästökauppajärjestelmästä irrottautuminen, olisi hyvin vaikea toimi, joka vaatisi aikamoista lobbausta, mutta on olemassa myös toimenpiteitä, joita hallitus voi omin toimin tehdä, ja on toimivalta toimia, esimerkiksi verotukseen liittyvät kysymykset. Niistä Suomi voi päättää itse. Esimerkiksi turpeen verotuksen osalta voi tehdä päätöksiä ja poistaa vaikka turpeen valmistevero kokonaan. Tai ainakin pyydän teitä nyt verottoman lämmitysturpeen ylärajan osalta säilyttämään sen siellä 10 000 kilowattitunnissa, joka viime kaudella päätettiin. [Puhemies koputtaa] Nyt aiotte sen poistaa kokonaan. Se on kestämätön päätös.
Arvoisa rouva puhemies! Alkuun toteaisin ministeri Rydmanille ja miksei koko hallitukselle, että leikkaaminen ei ole sama asia kuin kustannusten kasvun hillintä. Tämä on nyt äärimmäisen tärkeä asia ymmärtää erityisesti, kun me puhutaan suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista ja niiden rahoituksesta. Nimenomaan nyt on tilanne, että siellä hyvinvointialueilla ei pystytä tekemään niitä toimia, jotka auttaisivat siinä kustannusten kasvun hillinnässä, mikä on aivan välttämätöntä. Siksi olisi nyt tärkeää lopettaa sellainen säästäminen, joka aiheuttaa tulevaisuudessa enemmän kustannuksia. Sitten minä palaisin vielä tähän yhteisöverouudistukseen, jonka arvioitu verotulojen menetys on siis nyt tällä tavalla se noin 800 miljoonaa euroa. Ymmärtäisin tämän toimen, jos Suomen yhteisöverotaso olisi jotenkin ei-kilpailukykyinen suhteessa verrokkimaihin, mutta tällä hetkellä ei tällaista suurta ongelmaa ymmärtääkseni ole. Tai jos ajat olisivat paremmat. Mutta nyt kun meillä on huonot, vaikeat ajat ja julkisen talouden tilanne on vaikea, niin meidän täytyisi tehdä äärimmäisen kustannustehokkaita toimia. Siksi me tekisimme reformin, jossa sinne sisään jätettäviä voittoja verotettaisiin kevyemmin kuin ulos jaettavia. Tämä voitaisiin tehdä kustannustehokkaammin julkisen talouden näkökulmasta. Siksi pyydän vielä harkitsemaan tätä ehdotusta vakavasti. [Puhemies koputtaa]
Arvoisa puhemies! Hyvä pääministeri Orpo, viittasitte puheenvuorossanne muutamiin tunnettuihin suomalaisiin sananlaskuihin ja sanontoihin, ja siihen listaan olisi voinut lisätä vielä ainakin yhden, joka kuuluu: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.” [Petteri Orpo: Älä muuta sano!] Olemme todella juuri parlamentaarisen velkajarrutyöryhmän kautta laajasti yhdessä sopineet julkisen talouden tervehdyttämisestä ja alati kiihtyvän velkaantumisen kääntämisestä. Meidän ei kannata todellakaan täällä liikaa käyttää aikaa siihen, mitä edelliset hallitukset ovat tehneet, vaan keskittyä pikemminkin siihen, mitä voimme tehdä juuri nyt, mitä voimme vielä tehdä, ja toki myös katsoa, mitä pitää tulevaisuudessa tehdä. Edustaja Anderssonin peräänkuuluttamassa hengessä tätä työtä voidaan tehdä myös yhdessä, ja aikaa on vielä. Tätäkin vaalikautta on todellakin vielä vuosi jäljellä, ja täällä on todella laajasti peräänkuulutettu nyt sitä yhteisöveron kaavamaisen keventämisen perumista, joka toisi sen lähes miljardi euroa tuloja. [Puhemies koputtaa] Eikö sitä kannattaisi vielä harkita?