politiikka.app

Strandman Jaana

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäKaakkois-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

31 puheenvuoroa

048helmikuu 2026: 6helmaaliskuu 2026: 8maahuhtikuu 2026: 4huhtoukokuu 2026: 3toukesäkuu 2026: 2kessyyskuu 2026: 8syy

Arvoisa puhemies! Suomen taloudessa on tapahtunut selvä muutos parempaan. Alkuvuoden kasvu on ollut odotettua vahvempaa, ja myönteinen kehitys näkyy useilla toimialoilla. Vienti vetää, ja yksityinen kulutus on kääntynyt kasvuun. Yritysten luottamus tulevaan on vahvistunut. Teollisuudessa muutos näkyy erityisen selvästi. Uudet tilaukset ovat kasvaneet vuoden takaisesta lähes 70 prosenttia. Tilauskantojen vahvistuminen antaa yrityksille paremmat edellytykset investoida, kasvattaa tuotantoa ja palkata lisää henkilöstöä. Työllisyydessäkin suunta on muuttunut. Tänään saatiin juuri tärkeitä uutisia: Elokuussa 2026 Suomessa oli 34 000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten. Talouskasvun vahvistuminen luo pohjaa työllisyyden paranemiselle myös tulevina kuukausina. Tästä pitää iloita, ja tällä pitää luoda uskoa yrityksille että myös kotitalouksille. Kun ihmiset luottavat omaan toimeentuloonsa ja yritykset tulevaisuuden kysyntään, syntyy pohjaa kestävälle kasvulle. Sinnikkäällä yrittämisellä saavutamme tuloksia. Arvoisa puhemies! Parempi taloustilanne vahvistaa myös edellytyksiä julkisen talouden tasapainottamiseen. Velkasuhde on edelleen korkea, noin 90 prosenttia, ja alijäämä suuri. Siksi menojen hallinta ja rakenneuudistukset ovat tarpeen myös jatkossa. Tulot ja menot ovat kroonisessa epätasapainossa, ja velkajarrua tarvitaan, vaikka siitä ovat jo oppositiopuolueet näin ennen vaaleja alkaneet kipuilla. Leikattavaa ensi hallituskaudelle riittää noin 10 miljardia euroa, olivatpa siinä mitkä puolueet tahansa, mutta sopeutuksia ei tule tehdä veronkorotuksilla, sillä ne olisivat isku alkaneelle talouskasvulle ja yrityksille. Lääke on siis toissijaisissa menoissa. Arvoisa puhemies! Kasvun edellytyksiä pitää vahvistaa koko Suomessa. Tarkastellaanpa, mitä merkittäviä toimia hallitus on tehnyt Itä-Suomeen. Hallitus vahvistaa Itä-Suomen investointeja, liikenne- ja energiayhteyksiä sekä alueen elinvoimaa. Pelkästään liikenneinfrahankkeet ovat 710 miljoonaa euroa. Valtatien 5 kehittäminen Leppävirta—Kuopio-välillä, valtatien 15 Kouvola—Kotka-tieosuus, Savon radan parantaminen ja Karjalan radan eri hankkeet vahvistavat alueen saavutettavuutta. Myöskin maakuntalennot on turvattu vuoteen 2028 saakka. Sähköverkon kehittäminen Fingridin investointikyvyn lisäyksellä puolestaan tukee uusia teollisia hankkeita. Itä-Suomen erityisen talousalueen pilotilla etsitään uusia keinoja vauhdittaa investointeja ja yritystoimintaa. Myös turvallisuusympäristö vahvistaa alueen merkitystä. Mikkeliin sijoitettu Naton maavoimien alaesikunta tuo alueelle kansainvälistä toimintaa ja vahvistaa Suomen puolustuksen kokonaisuutta. Itä-Suomen suuriin maakunnallisiin hankkeisiin kohdennettiin myös 12 miljoonaa euroa. Pari viikkoa sitten Google ilmoitti 13 miljardin euron datakeskushankkeista, joista kolme sijoittuu itäiseen Suomeen, Kajaaniin, Vaalaan ja Haminaan. Tämä on erittäin merkittävä satsaus. Itä-Suomen korkeakouluille on osoitettu neljä miljoonaa euroa aloituspaikkojen lisäämiseen. Lisäksi Itä-Suomen yliopisto on mukana valtakunnallisessa tohtorikoulutuksen rahoituksessa. Tavoitteena on vahvistaa alueen osaamista ja helpottaa yritysten saatavuutta. Nykyhallitus on perustanut myös elinvoimakeskuksiin Itä-Suomen alueellisen investointitiimin. Nyt on siis syytä lopettaa puheet siitä, että Itä-Suomeen ei ole panostettu. Kaikki nämä kohdennukset ovat käynnissä, mutta tärkeää on EU:n suuntaan huolehtia NSPA-rahoituksesta Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttujen alueiden erityisrahoituksella. Tällä rahoituksella korvataan pitkien välimatkojen, harvan asutuksen ja ankaran ilmaston kilpailukykyhaittoja. Arvoisa puhemies! Itä-Suomeen on luotu vahva pohja kehitykselle, teollisuudelle, metsätaloudelle, energialle, matkailulle ja osaamiselle. Alueen saavutettavuus, energiaverkot ja turvallisuus ovat kunnossa. Näitä vahvuuksia voidaan hyödyntää entistä paremmin jatkossakin, mutta tämä edellyttää myös alueen toimijoilta vahvaa ja aitoa yhteistyötä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää muutosta tupakkalakiin. Tavoitteena on vähentää altistumista tupakansavulle ja parantaa asumisviihtyvyyttä. Parveketupakointi vaikuttaa myös muihin talon asukkaisiin. Tupakansavu voi kulkeutua parvekkeelta toisiin asuntoihin ja sisätiloihin. Asukas voi siis altistua savulle omassa kodissaan ilman omaa tupakointia. Tupakansavu sisältää terveydelle haitallisia aineita, ja passiivinen tupakointi lisää esimerkiksi sydän‑ ja hengityselinsairauksien riskiä. Tupakointi aiheuttaa myös paloturvallisuusriskin. Lakimuutoksen myötä asuntoyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta itse. Päätös tehtäisiin kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Nykyisessä järjestelmässä kunta tekee päätöksen asuntoyhteisön hakemuksesta, ja prosessi voi kestää pitkään. Tämä esitys siis vapauttaa myös kuntien resursseja. Perussuomalaisten näkökulmasta päätösvaltaa tuodaan lähemmäksi taloyhtiöitä ja asukkaita, mikä on erittäin järkevää. Taloyhteisö tuntee oman rakennuksensa, sen rakenteet ja asumisolosuhteet. Samalla asukkaiden oikeusturvasta ja kuulemisesta tulee huolehtia. Tupakointikielto koskee siis parvekkeita, huoneistojen hallinnassa olevia ulkotiloja sekä tietyin edellytyksin huoneistojen sisätiloja. Kielto koskisi myös sähkötupakointia. Kiinteistöliitto on kuitenkin nostanut esiin huolen sääntelyn tulkinnanvaraisuudesta. Selkeät kriteerit ovatkin tärkeät, jotta päätöksenteko pysyy yhdenmukaisena ja asukkaiden oikeudet toteutuvat. Tämä esitys on erinomainen esitys savuttoman Suomen edistämiseksi. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
17.9.2026VastauspuheenvuoroHE 145/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Tämä tupakkalain muutos on erittäin hyvä. Tavoitteena on vähentää altistumista tupakansavulle ja parantaa asumisviihtyisyyttä. Lakimuutoksen myötä asunto-osakeyhtiö voi päättää tupakointikiellosta itse. Perussuomalaisten näkökulmasta päätösvaltaa tuodaan lähemmäs taloyhtiöitä ja asukkaita, ja taloyhteisö tuntee oman rakennuksensa, sen rakenteet ja asumisolosuhteet. Samalla asukkaiden oikeusturvasta ja kuulemisesta tulee huolehtia. Tupakointikielto koskettaa parvekkeita, huoneistojen hallinnassa olevia ulkotiloja sekä tietyin edellytyksin huoneistojen sisätiloja, ja kielto koskisi myös sähkötupakointia. Erinomainen esitys savuttoman Suomen edistämiseksi. Haluan kuitenkin tuoda huoleni siitä, että ovathan kriteerit sellaiset, että sääntely ei tuo tulkinnanvaraisuutta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän edustaja Vestmania tästä erinomaisesta ja hyvin ajankohtaisesta lakialoitteesta. Olen itsekin tämän aloitteen allekirjoittanut, ja sillä on laajaa kannatusta yli puoluerajojen, ja asia on yhteisesti tiedostettu kotimaamme paras huomioiden. Suomalaisten sähkön riittävyys on taattava, ja sähkön hinnan tulee olla kohtuullista jokaiselle suomalaiselle hänen arjessaan. Datakeskukset tuovat Suomeen investointeja, työpaikkoja ja kasvua. Samalla niiden nopeasti kasvava sähkönkulutus pitää huomioida Suomen sähköjärjestelmässä. Säännöt ja ehdot tulee olla selvät kaikissa näissä investoinneissa. Tässä aloitteessa esitetään, että suuret datakeskukset eivät saa verkkoliityntää ennen kuin niiden käyttöön on järjestetty riittävästi uutta joustoa. Jouston pitää kestää yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa. Tämä on tärkeää erityisesti kylmien ja vähätuulisten jaksojen aikana. Suurimmilta datakeskuksilta edellytettäisiin lisäksi uutta sähköntuotantoa niiden vuosittaista sähkönkulutusta vastaavasti. Tuotanto voi olla datakeskuksen omaa tai perustua uuteen sähköntuotantoon tehtyyn sähkönostosopimukseen. Aloitteessa edellytetään myös, että joustava tuotanto ja mahdollinen kulutusjousto tarjotaan sähkömarkkinoille. Näin datakeskukset voivat osallistua sähköjärjestelmän tasapainottamiseen. Myös sähköverkkojen kapasiteetti huomioidaan. Kantaverkon järjestelmävastaavalle annettaisiin mahdollisuus estää liittyminen tietyssä paikassa, jos suuri uusi kulutus uhkaisi sähköjärjestelmän toimintavarmuutta. Sähkön tuotannon ja kulutuksen pitää kohdata joka hetki. Suomi tarvitsee lisää tuotantoa, joustoa ja toimivia sähkömarkkinoita. Arvoisa rouva puhemies! Aihe on ajankohtainen myös eilisen Google-uutisen vuoksi. Google ilmoitti 13 miljardin euron investoinnista Suomeen sekä 22 vuoden sähkönostosopimuksesta, joka kattaa jopa puolet Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista. Suomi tarvitsee investointeja. Samalla meidän pitää huolehtia siitä, että sähköä riittää kotitalouksille ja yrityksille kohtuuhintaan. Hallitus on myös tuomassa sähkön hintakattoa kriisitilanteita varten. Näin kuluttajia voidaan suojata tilanteissa, joissa sähkön hinta nousee poikkeuksellisen korkeaksi. Suomalaisten etu tulee olla aina ensin, ja siitä on pidettävä huoli. Tämä aloite on yksi sellainen. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö, sähkövero)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 1/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Nyt tehdään turpeesta asiaa, ja se on kirvoittanut täällä jo tänä iltana monia merkittäviä puheenvuoroja. Kiitos aloitteen tekijälle tästä. Turve on määriteltävä uusiutuvaksi, ja se on turvattava kotimaisena energiana. Turpeella on Suomessa tärkeä rooli ruoantuotannossa, huoltovarmuudessa ja energiantuotannossa sekä monissa muissa eri käyttötarkoituksissa. Kuiviketurpeen saatavuus on turvattava erityisesti siipikarjataloudessa. Turve sitoo tehokkaasti kosteutta ja ammoniakkia, parantaa tuotantotilojen ilmanlaatua ja tukee eläinten hyvinvointia. Energiahuollossa turve on säävarma, varastoitava ja kotimainen energiamuoto. Se on uusiutuva, kotimainen raaka-aine. Se tuo varmuutta tilanteisiin, joissa energiaa tarvitaan kovalla pakkasella ja muiden energialähteiden saatavuus vaihtelee. Hallitus on jo päättänyt jatkaa turpeen varmuusvarastointia vuoteen 2030 ja osoittanut siihen 10 miljoonaa euroa kuluvana vuonna. Lisäksi energiaturpeen tuotannon huoltovarmuutta vahvistetaan uudella tukimallilla vuodesta 2027 alkaen. Turpeella on myös mahdollisuuksia korkeamman jalostusasteen tuotteissa, kuten kasvualustoissa ja aktiivihiilessä, ja turpeen tutkimukseen kannattaa panostaa. On mainiota, että turpeella on myös vientipotentiaalia, ja sitä tulee meidän ehdottomasti lisätä merkittävästi. Nyt tarvitaankin turpeelle kunnianpalautus.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on noin yksi promille. Suomen päästöt ovat laskeneet. Siksi ilmastotoimien pitää olla Suomen kannalta järkeviä, eivätkä ne saa nostaa kansalaisten arjen kustannuksia tai ajaa tuotantoa, työpaikkoja ja investointeja ulkomaille. Maatalous tuottaa ruokaa ja ylläpitää huoltovarmuutta. Ilmastotoimien pitää tukea viljelijöiden työtä ja maatalouden kannattavuutta. Suomalaisen ruuan tuotantoedellytykset on turvattava, eikä ilmastopolitiikka saa lisätä viljelijöiden kustannuksia. Metsienhoidossa on vahvistettava kasvua ja hiilinieluja ilman, että metsätalouden toimintaedellytyksiä heikennetään. Energiassa on turvattava huoltovarmuus. Turpeella on merkitystä kotimaisena ja säästä riippumattomana energialähteenä sekä varautumisessa. Turve on kotimainen luonnonvara, joka on hyödynnettävä. Liikenteessä biopolttoaineiden tuotantoa ja käyttöönottoa tulee edistää eri liikennemuotojen tarpeisiin. Suomen kansan ja kotimaamme edun tulee olla aina ensin kaikessa päätöksenteossa, ja tämä on jokaisen edustajan muistettava.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
2.9.2026VastauspuheenvuoroHE 104/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tämä käsittelyssä oleva esitys sotilastiedustelun lainsäädännön päivittämisestä parantaa kykyä havaita Suomeen kohdistuvia uhkia paremmin. Tavoitteena pitää olla mahdollisimman ajankohtainen tieto siitä, mitä Suomen turvallisuuteen vaikuttavassa toimintaympäristössä tapahtuu. Tietoliikennetiedustelu on osoittautunut tässä merkittäväksi. Haluan nostaa tässä esiin datakeskuksiin liittyvät kansalliset turvallisuuden haasteet. Suojelupoliisi ja turvallisuusviranomaiset ovat nostaneet esiin useita datakeskuksiin liittyviä riskejä, jotka kytkeytyvät muun muassa geopoliittisiin jännitteisiin, omistajuuteen ja sähköverkon kestävyyteen. Pidän erittäin tärkeänä, että turvallisuusviranomaisten toimintaedellytyksistä pidetään kaikin tavoin kiinni ja tunnistetaan riskit sekä toimintakyky nopeasti turvallisuustilanteen niin edellyttäessä. Tämä esitys on erittäin kannatettava.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 20/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Pankkivaltuuston kertomus Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan toiminnasta nostaa esiin suomalaisen talouden kannalta tärkeitä kysymyksiä. Suomen pankit ovat hyvässä kunnossa. Pankkien talous kestää vaikeitakin aikoja. Samaan aikaan yritykset ja kotitaloudet kohtaavat taloudellisia vaikeuksia. Kotitalouksien ostovoima on kuitenkin kohentumassa. Suomen talouden suurin haaste liittyy tällä hetkellä kasvuun. Hintojen nousu on hidastunut, ja korot ovat laskeneet. Uusimpien tietojen mukaan Suomen talous kasvoi vuonna 2025 aiemmin arvioitua enemmän. Kasvu on jatkunut myös vuonna 2026, ja positiivisia talousuutisia saamme lähes päivittäin niin viennistä kuin teollisuudestakin. Tästä täytyy meidän kaikkien iloita ja jatkaa toimia, joilla kasvu jatkuu ja sitä kautta myös työllisyys tulee kohenemaan. Arvoisa puhemies! Yritysten toimintaedellytykset vaativat huomiota. Erityisesti pankkipalveluiden saatavuudessa on ongelmia. Pienen yrityksen pitää pystyä avaamaan pankkitili kohtuullisessa ajassa. Jos yrittäjä joutuu odottamaan tilin avaamista viikkoja tai toimittamaan pankille kerta toisensa jälkeen uusia selvityksiä, yritystoiminnan käynnistäminen vaikeutuu. Pahimmillaan yritys ei pääse hoitamaan laskuja, palkkoja tai veroja normaalisti. Pankkien pitää arvioida yrityksen tilanne kokonaisuutena. Säännöt eivät saa muodostua esteeksi yritysten kasvulle, investoinneille ja uusille työpaikoille. Arvoisa puhemies! Käteinen on monelle suomalaiselle edelleen tärkeä maksutapa. Kaikki ihmiset eivät pysty käyttämään digitaalisia pankkipalveluita. Käteisellä voi maksaa ilman älypuhelinta, verkkopankkia tai toimivaa tietoliikenneyhteyttä. Käteinen on tärkeä myös kriisivalmiudessa. Sähkökatko, tietoliikennehäiriö, kyberhyökkäys tai maksujärjestelmän häiriö voivat estää kortti- ja mobiilimaksamisen, ja silloin käteinen tarjoaa toimivan vaihtoehdon. Pankkiautomaattien ja konttorien väheneminen vaikeuttaa käteisen saatavuutta. Digitaalisiin palveluihin siirtyminen voi myös nostaa kustannuksia ihmisille, jotka eivät pysty käyttämään niitä. Digitaaliset maksut yleistyvät nopeasti. Suomen on samalla varauduttava tilanteisiin, joissa sähköiset maksujärjestelmät eivät toimi. Arvoisa puhemies! Suomen talous tarvitsee yrityksiä, investointeja ja uusia työpaikkoja sekä kansalaisten luottamusta kasvuun. Pankkipalveluiden saatavuus kuuluu yritystoiminnan perusedellytyksiin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka syntyy pellolla ja navetassa, ja sen merkitys näkyy jokaisen arjessa joka päivä. Kun kotimainen tuotanto toimii, kauppojen hyllyt täyttyvät ja koko maa pysyy liikkeessä. Maatalous kantaa samalla vastuuta huoltovarmuudesta, joka turvaa ruokahuollon myös vaikeina aikoina. Nyt käsillä oleva esitys tukee tätä tärkeää kokonaisuutta. Energiakustannusten nousu on kuormittanut monia tiloja. Lisäpalautus antaa helpotusta tilanteessa, jossa kustannukset ovat kasvaneet nopeasti. Tuki kohdennetaan toteutuneen polttoöljyn kulutuksen perusteella, joten se menee sinne, missä tarve on konkreettinen. Kyseessä on kymmenen miljoonan euron lisämääräraha, joka maksetaan vuoden 2026 aikana ammattimaisille maataloudenharjoittajille ja vesiviljelijöille. Taustalla on tavoite varmistaa, että kotimainen ruuantuotanto säilyy elinvoimaisena koko maassa. Kun tuotanto toimii, myös työpaikat ja yrittäjyys maaseudulla säilyvät. Hallitus on pitänyt kiinni linjasta, jossa alkutuottajien kustannuksia ei kasvateta omilla päätöksillä. Samalla on vahvistettu tuottajien asemaa markkinoilla, jotta oikeudenmukainen tulonmuodostus toteutuu paremmin. Tämä lisää luottamusta tulevaan ja kannustaa jatkamaan työtä, joka pitää Suomen omavaraisena. Velkaa joudutaan ottamaan lisää, ja kokonaisuus on hyvä tiedostaa. Silti panostus kotimaiseen ruokaan ja huoltovarmuuteen tuo turvaa, jota ei voi mitata pelkästään euroissa. Kyse on kyvystä pitää maa toiminnassa kaikissa oloissa. Arvoisa puhemies! Suomalainen maaseutu ansaitsee teot, jotka näkyvät arjessa. Tämä esitys tukee viljelijää, yrittäjää ja koko Suomea.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hallituksen erittäin hyvä esitys koskee alkutuottajan asemaa elintarvikeketjussa. Ruokaketjun toiminta alkaa maatilalta ja päättyy kuluttajalle, mutta neuvotteluvoima ei jakaudu tasaisesti ketjun sisällä. Suomessa päivittäistavarakauppa on keskittynyt harvoille toimijoille. Tämä näkyy alkutuottajan arjessa siten, että sopimusehdot, toimitusvaatimukset ja hinnoittelu määräytyvät ostajapuolella. Tuottajan mahdollisuus vaikuttaa omaan tulokseensa jää rajalliseksi, [Hälinää — Puhemies koputtaa] vaikka vastuu tuotannosta on täysi. Alkutuottaja kantaa keskeiset tuotannon riskit. Sääolosuhteet, energian ja rehujen hinnat sekä maailmanmarkkinoiden vaihtelut vaikuttavat suoraan tilan talouteen. Näihin tekijöihin ei voi vaikuttaa, mutta vaikutus kohdistuu suoraan tuottajan tulokseen. Arvoisa puhemies! Heikko neuvotteluasema siirtää riskit tuotannon alkuun. Tämä heikentää mahdollisuuksia suunnitella toimintaa, tehdä investointeja ja ylläpitää tuotantoa pitkällä aikavälillä. Kotimainen maatalous muodostaa Suomen huoltovarmuuden perustan. Ruokahuolto kriisitilanteissa riippuu siitä, että kotimaista tuotantoa on riittävästi ja tilat pysyvät elinkelpoisina myös normaalissa markkinatilanteessa. Esityksessä puututaan sopimuskäytäntöihin, joissa vahvempi osapuoli määrittää ehtoja yksipuolisesti tai siirtää riskejä heikommalle. Tavoite on lisätä tasapainoa sopimussuhteisiin ja parantaa ennakoitavuutta. Markkinoiden keskittyminen vähentää vaihtoehtoja alkutuottajille. Kun ostajia on vähän, tuottajan asema heikkenee ja riippuvuus yksittäisistä toimijoista kasvaa. Tämä voi ohjata tuotantoja ostajan tarpeiden mukaan, vaikka tuotannon lähtökohdat olisivat toiset. Arvoisa puhemies! Kaupan omien tuotemerkkien kasvu on muuttanut kilpailutilannetta. Se vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita markkinoille pääsee ja millä ehdoilla brändituotteet kilpailevat hyllytilasta. Tämä kehitys korostaa selkeitä ja tasapuolisia pelisääntöjä koko ketjussa. Alkutuottajan aseman vahvistuminen tarkoittaa parempaa mahdollisuutta suunnitella tuotantoa, tehdä pitkäjänteisiä investointeja ja kehittää toimintaa ilman jatkuvaa epävarmuutta sopimusehdoista tai niiden muutoksista. Kotimaisen alkutuotannon edellytykset ratkaisevat suomalaisen ruokahuollon tulevaisuuden. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 33/2026 vpEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus uudistaa huoneenvuokralainsäädäntöä vastaamaan tämän päivän tarpeita. Nykyinen laki on lähes 30 vuotta vanha, ja vuokramarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi digitalisaation, sähköisen viestinnän ja uusien asumismuotojen myötä. Esityksen tavoitteena on selkeämpi ja toimivampi järjestelmä, jossa sekä vuokralaisen että vuokranantajan oikeudet ja velvollisuudet ovat nykyistä tarkemmin määriteltyjä. Sähköinen asiointi tuodaan lain tasolle, mikä helpottaa sopimusten tekemistä ja ilmoitusten toimittamista. Tämä nopeuttaa arkea ja tekee käytännöistä sujuvampia. Arvoisa rouva puhemies! Uudistuksessa täsmennetään myös purkuperusteita tilanteissa, joissa asuminen aiheuttaa vakavaa häiriötä tai jatkuvia ongelmia naapureille ja vuokranantajalle. Käytännössä kyse on siitä, että pitkittyneisiin ja kohtuuttomiin tilanteisiin voidaan puuttua nykyistä tehokkaammin. Vuokravakuuksiin liittyvät pelisäännöt selkeytetään. Vakuus on palautettava tai pidätettävä määräajassa, ja pidätyksestä on annettava kirjallinen perustelu. Tämä lisää oikeusvarmuutta molemmille osapuolille. Myös vuokrankorotuksia koskevia käytäntöjä täsmennetään. Vuokranantajan on ilmoitettava korotuksesta kirjallisesti hyvissä ajoin eikä takautuvia perintöjä sallita. Lisäksi uusissa vuokrasuhteissa tupakointi kielletään lähtökohtaisesti, mikä tukee asumisrauhaa ja terveellisempää asumisympäristöä. Moni pieni vuokranantaja kantaa suurta vastuuta omalla riskillään. Siksi tarvitaan lainsäädäntöä, joka antaa mahdollisuuden puuttua ongelmatilanteisiin ajoissa ja turvaa samalla reilut pelisäännöt kaikille.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Hallituksen vuoden 2025 kertomus osoittaa laajaa työtä Suomen talouden, turvallisuuden ja palvelujen vahvistamiseksi. Julkista taloutta on sopeutettu, ja samalla on lisätty panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja investointeihin. Puhtaan siirtymän hankkeita sekä teknologian kehitystä ja kilpailukykyä on edistetty. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on vahvistettu hoidon jatkuvuutta ja kehitetty palveluja. Koulutuksessa on lisätty perustaitojen opetusta, uudistettu oppimisen tukea ja parannettu saavutettavuutta sekä parhaillaan käyttöön ollaan ottamassa opintoseteli. Työmarkkinoita on uudistettu, mistä teollisuudenalat jakavat kiitosta. Maahanmuuttoon ja kansalaisuuteen liittyviä linjauksia on tarkistettu ja järjestelmää tehostettu Suomen turvallisuuden parantamiseksi. Liikenteessä ja energiassa on panostettu huoltovarmuuteen, verkkojen kunnossapitoon ja uusiutuviin ratkaisuihin. Maatalous on vahvistanut ruokaturvaa ja alueiden elinvoimaa. Yrittäjien YEL-vakuutus uudistetaan, mikä on erityisesti pienyrittäjille tärkeä ja odotettu päätös. Koko kokonaisuus tukee Suomen pitkän aikavälin kasvua ja vakautta.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos ministeri Merelle tästä tärkeästä esityksestä. Vesilain uudistuksessa haetaan nyt ratkaisuja ongelmaan, joka on ollut tiedossa jo pitkään. Monilta vanhoilta vesivoimalaitoksilta puuttuvat kokonaan kalatalousvelvoitteet, vaikka niiden vaikutukset vaelluskaloihin ovat merkittäviä. Suomalaiset arvostavat puhtaita vesistöjä ja kotimaista kalaa. Kun lohi ja taimen pääsevät jälleen nousemaan jokiin, hyötyvät samalla luonto, kalastus ja matkailu. Monilla paikkakunnilla kalastusmatkailu tuo työtä ja elinvoimaa alueille. Samalla on pidettävä huolta siitä, ettei uudistus kohtele kohtuuttomasti pieniä voimalaitoksia tai heikennä huoltovarmuutta. Vesivoimalla on tärkeä rooli sähköjärjestelmän vakaudessa. Siksi tarvitaan järkeviä, tapauskohtaisia ratkaisuja sekä toimiva korvausmalli niille toimijoille, joille muutoksista syntyy merkittäviä kustannuksia. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto, vesistö)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 29/2026 vpTalousEnergiaMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Esityksessä selkeytetään Suomen talousvyöhykkeellä tapahtuvan merituulivoiman verotusta. Tavoitteena on varmistaa, että merellä sijaitsevat tuulivoimalat ja niihin liittyvä toiminta kuuluvat Suomen verotuksen piiriin nykyistä selkeämmin. Samalla merituulivoiman kiinteistöverotusta kevennetään lähemmäs maatuulivoiman tasoa. Näin luodaan tasapainoisempi ja ennakoitavampi verokohtelu eri tuotantomuotojen välille ja parannetaan investointien kannustavuutta. Esityksessä myös määritellään verotulojen jako. Pääosa talousvyöhykkeen kiinteistöverosta ohjautuu valtiolle, mutta osa kohdennetaan rannikkokunnille, joihin hankkeiden käytännön vaikutukset kohdistuvat. Tämä lisää järjestelmän hyväksyttävyyttä paikallisesti. Nykytilanteessa verotukseen liittyy epäselvyyttä, mikä heikentää ennakoitavuutta ja hidastaa investointipäätöksiä. Selkeä sääntely parantaa yritysten toimintaympäristöä ja vahvistaa julkisen talouden veropohjaa. Tuulivoima on miljardiluokan liiketoimintaa. On perusteltua, että Suomen talousvyöhykkeellä harjoitettava toiminta tuottaa myös selkeää verohyötyä Suomelle. Samalla on tärkeää, että järjestelmä on oikeudenmukainen ja ennustettava. Rannikkokunnille kohdennettu osuus tukee hankkeiden paikallista hyväksyttävyyttä ja huomioi niiden alueelliset vaikutukset. Tämä vahvistaa kokonaisuuden tasapainoa. Merituulivoima tarjoaa mahdollisuuksia puhtaaseen energiantuotantoon, mutta siihen liittyy myös haasteita, kuten sääriippuvuus ja infrastruktuurin vaativuus. Siksi on tärkeää, että sääntely tukee sekä investointeja että järjestelmän toimivuutta. Juuri annettu alueidenkäyttölaki tuo tähän esitykseen huomion myös siitä, että tuulivoimaa ei rakenneta liian lähelle asutusta, ja tuulivoimaa kannattaa rakentaa sinne, missä tuulee. Arvoisa puhemies! Esitys vahvistaa Suomen veropohjaa, selkeyttää sääntelyä ja luo vakaamman pohjan merituulivoiman investoinneille, ja tästä hyötyy myös Itä-Suomi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, tuulivoima)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 5/2025 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Kiitän elinkeinoministeri Puistoa puheenvuorosta ja siitä, että olette paikalla tässä keskustelussa ja vastaamassa kysymyksiin. — Aluekehittämisen keskeinen tarkoitus on tukea tasapainoisen ja kilpailukykyisen Suomen rakentumista. Sen tulee edistää kasvua, vahvistaa kilpailukykyä ja ennen kaikkea turvata suomalaisten hyvinvointi koko maassa. On tärkeää, että alueita kehitetään niiden omista lähtökohdista käsin. Jokaisella alueella on omat vahvuutensa, osaamisensa ja elinkeinorakenteensa, joita tulee hyödyntää. Tämä tarkoittaa sitä, että toimet tukevat alueiden erikoistumista ja antavat tilaa paikallisille ratkaisuille. Viime vuosina on korostettu vahvojen kaupunkien roolia kasvun moottoreina ja innovaatioiden keskuksina. Tämä on perusteltua. Samalla on kuitenkin muistettava, että vahvat kaupungit ja elinvoimainen maaseutu kulkevat rinnakkain ja tukevat toisiaan. Arvoisa rouva puhemies! Suomi koostuu kasvukeskuksista ja laajoista maaseutualueista. Koko Suomi, myös maaseutu, on pidettävä asuttuna. Maaseudulla eletään, asutaan ja yritetään. Maalla tuotetaan ruokaa, hoidetaan metsiä, luodaan yritystoimintaa ja pidetään yllä yhteiskunnan kannalta välttämätöntä huoltovarmuutta ja varautumista. Aluekehittäminen on sidoksissa Euroopan unionin rahoituskehyksiin, jotka ohjaavat varojen käyttöä muun muassa innovaatioihin, sähköisiin palveluihin ja kilpailukykyyn. Tämä kaventaa kansallista liikkumavaraa. Siksi on tärkeää varmistaa, että myös harvaan asutut alueet huomioidaan riittävästi. On todennäköistä, että tulevalla rahoituskaudella aluekehitysrahoitus vähenee. Tämä lisää paineita erityisesti niillä alueilla, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvampia. Muuttunut geopoliittinen tilanne korostaa rajaseutujen merkitystä. Itäisen Suomen kehitys liittyy suoraan koko maan turvallisuuteen ja kestokykyyn. Tämän vuoksi alueiden, kuntien ja maakuntien yhteistyötä on tiivistettävä ja hallintoa kevennettävä, niin kuin ministeri on täällä jo tuonut esiin. Näin varmistetaan, että Suomi kehittyy tasapainoisesti ja että jokaisella alueella on mahdollisuus elinvoimaan ja tulevaisuuteen. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
17.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 42/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus ei enää rajoitu sotilaalliseen puolustukseen, se rakentuu arjessa: energiassa, elintarvikehuollossa, logistiikassa, digitaalisessa infrastruktuurissa ja yritysten toimintakyvyssä. Tästä kokonaisuudesta on kyse, kun puhutaan kokonaisturvallisuudesta. Huoltovarmuuskeskus on tämän järjestelmän keskiössä. Sen tehtävä on varmistaa, että Suomi toimii myös kriiseissä. Juuri siksi sen hallinnollinen asema, ohjaus ja vastuut eivät voi olla epäselviä. Nykyisessä tilanteessa Huoltovarmuuskeskus kantaa merkittävää operatiivista vastuuta, ja sen paikka osana kansallista turvallisuusjohtamista on tärkeä. Arvoisa puhemies! Hallinnon selkeyttäminen on välttämätöntä. Huoltovarmuuskeskuksen asema on määriteltävä niin, että se vastaa sen todellista roolia osana kansallista turvallisuutta. Huoltovarmuus on yhteiskunnan vakuutus. Vakuutuksen arvo mitataan vasta silloin, kun sitä tarvitaan, siksi sen järjestäminen ei voi perustua epäselvään ohjaukseen. Tarvitsemme kirkkaan hallinnon, selkeän johdon ja vahvan luottamuksen. Se on Suomen kokonaisturvallisuuden ydinkysymys. Tämä esitys on erittäin hyvä ja edennyt erinomaisesti eduskunnassa. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 42/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Tänään käsiteltävänä on muutos, joka koskee Huoltovarmuuskeskuksen ja Huoltovarmuusrahaston verotusta. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää toimintaa ja varmistaa, että Huoltovarmuuskeskuksen muutos valtion virastoksi sekä Huoltovarmuusrahaston toiminta toteutetaan johdonmukaisesti myös verotuksen näkökulmasta. Aiemmin Huoltovarmuuskeskusta on kohdeltu erillisenä verovelvollisena, mikä on mahdollistanut muun muassa vähennykset materiaalisesta huoltovarmuustoiminnasta. Nyt Huoltovarmuuskeskus muuttuu valtion virastoksi ja sen toimintamenot katetaan suoraan valtion talousarviosta. Samalla Huoltovarmuusrahasto siirtyy erilliseksi verovelvolliseksi liiketoiminnan muodossa harjoittamastaan toiminnasta. Tällä järjestelyllä verotuskäytännöt selkiytyvät. Huoltovarmuusrahaston osalta uusi säännös mahdollistaa, että rahasto voi harjoittaa liiketoimintaa ilman epäselvyyksiä valtion verovelvollisuudesta. Vastaavasti Huoltovarmuuskeskuksen kohdalla poistuu erillinen verovelvollisuus ja sen toimintaan sovelletaan valtion virastojen verosääntöjä. Muutoksen taloudellisia vaikutuksia arvioidaan maltillisiksi. Materiaalisen varautumisen liiketoimien määrää on vaikea ennakoida. Muutos mahdollistaa sen, että Huoltovarmuusrahaston toiminnan kirjanpito ja verotus voidaan hoitaa hallitusti ja johdonmukaisesti. Tämä esitys on oikein kannatettava. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuuden tehtävänä on turvata Suomen toimintakyky häiriötilanteissa, ja Huoltovarmuuskeskuksen työ on keskeistä tässä. Keskus suunnittelee, kehittää ja ylläpitää materiaalista varautumista sekä vastaa kriittisten raaka-aineiden ja tuotteiden hankinnasta, varastoinnista ja jakelusta. Se koordinoi myös yhteistyötä viranomaisten ja yritysten kanssa, jotta yhteiskunta pystyy vastaamaan kriiseihin tehokkaasti ja kriittiset resurssit ovat käytettävissä silloin kun niitä tarvitaan. Muutoksen myötä verotus ja hallinto voidaan hoitaa selkeästi ja yhdenmukaisesti, mikä tukee koko yhteiskunnan turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Muutama sana vielä Suomen huoltovarmuudesta ja varautumisesta. Suomen on pidettävä sähkö, vesi, lämpö ja ruoka omissa käsissään ja päätösvallassaan. Yhteiskunta on haavoittuva, jos se ei hallitse omia perusresurssejaan. Omavaraisuus on vastuullista varautumista, ja päätehtävämme tässä talossa on tehdä toimia, jotta maamme pärjää tässä maailmantilanteessa. Kaikilla päätöksillä, kaikilla tasoilla tulee Suomen edun olla aina ykkösasia. Omavarainen ja huoltovarma Suomi luo arjen turvaa. Kyse on turvallisuudesta, itsenäisyydestä ja tulevaisuudesta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, talousarvio)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
26.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 26/2026 vpEnergiaTurvallisuusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys uudistaa sakon muuntorangaistusmenettelyä, menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa sekä rahamääräisten saatavien maksuajan myöntämistä. Esitys liittyy hallitusohjelman tavoitteeseen sujuvoittaa oikeusprosesseja ja tehostaa omaisuuteen kohdistuvien seuraamusten täytäntöönpanoa. Uudistukset mahdollistavat sähköisten välineiden laajemman hyödyntämisen, selkeyttävät eri viranomaisten tehtäväjakoa ja vähentävät merkittävästi manuaalista työtä. Sakon muuntorangaistusasioiden käsittely muuttuu sähköiseksi, mikä poistaa nykyisen manuaalisen paperityön ja parantaa tietojen saatavuutta. Ulosottolaitoksen tehtävät vankilaan määräämisessä siirtyvät Rikosseuraamuslaitokselle, ja menettämisseuraamusten osalta Ulosottolaitos vastaa jatkossa eräiden omaisuuserien, kuten kiinteistöjen, täytäntöönpanosta. Nykyisin muuntorangaistuksen määrääminen on hidasta ja vaatii useiden viranomaisten työpanosta, mutta esityksen uudistukset selkeyttävät prosessia ja mahdollistavat sähköisen käsittelyn kautta nopeamman ja ennakoitavamman toiminnan. Lisäksi maksuajan myöntäminen rahamääräisissä saatavissa voidaan automatisoida nykyistä laajemmin, mikä nopeuttaa prosessia ja tuo ennakoitavuutta kansalaisille. Arvoisa rouva puhemies! Vuonna 2024 saapuneista täytäntöönpantavista asioista suurin osa oli liikennevirhemaksuja ja rikosuhrimaksuja, mutta merkittävä osa muodostui myös sakkomääräyksistä, tuomioistuimen määräämistä sakkorangaistuksista sekä valtiolle tuomituista korvauksista. Rahamääräisesti suurimmat kokonaisuudet olivat sakkomääräykset ja rangaistusmääräykset sekä erilaiset korvaukset ja menettämisseuraamukset. Nykyjärjestelmässä tiedonkulussa ja prosessinhallinnassa esiintyy ajoittain haasteita erityisesti tilanteissa, joissa omaisuuteen kohdistuu pantti- tai vakuusoikeuksia. Esityksen uudistukset selkeyttävät vastuuta ja mahdollistavat tehokkaamman, yhdenmukaisen ja oikeudenmukaisen täytäntöönpanon kaikissa tapauksissa. Arvoisa rouva puhemies! Kokonaisuudessaan esitys viimeistelee yli 20 vuotta vanhan sakon täytäntöönpanolain uudistuksen, tuo järjestelmät nykyaikaan ja säästää pitkällä aikavälillä sekä viranomaisten resursseja että kansalaisten aikaa. Moderni sähköinen käsittely parantaa läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta, tehostaa päätöksentekoa ja vahvistaa oikeusjärjestelmän luotettavuutta. Haluan kiittää oikeusministeriä hänen johdonmukaisesta ja määrätietoisesta työstään tämän merkittävän esityksen suhteen.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
25.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 28/2026 vpEnergiaTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Pahoittelut, salissa oli sen verran hälinää, että en kuullut, että minun puheenvuoroni on. Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys tullilain muuttamisesta mahdollistaa asioinnin Tullin kanssa entistä laajemmin sähköisesti. Tämän muutoksen myötä tiedoksiannot ja hallinnolliset prosessit voidaan hoitaa tehokkaasti, digitaalisesti ja keskitetysti. Samalla asiakkaiden valinnanvapaus säilyy. Halutessaan he voivat edelleen saada tiedoksiannot kirjeitse. Sähköinen asiointi vähentää paperityötä, vapauttaa resursseja hallinnollisiin tehtäviin ja tehostaa Tullin toimintaa. Arvoisa puhemies! Tulli valvoo tavaravirtoja, ehkäisee ja paljastaa rikoksia, [Hälinää — Puhemies koputtaa] varmistaa tullimaksujen asianmukaisen maksamisen ja tukee rajaturvallisuutta. Se toimii keskeisenä viranomaisena, joka yhdistää hallinnollisen työn ja käytännön valvonnan. Tulli hoitaa tehtävänsä valtakunnallisesti ja monipuolisesti, ja sen henkilöstön ammattitaito on korvaamatonta kaikissa työvaiheissa. Tullin merkitys on tärkeä, koska se ylläpitää Suomen sisäistä turvallisuutta. Paikan päällä työskentelevä henkilöstö varmistaa, että valvonta ja rikosten ehkäisy toimivat käytännössä, eikä sähköinen asiointi tähän yksin riitä. On olennaista, että Tullin ammattilaiset pysyvät töissä ja heidän osaamisensa on käytettävissä siellä, missä sitä tarvitaan. Jo heidän läsnäolonsa tuo turvaa. Näin voimme turvata tavaroiden laillisen liikenteen, ehkäistä rikollisuutta ja varmistaa valvonnan jatkuvuuden. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys tullilain sähköistämisestä ja henkilöstön merkityksen huomioimisesta osoittaa, miten hallitus yhdistää hallinnon tehostamisen ja turvallisuuden. Meillä on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka tukevat yrityksiä, tehostavat hallintoa ja turvaavat Suomen sisäistä turvallisuutta kokonaisuutena. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
12.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 19/2026 vpEnergiaLiikenneYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Kuljetusala on kriittinen osa Suomen toimivaa infraa, ja sen on pyörittävä sujuvasti vuorokauden ympäri. Kun tavaraa kuljetetaan maanteitse, kuljettajien ja yritysten on voitava toimia selkeiden ja johdonmukaisten sääntöjen mukaisesti. Nyt käsillä oleva esitys tuo kaivattua selkeyttä kabotaasiliikenteeseen ja kuljettajien ajokorttikäytäntöihin. Tällä kabotaasilla tarkoitetaan tavaraliikenteessä maan sisäistä kuljetusta toiseen maahan rekisteröidyllä kulkuneuvolla. Esityksessä siis tarkennetaan kabotaasisääntelyä niin, että säännöt ovat selkeitä yrityksille ja valvojille ja että luvattoman liikenteen seuraamukset voidaan määrätä tehokkaasti hallinnollisina maksuina. Samalla määritellään, kuinka monta kuormaus- ja purkupaikkaa yksi kabotaasimatka voi sisältää, jotta yrityksissä voidaan toteuttaa kuljetukset johdonmukaisesti ja tienvarsivalvonta tehostuu. Näillä toimilla varmistetaan, että kabotaasisääntelyä noudatetaan ja että liikenne pysyy turvallisena. Arvoisa rouva puhemies! Esitys tukee myös ympäristöystävällisiä kuljetuksia. B-luokan ajokortilla voidaan jatkossa kuljettaa enintään 4 250 kiloa painavia ajoneuvoja, mikäli ne toimivat vaihtoehtoisella polttoaineella. Tämä mahdollistaa sähkö- ja kaasutavara-autojen käytön tavaraliikenteessä ja tukee hallituksen tavoitteita vähäpäästöisemmästä liikenteestä. Samalla esitys keventää ajokokeiden vastaanottajien vaatimuksia ja yksinkertaistaa kuljettajantutkintotoimintaa, mikä parantaa tutkintojen saatavuutta lähivuosina. Uudet säädökset mahdollistavat myös seuraamusmaksujen määräämisen kabotaasiliikenteen sääntelyn rikkomisesta ja kuljettajatodistusten laiminlyönneistä. Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallitus on todellinen kumipyörähallitus. Tavara liikkuu kumipyörien avulla kaikkialle Suomeen ympäri Suomen teitä. Näillä toimenpiteillä varmistamme, että kuljetusala toimii tehokkaasti, turvallisesti ja ennakoitavasti. Kiitos, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne, hienosta työstä ja siitä, että kumipyörät pysyvät pyörimässä.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Näytä lisää (11)