Päivärinta Susanne
19 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aivan aluksi haluan sanoa, että toisin kuin edustaja Kalmari tuossa äsken väitti, ei tietenkään kokoomus vastusta elintarvikemarkkinalakia. Se on aivan väärä väite. Mutta itse asiaan: Maaseudun elinvoima, ruuantuotanto ja huoltovarmuus ja meidän kokonaisturvallisuus, ne kulkevat kaikki käsi kädessä. Kun meidän maaseudun väestö vähenee ja tilojen kannattavuus heikkenee, heikkenee samalla myös Suomen huoltovarmuus. Keskustan välikysymys todella lähtee aidosta ongelmasta, myönnettäköön se. Maatalouden kannattavuus on vakava kysymys, eikä sitä pidä missään tapauksessa vähätellä. Välikysymyksessä hallitusta syytetään siitä, että maatalouden kannattavuus on EU:n heikointa ja kustannuskriisi uhkaa tuotantoa. Arvoisa puhemies! Tässä kohtaa on kuitenkin jo sanottava, että keskusta potee aikamoista poliittista muistinmenetystä — muistinmenetystä, jossa omaa hallitusvastuuta — siitähän ei ole kovinkaan kauan — ja keskustalaista maa- ja metsätalousministeriyttä yritetään pyyhkiä pois historiankirjoista. Maatalouden kannattavuuskriisi oli jo viime kaudella tosiasia, se oli fakta. Marraskuussa 2022 silloinen oppositio joutui jättämään hallitukselle välikysymyksen maatalouden kriisistä. Tilojen kustannukset olivat nousseet rajusti, ruokaketjujen epätasainen tulonjako oli tiedossa, viljelijän heikko neuvotteluasema oli kyllä tiedossa, ja parlamentaarinen raportti tarvittavista uudistuksista valmistui keskustan ollessa hallituksessa. Kuten keskusta nyt itse välikysymyksessä muistuttaa, kyllä, te jaoitte kriisipaketteja, mutta te ette ratkaisseet maatalouden rakenteellista ongelmaa, juuri sitä ongelmaa, mistä tänään on täällä puhuttu koko ajan. [Antti Kurvinen: Te olette pahentaneet niitä ongelmia!] Se ongelma on se, että viljelijälle jää ruokaketjussa liian pieni osa ruuan hinnasta. [Anne Kalmari: Koska te suositte kauppaa, laulatte sen lauluja!] Siitä me olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Keskusta vaatii nyt Orpon hallitusta ratkaisemaan ongelman, jonka olemassaolon itse totesi viime kaudella jo neljä vuotta sitten. Itse jätti ratkaisut tekemättä. Arvoisa puhemies! Pitänee myös muistuttaa keskustaa poliittisesta lähimuistista, joka sekin näyttää nyt kyllä valitettavasti pätkivän. Nimittäin kokoomusjohtoinen hallitus ei edes näinä taloudellisesti vaikeina aikoina ole leikannut ruokaa tuottavasta maataloudesta. Me emme ole leikanneet, vaikka säästöjä on jouduttu hakemaan kissojen ja koirien kanssa joka hallinnonalalta. Energiaveron palautuksia on korotettu. Maatalouden investointeihin ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Elintarvikemarkkinalakia on uudistettu. Sitä on siis nimenomaan uudistettu tuottajan aseman vahvistamiseksi. Ruoka-alan kasvua ja vientiä vauhditetaan. Se on oikea suunta. Lannoitteiden saatavuutta helpotetaan. Paljon muutakin on tehty, niin kuin tänään olemme tässä salissa kuulleet. Työ jatkuu. Kaikkea ei ole tietenkään vielä saatu aikaiseksi. Keskusta vaatii nyt lisää kriisitukia, mutta tukipaketti toisensa perään ei ratkaise suomalaisen maatalouden perusongelmaa, eikä velkaantuva valtio voi loputtomasti maksaa ruokaketjun toimimattomuudesta. Arvoisa puhemies! Orpon hallituksen työ ruokaketjun epätasapainon korjaamiseksi on tärkeää, ja on hienoa, että me olemme hyvässä vauhdissa. Epäreiluihin kauppatapoihin on puututtava, tuottajien neuvotteluasemaa on vahvistettava ja elintarvikemarkkinalakia vietävä määrätietoisesti tästäkin eteenpäin. [Anne Kalmari: Kyllä!] Se on aivan selvä, että suomalaisen maatalouden elinvoimasta meidän on todella huolehdittava pitkälle tulevaisuuteen, ei kriisipaketti kerrallaan. Ei meidän poliitikkojen onnistumista mitata tukipakettien tai uusien pykälien määrällä. Se mitataan sillä, jääkö ruuan tekijälle omasta työstä enemmän käteen. Ja kokoomuksen vastaus on selvä: on jäätävä. Viljelijän työn on oltava kannattavaa, ja tämän eteen meidän kaikkien tulee tehdä töitä. Arvoisa puhemies! Haluan myös muistuttaa lopuksi siitä, että ihan yleisessä keskustelussa meidän on tärkeää antaa maaseudulla työskenteleville ja maaseudulla asuville heille kuuluva arvo. Meidän puheistamme täytyy se välittyä. Tärkeää on sekin, että olemme helpottaneet nuorten viljelijöiden pääsyä alalle. On hyvä muistaa, että nuoret maanviljelijät ovat avainasemassa maatalouden tulevaisuudessa ja huoltovarmuudessa. — Kiitos. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]
Kiitos, arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden ahdinkoa ei käy kiistäminen, mutta onneksi Orpon hallitus on tehnyt lukuisia toimia tuottajan aseman vahvistamiseksi — todella monia toimia, niin kuin tänään tässä salissa olemme kuulleet. Mainitaan nyt vaikka tämä elintarvikemarkkinalain uudistaminen. Keskusta sen sijaan näyttää potevan aikamoista poliittista muistinmenetystä, kun näyttää tyystin unohtaneen, että jakoi viime kaudella kyllä kriisipaketteja, mutta tähän rakenteelliseen ongelmaan te ette pureutuneet — juuri siihen, mistä tänään puhutaan: siihen, että viljelijälle jää ruokaketjussa liian pieni osa ruuan hinnasta. Poliittisen muistinmenetyksen piikkiin mennee sekin, että sehän oli keskustalainen maa- ja metsätalousministeri Kurvinen, joka neuvotteli nykyisen CAP-kauden, nykyisen CAP-sopimuksen, ja hänhän kehui vuolaasti neuvottelutulosta suomalaisten viljelijöiden kannalta erittäin hyväksi. Suora sitaatti: ”Kova neuvottelu-urakka tuotti hyvän tuloksen viljelijöiden kannalta.” No, nyt te sitä moititte ja moititte byrokratiasta. Eikö tämä neuvottelutulos sitten ollutkaan hyvä?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Pitkittynyt rikosprosessi heikentää oikeusturvaa. Se heikentää sitä aivan olennaisesti. Pitkittynyt rikosprosessi on paitsi kallista myös raskasta niin rikoksen uhrille kuin syytetyllekin, ja tästä meillä on valitettavasti Suomessa liian monta karua esimerkkiä. Siksi hallitus ja kokoomus ovat sitoutuneet sujuvoittamaan oikeusprosesseja ja ehkäisemään oikeudenhoidon ruuhkautumista. Rikosprosessia sujuvoitetaan tässä hallituksen esityksessä koko ketjussa, siis koko ketjussa ihan sieltä esitutkinnasta oikeudenkäyntiin, ja se on tärkeää. Näin käsittelyajat nopeutuvat, kustannukset alenevat ja oikeudenhoidon resurssit kohdennetaan tehokkaammin —— kohdennetaan sinne, missä niitä tarvitaan. Kaikki ei ole aina kiinni rahasta, vaan kustannuksista voidaan myös näin säästää. Se, mikä tässä on tärkeintä, on se, että näin tekemällä me vahvistamme suomalaisten ihmisten luottamusta siihen, että Suomessa oikeus toimii ja oikeutta saa silloin, kun sitä tarvitsee. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Onhan tämä nyt irvokasta, että täällä SDP:n edustaja Räsänen puhuu uskottavuudesta. SDP on vastustanut kaikkia hallituksen tekemiä leikkauksia, ja nyt sitten pitäisikin yhtäkkiä leikata. Tiedättekö mitä? Suomen talous kasvaa, se todella kasvaa. Se kasvaa, vaikka SDP on vastustanut myös kaikkia hallituksen tekemiä veronkevennyksiä. Työn verotus kevenee kaikkiaan puolellatoista miljardilla, ja tiedättekö mitä? Peräti yli miljardi kohdistuu pieni- ja keskituloisille — pieni- ja keskituloisille. Eikö se ole teistä hyvä asia? Ja sitä te kutsutte kassanryöstöksi. Väitteenne myös siitä, etteivät hyvätuloiset osallistu näihin talkoisiin, on kyllä aikamoista SDP:läistä sumutusta. Uskottavuus on kaukana. Varmaan tiedätte sen, että suurituloisin viidennes maksaa yli 60 prosenttia ansiotuloveroista, vaikka heitä on vain 20 prosenttia palkansaajista. Arvoisa valtiovarainministeri Purra, voitteko vääntää nyt rautalangasta — en tiedä, onko se mahdollista, mutta pyydän, että yritätte —, millainen kassanryöstö on tämä vasemmistolainen 5—9 miljardin veromoukari, [Puhemies koputtaa] joka kyykyttää suomalaiset yrittäjät ja suomalaiset palkansaajat?
Kiitos, arvoisa puhemies! Nuorisotyöttömyys ei ole vain synkkä tilasto. Se on monelle nuorelle tosi kipeä pettymys. Se on huoli tulevasta, ja se on syrjäytymistä. Nuorten työttömyys on Suomessa todella vakava ongelma, ja kuten tiedämme, kesätyöpaikankin saa todella liian harva. Liian moni jää silloin rannalle. Mutta tämä keskustan välikysymys ja keskustan vaihtoehdot valitettavasti eivät tuo Suomeen yhtään uutta työpaikkaa, eivät vala nuorille tulevaisuudenuskoa, eivät tuo talouskasvua. Talouskasvu on kestävin ratkaisu nuorisotyöttömyyteen. Kuten jo tuossa aiemmin sanoin, niin valitettavasti tuntuu siltä, että tämä keskustan aatemaailma junnaa yhä edellisessä vasemmistohallituksessa, jossa työllisyystavoitteita edistettiin osin tempputyöllistämisellä ja laskennallisilla vaikutuksilla. Kun katsotaan esimerkiksi vuotta 2023, niin 15—24-vuotiaiden työttömyysaste nousi useina kuukausina yli 20 prosenttiin, ja minä ihmettelenkin, miksette te, arvon keskusta, silloin toimineet. Miksette silloin tehneet näitä toimenpiteitä, mitä te olette nyt välikysymyksessänne esittäneet? Miksette te nuorten työmarkkinoille pääsyn helpottamiseksi tehneet näitä pitkään kaivattuja rakenteellisia uudistuksia, niitä uudistuksia, joita meidän verrokkimaissa on tehty jo aikaa sitten? No, me olemme nyt tehneet, ja talouskasvu on alkanut. Arvoisa puhemies! Kestävin ratkaisu nuorisotyöttömyyteen on todella talouskasvu. Siksi Orpon hallitus on toteuttanut mittavan kasvupaketin, keventänyt työn verotusta, uudistanut työmarkkinoita. Ja niin kuin todettu, hallituksen toimet todella tuottavat tulosta. Tämä ei ole mielipide, te olette varmaan kaikki lukeneet. Monta, monta viikkoa Suomen bkt kasvoi alkuvuodesta keskimääräisesti eniten koko Euroopassa. Eikö se ole hyvä asia? [Mikko Savola: Kyllä hyvin menee!] Ettekö te voisi tästäkin kertoa nuorille ettekä vain synkistellä ja pelotella heitä, maalata sitä synkkää kuvaa? Kertokaa nuorille, että tämä on erinomainen uutinen, että talouskasvu kiihtyy nyt odotettua nopeammin. Kertokaa, että se on siksi loistava uutinen nuorille, että yleensä työllisyys kohenee viiveellä perässä. Kertokaa näistä hyvistä asioista nuorille. Se olisi todellinen teko. Arvoisa puhemies! Toisin kuin on väitetty täällä tänään, Orpon hallitus ei ole lyönyt hanskoja tiskiin. Orpon hallitus on tehnyt monia kohdennettuja toimia nuorten hyväksi, kuten ollaan tänään kuultu monta kertaa. Käyttöön on otettu nuorten työllistymisseteli, jonka avulla työnantaja voi saada tukea 18—29-vuotiaiden nuorten palkkaamiseen. Seteli kattaa jopa puolet palkkakustannuksista. Me olemme myös madaltaneet yritysten kynnystä palkata työntekijöitä. Ja kun te maalaatte uhkakuvaa pätkätöistä, niin me sanomme, että määräaikainen työsuhdekin on parempi kuin se, ettei ole työtä ollenkaan. Se on hyvä asia. Kertokaa sekin meidän nuorille. Isojen kaupunkien kanssa käynnistetään nuorisotyöttömyyspilotteja. Tavoitteena on löytää uusia vaikuttavia tapoja tavoittaa ja tukea erityisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria. Lisäksi, kuten ollaan tänään kuultu, valtionhallintoon palkataan 500 nuorta työntekijää. Arvoisa puhemies! Koulutuksen osalta välikysymys sivuuttaa täysin sen, että hallitus on tehnyt merkittäviä panostuksia osaamistason nostamiseksi. Hallitus on muun muassa sitoutunut nostamaan korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuuden 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Itse sanon sen, että on aivan erinomainen uutinen, että alle 29-vuotiaat ilman korkeakoulupaikkaa jääneet voivat jatkossa suorittaa maksutta, siis maksutta, 30 opintopistettä avoimessa korkeakoulussa. Tämä on todella hyvä uutinen. Ei tarvitse pelätä tulevaa, ei tarvitse miettiä, mitä teen välivuotena. Voit opiskella. Ensi syksystä lähtien tarjolle tulee yli tuhat uutta korkeakoulun aloituspaikkaa erityisesti niille aloille, joilla työvoiman tarve on suurin. Nuorisobarometrin mukaan 81 prosenttia nuorista asettaa tavoitteekseen korkeakoulututkinnon suorittamisen. Tämä jos mikä kertoo siitä, että nuoret eivät ole luopuneet tulevaisuuden rakentamisesta. Synkistelyn sijaan on tärkeää rakentaa nuorille todellakin reittejä koulutukseen ja työelämään, vahvistaa nuorten tulevaisuudenuskoa ja luottoa siihen, että kaikilla, joka ikisellä nuorella, on mahdollisuus terveeseen, turvalliseen ja merkitykselliseen elämään. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Olen ihan varma siitä, että meistä jokainen, joka ikinen, jakaa huolen nuorten työllisyydestä ja nuorisotyöttömyydestä, joka on aivan liian kova. Mutta tämä keskustan välikysymys ja keskustan vaihtoehdot eivät tuo yhtään uutta työpaikkaa Suomeen, eivät vala nuorille tulevaisuudenuskoa eivätkä talouskasvua, koska niin kuin me ollaan tänään monta kertaa kuultu, kestävin ratkaisu nuorisotyöttömyyteen on talouskasvu, ja sehän on käynnistynyt, mutta miksi te ette kerro sitä nuorille? Sen sijaan te pelottelette. [Juho Eerola: Pilaisi hyvän tarinan!] Tuntuu, että tämä keskustan aatemaailma junnaa yhä edelleen siinä entisessä vasemmistohallituksessa, jossa työllisyystavoitteita te edistitte osin tempputyöllistämisellä ja laskennallisilla vaikutuksilla, ja nyt te esitätte tätä takuutyötä. Ihmettelen myös sitä, että kun katsoin lukuja, niin edellisellä hallituskaudella työttömyysaste nuorilla oli pahimmillaan yli 20 prosenttia. Miksi te ette silloin tehneet näitä toimenpiteitä, joita te nyt esitätte?
Kiitos, arvoisa puhemies! Kun Suomen talous ja suomalaisten ostovoima nyt kasvavat, niin tätä opposition kritiikkiä kuunnellessa ei voi kuin kysyä, mihinkähän menettelyyn me olisimme joutuneet, jos olisimme noudattaneet sitä teidän ”valtiontalouden kehykset roskakoriin” ‑linjaa. Voin kertoa teille, että teidän harjoittamallanne linjalla velkaantuisimme joka vuosi neljä miljardia euroa enemmän. Tämä SDP:n vaihtoehto, miljardiluokan veronkorotukset yrityksille, on suorastaan myrkkyä. Yhtä myrkkyä on se, että edustaja Lindtman on luvannut perua hallituksen tekemän yhteisöveron alennuksen, koska sehän heikentäisi erityisesti nuorten, heikentäisi naisten ja heikentäisi matalasti koulutettujen palkkakehitystä. Ja kun te ette kuitenkaan usko minua ettekä usko hallitusta, niin uskokaa nyt edes Helsingin yliopiston vanhempaa yliopistonlehtoria Juha Tervalaa, jonka mukaan merkittävä osa yhteisöverorasituksesta siirtyy työntekijöille pienempinä palkkoina ja heikompina työmahdollisuuksina. Sitäkö te Suomeen haluatte? Älkää nyt, hyvät ihmiset, keskeyttäkö tätä hyvää alkanutta suuntaa, joka meillä on edessä.
Arvoisa puhemies! Tänään olemme käyneet välikysymyskeskustelua hallituksen talouspolitiikasta, ja täytyy kyllä sanoa, että kun on kuunnellut opposition puheenvuoroja, niin eipä siellä paljon villoja ole ollut. Tuli sellainen tunne, että aivan kuin meidän talouden ongelmat Suomessa olisivat alkaneet kesäkuussa 2023, kun Orpon hallitus ryhtyi siivoushommiin teidän jälkienne jälkeen, siivoamaan niitä sotkuja. Minä kun kuvittelin tänään, että kaikille jo myöskin oppositiossa olisi selvää, että Suomen talous ei ole kasvanut 20 vuoteen — ei todellista kasvua ole ollut 20 vuoteen — mutta kun kuuntelee näitä teidän reseptejänne, niin yllättää itse asiassa vielä enemmän se, että te tarjoatte niitä samoja reseptejä, samoja vaihtoehtoja, joilla tätä maata on yritetty laittaa kuntoon 20 vuotta ja joilla sitä kasvua ei ole tullut. Ja mitä tänään on kuultu? Sitä samaa vanhaa reseptiä: lisää veroja, lisää valtionvelkaa ja lisää julkisia menoja. Emme me noilla eväillä tätä maata saa kuntoon. Arvoisa rouva puhemies! Vasemmisto-oppositio kyselee ihan tosissaan, onko hallitus valmis muuttamaan talouspolitiikan suuntaa. Minä sen sijaan kysyn, mikä on se suunta, jota oppositio nyt peräänkuuluttaa: mikä on se suunta? Pääoppositiopuolue SDP:n suunta on niin sekava, ettei siitä tämä kuuluisa erkkikään ota selvää. Ei saa mitään selvää. Riippuu ihan siitä, kuka SDP:ssä suunsa avaa. Voi kyllä ihan hyvällä syyllä kysyä, onko se tämä SDP:n kuuluisa Espanjan linja — tänään te olette siitä paljon puhuneet ja moittineet, että me hallituksessa puhumme siitä. Emmehän me siitä puhu, tehän siitä olette puhuneet. Onko se SDP:n linja Lindtmanin suunta, jossa perutaan yhteisöveron kevennys? Lindtmanin suuntahan on se, että yhteisöveron alentaminen on kuulemma rahan heittämistä Kankkulan kaivoon ja SDP:n taskussa se raha olisi sitten jotenkin paljon paremmassa hallussa kuin yrittäjän taskussa. Vai onko todella niin, arvoisa rouva puhemies, että tämä SDP:n linja on sittenkin tämä Lindtmanin ihannoima Espanjan sosialistihallituksen malli, josta todellakin Lindtmanin mukaan Suomen tulisi nyt oppinsa ammentaa? Siis Suomen tulisi oppinsa ammentaa Espanjasta? Espanjasta, jossa ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttö, alipalkkaus ja pimeä työ ovat, kuulkaa, todella vakava ongelma. Espanjasta, jonka reseptinä on ollut väärinkäyttää yli kymmenen miljardia EU:lta saamiaan ja Suomenkin maksamia koronapandemiasta elpymiseen tarkoitettuja avustuksia. Siellä ne käytettiin sitten eläkkeiden maksuun ja valtion sosiaalimenoihin. Hyvä oppositio, minä voin vakuuttaa teille, että tuo suunta ei kyllä käy missään tapauksessa meille kokoomuksessa. Arvoisa puhemies! Ihmettelin myöskin tänään sitä, että kun muutama puheenvuoro oppositiosta tuli ja te sanoitte, että kyllä te iloitsette nyt näistä hyvistä talousuutisista, niin yhtään ainoaa siteerausta ei kuulunut. Yksikään ainoa oppositioedustaja ei pystynyt suusta pullauttamaan ulos, mitä nämä hyvät talousuutiset ovat. Tänäänhän niitä jälleen nähtiin iso liuta otsikoissa — iso liuta otsikoissa. Nordean tuoreet luvut kertovat, että hallituksen talouspolitiikka on todella alkanut tuottaa tulosta. Suomen teollisuus on elpynyt lähes 20 vuoden kuopasta. Eikä siinä kaikki, vaikka sekin on valtavan iso uutinen: Yksityinen kulutus on lähtenyt käyntiin, se on vironnut. Ostovoima on kasvussa, varsinkin naisten ostovoima, korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen, ja investoinnit ovat kasvaneet. Mutta hyvä oppositio, te ette näistä mainitse sanaakaan. Sen sijaan te maalaatte kuvaa, että kaikki on pielessä ja sammutetaan Suomesta valot, kun hallitus on täysin epäonnistunut. Asia on juuri päinvastoin. Talous on myös psykologiaa. Toivoisin, että tekin kertoisitte tosiasioita ettekä vain pelottelisi. No, suunta on nyt kuitenkin se, että Suomen talous todennäköisesti jatkaa tästä piristymistään. En tiedä, kuinka vaikeaa se on teille, kun te olette siellä SDP:ssä niitä ministerinsalkkuja jo jaelleet, mutta toivon totisesti, että kerrotte niin kuin asiat ovat. Tehän mainostatte, että kaiken voi tehdä reilummin. Toivon itse sitä todella. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että reilusti ohi tavoitteen ja totuuden. Kokoomuksessa me olemme määrätietoisesti rakentaneet enemmän kasvua, enemmän investointeja, joten me saadaan Suomeen silloin lisää työpaikkoja ja uskoa Suomen tulevaisuuteen. [Puhemies koputtaa] Tervetuloa talkoisiin mukaan, pääoppositiopuolue SDP! — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kun tätä keskustelua kuuntelee, niin ei voi sanoa muuta kuin että kyllä täällä vasemmisto-opposition välikysymyksiltä lähti pohja pois jo ennen kuin tämä paperi tuli printteristä ulos. Te sanotte täällä, että te mielellänne iloitsette näistä hyvistä talousuutisista. Yhtä ainoaa ette ole pystyneet suusta ulos puristamaan, ette yhtä ainoaa. No, voin kerrata niitä teille. Tänään todella Nordean luvut kertovat, että hallituksen talouspolitiikka on tuottanut tulosta. Suomen teollisuus on elpynyt lähes 20 vuoden kuopasta. Yksityinen kulutus. Täällä edustaja Perholehto väitti, että kulutus on jäissä. Päinvastoin, se on piristynyt, se on lähtenyt käyntiin. Ostovoima on kasvanut, ja investoinnit ovat kasvaneet. Te ette tätä halua kertoa. Te haluatte jatkaa sitä suomalaisten äänestäjien pelottelua. Se on se teidän suunta, ja te kysytte, miksi me emme muuta taloussuuntaamme. Meidän suunta on selvä, ja se on juuri tämän päivän talousuutiset. Tulkaa tekin iloitsemaan niistä oikeasti, ja kertokaa äänestäjille, mitä on tapahtunut. Lopettakaa se pelottelu.
Kiitos, arvoisa puhemies! SDP sanoo, että kaiken voi tehdä reilummin, mutta ei kait nyt sentään reilusti ohi totuuden. Tänään olemme kuulleet kyllä aikamoista paksua sumutusta, joten sanonpa, että on tärkeää toistaa tämä uudestaan. Edustaja Lindén, te sanoitte, että SDP on johdonmukaisesti joka vuosi esittänyt hallituksen talouspolitiikalle vaihtoehdon. Mikä se SDP:n johdonmukainen vaihtoehto sitten on? Te sanoitte ”kyllä” velkajarrulle, sitten te sanoitte ”ei” velkajarrulle — se on kuulemma jarru suomalaisten unelmille. Onko se Tuppuraisen kehysriihiaamun 1,4 miljardin lisäsopeutuslinja, vai onko se Tuppuraisen tunnin päästä ollut mielenosoituslinja ”stop leikkauksille”? [Tytti Tuppurainen: Leikkaus sotejärjestöiltä!] Vai onko se Tuppuraisen ”me emme hyväksy sotejärjestöjen leikkauksia” ‑linja, onko se SDP:n vaihtoehtobudjetin yli 90 miljoonan järjestöleikkauslinja, vai onko se teidän puheenjohtajanne Lindtmanin piilottelulinja? Kolme vuotta on odotettu työllisyysvaikutuksia, ja piilottelusta ja kätköistä niitä ei ole vieläkään tuotu esiin. SDP:n vaihtoehdossa ei ole johdonmukaista mikään muu kuin linjattomuus ja sumuttaminen. Tämä on se linja, josta erkkikään ei ota selvää.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kun joutuu laskemaan jokaisen euron, jokaisen sentin ja miettimään, mistä voisi vielä säästää lisää, huoli ja ahdistus muuttuvat pysyviksi. Se on turvattomuutta, se on pelkoa tulevasta. Se on arkea, jossa pienikin muutos voi kaataa koko talouden. Me kokoomuksessa otamme vakavasti köyhyyden. Me tunnemme myötätuntoa. Minä tunnen myötätuntoa. Tunnen monta vähävaraista, ja olen myös itse pyrkinyt heitä auttamaan. Mutta suuri ero vasemmisto-oppositioon syntyy siinä, että me kokoomuksessa emme usko, että köyhyys vähenee sillä, että yhä useampi ihminen jää pitkiksi ajoiksi tai jopa pysyvästi etuuksien varaan. Ei köyhyys vähene velalla. Köyhyys vähenee vain sillä, että yhä useammalla on mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä työllä. Siksi me vahvistamme työn kannustimia. Työ on tehokkain keino ehkäistä köyhyyttä ja syrjäytymistä, vai mitä, edustaja Pekonen? Oletteko eri mieltä tästä? Arvoisa puhemies! Jotta pystymme huolehtimaan tulevaisuudessakin kaikista heikoimmista, julkinen talous on saatava kestävälle pohjalle. Tukien tulee kohdistua ennen kaikkea niille, jotka niitä kaikkein kipeimmin tarvitsevat. Ja juuri siksi me olemme suojanneet lapsia ja lapsiperheitä. Olemme muun muassa nostaneet opintotuen huoltajakorotusta. Ja kun edustaja Pekonen sanoi, että emme ole, niin emmekö ole nostaneet opintotuen huoltajakorotusta? [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] Olemme nostaneet. Olemme ottaneet käyttöön lapsikohtaisen työtulovähennyksen. Vaikka te kuinka väitätte muuta, te väitätte silloin valheellisesti väärin. Elatusten uudistuksella parannetaan erityisesti yksinhuoltajavanhempien asemaa. Toimeentulotuen uudistuksessa toimeentulotukea saavien perheiden lasten perusosia korotetaan, niitä ei leikata. Hallitusohjelmassa turvataan jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus vähintään yhteen mieluisaan ja maksuttomaan harrastukseen. Kelpaako tämä teille, edustaja Pekonen? [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys ei ole ratkaisu köyhyyteen. Se tarjoaa kyllä syytöksiä mutta ei ainoatakaan kestävää ratkaisua, keinoa köyhyyden ratkaisemiseksi. Vasemmistoliiton vaihtoehto: Katsotaanpa sitä nyt vähän tarkemmin. Se toisi Suomeen 65 000 uutta työtöntä — 65 000 uutta työtöntä —, vihreiden 15 000 lisää. Tämä ei voi olla vaihtoehto. Samaan aikaan vasemmisto kiristäisi veroja vähintään 6,4 miljardilla — siis 6,4 miljardilla. No, jotakin hyvin olennaista vasemmistoliiton vaihtoehdosta kertoo se, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan ei ole epäoikeudenmukaista muita kohtaan, että terve ihminen voi elää pysyvästi sosiaalietuuksien varassa. Kuulitteko oikein, vai sanoinko minä väärin? Vääristelenkö nytkin? Siis hän sanoi, vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela: ei ole epäoikeudenmukaista muita kohtaan, että terve ihminen voi elää pysyvästi sosiaalietuuksien varassa. Tämähän on aivan uskomatonta. Tämä on aivan käsittämätöntä, ja tämä kertoo kyllä olennaisen vasemmistoliiton vaihtoehdosta. Ei meillä Suomessa ole varaa tällaiseen. Miten tämä vasemmisto-opposition ”lisää julkisia menoja, lisää veroja” ‑resepti auttaa köyhyyteen? Miten se auttaa työllisyyteen? Ei mitenkään. Voin kertoa teille, että se pahentaa molempia. Jos te välikysymyksen tehneet oppositiopuolueet olisitte kantaneet huolta köyhistä viime hallituksessa, olisitte aloittaneet sopeutukset ja leikanneet edes jostakin, edes yhdestä asiasta, mutta ei, sen sijaan te heititte kehykset roskakoriin. Te ette tehneet kaivattuja rakenteellisia muutoksia. Kas kummaa, nyt korkomenot ovat kasvaneet rajusti. Pian ne ovat kuusi miljardia. Vuonna 2022 ne olivat 0,8 miljardia. Tuo kuusi miljardia on pois juuri niiltä ihmisiltä, joiden tilanteesta te tässä välikysymyksessä nyt niin kovin kannatte huolta, pois köyhiltä, pois vähävaraisilta. Siitäkö te olette ylpeitä — siitäkö te olette ylpeitä? Kaiken tämän päälle te vaaditte vielä veronkiristyksiä suurituloisille, vaikka tosiasia on se, että nyt yli 50 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat lähes kaksi kolmasosaa kaikista tuloveroista. Siis kaksi kolmasosaa, mutta tämä ei teille riitä. Arvoisa puhemies! Ei oikeastaan muuta lisättävää. Kiitos tästä keskustelusta tänään. Toivon, että tekin lähdette huolehtimaan oikeasti köyhistä ja siitä, että ihmisillä on Suomessa töitä.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Minä olen kyllä todella surullinen köyhien, työttömien ja vähävaraisten puolesta, kun he joutuvat kuuntelemaan tällaista keskustelua. Eikö teillä oppositiolla ole mitään muuta tarjottavaa heille kuin vääristellä ministerin puheita? Jokainen voi kyllä käydä tarkistamassa, mitä ministeri sanoi. Tuossa edustaja Lindtman jopa väitti, että ministeri sanoi, että työttömät jäävät tahallaan nukkumaan. Ei sanonut. Tuo on törkeätä. Jos te välikysymyksen tehneet oppositiopuolueet olisitte kantaneet huolta köyhistä viime hallituksessa, olisitte ehkä sopeuttaneet ja leikanneet edes jostakin, tehneet niitä kauan kaivattuja rakenteellisia uudistuksia. Nyt rajusti kasvaneet korkomenot ovat pian jo kuusi miljardia. Ne ovat poissa näiltä ihmisiltä, joiden tilanteesta te olette nyt niin kovin huolissanne. Tämä välikysymys ei ole ratkaisu köyhyyteen. Tämä vasemmiston vaihtoehto, 65 000 uutta työtöntä Suomeen, on vaihtoehto teille. Vasemmiston vaihtoehdosta kertoo jotakin se, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan [Puhemies koputtaa] ei ole epäoikeudenmukaista muita kohtaan, että terve ihminen voi elää pysyvästi sosiaalietuuksien varassa. Se on teidän vaihtoehtonne. [Puhemies: Aika!] Miten nämä vasemmisto-opposition vaihtoehdot todella auttavat? Ne eivät auta mitenkään köyhiä ja eivätkä työttömiä. Ne pahentavat molempia.
Kiitos, arvoisa puhemies! Oikeusprosessien kohtuuttoman pitkä kesto, se on vakava perus- ja ihmisoikeusongelma Suomessa — sitä se on edelleen. Samalla riita-asioiden oikeudenkäyntikulut ovat merkittävästi kasvaneet. Nyt hallitus esittääkin uutta pienten riita-asioiden menettelyä, joka on askel oikeaan suuntaan. Jatkossa vuokrariidat enintään 10 000 euroon asti tai ilman rahallista arvoa voitaisiin siis käsitellä käräjäoikeudessa nykyistä kevyemmin, nykyistä nopeammin ja nykyistä edullisemmin. Asianosainen, niin kuin täällä on nyt monesti jo kuultu, voisi sitten ajaa asiaansa ilman juristin apua, ja tuolloin oikeudenkäyntikuluriski on huomattavasti matalampi. Kuten perustuslakivaliokunta ja me lakivaliokunnassakin, itsekin pidän siis erittäin tärkeänä sitä, että pienten riita-asioitten menettelyä laajennetaan jatkossa myös muihin asiaryhmiin. Oikeuden saatavuutta, toden totta, on parannettava laajemmin meillä Suomessa. Mahdollisuus hakea oikeutta kuuluu ihan kaikille, ei vain niille, joilla on varaa pitkiin ja kalliisiin prosesseihin. Arvoisa puhemies! Kuten totesin, oikeudenkäyntikulut ovat todella nousseet rajusti Suomessa. Joissakin tapauksissa kulut voivat olla jopa suuremmat kuin itse riidan arvo — eihän sellaisessa ole mitään järkeä. Ei siis myöskään ole ihme, että varsinkin näitä pienehköjä riita-asioita on saatettu Suomessa tuomioistuimiin kansainvälisestikin verrattuna hyvin vähän. Hallituksen esitys pienten riita-asioiden menettelystä pyrkii siis madaltamaan kynnystä hakea oikeutta — kynnystä hakea oikeutta, jokaisen ihmisen perusoikeus. Asioita voisi siis hoitaa jatkossa myös osittain sähköisesti. Lisäksi oikeudenkäyntikulujen riskiä rajataan. Hävinnyt osapuoli maksaisi pääsääntöisesti enintään 500 euroa tai pääkäsittelyssä 1 000 euroa vastapuolen kuluja. Tämä on merkittävä muutos, ja se voi olla jopa niin merkittävä, että juuri tämä ratkaisee sen, uskaltaako ihminen viedä asiansa tuomioistuimeen, uskaltaako ihminen lähteä hakemaan oikeutta. Arvoisa puhemies! Tämä on todella perusteltua, ja ilman tällaista kulukattoa riski ei pienenisi eikä oikeuden saatavuus silloin todennäköisesti parantuisi. Arvoisa puhemies! Tämä pienten riita-asioiden esitys lähti meiltä lakivaliokunnasta yksimielisenä, ja se on hyvä esitys. Tämä on hyvä esitys, mutta ei tämä vielä riitä, tämä on vasta alkua. Soveltamisala, kuten on todettu, on nyt tässä hyvin kapea. Se koskee vain vuokrariitoja. Samaan aikaan tiedämme hyvin, että on monia muitakin riita-asioita, on muitakin pieniä kiistoja, jotka jätetään viemättä oikeuteen juuri kulujen ja pitkien käsittelyaikojen vuoksi, joten tätä menettelyä todella tulee laajentaa mahdollisimman pian myös muihin asiaryhmiin, sellaisiin, jotka soveltuvat tähän. Toki uudistuksen toimivuutta on seurattava tarkasti. Vaikutuksia oikeuden saatavuuteen, käsittelyaikoihin ja kustannuksiin tulee arvioida, ja totta kai sitten, jos ongelmia ilmenee, tarvittaessa korjataan suuntaa. Koko ajan on totta kai huolehdittava myös siitä, että tuomioistuimilla on riittävät resurssit. Arvoisa puhemies! On tärkeää, että tämä esitys on nyt tuotu, koska tämä esitys tunnistaa todellisen ongelman. Ongelma on se, että oikeutta ei ole tällä hetkellä saatavilla kaikille. Oikeus ei saa olla saatavilla vain niille, joilla on varaa siihen. Pienten riita-asioiden menettely on askel kohti oikeudenmukaisempaa Suomea, kohti oikeudenmukaisempaa järjestelmää, mutta työtä on jatkettava, ja sen me teemme, jotta Suomessa aidosti jokainen voi hakea oikeutta silloin, kun sitä tarvitsee. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Suomen huoltovarmuus alkaa pellolta. Ilman kannattavaa maataloutta meillä ei ole kotimaista ruokaa, eikä ilman kotimaista ruokaa meillä ole omavaraisuutta. Se on aivan selvä. Maaseudun elinvoima, ruuantuotanto ja kokonaisturvallisuushan kulkevat käsi kädessä. Kun maaseudun väestö vähenee ja tilojen kannattavuus heikkenee, heikkenee samalla myös Suomen huoltovarmuus. Siksi on tärkeää, että hallitus on sitoutunut siihen, ettei maataloudesta leikata. Hallitus vahvistaa viljelijöiden asemaa ruokaketjussa päivittämällä elintarvikelainsäädäntöä. Alkutuottajan on todella saatava työstään oikeudenmukainen korvaus — niin kuin olemme täällä kuulleet. Maatalousyrittäminen on todella rankkaa työtä. Sitä se todella Suomessa on. Suomalaisen maatalouden elinvoimasta on todella pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa, ja haluaisin muistuttaa jokaista suomalaista siitä, että me voimme omalta osaltamme tukea kotimaisia tuottajia ostamalla sitä lähiruokaa ja myös käymällä maaseudulla ja viettämällä siellä aikaa ja tutustumalla siihen, mikä tilanne maaseudulla on. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tuossa alussa sanoin, niin kuin moni muukin sanoi, että vahva Eurooppa ja Euroopan unioni on meidän kaikkien etu, mutta rehellisyyden nimissä on kyllä kysyttävä, kuinka vahva on Euroopan unioni, sellainen unioni, joka ei pääse yksimielisyyteen edes siitä, että Venäjän jäädytetyt varat, 210 miljardia, jotka makaavat Euroclearin tilillä Belgiassa, annettaisiin sotakorvauslainana Ukrainalle. Edes tästä ei päästy yksimielisyyteen. Tällä rahalla olisi turvattu Ukrainalle tarvittavat varat pitkäksi ajaksi eteenpäin tässä näännytyssodassa. Olisi myös turvattu se, että emme ole pelkästään Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin varassa, jos hän yhtäkkiä, milloin tahansa, päättää pakottaa Ukrainan suostumaan epäedullisiin rauhansopimuksiin. Ihmettelen sitä todella. Olen itse Välimeren unionin parlamentaarisen yleiskokouksen jäsen, ja kun siellä keskustellaan Ukrainan asioista, niin eihän tämä yllätä. Espanja ja Italia ovat aivan eri mieltä monista asioista, niin kuin monissa muissakin asioissa. Olisin kysynyt ministeri Strandilta: löytyykö tähän vielä jonkinlainen ratkaisu, että voisimme käyttää nämä varat Ukrainan hyväksi? Venäjä on vastuussa sotarikoksista.
Kiitos, arvoisa puhemies! Toden totta, siis Suomen etuhan on vahva EU, sellainen EU, jossa on vahva puolustuskyky, vahva kilpailukyky, ja kun EU menestyy, niin Suomikin menestyy. Totta totisesti maailma on nyt muuttunut: geotalous on keskiössä, taloudesta on tullut turvallisuuspolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikasta on tullut osa talouspolitiikkaa. On ehdottoman tärkeää, että EU:n on kyettävä vastaamaan Yhdysvaltojen ja Kiinan teknologiseen ja teolliseen kilpailuun ja vähennettävä näitä strategisia riippuvuuksia. On hyvä, että Orpon hallitus on alusta asti pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että EU rakentaa kilpailukykyään turvallisuus edellä, ei protektionismilla vaan strategisella resilienssillä. Suomen vahvuudet, puhdas energia, kriittiset mineraalit ja korkea osaaminen, ovat osa ratkaisua EU:n taloudessa. Kun EU rakentaa kestävämpiä toimitusketjuja ja vahvistaa omavaraisuuttaan, Suomella kokonaisturvallisuuden huippuosaajana on mahdollisuus olla osana ratkaisua vahvaa, kilpailukykyistä EU:ta. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Vielä eilen kaikki puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sitoutuivat velkajarruun. Ja nyt kun minä kuuntelen näitä puheita täällä, herää epäilys, unohtuiko tuo lupaus vuorokaudessa. [Mauri Peltokangas: Ei ne tiennyt edes, mitä siellä lukee!] Viime hallituskaudella ei ollut minkäänlaisia jarruja. Velkaa otettiin surutta, mikä osaltaan on kasvattanut Orpon hallituksen sopeuttamisurakkaa, ja tuo työ kuulkaa jatkuu. VM:n tuoreet alijäämäennusteethan ovat aivan järkyttäviä, ja luvut olisivat vielä karmeampia, jos me emme olisi toimineet. Sen takia onkin aivan käsittämätöntä, että oppositio on koko kolme vuotta vastustanut kaikkia sopeutustoimia, kaikkia rakenteellisia uudistuksia. [Miapetra Kumpula-Natrin välihuuto] Tukia, hyvä oppositio, on helppo vaatia, mutta toivon, että te tiedätte, että meidän julkiset menot ovat EU:n ykkösluokkaa, jo noin 59 prosenttia suhteessa bkt:hen, ja se on selvää, että näin ei voi jatkua. Valtiovarainministeri Purra, kysynkin teiltä: miten hallituksen vastuullinen politiikka ja velkajarru tulevat takaamaan suomalaisille ja myös meidän vanhuksillemme hyvän turvan, tulevaisuuden [Puhemies koputtaa] ja hoivan? [Miapetra Kumpula-Natri: Ei kun ne käytetään vauraille!]
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Se hetki, jolloin työntekijä irtisanotaan, on hetki, jolloin lattia katoaa jalkojen alta, arkinen rytmi katkeaa. Kun lähettää työpaikkahakemuksia päivä toisensa perään eikä saa vastausta, se on hiljaisuutta, joka syö ihmistä sisältäpäin. Eikä se ole vain taloudellinen isku, se on isku itseluottamukselle, isku ihmisyyteen ja isku uskoon tulevaisuuteen. Työttömyystilanne on todella vakava, sitä ei hallitus kiistä, mutta hallitus ei myöskään hyväksy väitettä, että ratkaisu olisi paluu vanhaan politiikkaan, siihen politiikkaan, joka velkaannutti Suomen ilman kestävää kasvua. [Petri Honkonen: Onneksi nyt ei velkaannuta! — Anne Kalmari: Nyt velkaannutaan enemmän!] Siksi hallitus on tehnyt lukuisia kasvutoimia ja tehnyt tarvittavat sosiaaliturva- ja rakenteelliset uudistukset. Juuri siksi yritysten työllistämiskynnystä on madallettu, paikallista sopimista lisätty, viennin kilpailukykyä vahvistettu ja madallettu kynnystä palkata nuori ensimmäiseen työpaikkaansa nuorten työllistymissetelillä. Eivätkö nämä ole hyviä asioita? Työttömyysturvalla opiskelua helpotetaan. Kelpaako tämä teille? Ja keväällä viedään monia muitakin työllistymistä lisääviä uudistuksia maaliin, kuten työministeri Marttinen on tänään kertonut. Onhan se helppo vaatia vain lisää tukia. Paljon vaikeampaa on rakentaa järjestelmää, jossa mahdollisimman moni ei tarvitse tukia lainkaan. [Anne Kalmari: Ja korottaa rikkaitten verohelpotuksia!] Orpon hallitus on valinnut vaikeamman mutta vastuullisemman tien. Me rakennamme sellaista Suomea, että kun joku tulevaisuudessa menettää työpaikkansa, hänellä on todellinen mahdollisuus löytää nopeasti uusi työpaikka, sillä yksikään yritys ei palkkaa yhtäkään, ei ainuttakaan työntekijää, jollei se ole kannattavaa. Suomen talous ei kasva, jolleivät meidän yrityksemme kasva. Arvoisa puhemies! Nyt on myös syytä puhua faktoista, niistä faktoista, joista keskustan ja Liike Nytin välikysymyksessä vaietaan tyystin: Työttömien määrä lähti laskuun jo vuonna 2022. Te ette kerro, että Suomen työllisyysaste ei ole suinkaan EU:n heikoin vaan se on keskitasoa. Te ette kerro, että meidän julkiset menomme sen sijaan ovat koko EU:n ykköskastia: suhteessa bkt:hen meidän julkiset menot ovat todella EU:n ykkössijalla, jo 59 prosenttia suhteessa bkt:hen. Näin ei voi jatkua. Senkin te jätätte jatkuvasti kertomatta — en tiedä kyllä miksi ette luo valoa ja ette kerro näistä valonpilkahduksista — että viime vuoden lopulla työllisten määrä kasvoi 0,8 prosenttia ja tehtyjen työtuntien määrä niin ikään, palkansaajien ostovoima kasvoi 3,5 prosenttia, teknologian tilaukset kasvoivat viime vuoden lopulla peräti 45 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja kahdeksan prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Minä ihmettelen, miksi te ette iloitse näistä luvuista, miksi te ette luo suomalaisille toivoa, miksi vaikenette näistä. Investointeja tehdään toden totta ympäri Suomen, ja sekin on hyvä sanoa ääneen, arvon keskusta, että työllisten määrä ja työttömien määrä voivat kasvaa yhtä aikaa. Työvoiman määrän kasvua selittävät niin maahanmuutto kuin hallituksen uudistukset sosiaaliturvaan ja työmarkkinoille. Nehän nimenomaan siirtävät ihmisiä työvoiman ulkopuolelta työvoimaan. Eikö se ole hyvä sekin? Arvoisa puhemies! Samaan aikaan kun keskusta on täällä vaatimassa hallitukselta toimia, he omassa vaihtoehtobudjetissaan peruisivat esimerkiksi ylimpien marginaaliverojen alentamisen 52 prosenttiin. Se on tutkitusti kasvutoimi, kannustaa työntekoon, kouluttautumiseen ja uralla etenemiseen ja rahoittaa itse itsensä, mutta te ette halua sitäkään. Ihmettelen todella. [Petri Honkonen: On tehokkaampia keinoja!] Yhtään uutta työpaikkaa ei tämä teidän välikysymys Suomeen tuo. Heppoiset ovat teidän eväänne muutenkin: Te vaaditte aikuiskoulutuksen palauttamista, mutta te ette kerro, paljonko se maksaa. [Anne Kalmari: Uudistettuna, erilaisena!] Miten se lisäisi työllisten määrää? Lakkautettu järjestelmä oli kallis ja kohdentui usein niille, joilla oli jo vahva asema työmarkkinoilla. Arvoisa puhemies! Oppositio kysyy, myöntääkö hallitus epäonnistuneensa. Ehkä sen hallitus voi myöntää, että tämä välikysymys on epäonnistunut. Meidän työmme on vielä kesken. Ette kai te tosissanne usko, että nämä hallituksen tekemät uudistukset näkyvät tässä ja nyt? Ne teidän ehdotuksetkaan, jos ne läpi menisivät, eivät näkyisi tässä ja nyt. Tämä hetki on vastuulle. Tämä hetki on sellainen, että jokainen työtön suomalainen ansaitsee ratkaisuja, eikä vastakkainasetteluja. Kysynkin loppuun keskustalta: oliko teidän oikeasti ja aidosti tarkoitus esittää joitakin todellisia ratkaisuja, ja ilman että velka jälleen kasvaa? [Anne Kalmari: Olemme esittäneet!]
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kun työpaikka menee alta, se ei iske pelkästään työttömän talouteen, se iskee omanarvontuntoon. Se synnyttää tunteen siitä, että minä olen ihminen, joka ei kelpaa. Siksi tämä hallitus rakentaa sellaista tulevaisuuden Suomea, että kun joltakin menee työpaikka alta, niin uusi työpaikka löytyy nopeasti. Siksi me olemme tehneet nämä rakenteelliset uudistukset, työmarkkinauudistukset, ne uudistukset, jotka olisi pitänyt tehdä aikaa sitten. Mutta tämä teidän välikysymyksenne: yhtään uutta työpaikkaa se ei tuo. [Vasemmalta: Mites nämä teidän toimet?] Aika heppoisia näyttävät olevan nämä eväät muutenkin. Te olette nyt koko päivän puhuneet täällä siitä, että työttömyysturvan suojaosa tulee palauttaa, mutta jäikö teiltä huomaamatta, että työttömien osa-aikatyön tekeminen ei romahtanut suojaosan poiston jälkeen? Ei romahtanut. [Sanna Antikainen: Hyvä huomio!] Ja kun keskusta on täällä vasemmistoleirissä niin vieraantunut yrityksistä, niin te kutsutte yhteisöveron alennusta tulonsiirroksi. Suosittelen teille opintomatkaa Irlantiin. Siellä se on kasvutoimi. Irlanti tekee saman verran ylijäämää kuin me teemme alijäämää. Sellainen tulonsiirto se on.